KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan vaikutuksen lisääminen: muutossuunnitelma /* KOM/2011/0637 lopullinen */
SISÄLLYSLUETTELO 1........... Köyhyyden vähentäminen nopeasti
muuttuvassa maailmassa............................................. 3 2........... ihmisoikeudet, demokratia ja muut
hyvän hallinnon tärkeimmät osatekijät.......................... 5 3........... inhimillistä kehitystä tukeva
osallistava ja kestävä kasvu.................................................... 7 3.1........ Sosiaaliturva, terveys, koulutus ja
työpaikat..................................................................... 8 3.2........ Yritysten toimintaympäristö,
alueellinen yhdentyminen ja maailmanmarkkinat..................... 9 3.3........ Kestävä maatalous ja energia.......................................................................................... 9 4........... eriytetyt kehityskumppanuudet...................................................................................... 10 5........... koordinoitu EU:n toiminta.............................................................................................. 12 6........... EU:n eri politiikkojen
johdonmukaisuuden parantaminen................................................ 13 7........... Muutossuunnitelman hyväksyminen................................................................................ 13
1.
Köyhyyden vähentäminen nopeasti muuttuvassa maailmassa
EU on ratkaisevan tärkeässä käännekohdassa.
Vastassa on uusia globaaleja haasteita, vuosituhattavoitteiden saavuttamisen
määräajaksi asetettu vuosi 2015 lähestyy, ja seuraavan monivuotisen
rahoituskehyksen valmistelu on käynnissä. EU:n on nyt valittava sellaiset
toimien, välineiden ja resurssien yhdistelmät, joilla se voi tehokkaasti ja
tuloksekkaasti torjua köyhyyttä kestävän kehityksen periaatteita noudattaen.
Komissio ehdottaa tämän vuoksi muutossuunnitelmaa, jolla on tarkoitus lisätä
yhteisvastuuseen perustuvaa Euroopan tukea kehitysmaille köyhyyden
torjumiseksi. Kuten Lissabonin sopimuksessa todetaan,
kehitysmaiden toteuttamien, köyhyyden poistamiseen tähtäävien toimien tukeminen
on kehitysyhteistyöpolitiikan tärkein päämäärä ja yksi EU:n ulkoisen toiminnan
ensisijaisista tavoitteista, jolla edistetään EU:n edun mukaisesti
maailmanlaajuista vakautta ja vaurautta. Kehitysyhteistyöpolitiikalla
autetaan vastaamaan myös muihin globaaleihin haasteisiin ja tuetaan Eurooppa
2020 -strategian toteuttamista. EU on jo tehnyt paljon köyhyyden
vähentämiseksi ja etenkin vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi. Tästä huolimatta monilla maailman alueilla on edelleen suurta
köyhyyttä. Monet kehitysmaat ovat edelleen haavoittuvassa asemassa maailmanlaajuisten
häiriöiden vaikutusten seurauksena. Maailman väkiluvun kasvaessa
globaaleihin haasteisiin vastaaminen vaatii entistä enemmän työtä. Tällaisiin
haasteisiin kuuluvat muun muassa konfliktien ehkäisy, turvallisuus,
ympäristönsuojelu ja ilmastonmuutos sekä elintarviketurvan, vesi- ja
jätevesihuollon ja energiavarmuuden kaltaisten globaalien julkishyödykkeiden
tarjoaminen ja muuttoliike. Samaan aikaan kansalaisliikkeet
Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä ovat osoittaneet, että vakaa edistyminen
vuosituhattavoitteissa on välttämätöntä mutta ei yksin riitä. Tämän pohjalta
voidaan tehdä seuraavat kaksi päätelmää: ensinnäkin kehitykseen,
demokratiaan, ihmisoikeuksiin, hyvään hallintoon ja turvallisuuteen liittyvät
tavoitteet ovat kytköksissä toisiinsa, ja toiseksi on ratkaisevan
tärkeää, että yhteiskunnat tarjoavat nuorille tulevaisuuden. EU:n on kehitysyhteistyöpolitiikassaan
otettava huomioon se, että kehitysmaiden välillä on yhä enemmän eroja. Useista
kumppanimaista on viime aikoina tullut itsenäisiä avunantajia,
kun taas toiset kumppanimaat ovat entistä epävakaammassa tilanteessa. EU:n
on nyt löydettävä uusia tapoja työskennellä näiden maiden kanssa ja edistettävä
entistä osallistavampaa kansainvälistä kehitysyhteistyöpolitiikkaa. EU voi myös tehdä tiiviimpää yhteistyötä yksityisen
sektorin, säätiöiden, kansalaisyhteiskunnan sekä paikallis- ja
alueviranomaisten kanssa näiden osallistuessa entistä laajemmin
kehitysyhteistyöhön. Kehitysyhteistyöpolitiikka on EU:n tasolla otettu Lissabonin sopimuksella kiinteäksi
osaksi EU:n ulkoista toimintaa. Euroopan ulkosuhdehallinnon
avustaman korkean edustajan / varapuheenjohtajan viran perustaminen
tarjoaa uusia mahdollisuuksia kehitysyhteistyön tehostamiseen ja politiikan
suunnittelun yhtenäistämiseen. EU ei ole pelkästään 28. eurooppalainen
avun antaja. Sen lisäksi, että komissio panee
täytäntöön koko EU:n antamasta avusta 20 prosenttia, se toimii myös
koordinoijana, koollekutsujana ja politiikan suunnittelijana. EU on talous- ja
kauppakumppani, jonka poliittisella vuoropuhelulla, turvallisuuspolitiikalla ja
monilla muilla politiikoilla, kuten kauppa-, maatalous-, kalastus-, ympäristö-,
ilmasto-, energia- ja maahanmuuttopolitiikalla, on merkittävä vaikutus
kehitysmaihin. Sen on luotava kunkin kumppanimaan tilanteeseen soveltuva
politiikkayhdistelmä tämän monitahoisen roolinsa pohjalta. Jotta toimilla
olisi mahdollisimman suuri vaikutus, EU:n ja sen jäsenvaltioiden on tulosten
parantamiseksi ja EU:n näkyvyyden lisäämiseksi varmistettava, että niiden näkemykset
ja toimet ovat yhtenäisiä. Vaikeassa talous- ja budjettitilanteessa on
ratkaisevan tärkeää varmistaa, että avulla on vaikutusta, että sillä saadaan
aikaan parhaat mahdolliset tulokset ja että sitä käytetään kehitystä tukevan
lisärahoituksen hankkimiseen. Tämän uuden tilanteen pohjalta komissio
käynnisti vuonna 2010 kuulemisen EU:n kehitysyhteistyöpolitiikasta[1].
