KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE - Kohti meriympäristön suojelua ja säilyttämistä koskevaa strategiaa

1. Johdanto ja tausta

4. Meriympäristöön kohdistuvien erilaisten uhkien vuoksi kuudennessa ympäristöä koskevassa yhteisön toimintaohjelmassa esitetään, että luodaan meriympäristön suojelua ja säilyttämistä koskeva teemakohtainen strategia, jonka yleisenä tavoitteena on "edistää merten kestävää käyttöä ja säilyttää merten ekosysteemit". Näitä uhkia ovat muun muassa biologisen monimuotoisuuden heikkeneminen tai häviäminen ja muutokset sen rakenteessa, elinympäristöjen katoaminen, vaarallisten aineiden ja ravinteiden aiheuttama pilaantuminen sekä ilmastonmuutoksen mahdolliset tulevat vaikutukset. Näihin uhkiin liittyviä meriympäristöön kohdistuvia paineita ovat muun muassa kaupallinen kalastus, öljyn- ja kaasuntuotanto, merenkulku, vaarallisten aineiden ja ravinteiden päästöt vesiin ja ilmakehään, jätteiden upottaminen mereen sekä ruoppauksen ja hiekan- ja soranoton aiheuttama elinympäristön fyysinen heikkeneminen.

4. Vaikka näiden paineiden ja vaikutusten rajoittamiseksi ja vähentämiseksi onkin jo toteutettu toimenpiteitä, niitä on kehitetty aihe- ja aluekohtaisesti, mistä on ollut seurauksena hajanainen kokonaisuus meriympäristön suojelua edistäviä politiikkoja, säädöksiä, ohjelmia ja toimintasuunnitelmia kansallisella, alueellisella, EU:n ja kansainvälisellä tasolla. EU:lla ei ole kokonaisvaltaista ja yhtenäistä politiikkaa merten suojelun alalla.

4. Merillä on keskeinen merkitys maailmanlaajuisille ilmasto- ja sääolosuhteille. Meret tuottavat myös vaurautta, ovat tärkeä ravinnonlähde ja luovat työpaikkoja merkittävälle ihmismäärälle. Meriympäristömme ovat kuitenkin uhanalaisia: joissain tapauksissa siinä määrin, että niiden rakenne ja toiminta ovat vaarantumassa. Jos meriä ei säilytetä, niiden ekologiset voimavarat heikkenevät ja samalla vaarannetaan tulevien sukupolvien mahdollisuudet luoda vaurautta ja työpaikkoja.

4. Kuudennessa ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa vahvistetaan ympäristöön liittyvien yhteisön toimien ohjelma. Ohjelmassa määritetään tärkeimmät tavoitteet ja ensisijaiset toimet ympäristöalalla. Tavoitteet ja toimet perustuvat arviointeihin ympäristön tilasta ja sen kehittymisestä, mukaan luettuina sellaiset esiin nousevat kysymykset, jotka edellyttävät yhteisön aktiivista toimintaa. Ohjelmalla edistetään ympäristönäkökohtien huomioon ottamista yhteisön politiikan kaikilla osa-alueilla ja tuetaan kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista nykyisessä ja tulevassa laajentuneessa yhteisössä.

4. Tämä ohjelma on kestävää kehitystä koskevan yhteisön strategian ympäristöä käsittelevä osa. Kestävää kehitystä koskeva strategia perustuu poliittiseen sitoumukseen, jonka mukaan Euroopan unionista tulee "maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia ja parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta".

4. Näin tunnustetaan, että pitkällä aikavälillä talouskasvua, sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja ympäristönsuojelua ei voida erottaa toisistaan. Meriekosysteemien terveyden ja kunnollisen toiminnan edistäminen lisää niiden luontaista arvoa ja edistää samalla merkittävästi kestävää kehitystä.

4. Tätä ovat vahvistaneet myös Johannesburgissa järjestetyn kestävän kehityksen huippukokouksen tulokset. Kokouksen täytäntöönpanosuunnitelmassa sovittiin muun muassa seuraavista toimista:

* edistetään ekosysteemipohjaisen lähestymistavan soveltamista merten suojeluun vuoteen 2010 mennessä,

* ylläpidetään kalakantoja sellaisella tasolla tai palautetaan ne sellaiselle tasolle, että ne voivat tuottaa mahdollisimman suuren kestävän saaliin; tavoitteena on saavuttaa nämä tavoitteet kiireellisesti ehtyneiden kantojen osalta ja mikäli mahdollista viimeistään vuonna 2015,

* toteutetaan kalastuskapasiteetin hallintaa koskeva FAO:n toimintasuunnitelma vuoteen 2005 mennessä,

* toteutetaan laittoman kalastuksen ehkäisemistä koskeva FAO:n toimintasuunnitelma vuoteen 2004 mennessä,

* luodaan vuoteen 2004 mennessä säännöllinen YK:n prosessi meriympäristön tilan arviointia varten.

4. Kestävään kehitykseen tähtäävän poliittisen sitoumuksen pitäisi johtaa yhtenäisempään poliittiseen päätöksentekoon ja hallintoon, koska kullakin politiikan osa-alueella olisi otettava huomioon myös vaikutukset - myönteiset tai kielteiset - muihin osa-alueisiin ja meriekosysteemeihin. Nykyisten ja tulevien toimien muihin aloihin ja meriympäristöön kohdistuvien pitkäaikaisten vaikutusten, vaikka niitä ei tunnettaisikaan täydellisesti, arviointi ja hallinta merkitsee ennalta varautumisen periaatteeseen perustuvan ekosysteemipohjaisen lähestymistavan omaksumista. Ekosysteemipohjaisen lähestymistavan perusajatuksena on se, että meriympäristön suojeluun ja hyödyntämiseen liittyvät, joskus keskenään ristiriitaiset tarpeet yhdistetään siten, että meriympäristö pystyy tukemaan näitä tarpeita pitkällä aikavälillä.

4. Yksi meriympäristöön liittyvä erityispiirre on sen suojeluun osallistuvien organisaatioiden, alueellisten yleissopimusten ja kansainvälisten elinten lukumäärä. Lisäksi EU:lla itsellään on runsaasti säädöksiä, politiikkoja ja ohjelmia, jotka suoraan tai välillisesti vaikuttavat meriympäristön laatuun. Merten suojelun institutionaalinen ja oikeudellinen monimutkaisuus onkin yksi tärkeimmistä haasteista, johon on vastattava EU:n strategiaa luotaessa, ja sitä käsitellään tässä asiakirjassa.

4. Meriympäristön suojelusta puhuttaessa on myös määriteltävä toimien maantieteellinen toteuttamisala. Nyt määriteltävän strategian avulla on tarkoitus edistää merten suojelua ja niiden biologista monimuotoisuutta kaikkialla maailmassa. Konkreettisia toimia voidaan tietenkin helpoimmin toteuttaa jäsenvaltioiden ja ehdokasmaiden aluevesiin ja talousvyöhykkeisiin kuuluvilla merialueilla (Koillis-Atlantti, Itämeri, Välimeri ja Mustameri). EU voi kuitenkin merkittävällä tavalla vaikuttaa meriekosysteemien terveyteen myös muilla merialueilla, kuten Barentsinmerellä ja Pohjoisella jäämerellä. EU voi vaikuttaa myös kansainvälisesti kahdenvälisten sopimusten, poliittisen yhteistyön, lainsäädännön yhdenmukaistamisen, kolmansien maiden kanssa tehtävien kalastussopimusten ja kehitysohjelmien kautta sekä osallistumalla kansainvälisiin sopimuksiin ja yleissopimuksiin.

4. Tämän asiakirjan nimi on Kohti meriympäristön suojelua ja säilyttämistä koskevaa strategiaa. Koska tämä on ensimmäinen tiedonanto, jossa käsitellään meriympäristöä koskevaa strategiaa, olisi ennenaikaista määritellä yhdennetty lähestymistapa, jota tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessa. Kaikki tällaisen yhdennetyn politiikan määrittelemiseksi vaadittavat tiedot eivät ole vielä saatavilla. Tilanteen monimutkaisuuden kuvaamiseksi tiedonannossa keskitytään toimiin ja toiminta-aloihin, ja sen tarkoituksena on luoda perusta, jolle teemakohtainen strategia voidaan rakentaa. Erityisesti tässä asiakirjassa:

(1) luodaan katsaus meriympäristön nykytilaan ja määritellään tärkeimmät uhat (luku 2 ja liite 1),

(2) arvioidaan näiden uhkien rajoittamista koskevien toimintatapojen kehittämisen ja toteuttamisen nykyistä tilannetta sekä EU:ssa että alueellisella ja kansainvälisellä tasolla (luku 3 ja liite 2),

(3) määritellään aukot tietämyksessä ja tarkastellaan seurannan, arvioinnin ja tutkimuksen nykyistä tilannetta (luku 4 ja liite 3),

(4) tehdään päätelmiä siitä, mitä nykyisen tilanteen parantamiseksi olisi tehtävä (luvut 3, 4 ja 5),

(5) määritellään EU:lle asianmukaiset toiminnalliset ja institutionaaliset tavoitteet (luvut 6 ja 7),

(6) esitetään toimintasuunnitelma ja työohjelma komissiolle, jäsenvaltioille, ehdokasmaille ja kaikille asianosaisille tahoille, jotta ne voisivat vuoteen 2004 mennessä yhteistyössä määritellä ja kehittää meriympäristön suojelua ja kestävää käyttöä koskevan teemakohtaisen strategian (luku 8 ja liite 5).

2. Meriympäristön tila

4. Seuraavassa annetaan lyhyt tiivistelmä meriympäristön tilasta. Esityksessä keskitytään pääasiassa Euroopan aluemeriin. Tämä tiivistelmä ja liitteessä 1 oleva laajempi kuvaus perustuvat alueellisten meriyleissopimusten raportteihin, Euroopan ympäristökeskuksen raportteihin sekä tietoihin, joita on kerätty ja ilmoitettu EU:n omaan politiikkaan, kuten yhteiseen kalastuspolitiikkaan, liittyvien toimien yhteydessä [1].

[1] Näihin raportteihin sisältyvät muun muassa seuraavat: Helsingin komission neljäs määräaikaisarviointi (julkaistaan vuonna 2002); OSPAR-komission raportti QSR2000 (julkaistu vuonna 2000), jonka laatimiseen on osallistunut myös AMAP; EEA:n ja UNEP/MAP:n raportti State and Pressures of the Marine and Coastal Mediterranean Environment (julkaistu vuonna 1999); Mustanmeren ympäristöohjelman raportti Black Sea Pollution Assessment (Mustanmeren ympäristöohjelman julkaisema vuonna 1998). Tietoja on saatu myös Mustanmeren ympäristöohjelman Internet-sivuilta ja EEA:n vuonna 1998 julkaisemasta raportista Europe's Environment: The Second Assessment. Tiedot, jotka koskevat kalastuksen vaikutuksia tärkeimpiin kaupallisiin kalakantoihin, on saatettu ajan tasalle yhteisen kalastuspolitiikan uudistamista koskevan komission vihreä kirjan perusteella.

4. Vaikka edellä kuvatuista meriympäristöön kohdistuvista erilaisista paineista onkin olemassa tietoa, aina ei ole selvää, missä määrin näillä painella on ollut varsinaisia ympäristövaikutuksia. Tietämyksen puute sekä se, että ympäristön muutokset tapahtuvat pitkällä aikavälillä, merkitsee, että vaikutukset voivat pitkiksi ajoiksi jäädä huomaamatta.

4. Meriympäristön biologiseen monimuotoisuuteen [2] kohdistuu merkittäviä paineita. Liikakalastus on yleinen maailmanlaajuinen ongelma kaikilla Euroopan merillä ja monilla kehitys- ja teollisuusmaiden merialueilla, vaikka näiden luonnonvarojen hyödyntämistä varten onkin otettu käyttöön hallintajärjestelmiä (kuten yhteinen kalastuspolitiikka). Suurimpia ympäristöongelmia ovat seuraavat:

[2] Tässä tiedonannossa käytetään käsitettä meriympäristön biologinen monimuotoisuus samalla tavoin kuin biologista monimuotoisuutta koskevan YK:n yleissopimuksen asiaa koskevissa osissa; yleissopimuksen 2 artiklan mukaan " 'biologinen monimuotoisuus' tarkoittaa kaikkiin, kuten manner-, meri- tai muuhun vesiperäiseen ekosysteemiin tai ekologiseen kokonaisuuteen kuuluvien elävien eliöiden vaihtelevuutta; tähän lasketaan myös lajin sisäinen ja lajien välinen sekä ekosysteemien monimuotoisuus".

* monet tärkeät kaupalliset kalakannat, kuten turska ja kummeliturska, ovat pienentyneet kriittiselle tasolle, ja suurinta osaa kalakannoista kalastetaan huomattavasti enemmän kuin mikä olisi kestävää,

* tehokalastus aiheuttaa merkittäviä vahinkoja kalalajeille, jotka eivät ole kalastuksen kohteena, sekä muille eläinlajeille, kuten valaille, hylkeille, linnuille ja merikilpikonnille,

* näihin lajeihin kohdistuvien vaikutusten lisäksi kaupallinen kalastustoiminta vahingoittaa myös herkkiä luontotyyppejä, kuten Maerl- ja Posidonia-kasvustoja ja syvänmeren riuttoja,

* alemmas merten ravintoketjuihin kohdistuva kalastus aiheuttaa muutoksia meriekosysteemien rakenteessa ja toiminnassa.

4. Merten biologista monimuotoisuutta uhkaa myös ei-kotoperäisten lajien, muuntogeenisten organismien tai tauteja kantavien organismien (tahaton) tuominen ympäristöön. Tärkeimmät kulkeutumistavat ovat alusten painolastivesien päästäminen meriin ja organismien kulkeutuminen alusten rungoissa. Myös vesiviljely on merkittävä kulkeutumistapa. Ekosysteemiin tuotuina ei-kotoperäisillä lajeilla voi olla katastrofaalinen vaikutus kotoperäisiin kasvi- ja eläinyhteisöihin.

4. Lisäksi ihmisen jatkuvasti lisääntyvällä toiminnalla rannikoilla (esim. satamien rakentaminen, rannikkoalueiden suojaaminen, maantäyttö, matkailu ja hiekan- ja soranotto) on vakavia vaikutuksia rannikoiden luontotyyppeihin ja niihin liittyviin ekologisiin prosesseihin. Nämä vaikutukset voivat ulottua huomattavan kauas rannikosta. Lisääntyvän rakentamisen ja matkailun lisäksi myös padot ja tuulivoimalat voivat vaikuttaa luontotyyppeihin ja herkkiin lajeihin. Tuuli- ja aaltovoimaloita rakennettaessa olisi otettava huomioon kestävän kehityksen periaatteet.

4. Meriympäristöön joutuu erilaisia vaarallisia aineita, kun niitä päästetään tai pääsee vesiin lukuisista teollisuusprosesseista sekä kaupallisen ja kotitalouskäytön seurauksena. Tällaiset aineet ovat luonteeltaan myrkyllisiä ja hitaasti hajoavia ja voivat kertyä eliöihin; on myös olemassa näyttöä siitä, että suuri joukko erilaisia luonnollisia ja keinotekoisia aineita saattaa vahingoittaa vesieliöiden biologisia prosesseja.

4. Joitain vaarallisimpia aineita, kuten PCB-yhdisteitä, DDT:tä ja muita vanhempia torjunta-aineita, ei ole tuotettu tai käytetty EU:ssa pitkään aikaan, mutta niitä havaitaan yhä meriympäristössä. Vaikka päästöt olisivatkin loppuneet, aineet säilyvät pitkään merivedessä ja siihen liittyvissä sedimenteissä. Koska sedimentit sitovat itseensä monia epäpuhtauksia, nämä kemikaalit ovat edelleen uhka ihmisten terveydelle ja haittaavat merten luonnonvarojen hyödyntämistä. Esimerkiksi Itämerestä pyydystetyistä kaloista löytyy dioksiineja. Yhä suurempi huolenaihe ovat myös hormonitoimintaan vaikuttavat aineet, jotka on yhdistetty ihmisten sekä kalojen ja muiden merieläinlajien hedelmällisyyden laskuun. Myönteisenä kehityssuuntana voidaan mainita, että eräiden vaarallisten aineiden, erityisesti raskasmetallien, aiheuttama pilaantuminen on vähentynyt.

4. Rehevöitymistä aiheuttavat liialliset ravinnepäästöt (typpi ja fosfori). Päästöt ovat pääasiassa lähtöisin maataloudesta ja yhdyskunnista, mutta myös merellä purjehtivien alusten NOx-päästöt ilmaan voivat olla merkittävä lähde. Yhdessä muiden olosuhteiden kanssa nämä päästöt voivat aiheuttaa (normaalia suurempia) leväkukintoja. Leväkukintojen seurauksena veteen voi päästä aineita, jotka ovat myrkyllisiä sekä ihmisille että merieliöille. Tällä voi olla vaikutuksia muun muassa kalastukseen, vesiviljelyyn ja matkailuun. Mätänevät levät voivat myös aiheuttaa happikatoa pohjavesissä, millä puolestaan voi olla vakavia haittavaikutuksia herkkien alueiden meriekosysteemeille. Rehevöityminen voi johtaa myös makroskooppisten levien räjähdysmäiseen kasvuun. Levät ajautuvat rannoille ja aiheuttavat mädäntyessään haittaa ja terveysvaaroja. Esimerkkejä tämänkaltaisesta vaikutuksesta voidaan havaita Bretagnen rannikkoalueilla, missä joidenkin kaupunkien ja kylien matkailuelinkeino on romahtanut tämän ilmiön seurauksena.

4. Rehevöitymistä pidetään tärkeimpänä syynä Mustanmeren ympäristön tilan heikkenemiseen 1960-luvulta lähtien, ja se on osaltaan vaikuttanut kampamaneetin (Mnemiopsis) räjähdysmäiseen leviämiseen. Rehevöityminen on aiheuttanut selviä muutoksia myös Itämeressä. Koillis-Atlantilla vaikutukset rajoittuvat lähinnä rannikkoalueille Pohjanmeren itäosassa, Waddenzeessä, Helgolandin lahdessa, Kattegatissa ja Skagerrakin itäosassa. Välimerellä uhanalaisin alue on Adrianmeren pohjois- ja länsirannikko.

4. Ravinnepäästöjen vähentämisessä on edistytty. Useimmissa tapauksissa tämä ei ole kuitenkaan vielä johtanut ravinnepitoisuuksien selvään laskuun pahimmilla alueilla, koska vaikutukset näkyvät vasta pitkällä viiveellä. Myöskään klorofylli a -pitoisuudet, jotka ovat yksi rehevöitymisen indikaattori, eivät ole pienentyneet. Maatalouden hajalähteistä peräisin olevat typpipäästöt ja käsittelemättömät yhdyskuntajätevedet ovat toistaiseksi ratkaisematon ongelma.

4. Voimassa olevia määräyksiä, joilla pyritään estämään öljyn päästäminen mereen, rikotaan jatkuvasti, mistä seuraa merilintujen, simpukoiden ja muiden eliöiden sekä rantojen tahriutumista öljyyn. Yleensä tämänkaltainen saastuminen johtuu öljytankkien tahallisesta huuhtomisesta tai pilssi- tai painolastivesien päästämisestä mereen. Selvää vähenevää suuntausta ei voida vielä havaita. Jalostamojen toimintaan liittyvät päästöt ovat vähenemässä. Pohjanmeren offshore-laitosten kokonaisöljypäästöt ovat vähentyneet merkittävästi vuoden 1985 jälkeen. Tilannetta on kuitenkin syytä tarkkailla jatkuvasti, koska porauslautat siirtyvät uusille alueille, joissa vedet ovat syvempiä ja osan vuodesta jään peitossa.

4. Valitettavasti voidaan myös odottaa, että kaikista ennaltaehkäisevistä toimista huolimatta uusia laivaonnettomuuksia tapahtuu edelleen. Näihin onnettomuuksiin liittyy öljyn ja kemikaalien aiheuttama pilaantumisriski. Ympäristövahinkojen mahdollisuudet ovat erityisen suuret siellä, missä tärkeät laivaväylät ja satamalaitteistot sijaitsevat lähellä herkästi vahingoittuvia tai erityisiä elinympäristöjä.

4. Jatkuvaa yleistä huolta aiheuttavat radionuklidien päästöt etenkin ydinpolttoaineiden jälleenkäsittelylaitoksista. Useisiin muihin maailman alueisiin verrattuna Euroopan aluemeriin on päästetty merkittäviä määriä radioaktiivisia aineita. Näiden päästöjen vaikutuksista meriekosysteemeihin on vain vähän tietoja.

4. Roskien aiheuttaman pilaantumisen uskotaan olevan yleinen ongelma kaikilla Euroopan merillä. Tärkeimmät lähteet ovat merenkulku (kalastus ja kaupallinen merenkulku) sekä matkailu ja vapaa-ajan toiminnot. Merieliöihin kohdistuvia vaikutuksia ovat muun muassa muovikalvoihin sotkeutuneiden lintujen hukkuminen sekä nieltyjen muoviesineiden aiheuttamat lintujen, merikilpikonnien ja valaiden kuolemat. Roskien on myös havaittu levittävän epifyyttisiä eliöitä merialueille, joille ne eivät tavallisesti pääsisi. Matkailun, rakentamisen ja teollisuuden kehityspaineiden lisääntyessä rannikkoalueilla myös roskaantumisongelma saattaa pahentua.

4. Yhteisössä on vielä paljon uimarantoja, joilla esiintyy mikrobiologisen pilaantumisen aiheuttamia ongelmia. Tämä johtuu yhdyskuntajätevesien käsittelyä koskevan direktiivin puutteellisesta täytäntöönpanosta, minkä seurauksena rannat eivät täytä edes EY:n nykyisen uimavesidirektiivin vaatimuksia, tulevan direktiivin säännöksistä puhumattakaan. Ongelmia esiintyy myös yhteisön ulkopuolisilla alueilla Välimerellä; erityisen vakavia ongelmat ovat Mustallamerellä.

4. Meriympäristön terveys ja kunnollinen toiminta sekä ihmisten terveys ovat selvästi yhteydessä toisiinsa. Jos ihmiset joutuvat kosketuksiin meren kasviplanktonien biotoksiinien tai riittämättömästi käsitellyistä jätevesistä peräisin olevien taudinaiheuttajien kanssa, sillä saattaa olla välittömiä ja hyvin ilmeisiä vaikutuksia heidän hyvinvointiinsa.

4. Eräät Itämeren rannikkovaltiot ovat esimerkiksi antaneet ohjeita siitä, kuinka paljon tietyt riskiryhmät (raskaana olevat naiset, imettävät äidit, lapset) saisivat syödä tiettyjä kalalajeja dioksiineille altistumisen vuoksi, mutta sallivat kuitenkin korkeat epäpuhtauspitoisuudet kalatuotteissa. Eräillä Euroopan rannikkoalueilla petokalojen raskasmetallipitoisuudet ajoittain ylittävät sallitut raja-arvot. Ihmiset ovat ravintoketjun huipulla ja siten päätepiste epäpuhtauksille, jotka kertyvät eliöihin ja rikastuvat ravintoketjussa.

4. Ilmastonmuutoksen mahdolliset vaikutukset ovat kauaskantoisia ja niihin voi sisältyä muutoksia merivirtojen voimakkuudessa ja kulkeutumisessa, vesimassojen muodostumisessa, merenpinnan korkeudessa, sääjärjestelmien voimakkuudessa ja esiintymistiheydessä sekä sademäärässä ja valumassa. Kaikilla näillä on seurannaisvaikutuksia ekosysteemeihin ja kalakantoihin.

3. Katsaus nykytilanteeseen - meriympäristön suojelua ja säilyttämistä koskevat nykyiset politiikat ja säädökset

4. Liitteessä 2 esitetyn EU:n nykyisiä politiikkoja ja säädöksiä koskevan arvioinnin perusteella on ilmeistä, että käytettävissä on laaja valikoima meriympäristön suojelua edistäviä EU:n toimenpiteitä. Koska kuitenkin suurin osa näistä toimenpiteistä on alakohtaisia ja niiden maantieteellinen toteuttamisala vaihtelee, mitään merten suojeluun keskittynyttä yhdennettyä politiikkaa ei ole olemassa.

Uhka/paine // Säädös, politiikka tai ohjelma

Biologisen monimuotoisuuden heikkeneminen / Luontotyyppien tuhoutuminen // Kestävän kehityksen Eurooppa paremman maailman vuoksi: Kestävää kehitystä koskeva Euroopan unionin strategia; direktiivi 92/43 luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta (luontotyyppidirektiivi); direktiivi 79/409 luonnonvaraisten lintujen suojelusta (lintudirektiivi); neuvoston asetus 3760/92 yhteisön kalastus- ja vesiviljelyjärjestelmän perustamisesta; yhteinen maatalouspolitiikka; direktiivi 2000/60 yhteisön vesipolitiikan puitteista; suositusluonnos rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon toteuttamisesta Euroopassa; ehdotus direktiiviksi huvivenedirektiivin 94/25 muuttamisesta siten, että siihen sisällytetään huviveneissä käytettyjen moottoreiden melu- ja pakokaasupäästörajat (KOM(2000)639).

Vaaralliset aineet // Direktiivi 67/548 vaarallisten aineiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä sekä siihen liittyvä lainsäädäntö; direktiivi 76/769 tiettyjen vaarallisten aineiden ja valmisteiden markkinoille saattamisen ja käytön rajoituksia koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä; direktiivi 91/414 kasvinsuojeluaineiden markkinoille saattamisesta; direktiivi 98/8 biosidituotteiden markkinoille saattamisesta; direktiivi 76/464 tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta ja sen johdannaisdirektiivit; direktiivi 96/61 ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi (IPPC-direktiivi); vesipolitiikan puitedirektiivi; kemikaalipolitiikka; päästöjä koskeva lainsäädäntö, erityisesti kansalliset päästörajat.

