KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE - Euroopan yhteisön osallistuminen alueellisten kalastusjärjestöjen toimintaan

1. Johdanto

2. Alueellisten kalastusjärjestöjen keskeinen rooli maailman kalavarojen hoidossa

2.1. Kalavarojen hoidon tarve

2.2. Alueellisten kalastusjärjestöjen aseman vahvistuminen

2.2.1. Alkuperä ja tehtävät

2.2.2. Nykyiset alueelliset kalastusjärjestöt

2.2.3. Rakenne ja toimivaltuudet

2.3. Alueelliset kalastusjärjestöt - kalavarojen hoidon alan oikeudellinen sulatusuuni

2.3.1 Sopimuspuoliin sovellettavat toimenpiteet

2.3.2. Muiden kuin sopimuspuolten suhteen toteutettavat toimenpiteet

3. Yhteisön suurempi ja välttämätön osallistuminen alueellisten kalastusjärjestöjen toimintaan

3.1. Yhteisö ja alueelliset kalastusjärjestöt

3.2. Alueellisten kalastusjärjestöjen toimintaan osallistumisesta aiheutuvat velvoitteet

3.2.1. Yhteisön etujen edustaminen

3.2.2. Talousarvion rahoittaminen

3.2.3. Toimintaan osallistuminen

3.2.4. Suositusten saattaminen osaksi lainsäädäntöä

3.2.5. Säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden toteuttaminen

4. Komission ja jäsenvaltioiden tehtävien jakamisessa harjoittama keskinäinen yhteistyö

4.1. Komission keskittyminen ensisijaisiin tehtäviinsä

4.1.1. Yhteisön edustaminen

4.1.2. Lainsäädäntötehtävät

4.2. Tietojen keruuta ja hallintaa koskevien tehtävien jako

4.2.1. Tietojen toimittaminen

4.2.2. Teknisten ja tieteellisten komiteoiden toimintaan osallistuminen

4.3. Tarkastus- ja valvontasuunnitelmat

5. Päätelmä

1 Johdanto

Yhteisö on useaan otteeseen ilmaissut tahtovansa lujittaa kansainvälistä rooliaan sekä valtuuksiaan toimia kollektiivisesti ulkosuhteiden alalla. Tämä on erityisen välttämätöntä kalastuksen alalla.

Useimpien maailman kalakantojen huolestuttava tilanne yhdistettynä maailman suurimpien laivastojen harjoittamaan liikakalastukseen edellyttää kansainvälisen yhteistyön vahvistamista kalavarojen hoidon alalla.

Tämän yhteistyön on katettava sekä useimpien rannikkovaltioiden aluevesillä että kokonaan tai osittain näiden alueiden ulkopuolella kalastettavien kantojen hoito. Yhteistyön tavoitteena on ensinnäkin varmistaa, että avomerellä toteutettavat toimenpiteet ovat yhteensopivia yksinomaisilla talousvyöhykkeillä toteutettavien toimenpiteiden kanssa ja toiseksi estää yhteisön suuressa arvossa pitämän vapaata pääsyä avomerille koskevan periaatteen muuttuminen viidakon laiksi.

Yhteisön, joka on maailman neljänneksi suurin kalastusmahti, on kansainvälisten sitoumustensa mukaisesti osallistuttava entistä tiiviimmin kalavaroja koskevan lainsäädännön laatimiseen ja määrittelyyn tavoitteenaan avomeren laivastojensa taloudellisten etujen kestävä puolustaminen ja vastuullisen kalastuspolitiikan tehokas täytäntöönpano.

Alueelliset kalastusjärjestöt ovat kansainvälisen yhteistyön tärkeimpiä välineitä. Kyseiset kansainvälisillä sopimuksilla perustetut järjestöt tarjoavat foorumin, jolla valtioiden edustajat voivat kokoontua määrittelemään parhaiden saatavilla olevien tieteellisten tietojen perusteella kalavarojen hoitoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Ne ovat täten erityisen soveltuva väline siltä osin, että ne tarjoavat oikeudellisen kehyksen, jonka avulla ne voivat alueellisen luonteensa perusteella ottaa huomioon alueensa erityispiirteet ja ominaisuudet.

Alueellisten kalastusjärjestöjen määrä ja merkitys on viime vuosina lisääntynyt suuresti. Myös niiden toiminta on muuttunut aiempaa aktiivisemmaksi. Niiden tehtävät, jotka rajoittuivat aluksi suurelta osin kalavarojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien lausuntojen antamiseen, ovat laajentuneet toimivallan käyttöön kalavarojen hoidon ja niiden hyödyntämistä koskevan lainsäädännön alalla.

Tässä yhteydessä toteutettavat toimenpiteet edellyttävät sellaisten käsitteiden ja periaatteiden vahvistamista ja määrittelyä, joiden avulla kalavarojen hoitoa koskevaa kansainvälistä oikeusjärjestystä on voitu vähitellen hahmotella. Tämä oikeusjärjestys perustuu merioikeusyleissopimukseen ja sitä sovelletaan ensisijaisesti kyseisen sopimuksen osapuoliin mutta se edellyttää yhä suuremmassa määrin kyseisten järjestelyjen soveltamista myös muihin kuin sopimuspuoliin.

Yhteisö on kalastusalalla sovellettavan yksinomaisen toimivaltansa nojalla alkanut puolustaa aktiivisesti omia etujaan alueellisissa kalastusjärjestöissä. Se on nykyisin jäsenenä kymmenessä alueellisessa kalastusjärjestössä, on hakenut yhdennentoista järjestön jäseneksi ja osallistuu aktiivisesti kahden uuden järjestön perustamiseen.

Yhteisön osallistumista on tarkasteltava yhteisen kalastuspolitiikan sisäisten ja ulkoisten näkökohtien johdonmukaisuuden näkökulmasta. Vaikka yhteisö voikin vaikuttaa kalavarojen hoidon alalle syntyvän kansainvälisen toiminnan kehittymiseen, tämä toiminta vaikuttaa väistämättä kalastuspolitiikkaan sovellettaviin sisäistä hallintoa koskeviin sääntöihin. Yhteisön osallistuminen tuo mukanaan vaativia edustamiseen, osallistumiseen, tietojen hankintaan ja levittämiseen sekä hyväksyttyjen toimenpiteiden täytäntöönpanoon liittyviä tehtäviä erityisesti kalastustoiminnan valvonnan alalla.

Vaikka on tarpeellista keskustella periaatteista ja käsitteistä, joita yhteisön on puolustettava alueellisissa kalastusjärjestöissä ja joita tullaan myöhemmin tarkastelemaan, tässä tiedonannossa rajoitutaan kuitenkin käsittelemään yhteisölle alueellisissa kalastusjärjestöissä lankeavaan rooliin liittyviä näkökohtia ja arvioimaan tästä osallistumisesta aiheutuvien tehtävien jakamista yhteisön ja jäsenvaltioiden välillä.

2 Alueellisten kalastusjärjestöjen keskeinen rooli maailman kalavarojen hoidossa

Useat eri tekijät ovat lisänneet tietoisuutta tarpeesta säilyttää ja hoitaa kalavaroja avomerien lisäksi myös rannikkovaltioiden lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesillä. Alueellisista kalastusjärjestöistä on näin ollen tullut voimakas hallintoväline.

