Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille - Biologista monimuotoisuutta koskevat toimintasuunnitelmat luonnonvarojen säilyttämisen, maatalouden, kalastuksen sekä talous- ja kehitysyhteistyön alalla

1. Vastuualueet

1.1. Uhkatekijät

1. Muutaman viime vuosikymmenen aikana biologisen monimuotoisuuden väheneminen ja häviäminen on kiihtynyt merkittävästi Euroopassa ja muualla maailmassa eivätkä nykyiset toimenpiteet riitä kääntämään nykysuuntausta [1]. Tähän suuntaukseen liittyy niin lajien ja niiden elinympäristöjen kuin ekosysteemien ja perintötekijöiden monimuotoisuuden väheneminen ja häviäminen. Esimerkkeinä tästä ovat seuraavat seikat:

[1] Environment in the European Union at the turn of the century. Euroopan ympäristökeskuksen arviointiraportti N:o 2. Kööpenhamina, 1999.

* Euroopan endeemisistä kasvilajeista 64 on kuollut sukupuuttoon, ja 45 prosenttia perhoslajeista, 38 prosenttia lintulajeista, 24 prosenttia tiettyjen kasviryhmien lajeista tai alalajeista ja noin 5 prosenttia nilviäislajeista on uhanalaisia.

* Joissakin Euroopan maissa yli kahta kolmasosaa nykyisistä luontotyypeistä voidaan pitää uhattuina.

* Maatalouden voimaperäistäminen on vähentänyt kosteikkojen pinta-alaa noin 60 prosentilla viime vuosikymmenien aikana. Rein-jokea reunustanut 2 000 km :n luonnonvarainen rantametsä on nykyään erittäin pirstoutunut ja kattaa enää 150 km :n suuruisen alueen.

* Länsi-Euroopassa on viime vuosina kuollut sukupuuttoon 97 kotieläinrotua. Näiden joukossa on 9 nautaeläin-, 4 vuohi-, 54 sika- ja 30 lammasrotua. Lähes 30 prosenttia jäljellä olevista roduista on tällä hetkellä uhattuna. Joissakin jäsenvaltioissa tilanne on tätäkin vakavampi, ja Yhdistyneiden Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan jopa 43 prosenttia kotieläinroduista on uhanalaisia.

* Maailmanlaajuisesti kaikkiaan 11 046 kasvi- ja eläinlajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon lähitulevaisuudessa, ja lähes kaikissa tapauksissa syynä on ihmisen toiminta. Sukupuuttoon häviäminen uhkaa joka neljättä nisäkäslajia ja joka kahdeksatta lintulajia. FAO:n mukaan maailmanlaajuisesti vaarassa on 37 prosenttia kotieläimistä. Kansainvälinen luonnonvaraisten kasvien ja eläinten kauppa uhkaa maailmanlaajuisesti 30 000 lajia.

* Pelkästään Amazonin alueella vuosittaisen metsien tuhoutumisen määrä on kasvanut 30 000 km :istä (vuonna 1975) nykyiseen 600 000 km :iin ja niiden biologinen vaikutus kohdistuu kaksi kertaa kyseisten alueiden kokoiseen alueeseen.

2. Biologinen monimuotoisuus on itseisarvo, jonka säilyttämisestä meillä on eettinen vastuu. Luonnosta saadaan yhteiskunnan tarvitsemia elintarvikkeita, ravintokuituja ja ravintonesteitä. Biologinen monimuotoisuus on edellytys maatalouden ja kalatalouden säilymiselle pitkällä aikavälillä. Se on myös monien teollisten prosessien kehityksen ja uusien lääkkeiden tuotannon perusta. Lisäksi se on osa yleismaailmallista luontopääomaa, johon monien paikallisyhteisöjen ja koko yhteiskunnan toiminta perustuu. Biologisen monimuotoisuuden häviäminen tuhoaa samalla taloudellisia mahdollisuuksia.

3. Biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen edellyttää muutakin kuin luonnonsuojelupolitiikkaan perinteisesti liittyvien toimien toteuttamista. Tärkeimpiä lajeja ja luontotyyppejä varten tarvitaan erityisiä suojelutoimenpiteitä, joiden avulla ei kuitenkaan voida yksinään ratkaista biologisen monimuotoisuuden häviämisen torjumiseen liittyviä haasteita. Suojelu edellyttää toimia, jotka on ulotettava laajemmalle alueelle kuin 10-20 maapallon pinta-alasta, joka voitaisiin nimetä suojelualueiksi. On tärkeää ottaa huomioon myös uudet kysymykset, kuten hormonaalisten haitta-aineiden ja hitaasti hajoavien orgaanisten kemikaalien yleistyminen sekä lajeja uhkaavien vieraiden lajien lisääntyminen sekä tiettyjen geneettisesti muunnettujen organismien tuonnin vaikutusten arviointi ja seuranta. Biologisen monimuotoisuuden häviäminen johtuu ensisijaisesti maapallon biosfääriin vaikuttavien alakohtaisten ja laaja-alaisten politiikkojen suunnittelusta ja täytäntöönpanosta. Sen vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseen liittyvät tarpeet otetaan huomioon asianmukaisten politiikkojen suunnittelussa ja täytäntöönpanossa. Biologisen monimuotoisuuden häviäminen on sekä ympäristöongelma että vieläkin laajempi ekologiseen kestävyyteen liittyvä ongelma, koska monimuotoisuuden häviäminen vahingoittaa luonnonvaroja, joihin yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys perustuu.