Rehevöityminen // Direktiivi 91/676 vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta (nitraattidirektiivi); direktiivi 91/271 yhdyskuntajätevesien käsittelystä; vesipolitiikan puitedirektiivi; yhteinen maatalouspolitiikka; päästöjä koskeva lainsäädäntö / kansalliset päästörajat.

Öljyn aiheuttama pilaantuminen // Direktiivi 2000/59 aluksella syntyvän jätteen ja lastijäämien vastaanottolaitteista satamissa; yhteisön puitteet yhteistyön kehittämiseksi onnettomuuksista tai tahallisista päästöistä aiheutuvan meren pilaantumisen alalla.

Radionuklidit // Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) perustamissopimuksen nojalla vahvistetut turvallisuutta koskevat perusvaatimukset.

Terveys ja ympäristö // Direktiivi 76/160 uimaveden laadusta; jätevesidirektiivi; direktiivi 91/492 terveyttä koskevista vaatimuksista elävien simpukoiden tuotannossa ja saattamisessa markkinoille, direktiivi 91/493 terveyttä koskevista vaatimuksista kalastustuotteiden tuotannossa ja saattamisessa markkinoille ja direktiivi 96/23 elävissä eläimissä ja niistä saatavissa tuotteissa olevien tiettyjen aineiden ja niiden jäämien osalta suoritettavista tarkastustoimenpiteistä (elintarvikkeiden turvallisuutta koskeva sääntelyjärjestelmä); dioksiineja, furaaneja ja polykloorattuja bifenyylejä koskeva yhteisön strategia; ehdotus direktiiviksi huvivenedirektiivin 94/25 muuttamisesta siten, että siihen sisällytetään huviveneissä käytettävien moottoreiden melu- ja pakokaasupäästörajat (KOM(2000)639); ehdotus direktiiviksi ympäristönsuojelusta rikosoikeudellisin keinoin (KOM(2001)139).

Meriliikenne (ainoastaan ne toimenpiteet, jotka liittyvät läheisimmin meriympäristön suojeluun) // Direktiivi 93/75 vaarallisia tai ympäristöä pilaavia aineita kuljettavia aluksia koskevista vähimmäisvaatimuksista; direktiivi 94/57 alusten tarkastamiseen ja katsastamiseen valtuutettuja laitoksia sekä merenkulun viranomaisten asiaan liittyviä toimia koskevista yhteisistä säännöistä ja standardeista; direktiivi 95/21 satamavaltioiden suorittamasta valvonnasta; direktiivi 2000/59 aluksella syntyvän jätteen ja lastijäämien vastaanottolaitteista satamissa; direktiivi 2001/25 merenkulkijoiden vähimmäiskoulutuksesta; asetus 417/2002 yksirunkoisiin öljysäiliöaluksiin sovellettavien kaksoisrunkoa tai vastaavaa rakennetta koskevien rakennevaatimusten nopeutetusta käyttöönotosta.

4. Tärkeimpien alueellisten ja kansainvälisten yleissopimusten, komissioiden, järjestöjen ja sopimusten toimivaltuuksia, tavoitteita ja toimia kuvataan liitteessä 2. Yksityiskohtaisempia taustatietoja annetaan liitteessä 4.

Uhka/paine // Kansainväliset yleissopimukset / Komissiot / Järjestöt

Yleinen // Yleissopimus Koillis-Atlantin merellisen ympäristön suojelusta (OSPAR); yleissopimus Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelusta (HELCOM); yleissopimus Välimeren suojelemisesta pilaantumiselta (Barcelonan yleissopimus); yleissopimus Mustanmeren suojelemisesta pilaantumiselta (Bukarestin yleissopimus); Pohjanmeren konferenssi.

Biologisen monimuotoisuuden heikkeneminen / Luontotyyppien tuhoutuminen // OSPAR; HELCOM; Barcelonan yleissopimus; Itämeren ja Pohjanmeren pienvalaiden suojelusopimus (ASCOBANS); Mustanmeren ja Välimeren valaiden suojelusopimus (ACCOBAMS); Kansainvälinen Itämeren kalastuskomissio (IBSFC); Koillis-Atlantin kalastuskomissio (NEAFC); Pohjois-Atlantin lohensuojelujärjestö (NASCO); Kansainvälinen Atlantin tonnikalojen suojelukomissio (ICCAT); biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus; YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO); yleissopimus muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemisesta (Bonnin yleissopimus); yleissopimus Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristöjen suojelusta (Bernin yleissopimus); Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimus (UNCLOS).

Vaaralliset aineet // OSPAR; HELCOM; Barcelonan yleissopimus; Bukarestin yleissopimus; yleissopimus jätteen ja muun aineen mereen laskemisesta aiheutuvan meren pilaantumisen ehkäisemisestä (Lontoon yleissopimus); hitaasti hajoavia orgaanisia yhdisteitä koskeva Tukholman yleissopimus; kansainvälinen yleissopimus alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä (MARPOL 73/78); valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskeva YK:n Euroopan talouskomission yleissopimus (LRTAP); tiettyjä kansainvälisesti markkinoituja vaarallisia kemikaaleja ja torjunta-aineita koskevasta ilmoitetun ennakkosuostumuksen menettelystä tehty Rotterdamin yleissopimus.

Rehevöityminen // OSPAR; HELCOM; Barcelonan yleissopimus; Bukarestin yleissopimus.

Öljyn aiheuttama pilaantuminen // OSPAR; sopimus yhteistyöstä öljyn ja muiden haitallisten aineiden aiheuttaman Pohjanmeren pilaantumisen ehkäisemiseksi (Bonnin sopimus); sopimus yhteistyöstä öljyn aiheuttaman meren pilaantumisen torjuntatoimenpiteiden toteuttamiseksi (Kööpenhaminan sopimus); sopimus yhteistyöstä hiilivetyjen ja muiden haitallisten aineiden aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemiseksi (Lissabonin sopimus, ei vielä voimassa), HELCOM; Barcelonan yleissopimus; Bukarestin yleissopimus; MARPOL 73/78.

Radionuklidit // OSPAR; HELCOM; Barcelonan yleissopimus; Bukarestin yleissopimus; Kansainvälinen atomienergiajärjestö; Lontoon yleissopimus.

Terveys ja ympäristö // HELCOM; Barcelonan yleissopimus; Bukarestin yleissopimus; Euroopan ympäristö- ja terveyskomitea; Maailman terveysjärjestö; Euroopan neuvoston yleissopimus ympäristönsuojelusta rikosoikeudellisin keinoin.

Meriliikenne // Kansainvälinen merenkulkujärjestö (IMO) hallinnoi useita meriliikennettä koskevia maailmanlaajuisia yleissopimuksia; satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskeva Pariisin yhteisymmärryspöytäkirja; HELCOM; Barcelonan yleissopimus.

4. Meriympäristön suojeluun osallistuvien erilaisten organisaatioiden suuri lukumäärä on ilmeinen. Näiden organisaatioiden toiminnan kattama maantieteellinen alue on suurelta osin päällekkäinen yhteisön vesien kanssa. Myös jäsenyyden suhteen esiintyy päällekkäisyyttä, joskin eri mitassa eri organisaatioissa.

4. Meriympäristöön kohdistuvien erityisten uhkien ja paineiden osalta EU:n toimista ja alueellisista tai kansainvälisistä toimista voidaan tehdä seuraavat päätelmät.

Biologisen monimuotoisuuden heikkeneminen ja luontotyyppien suojelu

4. Tärkeimmät politiikat ja toimet, joissa käsitellään lajien ja luontotyyppien suojelua EU:ssa, ovat luontotyyppidirektiivi ja lintudirektiivi, yhteinen kalastuspolitiikka, yhteinen maatalouspolitiikka sekä biologista monimuotoisuutta koskevat toimintasuunnitelmat. Lajien ja luontotyyppien suojelun alalla toteutetaan OSPAR-yleissopimukseen sekä Helsingin ja Barcelonan yleissopimuksiin liittyviä toimia. Itämeren alueen toimet ja tavoitteet on määritelty Itämeren Agenda 21 -toimintaohjelmassa. Mustanmeren biologista monimuotoisuutta ja luontotyyppien suojelua koskevat toimet eivät ole vielä kehittyneet kovin pitkälle.

4. Kansainväliset yleissopimukset, joita on tehty kalakannoista (esim. Atlantin lohesta NASCO:n puitteissa) ja biologisesta monimuotoisuudesta (esim. biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus ja ASCOBANS), ovat joko yleisluonteisia tai koskevat tiettyjä kalakantoja ja ovat tämän alan toiminnan tärkeimpiä edistäjiä. ASCOBANSin nojalla tehdyt päätökset ja luontotyyppidirektiivin säännökset eivät ole täysin yhdenmukaisia. Yhdennetyn ja johdonmukaisen lähestymistavan avulla voitaisiin välttää epäjohdonmukaisuuksia aloilla, joilla on vielä mahdollisuuksia kehittää rinnakkaisia toimia.

Vaaralliset aineet

4. Vaarallisten aineiden aiheuttaman pilaantumisen rajoittamiseen liittyvistä EU:n toimenpiteistä merkittävimpiä ovat uusista ja olemassa olevista aineista annetut direktiivit, IPPC-direktiivi, vesipolitiikan puitedirektiivi ja uusi kemikaalipolitiikka. Kaikkiin alueellisiin meriyleissopimuksiin sisältyy vaarallisten aineiden rajoittamiseen liittyviä toimenpiteitä, jotka ovat joskus hyvinkin yksityiskohtaisia. EU:n ja OSPARin välillä on viime aikoina kehitetty hedelmällistä yhteistyötä vaarallisten aineiden valinnan ja priorisoinnin sekä näiden aineiden arvioinnin alalla siten, että OSPAR esittää huolenaiheensa komissiolle ja toimenpiteistä päättää yhteisö, jolla on paremmat mahdollisuudet antaa oikeudellisia säännöksiä. Prioriteettiaineiden suhteelliset riskiluokitukset saattavat olla EU:ssa erilaisia kuin alueellisissa meriyleissopimuksissa. Tämä johtuu siitä, että aineilla on erilainen merkitys meriympäristössä ja makean veden ympäristössä ja niiden käyttötavat vaihtelevat Euroopan eri maissa.

4. Suuri osa meriyleissopimusten säännöksistä liittyy pyrkimyksiin valvoa sellaisia kemiallisia tuotteita ja teollisuuslaitoksia, jotka kuuluvat myös yhteisön lainsäädännön piiriin. Tästä on seurannut toimien laajaa päällekkäisyyttä sekä epätietoisuutta, koska eräät maat ovat omaksuneet erilaisia kantoja eri foorumeilla. Viime aikoina on pyritty jossain määrin koordinoimaan yleissopimusten ja yhteisön työohjelmia ja noudattamaan yhteisiä menettelytapoja. Pidemmällä aikavälillä merkittäviä ovat kansainväliset toimet, joita toteutetaan äskettäin tehdyn hitaasti hajoavia orgaanisia yhdisteitä koskevan yleissopimuksen sekä epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevan yleissopimuksen pöytäkirjojen puitteissa.

Rehevöityminen

4. Tärkeimmät rehevöitymisen torjuntaan liittyvät EU:n välineet ovat nitraattidirektiivi, jätevesidirektiivi, vesipolitiikan puitedirektiivi ja yhteinen maatalouspolitiikka. Sekä OSPARissa (sen rehevöitymisen torjuntaa koskevassa strategiassa) että HELCOMissa korostetaan tarvetta toteuttaa nämä toimenpiteet sekä selvittää, mitkä lisätoimenpiteet olisivat tarpeen. Sekä EU:n että kansallisten meriyleissopimusten tasolla tapahtuva sääntely aiheuttaa sekaannusta ja toimien päällekkäisyyttä. Meriympäristön rehevöitymisasteen arvioinnissa alueellisten meriyleissopimusten puitteissa toteutettavat toimet hyödyttäisivät myös yhteisöä.

Öljyn aiheuttama pilaantuminen

4. Vaikka IPPC-direktiiviä ja ympäristövaikutusten arvioinnista annettua direktiiviä voidaankin soveltaa tällä alalla, EU:lla ei ole erityisesti öljyn ja kaasun offshore-tuotantoa koskevaa politiikkaa tai lainsäädäntöä. Alan päästöjen rajoittamista koskevia toimenpiteitä kehitetään pääasiassa OSPARin piirissä. Lisäksi MARPOL 73/78 -yleissopimuksen liitettä 1 (öljy) voidaan soveltaa maailmanlaajuisesti alusten aiheuttaman pilaantumisen torjuntaan. Näitä sääntöjä täydentävät EY:n säännökset, jotka koskevat EU:n satamiin matkalla olevia aluksia (pääasiassa satamavaltioiden suorittamasta valvonnasta ja jätteiden vastaanottolaitteista annetut direktiivit). Tämän alan toimissa ei nykyisin esiinny kilpailua tai haitallista päällekkäisyyttä.

4. Tärkein meren pilaantumisen torjuntaan liittyvä EU:n toimi on hiilivetyjen ja vaarallisten ja myrkyllisten aineiden päästöistä aiheutuvan meren pilaantumisen valvontaa ja vähentämistä koskeva toimintaohjelma. Myös HELCOM, Bonnin ja Lissabonin sopimukset sekä Barcelonan yleissopimus vaikuttavat tällä alalla. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että nämä toimet ovat hyvin koordinoituja ja hyödyllisiä kaikille osapuolille.

Radionuklidien aiheuttama saastuminen

4. Radioaktiivisten jätteiden upottaminen mereen on maailmanlaajuisesti kiellettyä. Euroopan merillä tällaisten jätteiden upottaminen on kielletty kokonaan. Euratomin perustamissopimuksessa määrätään mahdollisuudesta antaa suosituksia radioaktiivisuuden tasoista vedessä, ilmassa ja maaperässä. Tätä säännöstä ei ole kuitenkaan tähän mennessä sovellettu meriympäristöön. OSPAR toteuttaa osana radioaktiivisia aineita koskevaa strategiaansa toimia, joilla pyritään tunnistamaan, priorisoimaan, seuraamaan ja rajoittamaan radioaktiivisten aineiden tahallisia ja tahattomia päästöjä. HELCOM aloitti radioaktiivisten aineiden seurannan vuonna 1985; tällä toiminnalla jatkettiin IAEA:n aiemmin koordinoimaa työtä. Ohjelmaan sisältyy keinotekoisten radioaktiivisten aineiden lähteiden ja pitoisuuksien seuranta vedessä, eliöissä ja sedimenteissä. Euroopan komissio saattaa parhaillaan ajan tasalle MARINA-hanketta, joka koskee yhteisön väestön altistumista Pohjois-Euroopan merivesien radioaktiivisuudesta aiheutuvalle säteilylle. Hankkeen tuloksia hyödynnetään nyt ja jatkossakin alueellisten yleissopimusten toimissa. Tällä alalla ei esiinny toimien päällekkäisyyttä. Radioaktiivisia aineita koskevat yhteisön ja alueellisten meriyleissopimusten toimet näyttävät täydentävän toisiaan.

Terveys ja ympäristö

4. Tärkeimmät mikrobiologista saastumista rajoittavat EU:n säädökset ovat uimavesidirektiivi ja jätevesidirektiivi. Suurimpia ongelmia esiintyy kuitenkin EU:n ulkopuolisilla Välimeren alueilla ja Mustallamerellä, koska näillä alueilla ei ole riittäviä jätevesien käsittelylaitoksia. Nämä alueet hyötyisivät paremmasta yhteistyöstä. Toimien päällekkäisyyttä ei esiinny.

4. Elintarvikkeiden turvallisuutta koskevat yhteisön toimet eivät ole päällekkäisiä alueellisten meriyleissopimusten toimien kanssa, koska nämä organisaatiot eivät käsittele terveyteen ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä.

4. Kaksi oikeudellista välinettä, yksi EU:n tasolla ja toinen koko Euroopan tasolla, voisi parantaa meriympäristön suojelua Euroopassa velvoittamalla jäsenvaltiot tai sopimusvaltiot säätämään rikosoikeudellisista seuraamuksista, joilla ehkäistäisiin näille maille haitallista toimintaa. Kumpikaan näistä välineistä ei ole kuitenkaan vielä tullut voimaan; neuvosto ei ole hyväksynyt ensin mainittua välinettä ja toista ei ole vielä ratifioitu.

Meriliikenne

4. Merenkulku on ala, jota säännellään tarkasti kansainvälisellä tasolla. Meriliikennettä ja sen turvallisuus- ja ympäristönäkökohtia koskeva yhteisön lainsäädäntö on siis väistämättä usein sidoksissa kansainvälisellä tasolla annettuihin säännöksiin. Yhteisön päätehtävänä on ollut löytää heikkouksia ja aukkoja kansainvälisissä määräyksissä ja niiden täytäntöönpanossa ja säätää tarvittaessa erityisistä yhteisön toimenpiteistä. Toimet eivät siis ole päällekkäisiä. Jos aluksia ajatellaan tuotteina, niiden kokonaisympäristövaikutuksia, jotka koostuvat materiaalien kulutuksesta, päästöistä ja jätteen syntymisestä alusten rakentamisen, käytön ja käytöstä poiston aikana, voitaisiin käsitellä yhtenäisemmällä tavalla.

4. Katsaus nykytilanteeseen - Tietämyspohja

4.1. Onko meillä riittävästi tietoa meriympäristön suojelemiseksi ja säilyttämiseksi - Aukot tietämyksessä

4. Luvussa 2 annettiin yleiskuva meriympäristön tilasta. Tässä jaksossa esitellään lyhyesti tärkeimmät tietojen puutteellisuudet. Kuten luvussa 2 jo todettiin, meriympäristöön kohdistuvista erilaisista paineista on olemassa tietoa, mutta usein ei ole selvää, mitä varsinaisia ympäristövaikutuksia näistä paineista seuraa. Tässä katsauksessa otetaan huomioon nykyisten seurantaohjelmien tiedot sekä alueellisten meriyleissopimusten arviointikertomuksissa esitetyt tiedot.

4. Biologisen monimuotoisuuden säilyttämisen ja kestävän hyödyntämisen olisi perustuttava ekosysteemipohjaiseen lähestymistapaan. Tämän perusteella voidaan määritellä seuraavat neljä merkittävintä puutetta:

(1) kuinka ihmisen aiheuttamat muutokset ja luonnolliset prosessit vaikuttavat biologiseen monimuotoisuuteen ja mikä on ympäristön palautumiskyky ja -nopeus sen jälkeen, kun vaikutusten aiheuttajia on heikennetty tai ne on poistettu?

(2) kuinka muutokset lajien monimuotoisuudessa ja lajirakenteessa vaikuttavat meri- ja rannikkoekosysteemien toimintaan?

(3) mitkä ovat vaikutukset meriympäristön biologisen monimuotoisuuden eri osatekijöihin eli heikkenemiseen, häviämiseen ja kestoon?

(4) kuinka kestävä kehitys olisi määriteltävä suhteessa biologiseen monimuotoisuuteen ja kuinka muutoksia olisi seurattava?

4. Jotta merivesien kalakantoja voitaisiin hallita paremmin, tarvitaan entistä luotettavampia ja tarkempia tietoja. Lisäksi tarvitaan lisää tietoja kalastuksen vaikutuksista lajeihin, jotka eivät ole kalastuksen kohteena, kuten pohjaeliöt, hait, rauskut, merikilpikonnat, merilinnut ja merinisäkkäät, sekä vaikutuksista bentaalisiin luontotyyppeihin, kuten syvänmeren elinympäristöihin. Lisätietoja tarvitaan myös muutosten aiheuttamien vaikutusten laajuudesta, vaikutuksista lajirakenteeseen sekä häiriöistä trofiatasoilla.

4. Suojelun tarpeessa olevat lajit ja luontotyypit on kartoitettu joillain alueilla, kun taas toisilla alueilla tämä on vielä tekemättä. Myös merten biologisen monimuotoisuuden osatekijöiden kartoittamista on yhdenmukaistettava.

4. Merten nisäkäspopulaatioita koskevat tiedot ovat epätäydellisiä erityisesti populaatioiden runsauden ja kehityssuuntien sekä ihmisen toiminnan vaikutusten osalta.

4. Tietoja ei ole myöskään riittävästi niiden vaikutusten tunnistamiseksi, seuraamiseksi ja arvioimiseksi, joita ei-kotoperäisten lajien tuominen ympäristöön aiheuttaa.

4. Luotettavat tiedot lukuisten kemikaalien luontaisista ominaisuuksista sekä niiden pitoisuuksista meriympäristössä joko puuttuvat kokonaan tai ovat vaikeasti saatavilla. Useille kemikaaleille, joiden katsotaan olevan mahdollisesti haitallisia meriympäristölle, ei ole olemassa rutiininomaisia seurantaohjelmia. Seurantaohjelmien piiriin kuluvista kemikaaleista saatavilla olevien tietojen alueellinen kattavuus ei näytä tarjoavan kokonaiskuvaa meriympäristön kemiallisesta tilasta. Saatavilla olevien tietojen perusteella on ollut vaikea määritellä luotettavia kehityssuuntia kemikaalien aiheuttamasta pilaantumisesta. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että aikasarjat ovat liian lyhyitä ja/tai tiedot eivät ole vertailukelpoisia tai luotettavia.

4. Meriympäristöön päästettyjen, ihmistoiminnasta aiheutuvien kemikaalien, joilla voi olla vaikutuksia merieliöiden hormonitoimintaan, kulkeutumisesta ja pitoisuuksista on saatavilla vain vähän tietoja. Tapaa, jolla mahdolliset hormonaaliset haitta-aineet vaikuttavat eliöihin, ei täysin tunneta, ja lisätietoja tarvitaan estrogeenivaikutusten lisäksi myös muista hormonaalisista vaikutuksista. Lisäksi arviointi vaarallisten aineiden meriekosysteemeille aiheuttamista pitkän aikavälin vaaroista on tekemättä.

4. HELCOMin ja Bonnin sopimuksen puitteissa on jo pitkän aikaa kerätty tietoja alusten laittomista öljypäästöistä. Muiden alojen tiedot ovat puutteellisia eivätkä täysin edustavia.

4. Varsin puutteellisesti ymmärretään myös sitä, kuinka meriekosysteemi reagoi ravinnepäästöihin (esim. haitallisilla leväkasvustoilla, leväyhteisön rakenteen ja kierron muutoksilla). Lisätietoja tarvitaan etenkin ravinnesuhteiden muuttumisen vaikutuksista sekä liuenneen ja hiukkasmuotoisen typen ja fosforin vaikutuksista.

4. Ravinteiden luonnollista vaihtelua ja ekosysteemien reaktioita koskevat tiedot ovat puutteellisia; tämä koskee myös pitkän aikavälin kehityssuuntien mittaamista ja arviointia. Lisätutkimuksia tarvitaan myös siitä, missä määrin typen oksidien päästöt ilmaan, mukaan luettuina päästöt merellä purjehtivista aluksista, vaikuttavat meriympäristön rehevöitymiseen.

4. Myös radioaktiivisten aineiden aiheuttamaa pilaantumista ja näiden aineiden meriympäristöön kohdistuvia vaikutuksia, meriympäristön roskaantumista ja sen vaikutuksia merieliöihin sekä kala- ja simpukkatuotteiden saastumista koskevat tiedot ovat puutteellisia.

4.2. Seuranta-, arviointi-, raportointi- ja tutkimusohjelmat

4. Seurantaan, arviointiin, raportointiin ja tiedonhallintaan sekä tutkimukseen liittyviä nykyisiä toimia kuvataan liitteessä 3.

4. Tästä katsauksesta käy ilmi, että useimmat järjestöt, jotka ovat mukana kehittämässä meriympäristön suojelutoimenpiteitä, osallistuvat myös seuranta- ja arviointitoimiin. Lisäksi Euroopan ympäristökeskus (EEA) ja Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) osallistuvat arviointitoimiin Euroopan tasolla. Kansainvälisellä tasolla muun muassa Hallitustenvälinen meritieteellinen komissio (IOC), Meren pilaantumisen tieteellisten näkökohtien asiantuntijaryhmä (GESAMP) ja YK:n ympäristöohjelma (UNEP) laativat tai aikovat laatia säännöllisiä arviointeja meriympäristön tilasta. Euroopan tasolla voidaan tehdä seuraavat päätelmät.

Seuranta

4. Euroopan kannalta tarkasteltuna alueellisten meriyleissopimusten nykyiset seurantaohjelmat eivät ole kovin yhtenäisiä laajuutensa, sisältönsä (ohjelmien kattamat kysymykset) ja yksityiskohtaisuutensa (maantieteellinen ja ajallinen tiheys) suhteen. Osa eroavuuksista johtuu kuitenkin näiden merten rannikkovaltioiden erilaisista ympäristöolosuhteista ja eroista niiden sosioekonomisessa ja poliittisessa tilanteessa. Vesipolitiikan puitedirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä toteutettavat toimet voivat toimia sysäyksenä yhtenäisemmän lähestymistavan kehittämiselle.

Arviointi

4. Tiettyä toiminnan päällekkäisyyttä voidaan havaita EEA:n ja alueellisten meriyleissopimusten viimeisimmissä arvioinneissa. Tätä päällekkäisyyttä voitaisiin vähentää sovittamalla yhteen arviointien tiheydet ja ajankohdat ja yhdenmukaistamalla niiden sisältöä ja toteuttamistapaa. Niitä tapauksia varten, joissa useat arvioinnit perustuvat samaan aineistoon, ei ole olemassa menettelyjä, joiden mukaisesti järjestöt voisivat osallistua muiden järjestöjen arviointien laadintaan. Lisäksi julkisesti rahoitettujen seurantatietojen saatavuudelle on esteitä.

Raportointi ja tiedonhallinta

4. Raportoinnin ja tiedonhallinnan tilannetta on parannettava. Tämä voitaisiin toteuttaa Euroopan tasolla, ja se voisi perustua erityyppisen tiedon tuotantoa, saatavuutta ja käyttöä koskevaan yhteiseen politiikkaan.

