12.1.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 9/32


EHDOTUSPYYNTÖ 2018

USEAN JÄSENVALTION OHJELMAT

Avustukset sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toteutettaville maataloustuotteita koskeville tiedotus- ja menekinedistämistoimille Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1144/2014 mukaisesti

(2018/C 9/10)

1.   Ehdotuspyynnön tausta ja tarkoitus

1.1   Maataloustuotteita koskevat tiedotus- ja menekinedistämistoimet

Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 22. lokakuuta 2014 asetuksen (EU) N:o 1144/2014 (1) sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toteutettavista maataloustuotteita koskevista tiedotus- ja menekinedistämistoimista sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 3/2008 kumoamisesta. Asetusta on täydennetty komission delegoidulla asetuksella (EU) 2015/1829 ja sen soveltamisesta on annettu sääntöjä (2) komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2015/1831 (3).

Tiedotus- ja menekinedistämistoimien yleisenä tavoitteena on parantaa unionin maatalousalan kilpailukykyä.

Tiedotus- ja menekinedistämistoimien erityistavoitteena on

a)

lisätä tietoisuutta unionin maataloustuotteiden hyvistä ominaisuuksista ja tuotantomenetelmiin unionissa sovellettavista tiukoista normeista;

b)

parantaa unionin maataloustuotteiden ja tiettyjen elintarvikkeiden kilpailukykyä, lisätä niiden kulutusta ja nostaa niiden profiilia sekä unionissa että sen ulkopuolella;

c)

lisätä tietoisuutta unionin laatujärjestelmistä ja tehostaa niiden tunnustamista;

d)

lisätä unionin maataloustuotteiden ja tiettyjen elintarvikkeiden markkinaosuuksia erityisesti niillä kolmansien maiden markkinoilla, joilla on suurimmat kasvumahdollisuudet;

e)

palauttaa tavanomaiset markkinaolosuhteet, jos ilmenee vakava markkinahäiriö, jos menetetään kuluttajien luottamus tai jos ilmenee muita erityisiä ongelmia.

1.2   Komission vuoden 2018 työohjelma

Komission vuoden 2018 työohjelmassa, joka hyväksyttiin 15. marraskuuta 2017 täytäntöönpanopäätöksellä (4), esitetään yhteisrahoituksen myöntämistä koskevat yksityiskohtaiset tiedot sekä painopisteet sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toteuttaville yhden ja usean jäsenvaltion ohjelmille. Työohjelma löytyy osoitteesta

http://ec.europa.eu/agriculture/promotion/annual-work-programmes/2018/index_en.htm

1.3   Kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanovirasto

Euroopan komissio on antanut kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanovirastolle, jäljempänä ’toimeenpanovirasto’, hoidettavaksi sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toteutettavien maataloustuotteita koskevien tiedotus- ja menekinedistämistoimien tiettyjen osien hallinnoinnin, mm. ehdotuspyyntöjen julkaisemisen, ehdotusten vastaanoton ja arvioinnin, usean jäsenvaltion ohjelmia koskevien avustussopimusten valmistelun ja allekirjoittamisen sekä ohjelmien täytäntöönpanon seurannan.

1.4   Ehdotuspyyntö

Tämä ehdotuspyyntö liittyy usean jäsenvaltion ohjelmien täytäntöönpanoon vuoden 2018 työohjelman liitteessä I olevan 1.2.1.3 (toimet painopistealalla 3: usean jäsenvaltion ohjelmat sisämarkkinoilla) ja 1.2.1.4 (toimet painopistealalla 4: usean jäsenvaltion ohjelmat kolmansissa maissa) kohdan mukaisesti. Kyseessä ovat toimet aihekohtaisella painopistealalla 3, eli usean jäsenvaltion ohjelmat sisämarkkinoilla, ja painopistealalla 4, eli usean jäsenvaltion ohjelmat kolmansissa maissa.

2.   Tavoitteet – aihealueet – painopisteet

Vuoden 2018 työohjelman liitteessä I olevassa 1.2.1.3 ja 1.2.1.4 kohdassa esitetään painopistealat toimille, joita rahoitetaan tämän ehdotuspyynnön kautta (ks. myös jäljempänä 6.2 kohta ”Tukikelpoiset toimenpiteet”). Jotta tämän ehdotuspyynnön perusteella jätetyt hakemukset otettaisiin huomioon rahoitusta myönnettäessä, niiden on liityttävä johonkin niistä neljästä aiheesta, jotka esitetään näissä työohjelman kohdissa. Hakija voi esittää useita eri hanke-ehdotuksia, jotka kuuluvat samaan painopistealaan, tai useita hanke-ehdotuksia, jotka kuuluvat eri painopistealoihin.

3.   Aikataulu

Ehdotusten jättämisen määräaika on 12. huhtikuuta 2018 klo 17.00 CET (Keski-Euroopan aikaa).

 

Vaiheet/Määräajat

Päivämäärä tai alustava ajankohta

a)

Ehdotuspyynnön julkaiseminen

12.1.2018

b)

Määräaika muiden kuin ehdotusten sähköistä jättämispalvelua koskevien kysymysten esittämiselle

29.3.2018 klo 17.00 CET

c)

Määräaika muihin kuin ehdotusten sähköistä jättämispalvelua koskeviin kysymyksiin vastaamiselle

5.4.2018 klo 17.00 CET

d)

Hakemusten jättämisen määräaika

12.4.2018 klo 17.00 CET

e)

Arviointijakso

Huhti–elokuu 2018

f)

Ilmoitukset hakijoille

Lokakuu 2018

g)

Avustusten mukautusvaihe

Lokakuu 2018 – tammikuu 2019

h)

Avustussopimusten allekirjoittaminen

< Tammikuu 2019

i)

Toimien aloituspäivä

> 1.1.2019

4.   Käytettävissä olevat varat

Tämän ehdotuspyynnön mukaisten toimien yhteisrahoitukseen varatut määrärahat ovat yhteensä arviolta 74 100 000 euroa. Viitteelliset määrät aihealuetta kohti esitetään 6.2 kohdassa olevassa taulukossa ”Tukikelpoiset toimenpiteet”.

Määrän toteutuminen edellyttää, että määrärahat vuoden 2018 yleisestä talousarviosta ovat käytettävissä sen jälkeen, kun budjettivallan käyttäjä on hyväksynyt sen, tai väliaikaisten kahdestoistaosien mukaisesti.

Toimeenpanovirasto varaa oikeuden olla jakamatta kaikkia käytettävissä olevia varoja.

5.   Edellytykset hakemuksen käsiteltäväksi ottamiselle

Hakemukset on lähetettävä 3 kohdassa esitettyyn määräaikaan mennessä.

Koordinaattorin on toimitettava hakemukset verkossa osallistujaportaalin kautta (ehdotusten sähköinen jättämispalvelu osoitteessa https://ec.europa.eu/research/participants/portal/desktop/en/opportunities/agrip/index.html).

Jos edellä esitetyt vaatimukset eivät täyty, hakemus hylätään.

Vaikka ehdotukset voidaan jättää millä tahansa Euroopan unionin virallisella kielellä, hakijoita kannustetaan jättämään hakemuksensa englanniksi. Se helpottaa hakemuksen käsittelyä, muun muassa tarkastelua, jonka teknistä arviointiapua antavat riippumattomat asiantuntijat suorittavat. Hakijoiden olisi lisäksi syytä ottaa huomioon, että toimeenpanovirasto käyttää periaatteessa englantia yhteisrahoitettujen toimien seurantaan ja valvontaan liittyvässä viestinnässään tuensaajien kanssa (avustusten hallintovaihe).

Jotta riippumattomien asiantuntijoiden olisi helpompi tarkastella ehdotuksia, ehdotukseen on hyvä liittää englanninkielinen käännös teknisestä osasta (B-osa), jos se on laadittu muulla EU:n virallisella kielellä.

6.   Tukikelpoisuuskriteerit

6.1   Tukikelpoiset hakijat

Ehdotuksia voivat toimittaa vain oikeushenkilöt sekä muut yhteisöt, joilla ei ole sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaista oikeushenkilöllisyyttä, edellyttäen, että niiden edustajilla on kelpoisuus tehdä oikeudellisia sitoumuksia niiden puolesta ja tarjota unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi vastaavat takeet kuin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 (5), jäljempänä ’varainhoitoasetus’, 131 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuilla oikeushenkilöillä.

