[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 14.8.2006

KOM(2006) 459 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Seitsemäs tiedonanto, ”televisio ilman rajoja” -direktiivin 89/552/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 97/36/EY, 4 ja 5 artiklan soveltamisesta vuosina 2003–2004 {SEC(2006) 1073}

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Seitsemäs tiedonanto, ”televisio ilman rajoja” -direktiivin 89/552/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 97/36/EY, 4 ja 5 artiklan soveltamisesta vuosina 2003–2004 (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

1. JOHDANTO

Tämä tiedonanto on laadittu televisiotoimintaa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 3 päivänä lokakuuta 1989 annetun neuvoston direktiivin 89/552/ETY[1] (”televisio ilman rajoja” -direktiivi), sellaisena kuin se on muutettuna 30 päivänä kesäkuuta 1997 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 97/36/EY[2], 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Kyseessä on komission kertomus direktiivin[3] 4 ja 5 artiklan soveltamisesta vuosina 2003–2004 (seitsemäs kertomus), jonka ensimmäisessä osassa on komission lausunto jäsenvaltioiden toimittamista tilastollisista selvityksistä siitä, kuinka 4 ja 5 artiklassa tarkoitetut osuudet ovat toteutuneet kunkin kyseessä olevan jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvan televisio-ohjelman osalta. Direktiivin 4 artiklan 3 kohdassa todetaan, että komissio voi ottaa lausunnossaan huomioon erityisesti kehityksen aikaisempiin vuosiin nähden, ensilähetysten osuuden ohjelmistosta, uusien televisiolähetystoiminnan harjoittajien erityisolosuhteet ja niiden maiden erityistilanteen, joissa on pieni tuotantokapasiteetti tai suppea kielialue[4]. Tämän asiakirjan toisessa osassa on tärkeimmät jäsenvaltioiden kertomuksiin perustuvat päätelmät.

Tällaisen kahdesti vuodessa laadittavan kertomuksen tarkoituksena on saattaa jäsenvaltioiden tilastolliset selvitykset muiden jäsenvaltioiden, Euroopan parlamentin ja neuvoston tietoisuuteen sekä varmistaa, että eurooppalaisen ja riippumattomaan tuotannon edistämiseen tähtääviä toimenpiteitä noudatetaan moitteettomasti jäsenvaltioissa. Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004 liittynyttä 10 valtiota käsitellään tässä kertomuksessa ensimmäistä kertaa liittymispäivän ja 31. joulukuuta 2004 välisen ajanjakson osalta. Komissio on erityisesti pyrkinyt huolehtimaan siitä, että uudet jäsenvaltiot voivat osallistua tähän monimutkaiseen prosessiin ja että ne pystyvät (vaiheittain edistyen) saavuttamaan ”televisio ilman rajoja” -direktiivin tavoitteet ja etenkin sen 4 ja 5 artiklassa tarkoitetut osuudet.

Lisätietoja on komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa[5].

2. KOMISSION LAUSUNTO 4 JA 5 ARTIKLAN SOVELTAMISESTA

2.1. Yleisiä huomautuksia

2.1.1. Direktiivin 4 ja 5 artikla Euroopan dynaamisella av-alalla

Ensimmäinen yleinen huomautus koskee televisiokanavien lukumäärän tasaista kasvua Euroopassa. Jäsenvaltioiden kertomusten mukaan 4 ja 5 artiklan soveltamisalaan kuuluvien kanavien kokonaislukumäärä[6] oli 584 vuonna 2003 ja nousi 767:ään vuonna 2004. Edellisenä viitekautena tällaisten kanavien lukumääräksi ilmoitettiin 472 vuonna 2001 ja 503 vuonna 2002. Kasvu oli siis 61 prosenttia neljän vuoden aikana (2001–2004), mikä johtui lähinnä Euroopan unionin laajentumisesta vuonna 2004. Mutta vaikka tarkastelun kohteena olisi vain 15 jäsenvaltion EU, kasvu oli silti huomattavaa vuosina 2001–2004 (39 prosenttia), ja pelkästään vuosina 2003–2004 kasvu oli 12 prosenttia[7]. Kanavien lukumäärän kasvu on osoitus lähetysaikojen jatkuvasta pitenemisestä ja Euroopan audiovisuaalisen alan dynaamisuudesta[8].

2.1.2. Täytäntöönpanotavat ja seuranta jäsenvaltioissa

Toinen yleinen huomautus koskee tapaa, jolla jäsenvaltiot panevat täytäntöön 4 ja 5 artiklasta johtuvat velvoitteensa ja täyttävät direktiivissä säädetyn ilmoitusvelvollisuuden.

