Komission tiedonanto - Alustavat täydentävät suuntaviivat ehdokasmaita varten /* KOM/2003/0110 lopull. */
KOMISSION TIEDONANTO - ALUSTAVAT TÄYDENTÄVÄT SUUNTAVIIVAT EHDOKASMAITA VARTEN FI 1. YLEISET PUITTEET JA UUSIEN JÄSENVALTIOIDEN ERITYISTILANNE ENSIMMÄISELLÄ OHJELMAKAUDELLA Rakennerahastoja koskevista yleisistä säännöksistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1260/1999 (10 artiklan 3 kohdan) mukaisesti komissio julkaisi 1. syyskuuta 1999 ohjelmien laatimisohjeet ohjelmakaudeksi 2000-2006. Kyseisen asiakirjan tarkoituksena on auttaa jäsenvaltioiden ja alueiden viranomaisia "rakennerahastojen tavoitteiden 1, 2 ja 3 ohjelmatyön ja koheesiorahastoyhteyksien valmistelussa" yhteisön toimenpiteiden hyödyntämiseksi parhaalla mahdollisella tavalla. Ottaen huomioon alueiden erityistilanteen kymmenessä ehdokasmaassa, joiden on määrä liittyä Euroopan unioniin kuluvan ohjelmakauden aikana, komissio on päättänyt neuvottelulukua 21 (aluepolitiikka ja rakennepolitiittisten välineiden yhteensovittaminen) koskevan Euroopan unionin yhteisen kannan mukaisesti julkaista alustavat täydentävät suuntaviivat. Tämä asiakirja ei korvaa vuoden 1999 tiedonantoa, joka säilyy edelleen viiteasiakirjana, vaan täydentää sitä hyödyllisellä tavalla tarjoamalla erityisiä lisäohjeita, joissa otetaan huomioon samanaikaisesti sekä kyseisten maiden erityistilanne että tulevan laajentumisen institutionaalinen kehys. 1.1. Liittymistä edeltävän ajan tehostettu tuki Ehdokasmaita autetaan valmistelemaan liittymistään kolmen rahoitusvälineen kautta: - ISPA (liittymistä edeltävä rakennepolitiikan väline), joka edeltää koheesiorahastoa; - Sapard, jolla edistetään maatalousalan ja maaseutualueiden mukauttamista [1]; [1] Kypros ja Malta eivät ole ISPA:n tai Sapardin edunsaajia, mutta ne saavat sitä vastoin tukea erityisesti hallintorakenteidensa kehittämiseen. - huomattava osa Phare-ohjelmasta (taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus, rajat ylittävä yhteistyö) vastaa sisällöllisesti tulevia rakennerahasto-ohjelmia. Komissio täydentää edellä mainittuja tukimuotoja teknisellä avulla ja tehostetulla hallinnollisella yhteistyöllä: ystävyyskaupunkitoiminta, seminaarit, etenemissuunnitelmat rakennerahastotukeen valmistautumista varten [2], tuki ohjelma-asiakirjojen valmisteluun. [2] Komissio on ehdottanut ehdokasmaille kolmivaiheista etenemissuunnitelmaa rakennerahastotukeen valmistautumista varten: Lisäksi EIP:n lainoilla rahoitetaan jo nyt tärkeimpiä investointeja ehdokasmaissa. Nämä lainat täydentävät usein ISPA:sta myönnettävää tukea. 1.2. Realistinen ja pragmaattinen strategia rakennerahastojen ja koheesiorahaston toimintaan Uusien jäsenvaltioiden osalta ensimmäinen ohjelmakausi jää erittäin lyhyeksi, koska se kattaa parhaimmassakin tapauksessa ainoastaan vuodet 2004-2006, toisin kuin nykyisissä jäsenvaltioissa, joiden osalta se kestää seitsemän vuotta. Sen vuoksi ehdokasmaiden ei keskipitkän - pitkän aikavälin strategian enimmäisessä vaiheessa tulisikaan pyrkiä käsittelemään ja ratkaisemaan kaikkia kolmen ensimmäisen vuoden aikana kohtaamiaan ongelmia. Sen sijaan niiden olisi pikemminkin vahvistettava toimintalinjat, joiden avulla rahastojen vaikutus voidaan keskittää kaikkein kiirellisimpiin tarpeisiin. Huolimatta merkittävästä edistymisestä hallintoon, ohjelmatyöhön, täytäntöönpanoon ja seurantaan käytettävissä oleva kapasiteetti ehdokasmaissa on edelleen rajallinen, ja yhteisön säännöstön noudattaminen erityisesti julkisten hankintojen ja ympäristökysymysten osalta on vielä erittäin vaikeaa. Lähes kaikki kymmenen ehdokasmaan alueet kuuluvat niihin 25:een prosenttiin alueista, joilla BKT asukasta kohti on kaikkein alhaisin. Tärkein haaste onkin edistää sellaisten kasvuedellytysten ja -tekijöiden syntymistä, jotka johtavat kaikkien alueiden tosiasialliseen ja huomattavaan lähentymiseen [3], ja varmistaa, että valittu strategia tähtää kilpailukykyä lisäävien investointien kehittämiseen siten, että samalla pyritään luomaan otolliset olosuhteet uusien työpaikkojen syntymiselle ja kestävälle kehitykselle. [3] Kasvu on ollut hyvin epätasaista eri ehdokasmaissa. Lähentymiskehitystä on tapahtunut selkeimmin Sloveniassa, Virossa ja Unkarissa. Aluetasolla ne alueet, joiden tulotaso on korkeampi, ovat keskimääräisesti edistyneet köyhiä alueita paremmin (1995-1998). Siten ensimmäisen ohjelmakauden 2004-2006 onnistuminen uusissa jäsenvaltioissa perustuu