8.7.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 177/2


KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2015/1094,

annettu 5 päivänä toukokuuta 2015,

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU täydentämisestä ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien energiamerkinnän osalta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon energiaan liittyvien tuotteiden energian ja muiden voimavarojen kulutuksen osoittamisesta merkinnöin ja yhdenmukaisin tuotetiedoin 19. toukokuuta 2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU (1) ja erityisesti sen 10 artiklan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Direktiivin 2010/30/EU mukaan komission on annettava delegoituja säädöksiä sellaisten energiaan liittyvien tuotteiden merkinnöistä, joihin liittyy merkittäviä energiansäästömahdollisuuksia ja joiden suoritustasoissa on huomattavia eroja, vaikka niissä on vastaavat toiminnot.

(2)

Ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien energiankulutus muodostaa merkittävän osan kokonaissähkönkysynnästä unionissa, ja toiminnoiltaan vastaavien ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien energiatehokkuudessa on suuria eroja. Niiden energiankulutusta voidaan vähentää merkittävästi. Ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien olisi sen vuoksi kuuluttava energiamerkintävaatimusten soveltamisalaan.

(3)

Olisi annettava yhdenmukaistetut säännökset ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien energiatehokkuutta koskevista merkinnöistä ja vakiomuotoisista tuotetiedoista, jotta valmistajia voitaisiin kannustaa parantamaan näiden tuotteiden energiatehokkuutta ja loppukäyttäjiä ostamaan energiatehokkaita tuotteita ja jotta edistettäisiin sisämarkkinoiden toimintaa.

(4)

Tämän asetuksen ja komission asetuksen (EU) 2015/1095 (2) ja arvioidaan yhdessä johtavan noin 1,8 TWh:n säästöihin energiankulutuksessa vuonna 2020, mikä vastaa 0,7 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöjä, ja 4,1 TWh:n säästöihin vuonna 2030, mikä vastaa 1,4 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöjä, verrattuna tilanteeseen, jossa mitään toimenpiteitä ei toteutettaisi.

(5)

Merkinnässä annettavat tiedot olisi hankittava luotettavilla, tarkoilla ja toistettavissa olevilla mittausmenetelmillä, jotka perustuvat yleisesti parhaana pidettyihin menetelmiin, mukaan luettuina Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1025/2012 (3) liitteessä I lueteltujen eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden hyväksymät yhdenmukaistetut standardit, jos niitä on saatavilla.

(6)

Tässä asetuksessa olisi määriteltävä ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien tuotemerkinnöille yhdenmukainen ulkoasu ja sisältö.

(7)

Lisäksi tässä asetuksessa olisi määriteltävä ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien tuoteselostetta ja teknistä dokumentaatiota koskevat vaatimukset.

(8)

Tässä asetuksessa olisi edelleen määriteltävä vaatimukset tiedoista, jotka on annettava ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien kaiken tyyppisessä etämyynnissä, mainonnassa ja teknisessä myynninedistämismateriaalissa.

(9)

Tämän asetuksen säännöksiä olisi tekniikan kehittyessä tarkasteltava uudelleen,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Kohde ja soveltamisala

1.   Tällä asetuksella vahvistetaan merkintöjä ja täydentävien tuotetietojen antamista koskevat vaatimukset ammattikäyttöön tarkoitetuille kylmä- ja pakastesäilytyskaapeille.

2.   Tätä asetusta sovelletaan verkkosähköä käyttäviin ammattikäyttöön tarkoitettuihin kylmä- ja pakastesäilytyskaappeihin mukaan luettuina laitteet, joita myydään elintarvikkeiden ja eläinten rehun jäähdyttämiseen, pakastamiseen ja kylmäsäilyttämiseen.

3.   Tätä asetusta ei sovelleta seuraaviin tuotteisiin:

a)

ammattikäyttöön tarkoitetut kylmä- ja pakastesäilytyskaapit, joiden pääasiallisena energialähteenä on muu kuin sähkö;

b)

ammattikäyttöön tarkoitetut kylmä- ja pakastesäilytyskaapit, joissa on erilliskoneisto;

c)

avokalusteet, joissa ovettomuus on oleellinen edellytys niiden ensisijaisen toiminnon kannalta;

d)

elintarvikkeiden jalostukseen nimenomaisesti suunnitellut kylmälaitteet; yksi osasto, joka on nettotilavuudeltaan vähemmän kuin 20 prosenttia laitteen koko nettotilavuudesta ja joka on erityisesti suunniteltu elintarvikkeiden jalostuksessa käytettäväksi, ei riitä poikkeukseen;

e)

pelkästään pakastettujen elintarvikkeiden hallittuun sulattamiseen suunnitellut kylmälaitteet; yksi osasto, joka on erityisesti suunniteltu pakastettujen elintarvikkeiden sulattamiseen hallitusti, ei riitä poikkeukseen;

f)

pitsatyöpöydät ja kylmäkön työpöydät;

g)

tarjoilu- ja myyntikalusteet sekä muut vastaavanlaiset kalusteet, jotka on ensisijaisesti tarkoitettu elintarvikkeiden näytteille asettamista ja myyntiä varten kylmä- ja pakastesäilytyksen ohella;

h)

kaapit, jotka eivät käytä kompressoritoimista kylmäkoneistoa;

i)

asiakkaan eritelmän mukaisesti yksittäisenä tilaustyönä valmistettavat ammattikäyttöön tarkoitetut kylmä- ja pakastesäilytyskaapit, jotka eivät vastaa liitteessä I olevan 9 alakohdan määritelmän mukaisia muita ammattikäyttöön tarkoitettuja kylmä- ja pakastesäilytyskaappeja;

j)

jääkaappi-pakastimet;

k)

staattisen ilmankierron kaapit;

l)

built-in-kaapit;

m)

roll-in-kaapit ja läpiantomallin kaapit; ja

n)

säiliöpakastimet.

