1. Johdanto

Eurooppa 2020 ‑strategiassaan[1] komissio painotti tutkimuksen ja innovoinnin keskeistä merkitystä valmisteltaessa Euroopan unionia tuleviin haasteisiin, ja ”Yhteinen maatalouspolitiikka vuoteen 2020” ‑suuntaviivoissa[2] tuotiin esiin, että innovointi on välttämätöntä unionin maataloudelle tulevaisuutta ajatellen. Eurooppa 2020 ‑strategiaa tukevassa talousarviossa[3] on varattu 4,5 miljardia euroa elintarviketurvaa, biotaloutta ja kestävää maataloutta koskevaa tutkimusta ja innovointia varten.

Tutkimuksen ja innovoinnin keskeistä roolia kehitellään edelleen Eurooppa 2020 ‑strategian lippulaivahankkeessa ”Innovaatiounioni”[4], jossa esitellään uusi eurooppalaisten innovaatiokumppanuuksien toimintamalli keinona edistää innovointia. On käynnistetty aktiivisena ja terveenä ikääntymistä koskevan innovaatiokumppanuuden pilottihanke, ja lisäksi on suoritettu valmistelut raaka-aineita, tehokkaan vedenkäytön Eurooppaa ja maataloutta koskevien innovaatiokumppanuuksien perustamista varten. Eurooppalaisten innovaatiokumppanuuksien tarkoituksena on luoda yhteys tieteellisen tutkimuksen ja innovatiivisten käytännön sovellusten välille. Neuvosto on korostanut innovaatiokumppanuuden selkeän kohdentamisen sekä jäsenvaltioiden osallistumisen ja nykyisten välineiden tarkoituksenmukaisen käytön tärkeyttä.

Tässä tiedonannossa esitellään maatalouden tuottavuuden ja kestävyyden eurooppalainen innovaatiokumppanuus, johon viitataan innovaatiounionia koskevassa asiakirjassa. Innovaatiokumppanuus noudattaa Eurooppa 2020 ‑strategian ja Yhteinen maatalouspolitiikka vuoteen 2020 ‑strategian suuntaviivoja. Se perustuu sidosryhmien kuulemiseen, ja siinä on otettu huomioon aktiivisena ja terveenä ikääntymistä koskevan innovaatiokumppanuuden pilottihankkeesta ja sen strategisen täytäntöönpanosuunnitelman laadinnasta saadut kokemukset sekä neuvostossa käydyt keskustelut ja sidosryhmien esille tuomat tarpeet ja ideat.

2. Yhteiskunnalliset haasteet

Maailman elintarvikkeiden kysynnän odotetaan kasvavan 70 prosenttia vuoteen 2050 mennessä (FAO). Elintarvikkeiden globaalin kysynnän mullistavan kasvun ohella kasvaa myös rehujen, kuitujen, biomassan ja biomateriaalien kysyntä. Tämä lisää väistämättä maataloustuotantoa unionissa, joka on yksi maailman maatalousmarkkinoiden suurimmista tuottajista. Unionin maatalouden osuus maailman elintarvikeviennistä on 18 prosenttia, ja sen rahallinen arvo on 76 miljardia euroa. Unionin maatalousala tuottaa yli 40 prosenttia OECD-maiden koko elintarviketuotannosta. Osallistuminen unionin elintarviketuotantoon vaihtelee luonnollisesti jäsenvaltioittain ja alueittain, sillä maatalouden taloudellisessa ja teknisessä kehityksessä on suuria eroja.

Viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana maatalouden tuottavuus on kasvanut merkittävästi, vaikkakin teollisuusmaissa tämä kehitys on viime vuosina hidastunut. Tuottavuuden kasvu on osittain saavutettu rasittamalla ankarasti luonnonvaroja ja ympäristöä. Euroopan maista 45 prosentilla on maaperän laatuun liittyviä ongelmia, mikä näkyy orgaanisen aineksen vähäisyytenä, ja lähes yhtä neljäsosaa maista koettelee keskinkertainen tai voimakas eroosio. Arvokkaat ekosysteemit ja niiden mukana arvokkaat ekosysteemipalvelut ovat kärsineet vahinkoa tai jopa kokonaan kadonneet. Viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana viljelymaiden linnut ovat vähentyneet 20–25 prosenttia ja niittyjen perhoset 70 prosenttia. Mehiläiset ja muut pölyttäjät ovat olleet vakavasti uhattuna. Noin 40 prosenttia maatalousmaasta on alttiina nitraatin aiheuttamalle pilaantumiselle, mikä merkitsee uhkaa vesivaroille. Maatalous aiheuttaa unionin kasvihuonekaasupäästöistä 9 prosenttia.

