31.3.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 87/229

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/583,

annettu 14 päivänä heinäkuuta 2016,

rahoitusvälineiden markkinoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä kauppapaikoille ja sijoituspalveluyrityksille joukkovelkakirjalainojen, strukturoitujen rahoitustuotteiden, päästöoikeuksien ja johdannaisten osalta asetettavia avoimuusvaatimuksia koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon rahoitusvälineiden markkinoista sekä asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 15 päivänä toukokuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 (1) ja erityisesti sen 1 artiklan 8 kohdan, 9 artiklan 5 kohdan, 11 artiklan 4 kohdan, 21 artiklan 5 kohdan ja 22 artiklan 4 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Laaja avoimuus on olennaisen tärkeää sen varmistamiseksi, että sijoittajat saavat riittävästi tietoa joukkovelkakirjalainoja, strukturoituja rahoitustuotteita, päästöoikeuksia ja johdannaisia koskevien todellisten ja mahdollisten liiketoimien tosiasiallisesta määrästä. Tässä yhteydessä ei ole merkitystä sillä, toteutetaanko liiketoimet säännellyillä markkinoilla, monenkeskisissä kaupankäyntijärjestelmissä, organisoiduissa kaupankäyntijärjestelmissä, kauppojen sisäisten toteuttajien välityksellä vai näiden järjestelmien ulkopuolella. Tämän korkean avoimuuden tason tulisi luoda tasapuoliset toimintaolosuhteet kauppapaikoille, jotta tiettyjen rahoitusvälineiden hinnanmuodostusprosessi ei häiriinny likviditeetin hajanaisuuden vuoksi ja jotta sijoittajille ei koidu tästä haittaa.

(2)

Samalla on olennaisen tärkeää tunnustaa, että joissakin olosuhteissa olisi voitava myöntää vapautuksia kauppaa edeltävistä avoimuusvaatimuksista tai lykkäyksiä kaupan jälkeisten avoimuusvaatimusten soveltamiseen, jotta likviditeetti ei heikentyisi niiden vaatimusten tahattomana seurauksena, joissa edellytetään liiketoimien ja siten myös riskipositioiden julkistamista. Sen vuoksi on aiheellista täsmentää, missä olosuhteissa voidaan myöntää vapautuksia kauppaa edeltävistä avoimuusvaatimuksista ja lykkäyksiä kaupan jälkeisten avoimuusvaatimusten soveltamiseen.

(3)

Tämän asetuksen säännökset ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa, sillä niissä täsmennetään kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset avoimuusvaatimukset, joita sovelletaan muiden kuin oman pääoman ehtoisten rahoitusvälineiden kaupankäyntiin. Jotta nämä säännökset, joiden pitäisi tulla voimaan samaan aikaan, olisivat linjassa keskenään ja jotta sidosryhmien ja erityisesti asianomaisten velvoitteiden soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden olisi helpompi saada näistä säännöksistä kattava käsitys, on tarpeen sisällyttää nämä tekniset sääntelystandardit yhteen asetukseen.

(4)

Jos toimivaltaiset viranomaiset myöntävät vapautuksia kauppaa edeltävistä avoimuusvaatimuksista tai antavat luvan lykätä kaupan jälkeisten vaatimusten soveltamista, niiden pitäisi kohdella kaikkia säänneltyjä markkinoita, monenkeskisiä kaupankäyntijärjestelmiä, organisoituja kaupankäyntijärjestelmiä ja kauppapaikkojen ulkopuolella kauppaa käyviä sijoituspalveluyrityksiä tasapuolisesti ja syrjimättömästi.

(5)

On aiheellista selventää joitakin teknisiä termejä. Kyseiset termit on tarpeen määritellä sen varmistamiseksi, että tässä asetuksessa olevia säännöksiä sovelletaan unionissa yhdenmukaisesti. Tämä edistäisi myös unionin finanssimarkkinoita koskevan yhteisen säännöstön laatimista. Näiden määritelmien yksinomaisena tarkoituksena on vahvistaa muita kuin oman pääoman ehtoisia rahoitusvälineitä koskevat avoimuusvaatimukset, ja ne on tarkoitettu ainoastaan helpottamaan tämän asetuksen ymmärtämistä.

(6)

Tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvat ETC-tuotteet (exchange-traded commodities) ja ETN-tuotteet (exchange-traded notes) olisi katsottava velkainstrumenteiksi niiden oikeudellisen rakenteen vuoksi. Koska niillä kuitenkin käydään kauppaa samaan tapaan kuin ETF-tuotteilla (exchange-traded funds), tulisi niihin soveltaa samankaltaista avoimuusjärjestelmää kuin ETF-tuotteisiin.

(7)

Asetuksen (EU) N:o 600/2014 mukaisesti useiden sellaisten rahoitusvälineiden, joille ei ole likvidejä markkinoita, olisi katsottava kuuluvan kauppaa edeltäviä avoimuusvaatimuksia koskevan vapautuksen piiriin. Tätä vaatimusta tulisi lisäksi soveltaa sellaisiin määritysvelvollisuuden piiriin kuuluviin johdannaisiin, jotka eivät kuulu kaupankäyntivelvollisuuden piiriin, ja sellaisiin joukkovelkakirjalainoihin, johdannaisiin, strukturoituihin rahoitustuotteisiin ja päästöoikeuksiin, jotka eivät ole likvidejä.

(8)

Kauppapaikan, joka käyttää tarjouspyyntöjärjestelmää, olisi julkistettava sitovat osto- ja myyntihinnat tai toteutuskelpoiset kiinnostuksenilmaukset sekä kyseisillä hinnoilla ilmenevä kaupankäyntihalukkuus viimeistään sinä ajankohtana, jona pyynnön esittäjä pystyy toteuttamaan liiketoimen järjestelmän sääntöjen mukaisesti. Näin pyritään varmistamaan, että jäsenet tai osapuolet, jotka ensimmäiseksi antavat hintatarjouksensa pyynnön esittäjälle, eivät joudu epäedulliseen asemaan.

(9)

Suurin osa likvideistä katetuista joukkovelkakirjalainoista on yksityishenkilöille asunnon ostamisen yhteydessä nostettavaa lainaa varten myönnettyjä kiinnitystodistuksia, joiden keskimääräinen arvo liittyy suoraan lainan arvoon. Katettujen joukkovelkakirjalainojen markkinoilla likviditeetintarjoajat varmistavat, että ammattimaiset sijoittajat, jotka käyvät kauppaa suurilla volyymeillä, täsmäytetään asunnonomistajien kanssa, jotka käyvät kauppaa pienillä volyymeillä. Jotta voitaisiin välttää markkinahäiriöt ja asiaan liittyvät haitat asunnonomistajille, liiketoimet, jotka ovat suurempia kuin rahoitusvälineen ominaiskoko ja joiden osalta likviditeetintarjoajat voidaan vapauttaa kauppaa edeltävistä avoimuusvaatimuksista, tulisi asettaa kaupan kokoon, jonka alapuolelle jää 40 prosenttia liiketoimista, sillä tämänkokoisen kaupan voidaan katsoa edustavan asunnon keskihintaa.

(10)

Tiedot, jotka on asetettava saataville niin reaaliaikaisesti kuin mahdollista, olisi asetettava saataville niin nopeasti kuin teknisesti mahdollista. Tässä yhteydessä oletetaan, että asianomaisen markkinoiden ylläpitäjän, hyväksytyn julkistamisjärjestelyn tai asianomaisen sijoituspalveluyrityksen toiminta on riittävän tehokasta ja että se on sijoittanut riittävästi varoja järjestelmiin. Tiedot saa julkistaa lähellä vahvistettua enimmäisaikarajaa ainoastaan poikkeustapauksissa, joissa käytettävissä olevat järjestelmät eivät mahdollista tietojen julkistamista nopeammin.

(11)

Sijoituspalveluyritysten tulisi julkistaa tiedot kauppapaikan ulkopuolella toteutuneista liiketoimista hyväksytyn julkistamisjärjestelyn välityksellä. Tässä asetuksessa tulisi vahvistaa, millä tavalla sijoituspalveluyritykset raportoivat liiketoimistaan hyväksytyille julkistamisjärjestelyille, ja sitä tulisi soveltaa yhdessä komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/571 (2) kanssa.

(12)

Asetuksessa (EU) N:o 600/2014 säädetään mahdollisuudesta täsmentää kaupan jälkeisten julkistamisvaatimusten soveltamista liiketoimiin, jotka on toteutettu kahden sijoituspalveluyrityksen, mukaan lukien kauppojen sisäiset toteuttajat, välillä ja jotka koskevat joukkovelkakirjalainoja, strukturoituja rahoitustuotteita, päästöoikeuksia ja johdannaisia ja joiden määräytymisperusteena on muu seikka kuin vallitseva markkinahinta, esimerkiksi vakuuksien kaltaisten rahoitusvälineiden siirto. Kyseiset liiketoimet eivät vaikuta hinnanmuodostusprosessiin eivätkä hämärrä sijoittajien näkemyksiä tai estä liiketoimien parasta mahdollista toteuttamista. Siksi tässä asetuksessa täsmennetään liiketoimet, jotka määritetään muiden seikkojen kuin vallitsevan markkinahinnan perusteella ja joita koskevia tietoja ei tulisi julkistaa.

(13)

Sijoituspalveluyritykset toteuttavat usein omaan tai asiakkaidensa lukuun johdannaisia ja muita rahoitusvälineitä tai varoja koskevia liiketoimia, jotka koostuvat useista toisiinsa liittyvistä ja toisistaan riippuvista kaupoista. Tällaisen liiketoimikokonaisuuden ansiosta sijoituspalveluyritykset ja niiden asiakkaat voivat hallita paremmin riskejään: liiketoimikokonaisuuden kunkin osan hinta kuvastaa liiketoimikokonaisuuden yleistä riskiprofiilia eikä kunkin yksittäisen osan vallitsevaa markkinahintaa. Liiketoimikokonaisuudessa voi olla kyse liiketoimesta, joka koskee johdannaissopimusta tai muuta rahoitusvälinettä ja edellyttää kohteena olevan fyysisen hyödykkeen vastaavan määrän samanaikaista toteuttamista (exchange for physicals – EFP), kauppapaikoilla toteutuneista kaupankäyntistrategioista tai tiettyä tarkoitusta varten suunnitellusta liiketoimikokonaisuudesta. On tärkeää ottaa nämä erityispiirteet huomioon kalibroitaessa sovellettavaa tietojärjestelmää. Sen vuoksi on aiheellista täsmentää tämän asetuksen soveltamista varten edellytykset, joissa liiketoimikokonaisuuteen voidaan soveltaa lykkäystä kaupan jälkeisistä avoimuusvaatimuksista. Tällaisia järjestelyjä ei tulisi soveltaa liiketoimiin, joilla suojataan rahoitusvälineitä, jotka toteutetaan osana tavanomaista liiketoimintaa.

(14)

EFP on kiinteä osa rahoitusmarkkinoita. Sen avulla markkinaosapuolet voivat järjestää ja toteuttaa pörssilistattuja johdannaisliiketoimia, jotka liittyvät suoraan liiketoimeen kohde-etuuden fyysisillä markkinoilla. Niitä käytetään laajalti, ja niihin osallistuu useita toimijoita, kuten maanviljelijöitä, tuottajia, valmistajia ja raaka-aineiden jalostajia. EFP-liiketoimia käytetään yleensä silloin, kun fyysisen hyödykkeen myyjä haluaa sulkea vastaavan suojauspositionsa johdannaissopimuksessa fyysisen hyödykkeen ostajan kanssa, jos myös ostajalla on vastaava suojauspositio samassa johdannaissopimuksessa. Näin ollen EFP helpottaa sellaisten suojauspositioiden tehokasta sulkemista, jotka eivät ole enää tarpeen.

(15)

Kauppapaikkaa koskevien sääntöjen ulkopuolella toteutuneiden liiketoimien osalta on tärkeää selkeyttää, mikä sijoituspalveluyritys julkistaa liiketoimen tapauksissa, joissa molemmat liiketoimen osapuolet ovat unioniin sijoittautuneita sijoituspalveluyrityksiä, jotta voidaan varmistaa, ettei liiketoimia julkisteta kahta kertaa. Siksi myyjän asemassa olevan sijoituspalveluyrityksen tulisi aina vastata liiketoimen julkistamisesta, paitsi jos vain yksi vastapuolista on kauppojen sisäinen toteuttaja ja ostava osapuoli.

(16)

Tapauksissa, joissa vain yksi vastapuolista on kauppojen sisäinen toteuttaja ja samalla myös ostava yritys rahoitusvälineen osalta, kyseisen yrityksen tulisi vastata liiketoimen julkistamisesta, koska sen asiakkailla on tällaisia odotuksia ja koska sillä on paremmat edellytykset ilmoittaa ilmoituskentässä asemansa kauppojen sisäisenä toteuttajana. Jotta voidaan varmistaa, että liiketoimi julkistetaan vain kerran, kauppojen sisäisen toteuttajan tulisi ilmoittaa toiselle osapuolelle julkistavansa liiketointa koskevat tiedot.

(17)

On tärkeää säilyttää nykyiset liiketoimien julkistamista koskevat standardit niin sanottujen back-to-back-kauppojen osalta, jotta yksittäisiä liiketoimia ei julkisteta useina liiketoimina ja jotta voidaan taata oikeusvarmuus siitä, mikä sijoituspalveluyritys vastaa liiketoimen julkistamisesta. Siksi kaksi täsmäytettyä kauppaa, jotka yksi ja sama välikäsi toteuttaa samaan aikaan ja samaan hintaan, tulisi julkistaa yhtenä ainoana liiketoimena.

(18)

Asetuksen (EU) N:o 600/2014 mukaisesti toimivaltaiset viranomaiset voivat vaatia lisätietojen julkistamista, kun tietojen julkistamista on lykätty, tai pidentää lykkäyskautta. Jotta tässä asetuksessa olevia säännöksiä sovellettaisiin koko unionissa yhdenmukaisesti, on tarpeen vahvistaa kehys niille edellytyksille ja perusteille, joiden mukaisesti toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia täydentäviä lykkäämisiä.

(19)

Muiden kuin oman pääoman ehtoisten rahoitusvälineiden, erityisesti johdannaisten, kauppa on luonteeltaan usein jaksoittaista, ja se altistuu säännöllisesti kaupankäyntimallien muutoksille. Tästä syystä ei olisi tarkoituksenmukaista määrittää staattisesti rahoitusvälineitä, joille ei ole likvidejä markkinoita, eikä eri kynnysarvoja, joilla pyritään kalibroimaan kauppaa edeltäviä ja kaupan jälkeisiä avoimuusvaatimuksia, antamatta mahdollisuutta korjata likviditeettiasemaa ja kynnysarvoja kaupankäyntimallien mukaan. Siksi on aiheellista vahvistaa menetelmät ja parametrit, joita tarvitaan säännöllisin väliajoin likviditeettiarvioinnin toteuttamiseksi ja kynnysarvojen laskemiseksi, jotta voidaan soveltaa vapautuksia kauppaa edeltävistä avoimuusvaatimuksista ja lykkäyksiä kaupan jälkeisiin avoimuusvaatimuksiin.

(20)

Sen varmistamiseksi, että vapautuksia kauppaa edeltävistä avoimuusvaatimuksista ja lykkäyksiä kaupan jälkeisiin avoimuusvaatimuksiin sovelletaan yhdenmukaisesti, on välttämätöntä laatia yhtenäiset säännöt, jotka koskevat niiden tietojen sisältöä ja esittämistiheyttä, joita toimivaltaiset viranomaiset voivat edellyttää kauppapaikoilta, hyväksytyiltä julkistamisjärjestelyiltä ja konsolidoiduilta kauppatietojen tarjoajilta avoimuustarkoituksiin. On myös välttämätöntä täsmentää menetelmät, joilla lasketaan kynnysarvot ja laatia tietojen julkistamista koskevat yhtenäiset säännöt koko unionissa. Sääntöjä, jotka koskevat erityistä menetelmää ja tietoja, joita tarvitaan laskelmien tekemiseksi muihin kuin oman pääoman ehtoisiin rahoitusvälineisiin sovellettavan avoimuusjärjestelmän täsmentämistä varten, olisi sovellettava yhdessä komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/577 (3) kanssa, jossa vahvistetaan kauppapaikoille, hyväksytyille julkistamisjärjestelyille ja konsolidoitujen kauppatietojen tarjoajille osoitettavien tietopyyntöjen sisältöön ja esittämistiheyteen liittyvät yhteiset osat avoimuuden takaamiseksi ja muita laskelmia varten.

(21)

Muiden joukkovelkakirjalainojen kuin ETC- ja ETN-tuotteiden osalta alle 100 000 euron arvoiset liiketoimet olisi jätettävä kauppaa edeltävien ja kaupan jälkeisten avoimuusvelvoitteiden kynnysrajoja koskevien laskelmien ulkopuolelle, sillä ne katsotaan kooltaan pieniksi. Kooltaan pieniin liiketoimiin tulisi kaikissa tapauksissa soveltaa uutta avoimuusjärjestelmää, ja kynnysarvot, jotka johtavat vapautukseen tai lykkäykseen avoimuusvaatimusten osalta, tulisi asettaa tämän tason yläpuolelle.

(22)

Asetuksessa (EU) N:o 600/2014 säädetyistä avoimuusvaatimuksista myönnettävällä poikkeuksella pyritään varmistamaan, ettei tietojen julkistaminen liiketoimista vaaranna sellaisten toimien tehokkuutta, joita eurojärjestelmä toteuttaa pääasiallisten tehtäviensä suorittamiseksi (kyseisistä tehtävistä määrätään Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen liitetyssä Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännössä, jäljempänä ’perussääntö’) ja joita toteutetaan vastaavien kansallisten säännösten mukaisesti Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ) jäsenten osalta jäsenvaltioissa, joiden valuutta on muu kuin euro. Tehokkuus perustuu liiketoimien luottamuksellisuuteen ja oikea-aikaisuuteen. On olennaisen tärkeää, että keskuspankit voivat valvoa sitä, julkistetaanko niiden toimista tietoja, ja jos julkistetaan, milloin ja miten, jotta voidaan maksimoida haluttu vaikutus ja rajoittaa mahdollisia tahattomia vaikutuksia markkinoille. Siksi olisi voitava taata oikeusvarmuus EKPJ:n jäsenille ja niiden vastapuolille avoimuusvaatimuksista myönnettävien vapautusten soveltamisalan osalta.

(23)

EKPJ:n pääasiallisiin vastuualueisiin perussopimukseen ja perussäännön mukaisesti sekä EKPJ:n jäsenten vastaavien kansallisten säännösten mukaisesti niissä jäsenvaltioissa, joiden valuutta on muu kuin euro, kuuluu valuuttapolitiikan harjoittaminen. Siihen sisältyy valuuttavarantojen hallussapito ja hoito riittävien likvidien varojen varmistamiseksi valuuttapoliittisten toimenpiteiden toteuttamista varten. Avoimuusvaatimusten soveltaminen valuuttavarantojen hoitoon saattaa aiheuttaa tahattomia signaaleja markkinoille, mikä saattaa vaikuttaa haitallisesti valuuttapolitiikkaan eurojärjestelmässä ja EKPJ:n jäseniin niissä jäsenvaltioissa, joiden valuutta on muu kuin euro. Samankaltaisia huolenaiheita saattaa tapauskohtaisesti liittyä myös valuuttavarantojen hoitoon raha- ja rahoitusvakauspoliittisten toimenpiteiden yhteydessä.

(24)

Kun on kyse liiketoimista, joissa vastapuoli on EKPJ:n jäsen, avoimuusvaatimuksista myönnettäviä poikkeuksia ei tulisi soveltaa liiketoimiin, jotka EKPJ:n jäsen toteuttaa osana omaa sijoitustoimintaansa. Tämän tulisi koskea myös toimenpiteitä, jotka toteutetaan hallinnollisia tarkoituksia varten tai EKPJ:n jäsenen henkilöstöä varten, mukaan lukien liiketoimet, jotka toteutetaan henkilöstön eläkejärjestelmän hallinnoimiseksi, perussäännön 24 artiklan mukaisesti.

(25)

Avoimuusvaatimusten soveltamisen tilapäistä keskeyttämistä tulisi soveltaa vain poikkeustilanteissa, joissa ilmenee likviditeetin merkittävää alenemista jossakin rahoitusvälineen luokassa objektiivisten ja mitattavien seikkojen perusteella. On välttämätöntä erottaa toisistaan luokat, jotka jo alun perin on määritelty luokiksi, joille on likvidit markkinat, ja luokat, jotka jo alun perin on määritelty luokiksi, joille niitä ei ole. Tämä johtuu siitä, että merkittävää alenemista tapahtuu suhteellisesti helpommin luokassa, joka jo on määritelty epälikvidiksi. Siksi avoimuusvaatimusten soveltamisen tilapäistä keskeyttämistä sellaisten rahoitusvälineiden osalta, jotka on määritelty luokiksi, joille ei ole likvidejä markkinoita, tulisi soveltaa vain, jos alenemista on tapahtunut suhteellisesti korkeampaan kynnysarvoon nähden.

(26)

Asetuksella (EU) N:o 600/2014 perustettu kauppaa edeltävän ja kaupan jälkeisen vaiheen avoimuusjärjestelmä olisi kalibroitava asianmukaisesti markkinoiden mukaiseksi, ja sitä olisi sovellettava yhdenmukaisella tavalla koko unionissa. Siksi on olennaisen tärkeää vahvistaa tarvittavat laskelmat, mukaan lukien laskentajaksot ja -menetelmät. Markkinoita vääristävien vaikutusten välttämiseksi tässä asetuksessa määritettyjen laskentajaksojen avulla tulisi varmistaa, että järjestelmän sovellettavat kynnysarvot päivitetään sopivin väliajoin, jotta ne vastaavat markkinaolosuhteita. On myös aiheellista säätää laskelmien tulosten keskitetystä julkistamisesta, jotta ne asetetaan kaikkien finanssialan markkinaosapuolten ja toimivaltaisten viranomaisten saataville unionissa yhteen paikkaan ja helposti käytettävällä tavalla. Tätä tarkoitusta varten toimivaltaisten viranomaisten tulisi ilmoittaa laskelmiensa tulokset EAMV:lle, jonka puolestaan tulisi julkistaa kyseiset laskelmat verkkosivustollaan.

(27)

Uusien avoimuusvaatimusten sujuvan täytäntöönpanon varmistamiseksi on aiheellista ottaa avoimuussäännökset käyttöön vaiheittain. Likviditeetin kynnysarvoa ”keskimääräinen päivittäinen kauppojen lukumäärä”, jota käytetään sellaisten joukkovelkakirjalainojen määritykseen, joille on likvidit markkinat, tulisi korjata vaiheittain.

(28)

EAMV:n tulisi toimittaa komissiolle vuosittain asetuksen (EU) N:o 600/2014 soveltamispäivää seuraavan vuoden heinäkuun 30 päivään mennessä arvio likviditeetin kynnysarvosta, jolla määritetään kauppaa edeltävät avoimuusvaatimukset asetuksen (EU) N:o 600/2014 8 ja 9 artiklan mukaisesti, sekä tarvittaessa tarkistetut tekniset sääntelystandardit likviditeetin kynnysarvon korjaamiseksi.

(29)

Myös rahoitusvälineen ominaiskoon määrityksessä käytettäviä kaupankäynnin prosenttipisteitä, jotka mahdollistavat vapautuksen kauppaa edeltävistä avoimuusvaatimuksista muiden kuin oman pääoman ehtoisten rahoitusvälineiden osalta, tulisi korjata vaiheittain.

(30)

Tätä varten EAMV:n tulisi vuosittain toimittaa komissiolle arvio vapautuksen kynnysarvoista ja tarvittaessa tarkistetut sääntelystandardit vapautusta koskevan kynnysarvon korjaamiseksi muiden kuin oman pääoman ehtoisten rahoitusvälineiden osalta.

(31)

Avoimuusvaatimuksia koskevien laskelmien yhteydessä tarvitaan viitetietoja, jotta voidaan määrittää, mihin omaisuusluokan alaluokkaan kukin rahoitusväline kuuluu. Siksi on välttämätöntä edellyttää, että kauppapaikat toimittavat tietoja, joilla täydennetään komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2017/585 (4) vaadittuja tietoja.

(32)

Sellaisten rahoitusvälineiden määrittäminen, joille ei ole likvidejä markkinoita valuuttajohdannaisten osalta, edellyttää laadullista arviota, jos saatavilla ei ole tietoja perusteellisen määrällisen analyysin tekemiseksi markkinoista kokonaisuudessaan. Tämän seurauksena valuuttajohdannaiset katsotaan tässä asetuksessa sellaisiksi, joille ei ole likvidejä markkinoita, kunnes saatavilla on laadukkaampia tietoja.

(33)

Jotta uudet avoimuussäännöt voitaisiin ottaa käyttöön mahdollisimman pian, markkinaosapuolten tulisi toimittaa laskentaa ja julkistamista varten tietoja rahoitusvälineistä, joille ei ole likvidejä markkinoita, ja toimeksiantojen koosta, kun toimeksiannot ovat kooltaan suuria tai rahoitusvälineelle määritettyä ominaiskokoa suurempia, hyvissä ajoin ennen asetuksen (EU) N:o 600/2014 soveltamispäivää.

(34)

Johdonmukaisuuden vuoksi ja rahoitusmarkkinoiden sujuvan toiminnan varmistamiseksi on tarpeen, että tätä asetusta ja asetuksen (EU) N:o 600/2014 säännöksiä sovelletaan samasta päivämäärästä alkaen. Avoimuutta koskevan uuden sääntelykehyksen saumattoman toiminnan varmistamiseksi eräitä tämän asetuksen säännöksiä olisi kuitenkin sovellettava asetuksen voimaantulopäivästä.

(35)

Tämä asetus perustuu teknisten sääntelystandardien luonnoksiin, jotka EAMV on toimittanut komissiolle.

(36)

EAMV on järjestänyt avoimia julkisia kuulemisia tämän asetuksen perustana olevista teknisten sääntelystandardien luonnoksista, analysoinut niihin mahdollisesti liittyviä kustannuksia ja hyötyjä sekä pyytänyt lausunnon Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1095/2010 (5) 37 artiklalla perustetulta arvopaperimarkkina-alan osallisryhmältä,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

I LUKU

MÄÄRITELMÄT

1 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan

1)

’liiketoimikokonaisuudella’

a)

johdannaissopimusta tai muuta rahoitusvälinettä koskevaa liiketoimea, joka edellyttää kohteena olevan fyysisen hyödykkeen vastaavaa määrää koskevan liiketoimen samanaikaista toteuttamista (Exchange for Physical – EFP); tai

b)

liiketoimea, joka koskee rahoitusvälineen vähintään kahden osan toteuttamista ja

i)

joka toteutetaan kahden tai useamman vastapuolen välillä;

ii)

jossa liiketoimen kuhunkin osaan sisältyy merkittävä taloudellinen tai rahoituksellinen riski, joka liittyy myös kaikkiin muihin osiin,

iii)

jossa kunkin osan toteuttaminen tapahtuu samanaikaisesti ja riippuu kaikkien muiden osien toteuttamisesta;

2)

’tarjouspyyntöjärjestelmällä’ kaupankäyntijärjestelmää, joka täyttää seuraavat edellytykset:

a)

jäsen tai osallistuja antaa tarjouksen tai tarjoukset vastauksena tarjouspyyntöön, jonka on jättänyt yksi tai useampi muu jäsen tai osapuoli;

b)

tarjouksen voi toteuttaa ainoastaan tarjouspyynnön jättänyt jäsen tai osapuoli;

c)

tarjouspyynnön jättänyt jäsen tai markkinaosapuoli voi toteuttaa liiketoimen hyväksymällä sille pyynnöstä annetun tarjouksen tai annetut tarjoukset;

3)

’huutokauppajärjestelmällä’ kaupankäyntijärjestelmää, jossa jäsenten väliset liiketoimet järjestetään huutokauppaneuvottelulla.

II LUKU

KAUPPAA EDELTÄVÄ AVOIMUUS SÄÄNNELLYILLÄ MARKKINOILLA, MONENKESKISISSÄ KAUPANKÄYNTIJÄRJESTELMISSÄ JA ORGANISOIDUISSA KAUPANKÄYNTIJÄRJESTELMISSÄ

2 artikla

Kauppaa edeltävät avoimuusvaatimukset

(Asetuksen (EU) N:o 600/2014 8 artiklan 1 ja 2 kohta)

Kauppapaikkaa ylläpitävien markkinoiden ylläpitäjien ja sijoituspalveluyritysten on julkistettava osto- ja myyntihintojen tai hintatarjousten vaihteluväli sekä kyseisillä hinnoilla ilmenevä kaupankäyntihalukkuus käyttämänsä kauppajärjestelmän tyypin ja niiden tietovaatimusten mukaisesti, jotka vahvistetaan liitteessä I.

3 artikla

Kooltaan suuret toimeksiannot

(Asetuksen (EU) N:o 600/2014 9 artiklan 1 kohdan a alakohta)

Toimeksianto on kooltaan suuri tavanomaiseen markkinakokoon verrattuna, kun se on toimeksiannon toteuttamishetkellä tai toimeksiantoon tehtyjen muutosten seurauksena vähintään yhtä suuri kuin 13 artiklassa vahvistetun menetelmän mukaisesti määritetty vähimmäiskoko.

4 artikla

Toimeksiantojen hallinnointijärjestelmässä säilytettävien toimeksiantojen tyyppi ja vähimmäiskoko

(Asetuksen (EU) N:o 600/2014 9 artiklan 1 kohdan a alakohta)

1.   Sellaisen toimeksiannon tyyppi, jota säilytetään toimeksiantojen hallinnointijärjestelmässä kauppapaikassa myöhempää julkistamista varten ja joka voidaan vapauttaa kauppaa edeltävistä avoimuusvaatimuksista, on toimeksianto, joka

a)

on tarkoitus julkistaa kauppapaikan ylläpitämässä tarjouskirjassa ja joka on riippuvainen objektiivisista edellytyksistä, jotka määritetään etukäteen käyttämällä järjestelmän protokollia;

b)

ei ole vuorovaikutuksessa muiden kaupankäynti-intressien kanssa ennen sen julkistamista kauppapaikan ylläpitämässä tarjouskirjassa;

c)

tarjouskirjassa julkistamisen jälkeen on vuorovaikutuksessa muiden toimeksiantojen kanssa niiden sääntöjen mukaisesti, jotka koskevat kyseisen tyyppisiä toimeksiantoja julkistamisajankohtana.