Tutkimus

4. Tutkimus on tuottanut arvokasta tietoa meriympäristön tilasta ja sen ekosysteemeistä, mutta paljon uutta tutkimusta tarvitaan edelleen. Julkisesti rahoitetun tutkimustoiminnan tulokset eivät ole useinkaan yleisesti saatavilla eikä niitä hyödynnetä käytännön toiminnassa. Tästä syystä on aiheellista parantaa tietojenvaihtoa tutkimusyhteisön ja käytännön toimia toteuttavien tahojen välillä sekä tutkimuksen painopistealueiden määrittelyssä että tulosten soveltamisessa käytännön seuranta- ja arviointitoimiin eri alueilla.

5. Yleiset päätelmät nykytilanteesta

4. Kuten edellisissä jaksoissa on osoitettu, lukuisia ongelmia on vielä ratkaisematta ja suuria uhkia on edelleen olemassa riippumatta siitä työstä, joita eri elimet ovat tehneet viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Joitain merkittäviä laadullisia parannuksia on saatu aikaan Euroopan merissä, ja pilaantumista pahentava kehityssuunta on joissain tapauksissa saatu pysäytettyä tai jopa käännettyä.

4. Katsaus nykyisiin seuranta- ja arviointiohjelmiin ja niiden tuottamaan tietämykseen paljastaa monia merkittäviä aukkoja tiedoissa, jotka koskevat meriympäristön tilaa ja toteutettavien toimien tehokkuutta. Näin ollen monissa tapauksissa on epäselvää, olisiko käyttöön otettava uusia suojelutoimia ja jos olisi, minkälaisia. Usein on myös epäselvää, millä hallinnollisella tasolla näitä toimia olisi käsiteltävä.

4. Suurinta osaa siitä yhteisön lainsäädännöstä, jolla on vaikutusta meriympäristön suojeluun, ei ole nimenomaisesti laadittu tätä silmällä pitäen. Alueellisten meriyleissopimusten meriympäristön suojeluun suunnattujen valvontatoimien täytäntöönpanoa on vaikea varmistaa, vaikka ne joissain tapauksissa ovatkin oikeudellisesti sitovia. Siksi on epäselvää, riittävätkö nämä toimenpiteet yhdessä takaamaan meriympäristön halutun suojelun ja säilyttämisen tason.

4. Lisäksi edellä luvuissa 3 ja 4 kuvatulla nykytilanteella on tai saattaa olla seuraavia seurauksia: toisistaan poikkeavat arviot ympäristöuhkien rajoittamistarpeesta, eri järjestöjen yleisten toimintaperiaatteiden ja niiden mukaisesti hyväksyttyjen erityisten toimenpiteiden epäjohdonmukaisuus ja epävarmuus niiden riittävyydestä, poliittisen päätöksentekoketjun katkeaminen yhden järjestön siirtäessä tietyt kysymykset jollekin toiselle järjestölle jatkotoimia varten, toimivaltuuksia koskevat kiistat, jäsenvaltioiden epäjohdonmukaiset kannat eri foorumeilla sekä toimien päällekkäisyys ja voimavarojen tuhlaaminen.

4. Vaikka luvuissa 2-4 esitetyssä analyysissä keskityttiin pikemminkin alueelliseen kuin maailmanlaajuiseen ulottuvuuteen, monia yleisistä päätelmistä voidaan soveltaa myös maailmanlaajuisesti. Vaikka YK:ssa on tehty joitain alakohtaisia asiakirjoja UNCLOSin ja UNEPin puitteissa, niiden ratifiointia ja täytäntöönpanoa on parannettava. Myös maailmanlaajuisten ohjelmien koordinointia on tehostettava. Samoin on tarpeellista tehdä meriympäristön tilasta kattava arviointi, jonka olisi perustuttava alueelliseen ja alakohtaiseen aineistoon. Lisäksi etenkin kehitysmaissa on luotava tarvittavia valmiuksia sekä tietämyspohjan kehittämiseksi että hallintatoimenpiteiden toteuttamiseksi.

4. Maailmanlaajuiseen ulottuvuuteen liittyy myös yhteisön asema suhteessa sen ulkopuolisin maihin. Asiasisällön osalta strategialla on vaikutuksia yhteisön kauppa- ja kehitysyhteistyösopimuksiin sekä yhteisön ulkopuolisten maiden kanssa tehtyihin kalastussopimuksiin. Yhteisön olisi edistettävä politiikkaansa maailmanlaajuisesti osallistuessaan YK:n eri järjestöjen monenvälisiin kokouksiin sekä tehdessään kahdenvälisiä ja monenvälisiä sopimuksia.

6. Tie eteenpäin

4. Yhdessä tarkasteltuna nämä päätelmät osoittavat, että meriympäristöä koskevassa strategiassa olisi asetettava kunnianhimoiset, selkeät ja yhtenäiset tavoitteet merten kestävän käytön edistämiseksi ja meriekosysteemien säilyttämiseksi (ks. luku 7). Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi toteutettavien toimien (ks. luku 8) tulisi sisältää seuraavat osatekijät:

* yhtenäisen meriympäristöä koskevan politiikan kehittäminen siirtymällä kohti ekosysteemipohjaista lähestymistapaa nykyisten politiikkojen pohjalta,

* sekä voimassa olevan että uuden lainsäädännön täytäntöönpanon ja noudattamisen valvonnan tehostaminen yhdenmukaisesti,

* mekanismit ja toimet, joilla pyritään helpottamaan näiden toimenpiteiden koordinointia sekä koordinointia eri organisaatioiden ja muiden asianosaisten tahojen välillä,

* aloitteet tietämyksen lisäämiseksi Euroopan merten tilan aiemmasta kehityksestä ja mahdollisista tulevista skenaarioista sekä menettelyt ja menetelmät tämän tiedon arvioimiseksi,

* meriympäristön suojeluun liittyvien erilaisten rahoitusvälineiden käytön edistäminen ja niiden välisen koordinoinnin parantaminen,

* näiden strategian osatekijöiden toteuttaminen sekä alueellisesti että maailmanlaajuisesti.

7. Tavoitteet

Yleinen tavoite

Meriympäristöä koskevan strategian olisi oltava osa kestävää kehitystä koskevaa yhteisön strategiaa. Tästä syystä, ja kuten kuudennessa ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa on todettu, strategian pitäisi edistää merten kestävää käyttöä ja meriekosysteemien säilyttämistä, merenpohja, jokisuistot ja rannikkoalueet mukaan luettuina, kiinnittämällä erityistä huomiota kohteisiin, joilla on suuri arvo biologisen monimuotoisuuden kannalta.

4. Tämä yleinen tavoite olisi toteutettava käytännössä asettamalla erityisiä ala- tai kysymyskohtaisia (väli-)tavoitteita, joiden saavuttamiselle olisi määritettävä aikataulu. Tämän toteuttaminen edellyttää, että kaikkiin uhkiin puututaan yhdennettyä lähestymistapaa käyttäen. Uhkien kielteiset vaikutukset meriympäristöön on arvioitava huolellisesti ja esiin nousevat uhat tunnistettava.

4. Tähän tavoitteeseen pyrittäessä on tunnistettava ja otettava huomioon eri merten ja niiden osien ekologisten ominaispiirteiden alueellinen vaihtelevuus, merten tosiasiallinen tila, meriin kohdistuvat paineet ja uhat, eri alueiden poliittiset, sosiaaliset ja taloudelliset olosuhteet sekä voimassa olevat kansainväliset institutionaaliset järjestelyt.

4. EY:n politiikalle on jo määritelty useita erityistavoitteita perustamissopimuksen ja erityisen lainsäädännön sekä alueellisten meriyleissopimusten pohjalta. Näitä tavoitteita, jotka ovat usein luonteeltaan poliittisia tai pyrkimyksenomaisia, on käytetty lähtökohtana seuraavien tavoitteiden määrittelyssä. Näiden tavoitteiden toteuttamisessa olisi otettava huomioon niiden yleinen kunnianhimoinen luonne, mutta samalla olisi tunnustettava korjaavien toimien todellisen tarpeen ja toteuttamismahdollisuuksien alueelliset vaihtelut.

Biologisen monimuotoisuuden heikkeneminen ja luontotyyppien tuhoutuminen

Tavoite 1

Göteborgissa kesäkuussa 2001 kokoontunut Eurooppa-neuvosto esitti kestävää kehitystä koskevan keskustelunsa päätelmissä, että EU:n poliittisena tavoitteena on pysäyttää biologisen monimuotoisuuden heikkeneminen vuoteen 2010 mennessä. Tämä on erittäin kunnianhimoinen ja haastava tavoite, joka toimii ympäristöpolitiikan liikkeelle panevana voimana seuraavien 8 vuoden ajan.

Tavoite 2

Pidemmällä aikavälillä tavoitteena on varmistaa biologisen monimuotoisuuden kestävä hyödyntäminen suojelemalla ja säilyttämällä luontotyyppejä ja luonnonvaraista eläimistöä ja kasvistoa ensikädessä Euroopan merillä, muun muassa kunnostamalla meriekosysteemejä ja palauttamalla tiettyjä trofiatasoja, joihin ihmisen toiminta on vaikuttanut, sekä estämällä ihmisen aikaansaama uusien ei-kotoperäisten lajien, muuntogeenisten organismien ja taudinaiheuttajien tuominen ympäristöön.

Tavoite 3

Parhaillaan käynnissä olevan yhteisen kalastuspolitiikan uudistuksen yhteydessä on jo määritelty ympäristön kannalta merkittäviä tavoitteita, jotka on sisällytetty komission uudistusehdotukseen. Tällainen tavoite on muun muassa kalavarojen hoidon muuttaminen siten, että heikkenevät kannat saadaan käännettyä kasvuun ja varmistetaan kalakantojen kestävyys ja ekosysteemien terveys sekä EU:ssa että maailmanlaajuisesti.

Vaaralliset aineet

Tavoite 4

Tavoitteena on vähentää asteittain meriympäristölle vaarallisten aineiden tahallisia ja tahattomia päästöjä. Lopullisena tavoitteena on saavuttaa meriympäristössä pitoisuudet, jotka ovat lähellä tausta-pitoisuuksia luonnollisesti esiintyvien aineiden osalta ja lähellä nollaa keinotekoisten synteettisten aineiden osalta.

Rehevöityminen

Tavoite 5

Tavoitteena on poistaa ihmisen aiheuttamat rehevöitymisongelmat vuoteen 2010 mennessä vähentämällä asteittain ihmistoiminnasta aiheutuvia ravinnepäästöjä niille meriympäristön alueille, joilla nämä päästöt todennäköisesti aiheuttavat tällaisia ongelmia joko suoraan tai välillisesti. Jos rehevöitymistä koskevia alueellisia tavoitteita ei ole asetettu, tämän tavoitteen saavuttamiseksi kehitetään aluekohtaisia toimia ja aikatauluja yhteistyössä alueellisten meriyleissopimusten hallintoelinten kanssa.

Radionuklidit

Tavoite 6

Radionuklidien osalta tavoitteena on estää ionisoivan säteilyn aiheuttama pilaantuminen vähentämällä asteittain ja merkittävästi radioaktiivisten aineiden päästöjä. Lopullisena tavoitteena on saavuttaa meriympäristössä pitoisuudet, jotka ovat lähellä tausta-pitoisuuksia luonnollisesti esiintyvien radioaktiivisten aineiden osalta ja lähellä nollaa keinotekoisten radioaktiivisten aineiden osalta. Tämä tavoite pitäisi saavuttaa vuoteen 2020 mennessä.

Öljyn aiheuttama pilaantuminen

Tavoite 7

Tässä tapauksessa tavoitteena on varmistaa aluksilta ja offshore-laitoksista peräisin olevan öljyn nykyisten päästörajojen noudattaminen viimeistään vuoteen 2010 mennessä ja lopettaa kaikki päästöt näistä lähteistä vuoteen 2020 mennessä.

Roskaantuminen

Tavoite 8

Tavoitteena on lopettaa jätteiden laittomasta mereen upottamisesta johtuva meren roskaantuminen vuoteen 2010 mennessä.

Meriliikenne

Tavoite 9

Tavoitteena on vähentää merenkulun ympäristövaikutuksia kehittämällä "päästöttömän aluksen" ideaa.

Terveys ja ympäristö

Tavoite 10

Tavoitteena on saavuttaa ympäristön laatu, jossa epäpuhtauspitoisuudet eivät aiheuta merkittäviä vaikutuksia tai riskejä ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille.

Ilmastonmuutos

Tavoite 11

Tavoitteena on täyttää yhteisön Kioton pöytäkirjassa tekemät sitoumukset.

Koordinoinnin ja yhteistyön parantaminen

4. Edellä mainittujen ympäristöuhkia ja -paineita koskevien tavoitteiden lisäksi EU:n olisi pyrittävä aktiivisesti vaikuttamaan meriympäristön suojelussa käytettyjen välineiden, prosessien ja institutionaalisten järjestelyjen parantamiseen.

Tavoite 12

Tavoitteena on tehokkaampi koordinointi ja yhteistyö meriympäristön suojelua hallinnoivien erilaisten järjestöjen ja alueellisten ja maailmanlaajuisten yleissopimusten, komissioiden ja sopimusten välillä.

Tavoite 13

Tavoitteena on edistää tätä strategiaa maailmanlaajuisesti etenkin luomalla kehitysmaissa tarvittavia valmiuksia, jotta meriympäristön tilaa voidaan ymmärtää paremmin, ja panna täytäntöön kansainvälisiä yleissopimuksia ja toimintasääntöjä.

Tietämyspohjan parantaminen

Tavoite 14

Tavoitteena on lisätä tietoa, jolle mertensuojelupolitiikka perustuu.

8. Tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavat toimet

4. Koska edellä mainitut tavoitteet ovat usein poliittisia ja pyrkimyksenomaisia eivätkä tarkasti määriteltyjä, mitattavissa olevia tai aikaan sidottuja, niiden toteuttamiseen voidaan käyttää laajaa valikoimaa erilaisia toimenpiteitä. Kun otetaan huomioon edellä kuvatut aukot tietämyksessä, tässä vaiheessa ei ole järkevää määritellä täydellistä tai tarkkaa toimintakokonaisuutta tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi koska eräillä yhteisön ulkopuolisilla elimillä ja eri asianosaisilla tahoilla on omat roolinsa ja vuoropuhelu niiden kanssa on vasta alkuvaiheessa, kaikkien toimien yksityiskohtainen määrittely olisi ennenaikaista, vaikka tietämyspohja olisikin täydellinen. Jäljempänä esitellyt toimet, joiden avulla nämä kunnianhimoiset tavoitteet on tarkoitus saavuttaa, olisi nähtävä ehdotuksina, joiden pohjalta keskustelu voidaan aloittaa. Yleiskatsaus näiden toimien aikataulusta on esitetty liitteessä 5.

8.1. Poliittiset toimet

4. Komission ehdotuksissa kiinnitetään entistä enemmän huomiota ennaltaehkäisyyn ja sovelletaan ennalta varautumisen periaatetta. Sen ehdotukset valvontatoimenpiteiksi perustuvat parempaan tietämykseen meriympäristön tilasta ja ihmisen tiettyjen toimintojen sille aiheuttamista tosiasiallisista uhkista sekä yleiskäsitykseen siitä, kuin tehokkaasti nykyisiä toimenpiteitä toteutetaan. Huomioon olisi otettava myös skenaariot, jotka heijastavat suunniteltua kehitystä ja sen todennäköisiä vaikutuksia.

4. Perustamissopimuksen ympäristönsuojelua koskevat määräykset antavat jäsenvaltioille mahdollisuuden ottaa käyttöön kansallisia valvontatoimenpiteitä, joissa mennään yhteisön yhteistä suojelutasoa pidemmälle. Tähän sisältyy mahdollisuus, että jokin jäsenvaltioiden ryhmä päättää tällaisista toimista yhdessä. Sosioekonomisten ja ympäristöolosuhteiden alueelliset vaihtelut saattavat edellyttää erityisiä toimenpiteitä ja tiettyjen ympäristöongelmien ratkaiseminen saattaa edellyttää erilaisia aikatauluja. Tällaisten toimenpiteiden olisi kuitenkin perustuttava kestävän kehityksen periaatteisiin eivätkä ne saisi vaarantaa sisämarkkinoiden asianmukaista toimintaa.

4. Yhteisön toimivalta on maantieteellisesti rajattu, ja eräiden ongelmien syyt voivat löytyä näiden rajojen ulkopuolelta. Siksi komissio varmistaa yhteistyössä asianomaisten yhteisön ulkopuolisten elinten kanssa, että sääntely tapahtuu tarkoituksenmukaisimmalla tasolla. Tarvittaessa tämä tapahtuu muiden elinten puitteissa tehtävien sopimusten muodossa.

4. Tällaisten sopimusten täytäntöönpanoa on yleensä vaikea varmistaa, mutta niiden avulla voidaan ottaa huomioon alueelliset erityispiirteet ja toiveet ja ne voivat omalta osaltaan vaikuttaa EY:n ja kansalliseen lainsäädäntöön. Jos yhteisön tason sääntely osoittautuu tarkoituksenmukaisimmaksi, komissio varmistaa, että näissä yleissopimuksissa määritellyt, alueelliseen arviointiin perustuvat huolenaiheet otetaan täysimääräisesti huomioon yhteisön eri alojen politiikkaa laadittaessa.

4. Komissio kiinnittää myös enemmän huomiota täytäntöönpanoon ja sen valvontaan. Näillä toimilla täydennetään monissa säädöksissä vaadittua raportointia, jossa täytäntöönpanon edistymistä kuvataan pääasiassa jälkikäteen. Komissio edistää aktiivisesti vesipolitiikan puitedirektiiviin liittyvää yhteistä täytäntöönpanostrategiaa mallina ennakoivasta ja koordinoidusta täytäntöönpanosta, johon osallistuvat kaikki asiaosaiset järjestöt ja muut tahot.

Biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja luontotyyppien suojelun varmistaminen

Toimi 1

Komissio aikoo antaa ehdotuksia ekosysteemipohjaisen lähestymistavan kehittämisestä, mukaan luettuina ekosysteemien vertailuanalyysit ja tavoitteet, joiden avulla pyritään varmistamaan biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja kestävä hyödyntäminen. Ehdotusten pohjana käytetään suojelun suotuisan tason ja hyvän ekologisen tilan käsitteitä, joita sovelletaan luontotyyppidirektiivissä ja vesipolitiikan puitedirektiivissä sekä erilaisissa ekologisten laatutavoitteiden määrittelyä koskevissa aloitteissa.

Toimi 2

Komissio jatkaa toimiaan, joilla EU:n luontotyyppi- ja lintudirektiivit pyritään panemaan kaikilta osin täytäntöön meriympäristössä, jäsenvaltioiden yksinomaiset talousvyöhykkeet mukaan luettuina. Komissio laatii vuoteen 2005 mennessä yhteistyössä alueellisten meriyleissopimusten kanssa ohjelman, jonka tarkoituksena on parantaa lajien ja luontotyyppien suojelua Euroopan vesillä. Tässä yhteydessä komissio laatii myös ehdotuksia mukauttaakseen tieteen ja tekniikan kehitykseen ne luontotyyppidirektiivin liitteet, joissa luetellaan Natura 2000 -verkon piirissä suojeltavat meriympäristön luontotyypit ja lajit.

4. Jos on todennäköistä, että tämä johtaa sellaisten erityisten suojelutoimien alueiden nimeämiseen, joilla olisi vaikutuksia käynnissä oleviin alakohtaisiin toimiin, komissio pyrkii sovittamaan yhteen luonnonsuojelutoimenpiteet ja erilaiset meriympäristöön vaikuttavat alakohtaiset toimet, aluesuunnittelu ja strategisten ympäristöarviointien soveltaminen mukaan luettuina.

Toimi 3

Komissio aikoo vuonna 2002 antamiensa ehdotusten myötä jatkaa toimiaan pyyntitoimien ja -kapasiteetin mukauttamiseksi pitkän aikavälin hoitosuunnitelmia vastaaviksi taatakseen kalavarojen kestävän hyödyntämisen. Komissio aikoo myös ehdottaa toimenpiteitä poisheitettyjen kalojen määrien, tahattomien sivusaaliiden ja elinympäristövaikutusten vähentämiseksi.

Toimi 4

Ei-kotoperäisten lajien ympäristöön tuomisen osalta komissio aikoo

* tukea aloitetta, jonka mukaan Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) puitteissa laaditaan kansainvälinen yleissopimus alusten painolastivesien ja -sedimenttien valvonnasta ja käsittelystä,

* kehittää vuosina 2005-2006 läheisessä yhteistyössä alueellisten meriyleissopimusten kanssa alueellisia painolastivesien käsittelysuunnitelmia, mikäli edellä mainitussa sopimuksessa määrätään tällaisista suunnitelmista, jotta ne voitaisiin toteuttaa nopeasti sen jälkeen, kun sopimus on tullut voimaan,

* arvioida vuosina 2004-2005, tarvitaanko täydentäviä aloitteita alusten painolastivesien mukana kulkeutuvien uusien ei-kotoperäisten lajien rajoittamiseksi ja missä laajuudessa niitä tarvitaan,

* ehdottaa toimenpiteitä kalanviljelylaitoksista karkaavien viljeltyjen kalojen määrän rajoittamiseksi.

Vaaralliset aineet

Toimi 5

Komissio pyrkii aktiivisesti toteuttamaan vesipolitiikan puitedirektiivin tavoitteet.

Toimi 6

Se aikoo myös ottaa nämä tavoitteet huomioon yhteisön kemikaaleja ja torjunta-aineita koskevassa politiikassa sekä muiden merkityksellisten alojen politiikassa, jotta voitaisiin asteittain vähentää näiden aineiden päästöjä kaikista maalla ja merellä olevista lähteistä ja kaikilla aloilla, kun lopullisena tavoitteena on näiden päästöjen lopettaminen.

Toimi 7

Dioksiineja, furaaneja ja PCB-yhdisteitä koskevan strategiansa toteuttamisen yhteydessä komissio harkitsee yhdenmukaisen kokeiluohjelman laatimista dioksiinien seuraamiseksi ympäristössä ja elintarvikkeissa Itämeren alueen väestön terveyteen nähden.

Toimi 8

Komissio antaa vuonna 2002 ehdotuksia haitallisia kiinnittymisenestomaaleja koskevan IMO:n yleissopimuksen täytäntöönpanosta ja arvioi vuonna 2005 mahdollisten lisätoimien tarpeellisuutta.

Rehevöityminen

Toimi 9

Helpottaakseen systemaattisemman lähestymistavan omaksumista merten rehevöitymisen torjunnassa komissio aikoo

* tehostaa nitraatti- ja jätevesidirektiivien täytäntöönpanoa ja sen valvontaa,

* arvioida rehevöitymisprosesseja koskevia tuoreimpia tietoja suhteessa voimassa olevaan lainsäädäntöön,

* toteuttaa vuonna 2006 yhteistyössä alueellisten meriyleissopimusten kanssa perusteellisemman arvioinnin merten rehevöitymistilanteesta; tässä yhteydessä määritellään yhdenmukaisella tavalla ne alueet, joilla ihmistoiminnasta aiheutuvat ravinnepäästöt voivat johtaa tai johtavat rehevöitymisongelmiin

* ehdottaa merellä purjehtivien alusten aiheuttaman ilman pilaantumisen rajoittamista koskevan strategian yhteydessä uusia, täydentäviä välineitä, alusten NOx-päästöjen vähentäminen mukaan luettuna, käynnistää vuonna 2002 toimet, joilla mallinnetaan NOx-laskeumia meriympäristössä, ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia ilmaan kohdistuvien NOx-päästöjen rajoittamisesta edelleen.

Radionuklidi

Toimi 10

Komissio arvioi vuoteen 2004 mennessä radioaktiivisia aineita koskevan OSPAR-strategian ja nykyisten EY:n toimenpiteiden välistä suhdetta erityisesti ydinpolttoaineen jälleenkäsittelylaitoksista aiheutuvien päästöjen vähentämisen osalta. Komissio määrittelee ajan tasalle saatetun MARINA-hankkeen tulosten pohjalta, ovatko yhteisön toimet tarpeellisia

Öljyn aiheuttama pilaantumine

Toimi 11

Komissio selvittää vuoteen 2004 mennessä tapoja, joilla voidaan parantaa laittomien öljypäästöjen valvontaa, sekä keinoja, joilla voidaan helpottaa rikkomusten tekijöiden saattamista vastuuseen. Tässä yhteydessä se pyrkii parantamaan yhteistyötä Bonnin ja Lissabonin sopimusten sekä HELCOMin ja Barcelonan yleissopimuksen kanssa

Toimi 12

Lisäksi komissio laatii vuoteen 2004 mennessä yhteistyössä kaikkien asianomaisten järjestöjen ja muiden tahojen kanssa strategian, jonka tavoitteena on lopettaa kaikki öljypäästöt kaikista lähteistä. Tässä yhteydessä komissio arvioi satamien vastaanottolaitteiden käyttöä ja rahoitusta koskevia erilaisia lähestymistapoja.

Roskaantuminen

Toimi 13

Satamien vastaanottolaitteista annetun direktiivin täytäntöönpanolla on merkitystä myös roskaantumisen vähentämisen kannalta, ja komissio laatii vuoteen 2004 mennessä yhteistyössä kaikkien asianomaisten järjestöjen kanssa raportin merten roskaantumisen laajuudesta ja lähteistä ja harkitsee mahdollisia korjaavia toimenpiteitä.

