[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 15.7.2008

KOM(2008)468 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

KOHTI TUTKIMUKSEN YHTEISTÄ OHJELMASUUNNITTELUA: yhteisiä ratkaisuja yhteisiin haasteisiin {SEK(2008) 2281} {SEK(2008) 2282}

(komission esittämä)

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

KOHTI TUTKIMUKSEN YHTEISTÄ OHJELMASUUNNITTELUA: yhteisiä ratkaisuja yhteisiin haasteisiin

Johdanto |

Investoimalla tutkimukseen tänään voimme varmistaa paremman huomisen sekä itsellemme että tuleville sukupolville. Euroopassa ei ainoastaan kaivata lisää tutkimusinvestointeja, vaan investoinneilla on myös saatava enemmän tuloksia, jotta EU:n voisi toteuttaa tavoitteekseen asettamansa tasapainoisen ja kestävän kehityksen, jossa talouskasvu ja kilpailu sovitetaan yhteen korkean elämänlaadun ja ympäristön laadun kanssa ja jolla varmistetaan EU:n toiminta kaikkien kansalaisten hyväksi kaikissa jäsenvaltioissa.

Tämä tarve tunnustettiin myös Lissabonin strategiassa, jonka polttavimmaksi tavoitteeksi asetettiin siirtyminen osaamisyhteiskuntaan – jonka ytimessä tiede, teknologia ja innovointi ovat – ja jossa peräänkuulutettiin suurempia ja parempia tutkimusinvestointeja. EU:n on toimittava ponnekkaammin, jos se haluaa onnistua tässä. Sen on ennen kaikkea oltava valmis pohtimaan rohkeasti ja innovatiivisesti tutkimuksen organisointia.

Tässä tiedonannossa esitellään kunnianhimoinen uusi lähestymistapa, jonka tavoitteena on Euroopan rajallisten julkisten tutkimus- ja kehitysvarojen tehokkaampi hyödyntäminen paremman yhteistyön avulla. Tiedonannossa ehdotettu uusi väline – eli yhteinen ohjelmasuunnittelu – merkitsee muutosta eurooppalaisessa tutkimusyhteistyössä. Yhteinen ohjelmasuunnittelu on vapaaehtoinen prosessi, jonka avulla voidaan elvyttää jäsenvaltioiden välisiä kumppanuussuhteita selkeiden periaatteiden ja avoimen korkean tason hallinnon avulla. Sen tavoitteena on lisätä kansallisen julkisen tutkimusrahoituksen tehokkuutta ja vaikuttavuutta strategisilla aloilla tehostamalla tutkimusohjelmia suunnittelevien ja hallinnoivien tahojen keskinäistä yhteistyötä. Yhteisen ohjelmasuunnittelun kohteena ovat ensisijaisesti julkiset tutkimusohjelmat, mikä merkitsee julkisen sektorin sisäistä yhteistyötä. Se on siis luonteeltaan erilaista kuin julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö, jota harjoitetaan muun muassa yhteisten teknologia-aloitteiden[1] puitteissa. Teollisuutta, samoin kuin muita intressitahoja, olisi kuitenkin kuultava erityisistä yhteisistä ohjelma-aloitteista ja niillä olisi oltava oma roolinsa niiden toteuttamisessa. Ne ovat myös yhteisen ohjelmasuunnittelun tärkeitä hyödynsaajia.

Yhteisestä ohjelmasuunnittelusta voi kehittyä mekanismi, joka on eurooppalaisessa tutkimusympäristössä vähintään yhtä tärkeä kuin puiteohjelmat, ja se voi muuttaa eurooppalaisten koko suhtautumista tutkimukseen. Tässä tiedonannossa ehdotettu uusi lähestymistapa on nimenomainen vastaus yhteisen ohjelmasuunnittelun lisäämistä ja parantamista koskeviin toistuviin pyyntöihin, joita Eurooppa-neuvosto, neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat esittäneet viime vuosina[2]. Se on myös vastaus sidosryhmien pyyntöihin laatia vapaaehtoisuuteen perustuva, alhaalta ylöspäin suuntautuva lähestymistapa, johon liittyy strategista Euroopan tason ohjeistusta. Sidosryhmät ovat puoltaneet tällaista lähestymistapaa sen sijaan, että pyrittäisiin yhteen kaikille sopivaan ratkaisuun.

Tässä yhteydessä Euroopan strateginen energiateknologiasuunnitelma (SET-suunnitelma)[3] muodostaa pilottihankkeen, jossa suureen eurooppalaiseen yhteiskunnalliseen haasteeseen pyritään vastaamaan yhdessä. SET-suunnitelma on olennainen osa EU:n energia- ja ilmastonmuutospolitiikkaa, ja sen avulla pyritään nopeuttamaan vähän hiilidioksidipäästöjä aiheuttavan energiateknologian kehittämistä ja käyttöönottoa johdonmukaisella toimenpidekokonaisuudella, johon sisältyy myös yhteinen ohjelmasuunnittelu.

