20.2.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 48/1


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/227,

annettu 9 päivänä tammikuuta 2015,

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 mukaisista laitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvää raportointia koskevista teknisistä täytäntöönpanostandardeista annetun täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 680/2014 muuttamisesta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 26 päivänä kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 (1) ja erityisesti sen 99 artiklan 5 kohdan neljännen alakohdan ja 6 kohdan neljännen alakohdan, 101 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan ja 394 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) N:o 680/2014 (2) vahvistetaan vaatimukset, joiden mukaisesti laitosten on ilmoitettava tiedot siitä, miten ne noudattavat asetusta (EU) N:o 575/2013.

(2)

Täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 680/2014 mukainen johdonmukaisten, tarkkojen ja vertailukelpoisten tietojen ilmoittaminen luottotappiovarauksista ja lainanhoitojoustotoimenpiteistä on tekijä, joka vaikuttaa olennaisesti kattavan käsityksen saamiseen laitosten riskiprofiileista ja niiden rahoitusalalle aiheuttamasta järjestelmäriskistä. Koska koko unionissa on epävarmuutta omaisuuserien laadusta, laitoksia olisi vaadittava ilmoittamaan tiedot lainanhoitojoustotoimistaan ja järjestämättömistä saamisistaan, jotta Euroopan pankkiviranomainen (EPV) ja toimivaltaiset viranomaiset saisivat kattavan käsityksen laitosten toiminnan riskiprofiilista ja Euroopan järjestelmäriskikomitea (EJRK) voisi hoitaa makrotason valvontaan liittyvät tehtävänsä.

(3)

Lainanhoitojoustotoimet ja järjestämättömät saamiset kuuluvat voimassa olevien kirjanpitovaatimusten piiriin, jotka koskevat tietojen antamista lainoista ja vieraan pääoman ehtoisiin arvopapereihin liittyvistä vastuista ja niiden luottoluokituksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1606/2002 (3) ja neuvoston direktiivin 86/635/ETY (4) mukaisesti. Käsitteistä ”lainahoitojousto” ja ”järjestämättömät saamiset” ei ole kuitenkaan olemassa kattavia, yhdenmukaistettuja määritelmiä, eikä myöskään ole olemassa erityisiä ja yksityiskohtaisia valvontatietojen raportointivaatimuksia.

(4)

Sen vuoksi olisi vahvistettava teknisillä standardeilla erityiset lainanhoitojouston ja järjestämättömien saamisten määritelmät sekä raportointilomakkeet, jotta EPV, toimivaltaiset viranomaiset ja EJRK voisivat tukeutua omaisuuserien laadun käsitteisiin, joita olisi yhdenmukaistettu nykyisiä käsitteitä pidemmälle. Tällä tavoin minimoitaisiin erot, jotka johtuvat erilaisista lainanhoitojouston käsitteistä, sekä erot, joita esiintyy maksukyvyttömyyden ja arvonalentumisen määritelmien soveltamisessa unionissa, minkä ansiosta ilmoitettavista tiedoista saataisiin entistä vertailukelpoisempia. Järjestämättömän saamisen määritelmän olisi tältä osin toimittava omaisuuserien laadun yhdenmukaistettuna indeksinä, luokitteluvälineenä, eikä maksukyvyttömyyden ja arvonalentumisen nykyisten määritelmien korvikkeena.

(5)

Jotta laitokset ja toimivaltaiset viranomaiset saisivat riittävästi aikaa panna täytäntöön tässä asetuksessa vahvistetut lainanhoitojoustotoimia ja järjestämättömiä saamisia koskevat vaatimukset tavalla, joka tuottaa laadukkaita tietoja, kyseisiin raportointivaatimuksiin olisi sovellettava siirrettyä ilmoituspäivämäärää.

(6)

Sen varmistamiseksi, että täytäntöönpanoasetuksessa (EU) N:o 680/2014 vahvistettuja vaatimuksia sovelletaan asianmukaisesti, laitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvässä raportoinnissa käytettäviä lomakkeita, ohjeita ja määritelmiä olisi tarkennettava entisestään. Tästä syystä on oikeudellisen selkeyden vuoksi aiheellista korvata useita liitteissä I, III ja IV olevia lomakkeita sekä muuttaa joitakin liitteissä II, V, VII ja IX vahvistettuja ohjeita. Tämä asetus perustuu teknisten täytäntöönpanostandardien luonnoksiin, jotka EPV on toimittanut komissiolle.

(7)

EPV on järjestänyt avoimia julkisia kuulemisia niistä lainanhoitojoustotoimia ja järjestämättömiä saamisia koskevien teknisten standardien luonnoksista, joihin tämä asetus perustuu, analysoinut niihin mahdollisesti liittyviä kustannuksia ja hyötyjä sekä pyytänyt lausunnon Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1093/2010 (5) 37 artiklan mukaisesti perustetulta pankkialan osallisryhmältä.

(8)

Koska muut täytäntöönpanoasetukseen (EU) N:o 680/2014 tarvittavat muutokset eivät muuta merkittävästi sen sisältöä, asetuksen (EU) N:o 1093/2010 15 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti EPV ei ole järjestänyt muita julkisia kuulemisia, koska se olisi ollut suhteetonta teknisten täytäntöönpanostandardien luonnosten laajuuteen ja vaikutukseen nähden.

(9)

Sen vuoksi täytäntöönpanoasetusta (EU) N:o 680/2014 olisi muutettava.

(10)

Sen varmistamiseksi, että laitokset toimittavat mahdollisimman pian valvontatiedot toimivaltaisille viranomaisille, jotta nämä saisivat kattavan kuvan kyseisistä laitoksista, tämän asetuksen olisi tultava voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutetaan täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 680/2014 seuraavasti:

1)

korvataan 5 artiklan b alakohdan 1 alakohta seuraavasti:

”1)

liitteen I lomakkeessa 14 määritellyt kaikkia arvopaperistettuja vastuita koskevat tiedot liitteessä II olevan II osan 3.9 kohdassa annettujen ohjeiden mukaisesti.

Laitokset vapautetaan kyseisten arvopaperistamistietojen toimittamisesta, jos ne kuuluvat ryhmään samassa maassa, jossa niihin sovelletaan omien varojen vaatimusta;”;

2)

lisätään 18 artiklaan kohta seuraavasti:

”Liitteessä III oleviin lomakkeisiin 18 ja 19 liittyvä ensimmäinen ilmoituspäivämäärä on 31 päivä joulukuuta 2014, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2 artiklan soveltamista. Liitteessä III olevien lomakkeiden 6, 9.1, 20.4, 20.5 ja 20.7 rivit ja sarakkeet, joissa viitataan lainanhoitojoustosaamisiin ja järjestämättömiin saamisiin, on täytettävä ilmoituspäivämäärään 31 päivä joulukuuta 2014 mennessä.”;

3)

korvataan liitteet I–V tämän asetuksen liitteessä I olevalla tekstillä;

4)

korvataan liite VII tämän asetuksen liitteessä II olevalla tekstillä;

5)

korvataan liite IX tämän asetuksen liitteessä III olevalla tekstillä.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 9 päivänä tammikuuta 2015.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Jean-Claude JUNCKER


(1)  EUVL L 176, 27.6.2013, s. 1.

(2)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 680/2014, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 mukaisista laitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvää raportointia koskevista teknisistä täytäntöönpanostandardeista (EUVL L 191, 28.6.2014, s. 1).

(3)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1606/2002, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2002, kansainvälisten tilinpäätösstandardien soveltamisesta (EYVL L 243, 11.9.2002, s. 1).

(4)  Neuvoston direktiivi 86/635/ETY, annettu 8 päivänä joulukuuta 1986, pankkien ja muiden rahoituslaitosten tilinpäätöksestä ja konsolidoidusta tilinpäätöksestä (EYVL L 372, 31.12.1986, s. 1).

(5)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1093/2010, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/78/EY kumoamisesta (EUVL L 331, 15.12.2010, s. 12).


LIITE I

LIITE I

OMISTA VAROISTA JA OMIEN VAROJEN VAATIMUKSISTA ANNETTAVAT ILMOITUKSET

COREP-RAPORTOINTILOMAKKEET

Lomakkeen numero

Lomakkeen koodi

Lomakkeen/lomakeryhmän nimi

Lyhytnimi

 

 

VAKAVARAISUUS

CA

1

C 01.00

OMAT VARAT

CA1

2

C 02.00

OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

CA2

3

C 03.00

VAKAVARAISUUSSUHTEET

CA3

4

C 04.00

LISÄTIETOERÄT

CA4

 

 

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

CA5

5.1

C 05.01

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

CA5.1

5.2

C 05.02

MÄÄRÄAJAKSI VAPAUTETUT INSTRUMENTIT: VALTIONTUKEA SISÄLTÄMÄTTÖMÄT INSTRUMENTIT

CA5.2

 

 

RYHMÄN VAKAVARAISUUS

GS

6.1

C 06.01

RYHMÄN VAKAVARAISUUS: LIITTYNEITÄ LAITOKSIA KOSKEVAT TIEDOT - YHTEENSÄ

GS Total

6.2

C 06.02

RYHMÄN VAKAVARAISUUS: LIITTYNEITÄ LAITOKSIA KOSKEVAT TIEDOT

GS

 

 

LUOTTORISKI

CR

7

C 07.00

LUOTTO- JA VASTAPUOLIRISKIT SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKIT: STANDARDIMENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET

CR SA

 

 

LUOTTO- JA VASTAPUOLIRISKI SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI: IRB-MENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET

CR IRB

8.1

C 08.01

LUOTTO- JA VASTAPUOLIRISKI SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI: IRB-MENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET

CR IRB 1

8.2

C 08.02

LUOTTO- JA VASTAPUOLIRISKI SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI: IRB-MENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET (jaoteltuina vastapuoliluokkien tai -ryhmien mukaan)

CR IRB 2

 

 

MAANTIETEELLINEN JAKAUTUMINEN

CR GB

9.1

C 09.01

Taulukko 9.1 – Vastuiden maantieteellinen jakautuminen vastapuolen asuinpaikan mukaan (standardimenetelmän mukaiset vastuut)

CR GB 1

9.2

C 09.02

Taulukko 9.2 – Vastuiden maantieteellinen jakautuminen vastapuolen asuinpaikan mukaan (IRB-menetelmän mukaiset vastuut)

CR GB 2

9.3

C 09.03

Taulukko 9.3 – Merkityksellisten luottovastuiden luottoriskiin liittyvät yhteenlasketut omien varojen vaatimukset jaoteltuina maittain

CR GB 3

 

 

LUOTTORISKI: OMAN PÄÄOMAN EHTOISET SIJOITUKSET – IRB-MENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET

CR EQU IRB

10.1

C 10.01

LUOTTORISKI: OMAN PÄÄOMAN EHTOISET SIJOITUKSET – IRB-MENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET

CR EQU IRB 1

10.2

C 10.02

LUOTTORISKI: OMAN PÄÄOMAN EHTOISET SIJOITUKSET – IRB-MENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET. PD/LGD-MENETELMÄN MUKAISET VASTUUT JAOTELTUINA VASTAPUOLILUOKKIEN MUKAAN:

CR EQU IRB 2

11

C 11.00

SELVITYS-/TOIMITUSRISKI

CR SETT

12

C 12.00

LUOTTORISKI: ARVOPAPERISTAMISET – STANDARDIMENETELMÄN MUKAISET OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

CR SEC SA

13

C 13.00

LUOTTORISKI: ARVOPAPERISTAMISET – IRB-MENETELMÄN MUKAISET OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

CR SEC IRB

14

C 14.00

ARVOPAPERISTAMISIA KOSKEVAT TARKEMMAT TIEDOT

CR SEC Details

 

 

OPERATIIVINEN RISKI

OPR

16

C 16.00

OPERATIIVINEN RISKI

OPR

17

C 17.00

OPERATIIVINEN RISKI: EDELLISVUOTTA KOSKEVAT BRUTTOMÄÄRÄISET TAPPIOT JAOTELTUINA LIIKETOIMINTA-ALUEIDEN JA TAPPIOTYYPPIEN MUKAAN

OPR Details

 

 

MARKKINARISKI

MKR

18

C 18.00

MARKKINARISKI: KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVIEN VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISTEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN POSITIORISKEIHIN SOVELLETTAVA STANDARDIMENETELMÄ

MKR SA TDI

19

C 19.00

MARKKINARISKI: ARVOPAPERISTAMISIIN LIITTYVÄÄN ERITYISRISKIIN SOVELLETTAVA STANDARDIMENETELMÄ

MKR SA SEC

20

C 20.00

MARKKINARISKI: KORRELAATIOKAUPANKÄYNTISALKKUUN LIITTYVÄÄN ERITYISRISKIIN SOVELLETTAVA STANDARDIMENETELMÄ

MKR SA CTP

21

C 21.00

MARKKINARISKI: OSAKKEISIIN LIITTYVÄÄN POSITIORISKIIN SOVELLETTAVA STANDARDIMENETELMÄ

MKR SA EQU

22

C 22.00

MARKKINARISKI: VALUUTTAKURSSIRISKEIHIN SOVELLETTAVAT STANDARDIMENETELMÄT

MKR SA FX

23

C 23.00

MARKKINARISKI: HYÖDYKKEISIIN SOVELLETTAVAT STANDARDIMENETELMÄTI

MKR SA COM

24

C 24.00

MARKKINARISKIN SISÄISET MALLIT

MKR IM

25

C 25.00

VASTUUN ARVONOIKAISURISKI

CVA


C 01.00 – OMAT VARAT (CA1)

Rivi

Tunniste

Erä

Määrä

010

1

OMAT VARAT

 

015

1.1

ENSISIJAINEN PÄÄOMA (T1)

 

020

1.1.1

YDINPÄÄOMA (CET1)

 

030

1.1.1.1

Ydinpääomaksi (CET1) hyväksyttävät pääomainstrumentit

 

040

1.1.1.1.1

Maksetut pääomainstrumentit

 

050

1.1.1.1.2*

Lisätietoerä: ei-hyväksyttävät pääomainstrumentit

 

060

1.1.1.1.3

Ylikurssirahastot

 

070

1.1.1.1.4

(-) Omat ydinpääoman (CET1) instrumentit

 

080

1.1.1.1.4.1

(-) Suorat ydinpääoman (CET1) instrumenttien omistusosuudet

 

090

1.1.1.1.4.2

(-) Välilliset ydinpääoman (CET1) instrumenttien omistusosuudet

 

091

1.1.1.1.4.3

(-) Synteettiset ydinpääoman (CET1) instrumenttien omistusosuudet

 

092

1.1.1.1.5

(-) Tosiasialliset tai ehdolliset velvoitteet ostaa omat ydinpääoman (CET1) instrumentit

 

130

1.1.1.2

Kertyneet voittovarat

 

140

1.1.1.2.1

Edellisvuosien kertyneet voittovarat

 

150

1.1.1.2.2

Hyväksyttävät voitot tai tappiot

 

160

1.1.1.2.2.1

Emoyrityksen omistajille osoitettava voitto tai tappio

 

170

1.1.1.2.2.2

(-) Ei-hyväksyttävä osuus kesken tilikauden tai tilikauden päätteeksi kertyneistä voitoista

 

180

1.1.1.3

Kertyneet muun laajan tuloksen erät

 

200

1.1.1.4

Muut rahastot

 

210

1.1.1.5

Yleisten pankkiriskien rahastot

 

220

1.1.1.6

Määräajaksi vapautetuista ydinpääoman (CET1) instrumenteista aiheutuvat siirtymävaiheen mukautukset

 

230

1.1.1.7

Ydinpääomaan (CET1) sisällytetyt vähemmistöosuudet

 

240

1.1.1.8

Muista vähemmistöosuuksista aiheutuvat siirtymävaiheen mukautukset

 

250

1.1.1.9

Omiin varoihin sovellettavista suodattimista aiheutuvat ydinpääoman (CET1) mukautukset

 

260

1.1.1.9.1

(-) Arvopaperistetuista omaisuuseristä aiheutuvat oman pääoman lisäykset

 

270

1.1.1.9.2

Rahavirran suojaus

 

280

1.1.1.9.3

Käypään arvoon arvostettuihin velkoihin liittyviä omia luottoriskejä koskevista muutoksista aiheutuvat kumulatiiviset voitot ja tappiot

 

285

1.1.1.9.4

Käypään arvoon arvostetut voitot ja tappiot, jotka aiheutuvat johdannaisvelkoihin liittyvästä laitoksen omasta luottoriskistä

 

290

1.1.1.9.5

(-) Varovaista arvostamista koskevista vaatimuksista aiheutuvat arvonoikaisut

 

300

1.1.1.10

(-) Liikearvo

 

310

1.1.1.10.1

(-) Aineettomiin hyödykkeisiin laskettava liikearvo

 

320

1.1.1.10.2

(-) Merkittävien sijoitusten arvostukseen sisältyvä liikearvo

 

330

1.1.1.10.3

Liikearvoon liittyvät laskennalliset verovelat

 

340

1.1.1.11

(-) Muut aineettomat hyödykkeet

 

350

1.1.1.11.1

(-) Muut aineettomat hyödykkeet ennen laskennallisten verovelkojen vähentämistä

 

360

1.1.1.11.2

Muihin aineettomiin hyödykkeisiin liittyvät laskennalliset verovelat

 

370

1.1.1.12

(-) Tulevista veronalaisista voitoista riippuvat laskennalliset verosaamiset, jotka eivät synny väliaikaisten erojen seurauksena ja joista on vähennetty niihin liittyvät verovelat

 

380

1.1.1.13

(-) Odotettuihin tappioihin käytettäviin luottoriskin oikaisuihin liittyvä alijäämä (IRB)

 

390

1.1.1.14

(-) Etuuspohjaisen eläkerahaston varat

 

400

1.1.1.14.1

(-) Etuuspohjaisen eläkerahaston varat

 

410

1.1.1.14.2

Etuuspohjaisen eläkerahaston varoihin liittyvät laskennalliset verovelat

 

420

1.1.1.14.3

Etuuspohjaisen eläkerahaston varat, joihin on laitokselle myönnetty oikeus käyttää rajoituksettomasti

 

430

1.1.1.15

(-) Ydinpääoman (CET1) keskinäiset ristiinomistukset

 

440

1.1.1.16

(-) Erät, jotka on vähennettävä ensisijaisen lisäpääoman (AT1) eristä ja jotka ylittävät laitoksen ensisijaisen lisäpääoman (AT1)

 

450

1.1.1.17

(-) Finanssialan ulkopuoliset huomattavat omistusosuudet, joihin voidaan vaihtoehtoisesti soveltaa 1 250 prosentin riskipainoa

 

460

1.1.1.18

(-) Arvopaperistamispositiot, joihin voidaan vaihtoehtoisesti soveltaa 1 250 prosentin riskipainoa

 

470

1.1.1.19

(-) Luottokaupan selvitysriski, johon voidaan vaihtoehtoisesti soveltaa 1 250 prosentin riskipainoa

 

471

1.1.1.20

(-) Positiot korissa, jolle laitos ei voi määrittää riskipainoa IRB-menetelmällä ja joihin voidaan vaihtoehtoisesti soveltaa 1 250 prosentin riskipainoa

 

472

1.1.1.21

(-) Oman pääoman ehtoiset sijoitukset sisäisen mallin menetelmää käyttäen, joihin voidaan vaihtoehtoisesti soveltaa 1 250 prosentin riskipainoa

 

480

1.1.1.22

(-) Finanssialan yhteisöjen ydinpääoman (CET1) instrumentit, kun laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta näissä yhteisöissä

 

490

1.1.1.23

(-) Vähennyskelpoiset tulevista veronalaisista voitoista riippuvat ja väliaikaisten erojen seurauksena syntyvät laskennalliset verosaamiset

 

500

1.1.1.24

(-) Finanssialan yhteisöjen ydinpääoman (CET1) instrumentit, kun laitoksella on merkittävä sijoitus näissä yhteisöissä

 

510

1.1.1.25

(-) 17,65 prosentin kynnysarvon ylittävä määrä

 

520

1.1.1.26

Muut ydinpääomaa (CET1) koskevat siirtymävaiheen mukautukset

 

524

1.1.1.27

(-) Vakavaraisuusasetuksen 3 artiklan nojalla tehtävät muut ydinpääoman (CET1) vähennykset

 

529

1.1.1.28

Muut ydinpääoman (CET1) osatekijät tai vähennykset

 

530

1.1.2

ENSISIJAINEN LISÄPÄÄOMA (AT1)

 

540

1.1.2.1

Ensisijaiseksi lisäpääomaksi (AT1) hyväksyttävät pääomainstrumentit

 

550

1.1.2.1.1

Maksetut pääomainstrumentit

 

560

1.1.2.1.2*

Lisätietoerä: ei-hyväksyttävät pääomainstrumentit

 

570

1.1.2.1.3

Ylikurssirahastot

 

580

1.1.2.1.4

(-) Omat ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit

 

590

1.1.2.1.4.1

(-) Suorat ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumenttien omistusosuudet

 

620

1.1.2.1.4.2

(-) Välilliset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumenttien omistusosuudet

 

621

1.1.2.1.4.3

(-) Synteettiset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumenttien omistusosuudet

 

622

1.1.2.1.5

(-) Tosiasialliset tai ehdolliset velvoitteet ostaa omat ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit

 

660

1.1.2.2

Määräajaksi vapautetuista ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumenteista aiheutuvat siirtymävaiheen mukautukset

 

670

1.1.2.3

Ensisijaiseen lisäpääomaan (AT1) sisällytetyt tytäryritysten liikkeeseen laskemat instrumentit

 

680

1.1.2.4

Ensisijaiseen lisäpääomaan (AT1) sisällytetyistä tytäryritysten liikkeeseen laskemista instrumenteista aiheutuvat siirtymävaiheen mukautukset

 

690

1.1.2.5

(-) Ensisijaisen lisäpääoman (AT1) keskinäiset ristiinomistukset

 

700

1.1.2.6

(-) Finanssialan yhteisöjen ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit, kun laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta näissä yhteisöissä

 

710

1.1.2.7

(-) Finanssialan yhteisöjen ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit, kun laitoksella on merkittävä sijoitus näissä yhteisöissä

 

720

1.1.2.8

(-) Erät, jotka on vähennettävä toissijaisen pääoman (T2) eristä ja jotka ylittävät laitoksen toissijaisen pääoman (T2)

 

730

1.1.2.9

Muut ensisijaista lisäpääomaa (AT1) koskevat siirtymävaiheen mukautukset

 

740

1.1.2.10

Erät, jotka on vähennettävä ensisijaisen lisäpääoman (AT1) eristä ja jotka ylittävät laitoksen ensisijaisen lisäpääoman (AT1) (vähennetään ydinpääomasta (CET1))

 

744

1.1.2.11

(-) Vakavaraisuusasetuksen 3 artiklan nojalla tehtävät muut ensisijaisen lisäpääoman (AT1) vähennykset

 

748

1.1.2.12

Muut ensisijaisen lisäpääoman (AT1) osatekijät tai vähennykset

 

750

1.2

TOISSIJAINEN PÄÄOMA (T2)

 

760

1.2.1

Toissijaiseksi pääomaksi (T2) hyväksyttävät pääomainstrumentit ja etuoikeudeltaan huonommat lainat

 

770

1.2.1.1

Maksetut pääomainstrumentit ja etuoikeudeltaan huonommat lainat

 

780

1.2.1.2*

Lisätietoerä: ei-hyväksyttävät pääomainstrumentit ja etuoikeudeltaan huonommat lainat

 

790

1.2.1.3

Ylikurssirahastot

 

800

1.2.1.4

(-) Omat toissijaisen pääoman (T2) instrumentit

 

810

1.2.1.4.1

(-) Suorat toissijaisen pääoman (T2) instrumenttien omistusosuudet

 

840

1.2.1.4.2

(-) Välilliset toissijaisen pääoman (T2) instrumenttien omistusosuudet

 

841

1.2.1.4.3

(-) Synteettiset toissijaisen pääoman (T2) instrumenttien omistusosuudet

 

842

1.2.1.5

(-) Tosiasialliset tai ehdolliset velvoitteet ostaa omat toissijaisen pääoman instrumentit

 

880

1.2.2

Määräajaksi vapautetuista toissijaisen pääoman (T2) instrumenteista ja etuoikeudeltaan huonommista lainoista aiheutuvat siirtymävaiheen mukautukset

 

890

1.2.3

Toissijaiseen pääomaan (T2) sisällytetyt tytäryritysten liikkeeseen laskemat instrumentit

 

900

1.2.4

Toissijaiseen pääomaan (T2) sisällytetyistä tytäryritysten liikkeeseen laskemista instrumenteista aiheutuvat siirtymävaiheen mukautukset

 

910

1.2.5

IRB-ylijäämä, joka ylittää hyväksyttävät odotetut tappiot

 

920

1.2.6

Yleiset luottoriskioikaisut (standardimenetelmä)

 

930

1.2.7

(-) Toissijaisen pääoman (T2) keskinäiset ristiinomistukset

 

940

1.2.8

(-) Finanssialan yhteisöjen toissijaisen pääoman (T2) instrumentit, kun laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta näissä yhteisöissä

 

950

1.2.9

(-) Finanssialan yhteisöjen toissijaisen pääoman (T2) instrumentit, kun laitoksella on merkittävä sijoitus näissä yhteisöissä

 

960

1.2.10

Muut toissijaista pääomaa (T2) koskevat siirtymävaiheen mukautukset

 

970

1.2.11

Erät, jotka on vähennettävä toissijaisen pääoman (T2) eristä ja jotka ylittävät laitoksen toissijaisen pääoman (T2) (vähennetään ensisijaisesta lisäpääomasta (AT1))

 

974

1.2.12

(-) Vakavaraisuusasetuksen 3 artiklan nojalla tehtävät muut toissijaisen pääoman (T2) vähennykset

 

978

1.2.13

Muut toissijaisen pääoman (T2) osatekijät tai vähennykset

 


C 02.00 – OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET (CA2)

Rivi

Erä

Nimike

Määrä

010

1

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

 

020

1*

Josta vakavaraisuusasetuksen 95 artiklan 2 kohdassa ja 98 artiklassa tarkoitettujen sijoituspalveluyritysten osuus

 

030

1**

Josta vakavaraisuusasetuksen 96 artiklan 2 kohdassa ja 97 artiklassa tarkoitettujen sijoituspalveluyritysten osuus

 

040

1.1

LUOTTO-, VASTAPUOLI- JA LAIMENTUMISRISKIEN SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKIN RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT

 

050

1.1.1

Standardimenetelmä

 

060

1.1.1.1

Standardimenetelmän mukaiset vastuuryhmät pois lukien arvopaperistamispositiot

 

070

1.1.1.1.01

Valtiot ja keskuspankit

 

080

1.1.1.1.02

Aluehallinnot ja paikallisviranomaiset

 

090

1.1.1.1.03

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

 

100

1.1.1.1.04

Kansainväliset kehityspankit

 

110

1.1.1.1.05

Kansainväliset organisaatiot

 

120

1.1.1.1.06

Laitokset

 

130

1.1.1.1.07

Yritykset

 

140

1.1.1.1.08

Vähittäisvastuut

 

150

1.1.1.1.09

Kiinteistövakuudelliset vastuut

 

160

1.1.1.1.10

Maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut

 

170

1.1.1.1.11

Erityisen suuren riskin sisältävät erät

 

180

1.1.1.1.12

Katetut joukkolainat

 

190

1.1.1.1.13

Saamiset laitoksilta ja yrityksiltä, joista on käytettävissä lyhyen aikavälin luottoluokitus

 

200

1.1.1.1.14

Yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavat yritykset

 

210

1.1.1.1.15

Oman pääoman ehtoiset sijoitukset

 

211

1.1.1.1.16

Muut erät

 

220

1.1.1.2

Arvopaperistamispositiot (standardimenetelmä)

 

230

1.1.1.2*

Josta uudelleenarvopaperistamiset

 

240

1.1.2

Sisäisten luottoluokitusten menetelmä (IRB-menetelmä)

 

250

1.1.2.1

IRB-menetelmät, joita sovelletaan, kun omia LGD-estimaatteja tai CF-estimaatteja ei käytetä

 

260

1.1.2.1.01

Valtiot ja keskuspankit

 

270

1.1.2.1.02

Laitokset

 

280

1.1.2.1.03

Yritykset – pk-yritykset

 

290

1.1.2.1.04

Yritykset – erityisrahoitusvastuut

 

300

1.1.2.1.05

Yritykset – muut

 

310

1.1.2.2

IRB-menetelmät, joita sovelletaan, kun omia LGD-estimaatteja ja/tai CF-estimaatteja käytetään

 

320

1.1.2.2.01

Valtiot ja keskuspankit

 

330

1.1.2.2.02

Laitokset

 

340

1.1.2.2.03

Yritykset – pk-yritykset

 

350

1.1.2.2.04

Yritykset – erityisrahoitusvastuut

 

360

1.1.2.2.05

Yritykset – muut

 

370

1.1.2.2.06

Vähittäisvastuut – kiinteistövakuudelliset (pk-yritykset)

 

380

1.1.2.2.07

Vähittäisvastuut – kiinteistövakuudelliset (muut kuin pk-yritykset)

 

390

1.1.2.2.08

Vähittäisvastuut – uudistettavat vähittäisvastuut

 

400

1.1.2.2.09

Vähittäisvastuut – muut (pk-yritykset)

 

410

1.1.2.2.10

Vähittäisvastuut – muut (muut kuin pk-yritykset)

 

420

1.1.2.3

Oman pääoman ehtoiset vastuut (IRB-menetelmä)

 

430

1.1.2.4

Arvopaperistamispositiot (IRB-menetelmä)

 

440

1.1.2.4*

Josta uudelleenarvopaperistamiset

 

450

1.1.2.5

Muut luottovelvoitteisiin kuulumattomat omaisuuserät

 

460

1.1.3

Keskusvastapuolen maksukyvyttömyysrahaston osuuksiin liittyvän riskin määrä

 

490

1.2

SELVITYS-/TOIMITUSRISKIN KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

 

500

1.2.1

Kaupankäyntivaraston ulkopuolinen selvitys-/toimitusriski

 

510

1.2.2

Kaupankäyntivarastoon sisältyvä selvitys-/toimitusriski

 

520

1.3

POSITIOITA, VALUUTTAKURSSEJA JA HYÖDYKKEITÄ KOSKEVAN KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

 

530

1.1.3

Positioriskiin, valuuttakurssiriskiin ja hyödykeriskiin sovellettavien standardimenetelmien mukainen kokonaisriskin määrä (standardimenetelmä)

 

540

1.3.1.1

Kaupankäynnin kohteena olevat vieraan pääoman ehtoiset rahoitusinstrumentit (TDI)

 

550

1.3.1.2

Oman pääoman ehtoiset sijoitukset

 

560

1.3.1.3

Ulkomaanvaluutta

 

570

1.3.1.4

Hyödykkeet

 

580

1.3.2

Positioriskin, valuuttakurssiriskin ja hyödykeriskin määrä (sisäisten mallien menetelmä)

 

590

1.4

OPERATIIVISEN KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

 

600

1.4.1

Operatiivisen riskin perusmenetelmä

 

610

1.4.2

Operatiivisen riskin standardimenetelmä / vaihtoehtoinen standardimenetelmä

 

620

1.4.3

Operatiivisen riskin kehittyneet mittausmenetelmät

 

630

1.5

KIINTEISTÄ YLEISKUSTANNUKSISTA AIHEUTUVAN YLIMÄÄRÄISEN RISKIN MÄÄRÄ

 

640

1.6

VASTUUN ARVONOIKAISUUN LIITTYVÄN KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

 

650

1.6.1

Kehittynyt menetelmä

 

660

1.6.2

Standardimenetelmä

 

670

1.6.3

Alkuperäisen hankintahinnan menetelmä

 

680

1.7

KAUPANKÄYNTIVARASTOON SISÄLTYVIEN SUURTEN ASIAKASRISKIEN KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

 

690

1.8

MUIDEN RISKIEN MÄÄRÄT

 

710

1.8.2

Josta vakavaraisuusasetuksen 458 artiklan mukaisista tiukemmista vakavaraisuusvaatimuksista aiheutuvat riskit

 

720

1.8.2*

Josta suuria asiakasriskejä koskevista vaatimuksista aiheutuvat riskit

 

730

1.8.2**

Josta asuinkiinteistö- ja liikekiinteistöalalla varallisuushintakupliin kohdennettavista mukautetuista riskipainoista aiheutuvat riskit

 

740

1.8.2***

Josta rahoitusalan sisäisistä vastuista aiheutuvat riskit

 

750

1.8.3

Josta vakavaraisuusasetuksen 459 artiklan mukaisista tiukemmista vakavaraisuusvaatimuksista aiheutuvat riskit

 

760

1.8.4

Josta vakavaraisuusasetuksen 3 artiklasta aiheutuvat ylimääräiset riskit

 


C 03.00 – VAKAVARAISUUSSUHTEET JA VAKAVARAISUUSTASOT (CA3)

Rivi

Tunniste

Erä

Määrä

010

1

Ydinvakavaraisuussuhde (CET1)

 

020

2

Ydinpääoman (CET1) ylijäämä(+)/alijäämä(-)

 

030

3

Vakavaraisuussuhde ensisijaisella pääomalla (T1)

 

040

4

Ensisijaisen pääoman (T1) ylijäämä(+)/alijäämä(-)

 

050

5

Kokonaisvakavaraisuussuhde

 

060

6

Kokonaispääoman ylijäämä(+)/alijäämä(-)

 

Lisätietoerät: toisen pilarin mukautusten soveltamisesta aiheutuvat vakavaraisuussuhteet

070

7

Toisen pilarin mukautukset sisältävä ydinvakavaraisuussuhde (CET1)

 

080

8

Toisen pilarin mukautusten soveltamisesta aiheutuva tavoite ydinvakavaraisuussuhteelle (CET1)

 

090

9

Toisen pilarin mukautukset sisältävä vakavaraisuussuhde ensisijaisella pääomalla (T1)

 

100

10

Toisen pilarin mukautusten soveltamisesta aiheutuva tavoite vakavaraisuussuhteelle ensisijaisella pääomalla (T1)

 

110

11

Toisen pilarin mukautukset sisältävä kokonaisvakavaraisuussuhde

 

120

12

Toisen pilarin mukautusten soveltamisesta aiheutuva tavoite kokonaisvakavaraisuussuhteelle

 


C 04.00 – LISÄTIETOERÄT (CA4)

Rivi

Tunniste

Erä

Sarake

Laskennalliset verosaamiset ja verovelat

010

010

1

Laskennalliset verosaamiset yhteensä

 

020

1.1

Tulevista veronalaisista voitoista riippumattomat laskennalliset verosaamiset

 

030

1.2

Tulevista veronalaisista voitoista riippuvat laskennalliset verosaamiset, jotka eivät synny väliaikaisten erojen seurauksena

 

040

1.3

Tulevista veronalaisista voitoista riippuvat ja väliaikaisten erojen seurauksena syntyvät laskennalliset verosaamiset

 

050

2

Laskennalliset verovelat yhteensä

 

060

2.1

Laskennalliset verovelat, joita ei voida vähentää tulevista veronalaisista voitoista riippuvista laskennallisista verosaamisista

 

070

2.2

Laskennalliset verovelat, jotka voidaan vähentää tulevista veronalaisista voitoista riippuvista laskennallisista verosaamisista

 

080

2.2.1

Vähennyskelpoiset laskennalliset verovelat, jotka liittyvät tulevista veronalaisista voitoista riippuviin laskennallisiin verosaamisiin, jotka eivät synny väliaikaisten erojen seurauksena

 

090

2.2.2

Vähennyskelpoiset laskennalliset verovelat, jotka liittyvät tulevista veronalaisista voitoista riippuviin laskennallisiin verosaamisiin, jotka syntyvät väliaikaisten erojen seurauksena

 

Luottoriskioikaisut ja odotetut tappiot

100

3

Maksukykyisistä vastuista aiheutuvia odotettuja tappioita koskevien luottoriskioikaisujen, muiden arvonoikaisujen ja muiden omien varojen vähennysten ylijäämä (+) tai alijäämä (-) (IRB-menetelmä)

 

110

3.1

Sellaisten luottoriskioikaisujen, muiden arvonoikaisujen ja muiden omien varojen vähennysten kokonaismäärä, jotka voidaan ottaa huomioon odotettujen tappioiden laskennassa

 

120

3.1.1

Yleiset luottoriskioikaisut

 

130

3.1.2

Erityiset luottoriskioikaisut

 

131

3.1.3

Muut arvonoikaisut ja muut omien varojen vähennykset

 

140

3.2

Hyväksyttävät odotetut tappiot yhteensä

 

145

4

Maksukyvyttömistä vastuista aiheutuvia odotettuja tappioita koskevien erityisten luottoriskioikaisujen ylijäämä (+) tai alijäämä (-) (IRB-menetelmä)

 

150

4.1

Erityiset luottoriskioikaisut ja positiot, joita käsitellään vastaavasti

 

155

4.2

Hyväksyttävät odotetut tappiot yhteensä

 

160

5

Riskipainotetut vastuuerät, joita sovelletaan toissijaiseksi pääomaksi (T2) hyväksyttävän varauksen ylärajan laskennassa

 

170

6

Toissijaiseksi pääomaksi (T2) hyväksyttävien varausten yhteismäärä (brutto)

 

180

7

Riskipainotetut vastuuerät, joita sovelletaan toissijaiseksi pääomaksi (T2) hyväksyttävän varauksen ylärajan laskennassa

 

Ydinpääomasta tehtävien vähennysten kynnysarvot

190

8

Kynnysarvo, jota sovelletaan ei-vähennyskelpoisiin omistusosuuksiin, kun laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta finanssialan yhteisössä

 

200

9

Ydinpääomaa (CET1) koskeva 10 prosentin kynnysarvo

 

210

10

Ydinpääomaa (CET1) koskeva 17,65 prosentin kynnysarvo

 

220

11

Finanssialan ulkopuolisiksi huomattaviksi omistusosuuksiksi katsottavat pääomaerät

 

Pääomasijoitukset sellaisiin finanssialan yhteisöihin, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

230

12

Ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, vähennettynä lyhyiden positioiden määrällä

 

240

12.1

Suorat ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

 

250

12.1.1

Suorat ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

 

260

12.1.2

(-) Edellisiin suoriin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

270

12.2

Välilliset ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

 

280

12.2.1

Välilliset ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

 

290

12.2.2

(-) Edellisiin välillisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

291

12.3

Synteettiset ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

 

292

12.3.1

Synteettiset ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

 

293

12.3.2

(-) Edellisiin synteettisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

300

13

Ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, vähennettynä lyhyiden positioiden määrällä

 

310

13.1

Suorat ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

 

320

13.1.1

Suorat ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

 

330

13.1.2

(-) Edellisiin suoriin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

340

13.2

Välilliset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

 

350

13.2.1

Välilliset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

 

360

13.2.2

(-) Edellisiin välillisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

361

13.3

Synteettiset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

 

362

13.3.1

Synteettiset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

 

363

13.3.2

(-) Edellisiin synteettisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

370

14

Toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, vähennettynä lyhyiden positioiden määrällä

 

380

14.1

Suorat toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

 

390

14.1.1

Suorat toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

 

400

14.1.2

(-) Edellisiin suoriin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

410

14.2

Välilliset toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

 

420

14.2.1

Välilliset toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

 

430

14.2.2

(-) Edellisiin välillisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

431

14.3

Synteettiset toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

 

432

14.3.1

Synteettiset toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

 

433

14.3.2

(-) Edellisiin synteettisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

Pääomasijoitukset sellaisiin finanssialan yhteisöihin, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

440

15

Ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, vähennettynä lyhyiden positioiden määrällä

 

450

15.1

Suorat ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

 

460

15.1.1

Suorat ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

 

470

15.1.2

(-) Edellisiin suoriin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

480

15.2

Välilliset ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

 

490

15.2.1

Välilliset ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

 

500

15.2.2

(-) Edellisiin välillisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

501

15.3

Synteettiset ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

 

502

15.3.1

Synteettiset ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

 

503

15.3.2

(-) Edellisiin synteettisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

510

16

Ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, vähennettynä lyhyiden positioiden määrällä

 

520

16.1

Suorat ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

 

530

16.1.1

Suorat ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

 

540

16.1.2

(-) Edellisiin suoriin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

550

16.2

Välilliset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

 

560

16.2.1

Välilliset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

 

570

16.2.2

(-) Edellisiin välillisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

571

16.3

Synteettiset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

 

572

16.3.1

Synteettiset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

 

573

16.3.2

(-) Edellisiin synteettisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

580

17

Toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, vähennettynä lyhyiden positioiden määrällä

 

590

17.1

Suorat toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

 

600

17.1.1

Suorat toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

 

610

17.1.2

(-) Edellisiin suoriin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

620

17.2

Välilliset toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

 

630

17.2.1

Välilliset toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

 

640

17.2.2

(-) Edellisiin välillisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

641

17.3

Synteettiset toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

 

642

17.3.1

Synteettiset toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

 

643

17.3.2

(-) Edellisiin synteettisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

 

Sellaisten omistusosuuksien kokonaisriskin määrä, joita ei ole vähennetty asianmukaisesta pääomaluokasta

650

18

Riskipainotetut vastuuerät, jotka koskevat sellaisia ydinpääoman (CET1) omistusosuuksia finanssialan yhteisöissä, joita ei ole vähennetty laitoksen ydinpääomasta

 

660

19

Riskipainotetut vastuuerät, jotka koskevat sellaisia ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuuksia finanssialan yhteisöissä, joita ei ole vähennetty laitoksen ensisijaisesta lisäpääomasta (AT1)

 

670

20

Riskipainotetut vastuuerät, jotka koskevat sellaisia toissijaisen pääoman (T2) omistusosuuksia finanssialan yhteisöissä, joita ei ole vähennetty laitoksen toissijaisesta pääomasta (T2)

 

Väliaikainen poikkeus omista varoista tehtävistä vähennyksistä

680

21

Hallussa olevat sellaisten finanssialan yhteisöjen, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, ydinpääoman (CET1) instrumentit, joihin sovelletaan väliaikaista poikkeusta

 

690

22

Hallussa olevat sellaisten finanssialan yhteisöjen, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, ydinpääoman (CET1) instrumentit, joihin sovelletaan väliaikaista poikkeusta

 

700

23

Hallussa olevat sellaisten finanssialan yhteisöjen, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit, joihin sovelletaan väliaikaista poikkeusta

 

710

24

Hallussa olevat sellaisten finanssialan yhteisöjen, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit, joihin sovelletaan väliaikaista poikkeusta

 

720

25

Hallussa olevat sellaisten finanssialan yhteisöjen, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, toissijaisen pääoman (T2) instrumentit, joihin sovelletaan väliaikaista poikkeusta

 

730

26

Hallussa olevat sellaisten finanssialan yhteisöjen, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, toissijaisen pääoman (T2) instrumentit, joihin sovelletaan väliaikaista poikkeusta

 

Pääomapuskurit

740

27

Yhteenlaskettu puskurivaatimus

 

750

 

Yleinen pääomapuskuri

 

760

 

Jäsenvaltiossa havaitusta makrovakausriskistä tai järjestelmäriskistä aiheutuva pääomapuskuri

 

770

 

Laitoskohtainen vastasyklinen pääomapuskuri

 

780

 

Järjestelmäriskipuskuri

 

790

 

Järjestelmän kannalta merkittävää laitosta koskeva puskuri

 

800

 

Maailmanlaajuista järjestelmän kannalta merkittävää laitosta koskeva puskuri

 

810

 

Muuta järjestelmän kannalta merkittävää laitosta koskeva puskuri

 

Toisen pilarin vaatimukset

820

28

Toisen pilarin mukautuksiin liittyvät omien varojen vaatimukset

 

Lisätiedot sijoituspalveluyritysten osalta

830

29

Perustamispääoma

 

840

30

Kiinteisiin yleiskustannuksiin perustuvat omat varat

 

Lisätiedot raportoinnin kynnysarvojen laskemiseksi

850

31

Muut kuin kotimaiset alkuperäiset vastuut

 

860

32

Alkuperäiset vastuut yhteensä

 

Basel I -lattia

870

 

Omien varojen kokonaismäärän oikaisut

 

880

 

Basel I -lattian mukaisesti kokonaan oikaistut omat varat

 

890

 

Basel I -lattian mukaiset omien varojen vaatimukset

 

900

 

Basel I -lattian mukaiset omien varojen vaatimukset – standardimenetelmän vaihtoehto

 


C 05.01 – SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET (CA5.1)

 

Ydinpääoman (CET1) oikaisut

Ensisijaisen lisäpääoman (AT1) oikaisut

Toissijaisen pääoman (T2) oikaisut

Riskipainotettuihin varoihin sisältyvät oikaisut

Lisätietoerät

Sovellettava prosenttiosuus

Hyväksyttävä määrä, kun siirtymäsäännöksiä ei sovelleta

Koodi

Tunniste

Erä

010

020

030

040

050

060

010

1

OIKAISUJEN KOKONAISMÄÄRÄ

 

 

 

 

 

 

020

1.1

MÄÄRÄAJAKSI VAPAUTETUT INSTRUMENTIT

linkki kohtaan {CA1;r220}

linkki kohtaan {CA1;r660}

linkki kohtaan {CA1;r880}

 

 

 

030

1.1.1

Määräajaksi vapautetut instrumentit: valtiontukea sisältävät instrumentit

 

 

 

 

 

 

040

1.1.1.1

Instrumentit, jotka hyväksytään omiksi varoiksi direktiivin 2006/48/EY nojalla

 

 

 

 

 

 

050

1.1.1.2

Sellaisten laitosten liikkeeseen laskemat instrumentit, jotka ovat sijoittautuneet johonkin jäsenvaltioon, johon sovelletaan talouden sopeutusohjelmaa

 

 

 

 

 

 

060

1.1.2

Valtiontukea sisältämättömät instrumentit

linkki kohtaan {CA5.2;r010;c060}

linkki kohtaan {CA5.2;r020;c060}

linkki kohtaan {CA5.2;r090;c060}

 

 

 

070

1.2

VÄHEMMISTÖOSUUDET JA VASTAAVAT OSUUDET

linkki kohtaan {CA1;r240}

linkki kohtaan {CA1;r680}

linkki kohtaan {CA1;r900}

 

 

 

080

1.2.1

Pääomainstrumentit ja -erät, joita ei hyväksytä vähemmistöosuuksiksi

 

 

 

 

 

 

090

1.2.2

Vähemmistöosuuksien sisällyttäminen konsolidoituihin omiin varoihin (siirtymävaihe)

 

 

 

 

 

 

091

1.2.3

Ehdot täyttävän ensisijaisen lisäpääoman sisällyttäminen konsolidoituihin omiin varoihin (siirtymävaihe)

 

 

 

 

 

 

092

1.2.4

Ehdot täyttävän toissijaisen pääoman sisällyttäminen konsolidoituihin omiin varoihin (siirtymävaihe)

 

 

 

 

 

 

100

1.3

MUUT SIIRTYMÄVAIHEEN MUKAUTUKSET

linkki kohtaan {CA1;r520}

linkki kohtaan {CA1;r730}

linkki kohtaan {CA1;r960}

 

 

 

110

1.3.1

Toteutumattomat voitot ja tappiot

 

 

 

 

 

 

120

1.3.1.1

Toteutumattomat voitot

 

 

 

 

 

 

130

1.3.1.2

Toteutumattomat tappiot

 

 

 

 

 

 

133

1.3.1.3.

