[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 14.11.2006

KOM(2006) 697 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO

Talouden uudistukset ja kilpailukyky: Euroopan kilpailukykyraportin 2006 tärkeimmät viestit

{SEK(2006) 1467}

KOMISSION TIEDONANTO

Talouden uudistukset ja kilpailukyky: Euroopan kilpailukykyraportin 2006 tärkeimmät viestit

1. JOHDANTO: UUSI RAPORTTI KASVUA JA TYÖLLISYYTTÄ EDISTÄVÄN EUROOPPALAISEN STRATEGIAN TUEKSI

Tässä tiedonannossa esitetään komission julkaiseman Euroopan kilpailukykyraportin 2006[1] tulokset ja viestit.

Kilpailukykyraportti painottuu lähinnä kysymyksiin, jotka liittyvät tuottavuuden kehittymiseen, sillä tuottavuus on keskeinen kilpailukykyä mittaava indikaattori pitkällä aikavälillä. Kilpailukyvyllä tarkoitetaan tässä yhteydessä kansan tai alueen elintason jatkuvaa nousua sekä mahdollisimman alhaista omasta tahdosta riippumatonta työttömyyttä. Teollisuuden alalla kilpailukyvyllä tarkoitetaan kilpailuaseman säilyttämistä tai parantamista maailmanmarkkinoilla.

Kasvua ja työllisyyttä edistävässä uudistetussa Lissabonin strategiassa jaotellaan makro- ja mikrotaloudelliset ja työllisyyttä koskevat haasteet, ja jaottelun pohjalta on vastaavasti uudistettu kilpailukykyraportin rakennetta, jotta raporttiin sisältyvät analyysit tukisivat vankasti Lissabonin strategian mikrotaloudellista osiota. Asioiden analysointi on toisin sanoen kytketty raportissa tiiviimmin Lissabonin toimintaohjelman keskeisiin kysymyksiin.

Tässä tiedonannossa ei ole tarkoitus esittää lopullisia konkreettisia ehdotuksia tai lopullista toimintasuunnitelmaa. Tavoitteena on tukea päätöksentekoa esittämällä politiikan kannalta relevantteja havaintoja ja suosituksia taloudellisen analyysin pohjalta.

Kilpailukykyraportissa tarkastellaan ensin kasvun, tuottavuuden ja työllisyyden viimeaikaista kehittymistä, minkä jälkeen käsitellään kolmea niistä neljästä ensisijaisesta toimesta, jotka keväällä 2006 kokoontunut Eurooppa-neuvosto toi esiin uudistusohjelmassaan: osaaminen ja innovointi, liiketoimintapotentiaalin vapauttaminen ja kehitys kohti tehokasta ja yhdennettyä EU:n energiapolitiikkaa . Neljän kappaleen aiheina ovat Euroopan energiamarkkinoiden vapauttaminen, kasvua ja työllisyyttä edistävään eurooppalaiseen strategiaan liittyvä sääntely-ympäristö, innovaatiotoiminnan rahoitus sekä edelläkävijämarkkinoiden käsite innovaatiopolitiikassa. Lisäksi raportissa tarkastellaan kahden korkeaa teknologiaa edustavan eurooppalaisen teollisuusalan kilpailuasemaan: kyseessä ovat tieto- ja viestintätekniikan tuotteiden ja palvelujen tuotanto sekä lääketeollisuus. Liitteenä olevaan tilastoon on koottu alakohtaisia kilpailukyvyn indikaattoreita.

2. YLEISKATSAUS KILPAILUKYKYYN: ROHKAISEVIA MERKKEJÄ SIITÄ, ETTÄ VIIME VUOSIEN HEIKKOIHIN TULOKSIIN KILPAILUKYVYN PARANTAMISESSA OLLAAN PUUTTUMASSA

Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana BKT asukasta kohden on ollut 25 valtion EU:ssa alhaisempi kuin Yhdysvalloissa, ja vuosina 1990–2004 reaalisen BKT:n, työn tuottavuuden ja kokonaistuottavuuden kasvu on Euroopan unionissa hidastunut tai pysynyt muuttumattomana. Tämän kehityksen rakenteelliset ominaispiirteet ja asianomaisten toimien tarve on tiedostettu eurooppalaisten päättäjien keskuudessa. Lissabonissa vuonna 2000 kokoontunut Eurooppa-neuvosto otti uudelleen tavoitteeksi kilpailukyvyn edistämisen. Lissabonin strategia uudistettiin vuonna 2005 painottamalla sellaisia toimintalinjoja, joilla edistetään kasvua sekä uusien ja parempien työpaikkojen luomista. Kasvua ja työllisyyttä edistävän strategian keskeisiä osa-alueita ovat muun muassa tuottavuuden kasvun vauhdittaminen tutkimus- ja kehitystoimintaan suunnattavin sijoituksin, eurooppalaisen infrastruktuurin parantaminen, inhimillisen pääoman kehittäminen ja kilpailun edistäminen. Globalisaatiosta voitaisiin strategian avulla hyötyä paremmin. Strategiaa on tarkasteltava myös laajemmassa asiayhteydessä eli suhteessa siihen kestävän kehityksen vaatimukseen, joka meidän on täytettävä vaarantamatta kuitenkaan tulevien sukupolvien kykyä vastata omiin tarpeisiinsa.

Ensimmäisiä rohkaisevia merkkejä on havaittu työllisyysasteessa, joka on noususuunnassa monissa EU:n jäsenvaltioissa. Nousun osasyynä ovat viime vuosina toteutetut työmarkkinauudistukset. Työllisyysasteet ovat kuitenkin jääneet useimmissa maissa alle Lissabonin tavoitteiden.