1.2. Vastaus haasteeseen - biologista monimuotoisuutta koskeva yhteisön strategia 1998 ja nyt laadittavat toimintasuunnitelmat

4. Nykyisten ja tulevien sukupolvien hyvinvointia uhkaavan biologisen monimuotoisuuden vähenemisen uhan torjumiseksi komissio antoi helmikuussa 1998 neuvostolle ja parlamentille tiedonannon [2] biologista monimuotoisuutta koskevasta yhteisön strategiasta. Strategialla pyritään "ennakoimaan, estämään ja vastustamaan biologista monimuotoisuutta merkittävästi vähentäviä tai tuhoavia syitä niiden lähteillä. Näin autetaan sekä biologisen monimuotoisuuden nykyisen vähenemis- ja katoamissuuntausten kääntämistä että lajien ja ekosysteemien (myös maatalouden ekosysteemien) saattamista tyydyttävälle suojelun tasolle sekä Euroopan unionin alueella että sen ulkopuolella".

[2] Euroopan komission neuvostolle ja Euroopan parlamentille antama tiedonanto biologista monimuotoisuutta koskevasta Euroopan yhteisön strategiasta (KOM(1998)42).

5. Neuvosto hyväksyi strategian vuoden 1998 kesäkuussa [3] ja parlamentti saman vuoden lokakuussa [4].

[3] Neuvoston päätelmät 21. kesäkuuta 1998.

[4] Euroopan parlamentti. Päätöslauselma A4-0347/98.

6. Biologista monimuotoisuutta koskevassa yhteisön strategiassa määritetään toimintapuitteet neljän pääaiheen avulla [5]. Toiminnan tavoitteet määritetään alakohtaisesti ja laaja-alaisesti. Strategiassa pyritään erityisesti sisällyttämään biologisen monimuotoisuuden tavoitteet seuraaviin siihen läheisesti liittyviin politiikan alueisiin: luonnonvarojen suojelu, maatalous, kalatalous, aluepolitiikka ja aluesuunnittelu, metsät, energia ja liikenne, matkailu, kehitysyhteistyö ja taloudellinen yhteistyö.

[5] Strategia on kehitetty neljän pääaiheen ympärille: (1) Biologisen monimuotoisuuden suojelu ja kestävä käyttö; (2) Perintöaineksen käytöstä aiheutuvien hyötyjen jakaminen; (3) Tutkimus, yksilöinti, seuranta ja tiedonvaihto; (4) Opetus, koulutus ja valistus.

7. Biologista monimuotoisuutta koskevan strategian antaminen oli ensimmäinen osoitus komission pyrkimyksistä täyttää tärkeimmät velvoitteensa Yhdistyneen Kansakunnan biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen [6] sopimuspuolena. Toisessa vaiheessa komissio kehittää ja toteuttaa strategian mukaisesti kyseisiin politiikan aloihin vaikuttavia toimintasuunnitelmia ja muita toimenpiteitä. Sektorikohtaisissa toimintasuunnitelmissa määritellään strategiassa asetettujen tavoitteiden saavuttamisen edellyttämät konkreettiset toimenpiteet ja täsmennetään mitattavat tavoitteet. Tässä tiedonannossa esitellään keinot asianmukaisten indikaattoreiden määrittämiseksi suunniteltujen toimien ja toimenpiteiden vaikuttavuuden ja täytäntöönpanon tehokkuuden seurantaa ja arviointia varten.

[6] Neuvoston päätös, tehty 25 päivänä lokakuuta 1993, biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen tekemisestä. EYVL L 309 , 13.12.93.

8. Tiedonannossa esitellään neljän alan biologista monimuotoisuutta koskevat toimintasuunnitelmat:

* luonnonvarojen suojelu

* maatalous

* kalatalous

* taloudellinen yhteistyö ja kehitysyhteistyö.

9. Yhteisön strategian mukaisesti toimintasuunnitelmien kehittämisestä ovat huolehtineet kyseisistä politiikan aloista vastaavat komission yksiköt. Yksiköt tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään sekä biologista monimuotoisuutta koskevien politiikkoja valvovien elinten, Euroopan ympäristökeskuksen ja jäsenvaltioiden asiantuntijoiden kanssa. Århusin yleissopimuksen [7] hengen mukaisesti kansalaisjärjestöt ja muut sidosryhmät ovat osallistuneet toimintasuunnitelmien muotoiluun jo alkuvaiheista lähtien.