Toteutumattomat voitot, jotka liittyvät saamisiin valtiolta ja jotka on luokiteltu EU:n hyväksymässä standardissa IAS 39 myytävissä oleviksi

 

 

 

 

 

 

136

1.3.1.4.

Toteutumattomat tappiot, jotka liittyvät saamisiin valtiolta ja jotka on luokiteltu EU:n hyväksymässä standardissa IAS 39 myytävissä oleviksi

 

 

 

 

 

 

138

1.3.1.5.

Käypään arvoon arvostetut voitot ja tappiot, jotka aiheutuvat johdannaisvelkoihin liittyvästä laitoksen omasta luottoriskistä

 

 

 

 

 

 

140

1.3.2

Vähennykset

 

 

 

 

 

 

150

1.3.2.1

Kuluvan tilikauden tappiot

 

 

 

 

 

 

160

1.3.2.2

Aineettomat hyödykkeet

 

 

 

 

 

 

170

1.3.2.3

Tulevista veronalaisista voitoista riippuvat laskennalliset verosaamiset, jotka eivät synny väliaikaisten erojen seurauksena

 

 

 

 

 

 

180

1.3.2.4

Odotettujen tappioiden varauksiin liittyvä alijäämä (IRB)

 

 

 

 

 

 

190

1.3.2.5

Etuuspohjaisen eläkerahaston varat

 

 

 

 

 

 

194

1.3.2.5*

Josta standardiin IAS 19 tehtävät muutokset (positiivinen erä)

 

 

 

 

 

 

198

1.3.2.5**

Josta standardiin IAS 19 tehtävät muutokset (negatiivinen erä)

 

 

 

 

 

 

200

1.3.2.6

Omat instrumentit

 

 

 

 

 

 

210

1.3.2.6.1

Omat ydinpääoman (CET1) instrumentit

 

 

 

 

 

 

211

1.3.2.6.1**

Josta suorat omistusosuudet

 

 

 

 

 

 

212

1.3.2.6.1*

Josta välilliset omistusosuudet

 

 

 

 

 

 

220

1.3.2.6.2

Omat ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit

 

 

 

 

 

 

221

1.3.2.6.2**

Josta suorat omistusosuudet

 

 

 

 

 

 

222

1.3.2.6.2*

Josta välilliset omistusosuudet

 

 

 

 

 

 

230

1.3.2.6.3

Omat toissijaisen pääoman (T2) instrumentit

 

 

 

 

 

 

231

1.3.2.6.3*

Josta suorat omistusosuudet

 

 

 

 

 

 

232

1.3.2.6.3**

Josta välilliset omistusosuudet

 

 

 

 

 

 

240

1.3.2.7

Keskinäiset ristiinomistukset

 

 

 

 

 

 

250

1.3.2.7.1

Ydinpääoman (CET1) keskinäiset ristiinomistukset

 

 

 

 

 

 

260

1.3.2.7.1.1

Ydinpääoman (CET1) keskinäiset ristiinomistukset sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

 

 

 

 

 

 

270

1.3.2.7.1.2

Ydinpääoman (CET1) keskinäiset ristiinomistukset sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

 

 

 

 

 

 

280

1.3.2.7.2

Ensisijaisen lisäpääoman (AT1) keskinäiset ristiinomistukset

 

 

 

 

 

 

290

1.3.2.7.2.1

Ensisijaisen lisäpääoman (AT1) keskinäiset ristiinomistukset sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

 

 

 

 

 

 

300

1.3.2.7.2.2

Ensisijaisen lisäpääoman (AT1) keskinäiset ristiinomistukset sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

 

 

 

 

 

 

310

1.3.2.7.3

Toissijaisen pääoman (T2) keskinäiset ristiinomistukset

 

 

 

 

 

 

320

1.3.2.7.3.1

Toissijaisen pääoman (T2) keskinäiset ristiinomistukset sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

 

 

 

 

 

 

330

1.3.2.7.3.2

Toissijaisen pääoman (T2) keskinäiset ristiinomistukset sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

 

 

 

 

 

 

340

1.3.2.8

Finanssialan yhteisöjen omien varojen instrumentit, kun laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta näissä yhteisöissä

 

 

 

 

 

 

350

1.3.2.8.1

Finanssialan yhteisöjen ydinpääoman (CET1) instrumentit, kun laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta näissä yhteisöissä

 

 

 

 

 

 

360

1.3.2.8.2

Finanssialan yhteisöjen ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit, kun laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta näissä yhteisöissä

 

 

 

 

 

 

370

1.3.2.8.3

Finanssialan yhteisöjen toissijaisen pääoman (T2) instrumentit, kun laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta näissä yhteisöissä

 

 

 

 

 

 

380

1.3.2.9

Tulevista veronalaisista voitoista riippuvat ja väliaikaisten erojen seurauksena syntyvät laskennalliset verosaamiset ja finanssialan yhteisöjen ydinpääoman (CET1) instrumentit, kun laitoksella on merkittävä sijoitus näissä yhteisöissä

 

 

 

 

 

 

390

1.3.2.10

Finanssialan yhteisöjen omien varojen instrumentit, kun laitoksella on merkittävä sijoitus näissä yhteisöissä

 

 

 

 

 

 

400

1.3.2.10.1

Finanssialan yhteisöjen ydinpääoman (CET1) instrumentit, kun laitoksella on merkittävä sijoitus näissä yhteisöissä

 

 

 

 

 

 

410

1.3.2.10.2

Finanssialan yhteisöjen ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit, kun laitoksella on merkittävä sijoitus näissä yhteisöissä

 

 

 

 

 

 

420

1.3.2.10.3

Finanssialan yhteisöjen toissijaisen pääoman (T2) instrumentit, kun laitoksella on merkittävä sijoitus näissä yhteisöissä

 

 

 

 

 

 

425

1.3.2.11

Poikkeukset ydinpääoman (CET1) eristä tehtävistä vakuutusyrityksissä olevien omistusosuuksien vähennyksistä

 

 

 

 

 

 

430

1.3.3

Ylimääräiset suodattimet ja vähennykset

 

 

 

 

 

 


C 05.02 – MÄÄRÄAJAKSI VAPAUTETUT INSTRUMENTIT: VALTIONTUKEA SISÄLTÄMÄTTÖMÄT INSTRUMENTIT (CA5.2)

CA 5.2 Määräajaksi vapautetut instrumentit: valtiontukea sisältämättömät instrumentit

Instrumenttien ja niihin liittyvien ylikurssirahastojen määrä

Rajan laskentaperuste

Sovellettava prosenttiosuus

Raja

(-) Määrä, joka ylittää määräaikaiselle vapauttamiselle asetetut rajoitukset

Määräajaksi vapautetut instrumentit yhteensä

Koodi

Tunniste

Erä

010

020

030

040

050

060

010

1

Direktiivin 2006/48/EY 57 artiklan a kohdan ehdot täyttävät instrumentit

 

 

 

 

 

linkki kohtaan {CA5.1;r060;c010)

020

2

Direktiivin 2006/48/EY 57 artiklan ca kohdan ja 154 artiklan 8 ja 9 kohdan ehdot täyttävät instrumentit vakavaraisuusasetuksen 489 artiklassa määritettyyn rajaan asti

 

 

 

 

 

linkki kohtaan {CA5.1;r060;c020)

030

2.1

Kaikki instrumentit, jotka eivät sisällä osto-optiota tai lunastamiskannustinta

 

 

 

 

 

 

040

2.2

Osto-option ja lunastamiskannustimen sisältävät määräajaksi vapautetut instrumentit

 

 

 

 

 

 

050

2.2.1

Instrumentit, joiden osto-optiota on ollut mahdollista käyttää raportointipäivän jälkeen ja jotka täyttävät vakavaraisuusasetuksen 49 artiklan edellytykset efektiivisen maturiteettipäivän jälkeen

 

 

 

 

 

 

060

2.2.2

Instrumentit, joiden osto-optiota on ollut mahdollista käyttää raportointipäivän jälkeen ja jotka eivät täytä vakavaraisuusasetuksen 49 artiklan edellytyksiä efektiivisen maturiteettipäivän jälkeen

 

 

 

 

 

 

070

2.2.3

Instrumentit, joiden osto-optiota on ollut mahdollista käyttää 20 päivänä heinäkuuta 2011 tai ennen sitä ja jotka eivät täytä vakavaraisuusasetuksen 49 artiklan edellytyksiä efektiivisen maturiteettipäivän jälkeen

 

 

 

 

 

 

080

2.3

Määräajaksi vapautettuja ydinpääoman (CET1) instrumentteja koskeviin rajoihin liittyvä ylijäämä

 

 

 

 

 

 

090

3

Direktiivin 2006/48/EY 57 artiklan e, f, g tai h alakohdan ehdot täyttävät erät vakavaraisuusasetuksen 490 artiklassa määritettyyn rajaan asti

 

 

 

 

 

linkki kohtaan {CA5.1;r060;c030)

100

3.1

Lunastamiskannustinta sisältämättömät erät yhteensä

 

 

 

 

 

 

110

3.2

Lunastamiskannustimen sisältävät määräajaksi vapautetut erät

 

 

 

 

 

 

120

3.2.1

Erät, joiden osto-optiota on ollut mahdollista käyttää raportointipäivän jälkeen ja jotka täyttävät vakavaraisuusasetuksen 63 artiklan edellytykset efektiivisen maturiteettipäivän jälkeen

 

 

 

 

 

 

130

3.2.2

Erät, joiden osto-optiota on ollut mahdollista käyttää raportointipäivän jälkeen ja jotka eivät täytä vakavaraisuusasetuksen 63 artiklan edellytyksiä efektiivisen maturiteettipäivän jälkeen

 

 

 

 

 

 

140

3.2.3

Erät, joiden osto-optiota on ollut mahdollista käyttää 20 päivänä heinäkuuta 2011 tai ennen sitä ja jotka eivät täytä vakavaraisuusasetuksen 63 artiklan edellytyksiä efektiivisen maturiteettipäivän jälkeen

 

 

 

 

 

 

150

3.3

Määräajaksi vapautettuja ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentteja koskeviin rajoihin liittyvä ylijäämä

 

 

 

 

 

 


C 06.01 – RYHMÄN VAKAVARAISUUS: LIITTYNEITÄ LAITOKSIA KOSKEVAT TIEDOT - YHTEENSÄ (GS TOTAL)

 

YHTEISÖJEN OSUUDET RYHMÄN VAKAVARAISUUDESTA

PÄÄOMAPUSKURIT

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

 

EHDOT TÄYTTÄVÄT OMAT VARAT, JOTKA SISÄLTYVÄT KONSOLIDOITUIHIN OMIIN VAROIHIN

 

KONSOLIDOIDUT OMAT VARAT

 

YHTEENLASKETTU PUSKURIVAATIMUS

 

LUOTTORISKI, VASTAPUOLI RISKI, LAIMENTUMISRISKI, LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI JA SELVITYS-/TOIMITUSRISKI

POSITIORISKI, VALUUTTAKURSSIRISKI JA HYÖDYKERISKI

OPERATIIVINEN RISKI

MUUT RISKIT

EHDOT TÄYTTÄVÄT ENSISIJAISEN PÄÄOMAN INSTRUMENTIT, JOTKA SISÄLTYVÄT KONSOLIDOITUUN ENSISIJAISEEN PÄÄOMAAN

 

EHDOT TÄYTTÄVÄT OMIEN VAROJEN INSTRUMENTIT, JOTKA SISÄLTYVÄT KONSOLIDOITUUN TOISSIJAISEEN PÄÄOMAAN

LISÄTIETOERÄ: LIIKEARVO (-) / (+) NEGATIIVINEN LIIKEARVO

JOSTA YDINPÄÄOMA

JOSTA ENSISIJAINEN LISÄPÄÄOMA

JOSTA OSUUS KONSOLIDOIDUSTA TULOKSESTA

JOSTA LIIKEARVO (-) / (+) NEGATIIVINEN LIIKEARVO

YLEINEN PÄÄOMAPUSKURI

LAITOSKOHTAINEN VASTASYKLINEN PÄÄOMAPUSKURI

JÄSENVALTIOSSA HAVAITUSTA MAKROVAKAUSRISKISTÄ TAI JÄRJESTELMÄRISKISTÄ AIHEUTUVA YLEINEN PÄÄOMAPUSKURI

JÄRJESTELMÄRISKIPUSKURI

JÄRJESTELMÄN KANNALTA MERKITTÄVÄÄ LAITOSTA KOSKEVA PUSKURI

MAAILMANLAAJUISTA JÄRJESTELMÄN KANNALTA MERKITTÄVÄÄ LAITOSTA KOSKEVA PUSKURI

MUUTA JÄRJESTELMÄN KANNALTA MERKITTÄVÄÄ LAITOSTA KOSKEVA PUSKURI

VÄHEMMISTÖOSUUDET, JOTKA SISÄLTYVÄT KONSOLI DOITUUN YDINPÄÄOMAAN

EHDOT TÄYTTÄVÄT ENSISIJAISEN PÄÄOMAN INSTRUMENTIT, JOTKA SISÄLTYVÄT KONSOLIDOITUUN ENSISIJAISEEN LISÄPÄÄOMAAN

250

260

270

280

290

300

310

320

330

340

350

360

370

380

390

400

410

420

430

440

450

460

470

480

010

YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


C 06.02 – RYHMÄN VAKAVARAISUUS: LIITTYNEITÄ LAITOKSIA KOSKEVAT TIEDOT (GS)

KONSOLIDOINNIN PIIRIIN KUULUVAT YHTEISÖT

YHTEISÖT, JOIHIN SOVELLETAAN OMIEN VAROJEN VAATIMUSTA

YHTEISÖJEN OSUUDET RYHMÄN VAKAVARAISUUDESTA

PÄÄOMAPUSKURIT

NIMI

KOODI

OIKEUSHENKILÖTUNNUS

LAITOS TAI VASTAAVA (KYLLÄ / EI)

TIETOJEN TASO: TÄYSIN KONSOLIDOITU (SF) TAI OSITTAIN KONSOLIDOITU (SP)

MAATUNNUS

OMISTUSOSUUS (%)

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

 

OMAT VARAT

 

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

 

EHDOT TÄYTTÄVÄT OMAT VARAT, JOTKA SISÄLTYVÄT KONSOLIDOITUIHIN OMIIN VAROIHIN

 

KONSOLIDOIDUT OMAT VARAT

 

YHTEENLASKETTU PUSKURIVAATIMUS

 

LUOTTORISKI, VASTAPUOLI RISKI, LAIMENTUMISRISKI, LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI JA SELVITYS-/TOIMITUSRISKI

POSITIORISKI, VALUUTTAKURSSIRISKI JA HYÖDYKERISKI

OPERATIIVINEN RISKI

MUUT RISKIT

 

ENSISIJAINEN PÄÄOMA (T1) YHTEENSÄ

 

TOISSIJAINEN PÄÄOMA (T2)

 

LUOTTORISKI, VASTAPUOLIRISKI, LAIMENTUMISRISKI, LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI JA SELVITYS-/TOIMITUSRISKI

POSITIORISKI, VALUUTTAKURSSIRISKI JA HYÖDYKERISKI

OPERATIIVINEN RISKI

MUUT RISKIT

EHDOT TÄYTTÄVÄT ENSISIJAISEN PÄÄOMAN (T!) INSTRUMENTIT, JOTKA SISÄLTYVÄT KONSOLIDOITUUN ENSISIJAISEEN PÄÄOMAAN (T1)

 

EHDOT TÄYTTÄVÄT OMIEN VAROJEN INSTRUMENTIT, JOTKA SISÄLTYVÄT KONSOLIDOITUUN TOISSIJAISEEN (T2) PÄÄOMAAN

LISÄTIETOERÄ: LIIKEARVO (-) / (+) NEGATIIVINEN LIIKEARVO

JOSTA YDINPÄÄOMA (CET1)

JOSTA ENSISIJAINEN LISÄPÄÄOMA (AT1)

JOSTA OSUUS KONSOLIDOIDUSTA TULOKSESTA

JOSTA LIIKEARVO (-) / (+) NEGATIIVINEN LIIKEARVO

YLEINEN PÄÄOMAPUSKURI

LAITOSKOHTAINEN VASTASYKLINEN PÄÄOMAPUSKURI

JÄSENVALTIOSSA HAVAITUSTA MAKROVAKAUSRISKISTÄ TAI JÄRJESTELMÄRISKISTÄ AIHEUTUVA YLEINEN PÄÄOMAPUSKURI

JÄRJESTELMÄRISKIPUSKURI

JÄRJESTELMÄN KANNALTA MERKITTÄVÄÄ LAITOSTA KOSKEVA PUSKURI

MAAILMANLAAJUISTA JÄRJESTELMÄN KANNALTA MERKITTÄVÄÄ LAITOSTA KOSKEVA PUSKURI

MUUTA JÄRJESTELMÄN KANNALTA MERKITTÄVÄÄ LAITOSTA KOSKEVA PUSKURI

 

YDINPÄÄOMA (CET1)

 

ENSISIJAINEN LISÄPÄÄOMA (AT1)

 

VÄHEMMISTÖOSUUDET, JOTKA SISÄLTYVÄT KONSOLI DOITUUN YDINPÄÄOMAAN (CET1)

EHDOT TÄYTTÄVÄT ENSISIJAISEN PÄÄOMAN (T1) INSTRUMENTIT, JOTKA SISÄLTYVÄT KONSOLIDOITUUN ENSISIJAISEEN LISÄPÄÄOMAAN (AT1)

JOSTA EHDOT TÄYTTÄVÄT OMAT VARAT

JOSTA OMIEN VAROJEN INSTRUMENTIT SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT KERTYNEET VOITTOVARAT JA YLIKURSSIRAHASTOT

JOSTA EHDOT TÄYTTÄVÄ ENSISIJAINEN PÄÄOMA (T1)

JOSTA ENSISIJAISEN PÄÄOMAN (T1) INSTRUMENTIT SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT KERTYNEET VOITTOVARAT JA YLIKURSSIRAHASTOT

JOSTA VÄHEMMISTÖOSUUDET

JOSTA OMIEN VAROJEN INSTRUMENTIT, NIIHIN LIITTYVÄT KERTYNEET VOITTOVARAT, YLIKURSSIRAHASTOT JA MUUT RAHASTOT

JOSTA EHDOT TÄYTTÄVÄ ENSISIJAINEN LISÄPÄÄOMA (AT1)

JOSTA EHDOT TÄYTTÄVÄ TOISSIJAINEN PÄÄOMA (T2)

010

020

025

030

040

050

060

070

080

090

100

110

120

130

140

150

160

170

180

190

200

210

220

230

240

250

260

270

280

290

300

310

320

330

340

350

360

370

380

390

400

410

420

430

440

450

460

470

480

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


C 07.00 – LUOTTO- JA VASTAPUOLIRISKIT SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKIT: STANDARDIMENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET (CR SA)

Standardimenetelmän mukaiset vastuuryhmät

 

 

SOPIMUKSEN MUKAINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

(-) SOPIMUKSEN MUKAISEEN VASTUUSEEN LIITTYVÄT ARVONOIKAISUT JA VARAUKSET

NETTOVASTUU ARVONOIKAISUJEN JA VARAUSTEN JÄLKEEN

LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT (CRM), JOILLA ON VASTUUTA KOSKEVIA SUBSTITUUTIOVAIKUTUKSIA

VASTUUN MÄÄRÄ SUBSTITUUTION JÄLKEEN ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

VASTUUN MÄÄRÄÄN VAIKUTTAVAT LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT: VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA. RAHOITUSVAKUUKSIA KOSKEVA KATTAVA MENETELMÄ

TÄYSIN MUKAUTETTU VASTUUARVO (E*)

TASEEN ULKOPUOLISTEN ERIEN TÄYSIN MUKAUTETTU VASTUUARVO LUOTTOVASTA-ARVOKERTOIMIEN MUKAAN JAOTELTUNA

VASTUUARVO

 

RISKIPAINOTETTUJEN VASTUUERIEN YHTEISMÄÄRÄ ENNEN PK-YRITYSTEN TUKIKERTOIMEN SOVELTAMISTA

RISKIPAINOTETUT ERÄT PK-YRITYSTEN TUKIKERTOIMEN SOVELTAMISEN JÄLKEEN

 

TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA: OIKAISTUT ARVOT (GA)

VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA

CRM:STÄ AIHEUTUVA SUBSTITUUTIO

VASTUUN VOLATILITEETTIKORJAUS

(-) RAHOITUSVAKUUDET: OIKAISTU ARVO (Cvam)

0 %

20 %

50 %

100 %

JOSTA OSUUS VASTAPUOLIRISKISTÄ

JOSTA OSUUS, JOLLA ON NIMETYN ULKOISEN LUOTTOLUOKITUSLAITOKSEN ANTAMA LUOTTOLUOKITUS

JOSTA OSUUS, JOKA PERUSTUU VALTION LUOKITUKSEEN

(-) TAKAUKSET

(-) LUOTTOJOHDANNAISET

(-) RAHOITUSVAKUUDET: YKSINKERTAINEN MENETELMÄ

(-) MUU VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA

(-) ULOSVIRTAUKSET YHTEENSÄ

SISÄÄNVIRTAUKSET YHTEENSÄ (+)

 

JOSTA VOLATILITEETTI- JA MATURITEETTIKORJAUKSET

010

030

040

050

060

070

080

090

100

110

120

130

140

150

160

170

180

190

200

210

215

220

230

240

010

VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Solu liittyy CA-taulukoihin

 

 

020

Josta pk-yritykset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Josta pk-yritykset, joihin sovelletaan pk-yritysten tukikerrointa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Josta asuinkiinteistövakuudelliset vastuut

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Josta vastuut, joihin sovelletaan standardimenetelmän pysyvää osittaista käyttöä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Josta standardimenetelmän vastuut, joilla on valvontaviranomaisen etukäteinen lupa soveltaa IRB:n vaiheittaista käyttöönottoa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

VASTUIDEN JAKAUTUMINEN VASTUULAJEITTAIN:

070

Taseen erät, joihin liittyy luottoriski

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Taseen ulkopuoliset erät, joihin liittyy luottoriski

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Arvopaperivakuudellisen rahoitustoimintaan liittyvät transaktiot

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Josta ehdot täyttävän keskusvastapuolen määrittämiä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Johdannaiset ja pitkän selvitysajan liiketoimet

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Josta ehdot täyttävän keskusvastapuolen määrittämiä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Tuotteiden ristikkäisnettoutus

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

VASTUIDEN JAKAUTUMINEN RISKIPAINOITTAIN:

140

0 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

2 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

4 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

10 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

20 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

190

35 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

200

50 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

210

70 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

220

75 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

230

100 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

240

150 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

250

250 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

260

370 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

270

1 250 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

280

Muut riskipainot

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LISÄTIETOERÄT

290

Liikekiinteistövakuudelliset vastuut

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

300

Maksukyvyttömät vastuut, joihin sovelletaan 100 prosentin riskipainoa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

310

Asuinkiinteistövakuudelliset vastuut

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

320

Maksukyvyttömät vastuut, joihin sovelletaan 150 prosentin riskipainoa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


C 08.01 – LUOTTO- JA VASTAPUOLIRISKI SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI: IRB-MENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET (CR IRB 1)

IRB-menetelmän mukaiset vastuuryhmät:

Omat LDG-estimaatit ja/tai CF-estimaatit

 

SISÄINEN LUOKITUSJÄRJESTELMÄ

ALKUPERÄINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT (CRM), JOILLA ON VASTUUTA KOSKEVIA SUBSTITUUTIOVAIKUTUKSIA

VASTUUN MÄÄRÄ SUBSTITUUTION JÄLKEEN ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

 

VASTUUARVO

 

LGD-ESTIMAATEISSA HUOMIOIDUT LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT, POIS LUKIEN PÄÄLLEKKÄINEN MAKSUKYVYTTÖMYYSKÄSITTELY

VASTUUT, JOIHIN SOVELLETAAN PÄÄLLEKKÄISTÄ MAKSUKYVYTTÖMYYSKÄSITTELYÄ

VASTUUN MÄÄRÄLLÄ PAINOTETTU KESKIMÄÄRÄINEN LGD (%)

SUURTEN FINANSSIALAN YHTEISÖJEN JA SÄÄNTELEMÄTTÖMIEN FINANSSIALAN YHTEISÖJEN VASTUUN MÄÄRÄLLÄ PAINOTETTU KESKIMÄÄRÄINEN LGD (%)

VASTUUN MÄÄRÄLLÄ PAINOTETTU KESKIMÄÄRÄINEN MATURITEETTIARVO (PÄIVÄÄ)

RISKIPAINOTETUT VASTUUT ENNEN PK-YRITYSTEN TUKIKERTOIMEN SOVELTAMISTA

RISKIPAINOTETUT VASTUUT PK-YRITYSTEN TUKIKERTOIMEN SOVELTAMISEN JÄLKEEN

LISÄTIETOERÄT:

TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA

(-) MUU VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA

CRM:STÄ AIHEUTUVA SUBSTITUUTIO

KÄYTÖSSÄ OMAT LGD-ESTIMAATIT:

TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA

VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA

TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA

ODOTETUT TAPPIOT

(-) ARVONOIKAISUT JA VARAUKSET

VELALLISTEN MÄÄRÄ

VASTAPUOLILUOKKAAN TAI -RYHMÄÄN SOVELLETTAVA PD-ARVO (%)

 

JOSTA SUURET FINANSSIALAN YHTEISÖT JA SÄÄNTELEMÄTTÖMÄT FINANSSIALAN YHTEISÖT

(-) TAKAUKSET

(-) LUOTTOJOHDANNAISET

(-) ULOSVIRTAUKSET YHTEENSÄ

SISÄÄNVIRTAUKSET YHTEENSÄ (+)

JOSTA TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT

JOSTA TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT

JOSTA OSUUS, JOKA JOHTUU VASTAPUOLIRISKISTÄ

JOSTA SUURET FINANSSIALAN YHTEISÖT JA SÄÄNTELEMÄTTÖMÄT FINANSSIALAN YHTEISÖT

TAKAUKSET

LUOTTOJOHDANNAISET

KÄYTÖSSÄ OMAT LGD-ESTIMAATIT:

MUU VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA

HYVÄKSYTTÄVÄT RAHOITUSVAKUUDET

MUUT HYVÄKSYTTÄVÄT VAKUUDET

 

JOSTA SUURET FINANSSIALAN YHTEISÖT JA SÄÄNTELEMÄTTÖMÄT FINANSSIALAN YHTEISÖT

KIINTEISTÖT

MUUT REAALIVAKUUDET

SAAMISET

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

110

120

130

140

150

160

170

180

190

200

210

220

230

240

250

255

260

270

280

290

300

010

VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Solu liittyy CA-taulukoihin

 

 

 

 

 

VASTUIDEN JAKAUTUMINEN VASTUULAJEITTAIN:

020

Taseen erät, joihin liittyy luottoriski

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Taseen ulkopuoliset erät, joihin liittyy luottoriski

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastuut/transaktiot, joihin liittyy vastapuoliriski

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Arvopaperivakuudelliseen rahoitustoimintaan liittyvät transaktiot

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Johdannaiset ja pitkän selvitysajan liiketoimet

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Tuotteiden ristikkäisnettoutus

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

VASTAPUOLILUOKKIIN TAI -RYHMIIN LUOKITELLUT VASTUUT (YHTEENSÄ)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

ERITYISEN LUOTONANNON LUOKITTELUKRITEERIT (YHTEENSÄ)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

KOKONAISVASTUUT, JOIHIN SOVELLETAAN ERITYISEN LUOTONANNON LUOKITTELUKRITEEREJÄ, JAOTELTUINA RISKIPAINON MUKAAN:

090

RISKIPAINO: 0 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

50 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

70 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Josta luokkaan 1 kuuluvat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

90 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

115 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

250 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

VAIHTOEHTOINEN KOHTELU: KIINTEISTÖVAKUUDELLISET VASTUUT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

VAILLINNAISISTA SIIRROISTA AIHEUTUVAT VASTUUT, JOIHIN SOVELLETAAN VAIHTOEHTOISEN KOHTELUN MUKAISIA RISKIPAINOJA TAI 100 PROSENTIN RISKIPAINOA, SEKÄ MUUT VASTUUT, JOIHIN SOVELLETAAN RISKIPAINOJA

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

LAIMENTUMISRISKI: OSTETUT SAAMISET YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


C 08.02 – LUOTTO- JA VASTAPUOLIRISKI SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI: IRB-MENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET JAOTELTUINA VASTAPUOLILUOKKIEN JA -RYHMIEN MUKAAN (CR IRB 2)

IRB-menetelmän mukaiset vastuuryhmät:

Omat LGD-estimaatit ja/tai CF-estimaatit

VASTAPUOLILUOKKA (RIVIN TUNNUS)

SISÄINEN LUOKITUSJÄRJESTELMÄ

ALKUPERÄINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT (CRM), JOILLA ON VASTUUTA KOSKEVIA SUBSTITUUTIOVAIKUTUKSIA

VASTUUN MÄÄRÄ SUBSTITUUTION JÄLKEEN ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

 

VASTUUARVO

 

LGD-ESTIMAATEISSA HUOMIOIDUT LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT, POIS LUKIEN PÄÄLLEKKÄINEN MAKSUKYVYTTÖMYYSKÄSITTELY

VASTUUT, JOIHIN SOVELLETAAN PÄÄLLEKKÄISTÄ MAKSUKYVYTTÖMYYSKÄSITTELYÄ

VASTUUN MÄÄRÄLLÄ PAINOTETTU KESKIMÄÄRÄINEN LGD (%)

SUURTEN FINANSSIALAN YHTEISÖJEN JA SÄÄNTELEMÄTTÖMIEN FINANSSIALAN YHTEISÖJEN VASTUUN MÄÄRÄLLÄ PAINOTETTU KESKIMÄÄRÄINEN LGD (%)

VASTUUN MÄÄRÄLLÄ PAINOTETTU KESKIMÄÄRÄINEN MATURITEETTIARVO (PÄIVÄÄ)

RISKIPAINOTETUT VASTUUT ENNEN PK-YRITYSTEN TUKIKERTOIMEN SOVELTAMISTA

RISKIPAINOTETTUJEN VASTUUERIEN YHTEISMÄÄRÄ PK-YRITYSTEN TUKIKERTOIMEN SOVELTAMISEN JÄLKEEN

LISÄTIETOERÄT:

TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA

(-) MUU VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA

CRM:STÄ AIHEUTUVA SUBSTITUUTIO

KÄYTÖSSÄ OMAT LGD-ESTIMAATIT:

TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA

VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA

TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA

ODOTETUT TAPPIOT

(-) ARVONOIKAISUT JA VARAUKSET

VELALLISTEN MÄÄRÄ

VASTAPUOLILUOKKAAN TAI -RYHMÄÄN SOVELLETTAVA PD-ARVO %

 

JOSTA SUURET FINANSSIALAN YHTEISÖT JA SÄÄNTELEMÄTTÖMÄT FINANSSIALAN YHTEISÖT

(-) TAKAUKSET

(-) LUOTTOJOHDANNAISET

(-) ULOSVIRTAUKSET YHTEENSÄ

SISÄÄNVIRTAUKSET YHTEENSÄ (+)

JOSTA TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT

JOSTA TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT

JOSTA OSUUS, JOKA JOHTUU VASTAPUOLIRISKISTÄ

JOSTA SUURET FINANSSIALAN YHTEISÖT JA SÄÄNTELEMÄTTÖMÄT FINANSSIALAN YHTEISÖT

TAKAUKSET

LUOTTOJOHDANNAISET

KÄYTÖSSÄ OMAT LGD-ESTIMAATIT:

MUU VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA

HYVÄKSYTTÄVÄT RAHOITUSVAKUUDET

MUUT HYVÄKSYTTÄVÄT VAKUUDET

 

JOSTA SUURET FINANSSIALAN YHTEISÖT JA SÄÄNTELEMÄTTÖMÄT FINANSSIALAN YHTEISÖT

KIINTEISTÖT

MUUT REAALIVAKUUDET

SAAMISET

005

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

110

120

130

140

150

160

170

180

190

200

210

220

230

240

250

255

260

270

280

290

300

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


C 09.01 – VASTUIDEN MAANTIETEELLINEN JAKAUTUMINEN VASTAPUOLEN ASUINPAIKAN MUKAAN: STANDARDIMENETELMÄN MUKAISET VASTUUT (CR GB 1)

Maa:

 

ALKUPERÄINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

Maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut

Raportointikauden aikana havaitut uudet maksukyvyttömyystapaukset

Yleiset luottoriskioikaisut

Erityiset luottoriskioikaisut

Josta luottotappiot

Havaittujen uusien maksukyvyttömyystapausten luottoriskioikaisut/luottotappiot

VASTUUARVO

RISKIPAINOTETUT VASTUUT ENNEN PK-YRITYSTEN TUKIKERTOIMEN SOVELTAMISTA

RISKIPAINOTETUT VASTUUT PK-YRITYSTEN TUKIKERTOIMEN SOVELTAMISEN JÄLKEEN

010

020

040

050

055

060

070

075

080

090

010

Valtiot ja keskuspankit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

020

Aluehallinnot ja paikallisviranomaiset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Kansainväliset kehityspankit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Kansainväliset organisaatiot

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Laitokset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Yritykset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

075

Josta pk-yritykset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Vähittäisvastuut

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

085

Josta pk-yritykset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Kiinteistövakuudelliset vastuut

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

095

Josta pk-yritykset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Erityisen suuren riskin sisältävät erät

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Katetut joukkolainat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Saamiset laitoksilta ja yrityksiltä, joista on käytettävissä lyhyen aikavälin luottoluokitus

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

Yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavat yritykset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

Oman pääoman ehtoiset vastuut

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

Muut vastuut

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastuut yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


C 09.02 – VASTUIDEN MAANTIETEELLINEN JAKAUTUMINEN VASTAPUOLEN ASUINPAIKAN MUKAAN: IRB-MENETELMÄN MUKAISET VASTUUT (CR GB 2)

Maa:

 

ALKUPERÄINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

Josta maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut

Raportointikauden aikana havaitut uudet maksukyvyttömyystapaukset

Yleiset luottoriskioikaisut

Erityiset luottoriskioikaisut

Josta luottotappiot

Havaittujen uusien maksukyvyttömyystapausten luottoriskioikaisut/luottotappiot

VASTAPUOLILUOKKAAN TAI -RYHMÄÄN SOVELLETTAVA PD-ARVO (%)

VASTUUN MÄÄRÄLLÄ PAINOTETTU KESKIMÄÄRÄINEN LGD (%)

Josta maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut

VASTUUARVO

RISKIPAINOTETUT VASTUUT ENNEN PK-YRITYSTEN TUKIKERTOIMEN SOVELTAMISTA

Josta maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut

RISKIPAINOTETUT VASTUUT PK-YRITYSTEN TUKIKERTOIMEN SOVELTAMISEN JÄLKEEN

ODOTETUT TAPPIOT

010

030

040

050

055

060

070

080

090

100

105

110

120

125

130

010

Valtiot ja keskuspankit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

020

Laitokset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Yritykset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Josta erityisrahoitusvastuut

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Josta pk-yritykset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Vähittäisvastuut

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Kiinteistövakuudelliset vastuut

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Pk-yritykset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Muut kuin pk-yritykset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Uudistettavat vähittäissaamiset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Muut vähittäisvastuut

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Pk-yritykset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Muut kuin pk-yritykset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

Oman pääoman ehtoiset vastuut

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastuut yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


C 09.03 – MERKITYKSELLISTEN LUOTTOVASTUIDEN LUOTTORISKIIN LIITTYVÄT YHTEENLASKETUT OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET JAOTELTUINA MAITTAIN (CR GB 3)

Maa:

 

Määrä

010

010

Luottoriskin omien varojen vaatimukset

 


C 10.01 – LUOTTORISKI: OMAN PÄÄOMAN EHTOISET SIJOITUKSET – IRB-MENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET (CR EQU IRB 1)

 

SISÄINEN LUOKITUSJÄRJESTELMÄ

ALKUPERÄINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT (CRM), JOILLA ON VASTUUTA KOSKEVIA SUBSTITUUTIOVAIKUTUKSIA

VASTUUARVO

VASTUUN MÄÄRÄLLÄ PAINOTETTU KESKIMÄÄRÄINEN LGD (%)

RISKIPAINOTETTUJEN VASTUIDEN YHTEISMÄÄRÄ

LISÄTIETOERÄ:

TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA

CRM:STÄ AIHEUTUVA SUBSTITUUTIO

ODOTETUT TAPPIOT

VASTAPUOLILUOKKAAN SOVELLETTAVA PD-ARVO (%)

(-) TAKAUKSET

(-) LUOTTOJOHDANNAISET

(-) ULOSVIRTAUKSET YHTEENSÄ

010

020

030

040

050

060

070

080

090

010

OMAN PÄÄOMAN EHTOISET SIJOITUKSET YHTEENSÄ (IRB)

 

 

 

 

 

 

 

Solu liittyy CA-taulukoihin

 

020

PD/LGD-MENETELMÄ, YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

YKSINKERTAINEN RISKIPAINOMENETELMÄ, YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

VASTUUT, JOIHIN SOVELLETAAN YKSINKERTAISTA RISKIPAINOMENETELMÄÄ, JAOTELTUINA RISKIPAINON MUKAAN:

070

RISKIPAINO: 190 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

290 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

370 %

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

SISÄISTEN MALLIEN MENETELMÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

OMAN PÄÄOMAN EHTOISET SIJOITUKSET, JOIHIN SOVELLETAAN RISKIPAINOJA

 

 

 

 

 

 

 

 

 


C 10.02 – LUOTTORISKI: OMAN PÄÄOMAN EHTOISET SIJOITUKSET – IRB-MENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET. PD/LGD-MENETELMÄN MUKAISET VASTUUT JAOTELTUINA VASTAPUOLILUOKKIEN MUKAAN (CR EQU IRB 2)

VASTAPUOLILUOKKA (RIVIN TUNNUS)

SISÄINEN LUOKITUSJÄRJESTELMÄ

ALKUPERÄINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT (CRM), JOILLA ON VASTUUTA KOSKEVIA SUBSTITUUTIOVAIKUTUKSIA

VASTUUARVO

VASTUUN MÄÄRÄLLÄ PAINOTETTU KESKIMÄÄRÄINEN LGD

(%)

RISKIPAINOTETTUJEN VASTUIDEN YHTEISMÄÄRÄ

LISÄTIETOERÄ:

TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA

CRM:STÄ AIHEUTUVA SUBSTITUUTIO

ODOTETUT TAPPIOT

VASTAPUOLILUOKKAAN SOVELLETTAVA PD-ARVO

(%)

(-) TAKAUKSET

(-) LUOTTOJOHDANNAISET

(-) ULOSVIRTAUKSET YHTEENSÄ

005

010

020

030

040

050

060

070

080

090

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


C 11.00 – SELVITYS/TOIMITUSRISKI (CR SETT)

 

SELVITTÄMÄTTÖMIEN TRANSAKTIOIDEN KAUPPAHINTA

SELVITTÄMÄTTÖMISTÄ TRANSAKTIOISTA AIHEUTUVAT HINTAEROVASTUUT

OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

SELVITYSRISKIN KOKONAISMÄÄRÄ

010

020

030

040

010

Kaupankäyntivarastoon kuulumattomat selvittämättömät transaktiot yhteensä

 

 

 

Solu liittyy CA-taulukoihin

020

Toimituspäivä ylittyy enintään neljällä arkipäivällä (0 %)

 

 

 

 

030

Toimituspäivä ylittyy 5–15 arkipäivällä (8 %)

 

 

 

 

040

Toimituspäivä ylittyy 16–30 arkipäivällä (50 %)

 

 

 

 

050

Toimituspäivä ylittyy 31–45 arkipäivällä (75 %)

 

 

 

 

060

Toimituspäivä ylittyy 46 arkipäivällä tai enemmän (100 %)

 

 

 

 

070

Kaupankäyntivarastoon kuuluvat selvittämättömät transaktiot yhteensä

 

 

 

Solu liittyy CA-taulukoihin

080

Toimituspäivä ylittyy enintään neljällä arkipäivällä (0 %)

 

 

 

 

090

Toimituspäivä ylittyy 5–15 arkipäivällä (8 %)

 

 

 

 

100

Toimituspäivä ylittyy 16–30 arkipäivällä (50 %)

 

 

 

 

110

Toimituspäivä ylittyy 31–45 arkipäivällä (75 %)

 

 

 

 

120

Toimituspäivä ylittyy 46 arkipäivällä tai enemmän (100 %)

 

 

 

 


C 12.00 – LUOTTORISKI: ARVOPAPERISTAMISET – STANDARDIMENETELMÄN MUKAISET OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET (CR SEC SA)

 

ITSE ALULLEPANNUT ARVOPAPERISTETUT VASTUUT YHTEENSÄ

SYNTEETTISET ARVOPAPERISTAMISET: ARVOPAPERISTETTUJEN VASTUIDEN LUOTTOSUOJA

ARVOPAPERISTAMISPOSITIOT

(-) ARVONOIKAISUT JA VARAUKSET

NETTOVASTUU ARVONOIKAISUJEN JA VARAUSTEN JÄLKEEN

LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT (CRM), JOILLA ON VASTUUTA KOSKEVIA SUBSTITUUTIOVAIKUTUKSIA

VASTUUN MÄÄRÄ SUBSTITUUTION JÄLKEEN ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

(-) VASTUUN MÄÄRÄÄN VAIKUTTAVAT LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT: VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA, RAHOITUSVAKUUKSIA KOSKEVA KATTAVA MENETELMÄ, OIKAISTU ARVO (Cvam)

TÄYSIN MUKAUTETTU VASTUUARVO (E*)

TASEEN ULKOPUOLISTEN ERIEN TÄYSIN MUKAUTETTU VASTUUARVO (E*) LUOTTOVASTA-ARVOKERTOIMIEN MUKAAN JAOTELTUNA

VASTUUARVO

 

VASTUIDEN JAKAUTUMINEN RISKIPAINOJEN MUKAISESTI

VASTUIDEN JAKAUTUMINEN RISKIPAINOJEN MUKAISESTI

RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT

HUOLELLISUUTTA KOSKEVIEN VELVOITTEIDEN RIKKOMISESTA AIHEUTUVA VAIKUTUS (OIKAISU) YHTEENSÄ

MATURITEETTIEROISTA AIHEUTUVA RISKIPAINOTETTUJEN VASTUUERIEN OIKAISU

RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT YHTEENSÄ

LISÄTIETOERÄ:

RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT, JOTKA VASTAAVAT ULOSVIRTAUSTA STANDARDIMENETELMÄN MUKAISISTA ARVOPAPERISTAMISISTA MUIHIN VASTUULUOKKIIN

(-) VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA (Cva)

