2.2.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 28/9


KOMISSION PÄÄTÖS (EU) 2017/175,

annettu 25 päivänä tammikuuta 2017,

arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi majoitusliikkeille

(tiedoksiannettu numerolla C(2017) 299)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon EU-ympäristömerkistä 25 päivänä marraskuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 66/2010 (1) ja erityisesti sen 8 artiklan 2 kohdan,

on kuullut Euroopan unionin ympäristömerkintälautakuntaa,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Asetuksen (EY) N:o 66/2010 mukaan EU-ympäristömerkki voidaan myöntää palveluille, joilla on koko elinkaarensa aikana vähemmän haitallisia vaikutuksia ympäristöön.

(2)

Asetuksessa (EY) N:o 66/2010 säädetään, että kullekin tuoteryhmälle vahvistetaan erityiset EU-ympäristömerkin myöntämisperusteet.

(3)

Komission päätöksellä 2009/564/EY (2) vahvistettiin ekologiset arviointiperusteet ja niihin liittyvät arviointi- ja todentamisvaatimukset leirintäaluepalveluille ja komission päätöksellä 2009/578/EY (3) majoituspalveluille. Ne ovat voimassa 31 päivään joulukuuta 2016 saakka.

(4)

Jotta voitaisiin ottaa paremmin huomioon leirintäaluepalvelujen ja majoituspalvelujen yhteiset ominaisuudet ja jotta näitä tuoteryhmiä koskevan yhteisen lähestymistavan avulla voitaisiin saavuttaa synergiaetuja ja varmistaa arviointiperusteiden mahdollisimman tehokas hallinnointi, katsotaan olevan asianmukaista yhdistää molemmat tuoteryhmät yhdeksi tuoteryhmäksi, jonka nimi on ”majoitusliikkeet”.

(5)

Näillä tarkistetuilla arviointiperusteilla pyritään edistämään uusiutuvien energialähteiden käyttöä, säästämään energiaa ja vettä, vähentämään jätteen määrää ja parantamaan paikallisen ympäristön tilaa. Näiden tarkistettujen arviointiperusteiden sekä niihin liittyvien arviointi- ja todentamisvaatimusten olisi oltava voimassa viisi vuotta tämän päätöksen tiedoksiantamispäivästä, kun otetaan huomioon tämän tuoteryhmän innovointisykli.

(6)

Tuoteryhmän tunnusnumero on olennainen osa EU-ympäristömerkin rekisteröintinumeroa. Jotta toimivaltaiset elimet voivat antaa EU-ympäristömerkin arviointiperusteiden mukaisille majoitusliikkeille EU-ympäristömerkin rekisteröintinumeron, tuoteryhmälle on annettava tunnusnumero.

(7)

Päätökset 2009/564/EY ja 2009/578/EY olisi sen vuoksi kumottava.

(8)

Hakijoille, joiden majoituspalveluille tai leirintäaluepalveluille on myönnetty leirintäaluepalveluita koskeva EU-ympäristömerkki päätökseen 2009/564/EY sisältyvien arviointiperusteiden mukaisesti tai majoituspalveluita koskeva EU-ympäristömerkki päätökseen 2009/578/EY sisältyvien arviointiperusteiden mukaisesti, olisi asianmukaista myöntää siirtymäkausi, jotta niillä olisi riittävästi aikaa mukauttaa tuotteensa tarkistettujen arviointiperusteiden ja vaatimusten mukaiseksi. Hakijoiden olisi myös riittävän pitkän ajan saatava toimittaa hakemuksia, jotka perustuvat päätöksissä 2009/564/EY ja 2009/578/EY vahvistettuihin ekologisiin arviointiperusteisiin.

(9)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat asetuksen (EY) N:o 66/2010 16 artiklalla perustetun komitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

1.   Tuoteryhmään ”majoitusliikkeet” kuuluvat majoituspalvelujen ja leirintäaluepalvelujen tarjoaminen sekä seuraavien majoitusliikkeen hallinnoimien lisäpalvelujen tarjoaminen:

1)

ateriapalvelut;

2)

vapaa-ajan- tai liikuntapalvelut;

3)

viheralueet;

4)

yksittäisiin tapahtumiin, kuten liiketapaamisiin, kokouksiin tai koulutustilaisuuksiin, tarkoitetut tilat;

5)

leirintäalueen vieraiden ja vuokraajien yhteiskäyttöön tarkoitetut saniteettitilat, pesu- ja keittomahdollisuudet tai tiedotuspalvelut.

2.   Kuljetuspalvelut ja huvimatkat eivät kuulu tuoteryhmään ”majoitusliikkeet”.

2 artikla

Tässä päätöksessä tarkoitetaan

1)

’majoituspalveluilla’ yömajoituksen tarjoamista vieraille ja vuokraajille maksua vastaan huoneissa, joissa on vähintään vuode ja joihin kuuluvat yksityiset tai yhteiskäytössä olevat saniteettitilat;

2)

’leirintäaluepalveluilla’ telttoja, matkailuperävaunuja tai asunto- ja matkailuvaunuja varten varustettujen leirintäaluepaikkojen tai mökkien ja huoneistojen ja niihin kuuluvien yksityisten tai yhteiskäytössä olevien saniteettitilojen tarjoamista vieraille ja vuokraajille maksua vastaan;

3)

’ateriapalveluilla’ aamiaisen tai muiden aterioiden tarjoamista;

4)

’vapaa-ajan- tai liikuntapalveluilla’ saunoja, uima-altaita, liikuntatiloja ja hyvinvointikeskuksia, jotka ovat vieraiden tai muiden kuin kyseisessä paikassa majoittuvien taikka molempien käytössä;

5)

’viheralueilla’ vieraiden ja vuokraajien käytössä olevia puistoja, puutarhoja tai muita ulkoalueita.

3 artikla

Voidakseen saada asetuksessa (EY) N:o 66/2010 tarkoitetun EU-ympäristömerkin majoitusliikkeen on kuuluttava tämän päätöksen 1 artiklassa määriteltyyn tuoteryhmään ”majoitusliikkeet” sekä täytettävä kaikki seuraavat vaatimukset ja niihin liittyvät tämän päätöksen liitteessä vahvistetut arviointi- ja todentamisvaatimukset:

a)

sen on täytettävä kaikki tämän päätöksen liitteessä olevassa A jaksossa vahvistetut arviointiperusteet;

b)

sen on täytettävä riittävä määrä tämän päätöksen liitteessä olevassa B jaksossa vahvistetuista arviointiperusteista saadakseen 4 ja 5 artiklassa vaaditun määrän pisteitä.

4 artikla

1.   Edellä olevan 3 artiklan b alakohdan soveltamiseksi majoituspalvelun on saatava vähintään 20 pistettä.

2.   Edellä olevan 1 kohdan mukaisesti vaadittua vähimmäispistemäärää korotetaan seuraavasti:

a)

kolmella pisteellä, jos majoituspalvelun hallinnoija tai omistaja tarjoaa ateriapalveluja;

b)

kolmella pisteellä, jos majoituspalvelun hallinnoija tai omistaja tarjoaa vieraiden käyttöön viheralueita;

c)

kolmella pisteellä, jos majoituspalvelun hallinnoija tai omistaja tarjoaa vapaa-ajan- tai liikuntapalveluja, tai viidellä pisteellä, jos vapaa-ajan- tai liikuntapalvelut on koottu hyvinvointikeskukseksi, joka on myös muiden kuin kyseisessä paikassa majoittuvien käytössä.

5 artikla

1.   Edellä olevan 3 artiklan b alakohdan soveltamiseksi leirintäaluepalvelun on saatava vähintään 20 pistettä tai 24 pistettä, jos tarjotaan myös yhteisiä palveluja.

2.   Edellä olevassa 1 kohdassa säädettyä vähimmäisvaatimusta korotetaan seuraavasti:

a)

kolmella pisteellä, jos leirintäaluepalvelun hallinnoija tai omistaja tarjoaa ateriapalveluja;

b)

kolmella pisteellä, jos leirintäaluepalvelun hallinnoija tai omistaja tarjoaa vieraiden käyttöön viheralueita;

c)

kolmella pisteellä, jos leirintäaluepalvelun hallinnoija tai omistaja tarjoaa vapaa-ajan- tai liikuntapalveluja, tai viidellä pisteellä, jos vapaa-ajan- tai liikuntapalvelut on koottu hyvinvointikeskukseksi, joka on myös muiden kuin kyseisessä paikassa majoittuvien käytössä.

6 artikla

Tuoteryhmään ”majoitusliikkeet” sovellettavat EU-ympäristömerkin arviointiperusteet ja niihin liittyvät arviointi- ja todentamisvaatimukset ovat voimassa viisi vuotta tämän päätöksen tiedoksiantamispäivästä.

7 artikla

Hallinnollisia tarkoituksia varten tuoteryhmälle ”majoitusliikkeet” annetaan tunnusnumero ”051”.

8 artikla

Kumotaan päätökset 2009/564/EY ja 2009/578/EY.

9 artikla

Poiketen siitä, mitä 8 artiklassa säädetään, tuoteryhmään ”majoituspalvelut” tai ”leirintäaluepalvelut” kuuluvia tuotteita koskevat EU-ympäristömerkkihakemukset, jotka on toimitettu kahden kuukauden kuluessa tämän päätöksen tiedoksiantamispäivästä, voidaan toimittaa joko päätöksessä 2009/578/EY tai päätöksessä 2009/564/EY vahvistettujen arviointiperusteiden mukaisesti taikka tässä päätöksessä vahvistettujen arviointiperusteiden mukaisesti.

Päätöksessä 2009/564/EY tai päätöksessä 2009/578/EY vahvistettujen arviointiperusteiden mukaisesti myönnettyjä EU-ympäristömerkkejä saa käyttää 20 kuukautta tämän päätöksen tiedoksiantamispäivästä.

10 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 25 päivänä tammikuuta 2017.

Komission puolesta

Karmenu VELLA

Komission jäsen


(1)  EUVL L 27, 30.1.2010, s. 1.

(2)  Komission päätös 2009/564/EY, tehty 9 päivänä heinäkuuta 2009, ekologisista arviointiperusteista yhteisön ympäristömerkin myöntämiseksi leirintäaluepalveluille (EUVL L 196, 28.7.2009, s. 36).

(3)  Komission päätös 2009/578/EY, tehty 9 päivänä heinäkuuta 2009, ekologisista arviointiperusteista yhteisön ympäristömerkin myöntämiseksi majoituspalveluille (EUVL L 198, 30.7.2009, s. 57).


LIITE

YLEISET PERIAATTEET

EU-YMPÄRISTÖMERKIN ARVIOINTIPERUSTEET

Arviointiperusteet EU-ympäristömerkin myöntämiseksi majoitusliikkeille

Pakolliset arviointiperusteet

Yleistä hallintoa koskevat arviointiperusteet

Arviointiperuste 1.

Ympäristöjärjestelmän perusteet

Arviointiperuste 2.

Henkilöstön koulutus

Arviointiperuste 3.

Vieraille annettavat tiedot

Arviointiperuste 4.

Yleinen kunnossapito

Arviointiperuste 5.

Kulutuksen seuranta

Energia-asioita koskevat arviointiperusteet

Arviointiperuste 6.

Energiatehokkaat tilalämmittimet ja vedenlämmittimet

Arviointiperuste 7.

Energiatehokkaat ilmastointilaitteet ja ilmalämpöpumput

Arviointiperuste 8.

Energiatehokas valaistus

Arviointiperuste 9.

Lämmönsäätely

Arviointiperuste 10.

LVI-järjestelmien ja valaistuksen automaattinen kytkeytyminen pois päältä

Arviointiperuste 11.

Ulkolämmittimet ja ulkotilojen ilmastointilaitteet

Arviointiperuste 12.

Sähkön hankinta uusiutuvista energianlähteistä tuotetun sähköenergian toimittajalta

Arviointiperuste 13.

Hiili ja polttoöljyt

Vesiasioita koskevat arviointiperusteet

Arviointiperuste 14.

Tehokkaat vesikalusteet: kylpyhuoneiden vesihanat ja suihkut

Arviointiperuste 15.

Tehokkaat vesikalusteet: wc- ja urinaalilaitteistot

Arviointiperuste 16.

Pyyhkeiden ja vuodevaatteiden uudelleenkäytöllä saavutettu pyykin väheneminen

Jätettä ja jätevesiä koskevat arviointiperusteet

Arviointiperuste 17.

Jätteen syntymisen ehkäiseminen: ateriapalvelujen jätteen määrän vähentämistä koskeva suunnitelma

Arviointiperuste 18.

Jätteen syntymisen ehkäiseminen: kertakäyttötuotteet

Arviointiperuste 19.

Jätteiden lajittelu ja lähettäminen kierrätykseen

Muut arviointiperusteet

Arviointiperuste 20.

Tupakointikielto yleisissä tiloissa

Arviointiperuste 21.

Ympäristöä vähemmän kuormittavien liikennemuotojen käytön edistäminen

Arviointiperuste 22.

Ympäristömerkin tiedot

Valinnaiset arviointiperusteet

Yleistä hallintoa koskevat arviointiperusteet

Arviointiperuste 23.

Majoitusliikkeen EMAS-rekisteröinti tai ISO-sertifiointi (enintään 5 pistettä)

Arviointiperuste 24.

Tavarantoimittajien EMAS-rekisteröinti tai ISO-sertifiointi (enintään 5 pistettä)

Arviointiperuste 25.

Ympäristömerkityt palvelut (enintään 4 pistettä)

Arviointiperuste 26.

Ympäristöasioita ja sosiaalisia näkökohtia koskeva viestintä ja kasvatus (enintään 2 pistettä)

Arviointiperuste 27.

Kulutuksen seuranta: energian- ja vedenkulutuksen mittaaminen (enintään 2 pistettä)

Energia-asioita koskevat arviointiperusteet

Arviointiperuste 28.

Energiatehokkaat tilalämmittimet ja vedenlämmittimet (enintään 3 pistettä)

Arviointiperuste 29.

Energiatehokkaat ilmastointilaitteet ja ilmalämpöpumput (enintään 3,5 pistettä)

Arviointiperuste 30.

Ilmalämpöpumput, joiden lämpöteho on enintään 100 kW (3 pistettä)

Arviointiperuste 31.

Energiatehokkaat kodinkoneet ja valaistus (enintään 4 pistettä)

Arviointiperuste 32.

Lämmöntalteenotto (enintään 3 pistettä)

Arviointiperuste 33.

Lämmönsäätely ja ikkunoiden eristys (enintään 4 pistettä)

Arviointiperuste 34.

Laitteiden automaattinen kytkeytyminen pois päältä (enintään 4,5 pistettä)

Arviointiperuste 35.

Kaukolämmitys/kaukojäähdytys ja sähkön ja lämmön yhteistuotantoon perustuva jäähdytys (enintään 4 pistettä)

Arviointiperuste 36.

Sähkökäyttöiset käsienkuivaajat, joissa on liiketunnistin (1 piste)

Arviointiperuste 37.

Tilalämmittimien päästöt (1,5 pistettä)

Arviointiperuste 38.

Sähkön hankinta uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähköenergian toimittajalta (enintään 4 pistettä)

Arviointiperuste 39.

Sähkön tuottaminen paikan päällä uusiutuvien energialähteiden avulla (enintään 5 pistettä)

Arviointiperuste 40.

Uusiutuvista energialähteistä peräisin oleva lämmitysenergia (enintään 3,5 pistettä)

Arviointiperuste 41.

Uima-altaiden lämmittäminen (enintään 1,5 pistettä)

Vesiasioita koskevat arviointiperusteet

Arviointiperuste 42.

Tehokkaat vesikalusteet: kylpyhuoneiden vesihanat ja suihkut (enintään 4 pistettä)

Arviointiperuste 43.

Tehokkaat vesikalusteet: wc- ja urinaalilaitteistot (enintään 4,5 pistettä)

Arviointiperuste 44.

Astianpesukoneiden vedenkulutus (2,5 pistettä)

Arviointiperuste 45.

Pyykinpesukoneiden vedenkulutus (3 pistettä)

Arviointiperuste 46.

Veden kovuuden ilmaiseminen (enintään 1,5 pistettä)

Arviointiperuste 47.

Uima-altaiden optimaalinen kunnossapito (enintään 2,5 pistettä)

Arviointiperuste 48.

Sadeveden ja harmaan veden kierrättäminen (enintään 3 pistettä)

Arviointiperuste 49.

Tehokas keinokastelu (1,5 pistettä)

Arviointiperuste 50.

Ulkoistutuksissa käytetyt alkuperäiseen lajistoon kuuluvat lajit tai muut kuin haitalliset vieraslajit (enintään 2 pistettä)

Jätettä ja jätevesiä koskevat arviointiperusteet

Arviointiperuste 51.

Paperituotteet (enintään 2 pistettä)

Arviointiperuste 52.

Kestokulutustavarat (enintään 4 pistettä)

Arviointiperuste 53.

