52000DC0803

Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille - Ennalta varautumisen periaate ja monivuotiset TACien vahvistamisjärjestelyt /* KOM/2000/0803 lopull. */


KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Ennalta varautumisen periaate ja monivuotiset TACien vahvistamisjärjestelyt

SISÄLLYSLUETTELO

I. Ennalta varautuva lähestymistapa sovellettuna kalastukseen

I-1 Taustaa

I-2 ICESin kannanotto

I-2-1 Perusperiaatteet

I-2-2 Lausuntojen muotoilun osalta toivottavat parannukset

II. TACien vahvistamisen monivuotinen lähestymistapa

II-1 Alan ammattilaisten odotukset ja mahdollisuudet

II.1.1 Kantojen vaihtelut ja tieteellisten lausuntojen vaihtelut

II.1.2 TACien vakauttamisen vastasuoritteet

II-2. Päätöksiä koskevat säännöt / "harvest rules"

III. Yhteydet ennalta varautuvaan lähestymistapaan

IV Aikaisempi yritys, se mikä on kohdallaan ja se mitä on vielä tehtävä

IV-1 Aikaisempi yritys

IV-2 "Tapaus tapaukselta" -strategian jälkeiset monivuotiset strategiat

IV-3 Uutta vaihetta kohti

IV-3- Monivuotisten strategioiden määrittelyn suuntaviivat

IV-3-2 Uuden aloitteen valmistelu

Johdanto

Tässä asiakirjassa käsitellään ennalta varautuvan lähestymistavan soveltamista tiettyyn ongelmaan, joka on kalastuksen hoitoon liittyvät TACien vahvistaminen ja kalastuksen määrä kohdelajikohtaisesti tarkasteltuina. Analyysia voi olla ja onkin tarpeen laajentaa myöhemmin.

Ennalta varautuvaa lähestymistapaa sovelletaan moniin muihinkin aloihin kuin kalastukseen. Tästä aiheesta on laadittu yleiskatsaus (KOM(2000)1). Seuraavassa analysoidaan tarkoituksellisesti rajoitetusti yhteisen kalastuspolitiikan erästä avainongelmaa.

Ennalta varautumisen käyttö alueellisissa järjestöissä ja kalastussopimuksissa niin periaatteena kuin soveltamismenetelmänä on ennalta varautumisen periaatteen käsitteen mukaisia siten, kuin se esitetään komission tiedonannossa KOM(2000)1.

Yhteisessä kalastuspolitiikassa kalavarojen säilyttämispolitiikkaa on tähän asti hallinnut vuosirytmi, jonka mukaisesti seuraavan vuoden TACit neuvotellaan edellisen vuoden lopussa. Tämä rytmi on aiheuttanut hankaluuksia, jotka ovat vuosien saatossa vain vaikeutuneet:

- TACien vahvistaminen vuosittain ei salli keskipitkän aikavälin tavoitteiden määrittelyä ja noudattamista. Neuvostossa pidetyissä neuvotteluissa on säännöllisesti lykätty kalakantojen elvyttämisessä tarpeellisia hankalia toimenpiteitä, erityisesti tieteellisten tutkimusten epävarmuuden nimissä. Tällaisten toimenpiteiden soveltamisen siirtäminen vuodella ei tietenkään yksistään aiheuta suurta vaaraa, mutta tämän menettelyn toistaminen vuodesta toiseen sen sijaan vie kannat äärimmäisen vaarallisiin tilanteisiin;

- kalastusteollisuudella ei ole mahdollisuutta suunnitella toimintansa kehittämistä, koska seuraavan vuoden TACit saadaan tavallisesti tietoon vasta aivan edellisen vuoden lopulla. TACeissa voi olla vuosittain suuriakin vaihteluita, joiden tarpeellisuutta alalla ei aina ymmärretä;

- vuosittain vahvistettavan säilyttämispolitiikan ja laivastoihin sovellettavan, keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteisiin perustuvan politiikan välinen yhteys on erittäin vaikea toteuttaa.

Vuosittain tehtävät päätökset ovat johtaneet kalakantojen säilyttämistä koskevaan viivytyspolitiikkaan, jolla ei ole onnistuttu suojelemaan tai elvyttämään kalavaroja. Koska ongelma ei liity vain yhteiseen kalastuspolitiikkaan, näiden vaikeuksien vuoksi on kehitetty ennalta varautumisen periaate. Sen toteuttaminen on kuitenkin monimutkaisempaa kuin siitä puhuminen. Tämän asiakirjan ensimmäisessä osassa keskitytään valaisemaan tätä aihetta koskevaa keskustelua. Toisessa osassa keskustelua laajennetaan koskemaan monivuotisia kalavarojen säilyttämisohjelmia, koska monivuotinen ulottuvuus ei ole tarpeen vain katastrofien välttämiseksi, vaan se on tarpeen myös kalavarojen hoidon järkiperäistämiseksi. Kolmannessa osassa keskitytään tarkemmin ennalta varautuvan lähestymistavan ja TACien monivuotisten vahvistamismenettelyiden välisiin suhteisiin. Viimeisessä osassa esitetään miten olisi edettävä tällaisten monivuotisten päätösten sisällyttämiseksi yhteiseen kalastuspolitiikkaan. Päätöksissä olisi otettava huomioon niin ennalta varautuva lähestymistapa kuin muitakin tekijöitä, kuten esimerkiksi alan ammattilaisten toive välttää niin pitkälle kuin mahdollista TACien liian nopeita vaihteluita.

I. Ennalta varautuva lähestymistapa sovellettuna kalastukseen

I-1 Taustaa

Kuten johdannossa mainittiin, ennalta varautuva lähestymistapa on tullut tarpeelliseksi, koska vaikeat päätökset on usein jätetty tekemättä, niitä on viivästytetty tai ne on vesitetty, koska niiden tarpeellisuudesta ei ole ollut varmuutta. Tällainen viivyttelevä menettelytapa johtaa aina siihen, että vaadittavat todisteet ovat saatavilla vasta kun tapahtuma, joka haluttiin estää, on jo toteutunut. Ennalta varautuvalle lähestymistavalle, jonka mukaan varmuuden puute ei ole tarpeeksi pätevä argumentti vaikeiden päätösten lykkäämiseksi, on siis suuri tarve.

Ennalta varautuvan lähestymistavan asianmukaisessa täytäntöönpanossa on heti alkuun törmätty kahtalaiseen ristiriitaan:

1) mikä on olemassa olevan riskin luonne eli mikä on se tapahtuma, joka ennalta varautumisella halutaan välttää-

2) miten hyväksyttävä riskitaso määritellään-

1) Riskin luonne

Suuren yleisön mielessä todettu riski tarkoittaa usein peruuttamattoman kehityksen riskiä, lähinnä siis jonkin lajin tai ainakin biologisen populaation sukupuuttoon kuolemista. Tämä vaikutelma ei ole aivan oikea siinä mielessä, että kalavarojen kehitystä seuraavien asiantuntijoiden tieteellisissä lausunnoissa ei yleensä tarkoiteta tämänkaltaisia tapahtumia. Ristiriitaisuus ei lopu tähän, koska asiantuntijaryhmien, asiakirjojen ja kalastuksen hoidosta vastaavien tahojen mukaan ennalta varautuvalla lähestymistavalla ehkäistävän riskin luonne vaihtelee.