2.1 Kalavarojen hoidon tarve

Allekirjoittaessaan vuoden 1982 merioikeusyleissopimuksen Euroopan yhteisö ja muut sopimusvaltiot sitoutuivat muun muassa tasapainottamaan rannikkovaltioiden ja avomerikalastusta harjoittavien valtioiden väliset oikeudet ja velvollisuudet. Tämän tasapainottamisen ensisijaisena tavoitteena oli kalavarojen kestävä hyödyntäminen.

Sen jälkeen, kun yksinomaiset talousvyöhykkeet laajennettiin 70-luvulla 200 mailiin, avomerikalastusalusten oli pakko organisoida toimintansa uudelleen. Ne tehostivat tuolloin kalavarojen hyödyntämistä, mistä oli edistyneempien tekniikoiden myötävaikutuksella seurauksena useimpien kantojen huolestuttava liikakalastus.

Kansainvälisten oikeussuhteiden vakauttaminen ja tehokkaan yhteistyön toteuttaminen ovat suuria haasteita yhteisön avomerikalastuksen tulevaisuuden kannalta. Tämän vuoksi yhteisö oli aktiivisesti mukana valmisteltaessa kolmea asiakirjaa, jotka täydentävät ja tarkentavat asiaa koskevia merioikeusyleissopimuksen määräyksiä. Nämä asiakirjat ovat seuraavat:

- FAO:ssa vuonna 1993 tehty sopimus, jonka avulla pyritään parantamaan avomerillä kalastavien alusten kansainvälisten säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden noudattamista,

- FAO:n konferenssissa marraskuussa 1995 hyväksytyt vastuuntuntoista kalastusta koskevat menettelyohjeet, jotka vahvistettiin vuonna 1992 annetun Cancúnin julistuksen seurauksena,

- vuonna 1995 tehty sopimus yksinomaisten talousvyöhykkeiden sisällä ja niiden ulkopuolella liikkuvien kalakantojen (hajallaan olevat kalakannat) ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämisestä ja hoidosta Yhdistyneiden Kansakuntien meri-oikeusyleissopimuksen määräysten täytäntöönpanemiseksi ("New Yorkin sopimus").

Yhteisö on jo allekirjoittanut kaksi ensimmäistä edellä mainituista sopimuksista, ja kansainvälisen oikeusjärjestyksen vahvistamisen ja vakauttamisen kannalta sen olisi kiireellisesti talletettava kolmatta sopimusta koskevat ratifioimisasiakirjat yhdessä jäsenvaltioiden kanssa.

Näissä sopimuksissa vahvistetaan alueellisten kalastusjärjestöjen perustavanlaatuinen rooli kansainvälisen yhteistyön täytäntöönpanossa. Näiden järjestöjen asemaa lujitetaan selvästi edellä mainitussa New Yorkin sopimuksessa, jossa todetaan seuraavaa:

- olemassa olevien järjestöjen toimintaa on tehostettava ja uusia järjestöjä on tarvittaessa perustettava,

- valtioiden, jotka eivät ole näiden järjestöjen jäseniä ja joilla on valvottavanaan kalastusta koskevia etuja asianomaisilla vyöhykkeillä, on liityttävä niiden jäseniksi tai noudatettava niiden sääntöjä,

- avomerellä ja yksinomaisilla talousvyöhykkeillä toteutettavien kalavarojen säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden on oltava keskenään yhteensopivia,

- näissä järjestöissä on laadittava asianmukaiset valvontasuunnitelmat tehtyjen päätösten soveltamiseksi,

- riitojen rauhanomaista ratkaisua koskevat pakolliset menettelyt on otettava käyttöön.

2.2 Alueellisten kalastusjärjestöjen aseman vahvistuminen

2.2.1 Alkuperä ja tehtävät

Ensimmäiset alueelliset kalastusjärjestöt perustettiin jo vuosisadan alussa, mutta suurin osa niistä on perustettu viimeisten 40 vuoden aikana.

Järjestöjen tehtävien kehittyminen johtuu kalakantojen kestävän hoidon tarpeen tiedostamisesta. Niillä oli pitkään lähinnä neuvoa-antava tehtävä kalavarojen säilyttämisen alalla, ja vasta 70-luvun alussa ne alkoivat harjoittaa hoitotoimintaa, johon tuli mukaan kalakantojen tilanteen huonontuessa säilyttämistoimenpiteiden toteuttaminen ja sen jälkeen kalastusmahdollisuuksien rajoittaminen ja myöhemmin toimenpiteiden toteuttaminen muiden kuin sopimuspuolten suhteen. Tämä kehitys kohti alueellisten kalastusjärjestöjen aktiivisempaa roolia kiihtyi merkittävästi Rio de Janeirossa 3.-14. kesäkuuta 1992 pidetyn YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssin jälkeen.

Kalastusjärjestöjen tehtävänä on estää valtioiden väliset meren luonnonvarojen hyödyntämistä koskevat eturistiriidat ja varmistaa kestävä tasapaino näiden varojen hyödyntämisen ja säilyttämisen välillä.

2.2.2 Nykyiset alueelliset kalastusjärjestöt

Alueellisten kalastusjärjestöjen valikoima on hyvin laaja. Jotkut niistä on perustettu FAO:n alaisuudessa ja toiset siitä riippumatta. FAO:ssa perustetuista järjestöistä joillakin on puhtaasti neuvoa-antava tehtävä ilman omaa hallinto-organisaatiota (esim. CECAF [1]), kun taas toisilla on hallintovaltuudet ja itsenäiset rakenteet sekä oma talousarvio (esim. IOTC [2]). Niistä useimmilla on valtuuksia kalavarojen säilyttämisen ja hoidon alalla.

[1] Itäisen Keski-Atlantin kalastuskomitea.

[2] Intian valtameren tonnikalakomissio.

Jotkut järjestöistä huolehtivat kaikista toimivaltaansa kuuluvilla alueilla esiintyvistä elollisista luonnonvaroista (esim. NAFO [3]). Toiset keskittyvät yhteen kantaan tai kantaryhmään (esim. ICCAT [4]). Järjestöjen toimivaltaan kuuluva maantieteellinen alue voi rajoittua yksinomaan avomereen tai ulottua avomeren lisäksi rannikkovaltioiden yksinomaisille talousvyöhykkeille kantojen biologisen yhtenäisyyden vuoksi. Sitä vastoin jotkut järjestöt, kuten IBSFC [5] harjoittavat toimintaansa yksinomaan rannikkovaltioiden lainkäyttövaltaan kuuluvilla alueilla.

[3] Luoteis-Atlantin kalastusjärjestö.

[4] Kansainvälinen Atlantin tonnikalojen suojelukomissio.

[5] Itämeren kansainvälinen kalastuskomissio.

Suurin osa avomerellä sijaitsevista kalastusalueista kuuluu nykyisin jonkin alueellisen kalastusjärjestön toimivaltaan. Äskettäin tehdystä tutkimuksesta kävi ilmi, että alueellisia kalastusjärjestöjä, jotka kattavat yhdessä suurimman osan meristä ja valtameristä, on olemassa 35 kappaletta ja niistä 32 harjoittaa hallintotoimintaa.

Alueellisten kalastusjärjestöjen toimivalta kattaa muutaman vuoden kuluessa käytännöllisesti katsoen kaikki avomeren kalastusalueet. Parhaillaan ollaan perustamassa kolmea uutta järjestöä, jotka kattavat Kaakkois-Atlantin (SEAFO), Lounais-Atlantin ja läntisen Keski-Tyynenmeren alueet.