Juomien tarjoilu (2 pistettä)

Arviointiperuste 54.

Pesuaineiden ja kylpyhuonetarvikkeiden hankinta (enintään 2 pistettä)

Arviointiperuste 55.

Puhdistustuotteiden käytön minimointi (1,5 pistettä)

Arviointiperuste 56.

Jäänpoisto (1 piste)

Arviointiperuste 57.

Käytetyt tekstiilit ja huonekalut (enintään 2 pistettä)

Arviointiperuste 58.

Kompostointi (enintään 2 pistettä)

Arviointiperuste 59.

Jäteveden käsittely (enintään 3 pistettä)

Muut arviointiperusteet

Arviointiperuste 60.

Savuttomat huoneet (1 piste)

Arviointiperuste 61.

Sosiaalisia etuuksia koskevat toimintalinjat (enintään 2 pistettä)

Arviointiperuste 62.

Huoltoajoneuvot (1 piste)

Arviointiperuste 63.

Ympäristöä vähemmän kuormittavien liikennemuotojen tarjoaminen (enintään 2,5 pistettä)

Arviointiperuste 64.

Päällystämättömät pinnat (1 piste)

Arviointiperuste 65.

Paikalliset tuotteet ja luomutuotteet (enintään 4 pistettä)

Arviointiperuste 66.

Torjunta-aineiden käytön välttäminen (2 pistettä)

Arviointiperuste 67.

Täydentävät ympäristötoimet ja sosiaaliset toimet (enintään 3 pistettä)

ARVIOINTI JA TODENTAMINEN

Erityiset arviointi- ja todentamisvaatimukset on ilmoitettu kunkin A ja B jaksossa vahvistettavan arviointiperusteen yhteydessä.

Kun hakijan edellytetään esittävän vakuutuksia, asiakirjoja, analyysejä, testausselosteita tai muita todisteita arviointiperusteiden noudattamisesta, nämä voivat olla peräisin esimerkiksi hakijalta tai tämän tavarantoimittajalta aina tarpeen mukaan.

Toimivaltaisten elinten on tunnustettava ensisijaisesti sellaisten laitosten antamat todistukset, jotka on akkreditoitu testi- ja kalibrointilaboratorioita koskevan yhdenmukaistetun standardin mukaisesti, sekä sellaisten laitosten tekemät todennukset, jotka on akkreditoitu tuotteita, prosesseja ja palveluita sertifioivia laitoksia koskevan yhdenmukaistetun standardin mukaisesti. Akkreditoinnissa on noudatettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 765/2008 (1) säännöksiä.

Unionin ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmän (2) (EMAS-järjestelmä) puitteissa toimitetuista ympäristöselonteoista poimitut tiedot katsotaan edellisessä kappaleessa mainittuja todistuksia vastaaviksi todisteiksi.

Tarvittaessa voidaan käyttää muita kuin kullekin arviointiperusteelle ilmoitettuja testimenetelmiä, jos hakemuksen arvioinnista vastaava toimivaltainen elin hyväksyy niiden vastaavuuden.

Toimivaltaiset elimet voivat tarvittaessa pyytää esittämään arviointia ja todentamista tukevia asiakirjoja ja toteuttaa riippumattomia tarkastuksia.

Toimivaltaiset elimet tekevät paikan päällä suoritettavan tarkastuskäynnin ennen ympäristömerkin myöntämistä, ja ne voivat tehdä paikalle valvontakäyntejä myös säännöllisesti ympäristömerkin voimassaolon aikana.

Ennakkoedellytyksenä on, että palvelujen on täytettävä kaikki oikeudelliset vaatimukset, jotka koskevat majoitusliikkeitä siinä maassa tai niissä maissa, joissa ne sijaitsevat. Erityisesti on varmistettava seuraavat seikat:

1.

Rakennettu ympäristö on energiatehokkuutta ja lämmöneristystä, vesivaroja, veden käsittelyä ja jätevesihuoltoa (mukaan lukien kemialliset käymälät), jätteen keräystä ja loppukäsittelyä, laitteiden kunnossapitoa ja huoltoa sekä turvallisuutta ja terveyttä koskevien unionin, kansallisten ja paikallisten lakien ja asetusten sekä alueeseen sovellettavien asiaankuuluvien maiseman ja biologisen monimuotoisuuden suojeluun liittyvien lakien tai asetusten mukainen.

2.

Yritys on toiminnassa ja rekisteröity kansallisten tai paikallisten lakien mukaisesti, ja sen henkilökunta on palkattu laillisesti ja vakuutettu. Tätä varten työntekijöillä on oltava kansallinen kirjallinen työsopimus, heille on maksettava vähintään työehtosopimuksiin perustuvaa kansallista tai alueellista vähimmäispalkkaa (jos työehtosopimusta ei ole, työntekijöille on maksettava vähintään lain mukaista kansallista tai alueellista vähimmäispalkkaa) ja heidän työaikojensa on noudatettava kansallista lainsäädäntöä.

Hakijan on vakuutettava ja osoitettava riippumattoman todentamisen tai asiakirjatodisteiden avulla, että palvelu täyttää nämä vaatimukset, kuitenkaan rajoittamatta kansallisen tietosuojalainsäädännön soveltamista (esim. rakennuslupa, alan ammattilaisten vakuutukset, joissa selvitetään, miten rakennus täyttää edellä mainittuihin seikkoihin liittyvät kansallisen lainsäädännön ja paikallisten määräysten vaatimukset, jäljennös kirjallisista sosiaalisia etuuksia koskevista toimintalinjoista, jäljennökset sopimuksista, todistukset siitä, että työntekijät on rekisteröity kansalliseen vakuutusjärjestelmään, paikallishallinnon työsuojelu- tai työnvälitysviranomaisen viralliset asiakirjat tai rekisteriotteet, joista ilmenevät työntekijöiden nimet ja lukumäärä). Lisäksi paikan päälle tehtävien käyntien aikana voidaan haastatella satunnaisesti valittuja työntekijöitä.

A JAKSO

3 ARTIKLAN a ALAKOHDASSA TARKOITETUT ARVIOINTIPERUSTEET

YLEINEN HALLINTO

Arviointiperuste 1.   Ympäristöjärjestelmän perusteet

Majoitusliikkeen on laadittava ympäristöjärjestelmän perusteet toteuttamalla seuraavat menettelyt:

ympäristöpolitiikka, jossa määritetään tärkeimmät majoitusliikkeen energia-, vesi- ja jäteasioita koskevat ympäristönäkökohdat;

yksityiskohtainen toimintaohjelma, jossa asetetaan määritettyihin ympäristönäkökohtiin liittyvät ympäristönsuojelun tasoa koskevat tavoitteet, jotka on määritettävä vähintään kahden vuoden välein ja joissa on otettava huomioon tässä EU-ympäristömerkkipäätöksessä asetetut vaatimukset.

Jos määritettyjä ympäristönäkökohtia ei käsitellä tämän EU-ympäristömerkin yhteydessä, tavoitteiden olisi mieluiten perustuttava matkailualan ympäristöasioiden hallinnan parhaat toimintatavat esittävässä viiteasiakirjassa (3) määritettyihin ympäristönsuojelun tason indikaattoreihin ja vertailuesimerkkeihin huipputason osaamisesta (EMAS);

sisäinen arviointimenettely, jonka avulla voidaan todentaa vähintään kerran vuodessa organisaation suoriutuminen toimintaohjelman tavoitteiden saavuttamisessa ja tarvittaessa määrittää korjaavia toimia.

Vierailla ja henkilökunnalla on oltava mahdollisuus tutustua edellisessä kohdassa tarkoitettuja menettelyjä koskeviin tietoihin.

Arviointiperusteen 3 yhteydessä tarkoitettuja vierailta kyselylomakkeen avulla kerättyjä kommentteja ja palautetta on tarvittaessa arvioitava sisäisessä arviointimenettelyssä ja toimintaohjelmassa.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava seuraavat asiakirjat:

jäljennös ympäristöpolitiikasta,

toimintaohjelma, ja

arviointiraportti, joka on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kahden vuoden kuluessa hakemuksen jättämisestä ja josta on toimitettava päivitetty versio kahden vuoden välein.

Hakijoiden, jotka ovat rekisteröityneet EMAS-järjestelmään tai joilla on ISO 14001 -sertifikaatti, katsotaan noudattavan arviointiperustetta. Tässä tapauksessa todisteeksi on toimitettava ISO 14001 -sertifikaatti tai todiste EMAS-rekisteröinnistä. ISO 14001 -sertifioinnin tapauksessa hakemukseen on liitettävä yhteenvetoraportti suoriutumisesta toimintaohjelmassa määritettyjen tavoitteiden saavuttamisessa.

Arviointiperuste 2.   Henkilöstön koulutus

a)

Majoitusliikkeen on annettava henkilökunnalle (myös alihankkijoina toimivalle ulkopuoliselle henkilöstölle) tietoja ja koulutusta, kuten kirjalliset menettelyt tai käsikirjat, jotta voidaan varmistaa ympäristötoimenpiteiden toteuttaminen ja parantaa tietämystä ympäristöasiat huomioivasta käyttäytymisestä tämän EU-ympäristömerkin pakollisten ja sovellettavien valinnaisten arviointiperusteiden mukaisesti. Henkilöstön koulutuksessa on otettava huomioon erityisesti seuraavat asiat:

i)

majoitusliikkeen ympäristöpolitiikka ja toimintasuunnitelma sekä tietämys majoitusliikkeitä koskevasta EU-ympäristömerkistä;

ii)

valaistukseen, ilmastointiin ja lämmitysjärjestelmiin liittyvät energiansäästötoimet, jotka toteutetaan, kun henkilökunta poistuu huoneesta tai ikkunoita avataan;

iii)

vuotojen tarkistamiseen, kasteluun, lakanoiden ja pyyhkeiden vaihtotiheyteen ja uima-altaiden vastavirtahuuhteluihin liittyvät vedensäästötoimet;

iv)

kemikaalien käytön minimoimiseen tähtäävät toimet, jotka koskevat siivous-, astianpesu-, desinfiointi- ja pyykinpesuaineita ja muita erityisiä puhdistusaineita (esim. uima-altaan vastavirtahuuhtelu), joita saa käyttää ainoastaan silloin, kun se on välttämätöntä, ja annostusta koskevat tiedot, jos niitä on saatavilla; kyseisten tuotteiden annostuksissa ei saa ylittää pakkauksessa ilmoitettuja tai valmistajan suosittamia annoksia;

v)

kertakäyttötuotteisiin liittyvät jätteen määrän vähentämistä ja jätteiden lajittelua koskevat toimet ja loppukäsittelyluokat;

vi)

henkilökunnan käytettävissä olevat ympäristöä vähemmän kuormittavat liikennemuodot;

vii)

tiedot, jotka henkilökunnan on arviointiperusteen 3 mukaisesti annettava vieraille.

b)

Kaikille uusille työntekijöille on annettava riittävä koulutus neljän viikon kuluessa työsuhteen alkamisesta, ja muulle henkilökunnalle on annettava päivitys edellä mainituista seikoista vähintään kerran vuodessa.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava tiedot koulutusohjelmasta ja sen sisällöstä sekä siitä, keille työntekijöille on annettu minkälaista koulutusta ja milloin. Henkilöstölle annetun koulutuksen päivämääristä ja lajeista on pidettävä kirjaa todisteeksi siitä, että päivityskoulutus on toteutettu.

Arviointiperuste 3.   Vieraille annettavat tiedot

a)

Majoitusliikkeen on annettava tietoa myös vieraille, jotta voidaan varmistaa ympäristötoimenpiteiden toteuttaminen ja parantaa tietämystä ympäristöä säästävästä käyttäytymisestä tämän EU-ympäristömerkin pakollisten ja sovellettavien valinnaisten arviointiperusteiden mukaisesti. Tiedot voidaan antaa suullisesti tai kirjallisesti, ja niitä on tarjottava vieraille aktiivisesti vastaanotossa tai huoneissa. Vieraille on annettava tietoa erityisesti seuraavista seikoista:

i)

majoitusliikkeen ympäristöpolitiikka sekä tietämys majoitusliikkeitä koskevasta EU-ympäristömerkistä;

ii)

valaistukseen, ilmastointiin ja lämmitysjärjestelmiin liittyvät energiansäästötoimet, jotka toteutetaan, kun vieraat poistuvat huoneesta tai ikkunoita avataan;

iii)

vuotojen tarkistamiseen ja lakanoiden ja pyyhkeiden vaihtotiheyteen liittyvät vedensäästötoimet;

iv)

kertakäyttötuotteisiin liittyvät jätteen määrän vähentämistä ja jätteiden lajittelua koskevat toimet, loppukäsittelyluokat ja aineet, joita ei saa hävittää jäteveden mukana. Lisäksi aamiais- ja ruokailuhuoneeseen on asetettava näkyville juliste tai muuta tiedotusmateriaalia, jossa annetaan neuvoja ruokahävikin määrän vähentämiseen;

v)

vieraiden käytettävissä olevat ympäristöä vähemmän kuormittavat liikennemuodot;

vi)

majoitusliikkeen on annettava vieraille tietoa paikallisista matkailukohteista ja -nähtävyyksistä, paikallisista oppaista sekä paikallisista ravintoloista, markkinoista ja käsityökeskuksista.

b)

Vieraiden täytettäväksi on annettava internetissä tai paikan päällä kyselylomake, jossa kysytään heidän näkemyksiään a alakohdassa tarkoitetuista majoitusliikkeen yleisistä ympäristönäkökohdista ja heidän yleisestä tyytyväisyydestään majoitusliikkeen tiloihin ja palveluihin. Asiakkaiden kommenttien, valitusten, vastausten ja korjaavien toimien kirjaamista varten on oltava selkeä menettely.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava jäljennökset vieraille annettavista tiedoista. Hakijan on ilmoitettava tavat, joilla se aikoo jakaa ja kerätä tiedot ja kyselylomakkeet sekä ottaa vastaukset huomioon.

Arviointiperuste 4.   Yleinen kunnossapito

Laitteita on huollettava ennalta ehkäisevästi vähintään kerran vuodessa tai useammin, jos lainsäädännössä tai asianomaisen valmistajan ohjeissa niin vaaditaan. Kunnossapitoon on sisällyttävä tarkastukset mahdollisten vuotojen varalta sekä sen varmistaminen, että ainakin majoitusliikkeen tiloissa olevat energialaitteet (esim. lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointilaitteet (LVI-laitteet) ja jäähdytysjärjestelmät) ja vesihuoltoon liittyvät laitteet (esim. saniteettivarusteet ja keinokastelujärjestelmät) toimivat asianmukaisesti.

Laitteet, joissa käytetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 517/2014 (4) soveltamisalaan kuuluvia kylmäaineita, on tarkastettava ja huollettava seuraavasti:

a)

laitteet, jotka sisältävät fluorattuja kasvihuonekaasuja vähintään 5 mutta alle 50 hiilidioksidiekvivalenttitonnia, on tarkastettava vähintään 12 kuukauden välein tai, jos niihin on asennettu vuotojen havaitsemisjärjestelmä, vähintään 24 kuukauden välein;

b)

laitteet, jotka sisältävät fluorattuja kasvihuonekaasuja vähintään 50 mutta alle 500 hiilidioksidiekvivalenttitonnia, on tarkastettava vähintään 6 kuukauden välein tai, jos niihin on asennettu vuotojen havaitsemisjärjestelmä, vähintään 12 kuukauden välein;

c)

laitteet, jotka sisältävät fluorattuja kasvihuonekaasuja vähintään 500 hiilidioksidiekvivalenttitonnia, on tarkastettava vähintään 3 kuukauden välein tai, jos niihin on asennettu vuotojen havaitsemisjärjestelmä, vähintään 6 kuukauden välein.

Kaikki kunnossapitotoimet on kirjattava erityiseen kunnossapitorekisteriin, jossa eritellään vesihuoltolaitteista vuotavan veden arvioitu määrä.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava lyhyt kuvaus kunnossapito-ohjelmasta, tiedot kunnossapidosta huolehtivista henkilöistä tai yrityksistä ja kunnossapitorekisteri.