Jäsenvaltioiden välillä on usein suuria eroja tarkastusten luonteen ja intensiivisyyden suhteen. Keinoina on käytetty ohjelmistojen päivittäistä seurantaa, tilastollisia raportteja, selvityksiä, otoksia ja joissakin tapauksissa pelkästään arvioita. Seurannasta on saattanut vastata riippumaton sääntelyviranomainen, toimivaltainen valtion viranomainen tai yksityinen tutkimusyritys. Eräissä jäsenvaltioissa viranomaiset tukeutuvat lähetystoiminnan harjoittajien ilmoittamiin osuustietoihin.

Useimmat jäsenvaltiot ovat toimittaneet täydelliset ja kattavat tiedot komissiolle. Tilanne on parantunut huomattavasti edelliseen ilmoituskauteen verrattuna, jolloin eräät jäsenvaltiot jättivät kertomuksissaan ilmoittamatta tärkeitä tietoja useista kanavista. Vain muutaman jäsenvaltion on edelleen parannettava kertomuksiaan ennen kaikkea 5 artiklassa tarkoitettujen osuuksien osalta[9]. Yksi jäsenvaltio jätti edelleen ilmoittamatta 5 artiklassa säädetyt tiedot useista satelliittikanavista[10]. Komissio haluaa muistuttaa, että direktiivin 4 artiklan 3 kohdassa säädetty ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia asianomaisen jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvia televisiokanavia riippumatta niiden lähetystavasta tai yleisöosuudesta[11]. Kunkin jäsenvaltion velvollisuus on laatia kattava luettelo ja antaa yksityiskohtaiset tiedot kaikista direktiivin 4 ja 5 artiklan soveltamisalaan kuuluvista kanavista. Jäsenvaltioilla ei ole valtuuksia antaa yleisiä ”vapautuksia” direktiivissä säädetyistä velvollisuuksista, ellei kyse ole jostakin direktiivissä täsmennetystä erityistapauksesta.

Erot direktiivin soveltamisessa ja tulkitsemisessa eri jäsenvaltioiden välillä olisi myös syytä mainita. Esim. direktiivissä säädetyn 10 prosentin vähimmäisosuuden osalta 5 artiklassa säädetään, että osuus voi pohjautua joko lähetystoiminnan harjoittajan lähetysaikaan tai sen ohjelmistobudjettiin. Jäsenvaltiot tekevät tämän valinnan saattaessaan direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään[12]. Toisena esimerkkinä mainittakoon, että eräät jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön 4 ja 5 artiklan soveltamisalaan kuuluvien ohjelmien positiivisen määritelmän, mikä vaikeuttaa vaadittujen osuuksien toteutumista. Muut jäsenvaltiot ovat siirtäneet suoraan kansalliseen lainsäädäntöönsä 4 ja 5 artiklassa säädetyn lähetysajan negatiivisen määritelmän, johon eivät sisälly uutiset, urheilutapahtumat, kilpailunomaiset viihdeohjelmat, mainokset ja teleostoslähetykset. Tämä ja muut erot vaikeuttavat vertailukelpoisten ja luotettavien tietojen laatimista siitä, kuinka eurooppalaiset televisiokanavat soveltavat 4 ja 5 artiklaa. Näistä eroista huolimatta jäljempänä esitettävien tietojen avulla voidaan tunnistaa alan tärkeimmät kehityssuuntaukset ja tehdä johtopäätökset jäsenvaltioiden toteuttamien täytäntöönpanotoimenpiteiden tehokkuudesta[13].

2.1.3. Analyysi ja arviointivälineet

”Televisio ilman rajoja” -direktiivin 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti komissio huolehtii siitä, että 4 ja 5 artiklaa sovelletaan perustamissopimuksen määräysten mukaisesti. Jäsenvaltioiden avuksi on laadittu ohjeet[14] 4 ja 5 artiklan täytäntöönpanon valvonnasta. Ohjeilla halutaan tukea jäsenvaltioita 4 artiklan 3 kohdassa säädetyn ilmoitusvelvollisuuden täyttämisessä selventämällä tiettyjä määritelmiä ja käsitteitä tulkintaerojen välttämiseksi.