2 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa sovelletaan seuraavia määritelmiä:

a)

’ammattikäyttöön tarkoitetulla kylmä- tai pakastesäilytyskaapilla’ tarkoitetaan eristettyä kylmälaitetta, johon kuuluu yksi tai useampi yhdellä tai useammalla ovella tai vetolaatikolla varustettu osasto ja joka pystyy jatkuvasti säilyttämään elintarvikkeiden lämpötilan asetetuissa rajoissa kylmä- tai pakastesäilytyslämpötilassa käyttämällä kompressoritoimista kylmäkoneistoa ja joka on tarkoitettu elintarvikkeiden säilyttämiseen lukuun ottamatta sekä kotitalouskäyttöä että elintarvikkeiden näytteille tai tarjolle asettamista;

b)

’elintarvikkeilla’ tarkoitetaan ruoka-aineita ja -aineksia ja juomia, viini mukaan luettuna, sekä muita tavaroita, jotka on tarkoitettu ensisijaisesti kulutettaviksi ja jotka edellyttävät kylmäsäilyttämistä tietyissä lämpötiloissa;

c)

’built-in-kaapilla’ tarkoitetaan kiinteää eristettyä kylmälaitetta, joka on tarkoitettu asennettavaksi kaappiin, sille varattuun syvennykseen tai vastaavaan paikkaan ja joka vaatii erillisverhouksen;

d)

’roll-in-kaapilla’ tarkoitetaan ammattikäyttöön tarkoitettua kylmä- tai pakastesäilytyskaappia, jossa on yksi ainoa osasto, johon voidaan työntää elintarvikerullakkoja;

e)

’läpiantomallin kaapilla’ tarkoitetaan ammattikäyttöön tarkoitettua kylmä- tai pakastesäilytyskaappia, johon on pääsy sen molemmilta puolilta;

f)

’staattisen ilmankierron kaapilla’ tarkoitetaan ammattikäyttöön tarkoitettua kylmä- tai pakastesäilytyskaappia, jossa ei ole pakotettua sisäilmankiertoa ja joka on nimenomaisesti suunniteltu lämpötilaherkkien elintarvikkeiden säilyttämiseen tai pakkaamattomina säilytettävien elintarvikkeiden kuivumisen välttämiseksi; kun kaapissa oleva yksi staattisen ilmankierron osasto ei riitä määrittämään kaappia staattisen ilmankierron kaapiksi;

g)

’avokalusteella’ tarkoitetaan ammattikäyttöön tarkoitettua kylmä- ja pakastesäilytyskaappia, jonka kylmäosastoon on pääsy ulkopuolelta ovea tai vetolaatikkoa avaamatta; yksi osasto, johon on pääsy ulkopuolelta ovea tai vetolaatikkoa avaamatta ja jonka nettotilavuus on vähemmän kuin 20 prosenttia laitteen koko nettotilavuudesta, ei riitä määrittämän kaappia avokalusteeksi;

h)

’pitsatyöpöydällä ja kylmäkön työpöydällä’ tarkoitetaan ammattikäyttöön tarkoitettua kylmä- tai pakastesäilytyskaappia, jossa on yksi tai useampi ovi tai vetolaatikko pystytasossa, jonka työtasossa on jäähdytettyjä aukkoja, joihin voi sijoittaa helposti saataville säilytysastioita muun muassa pitsan täytteiden tai salaattiainesten kaltaisten elintarvikkeiden väliaikaista säilyttämistä varten;

i)

’yhdistelmäkalusteella’ tarkoitetaan ammattikäyttöön tarkoitettua kylmä- tai pakastesäilytyskaappia, jossa on kaksi tai useampi osasto, joissa on eri lämpötilat elintarvikkeiden jäähdyttämiseen, pakastamiseen ja kylmäsäilyttämiseen;

j)

’jääkaappi-pakastimella’ tarkoitetaan yhdistelmäkaappia, jossa on vähintään yksi yksinomaan kylmäsäilytyslämpötilaan tarkoitettu osasto ja yksi yksinomaan pakastesäilytyslämpötilaan tarkoitettu osasto;

k)

’säiliöpakastimella’ tarkoitetaan pakastinta, jonka osastoon tai osastoihin on pääsy laitteen päältä tai jossa on sekä päältä aukeavia että kaappityyppisiä osastoja mutta jonka päältä aukeavan/aukeavien osasto(je)n bruttotilavuus on yli 75 prosenttia koko laitteen bruttotilavuudesta.