Arviointiperuste 5.   Kulutuksen seuranta

Majoitusliikkeellä on oltava menettelyt ainakin seuraavia seikkoja koskevien tietojen kokoamiseksi ja seuraamiseksi kerran kuukaudessa tai vähintään kerran vuodessa:

a)

ominaisenergiankulutus (kWh/yöpymisvuorokausi ja/tai kWh/m2 (sisätiloissa) vuodessa);

b)

paikan päällä tuotetulla uusiutuvalla energialla katettu prosenttiosuus energian loppukäytöstä (%);

c)

vedenkulutus yöpymisvuorokautta kohti (litraa/yöpymisvuorokausi) mukaan lukien keinokasteluun käytetty vesi (tarvittaessa) ja muut mahdolliset toimet, joissa kulutetaan vettä;

d)

jätteen syntyminen yöpymisvuorokautta kohti (kg/yöpymisvuorokausi). Ruokahävikin määrää seurataan erikseen (5);

e)

kemiallisten tuotteiden kulutus puhdistukseen, astianpesuun, pyykinpesuun ja desinfiointiin sekä muut erikoispuhdistusaineet (esim. uima-altaan vastavirtahuuhtelut) (kg tai l / yöpymisvuorokausi) ja selvennys siitä, onko kyse käyttövalmiista vai laimentamattomista tuotteista;

f)

ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettujen tuotteiden prosenttiosuus ( %) tämän EU-ympäristömerkkipäätöksen valinnaisten arviointiperusteiden mukaan käytettävistä tuotteista.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja kuvattava tietojen kokoamisen ja seurannan menettelyt. Majoitusliikkeen on toimitettava lyhyt yhteenveto edellä luetelluista kulutustiedoista sekä arviointiperusteen 1 yhteydessä tarkoitettu sisäinen arviointiraportti, joka on toimitettava toimivaltaiselle elimelle kahden vuoden kuluessa hakemuksen jättämisestä ja sen jälkeen kahden vuoden välein.

ENERGIA

Arviointiperuste 6.   Energiatehokkaat tilalämmittimet ja vedenlämmittimet

a)

EU-ympäristömerkin voimassaoloaikana asennettavien vesikiertoisten tilalämmittimien on täytettävä seuraavat vaatimukset:

i)

niiden on oltava Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2012/27/EU (6) tarkoitettuja tehokkaita yhteistuotantoyksiköitä; tai

ii)

niiden on noudatettava komission päätöksen 2014/314/EU (7) mukaisesti laskettuja tilalämmityksen kausittaiselle energiatehokkuudelle ja/tai kasvihuonekaasupäästöille asetettuja rajoja, joiden arvot on esitetty seuraavissa taulukoissa:

Vesikiertoisen tilalämmittimen tyyppi

Tehokkuusindikaattori

Kaikki tilalämmittimet lukuun ottamatta kiinteillä biomassasta saaduilla polttoaineilla toimivia kattilalämmittimiä ja lämpöpumppuja

Tilalämmityksen kausittainen vähimmäisenergiatehokkuus

s) ≥ 98 %

Kiinteillä biomassasta saaduilla polttoaineilla toimivat kattilalämmittimet

Tilalämmityksen kausittainen vähimmäisenergiatehokkuus

s) ≥ 79 %

Lämpöpumput (lämpöpumpuille, joissa käytetyn kylmäaineen GWP-arvo on ≤ 2 000 , on tarjolla kaksi vaihtoehtoa; vaihtoehto 2 on pakollinen lämpöpumpuille, joissa käytetyn kylmäaineen GWP-arvo on ≤ 2 000 )

Vaihtoehto 1Tilalämmityksen kausittainen vähimmäisenergiatehokkuus / kylmäaineen GWP-arvot

ηs ≥ 107 % / (0–500)

ηs ≥ 110 % / (500–1 000 )

ηs ≥ 120 % / (1 000 –2 000 )

ηs ≥ 130 % / > 2 000

Vaihtoehto 2Kasvihuonekaasujen päästörajat

150 g CO2-ekvivalenttia / kWh lämpötehoa

b)

EU-ympäristömerkin voimassaoloaikana asennettujen paikallisten tilalämmittimien on noudatettava komission asetuksessa (EU) 2015/1185 (8) tai komission asetuksessa (EU) 2015/1188 (9) vahvistettua tilalämmityksen kausittaista vähimmäisenergiatehokkuutta.

c)

EU-ympäristömerkin voimassaoloaikana asennettujen vedenlämmittimien on vastattava soveltuvin osin vähintään seuraavia energiatehokkuusindikaattoreita:

Vedenlämmittimen tyyppi

Energiatehokkuusindikaattori

Kaikki vedenlämmittimet, joiden ilmoitettu kuormitusprofiili on ≤ S

Energialuokka A (b)

Lämpöpumppuvedenlämmittimiä lukuun ottamatta kaikki vedenlämmittimet, joiden ilmoitettu kuormitusprofiili on > S ja ≤ XXL

Energialuokka A (b)

Lämpöpumppuvedenlämmittimet, joiden ilmoitettu kuormitusprofiili on > S ja ≤ XXL

Energialuokka A+ (b)

Kaikki vedenlämmittimet, joiden ilmoitettu kuormitusprofiili on > XXL (3XL ja 4XL)

Vedenlämmityksen energiatehokkuus ≥ 131 % (c)

d)

Olemassa olevien yhteistuotantoyksiköiden on oltava Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/8/EY (10) liitteessä III olevan tehokkaan yhteistuotannon määritelmän mukaisia tai, jos ne on asennettu 4. joulukuuta 2012 jälkeen, direktiivin 2012/27/EU liitteessä II olevan määritelmän mukaisia.

e)

Neuvoston direktiivissä 92/42/ETY (11) määriteltyjen nestemäisiä tai kaasumaisia polttoaineita käyttävien olemassa olevien kuumavesikattiloiden on täytettävä vähintään direktiivissä esitetyt kolmen tähden hyötysuhdevaatimukset. Direktiivin 92/42/ETY soveltamisalaan kuulumattomien lämmityskattiloiden hyötysuhteen on oltava valmistajan ohjeiden ja hyötysuhdetta koskevan kansallisen ja paikallisen lainsäädännön mukainen. Tällaisten olemassa olevien lämmityskattiloiden hyötysuhde ei kuitenkaan saa olla alle 88 prosenttia (biomassaa käyttäviä lämmityskattiloita lukuun ottamatta).

Arviointi ja todentaminen

Edellä a, b ja c alakohdassa tarkoitettujen vaatimusten osalta ympäristömerkin haltijan on ilmoitettava toimivaltaiselle elimelle uuden laitteen asentamisesta EU-ympäristömerkin voimassaoloaikana ja toimitettava valmistajan tai tila- tai vedenlämmittimen asennuksesta, myynnistä tai kunnossapidosta vastaavien alan ammattilaisten laatima tekninen kuvaus, josta ilmenee, kuinka laite täyttää sille asetetut tehokkuusvaatimukset. EU-ympäristömerkin saaneiden vesikiertoisten lämmittimien katsotaan täyttävän a alakohdan ii alakohdan vaatimukset. Muiden ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettujen ja jonkin a–e alakohdassa tarkoitetun vaatimuksen täyttävien tuotteiden katsotaan olevan tämän arviointiperusteen vastaavan kohdan mukaisia. Mikäli käytetään EU-ympäristömerkin saaneita vesikiertoisia lämmittimiä, hakijan on toimitettava jäljennös EU:n ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä, josta käy ilmi, että merkki on myönnetty päätöksen 2014/314/EU mukaisesti. Mikäli käytetään muita ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettuja tuotteita, hakijan on toimitettava jäljennös tyypin I ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä ja osoitettava a–e alakohdassa luetellut ISO:n tyypin I ympäristömerkin vaatimukset. Edellä d ja e alakohdassa tarkoitettujen vaatimusten osalta hakijan on toimitettava valmistajan tai tila- tai vedenlämmittimen asennuksesta, myynnistä tai kunnossapidosta vastaavien alan ammattilaisten laatima tekninen kuvaus, josta käy ilmi, miten laite täyttää tehokkuusvaatimukset.

Arviointiperuste 7.   Energiatehokkaat ilmastointilaitteet ja ilmalämpöpumput

EU-ympäristömerkin voimassaoloaikana asennettujen huoneilmastointilaitteiden ja ilmalämpöpumppujen on oltava vähintään seuraavien komission delegoidussa asetuksessa (EU) N:o 626/2011 (12) määriteltyjen energialuokkien mukaisia:

Tyyppi

Energiatehokkuusluokka (jäähdytys/lämmitys)

Single split -laite < 3 kW

A+++/A+++

Single split -laite 3–4 kW

A+++/A+++

Single split -laite 4–5 kW

A+++/A++

Single split -laite 5–6 kW

A+++/A+++

Single split -laite 6–7 kW

A++/A+

Single split -laite 7–8 kW

A++/A+

Single split -laite < 8 kW

A++/A++

Multi split -laite

A++/A+

Huomautus: Tätä arviointiperustetta sovelletaan verkkosähköä käyttäviin ilmastointilaitteisiin ja ilmalämpöpumppuihin, joiden nimellisteho on enintään 12 kW jäähdytyksen osalta tai lämmityksen osalta, jos tuotteessa ei ole jäähdytystoimintoa. Arviointiperustetta ei sovelleta laitteisiin, joissa käytetään muita energialähteitä kuin sähköä, eikä laitteisiin, joissa ei käytetä ilmaa lämmönsiirtoaineena joko lauhdutin- tai höyrystinpuolella tai molemmissa.

Arviointi ja todentaminen

Ympäristömerkin haltijan on ilmoitettava toimivaltaiselle elimelle edellä mainittujen uusien laitteiden asentamisesta EU-ympäristömerkin voimassaoloaikana ja toimitettava valmistajan tai ilmastointijärjestelmän asennuksesta, myynnistä tai kunnossapidosta vastaavien alan ammattilaisten laatima tekninen kuvaus, josta ilmenee, kuinka laite täyttää sille asetetut tehokkuusvaatimukset.

Arviointiperuste 8.   Energiatehokas valaistus

a)

EU-ympäristömerkin myöntämispäivänä

i)

vähintään 40 prosentin kaikesta majoitusliikkeen valaistuksesta on kuuluttava vähintään komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 874/2012 (13) liitteessä VI määriteltyyn energiatehokkuusluokkaan A;

ii)

vähintään 50 prosentin valaistuksesta sellaisissa tiloissa, joissa lamput todennäköisesti ovat päällä yli viisi tuntia vuorokaudessa, on kuuluttava vähintään delegoidun asetuksen (EU) N:o 874/2012 liitteessä VI määriteltyyn energiatehokkuusluokkaan A.

b)

Viimeistään kahden vuoden kuluttua EU-ympäristömerkin myöntämispäivästä

i)

vähintään 80 prosentin kaikesta majoitusliikkeen valaistuksesta on kuuluttava vähintään delegoidun asetuksen (EU) N:o 874/2012 liitteessä VI määriteltyyn energiatehokkuusluokkaan A;

ii)

100 prosentin valaistuksesta sellaisissa tiloissa, joissa lamput todennäköisesti ovat päällä yli viisi tuntia vuorokaudessa, on kuuluttava vähintään komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 874/2012 liitteessä VI määriteltyyn energiatehokkuusluokkaan A.

Huomautus: Prosenttiosuudet ovat osuuksia niiden valaisimien kokonaismäärästä, joissa voidaan käyttää energiansäästölamppuja. Tavoitteita ei sovelleta valaisimiin, joiden rakenteelliset ominaisuudet estävät energiansäästölamppujen käytön.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on toimitettava toimivaltaiselle elimelle kirjalliset selvitykset niiden lamppujen ja valaisimien kokonaismäärästä, joissa voidaan käyttää energiansäästölamppuja, niiden käyttöajoista ja niiden energiansäästölamppujen ja -valaisimien määrästä, jotka kuuluvat vähintään delegoidun asetuksen (EU) N:o 874/2012 liitteessä VI määriteltyyn energiatehokkuusluokkaan A. Selvityksissä on lisäksi annettava selvitys siitä, jos lamppujen ja valaisimien rakenteelliset ominaisuudet estävät niiden korvaamisen energiansäästölampuilla ja -valaisimilla. Hakijan on toimitettava kaksi selvitystä: ensimmäinen hakemuksen jättämispäivänä ja toinen enintään kahden vuoden kuluessa ympäristömerkin myöntämispäivästä.

Energiansäästölamppujen käytön estäviksi fyysisiksi ominaisuuksiksi voidaan katsoa seuraavat ominaisuudet: koristevalaistus, joka edellyttää erikoislamppuja ja -valaisimia, himmennettävä valaistus ja tilanteet, joissa energiansäästölamppuja ei välttämättä ole saatavilla. Tällaisissa tapauksissa on toimitettava näyttöä siitä, miksi energiansäästölamppuja ja -valaisimia ei voida käyttää. Todisteena voidaan käyttää esimerkiksi valokuvia asennetuista valaisimista.

Arviointiperuste 9.   Lämmönsäätely

Kunkin yleisen tilan (esim. ravintolat, aulatilat ja neuvotteluhuoneet) lämpötilaa on voitava säätää erikseen seuraavien vaihteluvälien puitteissa:

i)

kesän ajaksi yleisen tilan lämpötilaksi asetetaan jäähdytystoimintoa käytettäessä vähintään 22 °C (asiakkaan pyynnöstä +/– 2 °C);

ii)

talven ajaksi yleisen tilan lämpötilaksi asetetaan lämmitystoimintoa käytettäessä enintään 22 °C (asiakkaan pyynnöstä +/– 2 °C).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava lämmönsäätelyjärjestelmää tai määrättyjen lämpötilojen asettamismenettelyä koskevat asiakirjat.

Arviointiperuste 10.   LVI-järjestelmien ja valaistuksen automaattinen kytkeytyminen pois päältä

a)

EU-ympäristömerkin voimassaoloaikana asennettujen LVI-järjestelmien tai -laitteiden on kytkeydyttävä automaattisesti pois päältä, kun ikkunat avataan ja kun vieraat poistuvat huoneesta.

b)

Kaikkiin EU-ympäristömerkin voimassaoloaikana rakennettaviin ja/tai kunnostettaviin uusiin ja/tai kunnostettaviin vuokramajoitustiloihin/vierashuoneisiin on asennettava automaattiset järjestelmät (esim. sensorit tai keskitetyt avaimiin/kortteihin perustuvat järjestelmät), jotka kytkevät kaikki valot pois päältä vieraiden poistuessa huoneesta.

Huomautus: Pienet (enintään viiden huoneen) majoitustilat vapautetaan tästä vaatimuksesta.

Arviointi ja todentaminen

Ympäristömerkin haltijan on ilmoitettava toimivaltaiselle elimelle EU-ympäristömerkin voimassaoloaikana asennettavasta uudesta automaattisesta järjestelmästä, joka kytkee LVI- ja valaistusjärjestelmät tai -laitteet automaattisesti pois päältä, ja toimitettava kyseisten järjestelmien tai laitteiden asennuksesta tai kunnossapidosta vastaavien alan ammattilaisten laatima tekninen kuvaus.

Arviointiperuste 11.   Ulkolämmittimet ja ulkotilojen ilmastointilaitteet

Majoitusliikkeessä ei saa käyttää ulkotiloihin tarkoitettuja lämmittimiä tai ilmastointilaitteita.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta. Asia tarkastetaan paikan päälle tehtävän käynnin aikana.

Arviointiperuste 12.   Sähkön hankinta uusiutuvista energianlähteistä tuotetun sähköenergian toimittajalta

a)

Jos majoitusliikkeen sijaintialueella on 1–4 toimittajaa, jotka tarjoavat yksittäisiä vihreitä sähkösopimuksia, joissa 50 prosenttia sähköstä on peräisin uusiutuvista energialähteistä, tai erillisiä alkuperätakuita:

Majoitusliikkeen on hankittava vähintään 50 prosenttia sähköstään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/28/EY (14) tarkoitetuista uusiutuvista energialähteistä. Tätä tarkoitusta varten on toimittava seuraavasti:

Majoitusliikkeen on mieluiten tehtävä yksittäinen sähkösopimus, jonka sähköstä vähintään 50 prosenttia on peräisin uusiutuvista energialähteistä. Vaatimus täyttyy, jos toimittajan tarjoamasta koko polttoaineyhdistelmästä vähintään 50 prosenttia on uusiutuvia energialähteitä tai jos ostetun tuotteen ilmoitetusta polttoaineyhdistelmästä vähintään 50 prosenttia on uusiutuvia energialähteitä.

tai

Vaadittu uusiutuvan energian 50 prosentin vähimmäisosuus voidaan hankkia myös ostamalla eriytetysti direktiivin 2009/28/EY 2 artiklan j alakohdan mukaisia alkuperätakuita, joilla käydään kauppaa eurooppalaisen alkuperätakuujärjestelmän (European Energy Certificate System, EECS) periaatteiden ja toimintasääntöjen mukaisesti. Tätä vaihtoehtoa varten seuraavien edellytysten on täytyttävä:

i)

Sekä tuovan että vievän maan kansallisissa määräyksissä on säädettävä maakohtaisista säännöistä ja käytännöistä (domain protocol), jotka alkuperätakuita myöntävien elinten organisaatio Association of Issuing Bodies (AIB) on vahvistanut EECS:n periaatteiden ja toimintasääntöjen mukaisesti, jotta voitaisiin välttää kaksinkertainen laskenta, jos asiakas valitsee eriytettyjen alkuperätakuiden hankinnan;

ii)

Eriytetysti hankittujen alkuperätakuiden määrän on vastattava hakijan sähkönkulutusta saman ajanjakson aikana.

b)

Jos majoitusliikkeen sijaintialueella on vähintään viisi toimittajaa, jotka tarjoavat yksittäisiä sähkösopimuksia, joissa 100 prosenttia sähköstä on peräisin uusiutuvista energialähteistä, majoitusliikkeen on hankittava 100 prosenttia sähköstään uusiutuvista energialähteistä yksittäisen vihreän sähkösopimuksen kautta. Vaatimus täyttyy, jos toimittajan tarjoamasta ilmoitetusta koko polttoaineyhdistelmästä 100 prosenttia on uusiutuvia energialähteitä tai jos ostetun tuotteen ilmoitetusta polttoaineyhdistelmästä 100 prosenttia on uusiutuvia energialähteitä.