Kuuleminen vahvisti sen, että nykyinen politiikka täyttää tarkoituksensa. Siinä
todettiin kuitenkin, että politiikan vaikutusta olisi lisättävä. Muutoksia tarvitaan useilla osa-alueilla. EU:n
on etenkin pyrittävä tarjoamaan apua sellaisille kumppanimaille, joissa sillä
voidaan saada aikaan suurin vaikutus, ja keskityttävä kehitysyhteistyössään
tukemaan seuraavia osa-alueita: –
ihmisoikeudet, demokratia ja muut hyvän
hallinnon tärkeimmät osatekijät –
inhimillistä kehitystä tukeva osallistava ja
kestävä kasvu. Jotta varat voitaisiin käyttää mahdollisimman
tehokkaasti, näihin olisi yhdistettävä seuraavat toimet: –
eriytetyt kehityskumppanuudet –
koordinoitu EU:n toiminta –
EU:n eri politiikkojen johdonmukaisuuden
parantaminen. Komission
ehdottamalla muutossuunnitelmalla on tarkoitus saavuttaa tilanne, jossa ·
jaksossa 2 ja 3 esitettyihin politiikan
painopistealoihin keskittyvien, EU:n maa- ja aluekohtaisten yhteistyöohjelmien
osuus on kasvanut ·
EU:n toimet on kussakin maassa keskitetty enintään
kolmelle alalle ·
määrällisesti ja suhteellisesti enemmän EU:n apua
ohjataan sitä eniten tarvitseville maille, joissa EU:n toimilla voidaan saada
aikaan todellista vaikutusta; tällaisiin maihin kuuluvat myös epävakaat valtiot ·
ihmisoikeuksien, demokratian ja hyvän hallinnon
kehitys otetaan entistä paremmin huomioon päätettäessä välineiden ja
avustusmuotojen maakohtaisista yhdistelmistä ·
sosiaalisen osallisuuden ja inhimillisen kehityksen
tukemista jatketaan osoittamalla vähintään 20 prosenttia EU:n avusta
näille osa-alueille ·
resursseja keskitetään sellaisiin investointeihin,
joilla tuetaan köyhyyden torjumisen perustana olevaa osallistavaa ja kestävää
talouskasvua ·
entistä suurempi osuus EU:n avusta annetaan
käyttämällä innovatiivisia rahoitusvälineitä, kuten avustusten ja lainojen
yhdistelmiä ·
painopiste on toimissa, joilla autetaan
kehitysmaita suojautumaan globaaleilta häiriöiltä keskittämällä investointeja
kestävään maatalouteen ja kestäviin energiajärjestelmiin; globaaleihin
häiriöihin kuuluvat muun muassa ilmastonmuutos, ekosysteemien tilan
heikkeneminen ja luonnonvarojen vahingoittuminen sekä energian hintojen ja
maataloushintojen vaihtelut ja nopea nousu ·
vastataan turvallisuuteen, epävakauteen ja
siirtymävaiheisiin liittyviin haasteisiin ·
EU:lla ja jäsenvaltioilla on yhteisiä
toimintastrategioita, jotka perustuvat kumppanimaiden omiin
kehitysstrategioihin ja alakohtaiseen työnjakoon ·
on käytössä yhteinen EU:n tason tulosraportointi ·
toteutetaan entistä johdonmukaisempaa
kehityspolitiikkaa, myös sellaisten uusien temaattisten ohjelmien avulla,
joilla luodaan synergiaa globaalien intressien ja köyhyyden poistamisen
välille. Ehdotetun muutossuunnitelman tavoitteena
ei ole tarkoitus muuttaa politiikan perusperiaatteita. Kestävän kehityksen
periaatteiden mukainen köyhyyden poistaminen säilyttää asemansa EU:n
kokonaisvaltaisena tavoitteena kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen
konsensuksen[2]
mukaisesti. EU ei tingi kehitysyhteistyön rahoittamista, vuosituhattavoitteiden
saavuttamista ja avun tuloksellisuutta koskevista sitoumuksistaan eikä
tavoitteistaan poliittisena johtajana ja keskeisenä avunantajana. Kumppanimaan kehitysstrategiat ohjaavat
edelleen EU:n kehitysyhteistyötä omistajuuden ja kumppanuuden periaatteiden
mukaisesti. EU:n tavoitteena on entistä kattavampi
vastavuoroinen sitoutuminen ja tähän liittyvä yhteisvastuu tuloksista. Tarkoituksena on, että koordinoidussa
avunantajarakenteessa maiden tasolla käytävän vuoropuhelun avulla
määritetään tarkkaan se, milloin ja miten EU toimii. Lisäksi tarkoituksena on
tehostaa monenvälisen järjestelmän puitteissa tehtävää yhteistyötä.