Lisäksi on määritetty uusia indikaattoreita[15] objektiiviseksi analyysivälineeksi, joka auttaa arvioimaan paremmin jäsenvaltioiden toimittamia tilastollisia selvityksiä[16]. Koska jäsenvaltiot voivat laatia yksityiskohtaisempia tai tiukempia sääntöjä direktiivin soveltamisalalla[17], nämä indikaattorit auttavat arvioimaan edistymistä 4 ja 5 artiklan soveltamisessa yhteisössä ja jäsenvaltioissa.

Tämä on yleinen tausta tässä asiakirjassa esitetylle komission lausunnolle. Siinä esitetään eurooppalaisten televisio-ohjelmien tuotannon ja jakelun edistämiseen yhteisössä tähtäävien toimenpiteiden yleiset kehityssuuntaukset[18].

2.2. Direktiivin 4 artiklan soveltaminen

Tässä osassa analysoidaan, missä määrin on EU:ssa saavutettu ”televisio ilman rajoja” -direktiivin 4 artiklassa[19] säädetty vaatimus, jonka mukaan lähetysajasta suurin osa on varattava eurooppalaisille teoksille.

Eurooppalaisille teoksille varattu keskimääräinen lähetysaika EU:ssa oli kaikkien jäsenvaltioiden kaikkien huomioon otettavien kanavien[20] osalta 65,18 prosenttia vuonna 2003 ja 63,32 prosenttia vuonna 2004 , mikä tarkoittaa 1,86 prosenttiyksikön laskua viitekauden aikana. Aiempien ilmoituskausien tulokset osoittavat, että eurooppalaisten teosten keskimääräinen osuus oli 15 jäsenvaltion EU:ssa 66,95 prosenttia vuonna 2001 ja 66,10 prosenttia vuonna 2002. Lasku oli siis neljän vuoden aikana (2001–2004) 3,63 prosenttiyksikköä. Kuuden vuoden aikana (1999–2004) eurooppalaisten teosten osuus on kuitenkin kasvanut kokonaisuudessaan 2,64 prosenttiyksikköä. Näin ollen kokonaisuutena tarkasteltuna keskipitkän aikavälin kehityssuuntaus oli noususuuntainen . Näitä tuloksia on tarkasteltava kahden tärkeän tekijän kannalta. Ensinnäkin vuotta 2003 ja sitä aiempia vuosia koskevat tiedot koskevat 15 jäsenvaltion EU:ta, kun taas vuodesta 2004 lähtien ne koskevat myös Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004 liittynyttä 10 uutta jäsenvaltiota. Eurooppalaisten teosten keskimääräinen osuus oli näissä maissa 61,77 prosenttia liittymisen jälkeen (1.5.–31.12.2004). Koska uusien jäsenvaltioiden lähetystoiminnan harjoittajilla ja sääntelyviranomaisilla ei ollut kokemusta eurooppalaisten teosten edistämiseen tähtäävien toimenpiteiden täytäntöönpanosta ja soveltamisesta eikä säännösten noudattamista koskevien ilmoitusten tekemisestä, alle kolmen prosenttiyksikön eroa muihin jäsenvaltioihin nähden voidaan pitää hyvänä tuloksena, joten yleisesti ottaen 4 artiklaa sovelletaan moitteettomasti koko EU:ssa . Lisäksi olisi mainittava, että edellisinä ilmoituskausina eurooppalaisten teosten keskimääräiset osuudet perustuivat pelkästään sellaisia kanavia koskeviin tietoihin, joiden katsojaluvut olivat korkeimmat. Ilmoituskautena 2003–2004 komissio otti mukaan kaikkia pääasiallisia ja toissijaisia kanavia koskevat tiedot riippumatta niiden yleisöosuuksista[21].

Jäsenvaltiokohtaisesti keskimääräinen lähetysaika vaihteli vuonna 2003 Irlannin 52,75 prosentista Tanskan 86,2 prosenttiin ja vuonna 2004 Tšekin 49,12 prosentista Tanskan 86,33 prosenttiin. Eurooppalaisten teosten keskimääräinen lähetysaika lisääntyi viitekautena (2003–2004) seitsemässä jäsenvaltiossa ja väheni kahdeksassa.