Huomautus: Tätä arviointiperustetta ei sovelleta majoitusliikkeisiin, joita a tai b kohta ei koske. Ainoastaan ne toimittajat, jotka tarjoavat majoitusliikkeen tilaamaa tehoa ja jännitettä, otetaan mukaan laskettaessa a ja b kohdassa mainittuja toimittajien vähimmäismääriä.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on toimitettava sähkön tai alkuperätakuiden toimittajan antama vakuutus (tai sen kanssa tehty sopimus tai sopimukset), josta käy ilmi uusiutuvien energialähteiden luonne ja uusiutuvasta lähteestä peräisin olevan sähkön prosenttiosuus. Lisäksi on toimitettava luettelo majoitusliikkeen sijaintialueen vihreiden sähkösopimusten tarjoajista, jotka tarjoavat vihreää sähköä. Edellä olevassa a alakohdassa tarkoitettua eriytettyä hankintaa käyttävien hakijoiden on lisäksi toimitettava alkuperätakuiden toimittajalta vakuutus, josta käy ilmi a alakohdassa tarkoitettujen ehtojen täyttyminen.

Jos majoitusliikkeen sijaintialueella ei ole edellä kuvattuja sopimuksia tai alkuperätakuita tarjoavia toimittajia, hakijan on toimitettava asiakirjat, jotka osoittavat, ettei alueella ole vihreitä sähkösopimuksia ja erillisiä alkuperätakuita tarjoavia toimittajia.

Direktiivin 2009/28/EY 2 artiklan a alakohdan mukaisesti uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla tarkoitetaan uusiutuvista, muista kuin fossiilisista lähteistä peräisin olevaa energiaa eli tuuli- ja aurinkoenergiaa, ilmalämpöenergiaa, geotermistä energiaa, hydrotermistä energiaa ja valtamerienergiaa, vesivoimaa, biomassaa, kaatopaikoilla ja jätevedenpuhdistamoissa syntyvää kaasua ja biokaasua.

Arviointiperuste 13.   Hiili ja polttoöljyt

Energialähteenä ei saa käyttää polttoöljyä, jonka rikkipitoisuus on yli 0,1 prosenttia, eikä hiiltä.

Huomautus: Tätä arviointiperustetta sovelletaan ainoastaan sellaisiin majoitusliikkeisiin, joilla on oma lämmöntuottojärjestelmä.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja ilmoitettava käytetyt energialähteet. Asia tarkastetaan paikan päälle tehtävän käynnin aikana.

VESI

Arviointiperuste 14.   Tehokkaat vesikalusteet: kylpyhuoneiden vesihanat ja suihkut

Kylpyhuoneiden vesihanojen ja suihkujen keskimääräiset virtaamat eivät saa ylittää 8,5:tä litraa minuutissa, kuitenkaan rajoittamatta sitä, mitä paikallisessa tai kansallisessa lainsäädännössä säädetään veden virtauksesta kylpyhuoneiden vesihanoissa ja suihkuissa.

Huomautus: Vaatimus ei koske kylpyammeita, sadesuihkuja eikä hierovia suihkuja.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava asianmukaiset asiakirjat, kuten selvitys siitä, miten majoitusliike noudattaa arviointiperustetta (esim. virtausmittarin tai pienen ämpärin ja kellon käyttö). EU-ympäristömerkin saaneiden vesijohtokalusteiden tai edellä mainitut vaatimukset täyttävien muilla ISO:n tyypin I ympäristömerkeillä varustettujen tuotteiden katsotaan olevan tämän arviointiperusteen mukaisia. Mikäli käytetään EU-ympäristömerkin saaneita vesijohtokalusteita, hakijan on toimitettava jäljennös EU:n ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä, josta käy ilmi, että merkki on myönnetty komission päätöksen 2013/250/EU (15) mukaisesti. Mikäli käytetään muita ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettuja tuotteita, hakijan on toimitettava jäljennös tyypin I ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä ja ilmoitettava edellä mainittuja vaatimuksia vastaavat ISO:n tyypin I ympäristömerkin vaatimukset.

Arviointiperuste 15.   Tehokkaat vesikalusteet: wc- ja urinaalilaitteistot

Rajoittamatta sitä, mitä paikallisessa tai kansallisessa lainsäädännössä säädetään wc- ja urinaalilaitteistojen huuhtelusta,

a)

jatkuva huuhtelu ei ole sallittua missään majoitusliikkeen urinaalilaitteistoista;

b)

EU-ympäristömerkin voimassaoloaikana asennettujen wc-laitteistojen huuhtelun on oltava ≤ 4,5 litraa.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava yksityiskohtainen selvitys siitä, kuinka majoitusliike täyttää tämän arviointiperusteen, ja toimitettava asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat. Edellä b alakohdassa esitetyn vaatimuksen osalta ympäristömerkin haltijan on ilmoitettava toimivaltaiselle elimelle EU-ympäristömerkin voimassaoloaikana asennettavista uusista wc-laitteistoista ja toimitettava asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat. EU-ympäristömerkin saaneiden huuhtelevien wc- ja urinaalilaitteistojen tai muiden edellä mainitut vaatimukset täyttävien ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettujen wc- ja urinaalilaitteistojen katsotaan olevan tämän arviointiperusteen mukaisia. Mikäli käytetään EU-ympäristömerkin saaneita wc- ja urinaalilaitteistoja, hakijan on toimitettava jäljennös EU:n ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä, josta käy ilmi, että merkki on myönnetty komission päätöksen 2013/641/EU (16) mukaisesti. Mikäli käytetään muita ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettuja tuotteita, hakijan on toimitettava jäljennös tyypin I ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä ja ilmoitettava edellä mainittuja vaatimuksia vastaavat ISO:n tyypin I ympäristömerkin vaatimukset.

Arviointiperuste 16.   Pyyhkeiden ja vuodevaatteiden uudelleenkäytöllä saavutettu pyykin määrän väheneminen

Majoitusliikkeen on vaihdettava lakanat ja pyyhkeet oletusarvoisesti sen ympäristöasioita koskevassa toimintaohjelmassa vahvistetun vaihtotiheyden mukaisesti. Lakanat ja pyyhkeet on kuitenkin vaihdettava harvemmin kuin päivittäin, ellei lainsäädännössä tai kansallisissa määräyksissä taikka majoitusliikkeen noudattamassa kolmannen osapuolen sertifiointijärjestelmässä muuta edellytetä. Lakanat ja pyyhkeet saa vaihtaa tätä useammin ainoastaan, jos vieraat sitä nimenomaisesti pyytävät.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava asianmukaiset asiakirjat majoitusliikkeen, kolmannen osapuolen sertifiointijärjestelmän taikka lain tai kansallisten määräysten määrittämästä vaihtotiheydestä.

JÄTE JA JÄTEVESI

Arviointiperuste 17.   Jätteen syntymisen ehkäiseminen: ateriapalvelujen jätteen määrän vähentämistä koskeva suunnitelma

Rajoittamatta sitä, mitä paikallisissa tai kansallisissa määräyksissä säädetään ateriapalvelujen tarjoamisesta, on noudatettava seuraavia vaatimuksia:

a)

Pakkausjätteen vähentäminen: Ateriapalveluissa ei saa käyttää kestotuotteiden (esim. kahvi, sokeri ja kaakaojauhe (teepusseja lukuun ottamatta)) kerta-annospakkauksia.

b)

Pakkaus-/elintarvikejätteen vähentäminen sesongin mukaan: Majoitusliikkeen on hallinnoitava helposti pilaantuvien elintarvikkeiden (esim. jogurtin, hillojen, hunajan, leikkeleiden ja leivonnaisten) annostelua vieraille elintarvike- ja pakkausjätteen määrän pitämiseksi mahdollisimman pienenä. Tätä varten majoitusliikkeen on noudatettava toimintaohjelmaan (arviointiperuste 1) liittyvää dokumentoitua menetelmää, jossa määritetään, miten elintarvikejätteen ja pakkausjätteen määrä voidaan optimoida suhteessa vieraiden lukumäärään.

Tätä arviointiperustetta ei sovelleta majoitusliikkeen hallinnoimiin kauppoihin ja myyntiautomaatteihin eikä huoneissa jaettaviin kahvin ja sokerin kerta-annospakkauksiin sillä edellytyksellä, että kyseistä tarkoitusta varten käytetyt tuotteet ovat reilun kaupan tuotteita ja/tai sertifioituja luomutuotteita ja että käytetyt kahvikapselit (jos käytössä) toimitetaan takaisin valmistajalle kierrätystä varten.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava menettelyä koskevat asiakirjat, joissa selvitetään, miten elintarvikejätteen ja pakkausjätteen määrä pidetään mahdollisimman pienenä. Lisäksi on toimitettava tiedot mahdollisista säädöksistä, joissa edellytetään kerta-annospakkausten käyttöä. Tarvittaessa on myös toimitettava asiakirjat, joiden avulla voidaan osoittaa, että poikkeuksen soveltamisen edellytykset täyttyvät (esim. kahvikapselien valmistajan antama takaisinottovakuutus tai luomutuotteiden ja/tai reilun kaupan tuotteiden pakkausmerkinnät). Asia tarkastetaan paikan päälle tehtävän käynnin aikana.

Helposti pilaantuvilla elintarvikkeilla tarkoitetaan pilaantuvia elintarvikkeita, joita on yleensä jalostettu vain vähän tai joita ei ole muilla tavoin säilötty ja joiden säilyminen edellyttää kylmäsäilytystä pilaantumisen ja laadun heikkenemisen hidastamiseksi (Codex Alimentarius -elintarvikestandardikokoelma).

Arviointiperuste 18.   Jätteen syntymisen ehkäiseminen: kertakäyttötuotteet

a)

Huoneissa ei saa olla tarjolla kertakäyttöisiä kylpyhuonetarvikkeita (esim. suihkumyssyjä, hiusharjoja, kynsiviiloja, shampoota ja saippuaa), elleivät vieraat niitä pyydä taikka laki, riippumaton laatu- tai sertifiointijärjestelmä tai majoitusliikkeen hotelliketjun laatupolitiikka sitä edellytä.

b)

Huoneissa ja ravintolassa/baarissa ei saa olla vieraiden käytettävissä kertakäyttöastioita (esim. ruokailuastioita, ruokailuvälineitä ja vesipurkkeja), ellei hakija ole tehnyt sopimusta kyseisten tuotteiden kierrättämisestä.

c)

Huoneissa ei saa käyttää kertakäyttöpyyhkeitä ja -lakanoita (poikkilakanoita lukuun ottamatta).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava asianmukaiset asiakirjat siitä, kuinka arviointiperustetta noudatetaan. Lisäksi on toimitettava kertakäyttötuotteiden käyttöä edellyttävät säädökset tai riippumattomat laatu- tai sertifiointijärjestelmät. Asia tarkastetaan paikan päälle tehtävän käynnin aikana.

Arviointiperuste 19.   Jätteiden lajittelu ja lähettäminen kierrätykseen

a)

Vierashuoneissa ja/tai joka kerroksessa ja/tai keskeisellä paikalla majoitusliikkeessä on oltava jätteiden lajittelua varten riittävästi jäteastioita kuitenkaan rajoittamatta sitä, mitä paikallisissa tai kansallisissa määräyksissä säädetään jätteiden lajittelusta.

b)

Majoitusliikkeen on lajiteltava jätteet paikallisten jätteenkäsittelylaitosten edellyttämiin tai ehdottamiin luokkiin. Erityisesti on huolehdittava kylpyhuonetarvikkeista ja vaarallisista jätteistä, kuten väriaineista, musteista, jäähdytys- ja sähkölaitteista, paristoista, energiansäästölampuista, lääkkeistä ja rasvoista/öljyistä.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava tiedot paikallisten viranomaisten hyväksymistä eri jätejakeista ja/tai kierrätysyritysten kanssa tehdyistä asiaa koskevista sopimuksista. Asia tarkastetaan paikan päälle tehtävän käynnin aikana.

MUUT ARVIOINTIPERUSTEET

Arviointiperuste 20.   Tupakointikielto yleisissä tiloissa ja huoneissa

a)

Tupakointi on kiellettävä yleisissä sisätiloissa.

b)

Tupakointi on kiellettävä vähintään 80 prosentissa vierashuoneista tai vuokramajoitustiloista (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava todentamista tukevia asiakirjoja, kuten kuvia majoitusliikkeen sisätiloissa olevista kylteistä. Hakijan on ilmoitettava huoneiden lukumäärä ja se, mitkä huoneista ovat savuttomia.

Arviointiperuste 21.   Ympäristöä vähemmän kuormittavien liikennemuotojen käytön edistäminen

Asiakkaille ja henkilökunnalle on annettava seuraavat tiedot majoitusliikkeen verkkosivustolla (jos sellainen on olemassa) ja paikan päällä:

a)

tiedot paikkakunnalla käytettävissä olevista ympäristöä vähemmän kuormittavista liikennemuodoista, joiden avulla voi tutustua majoitusliikkeen sijaintikaupungin tai kylän nähtävyyksiin (esim. julkinen liikenne ja polkupyörät);

b)

tiedot paikkakunnalla käytettävissä olevista ympäristöä vähemmän kuormittavista liikennemuodoista, joilla voi saapua majoitusliikkeen sijaintikaupunkiin tai -kylään tai poistua sieltä;

c)

tarvittaessa tietoa mahdollisista kuljetusyritysten palveluja koskevista tarjouksista tai sopimuksista, joita majoitusliike voi tarjota vieraille ja henkilökunnalleen (esim. vieraiden noutopalvelu, henkilökunnan yhteinen linja-auto tai sähköautot).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava jäljennökset saatavilla olevasta tiedotusaineistosta, kuten verkkosivustolla olevasta aineistosta tai esitteistä.

Arviointiperuste 22.   Ympäristömerkin tiedot

Valinnaisella tekstikentällä varustetussa merkissä on oltava seuraava teksti:

”Tämä majoitusliike pyrkii aktiivisesti vähentämään ympäristövaikutuksiaan

edistämällä uusiutuvien energialähteiden käyttöä

säästämällä energiaa ja vettä

ja vähentämällä syntyvän jätteen määrää”

Valinnaisella tekstikentällä varustetun merkin käyttöä koskevat ohjeet ovat asiakirjassa ”Guidelines for the use of the EU Ecolabel logo”, joka on saatavilla seuraavasta osoitteesta:

http://ec.europa.eu/environment/ecolabel/documents/logo_guidelines.pdf

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja selvitettävä, missä aikoo logoa käyttää.

B JAKSO

3 ARTIKLAN b ALAKOHDASSA TARKOITETUT ARVIOINTIPERUSTEET

YLEINEN HALLINTO

Arviointiperuste 23.   Majoitusliikkeen EMAS-rekisteröinti tai ISO-sertifiointi (enintään 5 pistettä)

Majoitusliikkeen on oltava rekisteröity unionin ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (EMAS) (5 pistettä) tai sillä on oltava ISO 14001 -sertifikaatti (3 pistettä) taikka ISO 50001 -sertifikaatti (2 pistettä).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on esitettävä asianmukaiset todisteet EMAS-rekisteröinnistä tai ISO-sertifioinneista.

Arviointiperuste 24.   Tavarantoimittajien EMAS-rekisteröinti tai ISO-sertifiointi (enintään 5 pistettä)

Ainakin kahden majoitusliikkeen tärkeimmistä tavarantoimittajista tai palveluntarjoajista on oltava paikallisia ja niiden on oltava rekisteröity EMAS-järjestelmään (5 pistettä) tai niillä on oltava ISO 14001 -sertifikaatti (2 pistettä) taikka ISO 50001 -sertifikaatti (1,5 pistettä).

Tämän arviointiperusteen yhteydessä paikallisella palveluntarjoajalla tarkoitetaan 160 kilometrin säteellä majoitusliikkeestä sijaitsevaa toimijaa.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on esitettävä asianmukaiset todisteet ainakin kahden tärkeän tavarantoimittajansa EMAS-rekisteröinnistä tai ISO -sertifioinneista.

Arviointiperuste 25.   Ympäristömerkin saaneet palvelut (enintään 4 pistettä)

Kaikista ulkoistetuista pyykinpesu- ja/tai siivouspalveluista vastaa palveluntarjoaja, jolle on annettu ISO:n tyypin I ympäristömerkki (2 pistettä kustakin palvelusta, yhteensä enintään 4 pistettä).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on esitettävä asianmukaiset todisteet pyykinpesusta ja/tai siivoamisesta vastaavien palveluntarjoajien ISO:n tyypin I merkistä.