kolmeen ensisijaiseen edellytykseen: 1) ennakoiva lähestymistapa: ohjelma-asiakirjat olisi valmisteltava ja neuvoteltava komission kanssa niin pitkälle kuin mahdollista jo ennen liittymistä, jotta täytäntöönpanoaika olisi mahdollisimman pitkä; 2) pyrkimys yksinkertaistamiseen, minkä vuoksi komissio ja jäsenvaltiot ovat ehdottaneet, että kyseiset maat valitsisivat realistisen ja pragmaattisen strategian rahastojen käyttöä varten ensimmäisellä ohjelmakaudella. Tämä strategia, joka on täysin yhteisön lainsäädännön mukainen, perustuu ensinnäkin yhteisön toimenpiteiden ja yhteisöaloitteiden määrän rajoittamiseen: - kuusi ehdokasmaata kymmenestä on valinnut toimintamallikseen yhtenäisen ohjelma-asiakirjan (YOA); - neljä maata aikoo esittää kehittämissuunitelman ja rajoitetun määrän alakohtaisia toimenpideohjelmia sekä yhden ainoan alueellisen toimenpideohjelman, joka kattaa niiden kaikki tavoite 1 -alueet; - vuosina 2004-2006 näissä kymmenessä maassa toteutetaan ainoastaan kaksi yhteisöaloitteisiin (Interreg ja Equal) liittyvää ohjelmaa; - Leader+ -ja Urban-aloitteiden kaltaiset toimenpiteet voidaan sisällyttää yhtenäisiin ohjelma-asiakirjoihin tai toimenpideohjelmiin; - tavoitteisiin 1 ja 2 liittyvillä yhtenäisillä ohjelma-asiakirjoilla tai toimenpideohjelmilla voidaan tarvittaessa tehostaa Interreg III A -yhteisöaloitteen mukaisia rajat ylittävää yhteistyötä koskevia ohjelmia; - innovatiivisia toimia ei toteuteta uusissa jäsenvaltioissa kuluvan ohjelmakauden aikana; 3) tukitoimien, toimintalinjojen ja toimenpiteiden määrän rajoittaminen kohdistamalla rakennerahastotoimet huolellisesti valittuihin ensisijaisiin tarpeisiin. Tämän strategian uskotaan helpottavan tulevien ohjelmien varainhoitoa ja mahdollistavan joustavamman suhtautumisen tiettyjen toimenpiteiden täytäntöönpanoa mahdollisesti haittaaviin määrärahojen käyttöön liittyviin ongelmiin. Yhteisön tukikehyksen (YTK) tai yhtenäisen ohjelma-asiakirjan osalta vahvistettavassa kehittämisstrategiassa olisi kuitenkin kiinnitettävä erityistä huomiota eri toimenpiteiden ja toimintalinjojen väliseen johdonmukaisuuteen. Siinä olisi myös otettava huomioon todellinen valmius käyttää määrärahoja, joka arvioidaan sen mukaan, miten hankkeet pystytään valmistelemaan ja missä määrin on luotu asianmukaiset hallintorakenteet eri toimintalinjoja ja toimenpiteitä varten. Valtiontukea koskevien sääntöjen noudattamisen osalta ehdokasmaita pyydetään kilpailupolitiikkaa koskevassa yhteisessä kannassa määritellyn menettelyn mukaisesti laatimaan luettelo nykyisistä tukitoimenpiteistä, joiden soveltamista ne haluavat jatkaa liittymisen jälkeen ja jotka valtiontukia käsittelevä toimivaltainen viranomainen toteaa yhteisön lainsäädännön mukaisiksi. Ainoastaan sellaiset kyseisessä luettelossa olevat tukitoimenpiteet, joita komissio ei ole vastustanut tai tukitoimenpiteet, jotka on ilmoitettu komissiolle muulla tavalla ja jotka komissio hyväksyy liittymisen yhteydessä, voidaan hyväksyä rakennerahastojen osarahoituksen piiriin. 2. KAIKILLE MAILLE YHTEISET INSTITUTIONAALISET TARPEET: TOIMIELINJÄRJESTELMÄN JA HALLINTOKAPASITEETIN VAHVISTAMINEN Taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevässä ensimmäisessä väliraportissa [4] ja yhteistä rahoituskehystä liittymisneuvotteluja varten koskevassa tiedonannossaan komissio viittaa tarpeeseen vahvistaa edelleen ehdokasmaiden toimielinjärjestelmiä. [4] KOM (2002) 46 lopullinen, 30.1.2002. Liittymistä edeltävien välineiden soveltamisesta saadun kokemuksen perusteella kauden 2004-2006 tavoitteiden avulla olisi pyrittävä varmistamaan: - käyttökelpoisten hankkeiden "reservi", joka on välttämätön edellytys sille, että uusilla jäsenvaltioilla on riittävä määrä huolellisesti valmisteltuja hankkeita yhteisön tuen käyttämiseksi kokonaisuudessaan; - sellaisten mekanismien luominen, joilla voidaan taata investointien avoimuus julkisten tarjouskilpailumenettelyjen valvonnan sekä kansallisten ja alueellisten toimivaltaisten viranomaisten välisen tietojenvaihdon ja/tai ristiintarkastusten avulla; - tehokkaiden täytäntöönpanomenetelmien kehittäminen erityisesti opetuksen, koulutuksen ja työllisyyden aloilla. Tässä onnistutaan parhaiten keskittymällä seuraaviin toimintalinjoihin: - ohjelmatyöstä vastaavien yksiköiden kapasiteetin ja resurssien lujittaminen; - asianmukaisten täytäntöönpanoelinten perustaminen tai niiden vahvistaminen; - henkilöstön perus- ja jatkokoulutus