Kun tarkastellaan sellaisten kanavien kokonaismäärää, jotka saavuttivat tai ylittivät 4 artiklassa säädetyn vaatimuksen, jonka mukaan suurin osa lähetysajasta on varattava eurooppalaisille teoksille, kaikkien jäsenvaltioiden kaikkien kanavien keskimääräinen vaatimustenmukaisuusaste oli 68,20 prosenttia vuonna 2003 ja 72,80 prosenttia vuonna 2004 , eli kasvu oli viitekautena 4,60 prosenttiyksikköä . Edelliseen viitekauteen verrattuna (69,93 prosenttia vuonna 2001 ja 74,53 prosenttia vuonna 2002) kasvu oli 2,87 prosenttiyksikköä neljän vuoden aikana (2001–2004). Luku on huomattavan suuri, kun otetaan huomioon kanavien - ennen muuta erityisille kohdeyleisöille suunnattujen kanavien - määrän kasvu samana aikana. Jäsenvaltioiden kaikkien huomioon otettavien kanavien keskimääräinen vaatimustenmukaisuusaste vaihteli vuonna 2003 Belgian ja Irlannin 50 prosentista Suomen 100 prosenttiin ja vuonna 2004 Yhdistyneen kuningaskunnan 45 prosentista Viron, Latvian, Maltan ja Slovakian 100 prosenttiin. Viitekaudella vaatimustenmukaisuusaste nousi kymmenessä jäsenvaltiossa, pysyi ennallaan kahdessa ja laski kolmessa.

Näiden tulosten perusteella voidaan todeta, että ”televisio ilman rajoja” -direktiivissä eurooppalaisten teosten osuudelle asetetut tavoitteet saavutetaan selkeästi yhteisössä . Kun otetaan huomioon, että vuonna 2004 Euroopan unioniin liittyneet 10 uutta jäsenvaltiota otettiin nyt laskelmiin mukaan ensimmäistä kertaa, voidaan 4 artiklan soveltamista koskevaa kehitystä pitää myönteisenä koko Euroopan unionissa.

2.3. Direktiivin 5 artiklan soveltaminen

Tässä osassa analysoidaan ”televisio ilman rajoja” -direktiivin 5 artiklassa[22] tarkoitettujen osuuksien toteutumista EU:ssa.

Riippumattomien[23] tuottajien eurooppalaisille teoksille (riippumattomalle tuotannolle) varattu keskimääräinen osuus EU:ssa oli kaikkien jäsenvaltioiden kaikkien huomioon otettavien kanavien osalta 31,39 prosenttia vuonna 2003 ja 31,50 prosenttia vuonna 2004 , mikä tarkoittaa 0,11 prosenttiyksikön kasvua viitekauden aikana. Edellisiin viitekausiin verrattuna (37,51 prosenttia vuonna 1999, 40,47 prosenttia vuonna 2000, 37,75 prosenttia vuonna 2001 ja 34,03 prosenttia vuonna 2002) lasku oli neljän vuoden aikana (2001–2004) peräti 6,25 prosenttiyksikköä ja kuuden vuoden aikana (1999–2004) lähes yhtä suuri (6,01 prosenttiyksikköä). Näin ollen voidaan todeta, että keskipitkällä aikavälillä suuntaus oli laskeva . Oli huomattavaa, että 15 vanhan jäsenvaltion ja 10 uuden jäsenvaltion kanavien välillä ei tältä osin ollut eroa juuri ollenkaan, sillä uusien jäsenvaltioiden kanavilla keskimääräinen osuus oli 31,55 prosenttia eli jopa korkeampi kuin 15 vanhassa jäsenvaltiossa (31,47 prosenttia).

Jäsenvaltiokohtaiset keskimääräiset osuudet vaihtelivat vuonna 2003 Tanskan[24] 15,81 prosentista Itävallan 44,95 prosenttiin ja vuonna 2004 Slovenian 16,24 prosentista Itävallan 46,38 prosenttiin. Viitekauden aikana riippumattoman tuotannon keskimääräinen osuus kasvoi kahdeksassa jäsenvaltiossa ja laski seitsemässä. Suuntaus oli siis kasvava useimmissa jäsenvaltioissa.

Kaikkien jäsenvaltioiden kanavien keskimääräinen vaatimustenmukaisuusaste oli EU:ssa 78,40 prosenttia vuonna 2003 ja 81,92 prosenttia vuonna 2004 eli kasvu oli 3,52 prosenttiyksikköä . Edellisiin viitekausiin verrattuna (85,92 prosenttia vuonna 1999, 84,81 prosenttia vuonna 2000, 90,67 prosenttia vuonna 2001 ja 89,13 prosenttia vuonna 2002) vaatimustenmukaisuusaste aleni 8,75 prosenttiyksikköä neljän vuoden aikana (2001–2004) ja 3,10 prosenttiyksikköä kuuden vuoden aikana (1999–2004), joten riippumatonta tuotantoa koskevan vähimmäisvaatimuksen noudattaminen heikkeni hieman keskipitkällä aikavälillä. Kunkin jäsenvaltion keskimääräinen vaatimustenmukaisuusaste vaihteli vuonna 2002 Italian[25] 44 prosentista Kreikan, Irlannin ja Suomen 100 prosenttiin ja vuonna 2004 Italian[26] 27 prosentista yhdeksän jäsenvaltion (Kypros, Viro, Kreikka, Irlanti, Latvia, Liettua, Malta, Slovakia ja Suomi) 100 prosenttiin. Keskimääräinen vaatimustenmukaisuusaste nousi seitsemässä jäsenvaltiossa, pysyi ennallaan neljässä (kahdessa 100 %) ja laski neljässä. Kaiken kaikkiaan kehitys oli siis myönteistä.