Arviointiperuste 26.   Ympäristöasioita ja sosiaalisia näkökohtia koskeva viestintä ja kasvatus (enintään 2 pistettä)

a)

Majoitusliikkeen on tarjottava vieraille ympäristöviestintään ja -kasvatukseen liittyviä tiedotteita, joissa käsitellään paikallista biologista monimuotoisuutta, maisemaa ja luonnonsuojelutoimenpiteitä (1 piste).

b)

Vieraille tarjottaviin ajanvietepalveluihin on sisällyttävä ympäristökasvatukseen liittyviä elementtejä, kuten kirjoja, animaatioita ja tapahtumia (1 piste).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava yksityiskohtainen selvitys siitä, kuinka majoitusliike täyttää tämän arviointiperusteen, ja toimitettava asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat.

Arviointiperuste 27.   Kulutuksen seuranta: energian- ja vedenkulutuksen osamittaukset (enintään 2 pistettä)

Majoitusliikkeeseen on asennettava energia- ja vesimittarit, jotta voidaan kerätä tietoja eri toimintojen ja/tai koneiden kulutuksesta. Kulutusta voidaan mitata esimerkiksi seuraavista toiminnoista ja laitteista (1 piste kustakin luokasta, yhteensä enintään 2 pistettä):

a)

huoneet;

b)

teltta- ja vaunupaikat;

c)

pyykinpesu;

d)

keittiöpalvelut;

e)

tietyt koneet (esim. jääkaapit ja pesukoneet).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava yksityiskohtainen selvitys siitä, kuinka majoitusliike täyttää tämän arviointiperusteen, ja toimitettava kartta, johon on merkitty, missä mittarit sijaitsevat.

ENERGIA

Arviointiperuste 28.   Energiatehokkaat tilalämmittimet ja vedenlämmittimet (enintään 3 pistettä)

Majoitusliikkeessä on oltava vähintään

a)

vesikiertoinen tilalämmitin, joka täyttää arviointiperusteen 6 a alakohdan vaatimukset (1 piste);

b)

paikallinen tilalämmitin, joka kuuluu vähintään komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2015/1186 (17) määriteltyyn energialuokkaan A (1 piste);

c)

vedenlämmitin, joka täyttää arviointiperusteen 6 c alakohdan vaatimukset (1 piste).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on toimitettava valmistajan tai tila- tai vedenlämmittimen asennuksesta, myynnistä tai kunnossapidosta vastaavien alan ammattilaisten laatima tekninen kuvaus, josta käy ilmi, miten laite täyttää arviointiperusteen 6 a, b ja c alakohdassa asetetut tehokkuusvaatimukset. EU-ympäristömerkin saaneiden vesikiertoisten lämmittimien katsotaan täyttävän arviointiperusteen 6 a alakohdan ii alakohdan vaatimukset. Arviointiperusteen 6 a, b ja c alakohdassa luetellut vaatimukset täyttävien muilla ISO:n tyypin I ympäristömerkeillä varustettujen tuotteiden katsotaan täyttävän vaatimukset. Mikäli käytetään EU-ympäristömerkin saaneita vesikiertoisia lämmittimiä, hakijan on toimitettava jäljennös EU:n ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä, josta käy ilmi, että merkki on myönnetty päätöksen 2014/314/EU mukaisesti. Mikäli käytetään muita ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettuja tuotteita, hakijan on toimitettava jäljennös tyypin I ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä, josta käyvät ilmi a, b ja c alakohdassa lueteltuja vaatimuksia vastaavat ISO:n tyypin I ympäristömerkin vaatimukset.

Arviointiperuste 29.   Energiatehokkaat ilmastointilaitteet ja ilmalämpöpumput (enintään 3,5 pistettä)

Majoitusliikkeen on noudatettava jotakin seuraavista kynnysarvoista:

a)

huoneilmastointilaitteista tai ilmalämpöpumpuista 50 prosenttia (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä) on sellaisia, että niiden energiatehokkuus on vähintään 15 prosenttia korkeampi kuin arviointiperusteen 7 yhteydessä vahvistettu kynnysarvo (1,5 pistettä);

b)

huoneilmastointilaitteista tai ilmalämpöpumpuista 50 prosenttia (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä) on sellaisia, että niiden energiatehokkuus on vähintään 30 prosenttia korkeampi kuin arviointiperusteen 7 yhteydessä vahvistettu kynnysarvo (3,5 pistettä).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on toimitettava valmistajan tai ilmastointijärjestelmän asennuksesta, myynnistä tai kunnossapidosta vastaavien alan ammattilaisten laatima tekninen kuvaus, josta käy ilmi, miten järjestelmä täyttää tehokkuusvaatimukset.

Arviointiperuste 30.   Ilmalämpöpumput, joiden lämpöteho on enintään 100 kW (3 pistettä)

Majoitusliikkeessä on oltava vähintään sellainen ilmalämpöpumppu, joka täyttää arviointiperusteen 7 vaatimukset (tarvittaessa, ks. arviointiperustetta 7 koskeva huomautus) ja jolle on myönnetty komission päätöksen 2007/742/EY (18) mukainen EU-ympäristömerkki tai muu ISO:n tyypin I ympäristömerkki.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on toimitettava valmistajan tai ilmalämpöpumpun asennuksesta, myynnistä tai kunnossapidosta vastaavien alan ammattilaisten laatima tekninen kuvaus, josta käy ilmi, miten ilmalämpöpumppu täyttää tehokkuusvaatimukset (tarvittaessa). Mikäli käytetään EU-ympäristömerkin saaneita lämpöpumppuja, hakijan on toimitettava jäljennös EU:n ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä, josta käy ilmi, että merkki on myönnetty päätöksen 2007/742/EY mukaisesti. Mikäli käytetään muita ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettuja tuotteita, hakijan on toimitettava jäljennös tyypin I ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä.

Arviointiperuste 31.   Energiatehokkaat kodinkoneet ja valaistus (enintään 4 pistettä)

Seuraaviin luokkiin kuuluvien laitteiden on oltava majoitusliikkeessä energiatehokkaita (0,5 pistettä tai 1 piste kustakin luokasta, yhteensä enintään 4 pistettä):

a)

kotitalouskäyttöön tarkoitetut kylmäsäilytyslaitteet, joista vähintään 50 prosentin (0,5 pistettä) tai 90 prosentin (1 piste) (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä) on kuuluttava komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 1060/2010 (19) liitteen IX mukaiseen EU:n energiamerkinnän energiatehokkuusluokkaan A++ tai sitä parempaan energiatehokkuusluokkaan;

b)

kotitalouskäyttöön tarkoitetut sähköuunit, joista vähintään 50 prosentin (0,5 pistettä) tai 90 prosentin (1 piste) (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä) on kuuluttava komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 65/2014 (20) liitteen I mukaiseen EU:n energiamerkinnän energiatehokkuusluokkaan A++ tai sitä parempaan energiatehokkuusluokkaan;

c)

kotitalouskäyttöön tarkoitetut astianpesukoneet, joista vähintään 50 prosentin (0,5 pistettä) tai 90 prosentin (1 piste) (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä) on kuuluttava komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 1059/2010 (21) liitteen VI mukaiseen EU:n energiamerkinnän energiatehokkuusluokkaan A++ tai sitä parempaan energiatehokkuusluokkaan;

d)

kotitalouskäyttöön tarkoitetut pyykinpesukoneet, joista vähintään 50 prosentin (0,5 pistettä) tai 90 prosentin (1 piste) (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä) on kuuluttava komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 1061/2010 (22) liitteen VI mukaiseen EU:n energiamerkinnän energiatehokkuusluokkaan A++ tai sitä parempaan energiatehokkuusluokkaan;

e)

toimistolaitteet, joista vähintään 50 prosentin (0,5 pistettä) tai 90 prosentin (1 piste) (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä) on täytettävä Energy Star -merkin vaatimukset, sellaisina kuin ne on vahvistettu tietokoneita koskevassa Energy Star -versiossa 6.1 ja komission päätöksessä (EU) 2015/1402 (23) vahvistetussa sopimuksessa, näyttöjä koskevassa Energy Star -versiossa 6.0, kuvantamislaitteita koskevassa Energy Star -versiossa 2.0, keskeytymättömän sähkönsyötön järjestelmiä koskevassa Energy Star -versiossa 1.0 ja/tai yrityspalvelimia koskevassa Energy Star -versiossa 2.0 ja komission asetuksessa 2014/202/EU (24) vahvistetussa sopimuksessa;

f)

kotitalouskäyttöön tarkoitetut kuivausrummut, joista vähintään 50 prosentin (0,5 pistettä) tai 90 prosentin (1 piste) (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä) on kuuluttava komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 392/2012 (25) liitteen VI mukaiseen energiamerkinnän energiatehokkuusluokkaan A++ tai sitä parempaan energiatehokkuusluokkaan;

g)

kotitalouskäyttöön tarkoitetut pölynimurit, joista vähintään 50 prosentin (0,5 pistettä) tai 90 prosentin (1 piste) (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä) on kuuluttava komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 665/2013 (26) liitteen I mukaiseen EU:n energiamerkinnän energiatehokkuusluokkaan A tai sitä parempaan energiatehokkuusluokkaan;

h)

sähkölamput ja valaisimet, joista vähintään 50 prosentin (0,5 pistettä) tai 90 prosentin (1 piste) (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä) on kuuluttava delegoidun asetuksen (EU) N:o 874/2012 liitteen VI mukaiseen energialuokkaan A++ tai sitä parempaan energialuokkaan.

Huomautus: Arviointiperustetta ei sovelleta laitteisiin ja valaisimiin, jotka eivät kuulu kunkin luokan yhteydessä mainitun asetuksen soveltamisalaan (esim. teollisuuslaitteet).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on toimitettava asiakirjat, joista ilmenee kaikkien kuhunkin soveltuvaan luokkaan kuuluvien laitteiden energialuokka (e alakohdassa tarkoitetun luokan osalta Energy Star -todistus).

Arviointiperuste 32.   Lämmöntalteenotto (enintään 3 pistettä)

Majoitusliikkeellä on oltava lämmöntalteenottojärjestelmä yhdessä (1,5 pistettä) tai kahdessa (3 pistettä) seuraavista järjestelmistä: jäähdytysjärjestelmät, tuulettimet, pesukoneet, astianpesukoneet, uima-altaat ja saniteettijätevesi.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava lämmöntalteenottojärjestelmiä koskevat asiakirjat (esim. jäljennökset käytössä olevia lämmöntalteenottojärjestelmiä koskevien hankkeiden asiakirjoista tai alan ammattilaisen laatima kuvaus).

Arviointiperuste 33.   Lämmönsäätely ja ikkunoiden eristys (enintään 4 pistettä)

a)

Vieraiden on voitava säätää lämpötilaa kaikissa vierashuoneissa. Lämmönsäätelyjärjestelmän on mahdollistettava yksittäisten huoneiden lämpötilan säätämisen seuraavien raja-arvojen puitteissa (2 pistettä):

i)

kesän ajaksi huoneen lämpötilaksi asetetaan jäähdytystoimintoa käytettäessä vähintään 22 °C;

ii)

talven ajaksi huoneen lämpötilaksi asetetaan lämmitystoimintoa käytettäessä enintään 22 °C.

b)

Lämmitettyjen ja/tai ilmastoitujen huoneiden ja yleisten tilojen ikkunoista 90 prosentissa on oltava kaksinkertainen lasitus tai vastaava eristys (2 pistettä).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava asiamukaiset lämmönsäätelyjärjestelmiä tai määrättyjen lämpötilojen asettamismenettelyä koskevat asiakirjat tai valokuvia ikkunoista. Jos ikkunoissa käytetään moninkertaista lasitusta vastaavaa eristysmenetelmää, hakijan on toimitettava asiantuntijan laatima vakuutus.

Arviointiperuste 34.   Laitteiden automaattinen kytkeytyminen pois päältä (enintään 4,5 pistettä)

a)

Majoitusliikkeen vierashuoneista 90 prosentissa (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä) on oltava järjestelmä, joka kytkee LVI-järjestelmät automaattisesti pois päältä, kun ikkunat avataan tai vieraat poistuvat huoneesta (1,5 pistettä).

b)

Majoitusliikkeen vierashuoneista 90 prosentissa (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä) on oltava järjestelmä, joka kytkee valot automaattisesti pois päältä, kun vieraat poistuvat huoneesta (1,5 pistettä).

c)

Muista kuin turvallisuussyistä tarvittavista ulkovaloista 90 prosentin (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä) on sammuttava automaattisesti tietyn ajan kuluttua tai aktivoiduttava liiketunnistimen avulla (1,5 pistettä).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on toimitettava näiden järjestelmien asennuksesta tai kunnossapidosta vastaavien alan ammattilaisten laatima tekninen kuvaus.

Arviointiperuste 35.   Kaukolämmitys/kaukojäähdytys ja sähkön ja lämmön yhteistuotantoon perustuva jäähdytys (enintään 4 pistettä)

a)

Majoitusliike on lämmitettävä ja/tai jäähdytettävä tehokkaan kaukolämmitys- tai kaukojäähdytysjärjestelmän avulla. EU-ympäristömerkin yhteydessä järjestelmällä tarkoitetaan direktiivin 2012/27/EU määritelmän mukaisesti kaukolämmitys- tai kaukojäähdytysjärjestelmää, jossa käytetään vähintään 50-prosenttisesti uusiutuvaa energiaa, 50-prosenttisesti hukkalämpöä, 75-prosenttisesti yhteistuotannosta saatavaa lämpöä tai 50-prosenttisesti tällaisen energian ja lämmön yhdistelmää (2 pistettä).

b)

Majoituspalvelun jäähdytys on toteutettava direktiivin 2012/27/EU mukaisesti tehokkaalla yhteistuotantoyksiköllä (2 pistettä).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava kaukolämpöjärjestelmää ja/tai yhteistuotantoon perustuvaa jäähdytysjärjestelmää koskevat asiakirjat.

Arviointiperuste 36.   Sähkökäyttöiset käsienkuivaajat, joissa on liiketunnistin (1 piste)

Kaikkien sähkökäyttöisten käsienkuivaajien on oltava varustettu liiketunnistimella tai niillä täytyy olla ISO:n tyypin I mukainen ympäristömerkki.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on toimitettava asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat siitä, kuinka majoitusliike täyttää tämän arviointiperusteen. Mikäli käytetään ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettuja tuotteita, hakijan on toimitettava jäljennös tyypin I ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä.

Arviointiperuste 37.   Tilalämmittimien päästöt (1,5 pistettä)

Majoitusliikkeen tilalämmittimien poistokaasun typen oksidien (NOx) pitoisuus ei saa ylittää seuraavassa taulukossa esitettyjä raja-arvoja, jotka on laskettu seuraavien säädösten mukaisesti:

a)

kaasumaisia ja nestemäisiä polttoaineita käyttävien vesikiertoisten tilalämmittimien osalta komission asetus (EU) N:o 813/2013 (27);

b)

kiinteitä polttoaineita käyttävien vesikiertoisten tilalämmittimien osalta komission asetus (EU) 2015/1189 (28);

c)

kaasumaisia ja nestemäisiä polttoaineita käyttävien paikallisten tilalämmittimien osalta asetus (EU) 2015/1188;

d)

kiinteitä polttoaineita käyttävien paikallisten tilalämmittimien osalta asetus (EU) 2015/1185.

Lämmitintyyppi

NOx-päästörajat

Kaasulämmittimet

Sisäisellä polttomoottorilla varustetut vesikiertoiset lämmittimet: 240 mg/kWh GCV syöttöenergiaa

Ulkoisella polttomoottorilla varustetut vesikiertoiset ja paikalliset lämmittimet (kattilat): 56 mg/kWh GCV syöttöenergiaa

Nestemäisellä polttoaineella toimivat lämmittimet

Sisäisellä polttomoottorilla varustetut vesikiertoiset lämmittimet: 420 mg/kWh GCV syöttöenergiaa

Ulkoisella polttomoottorilla varustetut vesikiertoiset ja paikalliset lämmittimet (kattilat): 120 mg/kWh GCV syöttöenergiaa

Kiinteällä polttoaineella toimivat lämmittimet

Vesikiertoiset tilalämmittimet: 200 mg/Nm3 10 % O2:ssa

Paikalliset tilalämmittimet: 200 mg/Nm3 13 % O2:ssa

Majoitusliikkeessä olevien kiinteän polttoaineen kattiloiden pakokaasun hiukkaspäästöt eivät saa ylittää asetuksessa (EU) 2015/1189 säädettyjä raja-arvoja ja kiinteää polttoainetta käyttävien paikallisten tilalämmittimien pakokaasun hiukkaspäästöt eivät saa ylittää asetuksessa (EU) 2015/1185 säädettyjä raja-arvoja.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on toimitettava valmistajan tai tilalämmittimien asennuksesta, myynnistä tai kunnossapidosta vastaavien alan ammattilaisten laatima tekninen kuvaus, josta käy ilmi, miten ne täyttävät tehokkuusvaatimukset. EU-ympäristömerkin saaneiden vesikiertoisten lämmittimien katsotaan olevan vaatimusten mukaisia. Edellä mainitut vaatimukset täyttävien, muilla ISO:n tyypin I ympäristömerkeillä varustettujen tuotteiden katsotaan olevan vaatimusten mukaisia. Mikäli käytetään EU-ympäristömerkin saaneita vesikiertoisia lämmittimiä, hakijan on toimitettava jäljennös EU:n ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä, josta käy ilmi, että merkki on myönnetty päätöksen 2014/314/EU mukaisesti. Mikäli käytetään muilla ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettuja tuotteita, hakijan on toimitettava jäljennös tyypin I ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä ja ilmoitettava edellä mainittuja vaatimuksia vastaavat ISO:n tyypin I ympäristömerkin vaatimukset.

