Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI ympäristönsuojelusta rikosoikeudellisin keinoin

(komission esittämä)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO

PERUSTELUT

1. YLEISPERUSTELUT

Ympäristönsuojelun korkean tason varmistamiseksi (EY:n perustamissopimuksen 174 artiklan 2 kohta) yhä useammin ongelmana olevat ympäristörikokset on torjuttava.

Yhteisö on antanut useita ympäristönsuojelua koskevia säädöksiä. Jäsenvaltioiden on saatettava nämä säädökset osaksi kansallista lainsäädäntöään. EY:n perustamissopimuksen 10 artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on tarvittaessa toteutettava tehokkaita, varoittavia ja oikeasuhteisia seuraamuksia yhteisön lainsäädännön soveltamisen varmistamiseksi [1].

[1] Ks. esim. yhteisöjen tuomioistuimen asia C-186/98, Nunes-De Matos, Kok. 1999, s. I-4883 ja asia C-77/97, Unilever, Kok. 1999, s. I-431. Ks. myös 3. toukokuuta 1995 annettu komission tiedonanto seuraamusten merkityksestä yhteisön lainsäädännön täytäntöönpanossa sisämarkkinoiden alalla (KOM(95)162, lopullinen) ja 29 päivänä kesäkuuta 1995 annettu neuvoston päätöslauselma yhteisön oikeuden yhdenmukaisesta ja tehokkaasta soveltamisesta ja tämän oikeuden rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista sisämarkkinoiden alalla (EYVL C 188, 22.7.1995, s. 1). Komissio on tämän jälkeen pyrkinyt varmistamaan, että asianmukaisia seuraamuksia koskevat säännökset on tarvittaessa sisällytetty yhteisön toimenpiteisiin.

Kokemus on osoittanut, että jäsenvaltioissa nykyisin käytettävissä olevat seuraamukset eivät aina riitä yhteisön lainsäädännön täysimääräisen noudatettamisen varmistamiseksi. Kaikissa jäsenvaltioissa ei ole säädetty rikosoikeudellisia seuraamuksia yhteisön ympäristönsuojelulainsäädännön vakavasta rikkomisesta. On yhä useita tapauksia, joissa yhteisön ympäristönsuojelulainsäädäntöä ei noudateta ja joissa ei sovelleta riittävän varoittavia ja tehokkaita rangaistuksia.

Joissakin tapauksissa yhteisön lainsäädännössä saatetaan edellyttää, että jäsenvaltioissa säädetään rangaistuksista EY:n perustamissopimuksen 10 artiklan perusteella, mutta yhteisön lainsäädännössä ei ole yhtäkään säännöstä, jossa nimenomaisesti vaadittaisiin tällaisia seuraamuksia. Näin ollen lainsäädännössä ei ole selkeästi määritelty jäsenvaltioiden velvoitetta säätää rangaistuksista, minkä lisäksi ei ole ympäristörikoksia koskevia vähimmäisvaatimuksia eikä yhteisön säännöstöä.

Useissa tapauksissa ainoastaan rikosoikeudelliset seuraamukset ovat vaikutukseltaan riittävän varoittavat. Ensinnäkin rikosoikeudellisten seuraamusten käyttöönotto on luonteeltaan aivan erilainen osoitus siitä, että yhteiskunta paheksuu tekoa, kuin hallinnolliset seuraamukset tai yksityisoikeudellinen korvausjärjestelmä. Seuraamusten käyttöönotto on vahva ja vaikutukseltaan huomattavasti varoittavampi signaali lainrikkojille. Esimerkiksi hallinnolliset tai muut taloudelliset seuraamukset eivät välttämättä ole varoittavia silloin, kun lainrikkojat ovat joko varattomia tai taloudellisesti hyvin vahvoja.

Toiseksi rikoksen johdosta syytteeseen paneminen ja tutkinta (sekä jäsenvaltioiden keskinäinen apu) ovat tehokkaampia kuin hallinnolliset tai yksityisoikeudelliset keinot ja voivat lisätä tutkinnan tehokkuutta. Lisätakeena tutkintaviranomaisten puolueettomuudesta on se, että vastuu rikostutkinnasta kuuluu eri viranomaisille kuin hyödyntämislisenssin tai pilaamisluvan antaminen.

Näin ollen on otettava käyttöön sellaisten rikosten tunnusmerkistöjä koskevat vähimmäisvaatimukset, joilla rikotaan yhteisön ympäristönsuojelulainsäädäntöä. Tavoite varmistaa vähimmäisvaatimusten soveltaminen yhdenmukaisesti kaikissa jäsenvaltioissa saavutetaan paremmin yhteisön kuin jäsenvaltioiden tasolla (EY:n perustamissopimuksen 5 artiklan 2 kohta).