- Yhdistyneiden kansakuntien sopimuksessa rajat ylittävistä kalakannoista ja laajasti vaeltavista kalakannoista (1995) ja FAO:n vastuuntuntoista kalastusta koskevissa ohjeissa suositellaan, ettei kalastuksen määrä ylittäisi mahdollisimman suurta ja vakaata tuottoa (Maximum Sustainable Yield - MSY) [1]. NAFOn huomautukset ovat samankaltaisia. Tapahtuma, joka halutaan välttää, on siis liikakalastuksen riski painona ilmaistuna kestävänä tuotantona.

[1] MSY:lle kansainvälisillä kansainvälisissä toimielimissä annettu merkitys kaipaisi selvennystä. Asiakirjoissa mainitaan MSY:n käytöstä "as qualified by relevant environmental factors, including the special requirements of developing countries" (siten kuin asiaan liittyvillä ympäristötekijöillä määritetään, mukaan lukien kehitysmaiden erityisvaatimukset), mikä osoittaa perustojen sekalaista luonnetta.

ICESin lausunnoissa sen sijaan puhutaan aivan toisesta riskistä [2]: kannan romahtamisesta. Emokalojen määrä voi vähentyä niin paljon, että sukupolvien uusiutuminen vaarantuu. Emokalojen määrän kohtuullinen väheneminen (määrä mitataan sukukypsien kalojen biomassana eli kutevan kannan biomassana = "spawning biomass") ei vaikuta paljon näistä emokaloista syntyneiden nuorten kalojen määrään eli rekrytointiin. Biologiset mekanismit kompensoivat kutevan kannan lievää vähenemistä.

[2] ICES puhuu kannan romahtamisen riskistä eikä suurimmasta mahdollisesta kestävästä tuotannosta, koska useimpien kantojen osalta tällainen suurin mahdollinen kestävä tuotanto on vaikea ellei mahdoton vahvistaa ja koska useimpien kantojen kalastuskuolleisuus on paljon suurempi kuin mitä suurin mahdollinen kestävä tuotanto sallisi. Näin on ollut usein yhteisen kalastuspolitiikan perustamisesta lähtien. Keskipitkällä aikavälillä tavoitteena ei ole suurimman mahdollisen kestävän tuotannon noudattaminen, vaan kantojen romahtamisen välttäminen ja kalastuskuolleisuuden vähentäminen yhteiskunnallisesti ja poliittisesti hyväksyttäviin mittasuhteisiin.

Kutevan kannan biomassan liian suuri lasku voi johtaa uusiutuvan kannan systemaattiseen vähenemiseen. Kannan väheneminen voi silloin tapahtua erittäin nopeasti, jos mitään ei tehdä, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tällainen kehitys olisi peruuttamatonta. Yleensä kalastukselta suojellut kannat ovat palautuneet ennalleen romahtamisen jälkeen. Tähän on kuitenkin olemassa poikkeuksia ja lisäksi palautuminen voi olla erittäin hidasta - Atlantin-Skandinavian sillin osalta se kesti lähes 50 vuotta. Kalavarojen romahtamisen välttäminen on suuresti etusijalla oleva tavoite. Tässä asiakirjassa esitetään ennalta varautuva lähestymistapa tätä taustaa vasten.

2) Riskitasojen valinta

Ennalta varautuvan lähestymistavan soveltaminen ei voi olla vain nollariskiin pyrkimistä. Jos kaikki kantojen romahtaminen haluttaisiin estää, kalastus olisi melko usein kiellettävä kokonaan. Siinä jouduttaisiin ojasta (ei anneta tehokkaita kalastusrajoituksia, koska niiden tarpeellisuutta ei ole osoitettu) allikkoon (toteutettaisiin järjestelmällisesti ankarimmat toimenpiteet riskien minimoimiseksi). Tasapainoisessa lähestymistavassa on otettava huomioon kaikkien hoitotoimenpiteiden aiheuttamat riskit: biologiset riskit kantojen romahtamisen osalta ja taloudelliset riskit kalastusalan osalta.

Hyväksyttävien riskitasojen määrittely kuuluu hallintoelimille, ja tutkijat saavat selittää eri toimintasuunnitelmiin liittyvät riskit. Tutkijoiden vastuulla olisi siis riskinarviointi ("risk assessment") ja hallintoelimien vastuulla riskinhallinta ("risk management") Jos tieteellinen yhteisö on sitä mieltä, että päättäjien laatima riskinhallinta ei ole järkevää, se voisi tuoda sen esiin julkisuudessa, mutta ei päättäjiä sitovalla tavalla.

Tätä teoreettista suunnitelmaa ei voida kuin poikkeuksellisesti soveltaa sellaisenaan. Kantojen romahtamisriskejä ei voida suoraan vahvistaa määrällisesti. Useimmiten pystytään vain toteamaan, että rekrytointi vaikuttaa vähentyneen silloin, kun kutevan kannan biomassa on laskenut tiettyyn arvoon, mutta ei kuitenkaan varmistamaan, että kyse ei ole vain sattumasta. Lausunnoissa voidaan myös todeta, että kutevan kannan biomassa on pienempi kuin koskaan aikaisemmin ja että sen vuoksi ei ole mitään takeita siitä, että kanta voisi kasvaa normaalisti uusilla rekryyteillä ja palata tätä tähän asti pahinta tilannetta parempaan tilaan. Joskus vedetään loppupäätöksiä jonkin toisen kannan perusteella, jolla on samanlaisia ominaisuuksia. Useimmiten tutkijat yhdistelevät eri tietoja sellaisen tason määrittämiseksi, jonka alle kutevan kannan biomassa ei saa laskea. Mutta he eivät pysty vahvistamaan suoraan määrällisesti, mikä kannan romahtamisen riski on. Kynnysbiomassan valinta on jo yksi valinta. Päättäjä on siis tilanteessa, jossa ei-hyväksyttävinä pidettyjä riskejä koskevat valinnat on jo osittain tehty eivätkä näiden valintojen syyt ole aina yksiselitteisiä.

Tämä ei tarkoita sitä, että tutkijat olisivat väärässä toimiessaan näin. Heidän on kerättävä saatavilla olevat tiedot todisteiden sijaan sellaisten tilanteiden tunnistamiseksi, joissa he arvioivat olevan vakava kantojen romahtamisen riski, vaikka eivät pystykään ilmaisemaan näitä määriä numeroina.

