19.4.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 103/1


NEUVOSTON PÄÄTÖS (EU) 2016/590,

annettu 11 päivänä huhtikuuta 2016,

Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 192 artiklan 1 kohdan yhdessä sen 218 artiklan 5 kohdan kanssa,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Pariisissa 30 päivän marraskuuta ja 12 päivän joulukuuta 2015 välisenä aikana pidetyssä ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen, jäljempänä ’UNFCCC’, osapuolten 21. konferenssissa (CoP 21) hyväksyttiin sopimus maailmanlaajuisten toimien tehostamisesta ilmastonmuutoksen aiheuttaman uhan torjumiseksi, jäljempänä ’sopimus’. Sopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä siitä päivästä, jona 55 UNFCCC:n osapuolta, joiden osuus kasvihuonekaasupäästöjen yhteismäärästä on arviolta vähintään 55 prosenttia, on tallettanut ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymisasiakirjansa. Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot ovat UNFCCC:n osapuolia.

(2)

Sopimuksessa asetetaan muun muassa pitkän aikavälin tavoite, joka vastaa tavoitetta rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahteen celsiusasteeseen esiteollisella kaudella vallinneeseen tasoon verrattuna sekä jatkaa toimia nousun pysyttämiseksi alle 1,5 celsiusasteessa esiteollisella kaudella vallinneeseen tasoon verrattuna. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi osapuolet valmistelevat, ilmoittavat ja pitävät voimassa kulloisetkin kansallisesti määritellyt panoksensa.

(3)

Unioni ja sen jäsenvaltiot ilmoittivat 6 päivänä maaliskuuta 2015 aiotun kansallisesti määritellyn panostuksensa, jonka mukaan ne sitoutuvat vähentämään omia kasvihuonekaasupäästöjään vuoteen 2030 mennessä vähintään 40 prosentilla vuoden 1990 tasoihin verrattuna Eurooppa-neuvoston 23 päivänä lokakuuta 2014 antamien, vuoteen 2030 ulottuvaa ilmasto- ja energiapolitiikkaa koskevien päätelmien mukaisesti.

(4)

Sopimus on avoinna allekirjoittamista varten Yhdistyneiden kansakuntien päämajassa New Yorkissa 22 päivän huhtikuuta 2016 ja 21 päivän huhtikuuta 2017 välisenä aikana.

(5)

Sopimus on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 191 artiklassa tarkoitettujen unionin ympäristötavoitteiden mukainen; näitä tavoitteita ovat ympäristön laadun säilyttäminen, suojelu ja parantaminen; ihmisten terveyden suojelu sekä sellaisten toimenpiteiden edistäminen kansainvälisellä tasolla, joilla puututaan alueellisiin tai maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin, ja erityisesti ilmastonmuutoksen torjuminen.

(6)

Unionissa on voimassa lainsäädäntöä, jolla pannaan täytäntöön joitain näistä tavoitteista. Osaa tästä voimassa olevasta unionin lainsäädännöstä on tarkistettava tiettyjen sopimuksen määräysten panemiseksi täytäntöön.

(7)

Sopimus olisi näin ollen allekirjoitettava unionin puolesta sillä varauksella, että sopimuksen tekeminen saatetaan päätökseen myöhemmin,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Annetaan lupa allekirjoittaa Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevaan puitesopimukseen liittyvä Pariisin sopimus (1) unionin puolesta.

Allekirjoittaminen tapahtuu New Yorkissa 22 päivänä huhtikuuta 2016 tai mahdollisimman pian tuon ajankohdan jälkeen.

2 artikla

Neuvoston puheenjohtaja valtuutetaan nimeämään yksi tai useampi henkilö, jolla on oikeus allekirjoittaa sopimus unionin puolesta.

3 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty Luxemburgissa 11 päivänä huhtikuuta 2016.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

M.H.P. VAN DAM


(1)  Sopimuksen teksti julkaistaan yhdessä sen tekemistä koskevan päätöksen kanssa.