2.2.3 Rakenne ja toimivaltuudet

Alueelliset kalastusjärjestöt pyrkivät selvästi vahvistamaan rakenteitaan ja itsenäistä päätösvaltaansa, kuten esimerkiksi NEAFC [6], joka tarkistaa parhaillaan rakenteitaan ja on juuri perustanut riippumattoman sihteeristön, sekä GFCM, jolla on piakkoin käytössään itsenäinen talousarvio. CECAF harkitsee vastaavanlaista kehittymistä.

[6] Luoteis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää tulevaa monenkeskistä yhteistyötä koskeva yleissopimus.

Alueellisten kalastusjärjestöjen rakenne on yleensä seuraavanlainen:

- toimeenpaneva elin (komissio), joka vastaa erityisesti kantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien toimenpiteiden toteuttamisesta,

- tieteellinen elin, joka vastaa tieteellisten lausuntojen ja suositusten antamisesta säilyttämistoimenpiteiden valmistelua ja toteuttamista varten [7],

[7] Lukuun ottamatta NEAFC:tä ja IBSFC:tä, jotka käyttävät riippumattoman elimen, kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) palveluksia.

- sihteeristö, joka vastaa järjestön hallinnon toimivuudesta,

- täydentävät elimet, jotka vastaavat toiminnan valmistelusta (rahoituskomitea, täytäntöönpanokomitea, tilastoja käsittelevä komitea jne.).

Näiden elinten jäseninä on sopimuspuolten edustajien lisäksi mahdollisia asiantuntijoita ja neuvonantajia. Jäsenet kokoontuvat vähintään kerran vuodessa täysistuntoon, jota edeltää tavallisesti tieteellisen elimen kokous. Näiden säännöllisten kokousten lisäksi voidaan järjestää ylimääräisiä kokouksia silloin, kun alueellisen kalastusjärjestön on käsiteltävä joitain erityisongelmia. Lisäksi varsinkin täysistuntojen välissä järjestetään yhä useampia teknisten ja tieteellisten työryhmien kokouksia.

2.3 Alueelliset kalastusjärjestöt - kalavarojen hoidon alan oikeudellinen sulatusuuni

Alueellisilla kalastusjärjestöillä on keskeinen asema yhä tärkeämmäksi muuttuvassa kalavaroja koskevassa lainsäädännössä.

2.3.1 Sopimuspuoliin sovellettavat toimenpiteet

Alueelliset kalastusjärjestöt määrittelevät säilyttämis- ja hoitotoimenpiteet erityisesti tieteellisten lausuntojen perusteella. Toimenpiteet hyväksytään kunkin alueellisen kalastusjärjestön päätöksentekomenettelyn mukaisesti (yksimielisyys, yksinkertainen enemmistö tai määräenemmistö). Teknisten toimenpiteiden lisäksi (esim. silmäkoko tai vähimmäiskoot) tällaisia toimenpiteitä ovat suurimpien sallittujen saaliiden määrittely sekä saaliiden jakamista sopimuspuolten välillä koskevien sääntöjen vahvistaminen. Esimerkkeinä voidaan mainita tonnikala ICCAT:n yhteydessä, grönlanninpallas NAFO:n yhteydessä, mustakitaturska NEAFC:n yhteydessä ja jääahven CCAMLR:n yhteydessä.

Näiden toimenpiteiden merkittävin piirre on niiden velvoittava luonne, sillä tultuaan hyväksytyiksi ne sitovat sopimuspuolia, jotka eivät ole käyttäneet alueellisten kalastusjärjestöjen perussääntöihin yleensä kirjattua vastustamisoikeutta.

Alueellisilla kalastusjärjestöillä on käytössään hallintojärjestelmiä (saaliiden seuranta, tilasto-ohjelmat, kauppavirtojen valvonta), joiden avulla ne voivat seurata sopimuspuolten toteuttamien säilyttämistoimenpiteiden täytäntöönpanoa.

Lisäksi ne voivat ottaa käyttöön tarkastus- ja valvontajärjestelmiä varmistaakseen, että sopimuspuolet noudattavat vahvistettuja toimenpiteitä. Nämä järjestelmät sisältävät alukseen nousemiseen ja tarkastukseen liittyviä menettelyjä, joilla vahvistetaan sopimuspuolten välistä yhteistyötä.

Kalavarojen hallintoa (suppeassa merkityksessä) koskevien toimivaltuuksiensa lisäksi alueellisten kalastusjärjestöjen edellytetään tulkitsevan, tarkentavan ja saattavan käytäntöön FAO:n menettelyohjeista ja New Yorkin sopimuksesta seuraavia yleisiä periaatteita ja oikeudellisia käsitteitä. Näistä voidaan mainita valtioiden todellisen edun käsite kyseessä olevissa kalastustyypeissä, ennalta varautuva lähestymistapa, avoimuusperiaate, lippuvaltion velvollisuudet tai riitojen rauhanomainen ratkaisu.

2.3.2 Muiden kuin sopimuspuolten suhteen toteutettavat toimenpiteet

Tässä yhteydessä erityistä huomiota on kiinnitettävä niihin alueellisten kalastusjärjestöjen toteuttamiin toimiin, joiden tavoitteena on estää (yhteistyöhön osallistumattomien) muiden kuin sopimuspuolten aluksia vaarantamasta kalavarojen hoidon alalla sovittujen tavoitteiden toteutuminen.

Tähän seikkaan on kiinnitettävä huomiota erityisesti sen vuoksi, että alueellisten kalastusjärjestöjen toteuttamien toimenpiteiden yhä velvoittavampi luonne voi valitettavasti kannustaa joitakin varustamoja vaihtamaan alustensa lippuvaltioksi jonkin alueelliseen kalastusjärjestöön kuulumattoman yhteisön ulkopuolisen maan.

Tämä ilmiö, jota nimitetään yleisesti "mukavuuslipun" alla purjehtimiseksi, vaikuttaa erityisesti kalastusalaan, sillä epäoikeudenmukaisten kilpailuedellytysten luomisen lisäksi se uhkaa tehdä tyhjiksi alueellisten kalastusjärjestöjen toimintaan osallistuvien valtioiden toteuttamat pyrkimykset.

Vaikka kansainvälinen oikeus nojautuu periaatteeseen, jonka mukaan kansainväliset sopimukset ja yleissopimukset eivät voi luoda muihin kuin sopimuspuoliin kohdistuvia velvoitteita, siinä tunnustetaan yhteistyön velvoite. Näin ollen järjestäytyneellä kansainvälisellä yhteisöllä on kansainvälisen oikeuden mukaisesti oltava keinot estää kalastusjärjestöihin kuulumattomien tai niiden toimintaan osallistumattomien valtioiden lipun alla purjehtivien alusten toiminta, joka uhkaa kyseisten järjestöjen toteuttamien säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden tehokkuutta (menettelyohjeiden kohta 7.7.5).

Alueellisilla kalastusjärjestöillä on täten keskeinen tehtävä sellaisten toimenpiteiden määrittelyssä, joita valtiot voivat panna täytäntöön estääkseen yksipuolisten toimien toteuttamisen avomerellä. Järjestöt pyrkivät määrittelemään ja panemaan täytäntöön kansainvälisen oikeuden säännöksiä, jotka kattavat erittäin suuren määrän eri aloja. Esimerkkinä tästä voidaan todeta, että ICCAT antoi äskettäin tonnikalan kansainvälistä kauppaa koskevia suosituksia, jotka on osoitettu suoraan muille kuin sopimuspuolille.