2.   Sellaisen toimeksiannon vähimmäiskoko, jota säilytetään toimeksiantojen hallinnointijärjestelmässä kauppapaikassa myöhempää julkistamista varten ja joka voidaan vapauttaa kauppaa edeltävistä avoimuusvaatimuksista, on toteutushetkellä ja mahdollisten muutosten jälkeen jompikumpi seuraavista:

a)

jäävuoritoimeksiannon osalta vähintään 10 000 euroa;

b)

kaikkien muiden toimeksiantojen osalta vähintään se pienin kaupankäyntikelpoinen määrä, jonka järjestelmä ylläpitäjä on määrittänyt etukäteen sääntöjensä ja protokolliensa mukaisesti.

3.   Edellä 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua jäävuoritoimeksiantoa pidetään rajahintatoimeksiantona, joka koostuu julkistetusta toimeksiannosta, joka koskee tiettyä osaa määrästä, ja julkistamattomasta toimeksiannosta, joka koskee loppuosaa määrästä, missä yhteydessä julkistamaton määrä voidaan toteuttaa vasta sen jälkeen, kun se on merkitty tarjouskirjaan uutena julkistettuna toimeksiantona.

5 artikla

Rahoitusvälineen ominaiskoko

(Asetuksen (EU) N:o 600/2014 8 artiklan 4 kohta ja 9 artiklan 1 kohdan b alakohta)

1.   Toteutuskelpoinen kiinnostuksenilmaus ylittää rahoitusvälineen ominaiskoon, kun se on toteutushetkellä tai mahdollisten muutosten jälkeen vähintään yhtä suuri kuin vähimmäiskoko, joka tällaiselle toteutuskelpoiselle kiinnostuksenilmaukselle on määritetty 13 artiklassa vahvistetun menetelmän mukaisesti.

2.   Sellaisten toteutuskelpoisten kiinnostuksenilmausten alustavien kauppaa edeltävien hintojen, jotka ovat suurempia kuin 1 kohdan mukainen rahoitusvälineen ominaiskoko ja pienempiä kuin 3 artiklan mukainen asiaa koskeva suuri koko, katsotaan olevan lähellä hintoja, joilla ilmenee kaupankäyntihalukkuutta, kun kauppapaikka julkistaa

a)

parhaan saatavilla olevan hinnan;

b)

yksinkertaisen keskimääräisen hinnan; ja

c)

keskimääräisen hinnan painotettuna volyymillä, hinnalla, ajankohdalla tai määrällä, joka koskee toteutuskelpoisia kiinnostuksenilmauksia.

3.   Kauppapaikkaa ylläpitävien markkinoiden ylläpitäjien ja sijoituspalveluyritysten on julkistettava kauppaa edeltävien hintojen laskentamenetelmä ja julkistamisajankohta ilmoittaessaan ja päivittäessään viitteellisiä kauppaa edeltäviä hintoja.

6 artikla

Rahoitusvälinelajit, joille ei ole likvidejä markkinoita

(Asetuksen (EU) N:o 600/2014 9 artiklan 1 kohdan c alakohta)

Rahoitusvälineelle tai rahoitusvälilajille ei katsota olevan likvidejä markkinoita, jos näin täsmennetään 13 artiklassa vahvistetun menetelmän mukaisesti.

III LUKU

KAUPPAPAIKKOJEN JA KAUPPAPAIKAN ULKOPUOLELLA KAUPPAA KÄYVIEN SIJOITUSPALVELUYRITYSTEN KAUPAN JÄLKEISET AVOIMUUSVAATIMUKSET

7 artikla

Kaupan jälkeiset avoimuusvaatimukset

(Asetuksen (EU) N:o 600/2014 10 artiklan 1 kohta sekä 21 artiklan 1 ja 5 kohta)

1.   Kauppapaikkaa koskevien sääntöjen ulkopuolella kauppaa käyvien sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkaa ylläpitävien markkinoiden ylläpitäjien ja sijoituspalveluyritysten on julkistettava liitteessä II olevissa taulukoissa 1 ja 2 vahvistetut tiedot kunkin liiketoimen osalta ja käytettävä soveltuvia merkintöjä niistä merkinnöistä, jotka luetellaan liitteessä II olevassa taulukossa 3.

2.   Kun aiemmin julkistettu kauppaa koskeva ilmoitus peruutetaan, kauppapaikan ulkopuolella kauppaa käyvien sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkaa ylläpitävien markkinoiden ylläpitäjien ja sijoituspalveluyritysten on julkistettava uusi kauppaa koskeva ilmoitus, joka sisältää kaikki alkuperäisen kauppaa koskevan ilmoituksen tiedot sekä peruutusmerkinnän liitteessä II olevan taulukon 3 mukaisesti.

3.   Kun aiemmin julkistettua, kauppaa koskevaa ilmoitusta muutetaan, kauppapaikan ulkopuolella kauppaa käyvien sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkaa ylläpitävien markkinoiden ylläpitäjien ja sijoituspalveluyritysten on julkistettava seuraavat tiedot:

a)

uusi kauppaa koskeva ilmoitus, joka sisältää kaikki alkuperäisen kauppaa koskevan ilmoituksen tiedot sekä peruutusmerkinnän liitteessä II olevan taulukon 3 mukaisesti;

b)

uusi kauppaa koskeva ilmoitus, joka sisältää kaikki alkuperäisen kauppaa koskevan ilmoituksen tiedot tarvittavine korjauksineen sekä muutosmerkinnän liitteessä II olevan taulukon 3 mukaisesti.

4.   Kaupan jälkeiset tiedot on asetettava saataville niin reaaliaikaisesti kuin teknisesti mahdollista ja joka tapauksessa

a)

asetuksen (EU) N:o 600/2014 kolmena ensimmäisenä soveltamisvuonna 15 minuutin kuluessa kyseisen liiketoimen toteutumisesta;

b)

tämän jälkeen viiden minuutin kuluessa kyseisen liiketoimen toteutumista.

5.   Kun kahden sijoituspalveluyrityksen välinen liiketoimi toteutuu kauppapaikan sääntöjen ulkopuolella joko omaan tai asiakkaiden lukuun, ainoastaan se sijoituspalveluyritys, joka myy kyseisen rahoitusvälineen, julkistaa tiedot liiketoimesta hyväksytyn julkistamisjärjestelyn välityksellä.

6.   Poiketen siitä, mitä 5 kohdassa säädetään, sijoituspalveluyritys julkistaa liiketoimen hyväksytyn julkistamisjärjestelyn välityksellä ja ilmoittaa toteutetusta toimenpiteestä myyjälle vain siinä tapauksessa, jossa ainoastaan yksi osapuolista on kauppojen sisäinen toteuttaja kyseisen rahoitusvälineen osalta ja ostava osapuoli.

7.   Sijoituspalveluyritysten on toteutettava kaikki kohtuulliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että liiketoimi julkistetaan yhtenä ainoana liiketoimena. Tästä syystä kahta täsmäytettyä kauppaa, jotka yksi ja sama välikäsi toteuttaa samaan aikaan ja samaan hintaan, on pidettävä yhtenä ainoana liiketoimena.

8.   Liiketoimikokonaisuuteen liittyvät tiedot on julkistettava kunkin sen osan osalta niin reaaliaikaisesti kuin teknisesti mahdollista, ja tässä yhteydessä on otettava huomioon tarve kohdentaa hinnat yksittäisiin rahoitusvälineisiin ja käyttää liiketoimikokonaisuuden merkintää tai fyysisten hyödykkeiden kauppaa koskevan liiketoimen merkintää liitteessä II olevan taulukon 3 mukaisesti. Jos liiketoimikokonaisuuteen voidaan soveltaa julkistamisen lykkäämistä 8 artiklan mukaisesti, tiedot kaikista osista on asetettava saataville lykkäyskauden päätyttyä.

8 artikla

Liiketoimen julkistamisen lykkääminen

(Asetuksen (EU) N:o 600/2014 11 artiklan 1 ja 3 kohta sekä 21 artiklan 4 kohta)

1.   Kun toimivaltainen viranomainen antaa luvan lykätä liiketoimia koskevien tietojen julkistamista asetuksen (EU) N:o 600/2014 11 artiklan 1 kohdan mukaisesti, kauppapaikan ulkopuolella kauppaa käyvien sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkaa ylläpitävien markkinoiden ylläpitäjien ja sijoituspalveluyritysten on julkistettava kukin liiketoimi viimeistään kello 19.00 paikallista aikaa liiketoimen toteutuspäivää seuraavana toisena työpäivänä, edellyttäen että jokin seuraavista ehdoista täyttyy:

a)

liiketoimi on kooltaan suuri tavanomaiseen markkinakokoon verrattuna 9 artiklan mukaisesti;

b)

liiketoimi koskee rahoitusvälinettä tai rahoitusvälilajia, jolle ei ole likvidejä markkinoita 13 artiklassa määritetyn menetelmän mukaisesti;

c)

liiketoimi toteutetaan sijoituspalveluyrityksen – joka toimii omaan lukuun ja muiden kuin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU (6) 4 artiklan 1 kohdan 38 alakohdassa tarkoitettujen päämiehen lukuun täsmäytetyn kaupankäynnin periaatteiden mukaisesti – ja vastapuolen välillä, ja liiketoimi on suurempi kuin 10 artiklan mukainen rahoitusvälineen ominaiskoko;

d)

liiketoimi on liiketoimikokonaisuus, joka täyttää jonkin seuraavista perusteista:

i)

sen osista vähintään yksi on liiketoimi, joka koskee rahoitusvälinettä, jolle ei ole likvidejä markkinoita;

ii)

sen osista vähintään yksi on liiketoimi, joka koskee rahoitusvälinettä, joka kooltaan suuri tavanomaiseen markkinakokoon verrattuna 9 artiklan mukaisesti;

iii)

liiketoimi toteutetaan sijoituspalveluyrityksen – joka toimii omaan lukuun ja muiden kuin direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 1 kohdan 38 alakohdassa tarkoitettujen päämiehen lukuun täsmäytetyn kaupankäynnin periaatteiden mukaisesti – ja vastapuolen välillä, ja liiketoimi on suurempi kuin 10 artiklan mukainen rahoitusvälineen ominaiskoko.

2.   Kun 1 kohdassa tarkoitettu lykkäämisen määräaika päättyy, kaikki liiketointa koskevat tiedot on julkistettava, paitsi jos lykkäyskautta pidennetään tai se myönnetään toistaiseksi voimassa olevana 11 artiklan mukaisesti.

3.   Jos omaan tai asiakkaiden lukuun toimivien kahden sijoituspalveluyrityksen välinen liiketoimi toteutetaan kauppapaikkaa koskevien sääntöjen ulkopuolella, asianomaisen toimivaltaisen viranomaisen on sovellettavan lykkäysjärjestelmän määrittämiseksi oltava sen sijoituspalveluyrityksen suhteen toimivaltainen, joka vastaa kaupan julkistamisesta hyväksytyn julkistamisjärjestelyn välityksellä 7 artiklan 5, 6 ja 7 kohdan mukaisesti.

9 artikla

Kooltaan suuret liiketoimet

(Asetuksen (EU) N:o 600/2014 11 artiklan 1 kohdan a alakohta)

Liiketoimen katsotaan olevan kooltaan suuri tavanomaiseen markkinakokoon verrattuna, kun se on vähintään yhtä suuri kuin liiketoimen vähimmäiskoko, joka vahvistetaan 13 artiklassa tarkoitetun menetelmän mukaisesti.

10 artikla

Rahoitusvälineen ominaiskoko

(Asetuksen (EU) N:o 600/2014 11 artiklan 1 kohdan c alakohta)

Liiketoimen katsotaan ylittävän rahoitusvälineen ominaiskoon, kun se on vähintään yhtä suuri kuin liiketoimen vähimmäiskoko, joka vahvistetaan 13 artiklassa tarkoitetun menetelmän mukaisesti.

11 artikla

Avoimuusvaatimukset toimivaltaisen viranomaisen harkinnan mukaan myönnetyn julkistamisen lykkäämisen yhteydessä

(Asetuksen (EU) N:o 600/2014 11 artiklan 3 kohta)

1.   Kun toimivaltainen viranomainen käyttää valtuuksiaan julkistamisen lykkäämistä koskevan luvan yhteydessä asetuksen (EU) N:o 600/2014 11 artiklan 3 kohdan mukaisesti, sovelletaan seuraavaa:

a)

sovellettaessa asetuksen (EU) N:o 600/2014 11 artiklan 3 kohdan a alakohtaa toimivaltaisen viranomaisen on pyydettävä, että 8 artiklassa tarkoitetulta koko lykkäyskaudelta annetaan

i)

joko kaikki liiketoimea koskevat tiedot liitteessä II olevien taulukoiden 1 ja 2 mukaisesti, lukuun ottamatta volyymiä koskevia tietoja;

ii)

tai päivittäinen kooste liiketoimista, kun on kyse vähintään viidestä samana päivänä toteutetusta liiketoimesta, julkistettavaksi seuraavana työpäivänä ennen kello 9.00 paikallista aikaa;

b)

sovellettaessa asetuksen (EU) N:o 600/2014 11 artiklan 3 kohdan b alakohtaa toimivaltaisen viranomaisen on annettava lupa jättää julkistamatta yksittäisen liiketoimen volyymi neljän viikon pituisella pidennetyllä ajanjaksolla;

c)

kun on kyse muista kuin oman pääoman ehtoisista rahoitusvälineistä, jotka eivät ole valtion velkaa, ja sovellettaessa asetuksen (EU) N:o 600/2014 11 artiklan 3 kohdan c alakohtaa toimivaltaisen viranomaisen on neljän viikon pituisella pidennetyllä lykkäyskaudella annettava lupa julkistaa useita yhden kalenteriviikon aikana toteutuneita liiketoimia koostetusti seuraavana tiistaina ennen kello 9.00 paikallista aikaa;

d)

kun on kyse valtion velasta ja sovellettaessa asetuksen (EU) N:o 600/2014 11 artiklan 3 kohdan d alakohtaa toimivaltaisen viranomaisen on toistaiseksi annettava lupa julkistaa useita yhden kalenteriviikon aikana toteutuneita liiketoimia koostetusti seuraavana tiistaina ennen kello 9.00 paikallista aikaa.

2.   Kun 1 kohdan b alakohdan mukainen pidennetty lykkäysjakso päättyy, sovelletaan seuraavia vaatimuksia:

a)

kun on kyse rahoitusvälineistä, jotka eivät ole valtion velkaa, julkistetaan täydelliset tiedot kaikista yksittäisistä liiketoimista seuraavana työpäivänä ennen kello 9.00 paikallista aikaa;

b)

kun on kyse valtion velasta ja kun toimivaltaiset viranomaiset eivät sovella asetuksen (EU) N:o 600/2014 11 artiklan 3 kohdan b ja d alakohdassa tarkoitettuja vaihtoehtoja, julkistetaan asetuksen (EU) N:o 600/2014 11 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaisesti täydelliset tiedot kaikista yksittäisistä liiketoimista seuraavana työpäivänä ennen kello 9.00 paikallista aikaa;

c)

kun on kyse valtion velasta ja kun toimivaltaiset viranomaiset soveltavat asetuksen (EU) N:o 600/2014 11 artiklan 3 kohdan b ja d alakohdassa tarkoitettuja vaihtoehtoja, julkistetaan asetuksen (EU) N:o 600/2014 11 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaisesti tiedot useista saman kalenteriviikon aikana toteutuneista liiketoimista koostetusti neljällä viikolla pidennetyn lykkäyskauden päättymistä seuraavana tiistaina alkaen kyseisen kalenteriviikon viimeisestä päivästä ennen kello 9.00 paikallista aikaa.

3.   Kun on kyse rahoitusvälineistä, jotka eivät ole valtion velkaa, kaikki tiedot yksittäisistä liiketoimista on julkistettava neljän viikon kuluttua koostettujen tietojen julkistamisesta 1 kohdan c alakohdan mukaisesti ennen kello 9.00 paikallista aikaa.

4.   Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut päivittäisten tai viikoittaisten koosteiden on sisällettävä seuraavat tiedot joukkovelkakirjalainoista, strukturoiduista rahoitustuotteista, johdannaisista ja päästöoikeuksista kyseisen kalenterijakson kultakin päivältä tai viikolta:

a)

painotettu keskimääräinen hinta;

b)

kaupan kokonaisvolyymi liitteessä II olevan taulukon 4 mukaisesti;

c)

liiketoimien kokonaislukumäärä.

5.   Liiketoimet on yhdistettävä ISIN-koodien mukaan. Jos ISIN-koodia ei ole saatavilla, liiketoimet on yhdistettävä sen rahoitusvälinelajin tasolla, johon sovelletaan 13 artiklan mukaista likviditeettitestiä.

6.   Jos 1 kohdan c ja d alakohdissa sekä 2 ja 3 kohdissa määritetty julkistamiseen tarkoitettu arkipäivä ei ole työpäivä, julkistaminen voidaan tehdä seuraavana työpäivänä ennen kello 9.00 paikallista aikaa.

12 artikla

Kaupan jälkeisen avoimuuden soveltaminen tiettyihin kauppapaikan ulkopuolella toteutettuihin liiketoimiin

(Asetuksen (EU) N:o 600/2014 21 artiklan 1 kohta)

Asetuksen (EU) N:o 600/2014 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua liiketoimien volyymiä ja hintaa sekä niiden toteutuksen ajankohtaa koskevaa tietojen julkistamisvaatimusta ei sovelleta

a)

komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/590 (7) 2 artiklan 5 kohdassa lueteltuihin liiketoimiin;

b)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/65/EY (8) 2 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen rahastoyhtiöiden tai Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/61/EU (9) 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien toteuttamiin liiketoimiin, joissa rahoitusvälineiden tosiasiallinen omistajuus siirtyy yhdeltä yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavalta yritykseltä toiselle ja joissa liiketoimen osapuolena ei ole sijoituspalveluyritystä;

c)

liiketoimiin, jossa sijoituspalveluyritys välittää asiakkaan kaupan toiselle sijoituspalveluyritykselle tai vastaanottaa asiakkaan kaupan toiselta sijoituspalveluyritykseltä kaupan jälkeistä käsittelyä varten (give-up transaction tai give-in transaction);

d)

rahoitusvälineiden siirtoihin, kun on kyse esimerkiksi vakuuksista kahdenvälisissä liiketoimissa, keskusvastapuolen vakuusmarginaali- tai vakuusvaatimuksista ja keskusvastapuolen maksukyvyttömyyden hallinnointimenettelystä.

IV LUKU

KAUPPAA EDELTÄVÄÄ JA KAUPAN JÄLKEISTÄ AVOIMUUTTA KOSKEVAT YHTEISET SÄÄNNÖKSET

13 artikla

Menetelmät avoimuuslaskelmien suorittamiseen

(Asetuksen (EU) N:o 600/2014 9 artiklan 1 ja 2 kohta, 11 artiklan 1 kohta sekä 22 artiklan 1 kohta)

1.   Määritettäessä rahoitusvälineitä tai rahoitusvälinelajeja, joille ei ole likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, kaikkiin omaisuusluokkiin sovelletaan seuraavia menetelmiä:

a)

likviditeetin staattinen määrittäminen, kun on kyse

i)

arvopaperistettujen johdannaisten omaisuusluokasta liitteessä III olevan taulukon 4.1 mukaisesti,

ii)

seuraavista osakejohdannaisten omaisuusluokan alaluokista: indeksioptiot, osakeindeksifutuurit/-termiinit, osakeoptiot, osakefutuurit/-termiinit, ilmaisosakeoptiot, ilmaisosakefutuurit/-termiinit, volatiliteetti-indeksioptiot, volatiliteetti-indeksifutuurit/-termiinit, ETF-optiot, ETF-futuurit/-termiinit ja muut osakejohdannaiset liitteessä III olevan taulukon 6.1 mukaisesti,

iii)

valuuttajohdannaisten omaisuusluokasta liitteessä III olevan taulukon 8.1 mukaisesti,

iv)

muiden korkojohdannaisten, muiden hyödykejohdannaisten, muiden luottojohdannaisten, muiden C10-johdannaisten, muiden hinnanerosopimusten, muiden päästöoikeuksien ja muiden päästöoikeusjohdannaisten omaisuusluokasta liitteessä III olevien taulukoiden 5.1, 7.1, 9.1, 10.1, 11.1, 12.1 ja 13.1 mukaisesti;

b)

säännöllinen arviointi määrällisten ja tarvittaessa laadullisten likviditeettiperusteiden pohjalta, kun on kyse

i)

kaikista joukkovelkakirjalainatyypeistä, lukuun ottamatta ETC- ja ETN-tuotteita, liitteessä III olevan taulukon 2.1 mukaisesti sekä 17 artiklan 1 kohdan mukaisesti,

ii)

ETC- ja ETN-joukkovelkakirjalainatyypeistä liitteessä III olevan taulukon 2.4 mukaisesti,

iii)

korkojohdannaisten omaisuusluokasta, lukuun ottamatta korkojohdannaisten omaisuusluokan alaluokkaa, liitteessä III olevan taulukon 5.1 mukaisesti,

iv)

seuraavista osakejohdannaisten omaisuusluokan alaluokista: swap-sopimukset ja portfolio-swapit liitteessä III olevan taulukon 6.1 mukaisesti,

v)

hyödykejohdannaisten omaisuusluokasta, lukuun ottamatta muiden hyödykejohdannaisten alaluokkaa, liitteessä III olevan taulukon 7.1 mukaisesti,

vi)

seuraavista luottojohdannaisten omaisuusluokan alaluokista: indeksiin perustuvat luottoriskinvaihtosopimukset ja yhteen riskikohteeseen keskittyvät luottoriskinvaihtosopimukset liitteessä III olevan taulukon 9.1 mukaisesti,

vii)

C10-johdannaisten omaisuusluokasta, lukuun ottamatta muiden C10-johdannaisten alaluokkaa, liitteessä III olevan taulukon 10.1 mukaisesti,

viii)

seuraavista hinnanerosopimusten omaisuusluokan alaluokista: valuuttahinnanerosopimukset ja hyödykehinnanerosopimukset liitteessä III olevan taulukon 11.1 mukaisesti,

ix)

päästöoikeuksien omaisuusluokasta, lukuun ottamatta muiden päästöoikeuksien alaluokkaa, liitteessä III olevan taulukon 12.1 mukaisesti,

x)

päästöoikeusjohdannaisten omaisuusluokasta, lukuun ottamatta muiden päästöoikeusjohdannaisten alaluokkaa liitteessä III olevan taulukon 13.1 mukaisesti;

c)

säännöllinen arviointi laadullisten likviditeettiperusteiden pohjalta, kun on kyse

i)

seuraavista luottojohdannaisten alaluokista: indeksiin perustuvat luottoriskinvaihtosopimukset ja yhteen riskikohteeseen keskittyvät luottoriskinvaihtosopimukset liitteessä III olevan taulukon 9.1 mukaisesti,

ii)

seuraavista hinnanerosopimusten alaluokista: osakkeisiin perustuvat hinnanerosopimukset, joukkovelkakirjalainaan perustuvat hinnanerosopimukset, osakefutuureihin/-termiineihin perustuvat hinnanerosopimukset ja osakeoptioihin perustuvat hinnanerosopimukset liitteessä III olevan taulukon 11.1 mukaisesti;

d)

säännöllinen arviointi kahden testimenetelmän pohjalta strukturoitujen rahoitustuotteiden osalta liitteessä III olevan taulukon 3.1 mukaisesti.

2.   Määritettäessä 5 artiklassa tarkoitettua rahoitusvälineen ominaiskokoa ja 3 artiklassa tarkoitettuja kooltaan suuria toimeksiantoja tavanomaiseen markkinakokoon verrattuna sovelletaan seuraavia menetelmiä:

a)

Kynnysarvo, kun on kyse:

i)

ETC- ja ETN-joukkovelkakirjalainatyypeistä liitteessä III olevan taulukon 2.5 mukaisesti,

ii)

arvopaperistettujen johdannaisten omaisuusluokasta liitteessä III olevan taulukon 4.2 mukaisesti,

iii)

osakejohdannaisten alaluokista liitteessä III olevien taulukoiden 6.2 ja 6.3 mukaisesti,

iv)

valuuttajohdannaisten alaluokista liitteessä III olevan taulukon 8.2 mukaisesti,

v)

alaluokista, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita, korkojohdannaisten, hyödykejohdannaisten, luottojohdannaisten, C10-johdannaisten ja hinnanerosopimusten omaisuusluokissa liitteessä III olevien taulukoiden 5.3, 7.3, 9.3, 10.3 ja 11.3 mukaisesti,

vi)

alaluokista, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita, päästöoikeuksien ja päästöoikeusjohdannaisten omaisuusluokissa liitteessä III olevien taulukoiden 12.3 ja 13.3 mukaisesti,

vii)

strukturoiduista rahoitustuotteista, jotka eivät ole läpäisseet 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettua testiä 1, liitteessä III taulukon 3.2 mukaisesti,

viii)

strukturoiduista rahoitustuotteista, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita ja jotka ovat läpäisseet vain 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetun testin 1, liitteessä III olevan taulukon 3.3 mukaisesti;

b)

suurempi kaupan koko, jonka alle jää prosenttiosuus liiketoimista, jotka vastaavat 17 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua kaupankäynnin prosenttipistettä, ja alin kynnysarvo, kun on kyse

i)

kustakin joukkovelkakirjalainatyypistä, lukuun ottamatta ETC- ja ETN-tuotteita, liitteessä III olevan taulukon 2.3 mukaisesti,

ii)

kustakin alaluokasta, jolle on likvidit markkinat, korkojohdannaisten, hyödykejohdannaisten, luottojohdannaisten, C10-johdannaisten ja hinnanerosopimusten omaisuusluokissa, liitteessä III olevien taulukoiden 5.2, 7.2, 9.2, 10.2 ja 11.2 mukaisesti,

iii)

kustakin alaluokasta, jolle on likvidit markkinat, päästöoikeuksien ja päästöoikeusjohdannaisten omaisuusluokissa, liitteessä III olevien taulukoiden 12.2 ja 13.2 mukaisesti,

iv)

kustakin strukturoidusta rahoitustuotteesta, jolle on likvidit markkinat ja joka on läpäissyt 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetut testit 1 ja 2, liitteessä III olevan taulukon 3.3 mukaisesti.

3.   Määritettäessä 8 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettua rahoitusvälineen ominaiskokoa ja 8 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja kooltaan suuria toimeksiantoja tavanomaiseen markkinakokoon verrattuna sovelletaan seuraavia menetelmiä:

a)

kynnysarvo, kun on kyse

i)

ETC- ja ETN-joukkovelkakirjalainatyypeistä liitteessä III olevan taulukon 2.5 mukaisesti,

ii)

arvopaperistettujen johdannaisten omaisuusluokasta liitteessä III olevan taulukon 4.2 mukaisesti,

iii)

kustakin osakejohdannaisten alaluokasta liitteessä III olevien taulukoiden 6.2 ja 6.3 mukaisesti,

iv)

kustakin valuuttajohdannaisten alaluokasta liitteessä III olevan taulukon 8.2 mukaisesti,

v)

kustakin alaluokasta, jolle ei katsota olevan likvidejä markkinoita, korkojohdannaisten, hyödykejohdannaisten, luottojohdannaisten, C10-johdannaisten ja hinnanerosopimusten omaisuusluokissa liitteessä III olevien taulukoiden 5.3, 7.3, 9.3, 10.3 ja 11.3 mukaisesti,

vi)

kustakin alaluokasta, jolle ei katsota olevan likvidejä markkinoita, päästöoikeuksien ja päästöoikeusjohdannaisten omaisuusluokissa liitteessä III olevien taulukoiden 12.3 ja 13.3 mukaisesti,

vii)

kustakin strukturoidusta rahoitustuotteesta, joka ei ole läpäissyt 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettua testiä 1, liitteessä III olevan taulukon 3.2 mukaisesti,

viii)

kustakin strukturoidusta rahoitustuotteesta, jolle ei katsota olevan likvidejä markkinoita ja joka on läpäissyt vain 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetun testin 1, liitteessä III olevan taulukon 3.3 mukaisesti;

b)

kaupan koko, jonka alle jää prosenttiosuus liiketoimista, jotka vastaavat kaupankäynnin prosenttipistettä, kunkin joukkovelkakirjalainatyypin osalta, lukuun ottamatta ETC- ja ETN-tuotteita, liitteessä III olevan taulukon 2.3 mukaisesti;

c)

suurin kaupan koko, jonka alle jää prosenttiosuus liiketoimista, jotka vastaavat kaupankäynnin prosenttipistettä, kaupan koko, jonka alle jää prosenttiosuus volyymistä, joka vastaa volyymin prosenttipistettä, ja alin kynnysarvo kussakin alaluokassa, jolle katsotaan olevan likvidit markkinat, korkojohdannaisten, hyödykejohdannaisten, luottojohdannaisten, C10-johdannaisten ja hinnanerosopimusten omaisuusluokissa liitteessä III olevien taulukoiden 5.2, 7.2, 9.2, 10.2 ja 11.2 mukaisesti;

d)

suurempi kaupan koko, jonka alle jää prosenttiosuus liiketoimista, jotka vastaavat kaupankäynnin prosenttipistettä, ja alin kynnysarvo, kun on kyse

i)

kustakin alaluokasta, jolle katsotaan olevan likvidit markkinat päästöoikeuksien ja päästöoikeusjohdannaisten omaisuusluokissa liitteessä III olevien taulukoiden 12.2 ja 13.2 mukaisesti,

ii)

kustakin strukturoidusta rahoitustuotteesta, jolle katsotaan olevan likvidit markkinat ja joka on läpäissyt 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetut testit 1 ja 2, liitteessä III olevan taulukon 3.3 mukaisesti.

4.   Sovellettaessa 3 kohdan c alakohtaa kaupankäynnin volyymia ei oteta huomioon, jos kaupan koko, joka vastaa volyymin prosenttipistettä, jota käytetään tavanomaiseen markkinakokoon verrattuna kooltaan suuren liiketoimen määrittämiseen, ylittää kaupankäynnin 97,5. prosenttipisteen, jolloin 8 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu rahoitusvälineen ominaiskoko ja 8 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu tavanomaiseen markkinakokoon verrattuna kooltaan suuri toimeksianto määritetään suuremmaksi kaupan kooksi, jonka alle jää prosenttiosuus liiketoimista, jotka vastaavat kaupankäynnin prosenttipistettä ja alinta kynnysarvoa.

5.   Komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/590 ja komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/577 mukaisesti toimivaltaisten viranomaisten on kerättävä päivittäin kauppapaikoilta, hyväksytyiltä julkistamisjärjestelyiltä ja konsolidoitujen kauppatietojen tarjoajilta tietoja, jotka ovat tarpeen laskelmien tekemiseksi, jotta voidaan määrittää

a)

edellä 1 kohdassa tarkoitetut rahoitusvälineet ja rahoitusvälinelajit, joille ei ole likvidejä markkinoita;

b)

edellä 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut kooltaan suuret toimeksiannot tavanomaiseen markkinakokoon verrattuna ja rahoitusvälineen ominaiskoko.