Arviointiperuste 38.   Sähkön hankinta uusiutuvista energianlähteistä tuotetun sähköenergian toimittajalta (enintään 4 pistettä)

a)

Majoitusliikkeen on tehtävä yksittäinen sähkösopimus, jonka mukaan 100 prosenttia (toimittajan tarjoama koko polttoainevalikoima tai kyseisen sähkösopimuksen mukainen polttoainevalikoima) sähköstä on peräisin direktiivin 2009/28/EY määritelmän mukaisista uusiutuvista energialähteistä (3 pistettä) ja on sertifioitu sähkölle myönnettävän ympäristömerkin mukaisesti (4 pistettä).

b)

Sähkölle myönnettävän ympäristömerkin mukaisesti sertifioidun uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan sähkön 100 prosentin osuus voidaan hankkia myös ostamalla eriytetysti direktiivin 2009/28/EY 2 artiklan j alakohdassa tarkoitettuja alkuperätakuita (3 pistettä).

Tässä arviointiperusteessa tarkoitetun sähkölle myönnettävän ympäristömerkin on täytettävä seuraavat ehdot:

1.

Laatumerkin vaatimukset ovat riippumattoman organisaation (kolmannen osapuolen) todentamat.

2.

Hankittu sertifioitu sähkö on peräisin kahden edellisvuoden aikana käyttöönotetusta uudesta uusiutuviin energialähteisiin perustuvasta voimalaitoskapasiteetista tai sertifioidun sähkön taloudellinen osa käytetään edistämään investointeja uuteen uusiutuvan energian tuotantokapasiteettiin.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on toimitettava sähköntoimittajan/sähköntoimittajien antama vakuutus (tai tämän/niiden kanssa tehdyt sopimukset), josta käy ilmi uusiutuvien energialähteiden alkuperä, uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan sähkön prosenttiosuus ja tarvittaessa todiste siitä, että 100 prosenttia ostetusta sähköstä on sertifioitua tai sille on annettu kolmannen osapuolen sertifioima ympäristömerkki. Edellä olevan b alakohdan osalta on lisäksi toimitettava alkuperätakuiden toimittajalta vakuutus, josta käy ilmi arviointiperusteen 12 a alakohdassa tarkoitettujen ehtojen täyttyminen.

Arviointiperuste 39.   Sähkön tuottaminen paikan päällä omaan käyttöön uusiutuvien energialähteiden avulla (enintään 5 pistettä)

Majoitusliikkeellä on oltava omaa, direktiivin 2009/28/EY 2 artiklan a alakohdassa tarkoitettuihin uusiutuviin energialähteisiin perustuvaa sähköntuotantoa, kuten aurinkosähköpaneeleja, paikallinen vesivoimajärjestelmä, geoterminen sähköntuotantojärjestelmä taikka paikalliseen biomassaan tai tuulivoimaan perustuva sähköntuotantojärjestelmä, joka tuottaa

a)

vähintään 10 prosenttia vuotuisesta sähkön kokonaiskulutuksesta (1 piste);

b)

vähintään 20 prosenttia vuotuisesta sähkön kokonaiskulutuksesta (3 pistettä);

c)

vähintään 50 prosenttia vuotuisesta sähkön kokonaiskulutuksesta (5 pistettä).

Tämän arviointiperusteen yhteydessä paikallisella biomassalla tarkoitetaan 160 kilometrin säteellä majoitusliikkeestä olevasta lähteestä peräisin olevaa biomassaa.

Jos uusiutuvista lähteistä peräisin olevan sähkön tuotanto omaan käyttöön johtaa alkuperätakuiden antamiseen, omaan käyttöön tarkoitettu tuotanto voidaan huomioida vain, jos alkuperätakuut eivät päädy markkinoille vaan ne on peruutettava paikallisen tuotannon kattamiseksi.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava aurinko-, vesi-, tuulivoima- tai biomassajärjestelmää taikka geotermistä järjestelmää koskevat asiakirjat ja tiedot sen todellisesta tuotantotehosta. Jos käytetään paikallista biomassaa, hakijan on toimitettava todisteet biomassan paikallisesta saatavuudesta (esim. biomassan toimittajan kanssa tehty sopimus). Lisäksi jos käytössä on vesivoimajärjestelmä, hakijan on lisäksi toimitettava voimassa oleva ja kansallisten lakien ja määräysten mukainen lupa. Arviointiperusteen noudattamiseksi edellytetyn kapasiteetin voi osoittaa hakemuksessa laskemalla tuotetun sähkön prosenttiosuuden edellisen vuoden kokonaiskulutuksesta.

Arviointiperuste 40.   Uusiutuvista energialähteistä peräisin oleva lämmitysenergia (enintään 3,5 pistettä)

a)

Vähintään 70 prosenttia huoneiden lämmittämiseen tai jäähdytykseen (1,5 pistettä) ja/tai talousveden lämmittämiseen (1 piste) käytetystä kokonaisenergiasta on oltava peräisin direktiivin 2009/28/EY 2 artiklan a alakohdassa tarkoitetuista uusiutuvista energialähteistä.

b)

Huoneiden lämmittämiseen tai jäähdytykseen (2 pistettä) ja/tai talousveden lämmittämiseen (1,5 pistettä) käytetystä kokonaisenergiasta 100 prosentin on oltava peräisin direktiivin 2009/28/EY 2 artiklan a alakohdassa tarkoitetuista uusiutuvista energialähteistä.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava tiedot käytetystä energiasta sekä asiakirjat, jotka osoittavat, että vähintään 70 prosenttia tai 100 prosenttia energiasta on peräisin uusiutuvista energialähteistä.

Arviointiperuste 41.   Uima-altaiden lämmittäminen (enintään 1,5 pistettä)

a)

Vähintään 50 prosenttia uima-altaiden veden lämmittämiseen käytetystä kokonaisenergiasta on oltava peräisin direktiivin 2009/28/EY 2 artiklan a alakohdassa tarkoitetuista uusiutuvista energialähteistä (1 piste).

b)

Vähintään 95 prosenttia uima-altaiden veden lämmittämiseen käytetystä kokonaisenergiasta on oltava peräisin direktiivin 2009/28/EY 2 artiklan a alakohdassa tarkoitetuista uusiutuvista energialähteistä (1,5 pistettä).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava tiedot uima-altaiden veden lämmittämiseen käytetystä energiasta sekä asiakirjat, jotka osoittavat, mikä osuus tästä energiasta on peräisin uusiutuvista energialähteistä.

VESI

Arviointiperuste 42.   Tehokkaat vesikalusteet: kylpyhuoneiden vesihanat ja suihkut (enintään 4 pistettä)

a)

Veden keskimääräinen virtaama suihkuissa saa olla enintään 7 litraa minuutissa ja kylpyhuoneen vesihanoissa (kylpyammeen hanoja lukuun ottamatta) enintään 6 litraa minuutissa (2 pistettä).

b)

Vähintään 50 prosentilla kylpyhuoneiden vesihanoista ja suihkuista (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä) on oltava päätöksen 2013/250/EU mukaisesti myönnetty EU-ympäristömerkki tai muu ISO:n tyypin I ympäristömerkki (2 pistettä).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava asianmukaiset asiakirjat, kuten selvitys siitä, miten majoitusliike noudattaa arviointiperustetta (esim. virtausmittarin tai pienen ämpärin ja kellon käyttö). EU-ympäristömerkin saaneiden vesijohtokalusteiden tai muiden edellä mainitut vaatimukset täyttävien ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettujen tuotteiden katsotaan noudattavan arviointiperustetta. Mikäli käytetään EU-ympäristömerkin saaneita vesijohtokalusteita, hakijan on toimitettava jäljennös EU:n ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä, josta käy ilmi, että merkki on myönnetty päätöksen 2013/250/EU mukaisesti. Mikäli käytetään muita ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettuja tuotteita, hakijan on toimitettava jäljennös tyypin I ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä.

Arviointiperuste 43.   Tehokkaat vesikalusteet: wc- ja urinaalilaitteistot (enintään 4,5 pistettä)

a)

Kaikissa urinaalilaitteistoissa on käytettävä vedetöntä järjestelmää (1,5 pistettä).

b)

Vähintään 50 prosentilla urinaalilaitteistoista (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä) on oltava päätöksen 2013/641/EU mukaisesti myönnetty EU-ympäristömerkki tai muu ISO:n tyypin I ympäristömerkki (1,5 pistettä).

c)

Vähintään 50 prosentilla wc-laitteistoista (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä) on oltava päätöksen 2013/641/EU mukaisesti myönnetty EU-ympäristömerkki tai muu ISO:n tyypin I ympäristömerkki (1,5 pistettä).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava yksityiskohtainen selvitys siitä, kuinka majoitusliike täyttää tämän arviointiperusteen, ja toimitettava asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat. EU-ympäristömerkin saaneiden huuhtelevien wc- ja urinaalilaitteistojen tai muiden edellä mainitut vaatimukset täyttävien ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettujen wc- ja urinaalilaitteistojen katsotaan noudattavan arviointiperustetta. Mikäli käytetään EU-ympäristömerkin saaneita wc- tai urinaalilaitteistoja, hakijan on toimitettava jäljennös EU:n ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä, josta käy ilmi, että merkki on myönnetty päätöksen 2013/641/EU mukaisesti. Mikäli käytetään muita ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettuja tuotteita, hakijan on toimitettava jäljennös tyypin I ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä.

Arviointiperuste 44.   Astianpesukoneiden vedenkulutus (2,5 pistettä)

Astianpesukoneiden vedenkulutuksen on oltava peruspesuohjelmaa käytettäessä pienempi tai yhtä suuri kuin seuraavassa taulukossa oleva kynnysarvo, joka on mitattu EN 50242 -standardin mukaisesti:

Tuoteryhmän alaryhmä

Vedenkulutus (Wt)

[litraa/ohjelma]

Kotitalouksien astianpesukoneet, 15 astiastoa

10

Kotitalouksien astianpesukoneet, 14 astiastoa

10

Kotitalouksien astianpesukoneet, 13 astiastoa

10

Kotitalouksien astianpesukoneet, 12 astiastoa

9

Kotitalouksien astianpesukoneet, 9 astiastoa

9

Kotitalouksien astianpesukoneet, 6 astiastoa

7

Kotitalouksien astianpesukoneet, 4 astiastoa

9,5

Huomautus: Arviointiperustetta sovelletaan ainoastaan komission asetuksen (EU) N:o 1016/2010 (29) soveltamisalaan kuuluviin kotitalouksien astianpesukoneisiin.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on toimitettava astianpesukoneiden valmistajan tai asennuksesta, myynnistä tai kunnossapidosta vastaavien alan ammattilaisten laatima tekninen kuvaus. Mikäli ilmoitetaan ainoastaan vuotuinen kulutus, vuoden kokonaismääräksi lasketaan 280 peruspesuohjelmaa.

Arviointiperuste 45.   Pyykinpesukoneiden vedenkulutus (3 pistettä)

Majoitusliikkeen vieraiden ja henkilökunnan käyttämien pyykinpesukoneiden tai majoitusliikkeen käyttämän pesulapalvelun pesukoneiden on täytettävä ainakin yksi seuraavista vaatimuksista:

a)

kotitalouskäyttöön tarkoitettujen pyykinpesukoneiden vedenkulutuksen on oltava peruspesuohjelmaa (60 °C:n puuvillaohjelma) käytettäessä pienempi tai yhtä suuri kuin seuraavassa taulukossa oleva kynnysarvo, joka on mitattu EN 60456 -standardin mukaisesti:

Tuoteryhmän alaryhmä

Vedenkulutus: [litraa/ohjelma]

Kotitalouksien pyykinpesukoneet, nimelliskapasiteetti 3 kg

39

Kotitalouksien pyykinpesukoneet, nimelliskapasiteetti 3,5 kg

39

Kotitalouksien pyykinpesukoneet, nimelliskapasiteetti 4,5 kg

40

Kotitalouksien pyykinpesukoneet, nimelliskapasiteetti 5 kg

39

Kotitalouksien pyykinpesukoneet, nimelliskapasiteetti 6 kg

37

Kotitalouksien pyykinpesukoneet, nimelliskapasiteetti 7 kg

43

Kotitalouksien pyykinpesukoneet, nimelliskapasiteetti 8 kg

56

b)

kaupalliseen tai ammattikäyttöön tarkoitettujen pyykinpesukoneiden keskimääräisen pesuveden kulutuksen on oltava ≤ 7 litraa yhtä pyykkikiloa kohti.

Huomautus: Arviointiperusteen a alakohtaa sovelletaan ainoastaan komission asetuksen (EU) N:o 1015/2010 (30) soveltamisalaan kuuluviin kotitalouksien pyykinpesukoneisiin.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on toimitettava pyykinpesukoneiden valmistajan tai asennuksesta, myynnistä tai kunnossapidosta vastaavien alan ammattilaisten laatima tekninen kuvaus. Arviointiperusteen a alakohdan noudattamista osoitettaessa vuoden kokonaismääräksi lasketaan 220 peruspesuohjelmaa, mikäli ilmoitetaan ainoastaan vuotuinen kulutus.

Arviointiperuste 46.   Veden kovuuden ilmaiseminen (enintään 1,5 pistettä)

Hakijan on täytettävä vähintään yksi seuraavista vaatimuksista:

a)

Saniteettialueiden/pyykinpesukoneiden/astianpesukoneiden läheisyydessä on oltava esillä selvitys paikallisen veden kovuudesta, jotta vieraat ja henkilökunta voivat käyttää pesuaineita taloudellisemmin (0,5 pistettä).

b)

Majoitusliikkeen vieraiden ja henkilökunnan käyttämissä pyykinpesukoneissa/astianpesukoneissa on oltava pesuaineen automaattinen annostelujärjestelmä, joka optimoi pesuaineen käytön veden kovuuden mukaisesti (1,5 pistettä).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava asianmukaiset asiakirjat siitä, kuinka vieraille tiedotetaan asiasta, tai tiedot käytössä olevasta automaattisesta annostelujärjestelmästä.

Arviointiperuste 47.   Uima-altaiden optimaalinen kunnossapito (enintään 2,5 pistettä)

a)

Lämmitetyt uima-altaat ja ulkona olevat porealtaat on peitettävä yöksi, ja niiden lämmitys on kytkettävä pois päältä. Täytetyt uima-altaat ja ulkona olevat porealtaat on peitettävä haihtumisen vähentämiseksi silloin, kun ne ovat käyttämättä yli vuorokauden ajan (1 piste).

b)

Uima-altaissa ja ulkona olevissa porealtaissa on oltava automaattinen järjestelmä, joka optimoi kloorinkulutuksen optimoimalla annostuksen, tai niissä on käytettävä täydentäviä desinfiointimenetelmiä, kuten otsonointia tai UV-käsittelyä, (0,5 pistettä) taikka niiden on oltava luonnonmukaisia altaita, joissa on oltava luonnonmukainen kasvipohjainen suodatusjärjestelmä, jolla vesi puhdistetaan hygieniavaatimusten mukaiseksi (1,5 pistettä).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava yksityiskohtainen selvitys siitä, kuinka majoitusliike täyttää tämän arviointiperusteen, ja toimitettava asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat (esim. valokuvia peitteistä, automaattisista annostelujärjestelmistä tai altaan tyypistä tai asiakirjat, joissa kuvataan automaattisia annostelujärjestelmiä).

Arviointiperuste 48.   Sadeveden ja harmaan veden kierrättäminen (enintään 3 pistettä)

Majoitusliikkeen on käytettävä majoitustiloissa seuraavia vaihtoehtoisia vesilähteitä muuna kuin talous- ja juomavetenä:

i)

kierrätetty pyykinpesuun ja/tai suihkuissa ja/tai wc-tilojen pesualtaissa käytetty vesi tai harmaa vesi (1 piste);

ii)

ulkokatoilta kerätty sadevesi (1 piste);

iii)

LVI-järjestelmien lauhdevesi (1 piste).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava yksityiskohtainen selvitys siitä, kuinka majoitusliike täyttää tämän arviointiperusteen, sekä toimitettava valokuvia vaihtoehtoisista vedenjakelujärjestelmistä ja asianmukaiset takuut siitä, että talous- ja juomavesihuolto on järjestetty täysin erillään.