Alueellisissa kalastusjärjestöissä tällä hetkellä käsiteltäviä aiheita ovat kysymykset, jotka koskevat satamiin pääsyä ja laittomien saaliiden aluksesta purkamisen kieltoa sekä markkinoille pääsyä, johon liittyy mahdollisuus soveltaa kaupallisia seuraamuksia yhteistyöstä kieltäytyviin valtioihin. Lisäksi niissä käsitellään toimenpiteitä, jotka liittyvät valtioiden kansalaisiinsa kohdistaman lainkäyttövallan määrittelyyn ja laajuuteen. Ei ole myöskään syytä unohtaa New Yorkin sopimuksen määräysten mukaisia tarkastus- ja valvontatoimenpiteitä, joita voidaan kohdistaa alueellisiin kalastusjärjestöihin kuulumattomiin osapuoliin, sillä alueelliset kalastusjärjestöt ovat ratifioineet kyseisen sopimuksen sen tullessa voimaan.

3 Yhteisön suurempi ja välttämätön osallistuminen alueellisten kalastusjärjestöjen toimintaan

Kun otetaan huomioon eräiden jäsenvaltioiden alusten perinteisesti harjoittama avomerikalastus, kyseisen kalastuslaivaston suuruus, joka tekee yhteisöstä maailman neljännen kalastusmahdin, yhteisön alusten riippuvuus hajallaan olevien ja laajasti vaeltavien kalakantojen kalastuksesta sekä yhteisön tekemät kansainväliset sitoumukset, voidaan yhteisöllä todeta olevan perustavanlaatuinen tehtävä alueellisissa kalastusjärjestöissä. Olisi muistettava, että omien alustensa kalastustoiminnan lisäksi yhteisön markkinat ovat Yhdysvaltain ja Japanin ohella yksi kolmesta suuresta maailman kalansaaliiden markkina-alueesta ja tämän vuoksi yhteisön on osallistuttava vastuullisen kalastuksen määrittelyyn.

3.1 Yhteisö ja alueelliset kalastusjärjestöt

Yhteisö on sopimuspuolena kymmenessä alueellisessa kalastusjärjestössä ja tarkkailijana kahdessa muussa järjestössä (katso liite). Se on liittynyt neljään näistä järjestöistä viimeisten neljän vuoden aikana. Lisäksi se osallistuu tiiviisti SEAFO:n ja Lounais-Atlanttia koskevan järjestelyn määrittelyyn ja luomiseen. Se on ilmaissut haluavansa osallistua aktiivisesti läntisen Keski-Tyynenmeren järjestön perustamiseen ja on hakenut IATTC:n [8] jäsenyyttä.

[8] Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissio

Yhteisön suuremman osallistumisen syynä on sen halu olla mukana varustamoidensa hyödyntämien kalavarojen säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden määrittelyssä voidakseen varmistaa, että avomerikalastusta harjoittavien valtioiden edut otetaan huomioon samalla tavoin kuin rannikkovaltioiden edut ja että eri alueellisissa kalastusjärjestöissä käyttöön otetut periaatteet ja käsitteet ovat yhdenmukaisia ja noudattavat kunkin järjestön omia erityispiirteitä.

Osallistuessaan alueellisten kalastusjärjestöjen toimintaan yhteisö voi lisäksi taata toiminnan johdonmukaisuuden ja synergian sen politiikan kanssa, jota se harjoittaa kahdenvälisissä kalastussuhteissaan yhteisön ulkopuolisten maiden kanssa. Yhteisö tarjoaa tältä osin vakuudet kalavarojen kestävän hoidon alalla tekemästään sitoumuksesta. New Yorkin sopimukseen perustuvien velvoitteiden mukaisesti yhteisö tarjoaa kehitysmaiden kanssa tekemiensä kalastussopimusten osana näille maille taloudellista tukea, jolla niitä kannustetaan liittymään alueellisiin kalastusjärjestöihin.

3.2 Alueellisten kalastusjärjestöjen toimintaan osallistumisesta aiheutuvat velvoitteet

Alueellisten kalastusjärjestöjen toimintaan osallistumiseen liittyy seuraavia viidentyyppisiä velvoitteita:

- yhteisön etujen edustaminen

- alueellisten kalastusjärjestöjen talousarvion ja toiminnan rahoittaminen

- toimintaan osallistuminen

- suositusten saattaminen osaksi lainsäädäntöä

- hyväksyttyjen säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden täytäntöönpano.

3.2.1 Yhteisön etujen edustaminen

Perustamissopimuksen 300 artiklan mukaisesti yhteisöä edustaa komissio. Kun yhteisö osallistuu uusien alueellisten kalastusjärjestöjen perustamiseen tai liittyy olemassa olevaan kalastusjärjestöön, komissio vastaa yhteisön puolesta neuvotteluista neuvostolta saamiensa neuvotteluohjeiden perusteella ja kuullen neuvoston nimittämää erityiskomiteaa.

Kun järjestö on perustettu tai kun yhteisö on liittynyt siihen, komissio edustaa yhteisön etuja näissä järjestöissä ja vastaa niille ja muille sopimuspuolille yhteisön tekemistä sitoumuksista. Komissio pyrkii siihen, että yhteisön politiikka säilyy näissä järjestöissä johdonmukaisena.

3.2.2 Talousarvion rahoittaminen

Useimmilla alueellisilla kalastusjärjestöillä on autonominen talousarvio, jota rahoitetaan erilaisin perustein laskettavilla sopimuspuolten maksuosuuksilla (esim. saaliit ja valtioiden taloudellinen tilanne). Eräiden alueellisten kalastusjärjestöjen talousarviot ovat kasvaneet hallinnollisten kulujen kattamiseen mutta myös tieteellisten tutkimusohjelmien rahoittamiseen liittyvistä syistä, koska järjestöjen kansainvälinen asema on vahvistunut. Asemansa vakiinnuttaneiden järjestöjen talousarvioiden on havaittu sitä vastoin säilyneen ennallaan. Alueellisten kalastusjärjestöjen toimintaan osallistumisesta aiheutuu myös menoja, jotka liittyvät enemmän tai vähemmän poikkeuksellisten työryhmien kokouksiin osallistumiseen.

Yhteisön osallistuminen alueellisten kalastusjärjestöjen toimintaan rahoitetaan yhteisön talousarviosta. Tätä tarkoitusta varten käytettävissä olevat määrärahat ovat nykyisellään 3,7 miljoonaa ecua. Näitä määrärahoja on tarkistettava tarpeiden muuttuessa ja järjestöjen toimivallan kasvaessa.

Yhteisön osallistumiseen on tällä alalla sovellettava samoja yksinomaisen toimivallan sääntöjä kuin ne, joita sovelletaan alueellisten kalastusjärjestöjen muuhun toimintaan. Tämä pätee niin järjestöjen talousarvioita koskevien yhteisön kantojen määrittelyyn kuin äänioikeuden käyttämiseen.

Komission on lisäksi valvottava, että alueellisille kalastusjärjestöille osoitettuja määrärahoja käytetään asianmukaisesti varsinkin silloin, kun rahoitetaan tai osarahoitetaan erityishankkeita, joihin liittyy tarkastuslausekkeita.