sekä henkilöresurssien kehittäminen rakennemuutosten ja taloudellisen ja sosiaalisen koheesion edistämisen avaintekijöinä; - julkishallinnon henkilöstön ammatillisen pätevyyden vahvistaminen tietotekniikan ja tietoliikenteen alalla. Yleisemmällä tasolla on tärkeää lisätä rikollisuuden torjunnasta vastaavien viranomaisten (järjestys- ja oikeusviranomaiset) kapasiteettia sekä varustetason että henkilöresurssien koulutuksen osalta [5]. [5] YHTEISÖ ON JO KULUVAN OHJELMAKAUDEN AIKANA OSALLISTUNUT TALOUDELLISTA JA SOSIAALISTA KOHEESIOTA EDISTÄVIIN ALOITTEISIIN, JOILLA PYRITÄÄN VÄLILLISESTI RIKOLLISUUDEN TORJUMISEEN: ITALIAN TAVOITE 1 -OHJELMA KATTAA TURVALLISUUTTA EDISTÄVÄT TOIMET ETELÄ-ITALIASSA (MEZZOGIORNO). KYSEISESSÄ ERITYISTAPAUKSESSA ON OTETTU HUOMIOON YHTEISKUNTAA KOETTELEVAT RAKENTEELLISET ONGELMAT, JOTKA VAIKUTTAVAT ALUEIDEN TALOUDELLISEEN JA SOSIAALISEEN KEHITYKSEEN. INTERREG-OHJELMA MAHDOLLISTAA TARKEMMIN KOHDENNETUT TOIMENPITEET SISÄ- JA ULKORAJOILLA SEKÄ UNIONIN RAJASEUDUILLA, ERITYISESTI KAUPUNKIEN KEHITTÄMISEN, YHTEISKUNNALLISEN INTEGROIMISEN SEKÄ OIKEUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN YHTEISTYÖN PUITTEISSA. 3. ALAKOHTAISET TARPEET JA EHDOKASMAIDEN NYKYISET TOIMINTALINJAT 3.1. Huomattavat tarpeet infrastruktuureiden ja varustetason suhteen Toimivien yhteyksien varmistaminen Euroopan unioniin ja sen ulkopuolisille markkinoille sekä paikallisten kaupan ja työvoiman liikkuvuuden esteiden vähentäminen ovat ratkaisevia tekijöitä tulevien jäsenvaltioiden taloudellisen nousun kannalta. Näiden maiden tarpeet infrastruktuureiden ja varustetason suhteen ovat huomattavan suuret niin liikenteen, energiatalouden ja ympäristönsuojelun kuin tietoyhteiskunnan, tutkimuksen, koulutuksen ja terveydenhuollonkin aloilla, joille kaikille voidaan myös myöntää rahoitusta rakennerahastoista. TINA-tutkimuksessa [6] arvioidaan noin 90 miljardiksi euroksi niiden liikenneinfrastruktuurirakennustöiden kokonaiskustannukset, jotka KIE-maissa olisi käynnistettävä nykyisiin jäsenvaltioihin sovellettavissa Euroopan laajuisen liikenneverkon kehittämistä koskevissa yhteisön suuntaviivoissa [7] vahvistettujen tavoitteiden ja edellytysten mukaisesti. Eräiden toisten tutkimusten mukaan yhteisön ympäristövaatimusten soveltamisesta aiheutuvat kustannukset olisivat 50-100 miljardia euroa. Siten jo pelkästään näiden kahden alan vuosittaiset investointitarpeet ovat 15-20 miljardia euroa kymmenen seuraavan vuoden ajan. [6] Liikenneinfrastruktuureista on laadittava arvio. [7] Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös 1692/96, tehty 23 päivänä heinäkuuta 1996, yhteisön suuntaviivoista Euroopan laajuisen liikenneverkon kehittämiseksi - EYVL L 228, 9.9.1996. Suurten intrastruktuurihankkeiden yhteisrahoitus olisi järjestettävä ensisijaisesti koheesiorahastosta. Komissio onkin ehdottanut, että uusissa jäsenvaltioissa koheesiorahaston osuus olisi noin kolmannes kaikista rakennepolitiikan välineistä, kun se nykyisissä koheesiomaissa on 18 %. Suunnitelman (tai YOA:n) kehittämisstrategiassa olisi sovitettava yhteen koheesiorahastolle määritellyt liikenteeseen ja ympäristöön sovellettavat alakohtaiset strategiat ja rakennerahastotoimenpiteiden perustana olevat strategiat. Voi olla aiheellista täydentää rakennerahastoista tai koheesiorahastosta saatavaa rahoitusta EIP:n lainoilla. Yhteisön rahoitusosuuksien hajanaisuuden välttämiseksi näillä aloilla toteutettavat toimenpiteet tai toimet olisi keskitettävä hankkeisiin, joiden osalta voidaan osoittaa toteen, että - niillä edistetään kyseisen tukikelpoisen alueen rakenteiden mukauttamista, ja; - lopulliset edunsaajat kykenevät valmistelemaan hankkeet ja panemaan ne täytäntöön. 3.2. Liikenne Yhteensä noin 19 000 km maanteitä, 21 000 km rautateitä, 4 000 km laivaväyliä, 40 lentokenttää ja 20 merisatamaa on joko rakennettava tai peruskorjattava (infrastruktuureiden vanhentuneisuuden vuoksi). Vuoden 1999 suuntaviivoja täydennetään viidellä toimintalinjalla: 1) verkkojen uudenaikaistaminen suuntaamalla huomattavia investointeja seuraaviin kohteisiin: - (toisinaan varsin vajavaisten) maantieverkkojen kehittäminen; - olemassa olevien maantieverkkojen saattaminen yhteisön vaatimusten mukaisiksi [8] erityisesti ajoneuvojen painon ja mittojen osalta [9]; [8] Direktiivi 96/53/EY. [9] Arvion mukaan 70 % KIE-maiden maantieverkosta ei täytä 11,5 tonnin akselikuormitusta koskevaa vaatimusta. - vanhenevien, vuosikymmeniä