Tämä tiedonanto on yksi viidestä poliittisesta aloitteesta, joita komissio on suunnitellut vuodelle 2008 jatkotoimena vihreälle kirjalla Eurooppalainen tutkimusalue: uudet näköalat [4]. Se liittyy erityisesti vihreän kirjan aihealueeseen ”Tutkimusohjelmien ja -painotusten optimointi” ja on yksi askel kohti ”viidennen vapauden” toteuttamista, sillä siinä poistetaan esteitä osaamisen vapaalta liikkuvuudelta.

TARVE LÖYTÄÄ UUSI LÄHESTYMISTAPA JÄSENVALTIOIDEN VÄLISEEN TUTKIMUSYHTEISTYÖHÖN

Tieteen ja teknologian on tarjottava ratkaisuja Euroopan suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin[5]

Se, miten Eurooppa vastaa lukuisiin suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin, muovaa sen tulevaisuutta vuosikymmenien ajan. Näihin haasteisiin lukeutuvat Euroopan hyvinvoinnin ylläpitäminen kasvavan maailmanlaajuisen kilpailun edessä, ikääntyvän väestön tarpeista huolehtiminen ja maahanmuuton aiheuttamien ongelmien ratkaiseminen sekä kestävän kehityksen tukeminen etenkin ilmastonmuutoksen, energian toimitusvarmuuden, ympäristön- ja terveydensuojelun, elintarvikkeiden laadun ja saatavuuden varmistamisen ja kansalaisten turvallisuuden suojaamisen yhteydessä.

Samaan aikaan Euroopan kansalaiset kohdistavat entistä suurempia odotuksia siihen, että ratkaisu näihin ongelmiin löytyy tieteestä ja teknologiasta.

Euroopan ulkopuoliset kumppanit – sekä perinteiset (Yhdysvallat, Japani) että esiin nousevat (Kiina, Intia jne.) – ovat ymmärtäneet tämän viestin. Ne ovat käynnistäneet laajamittaisia kohdennettuja tutkimusohjelmia ja tekevät yhteistyötä keskenään. EU:n ja sen jäsenvaltioiden on kehitettävä vahvempi, paremmin koordinoitu ja johdonmukaisempi vastaus näihin haasteisiin, tarvittaessa yhteistyössä kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

Tärkeimpiin kumppaneihinsa verrattuna EU investoi edelleenkin liian vähän tutkimukseen, ja t&k-menot – sekä julkiset että yksityiset – ovat yleisesti ottaen pysyneet ennallaan viimeksi kuluneen vuosikymmenen ajan. Jos EU ei pysty lisäämään tutkimusmenojaan nopeasti ja merkittävästi, sen on löydettävä uusia ja innovatiivisia tapoja käyttää niukkoja t&k-resursseja tehokkaammin ja tuloksellisemmin. Julkisen t&k-rahoituksen yhteiskunnallisten tuottojen ja hyötyjen kasvattamiseksi EU:n olisi myös parannettava valmiuttaan muuntaa tutkimustulokset yhteiskunnallisiksi ja taloudellisiksi hyödyiksi, etenkin hyödyntämällä Euroopan teollisuuden innovointikapasiteettia ja luomalla kysyntää tuloksena syntyville innovaatioille[6].

Lokeroituneen tutkimuksen takia menetetyt hyödyt

Jäsenvaltiot ja yhteisö ovat viime vuosina toteuttaneet monia aloitteita julkisen tutkimuksen vaikuttavuuden ja tehokkuuden lisäämiseksi. Niissä ei ole kuitenkaan riittävästi puututtu t&k-toiminnan vajaaksi jäävän tuloksellisuuden yhteen ilmeisimpään syyhyn eli puutteelliseen yhteistyöhön ja koordinointiin kansallisten julkisten t&k-ohjelmien välillä. Sidosryhmät ovat jo kauan tunteneet tämän EU:n t&k-järjestelmän heikkouden. Vaikka ongelmaan onkin yritetty puuttua viime vuosina, Euroopan tutkimusympäristö on edelleen pahasti lokeroitunut.

Nykyisin 85 prosenttia julkisesta t&k-toiminnasta suunnitellaan ja rahoitetaan ja sitä seurataan ja arvioidaan kansallisella tasolla, ja yhteistyö tai koordinointi eri maiden välillä on liian vähäistä. Alle 6 prosenttia t&k-toiminnan kokonaisinvestoinneista ja vain 15 prosenttia Euroopan julkisrahoitteisesta siviilitutkimuksesta (josta hallitustenvälisten organisaatioiden ja ohjelmien osuus on 10 prosenttia ja puiteohjelman osuus 5 prosenttia) rahoitetaan rajatylittävän yhteistyön muodossa.