3.2.3 Toimintaan osallistuminen

Kun yhteisö osallistuu alueellisten kalastusjärjestöjen täysistuntoihin sopimuspuolena, komissio neuvottelee, käyttää puheenvuoroja ja äänestää yhteisön puolesta "yhteisön kantojen" mukaisesti, jotka neuvosto on määritellyt komission ehdotusten perusteella. Yhteisön lähestymistavan johdonmukaisuuden varmistamiseksi kaikissa eri kalastusjärjestöissä komissio laatii yhteistä kantaa koskevat ehdotukset kustakin käsiteltävästä aiheesta ja varmistaa, että yhteisön kansainvälisiä sitoumuksia noudatetaan muissa kansainvälisissä yhteisöissä.

Komissiota avustavat täysistunnoissa jäsenvaltioiden asiantuntijat, joiden kanssa komissio kokoontuu paikan päällä järjestettäviin koordinointitapaamisiin hioakseen kantojaan ja mukauttaakseen niitä odottamattomien tilanteiden varalta.

Alueellisten kalastusjärjestöjen täysistuntoihin osallistumisen lisäksi komissio osallistuu myös näitä järjestöjä täydentävien elinten ja työryhmien toimintaan. Sen on lisäksi osallistuttava tieteellisten yksiköiden kokouksiin tai lähetettävä niihin edustajakseen jäsenvaltioiden tutkijoita.

3.2.4 Suositusten saattaminen osaksi lainsäädäntöä

Ellei vastaväitteitä esitetä, sellaisten alueellisen kalastusjärjestön antamat asiakirjat (suositukset), joihin yhteisö kuuluu, velvoittavat yhteisöä heti kun ne ovat tulleet kyseisen järjestön sääntöjen mukaisesti sitoviksi.

Jotta näitä suosituksia voitaisiin soveltaa toimijoihin, ne on saatettava osaksi yhteisön oikeusjärjestystä.

3.2.5 Säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden toteuttaminen

Komissio valvoo, että jäsenvaltiot soveltavat suosituksia yhdenmukaisesti ja tehokkaasti.

Alueellisten kalastusjärjestöjen hyväksymien säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden soveltaminen kuuluu yhteisön oikeudellisen kehyksen mukaisesti jäsenvaltioille, joiden edellytetään soveltavan näitä osaksi yhteisön oikeutta saatettuja toimenpiteitä samalla tavalla kuin sisäisten kalavarojen hoitamiseksi toteutettuja toimenpiteitä. Esimerkiksi kiintiöiden hallintoon sovelletaan samoja järjestelyjä kuin yhteisön vesien kiintiöiden hallintoon (saalistietojen keruu, kalastuksen lopettaminen jne.). Sama pätee avomerellä toimivien yhteisön alusten harjoittaman kalastustoiminnan valvontaan.

4 Komission ja jäsenvaltioiden tehtävien jakamisessa harjoittama keskinäinen yhteistyö

Alueellisten kalastusjärjestöjen toimivaltuuksien lisääntyminen ja kasvaminen merkitsee yhteisön edustuskapasiteetin suurenemista sekä osaksi lainsäädäntöä saatettavien suositusten ja täytettävien velvoitteiden lukumäärän lisääntymistä, erityisesti tietojen toimittamisen, tarkastusten ja valvonnan alalla.

Jotta nämä kansainväliset velvoitteet voitaisiin sovittaa yhteen yhteisön toimielimiä rasittavien talousarvio- ja henkilöstörajoitteiden kanssa, komission ja jäsenvaltioiden tehtävät on tarpeen määritellä tarkemmin siten, että komissio keskittyy uudelleen ensisijaisiin tehtäviinsä, yhteisön kansainvälisen vastuun määrittelyä unohtamatta.

Tehtävien jakaminen ei vaikuta mitenkään siihen, että yhteisö on alueellisissa kalastusjärjestöissä yksin vastuussa kalavarojen suojelua ja hoitoa koskevista neuvotteluista.

4.1 Komission keskittyminen ensisijaisiin tehtäviinsä

4.1.1 Yhteisön edustaminen

Komissio edustaa yhteisöä alueellisten kalastusjärjestöjen kokouksissa ja osallistuu päätöksentekokokouksiin esittääkseen yksimielisen yhteisön kannan. Se ei voi uskoa tätä tehtävää jäsenvaltioille. Sen on siis jatkossakin varmistettava riittävä edustus niissä noin 12:ssa alueellisessa kalastusjärjestössä, joiden jäsen yhteisö on.

Kokouksiin osallistumisen lisäksi tämä edustustehtävä aiheuttaa huomattavan paljon asiakirjojen laatimiseen (esityslistan kohtia koskevien yhteisten kantojen ja suositusluonnosten valmistelu) ja suhdetoimintaan (jäsenvaltioiden kanssa suoritettava koordinointi ja epävirallinen yhteydenpito muihin sopimuspuoliin) liittyviä töitä.

4.1.2 Lainsäädäntötehtävät

Suositusten saattamiseen osaksi yhteisön oikeusjärjestystä on kaksi syytä. Yhteisön kalastajille on ensinnäkin tarpeen asettaa selkeät ja täsmälliset velvoitteet, ja toiseksi suositusten soveltamista koskevia jäsenvaltioiden ja komission tehtäviä on tarpeen selventää yhteisön tasolla.

Suositukset saatetaan osaksi yhteisön oikeusjärjestystä neuvoston asetuksilla, jotka julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

Nämä asetukset käsittelevät pääasiassa suurimpien sallittujen saaliiden ja kiintiöiden vahvistamista, teknisiä toimenpiteitä ja valvontatoimenpiteitä.

Asiaa koskeva lainsäädäntö lisääntyy vuosittain sitä mukaa, kun alueellisten kalastusjärjestöjen antamien suositusten lukumäärä ja niiden järjestöjen lukumäärä kasvaa, joiden toimintaan yhteisö osallistuu.

On otettava huomioon, että suuremman lainsäädäntövolyymin lisäksi on noudatettava ajallisia rajoituksia. Velvoitteidensa täyttämiseksi ja kalastajiensa oikeusturvan takaamiseksi yhteisön on pantava suositukset täytäntöön heti niiden astuessa voimaan, mikä tuo esiin neuvoston asetusten antamiseen vaadittavia määräaikoja koskevan ongelman.

Yhteisön tasolla on näin ollen tarpeen harkita perinpohjin, miten voitaisiin yksinkertaistaa ja järkeistää näiden suositusten saattamista osaksi yhteisön oikeusjärjestystä.

Yhtenä mahdollisena ratkaisuna voisi olla se, että neuvosto valtuuttaa komission antamaan täytäntöönpanoasetukset niiden alueellisten kalastusjärjestöjen, joiden sopimuspuolena yhteisö on, laatimista lopullisista asiakirjoista. Komissio voisi toimia ainoastaan silloin, kun tällaisesta asiakirjasta on tullut yhteisöä sitova, eli silloin, kun yhteisö ei ole esittänyt asiaa koskevia vastaväitteitä järjestön perussäännöissä vahvistetussa määräajassa.

Komissio antaisi suosituksista virallisen ennakkoilmoituksen neuvostolle, kuten tähänkin asti, sekä Euroopan parlamentille. Tällä tavoin se varmistaisi toimintansa avoimuuden ja antaisi yhteisölle mahdollisuuden käyttää tarvittaessa vastustamisoikeuttaan.