Meriliikenne

Toimi 14

Komissio

* jatkaa Euroopan meriturvallisuusviraston avustamana EU:n meriturvallisuuslainsäädännön tehokkuuden arviointia ja kiinnittää tässä yhteydessä erityistä huomiota äskettäin hyväksyttyihin toimenpiteisiin, joilla pyritään ehkäisemään pilaantumista aiheuttavia merionnettomuuksia,

* edistää edelleen aktiivisesti aloitteita, joilla pyritään minimoimaan meriliikenteen aiheuttamat ympäristöhaitat, ja tukee "päästöttömän aluksen" idean kehittämiseen liittyviä toimia.

Terveys ja ympäristö

Toimi 15

Komissio arvioi vuoteen 2004 mennessä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa tulokset, joita on saatu luonnonvaraisten ja viljeltyjen kalojen ja simpukoiden epäpuhtauspitoisuuksien seurannasta, ja antaa vuonna 2006 suurimpia sallittuja epäpuhtauspitoisuuksia koskevia ehdotuksia elintarvikkeiden turvallisuutta koskevan lainsäädännön yhteydessä.

Toimi 16

Komissio antaa vuonna 2002 ehdotuksen uimavesidirektiivin tarkistamisesta. Ehdotuksella parannetaan nykyistä terveyden suojelun tasoa.

Toimi 17

Komissio pyrkii myös saattamaan pikaisesti voimaan MARPOL 73/78 -yleissopimuksen liitteen IV, joka koskee alusten jätevesipäästöjä.

Ilmastonmuutos

Toimi 18

Komissio jatkaa Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanoa ja erityisesti päästökauppaa koskevan politiikan toteuttamista sekä uusiutuvien energialähteiden kehittämisen ja käytön edistämistä, ympäristön kannalta herkät, mereen perustuvat lähteet mukaan luettuina.

8.2. Koordinoinnin ja yhteistyön parantaminen

Toimi 19

Komissio

* perustaa eri yksiköiden välisen ryhmän, joka käsittelee kaikkia meriympäristön suojeluun liittyviä kysymyksiä ja varmistaa eri alojen säädösten tehokkaan koordinoinnin,

* laatii työohjelman, johon sisältyy tehtävien jakaminen jäsenvaltioiden, alueellisten organisaatioiden ja muiden asianosaisten tahojen kanssa meriympäristöä koskevan strategian tavoitteiden saavuttamiseksi,

* julkaisee kesäkuuhun 2004 mennessä kertomuksen näiden aloitteiden tuloksista ja antaa suosituksia jatkotoimista.

Toimi 20

Komissio on yhteisen kalastuspolitiikan uudistuksen yhteydessä ehdottanut alueellisten neuvoa-antavien neuvostojen perustamista, joissa muun muassa kalastus- ja vesiviljelyalat, ympäristö- ja kuluttajajärjestöt, kansalliset ja/tai alueelliset hallintoelimet sekä tutkijat olisivat laajasti edustettuina, ja se aikoo soveltaa tätä mallia myös muilla aloilla.

Toimi 21

Komissio edistää meriympäristön suojeluun liittyvien erilaisten rahoitusvälineiden käyttöä ja parantaa niiden välistä koordinointia. Jos alueellisella tasolla jo koordinoidaan hankkeiden valintaa, rahoitusta ja toteutusta, koordinointia saattaa olla hyödyllistä edelleen tehostaa.

4. Koordinointia voitaisiin helpottaa luomalla keskustelufoorumi, jossa olisivat mukana yhteisö ja eri järjestöjen ja muiden asianosaisten tahojen edustajat. Sen mallina voitaisiin käyttää alueiden välistä foorumia (IRF) [3]. Yhteistyö muiden elinten kanssa voisi perustua erimuotoisiin yhteistyösopimuksiin tai eri toimijoiden välisiin sopimuksiin. Siinä voitaisiin myös käyttää yhteisön välineitä, kuten päätöslauselmia, suosituksia ja puitelainsäädäntöä.

[3] IRF on alueellisten meriyleissopimusten, Euroopan ympäristökeskuksen ja Yhteisen tutkimuskeskuksen välinen epävirallinen yhteistyökehys.

4. Yksityiskohtaisempia ehdotuksia tästä yhteistyöstä esitetään järjestöjen ja muiden asianosaisten tahojen konferenssissa, jonka komissio aikoo järjestää joulukuussa 2002 yhteistyössä puheenjohtajavaltio Tanskan kanssa.

Toimi 22

Maailmanlaajuisella tasolla komissio aikoo

* edistää parempaa koordinointia kaikkien meriympäristön suojelun kanssa tekemisissä olevien elinten välillä UNCLOSin ja Agenda 21 -toimintaohjelman 17 luvun puitteissa,

* varmistaa, että yhteisön kannat hallitustenvälisissä organisaatioissa ovat koordinoituja, jotta voidaan edistää laajaa yleiseurooppalaista yksimielisyyttä ja Euroopan vaikutusmahdollisuuksia,

* jatkaa käynnissä olevaa vuoropuhelua ja kansainvälistä tieteellistä ja teknologista tutkimusyhteistyötä sellaisten kumppanimaiden ja alueiden kanssa, jotka ovat kiinnostuneita edistämään meriympäristöä koskevaa ekosysteemipohjaista lähestymistapaa,

* käyttää erilaisten kolmansien maiden kanssa tehtyjen poliittista yhteistyötä ja lainsäädännön lähentämistä koskevien ohjelmien sekä erilaisten kahden- ja monenvälisten kauppa-, kalastus- ja kehitysyhteistyösopimusten suomia mahdollisuuksia tämän strategian tavoitteiden saavuttamiseksi,

* lujittaa maailmanlaajuisella, alueellisella tai sitä suppeammalla tasolla kehitysmaiden valmiuksia ymmärtää ja hallita paremmin meriympäristönsä luonnonvaroja ja suojella ja säilyttää sitä,

* edistää yhteisön jäsenyyttä tietyissä keskeisissä järjestöissä, kuten Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä.

8.3. Tietämyspohjan parantaminen

4. Tällä hetkellä meriympäristön seuranta- ja arviointitoimien kolme päätyyppiä ovat: i) alueelliset seuranta- ja arviointistrategiat ja -ohjelmat, ii) seuranta- ja arviointivaatimuksia koskeva yhteisön täytäntöönpanostrategia, jota sovelletaan vesipolitiikan puitedirektiiviin, elintarvikkeiden turvallisuutta koskevan sääntelyjärjestelmän ja muiden asiaan kuuluvien direktiivin yhteydessä, sekä iii) EEA:n työ indikaattoreihin perustuvien arviointien kehittämiseksi yleiseurooppalaisella tasolla.

Toimi 23

Ennalta varautumisen periaatetta koskevan tiedonantonsa ja kestävään kehitykseen kohdistuvien vaikutusten arviointia koskevan tuoreemman tiedonantonsa sekä kuudennessa ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa määritellyn tietämykseen perustuvan lähestymistavan pohjalta komissio aikoo

* käynnistää vuonna 2002 sellaisen ekosysteemipohjaisen lähestymistavan kehittämisen, joka perustuu ekosysteemejä koskeviin indikaattoreihin ja vertailuanalyyseihin, ja edistää yhdennettyjen ohjeiden laatimista ekosysteemipohjaisen hallinnan helpottamiseksi,

* edistää tutkimusta, jotta voitaisiin lisätä tietämystä meriympäristöön kohdistuvien paineiden ja niiden vaikutusten välisestä yhteydestä,

* tehdä aloitteita, joilla pyritään parantamaan yhteyksiä yhteisön rahoittamien tutkimustoimien ja niiden tulosten käytännön soveltamisen välillä, tarkoituksenaan lisätä edelleen tietämystä meriympäristöön kohdistuvien paineiden ja niiden vaikutusten välisestä yhteydestä,

* laatia vuonna 2002 ehdotuksia yhteisestä lähestymistavasta, joka koskee kerättävien tietojen tyyppiä, niiden käsittelytapaa sekä sitä, millä perusteella niitä arvioidaan toimintakyvyn seuraamiseksi suhteessa vertailuarvoihin,

* aloittaa vuoteen 2004 mennessä yhteisen seuranta- ja arviointistrategian kehittämisen puitteiden luomiseksi alueellisille ja alakohtaisille seuranta- ja arviointiohjelmille,

* arvioida koulutuksen tarjontaa ja määritellä hyviä toimintatapoja hallinnon parantamiseksi,

* olla aktiivisesti mukana UNEPissa hiljattain käynnistetyssä prosessissa, jonka tarkoituksena on luoda säännöllinen menettely meriympäristön tilan arvioimiseksi maailmanlaajuisella tasolla.

4. Komissio odottaa, että tästä toiminnasta saadaan seuraavia tuloksia:

* kattavia ja yhdenmukaisia raportteja Euroopan merten tilasta; raportit olisi laadittava osana yhteistä ohjelmaa, johon osallistuvat yhteisö ja muut keskeiset tahot,

* aihekohtaisia arviointeja, joilla muun muassa tuetaan kalavarojen hoidosta käytävää keskustelua antamalla tietoja kalastuksen vaikutuksista meriympäristöön ja edistetään rehevöitymisen torjuntaa,

* indikaattoreihin perustuvat raportit tärkeimmistä kehityssuunnista.

4. Komissio ehdottaa, että ensimmäisen kattavan arvioinnin kehittämisessä lähtökohtana käytetään asianmukaisia ohjeistoja, joita on laadittu vesipolitiikan puitedirektiivin yhteisen täytäntöönpanostrategian, alueellisten yleissopimusten seuranta- ja arviointiohjelmien, EEA:n ja alueiden välisen foorumin yhteydessä.

4. Seuranta- ja arviointistrategiaa kehitettäessä olisi otettava huomioon muun muassa seuraavat tekijät:

* yhteisön seuranta- ja arviointitoimien ja vaatimusten, elintarvikkeiden turvallisuutta ja ympäristöä koskevat seurantaohjelmat mukaan luettuina, sekä alueellisten meriyleissopimusten vastaavien toimien ja EEA:n ja ICES:in roolien toiminnallinen yhdentäminen; seurantaa ja arviointia pitäisi pääasiassa harjoittaa alueellisesti, mutta arviointien valmisteluun ja tarkasteluun liittyy menettelytapa ja -käsittelykysymyksiä,

* arviointien sisällön yhtenäistäminen, arviointiaikataulujen yhteensovittaminen sekä arviointivälineiden, laadunvarmistuksen, tietojen keruun ja käsittelyn sekä raportointi- ja tiedonhallintapolitiikkojen ja -menettelyjen yhdenmukaistaminen; olisi luotava yhteinen tietoinfrastruktuuri, joka koostuu yhteisestä tietojenkäsittelypolitiikasta ja yhteisistä standardeista ja rakenteista ja jolla pyritään poistamaan esteet julkisin varoin hankittujen tietojen käytöltä ja näihin tietoihin perustuvilta arvioinneilta,

* mekanismit, joiden avulla tutkimuksen painopisteet ja tulokset voidaan liittää alueilla toteutettaviin käytännön seuranta- ja arviointitoimiin, muun muassa laatimalla tiivistelmiä asiaa koskevan jo rahoitetun tutkimuksen tuloksista ja antamalla nämä meriympäristön tilan arviointeja suorittavien tahojen käyttöön sekä ottamalla huomioon arvioinneissa esiintyvät tietojen puutteet tutkimuksen uusien painopisteiden määrittelyssä.

9. Päätelmät

4. Komissio on meriympäristöä koskevaa strategiaa kehittäessään omaksunut kunnianhimoisen ja käytännöllisen lähestymistavan. Se on määritellyt tai ehdottanut kunnianhimoisia tavoitteita, joiden avulla pitäisi voida varmistaa merten ja niiden ekosysteemien kestävyys ja terveys sekä niiden luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen. Näiden tavoitteiden saavuttaminen vaatii yhtenäisen toimenpidekokonaisuuden tehokasta kehittämistä ja toteuttamista. Toimenpiteiden on perustuttava sellaisen ekosysteemipohjaisen lähestymistavan soveltamiseen, jossa kukin politiikan ala edistää kestävää kehitystä vaikutusten arviointien kautta. Tämä puolestaan edellyttää käytännön yhteistyötä ja koordinointia kaikkien niiden instituutioiden ja organisaatioiden välillä, jotka ovat osallisina meriympäristön suojelua ja kestävää käyttöä edistävässä toiminnassa.

4. Tämän asiakirjan julkaiseminen on ensimmäinen askel meriympäristöä koskevan strategian kehittämisessä. Tästä lähtökohdasta käsin meriympäristöä koskevaa strategiaa kehitetään avoimessa ja yhteistyöhön perustuvassa prosessissa, jossa ovat mukana yhteisön toimielimet ja asianomaiset alueelliset organisaatiot ja muut asianosaiset tahot.

4. Komissio pyytää neuvostoa ja Euroopan parlamenttia tukemaan sen tässä tiedonannossa esittämää lähestymistapaa.

LIITE 1 KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Kohti meriympäristön suojelua ja säilyttämistä koskevaa strategiaa

Euroopan merten tilaa koskeva yleiskatsaus

1. Johdanto

Seuraavassa esitetään yhteenveto meriympäristön tilasta. Esityksessä keskitytään lähinnä Euroopan aluemeriin. Tämä yhteenveto perustuu alueellisten meriyleissopimusten raportteihin, Euroopan ympäristökeskuksen raportteihin sekä tietoihin, joita on kerätty ja ilmoitettu EU:n omaan politiikkaan, kuten yhteiseen kalastuspolitiikkaan, liittyvien toimien yhteydessä [4].

[4] Näihin kuuluvat Helsingin komission neljäs määräaikaisarviointi (julkaistaan vuonna 2002); OSPAR-komission raportti QSR2000 (julkaistu vuonna 2000), jonka laatimiseen on osallistunut myös AMAP; EEA:n ja UNEP/MAP:n raportti State and Pressures of the Marine and Coastal Mediterranean Environment (julkaistu vuonna 1999) ja Mustanmeren ympäristöohjelman raportti Black Sea Pollution Assessment (Mustanmeren ympäristöohjelman julkaisema vuonna 1998). Tietoja on saatu myös Mustanmeren ympäristöohjelman Internet-sivuilta ja EEA:n vuonna 1998 julkaisemasta raportista Europe's Environment: The Second Assessment. Tiedot, jotka koskevat kalastuksen vaikutusta tärkeimpiin kaupallisiin kalakantoihin, on saatettu ajan tasalle yhteisen kalastuspolitiikan tulevaisuutta koskevan komission vihreän kirjan perusteella.

2. Biologisessa monimuotoisuudessa tapahtuneet muutokset (monimuotoisuus, runsaus ja rakenne)

Kalastuksen haitallinen vaikutus meriympäristöön näkyy selvimmin kaupallisesti hyödynnettyjen kalalajien populaatioissa tapahtuneissa muutoksissa.

Ajanjaksolla 1994-1998 suoritettu pääasiallisten kohdelajien analysointi osoittaa, että turska-, silli- ja ankeriaskantojen sekä luonnonvaraisten lohikantojen tilanne on Itämerellä kestämätön. Luonnonvaraisen lohen osalta parannusta on saatu aikaan suurissa joissa, mutta pienemmissä joissa elävä lohi sekä silli ja turska aiheuttavat edelleen huolta. Kaupallisesti merkityksellisen turskan populaatiot pienenevät koko ajan liikakalastuksen ja ympäristön tilan heikkenemisen vuoksi. Itämeren sammen oletetaan hävinneen Itämerestä.

Monien Koillis-Atlantissa elävien kaupallisesti hyödynnettävien kalalajien kantoja joko hyödynnetään yli niiden turvallisten biologisten rajojen, tai niitä hyödynnetään kyseisten rajojen puitteissa siinä määrin, että vaara rajojen ylittymisestä on olemassa. Eräillä alueilla uskotaan 40:n lajin kantojen kaikkiaan 60:stä olevan kestämättömiä, ja yhä useammat kalakannat ovat pienentyneet hälyttävästi. Kalastus on muuttanut kokorakennetta myös niiden kalakantojen osalta, joita vielä hyödynnetään turvallisissa biologisissa rajoissa. Myös ikärakenne on supistunut. Niillä alueilla, joilla kaupallisesti hyödynnetyt kalakannat pienenevät, kalastuspaine siirretään usein toisiin kalakantoihin tai syvänmeren populaatioihin, joiden hoito on erityisen vaikeaa ja laajalti olematonta. Monet syvänmeren kalalajit ovat erityisen haavoittuvia liialliselle hyödyntämiselle niiden hitaan kasvuvauhdin ja alhaisen hedelmällisyysasteen vuoksi, ja useissa syvänmeren populaatioissa on havaittavissa merkkejä liikakalastuksesta. Purettujen ankeriassaaliiden ja uusien yksilöiden määrän laskeva suuntaus on aiheuttanut huolta Euroopan ankeriaskantojen ja ankeriaankalastuksen tilasta.

Vaikka puutteelliset tilastot vaikeuttavat Välimeren meripopulaatioiden seurantaa ja kantojen arviointia, näyttöä pohjakalalajien kantojen liiallisesta hyödyntämisestä on olemassa. Suurempien pelagisten lajien (kuten tonnikalan ja miekkakalan) tilanne on huolestuttava, sillä kaloja, jotka eivät vielä ole saavuttaneet sukukypsyyttä, pyydetään suuria määriä ja merkkejä kalakantojen liikakalastuksesta ja pienenemisestä on olemassa.

Mustastamerestä on löydetty yhteensä 168 erilaista kalalajia. Kahden ei-kotoperäisen lajin on havaittu ilmestyneen kyseiselle merialueelle. Mustanmeren kalarakenteessa tapahtuneet muutokset olivat ensisijaisesti muutoksia tiettyjen populaatioiden yksilömäärissä. Kolmen viime vuosikymmenen aikana 26:sta kaupallisesti hyödynnetystä kalalajista kuusi säilytti kaupallisen merkityksensä. Liikakalastuksen lisäksi kampamaneetin leviäminen heikensi kalakantojen ravintovaroja. Asovanmeren kalakantojen tuotantokyky kärsi eniten. Laiton kalastus oli lähinnä syynä useimpien kaupallisesti hyödynnettyjen kalalajien, kuten sammen, kantojen romahtamiseen. Bulgarian, Georgian, Romanian, Ukrainan ja Venäjän kalastuslaivastot romahtivat osittain kalan puutteen ja osittain markkinatalouteen siirtymisen mukanaan tuomien ongelmien vuoksi. Suuri osa anjovispopulaatiosta muutti Turkin rannikolle, jossa rehevöitymisen ja kampamaneetin vaikutukset ovat vähäisemmät, ja Turkin kalastuslaivastoa laajennettiin huomattavasti tämän onnekkaan tilanteen hyödyntämiseksi. Tietojen mukaan kyseinen laajennettu kalastuslaivasto harjoittaa jo liikakalastusta.

Kalastus vaikuttaa myös muihin meriekosysteemin osiin. Vaikka saatavilla olevat tiedot ovatkin osittain puutteellisia, havaintoja kalastuksen vaikutuksista on taltioitu parhaiten joidenkin Koillis-Atlantin alueiden osalta. Alimittaisten tai ei-haluttujen kaupallisesti hyödynnettävien lajien saanti sivusaaliina, muiden kuin kohdelajien kuolleisuus, bentaaliset eläimet ja merinisäkkäät mukaan luettuina, ja poisheitettyjen saaliiden suuret määrät ovat jatkuvia ongelmia useilla alueilla. Kun saaliin painosta heitetään puolet pois (mitä tapahtuu joihinkin kalakantoihin kohdistuvan kalastuksen yhteydessä), seurauksena on, että (lukumäärällisesti) huomattavasti suurempi osa kaloista heitetään pois kuin puretaan saaliina maissa. Saaliin poisheittäminen voi myös muuttaa yhteisöjen välisiä kilpailusuhteita siten, että jätteitä syövät lajit hyötyvät.

Pyöriäiset, delfiinit ja hylkeet ovat yleisimmät kalanpyydyksiin sotkeutuvat nisäkkäät. Pyöriäiset ovat erityisen alttiita takertumaan pohjaan ankkuroituihin verkkoihin. Ajoverkot ja hinattavat pelagiset verkot ovat vaaraksi delfiineille. On olemassa vahvoja merkkejä siitä, että verkkoihin sotkeutuneiden pyöriäisten kuolleisuusaste, jota on arvioitu eräissä Koillis-Atlantin osissa ja Itämerellä, on kestämätön. Harmaahyljepopulaatioiden kasvu joissakin Itämeren osissa on aiheuttanut ongelmia kalastajille lähinnä siksi, että hylkeet tuhoavat kalanpyydyksiä. Munkkihylkeet kuolivat lähes sukupuuttoon niiden elinympäristöön kohdistuneen häirinnän vuoksi, ja nykyisin niitä nähdään erittäin harvoin. Munkkihyljepopulaation säilymisen kannalta ratkaisevat tekijät ovat lisääntymiseen sopivien elinympäristöjen olemassaolo ja riittävä ravinto. Tällä hetkellä ollaan varovaisen optimistisia sen suhteen, että tilanne saattaisi parantua. Vaikka kaikki Mustanmeren maat määräsivät Mustanmeren delfiinin pyyntikieltoon 1970- ja 1980-luvuilla, Mustanmeren pohjoisosissa hiljattain tehtyjen havaintojen mukaan populaatio on pienentynyt dramaattisesti 1960-lukuun verrattuna.

Kalanpyydykset häiritsevät merenpohja-alueita, mikä voi muuttaa bentaalisten eläinten laji- ja kokokoostumusta erityisesti niillä alueilla, joilla häirintä on toistuvaa. Esimerkiksi niillä Pohjanmeren alueilla, joilla pohjatroolausta on harjoitettu pitkään, bentaalisessa monimuotoisuudessa ja koostumuksessa on tapahtunut muutos suurista, pitkäikäisistä bentaalisista lajeista pienempiin, opportunistisempiin lajeihin. Troolaustoiminta on aiheuttanut varsin laajoja vahinkoja syvänmeren korallimuodostelmille.

Pitkään jatkuneen kalastuksen aiheuttama suuri paine on johtanut kalastukseen alempana ravintoketjuissa ja elinympäristöihin kohdistuviin liiallisiin vaikutuksiin, minkä tuloksena ravintoverkosta on tullut tehottomampi ja mahdollisesti yksinkertaisempi. Tämän vuoksi ekosysteemit voivat menettää elinvoimaansa ja muuttua epävakaammiksi. Lisäksi vaarana on, että tällainen ekosysteemi on kyvyttömämpi sopeutumaan luonnollisiin tai ihmisen toiminnan aiheuttamiin ilmastonmuutoksiin. Lisäksi kasvavan huolenaiheen muodostaa se, että geneettinen vaihtelevuus on vähentynyt. Asian vakavuudesta ei ole täysin selkeää kuvaa, sillä tietämyksemme meriympäristön monimuotoisuudesta on toiminnan, rakenteen ja genetiikan osalta edelleen puutteellinen.

Parin viime vuosikymmenen aikana intensiiviset vesiviljelyn muodot, erityisesti lohenkasvatus, ovat lisääntyneet Koillis-Atlantilla. Joissakin maissa vesiviljelytuotanto on noussut taloudelliselta arvoltaan pohjakalojen ja pelagisten lajien kalastuksen tasolle. Vesiviljelytuotanto näyttäisi laajenevan tulevaisuudessa niin määrällisesti kuin viljeltyjen kalalajien lukumääränkin osalta.

Vesiviljelyn mahdolliset haittavaikutukset ovat huolestuttavia. Kun ympäristöön tuodaan ja siirretään merieliöitä, tähän liittyy riski, että samalla tuodaan kilpailijoita, petoja, loisia, tuholaisia ja taudinaiheuttajia, ja sen seurauksena alueelle voi tulla ei-kotoperäisiä lajeja. Muutamia ei-kotoperäisiä lajeja on tuotu meriympäristöön tarkoituksellisesti lähinnä viljelytarkoituksiin. Risteytyminen karanneiden viljeltyjen lohikalojen kanssa voi vaikuttaa luonnonvaraisten kantojen perimään.

Bentaalisissa yhteisöissä on havaittu muutoksia öljyn- ja kaasuntuotantolauttoja ympäröivillä alueilla. Suureksi osaksi tähän on syynä öljyn ja kemikaalien saastuttamien porausjätteiden upottaminen mereen joidenkin lauttojen välittömään läheisyyteen. Tämän seurauksena lajien monimuotoisuus on vähentynyt lauttojen läheisyydessä, ja opportunistiset lajit dominoivat biomassaa. Biologisia muutoksia on havaittu kolmen kilometrin säteellä tällaisista laitoksista. On kuitenkin huomattava, että nämä haitalliset vaikutukset eivät ole peruuttamattomia ja että luonnollista elpymistä tapahtuu, vaikka se onkin varsin hidasta Pohjanmeren pohjoisosien syvimmissä osissa.

Koillis-Atlantilla, lähinnä Pohjanmerellä, Kelttienmerellä, Biskajanlahdella ja Iberian niemimaan rannikolla on havaittu yli 100 ei-kotoperäistä lajia. Tällaisen tahattoman ympäristöön tuomisen tärkeimpiä väyliä ovat alusten painolastivedet ja niiden sedimentit sekä eliöiden tarttuminen alusten runkoihin, mutta vesiviljely on myös merkittävä tekijä.

Kahdenkymmenen viime vuoden aikana Itämereen on kulkeutunut yhä useampia ei-kotoperäisiä lajeja eri puolilta maailmaa. Merenliikenteen lisääntyessä yhä enemmän näitä "salamatkustajalajeja" tulee Itämereen sen ulkopuolelta. Joissakin tapauksissa vieraita lajeja on tuotu alueelle tarkoituksellisesti. Koska Itämeren lajimonimuotoisuus on luonnostaan alhainen, sitä pidetään hyvin haavoittuvana ei-kotoperäisten lajien ilmestymiselle.