Tarkemmin sanoen seuraavat asetuksen (EU) N:o 1144/2014 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut organisaatiot ja elimet voivat toimittaa hakemuksen:

i)

jäsenvaltioon sijoittautuneet ja kyseisessä jäsenvaltiossa asianomaista alaa tai asianomaisia aloja edustavat ammattialajärjestöt ja toimialakohtaiset organisaatiot, ja erityisesti Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 (6) 157 artiklassa tarkoitetut toimialakohtaiset organisaatiot ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1151/2012 (7) 3 artiklan 2 kohdassa määritellyt ryhmät edellyttäen, että ne edustavat viimeksi mainitun asetuksen mukaisesti suojattua nimeä, joka kuuluu kyseiseen ohjelmaan;

ii)

kyseistä alaa tai kyseisiä aloja unionin tasolla edustavat unionin tason ammattialajärjestöt ja toimialakohtaiset organisaatiot;

iii)

asetuksen (EU) N:o 1308/2013 152 ja 156 artiklassa tarkoitetut tuottajaorganisaatiot ja tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymät, jotka jäsenvaltio on tunnustanut; tai

iv)

maatalouselintarvikealan elimet, joiden tavoitteisiin ja toimintaan kuuluu elintarvikkeista tiedottaminen ja niiden menekinedistäminen ja joille asianomainen jäsenvaltio on antanut selvästi määritellyn julkisen palvelun tehtävän tällä alalla; näiden elinten on oltava laillisesti sijoittautuneita kyseessä olevaan jäsenvaltioon ainakin kahden vuoden ajan ennen 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun ehdotuspyynnön päivämäärää.

Edellä mainitut ehdotuksentekijät voivat esittää ehdotuksen edellyttäen, että ne ovat ehdotuksen kattaman alan tai tuotteen edustajia, jotka täyttävät annetun delegoidun asetuksen (EU) 2015/1829 1 artiklan 1 tai 2 kohdassa esitetyt edellytykset seuraavasti:

i)

Asetuksen (EU) N:o 1144/2014 7 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettu jäsenvaltioon sijoittautunut tai unionin tason ammattialajärjestö tai toimialakohtainen järjestö katsotaan ohjelman piiriin kuuluvaa alaa edustavaksi,

jos sen osuus on vähintään 50 prosenttia suhteessa tuottajien lukumäärään tai 50 prosenttia asianomaisen tuotteen / asianomaisten tuotteiden tai asianomaisen alan kaupan pidettävän tuotannon volyymista tai arvosta asianomaisessa jäsenvaltiossa tai unionin tasolla, tai

jos se on jäsenvaltion asetuksen (EU) N:o 1308/2013 158 artiklan tai Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1379/2013 (8) 16 artiklan mukaisesti tunnustama toimialakohtainen organisaatio;

ii)

Asetuksen (EU) N:o 1144/2014 7 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu, asetuksen (EU) N:o 1151/2012 3 artiklan 2 kohdassa määritelty ryhmä katsotaan asetuksen (EU) N:o 1151/2012 nojalla suojattua ja ohjelman piiriin kuuluvaa nimeä edustavaksi, jos sen osuus on vähintään 50 prosenttia tuotteen/tuotteiden, jonka/joiden nimi on suojattu, kaupan pidettävän tuotannon volyymista tai arvosta.

iii)

Asetuksen (EU) N:o 1144/2014 7 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu tuottajaorganisaatio tai tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymä katsotaan ohjelman piiriin kuuluvaa tuotetta / kuuluvia tuotteita tai ohjelman piiriin kuuluvaa alaa edustavaksi, jos jäsenvaltio on tunnustanut sen asetuksen (EU) N:o 1308/2013 154 tai 156 artiklan taikka asetuksen (EU) N:o 1379/2013 14 artiklan mukaisesti.

iv)

Asetuksen (EU) N:o 1144/2014 7 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettu maatalouselintarvikealan elin katsotaan ohjelman piiriin kuuluvaa alaa / kuuluvia aloja edustavaksi, jos sen jäsenistöön kuuluu kyseisen tuotteen / kyseisten tuotteiden tai kyseisen alan edustajia.

Poiketen siitä, mitä edellä i ja ii alakohdassa todetaan, alhaisemmat kynnysarvot voidaan hyväksyä, jos ehdotuksentekijä osoittaa jätetyssä ehdotuksessa erityisten olosuhteiden olemassaolon, mukaan lukien todisteet markkinarakenteesta, mikä tekee perustelluksi sen, että ehdotuksentekijä katsotaan asianomaista tuotetta / asianomaisia tuotteita tai asianomaista alaa edustavaksi.

Ehdotuksen tekijöinä on oltava

a)

ainakin kaksi organisaatiota, joita tarkoitetaan asetuksen (EU) N:o 1144/2014 7 artiklan 1 kohdan a, c tai d alakohdassa ja joiden on oltava vähintään kahdesta jäsenvaltiosta; tai

b)

yksi tai useampi unionin organisaatio, joita tarkoitetaan asetuksen (EU) N:o 1144/2014 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa.

Vain EU:n jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yhteisöjen tekemät hakemukset ovat tukikelpoisia.

Brittiläisille hakijoille huomautetaan, että tukikelpoisuuskriteerien on täytyttävä avustuksen koko keston ajan. Jos Yhdistynyt kuningaskunta eroaa EU:sta avustuskauden aikana eikä ole tehnyt EU:n kanssa sopimusta, jolla nimenomaan varmistetaan, että brittiläiset hakijat ovat edelleen tukikelpoisia, hakija ei enää saa EU:lta rahoitusta (vaikka hakija mahdollisesti jatkaisi osallistumista hankkeeseen) tai hakijaa voidaan vaatia luopumaan hankkeesta avustussopimuksen 34 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

Ei-tukikelpoiset yhteisöt: Hakijat, jotka jo saavat unionin rahoitusta ehdotukseensa/ehdotuksiinsa sisältyviin tiedotus- ja menekinedistämistoimiin, eivät ole oikeutettuja unionin rahoitukseen, jota myönnetään tällaisille toimille asetuksen (EU) N:o 1144/2014 mukaisesti.

Hakijan tukikelpoisuuden arviointia varten on toimitettava seuraavat asiakirjat:

yksityiset yhteisöt: ote virallisesta lehdestä, jäljennös yhtiöjärjestyksestä tai ote kauppa- tai yhteisörekisteristä;

julkisyhteisöt: jäljennös julkisyhteisön perustamispäätöksestä tai muu julkisoikeudellisen laitoksen perustamista koskeva virallinen asiakirja;

yhteisöt, joilla ei ole oikeushenkilön asemaa: asiakirjat, joilla todistetaan, että yhteisön edustajilla on valtuudet tehdä oikeudellisia sitoumuksia sen puolesta;

kaikkia hakijoita pyydetään lisäksi toimittamaan todisteet siitä, että ne täyttävät delegoidun asetuksen (EU) 2015/1829 1 artiklassa vahvistetut edustavuutta koskevat kriteerit.

6.2   Tukikelpoiset toimet ja toimenpiteet

Ehdotusten on täytettävä vuotuisen työohjelman liitteessä III luetellut tukikelpoisuuskriteerit, jotka ovat seuraavat:

a)

Ehdotukset voivat koskea vain tuotteita ja järjestelmiä, jotka on lueteltu asetuksen (EU) N:o 1144/2014 5 artiklassa.

b)

Ehdotusten on oltava asianomaisia tuotteita ja niiden kaupan pitämistä koskevan unionin lainsäädännön mukaisia ja ulottuvuudeltaan unionin laajuisia.

c)

Sisämarkkinoita koskevissa ehdotuksissa, jotka kattavat yhden tai useamman asetuksen (EU) N:o 1144/2014 5 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun järjestelmän, on keskityttävä tähän järjestelmään / näihin järjestelmiin pääasiallisessa unionin viestissä. Jos tällaisessa ohjelmassa kuvataan kyseistä järjestelmää / kyseisiä järjestelmiä yhden tai useamman tuotteen avulla, se/ne on tuotava esille toissijaisena viestinä pääasialliseen unionin viestiin nähden.

d)

Jos usean jäsenvaltion ohjelmassa välitetty viesti koskee tietoja tuotteen vaikutuksesta terveyteen, viestin on

sisämarkkinoilla oltava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1924/2006 (9) liitteen mukainen tai toimien toteuttamismaassa kansanterveydestä vastaavan kansallisen viranomaisen hyväksymä;

kolmansissa maissa oltava toimien toteuttamismaassa kansanterveydestä vastaavan kansallisen viranomaisen hyväksymä.

e)

Jos ehdotuksessa on tarkoitus mainita alkuperä tai tuotemerkki, siinä on noudatettava täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/1831 II luvussa vahvistettuja sääntöjä.

Hakijoille, joiden ehdotukset on suunnattu Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, huomautetaan, että Yhdistyneen kuningaskunnan eroaminen EU:sta voi aiheuttaa muutoksia ohjelmien täytäntöönpanossa.