4.2 Tietojen keruuta ja hallintaa koskevien tehtävien jako

4.2.1 Tietojen toimittaminen

Kunkin sopimuspuolen on toimitettava alueellisille kalastusjärjestöille tietty määrä alustensa toimintaan liittyviä tietoja säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden hallintoa varten. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi saaliisiin ja pyyntiponnistuksiin liittyvät tiedot, kalastukseen oikeutettujen alusten luettelot sekä tilasto- ja näytteenottotiedot.

Käytännössä jäsenvaltiot keräävät näitä tietoja aluksilta ja toimittavat ne komissiolle, joka toimittaa ne puolestaan alueellisille kalastusjärjestöille. Komissio toimii siis välittäjänä jäsenvaltioiden ja kalastusjärjestöjen välillä, sillä se edustaa yhteisöä ja on yksin vastuussa yhteisön velvoitteiden täytäntöönpanosta. Koska toimitettavien tietojen määrä on lisääntynyt, komissiolla on eräissä tapauksissa pelkkä "postilaatikon" rooli, joka edellyttää kuitenkin huomattavan määrän henkilöstöä.

Tiedot voidaan jakaa kahteen ryhmään seuraavasti:

- luonteeltaan hallinnolliset tiedot ja

- tilastotarkoituksia ja tieteellistä toimintaa varten tarvittavat tiedot.

Komissio on sitä mieltä, että yhteisön velvoitteiden mukaisesti kunkin jäsenvaltion olisi voitava toimittaa sitä koskevat tilastotiedot suoraan alueellisille kalastusjärjestöille. Komissiolle toimitettaisiin niistä jäljennös. Se puuttuisi asiaan tämän jälkeen vain siinä tapauksessa, jos tietojen toimittamisessa ilmenisi vaikeuksia tai jos tiedot olisi koottava yhteisön tasolla yhteen. Toisaalta näiden tietojen toimittamista voitaisiin helpottaa ja järkeistää käyttämällä soveltuvia tietokoneohjelmia.

Yhteisö vastaa kuitenkin siitä, että koottavat tiedot ovat laadullisesti ja määrällisesti tasalaatuisia, jotta voitaisiin taata niiden yhteensopivuus ja jäsenvaltioiden välisen yhtäläisen kohtelun periaatteen noudattaminen.

4.2.2 Teknisten ja tieteellisten komiteoiden toimintaan osallistuminen

Komissiolla ei ole riittävästi teknistä ja tieteellistä henkilöstöä kaikkia alueellisten kalastusjärjestöjen komiteoita varten. Koska toimivaltuuksia on tutkimuksen alalla jaettu, komissio voisi lähettää näiden komiteoiden kokouksiin jäsenvaltioiden teknisiä tai tieteellisiä asiantuntijoita, jotka vastaisivat yhteisön kannan yhteensovittamisesta. Näin toimitaan jo NAFO:n ja ICCAT:n tieteellisten yksikköjen kokouksissa. Komissio puuttuu toimintaan vasta myöhemmin mukauttaakseen yhteisön poliittista kantaa näiden yksiköiden töiden perusteella. Tämä jäsenvaltioiden kanssa toteutettava järjestely lieventäisi komission tieteellisten asiantuntijoiden puutetta.

Jäsenvaltioiden tutkimuslaitoksista riippuvaisten tutkijoiden avoimen osallistumisen varmistamiseksi tätä osallistumista ja saatujen tietojen levittämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt olisi vahvistettava yhdessä komission ja neuvoston kanssa.

4.3 Tarkastus- ja valvontasuunnitelmat

Kalavarojen vastuullinen ja kestävä hoito edellyttää väistämättä kalastustoiminnan valvontaa. Alueellisten kalastusjärjestöjen tehtävien laajenemiseen liittyy valvontaongelmien vaikeutuminen, mikä on tehnyt tästä näkökohdasta erityisen arkaluonteisen. Asettamatta kyseenalaiseksi yhteisön kalastusalalla nauttimaa yksinomaista toimivaltaa ja näin ollen komission asemaa, jäsenvaltioilla on ensisijainen vastuu valvontatoimenpiteiden toteuttamisessa ja erityisesti tarkastus- ja valvontasuunnitelmien täytäntöönpanossa omien, lippuvaltiona toimimiseen perustuvien toimivaltuuksiensa nojalla.

Tätä tehtävien jakoa, josta säädetään asetuksessa (EY) N:o 2847/93, tarkennetaan kalastustoiminnan valvontajärjestelmän vahvistamisesta joulukuussa 1998 annetun neuvoston asetuksen muutoksissa. Mainitussa asetuksessa vahvistetaan periaate, jonka mukaan lippuvaltio on vastuussa yhteisön ulkopuolisten maiden vesillä tai kansainvälisillä vesillä kalastavista aluksistaan.

NAFO on ottanut käyttöön pitkälle kehitetyn tarkastus- ja valvontasuunnitelman, jonka toteuttamista varten on sovittu komission ja jäsenvaltioiden välisestä tehtävien jaosta. [9] Komissio hallinnoi myös NAFO:n sääntelyalueella toimiviin yhteisön kalastusaluksiin sovellettavaa Euroopan yhteisön tarkkailijoita koskevaa ohjelmaa. Yhteisön ja Kanadan välisen valvontaa koskevan yhteistyön vahvistamiseksi komissio on lisäksi vuokrannut muutamien vuoden ajan tarkastusalusta. Eräät jäsenvaltiot ovat viime vuosina tukeneet yhteisön toimintaa siirtämällä inhimillisiä ja aineellisia voimavarojaan tarkastussuunnitelman toteuttamiseen.

[9] Neuvoston asetus (ETY) N:o 1956/88, annettu 9 päivänä kesäkuuta 1988, Luoteis-Atlantin kalastusjärjestön hyväksymän yhteisen kansainvälisen tarkastusohjelman soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä.

Komission toiminta NAFO:n tarkastussuunnitelman ja tarkkailijoita koskevan suunnitelman täytäntöönpanossa edellyttää kalastusvyöhykkeelle kahta kokopäiväistä yhteisön tarkastajaa ja Brysselissä toimivan henkilöstöryhmän pysyvää irrottamista toiminnan seurantaan.

Tätä henkilöstöön tehtävää investointia, joka voidaan perustella NAFO:n pioneeritoiminnalla sekä kyseisen kalastusvyöhykkeen kalavarojen vakavalla tilanteella ja yhteisön ja Kanadan välillä 90-luvulla vallinneilla huonoilla suhteilla, ei voida kuitenkaan soveltaa tarkastus- ja tarkkailusuunnitelmiin, jotka muut alueelliset kalastusjärjestöt aikovat ennemmin tai myöhemmin laatia, kuten NEAFC marraskuussa 1998.

Komission hyväksymien yleisten suuntaviivojen mukaisesti sen on tarpeen keskittyä tällä alalla ensisijaisiin tehtäviinsä, joita ovat jäsenvaltioiden täytäntöönpanemien tarkastus- ja tarkkailusuunnitelmien valvonta ja yhteensovittaminen. Komission olisi luovuttava suorista valvontatehtävistä, eli kyseisten suunnitelmien täytäntöönpanosta.