vaille uusia investointeja jääneiden rautatieverkkojen uudenaikaistaminen; 2) erityisen voimakkaasti lisääntyneeseen liikenteeseen nykyisellään soveltumattomien kaupunkiliikenteen infrastruktuureiden kehittäminen; 3) eurooppalaista liikennepolitiikkaa koskevan valkoisen kirjan [10] tavoitteiden noudattaminen erityisesti liikenteen pullonkaulojen ja turvallisuuden osalta [11] sekä lyhyiden etäisyyksien meriliikenteen ja jokiliikenteen kehittäminen, mukaan lukien liikenneyhteydet satamiin, ennen kaikkea Tonavan alueella; [10] KOM (2001)370. [11] Ottaen huomioon tieliikenneturvallisuutta koskevat vaatimukset tiehankkeiden yhteydessä kehoitetaan laatimaan ennakkoarvio hankkeiden vaikutuksesta turvallisuuteen. 4) maantieliikenteen turvallisuuden lisääminen; 5) rautatiejärjestelmän uudenaikaistaminen, jolla pyritään toiveikkaasti nostamaan rautateiden osuus rahtiliikenteestä 35 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä [12], parantamalla rautatieliikenteen ja intermodaalisten kuljetusten välistä tasapainoa ja toteuttamalla rautatieyhtiöiden rakenneuudistus. [12] Ehdokasmaissa on tiheä rautatieverkko, jonka kautta kulkee lähes 40 % rahtiliikenteestä (unionissa 8 %). Vanhentuneet infrastruktuurit ja rautatieyhtiöiden soveltumattomuus uhkaavat johtaa rahtiliikenteen siirtymiseen yhä enenevässä määrin maanteille, mistä seuraisi liikenteen ruuhkautumista ympäristöhaittoja ja turvallisuusriskejä. Tämänhetkisten suuntausten perusteella rautatierahdin osuus saattaa vuoteen 2010 mennessä pudota 10 prosenttiin, mikäli poliittista tahtoa asian korjaamiseksi ei löydy. Tämän mukaisesti toimenpiteitä toteutetaan kolmella tasolla: - Kreetan ja Helsingin ministerikonferensseissa määritellyt yleiseurooppalaiset liikennekäytävät ja -alueet; - tuleva Euroopan laajuinen verkko, josta neuvotellaan yhteisön suuntaviivoista tehdyn päätöksen 1692/96/EY mukauttamisen yhteydessä; - alueelliset ja kaupunkiliikenteen verkot. Koheesiorahasto osallistuu yksinomaan Euroopan laajuiseen verkkoon liittyviin infrastruktuurihankkeisiin asiaa koskevan asetuksen mukaisesti. Rakennerahastojen tehtävänä on täydentää tätä rahoitusvälinettä Euroopan laajuiseen verkkoon johtavien alueellisten liikenneyhteyksien, kaupunkiliikenteen infrastruktuureiden ja muuhun kuin rakentamiseen liittyvien toimien (esimerkiksi henkilöstön koulutus) osalta. Kaupunkiliikenteessä ensisijaista huomiota kiinnitetään julkista liikennettä suosivaan liikennepolitiikkaan [13]. [13] Euroopan laajuisiin verkkoihin myönnettävä yhteisön tuki on rajoitettu 10 prosenttiin hankkeen kokonaiskustannuksista (asetus 2236/95), ja uudet jäsenvaltiot voivat saada tukea heti liittymisen jälkeen. Koheesiorahaston ja rakennerahastojen toiminta on koordinoitava tämän välineen kanssa (soveltamalla tukien kasaantumisen kieltäviä sääntöjä). Komissio on ehdottanut asetuksen muuttamista siten, että osarahoitus voisi olla 20 % niillä rajat ylittävien liikenneinfrastruktuureiden osuuksilla, jotka yhdistävät unionin ehdokasmaihin. 3.3. Ympäristö Rakennepoliittisilla toimilla on edistettävä ympäristönsuojelua - rahoittamalla suoraan ympäristön hyväksi toteutettavia investointeja, joilla pyritään yhteisön ympäristölainsäädännön täytäntöönpanoon (juomavesi, jätevedet, jätehuolto); - sisällyttämällä ympäristökysymykset muihin politiikan aloihin, millä edistetään kestävämpää kehitystä [14]. [14] Kestävän kehityksen strategia, joka hyväksyttiin Göteborgin Eurooppa-neuvostossa kesäkuussa 2001, muodostaa selkeät puitteet kaudelle 2004-2006 ja myös sen jälkeen. Vesihuolto [15]: [15] Ohjelmissa/hankkeissa olisi otettava huomioon vesihuoltoa koskevan puitedirektiivin vaatimukset. Kun unionin nykyisestä väestöstä 90 % kuuluu vedenjakeluverkkoon ja 70 % viemärijärjestelmän piiriin, vain 60 % ehdokasmaiden väestöstä kuuluu vesihuoltojärjestelmän piiriin, ja ainoastaan 42 % jätevesistä johdetaan puhdistamoihin, jotka harvoin vastaavat yhteisön vaatimuksissa edellytettyä tasoa. Vuonna 1999 määriteltyjä toimintalinjoja sovelletaan sellaisenaan kaudella 2004-2006. Jätehuolto Vaikka ehdokasmaissa onkin otettu käyttöön laajamittainen jätteiden kierrätysjärjestelmä, lähes kaikilla niistä on vaikeuksia päästä yhteisön jätehuoltodirektiivissä vahvistettuihin tavoitteisiin [16]. Olemassa olevia laitoksia ei ole uudenaikaistettu, ja julkisen tuen puuttuessa eräät niistä on jouduttu sulkemaan. Tilanteen oletetaan vain heikkenevän, sillä