3 artikla

Tavarantoimittajien velvollisuudet ja aikataulu

1.   Heinäkuun 1 päivästä 2016 tavarantoimittajien, jotka saattavat markkinoille tai ottavat käyttöön ammattikäyttöön tarkoitettuja kylmä- tai pakastesäilytyskaappeja, on varmistettava seuraavien vaatimusten täyttyminen:

a)

painettu merkki, joka on ulkoasultaan ja sisällöltään liitteen III mukainen, toimitetaan jokaisen ammattikäyttöön tarkoitetun kylmä- tai pakastesäilytyskaapin mukana;

b)

sähköinen merkki, joka on ulkoasultaan ja sisällöltään liitteen III mukainen, asetetaan jälleenmyyjien saataville jokaisesta ammattikäyttöön tarkoitetun kylmä- tai pakastesäilytyskaapin mallista;

c)

liitteen IV mukainen tuoteseloste on asetettava saataville;

d)

liitteen IV mukainen sähköinen tuoteseloste asetetaan jälleenmyyjien saataville jokaisesta ammattikäyttöön tarkoitetun kylmä- tai pakastesäilytyskaapin mallista;

e)

liitteessä V vahvistettu tekninen asiakirja-aineisto toimitetaan pyynnöstä jäsenvaltioiden viranomaisten saataville;

f)

tiettyä ammattikäyttöön tarkoitettua kylmä- tai pakastesäilytyskaappia koskevassa mainonnassa, jossa annetaan energiaan liittyviä tai hintatietoja, mainitaan kyseisen mallin energiatehokkuusluokka;

g)

tiettyä ammattikäyttöön tarkoitettua kylmä- tai pakastesäilytyskaappia koskevassa teknisessä myynninedistämismateriaalissa, jossa kuvataan sen erityisiä teknisiä parametreja, mainitaan kyseisen mallin energiatehokkuusluokka.

2.   Liitteen III mukaisten merkkien on oltava markkinoille saatettujen ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien mukana seuraavan aikataulun mukaisesti:

1 päivästä heinäkuuta 2016: merkki 1 tai merkki 2;

1 päivästä heinäkuuta 2019: merkki 2.

4 artikla

Jälleenmyyjien velvollisuudet

Ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien jälleenmyyjien on varmistettava seuraavien vaatimusten täyttyminen:

a)

kaikissa myyntipisteessä olevissa ammattikäyttöön tarkoitetuissa kylmä- ja pakastesäilytyskaapeissa on laitteen ulkopinnalla etuosassa tai päällä selvästi näkyvillä tavarantoimittajan 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti toimittama merkki;

b)

ostettaviksi, vuokrattaviksi tai osamaksukauppaan tarjottuja ammattikäyttöön tarkoitettuja kylmä- ja pakastesäilytyskaappeja, joiden osalta loppukäyttäjän ei voida olettaa näkevän esiteltävää tuotetta, markkinoitaessa annetaan tiedot, jotka tavarantoimittaja on toimittanut liitteen VI mukaisesti, paitsi kun tarjous tehdään internetin välityksellä, jolloin sovelletaan liitteessä VII olevia säännöksiä;

c)

tiettyä ammattikäyttöön tarkoitettua kylmä- tai pakastesäilytyskaappia koskevassa mainonnassa, jossa annetaan energiaan liittyviä tai hintatietoja, mainitaan kyseisen mallin energiatehokkuusluokka;

d)

tiettyä ammattikäyttöön tarkoitettua kylmä- tai pakastesäilytyskaappia koskevassa teknisessä myynninedistämismateriaalissa, jossa kuvataan sen erityisiä teknisiä parametreja, mainitaan kyseisen mallin energiatehokkuusluokka.

5 artikla

Mittaukset ja laskelmat

Tämän asetuksen 3 ja 4 artiklan mukaisesti annettavat tiedot on hankittava luotettavilla, tarkoilla ja toistettavissa olevilla mittaus- ja laskentamenettelyillä, jotka perustuvat yleisesti parhaana pidettyihin menetelmiin liitteessä IX esitetyllä tavalla.

6 artikla

Tarkastusmenettely markkinavalvontaa varten

Jäsenvaltioiden on noudatettava liitteessä X määriteltyä menettelyä arvioidessaan ilmoitetun energiatehokkuusluokan, vuosittaisen energiankulutuksen ja tilavuuksien paikkansapitävyyttä.

7 artikla

Uudelleentarkastelu

Komissio tarkastelee tätä asetusta uudelleen tekniikan kehityksen valossa viimeistään viiden vuoden kuluttua sen voimaantulosta. Uudelleentarkastelussa arvioidaan erityisesti

a)

erityyppisten laitteiden markkinaosuuksissa tapahtuneita merkittäviä muutoksia;

b)

liitteessä X vahvistetuissa tarkastuksissa sallitut poikkeamat;

c)

onko aiheellista ottaa käyttöön menetelmä jääkaappi-pakastimien vuotuisen standardienergiankulutuksen määrittämiseksi;

d)

onko aiheellista ottaa käyttöön tarkistettu menetelmä kylmävetolaatikostojen vuotuisen standardienergiankulutuksen määrittämiseksi.

8 artikla

Voimaantulo ja soveltaminen

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 5 päivänä toukokuuta 2015.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Jean-Claude JUNCKER


(1)  EUVL L 153, 18.6.2010, s. 1.

(2)  Komission asetus (EU) 2015/1095, annettu 5 päivänä toukokuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY täytäntöönpanemisesta ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien, pikajäähdytyskaappien, lauhdutinyksiköiden ja prosessijäähdytyslaitteiden ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten osalta (ks. tämän virallisen lehden s. 19).

(3)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1025/2012, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, eurooppalaisesta standardoinnista, neuvoston direktiivien 89/686/ETY ja 93/15/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 94/9/EY, 94/25/EY, 95/16/EY, 97/23/EY, 98/34/EY, 2004/22/EY, 2007/23/EY, 2009/23/EY ja 2009/105/EY muuttamisesta ja neuvoston päätöksen 87/95/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 1673/2006/EY kumoamisesta (EUVL L 316, 14.11.2012, s. 12).