Maa- ja metsätaloudessa on pystytty merkittävästi sovittamaan tuotantoa luonnonvarojen kestävän hoidon ja ympäristönsuojelun vaatimusten mukaiseksi. Tätä myönteistä kehitystä saattaa kuitenkin heikentää odotettavissa oleva maataloustuotannon kasvu maailmanlaajuisen kysynnän kasvaessa. Jos tuotannon kasvu toteutetaan nykyisillä toimintatavoilla, luonnonvaroille ja ympäristölle koituu lisää vahinkoa.

Ilmiöt eivät koske pelkästään unionin maatalousalan teknologialtaan edistyneimpiä osia. Euroopassa on valtavasti potentiaalia myös alueilla, joille ovat luonteenomaisia pienet perinteistä tuotantoa harjoittavat tilat. Jos kuitenkin nämä tilat kehittyvät vakiintuneen mallin mukaisesti, seurauksena on suuria ympäristövaurioita olemassa oleville, usein runsaslajisille luontotyypeille ja luonnon monimuotoisuudelle sekä maaperän toiminnallisuudelle ja vesivaroille.

Kilpailukykyisen ja kestävän elintarvikkeiden, rehujen, kuitujen, biomassan ja biomateriaalien tuotannon vakiinnuttamiseksi on siirryttävä erilaiselle kasvun tielle. Tämän toteuttamiseksi on tärkeää, että tuotannon tehostamisen lisäksi saadaan pienennettyä valtavia korjuun jälkeisiä tappioita. On osattava sopeutua ilmastonmuutokseen, hyödyntää viisaasti luonnon monimuotoisuutta ja palauttaa ennalleen ekosysteemit ja ekosysteemipalvelut. Muutoksessa on nojattava kunkin alueen erityispiirteisiin ja geneettisen monimuotoisuuden tarjoamiin mahdollisuuksiin yhdistämällä laaja geneettinen perusta sekä moninaiset vanhat ja uudet maatalouden käytännöt ja turvaamalla rajallisten luonnonvarojemme nykyistä parempi jakaminen ja käyttö. Elintarvikeketjuja on monenlaisia, ja niiden erityispiirteet on otettava huomioon. Pitkien toimitusketjujen kohdalla on otettava huomioon säilyttämisen ja varastoinnin kaltaiset seikat, kun taas lyhyissä toimitusketjuissa painopiste on paikallisen tason elintarviketarjonnassa ja erityisesti laatuasioissa. Kuluttajan on oltava tämän kaiken keskiössä, jotta tuotanto painottuisi yhä enemmän turvallisiin, laadukkaisiin ja kestävästi tuotettuihin elintarvikkeisiin.

Samalla kun tuotanto kasvaa, myös taloudellisen kannattavuuden on parannuttava alkutuottajien osalta. Näiden osuus elintarvikeketjussa syntyvästä lisäarvosta on jatkuvasti vähentynyt viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. Jos maatilojen kannattavuus ei parane, ekologisen kestävyyden saavuttaminen on sitäkin haasteellisempaa.

Nykyistä suurempi ja kestävä maataloustuotanto saavutetaan huomattavalla tutkimus- ja innovointityöllä, jota tarvitaan kaikilla tasoilla. Tutkijat ja alan toimijat ovat toistuvasti tuoneet esille, ettei tutkimustuloksilla ja käytännön maatalouden innovatiivisilla sovelluksilla ole yhtymäkohtaa. Uusien menetelmien ottaminen käyttöön kestää liian kauan, eikä tiedeyhteisö saa riittävästi tietoa käytännön viljelyn tarpeista. Niinpä merkittäviä innovaatioita ei oteta käyttöön tarvittavassa laajuudessa eikä tärkeisiin tutkimusaloihin aina kiinnitetä tarpeeksi huomiota.

Maatalouden tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantaminen edellyttää ennen kaikkea suurempaa resurssitehokkuutta, jotta pystyttäisiin harjoittamaan tuotantoa nykyistä pienemmällä vesi-, energia-, lannoite- (etenkin typpi ja fosfori) ja torjunta-ainemäärällä. On myös lisättävä uusiutuvien energianlähteiden käyttöä ja vähennettävä jätteiden syntymistä asiakirjassa ”Etenemissuunnitelma kohti resurssitehokasta Eurooppaa”[5] esitettyjen suuntaviivojen mukaisesti. Kestävyys edellyttää pilaantumisen vähentämistä, veden laadun ja maaperän toimintojen suojaamista, luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen säilyttämistä sekä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä. Ratkaisujen on oltava soveltamiskelpoisia yksittäistä tilaa laajemmalla, ja niissä on myös otettava huomioon yleisempi maantieteellinen yhteys, mukaan luettuina metsätalous ja luonnonsuojelualueet. Tarkoituksenmukaiseen teknologiaan, tieto- ja viestintätekniikkaan ja satelliittinavigointiin sekä uusiin hallinnan välineisiin sisältyy huomattavaa kehityspotentiaalia. Koulutus on olennaisen tärkeää tarvittavien taitojen hankkimiseksi. Viljelijöiden aseman vahvistaminen toimitusketjussa edellyttää innovatiivisia toimintamalleja, joiden avulla parannetaan avoimuutta, tiedonkulkua ja hallinnollisia valmiuksia ja tuodaan markkinoille uusia laatutuotteita.