2. Oikeusperusta

Tampereella 15. ja 16. lokakuuta 1999 kokoontunut Eurooppa-neuvosto pyysi, että ensin keskityttäisiin sopimaan muutamien erityisen tärkeiden alojen kuten ympäristörikollisuuden alan yhteisistä määritelmistä, kriminalisoinneista ja seuraamuksista.

Oikeus- ja sisäasioiden neuvostossa sovittiin 28. syyskuuta 2000 ympäristörikollisuutta koskevan yhteisön lainsäädännön antamisesta. Euroopan parlamentti antoi 7. heinäkuuta 2000 [2] myönteisen päätöslauselman Tanskan kuningaskunnan aloitteesta neuvoston puitepäätöksen tekemiseksi vakavan ympäristörikollisuuden torjunnasta [3].

[2] EP:n asiakirja A5-0178/2000.

[3] EYVL C 39, 11.2.2000, s. 4.

Sopivasta oikeusperustastaon keskusteltu perusteellisesti aineellista rikosoikeutta käsittelevässä neuvoston työryhmässä ja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 36 artiklan nojalla perustetussa koordinointikomiteassa. Asia koskee sekä ympäristön suojelua että oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa, joten ensin on vastattava kysymykseen, onko asiaa käsiteltävä EY:n perustamissopimuksen vai EU:sta tehdyn sopimuksen määräysten mukaisesti.

Kuten 7. helmikuuta 2001 [4] laaditussa komission valmisteluasiakirjassa todetaan, komissio on sitä mieltä, että ympäristörikollisuutta koskevaa yhteisön säännöstöstä voidaan säätää ja on säädettävä yhteisön lainsäädännöllä. Tämä pätee varsinkin, kun määritetään ne saastuttavat toimet, joilla on rikosoikeudellisia seuraamuksia, sekä kun päätetään jäsenvaltioiden yleisestä velvollisuudesta säätää rikosoikeudellisista seuraamuksista. Nämä asiat kuuluvat yhteisön toimivaltaan EY:n perustamissopimuksen 175 artiklan mukaisesti, koska niillä pyritään suojelemaan ympäristöä. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 47 ja 29 artiklassa annetaan selkeä etusija yhteisön lainsäädännölle. Näin ollen ei ole sijaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 34 artiklan mukaiselle välineelle.

[4] SEC(2001)227.

3. Ehdotuksen artiklaosan pääkohdat

a) Tarkoitus ja soveltamisala (1 ja 3 artikla)

Ehdotettua direktiiviluonnosta sovelletaan yksinomaan toimintaan, jolla rikotaan yhteisön ympäristölainsäädäntöä ja/tai niitä sääntöjä, jotka jäsenvaltiot ovat antaneet yhteisön ympäristölainsäädännön noudattamiseksi. Rikollisten tekojen tunnusmerkistöjen määritelmät on tämän vuoksi katsottava voimassa olevassa yhteisön lainsäädännössä esitetyiksi vastaaviksi määritelmiksi. Esimerkiksi termillä "jäteöljyistä huolehtiminen" viitataan jäteöljyhuollosta annettuun direktiiviin 75/439/ETY [5].

[5] EYVL L 194, s. 23., 25.7.1975. Ks. erityisesti tämän direktiivin 1 ja 4 artikla.

Ehdotus ei kata kaikkia yhteisön lainsäädännön säätelemiä toimia vaan ainoastaan merkittäviä saastepäästöjä, jotka voidaan todeta yksityis- tai oikeushenkilöiden aiheuttamiksi. Direktiiviä ei esimerkiksi sovellettaisi hajakuormituslähteistä aiheutuvaan saastumiseen, vaikka tällaista saastumista on käsitelty laajasti yhteisön lainsäädännössä, jossa on asetettu laatutavoitteita.

b) Rikokset (3 artikla)

Ehdotus noudattaa periaatetta, jonka mukaan yhteisön lainsäädännössä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen EY:n perustamissopimuksen (5 ja 3 artiklan) tavoitteiden saavuttamiseksi, ja kattaa sellaiset saastuttavat toimet, jotka tavallisesti aiheuttavat tai saattavat aiheuttaa ympäristön huomattavaa heikentymistä tai merkittävää vahinkoa ympäristölle. Kun tällaiset teot tehdään tahallaan tai törkeän tuottamuksellisesti, niitä on pidettävä rikoksina.