(-) ULOSVIRTAUKSET YHTEENSÄ

SÄILYTETTYJEN TAI TAKAISINOSTETTUJEN LUOTTOSUOJIEN NIMELLISARVO

ALKUPERÄINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

(-) TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA: OIKAISTUT ARVOT (GA)

(-) VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA

CRM:STÄ AIHEUTUVA SUBSTITUUTIO

0 %

> 0 % ja <= 20 %

> 20 % ja <= 50 %

> 50 % ja <= 100 %

(-) VÄHENNETTY OMISTA VAROISTA

JOHON SOVELLETAAN RISKIPAINOJA

LUOKITELLUT

(LUOTTOLUOKAT)

1 250 %

LÄPIKATSOMISMENETELMÄ

SISÄISEN ARVIOINNIN LÄHESTYMISTAPA

(-) TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA: OIKAISTUT ARVOT (G*)

(-) ULOSVIRTAUKSET YHTEENSÄ

SISÄÄNVIRTAUKSET YHTEENSÄ

LL 1

LL 2

LL 3

LL 4

MUUT LUOTTOLUOKAT

LUOKITTELEMATTOMAT

 

JOSTA RISKILTÄÄN TOISEKSI SUURIMMASSA ETUOIKEUSLUOKASSA ABCP-OHJELMASSA

JOSTA KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO (%)

 

KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO (%)

 

JOSTA SYNTEETTISET ARVOPAPERISTAMISET

ENNEN YLÄRAJAA

YLÄRAJAN JÄLKEEN

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

110

120

130

140

150

160

170

180

190

200

210

220

230

240

250

260

270

280

290

300

310

320

330

340

350

360

370

380

390

010

VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Solu liittyy CA-taulukoihin

 

020

JOSTA UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Solu liittyy CA-taulukoihin

 

030

ALULLEPANIJA: VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

TASEEN ERÄT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

ARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

ARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

ENNENAIKAINEN KUOLETUS

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

SIJOITTAJA: VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

TASEEN ERÄT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

ARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

ARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

JÄRJESTÄJÄ: VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

190

TASEEN ERÄT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

200

ARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

210

UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

220

TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

230

ARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

240

UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

JÄLJELLÄ OLEVAT POSITIOT JAOTELTUINA POSITION ALUSSA MÄÄRITETYN LUOTTOLUOKAN (LL) MUKAAN:

250

LL 1

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

260

LL 2

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

270

LL 3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

280

LL 4

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

290

MUUT LUOTTOLUOKAT JA LUOKITTELEMATTOMAT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


C 13.00 – LUOTTORISKI: ARVOPAPERISTAMISET – IRB-MENETELMÄN MUKAISET OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET (CR SEC IRB)

 

ITSE ALULLEPANNUT ARVOPAPERISTETUT VASTUUT YHTEENSÄ

SYNTEETTISET ARVOPAPERISTAMISET: ARVOPAPERISTETTUJEN VASTUIDEN LUOTTOSUOJA

ARVOPAPERISTAMISPOSITIOT

LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT (CRM), JOILLA ON VASTUUTA KOSKEVIA SUBSTITUUTIOVAIKUTUKSIA

VASTUUN MÄÄRÄ SUBSTITUUTION JÄLKEEN ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

(-) VASTUUN MÄÄRÄÄN VAIKUTTAVAT LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT: VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA, RAHOITUSVAKUUKSIA KOSKEVA KATTAVA MENETELMÄ, OIKAISTU ARVO (Cvam)

TÄYSIN MUKAUTETTU VASTUUARVO (E*)

TASEEN ULKOPUOLISTEN ERIEN TÄYSIN MUKAUTETTU VASTUUARVO (E*) LUOTTOVASTA-ARVOKERTOIMIEN MUKAAN JAOTELTUNA

VASTUUARVO

 

VASTUIDEN JAKAUTUMINEN RISKIPAINOJEN MUKAISESTI

(-) ARVONOIKAISUISTA JA VARAUKSISTA AIHEUTUVA RISKIPAINOTETTUJEN VASTUUERIEN VÄHENNYS

RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT

HUOLELLISUUTTA KOSKEVIEN VELVOITTEIDEN RIKKOMISESTA AIHEUTUVA VAIKUTUS (OIKAISU) YHTEENSÄ

MATURITEETTIEROISTA AIHEUTUVA RISKIPAINOTETTUJEN VASTUUERIEN OIKAISU

RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT YHTEENSÄ

LISÄTIETOERÄ: RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT, JOTKA VASTAAVAT ULOSVIRTAUSTA IRB-MENETELMÄN MUKAISISTA ARVOPAPERISTAMISISTA MUIHIN VASTUULUOKKIIN

(-) VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA (Cva)

(-) ULOSVIRTAUKSET YHTEENSÄ

SÄILYTETTYJEN TAI TAKAISINOSTETTUJEN LUOTTOSUOJIEN NIMELLISARVO

ALKUPERÄINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

(-) TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA: OIKAISTUT ARVOT (GA)

(-) VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA

CRM:STÄ AIHEUTUVA SUBSTITUUTIO

0 %

> 0 % ja <= 20 %

> 20 % ja <= 50 %

> 50 % ja <= 100 %

(-) VÄHENNETTY OMISTA VAROISTA

JOHON SOVELLETAAN RISKIPAINOJA

LUOTTOLUOKITUKSEEN PERUSTUVA ARVIOINTIMALLI (LUOTTOLUOKAT)

1 250 %

VALVONTAVIRANOMAISEN KEHITTÄMÄ ARVIOINTIMALLI

LÄPIKATSOMISMENETELMÄ

SISÄISEN ARVIOINNIN LÄHESTYMISTAPA

(-) TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA: OIKAISTUT ARVOT (G*)

(-) ULOSVIRTAUKSET YHTEENSÄ

SISÄÄNVIRTAUKSET YHTEENSÄ

LL 1 & LYHYEN AIKAVÄLIN LL 1

LL 2

LL 3

LL 4 & LYHYEN AIKAVÄLIN LL 2

LL 5

LL 6

LL 7 & LYHYEN AIKAVÄLIN LL 3

LL 8

LL 9

LL 10

LL 11

MUUT LUOTTOLUOKAT (LL)

LUOKITTELEMATTOMAT

 

KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO (%)

 

KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO (%)

 

KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO (%)

 

JOSTA SYNTEETTISET ARVOPAPERISTAMISET

ENNEN YLÄRAJAA

YLÄRAJAN JÄLKEEN

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

110

120

130

140

150

160

170

180

190

200

210

220

230

240

250

260

270

280

290

300

310

320

330

340

350

360

370

380

390

400

410

420

430

440

450

460

010

VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Solu liittyy CA-taulukoihin

 

020

JOSTA UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Solu liittyy CA-taulukoihin

 

030

ALULLEPANIJA: VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

TASEEN ERÄT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

ARVOPAPERISTAMISET

A

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

B

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

C

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

D

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

E

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

ARVOPAPERISTAMISET

A

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

B

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

C

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

D

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

E

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

ENNENAIKAINEN KUOLETUS

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

SIJOITTAJA: VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

TASEEN ERÄT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

190

ARVOPAPERISTAMISET

A

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

200

B

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

210

C

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

220

UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

D

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

230

E

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

240

TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

250

ARVOPAPERISTAMISET

A

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

260

B

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

270

C

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

280

UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

D

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

290

E

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

300

JÄRJESTÄJÄ: VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

310

TASEEN ERÄT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

320

ARVOPAPERISTAMISET

A

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

330

B

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

340

C

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

350

UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

D

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

360

E

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

370

TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

380

ARVOPAPERISTAMISET

A

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

390

B

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

400

C

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

410

UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

D

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

420

E

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

JÄLJELLÄ OLEVAT POSITIOT JAOTELTUINA POSITION ALUSSA MÄÄRITETYN LUOTTOLUOKAN (LL) MUKAAN:

430

LL 1 & LYHYEN AIKAVÄLIN LL 1

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

440

LL 2

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

450

LL 3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

460

LL 4 & LYHYEN AIKAVÄLIN LL 2

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

470

LL 5

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

480

LL 6

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

490

LL 7 & LYHYEN AIKAVÄLIN LL 3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

500

LL 8

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

510

LL 9

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

520

LL 10

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

530

LL 11

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

540

MUUT LUOTTOLUOKAT JA LUOKITTELEMATTOMAT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


C 14.00 – ARVOPAPERISTAMISIA KOSKEVAT TARKEMMAT TIEDOT (SEC Details)

RIVIN NUMERO

SISÄINEN KOODI

ARVOPAPERISTAMISEN TUNNUS

ALULLEPANIJAN TUNNUS

ARVOPAPERISTAMISTYYPPI:

(PERINTEINEN / SYNTEETTINEN)

KIRJANPITOKOHTELU: Säilytetäänkö arvopaperistamisvastuut taseessa vai poistetaanko ne siitä?

VAKAVARAISUUSKOHTELU: Sovelletaanko arvopaperistamispositioihin omien varojen vaatimuksia?

ARVOPAPERISTAMINEN VAI UUDELLEENARVOPAPERISTAMINEN?

SÄILYTTÄMINEN

LAITOKSEN ROOLI:

(ALULLEPANIJA / JÄRJESTÄJÄ / ALKUPERÄINEN LUOTONANTAJA / SIJOITTAJA)

MUUT KUIN ABCP-OHJELMAT

ARVOPAPERISTETUT VASTUUT

ARVOPAPERISTAMISRAKENNE

ARVOPAPERISTAMISPOSITIOT

(-) OMISTA VAROISTA VÄHENNETTY VASTUUARVO

RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT YHTEENSÄ

ARVOPAPERISTAMISPOSITIOT – KAUPANKÄYNTIVARASTO

SOVELLETTAVA SÄILYTTÄMISTYYPPI

SÄILYTTÄMISOSUUS RAPORTOINTIPÄIVÄNÄ (%)

NOUDATETAANKO SÄILYTTÄMISVAATIMUKSTA?

ALULLEPANOAJANKOHTA (kk/vvvv)

ARVOPAPERISTETTUJEN VASTUIDEN KOKONAISMÄÄRÄ ALULLEPANOAJANKOHTANA

KOKONAISMÄÄRÄ

LAITOKSEN OSUUS (%)

TYYPPI

SOVELLETTU MENETELMÄ (SA/IRB/MIX)

VASTUIDEN LUKUMÄÄRÄ

MAA

ELGD (%)

(-) ARVONOIKAISUT JA VARAUKSET

OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET ENNEN ARVOPAPERISTAMISTA (%)

TASEEN ERÄT

TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

MATURITEETTI

ALKUPERÄINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

LISÄTIETOERÄT: TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

ENNENAIKAINEN KUOLETUS

KORRELAATIOKAUPANKÄYNTISALKKU VAI EI?

NETTOPOSITIOT

YHTEENLASKETUT OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET (STANDARDIMENETELMÄ)

YLEMPI LUOKKA

VÄLIVAIHEEN LUOKKA

SUURIRISKISIN LUOKKA

YLEMPI LUOKKA

VÄLIVAIHEEN LUOKKA

SUURIRISKISIN LUOKKA

ENSIMMÄINEN ODOTETTAVISSA OLEVA PÄÄTTYMISAJANKOHTA

LAINMUKAINEN LOPULLINEN ERÄÄNTYMISAJANKOHTA

TASEEN ERÄT

TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

SUORAT LUOTON KORVAAVAT VÄLINEET

KORONVAIHTOSOPIMUKSET/VALUUTANVAIHTOSOPIMUKSET

HYVÄKSYTTÄVÄT LIKVIDITEETTISOPIMUKSET

MUU (ml. ei-hyväksyttävät likviditeettisopimukset)

SOVELLETTAVA LUOTTOVASTA-ARVOKERROIN

YLEMPI LUOKKA

VÄLIVAIHEEN LUOKKA

SUURIRISKISIN LUOKKA

YLEMPI LUOKKA

VÄLIVAIHEEN LUOKKA

SUURIRISKISIN LUOKKA

ENNEN YLÄRAJAA

YLÄRAJAN JÄLKEEN

PITKÄT

LYHYET

ERITYISRISKI

005

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

110

120

130

140

150

160

170

180

190

200

210

220

230

240

250

260

270

280

290

300

310

320

330

340

350

360

370

380

390

400

410

420

430

440

450

460

470

480

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


C 16.00 – OPERATIIVINEN RISKI (OPR)

PANKKITOIMINTA

RELEVANTTI INDIKAATTORI

LAINAT JA ENNAKKOMAKSUT (KUN SOVELLETAAN VAIHTOEHTOISTA STANDARDIMENETELMÄÄ)

OMIEN VAROJEN VAATIMUS

Operatiivisen kokonaisriskin määrä

KEHITTYNEEN MITTAUSMENETELMÄN MUKAISESTI ILMOITETTAVAT LISÄTIETOERÄT (JOS SOVELLETAAN)

-3 VUOSI

-2 VUOSI

EDELLISVUOSI

-3 VUOSI

-2 VUOSI

EDELLISVUOSI

JOSTA KOHDENTAMISMENETELMISTÄ AIHEUTUVAT

OMIEN VAROJEN VAATIMUS ENNEN SEN LIEVENTÄMISTÄ ODOTETTUJEN TAPPIOIDEN, HAJAUTTAMISEN TAI LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMIEN JOHDOSTA

(-) OMIEN VAROJEN VAATIMUKSEN LIEVENTÄMINEN SEN JOHDOSTA, ETTÄ ODOTETUT TAPPIOT ON OTETTU HUOMIOON SISÄISISSÄ LIIKETOIMINTAKÄYTÄNTEISSÄ

(-) OMIEN VAROJEN VAATIMUKSEN LIEVENTÄMINEN HAJAUTTAMISEN JOHDOSTA

(-) OMIEN VAROJEN VAATIMUKSEN LIEVENTÄMINEN LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMIEN KÄYTÖN JOHDOSTA (VAKUUTUKSET JA MUUT RISKINSIIRTOMEKANISMIT)

010

020

030

040

050

060

070

O71

080

090

100

110

120

010

1.

PANKKITOIMINTA, JOHON SOVELLETAAN PERUSMENETELMÄÄ (BIA)

 

 

 

 

 

 

 

Solu liittyy CA2-taulukkoon

 

 

 

 

 

020

2

PANKKITOIMINTA, JOHON SOVELLETAAN STANDARDIMENETELMÄÄ (TSA) / VAIHTOEHTOISTA STANDARDIMENETELMÄÄ (ASA)

 

 

 

 

 

 

 

Solu liittyy CA2-taulukkoon

 

 

 

 

 

 

STANDARDIMENETELMÄ (TSA):

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

INVESTOINTIPANKKITOIMINTA (CF)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

KAUPANKÄYNTITOIMINTA (TS)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

VÄHITTÄISVÄLITYSTOIMINTA (RBr)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

YRITYSRAHOITUS (CB)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

VÄHITTÄISPANKKITOIMINTA (RB)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

MAKSU- JA SELVITYSPALVELUT (PS)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

SÄILYTYSPALVELUT JA MUU PALVELUTOIMINTA (AS)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

OMAISUUDENHOITOPALVELUT (AM)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

VAIHTOEHTOINEN STANDARDIMENETELMÄ (ASA):

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

YRITYSRAHOITUS (CB)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

VÄHITTÄISPANKKITOIMINTA (RB)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

3

PANKKITOIMINTA, JOHON SOVELLETAAN KEHITTYNEITÄ MITTAUSMENETELMIÄ (AMA)

 

 

 

 

 

 

 

Solu liittyy CA2-taulukkoon

 

 

 

 

 


C 17.00 – OPERATIIVINEN RISKI: EDELLISVUOTTA KOSKEVAT BRUTTOMÄÄRÄISET TAPPIOT JAOTELTUINA LIIKETOIMINTA-ALUEIDEN JA TAPPIOTYYPPIEN MUKAAN (OPR Details)

TAPPIOIDEN SIJOITTAMINEN LIIKETOIMINTA-ALUEISIIN

TAPPIOTYYPIT

TAPPIOTYYPIT YHTEENSÄ

LISÄTIETOERÄ: TIETOJEN KERÄÄMISEEN SOVELLETTAVAT RAJA-ARVOT

TYÖNTEKIJÄN/HENKILÖKUNNAN VÄÄRINKÄYTÖKSET

ULKOPUOLISEN TEKEMÄT RIKOKSET

TYÖOLOT JA TYÖPAIKAN TURVALLISUUS

MENETTELYTAVOISTA AIHEUTUVAT TAPPIOT

OMAISUUSVAHINGOT

TOIMINNAN KESKEYTYMINEN JA JÄRJESTELMÄHÄIRIÖT

TUOTANTO-, TOIMITUS- JA PROSESSIONGELMAT

ALIN

YLIN

Rivi

 

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

010

INVESTOINTIPANKKITOIMINTA [CF]

Tappioiden lukumäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

020

Tappiot yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Suurin yksittäinen tappio

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Viiden suurimman tappion yhteismäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

KAUPANKÄYNTITOIMINTA [TS]

Tappioiden lukumäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Tappiot yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Suurin yksittäinen tappio

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

Viiden suurimman tappion yhteismäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

210

VÄHITTÄISVÄLITYSTOIMINTA [RBr]

Tappioiden lukumäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

220

Tappiot yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

230

Suurin yksittäinen tappio

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

240

Viiden suurimman tappion yhteismäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

310

YRITYSRAHOITUS [CB]

Tappioiden lukumäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

320

Tappiot yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

330

Suurin yksittäinen tappio

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

340

Viiden suurimman tappion yhteismäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

410

VÄHITTÄISPANKKITOIMINTA [RB]

Tappioiden lukumäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

420

Tappiot yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

430

Suurin yksittäinen tappio

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

440

Viiden suurimman tappion yhteismäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

510

MAKSU- JA SELVITYSPALVELUT [PS]

Tappioiden lukumäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

520

Tappiot yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

530

Suurin yksittäinen tappio

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

540

Viiden suurimman tappion yhteismäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

610

SÄILYTYSPALVELUT [AS]

Tappioiden lukumäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

620

Tappiot yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

630

Suurin yksittäinen tappio

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

640

Viiden suurimman tappion yhteismäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

710

OMAISUUDENHOITOPALVELUT [AM]

Tappioiden lukumäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

720

Tappiot yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

730

Suurin yksittäinen tappio

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

740

Viiden suurimman tappion yhteismäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

810

YHTIÖERÄT [CI]

Tappioiden lukumäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

820

Tappiot yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

830

Suurin yksittäinen tappio

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

840

Viiden suurimman tappion yhteismäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

910

LIIKETOIMINTA-ALUEET YHTEENSÄ

Tappioiden lukumäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

920

Tappiot yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

930

Suurin yksittäinen tappio

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

940

Viiden suurimman tappion yhteismäärä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


C 18.00 – MARKKINARISKI: KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVIEN VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISTEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN POSITIORISKEIHIN SOVELLETTAVA STANDARDIMENETELMÄ (MKR SA TDI)

Valuutta:

 

POSITIOT

OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

KAIKKI POSITIOT

NETTOPOSITIOT

POSITIOT, JOIHIN SOVELLETAAN PÄÄOMAVAATIMUSTA

PITKÄT

LYHYET

PITKÄT

LYHYET

010

020

030

040

050

060

070

010

KAUPANKÄYNTIVARASTOON KUULUVAT KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVAT VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISET RAHOITUSINSTRUMENTIT

 

 

 

 

 

 

Solu liittyy CA2-taulukkoon

011

Yleisriski

 

 

 

 

 

 

 

012

Johdannaiset

 

 

 

 

 

 

 

013

Muut varat ja velat

 

 

 

 

 

 

 

020

Maturiteettipohjainen menetelmä

 

 

 

 

 

 

 

030

Alue 1

 

 

 

 

 

 

 

040

0 ≤ 1 kuukausi

 

 

 

 

 

 

 

050

> 1 ≤ 3 kuukautta

 

 

 

 

 

 

 

060

> 3 ≤ 6 kuukautta

 

 

 

 

 

 

 

070

> 6 ≤ 12 kuukautta

 

 

 

 

 

 

 

080

Alue 2

 

 

 

 

 

 

 

090

> 1 ≤ 2 (1,9 alle 3 prosentin korkokupongeille) vuotta

 

 

 

 

 

 

 

100

> 2 ≤ 3 (gt; 1,9 ≤ 2,8 alle 3 prosentin korkokupongeille) vuotta

 

 

 

 

 

 

 

110

> 3 ≤ 4 (gt; 2,8 ≤ 3,6 alle 3 prosentin korkokupongeille) vuotta

 

 

 

 

 

 

 

120

Alue 3

 

 

 

 

 

 

 

130

> 4 ≤ 5 (gt; 3,6 ≤ 4,3 alle 3 prosentin korkokupongeille) vuotta

 

 

 

 

 

 

 

140

> 5 ≤ 7 (gt; 4,3 ≤ 5,7 alle 3 prosentin korkokupongeille) vuotta

 

 

 

 

 

 

 

150

> 7 ≤ 10 (gt; 5,7 ≤ 7,3 alle 3 prosentin korkokupongeille) vuotta

 

 

 

 

 

 

 

160

> 10 ≤ 15 (gt; 7,3 ≤ 9,3 alle 3 prosentin korkokupongeille) vuotta

 

 

 

 

 

 

 

170

> 15 ≤ 20 (gt; 9,3 ≤ 10,6 alle 3 prosentin korkokupongeille) vuotta

 

 

 

 

 

 

 

180

> 20 (gt; 10,6 ≤ 12,0 alle 3 prosentin korkokupongeille) vuotta

 

 

 

 

 

 

 

190

(gt; 12,0 ≤ 20,0 alle 3 prosentin korkokupongeille) vuotta

 

 

 

 

 

 

 

200

(gt; 20 alle 3 prosentin korkokupongeille) vuotta

 

 

 

 

 

 

 

210

Duraatiopohjainen menetelmä

 

 

 

 

 

 

 

220

Alue 1

 

 

 

 

 

 

 

230

Alue 2

 

 

 

 

 

 

 

240

Alue 3

 

 

 

 

 

 

 

250

Erityisriski

 

 

 

 

 

 

 

251

Muita kuin arvopaperistettuja vieraan pääoman ehtoisia rahoitusinstrumentteja koskeva omien varojen vaatimus

 

 

 

 

 

 

 

260

Taulukon 1 ensimmäisen luokan mukaiset vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

 

 

 

 

 

 

 

270

Taulukon 1 toisen luokan mukaiset vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

 

 

 

 

 

 

 

280

Jäljellä oleva voimassaoloaika ≤ 6 kuukautta

 

 

 

 

 

 

 

290

Jäljellä oleva voimassaoloaika > 6 kuukautta ja ≤ 24 kuukautta

 

 

 

 

 

 

 

300

Jäljellä oleva voimassaoloaika > 24 kuukautta

 

 

 

 

 

 

 

310

Taulukon 1 kolmannen luokan mukaiset vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

 

 

 

 

 

 

 

320

Taulukon 1 neljännen luokan mukaiset vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

 

 

 

 

 

 

 

321

Luokitellut n:nnen tappion luottojohdannaiset

 

 

 

 

 

 

 

325

Arvopaperistamisvälineitä koskeva omien varojen vaatimus

 

 

 

 

 

 

 

330

Korrelaatiokaupankäyntisalkkua koskeva omien varojen vaatimus

 

 

 

 

 

 

 

340

Yhteistä sijoitustoimintaa harjoittaviin yrityksiin liittyvään positioriskiin sovellettava erityismenetelmä

 

 

 

 

 

 

 

350

Optioihin sovellettavat lisävaatimukset (muut kuin deltaa koskevat riskit)

 

 

 

 

 

 

 

360

Yksinkertaistettu menetelmä

 

 

 

 

 

 

 

370

Delta plus -menetelmä - gammariskeihin sovellettavat lisävaatimukset

 

 

 

 

 

 

 

380

Delta plus -menetelmä - vegariskeihin sovellettavat lisävaatimukset

 

 

 

 

 

 

 

390

Skenaariomatriisimenetelmä

 

 

 

 

 

 

 


C 19.00 – MARKKINARISKI: ARVOPAPERISTAMISIIN LIITTYVÄÄN ERITYISRISKIIN SOVELLETTAVA STANDARDIMENETELMÄ (MKR SA SEC)

 

KAIKKI POSITIOT

(-) OMISTA VAROISTA VÄHENNETYT POSITIOT

NETTOPOSITIOT

(PITKÄT) NETTOPOSITIOT JAOTELTUINA STANDARDIMENETELMÄN JA IRB-MENETELMÄN RISKIPAINOJEN MUKAAN

(LYHYET) NETTOPOSITIOT JAOTELTUINA STANDARDIMENETELMÄN JA IRB-MENETELMÄN RISKIPAINOJEN MUKAAN

HUOLELLISUUTTA KOSKEVIEN VELVOITTEIDEN RIKKOMISESTA AIHEUTUVA VAIKUTUS (OIKAISU) YHTEENSÄ

ENNEN YLÄRAJAA

YLÄRAJAN JÄLKEEN

YHTEENLASKETTU OMIEN VAROJEN VAATIMUS

RISKIPAINOT < 1 250 %

1 250 %

VALVONTAVIRANOMAISEN KEHITTÄMÄ ARVIOINTIMALLI

LÄPIKATSOMISMENETELMÄ

SISÄISEN ARVIOINNIN LÄHESTYMISTAPA

RISKIPAINOT < 1 250 %

1 250 %

VALVONTAVIRANOMAISEN KEHITTÄMÄ ARVIOINTIMALLI

LÄPIKATSOMISMENETELMÄ

SISÄISEN ARVIOINNIN LÄHESTYMISTAPA

PITKÄT

LYHYET

(-) PITKÄT

(-) LYHYET

PITKÄT

LYHYET

7–10 %

12–18 %

20–35 %

40–75 %

100 %

150 %

200 %

225 %

250 %

300 %

350 %

425 %

500 %

650 %

750 %

850 %

LUOKITELLUT

LUOKITTELEMATTOMAT

 

KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO (%)

 

KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO (%)

7–10 %

12–18 %

20–35 %

40–75 %

100 %

150 %

200 %

225 %

250 %

300 %

350 %

425 %

500 %

650 %

750 %

850 %

LUOKITELLUT

LUOKITTELEMATTOMAT

 

KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO (%)

 

KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO (%)

PAINOTETUT PITKÄT NETTOPOSITIOT

PAINOTETUT LYHYET NETTOPOSITIOT

PAINOTETUT PITKÄT NETTOPOSITIOT

PAINOTETUT LYHYET NETTOPOSITIOT

PAINOTETTUJEN PITKIEN JA LYHYIDEN NETTOPOSITIOIDEN SUMMA

PAINOTETUT PITKÄT NETTOPOSITIOT

PAINOTETUT LYHYET NETTOPOSITIOT

PAINOTETTUJEN PITKIEN JA LYHYIDEN NETTOPOSITIOIDEN SUMMA

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

110

120

130

140

150

160

170

180

190

200

210

220

230

240

250

260

270

280

290

300

310

320

330

340

350

360

370

380

390

400

410

420

430

440

450

460

470

480

490

500

510

520

530

540

550

560

570

580

590

600

610

010

VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Solu liittyy taulukkoon MKR SA TDI {325:060}

020

Josta UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

ALULLEPANIJA: VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

ARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

SIJOITTAJA: VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

ARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

JÄRJESTÄJÄ: VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

ARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

PAINOTETUT PITKÄT JA LYHYET NETTOPOSITIOT YHTEENSÄ JAOTELTUNA KOHDE-ETUUSTYYPIN MUKAAN:

120

1.

Asuinkiinteistövakuudelliset luotot

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

2.

Liikekiinteistövakuudelliset luotot

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

3.

Luottokorttisaamiset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

4.

Leasing

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

5.

Yrityslainat ja pk-yrityslainat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

6.

Kuluttajaluotot

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

7.

Myyntisaamiset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

190

8.

Muut varat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

200

9.

Katetut joukkolainat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

210

10.

Muut velat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


C 20.00 – MARKKINARISKI: KORRELAATIOKAUPANKÄYNTISALKKUUN LIITTYVÄÄN ERITYISRISKIIN SOVELLETTAVA STANDARDIMENETELMÄ (MKR SA CTP)

 

KAIKKI POSITIOT

(-) OMISTA VAROISTA VÄHENNETYT POSITIOT

NETTOPOSITIOT

(PITKÄT) NETTOPOSITIOT STANDARDIMENETELMÄN JA IRB-MENETELMÄN RISKIPAINOJEN MUKAAN JAOTELTUNA

(LYHYET) NETTOPOSITIOT STANDARDIMENETELMÄN JA IRB-MENETELMÄN RISKIPAINOJEN MUKAAN JAOTELTUNA

ENNEN YLÄRAJAA

YLÄRAJAN JÄLKEEN

YHTEENLASKETTU OMIEN VAROJEN VAATIMUS

RISKIPAINOT < 1 250 %

1 250 %

VALVONTAVIRANOMAISEN KEHITTÄMÄ ARVIOINTIMALLI

LÄPIKATSOMISMENETELMÄ

SISÄISEN ARVIOINNIN LÄHESTYMISTAPA

RISKIPAINOT < 1 250 %

1 250 %

VALVONTAVIRANOMAISEN KEHITTÄMÄ ARVIOINTIMALLI

LÄPIKATSOMISMENETELMÄ

SISÄISEN ARVIOINNIN LÄHESTYMISTAPA

PITKÄT

LYHYET

(-) PITKÄT

(-) LYHYET

PITKÄT

LYHYET

7–10 %

12–18 %

20–35 %

40–75 %

100 %

250 %

350 %

425 %

650 %

Muu

LUOKITELLUT

LUOKITTELEMATTOMAT

 

KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO (%)

 

KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO (%)

7–10 %

12–18 %

20–35 %

40–75 %

100 %

250 %

350 %

425 %

650 %

Muu

LUOKITELLUT

LUOKITTELEMATTOMAT

 

KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO (%)

 

KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO (%)

PAINOTETUT PITKÄT NETTOPOSITIOT

PAINOTETUT LYHYET NETTOPOSITIOT

PAINOTETUT PITKÄT NETTOPOSITIOT

PAINOTETUT LYHYET NETTOPOSITIOT

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

110

120

130

140

150

160

170

180

190

200

210

220

230

240

250

260

270

280

290

300

310

320

330

340

350

360

370

380

390

400

410

420

430

440

450

010

VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Solu liittyy taulukkoon MKR SA TDI {330:060}

 

ARVOPAPERISTAMISPOSITIOT:

020

ALULLEPANIJA: VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

ARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

MUUT KORRELAATIOKAUPANKÄYNTISALKKUPOSITIOT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

SIJOITTAJA: VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

ARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

MUUT KORRELAATIOKAUPANKÄYNTISALKKUPOSITIOT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

JÄRJESTÄJÄ: VASTUUT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

ARVOPAPERISTAMISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

MUUT KORRELAATIOKAUPANKÄYNTISALKKUPOSITIOT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

N:NNEN TAPPION LUOTTOJOHDANNAISET:

110

N:NNEN TAPPION LUOTTOJOHDANNAISET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

MUUT KORRELAATIOKAUPANKÄYNTISALKKUPOSITIOT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


C 21.00 – MARKKINARISKI: OSAKKEISIIN LIITTYVÄÄN POSITIORISKIIN SOVELLETTAVA STANDARDIMENETELMÄ (MKR SA EQU)

Kansallinen markkina:

 

POSITIOT

OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

KAIKKI POSITIOT

NETTOPOSITIOT

POSITIOT, JOIHIN SOVELLETAAN PÄÄOMAVAATIMUSTA

PITKÄT

LYHYET

PITKÄT

LYHYET

010

020

030

040

050

060

070

010

KAUPANKÄYNTIVARASTOON KUULUVAT OSAKKEET

 

 

 

 

 

 

Solu liittyy CA-taulukoihin

020

Yleisriski

 

 

 

 

 

 

 

021

Johdannaiset

 

 

 

 

 

 

 

022

Muut varat ja velat

 

 

 

 

 

 

 

030

Erityismenetelmän mukaisesti laajasti hajautettuun pörssinoteerattuun osakeindeksiin perustuvat vakioidut termiinit ja optiot

 

 

 

 

 

 

 

040

Muut osakkeet kuin laajasti hajautettuun pörssinoteerattuun osakeindeksiin perustuvat vakioidut termiinit ja optiot

 

 

 

 

 

 

 

050

Erityisriski

 

 

 

 

 

 

 

080

Yhteistä sijoitustoimintaa harjoittaviin yrityksiin liittyvään positioriskiin sovellettava erityismenetelmä

 

 

 

 

 

 

 

090

Optioihin sovellettavat lisävaatimukset (muut kuin deltaa koskevat riskit)

 

 

 

 

 

 

 

100

Yksinkertaistettu menetelmä

 

 

 

 

 

 

 

110

Delta plus -menetelmä - gammariskeihin sovellettavat lisävaatimukset

 

 

 

 

 

 

 

120

Delta plus -menetelmä - vegariskeihin sovellettavat lisävaatimukset

 

 

 

 

 

 

 

130

Skenaariomatriisimenetelmä

 

 

 

 

 

 

 


C 22.00 – MARKKINARISKI: VALUUTTAKURSSIRISKIIN SOVELLETTAVAT STANDARDIMENETELMÄT (MKR SA FX)

 

KAIKKI POSITIOT

NETTOPOSITIOT

POSITIOT, JOIHIN SOVELLETAAN PÄÄOMAVAATIMUSTA

(Mukaan luettuna nettouttamatta jääneet positiot niiden valuuttojen osalta, joiden nettoutetuille positioille on erityinen laskentatapa)

OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

PITKÄT

LYHYET

PITKÄT

LYHYET

PITKÄT

LYHYET

NETTOUTETUT

020

030

040

050

060

070

080

090

100

010

KAIKKI MUIHIN KUIN RAPORTOINTIVALUUTTAAN LIITTYVÄT POSITIOT

 

 

 

 

 

 

 

 

Solu liittyy CA-taulukoihin

020

Läheisesti korreloivat valuutat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Muut valuutat (mukaan luettuna yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavine yritysten positiot, joita käsitellään eri valuuttoina)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Kulta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Optioihin sovellettavat lisävaatimukset (muut kuin deltaa koskevat riskit)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Yksinkertaistettu menetelmä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Delta plus -menetelmä - gammariskeihin sovellettavat lisävaatimukset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Delta plus -menetelmä - vegariskeihin sovellettavat lisävaatimukset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Skenaariomatriisimenetelmä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

YHTEENLASKETUT POSITIOT (MUKAAN LUETTUNA RAPORTOINTIVALUUTTAA KOSKEVAT POSITIOT) JAOTELTUINA VASTUUTYYPIN MUKAAN

100

Muut varat ja velat kuin taseen ulkopuoliset erät ja johdannaiset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Taseen ulkopuoliset erät

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Johdannaiset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisätietoerät: VALUUTTAPOSITIOT

130

Euro

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

Lek

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

Argentiinan peso

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

Australian dollari

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

Brasilian real

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

Bulgarian lev

 

 

 

 

 

 

 

 

 

190

Kanadan dollari

 

 

 

 

 

 

 

 

 

200

Tšekin koruna

 

 

 

 

 

 

 

 

 

210

Tanskan kruunu

 

 

 

 

 

 

 

 

 

220

Egyptin punta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

230

Englannin punta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

240

Forintti

 

 

 

 

 

 

 

 

 

250

Jeni

 

 

 

 

 

 

 

 

 

270

Liettuan liti

 

 

 

 

 

 

 

 

 

280

Denaari

 

 

 

 

 

 

 

 

 

290

Meksikon peso

 

 

 

 

 

 

 

 

 

300

Zloty

 

 

 

 

 

 

 

 

 

310

Romanian leu

 

 

 

 

 

 

 

 

 

320

Venäjän rupla

 

 

 

 

 

 

 

 

 

330

Serbian dinaari

 

 

 

 

 

 

 

 

 

340

Ruotsin kruunu

 

 

 

 

 

 

 

 

 

350

Sveitsin frangi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

360

Turkin liira

 

 

 

 

 

 

 

 

 

370

Hryvnia

 

 

 

 

 

 

 

 

 

380

Yhdysvaltain dollari

 

 

 

 

 

 

 

 

 

390

Islannin kruunu

 

 

 

 

 

 

 

 

 

400

Norjan kruunu

 

 

 

 

 

 

 

 

 

410

Hongkongin dollari

 

 

 

 

 

 

 

 

 

420

Taiwanin uusi dollari

 

 

 

 

 

 

 

 

 

430

Uuden-Seelannin dollari

 

 

 

 

 

 

 

 

 

440

Singaporen dollari

 

 

 

 

 

 

 

 

 

450

Won

 

 

 

 

 

 

 

 

 

460

Juan renminbi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

470

Muu

 

 

 

 

 

 

 

 

 


C 23.00 – MARKKINARISKI: HYÖDYKKEISIIN SOVELLETTAVAT STANDARDIMENETELMÄT (MKR SA COM)

 

KAIKKI POSITIOT

NETTOPOSITIOT

POSITIOT, JOIHIN SOVELLETAAN PÄÄOMAVAATIMUSTA

OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

PITKÄT

LYHYET

PITKÄT

LYHYET

010

020

030

040

050

060

070

010

YHTEENLASKETUT HYÖDYKEPOSITIOT

 

 

 

 

 

 

Solu liittyy CA-taulukoihin

020

Jalometallit (paitsi kulta)

 

 

 

 

 

 

 

030

Perusmetallit

 

 

 

 

 

 

 

040

Maataloushyödykkeet (softs)

 

 

 

 

 

 

 

050

Muut

 

 

 

 

 

 

 

060

Josta energiatuotteet (öljy, kaasu)

 

 

 

 

 

 

 

070

Maturiteettipohjainen menetelmä

 

 

 

 

 

 

 

080

Laajennettu maturiteettipohjainen menetelmä

 

 

 

 

 

 

 

090

Yksinkertaistettu menetelmä: kaikki positiot

 

 

 

 

 

 

 

100

Optioihin sovellettavat lisävaatimukset (muut kuin deltaa koskevat riskit)

 

 

 

 

 

 

 

110

Yksinkertaistettu menetelmä

 

 

 

 

 

 

 

120

Delta plus -menetelmä - gammariskeihin sovellettavat lisävaatimukset

 

 

 

 

 

 

 

130

Delta plus -menetelmä - vegariskeihin sovellettavat lisävaatimukset

 

 

 

 

 

 

 

140

Skenaariomatriisimenetelmä

 

 

 

 

 

 

 


C 24.00 – MARKKINARISKIN SISÄISET MALLIT (MKR IM)

 

VaR

STRESSITESTATTU VaR

MAKSUKYVYTTÖMYYSRISKIÄ JA LUOTTOLUOKAN SIIRTYMÄRISKIÄ KOSKEVA OMIEN VAROJEN VAATIMUS

KAIKKI KORRELAATIOKAUPANKÄYNTISALKUN HINTARISKIEN OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

Ylitysten lukumäärä edellisten 250 arkipäivän aikana

VaR-kerroin (mc)

SVaR-kerroin (ms)

KORRELAATIOKAUPANKÄYNTISALKUN ALARAJAA KOSKEVA ARVIOITU OMIEN VAROJEN VAATIMUS – PAINOTETUT PITKÄT NETTOPOSITIOT RAJAN JÄLKEEN

KORRELAATIOKAUPANKÄYNTISALKUN ALARAJAA KOSKEVA ARVIOITU OMIEN VAROJEN VAATIMUS – PAINOTETUT LYHYET NETTOPOSITIOT RAJAN JÄLKEEN

KERROIN (mc) × EDELLISTEN 60 ARKIPÄIVÄN KESKIARVO (VaRavg)

EDELLINEN PÄIVÄ (VaRt-1)

KERROIN (mS) × EDELLISTEN 60 ARKIPÄIVÄN KESKIARVO (SVaRavg)

VIIMEISIN SAATAVILLA OLEVA (SVaRt-1)

12 VIIKON KESKIMÄÄRÄINEN MITTAUSTULOS

VIIMEISIN MITTAUSTULOS

ALARAJA

12 VIIKON KESKIMÄÄRÄINEN MITTAUSTULOS

VIIMEISIN MITTAUSTULOS

030

040

050

060

070

080

090

100

110

120

130

140

150

160

170

180

010

POSITIOT YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Solu liittyy CA-taulukoihin

 

 

 

 

 

 

Lisätietoerät: MARKKINARISKIN JAKAUTUMINEN

020

Kaupankäynnin kohteena olevat vieraan pääoman ehtoiset rahoitusinstrumentit (TDI)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

TDI – yleisriski

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

TDI – erityisriski

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Osakkeet

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Osakkeet – yleisriski

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Osakkeet – erityisriski

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Valuuttariski

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Hyödykeriski

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Yhteenlaskettu yleisriski

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Yhteenlaskettu erityisriski

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


C 25.00 – VASTUUN ARVONOIKAISURISKI (CVA)

 

VASTUUARVO

VaR

STRESSITESTATTU VaR

OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

LISÄTIETOERÄT

VASTUUN ARVONOIKAISURISKIN SUOJAUSTEN NIMELLISARVO

 

Josta OTC-johdannaiset

Josta arvopaperivakuudelliseen rahoitustoimintaan liittyvät transaktiot

KERROIN (mc) × EDELLISTEN 60 ARKIPÄIVÄN KESKIARVO (VaRavg)

EDELLINEN PÄIVÄ (VaRt-1)

KERROIN (mS) × EDELLISTEN 60 ARKIPÄIVÄN KESKIARVO (SVaRavg)

VIIMEISIN SAATAVILLA OLEVA (SVaRt-1)

Vastapuolten lukumäärä

Josta sellaiset, joissa vastapuoleen liittyvästä hintaerosta käytetään arviota

AIHEUTUNEET VASTUUN ARVONOIKAISUT

YHTEEN RISKIKOHTEESEEN KESKITTYVÄT LUOTTORISKINVAIHTOSOPIMUKSET

INDEKSIIN LIITETYT LUOTTORISKINVAIHTOSOPIMUKSET

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

110

120

130

140

010

Yhteenlaskettu vastuun arvonoikaisuriski

 

 

 

 

 

 

 

 

Linkki kohtaan {CA2;r640;c010}

 

 

 

 

 

020

Kehittyneen menetelmän mukaiset

 

 

 

 

 

 

 

 

Linkki kohtaan {CA2;r650;c010}

 

 

 

 

 

030

Standardimenetelmän mukaiset

 

 

 

 

 

 

 

 

Linkki kohtaan {CA2;r660;c010}

 

 

 

 

 

040

Alkuperäisen hankintahinnan menetelmän mukaiset

 

 

 

 

 

 

 

 

Linkki kohtaan {CA2;r670;c010}

 

 

 

 

 

LIITE II

OMIEN VAROJEN JA OMIEN VAROJEN VAATIMUSTEN RAPORTOINTI

Sisällys

I OSA:

YLEISET OHJEET
127

1.

RAPORTOINNIN RAKENNE JA KÄYTÄNNÖT 127

1.1

RAKENNE 127

1.2

NUMEROINTIKÄYTÄNTÖ 127

1.3

MERKKIKÄYTÄNTÖ 127

II OSA:

LOMAKKEITA KOSKEVAT OHJEET
127

1.

KUVAUS VAKAVARAISUUDESTA (CA) 127

1.1

YLEISET HUOMIOT 127

1.2

C 01.00 – OMAT VARAT (CA1) 129

1.2.1

POSITIOKOHTAISET OHJEET 129

1.3

C 02.00 – OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET (CA2) 143

1.3.1

POSITIOKOHTAISET OHJEET 143

1.4

C 03.00 – VAKAVARAISUUSSUHTEET JA VAKAVARAISUUSTASOT (CA3) 149

1.4.1

POSITIOKOHTAISET OHJEET 149

1.5

C 04.00 – LISÄTIETOERÄT (CA4) 150

1.5.1

POSITIOKOHTAISET OHJEET 150

1.6

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET JA MÄÄRÄAJAKSI VAPAUTETUT INSTRUMENTIT: VALTIONTUKEA SISÄLTÄMÄTTÖMÄT INSTRUMENTIT (CA 5) 165

1.6.1

YLEISET HUOMIOT 165

1.6.2

C 05.01 – SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET (CA5.1) 165

1.6.2.1

POSITIOKOHTAISET OHJEET 166

1.6.3

C 05.02 – MÄÄRÄAJAKSI VAPAUTETUT INSTRUMENTIT: VALTIONTUKEA SISÄLTÄMÄTTÖMÄT INSTRUMENTIT (CA5.2) 174

1.6.3.1

POSITIOKOHTAISET OHJEET 174

2.

RYHMÄN VAKAVARAISUUS: LIITTYNEITÄ LAITOKSIA KOSKEVAT TIEDOT (GS) 176

2.1

YLEISET HUOMIOT 176

2.2

YKSITYISKOHTAISET TIEDOT RYHMÄN VAKAVARAISUUDESTA; 176

2.3

TIEDOT YKSITTÄISTEN YHTEISÖJEN OSALLISTUMISESTA RYHMÄN VAKAVARAISUUDEN MUODOSTAMISEEN 176

2.4

C 06.01 – RYHMÄN VAKAVARAISUUS: LIITTYNEITÄ LAITOKSIA KOSKEVAT TIEDOT – YHTEENSÄ (GS TOTAL) 177

2.5

C 06.02 – RYHMÄN VAKAVARAISUUS: LIITTYNEITÄ LAITOKSIA KOSKEVAT TIEDOT (GS) 177

3.