Riippumattomien tuottajien uusille eurooppalaisille teoksille varattu keskimääräinen osuus EU:ssa (uudet teokset[27]) oli 71,66 prosenttia vuonna 2003 ja 69,09 prosenttia vuonna 2004, eli lasku oli 2,57 prosenttiyksikköä viitekaudella. Nämä prosenttimäärät koskevat kaikkia riippumattomien tuottajien eurooppalaisia teoksia (uusia ja vanhoja). Edellisiin viitekausiin verrattuna (53,80 prosenttia vuonna 1999, 55,71 prosenttia vuonna 2000, 61,78 prosenttia vuonna 2001 ja 61,96 prosenttia vuonna 2002) kasvu oli 7,31 prosenttiyksikköä neljän vuoden aikana (2001–2004) ja peräti 15,29 prosenttiyksikköä kuuden vuoden aikana, eli kasvu oli lähes 30 prosenttia vuodesta 1999 vuoteen 2004. Näin ollen uusien teosten osalta saavutettiin huomattavaa kehitystä keskipitkällä aikavälillä .

Jäsenvaltiokohtaiset keskimääräiset osuudet vaihtelivat vuonna 2003 Kreikan 31,87 prosentista Irlannin 97,50 prosenttiin ja vuonna 2004 Kyproksen 22,2 prosentista Slovakian 100 prosenttiin. Yksi jäsenvaltio ei toimittanut tietoja uusista teoksista. Uusien teosten keskimääräinen osuus nousi seitsemässä jäsenvaltiossa, pysyi muuttumattomana yhdessä ja laski seitsemässä. Ilmoituskauden aikana uusien teosten osuus oli jatkuvasti yli 20 prosenttia huomioon otettavasta kokonaislähetysajasta. Neljän vuoden aikana osuus kuitenkin pieneni 1,55 prosenttiyksikköä[28].

3. PÄÄTELMÄT

Ilmoitettujen tietojen mukaan eurooppalaisten teosten osuus (4 artikla) on hieman laskenut ensimmäistä kertaa yhteisössä kuluvan viitekauden aikana. Keskipitkällä aikavälillä (1999–2004) kehitys on kuitenkin myönteistä. Kaksi tekijää on otettava huomioon 4 artiklan mukaista kehitystä arvioitaessa. Ensinnäkin vuotta 2004 koskeviin lukuihin sisältyvät Euroopan unioniin vuonna 2004 liittyneet 10 uutta jäsenvaltiota. Toiseksi laskutapaa on muutettu siten, että toissijaiset kanavat, joiden yleisöosuus on alle kolme prosenttia, on nyt otettu mukaan eurooppalaisten teosten keskimääräisiä osuuksia koskeviin laskelmiin. Nämä tekijät huomioon ottaen lasku on ollut melko vähäistä. Myös keskimääräinen vaatimustenmukaisuusaste nousi EU:ssa yli neljä prosenttiyksikköä viitekauden aikana. Näistä tuloksista käy ilmi, että lyhyellä aikavälillä tapahtuneesta lievästä laskusta huolimatta eurooppalaisten teosten osuus on EU:ssa jatkuvasti selvästi yli 60 prosenttia huomioon otettavasta kokonaislähetysajasta . Kehitys on ollut myönteistä erityisesti ensimmäistä kertaa tähän seurantaan osallistuneissa 10 uudessa jäsenvaltiossa. Kokonaisuudessaan direktiivin 4 artiklan soveltaminen EU:ssa on siis ollut tyydyttävää .

