Kansalaisaloite

Euroopan unionin kansalaisilla on aloiteoikeus, jonka nojalla he voivat pyytää komissiota tekemään säädösehdotuksen millä tahansa sen toimivaltaan kuuluvista aloista. Se on ensimmäinen esimerkki ylikansallisesta osallistuvasta demokratiasta.

SÄÄDÖS

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 211/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, kansalaisaloitteesta.

TIIVISTELMÄ

Euroopan unionin kansalaisilla on aloiteoikeus, jonka nojalla he voivat pyytää komissiota tekemään säädösehdotuksen millä tahansa sen toimivaltaan kuuluvista aloista. Se on ensimmäinen esimerkki ylikansallisesta osallistuvasta demokratiasta.

ASETUKSEN TARKOITUS

Asetuksessa vahvistetaan kansalaisaloitteen esittämistä koskevat säännöt ja menettelyt.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Sen varmistamiseksi, että kansalaisaloitteella on riittävän laaja tuki, sen takana on oltava miljoona kansalaista, jotka edustavat vähintään neljäsosaa EU-maista, eli tällä hetkellä seitsemää maata. Kustakin näistä maista on lisäksi oltava tietty vähimmäismäärä allekirjoittajia. Määrä on likimain suhteessa kunkin maan väestömäärään (aleneva suhteellisuus).

Kansalaisaloitteen organisointi

Kansalaisaloitteen tekemiseksi on muodostettava kansalaistoimikunta, johon kuuluu vähintään seitsemän jäsentä vähintään seitsemästä EU-maasta. Kaikkien on oltava riittävän vanhoja äänestämään Euroopan parlamentin vaaleissa. Aloite on rekisteröitävä Euroopan komission verkkosivustolla. Jos asetuksessa säädetyt rekisteröintiedellytykset täyttyvät, komissio vahvistaa rekisteröinnin ja järjestäjillä on vuosi aikaa kerätä allekirjoituksia (tuenilmauksia).

Kansalaisaloitteen allekirjoittaminen

Myös tuenilmauksen allekirjoittajien on oltava äänestysikäisiä. Tuenilmaukset voidaan allekirjoittaa paperilla tai sähköisesti, jos järjestäjät ovat perustaneet online-keruujärjestelmän.

Miljoona allekirjoitusta. Mitä sen jälkeen tapahtuu?

Komission on tutkittava aloite kolmen kuukauden kuluessa. Tänä aikana komissio tapaa järjestäjät, jotka saavat myös tilaisuuden esitellä aloitteensa julkisessa kuulemistilaisuudessa Euroopan parlamentissa. Komissio esittää virallisen vastauksen, jossa se kertoo, mitä se aikoo tehdä, sekä päätöksen syyt. Sen ei ole pakko tehdä säädösehdotusta.

MILLOIN ASETUSTA SOVELLETAAN?

Asetusta sovelletaan 1. huhtikuuta 2012 alkaen.

Lisätietoja on saatavilla kansalaisaloitetta käsittelevällä Euroopan komission verkkosivustolla.

VIITTEET

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Asetus (EU) N:o 211/2011

31.3.2011

1.4.2012

EUVL L 65, 11.3.2011, s. 1-22

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission delegoitu asetus (EU) N:o 268/2012, annettu 25 päivänä tammikuuta 2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011 liitteen I muuttamisesta (EUVL L 89, 27.3.2012, s. 1-2).

Komission delegoitu asetus (EU) N:o 887/2013, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2013, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011 liitteiden II ja III korvaamisesta (EUVL L 247, 18.9.2013, s. 11-19).

Komission tiedonanto eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta ”Vesi on perusoikeus! Vesi kuuluu kaikille, se ei ole kaupallinen hyödyke!” (COM(2014) 177 final, 19.3.2014).

Komission delegoitu asetus (EU) N:o 531/2014, annettu 12 päivänä maaliskuuta 2014, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011 liitteen I muuttamisesta (EUVL L 148, 20.5.2014, s. 52-53).

Oikaisu komission delegoituun asetukseen (EU) N:o 887/2013, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2013, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011 liitteiden II ja III korvaamisesta (EUVL L 235, 8.8.2014, s. 19).

Komission delegoitu asetus (EU) N:o 2015/1070, annettu 31 päivänä maaliskuuta 2015, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011 liitteiden III, V ja VII muuttamisesta (EUVL L 178, 8.7.2015, s. 1-11).

Komission tiedonanto eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta ”Yksi meistä” (COM(2014) 355 final, 28.5.2014).

Viimeisin päivitys: 08.07.2015