LUOTTORISKILOMAKKEET 185

3.1

YLEISET HUOMIOT 185

3.1.1

SUBSTITUUTIOVAIKUTUKSIA AIHEUTTAVIEN LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMIEN (CRM) RAPORTOINTI 185

3.1.2

VASTAPUOLIRISKIN RAPORTOINTI 185

3.2

C 07.00 – LUOTTO- JA VASTAPUOLIRISKI SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI: STANDARDIMENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET (CR SA) 186

3.2.1

YLEISET HUOMIOT 186

3.2.2

CR SA -LOMAKKEEN SOVELTAMISALA 186

3.2.3

VASTUIDEN LUOKITTELU VASTUURYHMIIN STANDARDIMENETELMÄN MUKAISESTI 187

3.2.4

TIETTYJEN VAKAVARAISUUSASETUKSEN 112 ARTIKLASSA TARKOITETTUJEN VASTUURYHMIEN SOVELTAMISALAA KOSKEVIA SELVENNYKSIÄ 190

3.2.4.1

VASTUURYHMÄ ”SAAMISET LAITOKSILTA” 190

3.2.4.2

VASTUURYHMÄ ”KATETUT JOUKKOLAINAT” 190

3.2.4.3

VASTUURYHMÄ ”YHTEISTÄ SIJOITUSTOIMINTAA HARJOITTAVIIN YRITYKSIIN LIITTYVÄT VASTUUT” 191

3.2.5

POSITIOKOHTAISET OHJEET 191

3.3

LUOTTO- JA VASTAPUOLIRISKI SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI: IRB-MENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET (CR IRB) 198

3.3.1

CR IRB -LOMAKKEEN SOVELTAMISALA 198

3.3.2

CR IRB -LOMAKKEEN RAKENNE 199

3.3.3

C 08.01 – LUOTTO- JA VASTAPUOLIRISKI SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI: IRB-MENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET (CR IRB 1) 200

3.3.3.1

POSITIOKOHTAISET OHJEET 200

3.3.4

C 08.02 – LUOTTO- JA VASTAPUOLIRISKI SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI: IRB-MENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET JAOTELTUINA VASTAPUOLILUOKKIEN JA -RYHMIEN MUKAAN (CR IRB 2 -LOMAKE) 208

3.4

LUOTTO- JA VASTAPUOLIRISKI SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI: MAANTIETEELLISEEN ERITTELYYN LIITTYVÄT TIEDOT (CR GB) 209

3.4.1

C 09.01 – VASTUIDEN MAANTIETEELLINEN JAKAUTUMINEN VASTAPUOLEN ASUINPAIKAN MUKAAN: STANDARDIMENETELMÄN MUKAISET VASTUUT (CR GB 1) 209

3.4.1.1

POSITIOKOHTAISET OHJEET 209

3.4.2

C 09.02 – VASTUIDEN MAANTIETEELLINEN JAKAUTUMINEN VASTAPUOLEN ASUINPAIKAN MUKAAN: IRB-MENETELMÄN MUKAISET VASTUUT (CR GB 2) 211

3.4.2.1

POSITIOKOHTAISET OHJEET 211

3.4.3

C 09.03 – MERKITYKSELLISTEN LUOTTOVASTUIDEN LUOTTORISKIIN LIITTYVÄT YHTEENLASKETUT OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET JAOTELTUINA MAITTAIN (CR GB 3) 214

3.4.3.1

YLEISET HUOMIOT 214

3.4.3.2

POSITIOKOHTAISET OHJEET 214

3.5

C 10.01 JA C 10.02 – SISÄISTEN LUOTTOLUOKITUSTEN MENETELMÄN (IRB-MENETELMÄN) MUKAISET OMAN PÄÄOMAN EHTOISET SIJOITUKSET (CR EQU IRB 1 JA CR EQU IRB 2) 214

3.5.1

YLEISET HUOMIOT 214

3.5.2

POSITIOKOHTAISET OHJEET (SOVELLETAAN SEKÄ CR EQU IRB 1 -LOMAKKEESEEN ETTÄ CR EQU IRB 2 -LOMAKKEESEEN) 215

3.6

C 11.00 – SELVITYS-/TOIMITUSRISKI (CR SETT) 218

3.6.1

YLEISET HUOMIOT 218

3.6.2

POSITIOKOHTAISET OHJEET 219

3.7

C 12.00 – LUOTTORISKI: ARVOPAPERISTAMISET – STANDARDIMENETELMÄN MUKAISET OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET (CR SEC SA) 221

3.7.1

YLEISET HUOMIOT 221

3.7.2

POSITIOKOHTAISET OHJEET 221

3.8

C 13.00 – LUOTTORISKI – ARVOPAPERISTAMISET: IRB-MENETELMÄN MUKAISET OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET (CR SEC IRB) 228

3.8.1

YLEISET HUOMIOT 228

3.8.2

POSITIOKOHTAISET OHJEET 228

3.9

C 14.00 – ARVOPAPERISTAMISIA KOSKEVAT TARKEMMAT TIEDOT (SEC DETAILS) 235

3.9.1

YLEISET HUOMIOT 235

3.9.2

POSITIOKOHTAISET OHJEET 236

4.

OPERATIIVISEN RISKIN LOMAKKEET 246

4.1

C 16.00 – OPERATIIVINEN RISKI (OPR) 246

4.1.1

YLEISET HUOMIOT 246

4.1.2

POSITIOKOHTAISET OHJEET 246

4.2

C 17.00 – OPERATIIVINEN RISKI: EDELLISVUOTTA KOSKEVAT BRUTTOMÄÄRÄISET TAPPIOT JAOTELTUINA LIIKETOIMINTA-ALUEIDEN JA TAPPIOTYYPPIEN MUKAAN (OPR DETAILS) 249

4.2.1

YLEISET HUOMIOT 249

4.2.2

POSITIOKOHTAISET OHJEET 249

5.

MARKKINARISKILOMAKKEET 251

5.1

C 18.00 – MARKKINARISKI: KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVIEN VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISTEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN POSITIORISKEIHIN SOVELLETTAVA STANDARDIMENETELMÄ (MKR SA TDI) 251

5.1.1

YLEISET HUOMIOT 251

5.1.2

POSITIOKOHTAISET OHJEET 252

5.2

C 19.00 – MARKKINARISKI: ARVOPAPERISTAMISIIN LIITTYVÄÄN ERITYISRISKIIN SOVELLETTAVA STANDARDIMENETELMÄ (MKR SA SEC) 254

5.2.1

YLEISET HUOMIOT 254

5.2.2

POSITIOKOHTAISET OHJEET 254

5.3

C 20.00 – MARKKINARISKI: KORRELAATIOKAUPANKÄYNTISALKKUUN LIITTYVÄÄN ERITYISRISKIIN SOVELLETTAVA STANDARDIMENETELMÄ (MKR SA CTP) 256

5.3.1

YLEISET HUOMIOT 256

5.3.2

POSITIOKOHTAISET OHJEET 257

5.4

C 21.00 – MARKKINARISKI: OSAKKEISIIN LIITTYVÄÄN POSITIORISKIIN SOVELLETTAVA STANDARDIMENETELMÄ (MKR SA EQU) 259

5.4.1

YLEISET HUOMIOT 259

5.4.2

POSITIOKOHTAISET OHJEET 259

5.5

C 22.00 – MARKKINARISKI: VALUUTTAKURSSIRISKIIN SOVELLETTAVAT STANDARDIMENETELMÄT (MKR SA FX) 261

5.5.1

YLEISET HUOMIOT 261

5.5.2

POSITIOKOHTAISET OHJEET 261

5.6

C 23.00 – MARKKINARISKI: HYÖDYKKEISIIN SOVELLETTAVAT STANDARDIMENETELMÄT (MKR SA COM) 264

5.6.1

YLEISET HUOMIOT 264

5.6.2

POSITIOKOHTAISET OHJEET 264

5.7

C 24.00 – MARKKINARISKIN SISÄISET MALLIT (MKR IM) 265

5.7.1

YLEISET HUOMIOT 265

5.7.2

POSITIOKOHTAISET OHJEET 265

5.8

C 25.00 – VASTUUN ARVONOIKAISURISKI (CVA) 267

5.8.1

POSITIOKOHTAISET OHJEET 267

I OSA:   YLEISET OHJEET

1.   RAPORTOINNIN RAKENNE JA KÄYTÄNNÖT

1.1   RAKENNE

1.

Raportointikehys koostuu kaiken kaikkiaan viidestä raportointilomakkeiden sarjasta:

a)

vakavaraisuus, kuvaus lakisääteisestä pääomasta, kokonaisriskin määrä;

b)

ryhmän vakavaraisuus, kuvaus siitä, miten kaikki raportoivan yhteisön kanssa konsolidoidut yksittäiset yhteisöt ovat täyttäneet niitä koskevat vakavaraisuusvaatimukset;

c)

luottoriski (mukaan lukien vastapuoli-, laimentumis- ja selvitysriskit);

d)

markkinariski (mukaan lukien kaupankäyntivaraston positioriski, valuuttakurssiriski, hyödykeriski ja vastuun arvonoikaisuriski);

e)

operatiivinen riski.

2.

Kunkin lomakkeen osalta annetaan lainsäädäntöviittauksia. Tarkemmat lisätiedot kunkin lomakesarjan raportointiin liittyvistä yleisistä näkökohdista, positiokohtaiset ohjeet sekä esimerkit ja validointisäännöt sisältyvät näihin yhteisen raportointikehyksen täytäntöönpanoa koskeviin ohjeisiin.

3.

Laitosten on ilmoitettava tiedot ainoastaan sellaisista lomakkeista, joita sovelletaan laitosten omien varojen vaatimusten määrittämisessä käytettyyn menetelmään.

1.2   NUMEROINTIKÄYTÄNTÖ

4.

Asiakirjassa noudatetaan seuraavassa taulukossa esitettyä merkintäkäytäntöä viitattaessa lomakkeiden sarakkeisiin, riveihin ja soluihin. Näitä numerokoodeja käytetään yleisesti validointisäännöissä.

5.

Ohjeissa noudatetaan seuraavaa yleistä merkintätapaa: {lomake;rivi;sarake}.

6.

Kun on kyse lomakkeen sisällä tehtävistä validoinneista, joissa käytetään vain tietoelementtejä, jotka sisältyvät samaan lomakkeeseen, merkinnöissä jätetään viittaamatta lomakkeeseen: {rivi;sarake}.

7.

Lomakkeissa, joissa on ainoastaan yksi sarake, viitataan vain riveihin: {lomake;rivi}.

8.

Asteriskia (*) käytetään ilmaisemaan, että validointi kohdistuu edellä määriteltyihin riveihin tai sarakkeisiin.

1.3   MERKKIKÄYTÄNTÖ

9.

Määrät, jotka lisäävät omia varoja tai omien varojen vaatimuksia, ilmoitetaan positiivisina lukuina. Vastaavasti määrät, jotka vähentävät omien varojen kokonaismäärää tai omien varojen vaatimuksia, ilmoitetaan negatiivisina lukuina. Jos jonkin erän otsaketta edeltää miinusmerkki (-), on tämä osoitus siitä, että erässä ei ole tarkoitus ilmoittaa positiivista lukua.

II OSA:   LOMAKKEITA KOSKEVAT OHJEET

1.   KUVAUS VAKAVARAISUUDESTA (CA)

1.1   YLEISET HUOMIOT

10.

CA-lomakkeet sisältävät tietoa ensimmäiseen pilariin kuuluvista osoittajista (omista varoista, ensisijaisesta pääomasta eli T1-pääomasta ja ydinpääomasta eli CET1-pääomasta), nimittäjästä (omien varojen vaatimuksista) ja siirtymäsäännöksistä, ja ne jakautuvat viiteen lomakkeeseen:

a)

CA1-lomake sisältää laitosten omien varojen määrän, joka on ilmoitettava jaettuna niihin omaisuuseriin, joista mainittu määrä muodostuu. Yhteenlaskettuun omien varojen määrään sisältyy eri pääomatyyppeihin kohdistuvien siirtymäsäännösten kokonaisvaikutus.

b)

CA2-lomakkeessa esitetään yhteenveto (vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdassa määritellyistä) kokonaisriskien määristä.

c)

CA3-lomake sisältää osuudet, joille vakavaraisuusasetuksessa on määritetty vähimmäistaso, ja joitakin muita niihin liittyviä tietoja.

d)

CA4-lomake sisältää CA1-lomakkeen omaisuuserien laskentaan tarvittavat lisätietoerät sekä vakavaraisuusdirektiivin pääomapuskureita koskevia tietoja.

e)

CA5-lomake sisältää tietoja, joita tarvitaan laskettaessa siirtymäsäännösten vaikutuksia omiin varoihin. CA5 poistuu käytöstä, kun siirtymäsäännösten voimassaolo päättyy.

11.

Kaikki raportoivat yhteisöt kuuluvat näiden lomakkeiden soveltamisalaan riippumatta siitä, mitä tilinpäätössäännöstöä ne noudattavat, vaikkakin tietyt osoittajaan sisältyvät kohdat on nimenomaisesti osoitettu IAS/IFRS-tyypin arvostussääntöjä soveltaville yhteisöille. Yleensä nimittäjään sisältyvät tiedot ovat yhteydessä kokonaisriskin määrän laskentaan tarkoitetuissa vastaavissa lomakkeissa ilmoitettuihin lopullisiin tuloksiin.

12.

Omien varojen kokonaismäärä koostuu eri pääomatyypeistä: näitä ovat ensisijainen pääoma (T1), joka on ydinpääoman (CET1) ja ensisijaisen lisäpääoman (AT1) summa, ja toissijainen pääoma (T2).

13.

Siirtymäsäännöksiä käsitellään CA-lomakkeissa seuraavalla tavalla:

a)

CA1-lomakkeen erät ilmoitetaan yleensä bruttona ilman siirtymäkauden mukautuksia. Tämä tarkoittaa, että CA1-lomakkeen eriä koskevat luvut lasketaan loppusäännösten mukaisesti (eli ikään kuin siirtymäsäännöksiä ei olisi olemassa) paitsi silloin, kun on kyse eristä, joiden avulla kuvataan siirtymäsäännösten vaikutuksia. Kutakin pääomatyyppiä (eli CET1-, AT1- ja T2-pääomia) kohden on kolme eri omaisuuserää, joihin kaikki siirtymäsäännöksistä aiheutuvat mukautukset sisällytetään.

b)

Siirtymäsäännökset voivat myös vaikuttaa AT1- ja T2-pääomien alijäämään (eli tilanteisiin, joissa tehdyt vähennykset ylittävät AT1- tai T2-pääoman määrän vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan j alakohdassa ja 56 artiklan e alakohdassa säännellyllä tavalla), joten erät, jotka sisältävät tämänkaltaisia alijäämiä, voivat epäsuorasti kuvastaa siirtymäsäännösten vaikutuksia.

c)

CA5-lomaketta käytetään yksinomaan siirtymäsäännöksiä koskevaan raportointiin.

14.

Toisen pilarin vaatimuksia voidaan käsitellä EU:n sisällä eri tavoin (neljännen vakavaraisuusdirektiivin 104 artiklan 2 kohta on saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä). Ainoastaan toisen pilarin vaatimusten vaikutukset vakavaraisuussuhteeseen tai tavoitesuhteeseen sisällytetään vakavaraisuusasetuksen vakavaraisuusraportointiin. Toisen pilarin vaatimusten yksityiskohtainen raportointi ei kuulu vakavaraisuusasetuksen 99 artiklan soveltamisalaan.

a)

Lomakkeet CA1, CA2 ja CA5 sisältävät ainoastaan ensimmäiseen pilariin kuuluvia tietoja.

b)

CA3-lomake sisältää koostetut tiedot toisen pilarin synnyttämien lisävaatimusten vaikutuksista vakavaraisuussuhteeseen. Yhdessä tietosarjassa keskitytään siihen, miten omaisuuserien määrät vaikuttavat suhteeseen, ja toisessa tietosarjassa keskitytään tarkastelemaan varsinaista suhdetta. Kummallakaan suhteita kuvaavalla tietosarjalla ei ole mitään muuta yhteyttä lomakkeisiin CA1, CA2 tai CA5.

c)

CA4-lomakkeeseen sisältyy yksi solu, joka koskee toiseen pilariin liittyviä omien varojen lisävaatimuksia. Tämä solu ei ole validointisääntöjen kautta minkäänlaisessa yhteydessä CA3-lomakkeen vakavaraisuussuhteisiin, vaan se ilmentää vakavaraisuusdirektiivin 104 artiklan 2 kohtaa, jossa omien varojen lisävaatimukset mainitaan erikseen vaihtoehtona toista pilaria koskevalle päätöksenteolle.

1.2   C 01.00 – OMAT VARAT (CA1)

1.2.1   Positiokohtaiset ohjeet

Rivi

Lainsäädäntöviittaukset ja ohjeet

010

1.   Omat varat

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 118 kohta ja 72 artikla

Laitoksen omat varat koostuvat sen ensisijaisen pääoman (T1) ja toissijaisen pääoman (T2) summasta.

015

1.1   Ensisijainen pääoma (T1)

Vakavaraisuusasetuksen 25 artikla

Ensisijainen pääoma (T1) on ydinpääoman (CET1) ja ensisijaisen lisäpääoman (AT1) summa.

020

1.1.1   Ydinpääoma (CET1)

Vakavaraisuusasetuksen 50 artikla

030

1.1.1.1   Ydinpääomaksi (CET1) hyväksyttävät pääomainstrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 26 artiklan 1 kohdan a ja b alakohta, 27–30 artikla, 36 artiklan 1 kohdan f alakohta ja 42 artikla

040

1.1.1.1.1   Maksetut pääomainstrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 26 artiklan 1 kohdan a alakohta ja 27–31 artikla

Tähän kohtaan sisällytetään keskinäisten yhtiöiden, osuuskuntien tai vastaavien laitosten pääomainstrumentit (vakavaraisuusasetuksen 27 ja 29 artikla).

Instrumentteihin liittyviä ylikurssirahastoja ei sisällytetä.

Viranomaisten kriisitilanteissa merkitsemät pääomainstrumentit sisällytetään, jos vakavaraisuusasetuksen 31 artiklan kaikki edellytykset täyttyvät.

050

1.1.1.1.2*   Lisätietoerä: ei-hyväksyttävät pääomainstrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 28 artiklan 1 kohdan b, l ja m alakohta

Kyseisissä alakohdissa säädetyt edellytykset kuvastavat erilaisia peruttavia pääomatilanteita, ja näin ollen tässä kohdassa ilmoitettu määrä voi olla hyväksyttävä myöhempien kausien aikana.

Ilmoitettavaan määrään ei sisällytetä instrumentteihin liittyviä ylikurssirahastoja.

060

1.1.1.1.3   Ylikurssirahastot

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 124 kohta ja 26 artiklan 1 kohdan b alakohta

Ylikurssirahastolla tarkoitetaan samaa kuin sovellettavassa tilinpäätössäännöstössä.

Tässä kohdassa ilmoitettava määrä on ”Maksettuihin pääomainstrumentteihin” liittyvä osa.

070

1.1.1.1.4   (-) Omat ydinpääoman (CET1) instrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan f alakohta ja 42 artikla

Näillä tarkoitetaan raportoivan laitoksen tai ryhmän hallussa raportointipäivänä olevaa omaa ydinpääomaa (CET1). Tätä koskevat vakavaraisuusasetuksen 42 artiklassa säädetyt poikkeukset.

Kohtaan ”Ei-hyväksyttävät pääomainstrumentit” sisällytettäviä osakkeiden omistusosuuksia ei ilmoiteta tällä rivillä.

Ilmoitettavaan määrään on sisällytettävä omiin osakkeisiin liittyvä ylikurssirahasto.

Erät 1.1.1.1.4–1.1.1.1.4.3 eivät sisällä tosiasiallisia tai ehdollisia omien ydinpääoman (CET1) instrumenttien ostovelvoitteita. Tosiasialliset tai ehdolliset omien ydinpääoman (CET1) instrumenttien ostovelvoitteet ilmoitetaan erikseen kohdassa 1.1.1.1.5.

080

1.1.1.1.4.1   (-) Suorat ydinpääoman (CET1) instrumenttien omistusosuudet

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan f alakohta ja 42 artikla

Näitä ovat kohtaan 1.1.1.1 kuuluvat ydinpääoman (CET1) instrumentit, jotka ovat konsolidoidun ryhmän laitosten hallussa.

Ilmoitettavaan määrään on sisällytettävä kaupankäyntivarastoon kuuluvat omistusosuudet, jotka on laskettu pitkän nettoposition perusteella vakavaraisuusasetuksen 42 artiklan a alakohdassa esitetyllä tavalla.

090

1.1.1.1.4.2   (-) Välilliset ydinpääoman (CET1) instrumenttien omistusosuudet

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta, 36 artiklan 1 kohdan f alakohta ja 42 artikla

091

1.1.1.1.4.3   (-) Synteettiset ydinpääoman (CET1) instrumenttien omistusosuudet

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta, 36 artiklan 1 kohdan f alakohta ja 42 artikla

092

1.1.1.1.5   (-) Tosiasialliset tai ehdolliset velvoitteet ostaa omat ydinpääoman (CET1) instrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan f alakohta ja 42 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaisesti ”sellaiset omat ydinpääoman instrumentit, jotka laitos on tosiasiallisesti tai ehdollisesti velvollinen ostamaan olemassa olevan sopimusvelvoitteen mukaisesti” vähennetään.

130

1.1.1.2   Kertyneet voittovarat

Vakavaraisuusasetuksen 26 artiklan 1 kohdan c alakohta ja 26 artiklan 2 kohta

Kertyneisiin voittovaroihin sisällytetään edellisen vuoden aikana kertyneet voitot sekä hyväksyttävät kesken tilikauden tai tilikauden päätteeksi kertyneet voitot.

140

1.1.1.2.1   Edellisvuosien kertyneet voittovarat

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 123 kohta ja 26 artiklan 1 kohdan c alakohta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 123 kohdassa kertyneillä voittovaroilla tarkoitetaan ”edellisten tilikausien lopullisen tuloksen käsittelyn yhteydessä syntyneitä voittoja ja tappioita sovellettavan tilinpäätössäännöstön mukaisesti”.

150

1.1.1.2.2   Hyväksyttävät voitot tai tappiot

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 121 kohta, 26 artiklan 2 kohta ja 36 artiklan 1 kohdan a alakohta

Vakavaraisuusasetuksen 26 artiklan 2 kohdassa sallitaan kesken tilikauden tai tilikauden päätteeksi kertyneiden voittojen sisällyttäminen kertyneisiin voittovaroihin toimivaltaisten viranomaisten etukäteisellä luvalla, mikäli tietyt ehdot täyttyvät.

Toisaalta tappiot on vähennettävä ydinpääomasta, kuten vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan a alakohdassa todetaan.

160

1.1.1.2.2.1   Emoyrityksen omistajille osoitettava voitto tai tappio

Vakavaraisuusasetuksen 26 artiklan 2 kohta ja 36 artiklan 1 kohdan a alakohta

Ilmoitettava määrä on tilinpäätöksen tuloslaskelmassa ilmoitettu voitto tai tappio.

170

1.1.1.2.2.2   (-) Ei-hyväksyttävä osuus kesken tilikauden tai tilikauden päätteeksi kertyneistä voitoista

Vakavaraisuusasetuksen 26 artiklan 2 kohta

Tälle riville ei merkitä mitään lukua, jos laitos on ilmoittanut viitekaudelta tappioita. Tämä johtuu siitä, että tappiot vähennetään kokonaan ydinpääomasta (CET1).

Mikäli laitos ilmoittaa voittoja, tässä kohdassa on ilmoitettava se osa voitoista, jota ei voida hyväksyä vakavaraisuusasetuksen 26 artiklan 2 kohdan mukaisesti (eli voitot, joita ei ole tilintarkastettu, ja ennakoitavissa olevat kulut tai osingot).

Huomattakoon, että silloin, kun ilmoitetaan voittoja, vähennettävään määrään on sisällytettävä ainakin väliosingot.

180

1.1.1.3   Kertyneet muun laajan tuloksen erät

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 100 kohta ja 26 artiklan 1 kohdan d alakohta

Määrä on ilmoitettava muodossa, josta on vähennetty laskentahetkellä odotettavissa olevat verot, ja määrä lasketaan ennen omiin varoihin sovellettavien suodattimien käyttöä. Ilmoitettava määrä on määritettävä komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 241/2014 13 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

200

1.1.1.4   Muut rahastot

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 117 kohta ja 26 artiklan 1 kohdan e alakohta

Muilla rahastoilla tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksessa ”sovellettavassa tilinpäätössäännöstössä tarkoitettuja rahastoja, jotka on esitettävä sovellettavan tilinpäätösstandardin mukaisesti, lukuun ottamatta kuitenkaan eriä, jotka on jo sisällytetty kertyneisiin muun laajan tuloksen eriin tai kertyneisiin voittovaroihin”.

Määrä on ilmoitettava muodossa, josta on vähennetty laskentahetkellä odotettavissa olevat verot.

210

1.1.1.5   Yleisten pankkiriskien rahastot

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 112 kohta ja 26 artiklan 1 kohdan f alakohta

Yleisten pankkiriskien rahastoilla tarkoitetaan direktiivin 86/635/ETY 38 artiklassa ”niitä summia, jotka luottolaitos päättää panna syrjään sellaisten riskien kattamiseksi, kun tämä pankkitoimintaan liittyvien erityisriskien vuoksi on tarpeen”.

Määrä on ilmoitettava muodossa, josta on vähennetty laskentahetkellä odotettavissa olevat verot.

220

1.1.1.6   Määräajaksi vapautetuista ydinpääoman (CET1) instrumenteista aiheutuvat siirtymävaiheen mukautukset

Vakavaraisuusasetuksen 483 artiklan 1–3 kohta ja 484–487 artikla

Kohtaan sisällytetään niiden pääomainstrumenttien määrä, jotka on siirtymäkauden aikana vapautettu määräajaksi uusista säännöksistä ydinpääomana (CET1). Ilmoitettava määrä saadaan suoraan CA5-lomakkeesta.

230

1.1.1.7   Ydinpääomaan (CET1) sisällytetyt vähemmistöosuudet

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 120 kohta ja 84 artikla

Kohdassa tarkoitetaan tytäryritysten vähemmistöosuuksien määrien yhteenlaskettua summaa, joka sisältyy konsolidoituun ydinpääomaan (CET1).

240

1.1.1.8   Muista vähemmistöosuuksista aiheutuvat siirtymäkauden mukautukset

Vakavaraisuusasetuksen 479 ja 480 artikla

Kohtaan sisällytetään siirtymäsäännöksistä aiheutuvat vähemmistöosuuksien mukautukset. Tämä erä saadaan suoraan CA5-lomakkeesta.

250

1.1.1.9   Omiin varoihin sovellettavista suodattimista aiheutuvat ydinpääoman (CET1) mukautukset

Vakavaraisuusasetuksen 32–35 artikla

260

1.1.1.9.1   (-) Arvopaperistetuista omaisuuseristä aiheutuvat oman pääoman lisäykset

Vakavaraisuusasetuksen 32 artiklan 1 kohta

Ilmoitettava määrä on sovellettavan tilinpäätössäännöstön mukainen laitoksen oman pääoman lisäys, joka johtuu arvopaperistetuista omaisuuseristä.

Tähän erään sisällytetään esimerkiksi tuleva marginaalitulo, joka tuottaa laitokselle myyntivoittoa, tai arvopaperistamisen alullepanijoiden tapauksessa arvopaperistettujen omaisuuserien ennakoitujen tulojen aktivoinnista saadut nettovoitot, jotka tarjoavat erillisen turvan arvopaperistetuille omaisuuserille.

270

1.1.1.9.2   Rahavirran suojaus

Vakavaraisuusasetuksen 33 artiklan 1 kohdan a alakohta

Ilmoitettava määrä voi olla joko positiivinen tai negatiivinen. Määrä on positiivinen, jos rahavirtojen suojauksista syntyy tappiota (eli jos tämä pienentää omaa pääomaa), ja päinvastoin. Näin ollen lukua edeltävä merkki on päinvastainen kuin kirjanpitolaskelmissa.

Määrästä vähennetään laskentahetkellä odotettavissa olevat verot.

280

1.1.1.9.3   Käypään arvoon arvostettuihin velkoihin liittyviä omia luottoriskejä koskevista muutoksista aiheutuvat kumulatiiviset voitot ja tappiot

Vakavaraisuusasetuksen 33 artiklan 1 kohdan b alakohta

Ilmoitettava määrä voi olla joko positiivinen tai negatiivinen. Määrä on positiivinen, jos oman luottoriskin muutoksista on aiheutunut tappiota (eli jos tämä pienentää omaa pääomaa), ja päinvastoin. Näin ollen lukua edeltävä merkki on päinvastainen kuin kirjanpitolaskelmissa.

Tilintarkastamatonta voittoa ei sisällytetä tähän erään.

285

1.1.1.9.4   Käypään arvoon arvostetut voitot ja tappiot, jotka aiheutuvat johdannaisvelkoihin liittyvästä laitoksen omasta luottoriskistä

Vakavaraisuusasetuksen 33 artiklan 1 kohdan c alakohta ja 33 artiklan 2 kohta

Ilmoitettava määrä voi olla joko positiivinen tai negatiivinen. Määrä on positiivinen, jos oman luottoriskin muutoksista on aiheutunut tappiota, ja päinvastoin. Näin ollen lukua edeltävä merkki on päinvastainen kuin kirjanpitolaskelmissa.

Tilintarkastamatonta voittoa ei sisällytetä tähän erään.

290

1.1.1.9.5   (-) Varovaista arvostamista koskevista vaatimuksista aiheutuvat arvonoikaisut

Vakavaraisuusasetuksen 34 ja 105 artikla

Kohtaan sisällytetään kaupankäyntivarastoon kuuluvien tai kuulumattomien vastuiden käyvän arvon oikaisut, jotka aiheutuvat vakavaraisuusasetuksen 105 artiklassa asetetuista tiukemmista varovaista arvostamista koskevista vaatimuksista

300

1.1.1.10   (-) Liikearvo

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 113 kohta, 36 artiklan 1 kohdan b alakohta ja 37 artikla

310

1.1.1.10.1   (-) Aineettomiin hyödykkeisiin laskettava liikearvo

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 113 kohta ja 36 artiklan 1 kohdan b alakohta

Liikearvolla tarkoitetaan samaa kuin sovellettavassa tilinpäätössäännöstössä.

Tässä kohdassa ilmoitettava määrä on sama kuin taseessa.

320

1.1.1.10.2   (-) Merkittävien sijoitusten arvostukseen sisältyvä liikearvo

Vakavaraisuusasetuksen 37 artiklan b alakohta ja 43 artikla

330

1.1.1.10.3   Liikearvoon liittyvät laskennalliset verovelat

Vakavaraisuusasetuksen 37 artiklan a alakohta

Kohtaan sisällytetään sellaisten laskennallisten verovelkojen määrä, jotka mitätöityisivät, jos liikearvo alenisi tai jos se kirjattaisiin pois taseesta sovellettavan tilinpäätössäännöstön mukaisesti.

340

1.1.1.11   (-) Muut aineettomat hyödykkeet

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 115 kohta, 36 artiklan 1 kohdan b alakohta ja 37 artiklan a alakohta

Muut aineettomat hyödykkeet ovat sovellettavan tilinpäätössäännöstön mukaisia aineettomia hyödykkeitä, joihin ei kuulu sovellettavan tilinpäätössäännöstön mukaista liikearvoa.

350

1.1.1.11.1   (-) Muut aineettomat hyödykkeet ennen laskennallisten verovelkojen vähentämistä

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 115 kohta ja 36 artiklan 1 kohdan b alakohta

Muut aineettomat hyödykkeet ovat sovellettavan tilinpäätössäännöstön mukaisia aineettomia hyödykkeitä, joihin ei kuulu sovellettavan tilinpäätössäännöstön mukaista liikearvoa.

Tässä kohdassa ilmoitettavan määrän on vastattava taseessa ilmoitettua aineettomien hyödykkeiden määrää, johon ei kuulu liikearvoa.

360

1.1.1.11.2   Muihin aineettomiin hyödykkeisiin liittyvät laskennalliset verovelat

Vakavaraisuusasetuksen 37 artiklan a alakohta

Tällä tarkoitetaan sellaisten laskennallisten verovelkojen määrää, jotka mitätöityisivät, jos aineettomien hyödykkeiden, joihin ei kuulu liikearvoa, arvo alenisi tai ne kirjattaisiin pois taseesta sovellettavan tilinpäätössäännöstön mukaisesti.

370

1.1.1.12   (-) Tulevista veronalaisista voitoista riippuvat laskennalliset verosaamiset, jotka eivät synny väliaikaisten erojen seurauksena ja joista on vähennetty niihin liittyvät verovelat

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan c alakohta ja 38 artikla

380

1.1.1.13   (-) Odotettuihin tappioihin käytettäviin luottoriskin oikaisuihin liittyvä alijäämä (IRB)

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan d alakohta sekä 40, 158 ja 159 artikla

Ilmoitettavaa määrää ”ei saa pienentää tulevista veronalaisista voitoista riippuvien laskennallisten verosaamisten määrän lisäyksellä tai muiden ylimääräisten verovaikutusten perusteella, joita voi esiintyä, jos varaukset nousevat samalle tasolle kuin odotetut tappiot” (vakavaraisuusasetuksen 40 artikla).

390

1.1.1.14   (-) Etuuspohjaisen eläkerahaston varat

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 109 kohta, 36 artiklan 1 kohdan e alakohta ja 41 artikla

400

1.1.1.14.1   (-) Etuuspohjaisen eläkerahaston varat

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 109 kohta, 36 artiklan 1 kohdan e alakohta

Etuuspohjaisen eläkerahaston varoilla tarkoitetaan ”tapauksen mukaan etuuspohjaisen eläkerahaston tai -järjestelyn varoja, jotka lasketaan sen jälkeen, kun niistä on vähennetty samaan rahastoon tai järjestelyyn liittyvät velvoitteet”.

Tässä kohdassa ilmoitettavan määrän on vastattava taseessa ilmoitettua määrää (jos ne ilmoitetaan erikseen).

410

1.1.1.14.2   Etuuspohjaisen eläkerahaston varoihin liittyvät laskennalliset verovelat

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 108 ja 109 kohta ja 41 artiklan 1 kohdan a alakohta

Tällä tarkoitetaan sellaisten laskennallisten verovelkojen määrää, jotka mitätöityisivät, jos etuuspohjaisen eläkerahaston varojen arvo alenisi tai ne kirjattaisiin pois taseesta sovellettavan tilinpäätössäännöstön mukaisesti.

420

1.1.1.14.3   Etuuspohjaisen eläkerahaston varat, joihin on laitokselle myönnetty oikeus käyttää rajoituksettomasti

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 109 kohta ja 41 artiklan 1 kohdan b alakohta

Tässä kohdassa ilmoitetaan määrä vain siinä tapauksessa, että toimivaltainen viranomainen on antanut etukäteisen luvan pienentää etuuspohjaisen eläkerahaston varojen vähennettävää määrää.

Tälle riville sisällytettäville erille annetaan luottoriskivaatimusten edellyttämä riskipaino.

430

1.1.1.15   (-) Ydinpääoman (CET1) keskinäiset ristiinomistukset

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 122 kohta, 36 artiklan 1 kohdan g alakohta ja 44 artikla

Tässä tarkoitetaan sellaisia omistusosuuksia (vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 27 kohdassa määriteltyjen) finanssialan yhteisöjen ydinpääoman (CET1) instrumenteista, joihin liittyy keskinäinen ristiinomistus, jolla toimivaltaisen viranomaisen mielestä pyritään lisäämään keinotekoisesti laitoksen omia varoja.

Ilmoitettava määrä on laskettava pitkien bruttopositioiden perusteella, ja määrään on sisällytettävä luokkaan 1 sijoitettavat vakuutussektorin omat varat.

440

1.1.1.16   (-) Erät, jotka on vähennettävä ensisijaisen lisäpääoman (AT1) eristä ja jotka ylittävät laitoksen ensisijaisen lisäpääoman (AT1)

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan j alakohta

Ilmoitettava määrä saadaan suoraan CA1-lomakkeen kohdasta ”Erät, jotka on vähennettävä ensisijaisen lisäpääoman (AT1) eristä ja jotka ylittävät laitoksen ensisijaisen lisäpääoman (AT1)”. Määrä on vähennettävä ydinpääomasta (CET1).

450

1.1.1.17   (-) Finanssialan ulkopuoliset huomattavat omistusosuudet, joihin voidaan vaihtoehtoisesti soveltaa 1 250 prosentin riskipainoa

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 36 kohta, 36 artiklan 1 kohdan k alakohdan i alakohta ja 89–91 artikla

Huomattavilla omistusosuuksilla tarkoitetaan ”suoraa tai välillistä omistusosuutta yrityksessä, kun tämä osuus on vähintään 10 prosenttia pääomasta tai äänioikeuksista tai kun sen nojalla on mahdollista vaikuttaa huomattavasti kyseisen yrityksen johtamiseen”.

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan k alakohdan i alakohdan mukaan laitos voi vaihtoehtoisesti joko vähentää kyseiset osuudet ydinpääomasta (CET1) (käyttämällä tätä kohtaa) tai soveltaa niihin 1 250 prosentin riskipainoa.

460

1.1.1.18   (-) Arvopaperistamispositiot, joihin voidaan vaihtoehtoisesti soveltaa 1 250 prosentin riskipainoa

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan k alakohdan ii alakohta, 243 artiklan 1 kohdan b alakohta, 244 artiklan 1 kohdan b alakohta, 258 artikla ja 266 artiklan 3 kohta

Tässä tarkoitetaan arvopaperistamispositioita, joihin sovelletaan 1 250 prosentin riskipainoa mutta jotka voidaan vaihtoehtoisesti vähentää ydinpääomasta (CET1) (vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan k alakohdan ii alakohta). Jälkimmäisessä tapauksessa ne ilmoitetaan tässä erässä.

470

1.1.1.19   (-) Luottokaupan selvitysriski, johon voidaan vaihtoehtoisesti soveltaa 1 250 prosentin riskipainoa

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan k alakohdan iii alakohta ja 379 artiklan 3 kohta

Luottokaupan selvitysriskiin (vaillinaisiin siirtoihin) sovelletaan 1 250 prosentin riskipainoa viisi pankkipäivää toisen sopimusperusteisen maksu-/toimitusvelvoitteen jälkeen transaktion päättymiseen asti selvitysriskin omien varojen vaatimusten mukaisesti. Vaihtoehtoisesti ne voidaan vähentää ydinpääomasta (CET1) (vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan k alakohdan iii alakohta). Jälkimmäisessä tapauksessa ne ilmoitetaan tässä erässä.

471

1.1.1.20   (-) Positiot korissa, jolle laitos ei voi määrittää riskipainoa IRB-menetelmällä ja joihin voidaan vaihtoehtoisesti soveltaa 1 250 prosentin riskipainoa

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan k alakohdan iv alakohta ja 153 artiklan 8 kohta

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan k alakohdan iv alakohdan mukaan laitos voi vaihtoehtoisesti joko vähentää kyseiset osuudet ydinpääomasta (CET1) (käyttämällä tätä kohtaa) tai soveltaa niihin 1 250 prosentin riskipainoa.

472

1.1.1.21   (-) Oman pääoman ehtoiset sijoitukset sisäisen mallin menetelmää käyttäen, joihin voidaan vaihtoehtoisesti soveltaa 1 250 prosentin riskipainoa

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan k alakohdan v alakohta ja 155 artiklan 4 kohta

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan k alakohdan v alakohdan mukaan laitos voi vaihtoehtoisesti joko vähentää kyseiset osuudet ydinpääomasta (CET1) (käyttämällä tätä kohtaa) tai soveltaa niihin 1 250 prosentin riskipainoa.

480

1.1.1.22   (-) Finanssialan yhteisöjen ydinpääoman (CET1) instrumentit, kun laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta näissä yhteisöissä

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 27 kohta, 36 artiklan 1 kohdan h alakohta, 43–46 artikla, 49 artiklan 2 ja 3 kohta ja 79 artikla

Tässä tarkoitetaan ydinpääomasta (CET1) vähennettävää osaa omistusosuuksista, jotka laitoksella on sellaisten (vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 27 kohdassa määriteltyjen) finanssialan yhteisöjen instrumenteista, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta.

Ks. vaihtoehdot vähennykselle konsolidointia sovellettaessa (vakavaraisuusasetuksen 49 artiklan 2 ja 3 kohta).

490

1.1.1.23   (-) Vähennyskelpoiset tulevista veronalaisista voitoista riippuvat ja väliaikaisten erojen seurauksena syntyvät laskennalliset verosaamiset

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan c alakohta, 38 artikla ja 48 artiklan 1 kohdan a alakohta

Tässä tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 48 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn 10 prosentin kynnysarvon soveltamisalaan kuuluvaa vähennettävää osaa laskennallisista verosaamisista, jotka riippuvat tulevista veronalaisista voitoista ja syntyvät väliaikaisten erojen seurauksena. (Määrästä on vähennetty laskennallisten verovelkojen osa, joka on jaettu väliaikaisten erojen seurauksena syntyvien laskennallisten verosaamisten piiriin vakavaraisuusasetuksen 38 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisesti.)

500

1.1.1.24   (-) Finanssialan yhteisöjen ydinpääoman (CET1) instrumentit, kun laitoksella on merkittävä sijoitus näissä yhteisöissä

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 27 kohta, 36 artiklan 1 kohdan i alakohta, 43 artikla, 45 artikla, 47 artikla, 48 artiklan 1 kohdan b alakohta, 49 artiklan 1–3 kohta ja 79 artikla

Tässä tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 48 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetyn 10 prosentin kynnysarvon soveltamisalaan kuuluvaa vähennettävää osaa omistusosuuksista, jotka laitoksella on sellaisten (vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 27 kohdassa määriteltyjen) finanssialan yhteisöjen ydinpääoman (CET1) instrumenteista, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus.

Ks. vaihtoehdot vähennykselle konsolidointia sovellettaessa (vakavaraisuusasetuksen 49 artiklan 1, 2 ja 3 kohta).

510

1.1.1.25   (-) 17,65 prosentin kynnysarvon ylittävä määrä

Vakavaraisuusasetuksen 48 artiklan 1 kohta

Tässä tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 48 artiklan 1 kohdassa säädetyn 17,65 prosentin kynnysarvon soveltamisalaan kuuluvaa vähennettävää osaa tulevista veronalaisista voitoista riippuvista ja väliaikaisten erojen seurauksena syntyvistä laskennallisista verosaamisista sekä suorista ja välillisistä omistusosuuksista, jotka laitoksella on sellaisten (vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 27 kohdassa määriteltyjen) finanssialan yhteisöjen ydinpääoman (CET1) instrumenteista, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus.

520

1.1.1.26   Muut ydinpääomaa (CET1) koskevat siirtymävaiheen mukautukset

Vakavaraisuusasetuksen 469–472, 478 ja 481 artikla

Tässä tarkoitetaan vähennyksiin tehtäviä mukautuksia, jotka aiheutuvat siirtymäsäännöksistä. Ilmoitettava määrä saadaan suoraan CA5-lomakkeesta.

524

1.1.1.27   (-) Vakavaraisuusasetuksen 3 artiklan nojalla tehtävät muut ydinpääoman (CET1) vähennykset

Vakavaraisuusasetuksen 3 artikla

529

1.1.1.28   Muut ydinpääoman (CET1) osatekijät tai vähennykset

Tämä rivi on luotu yksinomaan raportoinnin joustavuuden mahdollistamiseksi. Riviä käytetään vain niissä harvinaisissa tilanteissa, joissa tiettyjen pääomaerien/vähennysten ilmoittamisesta sovellettavassa CA1-lomakkeessa ei ole tehty lopullista päätöstä. Näin ollen tätä riviä käytetään vain silloin, kun ydinpääoman (CET1) erän vähentämiseen liittyvää ydinpääoman (CET1) erää ei voida kirjata johonkin riveistä 020–524.

Tässä solussa vakavaraisuussuhteen laskentaan ei saa kirjata vakavaraisuusasetuksen soveltamisalaan kuulumattomia pääomaeriä/vähennyksiä (esim. soluun ei saa kirjata vakavaraisuusasetuksen soveltamisalan ulkopuolisia kansallisia pääomaeriä/vähennyksiä).

530

1.1.2   ENSISIJAINEN LISÄPÄÄOMA (AT1)

Vakavaraisuusasetuksen 61 artikla

540

1.1.2.1   Ensisijaiseksi lisäpääomaksi (AT1) hyväksyttävät pääomainstrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 51 artiklan a alakohta, 52–54 artikla, 56 artiklan a alakohta ja 57 artikla

550

1.1.2.1.1   Maksetut pääomainstrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 51 artiklan a alakohta ja 52–54 artikla

Ilmoitettavaan määrään ei sisällytetä instrumentteihin liittyviä ylikurssirahastoja.

