Humanitaarista apua koskeva eurooppalainen konsensus

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

EU:n humanitaarisen avun tavoitteita ja periaatteita koskeva yhteinen julkilausuma

TIIVISTELMÄ

YHTEISEN JULKILAUSUMAN TARKOITUS

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Humanitaarisen avun tavoitteet

EU:n humanitaarisen avun tarkoituksena on toimittaa tarpeisiin perustuvaa hätäapua ihmishenkien pelastamiseksi sekä inhimillisen kärsimyksen ehkäisemiseksi ja lievittämiseksi ihmisen toiminnasta ja luonnonkatastrofeista johtuvissa kriiseissä.

Konsensuksen periaatteiden mukaisesti EU:n humanitaarista apua tarjotaan täytäntöönpanokumppaneiden, kuten Yhdistyneiden kansakuntien järjestelmän, Punaisen Ristin / Punaisen Puolikuun ja kansalaisjärjestöjen kautta.

EU ja EU-maat ovat yhdessä maailman suurin julkisen kansainvälisen humanitaarisen avun antaja. Niiden toimet täydentävät ja vahvistavat toisiaan, ja ne toteutetaan tiiviissä yhteistyössä kansainvälisten ja paikallisten toimijoiden kanssa.

Humanitaarisen avun periaatteet

Humanitaarisen avun perusperiaatteita ovat humaanisuus*, tasapuolisuus*, puolueettomuus* ja riippumattomuus*.

EU on myös sitoutunut noudattamaan kansainvälisen oikeuden periaatteita, erityisesti kansainvälistä humanitaarista oikeutta, ihmisoikeusoikeutta ja pakolaisoikeutta.

Vaikka avun täytäntöönpano voi vaihdella EU-maan mukaan, EU:n avunantajat pyrkivät parantamaan avunannon käytäntöjä ja noudattamaan humanitaarisen avun periaatteita ja hyviä käytäntöjä, erityisesti hyvää humanitaarista avunantoa koskevaa aloitetta, joka tarjoaa avunantajille epävirallisen kansainvälisen foorumin ja verkoston.

EU:n humanitaarisen avun on oltava linjassa myös muiden politiikanalojen kanssa, jotta varmistetaan kriisin jälkeinen sujuva siirtymävaihe ja otetaan huomioon sukupuolinäkökohdat sekä paikallisväestön moninaiset tarpeet.

EU:n avun yhteensovittaminen ja johdonmukaisuus

EU tukee YK:n koordinoivaa asemaa ja maailmanlaajuisten valmiuksien lisäämistä humanitaarisiin kriiseihin vastaamiseksi.

EU:n avustusoperaatiot perustuvat

EU:n on annettava avoimesti humanitaarista apua todettujen tarpeiden ja ihmisten haavoittuvuuden pohjalta.

Konsensuksessa määritetään ne tilanteet ja toimintatavat, jotka mahdollistavat pelastuspalvelujen ja poikkeuksellisesti viimeisenä keinona sotilaallisten voimavarojen ja valmiuksien käytön humanitaarisessa avustustoiminnassa.

Kansainväliset toimet

EU on tietoinen siitä, että humanitaariset toimet muodostavat kollektiivisen vastuualueen kansainvälisellä tasolla, ja siksi se tukee kollektiivisten maailmanlaajuisten valmiuksien kehittymistä siten, että niillä voidaan vastata humanitaarisiin kriiseihin. Se tukee myös YK-johtoista humanitaarisen järjestelmän uudistusta yhteistyössä muiden humanitaaristen toimijoiden ja avunantajien kanssa.

Lisäksi humanitaarisen avun yhä kasvava tarve edellyttää rahoituksen lisäämistä ja monipuolistamista sekä sen ennustettavuuden, joustavuuden ja strategisen koordinoinnin parantamista.

Yhteydet katastrofiriskien vähentämiseen ja kehitykseen

Kriisitilanteessa käynnistettävien hätäaputoimien ohella EU pyrkii vähentämään riskejä ja haavoittuvuutta sekä parantamaan ihmisten valmiuksia luonnonkatastrofien varalta paikallisesti, alueellisesti ja kansallisella tasolla Hyogon toimintaohjelman(korvattu maaliskuussa 2015 katastrofiriskien vähentämistä koskevalla Sendain kehyksellä 2015–2030) pohjalta.

Se tukee myös siirtymävaihetta, varhaista elpymistä ja kehitystä erityisesti niveltämällä hätäavun, kunnostustoimet ja kehitysyhteistyön (toiminnan niveltäminen) paremmin toisiinsa.

EU:n tason humanitaarinen toiminta

Konsensuksessa vahvistetaan, että EU voi suhteellisen etunsa ja lisäarvonsa ansiosta parantaa EU:n humanitaarista apua antavien tahojen ja kansainvälisten avunantajien välistä täydentävyyttä. Tässä EU voi hyödyntää maailmanlaajuista asiantuntijaverkostoaan, asemaansa politiikan johdonmukaisuuden ja hyvän humanitaarisen käytännön varmistajana sekä valmiuksiaan koordinoinnin helpottamiseen. Euroopan komissio on sitoutunut noudattamaan politiikoissaan ja toimissaan hyvän avunannon periaatteita ja parhaita käytäntöjä.

EU hyväksyi vuosia 2008–2013 koskevan toimintasuunnitelman, jossa komissiota ja EU-maita ohjeistetaan noudattamaan keskinäisessä yhteistyössään laadukasta apua koskevaa lähestymistapaa. Suunnitelman täytäntöönpanoa tarkasteltiin vuonna 2010 tehdyn väliarvioinnin avulla ja arvioitiin vuonna 2014 tehdyssä riippumattomassa arvioinnissa. Arvioinnissa vahvistettiin konsensuksen pätevyys ja annettiin suositus sen täytäntöönpanosta uusien puitteiden mukaisesti. Marraskuussa 2015 hyväksytyn toteutussuunnitelman on määrä kestää 18 kuukautta, ja sen aikana toimissa painotetaan periaatteellisia humanitaarisia toimia ja tehokkuutta.

TAUSTAA

Lisätietoa:

KESKEISET TERMIT

* Humaanisuus: todettuun inhimilliseen kärsimykseen on aina puututtava ja huonoimmassa asemassa olevaan väestöön on kiinnitettävä erityistä huomiota.

* Puolueettomuus: humanitaarisella avulla ei pidä suosia mitään osapuolta aseellisessa konfliktissa tai muussa riita-asiassa.

* Tasapuolisuus: humanitaarista apua on toimitettava yksinomaan tarpeiden perusteella ilman syrjintää apua tarvitsevien väestöryhmien kesken tai niiden sisällä.

* Riippumattomuus: humanitaariset tavoitteet eivät ole riippuvaisia poliittisista, taloudellisista, sotilaallisista tai muista tavoitteista, ja humanitaarisen avun ainoa tavoite on humanitaaristen kriisien uhrien kärsimyksen lievittäminen ja ehkäiseminen.

SÄÄDÖS

Neuvoston ja neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien, Euroopan parlamentin ja Euroopan komission yhteinen julkilausuma (EUVL C 25, 30.1.2008, s. 1–12)

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission yksiköiden valmisteluasiakirja: Humanitaarista apua koskevaan eurooppalaiseen konsensukseen liittyvä toteutussuunnitelma (SWD(2015) 269 final, 27.11.2015)

Viimeisin päivitys: 31.03.2016