2.
Ihmisoikeudet, demokratia ja muut hyvän hallinnon tärkeimmät
osatekijät
Hyvä hallinto
on osallistavan ja kestävän kehityksen kannalta välttämätöntä, olipa kyseessä
politiikka, talous, yhteiskunta tai ympäristö. EU:n olisi otettava hallinnon tukeminen entistä
tärkeämmäksi osaksi kaikkia kumppanuuksia. Sen olisi etenkin edistettävä
tuloslähtöistä uudistusten toteuttamista ja korostettava kumppaniensa
sitoumuksia, jotka liittyvät ihmisoikeuksiin, demokratiaan ja oikeusvaltioon
sekä kansalaisten vaatimuksiin ja tarpeisiin vastaamiseen. Koska
pitkäaikaisen edistyksen saavuttaminen edellyttää aina sisäisten voimien
vaikutusta, tavoitteena on kaikki sidosryhmät kattavaan poliittiseen ja
strategiseen vuoropuheluun keskittyvä lähestymistapa. Avustusmuodot ja avun
määrä riippuvat maan tilanteesta, myös sen kyvystä toteuttaa uudistuksia. Hyvää hallintoa
voidaan edistää ohjelmin tai hankepohjaisin toimin, joilla tuetaan toimijoita
ja prosesseja paikallisella, kansallisella ja alakohtaisella tasolla. EU:n
yleinen budjettituki olisi kytkettävä kumppanimaan hallintotilanteeseen ja sen
kanssa käytävään poliittiseen vuoropuheluun, ja toiminta olisi
koordinoitava jäsenvaltioiden kanssa.[3] Jos maa tinkii
ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevista sitoumuksistaan, EU:n olisi lisättävä
yhteistyötään valtiosta riippumattomien toimijoiden ja
paikallisviranomaisten kanssa ja annettava apua tavalla, jolla se saadaan
sitä tarvitseville. EU:n olisi samalla jatkettava vuoropuhelua hallitusten ja
valtiosta riippumattomien toimijoiden kanssa. Joissakin tapauksissa on
perusteltua myös tiukentaa ehtoja. Keskittyminen tuloksiin ja yhteiseen vastuuseen
ei tarkoita sitä, ettei EU puuttuisi epävakaisiin tilanteisiin, joissa
vaikutuksia saadaan aikaan hitaammin ja joissa ne ovat vaikeammin mitattavissa.
EU:n olisi pyrittävä auttamaan epävakaita maita perustamaan toimivia ja
vastuullisia instituutioita, jotka huolehtivat peruspalveluista ja tukevat
köyhyyden vähentämistä. Tällaisille maille annettavasta budjettituesta
päätetään tapauskohtaisesti vertailemalla kulloisiakin hyötyjä, kustannuksia ja
riskejä. EU olisi keskityttävä toiminnassaan seuraaviin
osa-alueisiin: ·
Demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio. EU:n olisi myös jatkossa tuettava kumppanimaissa demokratian
edistämistä, vapaita ja rehellisiä vaaleja, instituutioiden toimivuutta,
tiedotusvälineiden vapautta ja internetiin pääsyä, alaikäisten suojelua,
oikeusvaltioperiaatteen noudattamista sekä oikeuslaitoksen toimintaa. ·
Sukupuolten tasa-arvo ja naisten
vaikutusmahdollisuuksien lisääminen
kehitysyhteistyöhön osallistuvina toimijoina ja rauhanrakentajina[4] otetaan
osaksi kaikkea EU:n kehitysyhteistyöpolitiikkaa ja sen kaikkia
kehitysyhteistyöohjelmia sukupuolten tasa-arvoa edistävän toimintaohjelman
(2010) avulla. ·
Julkisen sektorin toiminnan tehostaminen palvelujen tarjonnan parantamiseksi. EU:n olisi tuettava sellaisia
kansallisia ohjelmia, joilla pyritään parantamaan politiikan suunnittelua ja
julkistalouden hoitoa, myös toteuttamaan ja tehostamaan tarkastus-, valvonta-
ja petostentorjuntatoimia ja perustamaan näistä osa-alueista vastaavia elimiä
ja tukemaan niiden toimintaa, ja joilla pyritään edistämään institutionaalista
kehitystä, myös inhimillisten voimavarojen hallinnointia. Maan itsensä
toteuttamilla uudistuksilla ja köyhiä tukevalla finanssipolitiikalla on tässä
yhteydessä ratkaisevan tärkeä merkitys. ·
Veropolitiikka ja -hallinto. EU tukee myös jatkossa maaohjelmissaan oikeudenmukaisia ja läpinäkyviä
kansallisia verojärjestelmiä verojen alalla noudattamansa hyvän hallinnoinnin
periaatteiden mukaisesti. Se tukee niin ikään kansainvälisiä aloitteita ja
maakohtaista raportointia talouden läpinäkyvyyden lisäämiseksi. ·
Korruptio. EU:n olisi
autettava kumppanimaitaan torjumaan korruptiota hallinnointiohjelmilla, joilla
tuetaan kampanjointia, tiedotusta ja raportointia sekä parannetaan valvonta- ja
tarkastuselinten ja oikeuslaitoksen toimintavalmiuksia. ·