Kyse ei ole siitä, että kaikki tutkimussuunnittelu olisi tehtävä yhteistyönä ja että puhtaasti kansallinen ohjelmasuunnittelu tulisi lopettaa. Kansallisella ohjelmasuunnittelulla on oma paikkansa eurooppalaisessa tutkimusympäristössä, etenkin silloin, kun siinä käsitellään kansallisia tarpeita ja prioriteetteja ja kun Euroopan tason yhteistyö ei toisi mittaluokaltaan ja laajuudeltaan merkittäviä etuja.

Kyse on pikemminkin siitä, että aloilla, joilla on strategista merkitystä koko Euroopalle tai suurelle osalle siitä, julkisen tutkimussuunnittelun hajanaisuus ei mahdollista optimaalisten tulosten saavuttamista ja käy Euroopalle kalliiksi samalla kun se estää yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamisen:

- Kansalliset tutkimusohjelmat voivat olla tarpeettomasti päällekkäisiä yleiseurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna, eivätkä ne välttämättä ole riittävän laajoja ja syvältä luotaavia.

- Kansallisten menettelyjen moninaisuus hankaloittaa rajatylittäviä ohjelmia ja estää kansainvälisesti suuntautuneita tutkimuksen harjoittajia hankkimasta tutkimusrahoitusta muista maista.

- Rajatylittävän ohjelmayhteistyön puute vaikeuttaa yhteisten haasteiden yhteistä käsittelyä, hankaloittaa ympäri Eurooppaa hajaantuneen tietämyksen ja asiantuntemuksen kokoamista yhteen, rajoittaa tutkijoiden kansainvälistä liikkuvuutta ja koulutusta sekä hidastaa tutkimustulosten kansainvälistä levitystä.

- Mikä tärkeintä, se haittaa myös yleiseurooppalaisten strategisten tutkimuslinjausten muotoilua ja monialaista politiikan koordinointia.

Laatikko 1: Eurooppalaisen tutkimusalueen hajanainen julkinen tutkimustoiminta

Tieteen ja teknologian alat poikkeavat toisistaan tuntuvasti muun muassa t&k-investointien suuruuden, nykyisen koordinoinnin/hajanaisuuden asteen ja suorituskyvyn suhteen, eikä näiden tekijöiden välillä ole mitään yksiselitteistä lineaarista suhdetta. Alla olevassa kaaviossa esitetään julkisen rahoituksen suuruus, arvio koordinoinnin/hajanaisuuden tasosta Euroopan tasolla sekä Euroopan julkisen rahoituksen suhteellinen suuruus Yhdysvaltoihin verrattuna joillain tieteen ja teknologian aloilla. Kaavio ei ole kattava, mutta se osoittaa, että kukin tieteen ja teknologian ala on ainutlaatuinen ja vaatii erikseen räätälöityä käsittelyä yhteisessä ohjelmasuunnittelussa. Ohjelmasuunnittelun tulisi perustua näyttöön ja sen lähtökohtana olisi käytettävä kutakin tieteen ja teknologian alaa koskevien yksityiskohtaisten tietojen strategista analyysiä. Tämä edellyttää jäsenvaltioiden täysimittaista osallistumista. [pic] X-akseli: Tässä arvioidaan jäsenvaltioiden tutkimusohjelmien ja rahoituksen koordinoinnin astetta ja institutionaalisen hajanaisuuden astetta muun muassa tieteellisiin julkaisuihin ja strategiaselvityksiin perustuvan kvalitatiivisen arvioinnin pohjalta. Y-akseli: Tämä kuvaa Euroopan (jäsenvaltiot + komissio) julkisten t&k-investointien logaritmista suhdetta Yhdysvaltoihin verrattuna. Kuplien koko: Tämä on suorassa suhteessa Euroopan julkisen rahoituksen (jäsenvaltiot + komissio) suuruuteen. Lähteenä on käytetty New Cronos -tietokantaa (esim. GBAORD) ja Yhdysvaltain hallituksen tietoja sekä tieteellisiä julkaisuja. Ihanteellista olisi ollut jakaa joitakin tutkimusaloja vielä pienempiin kokonaisuuksiin. Esimerkiksi bioteknologia-kupla olisi pitänyt jakaa aloihin terveys, teollisuus & ympäristö sekä kasvit, eläimet ja elintarvikkeet. Tämä ei kuitenkaan ollut aina mahdollista, koska vertailukelpoisia tietoja ei ollut saatavilla. |

Uuden lähestymistavan tarve

Jotta tilannetta voitaisiin parantaa, EU:n on otettava lähtökohdaksi rajatylittävässä julkisessa tutkimustoiminnassa saavuttamansa menestys, mutta sen on samalla tunnustettava nykyisten lähestymistapojen puutteet ja pyrittävä korjaamaan niitä.