Ihanteellista lähestymistapaa on siis mahdotonta käyttää. Sitä olisi kuitenkin pyrittävä lähestymään tutkijoiden ja päättäjien roolien sekoittamisen estämiseksi.

I-2 ICESin kannanotto

I-2-1 Perusperiaatteet

ICESin lausunnoissa otetaan huomioon kaksi tekijää: toisaalta emokalojen määrä ja toisaalta kalastuskuolleisuuden taso [3].

[3] Kalastuskuolleisuus mittaa tutkijoiden mielestä parhaiten kalastuksen aiheuttamaa johonkin kantaan kohdistuvaa painetta. Se liittyy suoraan vuosittain pyydettyyn kannan osaan eli kalastuksen määrään.

- Ensi kädessä tieteellisissä lausunnoissa pyritään määrittelemään raja, jonka yläpuolella kannan romahtamisriski olisi hallitsemattomissa. Kuten edellä todettiin, sitä ei voida ilmaista lukumäärällisellä todennäköisyydellä. Kynnysbiomassan käsite on kuitenkin välttämätön kantojen romahtamisen estävän ennalta varautuvan lähestymistavan konkretisoimiseksi. Tälle suureelle on annettu nimitys Blim (vähimmäisbiomassa). ICESin lausunnoissa käytetään säännöllisesti myös toista biomassan arvoa, nimeltään Bpa (varobiomassa), joka on suurempi kuin ensin mainittu ja jolla saadaan aikaan turvamarginaali. Se riski, joka pyritään välttämään, ei siis ole suoranaisesti romahtaminen, vaan se, ettei kutevan kannan biomassa jää alle Blim-arvon.

- Toisen tekijän osalta (kuolleisuus) tutkijat arvioivat eri kalastuskuolleisuuden tasoilla, kuinka suuri olisi tietyn ikäluokan lisääntyvyys eli sen mädin määrä, jonka se pystyy tuottamaan. Vertaamalla tätä tulosta lisääntyvyyteen, joka olisi kehittynyt (mädin määrään, joka olisi tuotettu) ilman kalastusta, saadaan kalastuksen jättämiä lisääntymismahdollisuuksia koskeva indeksi. Mitä tehokkaampaa kalastus on, sitä suurempi kalastuskuolleisuus ja sitä pienempi tämä lisääntymisindeksi on (kun ikäluokassa on alussa sama määrä kaloja). Kun tämä lisääntymisindeksi laskee liian nopeasti, kanta on ennen pitkää riskinalainen. Vielä tässä vaiheessa ei ole mahdollista suoraan arvioida romahtamisriskiä. Monissa lausunnoissa on kuitenkin tuotu esiin, että olisi määriteltävä ääriarvo, jonka yläpuolella kannan jatkuvuus on liikaa vaarassa. Tämä arvo on Flim. Siihen liittyy myös varoarvo Fpa, jonka tarkoituksena on saada aikaan ylimääräinen turvallisuusmarginaali.

Näiden kahden tekijän yhdistelmällä (kutevan kannan biomassa arvojen Blim ja Bpa osalta ja kalastuskuolleisuus arvojen Flim ja Fpa osalta) saadaan aikaan kannan turvallisuuden kannalta erilaiset vyöhykkeet, siten kuin kaaviossa 1 esitetään.

I-2-2 Lausuntojen muotoilun osalta toivottavat parannukset

ICES on nähnyt paljon vaivaa esittääkseen lausuntonsa tavalla, jolla tuodaan esiin niiden keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteet ennalta varautuvan lähestymistavan yhteydessä ja päättäjien ja/tai hallintovirkamiesten tarpeet huomioon ottaen. Tämä on erittäin vaikeaa, koska toisaalta lausuntojen on oltava tarpeeksi yksinkertaisesti muotoiltuja, että muutkin kuin tutkijat voivat perehtyä niihin, ja toisaalta ne eivät saa olla liian yksinkertaisia, jolloin olennaiset tekijät jäävät peittoon ja lausuntojen oikea tulkinta voi vääristyä.

ICESin asiantuntijat ja lausuntojen "käyttäjien" edustajat (komission yksiköiden virkamiehet, ICESin EY-jäsenvaltiot ja kolmansien maiden ICES-jäsenet) ovat kokoontuneet useasti. Näissä kokouksissa on tullut esiin, että vaikka lausuntojen käyttäjät kokonaisuudessaan kiittelevät toteutuneesta kehityksestä, he ovat törmänneet eräisiin vaikeuksiin vuoden 1998 ja 1999 lausuntojen osalta, sen jälkeen kun ICES systematisoi viittaukset ennalta varautuvaan lähestymistapaan:

° Arvojen Blim ja Flim määrittelyssä käytetyt perustelut vaihtelevat kannoittain siten, että raja-arvojen ylittymisen vaara on hyvin erilainen eri kannoilla. Nämä erilaisuudet olisi selitettävä.

° Arvojen Bpa ja Fpa määrittelyssä käytetyt menetelmät eivät aina ole kovin selviä, ja vaikka on myönnettävä, että biologien on määritettävä arvot Blim ja Flim, arvojen Bpa ja Fpa määrittelyn pitäisi tapahtua lausuntojen käyttäjien ja tutkijoiden kesken.

° Myös raja-arvojen määrittelyn parantamiseen olisi kiinnitettävä huomiota, koska niillä on merkittävä vaikutus suureen yleisöön ja niitä saatetaan tulkita mustavalkoisesti: kalastuskuolleisuuden pitäminen hieman arvoa Fpa korkeammalla voidaan tulkita hölläkätisyydeksi, vaikka asiakirjojen analyysi todistaisi muuta (ks. alla).

° Ei ole korostettu tarpeeksi sitä, että kutevaan kantaan liittyvillä analyyseillä ei ole samoja välittömiä seurauksia kuin niillä, jotka liittyvät kalastuskuolleisuuteen. Jos kutevan kannan biomassa on hyvin alhainen, pitää toimia välittömästi. Jos kalastuskuolleisuus vaikuttaa liian korkealta, kannan romahtamisriskin seuraukset kehittyvät vasta jonkin ajan kuluttua: jos kutevan kannan biomassa on samanaikaisesti riittävä, ennalta varautuvan lähestymistavan toteuttamiseen voi riittää se, että toimiin ryhdytään progressiivisesti.

° Lausunnot on annettu tavalla, josta ei-asiantuntija päättelee, että kalastuskuolleisuutta on vähennettävä järjestelmällisesti, välittömästi ja voimakkaasti vahvistamalla kalastuskuolleisuudeksi arvoa Fpa pienempi TAC-arvo. Analyysejä erinopeuksisten palautumissuunnitelmien todennäköisistä seurauksista ei ole saatavilla.