Suunniteltujen toimenpiteiden tukikelpoisuuden arviointia varten on toimitettava seuraavat tiedot:

kansallisia laatujärjestelmiä koskevissa ehdotuksissa on toimitettava asiakirjat, jotka todistavat, että jäsenvaltio on tunnustanut laatujärjestelmän, tai viitattava julkisesti saatavilla oleviin lähteisiin kyseisestä tunnustamisesta;

sisämarkkinoille suunnatuissa ehdotuksissa, joiden viesti liittyy terveelliseen ruokavalioon tai vastuulliseen alkoholinkäyttöön, on kuvattava, miten ehdotettu ohjelma ja sen viesti(t) vastaavat asiaa koskevia kansanterveysalan kansallisia sääntöjä jäsenvaltiossa, jossa ohjelma toteutetaan. Perustelujen on sisällettävä viitteitä tai asiakirjoja väitteen tueksi.

Lisäksi ehdotuksessa on noudatettava jotakin vuoden 2018 työohjelmassa luetelluista usean jäsenvaltion ohjelmien painopistealoista. Jäljempänä on vuoden 2018 työohjelmasta otteita, joissa esitellään tarkemmin ne neljä aihetta, joiden alalta ehdotuksia voidaan esittää. Otteissa kuvataan aihe, siihen liittyvä ennakoitu tukimäärä, tavoitteet ja odotetut tulokset.

Toimet painopistealalla 3: usean jäsenvaltion ohjelmat sisämarkkinoilla

Aihe

Arvioitu kokonaismäärä

Vuoden painopisteet, tavoitteet ja odotetut tulokset

Aihe A – Tiedotus- ja menekinedistämisohjelmat, joiden tavoitteena on tuoda esiin lampaan- ja vuohenlihantuotannon ympäristökestävyyttä (*1)

4 000 000 euroa

Tavoitteena on korostaa sitä, että lammas- ja vuohiala on ympäristön kannalta kestävä. Se on laajin kotieläintuotannon ala, ja sillä on luonnonsuojelun ja biologisen monimuotoisuuden säilymisen kannalta merkittävä vaikutus. Pienten märehtijöiden karjat laiduntavat noin 80 prosentilla EU:n luonnonhaitta-alueista ja vaikuttavat aktiivisesti siihen, että maaseutu pysyy asuttuna. Ne myös ylläpitävät nurmia ja laidunmaita. Toimissa on korostettava tuotannon ympäristökestävyyttä ja tähdennettävä sen hyödyllisyyttä ilmastotoimien ja ympäristön kannalta.

 

 

Toimissa voidaan esimerkiksi käsitellä sitä, miten myynninedistämistoimien kohteena olevilla tuotteilla ja niiden tuotantomenetelmillä edistetään ilmastonmuutoksen lieventämistä (esim. kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen) ja/tai ilmastonmuutokseen sopeutumista; biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä ja kestävää käyttöä (esim. maisemat ja geenivarat); kestävää vesihuoltoa (esim. vedenkäytön tehokkuus ja ravintoaine- tai torjunta-ainekuormien vähentäminen); kestävää maaperän hoitoa (esim. eroosion hallinta, ravinnetasapaino sekä happamoitumisen ja suolaantumisen estäminen). Niissä voidaan myös tuoda esiin se, että laajamittaisella lampaankasvatuksella ja lampaanlihantuotannolla on tärkeä merkitys maaseudun pitämisessä asuttuna sekä laidunmaiden ja/tai vuodenajan mukaan vaihtuvien laidunten ylläpitämisessä.

 

 

Toimien odotetaan viime kädessä lisäävän eurooppalaisten kuluttajien tietoisuutta unionin maataloustuotteiden hyvistä ominaisuuksista, kasvattavan kyseisten unionin maatalous- ja elintarviketuotteiden kilpailukykyä ja kulutusta sekä kohottavan niiden profiilia ja lisäävän niiden markkinaosuutta.

Aihe B – Tiedotus- ja menekinedistämisohjelmat, joiden tavoitteena on lisätä hedelmien ja vihannesten kulutusta sisämarkkinoilla ja siten edistää tasapainoisia ja terveellisiä ruokavaliotottumuksia (*2).

8 000 000 euroa

Komissio on sitoutunut edistämään terveellisiä ruokavaliotottumuksia julkaisemansa valkoisen kirjan ”Ravitsemukseen, ylipainoon ja lihavuuteen liittyviä terveyskysymyksiä koskeva eurooppalainen strategia” (10) mukaisesti. Toimilla on tuotava esiin hedelmiä ja vihanneksia sisältävän tasapainoisen ruokavalion hyötyjä. Viesteissä voidaan keskittyä esimerkiksi seuraaviin: tavoitteena vähintään viisi annosta päivässä erilaisia hedelmiä ja vihanneksia, hedelmien ja vihannesten asema ruokapyramidissa sekä hedelmien ja vihannesten terveyshyödyt.

 

 

Tavoitteena on lisätä EU:ssa tuotettujen hedelmien ja vihannesten kulutusta antamalla kuluttajille tietoa tasapainoisesta ja terveellisestä ruokavaliosta.

 

 

Toimien odotetaan viime kädessä kasvattavan kyseisten unionin maatalous- ja elintarviketuotteiden kilpailukykyä ja kulutusta sekä kohottavan niiden profiilia ja lisäävän niiden markkinaosuutta.

Aihe C – Tiedotus- ja menekinedistämisohjelmat, joiden tavoitteena on lisätä tietoisuutta asetuksen (EU) N:o 1144/2014 5 artiklan 4 kohdan a, b ja c alakohdassa mainituista unionin laatujärjestelmistä ja tehostaa niiden tunnustamista,

30 000 000 euroa

Tiedotus- ja menekinedistämisohjelmat, joiden tavoitteena on lisätä tietoisuutta asetuksen (EU) N:o 1144/2014 5 artiklan 4 kohdan a, b ja c alakohdassa mainituista unionin laatujärjestelmistä ja tehostaa niiden tunnustamista:

Tavoitteena on lisätä tietoisuutta unionin laatujärjestelmistä ja tehostaa niiden tunnustamista.

a)

Laatujärjestelmät: suojattu alkuperänimitys (SAN), suojattu maantieteellinen merkintä (SMM), aito perinteinen tuote (APT) ja vapaaehtoiset laatuilmaisut;

b)

luonnonmukainen tuotantomenetelmä;

c)

unionin syrjäisimpien alueiden maatalouden laatutuotteiden graafinen tunnus.

Odotettuihin vaikutuksiin kuuluu se, että kuluttajat tunnistavat aiempaa paremmin unionin laatujärjestelmiin liittyvän graafisen tunnuksen, sillä erityiseurobarometrin 440 mukaan vain 20 prosenttia eurooppalaisista kuluttajista tunnistaa suojatulla alkuperänimityksellä varustettujen tuotteiden tunnukset, 17 prosenttia suojatulla maantieteellisellä merkinnällä varustettujen tuotteiden tunnukset ja 15 prosenttia aito perinteinen tuote -merkinnällä varustettujen tuotteiden tunnukset. Nämä kolme ovat unionin tärkeimmät laatujärjestelmät. Lisäksi vain 23 prosenttia eurooppalaisista kuluttajista tunnistaa luonnonmukaista tuotantomenetelmää tarkoittavan EU:n tunnuksen.

Toimien odotetaan viime kädessä kasvattavan unionin laatujärjestelmien mukaisesti rekisteröityjen unionin maatalous- ja elintarviketuotteiden kilpailukykyä ja kulutusta sekä kohottavan niiden profiilia ja lisäävän niiden markkinaosuutta.

tai

tiedotus- ja menekinedistämisohjelmat, joiden tavoitteena on tuoda esiin unionin maatalousmenetelmien erityispiirteitä sekä eurooppalaisten maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden ja asetuksen (EU) N:o 1144/2014 5 artiklan 4 kohdan d alakohdassa mainittujen laatujärjestelmien ominaispiirteitä

 

Tiedotus- ja menekinedistämisohjelmat, joiden tavoitteena on tuoda esiin unionin maatalousmenetelmien erityispiirteitä, eurooppalaisten maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden ominaispiirteitä sekä asetuksen (EU) N:o 1144/2014 5 artiklan 4 kohdan d alakohdassa mainittuja laatujärjestelmiä:

Tavoitteena on korostaa ainakin yhtä unionin maatalouden tuotantomenetelmien erityispiirrettä, joka voi liittyä erityisesti elintarvikkeiden turvallisuuteen, jäljitettävyyteen, aitouteen, merkintöihin, ravinto- ja terveysnäkökohtiin (esim. terveellisiin ruokavaliotottumuksiin ja alkoholijuomien vastuulliseen käyttöön), eläinten hyvinvointiin, ympäristön kunnioittamiseen ja kestävyyteen, sekä korostaa maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden ominaispiirteitä, jotka liittyvät erityisesti laatuun, makuun, monipuolisuuteen ja perinteisiin.