kyseisille maille lähivuosina ennustettu talouskasvu tulee epäilemättä vaikuttamaan merkittävästi tuotetun jätteen määrään. Sen vuoksi rakennepoliittisten välineiden tuki tällä alalla on ensiarvoisen tärkeää kestävän kehityksen varmistamiseksi laajentuneessa unionissa, vaikka useimmille ehdokasmaille onkin myönnetty siirtymäkausi huomattavia investointeja vaativien tärkeimpien yhteisön direktiivien täytäntöönpanoa varten. [16] Vuonna 2001 nykyisissä jäsenvaltioissa kierrätettiin 50 % jätteestä. Uusien jäsenvaltioiden on varmistettava, että ne noudattavat neuvotteluissa tehtyjä sitoumuksia, ja niiden on sovellettava vuonna 1999 annettuja suosituksia, jotka koskevat kiinteän jätteen, yhdyskunta- ja teollisuusjätteen sekä vaarallisen jätteen keräämistä ja käsittelyä, jätteiden kierrättämistä ja hyödyntämistä sekä kaatopaikoista annetun direktiivin [17] täytäntöönpanoa yhteisön politiikan ja lainsäädännön mukaisesti (ks. vuoden 1999 asiakirjan sivu 17). [17] Neuvoston direktiivi 1999/31/EY, annettu 26 päivänä huhtikuuta 1999, kaatopaikoista, EYVL L 182, 16.7.1999, s. 1. Lisäksi uusien jäsenvaltioiden on otettava erityisesti huomioon seuraavat kolme toimintalinjaa: - ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi annetun direktiivin ('IPPC-direktiivi') [18] täytäntöönpano; [18] Tämä direktiivi on ehdokasmaiden energiasektorin tärkein haaste ympäristökysymysten osalta, sillä yli 6 000 teollisuuslaitosta tarvitsee huomattavia investointeja kyseisten säännösten noudattamiseksi vuoteen 2007 mennessä. Silloin kun valtiontukisäännöt sen sallivat, rakennerahastoista kansallisiin tai alueellisiin tukijärjestelmiin myönnettävän tuen avulla voidaan edesauttaa kyseisen tavoitteen saavuttamista. - luonnonriskien torjumiseksi tarvittavien infrastruktuureiden toteuttaminen; - pysyvistä luonnonhaitoista kärsivien alueiden suojelu. 3.4. Energia Tällä alalla toimintalinjat on keskitettävä toimiin, joilla pyritään: - energiaverkkojen lujittamiseen ja niiden yhdistämiseen unionin läntisten osien verkkoihin; - näiden maiden jälkeenjääneisyyden poistamiseen energiatehokkuuden alalla [19]; [19] Ehdokasmaiden energiaintensiteetti on huomattavasti korkeampi kuin nykyisissä jäsenvaltioissa, ja sillä on haitallisia vaikutuksia ympäristöön. - saavuttamaan uusiutuvien energianlähteiden käyttöosuuden kaksinkertaistamista koskeva tavoite, jota sovelletaan kaikissa jäsenvaltioissa [20]. [20] Aurinkoenergia on jo yleisessä käytössä Välimeren alueella sijaitsevissa jäsenvaltioissa ja Kyproksessa. Joustavasti ja muuttamatta koheesiorahastoa koskevia perussäännöksiä voidaan ottaa mahdollisesti huomioon myös eräitä muita toimenpiteitä: - puhdistustoimet lämpövoimaloissa (pölynsuodatus, SOx-päästöjen kerääminen); - energiatehokkuuden huomattavaan parantamiseen tähtäävät toimet; - toimet uusiutuvien / saastuttamattomien energianlähteiden tuotannon edistämiseksi. EAKR on rahoitusväline, jota käytetään verkkoihin ja tarvittaessa energiantuotantoon tehtäviin investointeihin. Yhteisön tuen edellytyksenä on sellaisten rakenneuudistusten toteuttaminen, jotka mahdollistavat direktiivien soveltamisen kaasu- ja sähköalalla (jakelusta ja tuotannosta vastaavat eri tahot, sääntelyelimen perustaminen, tariffit). Tällaiset uudistukset edellyttävät rakennerahastojen antamaa teknistä apua. 3.5. Kalastusala Mereen rajoittuvien ehdokasmaiden kalastusalan tuotanto on laskenut suorastaan hälyttävästi kalavarojen liikakäytön ja markkinoiden romahtamisen vuoksi. Voimakkaista supistuksista huolimatta kyseisten maiden kalastuslaivastot ovat edelleen suhteellisen vanhentuneita, ja niiden kilpailuky on heikko. Kalastuselinkeinon infrastruktuurit ovat vanhanaikaisia, ja niiden mukauttaminen yhteisön vaatimuksiin vaatii paljon työtä. Toimintalinjat on valittava ottaen huomioon neuvoston vuoden 2002 lopussa hyväksymä yhteisen kalastuspolitiikan uudistus. 