Eräisiin eurooppalaisen tutkimuksen suurimpiin menestystarinoihin on liittynyt julkisten t&k-varojen kokoamista rajojen yli. Viimeksi kuluneiden 50 vuoden aikana on perustettu useita hallitustenvälisiä tutkimusorganisaatioita, kuten Euroopan ydinfysiikan tutkimusjärjestö (CERN), Euroopan molekyylibiologian laboratorio (EMBL) ja Euroopan avaruusjärjestö (ESA). 1970- ja 1980-luvuilla käynnistettiin hallitustenvälisiä ohjelmia, kuten COST ja EUREKA, ja myös tutkimuksen puiteohjelma pantiin alulle. Jäsenvaltioiden kahdenvälisten sopimusten määrä on moninkertaistunut. Vuoden 2005 jälkeen yhteisö on ottanut käyttöön eräitä lupaavia uusia koordinointi- ja yhteistyövälineitä, kuten ERA-NET-järjestelmän ja perustamissopimuksen 169 artiklaan perustuvat aloitteet[7].

Näiden yhteisön aloitteiden vaikutus olisi kuitenkin voinut olla suurempi, jos ne olisi kohdennettu paremmin yleisellä strategisella tasolla, jos jäsenvaltiot olisivat sitoutuneet niihin laajemmin korkealla poliittisella tasolla, jos kansalliset tutkimusjärjestelmät olisivat avoimempia ja jos järjestelmät olisivat vähemmän jäykkiä. Näiden aloitteiden ja koko seitsemännen puiteohjelman laajentaminen ei ole järkevää, jos jäsenvaltioiden välisen strategisen ohjelmasuunnittelun puutteeseen ei puututa. Jäsenvaltioiden kahdenvälisillä sopimuksilla ja hallitustenvälisillä tutkimusorganisaatioilla ja -ohjelmilla on vain rajallinen vaikutus. Avoin koordinointimenetelmä on mahdollistanut hedelmällisen ajatustenvaihdon, mutta se ei ole johtanut konkreettisiin kansallisten tutkimuspolitiikkojen koordinointialoitteisiin jäsenvaltioiden välillä eikä yhteisten tutkimuslinjausten laadintaan strategisesti tärkeillä aloilla.

Näistä äskettäisistä yhteisön aloitteista voidaan kuitenkin ottaa opiksi ohjelmakoordinoinnin ja -yhteistyön synnyttämiseksi, ja ne voivat luoda perustan edistyksen saavuttamiselle yhteisen ohjelmasuunnittelun alalla.

EU:lla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus saavuttaa yleiseurooppalaisessa tutkimusyhteistyössä ratkaisevaa edistysaskel, joka voisi olla yhtä tärkeä kuin puiteohjelmien luominen. Tällä tiedonannolla komissio pyrkii helpottamaan ratkaisun löytämistä käynnistämällä strategisen ja jäsennellyn prosessin.

Laatikko 2: Väestön ikääntymiseen liittyvä yhteinen ohjelmasuunnittelu

Alzheimerin taudin ja muiden dementian muotojen yleistyminen on ehkä huolestuttavin merkki väestömme ikääntymisestä. Alzheimerin tauti on rappeuttava sairaus, joka hitaasti ja asteittain tuhoaa aivosoluja ja vaikuttaa muistiin, ajatteluun, arviointikykyyn ja persoonallisuuteen. Pitkällä aikavälillä se johtaa usein lisäongelmiin kuten sekavuuteen, puhehäiriöihin, äkillisiin mielialamuutoksiin sekä ajan ja paikan tajun katoamiseen. Noin yksi 20:stä yli 65-vuotiaasta henkilöstä kärsii dementiasta. Dementiasta kärsii Euroopassa noin 5,5 miljoonaa ihmistä, ja heistä 50–70 prosenttia sairastaa Alzheimerin tautia. Luvun odotetaan nousevan 10,7 miljoonaan yli 60-vuotiaiden joukossa vuoteen 2040 mennessä. Dementiaan liittyvät terveydenhuoltokustannukset ovat EU:ssa jo nyt yli 80 miljardia euroa. Alzheimerin tautiin ei ole toistaiseksi löydetty ennaltaehkäisevää tai parantavaa hoitoa. Tästä huolimatta nimenomaan Alzheimerin taudin tutkimukseen Euroopassa annettu julkinen tuki on minimaalista Yhdysvaltoihin verrattuna. Mikään merkittävä institutionaalinen taho ei myöskään aja Alzheimerin taudin tutkimusta Euroopassa. Resurssit jakautuvat lukuisten erilaisten rahoituselinten kesken EU:n 27 jäsenvaltiossa. Tämä aiheuttaa vaaran, että rahoitusta tuhlataan EU:n tasolla päällekkäiseen tutkimukseen. Tällaiset yhteiset ongelmat vaativat yhteisiä eurooppalaisia toimia yhteisen ratkaisun löytämiseksi. Yhdysvalloissa kansanterveyslaitos (National Institute of Health) ja ikääntymistä tutkiva kansallinen instituutti (National Institute on Aging) ovat vahvoja instituutioita, jotka ajavat Alzheimerin taudin tutkimusta eteenpäin. Kysymys kuuluukin, kuinka EU aikoo vastata tähän suureen yhteiskunnalliseen haasteeseen? |