Kestävässä tuotannossa on panosten ja tuotosten korvaamiseksi kehitettävä biomassan älykästä käyttöä ja kierrätystä ja biojalostamotoimintaa. Myös korjuun jälkeiset tappiot on saatava pienemmiksi. Tämä on haaste koko toimitusketjulle alkutuotannosta kuluttajaan. Kuluttajat voivat lieventää alkutuotannon lisäämispaineita kulutusmalleja muuttamalla. Koulutuksen avulla voidaan parantaa ravitsemusta, edistää terveitä elintapoja ja vähentää ruoan haaskausta todella paljon. Kestävyyden kriteerien vahvistaminen toimitusketjun tärkeimpiä vaiheita varten lisäisi avoimuutta, luottamusta ja tietoa.

3. Kilpailukykyisen ja kestävän maatalouden edistäminen unionissa

Eurooppalaisen innovaatiokumppanuuden tarkoituksena on edistää kilpailukykyistä ja kestävää maa- ja metsätaloutta, joka ”saa aikaan enemmän vähemmällä” ja toimii sopusoinnussa ympäristön kanssa. Innovaatiokumppanuus auttaa kehittämään kilpailukykyistä alkutuotantoa, joka turvaa elintarvikkeiden saatavuuden maailmanlaajuisesti, laajan tuote- ja tuotantovalikoiman, eri raaka-aineiden tarjonnan pitkällä aikavälillä elintarvike- ja muuhun käyttöön sekä lisäarvon jakautumisen nykyistä paremmin koko elintarvikeketjulle.

Jotta saavutettaisiin pysyvä maatalouden tuottavuuden ja tuotannon kasvu, luonnonvaroja on hoidettava hyvin ja ympäristön vaatimusten mukaisesti. Maan merkitys on erityisen suuri, sillä onnistuminen tai epäonnistuminen siirtymisessä kohti kestävämpiä tuotantokäytäntöjä on nähtävissä juuri maassa. Maa on maataloustuotannolle välttämätön luonnonvara, ja maan käyttö vaikuttaa monin eri tavoin veden laatuun ja määrään, luonnon monimuotoisuuteen ja ekosysteemipalvelujen tarjontaan.

Ilmastonmuutos vaikuttaa maaperään, joka on erityisen haavoittuva luonnonvara. Maaperän toiminnoilla, joihin lukeutuvat maan stabiilisuus, veden kierto, ravinteiden puskurikapasiteetti ja maan bioottinen eheys, on ratkaiseva merkitys maan tuottavuudelle. Maaperän tehtävä hiilinieluna antaa sille keskeisen roolin ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Maaperän laadun huononeminen ja eroosio on estettävä, maaperän toiminnot stabiloitava ja ilmastonmuutosta hillittävä ja muutokseen sopeutumista edistettävä asianmukaisilla maanmuokkauksen ja ‑hoidon toimenpiteillä.

Edellä kuvatut tavoitteet huomioon ottaen eurooppalaiselle innovaatiokumppanuudelle on määritelty seuraavat kaksi yleistavoitetta:

· Maatalousalan tuottavuuden ja tehokkuuden lisäämisen indikaattorina innovaatiokumppanuudella pyritään kääntämään tuottavuuden heikkenemistä kuvaava viime aikojen kehityssuunta päinvastaiseksi[6].

· Maatalouden kestävyyden indikaattorina innovaatiokumppanuudella pyritään saaman maan toiminnallisuus[7] Euroopassa tyydyttävälle tasolle vuoteen 2020 mennessä. Maan toiminnallisuuteen kuuluvat maan tuottokyky sekä ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja muutokseen sopeutumisen ja ekosysteemin stabiilin tilan kannalta keskeiset maaperän prosessit.