3.6. Maatalous ja maaseudun kehittäminen [21] [21] Komissio on esittänyt kantansa aiheesta "Laajentuminen ja maatalous: uusien jäsenvaltioiden onnistunut liittyminen yhteiseen maatalouspolitiikkaan" selostuksessaan SEK(2002) 95 lopullinen, 30.1.2002. Tähänastisista ponnisteluista ja eräistä positiivisista tuloksista huolimatta useimpien ehdokasmaiden maatalouden ja elintarviketeollisuuden rakenneuudistus on vielä pahasti kesken. Näiden maiden maatalous- ja elintarvikealan kilpailukyky on yleensä selvästi unionin keskiarvoa heikompi. Maatilojen rakenteelliset heikkoudet ja erityisesti pienten, perinteisesti osittain kotitarveviljelyä harjoittavien tilojen suuri määrä yhdessä vasta kehittymässä olevan kaupallisen maatalouden kanssa aiheuttavat useita hallinnollisia ja taloudellisia ongelmia yhteiselle maatalouspolitiikalle. Tämä rakenteellinen kaksitahoisuus saattaa lisätä poliittisia jännitteitä rakenneuudistusprosessin käynnissäoloaikana, kun kehittämistoimia tarvitaan maatilojen rakenteiden lisäksi myös kaikkien muiden tuotantoketjun vaiheiden infrastruktuureiden, palvelujen ja maatalouden ulkopuolisten työllistymismahdollisuuksien suhteen. Maaseudun kehittämisen osalta useimmilla ehdokasmailla on jo kokemusta liittymistä valmistelevasta Sapard-välineestä [22] osarahoitetun politiikan suunnittelusta ja täytäntöönpanosta. Koska ohjelmakausi on lyhyt, uusien jäsenvaltioiden on tukeuduttava toiminnassaan Sapardin tuella perustettujen täytäntöönpanoelinten saamaan kokemukseen. Toimenpiteet on valittava huolellisesti ja rahoitus on kyseisellä ajanjaksolla keskitettävä pääasiallisiin tarpeisiin [23]. [22] Neuvoston asetus (EY) N:o 1268/1999. [23] Useimmissa uusissa jäsenvaltioissa suuri osa maaseudun kehittämistoimenpiteistä sisällytetään niiden tavoite 1 -ohjelmaan, joka yhteisrahoitetaan EMOTR:n ohjausosastosta. 3.7. Oikeus- ja sisäasiat [24] [24] Yhteisö on jo kuluvan ohjelmakauden aikana osallistunut taloudellista ja sosiaalista koheesiota edistäviin aloitteisiin, joilla pyritään välillisesti rikollisuuden torjumiseen: Italian tavoite 1 -ohjelma kattaa turvallisuutta edistävät toimet Etelä-Italiassa (Mezzogiorno). Kyseisessä erityistapauksessa on otettu huomioon yhteiskuntaa koettelevat rakenteelliset ongelmat, jotka vaikuttavat alueiden taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Interreg-ohjelma mahdollistaa tarkemmin kohdennetut toimenpiteet sisä- ja ulkorajoilla sekä unionin rajaseuduilla, erityisesti kaupunkien kehittämisen, yhteiskunnallisen integroimisen sekä oikeudellisen ja hallinnollisen yhteistyön puitteissa. Turvallisuus ja vakiintunut oikeusvaltio ovat taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen perusedellytykset. Tämän vuoksi järjestäytyneen rikollisuuden torjuminen onkin tärkeää. Kauden 2004-2006 ohjelmien avulla olisikin pyrittävä: - varmistamaan tarvittava institutionaalinen kapasiteetti julkisten varojen keräämistä, käyttöä ja käytön valvontaa varten; - edistämään oikeusvaltion juurtumista yleisölle suunnatun tiedotuksen avulla; - edistämään rikollisuudenvastaisen ilmapiirin vakiintumista erityisesti kutsumalla kaikki toimijat mukaan rikollisuuden torjuntaan sekä alue- että paikallistasolla (oikeus- ja järjestysviranomaiset, yrittäjät, ammattiliitot, kansalaisjärjestöt, unionin toimielinten edustajat jne.); - lujittamaan rikollisuuden torjunnasta vastaavien viranomaisten (oikeus- ja järjestysviranomaiset) kapasiteettia erityisesti henkilöresurssien tehokkaamman koulutuksen avulla. 3.8. Työllisyys ja henkilöresurssit Lissabonin huippukokouksen esityslistalla korostetaan tarvetta lisätä inhimillisiin voimavaroihin suunnattuja investointeja. Tämä on erityisen tärkeää ehdokasmaille, joiden työllisyys on vähentynyt ja työttömyys kasvanut huomattavasti ennen muuta kyseisten maiden kansantalouksien ja työmarkkinoiden rakenneuudistuksen seurauksena. Kuudessa kymmenestä ehdokasmaasta työttömyysaste on tuntuvasti yhteisön keskiarvoa korkeampi. Alueelliset erot ovat huomattavan suuria, erityisesti pääkaupunkiseudun ja muiden alueiden välillä. Naisten kohdalla työllisyyden aleneminen on usein ollut miehiä vähäisempää, mikä johtuu työpaikkojen häviämisen keskittymisestä teollisuuteen ja palvelualan kasvusta. Henkilöresurssien kehittämisen toimintalinjat perustuvat komission ja kunkin ehdokasmaan yhteisesti hyväksymissä yhteisissä arviointiasiakirjoissa esitettyihin tavoitteisiin ja päätelmiin [25]. Niiden avulla pyritään luomaan vankat edellytykset: [25] Yhteisissä arviointiasiakirjoissa tarkastellaan suurimpia ongelmia ja haasteita, joita ehdokasmaat kohtaavat valmistautuessaan noudattamaan täysimääräisesti eurooppalaista työllisyysstrategiaa. - aktiivisen työmarkkinapolitiikan edistämiselle; tämä edellyttää nykyisten ohjelmien tarkkaavaista arviointia ja seurantaa niiden tehokkuuden lisäämiseksi ja ohjelmien kehittämiseksi työllisyyttä edistävän kokonaisstrategian puitteissa, jolla pyritään myös tasapainottamaan alueiden