6.   Tiettyä rahoitusvälinelajia koskevia laskelmia tekevien toimivaltaisten viranomaisten on luotava keskinäisiä yhteistyöjärjestelyjä, joilla varmistetaan laskelmissa tarvittavien tietojen koostaminen unionin alueella.

7.   Sovellettaessa 1 kohdan b ja d alakohtaa, 2 kohdan b alakohtaa ja 3 kohdan b, c ja d alakohtaa toimivaltaisten viranomaisten on otettava huomioon liiketoimet, jotka on toteutettu unionin alueella edellisvuoden tammikuun 1 päivän ja joulukuun 31 päivän välillä.

8.   Edellä 2 kohdan b alakohdassa ja 3 kohdan b, c ja d alakohdassa tarkoitettu kaupan koko on määritettävä liitteessä II olevassa taulukossa 4 tarkoitetun volyymin mittauksen mukaisesti. Jos 2 ja 3 kohdassa tarkoitettu kaupan koko ilmaistaan rahallisena arvona ja jos rahoitusväline ei ole euromääräinen, kaupan koko muunnetaan rahoitusvälineen valuutan määräiseksi soveltamalla edeltävän vuoden 31 päivänä joulukuuta julkaistua Euroopan keskuspankin valuuttaviitekurssia.

9.   Kauppapaikkaa ylläpitävät markkinoiden ylläpitäjät ja sijoituspalveluyritykset voivat muuntaa 2 ja 3 kohdan mukaisesti määritetyn kaupan koon vastaavaksi määräksi eriä, jotka kyseinen kauppapaikka on määrittänyt etukäteen asianomaisen omaisuusluokan tai omaisuusluokan alaluokan osalta. Kauppapaikkaa ylläpitävät markkinoiden ylläpitäjät ja sijoituspalveluyritykset voivat säilyttää kyseisen kaupan koon siihen asti, kunnes seuraavien 17 kohdan mukaisesti tehtyjen laskelmien tuloksia sovelletaan.

10.   Edellä 2 kohdan b alakohdan i alakohdassa ja 3 kohdan b alakohdassa tarkoitetut laskelmat eivät koske liiketoimia, jotka ovat kooltaan enintään 100 000 euroa.

11.   Edellä 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen määritelmien soveltamiseksi 2 kohdan b alakohtaa ja 3 kohdan b, c ja d alakohtaa ei tule soveltaa, jos laskelmissa huomioon otettavien liiketoimien määrä on alle 1 000, missä yhteydessä noudatetaan seuraavia kynnysarvoja:

a)

100 000 euroa kaikkien joukkovelkakirjalainatyyppien osalta, lukuun ottamatta ETC- ja ETN-tuotteita;

b)

edellä 2 kohdan a alakohdassa ja 3 kohdan a alakohdassa määritetyt kynnysarvot kaikkien sellaisten rahoitusvälineiden osalta, joita tämän kohdan a alakohta ei kata.

12.   Edellä 2 kohdan b alakohdassa ja 3 kohdan b, c ja d alakohdassa tarkoitetut laskelmat, lukuun ottamatta päästöoikeuksia tai niiden johdannaisia koskevia laskelmia, pyöristetään ylöspäin lähimpään lukuun seuraavasti:

a)

100 000, kun kynnysarvo on alle 1 miljoona;

b)

500 000, kun kynnysarvo on vähintään 1 miljoona mutta alle 10 miljoonaa;

c)

5 miljoonaa, kun kynnysarvo on vähintään 10 miljoonaa mutta alle 100 miljoonaa;

d)

25 miljoonaa, kun kynnysarvo on vähintään 100 miljoonaa.

13.   Sovellettaessa 1 kohtaa kullekin omaisuusluokalle liitteessä III täsmennetyt määrälliset likviditeettiperusteet on määritettävä liitteessä III olevan 1 jakson mukaisesti.

14.   Osakejohdannaisissa – jotka on otettu kaupankäynnin kohteeksi tai joilla käydään ensimmäisen kerran kauppaa kauppapaikalla ja jotka eivät kuulu alaluokkaan, jonka osalta on julkistettu 5 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu rahoitusvälineen ominaiskoko sekä 3 artiklassa ja 8 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu toimeksiannon ja liiketoimen suuri koko tavanomaiseen markkinakokoon verrattuna, ja jotka kuuluvat johonkin 1 kohdan a alakohdan ii alakohdassa määritellyistä omaisuusluokkien alaluokista – rahoitusvälineen ominaiskoko ja kooltaan suuret toimeksiannot ja liiketoimet tavanomaiseen markkinakokoon verrattuna ovat ne, jotka ovat sovellettavissa pienimmän keskimääräisen päivittäisen nimellismäärän (average daily notional amount – ADNA) väliin siinä alaluokassa, johon osakejohdannainen kuuluu.

15.   Rahoitusvälineille, jotka on otettu kaupankäynnin kohteeksi tai joilla käydään ensimmäisen kerran kauppaa kauppapaikalla ja jotka eivät kuulu alaluokkaan, jonka osalta on julkistettu 5 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu rahoitusvälineen ominaiskoko sekä 3 artiklassa ja 8 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu toimeksiannon ja liiketoimen suuri koko tavanomaiseen markkinakokoon verrattuna, saa katsoa olevan likvidit markkinat vasta, kun 17 kohdan mukaisesti tehtyjen laskelmien tuloksia sovelletaan. Edellä 5 artiklassa ja 8 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu rahoitusvälineen ominaiskoko ja 3 artiklassa 8 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetut kooltaan suuret toimeksiannot tavanomaiseen markkinakokoon verrattuna kuuluvat saman omaisuusluokan alaluokkiin, joille ei ole likvidejä markkinoita.

16.   Kaupankäyntipäivän päätyttyä mutta ennen päivän päättymistä kauppapaikkojen on toimitettava toimivaltaisille viranomaisille liitteen IV mukaiset tiedot 5 kohdassa tarkoitettujen laskelmien tekemiseksi, jos rahoitusväline on otettu kaupankäynnin kohteeksi tai sillä käydään ensimmäisen kerran kauppaa kyseisellä kauppapaikalla tai jos aiemmin toimitetut tiedot ovat muuttuneet.

17.   Toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava 5 kohdassa tarkoitettujen laskelmien tulosten julkistaminen kunkin rahoitusvälineen ja rahoitusvälinelajin osalta viimeistään 30 päivänä huhtikuuta asetuksen (EU) N:o 600/2014 soveltamispäivää seuraavana vuonna ja sen jälkeen viimeistään 30 päivänä huhtikuuta kunakin tulevana vuonna. Laskelmien tulokset ovat voimassa kunkin julkistamista seuraavan vuoden 1 päivästä kesäkuuta.

18.   Sovellettaessa 1 kohdan b alakohdan i alakohdassa tarkoitettuja laskelmia ja poiketen siitä, mitä 7, 15 ja 17 kohdassa säädetään, toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava kaikkien joukkovelkakirjalainatyyppien osalta, lukuun ottamatta ETC- ja ETN-tuotteita, että 5 kohdan a alakohdassa tarkoitetut laskelmat julkistetaan neljännesvuosittain helmikuun, toukokuun, elokuun ja marraskuun ensimmäisenä päivänä asetuksen (EU) N:o 600/2014 soveltamispäivän jälkeen ja sen jälkeen helmikuun, toukokuun, elokuun ja marraskuun ensimmäisenä päivänä kunakin tulevana vuonna. Laskelmien on sisällettävä liiketoimet, jotka ovat toteutuneet unionin alueella edeltävän kalenterivuosineljänneksen aikana, ja niitä on sovellettava kolmen kuukauden ajanjaksolla, joka käynnistyy kunkin vuoden helmikuun, toukokuun, elokuun ja marraskuun 16 päivänä.

19.   Joukkovelkakirjalainoille, lukuun ottamatta ETC- ja ETN-tuotteita, jotka on otettu kaupankäynnin kohteeksi tai joilla käydään ensimmäisen kerran kauppaa kauppapaikassa neljänneksen kahden ensimmäisen kuukauden aikana, katsotaan olevan likvidit markkinat liitteessä III olevan taulukon 2.2 mukaisesti, kunnes kalenterineljänneksen laskelmien tuloksia aletaan soveltaa.

20.   Joukkovelkakirjalainoille, lukuun ottamatta ETC- ja ETN-tuotteita, jotka on otettu kaupankäynnin kohteeksi tai joilla käydään ensimmäisen kerran kauppaa kauppapaikassa neljänneksen viimeisen kuukauden aikana, katsotaan olevan likvidit markkinat liitteessä III olevan taulukon 2.2 mukaisesti, kunnes kalenterineljänneksen laskelmien tuloksia aletaan soveltaa.

14 artikla

Liiketoimet, joihin sovelletaan asetuksen (EU) N:o 600/2014 1 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua poikkeusta

(Asetuksen (EU) N:o 600/2014 1 artiklan 6 kohta)

Liiketointa pidetään Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ) jäsenen raha-, valuutta- ja rahoitusvakauspolitiikan harjoittamisen yhteydessä toteuttamana liiketoimena, kun se täyttää jonkin seuraavista edellytyksistä:

a)

liiketoimi toteutetaan rahapoliittisessa tarkoituksessa, mukaan lukien liiketoimet, jotka toteutetaan Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen liitetyn, Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön 18 ja 20 artiklan mukaisesti tai EKPJ:n jäsenten vastaavien kansallisten säännösten mukaisesti jäsenvaltioissa, joiden valuutta on muu kuin euro;

b)

liiketoimi on valuuttamarkkinatoimi, mukaan lukien liiketoimet, jotka toteutetaan tarkoituksena pitää hallussa tai hoitaa jäsenvaltioiden valuuttavarantoja sekä sellaista rahoitusvakauspalvelua, jota jokin EKPJ:n jäsen tarjoaa muiden maiden keskuspankeille, joiden osalta poikkeusta on pidennetty asetuksen (EU) N:o 600/2014 1 artiklan 9 kohdan mukaisesti;

c)

liiketoimi toteutetaan osana rahoitusvakauspolitiikkaa.

15 artikla

Liiketoimet, joihin ei sovelleta asetuksen (EU) N:o 600/2014 1 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua poikkeusta

(Asetuksen (EU) N:o 600/2014 1 artiklan 7 kohta)

Asetuksen (EU) N:o 600/2014 1 artiklan 6 kohtaa ei sovelleta seuraavan tyyppisiin liiketoimiin, jotka EKPJ:n jäsen toteuttaa sellaisen sijoitustoimen tarkoituksessa, joka ei liity kyseisen jäsenen 14 artiklassa mainittujen tehtävien suorittamiseen:

a)

liiketoimet, jotka toteutetaan jäsenen omien varojen hoitamiseksi;

b)

liiketoimet, jotka toteutetaan hallinnollisissa tarkoituksissa tai EKPJ:n jäsenen henkilökunnan osalta, mukaan lukien liiketoimet henkilökunnan eläkejärjestelmän hallinnoimiseksi;

c)

liiketoimet, jotka toteutetaan jäsenen sijoitussalkun osalta kansallisen lainsäädännön vaatimusten mukaisesti.

16 artikla

Avoimuusvaatimusten tilapäinen keskeyttäminen

(Asetuksen (EU) N:o 600/2014 9 artiklan 5 kohdan a alakohta)

1.   Sellaisten rahoitusvälineiden osalta, joille on likvidit markkinat 13 artiklassa säädetyn menetelmän mukaisesti, toimivaltainen viranomainen voi keskeyttää tilapäisesti asetuksen (EU) N:o 600/2014 8 ja 10 artiklan mukaisten vaatimusten soveltamisen, jos liitteessä II olevassa taulukossa 4 tarkoitettu joukkovelkakirjalainojen, strukturoitujen rahoitustuotteiden, päästöoikeuksien tai johdannaisten lajin kokonaisvolyymi, joka on laskettu 30 edeltävältä kalenteripäivältä, on alle 40 prosenttia kuukauden keskimääräisestä volyymistä niiltä 12 täydeltä kalenterikuukaudelta, jotka edeltävät kyseisiä 30:tä kalenteripäivää.

2.   Sellaisten rahoitusvälineiden osalta, joille ei ole likvidejä markkinoita 13 artiklassa säädetyn menetelmän mukaisesti, toimivaltainen viranomainen voi keskeyttää tilapäisesti asetuksen (EU) N:o 600/2014 8 ja 10 artiklan mukaisten vaatimusten soveltamisen, jos liitteessä II olevassa taulukossa 4 tarkoitettu joukkovelkakirjalainojen, strukturoitujen rahoitustuotteiden, päästöoikeuksien tai johdannaisten lajin kokonaisvolyymi, joka on laskettu 30 edeltävältä kalenteripäivältä, on alle 20 prosenttia kuukauden keskimääräisestä volyymistä niiltä 12 täydeltä kalenterikuukaudelta, jotka edeltävät kyseisiä 30:tä kalenteripäivää.

3.   Toimivaltaisten viranomaisten on 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen laskelmien tekemisen yhteydessä otettava huomioon liiketoimet, jotka toteutetaan kaikissa kauppapaikoissa unionissa asianomaisten joukkovelkakirjalainojen, strukturoitujen rahoitustuotteiden, päästöoikeuksien tai johdannaisten lajin osalta. Laskelmat on tehtävä sillä rahoitusvälinelajin tasolla, johon sovelletaan 13 artiklan mukaista likviditeettitestiä.

4.   Ennen päätöksen tekemistä avoimuusvaatimusten soveltamisen keskeyttämisestä toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava, ettei merkittävä likviditeetin aleneminen kaikissa kauppapaikoissa johdu asianomaisen rahoitusvälinelajin kausittaisista vaikutuksista likviditeettiin.

17 artikla

Säännökset, jotka koskevat joukkovelkakirjalainojen likviditeetin arviointia ja kauppaa edeltävien kynnysarvojen määrittämistä rahoitusvälineen ominaiskoolle prosenttipisteiden perusteella

1.   Sellaisten joukkovelkakirjalainojen määrittämiseksi, joille ei ole likvidejä markkinoita sovellettaessa 6 artiklaa ja 13 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun menetelmän mukaisesti, likviditeettiperuste ”keskimääräinen päivittäinen kauppojen lukumäärä” koskee liiketoimien keskimääräistä päivittäistä lukumäärää, joka vastaa vaihetta S1 (15 päivittäistä kauppaa).

2.   Yrityksen liikkeeseen laskemille ja katetuille joukkovelkakirjalainoille, jotka on otettu kaupankäynnin kohteeksi tai joilla käydään ensimmäisen kerran kauppaa kauppapaikassa, katsotaan olevan likvidit markkinat, kunnes sovelletaan 13 artiklan 18 kohdan mukaisen ensimmäisen neljännesvuosittaisen likviditeettimäärityksen tuloksia, jos

a)

liikkeeseenlaskun koko on yli 1 000 000 000 euroa vaiheiden S1 ja S2 aikana 6 kohdan mukaisesti;

b)

liikkeeseenlaskun koko on yli 500 000 000 euroa vaiheiden S3 ja S4 aikana 6 kohdan mukaisesti.

3.   Jotta voidaan määrittää rahoitusvälineen ominaiskoko 5 artiklan soveltamiseksi ja 13 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun menetelmän mukaisesti, sovellettavan kaupankäynnin prosenttipisteen on vastattava vaihetta S1 (30. prosenttipiste).

4.   EAMV:n olisi viimeistään asetuksen (EU) N:o 600/2014 soveltamispäivää seuraavan vuoden 30 päivänä heinäkuuta ja tämän jälkeen viimeistään kunkin vuoden 30 päivänä heinäkuuta toimitettava komissiolle arvio niiden kynnysarvojen toiminnasta, jotka on määritetty joukkovelkakirjalainojen likviditeettiperusteelle ”keskimääräinen päivittäinen kauppojen lukumäärä”, ja arvio 8 kohdassa tarkoitetuista kaupan prosenttipisteistä, joiden perusteella rahoitusvälineen ominaiskoko määräytyy. Velvollisuus toimittaa arvio niiden kynnysarvojen toiminnasta, jotka on määritetty joukkovelkakirjalainojen likviditeettiperusteelle, päättyy, kun vaihe S4 saavutetaan 6 kohdassa tarkoitetun järjestyksen mukaisesti. Velvollisuus toimittaa arvio kaupankäynnin prosenttipisteistä päättyy, kun vaihe S4 saavutetaan 8 kohdassa tarkoitetun järjestyksen mukaisesti.

5.   Edellä 4 kohdassa tarkoitetussa arvioinnissa on otettava huomioon

a)

kaupan volyymien kehitys sellaisten muiden kuin oman pääoman ehtoisten välineiden osalta, jotka kuuluvat asetuksen (EU) N:o 600/2014 8 ja 9 artiklan mukaisten kauppaa edeltävien avoimuusvaatimusten piiriin;

b)

seuraukset, joita likviditeetintarjoajille aiheutuu rahoitusvälineen ominaiskoon määrittämiseen käytettävistä prosenttipisteisiin perustuvista kynnysarvoista; ja

c)

muut asian kannalta merkitykselliset seikat.

6.   EAMV:n on 4 ja 5 kohdassa tarkoitettujen arviointien perusteella toimitettava komissiolle tarkistettu tekninen sääntelystandardi, jolla korjataan joukkovelkakirjalainojen likviditeettiperusteen ”keskimääräinen päivittäinen kauppojen lukumäärä” kynnysarvoa seuraavassa järjestyksessä:

a)

vaihe S2 (10 päivittäistä kauppaa) viimeistään 30 päivänä heinäkuuta asetuksen (EU) N:o 600/2014 soveltamispäivää seuraavana vuonna;

b)

vaihe S3 (7 päivittäistä kauppaa) viimeistään 30 päivänä heinäkuuta edellä mainitun vuoden jälkeen; ja

c)

vaihe S4 (2 päivittäistä kauppaa) viimeistään 30 päivänä heinäkuuta edellä mainitun vuoden jälkeen.

7.   Jos EAMV ei toimita tarkistettua teknistä sääntelystandardia, jolla korjataan kynnysarvo seuraavaa vaihetta varten 6 kohdassa tarkoitetussa järjestyksessä, EAMV:n on 4 ja 5 kohdan mukaisesti tekemässään arvioinnissa selostettava, miksi kynnysarvon korjaaminen ei ole perusteltua. Tässä tapauksessa seuraavaan vaiheeseen siirtymistä lykätään vuodella.

8.   EAMV:n on 4 ja 5 kohdan mukaisesti tekemänsä arvioinnin pohjalta toimitettava komissiolle teknisen sääntelystandardin tarkistettu versio, jolla korjataan kaupankäynnin prosenttipisteiden kynnysarvoa seuraavassa järjestyksessä:

a)

vaihe 2 (40. prosenttipiste) viimeistään 30 päivänä heinäkuuta asetuksen (EU) N:o 600/2014 soveltamispäivää seuraavana vuonna;

b)

vaihe 3 (50. prosenttipiste) viimeistään 30 päivänä heinäkuuta edellä mainitun vuoden jälkeen;

c)

vaihe 4 (60. prosenttipiste) viimeistään 30 päivänä heinäkuuta edellä mainitun vuoden jälkeen.

9.   Jos EAMV ei toimita tarkistettua teknistä sääntelystandardia, jolla korjataan likviditeetin kynnysarvo seuraavaa vaihetta varten 8 kohdassa tarkoitetussa järjestyksessä, EAMV:n on 4 ja 5 kohdan mukaisesti tekemässään arvioinnissa selostettava, miksi kynnysarvon korjaamiseen ei ole perusteita. Tässä tapauksessa seuraavaan vaiheeseen siirtymistä lykätään vuodella.

18 artikla

Siirtymäsäännökset

1.   Toimivaltaisten viranomaisten on viimeistään kuusi kuukautta ennen asetuksen (EU) N:o 600/2014 soveltamispäivää kerättävä tarvittavat tiedot, tehtävä laskelmat ja varmistettava 13 artiklan 5 kohdassa tarkoitettujen tietojen julkistaminen.

2.   Edellä olevan 1 kohdan soveltamiseksi

a)

laskelmien tulee perustua kuuden kuukauden viitejaksoon, joka käynnistyy 18 kuukautta ennen asetuksen (EU) N:o 600/2014 soveltamispäivää;

b)

on käytettävä ensimmäiseen julkistamiseen sisältyvien laskelmien tuloksia, kunnes 13 artiklan 17 kohdassa tarkoitetut ensimmäiset säännölliset laskelmat ovat sovellettavissa.

3.   Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, toimivaltaisten viranomaisten on kaikkien joukkovelkakirjalainatyyppien osalta, lukuun ottamatta ETC- ja ETN-tuotteita, pyrittävä kaikin keinoin varmistamaan, että asetuksen (EU) N:o 600/2014 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdassa tarkoitettujen avoimuuslaskelmien tulokset julkistetaan viimeistään asetuksen (EU) N:o 600/2014 soveltamispäivää edeltävän kuukauden ensimmäisenä päivänä sen kolmen kuukauden pituisen viitejakson perusteella, joka käynnistyy asetuksen (EU) N:o 600/2014 soveltamispäivää edeltävän viidennen kuukauden ensimmäisenä päivänä.

4.   Toimivaltaisten viranomaisten, markkinoiden ylläpitäjien ja sijoituspalveluyritysten, mukaan lukien kauppapaikkaa ylläpitävät sijoituspalveluyritykset, on käytettävä 3 kohdan mukaisesti julkistettavia tietoja, kunnes 13 artiklan 18 kohdassa tarkoitetut ensimmäiset säännölliset laskelmat ovat sovellettavissa.

5.   Lukuun ottamatta ETC- ja ETN-tuotteita, joukkovelkakirjalainoille, jotka on otettu kaupankäynnin kohteeksi tai joilla käydään ensimmäisen kerran kauppaa asetuksen (EU) N:o 600/2014 soveltamispäivää edeltävän kolmen kuukauden aikana, ei katsota olevan likvidejä markkinoita liitteessä III olevan taulukon 2.2 mukaisesti, kunnes 13 artiklan 18 kohdassa tarkoitettuja ensimmäisiä säännöllisiä laskelmia aletaan soveltaa.

19 artikla

Voimaantulo ja soveltaminen

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 3 päivästä tammikuuta 2018. Tämän asetuksen 18 artiklaa sovelletaan kuitenkin tämän asetuksen voimaantulopäivästä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 14 päivänä heinäkuuta 2016.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Jean-Claude JUNCKER

(1)  EUVL L 173, 12.6.2014, s. 84.

(2)  Komission delegoitu asetus (EU) 2017/571, annettu 2 päivänä kesäkuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU täydentämisestä raportointipalvelujen tarjoajiin sovellettavilla toimiluvan myöntämistä, toiminnan järjestämistä koskevia vaatimuksia sekä liiketoimien julkistamista koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla (ks. tämän virallisen lehden s. 126).

(3)  Komission delegoitu asetus (EU) 2017/577, annettu 13 päivänä kesäkuuta 2016, rahoitusvälineiden markkinoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä volyymin ylärajaa koskevaa mekanismia sekä avoimuuden vuoksi tai muita laskelmia varten toimitettavia tietoja koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla (ks. tämän virallisen lehden s. 174).

(4)  Komission delegoitu asetus (EU) 2017/585, annettu 14 päivänä heinäkuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä rahoitusvälineen viitetietoja koskevia normeja ja muotoja sekä Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen ja toimivaltaisten viranomaisten suorittamiin järjestelyihin liittyviä teknisiä toimenpiteitä koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla (ks. tämän virallisen lehden s. 368).

(5)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1095/2010, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/77/EY kumoamisesta (EUVL L 331, 15.12.2010, s. 84).

(6)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/65/EU, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 349).

(7)  Komission delegoitu asetus (EU) 2017/590, annettu 28 päivänä heinäkuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä liiketoimia koskevien tietojen toimivaltaisille viranomaisille ilmoittamista koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla (ks. tämän virallisen lehden s. 449).

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/65/EY, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (EUVL L 302, 17.11.2009, s. 32).

(9)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/61/EU, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2011, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista ja direktiivin 2003/41/EY ja 2009/65/EY sekä asetuksen (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 1095/2010 muuttamisesta (EUVL L 174, 1.7.2011, s. 1).

LIITE I

Kuvaus kaupankäyntijärjestelmän tyypeistä ja tiedoista, jotka on julkistettava 2 artiklan mukaisesti

2 artiklan mukaisesti julkistettavat tiedot

Kaupankäyntijärjestelmän tyyppi

Kaupankäyntijärjestelmän kuvaus

Julkistettavat tiedot

Jatkuvaan tarjouskirjahuutokauppaan perustuva kaupankäyntijärjestelmä

Järjestelmä, jossa myyntitoimeksiannot ja ostotoimeksiannot täsmäytetään tarjouskirjan ja kaupankäyntialgoritmin avulla jatkuvasti ja automatisoidusti parhaan saatavilla olevan hinnan perusteella.

Jokaisen rahoitusvälineen osalta toimeksiantojen kokonaismäärä ja niiden muodostama volyymi kullakin hintatasolla, kuitenkin vähintään viiden parhaan osto- ja myyntitarjouksen hintatasot.

Hintanoteerauksiin perustuva kaupankäyntijärjestelmä

Järjestelmä, jossa liiketoimet toteutetaan jatkuvasti osapuolten saatavilla olevien sitovien hintatarjousten perusteella ja joka edellyttää markkinatakaajien ylläpitävän hintatarjouksia, joiden koolla tasapainotetaan jäsenten ja osapuolten tarpeet käydä kauppaa kaupallisessa laajuudessa ja riski, jolle markkinatakaaja altistuu.

Jokaisen rahoitusvälineen osalta paras osto- ja myyntitarjous kunkin tämän välineen markkinatakaajan hinnan perusteella sekä näihin hintoihin liittyvät volyymit.

Julkistettujen hintatarjousten on oltava sitovia rahoitusvälineiden osto- ja myyntitarjouksia, ja niissä on ilmoitettava, millä hinnalla ja kuinka suurina volyymeina rekisteröidyt markkinatakaajat ovat valmiita ostamaan tai myymään kyseisiä rahoitusvälineitä. Suuntaa-antavat tai yksipuoliset hinnat voidaan kuitenkin sallia poikkeuksellisissa markkinaolosuhteissa rajoitetun ajan.

Määräajoin toistuvaan huutokauppaan perustuva kaupankäyntijärjestelmä

Järjestelmä, joka täsmäyttää toimeksiantoja määräajoin toistuvan huutokaupan ja kaupankäyntialgoritmin avulla automatisoidusti.

Jokaisen rahoitusvälineen osalta se hinta, jolla huutokauppaan perustuvan kaupankäyntijärjestelmän algoritmi toteutuisi parhaiten, ja volyymi, joka mahdollisesti toteutuisi tähän hintaan järjestelmän osapuoliin nähden.

Tarjouspyyntöjärjestelmä

Kaupankäyntijärjestelmä, jossa annetaan yksi tai useampia hintatarjouksia vastauksena yhden tai useamman muun jäsenen tai osapuolen esittämään tarjouspyyntöön. Ainoastaan pyynnön esittävä jäsen tai markkinaosapuoli voi toteuttaa hintatarjouksen. Pyynnön esittävä jäsen tai osapuoli voi toteuttaa liiketoimen hyväksymällä sille pyynnöstä esitetyn hintatarjouksen tai -tarjoukset.

Kaikkien jäsenten tai osapuolten esittämät hintatarjoukset ja niihin liittyvät volyymit, jotka järjestelmän sääntöjen mukaan johtaisivat hyväksyttyinä liiketoimeen. Kaikki hintatarjoukset, jotka on esitetty vastauksena tarjouspyyntöön, voidaan julkistaa samanaikaisesti, mutta ne on julkistettava viimeistään, kun niistä tulee toteuttamiskelpoisia.

Huutokauppajärjestelmä

Kaupankäyntijärjestelmä, jossa jäsenten väliset liiketoimet toteutetaan huutokauppaneuvottelussa.

Kaikkien jäsenten tai osapuolten esittämät osto- ja myyntitarjoukset ja niihin liittyvät volyymit, jotka järjestelmän sääntöjen mukaan johtaisivat hyväksyttyinä liiketoimeen.

Kaupankäyntijärjestelmä, joka ei kuulu mihinkään viidestä edellä mainitusta järjestelmätyypistä

Hybridijärjestelmä, joka kuuluu vähintään kahteen edellä mainituista viidestä järjestelmätyypistä, tai järjestelmä, jossa hinnanmääritysmekanismi on erilainen kuin viidessä edellä mainitussa järjestelmätyypissä.

Riittävät tiedot toimeksiantojen tai tarjousten ja kaupankäynti-intressin tasoista; erityisesti rahoitusvälineen viisi parasta osto- ja myyntihintatasoa ja/tai kunkin markkinatakaajan rahoitusvälineestä tekemät kaksisuuntaiset hintatarjoukset, jos hinnanmuodostusmekanismin ominaispiirteet antavat siihen mahdollisuuden.

LIITE II

Julkistettavien liiketoimien tiedot

Taulukko 1

Symbolitaulukko taulukkoa 2 varten

SYMBOLI

TIETOTYYPPI

MÄÄRITELMÄ

{ALPHANUM-n}

Enintään n aakkosnumeerista merkkiä

Vapaa tekstikenttä.

{CURRENCYCODE_3}

3 aakkosnumeerista merkkiä

ISO 4217 -standardin mukainen 3-kirjaiminen valuuttakoodi

{DATE_TIME_FORMAT}

Päivämäärä ja kellonaika ISO 8601 -muodossa

Päivämäärä ja kellonaika seuraavassa muodossa:

VVVV-KK-PPThh:mm:ss.ddddddZ,

jossa

”VVVV” on vuosi;

”KK” on kuukausi;

”PP” on päivä;

”T” tarkoittaa, että on käytettävä kirjainta ”T”;

”hh” on tunti;

”mm” on minuutti;

”ss.dddddd” on sekunti ja sen desimaalit;

”Z” on UTC-kellonaika.

Päivämäärät ja kellonajat ilmoitetaan UTC-aikoina.

{DECIMAL-n/m}

Desimaaliluku, jossa on yhteensä enintään n numeroa, joista enintään m numeroa voi olla desimaaleja

Numerokenttä, jossa voi olla sekä positiivisia että negatiivisia arvoja:

Desimaalierotin on ”.” (piste).

Negatiivisten lukujen edessä on ”–” (miinusmerkki).

Arvot pyöristetään, eikä niitä lyhennetä.