[7] Tiedon saantia, kansalaisten osallistumisoikeutta sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa koskeva Euroopan yhteisöjen ja Yhdistyneiden Kansakuntien välillä tehty yleissopimus.

10. Toimintasuunnitelmat on kehitetty näihin politiikan sektoreihin liittyvät erityisvälineet ja -menettelyt huomioon ottaen. Tämän vuoksi toimintasuunnitelmat eivät ole rakenteeltaan samanlaisia, vaan heijastavat kunkin sektorin erityispiirteitä.

11. Toimintasuunnitelmien päällekkäisyyttä ei täysin voida välttää, koska myös niiden kohteena olevat politiikan alat ovat limittäisiä. Suunnitelmien yhdenmukainen ja koordinoitu toteutus on näin ollen erityisen tärkeää.

2. Entistä laajempi poliittinen perusta

12. Biologista monimuotoisuutta koskevan yhteisön strategian ja siihen liittyvien toimintasuunnitelmien kehittämistä ja täytäntöönpanoa on tarkasteltava osana Euroopan unionin pyrkimystä saavuttaa kestävä kehitys ja sisällyttää ympäristökysymykset osaksi muita sektoreita ja politiikan aloja EY:n perustamissopimuksen 2, 3 ja 6 artiklojen mukaisesti. Biologista monimuotoisuutta koskevat toimintasuunnitelmat ovat tärkeitä myös Agenda 2000 -ohjelmalla alulle pannun politiikan uudistusprosessin eteenpäin viemisessä.

13. Eurooppa-neuvosto on sitoutunut kehittämään kestävän kehityksen strategian, joka esitetään vuonna 2001 Göteborgin huippukokouksessa. Tämä strategia puolestaan lujittaa Euroopan unionin asemaa vuonna 2002 pidettävässä merkittävässä kansainvälisessä kokouksessa, joka järjestetään kymmenen vuotta Rio de Janeirossa pidetyn YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssin jälkeen. Euroopan unionin kestävän kehityksen strategia kattaa kestävään kehitykseen liittyvät taloudelliset ja yhteiskunnalliset näkökohdat sekä ympäristönäkökohdat, joilla kaikilla on yhteyksiä myös biologiseen monimuotoisuuteen, kuten edellä todettiin.

14. Biologista monimuotoisuutta koskevalla strategialla ja siihen liittyvillä toimintasuunnitelmilla pyritään sisällyttämään biologisen monimuotoisuuden vähenemiseen liittyvät kysymykset politiikan eri sektoreihin. Siten niillä tuetaan Eurooppa-neuvoston Cardiffissa alulle panemaa politiikkojen integrointiprosessia yksilöimällä nykyisen suuntauksen kääntämiseksi tarvittavat erityisvälineet ja toimet.

15. Yhteisön ympäristöpolitiikkaa koskevassa kuudennessa toimintaohjelmassa luonto ja biologinen monimuotoisuus nimetään tulevien toimien ensisijaiseksi aihealueeksi. Toimintaohjelma perustuu biologista monimuotoisuutta koskevaan yhteisön strategiaan ja toimintasuunnitelmiin, joita siinä kehitetään edelleen.

16. Vaikka Keski- ja Itä-Euroopassa erittäin monimuotoinen lajisto on monissa tapauksissa pystytty säilyttämään perinteisten maankäyttömenetelmien ansiosta, sen uhkana on toisaalta riittämätön taloudellinen kehitys. Biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen edellyttää alueellista yhteistyötä, ja yleiseurooppalaista maisema- ja biodiversiteettistrategiaa kehittämällä tulisi parantaa YK:n biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen sopimuspuolten konferenssin päätösten toteuttamisen alueellista koordinointia.

17. Uusien maiden liittyminen Euroopan unioniin lisää EU:n alueen biologiseen monimuotoisuuteen liittyviä etuja. Tulevat jäsenvaltiot voivat osaltaan edistää lajistonsa monimuotoisuuden säilymistä panemalla täytäntöön biologista monimuotoisuutta koskevan strategian ja sitä koskevat toimintasuunnitelmat ja täydentämällä biologista monimuotoisuutta koskevia kansallisia strategioita sekä varmistamalla politiikan yhdentämisen.