Toimien odotetaan lisäävän eurooppalaisten kuluttajien tietoisuutta unionin maataloustuotteiden hyvistä ominaisuuksista, kasvattavan kyseisten unionin maatalous- ja elintarviketuotteiden kilpailukykyä ja kulutusta sekä kohottavan niiden profiilia ja lisäävän niiden markkinaosuutta.

Toimet painopistealalla 4: usean jäsenvaltion ohjelmat kolmansissa maissa

Aiheet

Arvioitu kokonaismäärä

Vuoden painopisteet, tavoitteet ja odotetut tulokset

Aihe D – Tiedotus- ja menekinedistämisohjelmat, joiden kohteena on yksi tai useampi kolmas maa

32 100 000 euroa

Tiedotus- ja menekinedistämisohjelmien kohteena on oltava yksi tai useampi kolmas maa.

Näiden ohjelmien tavoitteiden on oltava asetuksen (EU) N:o 1144/2014 2 ja 3 artiklassa säädettyjen yleisten ja erityisten tavoitteiden mukaisia.

Toimien odotetaan viime kädessä kasvattavan unionin maatalous- ja elintarviketuotteiden kilpailukykyä ja kulutusta sekä kohottavan niiden profiilia ja lisäävän niiden markkinaosuutta kyseisissä kohdemaissa.

Tukikelpoisten toimenpiteiden tyypit

Tiedotus- ja menekinedistämistoimet voivat koostua seuraavista toimenpiteistä, jotka ovat tukikelpoisia tämän ehdotuspyynnön puitteissa:

1.

Hankkeen hallinta

2.

PR-suhteet

PR-toimet

Lehdistötapahtumat

3.

Verkkosivusto, sosiaalinen media

Verkkosivuston perustaminen, päivittäminen, ylläpito

Sosiaalinen media (tilien perustaminen, säännölliset postaukset)

Muut (mobiililaitesovellukset, sähköisen oppimisen foorumit, webinaarit jne.)

4.

Mainonta

Painotuotteet

Televisio

Radio

Internet

Ulkomainonta

Elokuvat

5.

Viestintävälineet

Julkaisut, mediapaketit, mainostuotteet

Mainosvideot

6.

Tapahtumat

Näyttelyosastot messuilla

Seminaarit, työpajat, B2B-tapaamiset, kokkien koulutus, tapahtumat kouluissa

Ravintolaviikot

Tapahtumien sponsorointi

Opintomatkat Eurooppaan

7.

Menekinedistäminen myyntipaikoilla

Maistelupäivät

Muuta: mainonta vähittäismyyjien julkaisuissa ja myyntipaikoissa

Maistelu ja näytteiden jakelu eivät ole sallittuja sisämarkkinoilla järjestettävissä vastuullista alkoholinkäyttöä koskevissa kampanjoissa. Ne voidaan kuitenkin hyväksyä, jos ne liittyvät laatujärjestelmiä ja luonnonmukaista tuotantoa koskeviin tiedotustoimiin ja tukevat niitä.

Toteutusaika

Yhteisrahoitettu toimi (tiedotus- ja menekinedistämisohjelmat) on toteutettava vähintään yhden mutta enintään kolmen vuoden aikana.

Ehdotuksessa on täsmennettävä toimen kesto.

7.   Poissulkemisperusteet  (11)

7.1   Ehdotuspyyntömenettelyn ulkopuolelle sulkeminen

Hakija suljetaan ehdotuspyyntömenettelyn ulkopuolelle, jos se on jossakin seuraavista poissulkemistilanteista:

a)

talouden toimija on tehnyt konkurssin, sen osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettelyjä, sen varoja hallinnoi selvitysmies tai tuomioistuin, sille on vahvistettu akordi, sen liiketoiminta on keskeytetty tai se on muun vastaavan kansallisten lakien tai määräysten mukaisen menettelyn alainen;

b)

lainvoimaisessa tuomiossa tai lopullisessa hallinnollisessa päätöksessä on todettu, että talouden toimija on laiminlyönyt velvollisuutensa maksaa sijoittautumismaansa, hankintaviranomaisen sijaintimaan tai sopimuksen täytäntöönpanomaan lainsäädännön nojalla määrättyjä veroja tai sosiaaliturvamaksuja;

c)

lainvoimaisessa tuomiossa tai lopullisessa hallinnollisessa päätöksessä on todettu, että talouden toimija on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen rikkomalla sovellettavia lakeja tai määräyksiä tai talouden toimijan harjoittaman ammatin eettisiä sääntöjä tai osallistumalla mihin tahansa muuhun virheelliseen toimintaan, joka vahingoittaa talouden toimijan ammatillista uskottavuutta, jos kyseinen toiminta osoittaa vilpillistä aikomusta tai vakavaa laiminlyöntiä, mukaan lukien erityisesti jokin seuraavista:

i)

väärien tietojen antaminen vilpillisesti tai tuottamuksellisesti, kun näitä tietoja vaaditaan sen tarkistamiseksi, ettei poissulkemisperusteita ole tai että valintaperusteet täyttyvät, tai sopimuksen täytäntöönpanossa;

ii)

sopimuksen tekeminen muiden talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi;

iii)

teollis- ja tekijänoikeuksien loukkaaminen;

iv)

yritys vaikuttaa hankintaviranomaisen päätöksentekoon hankintamenettelyn aikana;

v)

yritys saada luottamuksellisia tietoja, joiden avulla on mahdollista saada perusteettomia etuja hankintamenettelyssä;

d)

lainvoimaisessa tuomiossa on todettu, että talouden toimija on syyllistynyt johonkin seuraavista:

i)

petos, sellaisena kuin sitä tarkoitetaan 26 päivänä heinäkuuta 1995 annetulla neuvoston säädöksellä (12) tehdyn Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen 1 artiklassa;

ii)

korruptio, sellaisena kuin se on määritelty 26 päivänä toukokuuta 1997 annetulla neuvoston säädöksellä (13) tehdyn, sellaisen lahjonnan torjumista, jossa on osallisena Euroopan yhteisöjen virkamiehiä tai Euroopan unionin jäsenvaltioiden virkamiehiä, koskevan yleissopimuksen 3 artiklassa ja neuvoston puitepäätöksen 2003/568/YOS (14) 2 artiklan 1 kohdassa, sekä korruptio sellaisena kuin se on määritelty hankintaviranomaisen sijaintimaan, talouden toimijan sijoittautumismaan tai sopimuksen täytäntöönpanomaan lainsäädännössä;

iii)

rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen, sellaisena kuin se on määritelty neuvoston puitepäätöksen 2008/841/YOS (15) 2 artiklassa;

iv)

rahanpesu tai terrorismin rahoitus, sellaisina kuin ne on määritelty Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY (16) 1 artiklassa;

v)

terrorismirikokset, sellaisina kuin ne on määritelty neuvoston puitepäätöksen 2002/475/YOS (17) 1 artiklassa, tai terroritoimintaan liittyvät rikokset, sellaisina kuin ne on määritelty mainitun puitepäätöksen 3 artiklassa, tai mainitun päätöksen 4 artiklassa tarkoitettu tällaisiin rikoksiin yllyttäminen, avunanto niihin tai niiden yritys;

vi)

lapsityövoiman käyttö tai muut ihmiskaupan muodot, siten kuin ne on määritelty Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/36/EU (18) 2 artiklassa;

e)

talousarviosta rahoitetun sopimuksen täytäntöönpanossa on ollut talouden toimijan osalta merkittäviä puutteita keskeisten velvoitteiden täyttämisessä, mikä on johtanut kyseisen sopimuksen ennenaikaiseen irtisanomiseen, sopimussakkojen soveltamiseen tai muihin sopimuksen mukaisiin seuraamuksiin tai minkä tulojen ja menojen hyväksyjä, OLAF tai tilintarkastustuomioistuin on havainnut tarkastusten, tilintarkastusten tai tutkinnan yhteydessä;

f)

lainvoimaisessa tuomiossa tai lopullisessa hallinnollisessa päätöksessä on todettu, että talouden toimija on syyllistynyt neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 2988/95 (19) 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun väärinkäytökseen.

7.2   Avustuksen ulkopuolelle sulkeminen

Hakijalle ei myönnetä yhteisrahoitusta, jos se on avustuksen myöntämismenettelyn aikana jossakin seuraavista varainhoitoasetuksen 107 artiklassa kuvatuista tilanteista:

a)

se on varainhoitoasetuksen 106 artiklan mukaisessa poissulkemistilanteessa;

b)

se on menettelyyn osallistumiseksi vaadittuja tietoja toimittaessaan antanut vääriä tietoja tai ei ole toimittanut näitä tietoja myöntämismenettelyssä.