{ISIN}

12 aakkosnumeerista merkkiä

ISO 6166 -standardin mukainen ISIN-koodi.

{MIC}

4 aakkosnumeerista merkkiä

ISO 10383 -standardin mukainen kaupankäyntipaikan koodi.

Taulukko 2

Luettelo kaupan jälkeiseen avoimuuteen liittyvistä tiedoista

Tiedot

Rahoitusvälineet

Kuvaus/julkistettavat tiedot

Toteuttamis-/julkistamispaikan tyyppi

Taulukon 1 mukaisesti käytettävä muoto

Kaupan päivämäärä ja kellonaika

Kaikki rahoitusvälineet

Päivämäärä ja kellonaika, joina liiketoimi on toteutettu.

Kauppapaikassa toteutettujen liiketoimien osalta tarkkuusasteen on oltava komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/574 (1) 3 artiklan mukainen.

Muualla kuin kauppapaikassa toteutettujen liiketoimien osalta ilmoitetaan päivämäärä ja kellonaika, joina osapuolet sopivat seuraavien kenttien sisällöstä: määrä, hinta, valuutat kentissä 31, 34 ja 40 delegoidun asetuksen (EU) 2017/590 liitteessä I olevan taulukon 2 mukaisesti, rahoitusvälineen tunnistekoodi, rahoitusvälinen luokittelu ja kohde-etuutena olevan rahoitusvälineen koodi soveltuvin osin. Muualla kuin kauppapaikassa toteutettujen liiketoimien osalta aika ilmoitetaan vähintään lähimmän sekunnin tarkkuudella.

Jos liiketoimi johtuu toimeksiannosta, jonka kyseisen toimeksiannon toteuttava yritys on siirtänyt asiakkaan puolesta kolmannelle osapuolelle, eikä siirto ole täyttänyt delegoidun asetuksen (EU) 2017/590 5 artiklassa säädettyjä edellytyksiä, toimeksiannon siirron päivämäärän ja kellonajan sijasta on ilmoitettava liiketoimen päivämäärä ja kellonaika.

Säännelty markkina (RM), monenkeskinen kaupankäyntijärjestelmä (MTF), organisoitu kaupankäyntijärjestelmä (OTF).

Hyväksytty julkistamisjärjestely (APA)

Konsolidoitujen kauppatietojen tarjoaja (CTP)

{DATE_TIME_FORMAT}

Rahoitusvälineen tunnistekoodin tyyppi

Kaikki rahoitusvälineet

Koodin tyyppi, jolla rahoitusväline yksilöidään

RM, MTF, OTF

APA

CTP

”ISIN” = ISIN-koodi, jos ISIN on saatavilla

”OTHR” = muu tunniste

Rahoitusvälineen tunnistekoodi

Kaikki rahoitusvälineet

Koodi, jolla rahoitusväline yksilöidään

RM, MTF, OTF

APA

CTP

{ISIN}

Jos välineen tunnistekoodi ei ole ISIN-koodi: tunniste, jolla johdannaissopimus yksilöidään, perustuu kenttiin 3–5, 7 ja 8 sekä 12–42 liitteessä IV määritetyn mukaisesti sekä kenttiin 13 ja 24–48 delegoidun asetuksen (EU) 2017/585 liitteessä määritetyn mukaisesti ja johdannaissopimusten ryhmittelyyn liitteessä III säädetyn mukaisesti.

Hinta

Kaikki rahoitusvälineet

Liiketoimen kauppahinta, lukuun ottamatta mahdollista provisiota ja kertynyttä korkoa.

Optiosopimusten tapauksessa liiketoimen hinta on johdannaissopimuksen preemio kohde-etuutta tai indeksipistettä kohden.

Spread bet -sopimusten tapauksessa se on kohde-etuutena olevan rahoitusvälineen viitehinta.

Luottoriskinvaihtosopimusten tapauksessa se on kuponki peruspisteinä.

Jos hinta ilmoitetaan rahamääräisenä, se on ilmoitettava päävaluutan määräisenä.

Jos hintaa ei ole raportointihetkellä saatavilla mutta asia on vireillä, merkitään ”PNDG”.

Jos hinta ei ole sovellettavissa, kenttä jätetään tyhjäksi.

Tässä kentässä ilmoitettujen tietojen on oltava yhdenmukaisia kentässä ”Määrä” ilmoitettujen arvojen kanssa.

RM, MTF, OTF

APA

CTP

{DECIMAL-18/13}, jos hinta ilmaistaan rahallisena arvona

{DECIMAL-11/10}, jos hinta ilmaistaan prosentteina tai tuottona

”PNDG”, jos hintaa ei ole saatavilla

{DECIMAL-18/17}, jos hinta ilmaistaan peruspisteinä.

Toteuttamispaikka

Kaikki rahoitusvälineet

Sen paikan yksilöiminen, jossa toimeksianto on toteutettu.

Kauppapaikassa toteutetuista liiketoimista käytetään ISO 10383 -standardin mukaista ”segment MIC” -koodia. Jos ”segment MIC” -koodia ei ole olemassa, käytetään ”operating MIC” -koodia.

Rahoitusvälineistä, jotka on otettu Kaupankäynnin kohteeksi tai joilla käydään kauppaa kauppapaikassa, käytetään MIC-koodia ”XOFF”, jos rahoitusvälinettä koskevaa liiketoimea ei toteuteta kauppapaikassa, kauppojen sisäisessä toteuttajassa tai organisoidussa kauppapaikassa unionin ulkopuolella.

Rahoitusvälineistä, jotka on otettu Kaupankäynnin kohteeksi tai joilla käydään kauppaa kauppapaikassa, käytetään koodia ”SINT”, jos rahoitusvälinettä koskeva liiketoimi toteutetaan kauppojen sisäisessä toteuttajassa.

RM, MTF, OTF

APA

CTP

{MIC} – kauppapaikat

”SINT” – kauppojen sisäinen toteuttaja

Hinnan merkintätapa

Kaikki rahoitusvälineet

Tieto siitä, ilmaistaanko hinta rahallisena arvona, prosentteina vai tuottona.

RM, MTF, OTF

APA

CTP

”MONE” – rahallinen arvo

”PERC” – prosenttiosuus

”YIEL” – tuotto

”BAPO” – peruspisteet

Hinnan valuutta

Kaikki rahoitusvälineet

Valuutta, jonka määräisenä hinta ilmaistaan (sovelletaan, jos hinta ilmaistaan rahallisena arvona).

RM, MTF, OTF

APA

CTP

{CURRENCYCODE_3}

Määrän merkintätapa mittayksikkönä

Hyödykejohdannaiset, päästöoikeusjohdannaiset ja päästöoikeudet, paitsi ne tapaukset, jotka on kuvattu tämän asetuksen 11 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa.

Tiedot mittayksiköistä, joita käytetään ilmaistaessa määrä mittayksikkönä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

”TOCD” – hiilidioksidiekvivalenttitonni

tai

{ALPHANUM-25} muu

Määrä mittayksikkönä

Hyödykejohdannaiset, päästöoikeusjohdannaiset ja päästöoikeudet, paitsi ne tapaukset, jotka on kuvattu tämän asetuksen 11 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa.

Mittayksikkönä ilmaistujen hyödyke- tai päästöoikeuskauppojen vastaava määrä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

{DECIMAL-18/17}

Määrä

Kaikki rahoitusvälineet, paitsi ne tapaukset, jotka on kuvattu tämän asetuksen 11 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa.

Rahoitusvälineen yksikkömäärä tai johdannaissopimusten lukumäärä liiketoimessa.

RM, MTF, OTF

APA

CTP

{DECIMAL-18/17}

Nimellismäärä

Kaikki rahoitusvälineet, paitsi ne tapaukset, jotka on kuvattu tämän asetuksen 11 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa.

Nimellismäärä

Spread bet -sopimusten osalta nimellismäärä on panoksen rahallinen arvo kohde-etuutena olevan rahoitusvälineen kurssinmuutoksen pistettä kohden.

Luottoriskinvaihtosopimusten osalta se on nimellismäärä, jolle suoja hankintaan tai jonka suojasta luovutaan.

Tässä kentässä ilmoitettujen tietojen on oltava yhdenmukaisia kentässä ”Hinta” ilmoitettujen arvojen kanssa.

RM, MTF, OTF

APA

CTP

{DECIMAL-18/5}

Nimellisvaluutta

Kaikki rahoitusvälineet, paitsi ne tapaukset, jotka on kuvattu tämän asetuksen 11 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa.

Valuutta, jonka määräinen nimellisarvo on.

RM, MTF, OTF

APA

CTP

{CURRENCYCODE_3}

Tyyppi

Vain päästöoikeudet ja päästöoikeusjohdannaiset

Tämä kenttä täytetään vain päästöoikeuksien ja päästöoikeusjohdannaisten yhteydessä.

RM, MTF, OTF

APA

CTP

”EUAE” – EUA

”CERE” – CER

”ERUE” – ERU

”EUAA” – EUAA

”OTHR” – Muu (vain johdannaisten yhteydessä)

Julkistamisen päivämäärä ja kellonaika

Kaikki rahoitusvälineet

Päivämäärä ja kellonaika, joina kauppapaikka tai hyväksytty julkistamisjärjestely on julkistanut liiketoimen.

Kauppapaikassa toteutettujen liiketoimien osalta tarkkuusasteen on oltava delegoidun asetuksen (EU) 2017/574 2 artiklan mukainen.

Muualla kuin kauppapaikassa toteutettujen liiketoimien osalta aika ilmoitetaan vähintään lähimmän sekunnin tarkkuudella.

RM, MTF, OTF

APA

CTP

{DATE_TIME_FORMAT}

Julkistamispaikka

Kaikki rahoitusvälineet

Koodi, jolla yksilöidään liiketoimen julkistava kauppapaikka ja hyväksytty julkistamisjärjestely

CTP

Kauppapaikka: {MIC}

APA: {MIC}, jos saatavilla. Muussa tapauksessa 4-merkkinen koodi, sellaisena kuin se on julkistettu raportointipalvelujen tarjoajia koskevassa luettelossa EAMV:n verkkosivustolla.

Liiketoimen tunnistekoodi

Kaikki rahoitusvälineet

Kauppapaikkojen (komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/580 (2) 12 artiklan mukaisesti) ja hyväksyttyjen julkistamisjärjestelyjen antama aakkosnumeerinen koodi.

Liiketoimen tunnistekoodin on oltava jokaisen ISO 10383 -standardin mukaisen ”segment MIC” -koodin sekä jokaisen kaupankäyntipäivän osalta yksilöllinen, johdonmukainen ja pysyvä. Jos kauppapaikka ei käytä ”segment MIC” -koodeja, liiketoimen tunnistekoodin on oltava jokaisen ”operating MIC” -koodin ja jokaisen kaupankäyntipäivän osalta yksilöllinen, johdonmukainen ja pysyvä.

Jos hyväksytty julkistamisjärjestely ei käytä MIC-koodeja, annetaan 4-merkkinen yksilöllinen, johdonmukainen ja pysyvä koodi hyväksytyn julkistamisjärjestelyn ja kaupankäyntipäivän yksilöimiseksi.

Liiketoimen tunnistekoodin komponentit eivät saa mahdollistaa sen liiketoimen vastapuolten tunnistamista, jolle kyseinen koodi on annettu.

RM, MTF, OTF

APA

CTP

{ALPHANUMERICAL-52}

Määritettävä liiketoimi

Johdannaiset

Koodi, jolla yksilöidään, määritetäänkö liiketoimi.

RM, MTF, OTF

APA

CTP

”true” – liiketoimi määritetään

”false” – liiketointa ei määritetä

Taulukko 3

Luettelo kaupan jälkeiseen avoimuuteen liittyvistä merkinnöistä

Merkintä

Merkinnän nimi

Toteuttamis-/julkistamispaikan tyyppi

Kuvaus

”BENC”

Viitearvoon perustuvia liiketoimia koskeva merkintä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Kaikenlaiset volyymipainotetut keskihintaiset liiketoimet ja kaikki muut kaupat, joiden yhteydessä hinta lasketaan useina ajankohtina tietyn viitearvon mukaisesti.

”ACTX”

Välittäjän täsmäyttämää asiakaskauppaa koskeva merkintä

APA

CTP

Liiketoimet, joissa sijoituspalveluyritys on koonnut yhteen kaksi asiakastoimeksiantoa ja joissa osto ja myynti toteutetaan yhtenä toimeksiantona volyymien ja hintojen ollessa samat.

”NPFT”

Hinnanmuodostukseen vaikuttamattomia liiketoimia koskeva merkintä

RM, MTF, OTF

CTP

Kaikentyyppiset liiketoimet, jotka on lueteltu tämän asetuksen 12 artiklassa ja jotka eivät vaikuta hinnanmuodostukseen.

”LRGS”

Kooltaan suuria (large in scale – LIS) liiketoimia koskeva kaupan jälkeinen merkintä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Kooltaan suuret liiketoimet, jotka on toteutettu soveltaen kaupan jälkeistä lykkäystä.

”ILQD”

Epälikvidejä rahoitusvälineitä koskevia liiketoimia koskeva merkintä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Liiketoimet, jotka on toteutettu soveltaen sellaisia rahoitusvälineitä koskevaa lykkäystä, joille ei ole likvidejä markkinoita.

”SIZE”

Rahoitusvälineen ominaiskokoon (size specific to the instrument – SSTI) liittyviä liiketoimia koskeva kaupan jälkeinen merkintä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Rahoitusvälineen ominaiskokoa koskevat liiketoimet, jotka on toteutettu soveltaen kaupan jälkeistä lykkäystä.

”TPAC”

Liiketoimikokonaisuutta koskeva merkintä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Liiketoimikokonaisuus, joka ei ole 1 artiklassa tarkoitettu EFP.

”XFPH”

EFP:tä koskeva merkintä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Asetuksen 1 artiklassa tarkoitettu EFP.

”CANC”

Peruutusmerkintä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Kun aiemmin julkistettu liiketoimi peruutetaan.

”AMND”

Muutosmerkintä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Kun aiemmin julkistettua liiketoimea muutetaan.

LYKKÄYSTÄ KOSKEVAT LISÄMERKINNÄT

11 artiklan 1 kohdan a alakohdan ensimmäinen luetelmakohta

”LMTF”

Rajoitettujen tietojen merkintä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Ensimmäinen raportti, jossa julkaistaan rajoitettuja tietoja 11 artiklan 1 kohdan a kohdan ensimmäisen luetelmakohdan mukaisesti.

”FULF”

Täydellisten tietojen merkintä

Liiketoimi, josta on aiemmin julkistettu rajoitettuja tietoja 11 artiklan 1 kohdan a alakohdan ensimmäisen luetelmakohdan mukaisesti.

11 artiklan 1 kohdan a alakohdan toinen luetelmakohta

”DATF”

Päivän liiketoimien koosteen merkintä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Päivän liiketoimien koosteen julkistaminen 11 artiklan 1 kohdan a kohdan toisen luetelmakohdan mukaisesti.

”FULA”

Täydellisten tietojen merkintä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Yksittäiset liiketoimet, joista on aiemmin julkistettu koottuja tietoja 11 artiklan 1 kohdan a alakohdan toisen luetelmakohdan mukaisesti.

11 artiklan 1 kohdan b alakohta

”VOLO”

Volyymin julkistamatta jättämistä koskeva merkintä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Liiketoimi, josta on julkistettu rajoitettuja tietoja 11 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti.

”FULV”

Täydellisten tietojen merkintä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Liiketoimi, josta on aiemmin julkistettu rajoitettuja tietoja 11 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti.

11 artiklan 1 kohdan c alakohta

”FWAF”

Neljän viikon koosteen merkintä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Liiketoimien koosteen julkistaminen 11 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti.

”FULJ”

Täydellisten tietojen merkintä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Yksittäiset liiketoimet, joista on aiemmin voinut julkistaa koostetut tiedot 11 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti.

11 artiklan 1 kohdan d alakohta

”IDAF”

Merkintä, jonka mukaan tiedot saa julkaista toistaiseksi koosteena

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Liiketoimet, joiden osalta useiden liiketoimien tiedot saa julkaista toistaiseksi koosteena 11 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesti.

Valtion velkainstrumenttien osalta sovelletaan 11 artiklan 1 kohdan b alakohtaa ja 11 artiklan 2 kohdan c alakohtaa peräkkäin

”VOLW”

Volyymin julkistamatta jättämistä koskeva merkintä

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Liiketoimi, josta julkistetaan rajoitettuja tietoja 11 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti ja jonka osalta useiden liiketoimien tietojen julkistaminen koosteena on sallittu toistaiseksi peräkkäin 11 artiklan 2 kohdan c alakohdan nojalla.

”COAF”

Peräkkäistä yhteen kokoamista koskeva merkintä (sen jälkeen, kun valtion velkainstrumenteista ei tarvinnut ilmoittaa volyymia)

RM, MTF, OTF

APA

CTP

Liiketoimi, josta on aiemmin julkistettu rajoitettuja tietoja 11 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti ja jonka osalta useiden liiketoimien tietojen julkistaminen koosteena on sallittu toistaiseksi peräkkäin 11 artiklan 2 kohdan c alakohdan nojalla.

Taulukko 4

Volyymin mittaaminen

Rahoitusvälineen tyyppi

Volyymi

Kaikki joukkovelkakirjalainat, paitsi ETC:t ja ETN:t sekä strukturoidut rahoitustuotteet

Niiden velkainstrumenttien kokonaisnimellisarvo, jotka ovat Kaupankäynnin kohteena

ETC- ja ETN-tyyppiset joukkovelkakirjalainat

Kaupankäynnin kohteena olevien yksiköiden lukumäärä (3)

Arvopaperistetut johdannaiset

Kaupankäynnin kohteena olevien yksiköiden lukumäärä (3)

Korkojohdannaiset

Kaupankäynnin kohteena olevien sopimusten nimellismäärä

Valuuttajohdannaiset

Kaupankäynnin kohteena olevien sopimusten nimellismäärä

Osakejohdannaiset

Kaupankäynnin kohteena olevien sopimusten nimellismäärä

Hyödykejohdannaiset

Kaupankäynnin kohteena olevien sopimusten nimellismäärä

Luottojohdannaiset

Kaupankäynnin kohteena olevien sopimusten nimellismäärä

Hinnanerosopimus

Kaupankäynnin kohteena olevien sopimusten nimellismäärä

C10-johdannaiset

Kaupankäynnin kohteena olevien sopimusten nimellismäärä

Päästöoikeusjohdannaiset

Hiilidioksidiekvivalenttitonneina

Päästöoikeudet

Hiilidioksidiekvivalenttitonneina

(1)  Komission delegoitu asetus (EU) 2017/574, annettu 7 päivänä kesäkuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU täydentämisestä liiketoimintakellojen tarkkuustasoa koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla (ks. tämän virallisen lehden s. 148).

(2)  Komission delegoitu asetus (EU) 2017/580, annettu 24 päivänä kesäkuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä rahoitusvälineitä koskeviin toimeksiantoihin liittyvien tietojen säilyttämistä koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla (ks. tämän virallisen lehden s. 193).

(3)  Yksikköhinta.

LIITE III

Likviditeetin arviointi sekä LIS- ja SSTI-kynnysarvot muiden kuin oman pääoman ehtoisten rahoitusvälineiden osalta

1.   Tässä liitteessä tarkoitetaan

1.

’omaisuuseräluokalla’ seuraavia rahoitusvälineluokkia: joukkovelkakirjalainat, strukturoidut rahoitustuotteet, arvopaperistetut johdannaiset, korkojohdannaiset, osakejohdannaiset, hyödykejohdannaiset, valuuttajohdannaiset, luottojohdannaiset, C10-johdannaiset, hinnanerosopimukset, päästöoikeudet ja päästöoikeusjohdannaiset;

2.

’omaisuuseräluokan alaluokalla’ omaisuuseräluokkaa, joka on jaoteltu sopimustyypin ja/tai kohde-etuuden tyypin mukaan;

3.

’alaluokalla’ omaisuuseräluokan alaluokkaa, joka on jaoteltu tässä liitteessä olevissa taulukoissa 2.1–13.3 esitettyjen muiden laadullisten jaottelukriteerien mukaan;

4.

’keskimääräisellä päivävaihdolla (ADT)’ tietyn rahoitusvälineen kokonaisvaihtoa, joka määritetään liitteessä II olevan, volyymin mittaamista koskevan taulukon 4 mukaisesti ja joka on toteutunut 13 artiklan 7 kohdassa tarkoitetulla ajanjaksolla, jaettuna kyseisen ajanjakson kaupankäyntipäivien lukumäärällä, tarvittaessa vuoden siltä osalta, jonka aikana rahoitusväline otettiin Kaupankäynnin kohteeksi tai jona sillä käytiin kauppaa kauppapaikassa keskeyttämättä kaupankäyntiä;

5.

’keskimääräisellä päivittäisellä nimellismäärällä (ADNA)’ tietyn rahoitusvälineen kokonaisnimellismäärää, joka määritetään liitteessä II olevan, volyymin mittaamista koskevan taulukon 4 mukaisesti ja joka on toteutunut 13 artiklan 18 kohdassa (kaikki joukkovelkakirjalainat, paitsi ETC:t ja ETN:t) ja 13 artiklan 7 kohdassa (muut rahoitusvälineet) tarkoitetulla ajanjaksolla, jaettuna kyseisen ajanjakson kaupankäyntipäivien määrällä, tarvittaessa vuoden siltä osalta, jonka aikana rahoitusväline otettiin Kaupankäynnin kohteeksi tai jona sillä käytiin kauppaa kauppapaikassa keskeyttämättä kaupankäyntiä;

6.

’niiden päivien prosenttiosuudella, joina kyseisellä ajanjaksolla käytiin kauppaa’ 13 artiklan 18 kohdassa (kaikki joukkovelkakirjalainat, paitsi ETC:t ja ETN:t) ja 13 artiklan 7 kohdassa (strukturoidut rahoitustuotteet) tarkoitetulla ajanjaksolla niiden päivien lukumäärää, joina kyseisellä rahoitusvälineellä on toteutettu vähintään yksi liiketoimi, jaettuna kyseisen ajanjakson kaupankäyntipäivien lukumäärällä, tarvittaessa vuoden siltä osalta, jonka aikana rahoitusväline otettiin Kaupankäynnin kohteeksi tai jona sillä käytiin kauppaa kauppapaikassa keskeyttämättä kaupankäyntiä;

7.

’keskimääräisellä päivittäisellä kauppojen lukumäärällä’ tietyn rahoitusvälineen osalta toteutettujen liiketoimien kokonaismäärää 13 artiklan 18 kohdassa (kaikki joukkovelkakirjalainat, paitsi ETC:t ja ETN:t) ja 13 artiklan 7 kohdassa (muut rahoitusvälineet) tarkoitetulla ajanjaksolla, jaettuna kyseisen ajanjakson kaupankäyntipäivien määrällä, tarvittaessa vuoden siltä osalta, jonka aikana rahoitusväline otettiin Kaupankäynnin kohteeksi tai jona sillä käytiin kauppaa kauppapaikassa keskeyttämättä kaupankäyntiä;

8.

’futuurilla’ sopimusta hyödykkeen tai rahoitusvälineen ostamisesta tai myymisestä tiettynä ajankohtana tulevaisuudessa hintaan, jonka ostaja ja myyjä ovat sopineet sopimusta laadittaessa. Kaikissa futuurisopimuksissa on vakioehdot, joiden mukaan määräytyvät vähimmäismäärä ja -laatu, joka voidaan ostaa tai myydä, pienin määrä, jonka perusteella hinta voi muuttua, toimitusmenettelyt, erääntymispäivä ja muut sopimukseen liittyvät yksityiskohdat;

9.

’optiolla’ sopimusta, joka antaa omistajalleen oikeuden mutta ei velvoitetta ostaa (osto-optio) tai myydä (myyntioptio) tietyn rahoitusvälineen tai hyödykkeen ennalta määrättyyn hintaan tai toteutushintaan tiettynä ajankohtana tulevaisuudessa tai tiettynä toteutusajankohtana taikka viimeistään kyseisenä ajankohtana;

10.

’vaihtosopimuksella’ sopimusta, jossa kaksi osapuolta sopii yhteen rahoitusvälineeseen liittyvien kassavirtojen vaihtamisesta toisen rahoitusvälineen kassavirtoihin tiettynä ajankohtana tulevaisuudessa;

11.

’salkunvaihtosopimuksella’ sopimusta, jonka perusteella loppukäyttäjät voivat käydä kauppaa useilla vaihtosopimuksilla;

12.

’termiinillä’ tai ’termiinisopimuksella’ kahden osapuolen välistä yksityistä sopimusta hyödykkeen tai rahoitusvälineen ostamisesta tai myymisestä tiettynä ajankohtana tulevaisuudessa hintaan, jonka ostaja ja myyjä ovat sopineet sopimusta laadittaessa;

13.

’swaptiolla’ sopimusta, joka antaa omistajalleen oikeuden mutta ei velvoitetta tehdä vaihtosopimus tiettynä ajankohtana tulevaisuudessa tai toteutuspäivänä taikka viimeistään kyseisenä ajankohtana;

14.

’vaihtosopimukseen perustuvalla futuurilla’ futuurisopimusta, joka asettaa omistajalleen velvoitteen tehdä vaihtosopimus tiettynä ajankohtana tulevaisuudessa tai viimeistään kyseisenä ajankohtana;

15.

’vaihtosopimukseen perustuvalla termiinillä’ termiinisopimusta, joka asettaa omistajalleen velvoitteen tehdä vaihtosopimus tiettynä ajankohtana tulevaisuudessa tai viimeistään kyseisenä ajankohtana.

2.   Joukkovelkakirjalainat

Taulukko 2.1

Joukkovelkakirjalainat (kaikki joukkovelkakirjalainalajit, paitsi ETC:t ja ETN:t) – luokat, joille ei ole likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – joukkovelkakirjalaina (kaikki joukkovelkakirjalainalajit paitsi ETC:t ja ETN:t)

Millekään yksittäiselle rahoitusvälineelle ei katsota olevan 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisia likvidejä markkinoita, jos se ei täytä yhtä seuraavista määrällisten likviditeettikriteerien kynnysarvoista kumulatiivisesti tai mitään niistä.

Keskimääräinen päivittäinen nimellismäärä

[määrällinen likviditeettikriteeri 1]

Keskimääräinen päivittäinen kauppojen lukumäärä

[määrällinen likviditeettikriteeri 2]

Niiden päivien prosenttiosuus, joina kyseisellä ajanjaksolla on käyty kauppaa

[määrällinen likviditeettikriteeri 3]

100 000 euroa

S1

S2

S3

S4

80 %

15

10

7

2

Taulukko 2.2

Joukkovelkakirjalainat (kaikki joukkovelkakirjalainalajit, paitsi ETC- ja ETN-lajit) – luokat, joille ei ole likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – joukkovelkakirjalaina (kaikki joukkovelkakirjalainalajit paitsi ETC:t ja ETN:t)

Millekään yksittäiselle joukkovelkakirjalainalle ei katsota olevan 13 artiklan 18 kohdan mukaisia likvidejä markkinoita, jos se vastaa tiettyä joukkovelkakirjalainalajin ja liikkeeseenlaskun koon yhdistelmää taulukon riveillä määritetyn mukaisesti.

Joukkovelkakirjalainan laji

Liikkeeseenlaskun koko

Valtion joukkolaina

tarkoittaa valtionlainan liikkeeseenlaskijaa, joka on jokin seuraavista:

a)

unioni

b)

jäsenvaltio, mukaan lukien tämän jäsenvaltion hallituksen yksikkö, virasto tai erillisyhtiö;

c)

valtionyksikkö, jota ei ole lueteltu a ja b kohdassa.

Vähemmän kuin (euroa)

1 000 000 000

Muu julkinen joukkovelkakirjalaina

tarkoittaa joukkovelkakirjalainaa, jonka liikkeeseenlaskija on jokin seuraavista julkisista liikkeeseenlaskijoista:

a)

jos jäsenvaltio on liittovaltio, jokin tämän liittovaltion osavaltio;

b)

useiden jäsenvaltioiden erillisyhtiö;

c)

kahden tai useamman jäsenvaltion perustama kansainvälinen finanssilaitos, jonka tarkoituksena on hankkia varoja ja antaa rahoitusapua jäsenilleen, joilla on vakavia rahoitusongelmia tai joita sellaiset vaikeudet uhkaavat;

d)

Euroopan investointipankki;

e)

julkinen laitos, joka ei ole edellisellä rivillä määritetyn mukainen valtion joukkolainan liikkeeseenlaskija.

Vähemmän kuin (euroa)

500 000 000

Vaihtovelkakirjalaina

tarkoittaa välinettä, joka koostuu joukkovelkakirjalainasta tai arvopaperistetusta velkainstrumentista, johon liittyy kytketty johdannainen; esimerkiksi optio kohde-etuutena olevan osakkeen ostamisesta

Vähemmän kuin (euroa)

500 000 000

Katettu joukkovelkakirjalaina

tarkoittaa direktiivin 2009/65/EY 52 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja joukkovelkakirjalainoja

Vaiheiden S1 ja S2 aikana

Vaiheiden S3 ja S4 aikana

Vähemmän kuin (euroa)

1 000 000 000

Vähemmän kuin (euroa)

500 000 000

Yrityksen liikkeeseen laskema joukkovelkakirjalaina

tarkoittaa joukkovelkakirjalainaa, jonka myöntää neuvoston asetuksen (EY) N:o 2157/2001 (1) mukaisesti perustettu eurooppayhtiö tai Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/101/EY (2) 1 artiklassa lueteltu yhtiö tai jokin vastaava kolmansissa maissa

Vaiheiden S1 ja S2 aikana

Vaiheiden S3 ja S4 aikana

Vähemmän kuin (euroa)

1 000 000 000

Vähemmän kuin (euroa)

500 000 000

Joukkovelkakirjalainan laji

Sellaisten rahoitusvälineiden määrittämiseen, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 13 artiklan 18 kohdan mukaisesti, on sovellettava seuraavaa menetelmää.