välisiä eroja; - julkisten työllisyys- ja työvoimapalvelujen parantamiselle; nämä palvelut ovat ehdokasmaiden tärkein väline aktiivisen työvoimapolitiikan käyttöön ottamisessa ja kolmeen päätekijään - työnvälitys, sopivien työpaikkojen löytäminen ja ammatinvalinnanohjaus - perustuvien työttömyyden torjuntaa koskevien strategioiden laatimisessa. Tuki olisi käytettävä ensisijaisesti julkisten työllisyyspalvelujen kattavuuden parantamiseen erityisesti epäsuotuisilla alueilla, työllisyysviranomaisten koulutukseen ja automatisoitujen työnhakujärjestelmien kehittämiseen; - opetus- ja koulutusjärjestelmien kehittämiselle ja tehostamiselle erityisesti keskiasteen koulutuksen ja korkeakouluopetuksen aloilla sekä muihin, erikseen määriteltäviin elinkeinoelämän eri alojen koulutustarpeisiin vastaamiselle; - työmarkkinoilla vallitsevan miesten ja naisten välisen eriarvoisuuden ja erottelun poistamiselle erityisesti siltä osin kun on kyse tietotekniikkaan ja muihin palvelualoihin liittyvien ammatillisten pätevyyksien kehittämisestä. On tärkeää varmistaa korkealaatuiset hoitopalvelut lapsille ja muille työntekijöiden huollettavina oleville henkilöille sekä kiinnittää päätöksenteossa erityistä huomiota perheiden asemaan; - yhteiskunnallisen integroimisen edistämiselle tarjoamalla yhdennettyä sosiaalis-taloudellista tukea sosiaalisesti epäsuotuisessa asemassa olevien yhteisöjen jäsenille, parantamalla näiden osallistumismahdollisuuksia perus- ja keskiasteen koulutukseen ja kehittämällä ammatillisten uudelleenkoulutusohjelmien tarjontaa syrjäytyneiden henkilöiden aseman parantamiseksi työmarkkinoilla; etnisiin tai kielellisiin vähemmistöihin (erityisesti romaneihin) kohdistuvan syrjinnän torjumiselle toteuttamalla syrjinnän vastaisia toimenpiteitä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Näiden toimintalinjojen täytäntöönpano edellyttää kannustavia toimenpiteitä kaikilla tasoilla. 3.9. Tutkimus ja kehittäminen Euroopan unionin laajentuminen ehdokasmaihin tapahtuu samanaikaisesti eurooppalaisen tutkimusaluehankkeen [26] käynnistymisen kanssa. Hankkeen päämääränä on luoda Eurooppaan mahdollisimman suotuisat olosuhteet tutkimustoiminnan kehittämiseksi ja innovaation edistämiseksi. Tähän liittyy myös unionin tutkimuspolitiikalle asetettu määrällinen tavoite, joka vahvistettiin Barcelonan Eurooppa-neuvostossa maaliskuussa 2002: vuoteen 2010 mennessä tutkimustoiminnan ja innovaation rahoitukseen olisi osoitettava vähintään 3 % unionin BKT:sta. [26] Hyväksyttiin Lissabonin Eurooppa-neuvostossa maaliskuussa 2000. Laajentuminen avaa suotuisat näkymät eurooppalaisen tutkimusalueen kehittymiselle, koska se helpottaa tutkijoiden vaihtoa ja liikkumista ja lujittaa TTK-puiteohjelmiin assosioituneiden ehdokasmaiden tutkijoiden välistä yhteistyötä tärkeimmillä tieteenaloilla. Pitkästä tieteellisestä ja yliopistollisesta perinteestä huolimatta ehdokasmaiden ja nykyisten jäsenvaltioiden tutkimusjärjestelmien yhteensovittamiseen saattaa sisältyä erilaisia riskitekijöitä, kuten tutkijoiden siirtyminen pois hakijamaista ja kokonaisten tieteenalojen katoaminen tai näivettyminen asianmukaisten tai kansainväliset vaatimukset täyttävien instrastruktuureiden puuttuessa. Turkimukselle varatut määrärahat ovat vähentyneet useimmissa ehdokasmaissa viimeisen vuosikymmenen aikana, ja kun myös henkilöresurssit ovat supistuneet toistuvien aivovuotojen seurauksena, kuilu viidentoista jäsenvaltion unionin edistyneimpien maiden ja useimpien ehdokasmaiden välillä syvenee tutkimuskapasiteetin tärkeimpien osatekijöiden kuten henkilöresurssien, julkisten tai yksityisten investointien tason jne. suhteen. Useat seikat rajoittavat ehdokasmaiden kilpailukykyä ja innovaation kehittymistä: - yrityksille tarjottavien kansainvälisen tason teknologia-, oikeus- ja rahoituspalvelujen puutteellisuus; - innovaatioon tai teknologia-alan yritysten perustamiseen suunnatun pääoman puuttuminen; - pienimpien yritysten rahoitusvaikeudet. Toimenpiteiden osalta suositellaan kolmea toimintalinjaa: 1) henkilöresurssien lujittaminen ja kehittäminen tutkimuksen alalla: - tehostamalla tutkijakoulutusta; - tukemalla nuoria tutkijoita heidän uransa alkuvaiheessa; - kannustamalla nuoria suuntautumaan opinnoissaan matemaattis-luonnontieteellisiin aineisiin; - kehittämällä erityisesti Grid-tekniikkaan perustuvia tietoliikenneverkkoja; - edistämällä ehdokasmaiden tutkijoiden liikkuvuutta osaamisen kehittämisen