On kuitenkin huomattava, että työllisyysasteiden kohentuessa viime aikoina EU:ssa työn tuottavuus on parantunut vain vähän. EU:n heikkoihin tuloksiin työn tuottavuuden kasvussa on kaksi syytä: vähäinen investointitoiminta ja kaiken kaikkiaan hidas kokonaistuotannon kasvu. Kokonaistuottavuuden kasvu on ollut vähäistä 1990-luvun puolessavälissä tapahtuneen laskun jälkeen. Tämä osoittaa, että työllisyyttä ja kasvua edistävään strategiaan kuuluvia sovittuja ensisijaisia toimia ei ole varaa lykätä. Tuotannon uudelleenjärjestelyn ja uudelleensuuntaamisen, työvoiman pätevyyden kohenemisen sekä uusien – varsinkin tieto- ja viestintätekniikan – tuotteiden ja prosessien käyttöönoton tuloksena aikaan saatava tuottavuuden kasvu vilkastuttaisi osaltaan myös investointikysyntää ja parantaisi työn tuottavuutta pääomaintensiteetin kasvun kautta.

Viimeaikaisen kehityksen perusteella voidaan arvioida, että EU:n talouden kasvuvauhti nopeutuu vuosien 2005 ja 2006 välisenä aikana 1,7 prosentista 2,8 prosenttiin. Tämä olisi 25 jäsenvaltion EU:n paras kasvulukema vuoden 2000 jälkeen, ja kasvun lisäksi myös työllisyys ja tuottavuus paranevat ja työttömyys pienenee. Öljyn hintojen nousu on selvästi vaikuttanut EU:n talouden kasvuun kielteisesti, joskin vähäisessä määrin. Mallisimulaatioiden avulla voidaan arvioida energianhinnan vaihtelujen pitkän aikavälin vaikutuksia määrällisesti ja havainnollistaa niiden suuria maa- ja alakohtaisia eroavuuksia. Vaikka energianhinnat ovat nousseet tänä vuonna, EU:n talous on selvästi elpymässä varsin voimakkaasti. Tämä kehitys sekä kasvua ja työllisyyttä edistävän kumppanuuden uusi hallintotapa tarjoavat yhdessä ainutlaatuisen tilaisuuden jatkaa tarpeellisia rakenneuudistuksia tarmokkaasti.

3. KILPAILUKYVYN LIIKKEELLEPANIJAT

Energiamarkkinoiden vapauttaminen : voimakas reagointi kannustimiin tekee huolellisesta toimintalinjojen suunnittelusta entistä tarpeellisempaa

Euroopan energiamarkkinoiden vapauttaminen on ollut käynnissä 1990-luvun alusta lähtien. Kilpailukykyraportissa esitetään arviointi, jossa tarkastellaan Euroopan sähkö- ja kaasumarkkinoiden vapauttamisen tiettyjä vaikutuksia ja käsitellään yleisesti vapauttamisesta johtuvia kysymyksiä, myös EU:n ulkopuolella kertyneitä kokemuksia.

Raportissa esitettyjen havaintojen mukaan kilpailun aikaansaaminen on yleensä parantanut toiminnan kustannustehokkuutta, mistä on ollut osin hyötyä kuluttajille. On kuitenkin osoittautunut, että sähkön ja kaasun tukkumarkkinat ovat erityisen herkkiä markkinavoimien vaikutukselle. Tämä johtuu toiminnan oikeudellisesta rakenteesta sekä kyseisten markkinoiden erityispiirteistä. Tuotanto, tuonti, ja keskeinen infrastruktuuri ovat edelleen vakiintuneiden toimijoiden vahvassa otteessa. Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi tarvitaan erityisesti tehokkaita sääntelyelimiä. Vähittäismarkkinoilla kilpailu on useimmissa tapauksissa vielä puutteellista. Toisaalta energiadirektiiveissä säädetään yleispalvelusta ja julkisen palvelun velvoitteista sekä vahvistetaan kuluttajansuojaa koskevia sääntöjä.

Kun tutkimus- ja kehitystoiminnan alalla tarkasteltiin innovointiin kohdistuvia vaikutuksia, saatiin tulokseksi, että tutkimus- ja kehitystoimien rakenne muuttuu vapauttamisen vuoksi: yritysten innovaatiotoiminnan painopiste siirtyy (yleisen edun mukaisista) teknologisista innovaatioista kustannuksia alentaviin teknologioihin ja kuluttajapalveluihin. Tutkimus- ja kehitystoiminnan kokonaismenot ovat pienentyneet, mutta toiminnassa on entistä enemmän keskitytty tehokkuutta parantaviin innovaatioihin. Näin ollen tarvitaan mahdollisesti uusia poliittisia toimenpiteitä, joilla tuetaan ja elvytetään energia-alan perustutkimusta, joka on jäänyt vapauttamista edeltävään tilaan.

Teoria ja käytäntö ovat osoittaneet, että vapautetuilla markkinoilla hinnat saattavat vaihdella enemmän lyhyellä aikavälillä ja että kysyntää saatetaan joutua sopeuttamaan käytettävissä olevaan kapasiteettiin useammin kuin ennen vapauttamista. Hintojen vaihteluihin suhtaudutaan joskus kielteisesti, mutta kysynnän suurempi painoarvo markkinoiden tasapainottamisessa on sopusoinnussa pitkän aikavälin tehokkuudessa saatavien parannusten kanssa. Toisaalta epäasianmukainen markkinoiden rakenne voi johtaa tehokkuuden kannalta riittämättömiin investointeihin[2]. Kyse on varsinkin sellaisista tilanteista, joissa hinnat eivät vastaa energian tosiasiallista arvoa, mikä puolestaan pienentää tuottoja, tai tilanteista, joissa verkko-operaattorit alkavat riittämättömän eriyttämisen vuoksi suosia toimittajana toimivia sidosyrityksiään. Säännellyillä markkinoilla (infrastruktuurimarkkinoilla) on tarpeen suunnitella mekanismeja tehokkaiden investointien edistämiseksi etenkin (rajatylittävän) siirtokapasiteetin tapauksessa. Viranomaisten edellyttämät hankalat menettelyt ja muut vastaavat tekijät saattavat myös osaltaan vähentää investointeja. Jos sähköntuotantoon ei suunnata riittävästi investointeja, saattaa syntyä sähköpulaa ja toimituskatkoksia.