Tämän ehdotuksen 3 artiklassa luetellaan useita tapoja, joilla rikotaan yhteisön ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteita ja/tai niitä kansallisia säädöksiä, joilla nämä vaatimukset saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Ehdotus koskee ainoastaan sellaisia velvoitteita, joiden noudattamatta jättäminen vahingoittaa ympäristöä merkittävästi. Se, että ympäristöä vahingoittavaa toimintaa harjoitetaan edelleenkin yhteisön alueella osoittaa selvästi, että voimassa olevat seuraamukset eivät aina toimi riittävänä pelotteena.

Oikeusvarmuuteen liittyvistä syistä direktiiviehdotuksen liitteessä esitetään kattavasti ne yhteisön säädökset, joissa kielletään 3 artiklassa kuvatut toimet. Kaikissa tällaisissa tapauksissa katsotaan, että rikosoikeudelliset seuraamukset ovat tarpeen riittävän varoittavan vaikutuksen varmistavamiseksi koko yhteisössä. Kaikkia tämän direktiivin liitteessä lueteltuihin direktiiveihin tehtäviä muutoksia sovelletaan automaattisesti tähän direktiiviin. Tulevaisuudessa yhteisön lainsäädännössä säädetään kussakin tekstissä, millaisista rikosoikeudellisista seuraamuksista on säädettävä.

Jotkut 3 artiklassa luetelluista toimista ovat jo sinänsä kiellettyjä yhteisön lainsäädännön mukaan siitä riippumatta, onko ympäristöä todistettavasti vahingoitettu jossain konkreettisessa yksittäistapauksessa. Yhteisön lainsäädännössä tällaisia toimia pidetään ympäristölle haitallisina tai erityisen vaarallisina. Tämän vuoksi näitä toimia olisi myös pidettävä rikoksina, koska toimi sinänsä on riski ympäristölle siitä riippumatta, mitä vahinkoa toimesta mahdollisesti aiheutuu.

Yhteisön ympäristölainsäädännön soveltaminen on keskeinen kysymys koko yhteisön alueella. Jäsenvaltioiden ympäristölainsäädäntö on suurelta osin luotu yhteisön ympäristölainsäädännön perusteella. Käytännön soveltamista koskevan rikkomisen osalta ympäristöalaa valvotaan yhteisön tasolla ennen kaikkia muita aloja. Komissio tarkastelee, voidaanko antaa oikeudellinen säädös rikosoikeudellisista seuraamuksista, jotka koskevat ydinaineisiin liittyvää luvatonta toimintaa. Asiaa saatetaan joutua käsittelemään Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen mukaisessa järjestyksessä.

c) Seuraamukset, osallistuminen ja yllyttäminen (4 artikla)

Suhteellisuus- ja toissijaisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei säädetä rikostutkintaan tai syytetoimiin eikä rikosoikeudelliseen menettelyyn liittyvistä kysymyksistä. On jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten asia päättää, onko 3 artiklan mukaisista rikoksista yleensäkään nostettava syytettä tai säädetäänkö mahdollisuudesta olla antamatta rangaistusta vähäisissä tapauksissa, joiden vaikutus ympäristöön on vähäinen.

Luonnollisten henkilöiden osalta direktiivissä velvoitettaisiin jäsenvaltiot säätämään tehokkaista, varoittavista ja oikeasuhtaisista rangaistuksista tapauksissa, joissa rikotaan yhteisön lainsäädäntöä. Ympäristön suojelemiseksi tehokkaasti direktiiviin on tärkeää sisällyttää 3 artiklassa määritelty osallisuus rikokseen (osallistuminen ja yllyttäminen). Vakavissa tapauksissa jäsenvaltioiden on säädettävä vankeusrangaistuksen mahdollisuudesta. Harkintavalta päättäessä, mitkä ovat tällaisia vakavia tapauksia, kuuluisi jäsenvaltioille.

Oikeushenkilöiden osalta on olennaista, että oikeushenkilöt voidaan saattaa vastuuseen teoistaan ja että oikeushenkilöille voidaan langettaa seuraamuksia koko yhteisön alueella, jotta yhteisön ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon valvonta olisi tehokasta. Joissakin jäsenvaltioissa saattaa kuitenkin olla vaikeaa säätää rikosoikeudellisista seuraamuksista oikeushenkilöille muuttamatta kansallisen oikeusjärjestelmän perusperiaatteita. Tämän vuoksi jäsenvaltiot voisivat säätää muista kuin rikosoikeudellisista seuraamuksista, kunhan ne ovat tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia. Ne voisivat säätää esim. muista kuin rikosoikeudellisista sakoista, tuomioistuimen valvontaan asettamisesta, yrityksen purkamisesta tuomioistuimen päätöksellä tai oikeuden menettämisestä etuisuuksiin tai tukeen, jotka myönnetään julkisista varoista

4. Ehdotetun direktiivin luonne

Ehdotuksessa asetaan ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimukset rikosoikeuden keinoin. EY:n perustamissopimuksen 176 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat vapaasti pitää voimassa tai toteuttaa tiukempia suojatoimenpiteitä. Ne voivat esimerkiksi kriminalisoida muitakin tekoja ja/tai säätää muistakin seuraamuksista tai rangaistuksista. Ne voivat esimerkiksi harkita säätävänsä kiellosta, jonka perusteella luonnolliset henkilöt eivät saa harjoittaa sellaista toimintaa, johon vaaditaan virallinen lupa tai hyväksyntä, tai kiellosta perustaa tai johtaa yritystä tai säätiötä.