YHTEINEN OHJELMASUUNNITTELU – YHTEISIÄ RATKAISUJA YHTEISIIN HAASTEISIIN

Yhteisen ohjelmasuunnittelun käsite

Yhteisessä ohjelmasuunnittelussa jäsenvaltiot osallistuvat vapaaehtoisesti ja vaihtelevissa kokoonpanoissa yhteisten strategisten tutkimuslinjausten määrittelyyn, kehittämiseen ja toteuttamiseen. Toiminnan perustana on yhteinen visio siitä, kuinka suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin tulisi vastata. Siihen voi sisältyä strategista yhteistyötä olemassa olevien kansallisten ohjelmien välillä tai täysin uusien ohjelmien yhteistä suunnittelua ja käynnistämistä. Molemmissa tapauksissa siihen sisältyy resurssien kokoaminen, sopivimpien välineiden valinta tai kehittäminen, toteutus sekä edistymisen yhteinen seuranta ja arviointi. Sen avulla pyritään lisäämään jäsenvaltioiden julkisrahoitteisiin tutkimusohjelmiin liittyvää rajatylittävää yhteistyötä ja näiden ohjelmien rajatylittävää koordinointia ja integrointia tietyillä strategisilla aloilla. Tavoitteena on auttaa Eurooppaa tehostamaan julkista tutkimusrahoitustaan, jotta se voisi paremmin vastata suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin.

Yhteinen ohjelmasuunnittelu: Rakenteiden muuttamiseen tähtäävä kunnianhimoinen tavoite

- Yhteisessä ohjelmasuunnittelussa on kyse eurooppalaisen tutkimusympäristön rakenteen muuttamisesta. Se on kattava, pitkäaikainen ja strateginen prosessi, jonka avulla pyritään parantamaan Euroopan kykyä vastata suuriin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin haasteisiin, joiden ratkaisu riippuu olennaisesti tutkimuksesta. Yhteiseen ohjelmasuunnitteluun sisältyy yhteisen vision ja strategisten tutkimuslinjausten määrittely, niiden toteuttaminen sopivimmalla tavalla ja konkreettisten yhteiskunnallisten vaikutusten saavuttaminen. Siinä määritellään selkeät ja realistiset tavoitteet ja tuotokset, joilla pyritään saavuttamaan merkittäviä läpimurtoja niillä aloilla, joissa sitä sovelletaan.

- Yhteinen ohjelmasuunnittelu ei tarkoita ainoastaan uuden nimen antamista vanhalle asialle eli sitä, että samaa aihetta käsittelevät olemassa olevat kansalliset tutkimusohjelmat vain ryhmitellään uudelleen yhteisen nimen alle tai että niitä koordinoidaan löyhästi ja yhdenmukaistetaan. Sen tarkoituksena ei ole myöskään saavuttaa jyrkkää työnjakoa eri maiden välillä tietyn alan tutkimustoimissa eikä siirtää kansallisia tutkimusbudjetteja EU:n hallintaan. Yhteisellä ohjelmasuunnittelulla pyritään saavuttamaan jäsentäviä vaikutuksia julkisen tutkimusrahoituksen tehokkuuden ja vaikutusten lisäämiseksi.

- Sidosryhmien on kuitenkin oltava selvillä siitä, mitä tähän sisältyy. Pisimmälle vietynä yhteinen ohjelmasuunnittelu edellyttää, että jäsenvaltiot ovat valmiita siirtymään kohti sellaisten yhteisten tutkimuslinjausten määrittelyä ja toteutusta, joihin liittyy monivuotisia, yhteisesti päätettyjä toimia (suunnittelu, käynnistys, arviointi) ja rahoitusmekanismeja.

... ja sen käytännöllinen ja joustava toteutus

- Yhteinen ohjelmasuunnittelu edellyttää jäsenvaltioilta uutta suhtautumista. Ennen kaikkea se edellyttää jäsenvaltioilta konkreettisia sitoumuksia ja toimia sekä sitä, että jäsenvaltiot miettivät ja organisoivat uudelleen tapaa, jolla kansallisia tutkimusohjelmia määritellään ja toteutetaan, ja suuntaavat ne yhteisten tavoitteiden mukaisesti.

- Tästä syystä yhteisen ohjelmasuunnittelun on oltava vapaaehtoinen prosessi, joka perustuu vaihtuvan kokoonpanon ja avoimen pääsyn periaatteeseen. Kaikkien jäsenvaltioiden ei tarvitse osallistua tiettyyn aloitteeseen, mutta osallistumiskumppaneiden on pystyttävä saamaan aikaan resurssien riittävä kriittinen massa.

- Siksi on olennaisen tärkeää, että yhteisessä ohjelmasuunnittelussa noudatetaan realistista ja joustavaa lähestymistapaa ja vaiheittaista prosessia (ks. luku 3), jotta voidaan maksimoida sen mahdollinen jäsentävä vaikutus sekä yhteiskunnallinen vaikutus.