° Hallintovirkamiesten ei ole ollut mahdollista annettujen lausuntojen perusteella määritellä mihin "hintaan" jollakin kannalle annettaisiin pienempi tai suurempi turvallisuusmarginaali. Kaikki kalastuskuolleisuuden vähentämispyrkimykset tuovat heti välittömiä "ansionmenetyksiä", mutta vaikka eräiden kantojen osalta (tavallisesti niiden, joihin kuuluvilla kaloilla on lyhyt elinaika) tämä ansionmenetys korvaantuu kannan romahtamisriskin pienenemisellä, toisten osalta painona lasketun tuotannon kasvamisella ajan mittaan, koska kantaa liikakalastetaan myös rekryyttituotoksena laskettuna [4].

[4] Oli ikäryhmä sitten lukumääräisesti iso tai pieni eli jos rekrytointi on voimakasta tai keskinkertaista, sitä korkeampi kalastuskuolleisuus ja sitä nuorempia ja siis kevyempiä ikäluokasta pyydetyt kalat ovat. Voimaperäinen kalastus lisää tietyn rekrytoinnin pyydettyjen kalojen lukumäärää, koska kalastuskuolleisuuden osuus lisääntyy verrattuna "luonnollisiin" syihin, ja pyydettyjen kalojen keski-ikä ja keskipaino pienenevät kalastuksen voimaperäistyessä. Yksittäisten kalojen määrän ja saaliiden keskipainon tulo, jolla määritellään tietystä rekrytoinnista saatu painona ilmaistu tuotanto, voikin siis paradoksaalista kyllä pienentyä, jos kalastuksen määrä ylittää tietyn kynnyksen. Tämä johtuu saaliiden keskipainon liian suuresta laskusta. Tällä ilmiöllä on merkitystä liikakalastuksen kuvailemiseksi rekryyttituotoksena (yield per recruit), koska jos edellä olevat järkeilyt koskevat tiettyä rekrytointia, niin on mahdollista viitata tiettyyn rekrytointiin. Näin määritellään Fmax eli se kalastuskuolleisuuden taso, jolla voidaan maksimoida rekryyttikantakohtainen tuotanto. Vaikka tämä käsite ei enää ole yhtä keskeinen kuin muutama vuosikymmen sitten, se on kuitenkin tärkeä tekijä arvioitaessa, onko kalastus niin voimaperäistä, että kalojen kasvupotentiaalia ei käytetä hyväksi.

° Kantojen tilanne määritettiin ainakin vuonna 1998 viime hetkellä, jolloin ei ollut enää aikaa neuvotella alan ammattilaisten kanssa ennen TACeista päättämistä.

Näiden huomautusten, jotka johtuvat pääasiassa siitä, että ennalta varautuva lähestymistapa on vielä kehittelyvaiheessa, ei pitäisi vaikuttaa siihen, että ICESin suuret ponnistelut unohtuvat. Jäsenvaltioiden kanssa käytyjen yhteydenottojen jälkeen komissio on muuttanut sanamuotoa, jolla se pyytää ICESiltä lausuntoa. Tieteellisten tahojen kanssa käytävää keskustelua olisi kuitenkin jatkettava ja syvennettävä, jotta päästään parempaan työnjakoon tutkijoiden, hallintovirkamiesten ja päättäjien kesken.

II. TACien vahvistamisen monivuotinen lähestymistapa

II-1 Alan ammattilaisten odotukset ja mahdollisuudet

Alan ammattilaiset toivovat, että muutokset ja varsinkin TACien vähennykset olisivat vuodesta toiseen mahdollisimman vähäisiä. On kuitenkin olemassa tietyt rajat siinä mitä voidaan tehdä.

II.1.1 Kantojen vaihtelut ja tieteellisten lausuntojen vaihtelut

Yleisesti ollaan sitä mieltä, että TACien vaihtelut olivat yksinomaan tutkijoiden virheistä johtuvia. Tämä käsitys on väärä, ja se onkin poistettava päiväjärjestyksestä ennen kuin voidaan ryhtyä käymään mitään keskusteluja TACien tason vakauttamisesta. Niiden vaihtelut heijastelevat ennen kaikkea hyödynnettyjen kalavarojen määrän vaihteluita. Nämä johtuvat pääasiassa luonnollisista syistä ja ennen kaikkea hyödynnettävään ikään tulevien nuorten kalojen lukumäärän vaihteluista vuodesta toiseen (uusiutuva kanta). Näihin vaihteluihin vaikuttavat erot lisääntymisen määrässä ja mädin, kalanpoikasten ja nuorten kalojen eloonjäännissä ensivaiheissa. Jos kantaa hyödynnetään kohtuullisesti, siihen voi kuulua yhtäaikaa peräkkäisiä ikäluokkia, jolloin vuosittaiset rekrytoinnit eivät vaikuta niin paljon kalojen kokonaismäärään. Jos kantaa pyydetään hyvin voimaperäisesti, hyödynnettyyn kantaan kuuluu vain rajoitettu määrä ikäluokkia, mahdollisesti vain yksi. Tällöin vuodesta toiseen tapahtuvat kalojen määrän vaihtelut ovat suurempia.

Myös tieteellisillä lausunnoilla on vaikutusta TACien vaihteluihin. Kantojen kalamäärien todellisten vaihteluiden lisäksi tieteelliset arviot ovat väistämättä epävarmoja. Sitä paitsi jos tieteellisen lausunnon perusteella jonkin kannan osalta pitäisi toteuttaa voimakkaita toimia, esimerkiksi siksi, että viimeisimpien tietojen mukaan kannan romahtaminen vaikuttaa todennäköisemmältä, tieteellisissä lausunnoissa voidaan suositella TACin voimakasta vähentämistä.

Mutta yleisesti ottaen TACien vaihtelut johtuvat ennen kaikkea kalavarojen määrien vaihteluista vuodesta toiseen. Tieteellisten arviointimenetelmien ja varsinkin saatavilla olevien tulosten paraneminen vähentää tieteellisten lausuntojen epävarmuutta, mutta ei poista sitä kokonaan. Sitä paitsi jos tieteellisen lausunnon perusteella on olemassa välitön vaara, huolehtiminen ensisijaisesti siitä, ettei TACeja saa vähentää rajusti, ei olisi lainkaan järkevää.

Vaikka monet vaativatkin, että TACeja ei saa vähentää rajusti, on muistettava, että TACeja on vaikea vakauttaa aivan lähitulevaisuudessa, koska aikaisemmin sallittuja saaliita ei ole vähennetty tarpeeksi nopeasti. Tämä on johtanut erittäin runsaaseen kalastuksen määrään ja kantoihin, joihin ei kuulu kuin erittäin rajoitettu määrä ikäluokkia tai jopa vain yksi. Näitä kantoja on pidetty niin kauan kriittisessä tilassa ilman turvallisuusmarginaalia, että rajut hätätoimenpiteet ovat tarpeen sen sijaan, että oltaisiin ajoissa toteutettu maltillisia toimenpiteitä.