LIITE I

Liitteissä II–X sovellettavat määritelmät

Liitteissä II–X tarkoitetaan:

1)

’nettotilavuudella’ elintarvikkeita kuormitusrajoissa sisältävää tilavuutta;

2)

’kylmäsäilytyslämpötilalla’ sitä, että kylmälaitteessa säilytettyjen elintarvikkeiden lämpötila pysyy jatkuvasti – 1 °C – + 5 °C:n lämpötilassa;

3)

’pakastesäilytyslämpötilalla’ sitä, että kaapissa säilytettyjen elintarvikkeiden lämpötila pysyy jatkuvasti alle – 15 °C:n lämpötilassa, joka lämpimimmän pakkauksen testissä katsotaan korkeimmaksi lämpötilaksi;

4)

’monikäyttökalusteella’ sitä, että ammattikäyttöön tarkoitettu kylmä- tai pakastesäilytyskaappi tai sen erillinen osasto voidaan säätää jäähdytetyille tai pakastetuille elintarvikkeille eri lämpötiloihin;

5)

’pystykaapilla’ ammattikäyttöön tarkoitettua kylmä- tai pakastesäilytyskaappia, jonka kokonaiskorkeus on vähintään 1 050 mm ja jossa on yksi tai useampi samaan osastoon johtava ovi tai vetolaatikko;

6)

’kylmävetolaatikostolla’ ammattikäyttöön tarkoitettua kylmä- tai pakastesäilytyskaappia, jonka kokonaiskorkeus on alle 1 050 mm ja jossa on yksi tai useampi samaan osastoon johtava ovi tai vetolaatikko;

7)

’puoliammattimallin kaapilla’ ammattikäyttöön tarkoitettua kylmä- tai pakastesäilytyskaappia, joka ainoastaan pystyy säilyttämään kylmä- tai pakastesäilytyslämpötilan kaikissa osastoissaan testausolosuhdeluokkaa 3 vastaavissa olosuhteissa liitteessä IX olevan taulukon 3 mukaisesti; jos kaluste pystyy säilyttämään lämpötilan testausolosuhdeluokkaa 4 vastaavissa olosuhteissa, sitä ei pidetä puoliammattimallin kaappina;

8)

’raskaan ammattikäytön kaapilla’ ammattikäyttöön tarkoitettua kylmä- tai pakastesäilytyskaappia, joka kykenee säilyttämään kylmä- tai pakastesäilytyslämpötilan kaikissa osastoissaan testausolosuhdeluokkaa 5 vastaavissa olosuhteissa, liitteessä IX olevan taulukon 3 mukaisesti;

9)

’vastaavalla ammattikäyttöön tarkoitetulla kylmä- tai pakastesäilytyskaapilla’ markkinoille saatettua ammattikäyttöön tarkoitetun kylmä- tai pakastesäilytyskaapin mallia, jolla on sama nettotilavuus, samat tekniset sekä tehokkuus- ja suoritusominaisuudet ja samat osastotyypit ja volyymit kuin toisessa ammattikäyttöön tarkoitetussa kylmä- tai pakastesäilytyskaapin mallissa, jonka sama valmistaja on saattanut markkinoille eri tuotenumerolla.


LIITE II

Energiatehokkuusluokat

Ammattikäyttöön tarkoitetun kylmä- ja pakastesäilytyskaapin energiatehokkuusluokka määräytyy sen energiatehokkuusindeksin (EEI) perusteella taulukossa 1 esitetyllä tavalla.

Taulukko 1

Ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien energiatehokkuusluokat

Energiatehokkuusluokka

EEI

A+++

EEI < 5

A++

5 ≤ EEI < 10

A+

10 ≤ EEI < 15

A

15 ≤ EEI < 25

B

25 ≤ EEI < 35

C

35 ≤ EEI < 50

D

50 ≤ EEI < 75

E

75 ≤ EEI < 85

F

85 ≤ EEI < 95

G

95 ≤ EEI < 115

Energiatehokkuusluokka lasketaan liitteessä VIII esitetyllä tavalla.


LIITE III

Merkit

1.   Merkki 1 – Ammattikäyttöön tarkoitetut kylmä- ja pakastesäilytyskaapit energiatehokkuusluokissa A–G

Image

Merkissä on oltava seuraavat tiedot:

I

tavarantoimittajan nimi tai tavaramerkki;

II

tavarantoimittajan mallitunniste;

III

liitteen II mukaisesti määritetty energiatehokkuusluokka; energiatehokkuusluokan sisältävän nuolen kärki on sijoitettava samalle korkeudelle kuin kyseisen energiatehokkuusluokan nuolen kärki;

IV

vuotuinen sähkönkulutus kilowattitunneissa energian loppukulutuksena vuodessa, laskettuna liitteen IX mukaisesti ja pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun;

V

kaikkien kylmäsäilytyslämpötilassa olevien kylmäosastojen nettotilavuuksien summa ilmaistuna litroissa; jos kylmäsäilytyslämpötilassa olevia osastoja ei ole, toimittajan on arvon sijasta ilmoitettava ”- L”;

VI

kaikkien pakastesäilytyslämpötilassa olevien pakasteosastojen nettotilavuuksien summa ilmaistuna litroissa; jos pakastesäilytyslämpötilassa olevia osastoja ei ole, toimittajan on arvon sijasta ilmoitettava ”- L”;

VII

testausolosuhdeluokka (3, 4 tai 5) sekä siihen liittyvä kuivalämpötila (celciusasteina) ja suhteellinen kosteus (prosentteina) liitteessä IX olevan taulukon 3 mukaisesti.