Jäsenvaltioiden on siis valvontaa koskevien velvoitteidensa mukaisesti varmistettava, että näiden uusien tarkastus-, valvonta- ja tarkkailusuunnitelmien toteuttamiseksi varataan riittävästi aineellisia voimavaroja (tarkastus- tai valvonta-alukset), työntekijöitä (tarkastajat, tarkkailijat) ja rahoitusta. Tämä aiheuttaa jäsenvaltioille suoria menoja, jotka eivät ole alueellisten kalastusjärjestöjen talousarvioihin maksettavia rahoitusosuuksia.

Komissio voisi tukea toimintaa tapauskohtaisesti ja väliaikaisesti helpottaakseen uusien politiikkojen tai uusien tarkastus- valvonta- ja tarkkailusuunnitelmien käyttöönottoa sillä edellytyksellä, että jäsenvaltiot ottavat nämä tehtävät asteittain vastuulleen. Tämän lisäksi komissio voisi puuttua asiaan poikkeuksellisissa tilanteissa esimerkiksi vuokraamalla tarkastusaluksen.

5 Päätelmä

Yhteisön ilmaisema pyrkimys kansainvälisen roolinsa vahvistamiseen kalastuksen ja erityisemmin avomeren kalavarojen hoidon alalla lujittaa niitä sitoumuksia, jotka komissio on allekirjoittanut ratifioidessaan YK:n merioikeusyleissopimuksen ja muut sitä täydentävät kansainväliset säädökset. Tämä edellyttää seuraavaa:

- Yhteisö on voimakkaasti läsnä alueellisissa kalastusjärjestöissä ja osallistuu aktiivisesti niiden toimintaan kalastusalan ulkosuhteita koskevan yksinomaisen toimivaltansa mukaisesti.

- Komissio ja jäsenvaltiot asettavat alueellisten kalastusjärjestöjen käyttöön inhimillisiä ja aineellisia voimavaroja, jotka ovat tarpeen, jotta ne voisivat osallistua tehokkaasti näiden toimintaan.

- On määriteltävä tehokkaat ja avoimet yksityiskohtaiset säännöt alueellisten kalastusjärjestöjen suositusten saattamiseksi osaksi yhteisön lainsäädäntöä.

- Komission ja jäsenvaltioiden välille on luotava tiivis ja asianmukaisesti ymmärrettävä yhteistyö, jossa komissio keskittyy ensisijaisiin tehtäviinsä eli unionin etujen ja kalastajien edustamiseen sekä lainsäädäntötehtäviin.

- Jäsenvaltioiden on vastattava valvontatoiminnasta niin rahoituksen kuin siihen tarvittavien inhimillisten ja aineellisten voimavarojen tasolla. NAFO:n tapaus muodostaa ainoan poikkeuksen näistä velvoitteista, ja tämä asia olisi piakkoin korjattava.

LIITE

LUETTELO ALUEELLISISTA KALASTUSJÄRJESTÖISTÄ,

joihin yhteisö kuuluu jäsenenä tai tarkkailijana

>TAULUKON PAIKKA>

RAHOITUSSELVITYS

1. TOIMENPITEEN NIMI

Yhteisön osallistuminen alueellisten kalastusjärjestöjen toimintaan

2. BUDJETTIKOHTA/-KOHDAT

Osasto I A2 A4 A5 A7

A 7000

A 7002

A 7003

A 7010

B7-8001

B2-902

3. OIKEUSPERUSTA

B7-8001:

- Kansainväliset kalastusjärjestöt, joiden sopimuspuolena Euroopan yhteisö on:

Neuvoston päätös, tehty 4 päivänä syyskuuta 1981, Etelämantereen meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä koskevan yleissopimuksen tekemisestä (EYVL L 252, 5.9.1981) (CCAMLR).

Neuvoston päätös, tehty 13 päivänä joulukuuta 1982, Pohjois-Atlantin lohien suojelua koskevasta yleissopimuksesta (EYVL L 378, 31.12.1982, s. 24) (NASCO).

Neuvoston päätös, tehty 25 päivänä heinäkuuta 1983, yhteisön liittymisestä Itämeren ja Belttien kalastusta ja elollisten luonnonvarojen säilyttämistä koskevaan yleissopimukseen (EYVL L 237, 26.8.1983, s. 4) (IBSFC).

Neuvoston päätös, tehty 9 päivänä kesäkuuta 1986, yhteisön liittymisestä Atlantin tonnikalojen suojelua koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen, sellaisena kuin se on muutettuna yleissopimuksen sopimuspuolina olevien valtioiden täysivaltaisten edustajien konferenssin päätösasiakirjaan liitetyllä Pariisissa 10 päivänä heinäkuuta 1984 allekirjoitetulla pöytäkirjalla (EYVL L 162, 18.6.1986, s. 33) (ICCAT).

Neuvoston päätös, tehty 13 päivänä heinäkuuta 1981, Koillis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää tulevaa monenkeskistä yhteistyötä koskevan yleissopimuksen tekemisestä (EYVL L 227, 12.8.1981, s. 21) (NEAFC).

Yhdistyneiden Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO).

Neuvoston asetus (ETY) N:o 3179/78, annettu 28 päivänä joulukuuta 1978, Euroopan talousyhteisön tekemästä Luoteis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää tulevaa monenkeskistä yhteistyötä koskevasta yleissopimuksesta (EYVL L 378, 30.12.1978, s. 1) (NAFO).

Neuvoston päätös, tehty 18 päivänä syyskuuta 1995, yhteisön liittymisestä Intian valtameren tonnikalatoimikunnan perustamista koskevaan sopimukseen (EYVL L 236, 5.10.1995, s. 24) (IOTC).

Neuvoston päätös 98/416/EY, tehty 16 päivänä kesäkuuta 1998, Euroopan yhteisön liittymisestä Välimeren yleiseen kalastuskomissioon (EYVL L 190, 4.7.1998, s. 34) (GFCM).

Uusien kansainvälisten kalastusjärjestöjen (IATTC, SEAFO) valmisteluasiakirjat ja kansainväliset kalastusjärjestöt, joihin yhteisö kuuluu tarkkailijana (CIEM, CBI, OCDE).

B2-902:

Neuvoston asetus (ETY) N:o 1956/88, annettu 9 päivänä kesäkuuta 1988, Luoteis-Atlantin kalastusjärjestön hyväksymän yhteisen kansainvälisen tarkastusohjelman soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä (EYVL L 175, 6.7.1988, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (ETY) N:o 436/92 (EYVL L 54, 28.2.1992, s. 1).

Neuvoston asetus (EY) N:o 3069/95, annettu 21 päivänä joulukuuta 1995, Luoteis-Atlantin kalastusjärjestön (NAFO) sääntelyalueella toimiviin yhteisön kalastusaluksiin sovellettavasta Euroopan yhteisön tarkkailijoita koskevasta ohjelmasta (EYVL L 329, 30.12.1995, s. 5).

4. TOIMENPITEEN KUVAUS

4.1 Toimenpiteen yleistavoite

Yhteisön yksinomainen toimivalta kalastusalalla edellyttää sen liittymistä jäseneksi kasvavaan määrään alueellisia kalastusjärjestöjä, joiden toiminta laajenee jatkuvasti.