II.1.2 TACien vakauttamisen vastasuoritteet

Kaksi perusdilemmaa

° Koska saatavilla olevien kalavarojen määrä vaihtelee ja tulee vaihtelemaan edelleen vuodesta toiseen ja saaliit ovat kannan koon ja kalastuksen määrän tulo, saaliita ei voida vakauttaa vaihtelematta kalastuksen määrää eli käytettävää pyyntiponnistusta. Sallittujen saaliiden tasojen vakauttaminen edellyttää aina ensin pyyntiponnistuksen vaihteluita. Tämä on erityisen tärkeää siksi, että jos jonain vuosina TACien vähennyksiä halutaan rajoittaa, toisina vuosina pitää vastaavasti olla lisäämättä TACia ennen kuin se on "biologisesti" mahdollista säästöjen [5] ("buffer stock") aikaansaamiseksi. Tämä edellyttää "säästövuosina" kalastuksen määrän välitöntä vähentämistä eli kalastustoiminnan rajoittamista. Tämä rajoittaminen on suunniteltava siten, että vältetään kiintiöiden täyttyminen ennen vuoden loppua ja/tai vaikeat tai ylitsepääsemättömät valvontaongelmat. Jos päätetään aluskohtaisista purettuja saaliita koskevista kiintiöistä, vaarana on myös erittäin suuret määrät poisheitettyjä kaloja.

[5] Näistä säästöistä on kahdenlaista etua: 1) seuraavana vuonna kalastuksen käytettävissä on hyödynnettävissä oleva kanta, vaikka kannan uusiutuminen (rekrytointi) ei olisikaan ollut kovin voimakasta; 2) kutevan kannan biomassa ei pienene liikaa seuraavana tai seuraavina lisääntymiskausina, jolloin kannan biologinen turvallisuus paranee ja sen keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteet paranevat.

° Jos kannan tilanne on sellainen, että kannan biologisen romahtamisen varalta ei ole olemassa turvallisuusmarginaalia, TACien vähennysten rajoittaminen voi lisätä riskejä. TACien vakauttaminen lyhyellä aikavälillä johtaisi siis kantojen romahtamisen riskin kasvamiseen.

Näiden dilemmojen korjaamismahdollisuudet

° TACien tai pyyntiponnistusten vakauttamisen dilemma on sitä vakavampi mitä suurempia hyödynnetyn kannan vaihtelut vuodesta toiseen ovat eli mitä suurempi kalastuksen määrä on. Toinen dilemma eli valinta TACin voimakkaan vähentämisen ja kannan romahtamisen kasvavan riskin välillä on sitä vaikeampi mitä pienempi kanta on, mikä taas osaltaan liittyy erittäin voimakkaaseen liikakalastukseen. Ainoa keino lieventää näitä dilemmoja on kalastuksen määrän vähentäminen. Tällainen vähentäminen voi olla tarpeen kannan turvaamiseksi tulevaisuudessa. Monissa tapauksissa se voisi lisäksi lisätä painona mitattavaa tuotantoa ajan kuluessa. Kalastuskuolleisuutta voi myös vähentää enemmän kuin mahdollisimman suuri kestävä tuotanto edellyttäisi alikalastuksen avulla. Yleisesti ottaen kalastuksen määrän vähentäminen edellyttää vastasuoritteita. Kahden perusdilemman vaikutuksen vähentämiseksi pitää siis hyväksyä vastasuoritteita.

- Toinen menetelmä on tieteellisten tutkimusten parantaminen. Näin voitaisiin toisaalta vähentää "tosiaikaisten" kantojen tilaa koskevien analyysien sisältämää epävarmuutta ja toisaalta kartoittaa paremmin romahdusriskit eli vähentää "tarpeettomia varotoimia". Tieteellisten tutkimusten parantaminen on mahdollista. Niiden avulla ei voida poistaa aiemmin mainittujen valintojen tarvetta. Ne eivät tapahdu itsestään, vaan edellyttävät varoja ja järjestelyitä.

II-2. Päätöksiä koskevat säännöt / "harvest rules"

Tutkijat eivät pysty tekemään kantojen kokoa koskevia ennusteita kuin lähitulevaisuuden osalta, koska vielä syntymättömien ikäluokkien kokoa on mahdoton arvioida lähinnä sen vuoksi, että ikäluokissa olevien kalojen määrä riippuu suuresti meriympäristöstä. Nämä ympäristön vaihtelut ovat itsessään ennalta-arvaamattomia ja niiden syy-yhteys rekrytointivaihteluihin tunnetaan huonosti.

Sen sijaan tutkijat pystyvät usein ilmoittamaan, miten kalastuskuolleisuus kehittyy. Yksinkertaisimman lähestymistavan mukaan kuolleisuustaso valitaan kohdelajeittain. Sen mukaisesti voisi olla mahdollista maksimoida paitsi rekryyttikantakohtainen painona ilmaistu tuotanto (ks. kohdan II-2-1 alaviite), myös muut kalastuskuolleisuuden viitearvot. On myös mahdollista suunnitella syystä tai toisesta liian suurena pidetyn kalastuskuolleisuuden pienentämistä säännöllisesti muutaman vuoden ajan.

Perustavanlaisen päätöksentekosäännön mukaisesti TAC vahvistetaan soveltamalla aikaisemmin valittuun kalastuskuolleisuuteen kalastuksen määrää. Kun tätä määrää verrataan kannan arvioituun kokoon, saadaan TAC suoraan.

Tämä yksinkertainen sääntö voi aiheuttaa ainakin kahdenlaisia ongelmia: biologisia (kannan romahtamisriski) ja taloudellisia (TACien vaihtelu vuodesta toiseen). Biologisesti se voi johtaa liian suureen riskinottoon, jos edellinen rekrytointi on ollut heikko ja emokaloja on niin vähän, että on toteutettava varotoimenpiteitä eli sovellettava suunniteltua pienempää kalastuksen määrää. Tämä voidaan toteuttaa päätöksentekosäännöllä, jolla mukautetaan kalastuksen määrää emokalakannan koon mukaan. Tämän tyyppinen päätöksentekosääntö on esitetty kaaviossa 2. Tämä parannus ei kuitenkaan korjaa toista haittaa eli sitä, että TACit saattavat vaihdella suuresti vuodesta toiseen. Se voisi jopa pahentaa sitä. TACien vaihteluiden rajoittamiseksi olisi laadittava päätöksentekosääntöjä, joissa otettaisiin huomioon kuluvan vuoden TACin määrä. Näin voidaan pyrkiä välttämään tietyn ennalta määrätyn kynnyksen ylittäviä vaihteluita. Näin lopullinen TAC ei vastaisi tarkalleen "toivottavaa" kalastuksen määrää ja voisi tapauksen mukaan jopa johtaa suurentuneeseen kannan romahtamisvaaraan. Näin palataan kysymykseen, mikä hinta TACien vakauttamisesta on maksettava.