Yli 50 ei-kotoperäistä levälajia, selkärangatonta ja kalalajia on tullut Mustaanmereen viime vuosisadan kuluessa. Jotkin näistä (ja erityisesti kampamaneetti Mnemiopsis leidyi) ovat olleet pääsyynä alueen kalavarojen romahtamiseen 1990-luvun alusta lähtien. Kampamaneetti on eläinplanktonin sekä bentaalisten selkärangattomien ja kalojen toukkien pääkuluttaja, minkä seurauksena muun muassa Asovanmeressä bentaalisten eläinlajien biomassa on pienentynyt 30 prosenttia.

Lisääntyneiden ravinnepäästöjen vaikutuksia biologiseen monimuotoisuuteen käsitellään jaksossa 6.

3. Elinympäristöjen muutokset ja häiriöt

Rannikoiden suojaaminen, maantäyttö, hiekan- ja soranotto, virkistystoiminta sekä teollisuuslaitosten ja satamien rakentaminen ovat muuttaneet ja joissakin tapauksissa tuhonneet Euroopan rannikkoalueiden luontotyyppejä ja niihin liittyviä ekologisia prosesseja. Monet näistä rannikkoalueista ovat myös tiheään asuttuja, ja matkailu on lisääntynyt niillä koko ajan. Matkailijoiden suuri määrä, liikenteen määrän kasvu ja lisääntynyt majoituksen ja parempien palvelujen kysyntä vaarantavat monet näistä luontotyypeistä ja elinympäristöistä.

Useat lohipopulaatiot ovat kuolleet sukupuuttoon elinympäristönsä menettämisen vuoksi. Sukupuuttoon kuoleminen uhkaa edelleen joitakin Itämeren luonnonvaraisia lohipopulaatioita, mikä johtuu osittain lohijoissa olevista fyysisistä esteistä, jotka vaikeuttavat aikuisten kalojen pääsyä kutupaikkoihinsa, ja osittain kalastuksen vaikutuksista. Elinympäristöjen menettäminen yhdessä muiden tekijöiden, kuten kalastuksen, kanssa saattaa olla syy Euroopan ankeriaskantojen havaittuun vähenemiseen.

Suurin osa öljyn- ja kaasuntuotantolautoista sijaitsee Pohjanmerellä. Tuotantoa voidaan laajentaa huomattavasti myös muille alueille, kuten Pohjoiselle jäämerelle, kauemmaksi Atlantille ja Irlannin vesille. Offshore-tuotanto on näillä alueilla kehityksensä alkuvaiheessa, mutta alan on arvioitu jatkavan laajentumistaan tulevaisuudessa. Öljyn- ja kaasuntuotanto voi aiheuttaa ympäristöön kohdistuvia haittavaikutuksia hyödyntämisen, kehittämisen ja toiminnan kaikissa vaiheissa. Öljyn ja muiden kemikaalien päästöt mereen ovat suurin ongelma (ks. jakso 5).

Rannikkotuulivoimaloille etsitään parhaillaan laajamittaisesti uusia sijoituspaikkoja, joissa ne eivät häiritsisi ihmisiä. Tilantarpeen lisäksi tuulivoimalatoimintaan liittyy jonkinasteinen visuaalinen ja akustinen haitta. Rakennusvaiheessa meriympäristöön kohdistuvat vaikutukset olisi minimoitava.

4. Pilaantuminen (vaaralliset aineet)

Vaarallisia aineita pääsee meriympäristöön teollisuusprosesseista ja kaupallisen ja kotitalouskäytön seurauksena. Tällaiset aineet ovat luonteeltaan myrkyllisiä ja hitaasti hajoavia ja voivat kertyä eliöihin, ja on olemassa näyttöä siitä, että suuri joukko erilaisia luonnollisia ja keinotekoisia aineita saattaa vahingoittaa vesieliöiden biologisia prosesseja esimerkiksi vaikuttamalla niiden endokriinisiin (hormonaalisiin) järjestelmiin.

Merenliikenteen tiheys ja (alusten kiinnittymisenestokäsittelystä peräisin olevan) tributyylitinan (TBT) pitoisuus eliöissä ja sedimenteissä korreloi merkittävästi naaraspuolisten merikotiloiden maskulinisoitumisen (imposex) kanssa. Tämä antaa aiheen olettaa, että alukset, joissa käytetään TBT-pohjaisia kiinnittymisenestomaaleja (eli yli 25 metriä pitkät alukset), muodostavat meriympäristön tärkeimmän TBT-lähteen.

Intensiivisen tuotannon ja käytön vuosina syntyneet polykloorattujen bifenyylien (PCB-yhdisteiden) päästöt ja laskeumat muodostavat edelleen ympäristöä maailmanlaajuisesti pilaavan hajakuormituslähteen huolimatta siitä, että useissa maissa PCB-yhdisteiden tuotanto on kielletty ja niiden markkinointia ja käyttöä valvotaan. PCB-yhdisteet voivat häiritä merinisäkkäiden entsyymi- ja sisäeritysjärjestelmiä - tällaisia vaikutuksia on havaittu muun muassa Waddenzeessä elävissä hylkeissä. Korkeiden pitoisuuksien on myös osoitettu vaikuttavan jääkarhujen immuunijärjestelmään. Monet Itämeressä elävät naaraspuoliset hylkeet ovat lisääntymiskyvyttömiä, sillä niille on kehittynyt kohdun tukkeuma, joka on yhteydessä ympäristössä oleviin PCB-yhdisteisiin ja dioksiineihin.

Mesokosmostutkimuksissa on saatu näyttöä siitä, että Pohjanmeren kampelalla esiintyvien maksakasvainten esiasteiden ja pilaavien aineiden, erityisesti polysyklisten aromaattisten hiilivetyjen (PAH) ja mahdollisesti kloorattujen hiilivetyjen välillä vallitsee vastaavuussuhde.

Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että pieniä pitoisuuksia eräitä orgaanista klooria sisältäviä torjunta-aineita tavataan useissa meressä elävissä eliölajeissa, mikä voi antaa aihetta huoleen. Vaikka kyseiset pitoisuudet ovatkin yleisesti ottaen alenemassa ja niitä on havaittu vain rajatuilla alueilla, toksafeeneja koskevaa lisätutkimusta tarvitaan. Huolimatta siitä, että suurin osa orgaanista klooria sisältävistä torjunta-aineista on poistettu käytöstä jo jonkin aikaa sitten, niitä havaitaan meriympäristössä edelleen, mikä johtuu niiden äärimmäisestä pysyvyydestä, laittomasta käytöstä tai siitä, että niitä käytetään muualla. Lisäksi ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että yksi lähde ovat käytöstä poistettujen torjunta-aineiden puutteellisista säilytystiloista tapahtuvat vuodot.

Itämerellä kasvava ongelma on se, että yhä useammat nuoret harmaahylkeet kärsivät kroonisista suolistohaavaumista. Vaikka niiden oletetaan todennäköisesti aiheutuvan hylkeiden immuunijärjestelmää häiritsevistä pilaavista aineista, tarkkaa syntymekanismia ei tunneta.

Mustassameressä sedimentteihin keräytyneiden DDT-yhdisteiden pitoisuuksien on raportoitu olevan alhaisempi kuin Itämeressä. DDT/DDE-suhteesta on pääteltävissä, että DDT:tä käytetään edelleen useimmissa Mustanmeren valtioissa voimassa olevista kielloista huolimatta. Romanian rannikkovesistä otetuissa näytteissä esiintyneet korkeat lindaanipitoisuudet ovat merkki siitä, että kyseistä torjunta-ainetta käytetään intensiivisesti Tonavan vesistöalueella.

Muita tunnistettuja hitaasti hajoavia orgaanisia aineita ei ole vielä otettu mukaan yhteenkään pitkän aikavälin seurantaohjelmaan. Niiden esiintyminen meriympäristössä voidaan ennustaa niiden tuotantoa ja käyttöä koskevien tietojen pohjalta, tai se on osoitettu useissa kansallisissa tutkimuksissa tai yksittäistutkimuksissa joko vedessä tai eliöissä olevien tosiasiallisten pitoisuuksien tai tiettyihin lajeihin kohdistuvien biologisten vaikutusten pohjalta. Näitä aineita ovat muun muassa bromatut palonestoaineet (BFR), klooratut parafiinit, synteettiset myskiaineet, oktyyli- ja nonyylifenolietoksilaatit (tunnettuja hormonaalisia haitta-aineita) sekä dioksiinit.

Edellä mainittujen aineiden tunnettujen vaikutusten lisäksi saatavilla on kuitenkin suhteellisen vähän tietoa muiden aineiden tosiasiallisista vaikutuksista.

5. Pilaantuminen (Öljy)

Koillis-Atlantilla tuotantolauttojen käyttämän veden mukana mereen joutuvat öljypäästöt ovat lisääntyneet jatkuvasti, sillä öljykentät ovat vanhentuneet ja tuotantolauttojen määrä on kasvanut erityisesti Pohjanmerellä. Ne muodostavat tällä hetkellä öljy- ja kaasualan suurimman öljynlähteen. Öljyn saastuttamista porausjätteistä syntyviä öljypäästöjä ei ole esiintynyt vuoden 1996 lopun jälkeen. Vanhoista porausjätteistä liukeneva öljy on yksi mahdollinen lähde, mutta päästöjen määrä pysyy hyvin alhaisena, jos jätteitä ei siirrellä. Kaiken kaikkiaan offshore-toiminnasta aiheutuvien öljypäästöjen määrä on vähentynyt yli 60 prosentilla ajanjaksolla 1985-1997.

Huolimatta lukuisista rajoituksista, joilla pyritään estämään öljyn päästäminen mereen, rikkomukset ovat yleisiä kaikilla Euroopan merillä. Monet alukset huuhtovat säiliöitään tai päästävät mereen pilssivesiä, joiden öljypitoisuus on yli 15 ppm. Tästä seuraa merilintujen, simpukoiden ja muiden organismien sekä rantojen tahriutumista öljyyn. Tällaisesta laittomasta toiminnasta aiheutuva pilaantuminen on edelleen kestämättömän korkealla tasolla, eikä selvää laskevaa suuntausta ole havaittavissa. Vain pieni osa öljyä laittomasti mereen laskevista aluksista havaitaan, ja näistäkin vain murto-osa joutuu mahdollisten oikeustoimien kohteeksi.

Onnettomuuksiin liittyviä pilaantumisriskejä käsitellään jäljempänä jaksossa 10.

6. Pilaantuminen (metallit)

Suurin osa Itämeressä elävistä eliöissä mitatuista raskasmetallipitoisuuksista on joko pysynyt vakaana tai jopa pienentynyt. Poikkeuksen muodostaa kadmium, jonka pitoisuus kasvoi Itämeren keskiosissa elävissä kaloissa 1990-luvun aikana. Pitoisuuden kasvun syy on kuitenkin epäselvä. Pitoisuudet ovat korkeampia Pohjanlahden eteläosissa ja Itämeren keskiosissa elävissä eliöissä.

Koillis-Atlantilla metalleista aiheutuva pilaantuminen on yleisesti ottaen vähenemässä. Vaikutukset ovat yleensä paikallisia, ja niitä esiintyy useimmiten jokien suualueilla ja rannikkovyöhykkeillä.

Välimerellä raskasmetallien katsotaan olevan pääasiassa peräisin luonnollisista prosesseista, kun taas ihmistoimintaan liittyvillä lähteillä arvioidaan olevan vähäistä ja alueellisesti rajattua vaikutusta. Eri lähteiden suhteellista merkitystä on kuitenkin vaikea arvioida saatavilla olevan tiedon niukkuuden vuoksi. Välimeressä elävien lajien kokonaiselohopea-arvot olivat yleisesti ottaen korkeampia kuin Atlantissa elävissä lajeissa havaitut pitoisuudet, minkä arvioidaan johtuvan siitä, että alue kuuluu Välimeren ja Himalajan väliseen elohopea-rautavyöhykkeeseen.

1970-luvun alussa joillakin rannikkoalueilla havaittiin hyvin korkeita elohopeapitoisuuksia lähellä satamia ja teollisuusalueita. 1970-luvun lopulla aloitetun kloorialkalilaitosten elohopeapäästöjen radikaalin vähentämisen tuloksena eliöissä on havaittu nopeaa elpymistä (elohopeapitoisuuksien puoliintuminen 2-5 vuodessa), ja merkkejä on saatu sedimenteissä olevien pitoisuuksien hitaammasta vähenemisestä (puoliintuminen 6-33 vuodessa).

Hivenmetallien aiheuttama pilaantuminen ei näyttäisi olevan koko allasalueen laajuinen ongelma Mustassameressä. Tonava- ja Dnestr-jokien vaikutuspiiriin kuuluvilla alueilla on raportoitu hieman kohonneita pitoisuuksia. Bosporin alueella on raportoitu kohonneita lyijypitoisuuksia.

7. Rehevöityminen

Ravinnepäästöjen lisääntymisestä aiheutuva rehevöityminen on saanut aikaan muutoksia Itämeren lajikoostumuksessa. Rehevöitymisen tuloksena meriajokkaan ja punalevän määrä ja levinneisyys on supistunut. Dinoflagellaatit ovat 1980-luvulta lähtien kasvattaneet kasviplanktonin biomassaa Itämeren keski- ja länsiosissa, kun taas piilevän biomassa on pienentynyt.

Epäsuotuisan tapahtumaketjun seurauksena Suomenlahdella (jonka ravinnekuormitus on luultavasti Itämeren korkein) kehittyi vuoden 1997 lämpimänä ja tyynenä kesänä ennätysmäisen paljon myrkyllisiä sinileväkukintoja - kukintoja kehittyi enemmän kuin koskaan aiemmin oli havaittu. Kyseisen kesän jälkeen ilmiö on toistunut alueella yhä tiheämmin.

Koillis-Atlantilla rehevöitymistä esiintyy pääasiassa vain rannikonalueilla Pohjanmeren itäosassa, Waddenzeessä, Helgolandin lahdessa, Kattegatissa ja itäisessä Skagerrakissa. Tietyillä tarkemmin rajatuilla jokien suualueilla ja vuonoissa saattaa esiintyä merkkejä rehevöitymisestä.

Ravinteiden päästöt Välimereen ovat huomattavasti vähäisempiä kuin Gibraltarin salmen läpi ulosvirtaavien ravinteiden määrä, minkä vuoksi Välimeri on yksi ravinneköyhimmistä meristä. Rehevöitymisongelmia esiintyy kuitenkin puoliksi umpinaisissa lahdissa, joista useisiin virtaa edelleen suuria määriä käsittelemätöntä jätevettä. Kaikkein uhanalaisimmat alueet ovat Adrianmeren pohjois- ja länsirannikot, joihin virtaa suuria määriä ravinteita Po-joesta.

Rehevöitymisen katsotaan olleen tärkein syy Mustanmeren ympäristön tilan huononemiseen 1960-luvulta lähtien. Luoteisrannikon ekosysteemi romahti katastrofaalisesti 1970- ja 1980-lukujen aikana rehevöitymisen vuoksi. Rehevöitymisen aiheuttamia muutoksia ekosysteemien rakenteessa voidaan havaita koko Mustanmeren alueella. Mustanmeren rannikon kaikkiin osiin on ilmestynyt suuri määrä organismeja, jotka käyttävät ravintonaan ylimääräistä orgaanista ainetta. Tällaisia lajeja pidetään usein "umpikujalajeina", sillä ne eivät kelpaa eläinplanktonin ja ravintoketjun muiden osien ravinnoksi.

Itämerellä saavutettiin ravinteita koskeva 50 prosentin vähennystavoite vuoteen 1995 mennessä lähes kaikissa Itämeren maissa pistelähteistä peräisin olevan fosforin osalta. Suurin osa Itämeren maista ei saavuttanut pistelähteistä peräisin olevaa typpeä koskevaa vähentämistavoitetta. Yleisesti ottaen vähennykset olivat suurimpia sekä piste- että hajakuormituslähteiden osalta markkinatalouteen siirtymässä olevissa maissa, mikä johtui niiden poliittisissa ja taloudellisissa järjestelmissä 1990-luvun alussa tapahtuneista perustavaa laatua olevista muutoksista. EU:n jäsenvaltioissa havaittu päästöjen väheneminen oli yleensä vähäisempää ja perustui kyseisen ajanjakson aikana täytäntöönpantuihin vesiensuojelutoimenpiteisiin. Joidenkin maiden, kuten Tanskan, Suomen, (läntisen) Saksan ja Ruotsin osalta pistelähteistä peräisin olevat päästöt vähenivät merkittävästi jo ennen kuin julistus annettiin vuonna 1988. Maataloudesta peräisin olevien lähteiden osuus aleni useimmiten vähemmän kuin muiden lähteiden osuus. Kaiken kaikkiaan typpipäästöjen pieneneminen oli vähäisempää kuin fosforipäästöjen. Lannoitteiden käytön vähentäminen ei kuitenkaan ole johtanut maaperän fosforipitoisuuksien vähenemiseen. Näin ollen kuluu vielä pitkään, ennen kuin muutoksia voidaan havaita Itämeressä.

Pohjanmeren valtioiden 50 prosentin vähentämistavoite saavutettiin fosforin osalta, mutta typen osalta vähenemisen arvioitiin olevan noin 25 prosenttia ajanjaksolla 1985-1995. Yhdyskunta- ja teollisuusjätevesien keräämiseksi ja käsittelemiseksi toteutettujen toimien ansiosta suorat typpipäästöt vähenivät 30 prosenttia ja fosforipäästöt 20 prosenttia ajanjaksolla 1990-1996. Koska jokien virtaamat vaihtelivat kyseisellä ajanjaksolla, Pohjanmereen joista tai ilmasta tulevissa päästöissä ei havaittu tasaista vähenemistä. Muista hajakuormituslähteistä peräisin olevien päästöjen, kuten liukenevien lannoitteiden ja maatalousmaan lietteen osalta ei saatu aikaan vähenemistä. Rannikkoalueilla, joihin ihmistoiminnasta aiheutuvilla päästöillä on suoraa vaikutusta, päästöjen väheneminen on nähtävissä ravinnepitoisuuksien pienenemisenä. Koko Pohjanmerta ajatellen ravinnepitoisuuksissa ei kuitenkaan voida havaita selviä suuntauksia.

Mustanmeren alueella noin puolet jokiin pääsevistä ravinteista on peräisin maataloudesta, neljännes teollisuudesta ja neljännes kotitalouslähteistä. Tonavasta Mustaanmereen joutuvien ravinteiden määrä on pienentynyt viime vuosina, mikä johtuu useimpien Ala-Tonavan maiden ja entisten Neuvostoliiton valtioiden talouksien romahtamisesta (minkä seurauksena muun muassa mineraali- ja orgaanisia lannoitteita käytetään vähemmän), Tonavan valtioiden toteuttamista toimenpiteistä ravinnepäästöjen vähentämiseksi sekä joissakin maissa toteutetusta polyfosfaattia sisältävien pesuaineiden käyttökielloista. Tämänhetkiset fosfaattipitoisuudet näyttäisivät olevan suurin piirtein 1960-luvun tasolla, mutta typen kokonaispitoisuudet ovat edelleen ainakin nelinkertaiset kyseisenä ajanjaksona havaittuihin arvoihin verrattuna. Mustanmeren ekosysteemeissä on havaittu jonkinasteista elpymistä, mutta se on edelleen rajallista.

8. Pilaantuminen (radionuklidit)

Radioaktiivisten aineiden aiheuttama pilaantuminen on yleinen huolenaihe erityisesti Cap de la Haguen ja Sellafieldin ydinpolttoaineen jälleenkäsittelylaitosten takia. Tähän ovat syynä menneinä vuosina syntyneiden radioaktiivisten päästöjen suuri määrä sekä eräiden radiologisesti vähämerkityksellisempien radionuklidien, erityisesti teknetium-99:n, päästöjen hiljattainen lisääntyminen. Merilevässä, simpukoissa ja luonnonvaraisissa eläimissä on havaittu alhaisia pitoisuuksia eräitä keinotekoisia radionuklideja kaukana niiden lähteistä. Radionuklidien vaikutuksia luonnonvaraisiin eläimiin ei ole arvioitu.

Itämeren 90Sr- ja 137Cs-pitoisuudet ovat korkeita maailman muihin vesialueisiin verrattuna. Keinotekoisten radioisotooppien lasketut säteilyannokset ovat kuitenkin EU:n turvallisuutta koskevissa perusvaatimuksissa asetettuja raja-arvoja alhaisempia.

Mustallamerellä radionuklidien aiheuttama pilaantuminen on yleensä kertaluokkaa suurempaa kuin Itämerellä, mutta se ei aiheuta vaaraa ihmiselle. Suurimmat keinotekoisten radionuklidien päästöt tapahtuvat Dnepr- ja Tonava-jokien kautta. Havaitut riskit ja yleiset huolenaiheet liittyvät radionuklidipäästöjen mahdolliseen lisääntymiseen Dnepr-joen alueella ja Mustanmeren altaalla sijaitsevien vanhenevien reaktorien turvallisuuteen.

Onnettomuudet siviili- ja sotilaskäyttöön tarkoitetuissa ydinlaitoksissa muodostavat tulevaisuudessa suurimmat uhat. Kaatopaikoilta peräisin olevien päästöjen katsotaan muodostavan vain vähäisen uhan ihmiselle, vaikka ympäristövaikutusten osalta onkin vaikea tehdä selkeitä johtopäätöksiä.

9. Pilaantuminen (mikrobiologinen)

Mikrobiologinen pilaantuminen on pääasiassa suoraa seurausta käsittelemättömän tai osittain käsitellyn jäteveden päästämisestä mereen rannikon välittömässä läheisyydessä.

Vuonna 1995 suoraan Itämereen päästetyn käsittelemättömän yhdyskuntajäteveden määrä oli lähes 500 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 15 prosenttia tuotetun jäteveden kokonaismäärästä, minkä vuoksi joillakin Itämeren rannoilla uiminen oli vaarallista ihmisten terveydelle. Uusien yhdyskuntajäteveden käsittelylaitosten rakentamisen ja olemassa olevien laitosten parantamisen myötä Itämeren valtioiden rannikkovesien hygienia paranee jatkuvasti.

Koillis-Atlantilla on edelleen joitakin rantoja, jotka eivät täytä EY:n uimavesidirektiivissä asetettuja vaatimuksia. E. coli -bakteerin aiheuttama simpukoiden pilaantuminen on johtanut simpukoiden myyntirajoituksiin. Tähän liittyvä tuotantokustannusten kasvu on aiheuttanut huolta simpukka-alalla.

Mikrobiologinen pilaantuminen ja sen vaikutukset ovat vähentyneet Välimeren EU:n puoleisella rannikolla sen jälkeen, kun suurimpaan osaan Euroopan kaupunkialueista rakennettiin yhdyskuntajäteveden käsittelylaitoksia. Alueen muissa osissa ongelma on kuitenkin säilynyt entisellään.

Mustanmeren alueella toteutettujen mittauskampanjoiden tuloksia ei yleensä julkaista, mutta terveysviranomaiset pyrkivät sulkemaan rantoja, kun jätevedestä aiheutuva bakteriologinen pilaantuminen saavuttaa vaarallisen korkean tason. Tällaisia varoituksia ei kuitenkaan yleensä oteta huomioon. Onnettomuuksista johtuvat käsittelemättömän jäteveden päästöt ovat yleisiä Mustanmeren pohjois- ja itäosissa, mikä johtuu putkiverkkojen ja jätteenkäsittelylaitosten huonokuntoisuudesta. Vain hyvin pieni osa pienten kaupunkien ja kylien jätevesistä käsitellään.

10. Pilaantuminen (roskat)

Meressä olevien roskien (joista 95 prosenttia on hajoamattomia muoveja) lähteitä ovat pääasiassa merenkulusta (kalastuksesta ja kaupallisesta merenkulusta) sekä matkailusta ja vapaa-ajan toiminnoista syntyvät jätteet. Kaikilla Koillis-Atlantin alueilla on tavattu suuria määriä kelluvia ja uponneita roskia. Muista meristä ei ole saatavilla tietoja, mutta voidaan olettaa, ettei niiden tilanne juurikaan poikkea Koillis-Atlantin tilanteesta.

Merieliöihin kohdistuvia vaikutuksia ovat muun muassa muovikalvoihin sotkeutuneiden lintujen hukkuminen sekä nieltyjen muoviesineiden aiheuttamat lintujen, merikilpikonnien ja valaiden kuolemat. Roskien on myös havaittu levittävän epifyyttisiä eliöitä merialueille, joille ne eivät tavallisesti pääse. Matkailun, rakentamisen ja teollisuuden kehityspaineiden lisääntyessä rannikkoalueilla myös roskaantumisongelma saattaa pahentua.

11. Onnettomuuksiin liittyvät riskit

Suurin laivaonnettomuuksista aiheutuva vahingon mahdollisuus liittyy vaarallisten aineiden pääsemiseen veteen lähellä ekologisesti herkkiä alueita (esimerkiksi kutupaikkoja, lintuyhdyskuntia tai luonnonsuojelualueita) tai ihmisen toiminnan kannalta keskeisiä alueita (esimerkiksi vesiviljelytiloja tai matkailukeskuksia). Säiliöalusonnettomuuksista aiheutuvilla öljypäästöillä tai muiden vaarallisten ja myrkyllisten aineiden päästöillä on suuria taloudellisia ja biologisia vaikutuksia, vesiviljelyyn kohdistuvat vaikutukset ja luonnonvaraisten eläinten menetykset mukaan luettuina. Usein tarvitaan puhdistustoimia matkailun etujen suojelemiseksi ja tilapäisiä kalastusrajoituksia erityisesti lyhyellä aikavälillä.

Öljyn- ja kaasuntuotantolauttojen toiminta laajenee parhaillaan syvemmille vesialueille ja ympäristöihin, jotka ovat osan vuodesta jään peitossa. Onnettomuudesta aiheutuvien öljypäästöjen riski ja tällaisten päästöjen mahdolliset vaikutukset kasvavat, koska toimintaa harjoitetaan hyvin syvissä vesissä ja korjaavia toimia on vaikea toteuttaa kylmässä ilmastossa.