Raporttiin kuuluvan taloudellisen analyysin tuloksista ilmenee, että energiapolitiikan alan toimissa olisi ensin keskityttävä osoittamaan selvästi, mitkä ovat markkinatoimijoiden oikeudet ja velvollisuudet, varsinkin silloin kun energiasta on pulaa. Lisäksi edistämällä tukkumarkkinoiden likviditeettiä, varsinkin termiinisopimusten osalta, voidaan auttaa kuluttajia suojautumaan paremmin hintojen vaihteluilta. Jotta markkinat toimisivat tehokkaasti, on lisättävä avoimuutta; energiavarmuuteen liittyvien kysymysten tarkastelu saataisiin EU:ssa avoimemmaksi ottamalla käyttöön EU:n laajuinen järjestelmä, jonka avulla voidaan seurata paremmin EU:n energiamarkkinoiden kysynnän ja tarjonnan kehitystä ja paikantaa infrastruktuurin, energiahuollon ja varastoinnin todennäköisiä heikkoja kohtia.

Sekä teoreettiset että käytännön tulokset osoittavat, että sähkömarkkinoiden vapauttamisen ympäristövaikutukset eivät ole yksiselitteisiä. Hintojen laskun myötä energian kulutus lisääntyy, mutta toisaalta kiristyvä kilpailu johtaa polttoainetehokkuuden parantumiseen ja muutoksiin teknologioiden yhdistelmässä, mikä voi vähentää päästöjä[3]. Markkinoiden vapauttaminen ja ympäristötavoitteet ovat yleensä yhteensopivia. Markkinoiden vapauttaminen voi myös tehostaa markkinapohjaisten ympäristövälineiden, kuten EU:n päästökauppajärjestelmän, vaikutuksia.

Sääntely-ympäristö : paremman sääntelyn periaatteita noudatetaan erittäin laajalti eritasoisista sitoumuksista huolimatta

Yritysten toimintaympäristön parantaminen yrittäjyyttä suosivien toimenpiteiden toteuttamisen ja parempaa sääntelyä koskevien sääntöjen soveltamisen avulla on nykyisin yhteinen tavoite Euroopan unionissa. Sääntelyn parantamiseen tarkoitettujen keinojen levittäminen on sen vuoksi selvästi asetettu tavoitteeksi työllisyyttä ja kasvua edistävässä strategiassa. On erittäin myönteistä, että jäsenvaltioiden vuonna 2005 hyväksymissä kansallisissa uudistusohjelmissa tuodaan esiin halu uudistaa sääntelykäytäntöjä. Uudistukset täydentävät mitä suurimmassa määrin yhteisössä käynnistettyä sääntelyn parantamiseen tähtäävää aloitetta, joka sisältää voimassa olevan lainsäädännön yksinkertaistamista koskevan ohjelman, järjestelmälliset vaikutustenarvioinnit uudelle lainsäädännölle, paremman sidosryhmien kuulemisen sekä hallinnollisen taakan mittaamisen ja vähentämisen. Hallinnollisen taakan vähentämistä varten ollaan lisäksi parhaillaan laatimassa määrällisiä tavoitteita.

On äärimmäisen vaikeaa erotella, mitkä ovat sääntelyn vaikutukset talouteen. Asiaa on kuitenkin käsitelty – tosin vähäisessä määrin – talouskirjallisuudessa, ja tulosten mukaan sääntelyllä voi olla merkittäviä myönteisiä tai (huonosti suunnitellun sääntelyn tapauksessa) kielteisiä vaikutuksia talouteen ja innovaatiotoimintaan. Kilpailukykyraportissa analysoidaan monia eri toimenpiteitä, joita on ehdotettu kansallisissa uudistusohjelmissa tai muissa sääntelyn parantamiseen liittyvissä yhteyksissä EU:n 25 jäsenvaltiossa. Toimenpiteiden aikajänteessä, yksityiskohtaisuudessa, vakiinnuttamisessa ja todennäköisessä vaikuttavuudessa on suuria eroja, mutta useimmat jäsenvaltiot aikovat toteuttaa yhden tai useamman näkyvän toimen tällä alalla. Lisäksi jäsenvaltiot ovat esittäneet toimenpiteitä, joilla saadaan tuntuvia hyötyjä lyhyellä aikavälillä. Keskitettyjen palvelupisteiden perustaminen yritysten rekisteröintiä varten on yksi esimerkki tällaisista toimenpiteistä. Kansalliset uudistusohjelmat ja niiden julkaisemisvuoden (eli viime vuoden) jälkeen tapahtunut edistyminen ovat selvästi oikeasuuntaisia EU:n sääntely-ympäristön kannalta. Jäsenvaltioiden ehdottamien toimenpiteiden väliset suuret erot johtuvat usein siitä, että jäsenvaltiot ovat eri kehitysvaiheissa sääntelyn parantamisprosessissa.