Merkin rakenteen on oltava 3 kohdan mukainen. Poikkeuksellisesti, jos mallille on myönnetty EU-ympäristömerkki (1), merkkiin voidaan lisätä jäljennös EU-ympäristömerkistä.

2.   Merkki 2 – Ammattikäyttöön tarkoitetut kylmä- ja pakastesäilytyskaapit energiatehokkuusluokissa A+++ – G

Image

Merkissä on oltava 1 kohdassa luetellut tiedot.

Merkin rakenteen on oltava 3 kohdan mukainen. Poikkeuksellisesti, jos mallille on myönnetty EU-ympäristömerkki, merkkiin voidaan lisätä jäljennös EU-ympäristömerkistä.

3.   Ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien merkin rakenteen on oltava seuraava:

Image

Jossa:

a)

Merkin on oltava vähintään 110 mm leveä ja 220 mm korkea. Jos merkki painetaan suuremmassa koossa, sen on kuitenkin noudatettava edellä esitettyjä mittasuhteita.

b)

Merkin taustan on oltava valkoinen.

c)

Käytettävät värit ovat CMYK – syaani, magenta, keltainen ja musta; esimerkiksi 00–70-X-00 tarkoittaa: 0 % syaania, 70 % magentaa, 100 % keltaista, 0 % mustaa.

d)

Merkin on täytettävä kaikki seuraavat vaatimukset (numerot viittaavat edellä olevaan kuvaan):

Image

EU-merkin reunaviiva: 5 pt – väri: syaani 100 % – pyöristetyt kulmat: 3,5 mm;

Image

EU-tunnus: värit: X-80-00–00 ja 00–00-X-00;

Image

”Energia”-tunnus: väri: X-00-00–00;

Mallin mukainen kuvamerkki: EU-tunnus + ”energia”-tunnus: 92 mm leveä × 17 mm korkea;

Image

Tunnusten alapuolinen rajaviiva: 1 pt – väri: syaani 100 % – 92,5 mm pitkä;

Image

Asteikko A–G

Nuoli

:

korkeus 7 mm, nuolten väli 0,75 mm – värit:

 

Korkein luokka: X-00-X-00,

 

Toinen luokka: 70–00-X-00,

 

Kolmas luokka: 30–00-X-00,

 

Neljäs luokka: 00–00-X-00,

 

Viides luokka: 00–30-X-00,

 

Kuudes luokka: 00–70-X-00,

 

Viimeiset luokat: 00-X-X-00.

Teksti

:

Calibri bold 19 pt, suuraakkoset ja valkoinen; ”+”-merkit: Calibri bold 13 pt, yläindeksi, valkoinen, tasattu yhdelle riville.

Image

Energiatehokkuusluokka

Nuoli

:

26 mm leveä × 14 mm korkea, 100 % mustaa;

Teksti

:

Calibri bold 29 pt, suuraakkoset ja valkoinen; ”+”-merkit: Calibri bold 18 pt, yläindeksi, valkoinen ja tasattu yhdelle riville.

Image

Energia

Teksti

:

Calibri regular 11 pt, suuraakkoset, 100 % mustaa.

Image

Vuotuinen energiankulutus

Reunus

:

2 pt – väri: syaani 100 % – pyöristetyt kulmat: 3,5 mm;

Arvo

:

Calibri bold 32 pt, 100 % mustaa;

Toinen rivi

:

Calibri regular 14 pt, 100 % mustaa;

Image

Kaikkien kylmäsäilytyslämpötilassa olevien kylmäosastojen nettotilavuuksien summa

Reunus

:

2 pt – väri: syaani 100 % – pyöristetyt kulmat: 3,5 mm;

Arvo

:

Calibri bold 25 pt, 100 % mustaa; Calibri regular 17 pt, 100 % mustaa;

Image

Testausolosuhdeluokka sekä siihen liittyvä kuivalämpötila ja suhteellinen kosteus

Reunus

:

2 pt – väri: syaani 100 % – pyöristetyt kulmat: 3,5 mm;

Arvo

:

Calibri bold 25 pt, 100 % mustaa;

Toinen rivi

:

Calibri regular 14 pt, 100 % mustaa;

Image

Kaikkien pakastesäilytyslämpötilassa olevien pakasteosastojen nettotilavuuksien summa

Reunus

:

2 pt – väri: syaani 100 % – pyöristetyt kulmat: 3,5 mm;

Arvo

:

Calibri bold 25 pt, 100 % mustaa; Calibri regular 17 pt, 100 % mustaa;

Image

Tavarantoimittajan nimi tai tavaramerkki

Image

Tavarantoimittajan mallitunniste

Image

Tavarantoimittajan nimen tai tavaramerkin ja mallitunnisteen on mahduttava tilaan, jonka koko on 90 × 15 mm

Image

Asetuksen numero

Teksti

:

Calibri bold 11 pt.


(1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 66/2010, annettu 25 päivänä marraskuuta 2009, EU-ympäristömerkistä (EUVL L 27, 30.1.2010, s. 1) mukaisesti.


LIITE IV

Tuoteseloste

1.