Koordinaattorin on osoitettava, etteivät poissulkemisperusteet koske sitä, rastittamalla verkkohakemuksen asianomainen ruutu. Jos yhteisrahoitusta myönnetään, kaikkien tuensaajien (usean tuensaajan avustuksen tapauksessa) on allekirjoitettava kunnian ja omantunnon kautta annettu vakuutus, jonka mukaan ne eivät ole missään varainhoitoasetuksen 106 artiklan 1 ja 2 kohdassa tai 107 ja 108 artiklassa tarkoitetuista tilanteista. Hakijan on noudatettava osallistujaportaalissa annettuja ohjeita.

8.   Valintaperusteet

8.1   Taloudelliset valmiudet

Hakijalla on oltava vakaat ja riittävät rahoituslähteet, jotta se voi pitää toimintaa yllä toimen koko toteutuskauden ajan ja osallistua sen rahoitukseen.

Hakijan taloudellinen valmius arvioidaan varainhoitoasetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 vaatimusten mukaisesti. Arviointia ei tehdä, jos

hakija on julkisoikeudellinen yhteisö;

hakijan pyytämä EU:n rahoitusosuus on ≤ 60 000 euroa;

Taloudellisten valmiuksien arviointia varten pyydetään seuraavia asiakirjoja:

tuloslaskelma ja tase viimeksi päättyneeltä tilikaudelta;

uusilla organisaatioilla edellä mainitut asiakirjat voidaan korvata liiketoimintasuunnitelmalla.

Lisäksi koordinaattorin tai muun tuensaajan, joka hakee ≥ 750 000 euron EU-rahoitusosuutta (kynnysarvoa sovelletaan hakijaa kohti), on toimitettava

hyväksytyn ulkopuolisen tilintarkastajan tarkastusraportti, jossa todistetaan, että edellisen tilikauden tilinpito on saatavilla. Tätä säännöstä ei sovelleta julkisoikeudellisiin yhteisöihin.

Hakijan taloudellisten valmiuksien arviointi suoritetaan osallistujaportaalin kautta.

8.2   Toiminnalliset valmiudet

Hakijalla on oltava ohjelman loppuun saattamisen edellyttämä ammatillinen osaaminen ja pätevyys.

Hakijan on osoitettava, että hankkeen johtajaksi nimitetään ainakin yksi luonnollinen henkilö, joka joko työskentelee hakijalle työsopimuksen nojalla, nimetään vastaavalla asiakirjalla toimen toteuttajaksi, lähetetään muualta palkkiota vastaan tai työskentelee muun (esimerkiksi palvelujen tarjonnasta tehdyn) suoran sopimuksen nojalla. Hankkeen johtajalla on oltava vähintään kolmen vuoden kokemus hankehallinnosta. Tämän osoittamiseksi liitteessä ”Lisätietoja” on esitettävä seuraavat tiedot:

niiden hakijan työntekijöiden ansioluettelot (koulutus ja työkokemus), jotka ensisijaisesti vastaavat ehdotetun toimen hallinnosta ja toteutuksesta, Europass-ansioluettelomallia (20) käyttäen;

ehdotetun hankejohtajan vakuutus, että hän on käytettävissä koko ehdotetun toimen keston ajan.

Jos ehdotuksentekijä aikoo toteuttaa ehdotuksen tietyt osat, on osoitettava, että sillä on vähintään kolmen vuoden kokemus tiedotus- ja menekinedistämistoimien toteuttamisesta. Tätä varten liitteessä ”Lisätietoja” on esitettävä seuraavat tiedot:

ehdotuksentekijän toimintakertomus tai kuvaus toimenpiteistä, jotka on toteutettu (edellä) 6 kohdassa kuvailtujen yhteisrahoituskelpoisten toimenpiteiden yhteydessä.

9.   Myöntämisperusteet

Hakemuksen B-osaa käytetään arvioitaessa, miten ehdotus vastaa myöntämisperusteita.

Hakemuksessa on esitettävä tehokas hallintorakenne sekä selkeä ja yksityiskohtainen kuvaus strategiasta ja odotetuista tuloksista.

Kunkin ehdotuksen sisältöä arvioidaan seuraavien perusteiden ja osaperusteiden mukaisesti:

Perusteet

Enimmäispisteet

Kynnysarvot

1.

Unionin ulottuvuus

20

14

2.

Teknisen ehdotuksen laatu

40

24

3.

Hankehallinnon laatu

10

6

4.

Budjetti ja kustannustehokkuus

30

18

YHTEENSÄ

100

62

Hankkeet, jotka eivät saavuta ilmoitettuja kokonais- ja/tai yksittäisiä kynnysarvoja, hylätään.

Kunkin pääasiallisen myöntämisperusteen arvioinnissa otetaan huomioon seuraavat osaperusteet:

1.

Unionin ulottuvuus

a)

Ehdotettujen tiedotus- ja menekinedistämistoimien asiaankuuluvuus suhteessa asetuksen (EU) N:o 1144/2014 2 artiklassa lueteltuihin yleisiin ja erityisiin tavoitteisiin, kyseisen asetuksen 3 artiklassa lueteltuihin tavoitteisiin sekä kyseisen painopistealan prioriteetteihin, tavoitteisiin ja odotettuihin tuloksiin;

b)

kampanjassa välitetty unionin viesti;

c)

hankkeen vaikutus unionin tasolla.

2.

Teknisen ehdotuksen laatu

a)

markkina-analyysin laatu ja asiaankuuluvuus;

b)

ohjelman strategian, tavoitteiden ja keskeisten viestien johdonmukaisuus;

c)

tavoitteisiin ja ohjelman strategiaan nähden soveltuva valikoima toimenpiteitä, asianmukainen viestintäkeinojen yhdistelmä, toimenpiteiden välinen synergia;

d)

toimenpiteiden ja tuotosten tiivis kuvaus;

e)

ehdotettujen arviointimenetelmien ja indikaattoreiden laatu.

3.

Hankehallinnon laatu

a)

hankkeen organisaatio- ja hallintorakenteet;

b)

laadunvalvontamekanismit ja riskinhallinta.

4.

Budjetti ja kustannustehokkuus

a)

kokonaisinvestointitason perustelut;

b)

budjetin asianmukainen jakautuminen suhteessa toimenpiteiden tavoitteisiin ja laajuuteen;

c)

selkeä kuvaus arvioiduista kustannuksista ja budjetin virheettömyys;

d)

arvioitujen kustannusten ja tuotosten välinen johdonmukaisuus;

e)

realistinen arvio hankekoordinoinnin ja ehdotuksentekijän toteuttamien toimenpiteiden kustannuksista, mukaan lukien henkilötyöpäivien määrä ja hinta.

Arvioinnin jälkeen tukikelpoiset ehdotukset asetetaan kokonaispistemäärien mukaiseen järjestykseen. Avustuksia myönnetään korkeimmat pistemäärät saaneille ehdotuksille käytettävissä olevien määrärahojen rajoissa.

Kustakin tämän ehdotuspyynnön 6.2 kohdassa luetellusta painopisteaiheesta laaditaan erillinen paremmuusjärjestyksen mukainen luettelo.

Jos vähintään kaksi hanketta saa saman pistemäärän samassa paremmuusjärjestysluettelossa, etusijalle asetetaan ehdotus/ehdotukset, jo(t)ka tuo(vat) monipuolisuutta tuotteisiin tai kohdemarkkinoihin. Tämä tarkoittaa, että kahdesta tasaveroisesta ehdotuksesta komissio valitsee ensin sen, jonka sisältö (ensisijaisesti tuotteiden ja toissijaisesti kohdemarkkinoiden osalta) ei ole vielä edustettuna paremmuusjärjestysluettelossa. Jos tätä perustetta ei voida käyttää, komissio valitsee ensin ohjelman, joka on saanut korkeimman pistemäärän yksittäisistä myöntämisperusteista. Se vertailee ensin pisteitä kohdassa ”Unionin ulottuvuus”, sitten ”Teknisen ehdotuksen laatu” ja lopuksi kohdassa ”Budjetti ja kustannustehokkuus”.

Jos jonkin aiheen paremmuusjärjestysluettelossa ei ole riittävästi ehdotuksia, jotta koko varattu avustusmäärä saataisiin jaettua, jäljelle jäävä määrä voidaan siirtää toisiin aiheisiin seuraavien perusteiden mukaisesti:

a)

Sisämarkkinoita koskevia kolmea aihetta varten varattu jäljellä oleva määrä myönnetään kokonaisuudessaan korkeimmat laatupisteet saaneille sisämarkkinahankkeille riippumatta siitä, missä aiheessa avustuksia on haettu.

b)

Samoin toimitaan kolmansiin maihin kohdistuvien hankkeiden kohdalla (aiheet 4–6).

c)

Jos varattuja määrärahoja on edelleen jakamatta, sekä sisämarkkinoita että kolmansia maita varten varatut, jäljellä olevat määrät yhdistetään ja myönnetään korkeimmat laatupisteet saaneille hankkeille riippumatta siitä, missä painopisteessä ja aiheessa avustuksia on haettu.