Vaikka yleistavoitteet liittyvät alkutuotantoon, innovaatiokumppanuuden yhteydessä käsitellään monia vuorovaikutussuhteita koko toimitusketjun osalta aina kuluttajaan asti. Innovaatiokumppanuuden erityistavoitteita laaditaan kumppanuuden käytännön toteutuksen aikana kumppanuuden perustana olevien politiikkojen strategisen suuntautumisen mukaan.

Yhtenä innovaatiokumppanuuden toimintatavoitteena on lähentää menestyksekkäästi toisiinsa huipputukimusta, teknologiaa ja alan toimijoita (viljelijät, yritykset, teollisuus, neuvontapalvelut ja kansalaisjärjestöt). Tällöin tutkimustulokset voidaan helpommin muuttaa todellisiksi innovaatioiksi, jotka puolestaan saadaan käyttöön nykyistä nopeammin, välittää tutkimustarpeita koskevaa palautetta säännönmukaisesti käytännön toimijoilta tutkimukselle, edistää tietojenvaihtoa ja lisätä kestävää innovointia koskevien yhteisten hankkeiden tarpeellisuuden tiedostamista.

Eurooppalaisen innovaatiokumppanuuden tarkoituksena on saada aikaan synergioita edistämällä vaihtoa eri politiikan alojen, toiminnanalojen, aloitteiden ja hankkeiden välillä ja tällä tavoin lisätä politiikan nykyisten välineiden vaikuttavuutta ja tarvittaessa täydentää niitä uusilla toimilla.

4. Edut ja mahdollisuudet

Maatalous- ja elintarvikeala työllistää EU-27:ssä nykyisin kaikkiaan 17 miljoonaa ihmistä (7,6 % työssä käyvistä), ja sen osuus bruttoarvonlisäyksestä on 3,5 prosenttia. Eurooppalainen innovaatiokumppanuus vahvistaa unionin maatalouden asemaa kilpailukykyisenä ja resurssitehokkaana alana ja edistää nykyistä kestävämpää metsänhoitoa ja maankäyttöä. Innovaatiokumppanuuteen on otettava mukaan alkutuottajille vihreää teknologiaa toimittavat ketjun alku- ja loppupään alat, ja ne myös hyötyvät kumppanuudesta.

Jotta viljelijät pystyisivät ottamaan käyttöön koko potentiaalinsa, heidän asemaansa toimitusketjussa on vahvistettava. Kulutuskysynnän siirtyminen kohti turvallisia, terveellisiä ja laadukkaita elintarvikkeita korostaa paikallisten markkinoiden tärkeyttä. Alati kasvavat elintarvikkeiden, rehujen, kuitujen, biomateriaalin ja biomassan markkinat parantavat taloudellista kehitystä ja työllisyyttä sekä mahdollisuuksia sosiaaliseen innovointiin. Euroopan geneettisen monimuotoisuuden ottaminen käyttöön vapauttaa valtavasti mahdollisuuksia kehitykseen. Niinpä alkutuottajille avautuu uusia tuote- ja markkinatilaisuuksia, ja innovaatiokumppanuus auttaa heitä tarttumaan niihin.

Innovaatiokumppanuuden kaltaisen kannustimen puuttuessa unionin maatalousalan olisi vaikeaa lisätä tuotantoa siten, etteivät tuotantoedellytykset ja luonnonvarat, erityisesti maaperä, vesi ja ekosysteemipalvelut, turmeltuisi lisää. TEEB-tutkimuksen (ekosysteemien ja biologisen monimuotoisuuden taloudelliset näkökohdat) mukaan maaekosysteemien monimuotoisuuden säilyttämisen arvo olisi vuonna 2050 noin 7 prosenttia arvioidusta BKT:stä. Esimerkkinä mainitaan hyönteispölytys, jonka arvo on 15 miljardia euroa vuodessa. Tämän lisäksi innovaatiokumppanuuden avulla voidaan tehostaa hiilidioksidin talteenottoa ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä sekä pienentää energian tarpeita. Ravitsemusasioiden parempi tuntemus muuttaa kulutuskäyttäytymistä ja lisää monipuolisempaa laatuelintarvikkeiden tarjontaa.

5. Mahdollisuudet käyttöön

Jäsenvaltiot ja sidosryhmät ovat toistuvasti ilmaisseet suuren kiinnostuksensa maatalouden innovoinnin lisäämiseen koko unionissa sovellettavalla toimintamallilla. Eurooppa-neuvosto painotti kokouksessaan 20. kesäkuuta 2008, että ”on tarpeen jatkaa työtä maataloustuotannon innovaatiotoiminnan sekä tutkimuksen ja kehittämisen alalla, jotta voidaan parantaa erityisesti maataloustuotannon energiatehokkuutta, tuottavuuden kasvua ja kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen”. Samoin ovat päätelleet maatalouden tuottajajärjestöt ja maatalouskamarit, ja G20-maiden Cannes’ssa antamassa julistuksessa panostus maataloustutkimukseen ja ‑innovointiin mainitaan ensisijaisena asiana.