5. Mahdolliset täydentävät toimenpiteet Euroopan unionista tehdyn sopimuksen nojalla

Tämän direktiivin artiklojen lisäksi saatetaan joutua toteuttamaan täydentäviä toimia Euroopan unionista tehdyn sopimuksen mukaisesti, jotta oikeudellinen yhteistyö paranisi. Voitaisiin harkita ylimääräisen puitepäätöksen tekemistä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 34 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti, kun otetaan huomioon neuvostossa parhaillaan käytävä keskustelu Tanskan kuningaskunnan aloitteesta. Tällainen päätös voi koskea rikoslainsäädäntöä, toimenpiteitä, joilla taataan vastavuoroinen luovuttaminen, ja/tai syytetoimien ja tutkinnan koordinointia.

Rikollisten tekojen tunnusmerkistöjen osalta puitepäätöksessä voitaisiin viitata oheiseen yhteisön direktiiviin. Tällaisessa säädöksessä saatettaisiin korostaa erityisesti järjestäytyttä rikollisuutta ja/tai terrorismia, kun otetaan huomioon EU:sta tehdyn sopimuksen 31 artiklan e kohta sekä vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toteuttamista koskeva vuonna 1998 annettu neuvoston ja komission toimintasuunnitelma [6].

[6] EYVL C 19, 23.1.1999, 46 kohta.

2001/0076 (COD)

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI ympäristönsuojelusta rikosoikeudellisin keinoin

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 175 artiklan 1 kohdan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen [7],

[7] EYVL C [...], [...], s. [...].

ottavat huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon [8],

[8] EYVL C [...], [...], s. [...].

ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon [9],

[9] EYVL C [...], [...], s. [...].

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä [10],

[10] EYVL C [...], [...], s. [...].

sekä katsovat seuraavaa:

(1) EY:n perustamissopimuksen 174 artiklan 2 kohdan mukaisesti yhteisön ympäristöpolitiikassa on pyrittävä suojelun korkeaan tasoon.

(2) Yhteisö on huolestunut ympäristörikosten lisääntymisestä ja niiden vaikutuksista, jotka ulottuvat yhä useammin niiden valtioiden rajojen yli, joissa rikokset tehdään. Tällaiset rikokset ovat uhka ympäristölle ja niihin on sen vuoksi puututtava asianmukaisesti.

(3) Toimintaan, jolla rikotaan yhteisön lainsäädäntöä ja/tai niitä sääntöjä, jotka jäsenvaltiot ovat antaneet yhteisön lainsäädännön noudattamiseksi, olisi sovellettava tehokkaita, varoittavia ja oikeasuhtaisia seuraamuksia kansallisella tasolla koko yhteisön alueella.

(4) Kokemus on osoittanut, että nykyiset seuraamusjärjestelmät eivät ole olleet riittävät yhteisön lainsäädännön täysimääräisen noudattamisen varmistamiseksi. Lainsäädännön noudattamista voidaan ja pitäisi lujittaa soveltamalla rikosoikeudellisia seuraamuksia, jotka ovat luonteeltaan aivan erilainen osoitus tekoa koskevasta yhteiskunnan paheksunnasta kuin hallinnolliset seuraamukset tai yksityisoikeudellinen korvausjärjestelmä.

(5) Rikosoikeudellisia seuraamuksia koskevat yhteiset säännöt antaisivat mahdollisuuden käyttää jäsenvaltioissa tai niiden keskinäisessä yhteistyössä sellaisia tutkinta- ja avunantomenetelmiä, jotka ovat hallinnollisessa yhteistyössä käytettäviä välineitä paljon tehokkaampia.

(6) Seuraamusten määräämisen uskominen oikeusviranomaisille pikemminkin kuin hallintoviranomaisille tarkoittaa, että vastuu ympäristösäädösten tutkinnasta ja noudattamisesta kuuluu eri viranomaisille kuin hyödyntämislisenssin ja pilaamisluvan antaminen ja että nämä viranomaiset ovat toisistaan riippumattomia.