3. Toimintasuunnitelmien soveltamisala

18. Luonnonvarojen suojeluun liittyvän biologista monimuotoisuutta koskevan toimintasuunnitelman pyrkimyksenä on varmistaa, että nykyistä ja suunnitteilla olevaa ympäristölainsäädäntöä ja muita välineitä käytetään mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi biologista monimuotoisuutta koskevan yhteisön strategian olennaisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

19. Tiettyjen lajien ja luontotyyppien säilyttäminen on erityinen huolenaihe. Ne edellyttävät erityistoimenpiteitä, joista mainittakoon esimerkiksi kasviston ja eläimistön ja/tai niiden esiintymisalueiden lakisääteinen suojelu. Toimintasuunnitelma pyrkiikin takaamaan yhteisön kannalta merkittävien lajien ja elinympäristöjen tyydyttävän suojelun tason panemalla lintudirektiivin ja luontotyyppidirektiivin täysimääräisesti täytäntöön ja tarjoamalla taloudellista ja teknistä tukea edellä mainitun lainsäädännön mukaisesti nimettyjen alueiden suojelua ja kestävää käyttöä varten.

20. Koska biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen edellyttää myös muihin kuin nimettyihin alueisiin ja suojeltuihin lajeihin kohdistuvia toimia, toimintasuunnitelmassa esitetään koko alueen biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä edistävien toimenpiteiden painopisteet. Toimintasuunnitelmassa määritellään keinot biologiseen monimuotoisuuteen liittyvien kysymysten käsittelemiseksi sellaisten välineiden avulla, jotka eivät ole erityisesti biologiseen monimuotoisuuteen liittyviä. Tällaisia välineitä ovat esimerkiksi vesipolitiikan kehysdirektiivi, rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon toteuttamista koskeva strategia, ympäristövaikutusten arviointi, ympäristövahinkovastuu, ympäristömerkintä, ympäristöasioiden auditointi ja muut taloudelliset välineet. Toimintasuunnitelmassa otetaan myös huomioon lajeja uhkaavat vieraat lajit ja tietyt geneettisesti muunnetut organismit, jotka voivat vaikuttaa haitallisesti biologiseen monimuotoisuuteen. Ex situ -suojelulla voi olla hyvin arvokas tehtävä, jos siihen liittyvä toiminta yhdistetään koordinoituun luontoon palauttamiseen tai integroituun suojelujärjestelmään, ja siksi toimintasuunnitelmassa asetetaan tärkeälle sijalle eläintarhat ja kasvitieteelliset puutarhat.

21. Nämä merkittävät aloitteet eivät kuitenkaan yksinään riitä takaamaan koko alueen biologisen monimuotoisuuden säilymistä. Maankäyttötapojen muutokset, jotka johtuvat tiettyjen alojen politiikan kehittämis- ja täytäntöönpanotavoista, ovat tärkeimpiä syitä biologisen monimuotoisuuden vähenemiseen. Siksi on tärkeää täydentää edellisissä kappaleissa mainittuja erillisaloitteita sisällyttämällä biologista monimuotoisuutta koskevat näkökohdat tärkeimpiin maan- ja vedenkäyttöpolitiikkoihin (maatalous-, kalatalous-, vesiviljely- ja metsätalouspolitiikat). Tämän vuoksi toimintasuunnitelmassa esitellään erityiset ympäristöaloitteet, joiden avulla voidaan seurata ja arvioida kyseisten alojen integrointitoimien yleisiä vaikutuksia biologiseen monimuotoisuuteen.

22. Luonnonvarojen suojeluun tähtäävällä toimintasuunnitelmalla pyritään parantamaan mahdollisuuksia ja yhteisvaikutuksia, joita tarjoavat kansainväliset sopimukset ja menettelyt (erityisesti CITES-yleissopimus, ilmastonmuutosta koskeva puitesopimus, aavikoitumisen estämisen yleissopimus, Barcelonan yleissopimus ja OSPAR-yleissopimus, Cartagenan ja Montrealin pöytäkirjat, WTO:n TRIPS-sopimus, FAO ja kansainvälinen metsiä koskeva hanke). Toimintasuunnitelmien yhdenmukaisella kehittämisellä ja täytäntöönpanolla voidaan poistaa biologiseen monimuotoisuuteen kohdistuvat uhkat ja maksimoida sille koituvat hyödyt.

23. Maatalouteen liittyvän biologista monimuotoisuutta koskevan toimintasuunnitelman alussa analysoidaan maatalouden ja biologisen monimuotoisuuden keskinäisiä suhteita nimenomaan molemminpuolisten etujen sekä maanviljelyksen biologiselle monimuotoisuudelle aiheuttamien haittojen kannalta. Toiminta jaetaan analyysin perusteella seitsemään pääalueeseen: (a) maatalouden perustellun voimaperäistämisen varmistaminen, (b) taloudellisesti elinkelpoisen ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävän maataloustoiminnan ylläpitäminen erityisesti alueilla, joiden lajisto on runsas ja joilla maataloustoiminta on heikentynyt, (c) maatalouden ympäristönsuojelutoimien hyödyntäminen biologisen monimuotoisuuden suojelemisen ja kestävän käytön edistämiseksi, (d) koko alueen laajuisen ekologisen infrastruktuurin turvaaminen, (e) maatalouden geneettisen monimuotoisuuden edistämisen ja paikallisten ja perinteisten lajien ja rotujen säilyttämisen tukeminen, (f) paikallisiin ja alueellisiin oloihin luontaisesti sopeutuneiden rotujen ja lajien markkinoille saattamisen edistäminen, (g) vieraiden lajien laajamittaisen leviämisen estäminen.