Ammattikäyttöön tarkoitetun kylmä- tai pakastesäilytyskaapin tuoteselosteen tiedot on esitettävä seuraavassa järjestyksessä, ja ne on sisällytettävä tuote-esitteeseen tai muihin tuotteen mukana toimitettaviin asiakirjoihin:

a)

tavarantoimittajan nimi tai tavaramerkki;

b)

tavarantoimittajan mallitunniste;

c)

mallityyppi liitteessä I esitettyjen määritelmien mukaisesti;

d)

liitteen II mukaisesti määritetty mallin energiatehokkuusluokka ja energiatehokkuusindeksi;

e)

jos mallille on myönnetty EU-ympäristömerkki asetuksen (EY) N:o 66/2010 mukaisesti, tästä voidaan antaa tieto;

f)

kylmälaitteen energiankulutus 24 tunnin aikana (E 24h) ja vuotuinen energiankulutus kilowattitunteina, laskettuna liitteen IX mukaisesti ja pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun;

g)

jokaisen osaston nettotilavuus;

h)

testausolosuhdeluokka liitteessä IX olevan taulukon 3 mukaisesti;

i)

puoliammattimallin kaappien osalta seuraava maininta: ”Tämä laite on tarkoitettu käytettäväksi enintään 25 °C:n ympäristölämpötiloissa eikä siksi sovellu käytettäväksi kuumissa ammattikeittiöissä.”;

j)

raskaan ammattikäytön kaappien osalta seuraava maininta: ”Tämä laite on tarkoitettu käytettäväksi enintään 40 °C:n ympäristölämpötiloissa.”;

2.

Yksi tuoteseloste voi kattaa useita saman tavarantoimittajan toimittamia ammattikäyttöön tarkoitettuja kylmä- ja pakastesäilytyskaappeja.

3.

Tuoteselosteen tiedot voidaan antaa myös esittämällä jäljennös merkistä joko värillisenä tai mustavalkoisena, jolloin 1 kohdassa luetellut tiedot, jotka eivät käy ilmi merkistä, on myös ilmoitettava.


LIITE V

Tekninen asiakirja-aineisto

1.

Asetuksen 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu tekninen asiakirja-aineisto kattaa seuraavat seikat:

a)

tavarantoimittajan nimi ja osoite;

b)

riittävä kuvaus ammattikäyttöön tarkoitetun kylmä- tai pakastesäilytyskaapin mallista, jotta se voidaan tunnistaa yksiselitteisesti,

c)

tarvittaessa viittaukset noudatettuihin yhdenmukaistettuihin standardeihin;

d)

tarvittaessa muut tekniset standardit ja eritelmät, joita on noudatettu;

e)

sen henkilön tunnistetiedot ja allekirjoitus, jonka allekirjoitus sitoo tavarantoimittajaa;

f)

liitteessä IX täsmennettyjen teknisten parametrien mittausten ja laskelmien tulokset.

2.

Jos tietyn ammattikäyttöön tarkoitetun kylmä- tai pakastesäilytyskaapin mallin teknisessä asiakirja-aineistossa on tietoja, jotka on laskettu vastaavan ammattikäyttöön tarkoitetun kylmä- tai pakastesäilytyskaapin mallin perusteella, teknisiin asiakirjoihin on sisällyttävä yksityiskohtaiset tiedot tällaisista laskelmista ja tavarantoimittajien tekemistä testeistä laskelmien paikkansapitävyyden varmistamiseksi. Lisäksi on lueteltava kaikki muut vastaavat ammattikäyttöön tarkoitetun kylmä- tai pakastesäilytyskaapin mallit, joiden tiedot on määritetty samalla tavalla.

3.

Tähän tekniseen asiakirja-aineistoon sisältyvät tiedot voidaan yhdistää direktiiviin 2009/125/EY pohjautuvien toimenpiteiden mukaisesti annettuun tekniseen asiakirja-aineistoon.


LIITE VI

Tiedot, jotka on annettava, kun loppukäyttäjien ei voida olettaa näkevän esiteltävää tuotetta muuten kuin internetissä

1.

Jos loppukäyttäjien ei voida olettaa näkevän esiteltävää tuotetta muuten kuin internetissä, tiedot on esitettävä seuraavassa järjestyksessä:

a)

mallin energiatehokkuusluokka liitteen II mukaisesti;

b)

vuotuinen energiankulutus kilowattitunteina vuodessa pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun ja laskettuna liitteen IX mukaisesti;

c)

jokaisen osaston nettotilavuus;

d)

energiatehokkuusluokka liitteen IX mukaisesti.

2.

Jos annetaan muita tuoteselosteeseen sisältyviä tietoja, niiden on oltava liitteessä IV esitetyssä muodossa ja järjestyksessä.

3.

Tässä liitteessä tarkoitettujen tietojen painatuksessa tai niitä esitettäessä käytettävien kirjasinten koon ja tyypin on oltava sellaisia, että tiedot ovat helposti luettavia.


LIITE VII

Verkossa tapahtuvan myynnin, vuokraamisen tai osamaksulla ostamisen yhteydessä annettavat tiedot

1.

Tämän liitteen 2–5 kohdassa sovelletaan seuraavia määritelmiä:

a)

’näyttömekanismilla’ tarkoitetaan kaikenlaisia näyttöruutuja, mukaan lukien kosketusnäytöt, tai muuta visuaalista teknologiaa, jolla verkkosisältö esitetään kuluttajille;

b)

’kerrosteisella näyttötavalla’ tarkoitetaan visuaalista rajapintaa, jossa kuva- tai tietosarja saadaan näkyviin napsauttamalla hiiren painiketta, kohdistamalla hiiri asianomaisen kohdan päälle tai laajentamalla toista kuva- tai tietosarjaa kosketusnäytöllä;

c)

’kosketusnäytöllä’ kosketukseen reagoivaa näyttöä, kuten taulutietokoneen, laattatietokoneen tai älypuhelimen näyttöä;

d)

’vaihtoehtoisella tekstillä’ tarkoitetaan grafiikalle vaihtoehtoista tekstiä, jota käytetään tietojen esittämiseen ei-graafisessa muodossa silloin, kun näyttölaite ei pysty toistamaan grafiikkaa, tai esteettömyyden apuna esim. syötteenä äänisynteesilaitteille.