(7) Ympäristön suojelemiseksi tehokkaasti tarvitaan enemmän varoittavia seuraamuksia sellaisista saastuttavista toimista, jotka tavallisesti aiheuttavat tai saattavat aiheuttaa ympäristön huomattavaa heikentymistä.

(8) Tästä syystä saastuttavat toimet olisi katsottava rikoksiksi koko yhteisön alueella silloin, kun ne tehdään tahallaan tai törkeän tuottamuksellisesti, ja niihin olisi sovellettava rikosoikeudellisia seuraamuksia, vakavissa tapauksissa myös vapausrangaistuksia.

(9) Osallistumista ja yllyttämistä tällaiseen toimintaan olisi myös pidettävä rikoksena, jotta ympäristönsuojelu olisi tehokasta. Tämä pätee myös silloin, kun laiminlyödään lakisääteinen velvollisuus toimia, koska laiminlyönnin vaikutukset saattavat olla yhtä suuria kuin varsinaisen teon, joten sen seuraamustenkin olisi oltava vastaavat.

(10) Myös oikeushenkilöihin olisi sovellettava tehokkaita, varoittavia ja oikeasuhteisia seuraamuksia koko yhteisön alueella, koska yhteisön lainsäädäntöä rikotaan usein oikeushenkilön eduksi tai hyödyksi.

(11) Jäsenvaltioiden olisi ilmoitettava komissiolle tämän direktiivin toteuttamisesta, jotta komissio voi arvioida direktiivin vaikutukset.

(12) Tämä säädös noudattaa Euroopan unionin perusoikeuskirjan perusoikeuksia ja periaatteita,

OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla - Tarkoitus

Tämän direktiivin tavoitteena on varmistaa yhteisön ympäristönsuojelulainsäädännön entistä tehokkaampi soveltaminen ottamalla käyttöön vähimmäismäärä rikoksia.

2 artikla - Määritelmät

Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

a) 'oikeushenkilöllä' yhteisöä, jolla on oikeushenkilön asema sovellettavan kansallisen lain mukaan, lukuun ottamatta valtiota tai muuta julkisyhteisöä sen käyttäessä julkiseen valtaan liittyviä oikeuksiaan sekä julkisoikeudellista kansainvälistä järjestöä,

b) 'toimilla' aktiivista toimintaa ja toiminnan laiminlyömistä silloin, kun on lakisääteinen velvollisuus toimia.

3 artikla - Rikokset

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että seuraavat toimet katsotaan rikoksiksi silloin, kun ne tehdään tahallaan tai törkeän tuottamuksellisesti ja kun niillä rikotaan liitteessä esitettyjä yhteisön ympäristölainsäädännön sääntöjä ja/tai niitä sääntöjä, jotka jäsenvaltiot ovat antaneet yhteisön kyseisen ympäristölainsäädännön noudattamiseksi:

a) hiilivetyjen, jäteöljyjen ja jätevesilietteen päästö veteen,

b) eri jätteiden saattaminen, päästäminen tai jättäminen ilmaan, maaperään tai veteen ja ongelmajätteen hävittäminen, käsittely, varastointi, kuljettaminen, vienti tai tuonti,

c) jätteiden päästö maaperään tai veteen, myös kaatopaikkatoiminta,

d) suojeltujen luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien tai niiden osien hallussapito, vastaanotto, vahingoittaminen, tappaminen ja kaupankäynti,

e) suojellun elinympäristön merkittävä heikentäminen,

f) otsonikerrosta heikentävien aineiden kauppa,

g) sellainen vaarallista toimintaa harjoittavan laitoksen käyttö, jossa varastoidaan tai käytetään vaarallisia aineita tai valmisteita,

4 artikla - Seuraamukset

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 3 artiklassa mainituista rikoksista sekä niihin osallistumisesta ja yllyttämisestä voidaan langettaa tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia seuraamuksia.

a) Luonnollisten henkilöiden osalta jäsenvaltioiden on säädettävä rikosoikeudellisista rangaistuksista, vakavissa tapauksissa myös vapausrangaistuksista.

b) Luonnollisten ja oikeushenkilöiden osalta jäsenvaltioiden on tarvittaessa säädettävä sakoista, oikeuden menettämisestä julkisista varoista myönnettäviin etuisuuksiin tai tukeen, väliaikaisesta tai pysyvästä liiketoimintakiellosta, niiden asettamisesta tuomioistuimen valvontaan tai yrityksen purkamisesta tuomioistuimen päätöksellä.