Maatalouden tuottavuutta ja kestävyyttä koskevan eurooppalaisen innovaatiokumppanuuden mallista ja sisällöstä on keskusteltu monien erilaisten sidosryhmien kanssa. Sidosryhmät korostivat maatalousalan innovaatiokumppanuuden tarvetta ja katsoivat, että käytännön maataloustuotanto ja tutkimus olisi saatava kytkettyä yhteen älykkään verkottumisen kautta.

Innovaatiokumppanuus kannustaa eri institutionaalisilla ja alueellisilla tasoilla ja eri aloilla toimivia kumppaneita tekemään yhteistyötä ja hyödyntämään valtavat mahdollisuudet synergiaetuihin. Tavoitteena on etenkin käyttää hyödyksi eri alojen politiikkojen tarjoamat mahdollisuudet, erityisesti mainittakoon yhteinen maatalouspolitiikka, unionin tutkimus- ja innovointipolitiikka, koheesiopolitiikka, ympäristö- ja ilmastonmuutospolitiikka, kuluttaja- ja terveyspolitiikka, koulutuspolitiikka, teollisuuspolitiikka ja tiedotuspolitiikka. Tarkoitus on tehdä tiivistä yhteistyötä ja vaihtaa kokemuksia muiden innovaatiokumppanuuksien kanssa (mm. raaka-aineita ja tehokkaan vedenkäytön Eurooppaa koskeva eurooppalainen innovaatiokumppanuus). Tehokkaan vedenkäytön Eurooppaa koskeva innovaatiokumppanuus kytkeytyy maatalousalan innovaatiokumppanuuteen, sillä se koskee vesihuollon infrastruktuuria ja vedenjakelua maaseutualueilla ja maatalousinnovaatiokumppanuus puolestaan tilatason vesihuoltoa ja vesien pilaantumisen torjuntaa.

6. Innovoinnista maatalouskäytäntö

Eurooppalainen innovaatiokumppanuus kattaa monta vaihetta varsinaisesta tutkimusprosessista ja tutkimustulosten levittämisestä tuotteiden ja tekniikoiden kehittämiseen ja integroimiseen osaksi tuotantoprosessia. Tärkeässä osassa ovat myös sertifiointiprosessit, joilla vahvistetaan tutkimustuotteiden kasvanut lisäarvo.

Eurooppalaisella innovaatiokumppanuudella pyritään tekemään innovoinnista maatalouskäytäntö siten, että innovatiivisia käytännön toimia rahoitetaan nykyisten politiikkojen, erityisesti yhteisen maatalouspolitiikan maaseudun kehittämispolitiikan sekä unionin tutkimus- ja innovointipolitiikan, kautta. Maaseudun kehittämisohjelmat toteutetaan tavallisesti ohjelma-alueiden rajojen sisäpuolella, yleensä paikallisella, alueellisella tai kansallisella tasolla, kun taas alueiden yhteiset, rajat ylittävät tai koko unionin kattavat innovatiiviset toimet olisi yhteisrahoitettava unionin tutkimus- ja innovointipolitiikan kautta. Yhdessä koheesiopolitiikan tarjoamien mahdollisuuksien kanssa voidaan saavuttaa synergiaetuja, joita olisi tavoiteltava, erityisesti alueellisten innovointistrategioiden sekä valtioiden välisten ja alueiden välisten yhteistyöohjelmien kautta.

Eurooppalaisen innovaatiokumppanuuden lisäarvo perustuu ensinnäkin sen mahdollisuuksiin kohdentaa nykyisiä politiikkoja innovointiin ja toiseksi sen luonteeseen dynaamisena toimintakehyksenä, joka yhdistää toisiinsa viljelijät, sidosryhmät ja tutkijat. Kumppanuuden toteuttavat eri toimijoista, kuten viljelijöistä, tutkijoista, neuvojista, kansalaisjärjestöistä ja/tai yrityksistä koostuvat toimijaryhmät. Ne ovat kyseisten toimijoiden perustamia, tiettyyn aihealueeseen keskittyviä ryhmiä, jotka toteuttavat innovatiivisten käytäntöjen, prosessien, tuotteiden, palvelujen ja teknologioiden testaukseen ja soveltamiseen liittyviä hankkeita. Rajat ylittävien tai koko unionia koskevien toimien yhteydessä toimijaryhmät toimivat ennen kaikkea klusterialoitteiden sekä pilotti- ja demonstrointihankkeiden kautta. Käytännön toimissa käytetään hyväksi EU:n tutkimus- ja innovointikehyksessä tuotettua tietopohjaa.