- Yhteiseen ohjelmasuunnitteluun ei välttämättä liity yhteisön rahoitusta. Kyse on ennen kaikkea jäsenvaltioiden toiminnasta, jossa ne määrittelevät yhteisiä strategioita ja kokoavat yhteen kansallisia resursseja. Samaan aikaan ei kuitenkaan suljeta pois mahdollisuutta, että toimintaan voidaan antaa täydentävää yhteisön rahoitusta riippuen siitä, mikä on kyseessä olevien aloitteiden lisäarvo, eurooppalainen ulottuvuus ja mahdollinen jäsentävä vaikutus.

Yhteisen ohjelmasuunnittelun hyödyt

Yhteinen ohjelmasuunnittelu hyödyttää jäsenvaltioita, eurooppalaisten tutkimusohjelmien vastuutahoja, eurooppalaisia tutkijoita ja yrityksiä:

- Yhteinen ohjelmasuunnittelu helpottaa yhteisten haasteiden yhteistä käsittelyä, yhteisten ratkaisujen kehittämistä ja yhteisten näkökantojen esittämistä kansainvälisillä foorumeilla.

- Se auttaa poistamaan markkinoille pääsyn esteitä, joita ovat muun muassa korkeat alku- ja toimintakustannukset eräillä tieteen ja teknologian aloilla.

- Se auttaa tutkimusohjelmien laajuuden optimoinnissa ja resurssien tuhlausta aiheuttavien päällekkäisyyksien poistamisessa koko Euroopan laajuisesti, ja sen avulla ohjelmia voidaan myös syventää.

- Se edistää tieteen huippuosaamista yhteisillä ehdotuspyynnöillä, joilla on yhteinen rahoitus ja joihin liittyy yhteinen vertaisarviointi. Tämä lisää kilpailua rahoituksesta ja nostaa tutkimusehdotusten tasoa.

- Yhteinen ohjelmasuunnittelu tukee rajatylittävää hankeyhteistyötä ja tätä kautta se helpottaa useisiin maihin tai koko Eurooppaan hajaantuneen tietämyksen ja asiantuntemuksen kokoamista yhteen, mahdollistaa tutkimustulosten nopean levittämisen, edistää tutkijoiden rajatylittävää liikkuvuutta ja koulutusta sekä lisää kunkin julkiseen tutkimukseen investoidun euron tieteellisiä, teknologisia ja innovatiivisia vaikutuksia.

- Se auttaa parantamaan koordinointia muiden läheisten politiikan alojen kanssa, koska ohjelman näkyvyys on parempi. Se myös alentaa ohjelmien hallintokustannuksia, mahdollistaa oppimisen muiden maiden toimintatavoista ja parantaa julkisten tutkimusohjelmien vastuullisuutta ja avoimuutta.

Edellä mainitut hyödyt ovat myös erityisen arvokkaita niille alueille ja maille, jotka yrittävät kuroa kiinni muiden maiden etumatkaa tutkimusinvestointien ja tutkimuksen tuloksellisuuden suhteen. Yhteisestä ohjelmasuunnittelusta saatavien huomattavien tiede- ja teknologiahyötyjen ja sen merkittävien jäsentävien vaikutusten tuloksena Euroopan kansalaiset hyötyvät vahvemmasta talouskasvusta, paremmasta kilpailukyvystä ja työllisyydestä sekä nopeampien ja parempien ratkaisujen löytämisestä yhteiskunnallisiin ja ympäristöongelmiin.

Näiden hyötyjen selventämiseksi ohessa annetaan esimerkki siitä, kuinka yhteinen ohjelmasuunnittelu voi osaltaan vaikuttaa väestön ikääntymisen aiheuttamien ongelmien ratkaisuun (ks. laatikko 2). Esimerkki on puhtaasti suuntaa antava ja hypoteettinen, ja sen ainoana tarkoituksena on antaa konkreettisempi ja selkeämpi kuva yhteisen ohjelmasuunnittelun voimasta ja vaikutuksesta, kun sitä käytetään rajatylittävän ohjelmayhteistyön mekanismina strategisilla aloilla. Yksityiskohtaisempi analyysi yhteisen ohjelmasuunnittelun tarjoamista mahdollisuuksista muiden yhteiskunnallisten haasteiden ja teknologian alojen yhteydessä esitetään tämän tiedonannon liitteenä olevassa komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa.

YHTEISEN OHJELMASUUNNITTELUN KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS |

Komissio ehdottaa tässä tiedonannossa käytännöllistä menettelytapaa yhteisen ohjelmasuunnittelun käyttöönottamiseksi rajallisella määrällä yhteisesti sovittuja aloja. Näiden alojen määrittelyyn käytettävää prosessia kuvataan seuraavassa luvussa. Tässä luvussa esitetään yhteisen ohjelmasuunnittelun käytännön toteutuksessa tarvittava menettelytapa. Se perustuu eurooppalaisista teknologiayhteisöistä saatuihin kokemuksiin, joita on kuitenkin mukautettu julkisten tutkimusohjelmien vaatimuksiin. Menettelyyn sisältyy eri vaiheita, joissa seurataan tutkimusohjelmien elinkaarta ohjelman suunnittelusta sen toteutukseen ja aina seurantaan ja arviointiin.