Kansalaisyhteiskunta ja paikallisviranomaiset. EU:n olisi jäsennellyn vuoropuhelun[5] pohjalta vahvistettava yhteyksiään
kansalaisyhteiskunnan organisaatioihin, työmarkkinaosapuoliin sekä
paikallisviranomaisiin käymällä niiden kanssa säännöllisesti vuoropuhelua ja
hyödyntämällä parhaita toimintatapoja. Sen olisi tuettava sellaisten
järjestäytyneiden paikallisten kansalaisyhteiskuntien syntymistä, jotka
pystyvät toimimaan etujen valvojina ja kumppaneina kansallisten hallitusten
kanssa käytävässä vuoropuhelussa. EU:n olisi selvitettävä, miten paikallisviranomaisten
asiantuntemusta voitaisiin hyödyntää esimerkiksi huippuosaamisen
verkostojen tai kumppanuustoiminnan avulla. ·
Luonnonvarat. EU:n
olisi lisättävä tukeaan valvontatoiminnalle ja -elimille ja jatkettava
sellaisten hallintouudistusten tukemista, joilla edistetään luonnonvarojen,
myös raaka-aineiden ja meren luonnonvarojen, ja ekosysteemipalvelujen kestävää
ja läpinäkyvää hallinnointia. Tässä yhteydessä olisi kiinnitettävä erityistä
huomiota siihen, miten tärkeä merkitys luonnonvaroilla ja
ekosysteemipalveluilla on köyhille ja etenkin pienviljelijöille. ·
Kehityksen ja turvallisuuden välinen yhteys. EU:n olisi varmistettava, että kehitysyhteistyöpolitiikkaan, rauhan
edistämiseen, konfliktien ehkäisyyn ja kansainväliseen turvallisuuteen (myös
tietoverkkoturvallisuuteen) liittyvät tavoitteet täydentävät toisiaan. Sen
olisi saatava valmiiksi ja pantava täytäntöön siltä pyydetty turvallisuutta,
epävakautta ja kehitystä koskeva toimintasuunnitelma[6].
3.
Inhimillistä kehitystä tukeva osallistava ja kestävä kasvu
Osallistava ja kestävä talouskasvu on
köyhyyden pitkäaikaisen vähentämisen kannalta ratkaisevan tärkeää, ja kasvutrendit
ovat yhtä tärkeitä kuin kasvuvauhti. EU:n olisi tämän vuoksi
edistettävä entistä osallistavampaa kasvua, jolle on ominaista se, että kaikki
voivat osallistua vaurauden ja työpaikkojen luomiseen ja hyötyä siitä.
Ihmisarvoisen työn edistämisellä, joka kattaa työpaikkojen luomisen, työelämän
oikeuksien takaamisen, sosiaaliturvan ja työmarkkinaosapuolten välisen
vuoropuhelun, on ratkaisevan tärkeä merkitys. Kehitys ei ole kestävää, jos se vahingoittaa
ympäristöä, luonnon monimuotoisuutta tai luonnonvaroja tai lisää alttiutta
luonnonkatastrofeille. EU:n olisi kehitysyhteistyöpolitiikallaan
edistettävä vihreää taloutta, jonka avulla voidaan saada aikaan kasvua, luoda
työpaikkoja ja vähentää köyhyyttä, investoimalla luonnonvaroihin[7] ja
suojelemalla niitä. Tässä yhteydessä toteutettaviin toimiin kuuluvat muun
muassa puhtaampien teknologioiden markkinamahdollisuuksien parantaminen,
energia- ja resurssitehokkuuden lisääminen, vähähiilisen kehityksen ja siihen
liittyvien innovaatioiden sekä tietotekniikan käytön tukeminen ja
luonnonvarojen kestämättömän käytön vähentäminen. EU:n kehitysyhteistyöpolitiikalla
olisi myös autettava parantamaan kehitysmaiden kykyä sopeutua ilmastonmuutoksen
seurauksiin. Julkisen sektorin toimijoiden olisi luotava
kumppanuuksia yksityisten yritysten, paikallisyhteisöjen ja
kansalaisyhteiskunnan kanssa. Kansainväliselle ja kansalliselle tasolle
ulottuvalla yritysten yhteiskuntavastuulla voidaan auttaa välttämään
pyrkimys mahdollisimman väljien ihmisoikeusnormien ja kansainvälisten sosiaali-
ja ympäristönormien noudattamiseen ja lisätä vastuullista yritystoimintaa, joka
on kansainvälisesti tunnustettujen normien mukaista. EU:n olisi keskitettävä osallistavaa ja
kestävään kasvua tukevat toimensa ·
aloille, jotka muodostavat kasvun perustan ja
joiden avulla voidaan varmistaa, että kasvu on osallistavaa; nämä alat ovat sosiaaliturva,
terveys ja koulutus ·
osallistavaa ja kestävää kasvua tukevien
edellytysten luomiseen eli yritysten toimintaympäristön parantamiseen ja
alueellisen yhdentymisen syventämiseen ·
aloille, joilla on merkittäviä kehitysmaiden
talouksiin kohdistuvia kerrannaisvaikutuksia ja jotka tukevat
ympäristönsuojelua sekä ilmastonmuutoksen torjuntaa ja sen seurauksiin
sopeutumista; nämä alat ovat kestävä maatalous ja energiahuolto.
3.1.