Direktiivin 5 artiklan soveltamisen osalta kuluvan viitekauden aikana tapahtunutta lievää kasvua (+ 0,11 prosenttiyksikköä) voidaan pitää myönteisenä kehityksenä, sillä vuoden 2004 koskeviin tietoihin sisältyivät myös EU:hun vuonna 2004 liittyneet 10 uutta jäsenvaltiota. Lyhyen aikavälin kasvusta huolimatta keskipitkällä aikavälillä lasku oli yli kuusi prosenttiyksikköä (eli yli 16 prosenttia) vuoden 1999 tai 2001 keskiarvoon verrattuna. Seuraavat kolme tekijää kompensoivat kuitenkin jossakin määrin keskipitkän aikavälin laskun . Ensiksi keskimääräinen vaatimustenmukaisuusaste on noussut EU:ssa kuluvan viitekauden aikana, mikä tarkoittaa, että huomattavasti useammat kanavat noudattivat EU:ssa 5 artiklassa säädettyä vähimmäisosuutta vuonna 2004 kuin vuonna 2003. Tästä on myös osoituksena se, että ilmoituksia jätettiin toimittamatta huomattavasti vähemmän kuin edellisinä viitekausina. Toiseksi riippumattomien tuottajien uusia eurooppalaisia teoksia lähetettiin melko paljon [29]. Riippumattomaan tuotantoon verrattuna uusien teosten osuus on kasvanut 30 prosenttia kuuden vuoden aikana[30]. Kolmanneksi on muistettava, että osuudet ovat olleet jatkuvasti huomattavasti yli direktiivissä säädetyn 10 prosentin vähimmäistason . Sen vuoksi 5 artiklan soveltaminen on ollut kokonaisuudessaan tyydyttävää.

Edellä mainittujen tulosten arvioinnin ja jäsenvaltioiden toimittamien kertomusten yksityiskohtaisen tarkastelun[31] perusteella voidaan lopuksi todeta, että ”televisio ilman rajoja” -direktiivin 4 ja 5 artiklassa säädetyt tavoitteet on saavutettu selkeästi kuluvana viitekautena (2003–2004) kuten aiemmillakin ilmoituskausilla sekä EU:n että jäsenvaltioiden (vuonna 2004 liittyneet 10 uutta jäsenvaltiota mukaan luettuina) tasolla.

[pic]

[1] EYVL L 298, 17.10.1989.

[2] EYVL L 202, 30.7.1997.

[3] ”Televisio ilman rajoja” -direktiivi tai ”direktiivi”.

[4] Luettelo ei ole tyhjentävä.

[5] SEC(2006) 1073 – jäljempänä ”valmisteluasiakirja”.

[6] Ks. valmisteluasiakirjan 1 tausta-asiakirjan, jäljempänä ’asiakirja’, indikaattori 1.

[7] Euroopan audiovisuaalisen observatorion (EAO) julkaisemat tiedot vahvistavat tällaisen kehityksen. Televisiokanavia oli 15 jäsenvaltion EU:ssa yhteensä noin 881 tammikuussa 2004, kun taas edellisenä vuonna niitä oli 780 (ks. EAO:n vuosikirjat 2005, 2004, 2003 - Film, Television, Video and Multimedia, Volume 5, Tables T.21.1). Mukaan on laskettu valtakunnalliset julkiset ja yksityiset kanavat, joilla on maanpäällinen analoginen lähetyslupa, sekä kaapeli-, satelliitti- ja maanpäällisen verkon digitaalikanavat. Mukaan ei ole luettu Euroopan ulkopuolisia EU-maihin kohdistettuja kanavia, kolmansiin maihin kohdistettuja kanavia eikä paikallisia ja alueellisia kanavia eikä valtakunnallisten kanavien alue- tai paikallislähetyksiä.

[8] Ks. valmisteluasiakirjan 2 asiakirjan kaavio 1.

[9] Tšekki ei ilmoittanut riippumattomien tuottajien teosten osuutta eikä uusien teosten osuutta yli puolesta 5 artiklan soveltamisalaan kuuluvista kanavista. Ranska ja Ruotsi eivät ilmoittaneet 5 artiklassa säädettyjä tietoja yli 20 prosentista niiden lainkäyttövaltaan kuuluvista kanavista. Latvia ei ilmoittanut tietoja uusista teoksista ollenkaan, ja Tanskan ilmoittamat tiedot kattoivat alle kaksi kolmasosaa huomioon otettavista kanavista.