Seuraavat kolme vaihetta voidaan erottaa:

1. Yhteisen vision muodostaminen sovitusta alasta: Tähän visioon olisi sisällyttävä pitkän aikavälin tavoite (tavoitteita), joiden määrittelystä vastaavat alan tunnustetut asiantuntijat ja jotka vahvistetaan poliittisella tasolla. Vision pohjana käytettäisiin uskottavia todisteita (mahdollisesti mukaan lukien (yhteiset) ennakointitoimet) ja laaja-alaista sidosryhmien (julkista) kuulemista, joka toteutettaisiin erityisesti tiede- ja teollisuusyhteisöjen piirissä. Se voisi myös perustua olemassa olevien ohjelmien ja valmiuksien (yhteiseen) alustavaan arviointiin.

2. Kun visio on muodostettu, se olisi muunnettava strategiseksi tutkimuslinjaukseksi, johon sisältyy niin sanotun SMART-periaatteen mukaisia tavoitteita, eli tavoitteiden on oltava tarkasti määriteltyjä, mitattavia, saavutettavia, realistisia ja aikaan sidottuja (specific, measurable, achievable, realistic and time-based). Strategisessa tutkimuslinjauksessa visio olisi saatettava toteutettavaan muotoon ja vision tavoitteiden toteuttaminen olisi liitettävä Euroopassa olemassa oleviin tai kehitettäviin uusiin valmiuksiin. Euroopassa (ja sen ulkopuolella) olemassa olevien ohjelmien ja valmiuksien hyvä tuntemus onkin olennaisen tärkeää.

3. Strategisen tutkimuslinjauksen toteutus: Kaikki osallistuvat viranomaiset suuntaavat ohjelmansa ja rahoituksensa siten, että ne tukevat johdonmukaisesti strategisen tutkimuslinjauksen toteutusta. Yksittäisten yhteisten ohjelma-aloitteiden toteutuksessa olisi harkittava ja hyödynnettävä kaikkia julkisrahoitteisen tutkimuksen välineitä (kansalliset ja alueelliset tutkimusohjelmat, hallitustenväliset tutkimusorganisaatiot ja yhteistyöjärjestelyt, tutkimusinfrastruktuurit, liikkuvuusohjelmat jne.). Toteutukseen saattaa liittyä EU:n rahoitusta ja välineitä puiteohjelman kautta, mutta ei välttämättä. Säännöllinen edistymisen seuranta ja arviointi suhteessa SMART-tavoitteisiin olisi varmistettava, ja sen tuloksista olisi raportoitava poliittisella tasolla.

Yhteistä ohjelmasuunnittelua voitaisiin helpottaa, jos tietyt puite-edellytykset täyttyvät:

- Sopiminen vertaisarvioinnin yhteisistä periaatteista ja menettelyistä (”tieteelliset pelinsäännöt”).

- Yhteisten menettelyjen kehittäminen ennakointitoimiin ja kansallisten ja alueellisten ohjelmien tai investointien yhteiseen arviointiin tietyillä tutkimusaloilla.

- Yhteisten periaatteiden määrittely kansallisten tai alueellisten viranomaisten antamaa rajatylittävää tutkimusrahoitusta varten (”taloudelliset pelinsäännöt”).

- Tehokkaat toimenpiteet, joilla varmistetaan teollis- ja tekijänoikeuksien suojelu ja helpotetaan tutkimustulosten levittämistä ja optimaalista hyödyntämistä.

PROSESSI NIIDEN ALOJEN MÄÄRITTELEMISEKSI, JOILLA YHTEISTÄ OHJELMASUUNNITTELUA SOVELLETAAN |

Kuten tässä tiedonannossa kuvataan, yhteisessä ohjelmasuunnittelussa on kyse siitä, että jäsenvaltiot laativat yhteisiä visioita ja strategisia tutkimuslinjauksia tiettyjen yhteiskunnallisten haasteiden käsittelemiseksi.

Kyseessä on siis vapaaehtoinen prosessi, joka perustuu vaihtuvan kokoonpanon ja avoimen pääsyn periaatteeseen. Laajemman Ljubljanan prosessin puitteissa on kuitenkin järkevää, että EU:n toimielimet osallistuvat prosessin hallinnointiin, mutta jäsenvaltioiden sitoutumista ja vastuuta on korostettava. Komissio voi toimia välittäjänä ja se on valmis tarjoamaan apua, jos yhteisiin ohjelma-aloitteisiin osallistuvat jäsenvaltiot sitä pyytävät. Se pitää myös neuvoston ajan tasalla kehityksestä, jotta neuvosto voi varmistaa tehokkaan seurannan ja toteutuksen. Tämä varmistaa myös avoimen pääsyn, kun kaikki jäsenvaltiot ovat selvillä suunnitelluista tai käynnissä olevista aloitteista ja ne voivat tulla mukaan missä vaiheessa tahansa.