12. Ilmastonmuutos

Ilmastonmuutoksen mahdolliset vaikutukset ovat kauaskantoisia ja niihin voi sisältyä muutoksia merivirtojen voimakkuudessa ja kulkeutumisessa, vesimassojen muodostumisessa, merenpinnan korkeudessa, sääjärjestelmien voimakkuudessa ja esiintymistiheydessä sekä sademäärässä ja valumassa. Kaikilla näillä on seurannaisvaikutuksia ekosysteemeihin ja kalakantoihin. Merenpinnan ennustettu kohoaminen on erityinen huolenaihe varsinkin Alankomaiden rannikkovyöhykkeellä ja muilla alavilla alueilla. Se vaikuttaa myös Koillis-Atlantin vuorovesialueiden luontotyyppeihin. Pohjois-Atlantin syvän veden muodostuminen arktisella alueella on yksi maailman valtamerten termisen kierron syvimpiä haaroja; pieninkin muutos tämän veden muodostumisessa arktisella alueella voi aiheuttaa muutoksia termisessä kierrossa ja johtaa Euroopan ilmaston kylmenemiseen.

Sademäärän ja makean veden valuman ennustettu kasvu saattaa muuttaa Pohjanmeren ja Itämeren välistä veden kiertoa ja vaikuttaa siten koko Itämeren ekosysteemiin.

LIITE 2 KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Kohti meriympäristön suojelua ja säilyttämistä koskevaa strategiaa

Nykyisten toimien kuvaus ja arviointi - Politiikka

1. Meriympäristön suojeluun liittyvät EU:n politiikat ja säädökset

1.1. Johdanto

EU:lla ei ole meriympäristön suojelua koskevaa laaja-alaista politiikkaa tai erityislainsäädäntöä, jos ei oteta huomioon merten pilaantumisen ehkäisemiseen liittyvää yhteisön lainsäädäntöä ja sitä täydentävää toimintaohjelmaa satunnaispäästöistä aiheutuvan merten pilaantumisen alalla. Monilla kestävää kehitystä, ympäristönsuojelua, sisämarkkinoita, meriliikennettä, maataloutta ja kalastusta koskevilla politiikoilla ja säädöksillä on kuitenkin edistetty meriympäristön suojelua. Tämän lainsäädännön oikeusperusta vaihtelee ihmisen toiminnan mukaisesti.

EY:n ympäristölainsäädäntö perustuu EY:n perustamissopimuksen 174-176 artiklaan, ja sillä pyritään yleisesti ottaen määrittelemään yhteiset vähimmäisvaatimukset, joita tiukempia vaatimuksia jäsenvaltiot voivat säätää sillä edellytyksellä, etteivät nämä rajoitukset ole ristiriidassa kilpailu- ja sisämarkkinasääntöjen kanssa. Alat, joita lainsäädäntö koskee, ovat vesi, ilma, jätteet, kemikaalit ja luonnonsuojelu.

Perustamissopimusta muuttavassa Nizzan sopimuksessa viitataan nimenomaisesti jäsenvaltioiden ryhmiin, jotka voivat sopia kyseiseen ryhmään sovellettavista yhteisistä toimenpiteistä. Lisäksi yhteisöllä on meriympäristön suojelemisen kannalta merkityksellistä lainsäädäntöä tavaroiden ja palveluiden vapaan liikkuvuuden, liikenteen, maatalouden ja kalavarojen hoidon aloilla.

Joissakin säädöksissä, kuten vesilainsäädännössä, viitataan nimenomaisesti maantieteellisiin rajoituksiin. Sitä vastoin muita säädöksiä on sovellettava kaikkeen sellaiseen jäsenvaltioiden talousvyöhykkeellä harjoitettavaan toimintaan, joka kuuluu yhteisön lainsäädännön soveltamisalaan. Näihin kuuluvat säännökset, jotka koskevat aineiden markkinoille saattamista ja käyttöä, ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämistä sekä ympäristövaikutusten arviointia. Näitä säädöksiä sovelletaan aina, kun kyseisen alan toimintaa harjoitetaan yhteisön vesillä. Vaikka käytännön valvontaa saatetaankin harjoittaa maissa, perustamissopimuksen 95 artiklaan perustuvalla markkinoita koskevalla lainsäädännöllä, 32 artiklaan perustuvalla kalavarojen hoitoa koskevalla lainsäädännöllä ja 70-80 artiklaan perustuvalla liikennepolitiikkaa koskevalla lainsäädännöllä on suoria vaikutuksia kyseisten alojen toiminnan harjoittamiseen merellä.

Ympäristövaikutusten arvioinnista annetussa direktiivissä säädetään sellaisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista, joilla todennäköisesti on huomattava vaikutus ympäristöön. Kyseistä direktiiviä sovelletaan EU:n alueella toteutettaviin asiaankuuluviin hankkeisiin ja siten myös öljyn- ja kaasuntuotantolaitoksiin sekä tuulivoimaloihin. Kestävän kehityksen strategian yhteydessä komissio on julkaissut tiedonannon kestävään kehitykseen kohdistuvien vaikutusten arvioinnista.

Komission antamassa ehdotuksessa direktiiviksi ympäristönsuojelusta rikosoikeudellisin keinoin pyritään ottamaan käyttöön yhteisön ympäristönsuojelulainsäädäntöön kohdistuvien rikkomusten tunnusmerkkejä koskevat vähimmäisvaatimukset. Ehdotuksessa velvoitetaan jäsenvaltiot säätämään rikosoikeudellisia seuraamuksia yhteisön ympäristönsuojelulainsäädännön vakavista rikkomuksista.

1.2. Rannikkovyöhykkeet

Komissio on laatinut rannikkoalueiden yhdennettyä käyttöä ja hoitoa koskevan eri alojen välisen strategian, jolla pyritään parantamaan nykyisen lainsäädännön ja rahoitus- ja suunnitteluvälineiden tehokkuutta rannikkovyöhykkeellä sekä rannikkovyöhykkeeseen ja sen luonnonvaroihin kohdistuvien erilaisten paineiden hallintaa. Koska monet meriympäristön ongelmat näkyvät selvimmin rannikkovyöhykkeellä, strategiassa korostetaan politiikan koordinointia, tietojen saatavuutta ja eri sidosryhmien osallistumista erityisesti paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla.

Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat rannikkoalueiden käyttöä ja hoitoa koskevan suosituksen vuonna 2002. Kyseisessä suosituksessa jäsenvaltioita kannustetaan laatimaan kaikkien asiaan liittyvien kysymysten arvioinnin pohjalta kansallisia strategioita, joissa määritellään erilaisten kansallisten hallinnollisten toimijoiden roolit sekä niiden väliset koordinointimenettelyt.

Kansainvälisellä tasolla kyseisessä suosituksessa kehotetaan saman aluemeren alueella sijaitsevia jäsenvaltioita ja Euroopan unionin ulkopuolisia maita aloittamaan vuoropuhelu tai ylläpitämään sitä naapurivaltioiden kanssa, jotta voidaan parantaa koordinointia rajat ylittävien kysymysten ratkaisemisessa.

1.3. Luonnonsuojelu

Lintu- ja luontotyyppidirektiivit muodostavat yhteisön tärkeimmät välineet luonnonsuojelun alalla. Ensiksi mainitun nojalla lintujen suojeluun kuuluu muun muassa erityisten suojelualueiden perustaminen. Jälkimmäisessä direktiivissä säädetään lajien suojelemisesta sekä Euroopan erityisten suojelutoimien alueiden ekologisen verkon eli Natura 2000 -verkon perustamisesta. Komission kannan mukaan kumpaakin näistä direktiiveistä on sovellettava jäsenvaltioiden yksinomaisilla talousvyöhykkeillä, ja kalastusneuvosto on tukenut tätä tulkintaa.

Natura 2000 -verkolla pyritään suojelemaan direktiivissä lueteltuja luontotyyppejä ja lajien elinympäristöjä, lintudirektiivin nojalla suojeltavat alueet mukaan luettuina. Direktiivin liitteissä on meriympäristöjä koskeva luku, ja liitteissä luetellaan myös joitakin merten eliölajeja. Komissio kuitenkin myöntää, että näiden liitteiden lähtökohtana olevaa luokittelujärjestelmää sekä suojeltavien luontotyyppien luetteloa olisi olennaisilta osin tarkistettava verkoston toteuttamisen jälkeen. Suurin osa jäsenvaltioiden jo ehdottamista alueista, joilla esiintyy tällaisia luontotyyppejä ja lajeja, sijaitsee aluevesillä.

Joitakin ongelmia on jo havaittu merten suojelualueiden hoidon osalta. Ongelmat koskevat pääasiassa toimivaltaa toteuttaa kyseisillä alueilla luonnonsuojelun tarpeisiin perustuvia toimenpiteitä, joilla pyritään muun muassa kalastuksen, liikenteen tai ruoppauksen sääntelemiseen. Komission yksiköt tarkastelevat parhaillaan, kuinka nämä eri politiikat voitaisiin sovittaa yhteen. Tässä työssä eräiden tutkimusten ja LIFE-hankkeiden tuloksista on epäilemättä apua.

1.4. Kalavarojen hoito ja maatalous

Perustamissopimuksen 32 artiklaan perustuvalla yhteisellä kalastuspolitiikalla on suora vaikutus meriekosysteemeihin, sillä sen avulla säännellään lukuisten meriympäristössä elävien luonnonvaraisten lajien pyyntiä. Yhteinen kalastuspolitiikka perustuu perusasetukseen, jossa säädetään kaupallisesti merkityksellisten kalakantojen tilan arvioimisesta ja vuotuisten suurimpien sallittujen saaliiden asettamisesta. Lisäksi yhteisessä kalastuspolitiikassa säädetään teknisistä toimenpiteistä, jotka koskevat verkkojen silmäkokoja, pyydysten valintaa ja kalastuskieltoalueita ja -aikoja. Näillä toimenpiteillä pyritään vähentämään kutevien kalojen, nuorten kalojen ja muiden kuin kohdelajien kuolleisuutta.

Tätä politiikkaa tarkastellaan parhaillaan uudelleen, ja tässä yhteydessä on julkaistu erilaisia asiakirjoja, jotka koskevat yhteisen kalastuspolitiikan uudistamista, ympäristönäkökohtien huomioon ottamista kalavarojen hoidossa sekä biologista monimuotoisuutta koskevia toimintasuunnitelmia. Näissä asiakirjoissa esiin tuotuja kysymyksiä ovat muun muassa meriekosysteemien säilyttämisen ja suojelun parantaminen ottamalla käyttöön ekosysteemipohjainen lähestymistapa ja hallinnointi, kalakantojen säilyttäminen ja kestävä hyödyntäminen, pyyntitoimien ja -kapasiteetin pienentäminen, vesiviljelyn vaikutusten vähentäminen sekä kestävän kalastuksen edistäminen yhteisön vesien ulkopuolella.

Kalavarojen hoito kuuluu, toisin kuin suurin osa ympäristö- ja liikennelainsäädännöstä, yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan, eivätkä jäsenvaltiot saa määrätä kansallisista järjestelmistä tai tehdä kansainvälisiä sopimuksia. Tiukemmista kansallisista järjestelmistä voidaan säätää, mutta niitä voidaan soveltaa ainoastaan kyseisen jäsenvaltion kalastajiin.

Samoin 32 artiklaan perustuva yhteinen maatalouspolitiikka on merkityksellinen, sillä maaseudun kehittämisestä annetussa asetuksessa 1257/99 säädetään sellaisten ympäristösitoumusten tukemisesta, joissa mennään hyvien maatalouskäytäntöjen noudattamista pidemmälle. Näillä sitoumuksilla pyritään muun muassa vähentämään ravinnelannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden käyttöä. Näitä aineita koskevia säännöksiä on myös kemikaaleja ja vettä koskevassa erityislainsäädännössä. Sitoumuksilla tuetaan myös epäsuotuisilla alueilla harjoitettavaa maataloutta edellyttäen, että hyviä maatalouskäytäntöjä noudatetaan, mihin sisältyy myös ympäristölainsäädännön noudattaminen.

Lisäksi jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaisia toimenpiteitä niillä maatalouden aloilla, jotka voivat saada suoraa tukea, jos niillä ei noudateta ympäristövaatimuksia. Toimenpiteisiin voi sisältyä tuen vähentäminen tai peruuttaminen. Alakohtaisen tuen puitteissa voidaan myös laajentaa tuotantoa erityisesti naudanlihan osalta. Koska yhteisen maatalouspolitiikan puitteissa tuetaan vain vähän tai ei ollenkaan sellaisia intensiivisiä maatalouden aloja, joihin ei liity maan käyttöä (siat ja siipikarja), nitraattien aiheuttaman pilaantumisen sääntely perustuu suurelta osin itse ympäristölainsäädäntöön.

1.5. Meriliikenteestä aiheutuvan pilaantumisen ehkäiseminen

Meriliikennettä ja sen turvallisuus- ja ympäristönäkökohtia sääntelevä yhteisön lainsäädäntö perustuu neljään periaatteeseen, jotka koskevat sen suhdetta kansainväliseen lainsäädäntöön. Suhteessa Kansainväliseen merenkulkujärjestöön (IMO) yhteisön lainsäädännöllä voidaan

* varmistaa IMO:n lainsäädännön yhdenmukainen täytäntöönpano ja sen valvonta koko EU:n alueella (esim. satamavaltioiden suorittama valvonta),

* vahvistaa kansainvälistä lainsäädäntöä yhteisön tasolla (esim. jätteiden vastaanottolaitteet satamissa),

* täyttää IMO:n lainsäädännössä olevia aukkoja (esim. kotimaanliikenteessä),

* nopeuttaa kansainvälisen lainsäädännön täytäntöönpanoa (esim. kaksoisrungolla varustetut öljysäiliöalukset).

Merenkulun yleismaailmallinen luonne huomioon ottaen parhaana vaihtoehtona pidetään yleensä lainsäädännön antamista maailmanlaajuisella tasolla. Jos kansainvälisellä tasolla ei kuitenkaan voida täyttää meriliikenteen turvallisuutta ja ympäristönsuojelua koskevia odotuksia, harkitaan erityisen yhteisön lainsäädännön antamista.

Tärkeimmät merten suojelun kannalta merkitykselliset yhteisön säädökset, joita sovelletaan yhteisön satamia käyttäviin aluksiin, ovat vaarallisia tai ympäristöä pilaavia aineita kuljettavia aluksia koskevista vähimmäisvaatimuksista annettu direktiivi, satamavaltioiden suorittamasta valvonnasta annettu direktiivi ja jätteiden vastaanottolaitteista satamissa annettu direktiivi, jolla pyritään vähentämään aluksilla syntyvän jätteen päästämistä mereen, sekä yksirunkoisten öljysäiliöalusten käytöstä poistamisesta annettu asetus.

Näiden säädösten lisäksi merkitystä on myös muulla merenkulun turvallisuutta koskevalla lainsäädännöllä, jolla pyritään yleisen turvallisuuden parantamiseen. Öljysäiliöalus Erikan joulukuussa 1999 tapahtuneen uppoamisen jälkeen komissio on tehnyt sarjan ehdotuksia, jotka koskevat luokituslaitosten valvonnan tehostamista, alusliikenteen tieto- ja seurantajärjestelmää (joka vahvistaisi ja korvaisi vaarallisia aineita kuljettavia aluksia koskevat vähimmäisvaatimukset), täydentävää korvausjärjestelmää öljyvahinkojen uhreille sekä Euroopan meriturvallisuutta ja alusten aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemistä käsittelevän viraston perustamista. Kyseisellä virastolla tulee olemaan keskeinen asema Euroopan vesillä tapahtuvan meriliikenteen turvallisuusnäkökohtien, kuten meri- ja rannikkoympäristöjen pilaantumista mahdollisesti aiheuttavien onnettomuuksien seurannassa.

Lisäksi valmistellaan yhteisön lainsäädäntöä, jolla pannaan yhdenmukaisesti täytäntöön alusten haitallisia kiinnittymisenestojärjestelmiä koskeva IMO:n yleissopimus (joka tehtiin lokakuussa 2001).

1.6. Onnettomuuksista tai tahallisista päästöistä aiheutuvan meren pilaantumisen ehkäiseminen

Vuonna 1978 hyväksytty hiilivetyjen aiheuttaman merten pilaantumisen valvontaa ja vähentämistä koskeva toimintasuunnitelma laajennettiin myöhemmin kattamaan myös vaaralliset ja haitalliset aineet. Toimintasuunnitelmaan kuuluu erilaisia koulutusohjelmia ja yhteisön tietojärjestelmä sekä (tarvittaessa) myöhemmin torjuntatoimissa avustavien asiantuntijoiden mobilisointi. Hiljattain (vuonna 2000) vahvistettiin yhteisön puitteet jäsenvaltioiden toimien tukemiseksi onnettomuuksista tai tahallisista päästöistä aiheutuvan merten pilaantumisen torjunnan alalla. Yksi keskeisimmistä tekijöistä tässä yhteydessä on valmiussuunnitelma, johon sisältyvät ympärivuorokautinen hälytysjärjestelmä, erityisryhmien perustaminen, satelliittikuvien nopea välittäminen ja tarkkailijoiden suorittama koordinointi.

Lisäksi vuonna 2002 on perustettu yhteisön mekanismi tiiviimmän yhteistyön edistämiseksi pelastuspalvelutoimissa, onnettomuuksista aiheutuva merten pilaantuminen mukaan luettuna.

1.7. Vesiensuojelu

Hiljattain annetulla vesipolitiikan puitedirektiivillä otettiin käyttöön jokien valuma-alueiden ja läheisten rannikkoalueiden hallintajärjestelmä, joka perustuu pikemminkin valuma-alueisiin kuin hallinnollisiin rajoihin. Puitedirektiivillä otetaan käyttöön yhdistetty lähestymistapa, jossa käytetään sekä päästöjen valvontaa että laatutavoitteita. Direktiivin tavoitteena on hyvän ekologisen tilan ja hyvän kemiallisen tilan saavuttaminen tai säilyttäminen.

Direktiivissä säädetään erilaisista seuranta-, arviointi- ja raportointivaatimuksista, joita sovelletaan myös rannikkovyöhykkeeseen. Ihmistoiminnasta aiheutuvien rannikkoalueisiin ja merivesiin kohdistuvien paineiden ja niiden vaikutusten analysointi muodostaa toimenpideohjelman perustan. Prioriteettiaineita valvotaan yhteisön tasolla, kun taas vesien hyvän tilan palauttamista tai ylläpitämistä koskevat hoitosuunnitelmat perustuvat valuma-alueiden tasolla toteutettaviin toimenpiteisiin. Tämä direktiivi korvaa joitain eri vesityyppejä koskevia aiempia säädöksiä, mutta vedenlaatuun kohdistuvien erityisten uhkien torjumiseksi tullaan jatkossakin soveltamaan jo voimassa olevaa lainsäädäntöä, jota on annettu maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamasta pilaantumisesta, yhdyskuntajätevesien käsittelystä, uimavesistä sekä ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämisestä (IPPC).

Jäsenvaltiot, Norja ja komissio ovat epävirallisesti sopineet direktiivin yhteisestä täytäntöönpanostrategiasta.

1.8. Ilma

Ilman epäpuhtauspäästöt vaikuttavat veden laatuun laskeumien muodossa. Hiljattain annettiin direktiivi kansallisista päästörajoista tietyille ilman epäpuhtauksille, ja siinä otettiin käyttöön uusi lähestymistapa ilmanlaadun parantamiseksi asettamalla maakohtaiset ylärajat SO2-, NOx- ja NH3-päästöille. Tällä pyritään vähentämään happamoitumista ja rehevöitymistä. Suurista polttolaitoksista ja jätteenpoltosta annetuissa direktiiveissä sekä edellä mainitussa ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämisestä annetussa direktiivissä sovelletaan pistelähteisiin keskittyvää lähestymistapaa. Komissio valmistelee parhaillaan strategiaa meriliikenteestä aiheutuvien päästöjen torjumiseksi, sillä alusten SO2-päästöt ovat korkeat ja aiheuttavat happamoitumista, kun taas NOx-päästöt saattavat olla merkittävä tekijä merten rehevöitymisen kannalta. Yleistä toimintakehystä laaditaan parhaillaan teemakohtaisen strategian Puhdasta ilmaa Eurooppaan (CAFE) puitteissa - strategian on tarkoitus olla valmis vuoteen 2005 mennessä. Toisin kuin vesilainsäädäntöä, joka koskee maantieteellisesti rajattuja alueita, näitä direktiivejä sovelletaan kaikkiin lähteisiin riippumatta siitä, sijaitsevatko ne maalla vai merellä.

1.9. Vaaralliset aineet

Yhteisön kemikaalilainsäädäntö perustuu 95 artiklaan, ja sillä pyritään varmistamaan terveyden, turvallisuuden, ympäristönsuojelun ja kuluttajansuojan korkea taso sekä sisämarkkinoiden toiminta. Tätä politiikkaa tarkistetaan parhaillaan, ja tulevaisuuden tavoitteena on luoda yksi yhtenäinen ja avoin järjestelmä, jonka yleisenä tavoitteena on kestävä kehitys. Tämä toteutetaan siirtämällä tiedon tuottamista ja riskien analysointia koskeva vastuu teollisuudelle, millä poistetaan aineiden ominaisuuksia ja käyttöä koskevat aukot tietämyksessä, ja ulottamalla tämä vastuu jakeluketjua pitkin jatkojalostajille, käyttäjille ja tuojille.

Uusien ja olemassa olevien kemikaalien valvonnasta säädetään tällä hetkellä useissa säädöksissä, jotka perustuvat vaarallisten aineiden luokituksesta ja merkinnöistä annettuihin direktiiveihin 67/548 ja 76/769. Näissä säädöksissä sovelletaan nykyisin eri lähestymistapoja riskienarvioinnin käyttöön, mutta asiaa tarkastellaan kemikaalipolitiikan uudistuksessa, jossa pyritään saamaan aikaan yhteinen lähestymistapa. Sen jälkeen kun yhteisön valvontatoimenpiteet on otettu käyttöön, jäsenvaltioiden on perusteltava kaikki kansallisella tasolla annettavat tiukemmat säännöt osoittamalla niille olevan erityistä tarvetta, eivätkä jäsenvaltiot saa tehdä rajoituksia koskevia kansainvälisiä sopimuksia.

Biosidejä ja kasvinsuojeluaineita koskevissa säädöksissä on säännöksiä luetteloista, joissa mainitaan sallitut aineet yhteisön tasolla. Tuotteiden hyväksyminen tapahtuu kuitenkin kansallisella tasolla. Lisäksi kemikaaleja koskevia epäsuoria säännöksiä sisältyy edellä mainittuun vesipolitiikan puitedirektiiviin ja erityisesti sen vaarallisia aineita koskeviin toimiin, jätteitä koskevaan lainsäädäntöön ja IPPC-direktiiviin sekä työturvallisuutta, suuronnettomuusvaaroja, kuluttajansuojaa, elintarvikkeiden pakkaamista, kosmetiikkaa ja leluja koskevaan lainsäädäntöön sekä hiljattain annettuun dioksiineja, furaaneja ja PCB-yhdisteitä koskevaan strategiaan.

1.10. Radioaktiiviset aineet

Euroatomin perustamissopimuksessa asetetaan joukko turvallisuutta koskevia perusvaatimuksia työntekijöiden ja väestön suojelemiseksi ionisoivan säteilyn aiheuttamilta vaaroilta. Euratomin perustamissopimuksen nojalla voidaan myös antaa veden, ilman ja maaperän radioaktiivisuustasoja koskevia suosituksia, mutta tätä säännöstä ei ole tähän mennessä sovellettu meriympäristöön. Euroopan komissio saattaa parhaillaan ajan tasalle MARINA-hanketta, joka koskee yhteisön väestön altistumista Pohjois-Euroopan merivesien radioaktiivisuudesta aiheutuvalle säteilylle. Kyseisen hankkeen puitteissa tarkastellaan muun muassa i) á-, â- ja ã-säteilijöiden ja tritiniumin eri lähteiden päästötietoja ja niiden kehitystä, ii) Cs-137-pitoisuuksia ajanjaksoilta 1976-1980 ja 1986-1990, iii) Cs-137- ja Pu-239-pitoisuuksien kehityksen mallintamista ja iv) fosfaattilannoitteiden tuotantolaitosten ja ydinpolttoaineen jälleenkäsittelylaitosten läheisyydessä eläviin simpukoihin kohdistuvia radiologisia vaikutuksia.

1.11. Jätehuolto ja luonnonvaroja koskeva politiikka

Yhteisön jätehuoltostrategian perusperiaatteet ovat ennaltaehkäisy, uudelleenkäyttö ja talteenotto, käsittelyn optimointi ja kuljetusten sääntely. Perusvaatimuksista säädetään jätteitä koskevassa puitedirektiivissä, jota sovelletaan jäsenvaltioiden yksinomaisilla talousvyöhykkeillä ja jossa säädetään, että jätteiden hävittäminen tai talteenotto ei saa olla vaaraksi ihmiselle tai ympäristölle. Satamien vastaanottolaitteista annetussa direktiivissä on myös aluksilla syntyvää jätettä ja lastijäämiä koskevia säännöksiä.

Offshore-toiminnan yhteydessä syntyviä jätteitä, valumavesiä ja maalla tapahtuvia päästöjä käsitellään vaarallisista jätteistä annetussa direktiivissä ja jätteitä koskevassa puitedirektiivissä sekä erityissäädöksissä, joita on annettu jäteöljyistä, PCB-yhdisteistä, akuista ja paristoista, puhdistamolietteestä, titaniumdioksidista ja äskettäin sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta. Komission yhdennetyllä tuotepolitiikalla pyritään tuotteiden aiheuttamien haittavaikutusten vähentämiseen tuotteen koko elinkaaren aikana. Tuotepolitiikka kattaa kaikki sellaiset tuotteet, jotka vaikuttavat meriympäristöön.