Paremmuusjärjestysluetteloiden mukaista järjestystä noudatetaan poikkeuksetta.

10.   Oikeudelliset sitoumukset

Rahoitettavien ehdotusten luetteloon sisältyvien ehdotusten koordinaattoreita kehotetaan käynnistämään mukautusvaihe ennen avustussopimuksen allekirjoittamista. Mukauttaminen toteutetaan verkossa olevan avustusten valmistelujärjestelmän (SYGMA) kautta. Onnistuneen mukautusvaiheen jälkeen allekirjoitetaan euromääräinen avustussopimus, jossa täsmennetään rahoituksen edellytykset ja määrä.

Koordinaattorin on ensin allekirjoitettava avustussopimus sähköisesti konsortion puolesta, minkä jälkeen toimeenpanovirasto allekirjoittaa sen. Kaikkien tuensaajien on hyväksyttävä avustussopimus allekirjoittamalla liittymislomake sähköisesti.

11.   Rahoitussäännökset

Varainhoitoasetuksessa ja sen soveltamissäännöissä (21) määritellään usean jäsenvaltion ohjelmien täytäntöönpanoon sovellettavat säännöt.

11.1   Avustuksiin sovellettavat yleiset periaatteet

a)

Päällekkäisten avustusten kielto

Yhteen toimeen voi saada EU:n talousarviosta vain yhden avustuksen.

Samoja kustannuksia ei missään olosuhteissa saa rahoittaa unionin talousarviosta kahdesti.

Hakijan on ilmoitettava sellaisen unionin rahoituksen lähteet ja määrät, jonka se on saanut tai jota se on hakenut samaa toimea tai toimen osaa tai toimintaansa varten (toiminta-avustukset), sekä muun samaa toimea varten saadun tai haetun rahoituksen lähteet ja määrät.

b)

Taannehtivuuskielto

Päättyneisiin toimiin ei myönnetä avustusta takautuvasti.

Avustusta voidaan myöntää jo aloitettuun toimeen vain, jos hakija voi osoittaa, että toimi oli aloitettava ennen avustussopimuksen allekirjoittamista.

Tukikelpoiset kustannukset eivät tällöin kuitenkaan saa olla aiheutuneet ennen avustushakemuksen jättämispäivää.

c)

Yhteisrahoitusperiaate

Yhteisrahoitus tarkoittaa, ettei EU:n avustus kata kokonaan toimen toteuttamiseksi tarvittavia varoja.

Jäljelle jäävistä menoista vastaa yksinomaan ehdotuksentekijä. Tuensaajan jäsenten tuensaajalle maksamat rahoitusosuudet, jotka käytetään nimenomaan toimen tukikelpoisiin kustannuksiin, sallitaan, ja ne katsotaan tuloiksi.

11.2   Tasapainoinen budjetti

Toimen arvioitu budjetti on esitettävä hakemuslomakkeen A-osassa. Arviossa tulojen ja menojen on oltava tasapainossa.

Budjetti on laadittava euroissa.

Hakijoita, joiden kustannukset eivät aiheudu euroina, kehotetaan käyttämään Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistavaa valuuttakurssia:

http://ec.europa.eu/budget/contracts_grants/info_contracts/inforeuro/inforeuro_en.cfm

11.3   Toteuttamiseen liittyvät hankintasopimukset / alihankinta

Kun toimen toteuttaminen edellyttää hankintasopimusten (toteuttamiseen liittyvien hankintasopimusten) tekemistä, tuensaajan on tehtävä hankintasopimukset kokonaistaloudellisesti edullisimman tai tarvittaessa halvimman tarjouksen perusteella ja huolehdittava siitä, ettei eturistiriitoja synny (22).

Tuensaajan on dokumentoitava tarjousmenettely selkeästi ja säilytettävä asiakirjat mahdollista tarkastusta varten.

Jos ehdotuksentekijä on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/24/EU (23) 2 artiklan 1 kohdan 4 alakohdassa tarkoitettu julkisoikeudellinen yhteisö, sen on valittava alihankkijat sen kansallisen lainsäädännön mukaisesti, jolla mainittu direktiivi on pantu täytäntöön.

Alihankinnassa, eli ehdotuksessa kuvattuun toimeen kuuluvien tiettyjen tehtävien tai toimenpiteiden ulkoistamisessa on noudatettava toteuttamiseen liittyviin hankintasopimuksiin sovellettavien (edellä mainittujen) edellytysten lisäksi seuraavia edellytyksiä:

Alihankinta on perusteltava toimen luonteella ja toteuttamiseen liittyvillä tarpeilla.

Toimien perustehtäviä (esim. toimen tekninen ja taloudellinen koordinointi ja strategian hallinto) ei voida suorittaa alihankintana eikä delegoida.

Alihankinnan arvioidut kustannukset on ilmoitettava selvästi ehdotuksen teknisessä ja taloudellisessa osassa.

Tuensaajan on ilmoitettava alihankinnasta, joka ei sisälly toimen kuvaukseen, ja se on hyväksytettävä toimeenpanovirastolla. Toimeenpanovirasto voi antaa hyväksynnän

i)

ennen alihankintaan turvautumista, jos tuensaaja pyytää muutosta

ii)

alihankintaan turvautumisen jälkeen, jos alihankinta

on nimenomaisesti perusteltu väliraportissa tai teknisessä loppuraportissa eikä

aiheuta avustussopimukseen muutoksia, jotka kyseenalaistaisivat avustuksen myöntämistä koskevan päätöksen tai olisivat vastoin hakijoiden yhdenvertaista kohtelua.

Tuensaajat varmistavat, että niitä koskevia, avustussopimuksessa mainittuja tiettyjä edellytyksiä (jotka koskevat esimerkiksi näkyvyyttä ja luottamuksellisuutta) sovelletaan myös alihankkijoihin.

Alihankinta yhteisöiltä, joilla on rakenteellinen yhteys tuensaajaan

Alihankintasopimus voidaan tehdä myös sellaisten yhteisöjen kanssa, joilla on rakenteellinen yhteys tuensaajaan, mutta vain jos hinta ei ylitä yhteisölle tosiasiallisesti aiheutuneita kustannuksia (eli ilman voittomarginaalia).

Tällaisten yhteisöjen toteuttamat tehtävät on ilmoitettava selvästi ehdotuksen teknisessä osassa.

11.4   Rahoituksen muodot; tukikelpoiset kustannukset ja kustannukset, jotka eivät ole tukikelpoisia

Yhteisrahoitus toteutetaan korvaamalla tietty osuus tosiasiallisesti aiheutuneista tukikelpoisista kustannuksista. Rahoitukseen sisältyy myös kiinteämääräinen osa, joka kattaa toimen toteutukseen liittyvät välilliset kustannukset (neljä prosenttia tukikelpoisista henkilöstökustannuksista) (24).

Haettu enimmäismäärä

EU:n avustusta voidaan myöntää enintään seuraava yhteisrahoitusosuus:

usean jäsenvaltion ohjelmat sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa: 80 prosenttia ohjelman tukikelpoisista kustannuksista;

85 prosenttia, jos tuensaaja on sijoittautunut jäsenvaltioon, joka saa 1. tammikuuta 2014 tai sen jälkeen SEUT-sopimuksen 136 ja 143 artiklan mukaista rahoitustukea (25).

Tätä sovelletaan vain avustuksiin, jotka toimeenpanovirasto on hyväksynyt ennen päivämäärää, josta alkaen kyseinen jäsenvaltio ei enää saa tällaista rahoitustukea.

Osa budjettiarvioon kirjatuista avustuskelpoisista kokonaismenoista on näin ollen rahoitettava muista lähteistä kuin EU:n avustuksesta (yhteisrahoitusperiaate).

Tukikelpoiset kustannukset

Kustannukset, jotka ovat tosiasiallisesti aiheutuneet avustuksen saajalle ja täyttävät kaikki avustussopimuksen 6 artiklassa esitetyt kriteerit, ovat tukikelpoisia.

Tukikelpoiset kustannukset (suorat ja välilliset) esitetään avustussopimuksessa (ks. 6.1, 6.2 ja 6.3 artikla).

Tukeen oikeuttamattomat kustannukset esitetään avustussopimuksessa (ks. 6.4 artikla).

Avustuksen lopullisen määrän laskeminen

Avustuksen lopullinen määrä lasketaan ohjelman päätyttyä, kun maksupyyntö hyväksytään.

Avustuksen lopullinen määrä riippuu siitä, missä määrin ohjelma on tosiasiallisesti toteutettu avustussopimuksen ehtojen mukaisesti.