On syytä huomata, että paremman sääntelyn järjestelmän käyttöönotto ei välttämättä johda sääntelyn huomattavaan vähenemiseen. Kun tarkastellaan niitä seitsemää jäsenvaltiota, joissa on nykyisten indikaattorien perusteella mitattuna ja OECD:n määritelmän mukaan suhteellisen rajoittava sääntely-ympäristö, voidaan todeta, että kaksi niistä on esittänyt kansallisissa uudistusohjelmissaan toimenpiteitä, jotka kattavat kaikki tai melkein kaikki sääntelyn parantamiseen tähtäävän ohjelman osa-alueet, kun taas useimmat muut ovat esittäneet toimenpiteitä vähintään kahdelta alueelta. Niiden maiden joukossa, joiden esittämät toimenpiteet kattavat kaikki tai melkein kaikki sääntelyn parantamiseen tähtäävän ohjelman osa-alueet, on toisaalta sellaisia maita, jotka kuuluvat sääntely-ympäristöltään lievempien kahdeksan maan joukkoon.

Yhä useammat maat (18) ovat ottamassa käyttöön tai suunnittelevat ottavansa käyttöön omia vaikutustenarviointijärjestelmiään, mikä vastaa komissiossa ja joissakin harvoissa jäsenvaltioissa jo tapahtunutta kehitystä. Tällä tavoin on määrä osaltaan taata laadukkaampi sääntely kysymyksissä, jotka ovat tärkeitä jäsenvaltioiden tai EU:n kilpailukyvyn kannalta. Edistyminen on kuitenkin ollut jossain määrin hidasta, ja onkin syytä muistaa, että vaikutustenarviointijärjestelmästä saatavat hyödyt tulevat käytännössä esiin vasta useiden vuosien kuluttua. Lisäksi on pelättävissä, että resurssirajoitukset saattavat joissakin tapauksissa aiheuttaa vakavia ongelmia. Jos resurssien osoittamista koskevaa kysymystä ei ratkaista, uudessa lainsäädännössä ei voida hyötyä niistä laadullisista parannuksista, joita saadaan aikaan sellaisten vaikutustenarviointien avulla, joissa arvioidaan järjestelmällisesti taloudellisia, yhteiskunnallisia ja ympäristövaikutuksia osana integroitua prosessia.

Kaikkien jäsenvaltioiden olisi asetettava keskipitkän tai pitkän ajan tavoitteeksi perustaa täysin toimiva ja integroitu paremman sääntelyn järjestelmä. On selvää, että järjestelmän perusta on luotava viipymättä. Jos tätä toimintamallia noudatetaan kestävällä tavalla, voidaan tarjota paremmat edellytykset yrittäjyydelle, vähentää hallinnollista taakkaa – joka on joillakin aloilla erityisen suuri – poistaa markkinoille pääsyn esteitä, lisätä kilpailua ja innovaatiotoimintaa ja vauhdittaa talouskasvua. Sääntelyn parantaminen on kaiken kaikkiaan vasta alkuvaiheessa, ja prosessin lopullinen onnistuminen riippuu monista tekijöistä, jotka eivät ole helposti arvioitavia. Onnistuminen riippuu suuresti myös siitä, miten vakavasti nykyiset ehdotukset toteutetaan.

Analyysistä käy ilmi, että koko EU:n alueella on jo saatu aikaan edistystä ja että kaikissa jäsenvaltioissa on meneillään sääntelyn ja yleensäkin yritysten toimintaympäristön parantamiseen tähtääviä toimia. Toisaalta vastassa on edelleen todellisia haasteita. Sääntelyn parantamiseen tähtäävän ohjelman tarmokkaampi toteuttaminen on luonnollisesti tärkeämpää ja tuo mahdollisesti suurempia hyötyjä sellaisissa maissa, joissa sääntelyn parantamiseen ei ole tähän asti kiinnitetty yhtä paljon huomiota, kuin maissa, jotka ovat jo päässeet toteutuksessa pitemmälle. Epäsuotuisammassa lähtötilanteessa olevien jäsenvaltioiden olisi pyrittävä tarmokkaammin luomaan täysin toimivia paremman sääntelyn järjestelmiä.

Innovaatiotoiminnan rahoitus saa ansaitsemansa huomion, mutta toimintalinjoissa on edelleen joitakin puutteita

Kilpailukykyraportissa keskitytään ensin innovaatiotoiminnan rahoitusta koskeviin ongelmiin sekä niiden ratkaisemiseksi tarvittaviin poliittisiin välineisiin. Julkista tukea voidaan osoittaa eri muodoissa: avustusten ja lainojen kaltaisina suorina toimenpiteinä, tutkimus- ja kehitystoimintaan suunnattujen takausten ja verokannustinten tyyppisinä välillisinä toimenpiteinä ja riskipääomatoimenpiteinä. Raportissa käsitellään julkisessa tuessa noudatettavia, talousteorian mukaisia hyviä toimintatapoja ja esitetään poliittisesti relevantteja päätelmiä. Päätelmien täydennykseksi raportissa esitetään arviointeja niistä innovaatiotoiminnan rahoitustoimenpiteistä, joita jäsenvaltiot ovat tuoneet esiin lokakuussa 2005 julkaistuissa kansallisissa uudistusohjelmissa.

Viime vuosina yhä useammat maat ovat edistäneet tutkimus- ja kehitystoimintaa verokannustimin, ja monissa maissa on lisätty veroetuuksia antamalla tutkimus- ja kehitystoimintaan liittyviä verosäännöksiä. Tämä suuntaus käy ilmi jäsenvaltioiden lokakuussa 2005 esittämistä kansallisista uudistusohjelmista. Uudistusohjelmista ilmenee myös, että terve riskipääomatoiminta on entistä tärkeämpää, sillä lähes kaikkien jäsenvaltioiden viranomaiset raportoivat meneillään olevista, tehostetuista tai uusista riskipääomatoimista, jotka painottuvat erityisesti alkuvaiheen sijoituksiin. Huomattavan monet maat tuovat esiin myös bisnesenkeleihin suunnattuja toimia. Toisaalta riskipääoman rajatylittävän liikkuvuuden helpottamiseen kiinnitetään uudistusohjelmissa kaiken kaikkiaan vain vähän huomiota. Sama koskee myös innovatiivisten hankkeiden velkarahoitusta; vain harvat jäsenvaltiot raportoivat kyseisistä toimenpiteistä.