Muu joukkovelkakirjalaina

Joukkovelkakirjalainalle, joka ei kuulu mihinkään edellä mainituista joukkolainalajeista, ei katsota olevan likvidejä markkinoita

Taulukko 2.3

Joukkovelkakirjalainat (paitsi ETC- ja ETN-lajit) – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot

Omaisuuseräluokka – joukkovelkakirjalaina (kaikki paitsi ETC:t ja ETN:t)

Joukkovelkakirjalainan laji

Kynnysarvojen laskennassa huomioon otettavat liiketoimet kunkin joukkovelkakirjalainalajin osalta

Kauppaa edeltävien ja kaupan jälkeisten SSTI- ja LIS-kynnysarvojen laskennassa sovellettavat prosenttipisteet kunkin joukkovelkakirjalainalajin osalta

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kaupankäynnin prosenttipiste

Valtion joukkolaina

Valtion joukkolainoilla toteutetut liiketoimet 13 artiklan 10 kohdassa määritettyjen liiketoimien poissulkemisen jälkeen

S1

S2

S3

S4

300 000 euroa

70

300 000 euroa

80

90

30

40

50

60

Muu julkinen joukkovelkakirjalaina

Muilla julkisilla joukkovelkakirjalainoilla toteutetut liiketoimet 13 artiklan 10 kohdassa määritettyjen liiketoimien poissulkemisen jälkeen

S1

S2

S3

S4

300 000 euroa

70

300 000 euroa

80

90

30

40

50

60

Vaihtovelkakirjalaina

Vaihtovelkakirjalainoilla toteutetut liiketoimet 13 artiklan 10 kohdassa määritettyjen liiketoimien poissulkemisen jälkeen

S1

S2

S3

S4

200 000 euroa

70

200 000 euroa

80

90

30

40

50

60

Katettu joukkovelkakirjalaina

Katetuilla joukkovelkakirjalainoilla toteutetut liiketoimet 13 artiklan 10 kohdassa määritettyjen liiketoimien poissulkemisen jälkeen

S1

S2

S3

S4

300 000 euroa

70

300 000 euroa

80

90

30

40

40

40

Yrityksen liikkeeseen laskema joukkovelkakirjalaina

Yrityksen liikkeeseen laskemilla joukkovelkakirjalainoilla toteutetut liiketoimet 13 artiklan 10 kohdassa määritettyjen liiketoimien poissulkemisen jälkeen

S1

S2

S3

S4

200 000 euroa

70

200 000 euroa

80

90

30

40

50

60

Muut joukkovelkakirjalainat

Muilla joukkovelkakirjalainoilla toteutetut liiketoimet 13 artiklan 10 kohdassa määritettyjen liiketoimien poissulkemisen jälkeen

S1

S2

S3

S4

200 000 euroa

70

200 000 euroa

80

90

30

40

50

60

Taulukko 2.4

Joukkovelkakirjalainat (ETC- ja ETN-lajit) – luokat, joille ei ole likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – joukkovelkakirjalainat (ETC- ja ETN-lajit)

Joukkovelkakirjalainan laji

Millekään yksittäiselle rahoitusvälineelle ei katsota olevan 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisia likvidejä markkinoita, jos se ei täytä yhtä seuraavista määrällisten likviditeettikriteerien kynnysarvoista tai mitään niistä.

Keskimääräinen päivävaihto

[määrällinen likviditeettikriteeri 1]

Keskimääräinen päivittäinen kauppojen lukumäärä

[määrällinen likviditeettikriteeri 2]

Pörssilistatut hyödykkeet (ETC-tuotteet)

Velkainstrumentti, joka lasketaan liikkeeseen sitä vastaan, että liikkeeseenlaskija tekee suoran investoinnin hyödykkeisiin tai hyödykejohdannaissopimuksiin. ETC-tuotteen hinta liittyy kohde-etuuden tuotto- tai arvonkehitykseen suoraan tai epäsuorasti. ETC-tuote kuvastaa passiivisesti sen hyödykkeen tai hyödykeindeksin tuotto- tai arvonkehitystä, johon se liittyy.

500 000 euroa

10

Pörssilistatut velkakirjat (ETN-tuotteet)

Velkainstrumentti, joka lasketaan liikkeeseen sitä vastaan, että liikkeeseenlaskija tekee suoran investoinnin kohde-etuuteen tai johdannaissopimusten kohde-etuuteen. ETN-tuotteen hinta liittyy kohde-etuuden tuotto- tai arvonkehitykseen suoraan tai epäsuorasti. ETN-tuote kuvastaa passiivisesti sen kohde-etuuden tuotto- tai arvonkehitystä, johon se liittyy.

500 000 euroa

10

Taulukko 2.5

Joukkovelkakirjalainat (ETC- ja ETN-tuotteet) – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot

Omaisuuseräluokka – joukkovelkakirjalainat (ETC- ja ETN-lajit)

Kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot jokaiselle yksittäiselle välineelle, jolle katsotaan olevan likvidit markkinat

Joukkovelkakirjalainan laji

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

ETC:t

1 000 000 euroa

1 000 000 euroa

50 000 000 euroa

50 000 000 euroa

ETN:t

1 000 000 euroa

1 000 000 euroa

50 000 000 euroa

50 000 000 euroa

Kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot jokaiselle yksittäiselle välineelle, jolle ei katsota olevan likvidejä markkinoita

Joukkovelkakirjalainan laji

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

ETC:t

900 000 euroa

900 000 euroa

45 000 000 euroa

45 000 000 euroa

ETN:t

900 000 euroa

900 000 euroa

45 000 000 euroa

45 000 000 euroa

3.   Strukturoidut rahoitustuotteet

Taulukko 3.1

Strukturoidut rahoitustuotteet – luokat, joille ei ole likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – strukturoidut rahoitustuotteet

Testi 1 – Strukturoitujen rahoitustuotteiden omaisuuseräluokan arviointi

Strukturoitujen rahoitustuotteiden omaisuuseräluokka arvioidaan, jotta voidaan määrittää ne rahoitusvälineet, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti.

Liiketoimet, jotka on otettava huomioon laskettaessa arvoja, jotka liittyvät strukturoitujen rahoitustuotteiden omaisuuseräluokan arvioinnissa käytettäviin määrällisiin likviditeettikriteereihin

Strukturoitujen rahoitustuotteiden omaisuuseräluokka on arvioitava soveltamalla seuraavia määrällisten likviditeettikriteerien kynnysarvoja.

Keskimääräinen päivittäinen nimellismäärä (ADNA)

[määrällinen likviditeettikriteeri 1]

Keskimääräinen päivittäinen kauppojen lukumäärä

[määrällinen likviditeettikriteeri 2]

Kaikilla strukturoiduilla rahoitustuotteilla toteutetut liiketoimet

300 000 000 euroa

500

Testi 2 – Strukturoidut rahoitustuotteet, joille ei ole likvidejä markkinoita

Jos molemmat määrällisiin likviditeettikriteereihin liittyvät arvot ovat suurempia kuin strukturoitujen rahoitustuotteiden omaisuuseräluokan arviointiin asetetut määrälliset likviditeettikynnysarvot, rahoitustuote on läpäissyt testin 1, ja sen jälkeen on tehtävä testi 2. Millekään yksittäiselle rahoitusvälineelle ei katsota olevan 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisia likvidejä markkinoita, jos se ei täytä yhtä seuraavista määrällisten likviditeettikriteerien kynnysarvoista tai mitään niistä.

Keskimääräinen päivittäinen nimellismäärä (ADNA)

[määrällinen likviditeettikriteeri 1]

Keskimääräinen päivittäinen kauppojen lukumäärä

[määrällinen likviditeettikriteeri 2]

Niiden päivien prosenttiosuus, joina kyseisellä ajanjaksolla on käyty kauppaa

[määrällinen likviditeettikriteeri 3]

100 000 euroa

2

80 %

Taulukko 3.2

Strukturoidut rahoitustuotteet – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot, jos tuote ei läpäise testiä 1

Omaisuuseräluokka – strukturoidut rahoitustuotteet

Kaikkia strukturoituja rahoitustuotteita koskevat kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot, jos tuote ei läpäise testiä 1

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

100 000 euroa

250 000 euroa

500 000 euroa

1 000 000 euroa

Taulukko 3.3

Strukturoidut rahoitustuotteet – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot, jos tuote läpäisee testin 1

Omaisuuseräluokka – strukturoidut rahoitustuotteet

Kynnysarvojen laskennassa huomioon otettavat liiketoimet

Kauppaa edeltävien ja kaupan jälkeisten SSTI- ja LIS-kynnysarvojen laskennassa sovellettavat prosenttipisteet ja kynnysarvojen alarajat (strukturoidut rahoitustuotteet, joille katsotaan olevan likvidit markkinat, jos ne läpäisevät testin 1)

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaikilla niillä strukturoiduilla rahoitustuotteilla toteutetut liiketoimet, joille katsotaan olevan likvidit markkinat

S1

S2

S3

S4

100 000 euroa

70

250 000 euroa

80

500 000 euroa

90

1 000 000 euroa

30

40

50

60

Kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot (strukturoidut rahoitustuotteet, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita, jos ne läpäisevät testin 1)

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

100 000 euroa

250 000 euroa

500 000 euroa

1 000 000 euroa

4.   Arvopaperistetut johdannaiset

Taulukko 4.1

Arvopaperistetut johdannaiset – luokat, joille ei ole likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – arvopaperistetut johdannaiset

tarkoittaa direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 1 kohdan 44 alakohdan c luetelmakohdassa määritettyä siirtokelpoista arvopaperia, joka on erilainen kuin strukturoidut rahoitustuotteet ja johon tulee sisältyä vähintään seuraavat seikat:

a)

tavalliset katetut optiotodistukset tarkoittavat sellaisia arvopapereita, jotka antavat omistajalleen oikeuden mutta ei velvoitetta ostaa (myydä) erääntymispäivänä tai siihen mennessä tietyn määrän kohde-etuutta ennalta määritettyyn toteutushintaan, tai jos on sovittu käteissuorituksesta, maksaa positiivisen erotuksen nykyisen markkinahinnan (toteutushinnan) ja toteutushinnan (nykyisen markkinahinnan) välillä;

b)

velkasertifikaatit tarkoittavat sertifikaatteja, jotka kuvastavat vivutukseen perustuvaa kohde-etuuden tuotto- tai arvonkehitystä;

c)

eksoottiset katetut optiotodistukset tarkoittavat sellaisia optiotodistuksia, jotka perustuvat pääasiassa optioiden yhdistelmään

d)

neuvoteltavat oikeudet;

e)

investointitodistukset tarkoittavat todistuksia, jotka kuvastavat kohde-etuuden tuotto- tai arvonkehitystä ilman vipuvaikutusta.

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämiseen, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, on sovellettava seuraavaa menetelmää:

Kaikilla arvopaperistetuilla johdannaisilla katsotaan olevan likvidit markkinat.

Taulukko 4.2

Arvopaperistetut johdannaiset – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot

Omaisuuseräluokka – arvopaperistetut johdannaiset

Kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

50 000 euroa

60 000 euroa

90 000 euroa

100 000 euroa

5.   Korkojohdannaiset

Taulukko 5.1

Korkojohdannaiset – luokat, joille ei ole likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – korkojohdannaiset

Mikä tahansa direktiivin 2014/65/EU liitteessä I olevassa C osassa olevassa 4 kohdassa määritelty sopimus, jonka lopullinen kohde-etuus on korko, joukkovelkakirjalaina, laina, kori, salkku tai indeksi, mukaan luettuina korko, joukkovelkakirjalaina, laina tai muu tuote, joka edustaa koron, joukkovelkakirjalainan tai lainan tuotto- tai arvonkehitystä.

Omaisuuseräluokan alaluokka

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämisessä, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, jokainen omaisuuseräluokan alaluokka on jaoteltava jäljempänä määritetyn mukaisiin alaluokkiin.

Millekään alaluokalle ei katsota olevan 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisia likvidejä markkinoita, jos se ei täytä yhtä seuraavista määrällisten likviditeettikriteerien kynnysarvoista tai mitään niistä. Niihin alaluokkiin, joilla katsotaan olevan likvidit markkinat, on tarvittaessa sovellettava muita laadullisia likviditeettikriteereitä.

Keskimääräinen päivittäinen nimellismäärä (ADNA)

[määrällinen likviditeettikriteeri 1]

Keskimääräinen päivittäinen kauppojen lukumäärä

[määrällinen likviditeettikriteeri 2]

Muut laadulliset likviditeettikriteerit

Joukkolainafutuurit/-termiinit

Joukkolainafutuuri/-termiini-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuuden liikkeeseenlaskija

Jaottelukriteeri 2 – kohde-etuutena olevan fyysisesti selvitettävän lainan juoksuaika määritetään seuraavasti:

Lyhytaikainen: kohde-etuutena olevan fyysisesti selvitettävän lainan, jonka juoksuaika on 1–4 vuotta, on katsottava olevan lyhytaikainen.

Keskipitkä: kohde-etuutena olevan fyysisesti selvitettävän lainan, jonka juoksuaika on 4–8 vuotta, on katsottava olevan keskipitkä.

Pitkäaikainen: kohde-etuutena olevan fyysisesti selvitettävän lainan, jonka juoksuaika on 8–15 vuotta, on katsottava olevan pitkäaikainen.

Erittäin pitkäaikainen: kohde-etuutena olevan fyysisesti selvitettävän lainan, jonka juoksuaika yli 15 vuotta, on katsottava olevan erittäin pitkäaikainen.

Jaottelukriteeri 3 – futuurin maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 5: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

5 000 000 euroa

10

Aina, kun jollekin alaluokalle katsotaan olevan likvidit markkinat maturiteettiluokkaan liittyvän tietyn erääntymisajan osalta ja kun alaluokalle, joka määräytyy maturiteettiluokkaan liittyvän seuraavan erääntymisajan perusteella, ei katsota olevan likvidejä markkinoita, ensimmäisen edeltävän kuukauden sopimukselle katsotaan olevan likvidit markkinat kaksi viikkoa ennen seuraavan kuukauden päättymistä.

Joukkovelkakirjalainaoptiot

Joukkovelkakirjalainaoptio-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva joukkovelkakirjalaina tai joukkolainafutuuri/-termiini

Jaottelukriteeri 2 – option maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 5: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

5 000 000 euroa

10

Korkofutuurit ja korkotermiinisopimukset

Korkofutuuri-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien perusteella:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva korko

Jaottelukriteeri 2 – kohde-etuutena olevan koron juoksuaika

Jaottelukriteeri 3 – futuurin maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 5: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

500 000 000 euroa

10

Aina, kun jollekin alaluokalle katsotaan olevan likvidit markkinat maturiteettiluokkaan liittyvän tietyn erääntymisajan osalta ja kun alaluokalle, joka määräytyy maturiteettiluokkaan liittyvän seuraavan erääntymisajan perusteella, ei katsota olevan likvidejä markkinoita, ensimmäisen edeltävän kuukauden sopimukselle katsotaan olevan likvidit markkinat kaksi viikkoa ennen seuraavan kuukauden päättymistä.

Korko-optiot

Korko-optio-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien perusteella:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva korko tai korkofutuuri tai korkotermiinisopimus

Jaottelukriteeri 2 – kohde-etuutena olevan koron juoksuaika

Jaottelukriteeri 3 – option maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 5: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

500 000 000 euroa

10

Swaptiot

Swaptio-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena olevan vaihtosopimuksen laji määritettynä seuraavasti: yhden valuutan käsittävä kiinteäkorkoisesta kiinteäkorkoiseen -vaihtosopimus ja siihen sidotut futuurit/termiinit; yhden valuutan käsittävä kiinteäkorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -vaihtosopimus ja sidotut futuurit/termiinit; yhden valuutan käsittävä vaihtuvakorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -vaihtosopimus ja siihen sidotut futuurit/termiinit; yhden valuutan käsittävä inflaationvaihtosopimus ja siihen sidotut futuurit/termiinit; yhden valuutan käsittävä yli yön -koronvaihtosopimus ja siihen sidotut futuurit/termiinit; useita valuuttoja käsittävä kiinteäkorkoisesta kiinteäkorkoiseen -vaihtosopimus ja siihen sidotut futuurit/termiinit; useita valuuttoja käsittävä kiinteäkorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -vaihtosopimus ja siihen sidotut futuurit/termiinit; useita valuuttoja käsittävä vaihtuvakorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -vaihtosopimus ja siihen sidotut futuurit/termiinit; useita valuuttoja käsittävä inflaationvaihtosopimus ja siihen sidotut futuurit/termiinit; useita valuuttoja käsittävä yli yön -koronvaihtosopimus ja siihen sidotut futuurit/termiinit.

Jaottelukriteeri 2 – nimellisvaluutta määritettynä valuutaksi, jonka määräinen option nimellisarvo on.

Jaottelukriteeri 3 – inflaatioindeksi, jos kohde-etuutena olevan vaihtosopimuksen laji on joko yhden valuutan käsittävä inflaationvaihtosopimus tai useita valuuttoja käsittävä inflaationvaihtosopimus

Jaottelukriteeri 4 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 4: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 5: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 6: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

500 000 000 euroa

10

Jaottelukriteeri 5 – option maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 3: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 4: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 5 vuotta

Maturiteettiluokka 5: 5 vuotta < erääntymisaika ≤ 10 vuotta

Maturiteettiluokka 6: Yli 10 vuotta

Useita valuuttoja käsittävät kiinteäkorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -vaihtosopimukset tai koron- ja valuutanvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

Sellainen vaihtosopimus tai futuuri/termiini, jossa kaksi osapuolta vaihtaa eri valuutoissa olevia kassavirtoja siten, että toisen pään kassavirtojen korko on kiinteä ja toisen pään kassavirtojen korko on vaihtuva.

Useita valuuttoja käsittävä kiinteäkorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – nimellisvaluuttapari määritettynä niiden kahden valuutan yhdistelmäksi, jonka määräisiä vaihtosopimuksen päät ovat.

Jaottelukriteeri 2 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukausi

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 4: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 5: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 6: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

50 000 000 euroa

10

Useita valuuttoja käsittävät vaihtuvakorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -vaihtosopimukset tai koron- ja valuutanvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

Sellainen vaihtosopimus tai futuuri/termiini, jossa kaksi osapuolta vaihtaa eri valuutoissa olevia kassavirtoja siten, että kummankin pään kassavirtojen korko on vaihtuva.

Useita valuuttoja käsittävä vaihtuvakorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – nimellisvaluuttapari määritettynä niiden kahden valuutan yhdistelmäksi, jonka määräisiä vaihtosopimuksen päät ovat.

Jaottelukriteeri 2 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukausi

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 4: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 5: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 6: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

50 000 000 euroa

10

Useita valuuttoja käsittävät kiinteäkorkoisesta kiinteäkorkoiseen -vaihtosopimukset tai koron- ja valuutanvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

Sellainen vaihtosopimus tai futuuri/termiini, jossa kaksi osapuolta vaihtaa eri valuutoissa olevia kassavirtoja siten, että kummankin pään kassavirtojen korko on kiinteä.

Useita valuuttoja käsittävä kiinteäkorkoisesta kiinteäkorkoiseen -alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – nimellisvaluuttapari määritettynä niiden kahden valuutan yhdistelmäksi, jonka määräisiä vaihtosopimuksen päät ovat.

Jaottelukriteeri 2 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 4: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 5: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 6: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

50 000 000 euroa

10

Useita valuuttoja käsittävät yli yön- koronvaihtosopimukset tai koron- ja valuutanvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

Sellainen vaihtosopimus tai futuuri/termiini, jossa kaksi osapuolta vaihtaa eri valuutoissa olevia kassavirtoja siten, että vähintään yhden pään kassavirtojen korko määritetään yli yön -koronvaihtosopimuksella

Useita valuuttoja käsittävä yli yön -koronvaihtosopimus -alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – nimellisvaluuttapari määritettynä niiden kahden valuutan yhdistelmäksi, jonka määräisiä vaihtosopimuksen päät ovat.

Jaottelukriteeri 2 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 4: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 5: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 6: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

50 000 000 euroa

10

Useita valuuttoja käsittävät inflaationvaihtosopimukset tai koron- ja valuutanvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

Sellainen vaihtosopimus tai futuuri/termiini, jossa kaksi osapuolta vaihtaa eri valuutoissa olevia kassavirtoja siten, että vähintään toisen pään kassavirtojen korko määritetään inflaation perusteella.

Useita valuuttoja käsittävä inflaationvaihtosopimus-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – nimellisvaluuttapari määritettynä niiden kahden valuutan yhdistelmäksi, jonka määräisiä vaihtosopimuksen päät ovat.

Jaottelukriteeri 2 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 4: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 5: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 6: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

50 000 000 euroa

10

Yhden valuutan käsittävät kiinteäkorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -vaihtosopimukset ja niihin sidotut futuurit/termiinit

Sellainen vaihtosopimus tai futuuri/termiini, jossa kaksi osapuolta vaihtaa samassa valuutoissa olevia kassavirtoja siten, että toisen pään kassavirtojen korko on kiinteä ja toisen pään kassavirtojen korko on vaihtuva.

Yhden valuutan käsittävä kiinteäkorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – nimellisvaluutta, jonka määräisiä vaihtosopimuksen päät ovat.

Jaottelukriteeri 2 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 4: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 5: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 6: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

50 000 000 euroa

10

Yhden valuutan käsittävät vaihtuvakorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -vaihtosopimukset ja niihin sidotut futuurit/termiinit

Sellainen vaihtosopimus tai futuuri/termiini, jossa kaksi osapuolta vaihtaa samassa valuutassa olevia kassavirtoja siten, että kummankin pään kassavirtojen korko on vaihtuva.

Yhden valuutan käsittävä vaihtuvakorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – nimellisvaluutta, jonka määräisiä vaihtosopimuksen päät ovat.

Jaottelukriteeri 2 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 4: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 5: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 6: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

50 000 000 euroa

10

Yhden valuutan käsittävät kiinteäkorkoisesta kiinteäkorkoiseen -vaihtosopimukset ja niihin sidotut futuurit/termiinit

Sellainen vaihtosopimus tai futuuri/termiini, jossa kaksi osapuolta vaihtaa samassa valuutassa olevia kassavirtoja siten, että kummankin pään kassavirtojen korko on kiinteä.

Yhden valuutan käsittävä kiinteäkorkoisesta kiinteäkorkoiseen -alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – nimellisvaluutta, jonka määräisiä vaihtosopimuksen päät ovat.

Jaottelukriteeri 2 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 4: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 5: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 6: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

50 000 000 euroa

10

Yhden valuutan käsittävät yli yön- koronvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

Sellainen vaihtosopimus tai futuuri/termiini, jossa kaksi osapuolta vaihtaa samassa valuutassa olevia kassavirtoja siten, että vähintään yhden pään kassavirrat määritetään yli yön -koronvaihtosopimuksella

Yhden valuutan käsittävä yli yön -koronvaihtosopimus -alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – nimellisvaluutta, jonka määräisiä vaihtosopimuksen päät ovat.

Jaottelukriteeri 2 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 4: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 5: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 6: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

50 000 000 euroa

10

Yhden valuutan käsittävät inflaationvaihtosopimukset ja niihin sidotut futuurit/termiinit

Sellainen vaihtosopimus tai futuuri/termiini, jossa kaksi osapuolta vaihtaa samassa valuutassa olevia kassavirtoja siten, että vähintään yhden pään kassavirrat määritetään inflaatioasteella.

Yhden valuutan käsittävä inflaationvaihtosopimus-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – nimellisvaluutta, jonka määräisiä vaihtosopimuksen päät ovat.

Jaottelukriteeri 2 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 4: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 5: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 6: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

50 000 000 euroa

10

Omaisuuseräluokka – korkojohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämiseen, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, on sovellettava seuraavaa menetelmää.

Muut korkojohdannaiset

Sellainen korkojohdannainen, joka ei kuulu mihinkään edellisistä alaluokista.

Sellainen muu korkojohdannainen, jolle ei katsota olevan likvidejä markkinoita.

Taulukko 5.2

Korkojohdannaiset – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille katsotaan olevan likvidit markkinat

Omaisuuseräluokka – korkojohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Prosenttipisteet ja kynnysarvojen alarajat, joita sovelletaan laskettaessa kauppaa edeltäviä ja kaupan jälkeisiä SSTI- ja LIS-kynnysarvoja jokaiselle alaluokalle, jolle katsotaan olevan likvidit markkinat

Kynnysarvojen laskennassa huomioon otettavat liiketoimet

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Volyymin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Volyymin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Joukkolainafutuurit/-termiinit

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

4 000 000 euroa

70

5 000 000 euroa

80

60

20 000 000 euroa

90

70

25 000 000 euroa

30

40

50

60

Joukkovelkakirjalainaoptiot

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

4 000 000 euroa

70

5 000 000 euroa

80

60

20 000 000 euroa

90

70

25 000 000 euroa

30

40

50

60

Korkofutuurit ja korkotermiinisopimukset

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

5 000 000 euroa

70

10 000 000 euroa

9 000 000 euroa

90

70

10 000 000 euroa

30

40

50

60

Useita valuuttoja käsittävät kiinteäkorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -vaihtosopimukset tai koron- ja valuutanvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

4 000 000 euroa

70

5 000 000 euroa

80

60

9 000 000 euroa

90

70

10 000 000 euroa

30

40

50

60

Useita valuuttoja käsittävät vaihtuvakorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -vaihtosopimukset tai koron- ja valuutanvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

4 000 000 euroa

70

5 000 000 euroa

80

60

9 000 000 euroa

90

70

10 000 000 euroa

30

40

50

60

Useita valuuttoja käsittävät kiinteäkorkoisesta kiinteäkorkoiseen -vaihtosopimukset tai koron- ja valuutanvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

4 000 000 euroa

70

5 000 000 euroa

80

60

9 000 000 euroa

90

70

10 000 000 euroa

30

40

50

60

Useita valuuttoja käsittävät yli yön -koronvaihtosopimukset tai koron- ja valuutanvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

4 000 000 euroa

70

5 000 000 euroa

80

60

9 000 000 euroa

90

70

10 000 000 euroa

30

40

50

60

Useita valuuttoja käsittävät inflaationvaihtosopimukset tai koron- ja valuutanvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

4 000 000 euroa

70

5 000 000 euroa

80

60

9 000 000 euroa

90

70

10 000 000 euroa

30

40

50

60

Yhden valuutan käsittävät kiinteäkorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -vaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

Yhden valuutan käsittävät vaihtuvakorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -vaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

Yhden valuutan käsittävät kiinteäkorkoisesta kiinteäkorkoiseen -vaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

Yhden valuutan käsittävät yli yön -koronvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

Yhden valuutan käsittävät inflaationvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

Taulukko 5.3

Korkojohdannaiset – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – korkojohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot jokaiselle alaluokalle, jolle ei katsota olevan likvidejä markkinoita

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Joukkolainafutuurit/-termiinit

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

20 000 000 euroa

25 000 000 euroa

Joukkovelkakirjalainaoptiot

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

20 000 000 euroa

25 000 000 euroa

Korkofutuurit ja korkotermiinisopimukset

5 000 000 euroa

10 000 000 euroa

20 000 000 euroa

25 000 000 euroa

Korko-optiot

5 000 000 euroa

10 000 000 euroa

20 000 000 euroa

25 000 000 euroa

Swaptiot

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

9 000 000 euroa

10 000 000 euroa

Useita valuuttoja käsittävät kiinteäkorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -vaihtosopimukset tai koron- ja valuutanvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

9 000 000 euroa

10 000 000 euroa

Useita valuuttoja käsittävät vaihtuvakorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -vaihtosopimukset tai koron- ja valuutanvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

9 000 000 euroa

10 000 000 euroa

Useita valuuttoja käsittävät kiinteäkorkoisesta kiinteäkorkoiseen -vaihtosopimukset tai koron- ja valuutanvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

9 000 000 euroa

10 000 000 euroa

Useita valuuttoja käsittävät yli yön -koronvaihtosopimukset tai koron- ja valuutanvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

9 000 000 euroa

10 000 000 euroa

Useita valuuttoja käsittävät inflaationvaihtosopimukset tai koron- ja valuutanvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

9 000 000 euroa

10 000 000 euroa

Yhden valuutan käsittävät kiinteäkorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -vaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

9 000 000 euroa

10 000 000 euroa

Yhden valuutan käsittävät vaihtuvakorkoisesta vaihtuvakorkoiseen -vaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

9 000 000 euroa

10 000 000 euroa

Yhden valuutan käsittävät kiinteäkorkoisesta kiinteäkorkoiseen -vaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

9 000 000 euroa

10 000 000 euroa

Yhden valuutan käsittävät yli yön -koronvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

9 000 000 euroa

10 000 000 euroa

Yhden valuutan käsittävät inflaationvaihtosopimukset sekä niihin sidotut futuurit/termiinit

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

9 000 000 euroa

10 000 000 euroa

Muut korkojohdannaiset

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

9 000 000 euroa

10 000 000 euroa

6.   Osakejohdannaiset

Taulukko 6.1

Osakejohdannaiset – luokat, joille ei ole likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – osakejohdannaiset

Direktiivin 2014/65/EU liitteessä I olevan C osan 4 kohdassa määritellyt sopimukset, jotka liittyvät seuraaviin:

a)

yksi tai useampi osake, talletustodistukset, ETF-tuotteet, sijoitustodistukset, muut samanlaiset rahoitusvälineet, kassavirrat tai muut tuotteet, jotka liittyvät yhden tai useamman osakkeen, talletustodistuksen, ETF-tuotteen, sijoitustodistuksen tai muiden samanlaisten rahoitusvälineiden tuotto- ja arvonkehitykseen;

b)

luettelo osakkeista, talletustodistuksista, ETF-tuotteista, sijoitustodistuksista, muista samanlaisista rahoitusvälineistä, kassavirroista tai muista tuotteista, jotka liittyvät yhden tai useamman osakkeen, talletustodistuksen, ETF-tuotteen, sijoitustodistuksen tai muiden samanlaisten rahoitusvälineiden tuotto- ja arvonkehitykseen.

Omaisuuseräluokan alaluokka

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämiseen, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, on sovellettava seuraavaa menetelmää.