5 artikla - Raportointi

Jäsenvaltioiden on joka kolmas vuosi annettavassa kertomuksessa toimitettava komissiolle tiedot tämän direktiivin täytäntöönpanosta. Näiden kertomusten pohjalta komissio toimittaa yhteisön kertomuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

6 artikla - Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

(1) Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin soveltamiseksi tarvittavat lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään [1 päivään syyskuuta 2003]. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

(2) Näissä jäsenvaltioiden antamassa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

(3) Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

7 artikla - Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä siitä päivästä, jona se julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

8 artikla - Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä [...]

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja Puheenjohtaja

LIITE Luettelo 3 artiklassa tarkoitetuista yhteisön ympäristönsuojelusäännöistä [11]

[11] Säädösviittausket sisältävät myös kyseiseen lainsäätäntöön ennen 1. Maaliskuuta 2001 tehdyt muutokset.

Neuvoston direktiivi70/220/ETY, annettu 20 päivänä maaliskuuta 1970, moottoriajoneuvojen ottomoottoreiden kaasujen aiheuttaman ilman pilaantumisen estämiseksi toteutettavia toimenpiteitä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä [12] ;

[12] EYVL L 76, 1970, s. 1.

Neuvoston direktiivi 72/306/ETY, annettu 2 päivänä elokuuta 1972, ajoneuvojen dieselmoottoreiden päästöjen vähentämiseksi toteutettavia toimenpiteitä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä [13] ;

[13] EYVL L 190, 1972, s. 1.

Neuvoston direktiivi 75/439/ETY, annettu 16 päivänä kesäkuuta 1975, jäteöljyhuollosta [14] ;

[14] EYVL L 194, 1975, s. 23.

Neuvoston direktiivi 75/442/ETY, annettu 15 päivänä heinäkuuta 1975, jätteistä [15] ;

[15] EYVL L 194, 1975, s. 39.

Neuvoston direktiivi 76/464/ETY, annettu 4 päivänä toukokuuta 1976, tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta [16] ;

[16] EYVL L 129, 1976, s. 23.

Neuvoston direktiivi 76/769/ETY, annettu 27 päivänä heinäkuuta 1976, tiettyjen vaarallisten aineiden ja valmisteiden markkinoille saattamisen ja käytön rajoituksia koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä [17] ;

[17] EYVL L 262, 1976, s. 201.

Neuvoston direktiivi 77/537/ETY, annettu 28 päivänä kesäkuuta 1977, pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätraktoreiden dieselmoottoreiden päästöjen vähentämiseksi toteutettavia toimenpiteitä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä [18] ;

[18] EYVL L 220, 1977, s. 38.

Neuvoston direktiivi 78/176/ETY, annettu 20 päivänä helmikuuta 1978, titaanidioksiditeollisuuden jätteistä [19] ;

[19] EYVL L 54, 1978, s. 19.

Neuvoston direktiivi 79/117/ETY, annettu 21 päivänä joulukuuta 1978, tiettyjä tehoaineita sisältävien torjunta-aineiden markkinoille saattamisen ja käytön kieltämisestä [20] ;

[20] EYVL L 33, 1979, s. 36.

Neuvoston direktiivi 79/409/ETY, annettu 2 päivänä huhtikuuta 1979, luonnonvaraisten lintujen suojelusta [21] ;

[21] EYVL L 103, 1979, s. 1.

Neuvoston direktiivi 80/68/ETY, annettu 17 päivänä joulukuuta 1979, pohjaveden suojelemisesta tiettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamalta pilaantumiselta [22] ;

[22] EYVL L 20, 1980, s. 43.

Neuvoston asetus (ETY) N:o 348/81, annettu 20 päivänä tammikuuta 1981, valastuotteiden tuontiin sovellettavasta yhteisestä järjestelmästä [23] ;

[23] EYVL L 39, 1981, s. 1.

Neuvoston direktiivi 82/176/ETY, annettu 22 päivänä maaliskuuta 1982, kloorialkalielektrolyysiteollisuuden elohopeapäästöjen raja-arvoista ja laatutavoitteista [24] ;

[24] EYVL L 81, 1982, s. 29.

Neuvoston direktiivi 83/129/ETY, annettu 28 päivänä maaliskuuta 1983, eräiden hylkeiden kuuttien nahkojen ja niistä valmistettujen tuotteiden tuonnista jäsenvaltioihin [25] ;

[25] EYVL L 91, 1983, s. 30.

Neuvoston direktiivi 83/513/ETY, annettu 26 päivänä syyskuuta 1983, kadmiumpäästöjen raja-arvoista ja laatutavoitteista [26] ;

[26] EYVL L 291, 1983, s. 1.