Käytössä on monia erilaisia järjestelmiä ja välineitä, ja niiden uudistamista ja uudelleen jäsentämistä koskevia aikomuksia tuodaan esiin useissa tapauksissa. Tämä osoittaa, että käynnissä on paljon kokeiluja. Olisi selvästikin aiheellista vaihtaa kokemuksia ja parhaita käytäntöjä, ja tämä olisi paljon helpompaa, jos nykyisiä toimenpiteitä arvioitaisiin aiempaa useammin, järjestelmällisemmin ja vertailukelpoisemmin. Joskus samassa maassa on useita erilaisia välineitä, minkä vuoksi on tarpeen pyrkiä entistä järjestelmällisemmin tiedottamaan mahdollisille käyttäjille sekä yksinkertaistamaan nykyisiä välineitä ja parantamaan niiden saatavuutta.

Toisin sanoen olisi pyrittävä entistä tarmokkaammin helpottamaan rajatylittävän riskipääoman sekä velkarahoituksen tarjontaa innovatiivisissa hankkeissa. Alkuvaiheen riskipääoman tarjontaa käsitellään monissa maissa, mutta tällä alalla olisi selvästikin vielä tehtävä lisätyötä. Nykyisiä järjestelmiä olisi myös arvioitava ja yksinkertaistettava entistä järjestelmällisemmin, ja toimintatavoista saatuja kokemuksia olisi jatkossakin vaihdettava.

On kuitenkin oltava selvää, että nämä tarpeelliset toimet eivät yksin riitä, kun halutaan saavuttaa yleisempi tavoite, jonka mukaan EU:sta on tehtävä entistä dynaamisempi osaamistalous. Tavoitteeseen pääsemiseksi on luotava kattavia tutkimus-, kehitys- ja innovointitoimintalinjoja, minkä lisäksi on myös toteutettava kyseiset uudistukset, jotka vahvistavat taloudellista toimintaa yleisesti ja erityisesti yritysten toimintaympäristöä, kilpailua, ulkomaankauppaa, koulutusta ja työmarkkinoita.

Edelläkävijämarkkinoita koskeva lähestymistapa voi johtaa maailmanlaajuisia tarpeita ennakoiviin innovaatiopolitiikkoihin

Kilpailukykyraportissa on mukana kirjallisuustutkimus, jonka kohteena on edelläkävijämarkkinoita koskeva lähestymistapa. Lähestymistapa on hyödyllinen käsite, jonka avulla voidaan paremmin ymmärtää innovaatioiden ja uuden teknologian maailmanlaajuiseen menestymiseen vaikuttavia tekijöitä, varsinkin sellaisissa tapauksissa, joissa on keskenään kilpailevia innovaatioratkaisuja.

Edelläkävijämarkkinoita koskeva lähestymistapa koskee lähinnä yrityksiä, mutta siitä voi myös olla apua valtioille, kun nämä haluavat tehostaa teknologiapolitiikkaa ja helpottaa yritysten innovaatiotoiminnan mahdollista maailmanlaajuista menestymistä. Tätä tarkoitusta varten voidaan soveltaa joitakin yleisiä kriteerejä, jotka koskevat innovaatiopolitiikan eri osien (ohjelmien rahoituksen, julkisten hankintojen, sääntelyn ja standardien laatimisen) kehittämistä: näitä ovat maailmanmarkkinoiden tarpeiden sekä ulkomaisten asiakkaiden mieltymysten huomioon ottaminen, kotimaanmarkkinoilla vallitsevien mieltymysten siirtäminen ulkomaille, tuotantokustannusten pienentämisen painottaminen, eri innovaatioratkaisujen kilpailun salliminen ja maailmanlaajuisten suuntausten huomioon ottaminen (viimeksi mainittu on erittäin vaativaa, sillä maailmanlaajuista suuntausta on vaikea tunnistaa jonkin yksittäisen muutoksen perusteella).

Kaikissa edelläkävijämarkkinoiden syntymistä tukevissa toimintalinjoissa on siis ratkaisevan tärkeää ennakoida maailmanmarkkinoiden kehittymistä, kehittää uusiin maailmanlaajuisiin tarpeisiin soveltuva innovaatioratkaisu ja saada aikaan niin suuria kustannusetuja, että muut maat seuraavat perässä, ilman että vaikutetaan kilpailuvoimien toimintaan.

Jotta edelläkävijämarkkinoiden käsite saataisiin toimivaksi Euroopan tasolla, komissio ehdotti äskettäin antamassaan innovointia käsittelevässä tiedonannossa[4], että ensin kuullaan sidosryhmiä, erityisesti eurooppalaisia teknologiayhteisöjä ja Europe INNOVA -innovaatiopaneeleita, sellaisten alojen yksilöimiseksi, joilla tarjontaan ja kysyntään kohdistuvien toimien yhdistelmällä voidaan edistää innovaatioille suotuisien markkinoiden syntymistä, ja sitten käynnistetään edelläkävijämarkkinoita koskevia pilottialoitteita lupaavimmilla aloilla vuonna 2007. Saatuja tietoja hyödyntäen komissio laatii kattavan edelläkävijämarkkinoita koskevan strategian.