Arviointiperuste 49.   Tehokas keinokastelu (1,5 pistettä)

Hakijan on täytettävä vähintään yksi seuraavista vaatimuksista:

a)

Majoitusliikkeellä on oltava dokumentoitu menettely ulkoalueiden/-kasvien kasteluun. Menettelyssä on kuvattava tarkasti, miten kasteluajat optimoidaan ja vedenkulutus pidetään mahdollisimman pienenä. Tällaisiin keinoihin voi lukeutua esimerkiksi se, että ulkoalueita ei kastella lainkaan. (1,5 pistettä)

b)

Majoitusliikkeellä on oltava automaattinen järjestelmä, jolla voidaan optimoida ulkoalueiden/-kasvien kasteluajat ja veden kulutus. (1,5 pistettä)

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava yksityiskohtainen selvitys siitä, kuinka majoitusliike täyttää tämän arviointiperusteen, ja toimitettava asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat, kuten yksityiskohtaiset tiedot dokumentoidusta kastelujärjestelmästä/-menettelystä tai valokuvia automaattisista kastelujärjestelmistä.

Arviointiperuste 50.   Ulkoistutuksissa käytetyt alkuperäiseen lajistoon kuuluvat lajit tai muut kuin haitalliset vieraslajit (enintään 2 pistettä)

EU-ympäristömerkin voimassaoloaikana ulkoalueiden kasvillisuuden, vesikasvit mukaan lukien, on koostuttava alkuperäiseen lajistoon kuuluvista lajeista ja/tai muista kuin haitallisista vieraslajeista:

i)

ei lainkaan unionin kannalta merkityksellisiä haitallisia vieraslajeja (0,5 pistettä) (voi esiintyä muita haitallisia vieraslajeja);

ii)

ainoastaan muita kuin haitallisia vieraslajeja (1 piste);

iii)

alkuperäiseen lajistoon kuuluvia lajeja ja/tai muita kuin haitallisia vieraslajeja (1,5 pistettä);

iv)

ainoastaan alkuperäiseen lajistoon kuuluvia lajeja (2 pistettä).

Tämän EU-ympäristömerkin yhteydessä alkuperäiseen lajistoon kuuluvilla lajeilla tarkoitetaan lajeja, joita esiintyy kyseisessä maassa luonnostaan.

Tämän EU-ympäristömerkin yhteydessä muilla kuin haitallisilla vieraslajeilla tarkoitetaan lajeja, jotka eivät esiinny kyseisessä maassa luonnostaan ja joiden ei ole osoitettu lisääntyvän, vakiintuvan ja leviävän helposti tai olevan haitallisia alkuperäisen lajiston biologiselle monimuotoisuudelle.

Ulkoistutuksissa ei saa käyttää Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1143/2014 (31) 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja unionin kannalta merkityksellisiä haitallisia vieraslajeja.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava asianmukainen selvitys siitä, kuinka majoitusliike täyttää tämän arviointiperusteen, ja toimitettava asiantuntijan laatimat asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat.

JÄTE JA JÄTEVESI

Arviointiperuste 51.   Paperituotteet (enintään 2 pistettä)

Majoitusliikkeen käyttämistä seuraaviin paperituoteryhmiin kuuluvista paperituotteista 90 prosentin on oltava EU-ympäristömerkillä tai muulla ISO:n tyypin I mukaisella ympäristömerkillä varustettuja (0,5 pistettä kustakin paperituoteryhmästä, yhteensä enintään 2 pistettä):

a)

wc-paperit;

b)

pehmopaperit;

c)

kopiopaperit;

d)

painotuotteet;

e)

paperin jatkojalosteet (esim. kirjekuoret).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on toimitettava tiedot ja asiakirjat (näitä tuotteita koskevat laskut mukaan luettuina), joista käyvät ilmi käytettyjen tuotteiden määrät ja niiden tuotteiden määrät, joille on myönnetty ympäristömerkki. Mikäli käytetään EU-ympäristömerkin saaneita tuotteita, hakijan on toimitettava jäljennös EU:n ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä, josta käy ilmi, että merkki on myönnetty tilanteesta riippuen komission päätöksen 2014/256/EU (32) tai komission päätöksen 2012/481/EU (33) tai komission päätöksen 2011/333/EU (34) tai komission päätöksen 2009/568/EY (35) mukaisesti. Mikäli käytetään muita ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettuja tuotteita, hakijan on toimitettava jäljennös tyypin I ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä.

Arviointiperuste 52.   Kestokulutustavarat (enintään 4 pistettä)

Vähintään yhteen seuraavista kestokulutustavararyhmistä kuuluvista, majoitusliikkeessä olevista tuotteista vähintään 40 prosenttia (seuraavaan kokonaislukuun pyöristettynä) on oltava merkitty EU-ympäristömerkillä tai muulla ISO:n tyypin I mukaisella ympäristömerkillä (1 piste kustakin tuoteryhmästä, yhteensä enintään 4 pistettä):

a)

vuodevaatteet, pyyhkeet, pöytäliinat;

b)

tietokoneet;

c)

televisiot;

d)

vuodepatjat;

e)

puiset huonekalut;

f)

pölynimurit;

g)

lattiapäällysteet,

h)

tulostimet, kopiokoneet ja monitoimilaitteet.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on toimitettava tiedot ja asiakirjat, joista käyvät ilmi näiden ryhmiin kuuluvien majoitusliikkeen omistamien tuotteiden määrät ja niiden tuotteiden määrät, joille on myönnetty ympäristömerkki. Mikäli käytetään EU-ympäristömerkin saaneita tuotteita, hakijan on toimitettava jäljennös EU:n ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä, josta käy ilmi, että merkki on myönnetty tilanteesta riippuen komission päätöksen 2014/350/EU (36) tai komission päätöksen 2009/300/EY (37) tai komission päätöksen 2014/391/EU (38) tai komission päätöksen 2010/18/EY (39) tai komission päätöksen (EU) 2016/1332 (40) tai komission päätöksen 2009/607/EY (41) mukaisesti. Mikäli käytetään muita ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettuja tuotteita, hakijan on toimitettava jäljennös tyypin I ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä.

Arviointiperuste 53.   Juomien tarjoilu (2 pistettä)

Jos majoitusliikkeen omistukseen tai suoraan hallintaan kuuluvilla alueilla tarjoillaan juomia (esim. baarit tai ravintolapalvelut, kaupat ja myyntiautomaatit), vähintään 50 prosenttia (1 piste) tai 70 prosenttia (2 pistettä) juomista on tarjottava palautus-/täyttöpakkauksissa.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava yksityiskohtainen selvitys siitä, kuinka majoitusliike täyttää tämän arviointiperusteen, ja toimitettava tarvittaessa asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat.

Arviointiperuste 54.   Pesuaineiden ja kylpyhuonetarvikkeiden hankinta (enintään 2 pistettä)

Vähintään yhteen seuraavista pesuaine- ja kylpyhuonetavararyhmistä kuuluvista, majoitusliikkeessä käytettävistä tuotteista vähintään 80 prosentilla tuotteista tuotteen hankintamäärän tai painon mukaan mitattuna on oltava EU-ympäristömerkki tai muu ISO:n tyypin I ympäristömerkki (0,5 pistettä kustakin tuoteryhmästä, yhteensä enintään 2 pistettä):

a)

käsiastianpesuaineet;

b)

koneastianpesuaineet;

c)

pyykinpesuaineet;

d)

yleispuhdistusaineet;

e)

saniteettitilojen puhdistusaineet;

f)

saippuat ja shampoot;

g)

hiustenhoitoaineet.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on toimitettava tiedot ja asiakirjat, joista käyvät ilmi näiden ryhmiin kuuluvien majoitusliikkeen omistamien tuotteiden määrät ja niiden tuotteiden määrät, joille on myönnetty ympäristömerkki. Mikäli käytetään EU-ympäristömerkin saaneita tuotteita, hakijan on toimitettava jäljennös EU:n ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä, josta käy ilmi, että merkki on myönnetty tilanteesta riippuen komission päätöksen 2011/382/EU (42) tai komission päätöksen 2011/263/EU (43) tai komission päätöksen 2011/264/EU (44) tai komission päätöksen 2011/383/EU (45) tai komission päätöksen 2014/893/EU (46) mukaisesti. Mikäli käytetään muita ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettuja tuotteita, hakijan on toimitettava jäljennös tyypin I ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä.

Arviointiperuste 55.   Puhdistustuotteiden käytön minimointi (1,5 pistettä)

Majoitusliikkeellä on oltava tarkat menettelytavat puhdistustuotteiden tehokasta käyttöä varten, kuten mikrokuitutuotteiden tai muiden sellaisten puhdistusmateriaalien käyttö, joilla on vastaava vaikutus, ja vesipesutavat ja muut sellaiset puhdistustavat, joilla on vastaava vaikutus. Jotta arviointiperuste täyttyisi, kaiken puhdistuksen on perustuttava puhdistustuotteiden tehokkaaseen käyttöön, ellei laissa taikka hygienia- tai terveys- ja turvallisuuskäytännöissä muuta vaadita.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava yksityiskohtainen selvitys siitä, kuinka majoitusliike täyttää tämän arviointiperusteen, ja toimitettava tarvittaessa asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat. (esim. jäljennös menettelytavoista tai käytettävien tuotteiden tekniset tiedot).

Arviointiperuste 56.   Jäänpoisto (1 piste)

Mikäli jäänpoisto teiltä on tarpeen ja siitä huolehtii majoituspalvelun tarjoaja, on käytettävä mekaanisia keinoja, hiekkaa/soraa tai jäänpoistajia, joille on myönnetty ISO:n tyypin I ympäristömerkki, jotta majoitusliikkeen alueen tiet olisivat turvallisia jäisissä/lumisissa olosuhteissa.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava yksityiskohtainen selvitys siitä, kuinka majoitusliike täyttää tämän arviointiperusteen, ja toimitettava asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat. Mikäli käytetään ISO:n tyypin I ympäristömerkillä varustettuja jäänpoistajia, hakijan on toimitettava jäljennös tyypin I ympäristömerkkitodistuksesta tai pakkausmerkinnästä.

Arviointiperuste 57.   Käytetyt tekstiilit ja huonekalut (enintään 2 pistettä)

Majoitusliikkeellä on oltava seuraavia seikkoja koskeva menettelytapa:

a)

kaikkien majoitusliikkeessä käyttöikänsä päähän tulleiden mutta yhä käyttökelpoisten huonekalujen ja tekstiilien lahjoittaminen. Loppukäyttäjiä voivat olla työntekijät ja hyväntekeväisyysjärjestöt tai muut yhdistykset, jotka keräävät ja jakavat edelleen tavaroita (1 piste);

b)

kaikki uudelleen käytettävien tai käytettyjen huonekalujen hankinnat. Tavarantoimittajia voivat olla kirpputorit tai muut yhdistykset/järjestöt, jotka myyvät tai jakelevat käytettyjä tavaroita (1 piste).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava yksityiskohtainen selvitys siitä, kuinka majoitusliike täyttää tämän arviointiperusteen, ja toimitettava asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat, kuten menettelyn kirjallinen kuvaus ja siihen liittyvät loppukäyttäjien yhteystiedot, kuitit ja kirjanpito aiemmin käytetyistä tai lahjoitetuista tavaroista.

Arviointiperuste 58.   Kompostointi (enintään 2 pistettä)

Majoitusliikkeen on lajiteltava vähintään yhteen seuraavista jäteluokista kuuluvat jätteet ja varmistettava, että ne kompostoidaan tai käytetään biokaasun tuotantoon paikallisviranomaisten ohjeiden mukaisesti (esim. kunnan, majoitusliikkeen tai yksityisen yrityksen toimesta) (1 piste kustakin luokasta, yhteensä enintään 2 pistettä):

a)

puutarhajätteet;

b)

ateriapalveluiden elintarvikejätteet;

c)

biohajoavat tuotteet (esim. maissipohjaisista materiaaleista valmistetut kertakäyttötuotteet);

d)

huoneissa/majoitustiloissa syntyvät biohajoavat jätteet.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava yksityiskohtainen selvitys siitä, kuinka majoitusliike täyttää tämän arviointiperusteen, ja toimitettava tarvittaessa asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat.

Arviointiperuste 59.   Jäteveden käsittely (enintään 3 pistettä)

a)

Jos majoitusliikkeessä tarjotaan autonpesumahdollisuutta, auton pesun on oltava sallittua ainoastaan alueilla, jotka on erityisesti varusteltu järjestelmällä, joka kerää veden ja pesuaineet ja siirtää ne viemäriverkkoon (1 piste).

b)

Jos jätevesiä ei ole mahdollista lähettää keskitettyyn käsittelyyn, paikan päällä olevaan jätevedenkäsittelyjärjestelmään on sisällyttävä esikäsittely (välppäys seulalla/säleiköllä, selkeytys ja sedimentaatio) ja sen jälkeen biologinen käsittely, jossa poistetaan > 95 prosenttia BHK:sta (biologinen hapenkulutus) ja johon kuuluu yli > 90 prosentin nitrifikaatio, ja (kohteen ulkopuolella) on suoritettava ylijäämälietteen anaerobinen mädätys (2 pistettä).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat (esim. a alakohdan vaatimuksen osalta valokuvia ja b alakohdan vaatimuksessa tarkoitetun jätevesijärjestelmän valmistajien tai asennuksesta, myynnistä tai kunnossapidosta vastaavien alan ammattilaisten laatima tekninen kuvaus.

MUUT ARVIOINTIPERUSTEET

Arviointiperuste 60.   Savuttomat huoneet (1 piste)

Tupakoinnin on oltava kiellettyä vierashuoneissa tai vuokramajoitustiloissa.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava todentamista tukevia asiakirjoja, kuten kuvia huoneissa tai vuokramajoitustiloissa olevista kylteistä.

Arviointiperuste 61.   Sosiaalisia etuuksia koskevat toimintalinjat (enintään 2 pistettä)

Majoitusliikkeellä on oltava kirjalliset sosiaalisia etuuksia koskevat toimintalinjat, joissa taataan henkilökunnalle vähintään yksi seuraavista sosiaalisista etuuksista (0,5 pistettä kustakin, yhteensä enintään 2 pistettä):

a)

koulutusvapaa;

b)

ilmaiset ateriat tai ateriasetelit

c)

ilmaiset univormut ja työvaatteet;

d)

alennus majoitusliikkeen tuotteista/palveluista;

e)

tuettu kestävä liikennejärjestelmä;

f)

vakuus asuntolainaa varten.

Sosiaalisia etuuksia koskevia kirjallisia toimintalinjoja on päivitettävä ja niistä on tiedotettava henkilökunnalle vuosittain. Henkilökunta allekirjoittaa kirjalliset toimintalinjat tiedotustilaisuudessa. Asiakirjan on oltava vastaanotossa kaikkien työntekijöiden saatavilla.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on toimitettava jäljennös henkilökunnan asianmukaisesti allekirjoittamista kirjallisista toimintalinjoista ja annettava vakuutus, jossa selvitetään, miten edellä mainitut vaatimukset täytetään. Toimivaltainen viranomainen voi lisäksi pyytää myös todentamista tukevia asiakirjoja ja/tai haastatella paikan päälle tekemiensä käyntien aikana satunnaisesti valittuja työntekijöitä.

Arviointiperuste 62.   Huoltoajoneuvot (1 piste)

Majoitusliikkeen kunnossapidossa ei saa käyttää polttomoottorilla käyviä ajoneuvoja (1 piste).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava selvitys siitä, kuinka majoitusliike täyttää tämän arviointiperusteen, ja toimitettava asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat.

Arviointiperuste 63.   Ympäristöä vähemmän kuormittavien liikennemuotojen tarjoaminen (enintään 2,5 pistettä)

a)

Majoitusliikkeen on tarjottava vieraille vähintään yhtä seuraavista ympäristöä vähemmän kuormittavista liikennemuodoista (1 piste kustakin, yhteensä enintään 2 pistettä):

i)

vieraiden noutopalvelussa käytettävät tai vieraiden vapaa-ajan käyttöön tarjottavat sähköajoneuvot;

ii)

sähköajoneuvojen latauspisteet;

iii)

vähintään yksi polkupyörä kutakin viittä teltta- ja vaunupaikkaa taikka vuokramajoitusyksikköä tai huonetta kohden.

b)

Majoitusliikkeellä on oltava aktiivisia kumppanuuksia sähköajoneuvoja tai polkupyöriä tarjoavien yritysten kanssa (0,5 pistettä). ’Aktiivisella kumppanuudella’ tarkoitetaan majoitusliikkeen ja sähköajoneuvoja tai polkupyöriä vuokraavan yrityksen välistä sopimusta. Majoitusliikkeessä on oltava näkyvissä tietoa aktiivisesta kumppanuudesta. Jos kulkuneuvoja vuokraavalla yrityksellä ei ole toimipistettä majoitusliikkeen alueella, on toteutettava tiettyjä käytännön järjestelyjä (esim. polkupyöriä vuokraava yritys voi toimittaa polkupyörät majoituspalveluun).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava selvitys siitä, kuinka majoitusliike täyttää tämän arviointiperusteen, ja toimitettava asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat ja vieraille annettavat tiedot.