Neuvoston direktiivi 84/156/ETY, annettu 8 päivänä maaliskuuta 1984, muiden alojen kuin kloorialkalielektrolyysiteollisuuden elohopeapäästöjen raja-arvoista ja laatutavoitteista [27] ;

[27] EYVL L 74, 1984, s. 49.

Neuvoston direktiivi 84/360/ETY, annettu 28 päivänä kesäkuuta 1984, teollisuuslaitosten aiheuttaman ilman pilaantumisen estämisestä [28] ;

[28] EYVL L 188, 1984, s. 20.

Neuvoston direktiivi 84/491/ETY, annettu 9 päivänä lokakuuta 1984, heksakloorisykloheksaanipäästöjen raja-arvoista ja laatutavoitteista [29] ;

[29] EYVL L 274, 1994, s. 11.

Neuvoston direktiivi 86/278/ETY, annettu 12 päivänä kesäkuuta 1986, ympäristön, erityisesti maaperän, suojelusta käytettäessä puhdistamolietettä maanviljelyssä [30] ;

[30] EYVL L 181, 1986, s. 6.

Neuvoston direktiivi 86/280/ETY, annettu 12 päivänä kesäkuuta 1986, direktiivin 76/464/ETY liitteen luetteloon I sisältyvien tiettyjen vaarallisten aineiden päästöjen raja-arvoista ja laatutavoitteista [31] ;

[31] EYVL L 181, 1986, s. 16.

Neuvoston direktiivi 88/77/ETY, annettu 3 päivänä joulukuuta 1987, ajoneuvojen dieselmoottoreiden ilman pilaantumista aiheuttavien kaasupäästöjen vähentämistä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä [32] ;

[32] EYVL L 36, 1988, s. 33.

Neuvoston direktiivi 88/609/ETY, annettu 24 päivänä marraskuuta 1988, tiettyjen suurista polttolaitoksista ilmaan pääsevien epäpuhtauspäästöjen rajoittamisesta [33] ;

[33] EYVL L 336, 1988, s. 1.

Neuvoston direktiivi 89/369/ETY, annettu 8 päivänä kesäkuuta 1989, yhdyskuntajätteiden uusien polttolaitosten aiheuttaman ilman pilaantumisen ehkäisemisestä [34] ;

[34] EYVL L 163, 1989, s. 32.

Neuvoston direktiivi 89/429/ETY, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1989, yhdyskuntajätteiden olemassa olevien polttolaitosten aiheuttaman ilman pilaantumisen ehkäisemisestä [35] ;

[35] EYVL L 203, 1989, s. 50.

Neuvoston direktiivi 90/219/ETY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 1990, geneettisesti muunnettujen mikro-organismien käytöstä suljetuissa oloissa [36] ;

[36] EYVL L 117, 1990, s. 1.

Neuvoston direktiivi 90/220/ETY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 1990, geneettisesti muunnettujen organismien tarkoituksellisesta levittämisestä ympäristöön [37] ;

[37] EYVL L 117, 1990, s. 15.

Neuvoston direktiivi 91/271/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1991, yhdyskuntajätevesien käsittelystä [38] ;

[38] EYVL L 135, 1991, s. 40.

Neuvoston direktiivi 91/689/ETY, annettu 12 päivänä joulukuuta 1991, vaarallisista jätteistä [39] ;

[39] EYVL L 377, 1991, s. 20.

Neuvoston direktiivi 92/43/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1992, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta [40] ;

[40] EYVL L 206, 1992, s. 7.

Neuvoston direktiivi 92/112/ETY, annettu 15 päivänä joulukuuta 1992, menettelytavoista titaanidioksiditeollisuuden jätteiden aiheuttaman pilaantumisen vähentämistä ja mahdollista poistamista koskevien ohjelmien yhdenmukaistamiseksi [41] ;

[41] EYVL L 409, 1992, s. 11.

Neuvoston asetus (ETY) N:o 259/93, annettu 1 päivänä helmikuuta 1993, Euroopan yhteisössä, Euroopan yhteisöön ja Euroopan yhteisöstä tapahtuvien jätteiden siirtojen valvonnasta ja tarkastamisesta [42] ;

[42] EYVL L 30, 1993, s. 1.

Neuvoston direktiivi 93/76/ETY, annettu 13 päivänä syyskuuta 1993, hiilidioksidipäästöjen rajoittamisesta energiatehokkuutta parantamalla (Save) [43] ;

[43] EYVL L 237, 1993, s. 28.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 94/12/EY, annettu 23 päivänä maaliskuuta 1994, moottoriajoneuvojen päästöjen aiheuttaman ilman pilaantumisen ehkäisemiseksi toteutettavista toimenpiteistä ja direktiivin 70/220/ETY muuttamisesta [44] ;

[44] EYVL L 100, 1994, s. 42.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 94/63/EY, annettu 20 päivänä joulukuuta 1994, bensiinin varastoinnista ja sen jakelusta varastoalueilta huoltoasemille aiheutuvien haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC) päästöjen torjunnasta [45] ;

[45] EYVL L 365, 1994, s. 24.