Osakeindeksioptiot

Optio, jonka kohde-etuutena on osakkeista koostuva indeksi

Kaikilla indeksioptioilla katsotaan olevan likvidit markkinat

Osakeindeksifutuurit/-termiinit

Futuuri/termiini, jonka kohde-etuutena on osakkeista koostuva indeksi

Kaikilla indeksifutuureilla/-termiineillä katsotaan olevan likvidit markkinat

Osakeoptiot

Optio, jonka kohde-etuutena on yhtiötapahtumaan perustuva osake tai osakekori

Kaikilla osakeoptioilla katsotaan olevan likvidit markkinat

Osakefutuurit/-termiinit

Futuuri/termiini, jonka kohde-etuutena on yhtiötapahtumaan perustuva osake tai osakekori

Kaikilla osakefutuureilla/-termiineillä katsotaan olevan likvidit markkinat

Ilmaisosakeoptiot

Optio, jonka kohde-etuutena on osuus tietyistä osakkeista

Kaikilla ilmaisosakeoptioilla katsotaan olevan likvidit markkinat

Ilmaisosakefutuurit/-termiinit

Futuuri/termiini, jonka kohde-etuutena on osuus tietyistä osakkeista

Kaikilla ilmaisosakefutuureilla/-termiineillä katsotaan olevan likvidit markkinat

Ilmaisindeksioptiot

Optio indeksiin, joka koostuu useamman kuin yhden osakkeen osuuksista

Kaikilla ilmaisindeksioptioilla katsotaan olevan likvidit markkinat

Ilmaisindeksifutuurit/-termiinit

Futuuri/termiini indeksiin, joka koostuu useamman kuin yhden osakkeen osuuksista

Kaikilla ilmaisindeksifutuureilla/-termiineillä katsotaan olevan likvidit markkinat

Volatiliteetti-indeksioptiot

Optio, jonka kohde-etuutena on volatiliteetti-indeksi (indeksi, joka liittyy tietyn indekseihin sisältyvät oman pääoman ehtoiset rahoitusvälineet -kohde-etuuden volatiliteettiin)

Kaikilla volatiliteetti-indeksioptioilla katsotaan olevan likvidit markkinat

Volatiliteetti-indeksifutuurit/-termiinit

Futuuri tai termiini, jonka kohde-etuutena on volatiliteetti-indeksi (indeksi, joka liittyy tietyn indekseihin sisältyvät oman pääoman ehtoiset rahoitusvälineet -kohde-etuuden volatiliteettiin)

Kaikilla volatiliteetti-indeksifutuureilla/-termiineillä katsotaan olevan likvidit markkinat

ETF-optiot

Optio, jonka kohde-etuus on ETF-tuote

Kaikilla ETF-optioilla katsotaan olevan likvidit markkinat

ETF-futuurit/-termiinit

Futuuri/termiini, jonka kohde-etuus on ETF-tuote

Kaikilla ETF-futuureilla/-termiineillä katsotaan olevan likvidit markkinat

Omaisuuseräluokka – osakejohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämisessä, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, jokainen omaisuuseräluokan alaluokka on jaoteltava jäljempänä määritetyn mukaisiin alaluokkiin.

Millekään alaluokalle ei katsota olevan 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisia likvidejä markkinoita, jos se ei täytä yhtä seuraavista määrällisten likviditeettikriteerien kynnysarvoista tai mitään niistä.

Keskimääräinen päivittäinen nimellismäärä (ADNA)

[määrällinen likviditeettikriteeri 1]

Keskimääräinen päivittäinen kauppojen lukumäärä

[määrällinen likviditeettikriteeri 2]

Vaihtosopimukset

Vaihtosopimus-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuuden laji: yksittäinen liikkeeseenlaskija, indeksi, kori

Jaottelukriteeri 2 – kohde-etuuden yksittäinen liikkeeseenlaskija, indeksi, kori

Jaottelukriteeri 3 – parametri: hinnan ja tuoton tuotto- ja arvonkehityksen perusparametri, tuotto-osinko-parametri, tuoton vaihtelu -parametri, tuoton volatiliteetti -parametri

Jaottelukriteeri 4 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

50 000 000 euroa

15

Hinnan ja tuoton tuotto- ja arvonkehityksen perusparametri

Tuoton vaihtelu/volatiliteetti -parametri

Hinta-osinko-parametri

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukautta

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 3: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka 4: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 5: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 5: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Maturiteettiluokka 6: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Salkunvaihtosopimukset

Salkunvaihtosopimus-alaluokka määritetään tiettynä yhdistelmänä seuraavista:

Jaottelukriteeri 4 – salkunvaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 4: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 5: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 6: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

50 000 000 euroa

15

Omaisuuseräluokka – osakejohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämiseen, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, on sovellettava seuraavaa menetelmää.

Muut osakejohdannaiset

Sellainen osakejohdannainen, joka ei kuulu mihinkään edellisistä alaluokista.

Muille osakejohdannaisille ei katsota olevan likvidejä markkinoita.

Taulukko 6.2

Korkojohdannaiset – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille katsotaan olevan likvidit markkinat

Omaisuuseräluokka – osakejohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Määritettäessä kauppaa edeltäviä ja kaupan jälkeisiä SSTI- ja LIS-kynnysarvoja jokaisen omaisuuseräluokan alaluokka on jaoteltava alaluokkiin jäljempänä määritetyn mukaisesti.

Kynnysarvojen laskennassa huomioon otettavat liiketoimet

Niille alaluokille määritetyt kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot, joille katsotaan olevan likvidit markkinat sen päivittäisen nimellismäärän keskimäärän (ADNA) vaihteluvälin perusteella, johon alaluokka kuuluu

Päivittäisen nimellismäärän keskimäärä (ADNA)

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Osakeindeksioptiot

Osakeindeksioptio-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva osake-indeksi

Kynnysarvot on laskettava jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

< 100 milj. euroa ADNA

20 000 euroa

25 000 euroa

1 000 000 euroa

1 500 000 euroa

100 milj. euroa ≤ ADNA < 200 milj. euroa

2 500 000 euroa

3 000 000 euroa

25 000 000 euroa

30 000 000 euroa

200 milj. euroa ≤ ADNA < 600 milj. euroa

5 000 000 euroa

5 500 000 euroa

50 000 000 euroa

55 000 000 euroa

ADNA ≥ 600 milj. euroa

15 000 000 euroa

20 000 000 euroa

150 000 000 euroa

160 000 000 euroa

Osakeindeksifutuurit/-termiinit

Osakeindeksifutuuri-/termiini-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva osake-indeksi

Kynnysarvot on laskettava jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

< 100 milj. euroa ADNA

20 000 euroa

25 000 euroa

1 000 000 euroa

1 500 000 euroa

EUR 100 m ≤ ADNA < 1 mrd. euroa

500 000 euroa

550 000 euroa

5 000 000 euroa

5 500 000 euroa

1 mrd. euroa ≤ ADNA < 3 mrd. euroa

5 000 000 euroa

5 500 000 euroa

50 000 000 euroa

55 000 000 euroa

3 mrd. euroa ≤ ADNA < 5 mrd. euroa

15 000 000 euroa

20 000 000 euroa

150 000 000 euroa

160 000 000 euroa

ADNA ≥ 5 mrd. euroa

25 000 000 euroa

30 000 000 euroa

250 000 000 euroa

260 000 000 euroa

Osakeoptiot

Osakeoptio-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva osake

Kynnysarvot on laskettava jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

< 5 milj. euroa ADNA

20 000 euroa

25 000 euroa

1 000 000 euroa

1 250 000 euroa

5 milj. euroa ≤ ADNA < 10 milj. euroa

250 000 euroa

300 000 euroa

1 250 000 euroa

1 500 000 euroa

10 milj. euroa ≤ ADNA < 20 milj. euroa

500 000 euroa

550 000 euroa

2 500 000 euroa

3 000 000 euroa

ADNA ≥ 20 milj. euroa

1 000 000 euroa

1 500 000 euroa

5 000 000 euroa

5 500 000 euroa

Osakefutuurit/-termiinit

Osakefutuuri-/termiini-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva osake

Kynnysarvot on laskettava jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

< 5 milj. euroa ADNA

20 000 euroa

25 000 euroa

1 000 000 euroa

1 250 000 euroa

5 milj. euroa ≤ ADNA < 10 milj. euroa

250 000 euroa

300 000 euroa

1 250 000 euroa

1 500 000 euroa

10 milj. euroa ≤ ADNA < 20 milj. euroa

500 000 euroa

550 000 euroa

2 500 000 euroa

3 000 000 euroa

ADNA ≥ 20 mrd. euroa

1 000 000 euroa

1 500 000 euroa

5 000 000 euroa

5 500 000 euroa

Ilmaisosakeoptiot

Ilmaisosakeoptio-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva osake, joka oikeuttaa osinkoihin

Kynnysarvot on laskettava jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

< 5 milj. euroa ADNA

20 000 euroa

25 000 euroa

400 000 euroa

450 000 euroa

5 milj. euroa ≤ ADNA < 10 milj. euroa

25 000 euroa

30 000 euroa

500 000 euroa

550 000 euroa

10 milj. euroa ≤ ADNA < 20 milj. euroa

50 000 euroa

100 000 euroa

1 000 000 euroa

1 500 000 euroa

ADNA ≥ 20 milj. euroa

100 000 euroa

150 000 euroa

2 000 000 euroa

2 500 000 euroa

Ilmaisosakefutuurit/-termiinit

Ilmaisosakefutuuri-/termiini-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva osake, joka oikeuttaa osinkoihin

Kynnysarvot on laskettava jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

< 5 milj. euroa ADNA

20 000 euroa

25 000 euroa

400 000 euroa

450 000 euroa

5 milj. euroa ≤ ADNA < 10 milj. euroa

25 000 euroa

30 000 euroa

500 000 euroa

550 000 euroa

10 milj. euroa ≤ ADNA < 20 milj. euroa

50 000 euroa

100 000 euroa

1 000 000 euroa

1 500 000 euroa

ADNA ≥ 20 milj. euroa

100 000 euroa

150 000 euroa

2 000 000 euroa

2 500 000 euroa

Ilmaisindeksioptiot

Ilmaisindeksioptio-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva ilmaisindeksi

Kynnysarvot on laskettava jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

< 100 milj. euroa ADNA

20 000 euroa

25 000 euroa

1 000 000 euroa

1 500 000 euroa

100 milj. euroa ≤ ADNA < 200 milj. euroa

2 500 000 euroa

3 000 000 euroa

25 000 000 euroa

30 000 000 euroa

200 milj. euroa ≤ ADNA < 600 milj. euroa

5 000 000 euroa

5 500 000 euroa

50 000 000 euroa

55 000 000 euroa

ADNA ≥ 600 milj. euroa

15 000 000 euroa

20 000 000 euroa

150 000 000 euroa

160 000 000 euroa

Ilmaisindeksifutuurit/-termiinit

Ilmaisindeksifutuuri-/termiini-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva ilmaisindeksi

Kynnysarvot on laskettava jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

< 100 milj. euroa ADNA

20 000 euroa

25 000 euroa

1 000 000 euroa

1 500 000 euroa

EUR 100 m ≤ ADNA < 1 mrd. euroa

500 000 euroa

550 000 euroa

5 000 000 euroa

5 500 000 euroa

1 mrd. euroa ≤ ADNA < 3 mrd. euroa

5 000 000 euroa

5 500 000 euroa

50 000 000 euroa

55 000 000 euroa

3 mrd. euroa ≤ ADNA < 5 mrd. euroa

15 000 000 euroa

20 000 000 euroa

150 000 000 euroa

160 000 000 euroa

ADNA ≥ 5 mrd. euroa

25 000 000 euroa

30 000 000 euroa

250 000 000 euroa

260 000 000 euroa

Volatiliteetti-indeksioptiot

Volatiliteetti-indeksioptio-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva volatiliteetti-indeksi

Kynnysarvot on laskettava jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

< 100 milj. euroa ADNA

20 000 euroa

25 000 euroa

1 000 000 euroa

1 500 000 euroa

100 milj. euroa ≤ ADNA < 200 milj. euroa

2 500 000 euroa

3 000 000 euroa

25 000 000 euroa

30 000 000 euroa

200 milj. euroa ≤ ADNA < 600 milj. euroa

5 000 000 euroa

5 500 000 euroa

50 000 000 euroa

55 000 000 euroa

ADNA ≥ 600 milj. euroa

15 000 000 euroa

20 000 000 euroa

150 000 000 euroa

160 000 000 euroa

Volatiliteetti-indeksifutuurit/-termiinit

Volatiliteetti-indeksifutuuri-/termiini-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva volatiliteetti-indeksi

Kynnysarvot on laskettava jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

< 100 milj. euroa ADNA

20 000 euroa

25 000 euroa

1 000 000 euroa

1 500 000 euroa

EUR 100 m ≤ ADNA < 1 mrd. euroa

500 000 euroa

550 000 euroa

5 000 000 euroa

5 500 000 euroa

1 mrd. euroa ≤ ADNA < 3 mrd. euroa

5 000 000 euroa

5 500 000 euroa

50 000 000 euroa

55 000 000 euroa

3 mrd. euroa ≤ ADNA < 5 mrd. euroa

15 000 000 euroa

20 000 000 euroa

150 000 000 euroa

160 000 000 euroa

ADNA ≥ 5 mrd. euroa

25 000 000 euroa

30 000 000 euroa

250 000 000 euroa

260 000 000 euroa

ETF-optio

ETF-optio-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva ETF-tuote

Kynnysarvot on laskettava jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

< 5 milj. euroa ADNA

20 000 euroa

25 000 euroa

1 000 000 euroa

1 250 000 euroa

5 milj. euroa ≤ ADNA < 10 milj. euroa

250 000 euroa

300 000 euroa

1 250 000 euroa

1 500 000 euroa

10 milj. euroa ≤ ADNA < 20 milj. euroa

500 000 euroa

550 000 euroa

2 500 000 euroa

3 000 000 euroa

ADNA ≥ 20 milj. euroa

1 000 000 euroa

1 500 000 euroa

5 000 000 euroa

5 500 000 euroa

ETF-futuurit/-termiinit

ETF-futuuri-/termiini-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva ETF-tuote

Kynnysarvot on laskettava jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

< 5 milj. euroa ADNA

20 000 euroa

25 000 euroa

1 000 000 euroa

1 250 000 euroa

5 milj. euroa ≤ ADNA < 10 milj. euroa

250 000 euroa

300 000 euroa

1 250 000 euroa

1 500 000 euroa

10 milj. euroa ≤ ADNA < 20 milj. euroa

500 000 euroa

550 000 euroa

2 500 000 euroa

3 000 000 euroa

ADNA ≥ 20 milj. euroa

1 000 000 euroa

1 500 000 euroa

5 000 000 euroa

5 500 000 euroa

Vaihtosopimukset

Vaihtosopimus-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuuden laji: yksittäinen liikkeeseenlaskija, indeksi, kori

Jaottelukriteeri 2 – kohde-etuuden yksittäinen liikkeeseenlaskija, indeksi, kori

Jaottelukriteeri 3 – parametri: hinnan ja tuoton tuotto- ja arvonkehityksen perusparametri, tuotto-osinko-parametri, tuoton vaihtelu -parametri, tuoton volatiliteetti -parametri

Jaottelukriteeri 4 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Kynnysarvot on laskettava jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

50 milj. euroa ≤ ADNA < 100 milj. euroa

250 000 euroa

300 000 euroa

1 250 000 euroa

1 500 000 euroa

100 milj. euroa ≤ ADNA < 200 milj. euroa

500 000 euroa

550 000 euroa

2 500 000 euroa

3 000 000 euroa

ADNA ≥ 200 milj. euroa

1 000 000 euroa

1 500 000 euroa

5 000 000 euroa

5 500 000 euroa

Hinnan ja tuoton tuotto- ja arvonkehityksen perusparametri

Tuoton vaihtelu/volatiliteetti -parametri

Hinta-osinko-parametri

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukautta

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 3: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka 4: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 5: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 5: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Maturiteettiluokka 6: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Salkunvaihtosopimukset

Salkunvaihtosopimus-alaluokka määritetään tiettynä yhdistelmänä seuraavista:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuuden laji: yksittäinen liikkeeseenlaskija, indeksi, kori

Jaottelukriteeri 2 – kohde-etuuden yksittäinen liikkeeseenlaskija, indeksi, kori

Jaottelukriteeri 3 – parametri: hinnan ja tuoton tuotto- ja arvonkehityksen perusparametri, tuotto-osinko-parametri, tuoton vaihtelu -parametri, tuoton volatiliteetti -parametri

Jaottelukriteeri 4 – salkunvaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Kynnysarvot on laskettava jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

50 milj. euroa ≤ ADNA < 100 milj. euroa

250 000 euroa

300 000 euroa

1 250 000 euroa

1 500 000 euroa

100 milj. euroa ≤ ADNA < 200 milj. euroa

500 000 euroa

550 000 euroa

2 500 000 euroa

3 000 000 euroa

ADNA ≥ 200 milj. euroa

1 000 000 euroa

1 500 000 euroa

5 000 000 euroa

5 500 000 euroa

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 4: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 5: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 6: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Taulukko 6.3

Osakejohdannaiset – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – osakejohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Vaihtosopimukset

20 000 euroa

25 000 euroa

100 000 euroa

150 000 euroa

Salkunvaihtosopimukset

20 000 euroa

25 000 euroa

100 000 euroa

150 000 euroa

Muut osakejohdannaiset

20 000 euroa

25 000 euroa

100 000 euroa

150 000 euroa

7.   Hyödykejohdannaiset

Taulukko 7.1

Hyödykejohdannaiset – luokat, joille ei ole likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – hyödykejohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämisessä, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, jokainen omaisuuseräluokan alaluokka on jaoteltava jäljempänä määritetyn mukaisiin alaluokkiin.

Millekään alaluokalle ei katsota olevan 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisia likvidejä markkinoita, jos se ei täytä yhtä seuraavista määrällisten likviditeettikriteerien kynnysarvoista tai mitään niistä.

Keskimääräinen päivittäinen nimellismäärä (ADNA)

[määrällinen likviditeettikriteeri 1]

Keskimääräinen päivittäinen kauppojen lukumäärä

[määrällinen likviditeettikriteeri 2]

Metallihyödykefutuurit/-termiinit

Metallihyödykefutuuri-/termiini-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – metallilaji: jalometalli, muu kuin jalometalli

Jaottelukriteeri 2 – kohde-etuutena oleva metalli

Jaottelukriteeri 3 – nimellisvaluutta määritettynä valuutaksi, jonka määräinen futuurin/termiinin nimellisarvo on.

Jaottelukriteeri 4 – futuurin/termiinin maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

10 000 000 euroa

10

Jalometallit

Muut kuin jalometallit

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 2: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 2: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 3: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 3: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka 4: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Metallihyödykeoptiot

Metallihyödykeoptio-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – metallilaji: jalometalli, muu kuin jalometalli

Jaottelukriteeri 2 – kohde-etuutena oleva metalli

Jaottelukriteeri 3 – nimellisvaluutta määritettynä valuutaksi, jonka määräinen option nimellisarvo on.

Jaottelukriteeri 4 – maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

10 000 000 euroa

10

Jalometallit

Muut kuin jalometallit

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 2: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 2: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 3: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 3: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka 4: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Metallihyödykevaihtosopimukset

Metallihyödykevaihtosopimus-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – metallilaji: jalometalli, muu kuin jalometalli

Jaottelukriteeri 2 – kohde-etuutena oleva metalli

Jaottelukriteeri 3 – nimellisvaluutta määritettynä valuutaksi, jonka määräinen vaihtosopimuksen nimellisarvo on.

Jaottelukriteeri 4 – selvitystyyppi (käteinen, fyysinen vai muu)

Jaottelukriteeri 5 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

10 000 000 euroa

10

Jalometallit

Muut kuin jalometallit

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 2: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 2: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 3: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 3: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka 4: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Energiahyödykefutuurit/-termiinit

Energiahyödykefutuuri-/termiini-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – energialaji: öljy, öljyjalosteet, hiili, kevyet öljyjalosteet, maakaasu, sähkö, energialajien välinen

Jaottelukriteeri 2 – kohde-etuutena oleva energia

Jaottelukriteeri 3 – nimellisvaluutta määritettynä valuutaksi, jonka määräinen futuurin/termiinin nimellisarvo on.

Jaottelukriteeri 4 – kuormatyyppi määritettynä seuraavasti: peruskuorma, huippukuorma, muu kuin huippukuorma tai muut, sovelletaan energialajiin: sähkö

Jaottelukriteeri 5 – toimitus-/käteissuorituspaikka energialajin mukaan: öljy, öljyjalosteet, kevyet öljyjalosteet, sähkö, energialajien välinen

Jaottelukriteeri 6 – futuurin/termiinin maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

10 000 000 euroa

10

Öljy / öljyjalosteet / kevyet öljyjalosteet

Hiili

Maakaasu/sähkö/energialajien välinen

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 4 kuukautta

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 4 kuukautta < erääntymisaika ≤ 8 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 3: 8 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 3: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 3: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Energiahyödykeoptiot

Energiahyödykeoptio-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – energialaji: öljy, öljyjalosteet, hiili, kevyet öljyjalosteet, maakaasu, sähkö, energialajien välinen

Jaottelukriteeri 2 – kohde-etuutena oleva energia

Jaottelukriteeri 3 – nimellisvaluutta määritettynä valuutaksi, jonka määräinen option nimellisarvo on.

Jaottelukriteeri 4 – kuormatyyppi määritettynä seuraavasti: peruskuorma, huippukuorma, muu kuin huippukuorma tai muut, sovelletaan energialajiin: sähkö

Jaottelukriteeri 5 – toimitus-/käteissuorituspaikka energialajin mukaan: öljy, öljyjalosteet, kevyet öljyjalosteet, sähkö, energialajien välinen

Jaottelukriteeri 6 – option maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

10 000 000 euroa

10

Öljy / öljyjalosteet / kevyet öljyjalosteet

Hiili

Maakaasu/sähkö/energialajien välinen

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 4 kuukautta

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 4 kuukautta < erääntymisaika ≤ 8 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 3: 8 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 3: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 3: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Energiahyödykevaihtosopimukset

Energiahyödykevaihtosopimusten alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – energialaji: öljy, öljyjalosteet, hiili, kevyet öljyjalosteet, maakaasu, sähkö, energialajien välinen

Jaottelukriteeri 2 – kohde-etuutena oleva energia

Jaottelukriteeri 3 – nimellisvaluutta määritettynä valuutaksi, jonka määräinen vaihtosopimuksen nimellisarvo on.

Jaottelukriteeri 4 – selvitystyyppi (käteinen, fyysinen vai muu)

Jaottelutyyppi 5 – kuormatyyppi määritettynä seuraavasti: peruskuorma, huippukuorma, muu kuin huippukuorma tai muut, sovelletaan energialajiin: sähkö

Jaottelukriteeri 6 – toimitus-/käteissuorituspaikka energialajin mukaan: öljy, öljyjalosteet, kevyet öljyjalosteet, sähkö, energialajien välinen

Jaottelukriteeri 7 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

10 000 000 euroa

10

Öljy / öljyjalosteet / kevyet öljyjalosteet

Hiili

Maakaasu/sähkö/energialajien välinen

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 4 kuukautta

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 4 kuukautta < erääntymisaika ≤ 8 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 3: 8 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 3: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 3: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Maataloushyödykefutuurit/-termiinit

Maataloushyödykefutuuri-/termiini-alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva maataloushyödyke

Jaottelukriteeri 2 – nimellisvaluutta määritettynä valuutaksi, jonka määräinen futuurin/termiinin nimellisarvo on.

Jaottelukriteeri 3 – futuurin/termiinin maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

10 000 000 euroa

10

Maataloushyödykeoptiot

Maataloushyödykeoptioiden alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva maataloushyödyke

Jaottelukriteeri 2 – nimellisvaluutta määritettynä valuutaksi, jonka määräinen option nimellisarvo on.

Jaottelukriteeri 3 – option maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

10 000 000 euroa

10

Maataloushyödykevaihtosopimukset

Maataloushyödykevaihtosopimusten alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva maataloushyödyke

Jaottelukriteeri 2 – nimellisvaluutta määritettynä valuutaksi, jonka määräinen vaihtosopimuksen nimellisarvo on.

Jaottelukriteeri 3 – selvitystyyppi (käteinen, fyysinen vai muu)

Jaottelukriteeri 4 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

10 000 000 euroa

10

Omaisuuseräluokan alaluokka

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämiseen, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, on sovellettava seuraavaa menetelmää.

Muut hyödykejohdannaiset

Sellainen hyödykejohdannainen, joka ei kuulu mihinkään edellisistä alaluokista.

Muille hyödykejohdannaisille ei katsota olevan likvidejä markkinoita.

Taulukko 7.2

Hyödykejohdannaiset – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille katsotaan olevan likvidit markkinat

Omaisuuseräluokka – hyödykejohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Prosenttipisteet ja kynnysarvojen alarajat, joita sovelletaan laskettaessa kauppaa edeltäviä ja kaupan jälkeisiä SSTI- ja LIS-kynnysarvoja alaluokille, joille katsotaan olevan likvidit markkinat

Kynnysarvojen laskennassa huomioon otettavat liiketoimet

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Volyymin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Volyymin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Metallihyödykefutuurit/-termiinit

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

250 000 euroa

70

500 000 euroa

80

60

750 000 euroa

90

70

1 000 000 euroa

30

40

50

60

Metallihyödykeoptiot

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

250 000 euroa

70

500 000 euroa

80

60

750 000 euroa

90

70

1 000 000 euroa

30

40

50

60

Metallihyödykevaihtosopimukset

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

250 000 euroa

70

500 000 euroa

80

60

750 000 euroa

90

70

1 000 000 euroa

30

40

50

60

Energiahyödykefutuurit/-termiinit

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

250 000 euroa

70

500 000 euroa

80

60

750 000 euroa

90

70

1 000 000 euroa

30

40

50

60

Energiahyödykeoptiot

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

250 000 euroa

70

500 000 euroa

80

60

750 000 euroa

90

70

1 000 000 euroa

30

40

50

60

Energiahyödykevaihtosopimukset

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

250 000 euroa

70

500 000 euroa

80

60

750 000 euroa

90

70

1 000 000 euroa

30

40

50

60

Maataloushyödykefutuurit/-termiinit

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

250 000 euroa

70

500 000 euroa

80

60

750 000 euroa

90

70

1 000 000 euroa

30

40

50

60

Maataloushyödykeoptiot

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

250 000 euroa

70

500 000 euroa

80

60

750 000 euroa

90

70

1 000 000 euroa

30

40

50

60

Maataloushyödykevaihtosopimukset

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

250 000 euroa

70

500 000 euroa

80

60

750 000 euroa

90

70

1 000 000 euroa

30

40

50

60

Taulukko 7.3

Hyödykejohdannaiset – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – hyödykejohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Metallihyödykefutuurit/-termiinit

250 000 euroa

500 000 euroa

750 000 euroa

1 000 000 euroa

Metallihyödykeoptiot

250 000 euroa

500 000 euroa

750 000 euroa

1 000 000 euroa

Metallihyödykevaihtosopimukset

250 000 euroa

500 000 euroa

750 000 euroa

1 000 000 euroa

Energiahyödykefutuurit/-termiinit

250 000 euroa

500 000 euroa

750 000 euroa

1 000 000 euroa

Energiahyödykeoptiot

250 000 euroa

500 000 euroa

750 000 euroa

1 000 000 euroa

Energiahyödykevaihtosopimukset

250 000 euroa

500 000 euroa

750 000 euroa

1 000 000 euroa

Maataloushyödykefutuurit/-termiinit

250 000 euroa

500 000 euroa

750 000 euroa

1 000 000 euroa

Maataloushyödykeoptiot

250 000 euroa

500 000 euroa

750 000 euroa

1 000 000 euroa

Maataloushyödykevaihtosopimukset

250 000 euroa

500 000 euroa

750 000 euroa

1 000 000 euroa

Muut hyödykejohdannaiset

250 000 euroa

500 000 euroa

750 000 euroa

1 000 000 euroa

8.   Valuuttajohdannaiset

Taulukko 8.1

Valuuttajohdannaiset – luokat, joille ei ole likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – valuuttajohdannaiset

Direktiivin 2014/65/EU liitteessä I olevan C osan 4 kohdassa määritettyihin valuuttoihin liittyvä rahoitusväline

Omaisuuseräluokan alaluokka

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämisessä, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, jokainen omaisuuseräluokan alaluokka on jaoteltava jäljempänä määritetyn mukaisiin alaluokkiin.

Millekään alaluokalle ei katsota olevan 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisia likvidejä markkinoita, jos se ei täytä yhtä seuraavista määrällisten likviditeettikriteerien kynnysarvoista tai mitään niistä.

Keskimääräinen päivittäinen nimellismäärä (ADNA)

[määrällinen likviditeettikriteeri 1]

Keskimääräinen päivittäinen kauppojen lukumäärä

[määrällinen likviditeettikriteeri 2]

Ei toimiteta -termiini (NDF-termiini)

tarkoittaa termiiniä, jonka vastapuolet selvittävät termiinin ehtojen mukaisesti käteisellä, kun selvitettävä määrä lasketaan kahden valuutan vaihtokurssin erotuksen perusteella (toteutuspäivän ja arvopäivän välinen ero). Selvittämispäivänä toinen osapuoli on toiselle osapuolelle velkaa i) toteutuspäivän vaihtokurssin ja ii) arvopäivän vaihtokurssin välisen erotuksen nimellismäärän perusteella, ja tämä nettomäärä maksetaan sopimuksessa määritetyssä selvitysvaluutassa.

Ulkomaanvaluutan määräisen ei toimiteta -termiinin alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva valuuttapari, joka on johdannaissopimuksen kahden valuutan yhdistelmä

Jaottelukriteeri 2 – termiinin maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 viikko

Maturiteettiluokka 2: 1 viikko < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 5: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Ei toimiteta -termiinille ei katsota olevan likvidejä markkinoita.

Toimitettava termiini (DF)

tarkoittaa termiiniä, johon sisältyy kahden eri valuutan vaihto tiettynä sopimuksen mukaisena selvittämispäivänä kiinteään hintaan, joka on sovittu vaihtoa koskevaa sopimusta laadittaessa.

Ulkomaanvaluutan määräisen toimitettavan termiinin alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva valuuttapari, joka on johdannaissopimuksen kahden valuutan yhdistelmä

Jaottelukriteeri 2 – termiinin maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 viikko

Maturiteettiluokka 2: 1 viikko < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 5: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Toimitettaville termiineille ei katsota olevan likvidejä markkinoita.

Ulkomaanvaluutan määräiset ei toimiteta -optiot (NDO)

tarkoittaa optiota, jonka vastapuolet selvittävät option ehtojen mukaisesti käteisellä, kun selvitettävä määrä lasketaan kahden valuutan vaihtokurssin erotuksen perusteella (toteutuspäivän ja arvopäivän välinen ero). Selvittämispäivänä toinen osapuoli on toiselle osapuolelle velkaa i) toteutuspäivän vaihtokurssin ja ii) arvopäivän vaihtokurssin välisen erotuksen nimellismäärän perusteella, ja tämä nettomäärä maksetaan sopimuksessa määritetyssä selvitysvaluutassa.

Ulkomaanvaluutan määräisten ei toimiteta -optioiden alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva valuuttapari, joka on johdannaissopimuksen kahden valuutan yhdistelmä

Jaottelukriteeri 2 – option maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 viikko

Maturiteettiluokka 2: 1 viikko < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 5: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Ulkomaanvaluutan määräisille ei toimiteta -optioille ei katsota olevan likvidejä markkinoita.