1.12. Rahoitusvälineet

Seuraavassa jaksossa viitataan rahoitukseen, jota kansainväliset rahoituslaitokset ovat myöntäneet Itämeren, Mustanmeren ja Välimeren kunnostushankkeisiin. Yhteisön osallistuminen tähän rahoitukseen tapahtuu ehdokasmaiden osalta ISPA- ja PHARE-ohjelmien kautta ja entisen Neuvostoliiton valtioiden ja Välimeren maiden osalta TACIS-ohjelman, Pohjoisen ulottuvuuden ohjelman ja EUROMED-ohjelman kautta. Yhteisön alueelliset rakenne- ja koheesiorahastot ovat merkityksellisiä siltä osin kuin LIFE-ohjelmissa käsitellään meriympäristöä.

2. Muiden elinten meriympäristön suojelua koskeva politiikka ja lainsäädäntö

2.1. Johdanto

Muita elimiä ovat alueelliset meriyleissopimukset ja alueelliset asiakirjat, joiden soveltamisalaan kuuluu tiettyjen Euroopan aluemerten tai merialueiden suojeleminen, alueelliset yleissopimukset, joiden tavoitteena on kalavarojen alueellinen hoito, sekä kansainväliset elimet, joiden toiminta kattaa merioikeuden, meriliikenteen ja vesiensuojelun.

Useimmissa näistä elimistä, joiden toimintaan yhteisö osallistuu joko sopimuspuolena tai tarkkailijana, EU:n puheenjohtajavaltio ja komissio koordinoivat jäsenvaltioiden näkemyksiä niin, että voidaan taata yhteisön lainsäädännön kanssa yhdenmukainen EU:n yhteinen kanta riippumatta siitä, onko yhteisö itse elimen jäsen tai onko kysymys yhteisön yksinomaiseen vai jaettuun toimivaltaan kuuluvasta asiasta. Tällaisen kannan esittäminen riippuu toimivallan luonteesta.

2.2. Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimus

Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimusta (UNCLOS) voidaan pitää kaiken kattavana välineenä meriympäristön alalla. Sen lisäksi, että siinä rajoitetaan kansallista lainkäyttövaltaa ja vahvistetaan merenkulun harjoittamista koskevat oikeudet ja avomeriä koskeva oikeudellinen järjestelmä, se muodostaa oikeusperustan meriympäristön suojelulle ja kestävälle kehitykselle ja sääntelee ympäristön valvontaa, tieteellistä tutkimusta, taloudellista toimintaa ja riitojen ratkaisua. Valtioilla on täysivaltainen oikeus hyödyntää luonnonvarojaan meriympäristön suojelua ja säilyttämistä koskevan velvoitteen mukaisesti. Merioikeusyleissopimuksessa otettiin käyttöön yksinomaisten talousvyöhykkeiden käsite ja määriteltiin aluemerten rajat sekä kauttakulkua, merenkulun vapautta, kalastusta ja vedenalaisten putkien ja kaapeleiden vetämistä koskevat oikeudet avomerellä aluevesien ulkopuolella.

Merioikeusyleissopimuksen määräykset näkyvät ja niitä vahvistetaan monissa muissa asiakirjoissa, kuten hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevassa sopimuksessa, jolla pyritään varmistamaan kyseisten kalakantojen pitkän aikavälin kestävä kehitys parhaan käytettävissä olevan tieteellisen tiedon ja ennalta varautumisen periaatteen pohjalta.

Merioikeusyleissopimuksen täytäntöönpanoprosessin ja Agenda 21:n 17 luvussa tarkoitettujen meriin liittyvien kysymysten sääntelyn edistämiseksi YK:n yleiskokous käynnisti epämuodollisen kuulemisprosessin. Kyseisen menettelyn puitteissa laaditaan YK:n yleiskokoukselle ja YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssin 10-vuotisseurantakokoukselle (Rio+10) raportti, jossa käsitellään muun muassa erilaisten meriin liittyviä kysymyksiä käsittelevien hallitustenvälisten elinten ja virastojen parempaa koordinointia.

Ympäristön osalta UNEP on perustanut maailmanlaajuisen toimintaohjelman, jolla pyritään vähentämään maalla tapahtuvan toiminnan vaikutuksia meriympäristöön. Ohjelmassa tarjotaan käsitteellisiä ja käytännöllisiä ohjeita muun muassa jätevesien käsittelystä ja se toimii toimien ja asiantuntemuksen selvityskeskuksena. UNEP:n muihin toimiin kuuluu kansainvälinen vesien yleisarviointi, jonka puitteissa pyritään tuottamaan kattava yleisarviointi 66 vesialueen, joihin sisältyy myös meri- ja rannikkovesiä, ekologisesta tilasta.

2.3. Alueelliset meriyleissopimukset

Alueellisella tasolla yhteisö on sopimuspuolena Koillis-Atlantin merellisen ympäristön suojelua koskevassa yleissopimuksessa (OSPAR), Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevassa Helsingin yleissopimuksessa (HELCOM) ja Välimeren suojelemista pilaantumiselta koskevassa Barcelonan yleissopimuksessa.

Kaikkien näiden yleissopimusten yhteisenä tavoitteena on meriympäristön suojeleminen sekä pilaantumisen ehkäiseminen ja poistaminen. Yleissopimukset tehtiin 1970-luvulla, ja niille annettiin uutta poliittista painoarvoa uudistamalla niitä 1990-luvulla. Sopimukset pantiin alulle samanaikaisesti EY:n ensimmäisen ympäristötoimen kanssa, joka ei koskenut meriympäristöä, mutta nykyisin ne täydentävät ja ovat jossain määrin päällekkäisiä yhteisön lainsäädännön kanssa. Ne tarjoavat kuitenkin mekanismin, jonka puitteissa voidaan ottaa huomioon alueelliset erot ja tehdä yhteistyötä EU:n ulkopuolisten maiden kanssa.

OSPAR:in sopimuspuolina ovat 12 EU:n jäsenvaltiota, kaksi ETA-valtiota, Sveitsi ja Euroopan yhteisö, ja sen tärkeimpänä tavoitteena on merten pilaantumisen ehkäiseminen ja poistaminen ja meriympäristön suojeleminen ihmisen toiminnasta aiheutuvilta haittavaikutuksilta (siinä kuitenkin tunnustetaan, että kalavarojen hoitoa tulisi käsitellä muiden sopimusten puitteissa). OSPAR on luonut vaarallisia aineita, radioaktiivisia aineita, rehevöitymistä, biologista monimuotoisuutta ja öljyn- ja kaasuntuotantolaitoksia koskevia teemakohtaisia strategioita sekä seuranta- ja arviointiohjelman. Nämä strategiat ovat luonteeltaan poliittisia, ja niissä kehitellään edelleen yleissopimuksen vastaavia liitteitä.

Jotkin OSPAR:in ohjelmat ja toimenpiteet ovat luonteeltaan pohjimmiltaan poliittisia ja ohjeellisia, mutta se on tehnyt myös useita sitovia päätöksiä teollisuuspäästöjen sääntelemiseksi. Vaikka strategiat ovat yleisesti ottaen vertailukelpoisia ja yhdenmukaisia EY:n lainsäädännön kanssa, toiminta on jossain määrin päällekkäistä, sillä samoja kysymyksiä käsitellään myös EU:ssa. Koska useimmat EU:n jäsenvaltiot ovat myös OSPAR:in sopimuspuolia, OSPAR:in ja yhteisön välinen suhde vaatii huolellista koordinointia. Tämä suhde tulee todennäköisesti muuttumaan EU:n laajentumisen myötä, sillä sen jälkeen OSPAR:iin kuulunee vain alle puolet EU:n jäsenvaltioista.

Joissakin tapauksissa erilaiset äänestyssäännöt ja edustuskäytännöt ovat johtaneet samoissa kysymyksissä erilaisiin ja epäjohdonmukaisiin tuloksiin yhteisön ja OSPAR:n välillä huolimatta siitä, että jäsenvaltiot ja sopimuspuolet ovat suurelta osin samat. OSPAR on kuitenkin viime aikoina tuonut kalastuksen ja vaarallisten aineiden vaikutuksia koskevat huolenaiheensa EY:n tietoisuuteen, koska EY:llä on paremmat mahdollisuudet toimia näissä kysymyksissä.

Helsingin yleissopimuksen sopimuspuolina ovat neljä EU:n jäsenvaltiota, neljä ehdokasvaltiota, Venäjän federaatio ja Euroopan yhteisö. EU:n laajentuminen johtaa tilanteeseen, jossa sopimuspuolet ovat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta EU:n jäsenvaltioita.

Helsingin yleissopimuksen kattamiin toimiin sisältyvät vaarallisia aineita ehkäisevät toimenpiteet, parhaiden ympäristökäytänteiden ja parhaan käytettävissä olevan tekniikan soveltaminen maalta peräisin olevan pilaantumisen ehkäisemiseen, alusliikenteestä ja offshore-toiminnasta aiheutuvan pilaantumisen torjunta ja toiminta pilaantumisvahinkojen sattuessa, luonnonsuojelu ja rannikkovyöhykkeen hoito sekä Itämeren tilan arviointia koskevat seuranta- ja arviointiohjelmat. Yhteisen kattavan ympäristötoimintaohjelman (JCP) alaisuudessa toimivan ohjelman täytäntöönpanoryhmän (PITF) kautta HELCOM koordinoi myös läheisessä yhteistyössä kansainvälisten rahoitusvälineiden kanssa investointeja ja taloudellista tukea, joka on suunnattu Itämeren alueen pahimpien päästölähteiden (hot spots) aiheuttaman pilaantumisen vähentämiseen. Sen päätöksenteko perustuu yksimielisesti annettuihin suosituksiin.

Jotkin vaarallisia aineita, jätevesien käsittelyä ja ravinteita koskevat HELCOM:in suositukset eivät täysin vastaa EU:ssa toteutettavia toimenpiteitä. Epäjohdonmukaisuuksien pitäisi poistua sen jälkeen, kun HELCOM saa päätökseen parhaillaan käynnissä olevan hankkeensa, jossa se pyrkii yhdenmukaistamaan suosituksensa EU:n lainsäädännön ja OSPAR:in toimenpiteiden kanssa.

Barcelonan yleissopimuksen 21 sopimuspuolen joukossa on vain neljä EU:n jäsenvaltiota sekä neljä ehdokasvaltiota ja Euroopan yhteisö. Kyseinen sopimus on Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelman (UNEP) alainen yleissopimus ja kuuluu sen aluemeriä koskevaan ohjelmaan. Se myös eroaa OSPAR:ista ja HELCOM:ista siinä, että suurin osa sen sopimuspuolista on ja tulee vastaisuudessakin olemaan EU:n ulkopuolisia maita.

Barcelonan yleissopimuksen sopimuspuolet pyrkivät panemaan yleissopimuksen täytäntöön Välimeren toimintasuunnitelman (MAP) puitteissa ottaen huomioon Välimeren alueen kestävän kehityksen komission (MCSD) lausunnot. Komissio on neuvoa-antava elin, jonka alaisuudessa toimii alueellisia toimintakeskuksia, joista kullakin on oma teemakohtainen painopistealueensa. Näitä ovat ympäristö ja kehitys, rannikkoalueiden yhdennetty hoito, erityiset suojelualueet, kaukokartoitus, puhtaampi tuotanto ja toiminta hätätilanteissa.

Päätöksentekomenettelyn välineitä ovat sekä yleissopimuksen pöytäkirjat että suositukset. Pöytäkirjoissa käsitellään jätteiden laskemista mereen, onnettomuuksia (hätätilanteita), maalta peräisin olevaa pilaantumista, erityisiä suojelualueita, vaarallisia jätteitä ja offshore-toimintaa.

Välimeren osalta strategisessa toimintasuunnitelmassa määritellään maalla olevia lähteitä koskevan pöytäkirjan täytäntöönpanotavoitteet 25 vuodeksi. Samanlaisia toimintasuunnitelmia on laadittu munkkihylkeiden, valaiden, merikilpikonnien ja merikasvillisuuden osalta. Käytännön täytäntöönpanoa helpotetaan kansainvälisten rahoituslaitosten ja EU:n EUROMED-ohjelman avulla.

HELCOM ja Barcelonan yleissopimus poikkeavat OSPAR:ista siinä, että niiden toiminta-alaan liittyy myös alueen kestävä kehitys - HELCOM:issa Itämeren Agenda 21:n kautta ja Barcelonan yleissopimuksessa Välimeren alueen kestävän kehityksen komission kautta.

Kuusi Mustanmeren maata, eli Bulgaria, Georgia, Romania, Venäjän federaatio, Turkki ja Ukraina, ovat tehneet Mustanmeren suojelua pilaantumiselta koskevan Bukarestin yleissopimuksen. Yleissopimuksessa keskitytään maalta ja aluksilta peräisin olevaan pilaantumiseen, hätätilanteisiin ja jätteiden mereen laskemiseen. Näistä aiheista on tehty pöytäkirjoja. Parhaillaan valmistellaan biologisen ja maisemallisen monimuotoisuuden säilyttämistä koskevaa strategiaa, jonka Mustanmeren valtioiden ympäristöministerien on määrä hyväksyä vuonna 2002. Sopimuspuolet panevat yleissopimuksen täytäntöön (vuonna 1996 laaditun) Mustanmeren strategisen toimintasuunnitelman kautta. Toimintasuunnitelman aikataulua tarkistetaan vuonna 2002. Täytäntöönpano on suurelta osin riippuvainen alueellisten ohjelmien ja hankkeiden kautta annettavasta aktiivisesta kansainvälisestä tuesta. Parhaillaan neuvotellaan alueellisesta valmiussuunnitelmasta öljyvahingoista aiheutuvan Mustanmeren pilaantumisen torjumiseksi.

Euroopan yhteisö ei ole sopimuspuolena tässä yleissopimuksessa, koska yksikään EU:n nykyisistä jäsenvaltioista ei ole yleissopimuksen sopimuspuoli, mutta vuodesta 2001 lähtien yhteisöllä on ollut virallisen tarkkailijan asema, ja se osallistuu aktiivisesti kaikkiin kokouksiin ja toimiin. Vaikkei EU olekaan sopimuspuoli, se tukee yleissopimuksen sihteeristön työtä ja on hiljattain ollut keskeisenä tekijänä perustamassa työryhmää, jonka tarkoituksena on helpottaa hankkeiden toteuttamista Tonavan ja Mustanmeren altaan alueella (DABLAS). Kun kaksi yleissopimuksen sopimuspuolina olevaa ehdokasvaltiota, Romania ja Bulgaria, liittyvät EU:n jäseniksi, myös yhteisön pitäisi liittyä yleissopimuksen sopimuspuoleksi. Laajentumisen edistymisestä riippumatta strategiassa ei tulisi jättää huomiotta Mustanmeren tilaa Euroopan merten seurannassa ja arvioinnissa.

Komissio kehotti hiljattain antamassaan Tonavan ja Mustanmeren alueen yhteistyötä koskevassa tiedonannossaan neuvostoa ja Euroopan parlamenttia laatimaan yhteisen EU-aloitteen ympäristön kunnostamisen ja kestävän kehityksen edistämiseksi Tonavan ja Mustanmeren alueella. Alueen hallitukset uudistivat hiljattain sitoumuksensa parantaa alueen veden laatua ja ilmaisivat toivomuksensa siitä, että komissio ja kansainväliset rahoituslaitokset kehittäisivät edelleen kumppanuuttaan alueen maiden kanssa hankkeiden määrittelemisen, valmistelun ja tukemisen osalta.

Näiden neljän alueellisen meriyleissopimuksen käytännöt eroavat toisistaan täytäntöönpanon osalta. OSPAR:issa painopiste on täytäntöönpanoa koskevassa raportoinnissa, johon liittyy puutteellisuuksien julkistaminen ("naming and shaming"). Barcelonan ja Bukarestin yleissopimuksissa painopiste on käytännön täytäntöönpanossa, jota toteutetaan rahoittamalla infrastruktuurihankkeita ja muita toimintaedellytysten kehittämisohjelmia. HELCOM yhdistää työssään nämä kaksi lähestymistapaa.

Yhteistyötä on edistetty lisäämällä osapuolten vahvuuksien vastavuoroista tunnustamista. Tämä on johtanut sellaisten alueiden määrittelyyn, joilla jokin toinen organisaatio voi omaksua johtavan aseman. Meriympäristön seurannan ja merten luontotyyppien luokittelun aloilla EY saattaisi hyötyä HELCOM:in, OSPAR:in ja Barcelonan yleissopimuksen puitteissa saadusta kokemuksesta.

2.4. Muut alueelliset sopimukset ja konferenssit

Arktisen ympäristön seuranta- ja arviointiohjelma (AMAP) perustettiin Arktisen neuvoston (johon osallistuvat Pohjoismaat, Yhdysvallat, Kanada ja Venäjän federaatio) puitteissa arktisen ympäristön tilan seuraamiseksi, arvioimiseksi ja sitä koskevien kertomusten laatimiseksi. Arktinen neuvosto tarjoaa mekanismin, jonka avulla voidaan käsitellä arktisen alueen hallitusten ja asukkaiden yhteisiä huolenaiheita ja haasteita. Huolimatta siitä, että Arktinen neuvosto ei ole oikeudellinen yleissopimus, se on vastaa vuonna 1991 hyväksytyn arktisen ympäristön suojelustrategian täytäntöönpanosta. Tämä strategia koskee kaikkia ympäristön osia, meriympäristö mukaan luettuna. Euroopassa AMAP:n maantieteellinen soveltamisalue on osittain päällekkäinen OSPAR-alueen kanssa. Toiminnan päällekkäisyyden välttämiseksi AMAP:in vuoden 1997 arviointia käytettiin OSPAR:in QSR2000-raportin arktista osa-aluetta koskevien tietojen pohjana.

Koska OSPAR ei koske meriliikennettä, Euroopan yhteisö on tehnyt Pohjanmeren reunavaltioiden kanssa Pohjanmeren pilaantumisen ehkäisemistä koskevan Bonnin sopimuksen ja Koillis-Atlantin reunavaltioiden kanssa Koillis-Atlantin pilaantumisen ehkäisemistä koskevan Lissabonin sopimuksen (ei ole vielä voimassa).

Lisäksi joidenkin alueiden ja osa-alueiden, kuten Pohjanmeren ja Waddenzeen, osalta järjestetään ministerikonferensseja. Nämä konferenssit ovat epämuodollisempia ja satunnaisia ministeritason tapaamisia, jotka suuntaavat huolenaiheista käytävän keskustelun täytäntöönpaneviin elimiin.

2.5. Luonnon- ja ympäristönsuojelu - Biologinen monimuotoisuus

Luonnonsuojelun alalla muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemisesta tehdyllä Bonnin yleissopimuksella pyritään suojelemaan muuttavia lajeja ja niiden elinympäristöjä. Alueellisella tasolla Itämeren ja Pohjanmeren pienvalaiden suojelusopimuksessa (ASCOBANS) vahvistetaan Itämeren ja Pohjanmeren pienten valaiden suojelua koskeva hoitosuunnitelma, johon sisältyy muun muassa pyyntivälineiden ja kalastuskäytäntöjen muuttaminen. Tähän liittyvässä Mustanmeren ja Välimeren valaiden suojelusopimuksessa (ACCOBAMS) määrätään merinisäkkäiden suojelualueiden verkosta. Yhteisö ei ole sopimuspuolena näissä alueellisissa sopimuksissa, eikä näillä foorumeilla hyväksyttyjä toimenpiteitä voida ottaa osaksi yhteisön lainsäädäntöä. Komission yksiköt pyrkivät kuitenkin säännöllisesti tapaamaan näiden sopimusten sihteeristöjen edustajia näkemysten ja tiedon vaihtamiseksi.

Euroopan neuvosto teki 4. marraskuuta 1998 yleissopimuksen ympäristön suojelusta rikosoikeudellisin keinoin. Sopimuksessa rikoksiksi katsotaan joukko sellaisia tahallisia tai tuottamuksellisia toimia, jotka aiheuttavat tai saattavat aiheuttaa pysyvää vahinkoa etenkin veden laadulle tai johtaa ihmishengen menetykseen tai vakaviin vammoihin. Siinä määritellään luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden rikosoikeudellisen vastuun käsite, luetellaan toimenpiteet, jotka valtioiden on toteutettava ja joiden nojalla ne voivat takavarikoida omaisuutta ja määritellä viranomaisten toimivaltuudet, sekä määrätään kansainvälisestä yhteistyöstä.

Biologisesta monimuotoisuudesta tehtyyn yleissopimukseen liittyvän meri- ja rannikkoalueiden biologista monimuotoisuutta koskevan Jakartan mandaatin puitteissa määriteltiin teemakohtaisia kysymyksiä, jotka liittyvät luonnonvarojen hallintaan, kestävään käyttöön, suojelualueisiin, vesiviljelyyn ja ei-kotoperäisiin lajeihin. Nämä kysymykset otettiin huomioon komission vuonna 2001 antamassa biologista monimuotoisuutta koskevassa toimintasuunnitelmassa.

2.6. Kalavarojen hoito

Kalastuksen alalla YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO) pyrkii edistämään vastuuntuntoisen kalastuksen kestävää kehitystä ja elintarvikkeiden turvallisuutta. Sen käytännesäännöt muodostavat puitteet kyseisen sektorin suojelua, hoitoa ja kehittämistä koskeville periaatteille ja vaatimuksille. Se järjesti hiljattain kokouksen, jossa käsiteltiin ekosysteemejä koskevien näkökohtien parempaa huomioon ottamista kalavarojen hoidossa.

Aluetasolla Itämeren kalastusta ja elollisten luonnonvarojen säilyttämistä koskevalla yleissopimuksella pyritään säilyttämään ja lisäämään Itämeren elollisia luonnonvaroja. Sen sääntelevä elin, Kansainvälinen Itämeren kalastuskomissio (IBSFC), on kiinnittänyt erityistä huomiota Itämeren luonnonvaraiseen loheen. Koillis-Atlantin kalastuskomissio (NEAFC) päättää teknisistä toimenpiteistä, jotka koskevat kalavarojen hoitoa yleissopimuksen soveltamisalueella. Näissä elimissä jäsenvaltioiden etuja edustaa Euroopan yhteisö.

Välimeren yleinen kalastuskomissio (GFCM) edistää Välimeren alueen elollisten luonnonvarojen ja vesiviljelyn kehittämistä, suojelua ja hoitoa. Pohjois-Atlantin lohensuojelujärjestön (NASCO) tavoitteena on suojella, elvyttää ja kasvattaa luonnonvaraisia lohikantoja, jotka vaeltavat rannikkovaltioiden kalastusta koskevaan lainkäyttövaltaan kuulumattomilla vesialueilla. Vuonna 1997 NASCO antoi siirtogeenistä lohta koskevat suuntaviivat. Kansainvälinen Atlantin tonnikalojen suojelukomissio (ICCAT) vastaa Atlantin tonnikalan ja sen lähilajien suojelemisesta Atlantin vesillä.

Mustallamerellä harjoitettavaa kalastusta koskevasta yleissopimuksesta neuvotellaan Mustanmeren talousyhteistyön puitteissa.

2.7. Meriliikenne

Kansainvälinen merenkulkujärjestö (IMO) on YK:n erityiselin, joka vastaa kansainvälisen merenkulun turvallisuudesta ja alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä. Sen noin 40 yleissopimuksesta ja pöytäkirjasta seuraavat ovat erityisen tärkeitä tämän strategian kannalta: jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehty Lontoon yleissopimus, yleissopimus alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä (MARPOL 73/78), yleissopimus väliintulosta öljysaastuntaonnettomuuksissa aavalla merellä ja yleissopimus öljyvahinkojen torjuntavalmiudesta, torjumisesta ja torjuntayhteistyöstä. Viimeksi mainitun yleissopimuksen pöytäkirja vaarallisista ja haitallisista aineista muodostaa puitteet yhteistyölle merionnettomuuksien torjunnan alalla.

Itämeren, Mustanmeren ja Välimeren alueet sekä Luoteis-Euroopan vedet on nimetty erityisalueiksi MARPOL-yleissopimuksen liitteen I (öljy) nojalla ja tätä asemaa on alettu soveltaa käytännössä. Tämän seurauksena öljypitoisen veden päästäminen mereen mistä tahansa aluksesta voidaan sallia ainoastaan silloin, kun päästettävän veden öljypitoisuus on korkeintaan 15 ppm. Erityisalueeksi nimeäminen edellyttää, että satamissa on asianmukaiset vastaanottolaitteet. Joillakin alueilla, kuten Itämeren alueella ja Luoteis-Euroopan vesillä, on myös parannettu satamien vastaanottolaitteiden riittävyyttä. Mustanmeren alueella neuvotellaan parhaillaan (IMO:n avustuksella laaditusta) alueellisesta valmiussuunnitelmasta öljyn aiheuttaman Mustanmeren pilaantumisen torjumiseksi. Pohjanmeri ja Itämeri on nimetty erityisalueiksi myös MARPOL-yleissopimuksen liitteen II (irtolastina kuljetetut haitalliset nestemäiset aineet) ja liitteen V (jätteet) nojalla, ja tätä asemaa on alettu soveltaa käytännössä.

Satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskeva Pariisin yhteisymmärryspöytäkirja kattaa Euroopan rannikkovaltioiden vedet sekä Pohjois-Atlantin altaan Pohjois-Amerikasta Eurooppaan. Sillä pyritään estämään vaatimusten vastaisten alusten liikennöinti satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan yhdenmukaistetun järjestelmän avulla.