24. Maatalouden ympäristönsuojelutoimista saatujen kokemusten perusteella voidaan määritellä viisi toimintasuunnitelman laatimisen pääperiaatetta: (a) tuotantomenetelmät voivat vaikuttaa haitallisesti biologisen monimuotoisuuden säilymiseen, (b) laaja-alaisten toimenpiteiden lisäksi tarvitaan paikallisiin oloihin sovitettuja menetelmiä ja välineitä, (c) on suositeltavaa käyttää hajautettua lähestymistapaa, jossa jäsenvaltiot vastaavat asianmukaisten toimien valitsemisesta ja toteuttamisesta, (d) toiminnan on oltava järjestelmällistä ja koordinoitua, ja toiminnassa on käytettävä sekä yhteisön tarjoamia että kansallisia välineitä ympäristönsuojelu- ja maatalouspolitiikan välineiden lisäksi, (e) on varmistettava koordinointi yhteisön erilaisten rahoituslähteiden välillä.

25. Näiden painopisteiden ja periaatteiden perusteella tuodaan esiin keskeiset välineet, joita tarvitaan biologista monimuotoisuutta koskevassa yhteisön strategiassa yksilöityjen alakohtaisten ja laaja-alaisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Nämä välineet ovat seuraavat: (1) niin sanottu yleinen tukiasetus ja erityisesti sen 3 artikla ("ympäristönsuojelun vaatimukset"), (2) maaseudun kehittämistä koskevassa asetuksessa mainitut ympäristönsuojelutoimet, (3) muut maaseudun kehittämistä koskevassa asetuksessa säädetyt toimet, (4) yhteisten markkinajärjestelyjen ympäristöä koskevat näkökohdat, (5) maatalouden geneettisiä voimavaroja koskevat asetukset sekä (6) markkinoihin liittyvien välineiden laatupolitiikkaa koskevat ympäristönsuojeluosuudet. Myös muut välineet, kuten kasvinsuojelutuotteita koskeva lainsäädäntö sekä maataloustuki SAPARD, on otettava huomioon. Toimintasuunnitelmassa määritellään tietyt tavoitteet ja tavoitteiden saavuttamisen aikataulu. Toimintasuunnitelman tuloksellisuus määräytyy sen mukaan, miten tehokkaasti jäsenvaltiot käyttävät käytettävissä olevia välineitä. Integroitujen osien seurantaa ja arviointia varten on syytä kehittää toiminnalliset maatalouden ympäristönsuojelutoimenpiteiden indikaattorit, joiden ansiosta maatalouden ja ympäristönsuojelun monimutkaisia riippuvuussuhteita voidaan ymmärtää paremmin.

26. Biologista monimuotoisuutta koskevassa kalastusalan toimintasuunnitelmassa määritetään johdonmukaiset toimenpiteet kalatalouden tai vesiviljelyn vuoksi uhattuna olevan biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja elvyttämiseksi.

27. Tämä lyhyen tai keskipitkän aikavälin toimintasuunnitelma edellyttää toimenpiteitä kolmella tasolla: kalakantojen suojeleminen ja kestävä käyttö, muiden kuin saalislajien, luontotyyppien ja ekosysteemien suojeleminen kalastustoimilta sekä vesiviljelyn eri ekosysteemeihin kohdistuvien vaikutusten estäminen. Kahdella ensiksi mainitulla tasolla tarvittaviin toimiin sisältyvät kalastustoiminnan vähentäminen, teknisten toimenpiteiden toteuttaminen sekä tutkimuksen ja seurannan lisääminen. Vesiviljelyyn liittyviä toimenpiteitä ovat vesiviljelyn ympäristövaikutusten vähentäminen, lajeja uhkaavien vieraiden lajien leviämisen rajoittaminen, eläinten terveyden turvaaminen ja tutkimuksen vahvistaminen alaa koskevan tiedon lisäämiseksi. Jatkuva tutkimus ja seuranta ovat tärkeitä toimintasuunnitelmassa yksilöityjen toimenpiteiden onnistumiselle.

28. Ympäristöulottuvuutta on jo alettu sisällyttää yhteiseen kalastuspolitiikkaan (YKP), joka perustuu tieteellisiin lausuntoihin. Vuoden 2002 YKP:n tarkistuksen yhteydessä voidaan esittää uusia toimenpiteitä tai lujittaa vanhoja. Toimintasuunnitelmassa ehdotetut toimet ovat tällaisten hankkeiden tukena.