Voitaisiin siis laatia päätöksentekosäännöt, jotka perustuvat kolmeen tekijään: 1) kuolleisuuteen kohdekalastuksittain, 2) kutevan kannan biomassan kriittisiin arvoihin perustuvaan arvioon ja 3) viimeisimpään TACiin, josta on päätetty. Olisi turhaa etsiä päätöksentekosääntöjä, joilla saada poistettua niihin liittyvien erilaisten tavoitteiden väliset konfliktit (seuraavan rekrytoinnin tuotannon optimointi, kannan romahtamisen riskien voittaminen ja TACien vuodesta toiseen tapahtuvien vaihteluiden vähentäminen). Mutta tutkijat pystyvät tekemään simulaatioita, joiden avulla erilaisiin vaatimuksiin sovellettavia erilaisten päätöksentekosääntöjen suorituksia voidaan arvioida ja vertailla.

Päätöksentekosäännön valinnan avulla voidaan valita selkeä kompromissi järkevin perustein. Tällä päästäisiin eroon käytännöstä, jonka mukaan etusija annetaan lyhytaikaisille, huonoina pidetyille rajoituksille, jotka johtavat de facto näennäiseen päätöksentekosääntöön; se johtaa kuitenkin vain kantojen vähenemiseen, koska siinä käytetään järjestelmällisesti tieteellisiin lausuntoihin perustuvia epävarmuusmarginaaleja, jotta TACit saadaan mahdollisimman korkeiksi. "Lyhyen aikavälin diktatuuri" voidaan lopettaa vain keskipitkän aikavälin analyysien avulla.

Sitä paitsi pyrkimys rajoittaa TACien vaihteluita vuodesta toiseen osoittaisi alan ammattilaisille, että heidän ongelmansa otetaan huomioon. Päätöksentekosääntöjen valintaa koskevissa keskusteluissa käy varmaankin ilmi, mitä on ylipäätään mahdollista tehdä. Niistä ilmenee varmasti myös tarve saada aikaan kompromissi eri tahojen tavoitteiden välille.

Keskipitkän aikavälin kalastuksen määrän vahvistaminen vaikuttaisi myös panosten hallintaan, koska kalastuskuolleisuus liittyy pyyntiponnistukseen, vaikka tämä yhteys onkin asiaa koskevien tietojen ja tutkimusten puuttuessa vaikea ilmaista määrällisesti.

III. Yhteydet ennalta varautuvaan lähestymistapaan

- Monivuotinen lähestymistapa siten kuin se on edellä kuvattu monivuotisten päätöksentekosääntöjen vahvistamisella liittyy suoraan ennalta varautuvaan lähestymistapaan ainakin siltä osin kuin sitä ICESissä käsitellään. Kuten kohdassa II esitetään, ICESin lausunnoissa kalastuskuolleisuuden tulisi sijaita sellaisella tasolla, jolla ei vielä vaaranneta kannan tulevaisuutta (Flim) ja toisaalta tasolla, joka on välttämätön turvallisuusmarginaalin (Fpa) saamiseksi. Niiden mukaan kutevan kannan biomassan olisi oltava arvojen Blim ja Bpa välillä. Blim edustaa välitöntä vaaraa ja Bpa kannan turvallisuusmarginaalia. Kaikkien kantojen osalta, joiden kalastuskuolleisuus on yli arvon Fpa, olisi suunniteltava kuolleisuuden vähentämistä vaiheittain sen saamiseksi tavoitetasolle, joka olisi hyvä keskipitkän aikavälin Fpa-arvo. Päätöksentekosääntöön olisi myös tarvittaessa sisällyttävä kalastuskuolleisuuden nopeutettu vähentäminen, jos kutevan kannan biomassa on tietyllä hetkellä liian alhainen erityisesti verrattuna Bpa-arvoon ja varsinkin Blim-arvoon. Palataksemme edellä mainittuihin päätöksentekosääntöihin, myös TACien liian nopeiden vähennysten ongelma olisi sisällyttävä niihin ainakin siltä osin kun se ei lisää kannan tulevaisuutta koskevaa riskiä.

- On myös olemassa kantoja, jotka eivät ole selvässä rekrytoinnin romahduksen vaarassa. Näiden osalta olisi myös toivottavaa määritellä monivuotisen hoidon puitteet. Ennalta varautuvalla lähestymistavalla voidaan vain määritellä kalastuskuolleisuuden ja kutevan kannan biomassan raja-arvot määrittelemällä sellainen arvoalue, jolla romahdusriskiltä katsotaan oltavan turvassa. Tämän turvallisen arvoalueen sisällä voidaan kuitenkin laatia kalavarojen käyttöä koskevia strategioita. Tällaisen strategian täytäntöönpanemiseksi on selvitettävä ensisijainen tavoite heti kun kantojen turvallisuus on varmistettu. On määriteltävä, mitä suurinta mahdollista arvoa tavoitellaan: painona ilmaistua tuotantoa- saaliiden taloudellista arvoa- kalastuksesta saatavia hyötyjä- tietyn tyyppisiä työpaikkoja- näiden eri vaatimusten tietynlaista yhdistelmää- Yhteisessä kalastuspolitiikassa tätä asiaa ei ole koskaan pohdittu loppuun asti. Lähestymistapa on vaihdellut kalastuskuolleisuuden tason ylläpitämisen tasolla, jolla kantojen romahtamisen riskiä ei ole, ja TAC-järjestelmän jatkamisen välillä [6].

[6] Tämä on sitä paitsi ollut koko ajan ongelmallinen tilanne, koska tutkijoille on ollut tärkeää kalastuskuolleisuuden ylläpitäminen ennallaan ja alan ammattilaisille taas TACien vakaus. Edellä kuvattu dilemma, jota ei ole koskaan käsitelty loppuun asti, tulee uudestaan esiin joka vuosi TACeja vahvistettaessa, kun kalastuskuolleisuuden ennallaan pitäminen edellyttäisi TACien pienentämistä. Lisäksi jos komission ehdottama kalastuskuolleisuuden ennallaan pitämiseen perustuva sellainen TAC hyväksytään neuvostossa, jolla TAC pysyy ennallaan tai suurenee, mutta sitä korotetaankin koska kalastuskuolleisuus on vähentynyt, syntyy tilanne, joka voi johtaa vain asteittain kalastuskuolleisuuden lisääntymiseen ja suurempaan kantojen romahdusriskiin.