Sosiaaliturva, terveys, koulutus ja työpaikat
EU:n olisi omaksuttava entistä kokonaisvaltaisempi
lähestymistapa inhimilliseen kehitykseen. Käytännössä tämä merkitsee
väestön terveyden ja koulutuksen edistämistä, työvoiman osaamisen kehittämistä
työmarkkinoiden tarpeita vastaavaksi, sosiaaliturvan kehittämistä ja
yhtäläisten mahdollisuuksien edistämistä. EU:n olisi tuettava alakohtaisia uudistuksia,
joilla parannetaan laadukkaiden terveys- ja koulutuspalvelujen saatavuutta ja
paikallisyhteisöjen kykyä vastata globaaleihin haasteisiin. EU:n olisi
käytettävä kaikkia avun antamiseen tarkoitettuja välineitään, etenkin alakohtaisia
uudistuksia koskevia sopimuksia ja toimintapolitiikkaa koskevaa, entistä
aktiivisempaa vuoropuhelua. EU:n olisi pyrittävä kehittämään ja
parantamaan terveysjärjestelmiä, vähentämään terveyspalveluiden saatavuuteen
liittyvää eriarvoisuutta, yhtenäistämään toimintapolitiikkaa ja parantamaan
suojaa maailmanlaajuisia terveysuhkia vastaan parantaakseen terveyden alalla
saavutettavia tuloksia kaikkien osalta. EU:n olisi lisättävä tukeaan laadukkaalle
koulutukselle, jotta nuoret saisivat taitoja ja osaamista, jota he
tarvitsevat voidakseen aktiivisesti osallistua kehittyvän yhteiskunnan
toimintaan. EU:n olisi valmiuksien kehittämisen ja tiedonvaihdon avulla
tuettava työllistymiseen tähtäävää ammatillista koulutusta ja valmiuksia
tutkimustoimintaan ja tutkimustulosten hyödyntämiseen. EU:n olisi myös tuettava ihmisarvoista
työtä koskevaa toimintaohjelmaa, sosiaaliturvajärjestelmiä ja sosiaalisen
suojelun vähimmäistasoja sekä toimia, joiden tarkoituksena on helpottaa työvoiman
alueellista liikkuvuutta. Lisäksi EU tukee kohdennettuja toimia, joiden
tarkoituksena on muuttoliikkeen, liikkuvuuden ja työllisyyden keskinäisten
suhteiden täysimääräinen hyödyntäminen.
3.2.
Yritysten toimintaympäristö, alueellinen
yhdentyminen ja maailmanmarkkinat
Talouskasvu edellyttää yritystoimintaa tukevaa
ympäristöä. EU:n olisi edistettävä yksityissektorin paikallista kehitystä
kilpailukykyiseksi muun muassa auttamalla parantamaan paikallisten
instituutioiden ja yritysten valmiuksia, tukemalla pk-yrityksiä ja osuuskuntia
sekä lainsäädännön ja sääntelyn uudistamista ja uudistusten täytäntöönpanoa
(myös kun kyse on sähköisestä viestinnästä kaikkien alojen kasvua tukevana
välineenä), parantamalla yritys- ja rahoituspalvelujen saatavuutta ja
edistämällä maatalous-, teollisuus- ja innovaatiopolitiikkaa. Näin
kehitysmaille ja etenkin köyhimmille kehitysmaille voidaan tarjota tilaisuus
hyötyä yhdentyneiden maailmanmarkkinoiden tarjoamista mahdollisuuksista.
Näihin toimiin on liitettävä entistä parempi ja tarkemmin kohdennettu kauppaa
tukeva apu (Aid for Trade) ja kaupan helpottaminen. Kehitysmaiden edistyminen riippuu niin ikään
ratkaisevasti siitä, pystyvätkö ne houkuttelemaan merkittäviä määriä
pitkäaikaisia yksityisiä koti- ja ulkomaisia investointeja ja parantamaan infrastruktuuriaan.
EU:n olisi löydettävä uusia tapoja tehdä yhteistyötä yksityisen sektorin
kanssa. Tavoitteena on etenkin saada yksityinen sektori osallistumaan ja
investoimaan resurssejaan julkishyödykkeiden tuottamiseen. EU:n olisi
tutkittava mahdollisuuksia ennakkoon maksettavien avustusten myöntämiseen ja
riskinjakomekanismien käyttöön julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien
ja yksityisten investointien käynnistämiseksi. EU:n olisi investoitava
infrastruktuuriin vain, kun yksityinen sektori ei pysty tekemään kyseisiä
investointeja kaupallisin ehdoin. EU kehittää rahoituksen yhdistelymekanismeja
lisätäkseen kehitysrahoitusta. Se tukeutuu tässä myönteisiin kokemuksiin, joita
on saatu muun muassa eurooppalaisista investointivälineistä ja Afrikan infrastruktuureja
varten perustetusta EU:n erityisrahastosta. Tietyillä aloilla ja tietyissä
maissa nykyistä suurempi osuus EU:n kehitysresursseista olisi käytettävä
hyödyntämällä nykyisiä tai uusia rahoitusvälineitä, kuten avustusten ja
lainojen yhdistelmiä ja muita riskinjakomekanismeja, jotta rahoitusta
saataisiin myös muista lähteistä ja jotta vaikutusta voitaisiin näin lisätä.
Tämän prosessin tueksi olisi saatava komission, jäsenvaltioiden ja Euroopan
rahoituslaitosten muodostama EU:n yhteistyö- ja kehitysfoorumi. Alueellinen kehitys ja yhdentyminen voi vilkastuttaa kauppaa ja investointeja sekä edistää rauhaa ja
vakautta. EU:n olisi tuettava alueellisia ja mantereen laajuisia
yhdentymispyrkimyksiä (myös etelä–etelä-akselilla toteutettavia aloitteita) kumppaneidensa
eri aloilla, kuten markkinoiden, infrastruktuurin sekä vesi- ja energiahuoltoon
ja turvallisuuteen liittyvän rajatylittävän yhteistyön aloilla, harjoittaman
politiikan pohjalta. Tukea on tarkoitus antaa kilpailukykyerojen
tasoittamiseksi osana EU:n talouskumppanuussopimuksia, sen muita kehittyvien
alueiden kanssa tekemiä vapaakauppasopimuksia ja sen merkittävää, jatkuvasti
kasvavaa tukea kaupan kehittämiseksi (Aid for Trade).