2.

Tavarantoimittajien tämän asetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti saataville asettaman asianmukaisen merkin on oltava näkyvillä näyttömekanismissa tuotteen hinnan läheisyydessä 3 artiklan 2 kohdassa ilmoitettujen määräaikojen mukaisesti. Merkin koon on oltava sellainen, että merkki on selkeästi nähtävissä ja luettavissa ja oikeassa suhteessa liitteessä III olevassa 3 kohdassa täsmennettyyn kokoon nähden. Merkki voidaan esittää kerrosteisella näyttötavalla, jolloin merkkiin johtavan kuvan on oltava tämän liitteen 3 kohdassa vahvistettujen eritelmien mukainen. Jos käytetään kerrosteista näyttötapaa, merkin on tultava esiin, kun ensimmäistä kertaa napsautetaan hiirellä kuvaa, hiiri viedään kuvan päälle tai kuvaa laajennetaan kosketusnäytöllä.

3.

Kun kyseessä on kerrosteinen näyttötapa, merkkiin johtavan kuvan on

a)

oltava nuolen muotoinen ja vastattava väriltään merkissä mainittavan tuotteen energiatehokkuusluokkaa;

b)

mainittava tuotteen energiatehokkuusluokka valkoisella samalla kirjasinkoolla kuin hinta; ja

c)

oltava muodoltaan jompikumpi seuraavista:

Image

4.

Kerrosteisessa näyttötavassa merkin esittämisen vaiheiden on oltava seuraavat:

a)

tämän liitteen 3 kohdassa tarkoitetun kuvan on oltava näkyvillä näyttömekanismissa tuotteen hinnan läheisyydessä;

b)

kuvan on oltava linkitetty merkkiin;

c)

merkin on tultava näkyville, kun hiirtä napsautetaan kuvan päällä, hiiri viedään kuvan päälle tai kuvaa laajennetaan kosketusnäytöllä;

d)

merkin on tultava näkyville ponnahdusikkunana, uutena välilehtenä, uutena sivuna tai upotettuna näkymänä;

e)

merkkiä on voitava suurentaa kosketusnäytöllä koskettamalla tapahtuvaan suurentamiseen käytettävillä laitteen tavanomaisilla toiminnoilla;

f)

merkki poistuu näkyvistä suljettaessa se asianomaisesta kohdasta tai muulla vakiomuotoisella sulkemisjärjestelmällä;

g)

jos merkkiä ei pystytä näyttämään, grafiikan vaihtoehtona esitettävässä tekstissä on mainittava tuotteen energiatehokkuusluokka samalla kirjasinkoolla kuin hinta.

5.

Tavarantoimittajien 3 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesti saataville asettaman asianmukaisen tuoteselosteen on oltava näkyvillä näyttömekanismissa tuotteen hinnan läheisyydessä. Tuoteselosteen on oltava kooltaan sellainen, että seloste on selkeästi nähtävissä ja luettavissa. Tuoteseloste voidaan esittää kerrosteisella näyttötavalla, jolloin tuoteselosteeseen johtavassa linkissä on mainittava selkeästi ja helposti luettavasti ”Tuoteseloste”. Jos käytetään kerrosteista näyttötapaa, tuoteselosteen on tultava esiin, kun ensimmäistä kertaa napsautetaan hiirellä linkkiä, hiiri viedään linkin päälle tai linkin päällä tehdään laajennusliike kosketusnäytöllä.


LIITE VIII

Ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien energiatehokkuusindeksin laskemismenetelmä

Ammattikäyttöön tarkoitetun kylmä- tai pakastesäilytyskaapin mallin energiatehokkuusindeksin (EEI) laskemiseksi kylmälaitteen vuotuista energiankulutusta verrataan sen vuotuiseen energian vakiokulutukseen.

EEI lasketaan seuraavasti:

EEI = (AEC/SAEC) × 100

jossa:

AEC = E24h × af × 365

AEC

=

kylmälaitteen vuotuinen energiankulutus kilowattitunteina vuodessa

E24h

=

kylmälaitteen energiankulutus 24 tunnissa

af

=

ainoastaan puoliammattimallin kaappeihin liitteessä IX olevan 2 kohdan mukaisesti sovellettava korjauskerroin,

SAEC = M × Vn + N

SAEC

=

vuotuinen energian vakiokulutus kilowattitunteina vuodessa

Vn

=

kylmälaitteen nettotilavuus, joka on kylmä- tai pakastesäilytyskaapin kaikkien osastojen nettotilavuuksien summa, ilmaistuna litroina.

M ja N esitetään taulukossa 2.

Taulukko 2

M- ja N -kerrointen arvot

Luokka

M:n arvo

N:n arvo

Pystykaappi Kylmä

1,643

609

Pystykaappi Pakaste

4,928

1 472

Kylmävetolaatikosto Kylmä

2,555

1 790

Kylmävetolaatikosto Pakaste

5,840

2 380


LIITE IX

Mittaukset ja laskelmat

1.