560

1.1.2.1.2   (*) Lisätietoerä: ei-hyväksyttävät pääomainstrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 52 artiklan 1 kohdan c, e ja f alakohta

Alakohdissa säädetyt edellytykset kuvastavat erilaisia peruttavia pääomatilanteita, ja näin ollen tässä kohdassa ilmoitettu määrä voi olla hyväksyttävä myöhempien kausien aikana.

Ilmoitettavaan määrään ei sisällytetä instrumentteihin liittyviä ylikurssirahastoja.

570

1.1.2.1.3   Ylikurssirahastot

Vakavaraisuusasetuksen 51 artiklan b alakohta

Ylikurssirahastolla tarkoitetaan samaa kuin sovellettavassa tilinpäätössäännöstössä.

Tässä kohdassa ilmoitettava määrä on ”Maksettuihin pääomainstrumentteihin” liittyvä osa.

580

1.1.2.1.4   (-) Omat ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 52 artiklan 1 kohdan b alakohta, 56 artiklan a alakohta ja 57 artikla

Näillä tarkoitetaan raportoivan laitoksen tai ryhmän hallussa raportointipäivänä olevia omia ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentteja. Tätä koskevat vakavaraisuusasetuksen 57 artiklassa säädetyt poikkeukset.

Kohtaan ”Ei-hyväksyttävät pääomainstrumentit” sisällytettäviä osakkeiden omistusosuuksia ei ilmoiteta tällä rivillä.

Ilmoitettavaan määrään on sisällytettävä omiin osakkeisiin liittyvä ylikurssirahasto.

Erät 1.1.2.1.4–1.1.2.1.4.3 eivät sisällä tosiasiallisia tai ehdollisia omien ydinpääoman (CET1) instrumenttien ostovelvoitteita. Tosiasialliset tai ehdolliset omien ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumenttien ostovelvoitteet ilmoitetaan erikseen kohdassa 1.1.2.1.5.

590

1.1.2.1.4.1   (-) Suorat ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumenttien omistusosuudet

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta, 52 artiklan 1 kohdan b alakohta, 56 artiklan a alakohta ja 57 artikla

Tässä tarkoitetaan kohtaan 1.1.2.1.1 kuuluvia ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentteja, jotka ovat konsolidoidun ryhmän laitosten hallussa.

620

1.1.2.1.4.2   (-) Välilliset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumenttien omistusosuudet

Vakavaraisuusasetuksen 52 artiklan 1 kohdan b alakohdan ii alakohta, 56 artiklan a alakohta ja 57 artikla

621

1.1.2.1.4.3   (-) Synteettiset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumenttien omistusosuudet

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta, 52 artiklan 1 kohdan b alakohta, 56 artiklan a alakohta ja 57 artikla

622

1.1.2.1.5   (-) Tosiasialliset tai ehdolliset velvoitteet ostaa omat ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan a alakohta ja 57 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan a alakohdan mukaan ”omat ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit, jotka laitos voi joutua ostamaan voimassa olevien sopimusvelvoitteiden vuoksi” on vähennettävä.

660

1.1.2.2   Määräajaksi vapautetuista ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumenteista aiheutuvat siirtymävaiheen mukautukset

Vakavaraisuusasetuksen 483 artiklan 4 ja 5 kohta sekä 484–487, 489 ja 491 artikla

Kohtaan sisällytetään niiden pääomainstrumenttien määrä, jotka on siirtymäkauden aikana vapautettu uusista säännöksistä ensisijaisena lisäpääomana (AT1). Ilmoitettava määrä saadaan suoraan CA5-lomakkeesta.

670

1.1.2.3   Ensisijaiseen lisäpääomaan (AT1) sisällytetyt tytäryritysten liikkeeseen laskemat instrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 83, 85 ja 86 artikla

Kohdassa tarkoitetaan tytäryritysten ehdot täyttävän ensisijaisen pääoman (T1) määrien yhteenlaskettua summaa, joka sisältyy konsolidoituun ensisijaiseen lisäpääomaan (AT1).

Tähän on sisällytettävä erillisyhtiön liikkeeseen laskema ehdot täyttävä ensisijainen lisäpääoma (AT1) (vakavaraisuusasetuksen 83 artikla).

680

1.1.2.4   Ensisijaiseen lisäpääomaan (AT1) sisällytetyistä tytäryritysten liikkeeseen laskemista instrumenteista aiheutuvat siirtymävaiheen mukautukset

Vakavaraisuusasetuksen 480 artikla

Kohdassa tarkoitetaan niitä siirtymäsäännöksistä aiheutuvia mukautuksia, jotka kohdistuvat konsolidoituun ensisijaiseen lisäpääomaan (AT1) sisältyvään ehdot täyttävään ensisijaiseen pääomaan (T1). Tämä erä saadaan suoraan CA5-lomakkeesta.

690

1.1.2.5   (-) Ensisijaisen lisäpääoman (AT1) keskinäiset ristiinomistukset

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 122 kohta, 56 artiklan b alakohta ja 58 artikla

Tässä tarkoitetaan sellaisia omistusosuuksia (vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 27 kohdassa määriteltyjen) finanssialan yhteisöjen ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumenteista, joihin liittyy keskinäinen ristiinomistus, jolla toimivaltaisen viranomaisen mielestä pyritään lisäämään keinotekoisesti laitoksen omia varoja.

Ilmoitettava määrä on laskettava pitkien bruttopositioiden perusteella, ja määrään on sisällytettävä luokkaan 1 sijoitettavat vakuutussektorin täydentävät omat varat.

700

1.1.2.6   (-) Finanssialan yhteisöjen ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit, kun laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta näissä yhteisöissä

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 27 kohta, 56 artiklan c alakohta sekä 59, 60 ja 79 artikla

Tässä tarkoitetaan ensisijaisesta lisäpääomasta (AT1) vähennettävää osaa omistusosuuksista, jotka laitoksella on sellaisten (vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 27 kohdassa määriteltyjen) finanssialan yhteisöjen instrumenteista, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta.

710

1.1.2.7   (-) Finanssialan yhteisöjen ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit, kun laitoksella on merkittävä sijoitus näissä yhteisöissä

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 27 kohta, 56 artiklan d alakohta sekä 59 ja 79 artikla

Omistusosuudet, jotka laitoksella on sellaisten (vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 27 kohdassa määriteltyjen) finanssialan yhteisöjen ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumenteista, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, on vähennettävä kokonaan.

720

1.1.2.8   (-) Erät, jotka on vähennettävä toissijaisen pääoman (T2) eristä ja jotka ylittävät laitoksen toissijaisen pääoman (T2)

Vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan e alakohta

Ilmoitettava määrä saadaan suoraan CA1-lomakkeen kohdasta ”Erät, jotka on vähennettävä toissijaisen pääoman (T2) eristä ja jotka ylittävät laitoksen toissijaisen pääoman (T2)”. (Vähennetään ensisijaisesta lisäpääomasta (AT1).)

730

1.1.2.9   Muut ensisijaista lisäpääomaa (AT1) koskevat siirtymävaiheen mukautukset

Vakavaraisuusasetuksen 474, 475, 478 ja 481 artikla

Tässä tarkoitetaan siirtymäsäännöksistä aiheutuvia mukautuksia. Ilmoitettava määrä saadaan suoraan CA5-lomakkeesta.

740

1.1.2.10   Erät, jotka on vähennettävä ensisijaisen lisäpääoman (AT1) eristä ja jotka ylittävät laitoksen ensisijaisen lisäpääoman (AT1)(vähennetään ydinpääomasta (CET1))

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan j alakohta

Ensisijainen lisäpääoma (AT1) ei voi olla negatiivinen, mutta ensisijaisesta lisäpääomasta (AT1) tehtävät vähennykset voivat ylittää ensisijaisen lisäpääoman (AT1) sekä siihen liittyvän ylikurssirahaston määrän. Kun näin tapahtuu, ensisijainen lisäpääoma (AT1) on kirjattava nollaksi ja ensisijaiseen lisäpääomaan kohdistuvien vähennysten ylittävä osa on vähennettävä ydinpääomasta (CET1).

Tätä erää käytettäessä kohtien 1.1.2.1–1.1.2.12 yhteenlaskettu summa ei koskaan ole alle nolla. Näin ollen mikäli tähän kohtaan on merkitty positiivinen luku, on kohtaan 1.1.1.16 merkityn luvun oltava sille vastakkainen.

744

1.1.2.11   (-) Vakavaraisuusasetuksen 3 artiklan nojalla tehtävät ensisijaisen lisäpääoman (AT1) lisävähennykset

Vakavaraisuusasetuksen 3 artikla

748

1.1.2.12   Muut ensisijaisen lisäpääoman (AT1) osatekijät tai vähennykset

Tämä rivi on luotu yksinomaan raportoinnin joustavuuden mahdollistamiseksi. Riviä käytetään vain niissä harvinaisissa tilanteissa, joissa tiettyjen pääomaerien/vähennysten ilmoittamisesta sovellettavassa CA1-lomakkeessa ei ole tehty lopullista päätöstä. Näin ollen tätä riviä käytetään vain silloin, kun ensisijaisen lisäpääoman (AT1) erän vähentämiseen liittyvää ensisijaisen lisäpääoman (AT1) erää ei voida kirjata johonkin riveistä 530–744.

Tässä solussa vakavaraisuussuhteen laskentaan ei saa kirjata vakavaraisuusasetuksen soveltamisalaan kuulumattomia pääomaeriä/vähennyksiä (esim. soluun ei saa luokitella vakavaraisuusasetuksen soveltamisalan ulkopuolisia kansallisia pääomaeriä/vähennyksiä).

750

1.2   TOISSIJAINEN PÄÄOMA (T2)

Vakavaraisuusasetuksen 71 artikla

760

1.2.1   Toissijaiseksi pääomaksi (T2) hyväksyttävät pääomainstrumentit ja etuoikeudeltaan huonommat lainat

Vakavaraisuusasetuksen 62 artiklan a alakohta, 63–65 artikla, 66 artiklan a alakohta ja 67 artikla

770

1.2.1.1   Maksetut pääomainstrumentit ja etuoikeudeltaan huonommat lainat

Vakavaraisuusasetuksen 62 artiklan a alakohta sekä 63 ja 65 artikla

Ilmoitettavaan määrään ei sisällytetä instrumentteihin liittyviä ylikurssirahastoja.

780

1.2.1.2   (*) Lisätietoerä: ei-hyväksyttävät pääomainstrumentit ja etuoikeudeltaan huonommat lainat

Vakavaraisuusasetuksen 63 artiklan c, e ja f alakohta sekä 64 artikla

Alakohdissa säädetyt edellytykset kuvastavat erilaisia peruttavia pääomatilanteita, ja näin ollen tässä kohdassa ilmoitettu määrä voi olla hyväksyttävä myöhempien kausien aikana.

Ilmoitettavaan määrään ei sisällytetä instrumentteihin liittyviä ylikurssirahastoja.

790

1.2.1.3   Ylikurssirahastot

Vakavaraisuusasetuksen 62 artiklan b alakohta ja 65 artikla

Ylikurssirahastolla tarkoitetaan samaa kuin sovellettavassa tilinpäätössäännöstössä.

Tässä kohdassa ilmoitettava määrä on ”Maksettuihin pääomainstrumentteihin” liittyvä osa.

800

1.2.1.4   (-) Omat toissijaisen pääoman (T2) instrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 63 artiklan b alakohdan i alakohta, 66 artiklan a alakohta ja 67 artikla

Näillä tarkoitetaan raportoivan laitoksen tai ryhmän hallussa raportointipäivänä olevia omia toissijaisen pääoman (T2) instrumentteja. Tätä koskevat vakavaraisuusasetuksen 67 artiklassa säädetyt poikkeukset.

Kohtaan ”Ei-hyväksyttävät pääomainstrumentit” sisällytettäviä osakkeiden omistusosuuksia ei ilmoiteta tällä rivillä.

Ilmoitettavaan määrään on sisällytettävä omiin osakkeisiin liittyvä ylikurssirahasto.

Erät 1.2.1.4–1.2.1.4.3 eivät sisällä tosiasiallisia tai ehdollisia omien toissijaisen pääoman (T2) instrumenttien ostovelvoitteita. Tosiasialliset tai ehdolliset omien toissijaisen pääoman (T2) instrumenttien ostovelvoitteet ilmoitetaan erikseen kohdassa 1.2.1.5.

810

1.2.1.4.1   (-) Suorat toissijaisen pääoman (T2) instrumenttien omistusosuudet

Vakavaraisuusasetuksen 63 artiklan b alakohta, 66 artiklan a alakohta ja 67 artikla

Tässä tarkoitetaan kohtaan 1.2.1.1 kuuluvia toissijaisen pääoman (T2) instrumentteja, jotka ovat konsolidoidun ryhmän laitosten hallussa.

840

1.2.1.4.2   (-) Välilliset toissijaisen pääoman (T2) instrumenttien omistusosuudet

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta, 63 artiklan b alakohta, 66 artiklan a alakohta ja 67 artikla

841

1.2.1.4.3   (-) Synteettiset toissijaisen pääoman (T2) instrumenttien omistusosuudet

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta, 63 artiklan b alakohta, 66 artiklan a alakohta ja 67 artikla

842

1.2.1.5   (-) Tosiasialliset tai ehdolliset velvoitteet ostaa omat toissijaisen pääoman (T2) instrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 66 artiklan a alakohta ja 67 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 66 artiklan a alakohdan mukaan ”omat toissijaisen pääoman (T2) instrumentit, jotka laitos voi joutua ostamaan voimassa olevien sopimusvelvoitteiden vuoksi”, on vähennettävä.

880

1.2.2   Määräajaksi vapautetuista toissijaisen pääoman (T2) instrumenteista ja etuoikeudeltaan huonommista lainoista aiheutuvat siirtymävaiheen mukautukset

Vakavaraisuusasetuksen 483 artiklan 6 ja 7 kohta sekä 484, 486, 488, 490 ja 491 artikla

Kohtaan sisällytetään niiden pääomainstrumenttien määrä, jotka on siirtymäkauden aikana vapautettu uusista säännöksistä toissijaisena pääomana (T2). Ilmoitettava määrä saadaan suoraan CA5-lomakkeesta.

890

1.2.3   Toissijaiseen pääomaan (T2) sisällytetyt tytäryritysten liikkeeseen laskemat instrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 83, 87 ja 88 artikla

Kohdassa tarkoitetaan tytäryritysten ehdot täyttävien omien varojen määrien summaa, joka sisältyy konsolidoituun toissijaiseen pääomaan (T2).

Tähän on sisällytettävä erillisyhtiön liikkeeseen laskema ehdot täyttävä toissijainen pääoma (T2) (vakavaraisuusasetuksen 83 artikla).

900

1.2.4   Toissijaiseen pääomaan (T2) sisällytetyistä tytäryritysten liikkeeseen laskemista instrumenteista aiheutuvat siirtymävaiheen mukautukset

Vakavaraisuusasetuksen 480 artikla

Kohdassa tarkoitetaan niitä siirtymäsäännöksistä aiheutuvia mukautuksia, jotka kohdistuvat konsolidoituun toissijaiseen pääomaan (T2) sisältyviin ehdot täyttäviin omiin varoihin. Tämä erä saadaan suoraan CA5-lomakkeesta.

910

1.2.5   IRB-ylijäämä, joka ylittää hyväksyttävät odotetut tappiot

Vakavaraisuusasetuksen 62 artiklan d alakohta

Niiden laitosten osalta, jotka laskevat riskipainotetut vastuuerät sisäisten luottoluokitusten menetelmän (IRB-menetelmä) mukaisesti, tähän erään sisällytetään ne toissijaiseksi pääomaksi (T2) hyväksyttävät positiiviset määrät, jotka syntyvät varausten ja odotettujen tappioiden välisestä vertailusta.

920

1.2.6   Yleiset luottoriskioikaisut (standardimenetelmä)

Vakavaraisuusasetuksen 62 artiklan c alakohta

Niiden laitosten osalta, jotka laskevat riskipainotetut vastuuerät standardimenetelmän mukaisesti, tähän erään sisällytetään toissijaiseksi pääomaksi (T2) hyväksyttävät yleiset luottoriskioikaisut.

930

1.2.7   (-) Toissijaisen pääoman (T2) keskinäiset ristiinomistukset

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 122 kohta, 66 artiklan b alakohta ja 68 artikla

Tässä tarkoitetaan sellaisia omistusosuuksia (vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 27 kohdassa määriteltyjen) finanssialan yhteisöjen toissijaisen pääoman (T2) instrumenteista, joihin liittyy keskinäinen ristiinomistus, jolla toimivaltaisen viranomaisen mielestä pyritään lisäämään keinotekoisesti laitoksen omia varoja.

Ilmoitettava määrä on laskettava pitkien bruttopositioiden perusteella, ja määrään on sisällytettävä luokkaan 2 ja luokkaan 3 sijoitettavat vakuutussektorin omat varat.

940

1.2.8   (-) Finanssialan yhteisöjen toissijaisen pääoman (T2) instrumentit, kun laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta näissä yhteisöissä

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 27 kohta, 66 artiklan c alakohta, 68–70 artikla ja 79 artikla

Tässä tarkoitetaan toissijaisesta pääomasta (T2) vähennettävää osaa omistusosuuksista, jotka laitoksella on sellaisten (vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 27 kohdassa määriteltyjen) finanssialan yhteisöjen instrumenteista, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta.

950

1.2.9   (-) Finanssialan yhteisöjen toissijaisen pääoman (T2) instrumentit, kun laitoksella on merkittävä sijoitus näissä yhteisöissä

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 27 kohta, 66 artiklan d alakohta sekä 68, 69 ja 79 artikla

Omistusosuudet, jotka laitoksella on sellaisten (vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 27 kohdassa määriteltyjen) finanssialan yhteisöjen toissijaisen pääoman (T2) instrumenteista, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, on vähennettävä kokonaan.

960

1.2.10   Muut toissijaista pääomaa (T2) koskevat siirtymävaiheen mukautukset

Vakavaraisuusasetuksen 476–478 ja 481 artikla

Tässä tarkoitetaan siirtymäsäännöksistä aiheutuvia mukautuksia. Ilmoitettava määrä saadaan suoraan CA5-lomakkeesta.

970

1.2.11   Erät, jotka on vähennettävä toissijaisen pääoman (T2) eristä ja jotka ylittävät laitoksen toissijaisen pääoman (T2) (vähennetään ensisijaisesta lisäpääomasta (AT1))

Vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan e alakohta

Toissijainen pääoma (T2) ei voi olla negatiivinen, mutta toissijaisesta pääomasta (T2) tehtävät vähennykset voivat ylittää toissijaisen pääoman (T2) sekä siihen liittyvän ylikurssirahaston määrän. Kun näin tapahtuu, toissijainen pääoma (T2) on kirjattava nollaksi, ja toissijaiseen pääomaan kohdistuvien vähennysten ylittävä osa on vähennettävä ensisijaisesta lisäpääomasta (AT1).

Tätä erää käytettäessä kohtien 1.2.1–1.2.13 summa ei koskaan ole alle nolla. Mikäli tähän kohtaan on merkitty positiivinen luku, on kohtaan 1.1.2.8 merkityn luvun oltava sille vastakkainen.

974

1.2.12   (-) Vakavaraisuusasetuksen 3 artiklan nojalla tehtävät toissijaisen pääoman (T2) lisävähennykset

Vakavaraisuusasetuksen 3 artikla

978

1.2.13   Muut toissijaisen pääoman (T2) osatekijät tai vähennykset

Tämä rivi on luotu yksinomaan raportoinnin joustavuuden mahdollistamiseksi. Riviä käytetään vain niissä harvinaisissa tilanteissa, joissa tiettyjen pääomaerien/vähennysten ilmoittamisesta sovellettavassa CA1-lomakkeessa ei ole tehty lopullista päätöstä. Näin ollen tätä riviä käytetään vain silloin, kun toissijaisen pääoman (T2) erän vähentämiseen liittyvää toissijaisen pääoman (T2) erää ei voida kirjata johonkin riveistä 750–974.

Tässä solussa vakavaraisuussuhteen laskentaan ei saa kirjata vakavaraisuusasetuksen soveltamisalaan kuulumattomia pääomaeriä/vähennyksiä (esim. soluun ei saa kirjata vakavaraisuusasetuksen soveltamisalan ulkopuolisia kansallisia pääomaeriä/vähennyksiä).

1.3   C 02.00 – OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET (CA2)

1.3.1   Positiokohtaiset ohjeet

Rivi

Lainsäädäntöviittaukset ja ohjeet

010

1.   KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohta sekä 95, 96 ja 98 artikla

020

1*   Josta vakavaraisuusasetuksen 95 artiklan 2 kohdassa ja 98 artiklassa tarkoitettujen sijoituspalveluyritysten osuus

Tämä kohta koskee sijoituspalveluyrityksiä, jotka kuuluvat vakavaraisuusasetuksen 95 artiklan2 kohdan ja 98 artiklan soveltamisalaan.

030

1**   Josta vakavaraisuusasetuksen 96 artiklan 2 kohdassa ja 97 artiklassa tarkoitettujen sijoituspalveluyritysten osuus

Tämä kohta koskee sijoituspalveluyrityksiä, jotka kuuluvat vakavaraisuusasetuksen 96 artiklan2 kohdan ja 97 artiklan soveltamisalaan.

040

1.1   LUOTTO-, VASTAPUOLI- JA LAIMENTUMISRISKIEN SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKIN RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan a ja f alakohta

050

1.1.1   Standardimenetelmä

CR SA -lomaketta ja SEC SA -lomaketta sovelletaan vastuiden yhteismäärän tasolla.

060

1.1.1.1   Standardimenetelmän mukaiset vastuuryhmät pois lukien arvopaperistamispositiot

CR SA -lomaketta sovelletaan vastuiden yhteismäärän tasolla. Standardimenetelmän mukaiset vastuuryhmät ovat samat kuin vakavaraisuusasetuksen 112 artiklassa, mutta niihin ei kuulu arvopaperistamispositioita.

070

1.1.1.1.01   Valtiot ja keskuspankit

Ks. CR SA -lomake.

080

1.1.1.1.02   Aluehallinnot ja paikallisviranomaiset

Ks. CR SA -lomake.

090

1.1.1.1.03   Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Ks. CR SA -lomake.

100

1.1.1.1.04   Kansainväliset kehityspankit

Ks. CR SA -lomake.

110

1.1.1.1.05   Kansainväliset organisaatiot

Ks. CR SA -lomake.

120

1.1.1.1.06   Laitokset

Ks. CR SA -lomake.

130

1.1.1.1.07   Yritykset

Ks. CR SA -lomake.

140

1.1.1.1.08   Vähittäisvastuut

Ks. CR SA -lomake.

150

1.1.1.1.09   Kiinteistövakuudelliset vastuut

Ks. CR SA -lomake.

160

1.1.1.1.10   Maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut

Ks. CR SA -lomake.

170

1.1.1.1.11   Erityisen suuren riskin sisältävät erät

Ks. CR SA -lomake.

180

1.1.1.1.12   Katetut joukkolainat

Ks. CR SA -lomake.

190

1.1.1.1.13   Saamiset laitoksilta ja yrityksiltä, joista on käytettävissä lyhyen aikavälin luottoluokitus

Ks. CR SA -lomake.

200

1.1.1.1.14   Yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavat yritykset

Ks. CR SA -lomake.

210

1.1.1.1.15   Oman pääoman ehtoiset sijoitukset

Ks. CR SA -lomake.

211

1.1.1.1.16   Muut erät

Ks. CR SA -lomake.

220

1.1.1.2   Arvopaperistamispositiot (standardimenetelmä)

CR SEC SA -lomaketta sovelletaan arvopaperistamislajien yhteismäärän tasolla.

230

1.1.1.2.*   Josta uudelleenarvopaperistamiset

CR SEC SA -lomaketta sovelletaan arvopaperistamislajien yhteismäärän tasolla.

240

1.1.2

Sisäisten luottoluokitusten menetelmä (IRB-menetelmä)

250

1.1.2.1   IRB-menetelmät, joita sovelletaan, kun omia LGD-estimaatteja tai CF-estimaatteja ei käytetä

CR IRB -lomaketta sovelletaan vastuiden yhteismäärän tasolla (silloin, kun ei käytetä omia LGD- ja/tai CF-estimaatteja).

260

1.1.2.1.01   Valtiot ja keskuspankit

Ks. CR IRB -lomake.

270

1.1.2.1.02   Laitokset

Ks. CR IRB -lomake.

280

1.1.2.1.03   Yritykset – pk-yritykset

Ks. CR IRB -lomake.

290

1.1.2.1.04   Yritykset – erityisrahoitusvastuut

Ks. CR IRB -lomake.

300

1.1.2.1.05   Yritykset – muut

Ks. CR IRB -lomake.

310

1.1.2.2   IRB-menetelmät, joita sovelletaan, kun omia LGD-estimaatteja ja/tai CF-estimaatteja käytetään

CR IRB -lomaketta sovelletaan vastuiden yhteismäärän tasolla (silloin, kun käytetään omia LGD- ja/tai CF-estimaatteja).

320

1.1.2.2.01   Valtiot ja keskuspankit

Ks. CR IRB -lomake.

330

1.1.2.2.02   Laitokset

Ks. CR IRB -lomake.

340

1.1.2.2.03   Yritykset – pk-yritykset

Ks. CR IRB -lomake.

350

1.1.2.2.04   Yritykset – erityisrahoitusvastuut

Ks. CR IRB -lomake.

360

1.1.2.2.05   Yritykset – muut

Ks. CR IRB -lomake.

370

1.1.2.2.06   Vähittäisvastuut – kiinteistövakuudelliset (pk-yritykset)

Ks. CR IRB -lomake.

380

1.1.2.2.06   Vähittäisvastuut – kiinteistövakuudelliset (muut kuin pk-yritykset)

Ks. CR IRB -lomake.

390

1.1.2.2.08   Vähittäisvastuut – uudistettavat vähittäisvastuut

Ks. CR IRB -lomake.

400

1.1.2.2.09   Vähittäisvastuut – muut (pk-yritykset)

Ks. CR IRB -lomake.

410

1.1.2.2.10   Vähittäisvastuut – muut (muut kuin pk-yritykset)

Ks. CR IRB -lomake.

420

1.1.2.3   Oman pääoman ehtoiset vastuut (IRB-menetelmä)

Ks. CR EQU IRB -lomake.

430

1.1.2.4   Arvopaperistamispositiot (IRB-menetelmä)

CR SEC IRB -lomaketta sovelletaan arvopaperistamislajien yhteismäärän tasolla.

440

1.1.2.4*   Josta uudelleenarvopaperistamiset

CR SEC IRB -lomaketta sovelletaan arvopaperistamislajien yhteismäärän tasolla.

450

1.1.2.5   Muut luottovelvoitteisiin kuulumattomat omaisuuserät

Ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 156 artiklan mukaisesti laskettu riskipainotettu vastuuerä.

460

1.1.3   Keskusvastapuolen maksukyvyttömyysrahaston osuuksiin liittyvän riskin määrä

Vakavaraisuusasetuksen 307–309 artikla

490

1.2   SELVITYS-/TOIMITUSRISKIN KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan c alakohdan ii alakohta ja 92 artiklan 4 kohdan b alakohta

500

1.2.1   Kaupankäyntivaraston ulkopuolinen selvitys-/toimitusriski

Ks. CR SETT -lomake.

510

1.2.2   Kaupankäyntivarastoon sisältyvä selvitys-/toimitusriski

Ks. CR SETT -lomake.

520

1.3   POSITIOITA, VALUUTTAKURSSEJA JA HYÖDYKKEITÄ KOSKEVAN KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan b alakohdan i alakohta ja c alakohdan i ja iii alakohta sekä 92 artiklan 4 kohdan b alakohta

530

1.3.1

Positioriskiin, valuuttakurssiriskiin ja hyödykeriskiin sovellettavien standardimenetelmien mukainen kokonaisriskin määrä (standardimenetelmä)

540

1.3.1.1   Kaupankäynnin kohteena olevat vieraan pääoman ehtoiset rahoitusinstrumentit

MKR SA TDI -lomaketta sovelletaan valuuttojen yhteismäärän tasolla.

550

1.3.1.2   Oman pääoman ehtoiset sijoitukset

MKR SA EQU -lomaketta sovelletaan kansallisten markkinoiden kokonaisarvon tasolla.

560

1.3.1.3   Ulkomaanvaluutta

Ks. MKR SA FX -lomake.

570

1.3.1.4   Hyödykkeet

Ks. MKR SA COM -lomake.

580

1.3.2   Positioriskin, valuuttakurssiriskin ja hyödykeriskin määrä (sisäisten mallien menetelmä)

Ks. MKR IM -lomake.

590

1.4   OPERATIIVISEN KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan e alakohta ja 92 artiklan 4 kohdan b alakohta

Vakavaraisuusasetuksen 95 artiklan 2 kohdan, 96 artiklan 2 kohdan ja 98 artiklan soveltamisalaan kuuluvilla sijoituspalveluyrityksillä tämän erän määrä on nolla.

600

1.4.1   Operatiivisen riskin perusmenetelmä

Ks. OPR-lomake.

610

1.4.2   Operatiivisen riskin standardimenetelmä / vaihtoehtoinen standardimenetelmä

Ks. OPR-lomake.

620

1.4.3   Operatiivisen riskin kehittyneet mittausmenetelmät

Ks. OPR-lomake.

630

1.5   KIINTEISTÄ YLEISKUSTANNUKSISTA AIHEUTUVAN YLIMÄÄRÄISEN RISKIN MÄÄRÄ

Vakavaraisuusasetuksen 95 artiklan 2 kohta, 96 artiklan 2 kohta, 97 artikla ja 98 artiklan 1 kohdan a alakohta

Tämä kohta koskee ainoastaan vakavaraisuusasetuksen 95 artiklan 2 kohdan, 96 artiklan 2 kohdan ja 98 artiklan soveltamisalaan kuuluvia sijoituspalveluyrityksiä. Ks. myös vakavaraisuusasetuksen 97 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 96 artiklan soveltamisalaan kuuluvien sijoituspalveluyritysten on ilmoitettava 97 artiklassa tarkoitetun määrä kerrottuna kertoimella 12,5.

Vakavaraisuusasetuksen 95 artiklan soveltamisalaan kuuluvien sijoituspalveluyritysten on ilmoitettava tiedot seuraavasti:

Mikäli vakavaraisuusasetuksen 95 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettu määrä on vakavaraisuusasetuksen 95 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettua määrää suurempi, ilmoitettava määrä on nolla.

Mikäli vakavaraisuusasetuksen 95 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu määrä on vakavaraisuusasetuksen 95 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua määrää suurempi, ilmoitettava määrä on tulos, joka saadaan vähentämällä viimeksi mainittu ensiksi mainitusta.

640

1.6   VASTUUN ARVONOIKAISUUN LIITTYVÄN KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan d alakohta. Ks. CVA-lomake.

650

1.6.1   Kehittynyt menetelmä

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 383 artiklan mukaisia vastuun arvonoikaisuriskiin liittyviä omien varojen vaatimuksia. Ks. CVA-lomake.

660

1.6.2   Standardimenetelmä

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 384 artiklan mukaisia vastuun arvonoikaisuriskiin liittyviä omien varojen vaatimuksia. Ks. CVA-lomake.

670

1.6.3.   Alkuperäisen hankintahinnan menetelmä

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 385 artiklan mukaisia vastuun arvonoikaisuriskiin liittyviä omien varojen vaatimuksia. Ks. CVA-lomake.

680

1.7   KAUPANKÄYNTIVARASTOON SISÄLTYVIEN SUURTEN ASIAKASRISKIEN KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan b alakohdan ii alakohta ja 395–401 artikla

690

1.8   MUIDEN RISKIEN MÄÄRÄT

Tämä kohta liittyy vakavaraisuusasetuksen 3, 458 ja 459 artiklaan, ja kohdassa ilmoitetaan sellaiset riskien määrät, joita ei voida kirjata mihinkään eristä 1.1–1.7.

Laitosten on ilmoitettava seuraavien vaatimusten noudattamiseksi edellytettävät määrät:

komission vakavaraisuusasetuksen 458 ja 459 artiklan mukaisesti asettamat tiukemmat vakavaraisuusvaatimukset,

vakavaraisuusasetuksen 3 artiklasta johtuvien ylimääräisten riskien määrät.

Tällä kohdalla ei ole yhteyttä raportointilomakkeeseen.

710

1.8.2   Josta vakavaraisuusasetuksen 458 artiklan mukaisista tiukemmista vakavaraisuusvaatimuksista aiheutuvat riskit

Vakavaraisuusasetuksen 458 artikla

720

1.8.2*   Josta suuria asiakasriskejä koskevista vaatimuksista aiheutuvat riskit

Vakavaraisuusasetuksen 458 artikla

730

1.8.2**   Josta asuinkiinteistö- ja liikekiinteistöalalla varallisuushintakupliin kohdennettavista mukautetuista riskipainoista aiheutuvat riskit

Vakavaraisuusasetuksen 458 artikla

740

1.8.2***   Josta rahoitusalan sisäisistä vastuista aiheutuvat riskit

Vakavaraisuusasetuksen 458 artikla

750

1.8.3   Josta vakavaraisuusasetuksen 459 artiklan mukaisista tiukemmista vakavaraisuusvaatimuksista aiheutuvat riskit

Vakavaraisuusasetuksen 459 artikla

760

1.8.4   Josta vakavaraisuusasetuksen 3 artiklasta aiheutuvat ylimääräiset riskit

Vakavaraisuusasetuksen 3 artikla

Ilmoitettavaan ylimääräisten riskien määrään on sisällytettävä ainoastaan ylimääräiset määrät (esim. jos luvun 100 suuruisella vastuulla on 20 prosentin riskipaino ja jos laitos soveltaa siihen vakavaraisuusasetuksen 3 artiklan nojalla 50 prosentin riskipainoa, kohdassa ilmoitettava määrä on 30).

1.4   C 03.00 – VAKAVARAISUUSSUHTEET JA VAKAVARAISUUSTASOT (CA3)

1.4.1   Positiokohtaiset ohjeet

Rivit

010

1   Ydinvakavaraisuussuhde (CET1)

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 2 kohdan a alakohta

Ydinpääoman (CET1) suhde on laitoksen ydinpääoma (CET1) ilmaistuna prosenttiosuutena kokonaisriskin määrästä.

020

2   Ydinpääoman (CET1) ylijäämä(+)/alijäämä(-)

Tässä kohdassa esitetään absoluuttisina lukuina vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 1 kohdan a alakohdassa asetettuun vaatimukseen (4,5 %) liittyvä ydinpääoman (CET1) ylijäämän tai alijäämän määrä eli määrä, jossa ei oteta huomioon pääomapuskureiden eikä siirtymäsäännösten vaikutusta pääomasuhteeseen.

030

3   Vakavaraisuussuhde ensisijaisella pääomalla (T1)

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 2 kohdan b alakohta

Ensisijaisen pääoman (T1) suhde on laitoksen ensisijainen pääoma (T1) ilmaistuna prosenttiosuutena kokonaisriskin määrästä.

040

4   Ensisijaisen pääoman (T1) ylijäämä(+)/alijäämä(-)

Tässä kohdassa esitetään absoluuttisina lukuina vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 1 kohdan b alakohdassa asetettuun vaatimukseen (6 %) liittyvä ensisijaisen pääoman (T1) ylijäämän tai alijäämän määrä eli määrä, jossa ei oteta huomioon pääomapuskureiden eikä siirtymäsäännösten vaikutusta pääomasuhteeseen.

050

5   Kokonaisvakavaraisuussuhde

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 2 kohdan c alakohta

Kokonaispääoman suhde on laitoksen omat varat ilmaistuna prosenttiosuutena kokonaisriskin määrästä.

060

6   Kokonaispääoman ylijäämä(+)/alijäämä(-)

Tässä kohdassa esitetään absoluuttisina lukuina vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 1 kohdan c alakohdassa asetettuun vaatimukseen (8 %) liittyvä omien varojen ylijäämän tai alijäämän määrä eli määrä, jossa ei oteta huomioon pääomapuskureiden eikä siirtymäsäännösten vaikutusta pääomasuhteeseen.

070

Toisen pilarin mukautukset sisältävä ydinvakavaraisuussuhde (CET1)

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 2 kohdan a alakohta ja neljännen vakavaraisuusdirektiivin 104 artiklan 2 kohta

Tätä solua käytetään vain silloin, kun toimivaltaisen viranomaisen päätös vaikuttaa ydinpääoman (CET1) suhteeseen.

080

Toisen pilarin mukautusten soveltamisesta johtuva tavoite ydinvakavaraisuussuhteelle (CET1)

Neljännen vakavaraisuusdirektiivin 104 artiklan 2 kohta

Tätä solua käytetään vain silloin, kun toimivaltaisen viranomaisen päätöksellä laitoksen on saavutettava suurempi ydinpääoman (CET1) tavoitesuhde.

090

Toisen pilarin mukautukset sisältävä vakavaraisuussuhde ensisijaisella pääomalla (T1)

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 2 kohdan b alakohta ja neljännen vakavaraisuusdirektiivin 104 artiklan 2 kohta

Tätä solua käytetään vain silloin, kun toimivaltaisen viranomaisen päätös vaikuttaa ensisijaisen pääoman (T1) suhteeseen.

100

Toisen pilarin mukautusten soveltamisesta johtuva tavoite vakavaraisuussuhteelle ensisijaisella pääomalla (T1)

Neljännen vakavaraisuusdirektiivin 104 artiklan 2 kohta

Tätä solua käytetään vain silloin, kun toimivaltaisen viranomaisen päätöksellä laitoksen on saavutettava suurempi ensisijaisen pääoman (T1) tavoitesuhde.

110

Toisen pilarin mukautukset sisältävä kokonaisvakavaraisuussuhde

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 2 kohdan c alakohta ja neljännen vakavaraisuusdirektiivin 104 artiklan 2 kohta

Tätä solua käytetään vain silloin, kun toimivaltaisen viranomaisen päätös vaikuttaa kokonaispääoman suhteeseen.

120

Toisen pilarin mukautusten soveltamisesta johtuva tavoite kokonaisvakavaraisuussuhteelle

Neljännen vakavaraisuusdirektiivin 104 artiklan 2 kohta

Tätä solua käytetään vain silloin, kun toimivaltaisen viranomaisen päätöksellä laitoksen on saavutettava suurempi kokonaispääoman tavoitesuhde.

1.5   C 04.00 – LISÄTIETOERÄT (CA4)

1.5.1   Positiokohtaiset ohjeet

Rivit

010

1.   Laskennalliset verosaamiset yhteensä

Tässä kohdassa ilmoitettavan määrän on oltava sama kuin viimeisimmän verifioidun/tilintarkastetun tilinpäätöksen taseessa.

020

1.1   Tulevista veronalaisista voitoista riippumattomat laskennalliset verosaamiset

Vakavaraisuusasetuksen 39 artikla

Tässä tarkoitetaan laskennallisia verosaamisia, jotka eivät riipu tulevista veronalaisista voitoista ja joihin näin ollen sovelletaan riskipainoa.

030

1.2   Tulevista veronalaisista voitoista riippuvat laskennalliset verosaamiset, jotka eivät synny väliaikaisten erojen seurauksena

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan c alakohta ja 38 artikla

Tässä tarkoitetaan laskennallisia verosaamisia, jotka riippuvat tulevista veronalaisista voitoista mutta jotka eivät synny väliaikaisten erojen seurauksena ja joihin ei näin ollen sovelleta mitään kynnysarvoa (eli jotka vähennetään kokonaan ydinpääomasta (CET1)).

040

1.3   Tulevista veronalaisista voitoista riippuvat ja väliaikaisten erojen seurauksena syntyvät laskennalliset verosaamiset

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan c alakohta, 38 artikla ja 48 artiklan 1 kohdan a alakohta

Tässä tarkoitetaan laskennallisia verosaamisia, jotka riippuvat tulevista veronalaisista voitoista ja syntyvät väliaikaisten erojen seurauksena ja joiden vähentämiseen ydinpääomasta (CET1) sovelletaan näin ollen vakavaraisuusasetuksen 48 artiklassa asetettuja 10 prosentin ja 17,65 prosentin kynnysarvoja.

050

2   Laskennalliset verovelat yhteensä

Tässä kohdassa ilmoitettavan määrän on oltava sama kuin viimeisimmän verifioidun/tilintarkastetun tilinpäätöksen taseessa.

060

2.1   Laskennalliset verovelat, joita ei voida vähentää tulevista veronalaisista voitoista riippuvista laskennallisista verosaamisista

Vakavaraisuusasetuksen 38 artiklan 3 ja 4 kohta

Tässä tarkoitetaan laskennallisia verovelkoja, joiden osalta vakavaraisuusasetuksen 38 artiklan 3 ja 4 kohdassa asetetut edellytykset eivät täyty. Tähän kohtaan sisällytetään siis laskennalliset verovelat, jotka pienentävät vähennettävää liikearvon, muiden aineettomien hyödykkeiden tai etuuspohjaisen eläkerahaston varojen määrää ja jotka ilmoitetaan CA1-lomakkeen kohdissa 1.1.1.10.3, 1.1.1.11.2 ja 1.1.1.14.2.

070

2.2   Laskennalliset verovelat, jotka voidaan vähentää tulevista veronalaisista voitoista riippuvista laskennallisista verosaamisista

Vakavaraisuusasetuksen 38 artikla

080

2.2.1   Vähennyskelpoiset laskennalliset verovelat, jotka liittyvät tulevista veronalaisista voitoista riippuviin laskennallisiin verosaamisiin, jotka eivät synny väliaikaisten erojen seurauksena

Vakavaraisuusasetuksen 38 artiklan 3, 4 ja 5 kohta

Tässä tarkoitetaan laskennallisia verovelkoja, jotka voivat pienentää tulevista veronalaisista voitoista riippuvien laskennallisten verosaamisten määrää vakavaraisuusasetuksen 38 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisesti ja joita ei ole jaettu tulevista veronalaisista voitoista riippuviin ja väliaikaisten erojen seurauksena syntyviin laskennallisiin verosaamisiin vakavaraisuusasetuksen 38 artiklan 5 kohdan mukaisesti.

090

2.2.2   Vähennyskelpoiset laskennalliset verovelat, jotka liittyvät tulevista veronalaisista voitoista riippuviin laskennallisiin verosaamisiin, jotka syntyvät väliaikaisten erojen seurauksena

Vakavaraisuusasetuksen 38 artiklan 3, 4 ja 5 kohta

Tässä tarkoitetaan laskennallisia verovelkoja, jotka voivat pienentää tulevista veronalaisista voitoista riippuvien laskennallisten verosaamisten määrää vakavaraisuusasetuksen 38 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisesti ja jotka on jaettu tulevista veronalaisista voitoista riippuviin ja väliaikaisten erojen seurauksena syntyviin laskennallisiin verosaamisiin vakavaraisuusasetuksen 38 artiklan 5 kohdan mukaisesti.

100

3.   Maksukykyisistä vastuista aiheutuvia odotettuja tappioita koskevien luottoriskioikaisujen, muiden arvonoikaisujen ja muiden omien varojen vähennysten ylijäämä (+) tai alijäämä (-) (IRB-menetelmä)

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan d alakohta, 62 artiklan d alakohta sekä 158 ja 159 artikla

Tämän erän ilmoittavat ainoastaan sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) käyttävät laitokset.

110

3.1   Sellaisten luottoriskioikaisujen, muiden arvonoikaisujen ja muiden omien varojen vähennysten kokonaismäärä, jotka voidaan ottaa huomioon odotettujen tappioiden laskennassa

Vakavaraisuusasetuksen 159 artikla

Tämän erän ilmoittavat ainoastaan sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) käyttävät laitokset.

120

3.1.1   Yleiset luottoriskioikaisut

Vakavaraisuusasetuksen 159 artikla

Tämän erän ilmoittavat ainoastaan sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) käyttävät laitokset.

130

3.1.2   Erityiset luottoriskioikaisut

Vakavaraisuusasetuksen 159 artikla

Tämän erän ilmoittavat ainoastaan sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) käyttävät laitokset.

131

3.1.3   Muut arvonoikaisut ja muut omien varojen vähennykset

Vakavaraisuusasetuksen 34, 110 ja 159 artikla

Tämän erän ilmoittavat ainoastaan sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) käyttävät laitokset.

140

3.2   Hyväksyttävät odotetut tappiot yhteensä

Vakavaraisuusasetuksen 158 artiklan 5, 6 ja 10 kohta ja 159 artikla

Tämän erän ilmoittavat ainoastaan sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) käyttävät laitokset. Kohdassa ilmoitetaan ainoastaan laiminlyömättömiin vastuisiin liittyvät odotetut tappiot.

145

4   Maksukyvyttömistä vastuista aiheutuvia odotettuja tappioita koskevien erityisten luottoriskioikaisujen ylijäämä (+) tai alijäämä (-) (IRB-menetelmä)

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan d alakohta, 62 artiklan d alakohta sekä 158 ja 159 artikla

Tämän erän ilmoittavat ainoastaan sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) käyttävät laitokset.