4. ALAKOHTAINEN KILPAILUKYKY

Talouden uudistuksia (energiamarkkinoiden vapauttaminen, sääntely-ympäristö) sekä innovaatiotoiminnan parantamiseen tähtääviä toimintalinjoja koskevien arviointien lisäksi raportissa tarkastellaan kahden tärkeän ja nopeasti kasvavan korkeaa teknologiaa edustavan alan kilpailuasemaa: kyseessä ovat tieto- ja viestintätekniikan tuotteita ja palveluja tuottava teollisuus sekä lääketeollisuus.

Tieto- ja viestintätekniikan alan teollisuus tarvitsee lisää tutkimus- ja kehitystoimintaa ja toimintalinjoja, jotka helpottavat muutosta

Tieto- ja viestintätekniikan osalta kilpailukykyraportissa todetaan, että EU:lla on suhteellisia etuja korkealaatuisissa eriytetyissä tuotteissa, joiden hintataso on korkea. Lisääntynyt välituotteiden kauppa, joka on lähinnä yritysten välistä kauppaa, osoittaa, että osa tuonnista käytetään välituotteina valmistettaessa monimutkaisempia ja arvokkaampia hyödykkeitä.

Globalisaatio on lisännyt mahdollisuuksia pilkkoa tuotantoprosessi ja sijoittaa komponenttien tuotanto eri sijaintipaikkojen suhteellisen edun mukaan. Esimerkiksi sirut suunnitellaan Euroopassa, mutta niiden massavalmistus tapahtuu Kaakkois-Aasiassa; ohjelmistot kehitetään Euroopan ohjelmistolaboratorioissa, mutta niiden koodaus suoritetaan Intiassa. Erikoistuotteiden, kuten räätälöityjen ohjelmistojen, tapauksessa on tärkeää sijaita lähellä asiakkaita, mikä myös puoltaa sijoittautumista EU:n alueelle. Saadut kokemukset osoittavat, että osaamisintensiivinen tuotanto, tuotekehitys ja strateginen tutkimus- ja kehitystoiminta sijaitsevat edelleen Euroopassa, kun taas kypsien vakiotuotteiden työvoimavaltainen tuotanto on sijoitettu Aasiaan. Tilanne voi jatkossa kuitenkin muuttua, jos Kiinaan ja Intiaan tehdyt tutkimus- ja kehitysinvestoinnit lisääntyvät.

Toisaalta uusissa jäsenvaltioissa sijaitsevat tieto- ja viestintätekniikan tuottajat ovat osoittaneet, että EU:ssa on yhä mahdollista olla kilpailukykyinen, kun tuotetaan laajassa mittakaavassa ja alhaisilla tuotantokustannuksilla, esimerkiksi eristettyjä johtimia, radio- ja televisiovastaanottimia ja muita kulutuselektroniikan laitteita sekä tietokoneita. On kuitenkin epätodennäköistä, että tällainen tuotanto olisi kilpailukykyistä pitkällä aikavälillä. Siksi on tarpeen vahvistaa entisestään Euroopassa olevien innovaatiojärjestelmien välisiä yhteyksiä, jotta EU-10:n suhteellisen pätevän työvoiman tarjoama potentiaali voidaan hyödyntää kokonaisuudessaan.

EU on erikoistunut varsinkin viestintäpalvelujen sekä tietoteknisten palvelujen ja ohjelmistojen tuotantoon. Tieto- ja viestintätekniikan valmistuksessa EU:lla on suhteellisia etuja tieteellisten kojeiden, elektroniikkatuotteiden ja laadukkaiden televiestintälaitteiden tuotannossa. Alhaisilla kustannuksilla tuottavien yritysten asettamaan haasteeseen voidaan vastata nostamalla laatutasoa ja tuomalla nopeasti markkinoille sellaisia uusia innovatiivisia tuotteita, jotka täyttävät pitkälle kehitettyjen tuotteiden ja palvelujen kasvavan kysynnän. Tähän tavoitteeseen päästään helpommin, jos on pantu täytäntöön oikeat alakohtaiset toimenpiteet ja yleiset mikrotaloudelliset toimintalinjat.

EU:n tieto- ja viestintätekniikan ala on tutkimus- ja kehitysintensiivistä verrattuna muihin aloihin. Suurimmat kilpailijat ovat kuitenkin jo saaneet etumatkaa, ja siksi tutkimus- ja kehitysinvestointien lisääminen on tärkeää tulevan kilpailukyvyn kannalta. Suurten EU:ssa toimivien alan yritysten tapauksessa tämä vaatimus ei ole yhtä ehdoton kuin pienten ja käynnistysvaiheessa olevien yritysten kohdalla. Kyseessä on toisin sanoen järjestelmään kytkeytyvä epäkohta, jonka vuoksi pienissä innovatiivisissa yrityksissä ei synny – eikä rahoiteta – tutkimustoimintaa. Tarvitaan pikemminkin monialaisia ratkaisuja, joita on tarkasteltava innovaatiotoiminnan rahoittamisen yhteydessä. Edelläkävijämarkkinoiden käsite on tällä alalla epäilemättä tärkeä, kun harkitaan erityisiä toimintalinjoja.

Tieto- ja viestintätekniikkamarkkinat voivat toisin sanoen muuttua erittäin nopeasti, ja innovointi on ensisijaisen tärkeää pitkän aikavälin kilpailukyvyn kannalta. Alan kehittymistä voidaan helpottaa alakohtaisilla erityisillä edellytyksillä, mutta myös yleinen liiketoimintaympäristö ja varsinkin markkinoiden sääntely ja innovaatiojärjestelmä ovat erittäin tärkeitä, kun halutaan helpottaa muutoksiin sopeutumista.