3.3.
Kestävä maatalous ja energia
EU:n olisi maatalouden ja energian aloilla
antamallaan tuella autettava kehitysmaita suojautumaan häiriöiltä (kuten
resurssien ja tarjonnan niukkuudelta ja hinnanvaihteluilta) ja näin samalla
edistettävä perustan luomista kestävälle kasvulle. EU:n olisi puututtava
eriarvoisuuteen ja etenkin parannettava ympäristöä vahingoittamatta köyhien
mahdollisuuksia saada käyttöönsä maata, elintarvikkeita, vettä ja energiaa. Maatalouden alalla
EU:n olisi tuettava kestäviä toimintatapoja, joihin kuuluu myös
ekosysteemipalvelujen turvaaminen. Sen olisi tässä yhteydessä annettava etusija
paikallistasolla kehitetyille toimintatavoille ja keskityttävä pienviljelyyn,
maaseudun tarjoamiin toimeentulomahdollisuuksiin, tuottajaryhmittymien
perustamiseen, jakelu- ja markkinointiketjuun sekä hallitusten pyrkimyksiin helpottaa
vastuullisia yksityisiä investointeja. EU jatkaa työtään ravitsemusstandardien
ja elintarviketurvahallinnon parantamiseksi ja elintarvikkeiden hintavaihtelun
vähentämiseksi kansainvälisellä tasolla. Energian alalla
EU:n olisi tarjottava teknologiaa ja asiantuntemusta sekä kehitysrahoitusta.
Sen olisi keskityttävä kolmeen päähaasteeseen, jotka ovat hintavaihtelut ja
energiavarmuus, ilmastonmuutos, myös vähän hiilidioksidipäästöjä aiheuttavan
teknologian saatavuus, ja varmojen, kohtuuhintaisten, puhtaaseen energiaan
perustuvien ja kestävien energiapalvelujen saatavuus[8]. EU:n olisi molemmilla aloilla tuettava
valmiuksien kehittämistä ja teknologiansiirtoa, myös siltä osin kuin on kyse
ilmastonmuutokseen sopeutumisesta ja sen vaikutusten lieventämisestä. EU:n tavoitteena on luoda molemminpuoliseen
vastuullisuuteen perustuvia pitkän aikavälin kumppanuuksia kehitysmaiden
kanssa.
4.
Eriytetyt kehityskumppanuudet
EU:n on pyrittävä kohdentamaan resurssinsa
sinne, missä niitä eniten tarvitaan köyhyyden vähentämiseksi ja missä niillä
saadaan aikaan suurin vaikutus. Avustuksia ei pitäisi käyttää
maantieteellisessä yhteistyössä silloin, kun on kyse edistyneistä
kehitysmaista, jotka ovat jo vakaalla kasvu-uralla ja/tai jotka pystyvät
hankkimaan riittävästi omia resursseja. Monet muut maat sen sijaan tarvitsevat
edelleen ehdottomasti ulkoista apua voidakseen tarjota väestölleen
peruspalvelut. Näiden kahden maaryhmän väliin jää monenlaisissa tilanteissa
olevia maita, joita varten tarvitaan erilaisia politiikkayhdistelmiä ja
yhteistyöjärjestelyjä. Sen vuoksi on tärkeää, että EU noudattaa avun
jakamisessa ja kumppanuussuhteissaan eriytettyä lähestymistapaa,
jotta varoilla voitaisiin saada mahdollisimman tehokkaasti aikaan
mahdollisimman suuri vaikutus. EU:n olisi myös jatkossa pidettävä tärkeänä
kehityksen tukemista omilla naapurialueillaan[9] ja Saharan eteläpuolisessa
Afrikassa[10].