150

4.1   Erityiset luottoriskioikaisut ja positiot, joita käsitellään vastaavasti

Vakavaraisuusasetuksen 159 artikla

Tämän erän ilmoittavat ainoastaan sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) käyttävät laitokset.

155

4.2   Hyväksyttävät odotetut tappiot yhteensä

Vakavaraisuusasetuksen 158 artiklan 5, 6 ja 10 kohta ja 159 artikla

Tämän erän ilmoittavat ainoastaan sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) käyttävät laitokset. Kohdassa ilmoitetaan ainoastaan laiminlyötyihin vastuisiin liittyvät odotetut tappiot.

160

5   Riskipainotetut vastuuerät, joita sovelletaan toissijaiseksi pääomaksi (T2) hyväksyttävän varauksen ylärajan laskennassa

Vakavaraisuusasetuksen 62 artiklan d alakohta

sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) käyttävillä laitoksilla toissijaiseksi pääomaksi (T2) hyväksyttävälle varausten ylijäämälle (suhteessa odotettuihin tappioihin) on vakavaraisuusasetuksen 62 artiklan d alakohdan mukaisesti asetettu ylärajaksi 0,6 prosenttia IRB-menetelmän mukaan lasketuista riskipainotetuista vastuueristä.

Tässä kohdassa ilmoitetaan riskipainotettujen vastuuerien määrä (eli määrä, jota ei ole kerrottu 0,6 prosentilla), sillä tätä määrää käytetään perustana ylärajan laskemiselle.

170

6   Toissijaiseksi pääomaksi (T2) hyväksyttävien varausten yhteismäärä (brutto)

Vakavaraisuusasetuksen 62 artiklan c alakohta

Tähän kohtaan sisällytetään toissijaiseksi pääomaksi (T2) hyväksyttävät yleiset luottoriskioikaisut asetettuun ylärajaan asti.

Ilmoitettavassa määrässä ei oteta huomioon verovaikutuksia.

180

7   Riskipainotetut vastuuerät, joita sovelletaan toissijaiseksi pääomaksi (T2) hyväksyttävän varauksen ylärajan laskennassa

Vakavaraisuusasetuksen 62 artiklan c alakohta

Vakavaraisuusasetuksen 62 artiklan c alakohdan mukaisesti toissijaiseksi pääomaksi (T2) hyväksyttäville luottoriskioikaisuille on asetettu ylärajaksi 1,25 prosenttia riskipainotetuista vastuueristä.

Tässä kohdassa ilmoitetaan riskipainotettujen vastuuerien määrä (eli määrä, jota ei ole kerrottu 1,25 prosentilla), sillä tätä määrää käytetään perustana ylärajan laskemiselle.

190

8   Kynnysarvo, jota sovelletaan ei-vähennyskelpoisiin omistusosuuksiin, kun laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta finanssialan yhteisössä

Vakavaraisuusasetuksen 46 artiklan 1 kohdan a alakohta

Tämä kohta sisältää kynnysarvon, johon saakka omistusosuuksia finanssialan yhteisöistä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, ei vähennetä. Ilmoitettava määrä koostuu kynnysarvon perustana olevien erien yhteenlasketusta määrästä, joka on kerrottu 10 prosentin kertoimella.

200

9   Ydinpääomaa (CET1) koskeva 10 prosentin kynnysarvo

Vakavaraisuusasetuksen 48 artiklan 1 kohdan a ja b alakohta

Tämä kohta sisältää 10 prosentin kynnysarvon omistusosuuksille finanssialan yhteisöistä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, ja laskennallisille verosaamisille, jotka riippuvat tulevista veronalaisista voitoista ja syntyvät väliaikaisten erojen seurauksena.

Ilmoitettava määrä koostuu kynnysarvon perustana olevien kaikkien erien yhteenlasketusta määrästä, joka on kerrottu 10 prosentin kertoimella.

210

10   Ydinpääomaa (CET1) koskeva 17,65 prosentin kynnysarvo

Vakavaraisuusasetuksen 48 artiklan 1 kohta

Tämä kohta sisältää 17,65 prosentin kynnysarvon omistusosuuksille finanssialan yhteisöistä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, ja laskennallisille verosaamisille, jotka riippuvat tulevista veronalaisista voitoista ja syntyvät väliaikaisten erojen seurauksena. Tätä kynnysarvoa sovelletaan 10 prosentin kynnysarvon jälkeen.

Kynnysarvo lasketaan siten, että esitettyjen kahden erän osalta kirjatun yhteismäärä ei saa ylittää 15:tä prosenttia ydinpääomasta (CET1), johon on laskettu kaikki vähennykset mutta ei siirtymäsäännöksistä aiheutuvia mukautuksia.

220

11   Finanssialan ulkopuolisiksi huomattaviksi omistusosuuksiksi katsottavat pääomaerät

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 71 kohta

”Hyväksyttävä pääoma” määritellään finanssialan ulkopuolisten huomattavien omistusosuuksien ja suurten asiakasriskien osalta summaksi, joka muodostuu ensisijaisesta pääomasta (T1) ja toissijaisesta pääomasta (T2), jonka määrä on enintään yksi kolmasosa ensisijaisesta pääomasta (T1).

230

12   Ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, vähennettynä lyhyiden positioiden määrällä

Vakavaraisuusasetuksen 44–46 artikla ja 49 artikla

240

12.1   Suorat ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

Vakavaraisuusasetuksen 44, 45, 46 ja 49 artikla

250

12.1.1   Suorat ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 44, 46 ja 49 artikla

Tässä kohdassa tarkoitetaan suoria omistusosuuksia sellaisten finanssialan yhteisöjen ydinpääomasta (CET1), joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta. Näihin ei sisälly seuraavia:

a)

merkintäsitoumuksia koskevat positiot, joita pidetään enintään viisi työpäivää;

b)

määrät, jotka liittyvät sijoituksiin, joihin sovelletaan jotakin 49 artiklassa esitetyistä vaihtoehdoista; ja

c)

omistusosuudet, joita käsitellään keskinäisinä ristiinomistuksina vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaisesti.

260

12.1.2   (-) Edellisiin suoriin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 45 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 45 artiklassa annetaan mahdollisuus kuitata lyhyet positiot samassa kohteena olevassa vastuussa edellyttäen, että lyhyen position maturiteetti vastaa pitkän position maturiteettia tai lyhyen position jäljellä oleva maturiteetti on vähintään yksi vuosi.

270

12.2   Välilliset ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta sekä 44 ja 45 artikla

280

12.2.1   Välilliset ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta sekä 44 ja 45 artikla

Ilmoitettava määrä on niiden kaupankäyntivarastoon kuuluvien välillisten omistusosuuksien määrä, jotka laitoksella on finanssialan yhteisöjen pääomainstrumenteista ja jotka ovat muodoltaan omistusosuuksia indeksiarvopapereista. Tämä määrä saadaan laskemalla kohteena oleva vastuu, joka liittyy finanssialan yhteisöjen pääomainstrumentteihin kyseisissä indekseissä.

Kohtaan ei sisällytetä omistusosuuksia, joita käsitellään keskinäisinä ristiinomistuksina vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaisesti.

290

12.2.2   (-) Edellisiin välillisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta ja 45 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 45 artiklan a alakohdassa annetaan mahdollisuus kuitata lyhyet positiot samassa kohteena olevassa vastuussa edellyttäen, että lyhyen position maturiteetti vastaa pitkän position maturiteettia tai lyhyen position jäljellä oleva maturiteetti on vähintään yksi vuosi.

291

12.3.1   Synteettiset ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta sekä 44 ja 45 artikla

292

12.3.2   Synteettiset ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta sekä 44 ja 45 artikla

293

12.3.3   (-) Edellisiin synteettisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta ja 45 artikla

300

13   Ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, vähennettynä lyhyiden positioiden määrällä

Vakavaraisuusasetuksen 58–60 artikla

310

13.1   Suorat ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

Vakavaraisuusasetuksen 58 ja 59 artikla sekä 60 artiklan 2 kohta

320

13.1.1   Suorat ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 58 artikla ja 60 artiklan 2 kohta

Tässä kohdassa tarkoitetaan suoria omistusosuuksia sellaisten finanssialan yhteisöjen ensisijaisesta lisäpääomasta (AT1), joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta. Näihin ei sisälly seuraavia:

a)

merkintäsitoumuksia koskevat positiot, joita pidetään enintään viisi työpäivää; ja

b)

omistusosuudet, joita käsitellään keskinäisinä ristiinomistuksina vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan b alakohdan mukaisesti.

330

13.1.2   (-) Edellisiin suoriin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 59 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 59 artiklan a alakohdassa annetaan mahdollisuus kuitata lyhyet positiot samassa kohteena olevassa vastuussa edellyttäen, että lyhyen position maturiteetti vastaa pitkän position maturiteettia tai lyhyen position jäljellä oleva maturiteetti on vähintään yksi vuosi.

340

13.2   Välilliset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta sekä 58 ja 59 artikla

350

13.2.1   Välilliset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta sekä 58 ja 59 artikla

Ilmoitettava määrä on niiden kaupankäyntivarastoon kuuluvien välillisten omistusosuuksien määrä, jotka laitoksella on finanssialan yhteisöjen pääomainstrumenteista ja jotka ovat muodoltaan omistusosuuksia indeksiarvopapereista. Tämä määrä saadaan laskemalla kohteena oleva vastuu, joka liittyy finanssialan yhteisöjen pääomainstrumentteihin kyseisissä indekseissä.

Kohtaan ei sisällytetä omistusosuuksia, joita käsitellään keskinäisinä ristiinomistuksina vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan b alakohdan mukaisesti.

360

13.2.2   (-) Edellisiin välillisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta ja 59 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 59 artiklan a alakohdassa annetaan mahdollisuus kuitata lyhyet positiot samassa kohteena olevassa vastuussa edellyttäen, että lyhyen position maturiteetti vastaa pitkän position maturiteettia tai lyhyen position jäljellä oleva maturiteetti on vähintään yksi vuosi.

361

13.3   Synteettiset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta sekä 58 ja 59 artikla

362

13.3.1   Synteettiset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta sekä 58 ja 59 artikla

363

13.3.2   (-) Edellisiin synteettisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta ja 59 artikla

370

14.   Toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, vähennettynä lyhyiden positioiden määrällä

Vakavaraisuusasetuksen 68–70 artikla

380

14.1   Suorat toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

Vakavaraisuusasetuksen 68 ja 69 artikla sekä 70 artiklan 2 kohta

390

14.1.1   Suorat toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 68 artikla ja 70 artiklan 2 kohta

Tässä kohdassa tarkoitetaan suoria omistusosuuksia sellaisten finanssialan yhteisöjen toissijaisesta pääomasta (T2), joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta. Näihin ei sisälly seuraavia:

a)

merkintäsitoumuksia koskevat positiot, joita pidetään enintään viisi työpäivää; ja

b)

omistusosuudet, joita käsitellään keskinäisinä ristiinomistuksina vakavaraisuusasetuksen 66 artiklan b alakohdan mukaisesti.

400

14.1.2   ((-) Edellisiin suoriin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 69 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 69 artiklan a alakohdassa annetaan mahdollisuus kuitata lyhyet positiot samassa kohteena olevassa vastuussa edellyttäen, että lyhyen position maturiteetti vastaa pitkän position maturiteettia tai lyhyen position jäljellä oleva maturiteetti on vähintään yksi vuosi.

410

14.2   Välilliset toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta, 68 ja 69 artikla

420

14.2.1   Välilliset toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta, 68 ja 69 artikla

Ilmoitettava määrä on niiden kaupankäyntivarastoon kuuluvien välillisten omistusosuuksien määrä, jotka laitoksella on finanssialan yhteisöjen pääomainstrumenteista ja jotka ovat muodoltaan omistusosuuksia indeksiarvopapereista. Tämä määrä saadaan laskemalla kohteena oleva vastuu, joka liittyy finanssialan yhteisöjen pääomainstrumentteihin kyseisissä indekseissä.

Kohtaan ei sisällytetä omistusosuuksia, joita käsitellään keskinäisinä ristiinomistuksina vakavaraisuusasetuksen 66 artiklan b alakohdan mukaisesti.

430

14.2.2   (-) Edellisiin välillisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta ja 69 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 69 artiklan a alakohdassa annetaan mahdollisuus kuitata lyhyet positiot samassa kohteena olevassa vastuussa edellyttäen, että lyhyen position maturiteetti vastaa pitkän position maturiteettia tai lyhyen position jäljellä oleva maturiteetti on vähintään yksi vuosi.

431

14.3   Synteettiset toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta, 68 ja 69 artikla

432

14.3.1   Synteettiset toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta, 68 ja 69 artikla

433

14.3.2   (-) Edellisiin synteettisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta ja 69 artikla

440

15   Ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, vähennettynä lyhyiden positioiden määrällä

Vakavaraisuusasetuksen 44, 45, 47 ja 49 artikla

450

15.1   Suorat ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

Vakavaraisuusasetuksen 44, 45, 47 ja 49 artikla

460

15.1.1   Suorat ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 44, 45, 47 ja 49 artikla

Tässä kohdassa tarkoitetaan suoria omistusosuuksia sellaisten finanssialan yhteisöjen ydinpääomasta (CET1), joissa laitoksella on merkittävä sijoitus. Näihin ei sisälly seuraavia:

a)

merkintäsitoumuksia koskevat positiot, joita pidetään enintään viisi työpäivää;

b)

määrät, jotka liittyvät sijoituksiin, joihin sovelletaan jotakin 49 artiklassa esitetyistä vaihtoehdoista; ja

c)

omistusosuudet, joita käsitellään keskinäisinä ristiinomistuksina vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaisesti.

470

15.1.2   (-) Edellisiin suoriin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 45 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 45 artiklan a alakohdassa annetaan mahdollisuus kuitata lyhyet positiot samassa kohteena olevassa vastuussa edellyttäen, että lyhyen position maturiteetti vastaa pitkän position maturiteettia tai lyhyen position jäljellä oleva maturiteetti on vähintään yksi vuosi.

480

15.2   Välilliset ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta sekä 44 ja 45 artikla

490

15.2.1   Välilliset ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta sekä 44 ja 45 artikla

Ilmoitettava määrä on niiden kaupankäyntivarastoon kuuluvien välillisten omistusosuuksien määrä, jotka laitoksella on finanssialan yhteisöjen pääomainstrumenteista ja jotka ovat muodoltaan omistusosuuksia indeksiarvopapereista. Tämä määrä saadaan laskemalla kohteena oleva vastuu, joka liittyy finanssialan yhteisöjen pääomainstrumentteihin kyseisissä indekseissä.

Kohtaan ei sisällytetä omistusosuuksia, joita käsitellään keskinäisinä ristiinomistuksina vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaisesti.

500

15.2.2   (-) Edellisiin välillisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta ja 45 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 45 artiklan a alakohdassa annetaan mahdollisuus kuitata lyhyet positiot samassa kohteena olevassa vastuussa edellyttäen, että lyhyen position maturiteetti vastaa pitkän position maturiteettia tai lyhyen position jäljellä oleva maturiteetti on vähintään yksi vuosi.

501

15.3   Synteettiset ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta sekä 44 ja 45 artikla

502

15.3.1   Synteettiset ydinpääoman (CET1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta sekä 44 ja 45 artikla

503

15.3.2   (-) Edellisiin synteettisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta ja 45 artikla

510

16   Ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, vähennettynä lyhyiden positioiden määrällä

Vakavaraisuusasetuksen 58 ja 59 artikla

520

16.1   Suorat ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

Vakavaraisuusasetuksen 58 ja 59 artikla

530

16.1.1   Suorat ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 58 artikla

Tässä kohdassa tarkoitetaan suoria omistusosuuksia sellaisten finanssialan yhteisöjen ensisijaisesta lisäpääomasta (AT1), joissa laitoksella on merkittävä sijoitus. Näihin ei sisälly seuraavia:

a)

merkintäsitoumuksia koskevat positiot, joita pidetään enintään viisi työpäivää (56 artiklan d alakohta); ja

b)

omistusosuudet, joita käsitellään keskinäisinä ristiinomistuksina vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan b alakohdan mukaisesti.

540

16.1.2   (-) Edellisiin suoriin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 59 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 59 artiklan a alakohdassa annetaan mahdollisuus kuitata lyhyet positiot samassa kohteena olevassa vastuussa edellyttäen, että lyhyen position maturiteetti vastaa pitkän position maturiteettia tai lyhyen position jäljellä oleva maturiteetti on vähintään yksi vuosi.

550

16.2   Välilliset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta sekä 58 ja 59 artikla

560

16.2.1   Välilliset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta sekä 58 ja 59 artikla

Ilmoitettava määrä on niiden kaupankäyntivarastoon kuuluvien välillisten omistusosuuksien määrä, jotka laitoksella on finanssialan yhteisöjen pääomainstrumenteista ja jotka ovat muodoltaan omistusosuuksia indeksiarvopapereista. Tämä määrä saadaan laskemalla kohteena oleva vastuu, joka liittyy finanssialan yhteisöjen pääomainstrumentteihin kyseisissä indekseissä.

Kohtaan ei sisällytetä omistusosuuksia, joita käsitellään keskinäisinä ristiinomistuksina vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan b alakohdan mukaisesti.

570

16.2.2   (-) Edellisiin välillisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta ja 59 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 59 artiklan a alakohdassa annetaan mahdollisuus kuitata lyhyet positiot samassa kohteena olevassa vastuussa edellyttäen, että lyhyen position maturiteetti vastaa pitkän position maturiteettia tai lyhyen position jäljellä oleva maturiteetti on vähintään yksi vuosi.

571

16.3   Synteettiset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta sekä 58 ja 59 artikla

572

16.3.1   Synteettiset ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta sekä 58 ja 59 artikla

573

16.3.2   (-) Edellisiin synteettisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta ja 59 artikla

580

17   Toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, vähennettynä lyhyiden positioiden määrällä

Vakavaraisuusasetuksen 68 ja 69 artikla

590

17.1   Suorat toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

Vakavaraisuusasetuksen 68 ja 69 artikla

600

17.1.1   Suorat toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 68 artikla

Tässä kohdassa tarkoitetaan suoria omistusosuuksia sellaisten finanssialan yhteisöjen toissijaisesta pääomasta (T2), joissa laitoksella on merkittävä sijoitus. Näihin ei sisälly seuraavia:

a)

merkintäsitoumuksia koskevat positiot, joita pidetään enintään viisi työpäivää (66 artiklan d alakohta); ja

b)

omistusosuudet, joita käsitellään keskinäisinä ristiinomistuksina vakavaraisuusasetuksen 66 artiklan b alakohdan mukaisesti.

610

17.1.2   (-) Edellisiin suoriin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 69 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 69 artiklan a alakohdassa annetaan mahdollisuus kuitata lyhyet positiot samassa kohteena olevassa vastuussa edellyttäen, että lyhyen position maturiteetti vastaa pitkän position maturiteettia tai lyhyen position jäljellä oleva maturiteetti on vähintään yksi vuosi.

620

17.2   Välilliset toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta, 68 ja 69 artikla

630

17.2.1   Välilliset toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta, 68 ja 69 artikla

Ilmoitettava määrä on niiden kaupankäyntivarastoon kuuluvien välillisten omistusosuuksien määrä, jotka laitoksella on finanssialan yhteisöjen pääomainstrumenteista ja jotka ovat muodoltaan omistusosuuksia indeksiarvopapereista. Tämä määrä saadaan laskemalla kohteena oleva vastuu, joka liittyy finanssialan yhteisöjen pääomainstrumentteihin kyseisissä indekseissä.

Kohtaan ei sisällytetä omistusosuuksia, joita käsitellään keskinäisinä ristiinomistuksina vakavaraisuusasetuksen 66 artiklan b alakohdan mukaisesti.

640

17.2.2   (-) Edellisiin välillisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 114 kohta ja 69 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 69 artiklan a alakohdassa annetaan mahdollisuus kuitata lyhyet positiot samassa kohteena olevassa vastuussa edellyttäen, että lyhyen position maturiteetti vastaa pitkän position maturiteettia tai lyhyen position jäljellä oleva maturiteetti on vähintään yksi vuosi.

641

17.3   Synteettiset toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta, 68 ja 69 artikla

642

17.3.1   Synteettiset toissijaisen pääoman (T2) omistusosuudet sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, brutto

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta, 68 ja 69 artikla

643

17.3.2   (-) Edellisiin synteettisiin bruttomääräisiin omistusosuuksiin liittyvät sallitut lyhyiden positioiden kuittaukset

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 126 kohta ja 69 artikla

650

18   Riskipainotetut vastuuerät, jotka koskevat sellaisia ydinpääoman (CET1) omistusosuuksia finanssialan yhteisöissä, joita ei ole vähennetty laitoksen ydinpääomasta

Vakavaraisuusasetuksen 46 artiklan 4 kohta

660

19   Riskipainotetut vastuuerät, jotka koskevat sellaisia ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuuksia finanssialan yhteisöissä, joita ei ole vähennetty laitoksen ensisijaisesta lisäpääomasta (AT1)

Vakavaraisuusasetuksen 60 artiklan 4 kohta

670

20   Riskipainotetut vastuuerät, jotka koskevat sellaisia toissijaisen pääoman (T2) omistusosuuksia finanssialan yhteisöissä, joita ei ole vähennetty laitoksen toissijaisesta pääomasta (T2)

Vakavaraisuusasetuksen 70 artiklan 4 kohta

680

21   Hallussa olevat sellaisten finanssialan yhteisöjen, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, ydinpääoman (CET1) instrumentit, joihin sovelletaan väliaikaista poikkeusta

Vakavaraisuusasetuksen 79 artikla

Toimivaltainen viranomainen voi väliaikaisesti olla soveltamatta ydinpääomaa (CET1) koskevia vähentämissäännöksiä tietyn finanssialan yhteisön instrumenteista olevien omistusosuuksien osalta, mikäli se arvioi, että kyseisiä omistusosuuksia pidetään hallussa rahoitustuen antamiseksi, minkä tavoitteena on kyseisen yhteisön uudelleenorganisointi ja pelastaminen.

Nämä instrumentit on myös ilmoitettava kohdassa 12.1.

690

22   Hallussa olevat sellaisten finanssialan yhteisöjen, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, ydinpääoman (CET1) instrumentit, joihin sovelletaan väliaikaista poikkeusta

Vakavaraisuusasetuksen 79 artikla

Toimivaltainen viranomainen voi väliaikaisesti olla soveltamatta ydinpääomaa (CET1) koskevia vähentämissäännöksiä tietyn finanssialan yhteisön instrumenteista olevien omistusosuuksien osalta, mikäli se arvioi, että kyseisiä omistusosuuksia pidetään hallussa rahoitustuen antamiseksi, minkä tavoitteena on kyseisen yhteisön uudelleenorganisointi ja pelastaminen.

Nämä instrumentit on myös ilmoitettava kohdassa 15.1.

700

23   Hallussa olevat sellaisten finanssialan yhteisöjen, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit, joihin sovelletaan väliaikaista poikkeusta

Vakavaraisuusasetuksen 79 artikla

Toimivaltainen viranomainen voi väliaikaisesti olla soveltamatta ensisijaista lisäpääomaa (AT1) koskevia vähentämissäännöksiä tietyn finanssialan yhteisön instrumenteista olevien omistusosuuksien osalta, mikäli se arvioi, että kyseisiä omistusosuuksia pidetään hallussa rahoitustuen antamiseksi, minkä tavoitteena on kyseisen yhteisön uudelleenorganisointi ja pelastaminen.

Nämä instrumentit on myös ilmoitettava kohdassa 13.1.

710

24   Hallussa olevat sellaisten finanssialan yhteisöjen, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit, joihin sovelletaan väliaikaista poikkeusta

Vakavaraisuusasetuksen 79 artikla

Toimivaltainen viranomainen voi väliaikaisesti olla soveltamatta ensisijaista lisäpääomaa (AT1) koskevia vähentämissäännöksiä tietyn finanssialan yhteisön instrumenteista olevien omistusosuuksien osalta, mikäli se arvioi, että kyseisiä omistusosuuksia pidetään hallussa rahoitustuen antamiseksi, minkä tavoitteena on kyseisen yhteisön uudelleenorganisointi ja pelastaminen.

Nämä instrumentit on myös ilmoitettava kohdassa 16.1.

720

25   Hallussa olevat sellaisten finanssialan yhteisöjen, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta, toissijaisen pääoman (T2) instrumentit, joihin sovelletaan väliaikaista poikkeusta

Vakavaraisuusasetuksen 79 artikla

Toimivaltainen viranomainen voi väliaikaisesti olla soveltamatta toissijaista pääomaa (T2) koskevia vähentämissäännöksiä tietyn finanssialan yhteisön instrumenteista olevien omistusosuuksien osalta, mikäli se arvioi, että kyseisiä omistusosuuksia pidetään hallussa rahoitustuen antamiseksi, minkä tavoitteena on kyseisen yhteisön uudelleenorganisointi ja pelastaminen.

Nämä instrumentit on myös ilmoitettava kohdassa 14.1.

730

26   Hallussa olevat sellaisten finanssialan yhteisöjen, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus, toissijaisen pääoman (T2) instrumentit, joihin sovelletaan väliaikaista poikkeusta

Vakavaraisuusasetuksen 79 artikla

Toimivaltainen viranomainen voi väliaikaisesti olla soveltamatta toissijaista pääomaa (T2) koskevia vähentämissäännöksiä tietyn finanssialan yhteisön instrumenteista olevien omistusosuuksien osalta, mikäli se arvioi, että kyseisiä omistusosuuksia pidetään hallussa rahoitustuen antamiseksi, minkä tavoitteena on kyseisen yhteisön uudelleenorganisointi ja pelastaminen.

Nämä instrumentit on myös ilmoitettava kohdassa 17.1.

740

27   Yhteenlaskettu puskurivaatimus

Vakavaraisuusdirektiivin 128 artiklan 6 kohta

750

Yleinen pääomapuskuri

Vakavaraisuusdirektiivin 128 artiklan 1 kohta ja 129 artikla

Vakavaraisuusdirektiivin 129 artiklan 1 kohdan mukaan yleisellä pääomapuskurilla tarkoitetaan ydinpääomaan (CET1) kuuluvaa lisäosuutta. Koska yleisen pääomapuskurin 2,5 prosentin taso on pysyvä, puskurin määrä on ilmoitettava tässä solussa.

760

Jäsenvaltiossa havaitusta makrovakausriskistä tai järjestelmäriskistä johtuva pääomapuskuri

Vakavaraisuusasetuksen 458 artiklan 2 kohdan d alakohdan iv alakohta

Tässä solussa ilmoitetaan jäsenvaltiossa havaitusta makrovakausriskistä tai järjestelmäriskistä aiheutuvan pääomapuskurin määrä, jonka ilmoittamista yleisen pääomapuskurin ohella voidaan vaatia vakavaraisuusasetuksen 458 artiklan mukaisesti.

770

Laitoskohtainen vastasyklinen pääomapuskuri

Vakavaraisuusdirektiivin 128 artiklan 2 kohta, 130, 135–140 artikla

780

Järjestelmäriskipuskuri

Vakavaraisuusdirektiivin 128 artiklan 5 kohta, 133 ja 134 artikla

790

Järjestelmän kannalta merkittävää laitosta koskeva puskuri

Vakavaraisuusdirektiivin 131 artikla

Laitosten on ilmoitettava järjestelmän kannalta merkittävää laitosta koskevan ja konsolidoidusti sovellettavan puskurin määrä.

800

Maailmanlaajuista järjestelmän kannalta merkittävää laitosta koskeva puskuri

Vakavaraisuusdirektiivin 128 artiklan 3 kohta ja 131 artikla

810

Muuta järjestelmän kannalta merkittävää laitosta koskeva puskuri

Vakavaraisuusdirektiivin 128 artiklan 4 kohta ja 131 artikla

820

28   Toisen pilarin mukautuksiin liittyvät omien varojen vaatimukset

Vakavaraisuusdirektiivin 104 artiklan 2 kohta

Jos toimivaltainen viranomainen päättää, että laitoksen on laskettava toiseen pilariin perustuvia omien varojen lisävaatimuksia, nämä omien varojen lisävaatimukset on raportoitava tässä solussa.

830

29   Perustamispääoma

Vakavaraisuusdirektiivin 12 ja 28–31 artikla sekä vakavaraisuusasetuksen 93 artikla

840

30   Kiinteisiin yleiskustannuksiin perustuvat omat varat

Vakavaraisuusasetuksen 96 artiklan 2 kohdan b alakohta, 97 artikla ja 98 artiklan 1 kohdan a alakohta

850

31   Muut kuin kotimaiset alkuperäiset vastuut

Tässä kohdassa tarkoitetaan tietoja, jotka ovat edellytyksenä kynnysarvon laskemiselle CR GB -lomakkeen tietojen ilmoittamista varten teknisen täytäntöönpanostandardin 5 artiklan a alakohdan 4 alakohdan mukaisesti. Kynnysarvo lasketaan alkuperäisen vastuun perusteella ennen luottovasta-arvokertoimen soveltamista.

Vastuut katsotaan kotimaisiksi silloin, kun ne ovat vastuita vastapuolista, jotka sijaitsevat laitoksen kanssa samassa jäsenvaltiossa.

860

32   Alkuperäiset vastuut yhteensä

Tässä kohdassa tarkoitetaan tietoja, jotka ovat edellytyksenä kynnysarvon laskemiselle CR GB -lomakkeen tietojen ilmoittamista varten teknisen täytäntöönpanostandardin 5 artiklan a alakohdan 4 alakohdan mukaisesti. Kynnysarvo lasketaan alkuperäisen vastuun perusteella ennen luottovasta-arvokertoimen soveltamista.

Vastuut katsotaan kotimaisiksi silloin, kun ne ovat vastuita vastapuolista, jotka sijaitsevat laitoksen kanssa samassa jäsenvaltiossa.

870

Omien varojen kokonaismäärän oikaisut

Vakavaraisuusasetuksen 500 artiklan 4 kohta

880

Basel I -lattian mukaisesti kokonaan oikaistut omat varat

Vakavaraisuusasetuksen 500 artiklan 1 kohdan b alakohta ja 4 kohta

890

Basel I -lattian mukaiset omien varojen vaatimukset

Vakavaraisuusasetuksen 500 artiklan 1 kohdan b alakohta

900

Basel I -lattian mukaiset omien varojen vaatimukset – standardimenetelmän vaihtoehto

Vakavaraisuusasetuksen 500 artiklan 2 ja 3 kohta

1.6   SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET JA MÄÄRÄAJAKSI VAPAUTETUT INSTRUMENTIT: VALTIONTUKEA SISÄLTÄMÄTTÖMÄT INSTRUMENTIT (CA 5)

1.6.1   Yleiset huomiot

15.

CA5-lomakkeissa esitetään yhteenveto vakavaraisuusasetuksen 465–491 artiklassa vahvistettujen siirtymäsäännösten soveltamisalaan kuuluvien omien varojen erien ja vähennysten laskennasta.

16.

CA5 koostuu seuraavista osista:

a.

5.1-lomake tarjoaa yhteenvedon niiden mukautusten kokonaismäärästä, jotka on suoritettava (CA1-lomakkeessa loppusäännösten mukaisesti ilmoitettujen) omien varojen eri omaisuuserille siirtymäsäännöksiä sovellettaessa. Tämän taulukon tietoelementit esitetään CA1-lomakkeen eri pääomaerien ”mukautuksina”, joiden tarkoituksena on heijastaa siirtymäsäännösten vaikutuksia omien varojen eriin.

b.

5.2-lomake tarjoaa tarkempia tietoja niiden uusista säännöksistä määräajaksi vapautettujen instrumenttien laskennasta, jotka eivät sisällä valtiontukea.

17.

Laitosten on ilmoitettava ensimmäisissä neljässä sarakkeessa mukautukset ydinpääomaan (CET1), ensisijaiseen lisäpääomaan (AT1) ja toissijaiseen pääomaan (T2) sekä määrään, jota käsitellään riskipainotettuina varoina. Laitosten on myös ilmoitettava sovellettava prosenttiosuus sarakkeessa 050 ja hyväksyttävä määrä ilman siirtymäsääntöjen huomioimista sarakkeessa 060.

18.

Laitosten on ilmoitettava CA5-lomakkeen tietoelementit vain kaudella, jonka aikana sovelletaan vakavaraisuusasetuksen kymmenennen osan mukaisia siirtymäsäännöksiä.

19.

Tietyt siirtymäsäännökset edellyttävät vähennyksiä ensisijaisesta pääomasta (T1). Tällaisissa tapauksissa vähennyksen tai vähennysten jäljelle jäävää määrää sovelletaan ensisijaiseen pääomaan (T1), ja jos ensisijainen lisäpääoma (AT1) ei riitä kattamaan tätä määrää, ylittävä osuus vähennetään ydinpääomasta (CET1).

1.6.2   C 05.01 – Siirtymäsäännökset (CA5.1)

20.

Laitosten on ilmoitettava taulukossa 5.1 tiedot vakavaraisuusasetuksen 465–491 artiklassa vahvistetuista omien varojen eriä koskevista siirtymäsäännöksistä, joita tässä sovelletaan vakavaraisuusasetuksen toisen osan II osastossa vahvistettujen loppusäännösten sijasta.

21.

Laitosten on ilmoitettava riveillä 020–060 tiedot, jotka liittyvät uusista säännöksistä määräajaksi vapautettuja instrumentteja koskeviin siirtymäsäännöksiin. CA5.1-lomakkeen rivin 030 sarakkeissa 010–060 ilmoitettavat luvut voidaan johtaa CA5.2-lomakkeen vastaavista osioista.

22.

Laitosten on ilmoitettava riveillä 070–092 tiedot, jotka liittyvät vähemmistöosuuksia ja tytäryritysten liikkeeseen laskemia ensisijaisen lisäpääoman (AT1) ja toissijaisen pääoman (T2) instrumentteja koskeviin (vakavaraisuusasetuksen 479 ja 480 artiklan mukaisiin) siirtymäsäännöksiin.

23.

Riviltä 100 alkaen laitosten on ilmoitettava tiedot, jotka liittyvät realisoitumattomia voittoja ja tappioita, vähennyksiä sekä ylimääräisiä suodattimia ja vähennyksiä koskeviin siirtymäsäännöksiin.

24.

On mahdollista, että ilmenee tapauksia, joissa ydinpääoman (CET1), ensisijaisen lisäpääoman (AT1) tai toissijaisen pääoman (T2) siirtymäsäännöksistä aiheutuvat vähennykset ylittävät laitoksen ydinpääoman (CET1), ensisijaisen lisäpääoman (AT1) tai toissijaisen pääoman (T2). Tämä vaikutus – mikäli se johtuu siirtymäsäännöksistä – on esitettävä CA1-lomakkeessa käyttämällä asianmukaisia soluja. Näin ollen CA5-lomakkeen sarakkeissa esitetyt mukautukset eivät sisällä minkäänlaisia käytettävissä olevan pääoman riittämättömyydestä johtuvia heijastusvaikutuksia.

1.6.2.1   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

010

Ydinpääoman (CET1) oikaisut

020

Ensisijaisen lisäpääoman (AT1) oikaisut

030

Toissijaisen pääoman (T2) oikaisut

040

Riskipainotettuihin varoihin sisältyvät oikaisut

Sarakkeeseen 050 sisällytetään asianmukainen jäljelle jäävä määrä eli jäljelle jäävä määrä ennen vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan 2 tai 3 luvun säännösten soveltamista.

Vaikkakin sarakkeet 010–030 ovat suorassa yhteydessä CA1-lomakkeeseen, riskipainotettuihin varoihin sisältyvillä mukautuksilla ei kuitenkaan ole suoraa yhteyttä sovellettaviin luottoriskiä koskeviin lomakkeisiin. Jos siirtymäsäännöksistä aiheutuu mukautuksia riskipainotettuihin varoihin, mukautukset on sisällytettävä suoraan lomakkeisiin CR SA, CR IRB tai CR EQU IRB. Lisäksi nämä vaikutukset on ilmoitettava CA5.1-lomakkeen sarakkeessa 040. Näin ollen nämä määrät ovat ainoastaan lisätietoeriä.

050

Sovellettava prosenttiosuus

060

Hyväksyttävä määrä, kun siirtymäsäännöksiä ei sovelleta

Sarakkeeseen 060 sisällytetään kunkin instrumentin määrä ennen siirtymäsäännösten soveltamista. Eli tämä määrä on perusmäärä, jota sovelletaan mukautusten laskentaan.


Rivit

010

1.   Oikaisujen kokonaismäärä

Tämä rivi ilmentää siirtymäkauden mukautusten kokonaisvaikutusta eri pääomatyypeissä sekä mukautuksista johtuvissa riskipainotetuissa omaisuuserissä.

020

1.1   Määräajaksi vapautetut instrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 483–491 artikla

Tämä rivi ilmentää eri pääomatyypeissä siirtymäkauden aikana uusista säännöksistä vapautettujen instrumenttien kokonaisvaikutusta.

030

1.1.1   Määräajaksi vapautetut instrumentit: valtiontukea sisältävät instrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 483 artikla

040

1.1.1.1   Instrumentit, jotka hyväksytään omiksi varoiksi direktiivin 2006/48/EY nojalla

Vakavaraisuusasetuksen 483 artiklan 1, 2, 4 ja 6 kohta

050

1.1.1.2   Sellaisten laitosten liikkeeseen laskemat instrumentit, jotka ovat sijoittautuneet johonkin jäsenvaltioon, johon sovelletaan talouden sopeutusohjelmaa

Vakavaraisuusasetuksen 483 artiklan 1, 3, 5, 7 ja 8 kohta

060

1.1.2   Valtiontukea sisältämättömät instrumentit

Ilmoitettavat määrät saadaan taulukon CA5.2 sarakkeesta 060.

070

1.2   Vähemmistöosuudet ja vastaavat osuudet

Vakavaraisuusasetuksen 479 ja 480 artikla

Tämä rivi ilmentää siirtymäsäännösten vaikutuksia ydinpääomaksi (CET1) hyväksyttävissä vähemmistöosuuksissa, konsolidoiduksi ensisijaiseksi lisäpääomaksi (AT1) hyväksyttävissä ehdot täyttävissä ensisijaisen pääoman (T1) instrumenteissa ja konsolidoiduksi toissijaiseksi pääomaksi (T2) hyväksyttävissä ehdot täyttävissä omissa varoissa.

080

1.2.1   Pääomainstrumentit ja -erät, joita hyväksytä vähemmistöosuuksiksi

Vakavaraisuusasetuksen 479 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on määrä, joka katsotaan olemassa olevan lainsäädännön mukaisesti konsernin omaksi pääomaksi.

090

1.2.2   Vähemmistöosuuksien sisällyttäminen konsolidoituihin omiin varoihin (siirtymävaihe)

Vakavaraisuusasetuksen 84 ja 480 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on ilman siirtymäsäännöksiä hyväksyttävä määrä.

091

1.2.3   Ehdot täyttävän ensisijaisen lisäpääoman (AT1) sisällyttäminen konsolidoituihin omiin varoihin (siirtymävaihe)

Vakavaraisuusasetuksen 85 ja 480 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on ilman siirtymäsäännöksiä hyväksyttävä määrä.

092

1.2.4   Ehdot täyttävän toissijaisen pääoman (T2) sisällyttäminen konsolidoituihin omiin varoihin (siirtymävaihe)

Vakavaraisuusasetuksen 87 ja 480 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on ilman siirtymäsäännöksiä hyväksyttävä määrä.

100

1.3   Muut siirtymävaiheen mukautukset

Vakavaraisuusasetuksen 467–478 ja 481 artikla

Tämä rivi ilmentää siirtymäkauden mukautusten kokonaisvaikutusta eri pääomatyyppeihin tehtävissä vähennyksissä, realisoitumattomissa voitoissa ja tappioissa, ylimääräisissä suodattimissa ja vähennyksissä sekä mukautuksista johtuvissa riskipainotetuissa omaisuuserissä.

110

1.3.1   Toteutumattomat voitot ja tappiot

Vakavaraisuusasetuksen 467 ja 468 artikla

Tämä rivi ilmentää siirtymäsäännösten kokonaisvaikutusta käypään arvoon arvostettuihin realisoitumattomiin voittoihin ja tappioihin.

120

1.3.1.1   Toteutumattomat voitot

Vakavaraisuusasetuksen 468 artiklan 1 kohta

130

1.3.1.2   Toteutumattomat tappiot

Vakavaraisuusasetuksen 467 artiklan 1 kohta

133

1.3.1.3   Toteutumattomat voitot, jotka liittyvät saamisiin valtiolta ja jotka on luokiteltu EU:n hyväksymässä standardissa IAS 39 myytävissä oleviksi

Vakavaraisuusasetuksen 468 artikla

136

1.3.1.4   Toteutumattomat tappiot, jotka liittyvät saamisiin valtiolta ja jotka on luokiteltu EU:n hyväksymässä standardissa IAS 39 myytävissä oleviksi

Vakavaraisuusasetuksen 467 artikla

138

1.3.1.5   Käypään arvoon arvostetut voitot ja tappiot, jotka aiheutuvat johdannaisvelkoihin liittyvästä laitoksen omasta luottoriskistä

Vakavaraisuusasetuksen 468 artikla

140

1.3.2   Vähennykset

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohta sekä 469–478 artikla

Tämä rivi ilmentää siirtymäsäännösten kokonaisvaikutusta vähennyksiin.

150

1.3.2.1   Kuluvan tilikauden tappiot

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan a alakohta, 469 artiklan 1 kohta, 472 artiklan 3 kohta ja 478 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukainen alkuperäinen vähennys.

Mikäli yrityksiltä edellytetään ainoastaan olennaisten tappioiden vähentämistä, menetellään seuraavasti:

mikäli kesken tilikauden kertyneen nettotappion kokonaismäärä on ”olennainen”, jäljelle jäävä määrä vähennetään kokonaan ensisijaisesta pääomasta (T1), tai

mikäli kesken tilikauden kertyneen nettotappion kokonaismäärä ei ole ”olennainen”, mitään jäljelle jäävän määrän vähennystä ei suoriteta.

160

1.3.2.2   Aineettomat hyödykkeet

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan b alakohta, 469 artiklan 1 kohta, 472 artiklan 4 kohta ja 478 artikla

Määrittäessään vähennettävää aineettomien hyödykkeiden määrää laitosten on otettava huomioon vakavaraisuusasetuksen 37 artiklan säännökset.

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukainen alkuperäinen vähennys.

170

1.3.2.3   Tulevista veronalaisista voitoista riippuvat laskennalliset verosaamiset, jotka eivät synny väliaikaisten erojen seurauksena

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan c alakohta, 469 artiklan 1 kohta, 472 artiklan 5 kohta ja 478 artikla

Määrittäessään edellä mainittujen laskennallisten verosaamisten vähennettävää määrää laitosten on otettava huomioon ne vakavaraisuusasetuksen 38 artiklan säännökset, jotka liittyvät laskennallisten verosaamisten pienentämiseen laskennallisilla veroveloilla.

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 469 artiklan 1 kohdan mukainen kokonaismäärä.

180

1.3.2.4   Odotettujen tappioiden varauksiin liittyvä alijäämä (IRB)

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan d alakohta, 469 artiklan 1 kohta, 472 artiklan 6 kohta ja 478 artikla

Määrittäessään vähennettävää määrää edellä mainitusta sisäisten luottoluokitusten menetelmän (IRB-menetelmä) mukaisesta varausten alijäämästä suhteessa odotettuihin tappioihin laitosten on otettava huomioon vakavaraisuusasetuksen 40 artiklan säännökset.

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukainen alkuperäinen vähennys.

190

1.3.2.5   Etuuspohjaisen eläkerahaston varat

Vakavaraisuusasetuksen 33 artiklan 1 kohdan e alakohta, 469 artiklan 1 kohta, 472 artiklan 7 kohta sekä 473 ja 478 artikla

Määrittäessään edellä mainittujen etuuspohjaisen eläkerahaston varojen vähennettävää määrää laitosten on otettava huomioon vakavaraisuusasetuksen 41 artiklan säännökset.

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukainen alkuperäinen vähennys.

194

1.3.2.5.*   Josta standardiin IAS 19 tehtävät muutokset (positiivinen erä)

Vakavaraisuusasetuksen 473 artikla

198

1.3.2.5.**   Josta standardiin IAS 19 tehtävät muutokset (negatiivinen erä)

Vakavaraisuusasetuksen 473 artikla

200

1.3.2.6   Omat instrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan f alakohta, 469 artiklan 1 kohta, 472 artiklan 8 kohta ja 478 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukainen alkuperäinen vähennys.

210

1.3.2.6.1   Omat ydinpääoman (CET1) instrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan f alakohta, 469 artiklan 1 kohta, 472 artiklan 8 kohta ja 478 artikla

Määrittäessään edellä mainittujen omien ydinpääoman (CET1) instrumenttien vähennettävää määrää laitosten on otettava huomioon vakavaraisuusasetuksen 42 artiklan säännökset.