ja siirtämisen kautta ja laajentamalla tutkijoiden urakehitysmahdollisuuksia; - auttamalla ehdokasmaista lähteneitä tiedemiehiä paluumuuton yhteydessä; 2) olemassa olevien infrastruktuureiden vahvistaminen ja uusien kehittäminen ehdokasmaiden tarpeiden ja taloudellis-sosiaalisten olosuhteiden mukaisesti [27]; [27] Etusijalle on asetettava infrastruktuurit, joiden avulla voidaan tieteenalasta riippumatta koota yhteen kriittinen massa voimavaroja ja varmistaa niiden käyttö kansainvälisellä tasolla. (3) vuorovaikutuksen lisääminen muun muassa opetuksen, ammatillisen koulutuksen, taloudellisen kehittämisen, tutkimuksen, riskipääoman saatavuuden ja perustamis- tai kehittymisvaiheessa oleville yrityksille suunnattujen palvelujen välillä. Vuoden 1999 suuntaviivojen toimintalinja "Networking and industrial cooperation" (verkottaminen ja teollinen yhteistyö) on erityisen tärkeä nykyisten ehdokasmaiden kannalta. 3.10. Yritys- ja innovaatiokulttuuri Pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset), joilla on ehdokasmaiden talouden ja työllisyyden kasvun kannalta keskeinen merkitys, myötävaikuttavat uusien työpaikkojen ja pääomien syntymiseen sekä tuottavuuden paranemiseen erityisesti palvelujen alalla. Pk-yritykset törmäävät kuitenkin edelleen vaikeuksiin ennen kaikkea rahoituspalvelujen saatavuuden, mutta myös innovaation kehittämisen, teknologiansiirron, tiedonsaannin ja hallinnon aloilla. Siksi onkin tarpeen kehittää yritysmyönteisempi yritys- ja innovaatiokulttuuri. Ehdokasmaiden nykyinen innovaatiopolitiikka on uutta ja toistaiseksi melko tehotonta. Myös tiukat budjettipaineet rajoittavat usein hallitusten toteuttamien toimenpiteiden laajuutta. Tällä alalla olisi kehitettävä erityisesti: - pienyrityksiä koskevan eurooppalaisen peruskirjan suosituksia [28]; [28] http://europa.eu.int/comm/enterprise/ enterprise_policy/charter/charter_fr.pdf - rahoitusjärjestelyihin liittyviä toimenpiteitä (luotto- ja riskipääomatakuut); - immateriaalioikeuksien suojaa ja patenttivirastojen rakenneuudistusta; - teknologiansiirtoa ja tutkimustulosten levittämistä; - tutkimuskeskusten ja yritysten välistä yhteistyötä, yritysten välisiä yhteenliittymiä sekä yhteistyötä pankkialan, koulutusjärjestelmien, ammatillisten järjestöjen ja yritysverkkojen kesken; - aloitteita yritysilmapiirin parantamiseksi; - hallinnollisten menettelyjen yksinkertaistamista ja yrityksille - erityisesti uusille, nopeasti kasvaville yrityksille - aiheutuvien kustannusten alentamista; - pk-yrityksille suunnattuja tukipalveluja. 3.11. Tietoyhteiskunta Ehdokasmaiden televiestintäinfrastruktuureiden taso vaihtelee suuresti sekä suhteessa unionin keskimääräiseen tasoon että kyseisten maiden kesken. Huolimatta julkisten tietoliikenneverkkojen infrastruktuureiden laajamittaisesta uudenaikaistamisesta esimerkiksi ottamalla käyttöön laajakaistatekniikka, erot uudistusprosessin toteutumisasteessa ovat edelleen huomattavia. Useimpien ehdokasmaiden onkin tehtävä mittavia investointeja täyttääkseen yhteisön lainsäädännön vaatimukset, joissa edellytetään, että peruspalvelut (kiinteät linjat, faksi ja kapeakaistainen Internet-yhteys) ovat saatavissa kaikkialla kohtuulliseen hintaan. Ehdokasmaiden kansantalouksien alhaisempi ostovoima ja vaikeudet kaupallisista lähteistä peräisin olevien (lyhyellä aikavälillä kannattamattomien) investointien saamisessa ovat vakava uhka eEurope 2005 -toimintasuunnitelman toteutumiselle. Tässä tilanteessa rakennepoliittisilla toimilla olisi pyrittävä: - kehittämään tietoyhteiskuntaan liittyviä kansallisia ja alueellisia strategioita; - panostamaan yhteisön lainsäädännön täytäntöönpanoon tietoliikennepalvelujen alalla; - eEurope 2005 -toimintaohjelman toteuttamiseen ehdokasmaissa. Päätökset tälle alalle myönnettävästä tuesta tehdään kansallisten ja alueellisten tarpeiden vertailevan arvioinnin ja perinpohjaisen tarkastelun tulosten perusteella. Onnistuminen edellyttää tietoyhteiskuntaa koskevia kokonaisvaltaisia strategioita (infrastruktuureiden ja sisällön kehittäminen), joissa otetaan huomioon ensisijaiset tavoitteet unionin, jäsenvaltioiden ja alueiden tasolla ja pyritään sisällyttämään ne asianmukaisella tavalla muihin yhteisön politiikkoihin. Yhteisön osallistuminen edellyttää myös rakenteellisia uudistuksia, joiden myötä direktiivit voidaan panna täytäntöön tietoliikennepalvelujen alalla. Nämä uudistukset eivät ole mahdollisia ilman teknistä apua.