Lääkkeet : järjestelmän heikkoudet asettavat rajoituksia kasvavalle teollisuudelle

Tuotanto- ja työllisyyslukujen mukaan Euroopan lääkeala ja sen osuus maailmanlaajuisesta viennistä kasvavat. Hyvien lukujen taustalla on toisaalta Yhdysvaltojen tuotannon siirtyminen Eurooppaan ja toisaalta Euroopan lääkealan kustannuskilpailukyvyn paraneminen.

Alan yleinen tilanne on kuitenkin huolestuttava. Työn tuottavuudessa Euroopan lääketeollisuus on huomattavasti jäljessä Yhdysvaltojen teollisuudesta, ja ero on paljon suurempi kuin yleensä teollisuustuotannossa. Yhdysvalloissa tuottavuuden kasvu johtui lähinnä pääomaintensiteetin kasvusta, kun taas Euroopassa tärkein osatekijä oli kokonaistuottavuuden kasvu. Pääomaintensiteetin kasvu on ollut Euroopassa vaatimatonta.

Yhdysvallat on vuodesta 2000 lujittanut asemaansa lääkealan innovoinnin keskuspaikkana. Yhdysvaltalaisilla yrityksillä on suurin osa biologisten lääkkeiden patenteista, ja jatkossa tämä suuntaus voimistuu. Yhdysvaltalaiset yritykset ovat myös keskeisessä asemassa, kun tarkastellaan innovaatiotoimintaan osallistuvan työvoiman kokonaisjakaumaa lääkealalla. Tästä on osoituksena niiden osuus yhteisille keksinnöille myönnetyistä patenteista kansainvälisellä tasolla. Nämä suuntaukset käyvät ilmi myös patenttiviittauksia koskevista tiedoista. Yhdysvaltojen kansallisen innovaatiojärjestelmän sisäinen rakenne on varteenotettava tae suhteelliselle edulle ja teollisuuden johtoasemalle. Varsinkin biotekniikan ala on avainasemassa, kun uusia tutkimusmahdollisuuksia koskevia selvityksiä yhdistetään kliiniseen kehittämiseen ja markkinoiden kehittämiseen.

Yhdysvaltojen lääkemarkkinat ovat keskittyneemmät ja vaihtelevammat kuin Euroopan markkinat. Yhdysvaltojen markkinoiden suurempi keskittymisaste ei toisin sanoen tarkoita, että markkinoilla olisi vähemmän kilpailua. On päinvastoin todettava, että Yhdysvaltojen markkinoilla tuotekierto on paljon nopeampi kuin EU:ssa ja Japanissa, ja kilpailu rinnakkaisvalmisteiden tuottajien kanssa on huomattavaa. Yhdysvaltojen markkinakäyttäytymistä voidaan verrata Schumpeterin kilpailumallin mukaisiin markkinoihin, joilla innovoijat voivat saada tilapäisesti lähes monopoliasemaa vastaavia voittoja, jotka puolestaan kannustavat kilpailijoita innovoimaan, mikä johtaa nopeasti innovatiivisempiin tuotteisiin ja voimakkaisiin markkinaosuuksien muutoksiin. Dynaaminen kilpailu ei ole yhtä ilmeistä EU:ssa eikä varsinkaan tietyissä Manner-Euroopan maissa.

Eurooppa on Yhdysvaltoja jäljessä, kun tarkastellaan sen valmiuksia synnyttää, järjestää ja pitää yllä innovaatioprosesseja ja tuottavuuden kasvua lääkealalla. Lisäksi suhteettoman suuri osuus lääkealan tutkimus- ja kehitystoiminnasta tapahtuu Yhdysvalloissa, mikä puolestaan vaikuttaa kielteisesti sekä korkean lisäarvon työllisyyteen ja että kliinisen tutkimuksen alan lisäinvestointeihin.

Menoja koskevat eurooppalaisten sosiaaliturvalaitosten toimintalinjat voivat olla osaselitys EU:n ja Yhdysvaltojen lääketeollisuuden dynaamisuuseroihin. Alalle ominaiset tekijät eivät kuitenkaan yksin riitä selittämään kyseisiä eroja. Erot johtuvat myös siitä, että Eurooppa ei suhteellisesti tarkasteltuna toimi riittävän dynaamisesti työ- ja pääomamarkkinoiden, koulutusjärjestelmien, julkisten menojen ja markkinoiden sääntelyn uudistamisen alalla. Havainnollisena esimerkkinä tästä ovat nuoret teknologiaan suuntautuneet yritykset, jotka eivät riittävän dynaamisesti luo ja kehitä tutkimus- ja kehitysprojekteja.

Eurooppalaisen kilpailukyvyn puutteet lasketaan ainakin osittain nykyisten hinnoittelu- ja korvausperiaatteiden synnyttämien vääristymien syyksi, ja siksi komissio on tehnyt aloitteen, jonka mukaan tiettyjä pikaisesti ratkaistavia kysymyksiä käsitellään lääkefoorumissa. Foorumi perustettiin kesäkuussa 2005, ja se kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen jäsenvaltioiden edustajat, teollisuudenalan johtavassa asemassa olevat edustajat sekä muut sidosryhmät. Foorumissa käsitellään aiemman työn pohjalta (G10 Medicines) kolmea aihetta: potilaille annettava informaatio, suhteellinen vaikuttavuus sekä hinnoittelu- ja korvauskysymykset.

Varsinkin kaksi viimeksi mainittua kysymystä ovat vääristäneet EU:n lääkealan yhtenäismarkkinoita, sillä erilaiset kansalliset hinnoittelu- ja korvauspäätökset sekä suhteellisen vaikuttavuuden mittaamista koskevat toisistaan poikkeavat vaatimukset ovat aiheuttaneet epätoivottuja seurauksia muissa jäsenvaltioissa, joissa on käytössä erilaiset järjestelmät, ja johtaneet usein ennakoimattomiin seurannaisvaikutuksiin koko EU:n markkinoilla.