Toimeenpanovirasto laskee määrän – seuraavien vaiheiden mukaisesti – kun loppumaksu suoritetaan:

(1)

korvausosuutta sovelletaan tukikelpoisiin kustannuksiin

(2)

avustusmäärä rajataan avustuksen enimmäismäärään

(3)

avustuksen määrää joudutaan pienentämään voiton muodostumisen kieltävän säännöksen nojalla

(4)

avustuksen määrää joudutaan pienentämään puutteellisen toteuttamisen tai muiden velvoitteiden rikkomisen vuoksi.

EU:n avustuksen tarkoituksena tai tuloksena ei saa olla, että toimi tuottaa voittoa. ”Voitolla” tarkoitetaan vaiheiden 1 ja 2 perusteella saatavasta määrästä ja toimen kokonaistuloista muodostuvan summan sekä toimen tukikelpoisten kokonaiskustannusten erotusta.

Jos voittoa syntyy, toimeenpanovirastolla on oikeus periä siitä takaisin prosenttiosuus, joka vastaa EU:n rahoitusosuutta tuensaajalle/-saajille toimen toteuttamisesta tosiasiallisesti aiheutuneista tukikelpoisista kustannuksista. Kumppaniin (koordinaattori tai muu tuensaaja), joka hakee ≤ 60 000 euron suuruista EU-avustusta, ei sovelleta tätä säännöstä.

11.5   Maksujärjestelyt

Koordinaattorille siirretään ennakkomaksu, joka vastaa 20:tä prosenttia avustuksen määrästä, avustussopimuksessa esitettyjen edellytysten mukaisesti (16 artiklan 2 kohta).

Koordinaattorille maksetaan välimaksu(t) avustussopimuksessa esitettyjen edellytysten mukaisesti (16 artiklan 3 kohta). Välimaksun/-maksujen tarkoituksena on kattaa ohjelman toteuttamisesta asianomaisella raportointijaksolla aiheutuneet tukikelpoiset kustannukset.

Ennakko- ja välimaksujen kokonaismäärä saa olla enintään 90 prosenttia avustuksen enimmäismäärästä.

Toimeenpanovirasto vahvistaa loppumaksun määrän avustuksen lopullista määrää koskevan laskelman perusteella ja avustussopimuksessa esitettyjen edellytysten mukaisesti.

Jos aiempien maksujen kokonaismäärä on suurempi kuin avustuksen lopullinen määrä, loppumaksun suorittaminen tapahtuu takaisinperinnän muodossa.

11.6   Ennakkomaksutakuu

Mikäli hakijan taloudelliset valmiudet eivät ole tyydyttävät, ennakkomaksuun liittyvien taloudellisten riskien rajoittamiseksi hakijalta voidaan edellyttää ennakkomaksutakuuta, joka on enintään ennakkomaksun suuruinen.

Jos takuuta pyydetään, sen on oltava euromääräinen ja sen antajana on oltava johonkin Euroopan unionin jäsenvaltioon sijoittautunut pankki tai hyväksytty rahoituslaitos. Pankkitileille jäädytettyjä määriä ei voida hyväksyä rahoitustakuuksi.

Rahoitustakuun sijaan voidaan antaa kolmannen osapuolen omavelkainen takaus tai saman avustussopimuksen sopimuspuolina olevien avustuksen saajien yhteisvastuullinen takaus.

Takuun antaja vastaa velvoitteesta ensimmäisestä vaatimuksesta eikä voi vaatia toimeenpanovirastoa perimään saataviaan ensin päävelalliselta (eli asianomaiselta tuensaajalta).

Ennakkomaksutakuun on oltava voimassa loppumaksun maksamiseen asti, ja jos loppumaksu suoritetaan takaisinperinnän muodossa, siihen asti, kun veloituslaskun tiedoksi antamisesta tuensaajalle on kulunut kolme kuukautta.

Takuuta ei vaadita tuensaajilta, joiden saama avustus on ≤ 60 000 euroa (arvoltaan vähäiset avustukset).

12.   Julkisuus

12.1   Tuensaajan toimet

Tuensaajien on selvästi ilmaistava Euroopan unionin osallistuminen kaikissa toimenpiteissä, joihin avustusta käytetään.

Tuensaajien on lisäksi esitettävä näkyvästi Euroopan unionin nimi ja tunnus kaikissa julkaisuissaan, julisteissaan, ohjelmissaan ja muissa tuotteissaan, jotka liittyvät yhteisrahoitettuun hankkeeseen.

Euroopan unionin tunnuksen painatusohjeet löytyvät toimielinten yhteisistä tekstinlaadinnan ohjeista (26).

Lisäksi kaikessa Euroopan unionin yhteisrahoittaman menekinedistämisohjelman yhteydessä tuotetussa visuaalisessa materiaalissa on oltava iskulause ”Maukasta Euroopasta”.

Iskulauseen käyttöä koskevat ohjeet ja kaikki graafiset tiedostot voi ladata menekinedistämistä käsittelevältä verkkosivulta Europa-palvelimelta (27).

Kaikkeen kirjalliseen materiaaliin, eli esitteisiin, julisteisiin, lehtisiin, mainospalkkeihin, mainostauluihin, painettuihin mainoksiin, lehtiartikkeleihin ja verkkosivuille (ei kuitenkaan pieniin lahjaesineisiin), on sisällyttävä avustussopimuksen ehtojen mukaisesti vastuuvapauslauseke, jossa todetaan, että esitetyt näkemykset ovat laatijoiden omia eikä Euroopan komissio/toimeenpanovirasto ole vastuussa materiaalin sisältämien tietojen käytöstä.

12.2   Toimeenpanoviraston toimet

Kaikki tiettynä varainhoitovuonna myönnettyjä avustuksia koskevat tiedot julkaistaan toimeenpanoviraston verkkosivustolla viimeistään 30. kesäkuuta kyseisten avustusten myöntämisvuotta seuraavana varainhoitovuotena.

Toimeenpanovirasto julkaisee seuraavat tiedot:

tuensaajan nimi (oikeussubjekti)

jos tuensaaja on oikeushenkilö, tämän osoite, ja jos luonnollinen henkilö, alue määriteltynä NUTS 2 -tasolla (28), jos tuensaajan kotipaikka on EU:ssa, tai vastaavalla tasolla, jos kotipaikka on EU:n ulkopuolella

avustuksen kohde

myönnetty avustusmäärä.

13.   Tietosuoja

Ehdotuspyyntöön vastaaminen tarkoittaa, että henkilötietoja (kuten yhteisrahoitettuun toimeen osallistuvien henkilöiden nimet, osoitteet ja ansioluettelot) tallennetaan ja niitä käsitellään. Henkilötietojen käsittelyssä noudatetaan yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 45/2001 (29). Jollei toisin mainita, kysymykset ja henkilötiedot ovat tarpeen hakemuksen arvioimiseksi tarjouspyynnössä esitettyjen ehtojen mukaisesti. Toimeenpanovirasto/komissio tai toimeenpanoviraston/komission puolesta ja sen alaisuudessa toimiva kolmas osapuoli käsittelee näitä tietoja ainoastaan tätä tarkoitusta varten. Lisätietoja käsittelytoimista, rekisteröityjen oikeuksista ja siitä, miten näitä oikeuksia voi käyttää, on tietosuojalausekkeessa, joka on julkaistu osallistujaportaalissa:

http://ec.europa.eu/research/participants/portal/desktop/en/support/legal_notices.html

ja viraston verkkosivulla:

http://ec.europa.eu/chafea/about/data_protection.html

Hakijoita kehotetaan tarkistamaan säännöllisin väliajoin, onko tietosuojalauseketta päivitetty. Päivityksiä voidaan tehdä ennen ehdotuksen jättämisen määräaikaa tai sen jälkeen. Tuensaajilla on oikeudellinen velvoite tiedottaa henkilöstölleen toimeenpanoviraston suorittamasta henkilötietojen käsittelystä. Tätä varten tuensaajien on toimitettava henkilöstölle toimeenpanoviraston osallistujaportaalissa julkaistut tietosuojalausekkeet ennen heidän henkilötietojensa toimittamista toimeenpanovirastolle. Henkilötietoja voidaan kirjata sovellettavien säännösten mukaisesti Euroopan komission varhaishavainta- ja poissulkemisjärjestelmään, josta säädetään EU:n varainhoitoasetuksen 105 a ja 108 artiklassa.

14.   Ehdotusten jättämismenettely

Ehdotukset on jätettävä 3 kohdassa ilmoitettuun määräaikaan mennessä sähköisen palvelun kautta:

http://ec.europa.eu/research/participants/portal/desktop/en/opportunities/agrip/index.html

Ennen ehdotuksen jättämistä:

1.

Etsi ehdotuspyyntö:

http://ec.europa.eu/research/participants/portal/desktop/en/opportunities/agrip/index.html

2.