Maaseudun kehittämisverkoston yhteyteen perustetaan eurooppalaisen innovaatiokumppanuuden verkosto. Verkosto edistää toimintaa sekä unionin tasolla että kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. Se kannustaa perustamaan toimijaryhmiä ja tiedottaa unionin politiikkojen tarjoamista mahdollisuuksista. Toimijaryhmien on vuorostaan raportoitava hankkeistaan verkostolle. Siten verkosto toimii välittäjänä parannettaessa viestintää ja yhteistyötä tiedemaailman ja käytännön välillä. Se helpottaa jakamaan kokemuksia, myös epäonnistumisia, sekä kertynyttä tietoa ja hyviä käytäntöjä. Lisäksi siihen kuuluu mekanismi järjestelmällisen palautteen antamiseksi, jotta käytännön tarpeet voidaan ottaa huomioon tutkimussuunnitelmissa.

Eurooppalaisen innovaatiokumppanuuden menestyksekkään toteutuksen edellytyksenä on, että eurooppalaiseen tutkimusyhteisöön kuuluvat lukuisat eri alat tuottavat ja siirtävät tarvittavaa osaamista. Yhtenäisiä ja asianmukaisia temaattisia suuntaviivoja koskevaan keskusteluun ja niiden laadintaan odotetaan huomattavaa panosta yhteisiltä ohjelma-aloitteilta, maataloustutkimuksen pysyvältä komitealta, ERA–NET-verkoilta[8] ja eurooppalaisilta teknologiayhteisöiltä. Mainitut aloitteet tuottavat materiaalia mahdollisista innovatiivisista hankkeista ja saaduista kokemuksista käytäviin keskusteluihin. Ne voivat kannustaa perustamaan toimijaryhmiä innovatiivisten toimien lisäämiseksi. Innovaatiokumppanuusverkoston avulla kyseiset hankkeet saadaan kytkettyä toisiinsa aiempaa paremmin. Moitteeton toteutus varmistetaan asianmukaisella seurannalla ja arvioinnilla.

7. Hallintorakenne

Korkean tason johtokunta, jonka jäsenmäärä on rajattu ja joka koostuu henkilökohtaisesti nimitetyistä jäsenvaltioiden ja kysyntä- ja tarjontapuolten sidosryhmien edustajista, antaa strategista neuvontaa ja ohjeistusta strategisessa täytäntöönpanosuunnitelmassa. Siinä määritellään painopistealat sekä annetaan suosituksia siitä, millä tavoin eurooppalaisen innovaatiokumppanuuden tavoitteet voidaan saavuttaa.

Johtokunnan työn lisäksi on aktiivisena ja terveenä ikääntymistä koskevan innovaatiokumppanuuden pilottihankkeesta saatujen kokemusten perusteella tärkeää, että jäsenvaltiot ja sidosryhmät osallistuvat täysimääräisesti eurooppalaisen maatalousinnovaatiokumppanuuden käytännön toimiin ja jatkotoimenpiteisiin. Tämä toteutetaan muuan muassa perustamalla verkoston puitteissa erityisiä teemaryhmiä ja järjestämällä seminaareja eri aiheista.

Eurooppalainen innovaatiokumppanuus nojaa unionin nykyisiin politiikkoihin. Toimien rahoituksen, toteutuksen ja priorisoinnin perustan muodostavat kyseisiin politiikkoihin sisältyvät mekanismit. Maaseudun kehittämispolitiikan mukaan jäsenvaltioiden olisi määriteltävä Eurooppa 2020 ‑strategian tavoitteiden mukaiset määrälliset välitavoitteet (myös innovoinnin osalta). EU:n tutkimus- ja innovointipolitiikalla tuetaan hankkeita Horisontti 2020 ‑puiteohjelman strategisten suuntaviivojen ja päätöksentekomekanismien puitteissa. Eurooppalaisen innovaatiokumppanuuden verkosto käyttää nykyisiä mekanismeja raportoidessaan jäsenvaltioille ja maaseudun kehittämisestä vastaaville hallintoviranomaisille, maaseudun kehittämiskomitea ja seurantakomiteat mukaan luettuna, sekä toimiessaan yhdessä näiden kanssa.