Tässä asetuksessa säädettyjen vaatimusten noudattamiseksi ja niiden noudattamisen varmentamiseksi tarvittavissa mittauksissa ja laskelmissa on käytettävä yhdenmukaistettuja standardeja, joiden viitenumerot on julkaistu tätä tarkoitusta varten Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai muita luotettavia, tarkkoja ja toistettavissa olevia menetelmiä, joissa otetaan huomioon yleisesti parhaana pidetyt menetelmät. Niiden on vastattava tässä liitteessä vahvistettuja teknisiä määritelmiä, edellytyksiä, yhtälöitä ja parametreja.

2.

Ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien vuotuisen energiankulutuksen ja energiatehokkuusindeksin arvojen määrittämiseksi mittaukset on suoritettava seuraavissa olosuhteissa:

Testipakkausten lämpötilan on oltava – 1 °C – + 5 °C kylmäkaappien ja alle – 15 °C pakastekaappien osalta.

Ympäristölämpötilan on vastattava testausolosuhdeluokkaa 4, taulukon 3 mukaisesti, lukuun ottamatta puoliammattimallin kaappeja, jotka testataan testausolosuhdeluokkaa 3 vastaavissa olosuhteissa. Puoliammattimallin kaapeilla saatuihin testaustuloksiin on sovellettava seuraavia korjauskertoimia: 1,2 puoliammattimallin kaappeihin kylmäsäilytyslämpötilassa ja 1,1 puoliammattimallin kaappeihin pakastesäilytyslämpötilassa.

Ammattikäyttöön tarkoitetut kylmä- ja pakastesäilytyskaapit on testattava:

kylmäsäilytyslämpötilassa, kun kyseessä on yhdistelmäkaappi, joka sisältää vähintään yhden yksinomaan kylmäsäilytyslämpötilaan tarkoitetun osaston;

kylmäsäilytyslämpötilassa, kun kyseessä on ammattikäyttöön tarkoitettu kylmäsäilytyskaappi, joka sisältää vähintään yhden yksinomaan kylmäsäilytyslämpötilaan tarkoitetun osaston;

pakastesäilytyslämpötilassa kaikissa muissa tapauksissa.

3.

Testausolosuhdeluokkien 3, 4 ja 5 olosuhteet esitetään taulukossa 3.

Taulukko 3

Testausolosuhdeluokkien 3, 4 ja 5 olosuhteet

Testihuoneen testausolosuhdeluokka

Kuivalämpötila, °C

Suhteellinen kosteus, %

Kastepiste, °C

Vesihöyryn massa kuivassa ilmassa, g/kg

3

25

60

16,7

12,0

4

30

55

20,0

14,8

5

40

40

23,9

18,8


LIITE X

Tarkastusmenettely markkinavalvontaa varten

Tämän asetuksen 3 ja 4 artiklassa asetettujen vaatimusten noudattamisen arvioimiseksi jäsenvaltioiden viranomaisten on noudatettava seuraavaa tarkastusmenettelyä:

1)

Jäsenvaltion viranomaisten on testattava yksi laite mallia kohden.

2)

Mallin on katsottava olevan sovellettavien vaatimusten mukainen, jos:

a)

mitattu arvo on enintään 3 prosenttia pienempi kuin nimellisarvo;

b)

mitattu energiankulutuksen arvo on enintään 10 prosenttia suurempi kuin nimellisarvo (E24h).

3)

Jos 2 kohdassa tarkoitettuja tuloksia ei saavuteta, jäsenvaltion viranomaisten on testattava vielä kolme satunnaisesti valittua saman mallin laitetta. Vaihtoehtoisesti kolme lisäksi valittua laitetta voivat olla yhtä tai useampaa erilaista mallia, jotka on lueteltu vastaavaksi tuotteeksi teknisessä asiakirja-aineistossa.

4)

Mallin on katsottava olevan sovellettavien vaatimusten mukainen, jos:

a)

kyseisten kolmen yksikön mitatun tilavuuden keskiarvo on enintään 3 prosenttia pienempi kuin nimellisarvo;

b)

kyseisten kolmen yksikön mitatun energiankulutuksen keskiarvo on enintään 10 prosenttia suurempi kuin nimellisarvo (E24h).

5)

Jos 4 kohdassa tarkoitettuja tuloksia ei saavuteta, on katsottava, että kyseinen malli ja kaikki vastaavat ammattikäyttöön tarkoitetun kylmä- tai pakastesäilytyskaapin mallit eivät ole tämän asetuksen mukaisia. Jäsenvaltion viranomaisten on toimitettava testitulokset ja muut asiaa koskevat tiedot muiden jäsenvaltioiden viranomaisille ja komissiolle kuukauden kuluessa mallin vaatimustenvastaisuutta koskevan päätöksen tekemisestä.

Jäsenvaltioiden viranomaisten on käytettävä liitteissä VIII ja IX vahvistettuja mittaus- ja laskentamenetelmiä.

Tässä liitteessä vahvistettuja sallittuja poikkeamia sovelletaan ainoastaan jäsenvaltioiden viranomaisten suorittamaan mitattujen parametrien tarkastukseen, ja ne edustavat tarkastustestien mittaustulosten sallittua vaihtelua. Tavarantoimittaja ei saa käyttää niitä teknisessä asiakirja-aineistossa annettavien arvojen määrittämisessä tai näiden arvojen tulkinnassa saavuttaakseen paremman merkintäluokituksen tai ilmoittaakseen paremman suorituskyvyn jollain muulla tavoin.