Sen olisi kaikilla alueilla osoitettava nykyistä enemmän varoja niitä eniten
tarvitseville maille, joihin kuuluvat myös epävakaat maat. EU:n kehitysavun jakamisessa olisi
noudatettava seuraavia periaatteita: –
Maakohtaiset tarpeet:
Nämä tarpeet arvioidaan käyttämällä useita indikaattoreita. Arvioinnissa
otetaan huomioon muun muassa talouskehitykseen sekä sosiaaliseen ja
inhimilliseen kehitykseen liittyvät suuntaukset, kasvu-ura sekä haavoittuvuutta
ja epävakautta mittaavat indikaattorit. –
Valmiudet: Valmiudet
arvioidaan sen mukaan, miten hyvin maa pystyy hankkimaan riittävästi rahoitusta
etenkin kotimaisista lähteistä, ja sen mukaan, millaisia muita rahoituslähteitä
sillä on käytettävissään. Tällaisiin muihin lähteisiin kuuluvat muun muassa
kansainväliset markkinat, yksityiset investoinnit ja luonnonvarat. Tässä
yhteydessä olisi otettava huomioon myös maan kyky hyödyntää rahoitusta. –
Maan sitoumukset ja sen saavuttamat tulokset: Myönteisinä tekijöinä olisi otettava huomioon maan investoinnit
koulutukseen, terveyteen ja sosiaaliturvaan, sen edistyminen ympäristön,
demokratian ja hyvän hallinnon aloilla ja sen talous- ja finanssipolitiikan,
myös rahoitushallinnon, asianmukaisuus. –
EU:n toimien mahdolliset vaikutukset: Nämä vaikutukset arvioidaan seuraavien kahden horisontaalisen
tavoitteen pohjalta: (1)
sen vaikutuksen lisääminen, joka EU:n kanssa
tehtävällä yhteistyöllä on poliittisten sekä talous-, sosiaali- ja
ympäristöpolitiikkaa koskevien uudistusten edistämiseen ja tukemiseen
kumppanimaissa (2)
sen vipuvaikutuksen lisääminen, joka EU:n
tuella voidaan saada aikaan ja jonka ansiosta kehitysrahoitusta saadaan muista
lähteistä etenkin yksityisinä investointeina. EU:n olisi kaikkien kumppanimaiden kanssa
käytävän kattavan poliittisen ja strategisen vuoropuhelun avulla
määriteltävä kulloinkin parhaiten tilanteeseen soveltuva yhteistyömuoto. Näin
EU voi siirtymävaiheen hallinnoinnista saamiensa kokemusten perusteella tehdä
tietoon perustuvia objektiivisia päätöksiä tehokkaimmasta
toimenpideyhdistelmästä, avun määrästä, avustusjärjestelyistä ja uusien ja
nykyisten rahoitusvälineiden käytöstä. Joidenkin maiden osalta tämä saattaa johtaa
siihen, että avustuksina myönnettävän kehitysrahoituksen määrää vähennetään tai
avustuksia ei myönnetä lainkaan ja että niiden kanssa luodaan erityyppinen
kehitysyhteistyösuhde, joka perustuu lainoihin, tekniseen yhteistyöhön tai
kolmenvälisen yhteistyön tukemiseen. Epävakaissa tilanteissa olisi otettava
käyttöön erityisiä tukimuotoja elpymisen ja
palautumiskyvyn edistämiseksi. Tällöin olisi etenkin varmistettava, että toimet
koordinoidaan tiiviisti kansainvälisen yhteisön toiminnan kanssa ja yhdistetään
tarkoituksenmukaisella tavalla humanitaarisiin toimiin. Tavoitteena olisi
oltava mahdollisimman vahva kansallinen sitoutuminen sekä valtiollisella että
paikallisella tasolla, jotta voitaisiin turvata vakaus ja vastata
perustarpeisiin lyhyellä aikavälillä. Samalla olisi vahvistettava hallintoa,
parannettava valmiuksia ja edistettävä talouskasvua siten, että keskeisenä
tavoitteena on valtiorakenteiden kehittäminen. EU pystyisi tällaisen maakohtaisen
päätöksenteon avulla joustavasti reagoimaan odottamattomiin tapahtumiin
ja etenkin luonnon tai ihmisen aiheuttamiin katastrofeihin.
5.
Koordinoitu EU:n toiminta
Avulle on edelleen tyypillistä hajanaisuus
ja avustuskanavien runsaus. Tämä ongelma on
kasvanut jatkuvasti siitä huolimatta, että avunantajien toimia on viime
aikoina pyritty laajalti koordinoimaan ja yhtenäistämään. EU:n on Lissabonin
sopimuksen mukaisesti pyrittävä ottamaan entistä aktiivisempi johtava asema ja
tekemään ehdotuksia eurooppalaisen avun tuloksellisuuden lisäämiseksi. Avun hajanaisuutta voitaisiin vähentää ja sen
vaikutusta suhteessa annettuihin sitoumuksiin lisätä EU:n ja jäsenvaltioiden
yhteisellä ohjelmasuunnittelulla. Tavoitteena on entistä yksinkertaisempi
ja nopeampi suunnitteluprosessi, joka toteutetaan suurimmaksi osaksi kentällä. Silloin kun kumppanimaalla on jo oma
strategiansa, EU:n olisi tuettava sitä laatimalla mahdollisuuksien mukaan
yhdessä jäsenvaltioiden kanssa yhteiset monivuotiset ohjelma-asiakirjat. Jos
kumppanimaalla ei ole omaa strategiaa, EU pyrkii laatimaan jäsenvaltioiden
kanssa yhteisen strategian. Prosessin tuloksena saadaan yksi yhteinen ohjelma-asiakirja, jossa olisi
määriteltävä alakohtainen työnjako sekä rahoitusosuudet aloittain ja
avunantajittain. EU:n ja jäsenvaltioiden olisi noudatettava asiakirjaa
laatiessaan kahdenvälisiä täytäntöönpanosuunnitelmiaan. Sellaisten EU:n
ulkopuolisten avunantajien, jotka ovat sitoutuneet prosessiin tietyssä maassa,
olisi voitava osallistua tähän yhteistyöhön. Yhteisen ohjelmasuunnittelun aikataulu olisi
mahdollisuuksien mukaan sovitettava yhteen kumppanimaiden strategisessa
suunnittelussa noudattamien aikataulujen kanssa, jotta maiden sitoutumista
prosessiin voitaisiin lisätä. EU:n ja jäsenvaltioiden olisi käytännössä
hyödynnettävä yhteistä toimintaa helpottavia avustusmuotoja, kuten
budjettitukea (joka perustuu yhteen EU:n tason sopimukseen), EU:n
erityisrahastoja ja hajautettua yhteistyötä. Maiden välisen työnjaon osalta komissio
kannustaa kehitysyhteistyöpolitiikan työnjakoa koskevien EU:n
menettelysääntöjen[11]
mukaisesti kaikkia jäsenvaltioita noudattamaan entistä suurempaa avoimuutta,
kun ne aloittavat toiminnan tai vetäytyvät siitä. Työnjaossa tarvitaan koordinoitua
lähestymistapaa, johon kuuluu myös maiden välisen työnjaon
koordinointimekanismi. EU:n olisi luotava yhteinen järjestely,
jolla mitataan kehitysyhteistyöpolitiikan tuloksia ja tiedotetaan niistä.