29. Biologista monimuotoisuutta koskevaa taloudellisen yhteistyöhön ja kehitysyhteistyön toimintasuunnitelmaa on tarkasteltava vuoteen 2015 asti sovittujen kansainvälisten kehitystavoitteiden kannalta. Kehitystavoitteisiin sisältyvät tavoitteet, kuten köyhyyden vähentäminen sekä ympäristön pilaantumissuuntauksen ja luonnonvarojen häviämissuuntauksen kääntäminen liittyvät läheisesti biologiseen monimuotoisuuteen. Lisäksi kehitysyhteistyövälineet ovat erityisen tärkeitä, jotta saavutetaan biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen sisältyvät tavoitteet, jotka koskevat perintöaineksen käytöstä saadun hyödyn tasapuolista jakoa.

30. Toimintasuunnitelmassa korostetaan EU:n jäsenvaltioiden ja kansainvälisten kehitysyhteistyötoimistojen, kehitysyhteistyöohjelmien ja -elinten (kuten Maailmanpankin ja Maailman ympäristörahaston GEF:n) välisen yhteistyön parantamistarvetta. Toimintasuunnitelmassa tarkastellaan myös komission kehitysyhteistyö- ja ympäristöasioiden toimintaedellytysten kehittämisen tarvetta.

31. Toimintasuunnitelmassa luetellaan noudatettavat "pääperiaatteet" (mm. ekosysteemeihin perustuva lähestymistapa, sidosryhmien osallistuminen ja integrointi laajempiin poliittisiin toimintalinjoihin) ja esitetään toimet seuraavilla toisiinsa liittyvillä aloilla: a) Voimaperäisissä tuotantojärjestelmissä (kuten maatalous, karjatalous, vesiviljely, puuviljelmät) keskeisiä seikkoja ovat elämää ylläpitävät toiminnot ja palvelut, geneettisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja varauksellinen suhtautuminen lajeja uhkaaviin vieraisiin lajeihin ja eläviin muunnettuihin organismeihin, b) Tuotantojärjestelmissä, joissa käytetään jalostamattomia lajeja (kuten metsätaloudessa, luonnonvaraisten eläinten tuotannossa, kalataloudessa), painopisteen olisi oltava hedelmällisten maa-alueiden monipuolisten ekosysteemien ja luontotyyppien säilyttämisessä, c) Suojelualueilla on tiivistettävä suojelutoimiin ja kestävän kehityksen strategioihin liittyvää yhteistyötä.

32. Toimintasuunnitelmassa korostetaan strategisten ympäristövaikutusten arviointimenettelyjen ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyjen entistä tehokkaampaa hyödyntämistä ja tuetaan selkeästi toimintaedellytysten kehittämistä näillä aloilla.

4. Kohti avointa ja tavoitehakuista seurantaa ja arviointia

33. Toimintasuunnitelmien täytäntöönpanossa on kiinnitettävä huomiota joihinkin laaja-alaisiin kysymyksiin, jotta voidaan mitata käytännön vaikutukset. Tällaisia kysymyksiä ovat menetelmät, joilla liitetään yhteen toimintasuunnitelmien täytäntöönpanon seuranta sekä niiden onnistumisen mittaaminen tulosten arviointiin tarkoitettujen indikaattoreiden avulla. Tarvittavan tiedon kerääminen, sen käyttäminen raportoinnin perustana ja tiedon julkistaminen ovat kaikki yhtä tärkeitä osa-alueita. Tiettyjen toimintojen toteuttamiseksi tarvitaan tutkimusta, jota kehitetään erityisillä yhteisön ohjelmilla.

4.1. Indikaattorit

34. Biologista monimuotoisuutta koskevan yhteisön strategian mukaan "kussakin toimintasuunnitelmassa olisi esitettävä selkeät tehtävät, tavoitteet ja mekanismit niiden tulosten ja strategian onnistumisen arvioimiseksi. Komissio yksilöi yhteistyössä asianomaisten tahojen kanssa indikaattorit, joilla toimintasuunnitelmien toteutumista voidaan arvioida ennalta ja jälkikäteen. Ne lajit ja ekosysteemit, joihin kukin jaksossa III mainittu politiikan ala todennäköisesti vaikuttaa ja joiden suojelun ja kestävän käytön varmistamiseksi tarvitaan toimintaa, muodostavat indikaattoreiden kehittämisen perustan. Myös taloudellisia indikaattoreita tarkastellaan."