Foorumin tavoitteena on löytää tasapainoinen ratkaisu ottaen huomioon toisaalta julkisen terveydenhuollon tavoite, jonka mukaan potilailla on oikeus saada uusia lääkkeitä kohtuuhintaan, ja toisaalta vaatimus, jonka mukaan on luotava ennakoitavissa oleva ja innovoijia taloudellisesti palkitseva liiketoimintaympäristö. Oikean tasapainon löytäminen ja innovointiin kannustavan ympäristön luominen tukevat teollisuuden kilpailukykyä. Näistä lähtökohdista tapahtuvan tarkastelun jälkeen on toteutettava konkreettisia toimia EU:n tasolla ja varsinkin jäsenvaltioissa, jotta Euroopasta luotaisiin lääkealan innovaatioiden keskus maailmanlaajuisesti.

5. TIIVISTELMÄ

Euroopan talouden kilpailukyvyn parantaminen on monitahoinen pitkän aikavälin hanke. Euroopan kilpailukykyraportissa 2006 käsitellään useita uudistuksia, joiden tavoitteena on luoda puitteet kilpailukyvyn parantamiselle (rahoituksen saanti innovaatiotoimintaan, sääntelyn parantaminen). Lisäksi raportissa tarkastellaan erään varsin tärkeän tuotannontekijän, energian, markkinoita. Raportissa tuodaan lisäksi esiin edelläkävijämarkkinoiden käsite ja sen merkitys ennakoivamman innovaatiopolitiikan suunnittelussa. Raportissa tarkastellaan myös kilpailukykyyn liittyviä viimeaikaisia suuntauksia ja haasteita kahdella kasvavalla korkean teknologian alalla: kyseessä ovat tieto- ja viestintätekniikan alan teollisuus sekä lääketeollisuus.

Kilpailukykyraportin tavoitteena on tukea Lissabonin strategian mikrotaloudellista osiota, ja siksi siinä tuodaan esiin alueita, joilla saatetaan tarvita lisätoimia. Tällaisia ovat esimerkiksi energiamarkkinoiden uudistukset, kun kyseessä ovat tehokkuussäästöistä ja tehokkaista sääntelyelimistä kuluttajille aiheutuvat hyödyt, samoin kuin investoiminen pitkän aikavälin perustutkimukseen ja infrastruktuuriin, toimitusvarmuus ja ympäristövaikutukset. Yritysten toimintaympäristön osalta raportista käy ilmi, että kaikissa jäsenvaltioissa on meneillään sääntelyn ja yleensäkin yritysten toimintaympäristön parantamiseen tähtääviä toimia. Toisaalta raportissa todetaan, että epäsuotuisammassa lähtötilanteessa olevien jäsenvaltioiden olisi pyrittävä tarmokkaammin luomaan täysin toimivia paremman sääntelyn järjestelmiä.

Kilpailukykyraportissa tuodaan esiin, että innovaatiopolitiikan alalla on tuettava alkuvaiheen riskipääomatoimia, helpotettava riskipääoman rajatylittävää liikkuvuutta ja helpotettava innovaatiotoiminnan velkarahoitusta, sillä siihen kiinnitetään nykyisin suhteellisen vähän huomiota. Lisäksi raportissa määritetään tekijöitä, joiden avulla olisi helpompi laatia edelläkävijämarkkinoihin painottuva innovaatiopolitiikka: näitä ovat maailmanmarkkinoiden tarpeiden sekä ulkomaisten asiakkaiden mieltymysten huomioon ottaminen, kotimaanmarkkinoilla vallitsevien mieltymysten siirtäminen ulkomaille, tuotantokustannusten pienentämisen painottaminen, eri innovaatioratkaisujen kilpailun salliminen ja maailmanlaajuisten suuntausten huomioon ottaminen.

Tieto- ja viestintätekniikkaa tuottavalla teollisuudella ja lääketeollisuudella on vähän yhteisiä piirteitä lukuun ottamatta sitä, että molemmat ovat korkean teknologian aloja. Tieto- ja viestintätekniikan suuntauksia ohjaa lähinnä teknologia, kun taas lääkealalla ratkaisevia ovat terveydenhuollon menoja koskevat toimintalinjat. Aloilla on kuitenkin joitakin samoja heikkouksia, kuten tutkimus- ja kehitysintensiteetin selvä vajaus ja nuorten innovatiivisten yritysten suhteellisen vähäinen määrä. On lisäksi selvää, että kyseisten alojen kilpailukyvyn huomattava parantaminen vaatii – tarpeellisten ja erityisillä foorumeilla toteutettavien – toimenpiteiden lisäksi monialaisia uudistuksia, jotka on asetettu etusijalle Lissabonin toimintaohjelmassa. Tällaiset uudistukset koskevat muun muassa innovaatiotoiminnan rahoitusta, yritysten yleistä toimintaympäristöä, tutkimusta, koulutusta ja työmarkkinoiden toimivuutta.

[1] Komission yksiköiden valmisteluasiakirja SEK(2006) 1467, 14.11.2006, European Competitiveness Report 2006.

[2] ’Markkinoiden rakenne’ kattaa useita osatekijöitä: tukkumarkkinat, vähittäismarkkinat, polttoainemarkkinat, kapasiteettimarkkinat, ylikuormituksen hallintaan käytettävät mekanismit, tasapainottamismekanismit.

[3] Viimeksi mainittu vaikutus määräytyy maakohtaisen lähtötilanteen mukaan.

[4] Komission tiedonanto ”Tietämyksestä käytännön toimiin: laajapohjainen innovaatiostrategia EU:lle”, KOM(2006) 502, 13.9.2006.