Ennalta varautuvan lähestymistavan soveltamisen lisäksi on vahvistettava monivuotiset päätöksentekosäännöt eikä tyydyttävä vain lyhytnäköisiin päätöksiin. Päätöksentekosäännöissä on otettava huomioon kolme aikaisemmin mainittua tekijää: 1) sellainen kohdekalastuskohtainen kuolleisuus, jonka avulla yksiselitteisesti valittu kriteeri saadaan optimoitua, 2) kutevan kannan biomassan määrittäminen sellaiseksi, että kannalle vaaralliset määrät estetään, 3) TACien vaihtelut vuodesta toiseen. Tässä tarvitaan kompromisseja. Ainoa tapa tarttua ongelmaan on ottaa perustaksi simulaatiot, joiden avulla voidaan arvioida eri hoitostrategioiden mahdollisia seurauksia ja laatia yhtä monta erilaista päätöksentekosääntöä.

IV Aikaisempi yritys, se mikä on kohdallaan ja se mitä on vielä tehtävä

IV-1 Aikaisempi yritys

Jo monen vuoden ajan tutkijat ovat korostaneet keskipitkän aikavälin tavoitteiden ja strategioiden määrittelyn tarpeellisuutta, muistuttaneet biomassan määristä ja kuolleisuuskynnyksistä samalla kun alan ammattilaiset valittavat TACien vaihteluista.

Komissio on pyrkinyt tuomaan vastauksen näihin kysymyksiin antamalla kaksi ehdotusta, joista laadittiin tiedonanto [7]. Ensimmäisessä ehdotuksessa [8] pyrittiin määrittelemään kalastuskuolleisuuden asteittaiseen vähentämiseen tähtäävät keskipitkän aikavälin strategiat kuolleisuuden saamiseksi tutkijoiden suosittelemalle tasolle ja samalla lisäämään kutevien kantojen biomassa kynnystasoille tai välttämään, että ne laskisivat näiden kynnysarvojen alapuolelle. Koska TACien vaihteluita haluttiin rajoittaa, käytettiin sääntöä, jonka mukaan kalastuskuolleisuutta mieluummin vähennettäisiin silloin kun kannassa on ollut hyvä rekrytointi, minkä vuoksi TACia ei tarvitse vähentää lainkaan tai hyvin vähän. Toisessa ehdotuksessa [9] käsiteltiin nykyisten kiintiöiden käytön joustavuuden lisäämistä muun muassa TACien vaihteluiden seurausten vähentämiseksi.

[7] The new components of the common fisheries policy. KOM (93) 664 lopullinen.

[8] Proposal for a Council Regulation (EC) fixing management objectives and strategies for certain fisheries or groups of fisheries for the period 1994 to 1997. KOM(93) 663 lopullinen.

[9] Proposal for a Council Regulation introducing additionnal conditions for year-to-year managements of TACS and quotas. KOM(94) 583 lopullinen.

Jälkimmäinen ehdotus hyväksyttiin. Sitä ei sovellettu kovinkaan laajasti, koska kyseessä oli levottomuutta herättänyt uutuus. Tämä muutos on kuitenkin toiminut tyydyttävällä tavalla. Keskipitkän aikavälin strategioita koskeva ehdotus ei sen sijaan saanut äänienemmistöä. Neuvottelut päättyivät vuonna 1995.

Tämän tappion syitä on monia:

- tieteellisistä lausunnoista ei aikanaan saatu tarpeeksi tarkkoja ja selkeitä monivuotisia tavoitteita ja strategioita koskevia analyyseja, jotka valtuutetut tahot olisivat virallisesti hyväksyneet,

- alan ammattilaiset tunsivat, että ehdotetussa menettelytavassa ei kiinnitetty tarpeeksi huomiota haittoihin, joita heille aiheutui TACien rajujen vaihteluiden vuoksi,

- monet pelkäsivät, että TACien vahvistamisesta tulee automaattista ilman että neuvosto voisi enää tarpeen tullen vaikuttaa niihin.

IV-2 "Tapaus tapaukselta" -strategian jälkeiset monivuotiset strategiat

Vaikka kokonaisvaltaista menettelytapaa ei saatukaan aikaiseksi, eräitä kantoja hoidetaan kuitenkin monivuotisten strategioiden ja tavoitteiden avulla. Näitä järjestelyitä on erityisesti kolmansien maiden kanssa tehdyissä sopimuksissa. Norjan kanssa tehdyissä kahdenvälisissä sopimuksissa Pohjanmerellä viidelle kannalle (silli, turska, kolja, seiti ja punakampela) on vahvistettu tavoitteet, jotka koskevat kalastuskuolleisuutta ja kutevan kannan biomassaa. Atlantin makrillin ja Atlantin-Skandinavian sillin osalta on olemassa samankaltaisia toimenpiteitä, joita toteutetaan kaikkien rannikkovaltioiden kanssa. Nämä toimenpiteet ovat NEAFC:n hyväksymiä.

Itämerellä on olemassa Itämeren kalastuskomissiossa (IBSFC) laadittu pitkän aikavälin suunnitelma, joka koskee turskaa, lohta ja kilohailia. Tämä suunnitelma liittyy "Itämeri Agenda 21" -hankkeeseen, jolla pyritään määrittelemään Itämeren tulevaisuudelle kokonaisohjelma.

IV-3 Uutta vaihetta kohti

Edellisen tappion jälkeen olosuhteet ovat muuttuneet, kuten Ranskan puheenjohtajakaudella syyskuussa 2000 pidetyn korkean tason asiantuntijaryhmän kokous osoittaa. Nykyisin monivuotisten menettelyiden määrittely ennalta varautuvan lähestymistavan avulla on laajalti hyväksytty. Tutkijat ovat edistyneet paljon täydellisempien analyysien toimittamisessa, vaikka parannukset ovat edelleen tarpeen. Edellisen yrityksen aikana kohdatuista salakareista on opittu, miten niitä voidaan välttää. Nyt on siis mahdollista ja tarpeen aloittaa neuvottelut uudestaan.

IV-3-1 Monivuotisten strategioiden määrittelyn suuntaviivat

Kuten edellä on esitetty, nämä hallintostrategiat tulevat perustumaan keskipitkän aikavälin kalastuskuolleisuuden "suunniteltuun" kehitykseen (esimerkiksi vähennetään kuolleisuutta asteittain ja säännöllisesti viiden vuoden ajan) yhdistettynä kahteen lisänäkökohtaan, jotka ovat tarve reagoida nopeasti, jos kutevan kannan biomassa vaikuttaa liian alhaiselta ja toisaalta tarve rajoittaa TACien vuodesta toiseen tapahtuvia vaihteluita, joilla esimerkiksi halutaan välttää ennalta laaditun kynnysarvon ylittävä väheneminen.

Suurin ongelma tulee olemaan näiden kahden jälkimmäisen tekijän yhteensovittaminen (varmistaa ennalta varautuvan lähestymistavan mukainen kutevan kannan biomassa rajoittamalla TACien vaihteluita vuodesta toiseen). Strategiassa on otettava huomioon jokaisen kannan erityispiirteet.