Ulkomaanvaluutan määräiset toimitettavat optiot (DO)

tarkoittaa optiota, johon sisältyy kahden eri valuutan vaihto tiettynä sopimuksen mukaisena selvittämispäivänä kiinteään hintaan, joka on sovittu vaihtoa koskevaa sopimusta laadittaessa.

Ulkomaanvaluutan määräisten toimitettavien optioiden alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1kohde-etuutena oleva valuuttapari, joka on johdannaissopimuksen kahden valuutan yhdistelmä

Jaottelukriteeri 2 – option maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 viikko

Maturiteettiluokka 2: 1 viikko < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 5: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Ulkomaanvaluutan määräisille toimitettaville optioille ei katsota olevan likvidejä markkinoita.

Ulkomaanvaluutan määräiset ei toimiteta -vaihtosopimukset (NDS)

tarkoittaa vaihtosopimusta, jonka vastapuolet selvittävät option ehtojen mukaisesti käteisellä, kun selvitettävä määrä lasketaan kahden valuutan vaihtokurssin erotuksen perusteella (toteutuspäivän ja arvopäivän välinen ero). Selvittämispäivänä toinen osapuoli on toiselle osapuolelle velkaa i) toteutuspäivän vaihtokurssin ja ii) arvopäivän vaihtokurssin välisen erotuksen nimellismäärän perusteella, ja tämä nettomäärä maksetaan sopimuksessa määritetyssä selvitysvaluutassa.

Ulkomaanvaluutan määräisten ei toimiteta -vaihtosopimusten alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva valuuttapari, joka on johdannaissopimuksen kahden valuutan yhdistelmä

Jaottelukriteeri 2 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 viikko

Maturiteettiluokka 2: 1 viikko < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 5: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Ulkomaanvaluutan määräisille ei toimiteta -vaihtosopimuksille ei katsota olevan likvidejä markkinoita.

Ulkomaanvaluutan määräiset toimitettavat vaihtosopimukset (DS)

tarkoittaa vaihtosopimusta, johon sisältyy kahden eri valuutan vaihto tiettynä sopimuksen mukaisena selvittämispäivänä kiinteään hintaan, joka on sovittu vaihtoa koskevaa sopimusta laadittaessa.

Ulkomaanvaluutan määräisten toimitettavien vaihtosopimusten alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva valuuttapari, joka on johdannaissopimuksen kahden valuutan yhdistelmä

Jaottelukriteeri 2 – vaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 viikko

Maturiteettiluokka 2: 1 viikko < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 5: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Ulkomaanvaluutan määräisille toimitettaville vaihtosopimuksille ei katsota olevan likvidejä markkinoita.

Valuuttafutuurit

Valuuttafutuurien alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva valuuttapari, joka on johdannaissopimuksen kahden valuutan yhdistelmä

Jaottelukriteeri 2 – futuurin maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 viikko

Maturiteettiluokka 2: 1 viikko < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 4: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 5: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

Valuuttafutuureille ei katsota olevan likvidejä markkinoita.

Omaisuuseräluokka – valuuttajohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämiseen, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, on sovellettava seuraavaa menetelmää.

Muut valuuttajohdannaiset

Sellainen valuuttajohdannainen, joka ei kuulu mihinkään edellisistä alaluokista.

Muille valuuttajohdannaisille ei katsota olevan likvidejä markkinoita.

Taulukko 8.2

Valuuttajohdannaiset – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – valuuttajohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Ei toimiteta -termiini (NDF)

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

20 000 000 euroa

25 000 000 euroa

Toimitettava termiini (DF)

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

20 000 000 euroa

25 000 000 euroa

Ulkomaanvaluutan määräiset ei toimiteta -optiot (NDO)

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

20 000 000 euroa

25 000 000 euroa

Ulkomaanvaluutan määräiset toimitettavat optiot (DO)

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

20 000 000 euroa

25 000 000 euroa

Ulkomaanvaluutan määräiset ei toimiteta -vaihtosopimukset (NDS)

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

20 000 000 euroa

25 000 000 euroa

Ulkomaanvaluutan määräiset toimitettavat vaihtosopimukset (DS)

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

20 000 000 euroa

25 000 000 euroa

Valuuttafutuurit

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

20 000 000 euroa

25 000 000 euroa

Muut valuuttajohdannaiset

4 000 000 euroa

5 000 000 euroa

20 000 000 euroa

25 000 000 euroa

9.   Luottojohdannaiset

Taulukko 9.1

Luottojohdannaiset – luokat, joille ei ole likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – luottojohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämisessä, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, jokainen omaisuuseräluokan alaluokka on jaoteltava jäljempänä määritetyn mukaisiin alaluokkiin.

Millekään alaluokalle ei katsota olevan 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisia likvidejä markkinoita, jos se ei täytä yhtä seuraavista määrällisten likviditeettikriteerien kynnysarvoista tai mitään niistä. Niihin alaluokkiin, joille katsotaan olevan likvidit markkinat, on tarvittaessa sovellettava muita laadullisia likviditeettikriteereitä.

Keskimääräinen päivittäinen nimellismäärä (ADNA)

[määrällinen likviditeettikriteeri 1]

Keskimääräinen päivittäinen kauppojen lukumäärä

[määrällinen likviditeettikriteeri 2]

Indeksin on the run -status

[Muu laadullinen likviditeettikriteeri]

Indeksiin perustuva luottoriskinvaihtosopimus (CDS)

Vaihtosopimus, jossa kassavirtojen vaihto liittyy useiden rahoitusvälineiden liikkeeseenlaskijoiden luottokelpoisuuteen, josta muodostuu indeksi ja jossa huomioidaan luottovastuutapahtumat.

Indeksiin perustuva luottoriskinvaihtosopimusten alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva indeksi

Jaottelukriteeri 2 – nimellisvaluutta määritettynä valuutaksi, jonka määräinen johdannaisen nimellisarvo on.

Jaottelukriteeri 3 – luottoriskinvaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 2: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 3: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

200 000 000 euroa

10

Kohde-etuutena olevalla indeksillä katsotaan olevan likvidit markkinat:

1)

koko sen ”on the run -statuksen” ajan

2)

”1x off the run -statuksen” 30 ensimmäisen päivän ajan

Indeksin on the run -status tarkoittaa indeksin (indeksisarjojen) uusinta rullaavaa versiota, joka on luotu sinä päivänä, kun indeksin sisältö tuli voimaan ja joka päättyy päivää ennen kuin indeksin (indeksisarjojen) seuraava versio tulee voimaan.

Indeksin off the run -status tarkoittaa indeksin (indeksisarjojen) sitä versiota, joka välittömästi edelsi nykyistä on the run -versiota (versioita) tietyssä aikapisteessä. Tietyn version (versioiden) on the run -status lakkaa ja muuttuu off the run -statukseksi, kun indeksin uusin versio (versiot) luodaan.

Yhteen riskikohteeseen keskittyvä luottoriskinvaihtosopimus (CDS)

Vaihtosopimus, jossa kassavirtojen vaihto liittyy yhden rahoitusvälineiden liikkeeseenlaskijan luottokelpoisuuteen ja luottovastuutapahtumiin.

Yhteen riskikohteeseen keskittyvien luottoriskinvaihtosopimusten alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – kohde-etuutena oleva viiteyhteisö

Jaottelukriteeri 2 – kohde-etuutena olevan viiteyhteisön laji määritetään seuraavasti:

”Liikkeeseenlaskija, joka on valtio tai julkinen taho” tarkoittaa liikkeeseenlaskijayhteisöä, joka on jokin seuraavista:

a)

unioni

b)

jäsenvaltio, mukaan lukien tämän jäsenvaltion hallituksen yksikkö, virasto tai erillisyhtiö;

c)

valtionyksikkö, jota ei ole lueteltu a ja b kohdassa

d)

jos jäsenvaltio on liittovaltio, jokin tämän liittovaltion osavaltio;

e)

useiden jäsenvaltioiden erillisyhtiö;

f)

kahden tai useamman jäsenvaltion perustama kansainvälinen finanssilaitos, jonka tarkoituksena on hankkia varoja ja antaa rahoitusapua jäsenilleen, joilla on vakavia rahoitusongelmia tai joita sellaiset vaikeudet uhkaavat;

g)

Euroopan investointipankki;

h)

julkinen laitos, joka ei ole a, b ja c kohdassa määritetyn mukainen valtion joukkolainan liikkeeseenlaskija.

”Liikkeeseenlaskijayritys” tarkoittaa liikkeeseenlaskijayhteisöä, joka ei ole valtio tai julkinen taho.

Jaottelukriteeri 3 – nimellisvaluutta määritettynä valuutaksi, jonka määräinen johdannaisen nimellisarvo on.

Jaottelukriteeri 4 – luottoriskinvaihtosopimuksen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 2: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 3: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

10 000 000 euroa

10

Omaisuuseräluokka – luottojohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämisessä, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, jokainen omaisuuseräluokan alaluokka on jaoteltava jäljempänä määritetyn mukaisiin alaluokkiin.

Millekään alaluokalle ei katsota olevan 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisia likvidejä markkinoita, jos se ei täytä seuraavia laadullisia likviditeettikriteerejä.

Indeksiin liitetyt luottoriskinvaihtosopimusoptiot

Optio, jonka kohde-etuutena on indeksiin liitetty luottoriskinvaihtosopimus.

Indeksiin liitettyjen luottoriskinvaihtosopimusoptioiden alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – Luottoriskinvaihtosopimusindeksin alaluokka indeksiin liitetyn luottoriskinvaihtosopimuksen omaisuuseräalaluokalle määritetyn mukaisesti (CDS)

Jaottelukriteeri 2 – option maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 3: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 4: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

indeksiin liitetylle luottoriskinvaihtosopimusoptiolle, jonka kohde-etuutena oleva luottoriskinvaihtosopimusindeksi kuuluu alaluokkaan, jolle katsotaan olevan likvidit markkinat, ja jonka maturiteettiluokan erääntymispäivä on 0–6 kuukautta, katsotaan olevan likvidit markkinat

indeksiin liitetylle luottoriskinvaihtosopimusoptiolle, jonka kohde-etuutena oleva luottoriskinvaihtosopimusindeksi kuuluu alaluokkaan, jolle katsotaan olevan likvidit markkinat, ja jonka maturiteettiluokan erääntymispäivä ei ole 0–6 kuukautta, ei katsota olevan likvidejä markkinoita

indeksiin liitetylle luottoriskinvaihtosopimusoptiolle, jonka kohde-etuutena oleva luottoriskinvaihtosopimusindeksi kuuluu alaluokkaan, jolle ei katsota olevan likvidejä markkinoita, ei katsota olevan likvidejä markkinoita missään vaiheessa ennen maturiteettiluokan erääntymistä.

Yhteen riskikohteeseen keskittyvät luottoriskinvaihtosopimusoptiot

Optio, jonka kohde-etuutena on yhteen riskikohteeseen keskittyvä luottoriskinvaihtosopimus

Yhteen riskikohteeseen keskittyvien luottoriskinvaihtosopimusten alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – yhteen riskikohteeseen keskittyvän luottoriskinvaihtosopimuksen alaluokka yhteen riskikohteeseen keskittyvän luottoriskinvaihtosopimuksen omaisuuseräalaluokalle määritetyn mukaisesti (CDS)

Jaottelukriteeri 2 – option maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 3: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 4: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

yhteen riskikohteeseen keskittyvälle luottoriskinvaihtosopimusoptiolle, jonka kohde-etuutena oleva yhteen riskikohteeseen keskittyvä luottoriskinvaihtosopimus kuuluu alaluokkaan, jolle katsotaan olevan likvidit markkinat, ja jonka maturiteettiluokan erääntymispäivä on 0–6 kuukautta, katsotaan olevan likvidit markkinat

yhteen riskikohteeseen keskittyvälle luottoriskinvaihtosopimusoptiolle, jonka kohde-etuutena oleva yhteen riskikohteeseen keskittyvä luottoriskinvaihtosopimus kuuluu alaluokkaan, jolle katsotaan olevan likvidit markkinat, ja jonka maturiteettiluokan erääntymispäivä ei ole 0–6 kuukautta, ei katsota olevan likvidejä markkinoita

yhteen riskikohteeseen keskittyvälle luottoriskinvaihtosopimusoptiolle, jonka kohde-etuutena oleva yhteen riskikohteeseen keskittyvä luottoriskinvaihtosopimus kuuluu alaluokkaan, jolle ei katsota olevan likvidejä markkinoita, ei katsota olevan likvidejä markkinoita missään vaiheessa ennen maturiteettiluokan erääntymistä.

Omaisuuseräluokka – luottojohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämiseen, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, on sovellettava seuraavaa menetelmää.

Muut luottojohdannaiset

Sellainen luottojohdannainen, joka ei kuulu mihinkään edellisistä alaluokista.

Muille luottojohdannaisille ei katsota olevan likvidejä markkinoita.

Taulukko 9.2

Luottojohdannaiset – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille katsotaan olevan likvidit markkinat

Omaisuuseräluokka – luottojohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Prosenttipisteet ja kynnysarvojen alarajat, joita sovelletaan laskettaessa kauppaa edeltäviä ja kaupan jälkeisiä SSTI- ja LIS-kynnysarvoja alaluokille, joille katsotaan olevan likvidit markkinat

Kynnysarvojen laskennassa huomioon otettavat liiketoimet

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Volyymin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Volyymin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Indeksiin liitetty luottoriskinvaihtosopimus (CDS)

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

2 500 000 euroa

70

5 000 000 euroa

80

60

7 500 000 euroa

90

70

10 000 000 euroa

30

40

50

60

Yhteen riskikohteeseen keskittyvä luottoriskinvaihtosopimus (CDS)

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

2 500 000 euroa

70

5 000 000 euroa

80

60

7 500 000 euroa

90

70

10 000 000 euroa

30

40

50

60

Räätälöityyn koriin perustuva luottoriskinvaihtosopimus (CDS)

Indeksiin liitettyä luottoriskinvaihtosopimusta koskevat optiot

Yhteen riskikohteeseen keskittyvää luottoriskinvaihtosopimusta koskevat optiot

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

2 500 000 euroa

70

5 000 000 euroa

80

60

7 500 000 euroa

90

70

10 000 000 euroa

30

40

50

60

Taulukko 9.3

Luottojohdannaiset – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – luottojohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Indeksiin liitetty luottoriskinvaihtosopimus (CDS)

2 500 000 euroa

5 000 000 euroa

7 500 000 euroa

10 000 000 euroa

Yhteen riskikohteeseen keskittyvä luottoriskinvaihtosopimus (CDS)

2 500 000 euroa

5 000 000 euroa

7 500 000 euroa

10 000 000 euroa

Räätälöityyn koriin perustuva luottoriskinvaihtosopimus (CDS)

2 500 000 euroa

5 000 000 euroa

7 500 000 euroa

10 000 000 euroa

Indeksiin liitettyä luottoriskinvaihtosopimusta koskevat optiot

2 500 000 euroa

5 000 000 euroa

7 500 000 euroa

10 000 000 euroa

Yhteen riskikohteeseen keskittyvät luottoriskinvaihtosopimusta koskevat optiot

2 500 000 euroa

5 000 000 euroa

7 500 000 euroa

10 000 000 euroa

Muut luottojohdannaiset

2 500 000 euroa

5 000 000 euroa

7 500 000 euroa

10 000 000 euroa

10.   C10-johdannaiset

Taulukko 10.1

C10-johdannaiset – luokat, joille ei ole likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – C10-johdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämisessä, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, jokainen omaisuuseräluokan alaluokka on jaoteltava jäljempänä määritetyn mukaisiin alaluokkiin.

Millekään alaluokalle ei katsota olevan 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisia likvidejä markkinoita, jos se ei täytä yhtä seuraavista määrällisten likviditeettikriteerien kynnysarvoista tai mitään niistä.

Keskimääräinen päivittäinen nimellismäärä (ADNA)

[määrällinen likviditeettikriteeri 1]

Keskimääräinen päivittäinen kauppojen lukumäärä

[määrällinen likviditeettikriteeri 2]

Rahtijohdannaiset

Direktiivin 2014/65/EU liitteessä I olevan C osan 10 kohdassa määriteltyihin rahtitariffeihin liittyvä rahoitusväline

Rahtijohdannaisten alaluokka määritetään seuraavien jaottelukriteerien mukaisesti:

Jaottelukriteeri 1 – sopimustyyppi: Rahtitermiinisopimukset (FFA) tai -optiot

Jaottelukriteeri 2 – rahdin laji: nesterahti, kuivarahti

Jaottelukriteeri 3 – rahdin alalaji: kuivairtolastialus, säiliölaiva, konttialus

Jaottelukriteeri 4 – rahdin alalajiin liittyvän koon määritys

Jaottelukriteeri 5 – tietty reitti tai keskimääräinen aikarahtaus

Jaottelukriteeri 6 – johdannaisen maturiteettiluokan erääntymisaika määritetään seuraavasti:

Maturiteettiluokka 1: 0 < erääntymisaika ≤ 1 kuukautta

Maturiteettiluokka 2: 1 kuukausi < erääntymisaika ≤ 3 kuukautta

Maturiteettiluokka 3: 3 kuukautta < erääntymisaika ≤ 6 kuukautta

Maturiteettiluokka 4: 6 kuukautta < erääntymisaika ≤ 9 kuukautta

Maturiteettiluokka 5: 9 kuukautta < erääntymisaika ≤ 1 vuosi

Maturiteettiluokka 6: 1 vuosi < erääntymisaika ≤ 2 vuotta

Maturiteettiluokka 7: 2 vuotta < erääntymisaika ≤ 3 vuotta

Maturiteettiluokka m: (n-1) vuotta < erääntymisaika ≤ n vuotta

10 000 000 euroa

10

Omaisuuseräluokka – C10-johdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämiseen, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, on sovellettava seuraavaa menetelmää.

Muut C10-johdannaiset

Direktiivin 2014/65/EU liitteessä I olevan C osan 10 kohdassa määritetty rahoitusväline, joka ei ole rahtijohdannainen, vaan jokin seuraavista korkojohdannaisten alaluokista: useita valuuttoja käsittävä inflaationvaihtosopimus tai koron- ja valuutanvaihtosopimus tai niihin sidottu futuuri/termiini; yhden valuutan käsittävä inflaationvaihtosopimus tai siihen sidottu futuuri/termiini, ja mikä tahansa seuraavista osakejohdannaisten alaluokista: volatiliteetti-indeksioptio tai siihen liitetty futuuri/termiini, tuoton vaihtelu -parametriin perustuva vaihtosopimus, tuoton volatiliteettiin perustuva vaihtosopimus, tuoton vaihteluun perustuva salkunvaihtosopimus, tuoton volatiliteettiin perustuva salkunvaihtosopimus.

Muille C10-johdannaisille ei katsota olevan likvidejä markkinoita.

Taulukko 10.2

C10-johdannaiset – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille katsotaan olevan likvidit markkinat

Omaisuuseräluokka – C10-johdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Prosenttipisteet ja kynnysarvojen alarajat, joita sovelletaan laskettaessa kauppaa edeltäviä ja kaupan jälkeisiä SSTI- ja LIS-kynnysarvoja alaluokille, joille katsotaan olevan likvidit markkinat

Kynnysarvojen laskennassa huomioon otettavat liiketoimet

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Volyymin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Volyymin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Rahtijohdannaiset

Kynnysarvot on laskettava omaisuuseräluokan alaluokan jokaiselle alaluokalle, ja siinä on otettava huomioon kyseiseen alaluokkaan kuuluvilla rahoitusvälineillä toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

25 000 euroa

70

50 000 euroa

80

60

75 000 euroa

90

70

100 000 euroa

30

40

50

60

Taulukko 10.3

C10-johdannaiset – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – C10-johdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Rahtijohdannaiset

25 000 euroa

50 000 euroa

75 000 euroa

100 000 euroa

Muut C10-johdannaiset

25 000 euroa

50 000 euroa

75 000 euroa

100 000 euroa

11.   Hinnanerosopimukset

Taulukko 11.1

Hinnanerosopimukset – luokat, joille ei ole likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – hinnanerosopimukset

Johdannaissopimus, joka altistaa haltijansa kohde-etuutena olevan omaisuuserän hinnaneroon (hinta sopimuksen alkaessa ja hinta sopimuksen päättyessä) liittyvälle riskille, joka voi olla pitkä- tai lyhytaikainen.

Omaisuuseräluokan alaluokka

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämisessä, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, jokainen omaisuuseräluokan alaluokka on jaoteltava jäljempänä määritetyn mukaisiin alaluokkiin.

Millekään alaluokalle ei katsota olevan 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisia likvidejä markkinoita, jos se ei täytä yhtä seuraavista määrällisten likviditeettikriteerien kynnysarvoista tai mitään niistä taikka jäljempänä kuvattuja laadullisia likviditeettikriteerejä.

Laadulliset likviditeettikriteerit

Keskimääräinen päivittäinen nimellismäärä (ADNA)

[määrällinen likviditeettikriteeri 1]

Keskimääräinen päivittäinen kauppojen lukumäärä

[määrällinen likviditeettikriteeri 2]

Valuuttaan liitetyt hinnanerosopimukset

Valuuttaan liitetyn hinnanerosopimuksen alaluokka määritetään kohde-etuutena olevan valuuttaparin perusteella, ja se taas määritetään hinnanerosopimuksessa / spread betting -sopimuksessa kohde-etuutena olevien kahden valuutan yhdistelmäksi.

50 000 000 euroa

100

Hyödykkeisiin liitetyt hinnanerosopimukset

Hyödykkeisiin liitetyn hinnanerosopimuksen alaluokka määritetään hinnanerosopimuksessa / spread betting -sopimuksessa kohde-etuutena olevan hyödykkeen perusteella.

50 000 000 euroa

100

Osakkeisiin liitetyt hinnanerosopimukset

Osakkeisiin liitettyjen hinnanerosopimusten alaluokka määritetään hinnanerosopimuksessa / spread betting -sopimuksessa kohde-etuutena olevan osakesidonnaisen arvopaperin perusteella

Osakkeisiin liitettyjen hinnanerosopimusten alaluokalle katsotaan olevan likvidit markkinat, jos kohde-etuus on osakesidonnainen arvopaperi, jolle on likvidit markkinat asetuksen (EU) N:o 600/2014 2 artiklan 1 kohdan 17 alakohdan b luetelmakohdassa määritetyn mukaisesti.

Joukkovelkakirjalainoihin liitetyt hinnanerosopimukset

Joukkovelkakirjalainoihin liitettyjen hinnanerosopimusten alaluokka määritetään hinnanerosopimuksessa / spread betting -sopimuksessa kohde-etuutena olevan joukkovelkakirjalainan tai joukkovelkakirjalainaan liitetyn futuurin perusteella.

Joukkovelkakirjalainoihin liitettyjen hinnanerosopimusten alaluokalle katsotaan olevan likvidit markkinat, jos kohde-etuus on joukkovelkakirjalaina tai joukkovelkakirjalainaan liitetty futuuri, jolle on likvidit markkinat 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa määritetyn mukaisesti.

Osakefutuureihin/-termiineihin liitetyt hinnanerosopimukset

Osakefutuureihin/-termiineihin liitettyjen hinnanerosopimusten alaluokkaan kuuluvat kohde-etuutena olevat hinnanero- tai spread betting -sopimuksen mukaiset osakefutuurit/termiinit.

Osakefutuureihin/-termiineihin liitettyjen hinnanerosopimusten alaluokalle katsotaan olevan likvidit markkinat, jos kohde-etuus on osakefutuuri/-termiini, jolle on likvidit markkinat 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa määritetyn mukaisesti.

Osakeoptioihin liitetyt hinnanerosopimukset

Osakeoptioihin liitettyjen hinnanerosopimusten alaluokkaan kuuluvat kohde-etuutena olevat hinnanero- tai spread betting -sopimuksen mukaiset osakeoptiot.

Osakeoptioihin liitettyjen hinnanerosopimusten alaluokalle katsotaan olevan likvidit markkinat, jos kohde-etuus on osakeoptio, jolle on likvidit markkinat 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa määritetyn mukaisesti.

Omaisuuseräluokka – hinnanerosopimukset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämiseen, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, on sovellettava seuraavaa menetelmää.

Muut hinnanerosopimukset

Sellainen hinnanerosopimus, joka ei kuulu mihinkään edellisistä alaluokista.

Muille hinnanero- tai spread betting -sopimuksille ei katsota olevan likvidejä markkinoita.

Taulukko 11.2

Hinnanerosopimukset – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille katsotaan olevan likvidit markkinat

Omaisuuseräluokka – hinnanerosopimukset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Prosenttipisteet ja kynnysarvojen alarajat, joita sovelletaan laskettaessa kauppaa edeltäviä ja kaupan jälkeisiä SSTI- ja LIS-kynnysarvoja alaluokille, joille katsotaan olevan likvidit markkinat

Kynnysarvojen laskennassa huomioon otettavat liiketoimet

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Volyymin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Volyymin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Valuuttaan liitetyt hinnanerosopimukset

Valuuttaan liitetyillä hinnanerosopimuksilla toteutetuille liiketoimille katsotaan olevan likvidit markkinat 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti.

S1

S2

S3

S4

50 000 euroa

70

60 000 euroa

80

60

90 000 euroa

90

70

100 000 euroa

30

40

50

60

Hyödykkeisiin liitetyt hinnanerosopimukset

Hyödykkeisiin liitetyillä hinnanerosopimuksilla toteutetuille liiketoimille katsotaan olevan likvidit markkinat 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti.

S1

S2

S3

S4

50 000 euroa

70

60 000 euroa

80

60

90 000 euroa

90

70

100 000 euroa

30

40

50

60

Osakkeisiin liitetyt hinnanerosopimukset

Osakkeisiin liitetyillä hinnanerosopimuksilla toteutetuille liiketoimille katsotaan olevan likvidit markkinat 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti.

S1

S2

S3

S4

50 000 euroa

70

60 000 euroa

80

60

90 000 euroa

90

70

100 000 euroa

30

40

50

60

Joukkovelkakirjalainoihin liitetyt hinnanerosopimukset

Joukkovelkakirjalainoihin liitetyillä hinnanerosopimuksilla toteutetuille liiketoimille katsotaan olevan likvidit markkinat 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti.

S1

S2

S3

S4

50 000 euroa

70

60 000 euroa

80

60

90 000 euroa

90

70

100 000 euroa

30

40

50

60

Osakefutuureihin/-termiineihin liitetyt hinnanerosopimukset

Osakefutuureihin/-termiineihin liitetyillä hinnanerosopimuksilla toteutetuille liiketoimille katsotaan olevan likvidit markkinat 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti.

S1

S2

S3

S4

50 000 euroa

70

60 000 euroa

80

60

90 000 euroa

90

70

100 000 euroa

30

40

50

60

Osakeoptioihin liitetyt hinnanerosopimukset

Osakeoptioihin liitetyillä hinnanerosopimuksilla toteutetuille liiketoimille katsotaan olevan likvidit markkinat 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti.

S1

S2

S3

S4

50 000 euroa

70

60 000 euroa

80

60

90 000 euroa

90

70

100 000 euroa

30

40

50

60

Taulukko 11.3

Hinnanerosopimukset – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – hinnanerosopimukset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Valuuttaan liitetyt hinnanerosopimukset

50 000 euroa

60 000 euroa

90 000 euroa

100 000 euroa

Hyödykkeisiin liitetyt hinnanerosopimukset

50 000 euroa

60 000 euroa

90 000 euroa

100 000 euroa

Osakkeisiin liitetyt hinnanerosopimukset

50 000 euroa

60 000 euroa

90 000 euroa

100 000 euroa

Joukkovelkakirjalainoihin liitetyt hinnanerosopimukset

50 000 euroa

60 000 euroa

90 000 euroa

100 000 euroa

Osakefutuureihin/-termiineihin liitetyt hinnanerosopimukset

50 000 euroa

60 000 euroa

90 000 euroa

100 000 euroa

Osakeoptioihin liitetyt hinnanerosopimukset

50 000 euroa

60 000 euroa

90 000 euroa

100 000 euroa

Muut hinnanero- tai spread betting -sopimukset

50 000 euroa

60 000 euroa

90 000 euroa

100 000 euroa

12.   Päästöoikeudet

Taulukko 12.1

Päästöoikeudet – luokat, joille ei ole likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – päästöoikeudet

Omaisuuseräluokan alaluokka

Millekään alaluokalle ei katsota olevan 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisia likvidejä markkinoita, jos se ei täytä yhtä seuraavista määrällisten likviditeettikriteerien kynnysarvoista tai mitään niistä.

Päivittäinen nimellismäärä (ADA)

[määrällinen likviditeettikriteeri 1]

Keskimääräinen päivittäinen kauppojen lukumäärä

[määrällinen likviditeettikriteeri 2]

Yleiset päästöoikeudet (EUA)

Mikä tahansa yksikkö, jonka on vahvistettu vastaavan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY (3) (päästökauppajärjestelmä) mukaisia vaatimuksia. Direktiivissä säädetään oikeudesta päästää ympäristöön yhtä hiilidioksiditonniekvivalenttia (tCO2e) vastaava määrä kasvihuonekaasuja.

150 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

5

Ilmailun päästöoikeudet (EUAA)

Mikä tahansa yksikkö, jonka on vahvistettu vastaavan direktiivin 2003/87/EY (päästökauppajärjestelmä) mukaisia vaatimuksia. Direktiivissä säädetään lentotoiminnan harjoittajien oikeudesta päästää ympäristöön yhtä hiilidioksiditonniekvivalenttia (tCO2e) vastaava määrä kasvihuonekaasuja.

150 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

5

Sertifioidut päästövähennykset (CER)

Mikä tahansa yksikkö, jonka on vahvistettu vastaavan direktiivin 2003/87/EY (päästökauppajärjestelmä) mukaisia vaatimuksia. Direktiivissä säädetään yhtä hiilidioksiditonniekvivalenttia (tCO2e) vastaavan määrän suuruisista päästövähennyksistä.

150 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

5

Päästövähennysyksikkö (ERU)

Taulukko 12.2

Päästöoikeudet – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille katsotaan olevan likvidit markkinat

Omaisuuseräluokka – päästöoikeudet

Omaisuuseräluokan alaluokka

Kynnysarvojen laskennassa huomioon otettavat liiketoimet

Prosenttipisteet ja kynnysarvojen alarajat, joita sovelletaan laskettaessa kauppaa edeltäviä ja kaupan jälkeisiä SSTI- ja LIS-kynnysarvoja alaluokille, joille katsotaan olevan likvidit markkinat

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Yleiset päästöoikeudet (EUA)

Kaikilla yleisillä päästöoikeuksilla (EUA) toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

40 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

70

50 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

80

90 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

90

100 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

30

40

50

60

Ilmailun päästöoikeudet (EUAA)

Ilmailun päästöoikeuksilla (EUAA) toteutetut liiketoimet.