35. Biologista monimuotoisuutta koskevan strategian ja toimintasuunnitelmien tehokkuuden arvioimisessa tarvittavien indikaattorien kehittäminen edellyttää kaksivaiheista lähestymistapaa: a) Tiettyjä politiikan välineitä ja aloitteita koskevat indikaattorit. On yksilöitävä indikaattorit, joiden avulla lajien ja ekosysteemien tilaa osoittavat suuntaukset voidaan liittää yhteisön sisäisiin yksittäisiin toimiin sekä toimien täytäntöönpanoon jäsenvaltioissa. b) Yleiset indikaattorit. Biologista monimuotoisuutta koskevan yhteisön strategian ja siihen liittyvien toimintasuunnitelmien yleisen tehokkuuden arviointiin tarvitaan omat indikaattorit.

36. Kahden viime vuoden aikana komissio, Euroopan ympäristökeskus, jäsenvaltiot ja asianomaiset kansainväliset organisaatiot ovat toimineet tehokkaasti näiden kahden alueen kehittämiseksi. Tämänhetkisten tietojen avulla ei kuitenkaan voida määritellä tarkkoja ja tarkoituksenmukaisia biologisen monimuotoisuuden indikaattoreita kaikkien toimintasuunnitelmissa määritetyille osa-alueille. Komission Helsingin huippukokoukselle antama kertomus sisältää yksityiskohtaisia tietoja käytettävissä olevista indikaattoreista ja niihin liittyvistä meneillään olevista hankkeista.

37. Seurannan ja arvioinnin suuntaviivojen määrittämisen vaikeudet johtuvat pääasiallisesti siitä, että biologisen monimuotoisuuden erityispiirteet ja politiikkojen vaikutus ovat erilaisia yhteisön eri alueella. Tämän vuoksi tarkoituksenmukaisten indikaattoreiden olisi perustuttava bio-maantieteelliseen lähestymistapaan. Tästä seuraa, että indikaattorit on määritettävä paikallisella tasolla kuitenkin niin, että niiden antamat tiedot ovat vertailukelpoisia keskenään. Nämä tiukat vaatimukset täyttävien indikaattoreiden määrittämiseksi komissio esittää seuraavaa:

* Indikaattorien yksilöintiä varten kehitetään analyyttiset puitteet.

* Yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa asetetaan perusteet ensisijaisten indikaattoreiden valitsemiseksi.

* Jäsenvaltioita pyydetään esittämään edellä mainittujen analyyttisten toimintakehysten ja perusteiden mukaisia ehdotuksia biologisen monimuotoisuuden indikaattoreiksi, joiden avulla voidaan arvioida toimintasuunnitelmien yksittäisten toimenpiteiden ja muihin asiaankuuluviin politiikan välineisiin liittyvien toimien tehokkuutta paikallisen biologisen monimuotoisuuteen kannalta.

* Tieteellisiin selontekoihin ja jäsenvaltioiden ehdotuksiin perustuvan integroidun tietojärjestelmän luominen biologista monimuotoisuutta koskevaa strategiaa ja sen toimintasuunnitelmia varten.

38. Metsiä koskevien indikaattoreiden kehittämisessä otetaan huomioon metsien suojelua Euroopassa käsittelevän ministerikokouksen asettaman biologista monimuotoisuutta, suojelualueita ja niihin liittyviä seikkoja pohtineen työryhmän työ sekä sen toiminta ekosysteemien biologisen monimuotoisuuden arviointiin käytettävien indikaattorien määrittämiseksi.

39. Taloudellista yhteistyötä ja kehitysyhteistyötä koskevissa toimintasuunnitelmissa olisi noudatettava edellä kuvatun kaltaista lähestymistapaa, jossa yhteistyökumppaneina toimivia maita pyydetään toimittamaan tarvittavat tiedot.

40. Komissio vahvistaa biologisen monimuotoisuuden indikaattorit käytettävissä olevien tietojen pohjalta. Tämän jälkeen Euroopan ympäristökeskus tai tarvittaessa muut asiaankuuluvat elimet nimeävät indikaattorien seurantaan tarvittavat järjestelmät. Komission on määrä antaa neuvostolle ja parlamentille vuonna 2003 kertomus biologista monimuotoisuutta koskevan strategian täytäntöönpanosta; kertomuksen tärkeimpänä aiheena on indikaattoreiden kehittäminen ja seuranta.

4.2. Tietojen vaihto

41. Euroopan yhteisö pyrkii helpottamaan yleisön mahdollisuuksia saada käyttöönsä biologista monimuotoisuutta koskevia tietoja. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi toimintasuunnitelmassa määriteltävät alakohtaiset politiikat ja välineet. Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen mukainen Euroopan yhteisön tietojenvaihtokeskus (Clearing House Mechanism, CHM) [8], jonka ensimmäinen vaihe käynnistyi 8. kesäkuuta 2000, on keskitetty tiedonsaantipaikka. Tietojenvaihtokeskuksesta saa tietoja erityisesti Euroopan yhteisön poliitikoista ja lainsäädännöstä, yhteisön toimielinten tarjoamista rahoitusmahdollisuuksista sekä tietokannoista ja asiantuntijalähteistä, ja se toimii yhteistyössä muiden elinten ja organisaatioiden (virallisten tai yksityisten järjestöjen ja kansalaisjärjestöjen) kanssa. Keskuksesta on yhteydet myös maailmanlaajuisten organisaatioiden, kuten biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen sihteeristön, Internet-sivuille. Tietojenvaihtokeskus on tärkeä tieteellisen ja teknologisen yhteistyön edistämisen ja helpottamisen väline sekä Euroopassa että myös maailmanlaajuisesti ja erityisesti kehitysmaiden kannalta.