Neuvoston direktiivi 94/67/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 1994, vaarallisten jätteiden polttamisesta [46] ;

[46] EYVL L 365, 1997, s. 34.

Neuvoston direktiivi 95/21/EY annettu 19 päivänä kesäkuuta 1995 alusturvallisuutta, saastumisen ehkäisemistä ja alusten asumis- ja työskentelyolosuhteita koskevien kansainvälisten standardien soveltamisesta yhteisön satamia käyttäviin ja jäsenmaiden lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesillä purjehtiviin aluksiin (satamavaltioiden suorittama valvonta) [47] ;

[47] EYVL L 157, 1995, s. 1.

Neuvoston direktiivi 96/59/EY, annettu 16 päivänä syyskuuta 1996, polykloorattujen bifenyylien ja polykloorattujen terfenyylien käsittelystä (PCB/PCT) [48] ;

[48] EYVL L 243, 1996, s. 31.

Neuvoston direktiivi 96/61/EY, annettu 24 päivänä syyskuuta 1996, ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi [49] ;

[49] EYVL L 257, 1996, s. 26.

Neuvoston direktiivi 96/82/EY, annettu 9 päivänä joulukuuta 1996, vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnasta [50] ;

[50] EYVL L 10, 1997, s. 13.

Euroopan Parlamentin ja Neuvoston direktiivi 97/68/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 1997, liikkuviin työkoneisiin asennettavien polttomoottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöjen torjuntatoimenpiteitä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä [51] ;

[51] EYVL L 59, 1997, s. 1.

Neuvoston asetus (EY) N:o 338/97, annettu 9 päivänä joulukuuta 1996, luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta niiden kauppaa sääntelemällä [52] ;

[52] EYVL L 61, 1997, s. 1.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/69/EY, annettu 13 päivänä lokakuuta 1998, moottoriajoneuvojen päästöjen aiheuttaman ilman pilaantumisen ehkäisemiseksi toteutettavista toimenpiteistä ja neuvoston direktiivin 70/220/ETY muuttamisesta [53] ;

[53] EYVL L 350, 1998, s. 1.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/70/EY, annettu 13 päivänä lokakuuta 1998, bensiinin ja dieselpolttoaineiden laadusta ja neuvoston direktiivin 93/12/ETY muuttamisesta [54] ;

[54] EYVL 1998, s. 58.

Neuvoston direktiivi 1999/13/EY, annettu 11 päivänä maaliskuuta 1999, orgaanisten liuottimien käytöstä tietyissä toiminnoissa ja laitoksissa aiheutuvien haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöjen rajoittamisesta [55] ;

[55] EYVL L 350, 1999, L 85, s. 1.

Neuvoston direktiivi 1999/31/EY, annettu 26 päivänä huhtikuuta 1999, kaatopaikoista [56] ;

[56] EYVL L 182, 1999, s. 1.

Neuvoston direktiivi 1999/32/EY, annettu 26 päivänä huhtikuuta 1999, tiettyjen nestemäisten polttoaineiden rikkipitoisuuden vähentämisestä ja direktiivin 93/12/ETY muuttamisesta [57] ;

[57] EYVL L 121, 1999, s. 13.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/96/EY, annettu 13 päivänä joulukuuta 1999, ajoneuvojen puristussytytysmoottoreiden kaasumaisten ja hiukkasmaisten päästöjen sekä ajoneuvoissa käytettävien maa- tai nestekaasulla toimivien ottomoottoreiden kaasupäästöjen torjumiseksi toteutettavista toimenpiteistä annetun jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä ja neuvoston direktiivin 88/77/ETY muuttamisesta [58] ;

[58] EYVL L 44, 2000, s. 1.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/53/EY, annettu 18 päivänä syyskuuta 2000, romuajoneuvoista [59] ;

[59] EYVL L 269, 2000, s. 34.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/59/EY, annettu 27 päivänä marraskuuta 2000, aluksella syntyvän jätteen ja lastijäämien vastaanottolaitteista satamissa [60] ;

[60] EYVL L 332, 2000, s. 81.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY, annettu 23 lokakuuta 2000, yhteisön vesipolitiikan puitteista [61] ;

[61] EYVL L 327, 2000, s. 1.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2037/2000, annettu 29 päivänä kesäkuuta 2000, otsonikerrosta heikentävistä aineista [62] .

[62] EYVL L 244, 2000, s. 1.