[10] Kuten aiemmissakin kertomuksissa, Italian tilastollisessa selvityksessä jätettiin järjestelmällisesti kaikki satelliitti- ja kaapelikanavat kertomuksen ulkopuolelle. Niiden osuus on noin 50 prosenttia kaikista Italian lainkäyttövaltaan kuuluvista kanavista. Komissio pitää näitä kanavia ”ilmoittamattomina”, mikä vaikuttaa kielteisesti Italian 5 artiklan mukaiseen vaatimustenmukaisuusarvoon (ks. 1 asiakirjan indikaattori 5). Italia toteutti vuonna 2005 uusia toimenpiteitä saattaakseen lainsäädäntönsä 5 artiklassa säädettyjen velvoitteiden mukaiseksi. Komissio seuraa tarkasti, missä määrin Italia soveltaa oikeudellisesti ja tosiasiallisesti 5 artiklan säännöksiä yhteisön lainsäädännön mukaisesti. Olisi myös huomattava, että Italia ei noudata uusia teoksia koskevia ilmoitusnormeja, vaan ilmoitti riippumattomien tuottajien eurooppalaisten teosten prosentuaalisen osuuden sijaan niiden prosentuaalisen osuuden kaikista eurooppalaisista teoksista, minkä vuoksi uusien teosten vertailu eri EU-maiden kesken ja EU:n keskiarvon laatiminen vaikeutuu. Tämä ilmoituskäytänne olisi muutettava vastaamaan 5 artiklan säännöksiä.

[11] Direktiivin 4 artiklan 3 kohdassa säädetään, että ”kertomuksessa on erityisesti oltava tilastollinen selvitys siitä, miten [4 artiklassa] ja 5 artiklassa mainitut osuudet ovat toteutuneet kunkin kyseessä olevan jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvan televisio-ohjelman osalta, ja jos osuutta ei ole saavutettu, kussakin tapauksessa syy tähän sekä toteutetut ja suunnitellut toimenpiteet osuuden saavuttamiseksi”.

[12] Käytännössä ainoastaan Ranska on soveltanut tätä vaihtoehtoa: kolmen satelliitti- tai kaapelikanavan osalta laskelma perustuu ohjelmointibudjettiin ja kuuden maanpäällisen kanavan osalta kyseisen kanavan tuloihin.

[13] Tältä osin riippumaton tutkimus ”Impact Study of Measures Concerning the Promotion of Distribution and Production of TV Programmes provided for under Article 25(a) of the ’Television without Frontiers’ Directive”, jonka David Graham & Associates laati toukokuussa 2005, on auttanut 4 ja 5 artiklan taloudellisten ja kulttuuristen vaikutusten ja 15 jäsenvaltion toteuttamien täytäntöönpanotoimenpiteiden arviointia, ks. sivu http://europa.eu.int/comm/avpolicy/stat/studi_en.htm.

[14] Ohje-ehdotukset laadittiin 11. kesäkuuta 1999, ks. http://europa.eu.int/comm/avpolicy/regul/twf/art45/controle45_en.pdf

[15] Ks. valmisteluasiakirjan 1 asiakirja.

[16] Esim. vaatimustenmukaisuusasteisiin (indikaattorit 3 ja 4) vaikuttivat kielteisesti kanavat, joista ei ilmoitettu mitään tietoja.

[17] Ks. asetuksen 3 artiklan 1 kohta: Käytännössä suurin osa jäsenvaltiosta on soveltanut tätä vaihtoehtoa (studiotuotannot on jätetty soveltamisalan ulkopuolelle Italiassa, huomioon otettaville ohjelmille on laadittu positiiviset määritelmät Saksassa jne.). Kuusi jäsenvaltiota (Viro, Ranska, Italia, Alankomaat, Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta) soveltavat korkeampia prosenttimääriä kuin direktiivissä säädetyt määrät joihinkin tai kaikkiin lähetystoiminnan harjoittajiinsa (esim. Ranskassa eurooppalaisten teosten osuuden on oltava vähintään 60 prosenttia ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Alankomaissa vähintään 25 prosenttia teoksista on oltava riippumattomien tuottajien teoksia).

[18] Tiedot jäsenvaltiokohtaisesta soveltamisesta ovat valmisteluasiakirjan 4 asiakirjassa .

[19] Direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”jäsenvaltioiden on varmistettava mahdollisuuksien mukaan ja tarkoituksenmukaisin keinoin, että televisiolähetystoiminnan harjoittajat varaavat 6 artiklassa tarkoitetuille eurooppalaisille teoksille suurimman osan lähetysajastaan, johon ei lueta uutisille, urheilutapahtumille, kilpailunomaisille viihdeohjelmille, mainoksille, tekstitelevisiopalveluille ja teleostoslähetyksille varattua aikaa”.