[8] http://biodiversity-chm.eea.eu.int.

42. On tärkeää koota yhteen nämä tiedot ja käyttää niitä hyväksi varsinkin silloin, kun on tarpeen tehostaa tiedonkeruumenetelmiä, lisätä käyttäjien välistä vuorovaikusta ja maantieteellisten tietojen hakumekanismeja. On myös tärkeää, että yhteisö hyödyntää ainutlaatuista asemaansa, jonka perusteella se voi edistää eurooppalaista koordinaatiofoorumia biologista monimuotoisuutta koskevia tietojenvaihtokeskuksia varten ja parantaa yhteistyötä EY:n tietojenvaihtokeskuksen ja muiden Euroopassa toimivien tietojenvaihtokeskusten välillä.

4.3. Tutkimus

43. Biologista monimuotoisuutta koskevan strategian tavoitteet muodostavat yleisen poliittisen kehyksen yhteisön biologista monimuotoisuutta koskevan tutkimuksen edistämiseksi. Tämä kehys sisältyy viidenteen tutkimuksen ja kehittämisen puiteohjelmaan. Koska strategian alakohtaiset yleistavoitteet on muutettu tarkoin määritellyiksi toimiksi, tämä olisi otettava huomioon tutkimushankkeissa selkeyttämällä niiden painopistealueita. Komissio yksilöi eri toimintasuunnitelmien esille tuomia tutkimustarpeita ja muita biologista monimuotoisuutta koskevasta strategiasta johtuvia vaatimuksia. Tämän työn ansiosta biologista monimuotoisuutta koskevia kysymyksiä voidaan käsitellä asianmukaisesti kuudennessa tutkimuksen ja kehittämisen puiteohjelmassa.

5. Seuranta

44. Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen täytäntöönpanoon liittyvä ensimmäinen Euroopan yhteisön kertomus [9] sisältää selvityksen yhteisön politiikoista, lainsäädännöstä ja muista biologista monimuotoisuutta koskevan strategian käyttöönottoon liittyvistä välineistä. Strategian antamisen jälkeen yhteisössä on kehitetty merkittävä määrä uusia strategian tavoitteiden saavuttamiseen tähtääviä aloitteita. Neuvostolle ja parlamentille annettava biologista monimuotoisuutta koskevan yhteisön strategian täytäntöönpanoon liittyvä ensimmäinen kertomus antaa tilanteesta ajantasaisen kuvan.

[9] SEC(1998)398.

45. Biologista monimuotoisuutta koskevan strategian ja varsinkin sen toimintasuunnitelmien täytäntöönpano edellyttää tiivistä yhteistyötä kyseisistä politiikoista suoraan vastaavien tai niihin oleellisesti liittyvien komission eri yksiköiden välillä. Biologista monimuotoisuutta käsittelevä komission yksiköiden välinen ryhmä vastaa koordinoinnin toteuttamisesta. Toimintasuunnitelmien toteuttamiseen tarvittavat yhteisön varat saadaan olemassa olevista ohjelmista.

46. Jäsenvaltioissa toteutettavien toimenpiteiden tehokkuus vaikuttaa suuresti biologista monimuotoisuutta koskevan strategian ja siihen liittyvien toimintasuunnitelmien täytäntöönpanon onnistumiseen. Siksi on tärkeää, että biologista monimuotoisuutta koskevat yhteisön ja jäsenvaltioiden strategiat ja toimintasuunnitelmat täydentävät toisiaan entistä paremmin. Komissio esittää perustettavaksi biologiseen monimuotoisuuteen perehtyvää asiantuntijakomiteaa, jonka tehtävänä olisi jakaa tietoa ja edistää yhteisössä ja jäsenvaltioissa toteuttavien toimien keskinäistä täydentävyyttä. Komissio suunnittelee kansalaisjärjestöjen, teollisuuden, tuottajaliittojen ja muiden tälle alalle merkityksellisten kansalaisyhteiskunnan edustajien kutsumista tarkkailijoiksi asiantuntijakomitean kokouksiin.

47. Komissio laatii vuoteen 2002 mennessä tutkimuksen biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen täytäntöönpanon yhteydessä Euroopan yhteisössä ja jäsenvaltioissa sovellettavien toimien keskinäisestä täydentävyydestä.