2.8. Vaaralliset aineet

Kemikaalien osalta sekä UNEP että OECD harjoittavat sääntelytoimintaa maailmanlaajuisella ja kansainvälisellä tasolla. OECD keskittyy pääasiassa menetelmien kehittämiseen, testausmenetelmät ja riskienarvioinnit mukaan luettuina, mutta se sääntelee myös testaustietojen vastavuoroista hyväksyntää. YK:n tasolla Tukholman yleissopimuksella valvotaan eräiden hitaasti hajoavien orgaanisten yhdisteiden valmistusta, tuontia, vientiä ja käyttöä, ja Rotterdamin yleissopimuksessa määrätään ilmoitetun ennakkosuostumuksen menettelystä, jolla säännellään kotimaassa kiellettyjen tai ankarasti säänneltyjen aineiden vientiä.

Alueellisella tasolla on tehty maasta toiseen ulottuvien vesistöjen ja kansainvälisten järvien suojelua ja käyttöä koskeva UNECE:n yleissopimus, jolla pyritään vähentämään maalta peräisin olevaa pilaantumista, ja sillä on myös merkitystä meriympäristön pilaantumisen ehkäisemisen kannalta. Sen voitaisiin myös katsoa vastaavan yhdyskuntajätevesien käsittelyä sekä ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämistä koskevaa yhteisön lainsäädäntöä. Samoin valtiosta toiseen tapahtuvasta ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumisesta tehdyllä UNECE:n yleissopimuksella on merkitystä meriympäristön suojelemisen kannalta, sillä siinä käsitellyt epäpuhtaudet laskeutuvat myös merivesiin.

2.9. Ydinturvallisuus

Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA) kehittää ydinturvallisuusstandardeja ja edistää ydinenergiasovellusten korkean turvallisuustason saavuttamista ja ylläpitämistä sekä toimii ihmisen ja ympäristön suojelemiseksi ionisoivan säteilyn haittavaikutuksilta. Näitä standardeja tukevat muut kansainväliset ja YK:n elimet, kuten Kansainvälinen säteilysuojelutoimikunta (IRCP), atomisäteilyn vaikutuksia tutkiva YK:n tieteellinen komitea (UNSCEAR), Maailman terveysjärjestö (WHO) ja Kansainvälinen työjärjestö (ILO).

2.10. Valtioista riippumattomat järjestöt

Valtioista riippumattomat järjestöt ovat viime aikoina tulleet tiiviimmin mukaan edellä kuvattuun toimintaan. Yleensä toiminnassa on mukana sekä ympäristöjärjestöjä että teollisuuden toimialajärjestöjä. Niiden mukaantuloa on helpotettu laatimalla uusia menettelysääntöjä, jotka sallivat niiden läsnäolon useimmissa edellä mainittujen elinten kokouksista. Niiden tosiasiallinen ja varsinainen vaikutus näkyy sekä vaikutuksena prosessiin ja sen tuloksiin että osallistumisena teknisiin toimiin - järjestöt pystyvät joskus keräämään ja esittämään tarvittavia tietoja tehokkaammin kuin sääntelyviranomaiset. Ne ovat myös keskeisessä asemassa yleiseen mielipiteeseen vaikuttamisen osalta.

LIITE 3 KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Kohti meriympäristön suojelua ja säilyttämistä koskevaa strategiaa

Nykyisten toimien kuvaus ja arviointi - Tietämys

Tässä liitteessä luodaan katsaus meriympäristön seurantaan, arviointiin ja tutkimukseen sekä niihin liittyvään raportointiin.

1. Toiminta euroopassa

1.1. Seuranta

Jäsenvaltioiden suorittama seuranta ei tuota tällä hetkellä riittävän kattavia tietoja, jotta yhteisön aluevesien tilaa (kemiallista tai biologista) ja meriympäristöön kohdistuvia paineita (esim. epäpuhtauskuormituksia) voitaisiin arvioida.

Vesipolitiikan puitedirektiivin nojalla saataville tulee tietoa, jonka perusteella voidaan arvioida rannikkovesien meriympäristön laatua (kemiallista ja ekologista tilaa) yhden meripeninkulman päähän rannikosta. Muiden yhteisön aluevesien osalta vesipolitiikan puitedirektiivissä käsitellään ainoastaan kemiallista tilaa.

Vaikka vesipolitiikan puitedirektiivissä ei säädetäkään yksityiskohtaisesti näillä vesillä suoritettavasta seurannasta, seurantaa koskevien ohjeiden laatiminen on yksi direktiivin yhteisen täytäntöönpanostrategian keskeinen osa. Meriympäristön seurannasta laaditaan seurantaverkon suunnittelua koskevia epävirallisia ohjeistoja. Nämä asiakirjat kattavat seuraavat näkökohdat: i) altaan tai vesipiirin merkittävien vesimuodostumien määrittelyä koskevat kriteerit; seurantapaikkojen valinta suhteessa paineisiin, vaikutuksiin ja suojelualueisiin, ii) verkon esittäminen maantieteellisissä tietojärjestelmissä, iii) olemassa olevien kansallisten verkkojen yhdentäminen ja kansallisten verkkojen yhdentäminen Euroopan tasolla ja iv) vesipolitiikan puitedirektiivin liitteen V mukaiset seurantamenettelyt joille, järville, jokisuiden vaihettumisalueille, rannikkovesille, keinotekoisille ja voimakkaasti muutetuille pintavesimuodostumille sekä pohjavesille.

Kaikkien alueellisten meriyleissopimusten puitteissa on perustettu seuranta- ja arviointiohjelmia. Näitä ohjelmia koskeva yksityiskohtainen tarkastelu julkaistaan erillisessä kertomuksessa. Vaikka Euroopan ympäristökeskus (EEA) ja Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) tukeutuvatkin näiden ohjelmien tuloksiin omissa arvioinneissaan ja raporteissaan, ne eivät itse hallinnoi seurantaohjelmia.

EU:n jäsenvaltiot kehittelevät elintarvikkeiden turvallisuuden [5] yhteydessä eräitä epäpuhtauksia koskevia seurantaohjelmia. Näissä ohjelmissa käytetään usein samoja lajeja (erityisesti simpukoita), ja lisäksi ne kohdistuvat samoihin pilaantumisen aiheuttajiin: kemikaaleihin, raskasmetalleihin, säteilyyn, typpeen ja bakteereihin. Seurannan koordinoinnin ja suuntaviivojen puuttuessa tällainen tilanne johtaa toimien päällekkäisyyteen ja kustannusten moninkertaistumiseen, mutta myös puutteisiin, sillä joitain epäpuhtauksia ei seurata lainkaan.

[5] Ks. simpukoista annettu direktiivi 91/492/ETY, kalastustuotteista annettu direktiivi 91/493/ETY sekä elintarvikkeissa olevien jäämien osalta suoritettavista tarkastustoimenpiteistä annettu direktiivi 96/23/EY.

Euroopan kannalta tarkasteltuna alueellisten meriyleissopimusten nykyiset seurantaohjelmat eivät ole kovin yhtenäisiä laajuutensa, sisältönsä (ohjelmien kattamat kysymykset), arviointiin sovellettavan lähestymistapansa ja yksityiskohtaisuutensa (maantieteellinen ja ajallinen tiheys) suhteen. Osa eroavuuksista johtuu kuitenkin näiden merten rannikkovaltioiden erilaisista ympäristöolosuhteista ja eroista niiden sosioekonomisessa ja poliittisessa tilanteessa.

Lisäksi esiintyy yhteisiä ongelmia, kuten seuranta-asemien puutteellinen alueellinen kattavuus ja/tai riittämätön näytteenottotiheys, sillä sopimuspuolten rajalliset voimavarat eivät mahdollista kattavaa ja säännöllistä seurantatoimintaa avomerialueilla, mistä seuraa tietojen puuttuminen, saatavilla olevien tietojen puutteellinen raportointi tai tietojen kokonaan raportoimatta jättäminen sekä tietojen epätäydellisyys. Viimeksi mainittuun liittyy tietojen epävarma luotettavuus, tietokokonaisuuksien epäyhtenäisyys ja tietokokonaisuuksien puuttuva yhdenmukaistaminen, mikä tekee mahdottomaksi tietojen tieteellinen analysoinnin ja vertailun.

Vaikka tavoitteena ei tarvitsekaan olla yhden ainoan kattavan ohjelman kehittäminen, näiden seurantaohjelmien strategista lähestymistapaa, yleistä rakennetta ja sisältöä sekä niihin liittyvien arviointitoimien menettelytapoja voidaan yhdenmukaistaa. Vesipolitiikan puitedirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä toteutettavat toimet voisivat antaa sysäyksen alueellisten meriyleissopimusten seurantaohjelmien ja vesipolitiikan puitedirektiivin seurantaohjelman jonkinasteiselle yhdentämiselle.

1.2. Arviointi

Poliittisten toimien tukemiseksi EEA on luonut verkon, joka yhdistää sen 31 jäsenmaata ja asianomaiset kansainväliset järjestöt MDIAR-ketjuksi (Monitoring, Data, Information, Assessment, Reporting - seuranta, data, tieto, arviointi, raportointi). Meriympäristöä koskevan politiikan kannalta merkitykselliset tiedot julkaistaan EEA:n raporttien meriympäristöä koskevissa luvuissa; näitä raportteja ovat State and Outlook on Europe's Environment (SOE; Euroopan ympäristön tila ja näkymät), Environmental Signals -sarja (ympäristösignaalit), alakohtaiset ympäristöraportointijärjestelmät ja teemakohtaiset raportit (Topic reports). Parhaillaan laaditaan 81:n keskeisen vesi-indikaattorin kokonaisuutta, johon sisältyy myös meri- ja rannikkovesiin liittyviä indikaattoreita ja joka kattaa DPSIR-arviointikehyksen. Indikaattoreiden avulla pyritään löytämään vastauksia edellä mainittuihin politiikkoihin liittyviin kysymyksiin. Kehittelyn alla ovat myös kalastuksen ja ympäristön yhdentämiseen liittyvien indikaattoreiden kokonaisuus sekä biologista monimuotoisuutta koskevien indikaattoreiden kokonaisuus.

Vesipolitiikan puitedirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä meriympäristöä koskevien arviointien valmistelun kannalta ovat erityisen tärkeitä toimet, joilla annetaan ohjeistusta i) jokisuiden vaihettumisalueita ja rannikkovesiä koskevien typologia- ja luokittelujärjestelmien kehittämisestä ja ii) kutakin vesimuodostumatyyppiä koskevista veden laadun arviointikriteereistä.

Kaikkien alueellisten meriyleissopimusten puitteissa julkaistaan meriympäristön tilaa koskevia säännöllisiä arviointiraportteja. Näissä raporteissa käsitellään meriympäristön epäpuhtauspäästöjä ja ihmisen toiminnasta meriympäristöön kohdistuvia vaikutuksia, ja niissä annetaan kuva meriympäristön tilasta käyttäen hyväksi kaikkia käytettävissä olevia tietolähteitä.

ICES toimii muun muassa yhteisön ja alueellisten kalastusjärjestöjen neuvoa-antavana elimenä, ja tässä ominaisuudessa se laatii vuosittain arvioinnin noin 135:n kaupallisen kalakannan tilasta ja näiden kantojen hyödyntämisestä.

EEA:n laatimien meri- ja rannikkokysymyksiä koskevien arviointien ja alueellisten meriyleissopimusten puitteissa laadittujen arviointien välillä on tietynasteista samankaltaisuutta niiden sisällön ja arviointimenetelmien ja siten myös tällaisten arviointien suorittamiseksi tarvittavan työn toteutuksen osalta.

Myös järjestöjen toimintatavoissa on eroja. Joidenkin raporttien osalta yksi keskeinen toimija laatii raportin ja toimitusryhmä viimeistelee sen, minkä lisäksi jäsenvaltiot tarkistavat tietojen oikeellisuuden arvioinnin suorittamisen jälkeen ennen raportin julkaisemista. Toisissa tapauksissa raportti laaditaan kollektiivisesti sopimuspuolten yksimielisyyden pohjalta, jolloin sopimuspuolet osallistuvat vapaaehtoisesti raportin laadintaan.

Ottamatta kantaa siihen, kummalla näistä toimintatavoista voidaan tehokkaammin vaikuttaa politiikan kehitykseen, voidaan kuitenkin todeta, että ensin mainittu saattaa olla resurssien käytön kannalta tehokkaampi ja että viimeksi mainitun päätelmät saattaa olla helpompi ottaa huomioon poliittisissa toimissa.

Tiettyä toiminnan päällekkäisyyttä voidaan havaita EEA:n ja alueellisten meriyleissopimusten viimeisimmissä arvioinneissa. Tätä päällekkäisyyttä voitaisiin vähentää sovittamalla yhteen arviointien tiheydet ja ajankohdat ja yhdenmukaistamalla niiden sisältöä ja toteuttamistapaa. Niitä tapauksia varten, joissa useat arvioinnit perustuvat samaan aineistoon, olisi luotava menettelyjä, joiden mukaisesti järjestöt voisivat osallistua muiden järjestöjen arviointien laadintaan. Lisäksi olisi poistettava julkisesti rahoitettujen seurantatietojen saatavuutta koskevat esteet.

1.3. Raportointi ja tiedonhallinta

Raportointia ja tiedonhallintaa koskeva tilanne on myös kaukana optimaalisesta. On yleistä, että eri kansainvälisille järjestöille annetaan tehtäväksi kerätä jäsenvaltioiltaan hyvin samankaltaisia tietoja, mutta eri tavoin ja eri aikoina. Tämän seurauksena on luotu suuri määrä erilaisia raportointimenettelyjä ja -toimintoja sekä tietojärjestelmiä ja tietokeskuksia. Tietoja ei aina ole saatavilla sähköisessä muodossa, ja tietoja koskevat politiikat ja käyttöehdot haittaavat tietojenvaihtoa.

Raportoinnin ja tiedonhallinnan tilannetta on parannettava. Tämä voitaisiin toteuttaa Euroopan tasolla, ja se voisi perustua erityyppisen tiedon tuotantoa, saatavuutta ja käyttöä koskevaan yhteiseen politiikkaan.

Alueiden välisen foorumin (IRF) ja vesipolitiikan puitedirektiivin täytäntöönpanon puitteissa on keskusteltu alustavasti näistä kysymyksistä.

1.4. Tutkimus

Merkittävä määrä tieteellistä tietoa rannikko- ja meriekosysteemeistä on saatu EU:n rahoittamista ympäristöntutkimusohjelmista (entisistä puiteohjelmista), erityisesti ELOISE-hankeklusterista, joka kattaa sekä mantereen vaikutuksen mereen että rannikkovyöhykkeen prosessien ymmärtämisen aina mannerjalustaan asti.

EY:n nykyinen kehys meriympäristöön liittyvien tutkimushankkeiden rahoittamiseksi on tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen viidenteen puiteohjelmaan (1999-2002) kuuluva ohjelma "Energia, ympäristö ja kestävä kehitys". Ohjelmaan kuuluu avaintoiminto "Kestävät meriekosysteemit". Myös avaintoiminnossa "Kestävä vesihuolto ja veden laatu" edistetään rannikko- ja meriympäristön tutkimusta ELOISE-hankkeiden kautta. Lisäksi kansainvälisen tieteellisen yhteistyön puitteissa on voitu toteuttaa kehittyvien ja voimakkaasti kasvavien talouksien kanssa monia yhteistyöhankkeita, joiden tavoitteena on meriekosysteemien parempi ymmärtäminen ja hoito.

Komission ehdotus kuudenneksi puiteohjelmaksi (2002-2006) hyväksyttiin tammikuussa 2002, ja se on tarkoituksellinen irtiotto aiemmista puiteohjelmista kunnianhimoisuutensa, laajuutensa ja toteuttamisvälineidensä osalta. Tavoitteena on keskittyä tiiviimmin Euroopan tasolla tärkeisiin kysymyksiin ja yhteensovittaa tutkimusponnistelut paremmin toisiinsa parantamalla eri toimijoiden (eri tutkimusyhteisöjen, kansallisten viranomaisten, loppukäyttäjien ja päätöksentekijöiden) välistä kumppanuutta Euroopan tutkimusalueella. Meriympäristöä koskeva tutkimus on yksi kuudennen puiteohjelman ensisijaisista toiminta-alueista unionissa.

EU:n rahoittamalla meriympäristön tutkimuksella pyritään tuottamaan uusia käsitteitä, välineitä ja indikaattoreita Euroopan merten hoidon yhdentämiseksi avomerellä ja rannikkovyöhykkeellä sekä maankäytön kannalta merkityksellisellä valuma-alueella. Tutkimusta tehdään niin paikallisella kuin kokonaisten vesimuodostelmienkin tasolla. Tutkimuksella osallistutaan myös asiaa koskeviin yleissopimuksiin. Kolmansien maiden kanssa solmitut tutkimuskumppanuudet tuottavat tietoa ja molemminpuolista hyötyä ekologisissa ja sosioekonomisissa kysymyksissä, jotka usein liittyvät läheisesti toisiinsa. EU:n rahoittamalla tutkimuksella luodaan välineitä rannikkoympäristöjen ja pelagisten ja syvänmeren ympäristöjen kestävän hoidon toteuttamiseksi ja näiden ekosysteemien monimuotoisuuden ymmärtämiseksi. Tämä ei tapahdu ainoastaan parantamalla asiaankuuluvaa tietämystä ja teknologiaa vaan myös tutkimalla toisiinsa liittyviä prosesseja, ottamalla huomioon sosioekonomiset tekijät sekä mahdollistamalla meriympäristön toimintaan vaikuttavien ihmistoiminnasta aiheutuvien ja ympäristömuuttujien parempi ennustaminen.

EU:n rahoittamalla tutkimuksella, jossa käsitellään maan ja meren vuorovaikutussuhdetta maan kannalta, pyritään jäsentämään, määrittämään ja ennustamaan joki- ja valuma-alueiden päästövaikutuksia mereen ottamalla huomioon kaikki lähteet (jokien virtaus, ilmakehän kuormitus, pohjaveden suodattuminen, hajakuormitus) ja arvioimalla taustalla olevia syitä, paineita ja vaikutuksia.

Unioni tukee aktiivisesti useita kehittyvien ja voimakkaasti kasvavien talouksien kanssa toteutettavia kansainvälisiä foorumeja, joissa käsitellään sitä, kuinka kansainvälisellä tieteellisellä ja teknologisella yhteistyöllä voitaisiin valjastaa tietämys, politiikka, kapasiteetti ja toiminta kestävän kehityksen tukemiseksi myös meriympäristön ja sen ekosysteemien osalta. Välimeren alueella rannikkoekosysteemit ovat viime vuosina olleet painopistealue, ja ne ovat sitä myös tulevaisuudessa. Myös muissa kahden alueen välisissä vuoropuheluista Euroopan ja sen kumppanialueiden välillä on kiinnitetty huomiota meri- ja rannikkoekosysteemeihin sekä niiden kestävään hoitoon. Tällaista vuoropuhelua on käyty erityisesti uusien itsenäisten valtioiden, Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden (AKT-maiden), Aasian maiden (ASEM-prosessissa eli Aasian ja Euroopan huippukokouksissa) sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen maiden kanssa.

Lisäksi komission Yhteinen tutkimuskeskus (YTK) tarjoaa Euroopan poliittisessa päätöksenteossa tarvittavaa teknistä ja tieteellistä tukea. Euroopan unionin tieteellisenä ja teknisenä tutkimuslaboratoriona se yhdistää toiminnassaan lyhyen aikavälin teknisen tuen ja pitkän aikavälin strategisen tutkimuksen. Suuri osa tutkimuskeskuksen työstä toteutetaan yhdessä eri puolilla Eurooppaa olevien kumppaneiden kanssa; näitä kumppaneita ovat muun muassa jäsenvaltioiden instituutiot, tutkimuslaitokset, korkeakoulut ja huipputeknologian alalla toimivat yritykset.

Meri- ja rannikkoalueita koskevaa tutkimusta tekee YTK:n ympäristön ja kestävän kehityksen tutkimuslaitos (IES), joka keskittyy seuraaviin kysymyksiin: rannikkoalueiden ja aluemerien fysikaalisten ja biokemiallisten prosessien numeerinen mallintaminen, bio-optinen mallintaminen vesitse kulkeutuvien aineiden (kuten klorofylli-a:n, kiintoaineen) määrän selvittämiseksi satelliittitietojen avulla ja kyseisten tietojen prosessoimiseksi alueellisella ja maailmanlaajuisella tasolla, rannikon tai meren rehevöitymiseen liittyvien paikallisten indikaattorien kehittäminen ja validointi, menetelmien ja välineiden kehittäminen jokien valuma-alueiden ja rannikkovyöhykkeiden välisen vuorovaikutuksen arvioimiseksi sekä ilmakehän mallintaminen (alueellisella ja maailmanlaajuisella tasolla), meriympäristön päästöt ja nielut mukaan luettuina.

Meriympäristön tutkimukseen osallistuvista muista kansainvälisistä organisaatioista ICES toimii foorumina, joka edistää ja koordinoi Pohjois-Atlantin ja siihen yhteydessä olevien merialueiden, Itämeri mukaan luettuna, fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia järjestelmiä koskevaa tutkimusta ja levittää sen tuloksia sekä antaa neuvoja ihmistoiminnan vaikutuksista ympäristöön erityisesti Koillis-Atlantilla harjoitettavan kalastuksen osalta. ICES toimii neuvonantajana alueellisille meriyleissopimuksille (AMAP, HELCOM ja OSPAR) ja kalavarojen hoidosta vastaaville viranomaisille.

Alueelliset meriyleissopimukset eivät toimi rahoitusvälineinä. Vaikka yleissopimukset eivät olekaan suoraan mukana meriympäristöä koskevassa tutkimustoiminnassa, eräät yhteisön rahoitustukea saavat tutkimuslaitokset osallistuvat yleissopimusten toimintaan.

Vaikka yhteisö on rahoittanut paljon tutkimusta, kuten edellä on kuvattu, ensi näkemältä ei ole ilmeistä, että tämän julkisesti rahoitetun tutkimuksen tulokset olisivat meriympäristön seurantaa ja arviointia harjoittavien tahojen saatavilla tai käytössä. Meriyleissopimukset voisivat olla keskeisemmässä asemassa EY:n rahoittaman meriympäristön tutkimuksen määrittämisessä ja edistämisessä - ja päinvastoin - EY:n rahoittama meriympäristön tutkimus tuottaa aineistoa poliittisten vaihtoehtojen ja tulevaisuuden strategioiden kehittämisen pohjaksi.

2. Toiminta maailmanlaajuisella tasolla

Maailmanlaajuisella tasolla useat kansainväliset organisaatiot ja laitokset osallistuvat meriympäristöä koskevaan seuranta-, tutkimus- ja arviointitoimintaan ja tarjoavat arvokasta tietoa meriympäristön fyysisistä olosuhteista ja/tai tilasta. Seuraavassa kuvataan eräitä keskeisimpiä organisaatioita.

UNESCO:n alainen Hallitustenvälinen meritieteellinen komissio (IOC) on viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana keskittynyt tukemaan merten tieteellistä tutkimusta ja siihen liittyviä valtameritoimintoja tavoitteena hankkia lisää tietoa valtamerten luonteesta ja luonnonvaroista. IOC kehittää, tukee ja edistää valtameriä koskevia kansainvälisiä tutkimusohjelmia sekä pyrkii helpottamaan tutkimusten, havaintojen ja seurannan puitteissa kerätyn valtameriä koskevan tiedon tehokasta käsittelyä ja laajaa saatavuutta.

IOC:n alaisia ohjelmia ovat muun muassa meriympäristön pilaantumisen maailmalaajuinen tutkimusohjelma (GIPME - UNEP:in ja IMO:n yhteisrahoittama merten pilaantumista koskevien tieteellisten tutkimusten kansainvälinen yhteistyöohjelma) ja valtamerten maailmanlaajuinen havainnointijärjestelmä (GOOS) ja sen alueelliset alaohjelmat (kuten EUROGOOS ja sen puitteissa toteutettava Itämeren operatiivinen merentutkimusjärjestelmä 1999-2003 [BOOS Plan]).

Meren pilaantumisen tieteellisten näkökohtien asiantuntijaryhmä (GESAMP - IMO:n sihteeristön puitteissa toimiva ryhmä, jonka toimintaa yhteisrahoittavat FAO, UNESCO-IOC, WMO, WHO, IAEA, YK ja UNEP) antaa neuvoja meriympäristön suojelemisen tieteellisistä näkökohdista, julkaisee säännöllisesti meriympäristön tilaa koskevia katsauksia ja arviointeja ja määrittää erityistä huomiota vaativia ongelmatekijöitä ja -alueita.

UNEP:n johtaman maailmanlaajuisen kansainvälisten vesien arviointiohjelman (GIWA) tavoitteena on tuottaa kattava ja yhdennetty, maailmanlaajuinen ja systemaattinen arviointi kansainvälisten vesien ympäristöolosuhteista ja -ongelmista, meri-, rannikko- ja makean veden alueet sekä pinta- ja pohjavedet mukaan luettuina.

UNEP käynnisti hiljattain prosessin, jolla pyritään järjestämään meriympäristön tilan säännöllinen maailmanlaajuinen arviointi. Prosessin ensimmäisessä vaiheessa tehdään toteutettavuustutkimus.

UNEP:in alainen Maailman luonnonsuojelun seurantakeskus (WCMC) perustettiin vuonna 2000 Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelman maailman biologista monimuotoisuutta käsitteleväksi tieto- ja arviointikeskukseksi. Keskus tarjoaa tietoja elävän luonnon säilyttämistä koskevaa politiikkaa ja toimintaa varten. Ohjelmissa keskitytään muun muassa lajeihin, suojelualueisiin, merivesiin ja ilmastonmuutoksen vaikutusten alaisiin luontotyyppeihin, kuten napa-alueisiin.

LIITE 4 KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Kohti meriympäristön suojelua ja säilyttämistä koskevaa strategiaa

Eräitä alueellisia ja maailmanlaajuisia yleissopimuksia, sopimuksia ja elimiä koskeva yleiskatsaus

>TAULUKON PAIKKA>

LIITE 5 KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Kohti meriympäristön suojelua ja säilyttämistä koskevaa strategiaa

>TAULUKON PAIKKA>