Edellä olevan perusteella komissio

- pyytää neuvostoa vahvistamaan vuoden 2008 loppuun mennessä yhteisen ohjelmasuunnittelun käsitteen ja tavoitteet;

- pyytää neuvostoa kehottamaan ministereitä nimeämään korkean tason edustajat, jotka määrittelevät ja perustelevat kesään 2009 mennessä erityisalat, joilla yhteistä ohjelmasuunnittelua sovelletaan, selkeiden perusteiden (ks. laatikko 3) ja sidosryhmien kuulemisen pohjalta. Komissio voi toimia ryhmän sihteeristönä.

- antaa vuoden 2009 loppuun mennessä neuvoston hyväksyttäväksi suosituksia, joiden tarkoituksena on yhteisten ohjelma-aloitteiden käynnistäminen korkean tason edustajien määrittelemillä erityisaloilla. Suosituksiin sisältyy yhteisten ohjelma-aloitteiden hallintoa ja toteutusta koskevia yksityiskohtaisempia ehdotuksia, joissa otetaan huomioon neuvostolta ja niiltä jäsenvaltioilta saatu palaute, jotka ovat sitoutuneet osallistumaan yksittäisiin aloitteisiin;

- käynnistää yhteistyön asiasta kiinnostuneiden organisaatioiden ja viranomaisten välillä yhteisen ohjelmasuunnittelun puite-edellytysten parantamiseksi;

- pyytää neuvostoa valvomaan ja seuraamaan säännöllisesti yhteisten ohjelma-aloitteiden edistymistä ja tarvittaessa harkitsemaan jatkotoimia niiden tehokkaan toteutuksen varmistamiseksi.

Laatikko 3: Yhteisen ohjelmasuunnittelun soveltamisalojen määrittelyssä käytettävät kriteerit

- Alaan liittyy jokin yleiseurooppalainen/maailmanlaajuinen sosioekonominen tai ympäristöhaaste.

- Julkisrahoitteinen tutkimus on keskeisessä asemassa tähän haasteeseen vastaamisessa.

- Yhteinen ohjelmasuunnittelu tuo selvää lisäarvoa kyseisellä alalla, eli tarvitaan niin mittavaa ja laaja-alaista julkisrahoitteista tutkimusta, etteivät yksittäisten jäsenvaltioiden valmiudet riitä siihen.

- Ala on riittävän kohdennettu, jotta voidaan asettaa selkeät ja realistiset tavoitteet.

Lisäksi valittua alaa koskevan yhteisen ohjelma-aloitteen tulisi

- edesauttaa julkisrahoitteisen tutkimuksen hajanaisuuden ja päällekkäisyyksien poistamista ja edistää julkisten varojen tehokkaampaa ja tuloksellisempaa käyttöä,

- olla yhteydessä alan tärkeimpiin julkisiin aloitteisiin, ja sille olisi saatava osallistuvien jäsenvaltioiden täysi tuki ja sitoutuminen.

[1] On syytä huomata, että tieto- ja viestintäteknologian alalla toteutetuissa yhteisissä teknologia-aloitteissa (ENIAC nanoelektroniikan alalla ja ARTEMIS sulautettujen tietotekniikkajärjestelmien alalla) kansallinen julkinen rahoitus yhdistetään teollisuuden ja yhteisön rahoitukseen.

[2] Ks. tähän tiedonantoon liittyvä vaikutustenarviointi.

[3] KOM(2007) 723, 22.11.2007.

[4] Tämän tiedonannon lisäksi komissio on antanut tänä vuonna seuraavat asiakirjat:- Suositus henkisen omaisuuden hallinnoinnista tietämyksensiirtotoimissa sekä korkeakoulujen ja muiden julkisten tutkimusorganisaatioiden käytännesäännöistä, K(2008)1329, 10.4.2008.- Tiedonanto Paremmat uranäkymät ja suurempi liikkuvuus: eurooppalainen kumppanuus tutkijoita varten , KOM(2008)317, 23.5.2008.Lisäksi komissio valmistelee ehdotusta neuvoston asetukseksi eurooppalaisen tutkimusinfrastruktuurin (ERI) oikeudellisesta kehyksestä sekä tiedonantoa kansainvälisen tiede- ja teknologiayhteistyön strategisesta eurooppalaisesta kehyksestä.

[5] Käsite kattaa taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät haasteet.

[6] Innovatiivisen Euroopan luominen , Esko Ahon johtaman asiantuntijaryhmän raportti komissiolle, tammikuu 2006.

[7] Tässä yhteydessä tulevassa Euroopan meri- ja merentutkimusstrategiaa koskevassa komission tiedonannossa ehdotetaan strategisempaa lähestymistapaa, jossa mennään pidemmälle kuin nykyisessä merentutkimusta koskevien ERA-NET-toimien koordinoinnissa ja luodaan konkreettisia tilaisuuksia yhteiseen ohjelmasuunnitteluun.