[20] Ks. edellä oleva 2.1.1 kohta (valmisteluasiakirjan 1 asiakirjan indikaattori 1).

[21] Aiemmin 4 artiklan soveltamista koskevissa tiedoissa ei otettu huomioon kanavia, joiden yleisöosuus oli alle 3 prosenttia (”vähimmäisarvioperuste”), minkä ansiosta saatettiin saada paremmin ”painotettuja” tuloksia, mutta direktiivissä ei säädetä minkäänlaisia perusteita tällaisen lähestymistavan noudattamiselle. Valmisteluasiakirjan liitteen 7 mukaan erot eurooppalaisten teosten keskimääräisissä lähetysajoissa ovat pääasiallisten kanavien ( 64,45 prosenttia vuonna 2003 ja 63,87 prosenttia vuonna 2004 ) ja kaikkien kanavien välillä hyvin pienet EU:ssa. Sen vuoksi tässä kertomuksessa, joka koskee ensimmäistä kertaa tilannetta 25 jäsenvaltion EU:ssa, käytetään erilaista lähestymistapaa ja esitetään eurooppalaisten teosten keskimääräinen osuus kaikkien 4 artiklan soveltamisalaan kuuluvien kanavien osalta. Valmisteluasiakirjan liitteessä 7 luetellaan kanavat, joiden yleisöosuus on yli 3 prosenttia, sekä kunkin niiden osuus eurooppalaisille teoksille varatusta lähetysajasta.

[22] Direktiivin 5 artiklassa säädetään, että ”jäsenvaltioiden on varmistettava mahdollisuuksien mukaan ja aiheellisin keinoin, että televisiolähetystoiminnan harjoittajat varaavat vähintään 10 prosenttia lähetysajastaan, johon ei lueta uutisille, urheilutapahtumille, kilpailunomaisille viihdeohjelmille, mainoksille ja tekstitelevisiopalveluille varattua aikaa, tai vaihtoehtoisesti, jäsenvaltion harkinnan mukaan, vähintään 10 prosenttia ohjelmistobudjetistaan eurooppalaisille, televisiolähetystoiminnan harjoittajista riippumattomien tuottajien valmistamille teoksille”.

[23] Siten kuin ne määritellään 30 päivänä kesäkuuta 1997 annetun direktiivin 97/36/EY johdanto-osan 31 kappaleessa, jonka mukaan: ”… jäsenvaltioiden olisi määriteltäessä ’riippumattoman tuottajan’ käsitettä otettava asianmukaisella tavalla huomioon perusteita, kuten tuotantoyhtiön omistus ja samalle lähetystoiminnan harjoittajalle toimitettavien ohjelmien määrä sekä toissijaisten käyttöoikeuksien omistus,”.

[24] On huomattavaa, että sekä vuonna 2003 että 2004 eurooppalaisten teosten keskimääräinen osuus (ks. edellä 2.2 kohta) oli Tanskan kanavilla kaikkein korkein, mutta samalla riippumattoman tuotannon osuus oli hyvin pieni, mikä tarkoittanee, että sisäisen lähetystuotannon osuus on Tanskassa erittäin korkea.

[25] Kuten edellä todetaan, komissio katsoo, että kertomuksen ulkopuolelle jätetyistä 57 satelliittikanavasta 39 kanavaa on ”ilmoittamattomia”, millä on kielteinen vaikutus vaatimustenmukaisuusasteeseen (indikaattori 5).

[26] Komissio katsoo, että 60:stä kertomuksen ulkopuolelle vuonna 2004 jätetystä satelliittikanavista 43 on ”ilmoittamattomia” kanavia.

[27] Kyseessä ovat teokset, jotka lähetetään viiden vuoden kuluessa niiden tuotannosta.

[28] Ks. valmisteluasiakirjan 2 asiakirjan tiivistelmäkaavio 2.

[29] Uusien eurooppalaisten teosten osuus oli kuuden vuoden aikana jatkuvasti yli viidesosa huomioon otettavasta kokonaislähetysajasta, eli noin kaksi kolmasosaa kaikista riippumattomien tuottajien teoksista. Vuonna 2003 tämä suhde jopa ylittyi, kun uusien teosten osuus oli yli 71 prosenttia kaikesta riippumattomasta tuotannosta.

[30] Absoluuttisesti mitattuna (huomioon otettavaan kokonaislähetysaikaan verrattuna) tämä myönteinen kehitys kompensoituu kuitenkin vastaavalla riippumattoman tuotannon vähenemisellä.

[31] Ks. valmisteluasiakirjan 3 asiakirja.