Koska ”jäljelle jäävää määrää” käsitellään eri tavoin instrumentin laadusta riippuen, laitosten on jaettava omien ydinpääoman (CET1) instrumenttien omistusosuudet ”suoriin” ja ”välillisiin” omistusosuuksiin.

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukainen alkuperäinen vähennys.

211

1.3.2.6.1**   Josta suorat omistusosuudet

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on suorien omistusosuuksien kokonaismäärä, johon sisällytetään myös instrumentit, jotka laitos voidaan velvoittaa ostamaan olemassa olevan tai ehdollisen sopimusvelvoitteen mukaisesti (vakavaraisuusasetuksen 469 artiklan 1 kohdan b alakohta, 472 artiklan 8 kohdan a alakohta).

212

1.3.2.6.1*   Josta välilliset omistusosuudet

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on välillisten omistusosuuksien kokonaismäärä, johon sisällytetään myös instrumentit, jotka laitos voidaan velvoittaa ostamaan olemassa olevan tai ehdollisen sopimusvelvoitteen mukaisesti (vakavaraisuusasetuksen 469 artiklan 1 kohdan b alakohta, 472 artiklan 8 kohdan b alakohta).

220

1.3.2.6.2   Omat ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan a alakohta, 474 artikla, 475 artiklan 2 kohta ja 478 artikla

Määrittäessään edellä mainittujen omistusosuuksien vähennettävää määrää laitosten on otettava huomioon vakavaraisuusasetuksen 57 artiklan säännökset.

Koska ”jäljelle jäävää määrää” käsitellään eri tavoin instrumentin laadusta riippuen (vakavaraisuusasetuksen 475 artiklan 2 kohta), laitosten on jaettava edellä mainitut omistusosuudet ”suoriin” ja ”välillisiin” omiin ensisijaisen lisäpääoman (AT1) omistusosuuksiin.

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan a alakohdan mukainen alkuperäinen vähennys.

221

1.3.2.6.2**   Josta suorat omistusosuudet

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on suorien omistusosuuksien kokonaismäärä, johon sisällytetään myös instrumentit, jotka laitos voidaan velvoittaa ostamaan olemassa olevan tai ehdollisen sopimusvelvoitteen mukaisesti (vakavaraisuusasetuksen 474 artiklan b alakohta ja 475 artiklan 2 kohdan a alakohta).

222

1.3.2.6.2*   Josta välilliset omistusosuudet

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on välillisten omistusosuuksien kokonaismäärä, johon sisällytetään myös instrumentit, jotka laitos voidaan velvoittaa ostamaan olemassa olevan tai ehdollisen sopimusvelvoitteen mukaisesti (vakavaraisuusasetuksen 474 artiklan b alakohta, 475 artiklan 2 kohdan b alakohta).

230

1.3.2.6.3   Omat toissijaisen pääoman (T2) instrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 66 artiklan a alakohta, 476 artikla, 477 artiklan 2 kohta ja 478 artikla

Määrittäessään omistusosuuksien vähennettävää määrää laitosten on otettava huomioon vakavaraisuusasetuksen 67 artiklan säännökset.

Koska ”jäljelle jäävää määrää” käsitellään eri tavoin instrumentin laadusta riippuen (vakavaraisuusasetuksen 477 artiklan 2 kohta), laitosten on jaettava edellä mainitut omistusosuudet ”suoriin” ja ”välillisiin” omiin toissijaisen pääoman (T2) omistusosuuksiin.

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 66 artiklan a alakohdan mukainen alkuperäinen vähennys.

231

Josta suorat omistusosuudet

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on suorien omistusosuuksien kokonaismäärä, johon sisällytetään myös instrumentit, jotka laitos voidaan velvoittaa ostamaan olemassa olevan tai ehdollisen sopimusvelvoitteen mukaisesti (vakavaraisuusasetuksen 476 artiklan b alakohta ja 477 artiklan 2 kohdan a alakohta).

232

Josta välilliset omistusosuudet

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on välillisten omistusosuuksien kokonaismäärä, johon sisällytetään myös instrumentit, jotka laitos voidaan velvoittaa ostamaan olemassa olevan tai ehdollisen sopimusvelvoitteen mukaisesti (vakavaraisuusasetuksen 476 artiklan b alakohta ja 477 artiklan 2 kohdan b alakohta).

240

1.3.2.7   Keskinäiset ristiinomistukset

Koska ”jäljelle jäävää määrää” käsitellään eri tavoin siitä riippuen, pidetäänkö tiettyä omistusosuutta finanssialan yhteisön ydinpääomasta (CET1), ensisijaisesta lisäpääomasta (AT1) tai toissijaisesta pääomasta (T2) merkittävänä vai ei (vakavaraisuusasetuksen 472 artiklan 9 kohta, 475 artiklan 3 kohta ja 477 artiklan 3 kohta), laitosten on jaettava keskinäiset ristiinomistukset merkittäviin ja ei-merkittäviin sijoituksiin.

250

1.3.2.7.1   Ydinpääoman (CET1) keskinäiset ristiinomistukset

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan g alakohta, 469 artiklan 1 kohta, 472 artiklan 9 kohta ja 478 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukainen alkuperäinen vähennys.

260

1.3.2.7.1.1   Ydinpääoman (CET1) keskinäiset ristiinomistukset sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan g alakohta, 469 artiklan 1 kohta, 472 artiklan 9 kohdan a alakohta ja 478 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 469 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukainen jäljelle jäävä määrä.

270

1.3.2.7.1.2   Ydinpääoman (CET1) keskinäiset ristiinomistukset sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan g alakohta, 469 artiklan 1 kohta, 472 artiklan 9 kohdan b alakohta ja 478 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 469 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukainen jäljelle jäävä määrä.

280

1.3.2.7.2   Ensisijaisen lisäpääoman (AT1) keskinäiset ristiinomistukset

Vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan b alakohta, 474 artikla, 475 artiklan 3 kohta ja 478 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan b alakohdan mukainen alkuperäinen vähennys.

290

1.3.2.7.2.1   Ensisijaisen lisäpääoman (AT1) keskinäiset ristiinomistukset sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

Vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan b alakohta, 474 artikla, 475 artiklan 3 kohdan a alakohta ja 478 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 475 artiklan 3 kohdan mukainen jäljelle jäävä määrä.

300

1.3.2.7.2.2   Ensisijaisen lisäpääoman (AT1) keskinäiset ristiinomistukset sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

Vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan b alakohta, 474 artikla, 475 artiklan 3 kohdan b alakohta ja 478 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 475 artiklan 3 kohdan mukainen jäljelle jäävä määrä.

310

1.3.2.7.3   Toissijaisen pääoman (T2) keskinäiset ristiinomistukset

Vakavaraisuusasetuksen 66 artiklan b alakohta, 476 artikla, 477 artiklan 3 kohta ja 478 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 66 artiklan b alakohdan mukainen alkuperäinen vähennys

320

1.3.2.7.3.1   Toissijaisen pääoman (T2) keskinäiset ristiinomistukset sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta

Vakavaraisuusasetuksen 66 artiklan b alakohta, 476 artikla, 477 artiklan 3 kohdan a alakohta ja 478 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 477 artiklan 3 kohdan mukainen jäljelle jäävä määrä.

330

1.3.2.7.3.2   Toissijaisen pääoman (T2) keskinäiset ristiinomistukset sellaisissa finanssialan yhteisöissä, joissa laitoksella on merkittävä sijoitus

Vakavaraisuusasetuksen 66 artiklan b alakohta, 476 artikla, 477 artiklan 3 kohdan b alakohta ja 478 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 477 artiklan 3 kohdan mukainen jäljelle jäävä määrä.

340

1.3.2.8

Finanssialan yhteisöjen omien varojen instrumentit, kun laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta näissä yhteisöissä

350

1.3.2.8.1   Finanssialan yhteisöjen ydinpääoman (CET1) instrumentit, kun laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta näissä yhteisöissä

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan h alakohta, 469 artiklan 1 kohta, 472 artiklan 10 kohta ja 478 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan h alakohdan mukainen alkuperäinen vähennys.

360

1.3.2.8.2   Finanssialan yhteisöjen ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit, kun laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta näissä yhteisöissä

Vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan c alakohta, 474 artikla, 475 artiklan 4 kohta ja 478 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan c alakohdan mukainen alkuperäinen vähennys.

370

1.3.2.8.3   Finanssialan yhteisöjen toissijaisen pääoman (T2) instrumentit, kun laitoksella ei ole merkittävää sijoitusta näissä yhteisöissä

Vakavaraisuusasetuksen 66 artiklan c alakohta, 476 artikla, 477 artiklan 4 kohta ja 478 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 66 artiklan c alakohdan mukainen alkuperäinen vähennys.

380

1.3.2.9   Tulevista veronalaisista voitoista riippuvat ja väliaikaisten erojen seurauksena syntyvät laskennalliset verosaamiset ja finanssialan yhteisöjen ydinpääoman (CET1) instrumentit, kun laitoksella on merkittävä sijoitus näissä yhteisöissä

Vakavaraisuusasetuksen 470 artiklan 2 ja 3 kohta

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 470 artiklan 1 kohdan mukainen määrä.

390

1.3.2.10

Finanssialan yhteisöjen omien varojen instrumentit, kun laitoksella on merkittävä sijoitus näissä yhteisöissä

400

1.3.2.10.1   Finanssialan yhteisöjen ydinpääoman (CET1) instrumentit, kun laitoksella on merkittävä sijoitus näissä yhteisöissä

Vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan i alakohta, 469 artiklan 1 kohta, 472 artiklan 11 kohta ja 478 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 36 artiklan 1 kohdan i alakohdan mukainen alkuperäinen vähennys.

410

1.3.2.10.2   Finanssialan yhteisöjen ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentit, kun laitoksella on merkittävä sijoitus näissä yhteisöissä

Vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan d alakohta, 474 artikla, 475 artiklan 4 kohta ja 478 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 56 artiklan d alakohdan mukainen alkuperäinen vähennys.

420

1.3.2.10.2   Finanssialan yhteisöjen toissijaisen pääoman (T2) instrumentit, kun laitoksella on merkittävä sijoitus näissä yhteisöissä

Vakavaraisuusasetuksen 66 artiklan d alakohta, 476 artikla, 477 artiklan 4 kohta ja 478 artikla

Tämän rivin sarakkeessa 060 ilmoitettava määrä on vakavaraisuusasetuksen 66 artiklan d alakohdan mukainen alkuperäinen vähennys.

425

1.3.2.11   Poikkeukset ydinpääoman (CET1) eristä tehtävistä vakuutusyrityksissä olevien omistusosuuksien vähennyksistä

Vakavaraisuusasetuksen 471 artikla

430

1.3.3   Ylimääräiset suodattimet ja vähennykset

Vakavaraisuusasetuksen 481 artikla

Tämä rivi ilmentää siirtymäsäännösten kokonaisvaikutusta ylimääräisiin suodattimiin ja vähennyksiin.

25.

Vakavaraisuusasetuksen 481 artiklan mukaisesti laitosten on ilmoitettava kohdassa 1.3.3 tiedot, jotka liittyvät direktiivin 2006/48/EY 57 ja 66 artiklan ja direktiivin 2006/49/EY 13 ja 16 artiklan kansallisissa täytäntöönpanosäännöksissä vaadittuihin suodattimiin ja vähennyksiin, joita ei vaadita tämän asetuksen toisessa osassa.

1.6.3   C 05.02 – Määräajaksi vapautetut instrumentit: valtiontukea sisältämättömät instrumentit (CA5.2)

26.

Laitosten on ilmoitettava niihin siirtymäsäännöksiin liittyvät tiedot, jotka koskevat uusista säännöksistä määräajaksi vapautettuja instrumentteja, jotka eivät sisällä valtiontukea (vakavaraisuusasetuksen 484–491 artikla).

1.6.3.1   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

010

Instrumenttien ja niihin liittyvien ylikurssirahastojen määrä

Vakavaraisuusasetuksen 484 artiklan 3–5 kohta

Hyväksyttävät instrumentit ja niihin liittyvät ylikurssirahastot ilmoitetaan omilla riveillään.

020

Rajan laskentaperuste

Vakavaraisuusasetuksen 486 artiklan 2–4 kohta

030

Sovellettava prosenttiosuus

Vakavaraisuusasetuksen 486 artiklan 5 kohta

040

Raja

Vakavaraisuusasetuksen 486 artiklan 2–5 kohta

050

(-) Määrä, joka ylittää määräaikaiselle vapauttamiselle asetetut rajoitukset

Vakavaraisuusasetuksen 486 artiklan 2–5 kohta

060

Määräajaksi vapautetut instrumentit yhteensä

Ilmoitettavan määrän on vastattava määriä, jotka on ilmoitettu CA5.1-lomakkeen rivin 060 vastaavissa sarakkeissa.


Rivit

010

1.   Direktiivin 2006/48/EY 57 artiklan a alakohdan ehdot täyttävät instrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 484 artiklan 3 kohta

Ilmoitettavaan määrään on sisällytettävä eriin liittyvät ylikurssirahastot.

020

2.   Direktiivin 2006/48/EY 57 artiklan ca alakohdan ja 154 artiklan 8 ja 9 kohdan ehdot täyttävät instrumentit vakavaraisuusasetuksen 489 artiklassa määritettyyn rajaan asti

Vakavaraisuusasetuksen 484 artiklan 4 kohta

030

2.1   Kaikki instrumentit, jotka eivät sisällä osto-optiota tai lunastamiskannustinta

Vakavaraisuusasetuksen 489 artikla

Ilmoitettavaan määrään on sisällytettävä eriin liittyvät ylikurssirahastot.

040

2.2   Osto-option ja lunastamiskannustimen sisältävät määräajaksi vapautetut instrumentit

Vakavaraisuusasetuksen 489 artikla

050

2.2.1   Instrumentit, joiden osto-optiota on ollut mahdollista käyttää raportointipäivän jälkeen ja jotka täyttävät vakavaraisuusasetuksen 49 artiklan edellytykset efektiivisen maturiteettipäivän jälkeen

Vakavaraisuusasetuksen 489 artiklan 3 kohta ja 491 artiklan a alakohta

Ilmoitettavaan määrään on sisällytettävä eriin liittyvät ylikurssirahastot.

060

2.2.2   Instrumentit, joiden osto-optiota on ollut mahdollista käyttää raportointipäivän jälkeen ja jotka eivät täytä vakavaraisuusasetuksen 49 artiklan edellytyksiä efektiivisen maturiteettipäivän jälkeen

Vakavaraisuusasetuksen 489 artiklan 5 kohta ja 491 artiklan a alakohta

Ilmoitettavaan määrään on sisällytettävä eriin liittyvät ylikurssirahastot.

070

2.2.3   Instrumentit, joiden osto-optiota on ollut mahdollista käyttää 20 päivänä heinäkuuta 2011 tai ennen sitä ja jotka eivät täytä vakavaraisuusasetuksen 49 artiklan edellytyksiä efektiivisen maturiteettipäivän jälkeen

Vakavaraisuusasetuksen 489 artiklan 6 kohta ja 491 artiklan c alakohta

Ilmoitettavaan määrään on sisällytettävä instrumentteihin liittyvät ylikurssirahastot.

080

2.3   Määräajaksi vapautettuja ydinpääoman (CET1) instrumentteja koskeviin rajoihin liittyvä ylijäämä

Vakavaraisuusasetuksen 487 artiklan 1 kohta

Määrää, joka ylittää uusista säännöksistä määräajaksi vapautetuille ydinpääoman (CET1) instrumenteille asetetun rajan, voidaan käsitellä instrumentteina, jotka voidaan vapauttaa uusista säännöksistä määräajaksi ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentteina.

090

3.   Direktiivin 2006/48/EY 57 artiklan e, f, g tai h alakohdan ehdot täyttävät erät vakavaraisuusasetuksen 490 artiklassa määritettyyn rajaan asti

Vakavaraisuusasetuksen 484 artiklan 5 kohta

100

3.1   Lunastamiskannustinta sisältämättömät erät yhteensä

Vakavaraisuusasetuksen 490 artikla

110

3.2   Lunastamiskannustimen sisältävät määräajaksi vapautetut erät

Vakavaraisuusasetuksen 490 artikla

120

3.2.1   Erät, joiden osto-optiota on ollut mahdollista käyttää raportointipäivän jälkeen ja jotka täyttävät vakavaraisuusasetuksen 63 artiklan edellytykset efektiivisen maturiteettipäivän jälkeen

Vakavaraisuusasetuksen 490 artiklan 3 kohta ja 491 artiklan a alakohta

Ilmoitettavaan määrään on sisällytettävä eriin liittyvät ylikurssirahastot.

130

3.2.2   Erät, joiden osto-optiota on ollut mahdollista käyttää raportointipäivän jälkeen ja jotka eivät täytä vakavaraisuusasetuksen 63 artiklan edellytyksiä efektiivisen maturiteettipäivän jälkeen

Vakavaraisuusasetuksen 490 artiklan 5 kohta ja 491 artiklan a alakohta

Ilmoitettavaan määrään on sisällytettävä eriin liittyvät ylikurssirahastot.

140

3.2.3   Erät, joiden osto-optiota on ollut mahdollista käyttää 20 päivänä heinäkuuta 2011 tai ennen sitä ja jotka eivät täytä vakavaraisuusasetuksen 63 artiklan edellytyksiä efektiivisen maturiteettipäivän jälkeen

Vakavaraisuusasetuksen 490 artiklan 6 kohta ja 491 artiklan c alakohta

Ilmoitettavaan määrään on sisällytettävä eriin liittyvät ylikurssirahastot.

150

3.3   Määräajaksi vapautettuja ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentteja koskeviin rajoihin liittyvä ylijäämä

Vakavaraisuusasetuksen 487 artiklan 2 kohta

Määrää, joka ylittää uusista säännöksistä määräajaksi vapautetuille ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumenteille asetetun rajan, voidaan käsitellä instrumentteina, jotka voidaan vapauttaa uusista säännöksistä määräajaksi toissijaisen pääoman (T2) instrumentteina.

2.   RYHMÄN VAKAVARAISUUS: LIITTYNEITÄ LAITOKSIA KOSKEVAT TIEDOT (GS)

2.1   YLEISET HUOMIOT

27.

Lomakkeiden C 06.01 ja C 06.02 tiedot on ilmoitettava, jos omien varojen vaatimukset lasketaan konsolidoidusti. Tämä lomake koostuu neljästä osasta, joilla pyritään keräämään monipuolisia tietoja kaikista niistä yksittäisistä yhteisöistä, jotka on konsolidoitu (raportoiva laitos mukaan lukien):

a)

konsolidoinnin piiriin kuuluvat yhteisöt;

b)

Yksityiskohtaiset tiedot ryhmän vakavaraisuudesta;

c)

Tiedot yksittäisten yhteisöjen osallistumisesta ryhmän vakavaraisuuden muodostamiseen

d)

pääomapuskureita koskevat tiedot.

28.

Laitosten, joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 7 artiklan mukaista poikkeusta, on ilmoitettava ainoastaan sarakkeiden 010–060 ja 250–400 tiedot.

2.2   YKSITYISKOHTAISET TIEDOT RYHMÄN VAKAVARAISUUDESTA;

29.

Tämän lomakkeen toinen osa (yksityiskohtaiset tiedot ryhmän vakavaraisuudesta), jossa ovat sarakkeet 070–210, on tarkoitettu tietojen keräämiseen luottolaitoksista ja muista sellaisista säännellyistä rahoituslaitoksista, jotka kuuluvat erityisten vakavaraisuusvaatimusten tosiasialliseen soveltamisalaan yksittäisinä laitoksina. Kyseisessä osassa ilmoitetaan kunkin raportoinnin piiriin kuuluvan yhteisön osalta omien varojen vaatimukset riskiluokittain ja omat varat vakavaraisuustarkoituksiin.

30.

Omistusyhteyksien suhteellisen konsolidoinnin tapauksissa omien varojen vaatimuksiin ja omiin varoihin liittyvät luvut heijastavat vastaavia suhteellisia määriä.

2.3   TIEDOT YKSITTÄISTEN YHTEISÖJEN OSALLISTUMISESTA RYHMÄN VAKAVARAISUUDEN MUODOSTAMISEEN

31.

Tavoitteena tämän lomakkeen kolmannen osan (tiedot kaikkien vakavaraisuusasetuksen mukaisen konsolidoinnin piiriin kuuluvien yhteisöjen osallistumisesta ryhmän vakavaraisuuden muodostamiseen, mukaan lukien niiden yhteisöjen osalta, jotka eivät kuulu erityisten vakavaraisuusvaatimusten tosiasialliseen soveltamisalaan yksittäisinä laitoksina), jossa ovat sarakkeet 250–400, on tunnistaa ne ryhmään kuuluvat yhteisöt, jotka synnyttävät riskit ja keräävät omat varansa markkinoilta, helposti saatavilla olevien tai vaivattomasti muokattavien tietojen pohjalta ilman, että vakavaraisuussuhdetta tarvitsisi rekonstruoida yksilöllisesti tai alakonsolidointiryhmän tasolla. Yhteisöjen tasolla sekä riskejä että omia varoja kuvaavat luvut ovat ryhmän lukuihin luettavia osallistumisosuuksia eivätkä yksittäisesti tarkasteltavia vakavaraisuussuhteen osatekijöitä, ja näin ollen niitä ei saa verrata keskenään.

32.

Kolmanteen osaan kuuluvat myös konsolidoituihin omiin varoihin hyväksyttävät määrät vähemmistöosuuksista, ehdot täyttävästä ensisijaisesta lisäpääomasta (AT1) sekä ehdot täyttävästä toissijaisesta pääomasta (T2).

33.

Koska lomakkeen kolmannessa osassa tarkoitetaan ”osallistumisosuuksia”, lomakkeessa ilmoitettavat luvut voivat tarvittaessa erota luvuista, jotka on ilmoitettu ryhmän yksityiskohtaisia vakavaraisuustietoja kuvaavissa sarakkeissa.

34.

Periaatteena on poistaa ryhmien sisäiset ristikkäisvastuut yhtenäisellä tavalla sekä riskien että omien varojen osalta, jotta ryhmän konsolidoidussa CA-lomakkeessa ilmoitetut määrät voidaan kattaa laskemalla yhteen kustakin yhteisöstä ”Ryhmän vakavaraisuus” -lomakkeessa ilmoitetut määrät. Tapauksissa, joissa 1 prosentin kynnysarvo ei ylity, suora yhteys CA-lomakkeeseen ei ole mahdollinen.

35.

Laitosten on määriteltävä yhteisöjen jaotteluun parhaiten soveltuva menetelmä, jossa otetaan huomioon mahdolliset hajautusvaikutukset markkinariskin ja operatiivisen riskin osalta.

36.

Konsolidoidun ryhmän on mahdollista sisältyä toiseen konsolidoituun ryhmään. Tämä tarkoittaa, että alaryhmän yhteisöt on ilmoitettava yhteisöittäin koko ryhmän GS-lomakkeessa, vaikka itse alaryhmään sovelletaan raportointivelvollisuuksia. Jos alaryhmään sovelletaan raportointivelvollisuuksia, sen on myös ilmoitettava tiedot GS-lomakkeessa yhteisöittäin, vaikka kyseiset tiedot sisältyvät suuremman konsolidoidun ryhmän GS-lomakkeeseen.

37.

Laitoksen on ilmoitettava yhteisön osallistumista kuvaavat tiedot silloin, kun sen osuus kokonaisriskin määrästä ylittää 1 prosentin ryhmän kokonaisriskin määrästä, tai silloin, kun sen osuus omien varojen kokonaismäärästä ylittää 1 prosentin ryhmän omien varojen kokonaismäärästä. Tätä kynnystä ei sovelleta sellaisiin tytäryrityksiin eikä alaryhmiin, jotka antavat omia varoja (omiin varoihin sisällytettävien vähemmistöosuuksien tai ehdot täyttävän ensisijaisen lisäpääoman (AT1) tai toissijaisen pääoman (T2) instrumenttien muodossa) ryhmän käyttöön.

2.4   C 06.01 – RYHMÄN VAKAVARAISUUS: LIITTYNEITÄ LAITOKSIA KOSKEVAT TIEDOT – YHTEENSÄ (GS TOTAL)

Sarakkeet

Ohjeet

250–400

KONSOLIDOINNIN PIIRIIN KUULUVAT YHTEISÖT

Ks. ohjeet kohdassa C 06.02

410–480

PÄÄOMAPUSKURIT

Ks. ohjeet kohdassa C 06.02


Rivit

Ohjeet

010

KOKONAISMÄÄRÄ

Kokonaismäärän on ilmaistava C 06.02 -lomakkeen kaikilla riveillä ilmoitettujen arvojen summa.

2.5   C 06.02 – RYHMÄN VAKAVARAISUUS: LIITTYNEITÄ LAITOKSIA KOSKEVAT TIEDOT (GS)

Sarakkeet

Ohjeet

010–060

KONSOLIDOINNIN PIIRIIN KUULUVAT YHTEISÖT

Tämä lomake on tarkoitettu tietojen keräämiseen kaikista konsolidoinnin piiriin kuuluvista yhteisöistä yhteisöittäin vakavaraisuusasetuksen ensimmäisen osan II osaston 2 luvun mukaisesti.

010

NIMI

Konsolidoinnin piiriin kuuluvan yhteisön nimi

020

KOODI

Tämä koodi on rivin tunnus, joka on yksilöllinen taulukon jokaiselle riville.

Konsolidoinnin piiriin kuuluvalle yhteisölle annettu koodi.

Koodin rakenne riippuu kansallisesta raportointijärjestelmästä.

025

OIKEUSHENKILÖTUNNUS

Oikeushenkilötunnus (LEI-koodi) on finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän (FSB) ehdottama ja G20-ryhmän vahvistama viitekoodi, jonka tarkoituksena on mahdollistaa finanssitransaktioiden osapuolten maailmanlaajuinen yksilöinti ja tunnistaminen.

Siihen asti, kun maailmanlaajuinen LEI-järjestelmä on täysimääräisesti toiminnassa, käyttöönottovaiheen niin kutsuttuja pre-LEI-koodeja myöntää vastapuolille maailmanlaajuisten oikeushenkilötunnusten järjestelmän valvontaelimen (Regulatory Oversight Committee – ROC) valtuuttama paikallinen toimintayksikkö (Local Operational Unit) (yksityiskohtaisia tietoja on verkkosivustolla www.leiroc.org).

Jos tietyllä vastapuolella on oikeushenkilötunnus (LEI-koodi), sitä on käytettävä kyseisen vastapuolen yksilöimiseksi.

030

LAITOS TAI VASTAAVA (KYLLÄ/EI)

Kohdassa ilmoitetaan ”kyllä”, mikäli yhteisöön sovelletaan vakavaraisuusdirektiivin tai vähintään Basel-säännöksiä vastaavien säännösten mukaisia omien varojen vaatimuksia.

Muussa tapauksessa ilmoitetaan ”ei”.

Image Vähemmistöosuudet:

vakavaraisuusasetuksen 81 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohta ja 82 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohta

Vähemmistöosuuksien ja tytäryritysten liikkeeseen laskemien ensisijaisen lisäpääoman (AT1) ja toissijaisen pääoman (T2) instrumenttien osalta on huomattava, että tytäryritysten, joiden instrumentteja voidaan pitää hyväksyttävinä, on oltava laitoksia tai yrityksiä, jotka kuuluvat sovellettavan kansallisen lainsäädännön nojalla vakavaraisuusasetuksen vaatimusten soveltamisalaan.

040

TIETOJEN TASO: TÄYSIN KONSOLIDOITU (SF) TAI OSITTAIN KONSOLIDOITU (SP)

Yksittäisten täysin konsolidoitujen tytäryritysten osalta ilmoitetaan lyhenne ”SF” (solo fully consolidated).

Yksittäisten osittain konsolidoitujen tytäryritysten osalta ilmoitetaan lyhenne ”SP” (solo partially consolidated).

050

MAATUNNUS

Laitosten on ilmoitettava kaksikirjaiminen maakoodi ISO-standardin 3166–2 mukaisesti.

060

OMISTUSOSUUS (%)

Tämä prosenttiosuus viittaa emoyrityksen tosiasialliseen pääomaosuuteen tytäryrityksistä. Kun kyseessä on suoraan omistetun tytäryrityksen täysi konsolidointi, tosiasiallinen omistusosuus on esimerkiksi 70 prosenttia. Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 16 kohdan mukaan ilmoitettava omistusosuus tytäryrityksen tytäryrityksessä saadaan kertomalla osakkeet asianomaisten tytäryritysten välillä.

070–240

TIEDOT YHTEISÖISTÄ, JOIHIN SOVELLETAAN OMIEN VAROJEN VAATIMUSTA

Yksityiskohtaisia tietoja koskevassa osiossa (eli sarakkeissa 070–240) kerätään tietoja ainoastaan niistä yhteisöistä ja alaryhmistä, jotka kuuluvat konsolidoinnin piiriin (vakavaraisuusasetuksen ensimmäisen osan II osaston 2 luku) ja jotka kuuluvat näin ollen tosiasiallisesti vakavaraisuusasetuksen tai vähintään Basel-säännöksiä vastaavien säännösten mukaisten vakavaraisuusvaatimusten soveltamisalaan (eli joiden osalta vastaus sarakkeessa 030 oli ”kyllä”).

Tiedot on ilmoitettava kaikista konsolidointiryhmään kuuluvista yksittäisistä laitoksista, joihin sovelletaan omien varojen vaatimuksia, riippumatta siitä, missä ne sijaitsevat.

Tämän osan tiedot on ilmoitettava laitoksen toimipaikassa käytössä olevien paikallisten vakavaraisuussääntöjen mukaisesti. (Näin ollen tätä lomaketta varten ei ole tarpeen suorittaa yksittäisenä yrityksenä toista laskentaa emoyrityksenä toimivan laitoksen sääntöjen mukaisesti.) Kun paikalliset vakavaraisuussäännöt eroavat vakavaraisuusasetuksesta eivätkä ne edellytä vastaavaa erittelyä, tietoja on täydennettävä sikäli kuin yksityiskohtaisia tietoja on saatavilla. Näin ollen tämä osa on faktatietolomake, jossa esitetään yhteenveto ryhmän yksittäisten laitosten laskelmista ja jonka käytössä on huomioitava se, että jotkin näistä laitoksista noudattavat mahdollisesti toisenlaisia vakavaraisuussääntöjä.

Sijoituspalveluyritysten kiinteiden yleiskustannusten ilmoittaminen:

Sijoituspalveluyritysten on sisällytettävä kiinteisiin yleiskustannuksiin liittyvät omien varojen vaatimukset niiden vakavaraisuussuhteen laskentaan vakavaraisuusasetuksen 95, 96, 97 ja 98 artiklan mukaisesti.

Kiinteisiin yleiskustannuksiin liittyvä osa kokonaisriskin määrästä on ilmoitettava tämän lomakkeen toisen osan sarakkeessa 100.

070

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

Ilmoitettava määrä on sarakkeissa 080–110 ilmoitettujen erien summa.

080

LUOTTORISKI, VASTAPUOLIRISKI, LAIMENTUMISRISKI, LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI JA SELVITYS-/TOIMITUSRISKI

Tässä sarakkeessa ilmoitettava määrä vastaa summaa, joka saadaan, kun lasketaan yhteen riskipainotetut vastuuerät, jotka ovat samat tai vastaavat kuin erät, jotka on ilmoitettava CA2-lomakkeen rivillä 040 ”LUOTTO-, VASTAPUOLI- JA LAIMENTUMISRISKIEN SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKIN RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT”, ja omien varojen vaatimusten määrät, jotka ovat samat tai vastaavat kuin määrät, jotka on ilmoitettava CA2-lomakkeen rivillä 490 ”SELVITYS-/TOIMITUSRISKIN KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ”.

090

POSITIORISKI, VALUUTTAKURSSIRISKI JA HYÖDYKERISKI

Tässä sarakkeessa ilmoitettava määrä vastaa niiden omien varojen vaatimusten määrää, jotka ovat samat tai vastaavat kuin vaatimukset, jotka on ilmoitettava CA2-lomakkeen rivillä 520 ”POSITIOITA, VALUUTTAKURSSEJA JA HYÖDYKKEITÄ KOSKEVAN KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ”.

100

OPERATIIVINEN RISKI

Tässä sarakkeessa ilmoitettava määrä vastaa sitä riskin määrää, joka on sama tai vastaava kuin määrä, joka on ilmoitettava CA2-lomakkeen rivillä 590 ”OPERATIIVISEN KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ”.

Kiinteät yleiskustannukset on sisällytettävä tähän sarakkeeseen, mukaan lukien CA2-lomakkeen rivi 630 ”KIINTEISTÄ YLEISKUSTANNUKSISTA JOHTUVAN YLIMÄÄRÄISEN RISKIN MÄÄRÄ”.

110

MUUT RISKIT

Tässä sarakkeessa ilmoitettava määrä vastaa sellaista riskin määrää, jota ei ole erikseen edellä listattu. Määrä on CA2-lomakkeen riveillä 640, 680 ja 690 ilmoitettujen määrien summa.

120–240

YKSITYISKOHTAISET TIEDOT OMISTA VAROISTA RYHMÄN VAKAVARAISUUDEN KANNALTA

Seuraaviin sarakkeisiin sisällytettävät tiedot on ilmoitettava niiden paikallisten vakavaraisuussääntöjen mukaisesti, joita yhteisö tai alaryhmä toiminnassaan noudattaa.

120

OMAT VARAT

Tässä sarakkeessa ilmoitettava määrä vastaa niiden omien varojen määrää, jotka ovat samat tai vastaavat kuin omat varat, jotka on ilmoitettava CA1-lomakkeen rivillä 010 ”OMAT VARAT”.

130

JOSTA EHDOT TÄYTTÄVÄT OMAT VARAT

Vakavaraisuusasetuksen 82 artikla

Tämä sarake koskee ainoastaan yksittäisinä yrityksinä raportoitavia ja täysin konsolidoituja tytäryrityksiä, jotka ovat laitoksia.

Huomattavilla omistusosuuksilla tarkoitetaan edellä määriteltyjen tytäryritysten tapauksessa sellaisia instrumentteja, jotka ovat muiden tahojen kuin vakavaraisuusasetuksen mukaisen konsolidoinnin piiriin kuuluvien yritysten omistuksessa (ja näihin instrumentteihin liittyviä kertyneitä voittovaroja, ylikurssirahastoja ja muita rahastoja).

Ilmoitettavaan määrään on sisällytettävä siirtymäsäännösten vaikutukset. Määrä on raportointipäivänä hyväksyttävä määrä.

140

JOSTA OMIEN VAROJEN INSTRUMENTIT SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT KERTYNEET VOITTOVARAT, YLIKURSSIRAHASTOT JA MUUT RAHASTOT

Vakavaraisuusasetuksen 87 artiklan 1 kohdan b alakohta

150

ENSISIJAINEN PÄÄOMA (T1) YHTEENSÄ

Vakavaraisuusasetuksen 25 artikla

160

JOSTA EHDOT TÄYTTÄVÄ ENSISIJAINEN PÄÄOMA (T1)

Vakavaraisuusasetuksen 82 artikla

Tämä sarake koskee ainoastaan yksittäisinä yrityksinä raportoitavia ja täysin konsolidoituja tytäryrityksiä, jotka ovat laitoksia.

Huomattavilla omistusosuuksilla tarkoitetaan edellä määriteltyjen tytäryritysten tapauksessa sellaisia instrumentteja, jotka ovat muiden tahojen kuin vakavaraisuusasetuksen mukaisen konsolidoinnin piiriin kuuluvien yritysten omistuksessa (ja näihin instrumentteihin liittyviä kertyneitä voittovaroja ja ylikurssirahastoja).

Ilmoitettavaan määrään on sisällytettävä siirtymäsäännösten vaikutukset. Määrä on raportointipäivänä hyväksyttävä määrä.

170

JOSTA ENSISIJAISEN PÄÄOMAN (T1) INSTRUMENTIT SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT KERTYNEET VOITTOVARAT JA YLIKURSSIRAHASTOT

Vakavaraisuusasetuksen 85 artiklan 1 kohdan b alakohta

180

YDINPÄÄOMA (CET1)

Vakavaraisuusasetuksen 50 artikla

190

JOSTA VÄHEMMISTÖOSUUDET

Vakavaraisuusasetuksen 81 artikla

Tämän sarakkeen tiedot on ilmoitettava ainoastaan täysin konsolidoiduista tytäryrityksistä, jotka ovat laitoksia, paitsi vakavaraisuusasetuksen 84 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista tytäryrityksistä. Kukin tytäryritys on otettava huomioon alakonsolidointiryhmän tasolla suoritettaessa kaikkia vakavaraisuusasetuksen 84 artiklassa vaadittuja laskelmia sekä tarvittaessa 84 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Muutoin tytäryritys on huomioitava yksittäisenä yrityksenä.

Vakavaraisuusasetuksessa ja tässä lomakkeessa vähemmistöosuuksilla tarkoitetaan edellä määriteltyjen tytäryritysten tapauksessa sellaisia ydinpääoman (CET1) instrumentteja, jotka ovat muiden tahojen kuin vakavaraisuusasetuksen mukaisen konsolidoinnin piiriin kuuluvien yritysten omistuksessa (ja näihin instrumentteihin liittyviä kertyneitä voittovaroja ja ylikurssirahastoja).

Ilmoitettavaan määrään on sisällytettävä siirtymäsäännösten vaikutukset. Määrä on raportointipäivänä hyväksyttävä määrä.

200

JOSTA OMIEN VAROJEN INSTRUMENTIT SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT KERTYNEET VOITTOVARAT, YLIKURSSIRAHASTOT JA MUUT RAHASTOT

Vakavaraisuusasetuksen 84 artiklan 1 kohdan b alakohta

210

ENSISIJAINEN LISÄPÄÄOMA (AT1)

Vakavaraisuusasetuksen 61 artikla

220

JOSTA EHDOT TÄYTTÄVÄ ENSISIJAINEN LISÄPÄÄOMA (AT1)

Vakavaraisuusasetuksen 82 ja 83 artikla

Tämä sarake koskee ainoastaan yksittäisinä yrityksinä raportoitavia ja täysin konsolidoituja tytäryrityksiä, jotka ovat laitoksia, paitsi vakavaraisuusasetuksen 85 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja tytäryrityksiä. Kukin tytäryritys on otettava huomioon alakonsolidointiryhmän tasolla suoritettaessa kaikkia vakavaraisuusasetuksen 85 artiklassa vaadittuja laskelmia sekä tarvittaessa 85 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Muutoin tytäryritys on huomioitava yksittäisenä yrityksenä.

Vakavaraisuusasetuksen ja tämän lomakkeen puitteissa vähemmistöosuuksilla tarkoitetaan edellä määriteltyjen tytäryritysten tapauksessa sellaisia ensisijaisen lisäpääoman (AT1) instrumentteja, jotka ovat muiden tahojen kuin vakavaraisuusasetuksen mukaisen konsolidoinnin piiriin kuuluvien yritysten omistuksessa (ja näihin instrumentteihin liittyviä kertyneitä voittovaroja ja ylikurssirahastoja).

Ilmoitettavaan määrään on sisällytettävä siirtymäsäännösten vaikutukset. Määrä on raportointipäivänä hyväksyttävä määrä.

230

TOISSIJAINEN PÄÄOMA (T2)

Vakavaraisuusasetuksen 71 artikla

240

JOSTA EHDOT TÄYTTÄVÄ TOISSIJAINEN PÄÄOMA (T2)

Vakavaraisuusasetuksen 82 ja 83 artikla

Tämä sarake koskee ainoastaan yksittäisinä yrityksinä raportoitavia ja täysin konsolidoituja tytäryrityksiä, jotka ovat laitoksia, paitsi vakavaraisuusasetuksen 87 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja tytäryrityksiä. Kukin tytäryritys on otettava huomioon alakonsolidointiryhmän tasolla suoritettaessa kaikkia vakavaraisuusasetuksen 87 artiklassa vaadittuja laskelmia sekä tarvittaessa 87 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Muutoin tytäryritys on huomioitava yksittäisenä yrityksenä.

Vakavaraisuusasetuksen ja tämän lomakkeen puitteissa vähemmistöosuuksilla tarkoitetaan edellä määriteltyjen tytäryritysten tapauksessa sellaisia toissijaisen pääoman (T2) instrumentteja, jotka ovat muiden tahojen kuin vakavaraisuusasetuksen mukaisen konsolidoinnin piiriin kuuluvien yritysten omistuksessa (ja näihin instrumentteihin liittyviä kertyneitä voittovaroja ja ylikurssirahastoja).

Ilmoitettavaan määrään on sisällytettävä siirtymäsäännösten vaikutukset, eli määrän on oltava raportointipäivänä hyväksyttävä määrä.

250–400

YHTEISÖJEN OSUUDET RYHMÄN VAKAVARAISUUDESTA

250–290

RISKIOSUUDET

Seuraaviin sarakkeisiin sisällytettävät tiedot on ilmoitettava niiden vakavaraisuussääntöjen mukaisesti, joiden soveltamisalaan raportoiva laitos kuuluu.

250

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

Ilmoitettava määrä on sarakkeissa 260–290 ilmoitettujen erien summa.

260

LUOTTORISKI, VASTAPUOLIRISKI, LAIMENTUMISRISKI, LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI JA SELVITYS-/TOIMITUSRISKI

Ilmoitettava määrä muodostuu luottoriskin osalta riskipainotetuista vastuueristä sekä selvitys-/toimitusriskiä koskevista omien varojen vaatimuksista vakavaraisuusasetuksen mukaisesti. Määrään ei sisällytetä mitään eriä, jotka liittyvät transaktioihin muiden sellaisten yhteisöjen kanssa, jotka kuuluvat konsolidointiryhmän vakavaraisuussuhteen laskentaan.

270

POSITIORISKI, VALUUTTAKURSSIRISKI JA HYÖDYKERISKI

Riskin määrät on markkinariskien osalta laskettava kunkin yhteisön tasolla vakavaraisuusasetuksen mukaisesti. Yhteisöjen on ilmoitettava osuutensa kokonaisriskin määristä ryhmään kohdistuvan positio-, valuuttakurssi- ja hyödykeriskin osalta. Tässä kohdassa ilmoitettujen määrien summa vastaa määrää, joka ilmoitetaan konsolidoidun raportin rivillä 520 ”POSITIOITA, VALUUTTAKURSSEJA JA HYÖDYKKEITÄ KOSKEVAN KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ”.

280

OPERATIIVINEN RISKI

Kehittyneitä mittausmenetelmiä (AMA) sovellettaessa operatiivisen riskin osalta ilmoitettuihin riskin määriin sisällytetään hajautusvaikutus.

Kiinteät yleiskustannukset on sisällytettävä tähän sarakkeeseen.

290

MUUT RISKIT

Tässä sarakkeessa ilmoitettava määrä vastaa sellaista riskin määrää, jota ei ole erikseen edellä listattu.

300–400

OSUUDET OMISTA VAROISTA

Lomakkeen tämän osan tarkoituksena ei ole edellyttää, että laitokset suorittavat täydellisen kokonaisvakavaraisuussuhteen laskennan kunkin yhteisön tasolla.

Sarakkeiden 300–350 tiedot on ilmoitettava niiden konsolidoitujen yhteisöjen osalta, jotka osallistuvat omiin varoihin vähemmistöosuuksien kautta, kun taas kaikkien muiden konsolidoitujen yhteisöjen, jotka osallistuvat konsolidoituihin omiin varoihin, on ilmoitettava sarakkeiden 360–400 tiedot.

Sellaisia yhteisön omia varoja, jotka muut raportoivan yhteisön kanssa konsolidoidut yhteisöt ovat sille tuoneet, ei oteta tässä yhteydessä huomioon, vaan sarakkeessa ilmoitetaan ainoastaan netto-osallistumisosuus ryhmän omiin varoihin eli pääasiassa kolmansilta osapuolilta kerätyt omat varat ja kertyneet rahastot.

Seuraaviin sarakkeisiin sisällytettävät tiedot on ilmoitettava niiden vakavaraisuussääntöjen mukaisesti, joiden soveltamisalaan raportoiva laitos kuuluu.

300–350

EHDOT TÄYTTÄVÄT OMAT VARAT, JOTKA SISÄLTYVÄT KONSOLIDOITUIHIN OMIIN VAROIHIN

Määrä, joka ilmoitetaan ”ehdot täyttävinä omina varoina, jotka sisältyvät konsolidoituihin omiin varoihin”, on vakavaraisuusasetuksen toisen osan II osaston mukaisesti saatu määrä, johon ei sisällytetä muiden ryhmään kuuluvien yhteisöjen tuomia varoja.

300

EHDOT TÄYTTÄVÄT OMAT VARAT, JOTKA SISÄLTYVÄT KONSOLIDOITUIHIN OMIIN VAROIHIN

Vakavaraisuusasetuksen 87 artikla

310

EHDOT TÄYTTÄVÄN ENSISIJAISEN PÄÄOMAN (T1) INSTRUMENTIT, JOTKA SISÄLTYVÄT KONSOLIDOITUUN ENSISIJAISEEN PÄÄOMAAN (T1)

Vakavaraisuusasetuksen 85 artikla

320

VÄHEMMISTÖOSUUDET, JOTKA SISÄLTYVÄT KONSOLIDOITUUN YDINPÄÄOMAAN (CET1)

Vakavaraisuusasetuksen 84 artikla

Ilmoitettava määrä on se tytäryrityksen vähemmistöosuuksien määrä, joka sisällytetään konsolidoituun ydinpääomaan (CET1) vakavaraisuusasetuksen mukaisesti.