Arviointiperuste 64.   Päällystämättömät pinnat (1 piste)

Vähintään 90 prosenttia majoitusliikkeen hallinnoimien ulkoalueiden pinta-alasta on jätettävä päällystämättä asfaltilla, sementillä tai muilla pinnoitteilla, jotka estävät maaperän asianmukaisen vedenpoiston ja tuuletuksen.

Jos sadevesi ja harmaa vesi kerätään talteen, käyttämätön sadevesi ja harmaa vesi on käsiteltävä ja imeytettävä päällystämättömälle maalle.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava selvitys siitä, kuinka majoitusliike täyttää tämän arviointiperusteen, ja toimitettava asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat.

Arviointiperuste 65.   Paikalliset tuotteet ja luomutuotteet (enintään 4 pistettä)

a)

Kullakin aterialla, mukaan lukien aamiainen, on tarjottava vähintään kahta paikallista elintarviketuotetta, joiden sesonki on meneillään (tuoreiden hedelmien ja vihannesten osalta) (1 piste).

b)

Majoitusliike hyödyntää aktiivisesti paikallisia tavarantoimittajia ja palveluja (1 piste).

c)

Majoitusliikkeen päivittäisessä aterioiden valmistuksessa käyttämistä ja sen myymistä tuotteista vähintään kahden (1 piste) tai neljän (2 pistettä) on oltava neuvoston asetuksessa (EY) N:o 834/2007 (47) tarkoitetun luonnonmukaisen tuotannon menetelmien mukaisesti tuotettuja.

Tämän arviointiperusteen yhteydessä ”paikallinen” tarkoittaa 160 kilometrin säteellä majoitusliikkeestä sijaitsevaa.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava asianmukaiset todentamista tukevat asiakirjat. Mikäli käytetään luomutuotteita, hakijan on toimitettava jäljennös tuotteelle myönnetystä todistuksesta tai pakkausmerkinnästä, josta käy ilmi, että sertifiointi on myönnetty asetuksen (EY) N:o 834/2007 mukaisesti. Joissakin maissa eräät merkintäjärjestelmät sertifioivat ravintoloita ja hotelleja, jotka käyttävät ainoastaan luomutuotteita. Jos majoitusliike on sertifioitu tällaisen järjestelmän mukaisesti, sertifiointia koskevat tiedot voidaan toimittaa todisteena tämän arviointiperusteen noudattamisesta.

Arviointiperuste 66.   Torjunta-aineiden käytön välttäminen (2 pistettä)

Majoitusliikkeen hallinnoimia ulkoalueita on hoidettava täysin ilman torjunta-aineita.

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava yksityiskohtainen selvitys siitä, kuinka majoitusliike torjuu tuholaisia ja hoitaa ulkoalueitaan. Asia tarkastetaan paikan päälle tehtävän käynnin aikana.

Arviointiperuste 67.   Täydentävät ympäristötoimet ja sosiaaliset toimet (enintään 3 pistettä)

Majoitusliikkeen johdon on toteutettava majoitusliikkeen ympäristönsuojelun ja sosiaalisen vastuunkannon tason parantamiseksi täydentäviä toimia, jotka eivät sisälly tässä jaksossa tai A jaksossa mainittuihin arviointiperusteisiin.

a)

Täydentävät ympäristötoimet (enintään 0,5 pistettä kustakin, yhteensä enintään 2 pistettä);

ja/tai

b)

Täydentävät sosiaaliset toimet (enintään 0,5 pistettä kustakin, yhteensä enintään 1 piste).

Arviointi ja todentaminen

Hakijan on annettava vakuutus tämän arviointiperusteen noudattamisesta ja toimitettava kattava kuvaus kustakin täydentävästä toimesta (mukaan lukien toimiin liittyvät dokumentoidut ympäristöä koskevat tai sosiaaliset hyödyt), jonka se haluaa tulevan otetuksi huomioon.


(1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 765/2008, annettu 9 päivänä heinäkuuta 2008, tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvää akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevista vaatimuksista ja neuvoston asetuksen (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta (EUVL L 218, 13.8.2008, s. 30).

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1221/2009, annettu 25 päivänä marraskuuta 2009, organisaatioiden vapaaehtoisesta osallistumisesta yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (EMAS-järjestelmä) ja asetuksen (EY) N:o 761/2001 ja komission päätösten 2001/681/EY ja 2006/193/EY kumoamisesta (EUVL L 342, 22.12.2009, s. 1).

(3)  Komission päätös (EU) 2016/611, annettu 15 päivänä huhtikuuta 2016, organisaatioiden vapaaehtoisesta osallistumisesta yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (EMAS-järjestelmä) annetun asetuksen (EY) N:o 1221/2009 mukaisesta viiteasiakirjasta, jossa esitetään ympäristöasioiden hallinnan parhaat toimintatavat, alakohtaiset ympäristönsuojelun tason indikaattorit ja vertailuesimerkkejä huipputason osaamisesta matkailualalla (EUVL L 104, 20.4.2016, s. 27).

(4)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 517/2014, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, fluoratuista kasvihuonekaasuista ja asetuksen (EY) N:o 842/2006 kumoamisesta (EUVL L 150, 20.5.2014, s. 195).

(5)  Sovelletaan, jos tarjotaan ateriapalveluita ja paikalliset jätehuoltolaitokset sallivat orgaanisen jätteen erilliskeräyksen.

(6)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/27/EU, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, energiatehokkuudesta, direktiivien 2009/125/EY ja 2010/30/EU muuttamisesta sekä direktiivien 2004/8/EY ja 2006/32/EY kumoamisesta (EUVL L 315, 14.11.2012, s. 1).

(7)  Komission päätös 2014/314/EU, annettu 28 päivänä toukokuuta 2014, arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi vesikiertoisille lämmittimille (EUVL L 164, 3.6.2014, s. 83).

(8)  Komission asetus (EU) 2015/1185, annettu 24 päivänä huhtikuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY täytäntöönpanemisesta kiinteää polttoainetta käyttävien paikallisten tilalämmittimien ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten osalta (EUVL L 193, 21.7.2015, s. 1).

(9)  Komission asetus (EU) 2015/1188, annettu 28 päivänä huhtikuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY täytäntöönpanemisesta paikallisten tilalämmittimien ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten osalta (EUVL L 193, 21.7.2015, s. 76).

(b)  Määritelty komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 812/2013 (1) liitteessä II.

(c)  Määritelty komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 814/2013 (2) liitteessä VI.

(1)

Komission delegoitu asetus (EU) N:o 812/2013, annettu 18 päivänä helmikuuta 2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU täydentämisestä vedenlämmittimien, kuumavesisäiliöiden ja vedenlämmittimestä ja aurinkolämpölaitteesta koostuvien kokoonpanojen energiamerkinnän osalta (EUVL L 239, 6.9.2013, s. 83).

(2)

Komission asetus (EU) N:o 814/2013, annettu 2 päivänä elokuuta 2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY täytäntöönpanemisesta vedenlämmittimien ja kuumavesisäiliöiden ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten osalta (EUVL L 239, 6.9.2013, s. 162).

(10)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/8/EY, annettu 11 päivänä helmikuuta 2004, hyötylämmön tarpeeseen perustuvan sähkön ja lämmön yhteistuotannon edistämisestä sisämarkkinoilla ja direktiivin 92/42/ETY muuttamisesta (EUVL L 52, 21.2.2004, s. 50).

(11)  Neuvoston direktiivi 92/42/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1992, uusien nestemäisiä tai kaasumaisia polttoaineita käyttävien kuumavesikattiloiden hyötysuhdevaatimuksista (EYVL L 167, 22.6.1992, s. 17).

(12)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 626/2011, annettu 4 päivänä toukokuuta 2011, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU täydentämisestä huoneilmastointilaitteiden energiamerkinnän osalta (EUVL L 178, 6.7.2011, s. 1).

(13)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 874/2012, annettu 12 päivänä heinäkuuta 2012, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU täydentämisestä sähkölamppujen ja valaisimien energiamerkinnän osalta (EUVL L 258, 26.9.2012, s. 1).

(14)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/28/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77/EY ja 2003/30/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta (EUVL L 140, 5.6.2009, s. 16).

(15)  Komission päätös 2013/250/EU, annettu 21 päivänä toukokuuta 2013, ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi vesijohtokalusteille (EUVL L 145, 31.5.2013, s. 6).

(16)  Komission päätös 2013/641/EU, annettu 7 päivänä marraskuuta 2013, ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi huuhteleville wc-laitteistoille ja urinaalilaitteistoille (EUVL L 299, 9.11.2013, s. 38).

(17)  Komission delegoitu asetus (EU) 2015/1186, annettu 24 päivänä huhtikuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU täydentämisestä paikallisten tilalämmittimien energiamerkinnän osalta (EUVL L 193, 21.7.2015, p. 20).

(18)  Komission päätös 2007/742/EY, tehty 9 päivänä marraskuuta 2007, ekologisista arviointiperusteista yhteisön ympäristömerkin myöntämiseksi sähkökäyttöisille, kaasukäyttöisille ja absorptiolämpöpumpuille (EUVL L 301, 20.11.2007, s. 14).

(19)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1060/2010, annettu 28 päivänä syyskuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU täydentämisestä kotitalouksien kylmäsäilytyslaitteiden energiamerkinnän osalta (EUVL L 314, 30.11.2010, s. 17).

(20)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 65/2014, annettu 1 päivänä lokakuuta 2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU täydentämisestä kotitalouksien uunien ja liesituulettimien energiamerkintöjen osalta (EUVL L 29, 31.1.2014, s. 1).

(21)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1059/2010, annettu 28 päivänä syyskuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU täydentämisestä kotitalouksien astianpesukoneiden energiamerkinnän osalta (EUVL L 314, 30.11.2010, s. 1).

(22)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1061/2010, annettu 28 päivänä syyskuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU täydentämisestä kotitalouksien pyykinpesukoneiden energiamerkinnän osalta (EUVL L 314, 30.11.2010, s. 47).

(23)  Komission päätös (EU) 2015/1402, annettu 15 päivänä heinäkuuta 2015, Euroopan unionin kannasta Amerikan yhdysvaltojen hallituksen ja Euroopan unionin välisen toimistolaitteiden energiatehokkuutta osoittavia merkintöjä koskevien ohjelmien yhteensovittamista koskevan sopimuksen mukaiseen hallintoyksikköjen päätökseen, joka koskee sopimuksen liitteeseen C sisältyvien tietokoneita koskevien vaatimusten tarkistamista (EUVL L 217, 18.8.2015, s. 9).

(24)  Komission päätös 2014/202/EU, annettu 20 päivänä maaliskuuta 2014, Euroopan unionin kannasta Amerikan yhdysvaltojen hallituksen ja Euroopan unionin välisen toimistolaitteiden energiatehokkuutta osoittavia merkintöjä koskevien ohjelmien yhteensovittamista koskevan sopimuksen mukaiseen hallintoyksikköjen päätökseen tietokonepalvelimia ja keskeytymättömän sähkönsyötön järjestelmiä koskevien vaatimusten lisäämisestä sopimuksen liitteeseen C sekä liitteeseen C sisältyvien näyttöjä ja kuvantamislaitteita koskevien vaatimusten tarkistamisesta (EUVL L 114, 16.4.2014, s. 68).

(25)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 392/2012, annettu 1 päivänä maaliskuuta 2012, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU täydentämisestä kotitalouksien kuivausrumpujen energiamerkinnän osalta (EUVL L 123, 9.5.2012, s. 1).

(26)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 665/2013, annettu 3 päivänä toukokuuta 2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU täydentämisestä pölynimurien energiamerkinnän osalta (EUVL L 192, 13.7.2013, s. 1).

(27)  Komission asetus (EU) N:o 813/2013, annettu 2 päivänä elokuuta 2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY täytäntöönpanemisesta tilalämmittimien ja yhdistelmälämmittimien ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten osalta (EUVL L 239, 6.9.2013, s. 136).

(28)  Komission asetus (EU) 2015/1189, annettu 28 päivänä huhtikuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY täytäntöönpanemisesta kiinteän polttoaineen kattiloiden ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten osalta (EUVL L 193, 21.7.2015, s. 100).

(29)  Komission asetus (EU) N:o 1016/2010, annettu 10 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY täytäntöönpanemisesta kotitalouksien astianpesukoneiden ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten osalta (EUVL L 293, 11.11.2010, s. 31).

(30)  Komission asetus (EU) N:o 1015/2010, annettu 10 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY täytäntöönpanemisesta kotitalouksien pyykinpesukoneiden ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten osalta (EUVL L 293, 11.11.2010, s. 21).

(31)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1143/2014, annettu 22 päivänä lokakuuta 2014, haitallisten vieraslajien tuonnin ja leviämisen ennalta ehkäisemisestä ja hallinnasta (EUVL L 317, 4.11.2014, s. 35).

(32)  Komission päätös 2014/256/EU, annettu 2 päivänä toukokuuta 2014, ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi paperin jatkojalosteille (EUVL L 135, 8.5.2014, s. 24).

(33)  Komission päätös 2012/481/EU, annettu 16 päivänä elokuuta 2012, ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi painotuotteille (EUVL L 223, 21.8.2012, s. 55).

(34)  Komission päätös 2011/333/EU, annettu 7 päivänä kesäkuuta 2011, ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi kopio- ja painopapereille (EUVL L 149, 8.6.2011, s. 12).

(35)  Komission päätös 2009/568/EY, tehty 9 päivänä heinäkuuta 2009, ekologisista arviointiperusteista yhteisön ympäristömerkin myöntämiseksi pehmopapereille (EUVL L 197, 29.7.2009, s. 87).

(36)  Komission päätös 2014/350/EU, annettu 5 päivänä kesäkuuta 2014, ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi tekstiilituotteille (EUVL L 174, 13.6.2014, s. 45).

(37)  Komission päätös 2009/300/EY, tehty 12 päivänä maaliskuuta 2009, tarkistetuista ekologisista arviointiperusteista yhteisön ympäristömerkin myöntämiseksi televisioille (EUVL L 82, 28.3.2009, s. 3).

(38)  Komission päätös 2014/391/EU, annettu 23 päivänä kesäkuuta 2014, ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi vuodepatjoille (EUVL L 184, 25.6.2014, s. 18).

(39)  Komission päätös 2010/18/EY, annettu 26 päivänä marraskuuta 2009, ekologisista arviointiperusteista yhteisön ympäristömerkin myöntämiseksi puisille lattiapäällysteille (EUVL L 8, 13.1.2010, s. 32).

(40)  Komission päätös (EU) 2016/1332, annettu 28 päivänä heinäkuuta 2016, ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi huonekaluille (EUVL L 210, 4.8.2016, s. 100).

(41)  Komission päätös 2009/607/EY, tehty 9 päivänä heinäkuuta 2009, ekologisista arviointiperusteista yhteisön ympäristömerkin myöntämiseksi koville päällysteille (EUVL L 208, 12.8.2009, s. 21).

(42)  Komission päätös 2011/382/EU, annettu 24 päivänä kesäkuuta 2011, ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi käsitiskiaineille (EUVL L 169, 29.6.2011, s. 40).

(43)  Komission päätös 2011/263/EU, annettu 28 päivänä huhtikuuta 2011, ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi konetiskiaineille (EUVL L 111, 30.4.2011, s. 22).

(44)  Komission päätös 2011/264/EU, annettu 28 päivänä huhtikuuta 2011, ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi pyykinpesuaineille (EUVL L 111, 30.4.2011, s. 34).

(45)  Komission päätös 2011/383/EU, annettu 28 päivänä kesäkuuta 2011, ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi yleispuhdistusaineille ja saniteettitilojen puhdistusaineille (EUVL L 169, 29.6.2011, s. 52).

(46)  Komission päätös 2014/893/EU, annettu 9 päivänä joulukuuta 2014, ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi poishuuhdeltaville kosmeettisille valmisteille (EUVL L 354, 11.12.2014, s. 47).

(47)  Neuvoston asetus (EY) N:o 834/2007, annettu 28 päivänä kesäkuuta 2007, luonnonmukaisesta tuotannosta ja luonnonmukaisesti tuotettujen tuotteiden merkinnöistä sekä asetuksen (ETY) N:o 2092/91 kumoamisesta (EUVL L 189, 20.7.2007, s. 1).