8. Innovatiivisten toimien aihealueet

Innovaatiokumppanuuden pilottihankkeesta saatujen kokemusten mukaisesti kumppanuuden sisältö ja painopisteet olisi suunniteltava avoimella tavalla ja niissä olisi otettava huomioon tarve erilaisiin ratkaisuihin. Uusien teknologioiden, menetelmien ja prosessien tuominen maatalouskäytännöiksi ja puitteiden luominen käytännön kysymyksiä ja ohjeita varten edellyttää alhaalta ylöspäin etenevää lähestymistapaa ja tehokasta verkottumista. OECD:n päätelmiä[9] noudattaen eurooppalainen innovaatiokumppanuus ei nojaa pelkästään yhteen innovointimalliin. Lisäksi otetaan huomioon, että innovointi voi olla luonteeltaan teknistä, ei-teknistä tai sosiaalista ja se voi perustua uusiin tai perinteisiin käytäntöihin.

Sidosryhmien ja tutkijoiden kannanottojen ja kyseisten toimijoiden kanssa käydyn yhteydenpidon perusteella on tutkimusta ja innovointia varten valittu alustavasti useita painopistealueita. Jäljempänä esitetty luettelo ei rajoita millään tavoin käytännön innovointitoimien sisältöä. Eurooppalainen innovaatiokumppanuus voidaan toteuttaa niitä täydentäen.

· Maatalouden suurempi tuottavuus, tuotantomäärä ja resurssitehokkuus

Tällä innovointitoimien alalla on tarkoitus lisätä maatalouden tuotantomäärää varmistaen samalla resurssien tehokas ja kestävä käyttö. Pienten panosten tuotantojärjestelmien tavoitteena olisi ravinteiden (myös typpi ja fosfori) ja torjunta-aineiden kestävä käyttö, energian, veden ja geenivarojen optimoitu käyttö sekä nykyistä pienempi riippuvuus ulkoisista tuotantopanoksista. Edistymistä tarvitaan integroidun tuhoeläinten torjunnan, kasvitautien ja tuhoeläinten biologisen torjunnan, kasvinsuojelutuotteiden tehokkaamman käytön sekä eläintuotantoon perustuvien tai maaperän synnyttämien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen osalta. Kierrätykseen ja korjuun jälkeisten tappioiden vähentämiseen liittyvät ratkaisut lieventäisivät luonnonvaroihin kohdistuvaa painetta. Vihreiden teknologioiden, kuten tieto- ja viestintätekniikan, täsmäviljelyn ja tuholaisten varoitusjärjestelmien, mahdollisuudet olisi selvitettävä.

· Biotaloutta tukeva innovointi

Innovatiivisia ratkaisuja olisi kehiteltävä koko toimitusketjua sekä kasvavaa biotaloutta varten. Ratkaisuja tarvitaan biojalostamojen ja kierrätyksen osalta sekä viljelykasvien, metsien ja elintarvikejätteen tuottaman biomassan älykkään käytön osalta, jotta biomassan käyttöön liittyvä valtava potentiaali saataisiin hyödynnettyä maan orgaanisen aineksen määrää vähentämättä. Valkuaistuotannossa voitaisiin myös tarkastella mahdollisuuksia siirtyä alkutuotannosta leviin tai biofermentaation käyttöön. Eläinten kasvatusta ja kasvien viljelyä olisi tutkittava tuotantomäärien kasvattamiseksi, päästöjen vähentämiseksi ja tautien vastuskyvyn parantamiseksi sekä lopputuotteen laadun parantamiseksi (esim. paremmat ravitsemusprofiilit).

· Luonnon monimuotoisuus, ekosysteemipalvelut ja maaperän toiminnallisuus

Kestävää maataloutta ja metsänhoitoa edistävästä innovoinnista on hyötyä myös ekosysteemipalveluille ja maan toiminnallisuudelle. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä integroituihin agroekologisiin järjestelmiin, mukaan luettuna maaperäluonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, hiilidioksidin talteenotto, veden pidätys, ekosysteemin vakaus ja sietokyky sekä pölytys. Ratkaisuissa voitaisiin painottua parempaan maanhoitoon (esim. kevennetty muokkaus, vihreät infrastruktuurit), yhdennettyyn aluesuunnitteluun ja uusiin peltometsätalouden järjestelmiin sekä luonnonekosysteemien suojelumenetelmiin. Muita aloja olisivat geenivarojen käytön optimointi, vähän tuotantopanoksia käyttävät tai luonnonmukaiset järjestelmät, geneettisen monimuotoisuuden hyväksikäytön lisääminen maataloudessa, pilaantuneen maaperän biologisten hoitomenetelmien kehittäminen sekä innovatiiviset strategiat ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi.