Yhteisö on tällä hetkellä sopimuspuolena kymmenessä alueellisessa kalastusjärjestössä ja tarkkailijana kahdessa muussa. Tämän merkittävän osanoton syynä on yhteisön halu osallistua aktiivisesti yhteisön varustamojen hyödyntämien kalavarojen säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden määrittelyyn. Yhteisö haluaa varmistaa, että avomerikalastusta harjoittavien valtioiden edut otetaan huomioon samalla tavoin kuin rannikkovaltioiden edut ja että eri alueellisissa kalastusjärjestöissä täytäntöönpannut periaatteet ovat keskenään johdonmukaisia ja noudattavat kunkin järjestön omia erityispiirteitä.

Alueellisten kalastusjärjestöjen toimintaan osallistumiseen liittyy seuraavia viidentyyppisiä velvoitteita:

- Yhteisön etujen edustaminen (talousarvion osa A): komissio edustaa yhteisöä alueellisten kalastusjärjestöjen kokouksissa ja on läsnä päätöksentekokokouksissa ilmaistakseen yksimielisen yhteisön kannan. Komissio vastaa myös valmistelutöistä niin asiakirjojen laadinnan kuin suhdetoiminnan tasolla.

- Alueellisten kalastusjärjestöjen talousarvioiden ja toiminnan rahoittaminen (budjettikohta B7-8001).

- Alueellisten kalastusjärjestöjen toimintaan osallistuminen (budjettikohta B7-8001): koska komissiolla ei ole riittävästi teknistä ja tieteellistä henkilöstöä kaikkia alueellisten kalastusjärjestöjen tieteellisiä ja teknisiä komiteoita varten ja koska toimivaltuudet on tutkimuksen alalla jaettu, jäsenvaltioiden asiantuntijat edustavat komissiota näissä komiteoissa.

- Suositusten saattaminen osaksi yhteisön oikeusjärjestystä (talousarvion osa A): tämän komission vastuualaan kuuluvan tehtävän myötä yhteisön kalastajille pyritään asettamaan tarkat velvoitteet ja selventämään jäsenvaltioiden ja komission tehtäviä näiden suositusten täytäntöönpanossa.

Suositukset saatetaan osaksi yhteisön oikeusjärjestystä EYVL:ssä julkaistavilla neuvoston asetuksilla.

- Hyväksyttyjen säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden täytäntöönpano (budjettikohta B2-902)

4.2 Toimenpiteen kesto ja sen uudistamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt

Kestoa ei ole määritelty.

5. MENOJEN JA TULOJEN LUOKITUS

5.1 Pakolliset menot: B7-8001/Ei-pakolliset menot: osa A

B2-902

5.2 Jaksotetut määrärahat: B7-8001

B2-902

Jaksottamattomat määrärahat: partie A

5.3 Oletettu tulolaji: ei ole

6. MENO-/TULOLAJI

- B7-8001: tuen osuus 100 %

- B2-902: rahoituksen osuus 100 %

- Osa A: rahoituksen osuus 100 %

7. TALOUDELLISET VAIKUTUKSET

7.1 Toimenpiteiden kokonaiskustannusten laskutapa (yksittäisten ja yhteenlaskettujen kustannusten välinen suhde)

7.2 Kustannusten jakautuminen toimenpiteen eri tekijöiden mukaan

Maksusitoumusmäärärahat miljoonaa euroa (nykyiset hinnat)

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

7.3 Talousarvion B osaan sisältyvät toiminnalliset kustannukset tutkimuksista, asiantuntijoista jne.

Maksusitoumusmäärärahat miljoonaa euroa, kolmen desimaalin tarkkuudella

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

7.4 Maksusitoumusmäärärahojen / maksumäärärahojen aikataulu

Maksusitoumusmäärärahat miljoonaa euroa

>TAULUKON PAIKKA>

8. PETOSTENVASTAISET TOIMENPITEET

Kansainvälisten kalastusjärjestöjen kanssa tehdyissä sopimuksissa on neuvoteltu tarkastuslausekkeista erityistoimien/-hankkeiden täytäntöönpanoa varten.

9. KUSTANNUSTEHOKKUUSANALYYSI

9.1 Määrälliset erityistavoitteet ja kohderyhmä

- Erityistavoitteet: Euroopan yhteisön aktiivinen osallistuminen sellaisten kansainvälisten kalastusjärjestöjen toimintaan, joiden tehtävänä on varmistaa pitkällä aikavälillä avomeren kalavarojen säilyttäminen ja kestävä käyttö.

- Kohderyhmä: - Kansainväliset kalastusjärjestöt, joihin yhteisö kuuluu jäsenenä tai tarkkailijana (IOTC, CCAMLR, GFCM, FAO, IBSFC, ICES, IWC, NAFO, NASCO, NEAFC, ICCAT, SEAFO).

- Avomeren kalastuslaivasto.

9.2 Toimenpiteen perustelut

- Yhteisön taloudellisen toimen tarpeellisuus erityisesti toissijaisuusperiaate huomioon ottaen: yhteisön on kalastusalan yksinomaisen toimivaltansa nojalla käytettävä tätä ulkoista toimivaltaansa ja osallistuttava näiden järjestöjen toimintaan puolustaakseen yhteisön laivaston etuja ja ilmaistakseen sitoumuksensa kalavarojen säilyttämiseen.

9.3 Toimenpiteen seuranta ja arviointi

Kansainvälisten kalastusjärjestöjen on toimitettava sopimuspuolille vuosittain talousarvioesitykset. Komissio voi niiden perusteella tarkastella ja kommentoida kyseisiä hankkeita. Vastaavasti sopimuspuolet tarkastelevat vuosittain talousarvion toteuttamista.

Tämän lisäksi komissio tekee kansainvälisten järjestöjen kanssa tarkastuslauseita koskevia sopimuksia Euroopan yhteisön osarahoittamien erityistoimien/-hankkeiden täytäntöönpanoa varten.

Kyseiset lausekkeet antavat komissiolle mahdollisuuden tarkastaa asiakirjojen perusteella tai paikan päällä osarahoittamiensa hankkeiden/toimien toteuttamisen.

10. HALLINTOMENOT (YLEISEN TALOUSARVION PÄÄLUOKAN III KOHTA A)

10.1 Vaikutus toimien määrään

>TAULUKON PAIKKA>

Tarvittavien hallinnollisten varojen tosiasiallinen käyttöönotto riippuu komission vuosittaisen varojen myöntämistä koskevasta päätöksestä ottaen huomioon erityisesti budjettivallan käyttäjän tarkoitukseen varaama henkilöstön määrä ja tämän myöntämät lisävarat.

Lisävarojen osalta on ilmoitettava, missä aikataulussa ne on tarpeen asettaa käyttöön.

Vuodesta 2000: 1 palkkaluokkaan A kuuluva virkamies; 1 kansallinen asiantuntija; 1 palkkaluokkaan B-kuuluva virkamies

Vuodesta 2001: 2 palkkaluokkaan A kuuluvaa virkamiestä; 1 palkkaluokkaan A kuuluva ylimääräinen toimihenkilö; 1 palkkaluokkaan B kuuluva virkamies

10.2 Henkilöstöresurssien taloudellinen kokonaisvaikutus

(euroina)

>TAULUKON PAIKKA>

10.3 Toimenpiteestä johtuvien muiden toimintakustannusten kasvu, erityisesti kun on kyse komiteoiden ja asiantuntijaryhmien kokouksista aiheutuvista menoista

(euroina)

>TAULUKON PAIKKA>