Jokaista kantaa koskevan ehdotuksen kattamana ajanjaksona TACit olisi vahvistettava soveltamalla sovittua päätöksentekosääntöä, jossa otetaan aina huomioon tutkijoiden laatima ajantasaistettu kanta-analyysi. Kaikkien kyseisten kantojen osalta seuraavan vuoden normaalitilanteen TAC olisi siis tiedossa heti kun asiantuntijatahot ovat saattaneet tieteelliset arviot ajan tasalle [10] (ks. jäljempänä ääritilanteet, jolloin päätöksentekosääntöä ei sovellettaisi).

[10] 0 Päätöksentekoaikataulun laatimisen yhteydessä voisi myös olla mahdollista määritellä eräiden kantojen osalta kalenterivuotta (tammi-joulukuu) paremmin soveltuvia ajanjaksoja toisaalta näiden kantojen biologisten erityispiirteiden ja toisaalta tieteellisten arvioiden ajankohtien huomioon ottamiseksi.

Vaikka keskipitkän aikavälin strategioiden käyttöönotto on elintärkeää, on myös estettävä liiallinen joustamattomuus. Jos tieteellisten analyysien perusteella jotakin strategiaa olisi muutettava kalastusvuoden aikana, komission olisi laadittava hyvissä ajoin asianmukaiset ehdotukset. Komissio myös valvoo etukäteen lausuntopyynnöillä, että tieteelliset tahot puuttuvat asiaan heti kun ne arvioivat, että jotain strategiaa pitäisi tarkastella uudelleen. Lisäksi on tarpeen säätää siitä, että jos jonain päivänä ilmenee jokin vaikea dilemma, esimerkiksi siksi, että vain päätöksentekosäännön mukaisesti tunnustettua suurinta mahdollista vaihtelumarginaalia suuremmalla TACin vähennyksellä voidaan välttää kutevan kannan biomassan erittäin vaarallinen kehitys, neuvostossa käytävät neuvottelut ovat tarpeen TACin vahvistamiseksi lopullisesti.

Heti jäljempänä kuvattujen valmisteluvaiheiden jälkeen komission on joka tapauksessa laadittava ehdotus monivuotisten strategioiden hyväksymiseksi ja täytäntöönpanemiseksi niiden kantojen osalta, joiden valmistelevat analyysit ovat olleet hedelmällisiä.

IV-3-2 Uuden aloitteen valmistelu

A/ Mahdollisten päätöksentekosääntöjen tulosten analyysi

Komissio avasi kesällä 2000 tarjouskilpailun, jonka tarkoituksena on edellä mainittujen simulaatioiden järjestelmällinen toteuttaminen kaikkien sellaisten kantojen osalta, joista on olemassa asiaan liittyvät tiedot. Näillä simulaatioilla on tarkoitus analysoida edellä kuvattuihin periaatteisiin perustuvien eri päätöksentekosääntöjen ("harvest rules") tuloksia ja pyrkiä samalla vakauttamaan TACit. Näiden simulaatioiden tulokset annetaan STECF:lle analysoitaviksi, jotta saadaan otettua huomioon myös tarvittavat taloudelliset näkökohdat.

Komissio tulee pyytämään muita simulaatioita ensimmäisten kantojen tietojen täydentämiseksi ja/tai muiden kuin jo analysoitujen päätöksentekosääntöjen, joiden osuus asiassa on tullut esiin, tutkimiseksi.

B/ Lausunnot

STEFC:n lisäksi on aiheellista pyytää lausuntoja muiltakin osapuolilta koko tulevan ehdotuksen valmistelun ajan.

Myös neuvoa-antavaa kalatalouskomiteaa tullaan kuulemaan. Ensimmäinen kokous järjestetään heti kun se on mahdollista yleisten suuntaviivojen selvittämiseksi tämän asiakirjan perusteella. Myöhemmissä kokouksissa käsitellään edellä mainittujen simulaatioiden tuloksia ja STEFC:n niitä koskevia päätelmiä.

Komissio kutsuu myös jokaista kalakantaryhmää käsitteleviä asiantuntijaryhmiä kokoukseen ottaakseen myös jäsenvaltiot mukaan pohtimaan simulaatioiden tuloksia.

Kolmansien maiden kanssa yhteisistä kannoista järjestetään myös neuvotteluita, erityisesti niiden kanssa neuvoteltujen monivuotisten strategioiden saattamiseksi ajan tasalle.

C/ Tieteellisten lausuntojen viimeinen ajan tasalle saattaminen

Tämän prosessin käynnistämiseksi ja jotta se toimisi myöhemminkin, tieteelliset lausunnot olisi annettava vaaditussa muodossa ja sopivimman aikataulun mukaisesti. Komissio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet STEFC:n ja ICESin osalta.

Päätelmät

Kantojen lyhytnäköinen hoito nykyisellä vuosittaisella TACien neuvottelulla ei voi jatkua. Aikaisemmat yritykset laatia keskipitkän aikavälin toimintasuunnitelmia ovat onnistuneet vain osittain. Sellaisten tarve on kuitenkin jäljellä tai jopa kasvanut, koska monien olennaisten kantojen huono tila edellyttää kantojen ennalleen palauttamissuunnitelmia.

Samanaikaisesti ratkaisevan kehityksen edellytykset ovat olemassa. Ensimmäiset ennalta varautuvaa lähestymistapaa koskevat keskustelut ovat johtaneet siihen, että yleisesti on havahduttu TACien vahvistamisen perinteisen lähestymistavan vaaroihin. Nyt saatavilla olevien tieteellisten lausuntojen perusteella voidaan valmistella tietä monivuotiselle lähestymistavalle, vaikka keskusteluja onkin vielä syvennettävä. Aiemmin kohdattujen vaikeuksien avulla on tunnistettu monia salakareja, jotka siten on voitu välttää.

Monia kysymyksiä on syvennettävä ennen kuin voidaan päätyä viralliseen ehdotukseen. Tieteellisiä analyyseja on täsmennettävä. Laaja-alaisissa keskusteluissa saadaan arvioitua, mitä monivuotisella lähestymistavalla voidaan ylipäätään saada aikaan ja voidaan keskittyä tasapainon löytämiseen erilaisten pyrkimysten välille, jotka koskevat niin kalavarojen suojelua kuin kalastustoiminnan vakauttamista. Jo käynnistettyjen pyrkimysten avulla on voitava päästä siihen, että tulevaisuudessa monivuotista lähestymistapaa sovelletaan paljon laajemmin kuin nykyisiin muutamaan kantaan. Tämä ei saa odottaa yhteisen kalastuspolitiikan uudistuksia koskevien neuvottelujen päätelmiä, koska asialla on kiire ja TACien vahvistamiseen on oltava käytössä parempi järjestelmä.

>VIITTAUS KAAVIOON>