· Innovatiiviset tuotteet ja palvelut integroitua toimitusketjua varten

Tavoitteena on kehittää ja käyttää innovatiivisia tuotteita, laitteita ja palveluja ja samalla luoda läpinäkyvä ja kestävä toimitusketju. Keskeisellä sijalla on parempien tietojärjestelmien ja riskinhallinnan välineiden kehittäminen ottaen huomioon tuotteiden ja tuotantoprosessien erityispiirteet. Niitä olisivat esimerkiksi vertailuanalyysi, kestävyyskriteerit, jalanjäljen arviointi, elinkaarianalyysit (painopiste jätteen käsittelyssä) ja sertifiointijärjestelmät. Ratkaisut voisivat myös olla viljelijöille tarkoitettuja liikkeenjohdollisia innovointeja, joiden avulla he voisivat vahvistaa rooliaan toimitusketjussa esimerkiksi tuottajaryhmien tai lyhyiden elintarvikeketjujen kautta, tai uusia diagnoosimenetelmiä tilojen ympäristömyötäisyyden ja sosiaalisen vastuunkannon jäljittämiseksi. Muita ratkaisuja olisivat geneettisen perustamme koko monimuotoisuuden hyödyntäminen, uusien aiempaa kestävämpien mahdollisuuksien luominen sekä institutionaaliset innovaatiot, kuten hiilidioksidimarkkinat. Tehokkaita seurantajärjestelmiä voitaisiin suunnata havaitsemaan elintarvikkeissa olevia jäämiä (esim. torjunta-ainejäämät).

· Elintarvikkeiden laatu, elintarvikkeiden turvallisuus ja terveelliset elämäntavat

Tietoon perustuvat kuluttajien valinnat ovat keskeisen tärkeitä impulsseja, jotka ohjaavat koko toimitusketjua. Yhtenä toiminta-alana voisi olla elintarvikkeiden laatu ja turvallisuus, esimerkkinä uuden elintarvikkeiden laatua koskevan ohjelman ja tuotantoeläinten terveydenhoito-ohjelman kehittäminen. Bioprospektiota sekä lääkekasvien käytön mahdollisuuksia raaka-aineena voitaisiin selvittää. Muita aloja voisivat olla eläimille ja kasveille tehtävät luontaiset käsittelyt ja elintarvikkeiden biologisen laadun uudet analyysimenetelmät. Kulutusmalleja muuttavat välineet ja niitä vastaavat koulutus-, tiedotus- ja oppimisvälineet voisivat osaltaan parantaa kansanterveyttä samoin kuin tuotteissa olevat terveelliset ainesosat (esim. omega–3-rasvahappoja sisältävä maito tai öljy) jalostamalla ravintoaineita edelleen tai eläinkasvatuksen toimenpiteillä. Kuluttajan roolia korjuun jälkeisten tappioiden vähentämisessä voitaisiin vahvistaa älykkäillä pakkauksilla sekä koulutuksella ja tiedotuksella.

9. Seuraavat vaiheet

Koska on välttämätöntä muuttaa maatalouden kehitysmalleja kestävän kasvun suuntaan, edellä kuvatut toimet olisi saatava käyntiin mahdollisimman pian. Tällä tiedonannolla pyritään lisäämään keskustelua jäsenvaltioiden, Euroopan parlamentin ja sidosryhmien kanssa maatalouden eurooppalaisen innovaatiokumppanuuden strategisista tavoitteista ja mallista.

Strategista täytäntöönpanosuunnitelmaa laadittaessa otetaan huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston käsillä olevasta tiedonannosta ilmaisemat näkemykset. Valmisteluvaiheessa perustetaan verkosto käyttäen maaseudun kehittämispolitiikan puitteissa annettavaa teknistä tukea. Eurooppalaisen innovaatiokumppanuuden verkoston perustaminen ajoissa on tärkeää, jotta toimijoille ja sidosryhmille voidaan tiedottaa jo varhaisessa vaiheessa innovatiivisia toimia koskevista mahdollisuuksista. Tämä helpottaa ensisijaisten tavoitteiden muuttamista konkreettisiksi käytännön toimiksi.

[1]               KOM(2010) 2020.

[2]               KOM(2010) 672.

[3]               KOM(2011) 500.

[4]               KOM(2010) 546.

[5]               KOM(2011) 571 lopullinen.

[6]               Mitataan kokonaistuottavuutena.

[7]               Tähän sisältyvät maan orgaanisen aineksen vähenemistä kuvaavan kehityssuunnan kääntäminen päinvastaiseksi ja eroosioalttiille maatalousmaalle soveltuvat maatalouskäytännöt.

[8]               ERA–NET-järjestelmillä tuetaan tutkimusyhteistyötä ja tutkimustoiminnan koordinointia kansallisella tai alueellisella tasolla.

[9]               OECD ja Eurostat (2005): Oslo Manual: Guidelines for Collecting and Interpreting Innovation Data, Pariisi (Oslon käsikirja).