Järjestelyn olisi katettava myös osallistavaan ja kestävään kasvuun liittyvät
tulokset. EU tekee avun tuloksellisuutta koskevan toimintakehyksen[12]
mukaisesti yhteistyötä kumppanimaiden ja muiden avunantajien kanssa
kehittääkseen kattavia lähestymistapoja maan omaan ja kumppanien
keskinäiseen vastuullisuuteen sekä avoimuuteen, myös
tilastovalmiuksia kehittämillä. Avoimuus on tuloksellisen ja vastuullisuuteen
perustuvan avun perusedellytys. Komissio on hyväksynyt kansainvälisen avun
avoimuutta koskevan aloitteen ja on nykyisin yksi parhaiten avoimuutta
noudattavista avunantajista. Sen olisi jatkettava avoimuuden edistämistä
yhdessä jäsenvaltioiden kanssa.
6.
EU:n eri politiikkojen johdonmukaisuuden parantaminen
EU on edelläkävijä kehitykseen vaikuttavien
politiikkojen johdonmukaisuudessa, ja se arvioi myös jatkossa sitä, miten
sen eri politiikat vaikuttavat kehitystavoitteiden saavuttamiseen. Se aikoo
lisätä tästä aiheesta yksittäisten maiden kanssa käymäänsä vuoropuhelua ja
edistää myös jatkossa kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuutta
maailmanlaajuisilla foorumeilla edesauttaakseen köyhimpien maiden toimia
tukevien edellytysten luomista. Tulevalla monivuotisella rahoituskehyksellä
olisi lisättävä tätä johdonmukaisuutta. Globaaleihin haasteisiin on tarkoitus
puuttua temaattisilla ohjelmilla, joilla EU:n toimintalinjoja otetaan osaksi
kehitysyhteistyötä ja tuetaan köyhyyden poistamista. EU:n on
tehostettava turvallisuuden ja köyhyyden torjumisen aloilla
soveltamaansa yhtenäistettyä lähestymistapaa ja tarvittaessa muutettava
oikeusperustojaan ja menettelyjään. EU:n kehitysyhteistyö-, ulko- ja
turvallisuuspolitiikan aloilla toteuttamat aloitteet olisi kytkettävä
toisiinsa, jotta rauhaa, valtiorakenteiden kehittämistä, köyhyyden vähentämistä
ja konfliktien perimmäisten syiden poistamista voitaisiin tukea entistä
johdonmukaisemmin. EU:n tavoitteena on varmistaa, että humanitaarisesta
avusta ja kriisitoimista voidaan joustavasti siirtyä pitkän aikavälin kehitysyhteistyöhön.
Kun tarkastellaan kehitysyhteistyön
ja muuttoliikkeen suhdetta, EU:n olisi autettava kehitysmaita parantamaan
muuttoliikkeeseen ja liikkuvuuteen liittyvää politiikkaansa, valmiuksiaan ja
toimiaan, jotta voitaisiin varmistaa, että alueellisen ja maailmanlaajuisen
liikkuvuuden lisääntymisellä on mahdollisimman paljon kehitystä tukevia
vaikutuksia.
7.
Muutossuunnitelman hyväksyminen
Komissio pyytää neuvostoa hyväksymään tässä
ehdotetun muutossuunnitelman, jonka tavoitteena on –
varmistaa, että EU:n kehitysyhteistyöpolitiikalla
ja -toiminnalla saadaan tulevana vuosikymmenenä aikaan runsaasti
tuloksia ja että EU saa johtavan aseman laadittaessa vuoteen 2015 ulottuvaa
ja sen jälkeistä kokonaisvaltaista kansainvälistä kehitysyhteistyöpolitiikkaa –
tukea muutoksia, joita kumppanimaissa tarvitaan,
jotta köyhyyden torjumisessa ja vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa
voitaisiin edistyä entistä nopeammin. Komission yksiköt ja Euroopan
ulkosuhdehallinto varmistavat, että tässä tiedonannossa esitetyt perusperiaatteet
otetaan asteittain huomioon nykyisestä ohjelmakaudesta jäljellä olevalla
jaksolla ja tulevissa ohjelma-asiakirjoissa sekä niissä ehdotuksissa, jotka
koskevat ulkoisen toiminnan tulevien rahoitusvälineiden rakennetta, sääntelyä
ja ohjelmasuunnittelua. Myös jäsenvaltioita kehotetaan noudattamaan
tätä suunnitelmaa. [1] KOM(2010) 629 http://ec.europa.eu/europeaid/how/public-consultations/5241_en.htm [2] EUVL C
46, 2006, s. 1. [3] KOM(2011)
638. [4] SEK(2010)
265 lopullinen. [5] http://ec.europa.eu/europeaid/who/partners/civil-society/structured-dialogue_en.htm [6] Neuvoston
päätelmät 14919/07 ja 15118/07. [7] KOM(2011)
363 lopullinen. [8] Tässä
yhteydessä otetaan huomioon käynnissä olevat aloitteet, kuten YK:n korkean
tason työryhmä, joka käsittelee kestävän energian tarjoamista kaikille. [9] KOM(2011)
303. [10] Myös
yhteisen EU–Afrikka-strategian avulla. [11] 9558/07. [12] 18239/10.