Perusta tili ehdotuksen jättämistä varten:

http://ec.europa.eu/research/participants/portal/desktop/en/organisations/register.html

3.

Rekisteröi kaikki kumppanit tuensaajarekisterin kautta:

http://ec.europa.eu/research/participants/portal/desktop/en/organisations/register.html

Hakijalle ilmoitetaan kirjallisesti valintamenettelyn tuloksista.

Hakijan on noudatettava teknistä ehdotusta (B-osa) koskevia sivumäärä- ja muotoiluvaatimuksia, jotka ilmoitetaan sähköisessä palvelussa.

Jättäessään ehdotuksen hakija hyväksyy ne menettelyt ja ehdot, jotka selostetaan tässä ehdotuspyynnössä ja siinä mainituissa asiakirjoissa.

Hakemusta ei voi muuttaa määräajan päätyttyä. Komissio/toimeenpanovirasto voi kuitenkin ottaa yhteyttä hakijaan arvioinnin aikana, jos jokin seikka vaatii selvittämistä tai hakemuksessa on teknisiä virheitä (30).

Yhteystiedot

Sähköistä jättämispalvelua koskeviin kysymyksiin vastaa IT-tukipalvelu (Helpdesk), joka on perustettu tätä varten osallistujaportaalin verkkosivustolle:

http://ec.europa.eu/research/index.cfm?pg=enquiries

Muihin kysymyksiin vastaa toimeenpanoviraston tukipalvelu: CHAFEA-AGRI-CALLS@ec.europa.eu. Kysymysten esittämisen määräaika on 29.3.2018 klo 17.00 CET (Keski-Euroopan aikaa). Vastaukset olennaisiin kysymyksiin julkaistaan osoitteessa http://ec.europa.eu/chafea/agri/faq.html 5.4.2018 klo 17.00 CET (Keski-Euroopan aikaa) mennessä.

Toimeenpanoviraston verkkosivustolla on vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin: http://ec.europa.eu/chafea/agri/faq.html

Kaikessa tähän ehdotuspyyntöön liittyvissä yhteydenotoissa (esim. tietojen pyytäminen tai hakemuksen jättäminen) on viitattava selvästi juuri tähän ehdotuspyyntöön. Kun sähköinen järjestelmä on antanut ehdotukselle tunnusnumeron, hakijan on käytettävä sitä kaikessa yhteydenpidossa.

Hakemusta ei voi muuttaa hakuajan päätyttyä.

Asiakirjoja

Hakuopas liitteineen

Hakulomake

Avustussopimusmalli (yhden ja usean tuensaajan versio)


(1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1144/2014, annettu 22 päivänä lokakuuta 2014, sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toteutettavista maataloustuotteita koskevista tiedotus- ja menekinedistämistoimista sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 3/2008 kumoamisesta (EUVL L 317, 4.11.2014, s. 56).

(2)  Komission delegoitu asetus (EU) 2015/1829, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2015, sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toteutettavista maataloustuotteita koskevista tiedotus- ja menekinedistämistoimista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1144/2014 täydentämisestä (EUVL L 266, 13.10.2015, s. 3).

(3)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/1831, annettu 7 päivänä lokakuuta 2015, sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toteutettavista maataloustuotteita koskevista tiedotus- ja menekinedistämistoimista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1144/2014 soveltamista koskevista säännöistä (EUVL L 266, 13.10.2015, s. 14).

(4)  Komission täytäntöönpanopäätös, annettu 15. marraskuuta 2017, maataloustuotteita koskevia sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa täytäntöönpantavia tiedotus- ja menekinedistämistoimia koskevan vuoden 2018 työohjelman hyväksymisestä, C(2017) 7475/2.

(5)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 kumoamisesta (EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1).

(6)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1308/2013, annettu 17 päivänä joulukuuta 2013, maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 992/72, (ETY) N:o 234/79, (EY) N:o 1037/2001 ja (EY) N:o 1234/2007 kumoamisesta (EUVL L 347, 20.12.2013, s. 671).

(7)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1151/2012, annettu 21 päivänä marraskuuta 2012, maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden laatujärjestelmistä (EUVL L 343, 14.12.2012, s. 1).

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1379/2013, annettu 11 päivänä joulukuuta 2013, kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteisestä markkinajärjestelystä ja neuvoston asetusten (EY) N:o 1184/2006 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 104/2000 kumoamisesta (EUVL L 354, 28.12.2013, s. 1).

(9)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1924/2006, annettu 20 päivänä joulukuuta 2006, elintarvikkeita koskevista ravitsemus- ja terveysväitteistä (EUVL L 404, 30.12.2006, s. 9).

(*1)  Lampaan-/vuohenlihaa koskevat ehdotukset ovat tukikelpoisia myös aiheiden C ja D mukaisesti. Päällekkäisyyksien välttämiseksi aiheen C mukaisesti ehdotetuissa lampaan-/vuohenlihaa koskevissa ohjelmissa viestin on oltava jokin muu kuin lampaan-/vuohenlihantuotannon ympäristökestävyys (ellei lampaan-/vuohenliha liity yhteen tai useampaan muuhun tuotteeseen).

(*2)  Hedelmiä ja vihanneksia koskevat ehdotukset ovat tukikelpoisia myös aiheissa C ja D. Aiheen C mukaisesti ehdotetuissa hedelmiä ja vihanneksia koskevissa ohjelmissa viestin on oltava jokin muu kuin hedelmiä ja vihanneksia sisältävän tasapainoisen ruokavalion hyötyjen esiin tuominen (elleivät hedelmät ja vihannekset liity yhteen tai useampaan muuhun tuotteeseen).

(10)  KOM(2007) 279 lopullinen, 30.5.2007.

(11)  Varainhoitoasetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU, Euratom) 2015/1929 (EUVL L 286, 30.10.2015, s. 1), 106 artiklan 1 ja 2 kohta, 107 artikla ja 108 artikla, sekä komission delegoidulla asetuksella (EU) N:o 1268/2012 (EUVL L 362, 31.12.2012, s. 1) sellaisena kuin se on viimeksi muutettu komission delegoidulla asetuksella (EU) 2015/2462 (EUVL L 342, 29.12.2015, s. 7), hyväksytyt varainhoitoasetuksen soveltamissäännöt.

(12)  EYVL C 316, 27.11.1995, s. 48

(13)  EYVL C 195, 25.6.1997, s. 1.

(14)  Neuvoston puitepäätös 2003/568/YOS, tehty 22 päivänä heinäkuuta 2003, lahjonnan torjumisesta yksityisellä sektorilla (EUVL L 192, 31.7.2003, s. 54).

(15)  Neuvoston puitepäätös 2008/841/YOS, tehty 24 päivänä lokakuuta 2008, järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta (EUVL L 300, 11.11.2008, s. 42).

(16)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/60/EY, annettu 26 päivänä lokakuuta 2005, rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen (EUVL L 309, 25.11.2005, s. 15).

(17)  Neuvoston puitepäätös 2002/475/YOS, tehty 13 päivänä kesäkuuta 2002, terrorismin torjumisesta (EYVL L 164, 22.6.2002, s. 3).

(18)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/36/EU, annettu 5 päivänä huhtikuuta 2011, ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä ihmiskaupan uhrien suojelemisesta ja neuvoston puitepäätöksen 2002/629/YOS korvaamisesta (EUVL L 101, 15.4.2011, s. 1).

(19)  Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 2988/95, annettu 18 päivänä joulukuuta 1995, Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta (EYVL L 312, 23.12.1995, s. 1).

(20)  Malli on saatavissa osoitteessa http://europass.cedefop.europa.eu/

(21)  Asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella 2015/1929, ja delegoitu asetus (EU) N:o 1268/2012, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna delegoidulla asetuksella (EU) N:o 2015/2462.

(22)  Kilpailumenettelyä koskevat ohjeet:

https://ec.europa.eu/chafea/agri/sites/chafea/files/agri-2016-61788-00-00_fi.pdf

(23)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/24/EU, annettu 26 päivänä helmikuuta 2014, julkisista hankinnoista ja direktiivin 2004/18/EY kumoamisesta ETA:n kannalta merkityksellinen teksti (EUVL L 94, 28.3.2014, s. 65).

(24)  Huom. Jos hakijalle myönnetään toiminta-avustus, välilliset kustannukset eivät ole tukikelpoisia.

(25)  Tämän ehdotuspyynnön julkaisupäivänä Kreikka.

(26)  http://publications.europa.eu/code/fi/fi-5000100.htm

(27)  http://ec.europa.eu/agriculture/promotion/index_en.htm

(28)  EUVL L 39, 10.2.2007, s. 1.

(29)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 45/2001, annettu 18 päivänä joulukuuta 2000, yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 8, 12.1.2001, s. 1).

(30)  Varainhoitoasetuksen 96 artikla.