S1

S2

S3

S4

20 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

70

25 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

80

40 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

90

50 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

30

40

50

60

Sertifioidut päästövähennykset (CER)

Kaikilla sertifioiduilla päästövähennyksillä (CER) toteutetut liiketoimet

S1

S2

S3

S4

20 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

70

25 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

80

40 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

90

50 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

30

40

50

60

Päästövähennysyksiköt (ERU)

Kaikilla päästövähennysyksiköillä (ERU) toteutetut liiketoimet

S1

S2

S3

S4

20 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

70

25 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

80

40 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

90

50 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

30

40

50

60

Taulukko 12.3

Päästöoikeudet – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille katsotaan olevan likvidit markkinat

Omaisuuseräluokka – päästöoikeudet

Omaisuuseräluokan alaluokka

Kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Yleiset päästöoikeudet (EUA)

40 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

50 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

90 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

100 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

Ilmailun päästöoikeudet (EUAA)

20 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

25 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

40 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

50 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

Sertifioidut päästövähennykset (CER)

20 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

25 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

40 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

50 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

Päästövähennysyksiköt (ERU)

20 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

25 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

40 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

50 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

13.   Päästöoikeusjohdannaiset

Taulukko 13.1

Päästöoikeusjohdannaiset – luokat, joille ei ole likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – päästöoikeusjohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Millekään alaluokalle ei katsota olevan 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisia likvidejä markkinoita, jos se ei täytä yhtä seuraavista määrällisten likviditeettikriteerien kynnysarvoista tai mitään niistä.

Keskimääräinen päivittäinen nimellismäärä (ADNA)

[määrällinen likviditeettikriteeri 1]

Keskimääräinen päivittäinen kauppojen lukumäärä

[määrällinen likviditeettikriteeri 2]

Päästöoikeusjohdannaiset, joiden kohde-etuutena on yleinen päästöoikeus (EUA)

Rahoitusväline, joka liittyy direktiivin 2014/65/EU liitteessä I olevan C osan 4 kohdassa määriteltyihin yleisiin päästöoikeuksiin (EUA).

150 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

5

Päästöoikeusjohdannaiset, joiden kohde-etuutena on ilmailun päästöoikeus (EUAA)

Rahoitusväline, joka liittyy direktiivin 2014/65/EU liitteessä I olevan C osan 4 kohdassa määriteltyihin ilmailun päästöoikeuksiin (EUAA).

150 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

5

Päästöoikeusjohdannaiset, joiden kohde-etuutena ovat sertifioidut päästövähennykset (CER)

Rahoitusväline, joka liittyy direktiivin 2014/65/EU liitteessä I olevan C osan 4 kohdassa määriteltyihin sertifioituihin päästövähennyksiin (CER).

150 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

5

Päästöoikeusjohdannaiset, joiden kohde-etuutena ovat päästövähennysyksiköt (ERU)

Rahoitusväline, joka liittyy direktiivin 2014/65/EU liitteessä I olevan C osan 4 kohdassa määriteltyihin päästövähennysyksiköihin (ERU).

150 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

5

Omaisuuseräluokka – päästöoikeusjohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Sellaisten rahoitusvälineluokkien määrittämiseen, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita 6 artiklan ja 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, on sovellettava seuraavaa menetelmää.

Muut päästöoikeusjohdannaiset

Päästöoikeusjohdannainen, jonka kohde-etuutena eivät ole yleiset päästöoikeudet (EUA), ilmailun päästöoikeudet (EUAA), sertifioidut päästövähennykset (CER) tai päästövähennysyksiköt (ERU).

Sellainen muu päästöoikeusjohdannainen, jolle ei katsota olevan likvidejä markkinoita.

Taulukko 13.2

Päästöoikeusjohdannaiset – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille katsotaan olevan likvidit markkinat

Omaisuuseräluokka – päästöoikeusjohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Kynnysarvojen laskennassa huomioon otettavat liiketoimet

Prosenttipisteet ja kynnysarvojen alarajat, joita sovelletaan laskettaessa kauppaa edeltäviä ja kaupan jälkeisiä SSTI- ja LIS-kynnysarvoja alaluokille, joille katsotaan olevan likvidit markkinat

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Kaupankäynnin prosenttipiste

Kynnysarvon alaraja

Päästöoikeusjohdannaiset, jonka kohde-etuutena ovat yleiset päästöoikeudet (EUA).

Kaikilla päästöoikeusjohdannaisilla, joiden kohde-etuutena ovat yleiset päästöoikeudet (EUA), toteutetut liiketoimet

S1

S2

S3

S4

40 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

70

50 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

80

90 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

90

100 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

30

40

50

60

Päästöoikeusjohdannaiset, joiden kohde-etuutena ovat ilmailun päästöoikeudet (EUAA)

Kaikilla päästöoikeusjohdannaisilla, joiden kohde-etuutena ovat ilmailun päästöoikeudet (EUAA), toteutetut liiketoimet

S1

S2

S3

S4

20 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

70

25 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

80

40 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

90

50 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

30

40

50

60

Päästöoikeusjohdannaiset, joiden kohde-etuutena ovat sertifioidut päästövähennykset (CER)

Kaikilla päästöoikeusjohdannaisilla, joiden kohde-etuutena ovat sertifioidut päästövähennykset (CER), toteutetut liiketoimet

S1

S2

S3

S4

20 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

70

25 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

80

40 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

90

50 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

30

40

50

60

Päästöoikeusjohdannaiset, joiden kohde-etuutena ovat päästövähennysyksiköt (ERU)

Kaikilla päästöoikeusjohdannaisilla, joiden kohde-etuutena ovat päästövähennysyksiköt (ERU), toteutetut liiketoimet

S1

S2

S3

S4

20 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

70

25 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

80

40 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

90

50 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

30

40

50

60

Taulukko 13.3

Päästöoikeusjohdannaiset – kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita

Omaisuuseräluokka – päästöoikeusjohdannaiset

Omaisuuseräluokan alaluokka

Kauppaa edeltävät ja kaupan jälkeiset SSTI- ja LIS-kynnysarvot alaluokille, joille ei katsota olevan likvidejä markkinoita

SSTI ennen kauppaa

LIS ennen kauppaa

SSTI kaupan jälkeen

LIS kaupan jälkeen

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Kynnysarvo

Päästöoikeusjohdannaiset, jonka kohde-etuutena ovat yleiset päästöoikeudet (EUA).

40 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

50 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

90 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

100 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

Päästöoikeusjohdannaiset, joiden kohde-etuutena ovat ilmailun päästöoikeudet (EUAA)

20 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

25 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

40 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

50 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

Päästöoikeusjohdannaiset, joiden kohde-etuutena ovat sertifioidut päästövähennykset (CER)

20 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

25 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

40 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

50 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

Päästöoikeusjohdannaiset, joiden kohde-etuutena ovat päästövähennysyksiköt (ERU)

20 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

25 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

40 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

50 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

Muut päästöoikeusjohdannaiset

20 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

25 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

40 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

50 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia

(1)  Neuvoston asetus (EY) N:o 2157/2001, annettu 8 päivänä lokakuuta 2001, eurooppayhtiön (SE) säännöistä (EYVL L 294, 10.11.2001, s. 1).

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/101/EY, annettu 16 päivänä syyskuuta 2009, niiden takeiden yhteensovittamisesta samanveroisiksi, joita jäsenvaltioissa vaaditaan perustamissopimuksen 48 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetuilta yhtiöiltä niiden jäsenten sekä ulkopuolisten etujen suojaamiseksi (EUVL L 258, 1.10.2009, s. 11).

(3)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/87/EY, annettu 13 päivänä lokakuuta 2003, kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta (EUVL L 275, 25.10.2003, s. 32).

LIITE IV

Avoimuuslaskelmia varten annettavat viitetiedot

Taulukko 1

Symbolitaulukko taulukkoa 2 varten

TUNNUS

TIETOTYYPPI

MÄÄRITELMÄ

{ALPHANUM-n}

Enintään n aakkosnumeerista merkkiä

Vapaa tekstikenttä

{DECIMAL-n/m}

Desimaaliluku, jossa on yhteensä enintään n numeroa, joista enintään m numeroa voi olla desimaaleja

Numerokenttä, jossa voi olla sekä positiivisia että negatiivisia arvoja.

Desimaalierotin on ”.” (piste);

numeron eteen voidaan laittaa ”–” (miinusmerkki) merkitsemään negatiivisia lukuja.

Arvot pyöristetään, eikä niitä lyhennetä.

{COUNTRYCODE_2}

2 aakkosnumeerista merkkiä

ISO 3166-1 alpha-2 -standardin mukainen 2-kirjaiminen maakoodi

{CURRENCYCODE_3}

3 aakkosnumeerista merkkiä

ISO 4217 -standardin mukainen 3-kirjaiminen valuuttakoodi

{DATEFORMAT}

Päivämäärä ISO 8601 -muodossa

Päivämäärät esitetään seuraavassa muodossa:

VVVV-KK-PP.

{ISIN}

12 aakkosnumeerista merkkiä

ISO 6166 -standardin mukainen ISIN-koodi.

{LEI}

20 aakkosnumeerista merkkiä

ISO 17442 -standardin mukainen oikeushenkilötunnus.

{MIC}

4 aakkosnumeerista merkkiä

ISO 10383 -standardin mukainen kaupankäyntipaikan koodi.

{INDEX}

4 aakkosnumeerista merkkiä

”EONA” – EONIA

”EONS” – EONIA SWAP

”EURI” – EURIBOR

”EUUS” – EURODOLLAR

”EUCH” – EuroSwiss

”GCFR” – GCF REPO

”ISDA” – ISDAFIX

”LIBI” – LIBID

”LIBO” – LIBOR

”MAAA” – Muni AAA

”PFAN” – Pfandbriefe

”TIBO” – TIBOR

”STBO” – STIBOR

”BBSW” – BBSW

”JIBA” – JIBAR

”BUBO” – BUBOR

”CDOR” – CDOR

”CIBO” – CIBOR

”MOSP” – MOSPRIM

”NIBO” – NIBOR

”PRBO” – PRIBOR

”TLBO” – TELBOR

”WIBO” – WIBOR

”TREA” – Treasury

”SWAP” – SWAP

”FUSW” – Future SWAP

Taulukko 2

Avoimuuslaskelmia varten annettavien viitetietojen yksityiskohdat

#

ALA

ILMOITETTAVAT YKSITYISKOHTAISET TIEDOT

RAPORTOINNIN MUOTO

1

Instrumentin tunnistekoodi

Koodi, jolla rahoitusväline yksilöidään

{ISIN}

2

Instrumentin täydellinen nimi

Rahoitusvälineen nimi lyhentämättömänä

{ALPHANUM-350}

3

MiFIR-tunniste

Muiden kuin oman pääoman ehtoisten rahoitusvälineiden tunnistetiedot:

Arvopaperistetut johdannaiset liitteessä III olevassa 4 osan taulukossa 4.1 määritetyn mukaisesti

Strukturoidut rahoitustuotteet asetuksen (EU) N:o 600/2014 2 artiklan 1 kohdan 28 alakohdassa määritetyn mukaisesti

Joukkovelkakirjalainat (kaikki muut joukkovelkakirjalainat paitsi ETC:t ja ETN:t) direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 44 kohdan b alakohdassa määritetyn mukaisesti

ETC:t direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 44 kohdan b alakohdassa määritetyn ja liitteessä III olevan 2 osan taulukossa 2.4 määritetyn mukaisesti

ETN:t direktiivin 2014/65/EU 4 artiklan 44 kohdan b alakohdassa määritetyn ja liitteessä III olevan 2 osan taulukossa 2.4 määritetyn mukaisesti

Päästöoikeudet liitteessä III olevan 12 osan taulukossa 12.1 määritetyn mukaisesti

Johdannaiset direktiivissä 2014/65/EU olevan liitteen I C osan 4–10 kohdassa määritetyn mukaisesti

Muut kuin oman pääoman ehtoiset rahoitusvälineet:

”SDRV” – arvopaperistetut johdannaiset

”SFPS” – strukturoidut rahoitustuotteet

”BOND” – joukkovelkakirjalainat

”ETCS” – ETC:t

”ETNS” – ETN:t

”EMAL” – päästöoikeudet

”DERV” – johdannaiset

4

Kohde-etuuden omaisuuseräluokka

Täytettävä, jos MiFIR-tunniste tarkoittaa arvopaperistettua johdannaista tai johdannaista.

”INTR” – korko

”EQUI” – osake

”COMM” – hyödyke

”CRDT” – luotto

”CURR” – valuutta

”EMAL” – päästöoikeudet

5

Sopimuslaji

Täytettävä, jos MiFIR-tunniste tarkoittaa johdannaista.

”OPTN” – optiot

”FUTR” – futuurit

”FRAS” – korkotermiinisopimukset

”FORW” – termiinit

”SWAP” – vaihtosopimukset

”PSWP” – salkunvaihtosopimukset

”SWPT” – swaptiot

”FONS” – vaihtosopimukseen sidotut termiinit

”FWOS” – vaihtosopimukseen sidotut futuurit

”FFAS” – rahtitermiinisopimukset

”SPDB” – spread betting

”CFDS” – hinnanerosopimukset

”OTHR” – muu

6

Ilmoittamispäivä

Viitetietojen antamispäivä

{DATEFORMAT}

7

Kauppapaikka

Kauppapaikan ”Segment MIC”-koodi, jos saatavilla, muutoin ”Operational MIC” -koodi

{MIC}

8

Maturiteetti

Rahoitusvälineen maturiteetti. Kenttä täytetään seuraavien omaisuuseräluokkien yhteydessä: joukkovelkakirjalainat, korkojohdannaiset, osakejohdannaiset, hyödykejohdannaiset, valuuttajohdannaiset, luottojohdannaiset, C10-johdannaiset ja päästöoikeusjohdannaiset.

{DATEFORMAT}

Joukkovelkakirjalainoihin (kaikki joukkovelkakirjalainalajit paitsi ETC:t ja ETN:t) liittyvät kentät

9

Joukkovelkakirjalainan laji

Joukkovelkakirjalainan laji liitteessä III olevan 2 osan taulukossa 2.2 määritetyn mukaisesti. Täytettävä vain, jos MiFIR-tunniste tarkoittaa joukkovelkakirjalainoja.

Valtion joukkolaina

Muu julkinen joukkovelkakirjalaina

Vaihtovelkakirjalaina

Katettu joukkovelkakirjalaina

Yrityksen liikkeeseen laskema joukkovelkakirjalaina

”EUSB” – valtionlaina

”OEPB” – muu julkinen laina

”CVTB” – vaihtovelkakirjalaina

”CVDB” – katettu joukkolaina

”CRPB” – yrityksen liikkeeseen laskema joukkovelkakirjalaina

”OTHR” – muu

10

Liikkeeseenlaskupäivä

Päivä, jona joukkolaina lasketaan liikkeeseen ja jona sen korko alkaa kertyä.

{DATEFORMAT}

Päästöoikeuksiin liittyvät kentät

Tämän kohdan kentät on täytettävä ainoastaan päästöoikeuksien osalta liitteessä III olevan 12 osan taulukossa 12.1 määritetyn mukaisesti.

11

Päästöoikeuksien laji

Päästöoikeudet

”CERE” – CER

”ERUE” – ERU

”EUAE” – EUA

”EUAA” – EUAA

Johdannaisiin liittyvät kentät

Hyödykejohdannaiset ja C10-johdannaiset

12

Rahtilajiin liittyvän koon määritys

Kenttä on täytettävä, jos delegoidun asetuksen (EU) 2017/585 liitteen taulukon 2 kentässä 35 määritetty perustuote vastaa rahtia.

{ALPHANUM-25}

13

Tietty reitti tai keskimääräinen aikarahtaus

Kenttä on täytettävä, jos delegoidun asetuksen (EU) 2017/585 liitteen taulukon 2 kentässä 35 määritetty perustuote vastaa rahtia.

{ALPHANUM-25}

14

Toimitus-/käteissuorituspaikka

Kenttä on täytettävä, jos delegoidun asetuksen (EU) 2017/585 liitteen taulukon 2 kentässä 35 määritetty perustuote vastaa energiaa.

{ALPHANUM-25}

15

Valuutta

Valuutta, jonka määräinen nimellisarvo on.

{CURRENCYCODE_3}

Korkojohdannaiset

Tämän kohdan kentät on täytettävä ainoastaan korkojohdannaisten osalta liitteessä III olevan 5 osan taulukossa 5.1 määritetyn mukaisesti.

16

Kohde-etuuden laji

Täytettävä, jos sopimuslaji on muu kuin vaihtosopimus, swaptio, vaihtosopimukseen liitetty futuuri tai termiini, käyttämällä jotakin seuraavassa luetelluista vaihtoehdoista.

Täytettävä, jos sopimuslaji on kohde-etuutena olevaan vaihtosopimukseen sidottu vaihtosopimus, swaptio, vaihtosopimukseen liitetty futuuri tai termiini, käyttämällä jotakin seuraavassa luetelluista vaihtoehdoista.

”BOND” – joukkovelkakirjalaina

”BNDF” – joukkovelkakirjalainaan sidotut futuurit

”INTR” – korko

”IFUT” – korkofutuurit ja korkotermiinisopimukset

”FFMC” – USEITA VALUUTTOJA KÄSITTÄVÄT VAIHTUVAKORKOISESTA VAIHTUVAKORKOISEEN -VAIHTOSOPIMUKSET

”XFMC” – USEITA VALUUTTOJA KÄSITTÄVÄT KIINTEÄKORKOISESTA VAIHTUVAKORKOISEEN -VAIHTOSOPIMUKSET

”XXMC” – USEITA VALUUTTOJA KÄSITTÄVÄT KIINTEÄKORKOISESTA KIINTEÄKORKOISEEN -VAIHTOSOPIMUKSET

”OSMC” – USEITA VALUUTTOJA KÄSITTÄVÄT YLI YÖN -KORONVAIHTOSOPIMUKSET

”ISMC” – USEITA VALUUTTOJA KÄSITTÄVÄT INFLAATIONVAIHTOSOPIMUKSET

”FFSC” – YHDEN VALUUTAN KÄSITTÄVÄT VAIHTUVAKORKOISESTA VAIHTUVAKORKOISEEN -VAIHTOSOPIMUKSET

”XFSC” – YHDEN VALUUTAN KÄSITTÄVÄT KIINTEÄKORKOISESTA VAIHTUVAKORKOISEEN -VAIHTOSOPIMUKSET

”XXSC” – YHDEN VALUUTAN KÄSITTÄVÄT KIINTEÄKORKOISESTA KIINTEÄKORKOISEEN -VAIHTOSOPIMUKSET

”OSSC” – YHDEN VALUUTAN KÄSITTÄVÄT YLI YÖN -KORONVAIHTOSOPIMUKSET

”IFSC” – YHDEN VALUUTAN KÄSITTÄVÄT INFLAATIONVAIHTOSOPIMUKSET

17

Kohde-etuutena olevan joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskija

Kenttä on täytettävä, jos kohde-etuuden laji on joukkovelkakirjalaina tai siihen sidottu futuuri, johon on liitetty suoran tai lopullisen kohde-etuuden liikkeeseenlaskijan oikeushenkilötunnus (LEI).

{LEI}

18

Kohde-etuutena olevan joukkovelkakirjalainan erääntymisaika

Kenttään on merkittävä kohde-etuutena olevan joukkovelkakirjalainan erääntymisaika.

Tämä kenttä koskee velkainstrumentteja, joilla on määrätty erääntymispäivä.

{DATEFORMAT}

19

Kohde-etuutena olevan joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskupäivä

Kenttään on merkittävä kohde-etuutena olevan joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskupäivä.

{DATEFORMAT}

20

Swaption nimellisvaluutta

Kenttä täytetään swaptioiden yhteydessä.

{CURRENCYCODE_3}

21

Kohde-etuutena olevan vaihtosopimuksen erääntymisaika

Täytettävä vain swaptioiden sekä niihin sidottujen futuurien ja termiinien osalta.

{DATEFORMAT}

22

Inflaatioindeksin ISIN-koodi

Jos swaptio on sidottu johonkin seuraavista kohde-etuutena olevista vaihtosopimuslajeista: yhden valuutan käsittävä inflaationvaihtosopimus ja siihen sidotut futuurit/termiinit, useita valuuttoja käsittävä inflaationvaihtosopimus ja siihen sidotut futuurit/termiinit, ja jos inflaatioindeksillä on ISIN-koodi, se on merkittävä tähän kenttään kyseisen indeksin osalta.

{ISIN}

23

Inflaatioindeksin nimi

Kenttään merkitään indeksin vakionimi, jos swaptio on jokin seuraavista kohde-etuutena olevista vaihtosopimuslajeista: yhden valuutan käsittävä inflaationvaihtosopimus ja siihen sidotut futuurit/termiinit, useita valuuttoja käsittävä inflaationvaihtosopimus ja siihen sidotut futuurit/termiinit.

{ALPHANUM-25}

24

Viitekorko

Viitekoron nimi.

{INDEX}

tai

ALPHANUM-25 – jos viitekorkoa ei ole luettelossa {INDEX}

25

IR – Sopimuksen voimassaoloaika

Tähän kenttään merkitään sopimuksen voimassaoloaika. Voimassaoloaika ilmaistaan päivinä, viikkoina, kuukausina tai vuosina.

{INTEGER-3}+'DAYS' – päivää

{INTEGER-3}+'WEEK' – viikkoa

{INTEGER-3}+'MNTH' – kuukautta

{INTEGER-3}+'YEAR' – vuotta

Valuuttajohdannaiset

Tämän kohdan kentät on täytettävä ainoastaan valuuttajohdannaisten osalta liitteessä III olevan 8 osan taulukossa 8.1 määritetyn mukaisesti.

26

Sopimuksen alalaji

Tämä kenttä on täytettävä toimitettavien ja ei-toimitettavien termiinien, optioiden ja vaihtosopimusten osalta liitteessä III olevan 8 osan taulukossa 8.1 määritetyn mukaisesti.

”DLVB” – toimitetaan

”NDLV” – ei toimiteta

Osakejohdannaiset

Tämän kohdan kentät on täytettävä ainoastaan osakejohdannaisten osalta liitteessä III olevan 6 osan taulukossa 6.1 määritetyn mukaisesti.

27

Kohde-etuuden laji

Täytettävä, jos MiFIR-tunnus tarkoittaa johdannaista, kohde-etuutena oleva omaisuuseräluokka on osake ja alaluokka ei ole vaihtosopimus eikä salkunvaihtosopimus. Kenttään on merkittävä jokin seuraavista vaihtoehdoista:

”STIX” – osakeindeksi

”SHRS” – osake

”DIVI” – ilmaisindeksi

”DVSE” – ilmaisosake

”BSKT” – yhtiötapahtumaan perustuva osakekori

”ETFS” – ETF:t

”VOLI” – volatiliteetti-indeksi

”OTHR” – muu (talletustodistukset, sertifikaatit ja muut osakkeiden kaltaiset rahoitusvälineet)

Täytettävä, jos MiFIR-tunnus tarkoittaa johdannaista, kohde-etuutena oleva omaisuuseräluokka on osake ja alaluokka ei ole vaihtosopimus eikä salkunvaihtosopimus ja jos liitteessä III olevan 6 osan taulukossa 6.1 määritetty jaottelukriteeri 2 on yksittäinen liikkeeseenlaskija. Kenttään on merkittävä jokin seuraavista vaihtoehdoista:

”SHRS” – osake

”DVSE” – ilmaisosake

”ETFS” – ETF:t

”OTHR” – muu (talletustodistukset, sertifikaatit ja muut osakkeiden kaltaiset rahoitusvälineet)

Täytettävä, jos MiFIR-tunnus tarkoittaa johdannaista, kohde-etuutena oleva omaisuuseräluokka on osake ja alaluokka ei ole vaihtosopimus eikä salkunvaihtosopimus ja jos liitteessä III olevan 6 osan taulukossa 6.1 määritetty jaottelukriteeri 2 on indeksi. Kenttään on merkittävä jokin seuraavista vaihtoehdoista:

”STIX” – osakeindeksi

”DIVI” – ilmaisindeksi

”VOLI” – volatiliteetti-indeksi

”OTHR” – muu

Täytettävä, jos MiFIR-tunnus tarkoittaa johdannaista, kohde-etuutena oleva omaisuuseräluokka on osake ja alaluokka ei ole vaihtosopimus eikä salkunvaihtosopimus ja jos liitteessä III olevan 6 osan taulukossa 6.1 määritetty jaottelukriteeri 2 on kori. Kenttään on merkittävä jokin seuraavista vaihtoehdoista:

”BSKT” – kori

28

Parametri

Täytettävä, jos MiFIR-tunnus tarkoittaa johdannaista, kohde-etuuden omaisuuseräluokka on osake ja alaluokka on vaihtosopimus tai salkunvaihtosopimus.

”PRBP” – hinnan ja tuoton tuotto- ja arvonkehityksen perusparametri

”PRDV” – hinta-osinko-parametri

”PRVA” – tuoton vaihtelun parametri

”PRVO” – tuoton volatiliteetin parametri

Hinnanerosopimukset (CFD:t)

Kentät on täytettävä vain, jos sopimuslaji on hinnanero- tai spread betting -sopimus.

29

Kohde-etuuden laji

Täytettävä, jos MiFIR-tunnus on johdannainen ja sopimuslaji on hinnanero- tai spread betting -sopimus.

”CURR” – valuutta

”EQUI” – osake

”BOND” – joukkovelkakirjalaina

”FTEQ” – osakkeeseen sidotut futuurit

”OPEQ” – osakkeeseen sidotut optiot

”COMM” – hyödyke

”EMAL” – päästöoikeudet

”OTHR” – muu

30

Nimellisvaluutta 1

Kohde-etuutena olevan valuuttaparin valuutta 1. Tämä kenttä täytetään, jos kohde-etuutena on valuutta.

{CURRENCYCODE_3}

31

Nimellisvaluutta 2

Kohde-etuutena olevan valuuttaparin valuutta 2. Tämä kenttä täytetään, jos kohde-etuutena on valuutta.

{CURRENCYCODE_3}

Luottojohdannaiset

32

Kohde-etuutena olevan luottoriskinvaihtosopimuksen ISIN-koodi.

Täytettävä johdannaisten tai luottoriskinvaihtosopimusten osalta merkitsemällä kenttään kohde-etuutena olevan vaihtosopimuksen ISIN-koodi.

{ISIN}

33

Kohde-etuutena olevan indeksin koodi

Täytettävä johdannaisten tai indeksiin liitettyjen luottoriskinvaihtosopimusten osalta merkitsemällä kenttään indeksin ISIN-koodi.

{ISIN}

34

Kohde-etuutena olevan indeksin nimi

Täytettävä johdannaisten tai indeksiin liitettyjen luottoriskinvaihtosopimusten osalta merkitsemällä kenttään indeksin vakionimi.

{ALPHANUM-25}

35

Sarja

Indeksin koostumuksen sarjanumero tarvittaessa.

Täytettävä indeksiin liitettyjen luottoriskinvaihtosopimusten tai niihin liitettyjen johdannaisten osalta merkitsemällä kenttään indeksiin liitetyn luottoriskinvaihtosopimusten sarja.

{DECIMAL-18/17}

36

”Version” (Versio)

Sarjasta luodaan uusi versio, jos jokin luottoriskinvaihtosopimuksista ja indeksi on painotettava uudestaan vastaamaan indeksiin sisältyvien osien uutta kokonaismäärää.

Täytettävä indeksiin liitettyjen luottoriskinvaihtosopimusten tai niihin liitettyjen johdannaisten osalta merkitsemällä kenttään indeksiin liitetyn luottoriskinvaihtosopimusten versio.

{DECIMAL-18/17}

37

Uusintakuukaudet

Kaikki kuukaudet, jolloin indeksi oletetaan uusittavan sen mukaan, mitä indeksin tarjoaja on ilmoittanut tietylle vuodelle. Kentät on toistettava jokaisen uusintakuukauden osalta.

Täytettävä indeksiin liitettyjen luottoriskinvaihtosopimusten tai niihin liitettyjen johdannaisten osalta.

01, 02, 03, 04, 05, 06, 07, 08, 09, 10, 11, 12

38

Seuraava uusintapäivä

Täytettävä indeksiin liitettyjen luottoriskinvaihtosopimusten tai niihin liitettyjen johdannaisten osalta merkitsemällä kenttään indeksiin liitetyn luottoriskinvaihtosopimusten seuraava uusintapäivä indeksin tarjoajan ilmoittaman mukaisesti.

{DATEFORMAT}

39

Liikkeellelaskija on valtio tai muu julkinen taho

Täytettävä, jos yhteen riskikohteeseen keskittyvä luottoriskinvaihtosopimus tai siihen liitetyn johdannaisen viiteyhteisö on valtio liitteessä III olevan 9 osan taulukossa 9.1 määritetyn mukaisesti.

”TRUE” – liikkeeseenlaskijaviiteyhteisö on valtio tai muu julkinen taho

”FALSE” – liikeeseenlaskijaviiteyhteisö ei ole valtio tai muu julkinen taho

40

Referenssiomaisuus

Täytettävä yhteen riskikohteeseen keskittyvään luottoriskinvaihtosopimukseen liitetyn johdannaisen osalta merkitsemällä kenttään referenssiomaisuuden ISIN-koodi.

{ISIN}

41

Viiteyhteisö

Täytettävä yhteen riskikohteeseen keskittyvien luottoriskinvaihtosopimusten tai niihin liitettyjen johdannaisten viiteyhteisöllä.

{COUNTRYCODE_2}

tai

ISO 3166-2 – kaksimerkkinen maakoodi ja sen jälkeen viiva (”-”) ja enintään kolme aakkosnumeerista maaryhmittelykoodia

tai

{LEI}

42

Valuutta

Valuutta, jonka määräinen nimellisarvo on.

{CURRENCYCODE_3}

Päästöoikeusjohdannaiset

Tämän kohdan kentät on täytettävä ainoastaan päästöoikeusjohdannaisten osalta liitteessä III olevan 13 osan taulukossa 13.1 määritetyn mukaisesti.

43

Päästöoikeusjohdannaisten alalaji

Täytettävä, jos muuttuja #4 ”MiFIR-tunnus” on ”DERV” (johdannainen) ja muuttuja #5 ”kohde-etuuden omaisuuseräluokka” on ”EMAL” (päästöoikeus).

”CERE” – CER

”ERUE” – ERU

”EUAE” – EUA

”EUAA” – EUAA

”OTHR” – Muu