330

EHDOT TÄYTTÄVÄT ENSISIJAISEN PÄÄOMAN (T1) INSTRUMENTIT, JOTKA SISÄLTYVÄT KONSOLIDOITUUN ENSISIJAISEEN LISÄPÄÄOMAAN (AT1)

Vakavaraisuusasetuksen 86 artikla

Ilmoitettava määrä on se tytäryrityksen ehdot täyttävän ensisijaisen pääomaan (T1) määrä, joka sisällytetään konsolidoituun ensisijaiseen lisäpääomaan (AT1) vakavaraisuusasetuksen mukaisesti.

340

EHDOT TÄYTTÄVÄT OMIEN VAROJEN INSTRUMENTIT, JOTKA SISÄLTYVÄT KONSOLIDOITUUN TOISSIJAISEEN PÄÄOMAAN (T2)

Vakavaraisuusasetuksen 89 artikla

Ilmoitettava määrä on se tytäryrityksen ehdot täyttävän omien varojen määrä, joka sisällytetään konsolidoituun toissijaiseen pääomaan (T2) vakavaraisuusasetuksen mukaisesti.

350

LISÄTIETOERÄ: LIIKEARVO (-) / (+) NEGATIIVINEN LIIKEARVO

360–400

KONSOLIDOIDUT OMAT VARAT

Vakavaraisuusasetuksen 18 artikla

Määrä, joka ilmoitetaan ”konsolidoituina omina varoina”, on taseesta saatu määrä, johon ei sisällytetä muiden ryhmään kuuluvien yhteisöjen tuomia varoja.

360

KONSOLIDOIDUT OMAT VARAT

370

JOSTA YDINPÄÄOMA (CET1)

380

JOSTA ENSISIJAINEN LISÄPÄÄOMA (AT1)

390

JOSTA OSUUS KONSOLIDOIDUSTA TULOKSESTA

Kunkin yhteisön osallistumisosuus konsolidointiryhmän tulokseen (tuloslaskelmaan) ilmoitetaan tässä kohdassa. Tähän kohtaan sisällytetään vähemmistöosuuksista aiheutuvat tulokset.

400

JOSTA LIIKEARVO (-) / (+) NEGATIIVINEN LIIKEARVO

Raportoivan yhteisön liikearvo tai negatiivinen liikearvo tytäryrityksen osalta ilmoitetaan tässä kohdassa.

410–480

PÄÄOMAPUSKURIT

Pääomapuskurien raportoinnin rakenne GS-lomakkeessa noudattaa CA4-lomakkeen yleisrakennetta, ja raportoinnissa käytetään samoja käsitteitä. Ilmoitettaessa GS-lomakkeen pääomapuskureita koskevia tietoja asianmukaiset määrät on ilmoitettava puskurivaatimusten laskennan perusteella eli sen mukaan, lasketaanko kyseiset vaatimukset konsolidointiryhmän tasolla, alakonsolidointiryhmän tasolla vai yksittäisten yritysten tasolla.

410

YHTEENLASKETTU PUSKURIVAATIMUS

Vakavaraisuusdirektiivin 128 artiklan 2 kohta

420

YLEINEN PÄÄOMAPUSKURI

Vakavaraisuusdirektiivin 128 artiklan 1 kohta ja 129 artikla

Vakavaraisuusdirektiivin 129 artiklan 1 kohdan mukaisesti yleisellä pääomapuskurilla tarkoitetaan ydinpääomaan (CET1) kuuluvaa lisäosuutta. Koska yleisen pääomapuskurin 2,5 prosentin taso on pysyvä, puskurin määrä on ilmoitettava tässä solussa.

430

LAITOSKOHTAINEN VASTASYKLINEN PÄÄOMAPUSKURI

Vakavaraisuusdirektiivin 128 artiklan 7 kohta sekä 130 ja 135–140 artikla

Tässä solussa ilmoitetaan vastasyklisen pääomapuskurin konkreettinen määrä.

440

JÄSENVALTIOSSA HAVAITUSTA MAKROVAKAUSRISKISTÄ TAI JÄRJESTELMÄRISKISTÄ JOHTUVA YLEINEN PÄÄOMAPUSKURI

Vakavaraisuusasetuksen 458 artiklan 2 kohdan d alakohdan iv alakohta

Tässä solussa ilmoitetaan jäsenvaltiossa havaitusta makrovakausriskistä tai järjestelmäriskistä aiheutuvan pääomapuskurin määrä, jonka ilmoittamista yleisen pääomapuskurin ohella voidaan vaatia vakavaraisuusasetuksen 458 artiklan mukaisesti.

450

JÄRJESTELMÄRISKIPUSKURI

Vakavaraisuusdirektiivin 133 ja 134 artikla

Tässä solussa ilmoitetaan järjestelmäriskipuskurin määrä.

460

JÄRJESTELMÄN KANNALTA MERKITTÄVÄÄ LAITOSTA KOSKEVA PUSKURI

Vakavaraisuusdirektiivin 128 artiklan 4 kohta

Tässä solussa ilmoitetaan järjestelmän kannalta merkittävää laitosta koskevan puskurin määrä.

470

MAAILMANLAAJUISTA JÄRJESTELMÄN KANNALTA MERKITTÄVÄÄ LAITOSTA KOSKEVA PUSKURI

Vakavaraisuusdirektiivin 131 artikla

Tässä solussa ilmoitetaan maailmanlaajuisia järjestelmän kannalta merkittävää laitosta koskevan puskurin määrä.

480

MUUTA JÄRJESTELMÄN KANNALTA MERKITTÄVÄÄ LAITOSTA KOSKEVA PUSKURI

Vakavaraisuusdirektiivin 131 artikla

Tässä solussa ilmoitetaan muita järjestelmän kannalta merkittäviä laitoksia koskevan puskurin määrä.

3.   LUOTTORISKILOMAKKEET

3.1   YLEISET HUOMIOT

38.

Luottoriskiin sovellettavalle standardimenetelmälle ja sisäisten luottoluokitusten menetelmälle (IRB-menetelmälle) on kehitetty erilliset lomakesarjat. Lisäksi on ilmoitettava tiedot erillisistä lomakkeista, jotka koskevat luottoriskin alaisten positioiden maantieteellistä jakautumista, mikäli tämän asetuksen 5 artiklan a alakohdan 4 alakohdassa asetettu sovellettava kynnys ylittyy.

3.1.1   Substituutiovaikutuksia aiheuttavien luottoriskin vähentämismenetelmien (CRM) raportointi

39.

Vakavaraisuusasetuksen 235 artiklassa kuvataan takauksen luonteisella luottosuojalla täydellisesti suojatun vastuun laskentamenetelmää.

40.

Vakavaraisuusasetuksen 236 artiklassa kuvataan takauksen luonteisella luottosuojalla täydellisesti suojatun vastuun laskentamenetelmää täyden suojan / osittaisen suojan ja saman etuoikeusluokan tapauksissa.

41.

Vakavaraisuusasetuksen 196, 197 ja 200 artiklassa säännellään vastikkeellista luottosuojaa.

42.

Samaan vastuuryhmään luokiteltavien velallisiin (välittömiin vastapuoliin) sekä luottosuojan tarjoajiin liittyvien vastuiden ilmoittaminen on toteutettava samaan vastuuryhmään kohdistuvana sisäänvirtauksena ja ulosvirtauksena.

43.

Vastuun tyyppi ei muutu takauksen luonteisen luottosuojan takia.

44.

Jos vastuu on suojattu takauksen luonteisella luottosuojalla, sen suojattu osa luokitellaan ulosvirtaukseksi esim. velallisen vastuuryhmässä sekä sisäänvirtaukseksi luottosuojan tarjoajan vastuuryhmässä. Vastuun tyyppi ei kuitenkaan muutu vastuuryhmän muuttumisen takia.

45.

COREP-raportointikehyksen substituutiovaikutus ilmentää vastuun suojattuun osaan tosiasiallisesti sovellettavaa riskipainotuskäsittelyä. Näin ollen vastuun suojattu osa on riskipainotettu standardimenetelmän mukaisesti ja se on ilmoitettava CR SA -lomakkeessa.

3.1.2   Vastapuoliriskin raportointi

46.

Vastapuoliriskipositioihin perustuvat vastuut on ilmoitettava lomakkeissa CR SA tai CR IRB siitä riippumatta, ovatko ne kaupankäyntivaraston ulkopuolisia eriä vai kaupankäyntivarastoon kuuluvia eriä.

3.2   C 07.00 – LUOTTO- JA VASTAPUOLIRISKI SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI: STANDARDIMENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET (CR SA)

3.2.1   Yleiset huomiot

47.

CR SA -lomakkeissa esitetään tarvittavat tiedot luottoriskiä koskevien omien varojen vaatimusten laskennasta standardimenetelmän mukaisesti. Erityisesti lomakkeissa esitetään yksityiskohtaiset tiedot seuraavista:

a)

vastuuarvojen jakautuminen eri vastuutyyppien, riskipainojen ja vastuuryhmien mukaan;

b)

riskien vähentämiseen käytettävien luottoriskin vähentämismenetelmien määrä ja tyyppi.

3.2.2   CR SA -lomakkeen soveltamisala

48.

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan mukaisesti jokainen standardimenetelmän mukainen vastuu luokitellaan yhteen 16:sta standardimenetelmän vastuuryhmästä omien varojen vaatimusten laskemista varten.

49.

CR SA -lomakkeen tiedot on ilmoitettava vastuuryhmien kokonaismäärän osalta sekä erikseen kunkin vastuuryhmän osalta standardimenetelmässä määritellyllä tavalla. Kokonaismäärää kuvaavat luvut sekä kutakin vastuuryhmää koskevat tiedot ilmoitetaan erillisellä ulottuvuudella.

50.

Seuraavat positiot eivät kuitenkaan kuulu CR SA -lomakkeen soveltamisalaan:

a)

vastuut, jotka on luokiteltu vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan m alakohdan mukaiseen vastuuryhmään ”arvopaperistamispositiot” ja jotka ilmoitetaan CR SEC -lomakkeissa.

b)

omista varoista vähennetyt vastuut.

51.

CR SA -lomakkeen soveltamisalaan kuuluvat seuraavat omien varojen vaatimukset:

a)

kaupankäyntivaraston ulkopuolinen luottoriski vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 2 luvun (Standardimenetelmä) mukaisesti, mukaan lukien kaupankäyntivaraston ulkopuolinen vastapuoliriski vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 6 luvun (Vastapuoliriski) mukaisesti;

b)

kaupankäyntivarastoon sisältyvä vastapuoliriski vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 6 luvun (Vastapuoliriski) mukaisesti;

c)

koko liiketoiminnan käsittävä vaillinaisista siirroista syntyvä selvitysriski vakavaraisuusasetuksen 379 artiklan mukaisesti.

52.

Lomaketta sovelletaan kaikkiin sellaisiin vastuisiin, joita koskevat omien varojen vaatimukset lasketaan vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 2 luvun mukaan yhdessä vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 4 ja 6 luvun kanssa. Laitosten, jotka soveltavat vakavaraisuusasetuksen 94 artiklan 1 kohtaa, on ilmoitettava myös kaupankäyntivarastoon kuuluvat positiot tässä lomakkeessa silloin, kun nämä laitokset soveltavat vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 2 lukua niitä koskevien omien varojen vaatimusten laskentaan (vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 2 ja 6 luku sekä V osasto). Näin ollen lomake ei ainoastaan sisällä yksityiskohtaisia tietoja vastuun tyypistä (esim. taseen erät / taseen ulkopuoliset erät) vaan myös tietoja riskipainojen jakautumisesta kussakin vastuuryhmässä.

53.

CR SA -lomakkeessa on lisäksi riveillä 290–320 lisätietoeriä, joilla kerätään lisätietoja kiinteistövakuudellisista vastuista ja maksukyvyttömyystilassa olevista vastuista.

54.

Nämä lisätietoerät on ilmoitettava ainoastaan seuraavista vastuuryhmistä:

a)

saamiset valtioilta ja keskuspankeilta (vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan a alakohta)

b)

saamiset aluehallinnoilta ja paikallisviranomaisilta (vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan b alakohta)

c)

saamiset julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta (vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan c alakohta)

d)

saamiset laitoksilta (vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan f alakohta)

e)

saamiset yrityksiltä (vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan g alakohta)

f)

vähittäissaamiset (vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan h alakohta).

55.

Lisätietoerien ilmoittaminen ei vaikuta CR SA -lomakkeessa ilmoitettavien vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan a–c ja f–h alakohdan mukaisten vastuuryhmien eikä vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan i ja j alakohdan mukaisten vastuuryhmien riskipainotettujen vastuuerien laskentaan.

56.

Lisätietoriveillä ilmoitetaan sellaiset lisätiedot, jotka koskevat vastuuryhmien ”maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut” ja ”kiinteistövakuudelliset vastuut” velalliskokoonpanoa. Tässä kohdassa vastuut ilmoitetaan niissä vastuuryhmissä, joihin ne olisi velallisen perusteella ilmoitettu, ellei kyseisiä vastuita olisi luokiteltu vastuuryhmiin ”maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut” ja ”kiinteistövakuudelliset vastuut”, eli ne ilmoitetaan CR SA -lomakkeen vastuuryhmissä ”saamiset valtioilta ja keskuspankeilta”, ”saamiset aluehallinnoilta ja paikallisviranomaisilta”, ”saamiset julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta”, ”saamiset laitoksilta”, ”saamiset yrityksiltä” ja ”vähittäissaamiset”.

57.

Esim. jos kyseessä on vastuu, jonka riskin määrä lasketaan vakavaraisuusasetuksen 127 artiklan mukaisesti ja jonka arvonoikaisut ovat alle 20 prosenttia, nämä tiedot on ilmoitettava CR SA -lomakkeen rivillä 320 kokonaismäärässä ja vastuuryhmässä ”maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut”. Jos kyseinen vastuu on ennen maksukyvyttömyystilaan joutumista ollut laitosvastuu, nämä tiedot on ilmoitettava myös rivillä 220 vastuuryhmässä ”saamiset laitoksilta”.

3.2.3   Vastuiden luokittelu vastuuryhmiin standardimenetelmän mukaisesti

58.

Jotta varmistetaan, että vastuut luokitellaan johdonmukaisesti vakavaraisuusasetuksen 112 artiklassa määriteltyihin eri vastuuryhmiin, on sovellettava seuraavanlaista vaiheittaista menetelmää:

a)

Ensimmäisessä vaiheessa ennen luottovasta-arvokertoimien soveltamista laskettu alkuperäisvastuu luokitellaan vastaavaan vakavaraisuusasetuksen 112 artiklassa tarkoitettuun (alkuperäiseen) vastuuryhmään, sanotun kuitenkaan rajoittamatta niitä erityiskäsittelyjä (riskipainoja), jotka kuhunkin tiettyyn vastuuseen kohdistetaan siinä vastuuryhmässä, johon se luokitellaan.

b)

Toisessa vaiheessa vastuut voidaan jaotella uudelleen sisäänvirtauksina ja ulosvirtauksina toisiin vastuuryhmiin sen seurauksena, että vastuisiin sovelletaan substituutiovaikutuksia aiheuttavia luottoriskin vähentämismenetelmiä (CRM) (esim. takauksia, luottojohdannaisia, rahoitusvakuuksia koskevaa yksinkertaista menetelmää).

59.

Seuraavia kriteereitä on sovellettava luokiteltaessa ennen luottovasta-arvokertoimien soveltamista laskettuja alkuperäisvastuita eri vastuuryhmiin (ensimmäinen vaihe) ilman, että rajoitettaisiin vastuiden myöhempää uudelleen jaottelemista sen seurauksena, että vastuisiin sovelletaan substituutiovaikutuksia aiheuttavia luottoriskin vähentämismenetelmiä (CRM), tai rajoitettaisiin niitä erityiskäsittelyjä (riskipainoja), jotka kuhunkin tiettyyn vastuuseen kohdistetaan siinä vastuuryhmässä, johon se luokitellaan.

60.

Kun ensimmäisessä vaiheessa luokitellaan ennen luottovasta-arvokertoimien soveltamista laskettuja alkuperäisvastuita, vastuisiin liittyviä luottoriskin vähentämismenetelmiä ei saa ottaa huomioon (ne on sen sijaan otettava nimenomaisesti huomioon toisessa vaiheessa), ellei kyseessä ole tapaus, jossa suojausvaikutus on erottamaton osa vastuuryhmän määrittelyä, kuten vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan i alakohdan vastuuryhmän (kiinteistövakuudelliset vastuut) tapauksessa on asianlaita.

61.

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklassa ei esitetä kriteereitä vastuuryhmien erottamiselle. Tämä saattaisi merkitä sitä, että tietty vastuu olisi mahdollista luokitella eri vastuuryhmiin, jos luokitteluun ei arviointikriteereissä anneta minkäänlaista priorisointiohjetta. Ilmeisin tapaus koskee vastuiden luokittelua toisaalta saamisiin laitoksilta ja yrityksiltä, joista on käytettävissä lyhyen aikavälin luottoluokitus, (vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan n alakohta) sekä toisaalta saamisiin laitoksilta (vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan f alakohta) / saamisiin yrityksiltä (vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan g alakohta). Tässä tapauksessa on selvä, että vakavaraisuusasetuksessa noudatetaan kuitenkin epäsuoraa priorisointia, sillä ensin on arvioitava, onko jokin tietty vastuu kelvollinen luokiteltavaksi lyhytaikaisiin saamisiin laitoksilta ja yrityksiltä, ja vasta tämän jälkeen suoritetaan sama prosessi saamisille laitoksilta ja saamisille yrityksiltä. Muutoin on ilmeistä, että vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan n alakohdan vastuuryhmään ei milloinkaan luokiteltaisi yhtäkään vastuuta. Tämä esimerkki on yksi kaikkein ilmeisimmistä tapauksista mutta ei suinkaan ainoa. On syytä huomata, että kriteerit, joita on standardimenetelmän puitteissa käytetty ryhmiä luotaessa, ovat varsin erilaisia (laitosten mukainen luokittelu, vastuun kesto, erääntyneet vastuut jne.), ja tämä onkin ryhmittelyiden erottamattomuuden perimmäinen selitys.

62.

Raportoinnin yhdenmukaisuuden ja vertailukelpoisuuden varmistamiseksi on välttämätöntä määritellä priorisointia varten arviointikriteerit, joilla ennen luottovasta-arvokertoimen soveltamista lasketut alkuperäisvastuut voidaan luokitella vastuuryhmiin rajoittamatta kuitenkaan niitä erityiskäsittelyjä (riskipainoja), jotka kuhunkin tiettyyn vastuuseen kohdistetaan siinä vastuuryhmässä, johon se luokitellaan. Alla päätöksentekokaavion muodossa esitetyt priorisointikriteerit perustuvat niiden vakavaraisuusasetuksessa nimenomaisesti asetettujen edellytysten arvioimiseen, jotka koskevat vastuun kelpuuttamista tiettyyn vastuuryhmään, ja, jos sellaisia on olemassa, päätöksiin, joita raportoivat laitokset tai valvoja ovat tehneet tiettyjen vastuuryhmien sovellettavuudesta. Näin tämän raportointia varten suoritettavan vastuun luokitteluprosessin tulos olisi vakavaraisuusasetuksen säännösten mukainen. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, etteivätkö laitokset voisi käyttää myös muunlaisia sisäisiä luokittelumenettelyjä, jotka voivat nekin olla yhdenmukaisia kaikkien sovellettavien vakavaraisuusasetuksen säännösten kanssa, ja asianmukaisilla foorumeilla niistä esitettyjä tulkintoja.

63.

Vastuuryhmä on asetettava prioriteettiasemaan suhteessa muihin ryhmiin päätöksentekokaavion arviointihierarkiassa (eli ensiksi arvioidaan, voidaanko tietty vastuu luokitella kyseiseen ryhmään, ilman että millään tavalla rajoitetaan arvioinnin lopputulosta), jos tähän ryhmään muussa tapauksessa ei todennäköisesti luokiteltaisi yhtäkään vastuuta. Tällainen tapaus on kyseessä silloin, jos priorisointikriteerien puuttuessa jokin vastuuryhmä katsottaisiin toisten vastuuryhmien alaryhmäksi. Tällä tavoin seuraavassa päätöksentekokaaviossa graafisesti esitetyt kriteerit toimisivat vaiheittaisen prosessin muodossa.

64.

Tämän tarkastelun perusteella alla esitetyn päätöksentekokaavion arviointihierarkia noudattaisi seuraavaa etenemisjärjestystä:

1.

Arvopaperistamispositiot

2.

Erityisen suuren riskin sisältävät erät

3.

Oman pääoman ehtoiset vastuut

4.

Maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut

5.

Yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavien yritysten osuuksien tai osakkeiden muodossa olevat vastuut / katettujen joukkolainojen muodossa olevat vastuut (erotetut vastuuryhmät);

6.

Kiinteistövakuudelliset vastuut

7.

Muut erät

8.

Saamiset laitoksilta ja yrityksiltä, joista on käytettävissä lyhyen aikavälin luottoluokitus

9.

Kaikki muut vastuuryhmät (erotetut vastuuryhmät), joihin kuuluvat seuraavat: Saamiset valtioilta ja keskuspankeilta; Saamiset aluehallinnoilta tai paikallisviranomaisilta; Saamiset julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta; Saamiset kansainvälisiltä kehityspankeilta; Saamiset kansainvälisiltä organisaatioilta; Saamiset laitoksilta; Saamiset yrityksiltä ja Vähittäissaamiset.

65.

Silloin kun on kyse yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavien yritysten osuuksien tai osakkeiden muodossa olevista vastuista ja kun sovelletaan läpikatsomismenetelmää (vakavaraisuusasetuksen 132 artiklan 3–5 kohta), kyseisiin yrityksiin liittyvät yksittäiset vastuut on otettava huomioon ja luokiteltava niitä vastaavaan riskipainoluokkaan niiden käsittelyn mukaan, mutta kaikki yksittäiset vastuut on luokiteltava sitä vastoin yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavien yritysten osuuksien tai osakkeiden muodossa oleville vastuille tarkoitettuun vastuuryhmään.

66.

Kun kyse on vakavaraisuusasetuksen 134 artiklan 6 kohdassa tarkoitetuista n:nnen tappion korista muodostuvista luottojohdannaisista ja mikäli niille on annettu luottoluokitus, ne on luokiteltava suoraan arvopaperistamispositioihin. Jos niille ei ole annettu luottoluokitusta, ne on otettava huomioon vastuuryhmässä ”muut erät”. Jälkimmäisessä tapauksessa sopimuksen nimellismäärä on ilmoitettava ennen luottovasta-arvokertoimen soveltamista laskettuna alkuperäisvastuuna luokassa ”muut riskipainot” (sovellettava riskipaino määräytyy yhteissumman perusteella vakavaraisuusasetuksen 134 artiklan 6 kohdan mukaisesti).

67.

Toisessa vaiheessa vastuut on jaettava uudelleen substituutiovaikutuksia aiheuttavien luottoriskin vähentämismenetelmien seurauksena luottosuojan tarjoajan vastuuryhmään.

PÄÄTÖKSENTEKOKAAVIO, JONKA POHJALTA ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERTOIMIEN SOVELTAMISTA LASKETTU ALKUPERÄISVASTUU VOIDAAN LUOKITELLA STANDARDIMENETELMÄN VASTUURYHMIIN VAKAVARAISUUSASETUKSEN MUKAISESTI

Ennen luottovasta-arvokertoimien soveltamista laskettu alkuperäisvastuu

 

 

Voidaanko se luokitella 112 artiklan m alakohdan vastuuryhmään?

KYLLÄ

Image

Arvopaperistamispositiot

EI

Image

 

 

Voidaanko se luokitella 112 artiklan k alakohdan vastuuryhmään?

KYLLÄ

Image

Erityisen suuren riskin sisältävät erät (ks. myös 128 artikla)

EI

Image

 

 

Voidaanko se luokitella 112 artiklan p alakohdan vastuuryhmään?

KYLLÄ

Image

Oman pääoman ehtoiset vastuut (ks. myös 133 artikla)

EI

Image

 

 

Voidaanko se luokitella 112 artiklan j alakohdan vastuuryhmään?

KYLLÄ

Image

Maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut

EI

Image

 

 

Voidaanko se luokitella 112 artiklan l tai o alakohdan vastuuryhmään?

KYLLÄ

Image

Yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavissa yrityksissä oleviin osuuksiin tai osakkeisiin liittyvät saamiset

Vastuut katettujen joukkolainojen muodossa (ks. myös 129 artikla)

Nämä kaksi vastuuryhmää on erotettu toisistaan (ks. läpikatsomismenetelmää koskevat kommentit edellä). Näin ollen vastuun luokitteleminen jompaankumpaan niistä on yksinkertaista.

EI

Image

 

 

Voidaanko se luokitella 112 artiklan i alakohdan vastuuryhmään?

KYLLÄ

Image

Kiinteistövakuudelliset vastuut (ks. myös artikla 124)

EI

Image

 

 

Voidaanko se luokitella 112 artiklan q alakohdan vastuuryhmään?

KYLLÄ

Image

Muut erät

EI

Image

 

 

Voidaanko se luokitella 112 artiklan n alakohdan vastuuryhmään?

KYLLÄ

Image

Saamiset laitoksilta ja yrityksiltä, joista on käytettävissä lyhyen aikavälin luottoluokitus

EI

Image

 

 

Alla luetellut vastuuryhmät on erotettu toisistaan. Näin ollen vastuun luokitteleminen johonkin yhteen niistä on yksinkertaista.

Saamiset valtioilta ja keskuspankeilta

Saamiset aluehallinnoilta tai paikallisviranomaisilta

Saamiset julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta

Saamiset kansainvälisiltä kehityspankeilta

Saamiset kansainvälisiltä organisaatioilta

Saamiset laitoksilta

Saamiset yrityksiltä

Vähittäisvastuut

3.2.4   Tiettyjen vakavaraisuusasetuksen 112 artiklassa tarkoitettujen vastuuryhmien soveltamisalaa koskevia selvennyksiä

3.2.4.1   Vastuuryhmä ”saamiset laitoksilta”

68.

Vakavaraisuusasetuksen 113 artiklan 6 ja 7 kohdan mukaisten ryhmänsisäisten vastuiden ilmoittaminen on toteutettava seuraavalla tavalla:

69.

Vastuut, jotka täyttävät vakavaraisuusasetuksen 113 artiklan 7 kohdan vaatimukset, on ilmoitettava niitä vastaavissa vastuuryhmissä, joissa ne ilmoitettaisiin myös, jos ne eivät olisi ryhmänsisäisiä vastuita.

70.

Vakavaraisuusasetuksen 113 artiklan 6 ja 7 kohdan mukaan ”laitos voi päättää toimivaltaisten viranomaisten etukäteisellä luvalla olla soveltamatta tämän artiklan 1 kohdan vaatimuksia kyseisen laitoksen vastuisiin, kun vastapuolena on sen emoyritys, tytäryritys tai emoyrityksen tytäryritys taikka yritys, jolla on luottolaitokseen direktiivin 83/349/ETY 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu suhde”. Tämä merkitsee sitä, että ryhmänsisäiset vastapuolet eivät välttämättä ole vain laitoksia vaan myös muihin vastuuryhmiin luokiteltuja yrityksiä, esim. oheispalveluja tarjoavia yrityksiä tai direktiivin 83/349/ETY 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja yrityksiä. Näin ollen ryhmänsisäiset vastuut on ilmoitettava niitä vastaavassa vastuuryhmässä.

3.2.4.2   Vastuuryhmä ”katetut joukkolainat”

71.

Standardimenetelmän mukaiset vastuut on luokiteltava vastuuryhmään ”katetut joukkolainat” seuraavalla tavalla:

72.

Direktiivin 2009/65/EY 52 artiklan 4 kohdassa määriteltyjen joukkolainojen on täytettävä vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 1 ja 2 kohdan vaatimukset, jotta ne voidaan luokitella vastuuryhmään ”katetut joukkolainat”. Näiden vaatimusten täyttyminen on varmistettava kussakin tapauksessa erikseen. Kuitenkin direktiivin 2009/65/EY 52 artiklan 4 kohdan mukaiset ja ennen 31 päivää joulukuuta 2007 liikkeeseen lasketut joukkolainat luokitellaan myös vastuuryhmään ”katetut joukkolainat” vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 6 kohdan nojalla.

3.2.4.3   Vastuuryhmä ”yhteistä sijoitustoimintaa harjoittaviin yrityksiin liittyvät vastuut”

73.

Kun sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 132 artiklan 5 kohdan mukaista vaihtoehtoa, yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavien yritysten osuuksien tai osakkeiden muodossa olevat vastuut on ilmoitettava taseen erinä vakavaraisuusasetuksen 111 artiklan 1 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaisesti.

3.2.5   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

010

SOPIMUKSEN MUKAINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

Tässä tarkoitetaan vastuuarvoa, jonka laskennassa ei oteta huomioon arvonoikaisuja eikä varauksia, luottovasta-arvokertoimia eikä luottoriskin vähentämismenetelmien vaikutusta ja jota koskevat seuraavat vakavaraisuusasetuksen 111 artiklan 2 kohtaan perustuvat täsmennykset:

Vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 6 luvun tai vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan f alakohdan soveltamisalaan kuuluvien johdannaissopimusten, takaisinostotransaktioiden, arvopaperien tai hyödykkeiden lainaksiantamiseen tai -ottamiseen liittyvien transaktioiden, pitkän selvitysajan liiketoimien ja vakuudellisen limiittiluotonannon (margin lending) osalta alkuperäisvastuun on vastattava vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 6 luvussa vahvistettujen menetelmien mukaisesti laskettua vastapuoliriskin vastuuarvoa.

Leasing-sopimusten vastuuarvoihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 134 artiklan 7 kohtaa.

Vakavaraisuusasetuksen 219 artiklassa säädetyn taseen erien nettoutuksen tapauksessa vastuuarvot on ilmoitettava saadun käteisvakuuden mukaan.

Takaisinostotransaktioita ja/tai arvopaperien tai hyödykkeiden lainaksiantamiseen tai -ottamiseen liittyviä transaktioita ja/tai muita vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 6 luvun soveltamisalaan kuuluvia pääomamarkkinalähtöisiä transaktioita kattavien päänettoutussopimusten tapauksessa vakavaraisuusasetuksen 220 artiklan 4 kohdassa tarkoitettujen päänettoutussopimusten muodossa olevan vastikkeellisen luottosuojan vaikutus on sisällytettävä vakavaraisuusasetuksen sarakkeeseen 010. Näin ollen vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 6 luvun säännösten soveltamisalaan kuuluvia takaisinostotransaktioita kattavien päänettoutussopimusten tapauksessa vakavaraisuusasetuksen 220 ja 221 artiklan mukaan laskettu E*-arvo on ilmoitettavaa CR SA -lomakkeen sarakkeessa 010.

030

(-) Sopimuksen mukaiseen vastuuseen liittyvät arvonoikaisut ja varaukset

Vakavaraisuusasetuksen 24 ja 110 artikla

Tässä kohdassa tarkoitetaan niitä luottotappioihin liittyviä arvonoikaisuja ja varauksia, jotka toteutetaan sen tilinpäätössäännöstön mukaisesti, jonka soveltamisalaan raportoiva yhteisö kuuluu.

040

Vastuun määrä arvonoikaisujen ja varausten jälkeen

Kohdassa tarkoitetaan sarakkeiden 010 ja 030 summaa.

050–100

LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT (CRM), JOILLA ON VASTUUTA KOSKEVIA SUBSTITUUTIOVAIKUTUKSIA

Tässä tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 57 kohdassa määriteltyjä luottoriskin vähentämismenetelmiä, joilla pienennetään vastuun tai vastuiden luottoriskiä alla olevassa kohdassa ”CRM:stä johtuva substituutio” määritellyn vastuiden substituution kautta.

Mikäli vakuudella on vaikutus vastuuarvoon (esim. jos vakuutta käytetään vastuuseen sovellettavissa substituutiovaikutuksia aiheuttavissa luottoriskin vähentämismenetelmissä), vastuuarvo muodostaa vaikutuksen ylärajan.

Tässä kohdassa ilmoitetaan seuraavat erät:

vakuudet rahoitusvakuuksia koskevan yksinkertaisen menetelmän mukaisesti;

hyväksyttävä takauksen luonteinen luottosuoja.

Ks. myös ohjeet kohdassa 4.1.1.

050–060

TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA: OIKAISTUT ARVOT (GA)

Vakavaraisuusasetuksen 235 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 239 artiklan 3 kohdassa määritellään takauksen luonteisen luottosuojan oikaistu arvo Ga.

050

(-) Takaukset

Vakavaraisuusasetuksen 203 artikla

Tässä kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 59 kohdassa määriteltyä takauksen luonteista luottosuojaa erotuksena luottojohdannaisista.

060

(-) Luottojohdannaiset

Vakavaraisuusasetuksen 204 artikla

070–080

Vastikkeellinen luottosuoja

Näissä sarakkeissa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 58 kohdan ja 196, 197 ja 200 artiklan mukaista vastikkeellista luottosuojaa. Määriin ei saa sisällyttää päänettoutussopimuksia (jotka sisältyvät jo alkuperäisvastuuseen, joka on laskettu ennen luottovasta-arvokertoimien soveltamista).

Vakavaraisuusasetuksen 218 ja 219 artiklan mukaisia luottoriskin vaihtolainoja ja hyväksyttävistä taseen erien nettoutussopimuksista syntyviä taseen erien nettoutuspositioita on käsiteltävä käteisvakuuksina.

070

(-) Rahoitusvakuudet: yksinkertainen menetelmä

Vakavaraisuusasetuksen 222 artiklan 1 ja 2 kohta

080

(-) Muu vastikkeellinen luottosuoja

Vakavaraisuusasetuksen 232 artikla

090–100

CRM:STÄ JOHTUVA SUBSTITUUTIO

Vakavaraisuusasetuksen 222 artiklan 3 kohta, 235 artiklan 1 ja 2 kohta sekä 236 artikla

Ulosvirtaukset vastaavat ennen luottovasta-arvokertoimien soveltamista lasketun alkuperäisvastuun suojattua osaa, joka vähennetään velallisen vastuuryhmästä ja luokitellaan sen jälkeen luottosuojan tarjoajan vastuuryhmään. Tämä määrä on otettava huomioon sisäänvirtauksena luottosuojan tarjoajan vastuuryhmään.

Myös samojen vastuuryhmien sisällä tapahtuvat sisään- ja ulosvirtaukset on ilmoitettava.

Vastuut, joita saattaa syntyä muista lomakkeista tulevista sisäänvirtauksista ja muihin lomakkeisiin suuntautuvista ulosvirtauksista, on myös otettava huomioon.

110

VASTUUN MÄÄRÄ SUBSTITUUTION JÄLKEEN ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

Tässä kohdassa tarkoitetaan vastuun nettomäärää, josta on vähennetty arvonoikaisut ja joka jää jäljelle sen jälkeen, kun on otettu huomioon ulosvirtaukset ja sisäänvirtaukset, jotka ovat syntyneet sovellettaessa ”luottoriskin vähentämismenetelmiä (CRM), joilla on vastuuta koskevia substituutiovaikutuksia”.

120–140

VASTUUN MÄÄRÄÄN VAIKUTTAVAT LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT: VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA, RAHOITUSVAKUUKSIA KOSKEVA KATTAVA MENETELMÄ

Vakavaraisuusasetuksen 223, 224, 225, 226, 227 ja 228 artikla. Kohtaan kuuluvat myös luottoriskin vaihtolainat (vakavaraisuusasetuksen 218 artikla).

Vakavaraisuusasetuksen 218 ja 219 artiklan mukaisia luottoriskin vaihtolainoja ja hyväksyttävistä taseen erien nettoutussopimuksista syntyviä taseen erien nettoutuspositioita käsitellään käteisvakuuksina.

Vaikutus, joka syntyy vakuuden asettamisesta sovellettaessa rahoitusvakuuksien kattavaa menetelmää vastuuseen, jonka vakuutena on hyväksyttävä rahoitusvakuus, lasketaan vakavaraisuusasetuksen 223, 224, 225, 226, 227 ja 228 artiklan mukaisesti.

120

Vastuun volatiliteettikorjaus

Vakavaraisuusasetuksen 223 artiklan 2 ja 3 kohta

Ilmoitettava määrä saadaan vastuuseen kohdistuvan volatiliteettikorjauksen vaikutuksesta (Eva-E) = E*He.

130

(-) Rahoitusvakuudet: oikaistu arvo (Cvam)

Vakavaraisuusasetuksen 239 artiklan 2 kohta

Kaupankäyntivaraston osalta tähän kohtaan sisällytetään vakavaraisuusasetuksen 229 artiklan 2 kohdan c–f alakohdan mukaiset rahoitusvakuudet ja hyödykkeet, jotka ovat hyväksyttävissä kaupankäyntivarastoon kuuluviin vastuisiin.

Ilmoitettava määrä vastaa arvoa Cvam = C*(1-Hc-Hfx)*(t-t*)/(T-t*). Symbolien C, Hc, Hfx, t, T ja t* määritelmät löytyvät vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 4 luvun 4 ja 5 jaksosta.

140

Josta volatiliteetti- ja maturiteettikorjaukset

Vakavaraisuusasetuksen 223 artiklan 1 kohta ja 239 artiklan 2 kohta

Ilmoitettava määrä on volatiliteettikorjauksen ja maturiteettikorjauksen yhteisvaikutus (Cvam-C) = C*[(1-Hc-Hfx)*(t-t*)/(T-t*)-1], jossa volatiliteettikorjauksen vaikutus on (Cva-C) = C*[(1-Hc-Hfx)-1] ja maturiteettikorjauksen vaikutus on (Cvam-Cva) = C*(1-Hc-Hfx)*[(t-t*)/(T-t*)-1].

150

Täysin mukautettu vastuuarvo (E*)

Vakavaraisuusasetuksen 220 artiklan 4 kohta, 223 artiklan 2–5 kohta ja 228 artiklan 1 kohta

160–190

Taseen ulkopuolisten erien täysin mukautettu vastuuarvo luottovasta-arvokertoimien mukaan jaoteltuna

Vakavaraisuusasetuksen 111 artiklan 1 kohta ja 4 artiklan 56 kohta Ks. myös vakavaraisuusasetuksen 222 artiklan 3 kohta ja 228 artiklan 1 kohta.

200

Vastuuarvo

Vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 4 luvun 4 jakso

Tässä kohdassa tarkoitetaan vastuuarvoa, jonka laskennassa on huomioitu arvonoikaisut, kaikki luottoriskiä vähentävät tekijät ja luottovasta-arvokertoimet ja jolle annetaan riskipaino vakavaraisuusasetuksen 113 artiklan ja kolmannen osan II osaston 2 luvun 2 jakson mukaisesti.

210

Josta osuus vastapuoliriskistä

Vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 6 luvun soveltamisalaan kuuluvien johdannaissopimusten, takaisinostotransaktioiden, arvopaperien tai hyödykkeiden lainaksiantamiseen tai -ottamiseen liittyvien transaktioiden, pitkän selvitysajan liiketoimien ja vakuudellisen limiittiluotonannon (margin lending) osalta vastapuoliriskin vastuuarvo on laskettava vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 6 luvun 2, 3, 4 ja 5 jaksossa vahvistettujen menetelmien mukaisesti.

215

Riskipainotettujen vastuuerien yhteismäärä ennen pk-yritysten tukikertoimen soveltamista

Tässä tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 113 artiklan 1–5 kohdan mukaisesti laskettua määrää, jossa ei oteta huomioon vakavaraisuusasetuksen 501 artiklan mukaista pk-yritysten tukikerrointa.

220

Riskipainotetut erät pk-yritysten tukikertoimen soveltamisen jälkeen

Tässä tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 113 artiklan 1–5 kohdan mukaisesti laskettua määrää, jossa otetaan huomioon vakavaraisuusasetuksen 500 artiklan mukainen pk-yritysten tukikerroin.

230

Josta osuus, jolla on nimetyn ulkoisen luottoluokituslaitoksen antama luottoluokitus

240

Josta osuus, joka perustuu valtion luokitukseen


Rivit

Ohjeet

010

Vastuut yhteensä

020

Josta pk-yritykset

Tämän rivin tiedot on ilmoitettava ainoastaan kokonaismäärän ja vähittäisvastuiden, yritysvastuiden ja kiinteistövakuudellisten vastuiden vastuuryhmien osalta.

Kaikki pk-yrityksiltä olevat saamiset on ilmoitettava tässä kohdassa.

030

Josta pk-yritykset, joihin sovelletaan pk-yritysten tukikerrointa

Tämän rivin tiedot on ilmoitettava ainoastaan kokonaismäärän ja vähittäisvastuiden, yritysvastuiden ja kiinteistövakuudellisten vastuiden vastuuryhmien osalta.

Ainoastaan pk-yrityksiltä olevat saamiset, jotka täyttävät vakavaraisuusasetuksen 501 artiklan vaatimukset, ilmoitetaan tässä kohdassa.

040

Josta asuinkiinteistövakuudelliset vastuut

Vakavaraisuusasetuksen 125 artikla

Tämä kohta ilmoitetaan ainoastaan vastuuryhmässä ”kiinteistövakuudelliset vastuut”.

050

Josta vastuut, joihin sovelletaan standardimenetelmän pysyvää osittaista käyttöä

Kohdassa tarkoitetaan vastuita, joita käsitellään vakavaraisuusasetuksen 150 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

060

Josta standardimenetelmän alaiset vastuut, joiden osalta valvontaviranomainen on antanut etukäteisen luvan ottaa IRB-menetelmä vaiheittain käyttöön

Kohdassa tarkoitetaan vastuita, joita käsitellään vakavaraisuusasetuksen 148 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

070–130

VASTUIDEN JAKAUTUMINEN VASTUULAJEITTAIN

Raportoivan laitoksen ”kaupankäyntivaraston ulkopuoliset” positiot on eriteltävä alla olevien kriteerien mukaisesti luottoriskin alaisiin taseeseen sisältyviin vastuisiin, luottoriskin alaisiin taseen ulkopuolisiin vastuisiin ja vastapuoliriskin alaisiin vastuisiin.

Raportoivan laitoksen vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan f alakohdan ja 299 artiklan 2 kohdan mukaiset ”kaupankäyntivarastoon kuuluvat” vastapuoliriskipositiot luokitellaan vastapuoliriskin alaisiin vastuisiin. Laitosten, jotka soveltavat vakavaraisuusasetuksen 94 artiklan 1 kohtaa, on myös eriteltävä ”kaupankäyntivaraston ulkopuoliset” positiot alla olevien kriteerien mukaisesti luottoriskin alaisiin taseeseen sisältyviin vastuisiin, luottoriskin alaisiin taseen ulkopuolisiin vastuisiin ja vastapuoliriskin alaisiin vastuisiin.

070

Taseen erät, joihin liittyy luottoriski

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 24 artiklassa tarkoitettuja omaisuuseriä, joita ei ole sisällytetty mihinkään muuhun luokkaan.

Vastuut, jotka ovat taseen eriä ja jotka on katsottu arvopapereilla toteutettaviksi rahoitustoimiksi, johdannaisiksi ja pitkän selvitysajan liiketoimiksi taikka tuotteiden ristikkäisnettoutusta koskeviksi sopimuksiksi, on ilmoitettava riveillä 090, 110 ja 130 eikä näin ollen tällä rivillä.

Vakavaraisuusasetuksen 379 artiklan 1 kohdan mukaiset vaillinaiset siirrot (jos niitä ei ole vähennetty) eivät ole taseen eriä, mutta ne ilmoitetaan kuitenkin tällä rivillä.

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 90 kohdan mukaisista keskusvastapuolen haltuun talletetuista omaisuuseristä aiheutuvat vastuut ja vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 89 kohdan mukaisiin maksukyvyttömyysrahastoihin liittyvät vastuut on sisällytettävä tähän kohtaan, jos niitä ei ilmoiteta rivillä 030.

080

Taseen ulkopuoliset erät, joihin liittyy luottoriski

Taseen ulkopuoliset positiot käsittävät vakavaraisuusasetuksen liitteessä I luetellut erät.

Vastuut, jotka ovat taseen ulkopuolisia eriä ja jotka on katsottu arvopapereilla toteutettaviksi rahoitustoimiksi, johdannaisiksi ja pitkän selvitysajan liiketoimiksi taikka tuotteiden ristikkäisnettoutusta koskeviksi sopimuksiksi, on ilmoitettava riveillä 040 ja 060 eikä näin ollen tällä rivillä.

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 90 kohdan mukaisista keskusvastapuolen haltuun talletetuista omaisuuseristä aiheutuvat vastuut ja vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 89 kohdan mukaisiin maksukyvyttömyysrahastoihin liittyvät vastuut on sisällytettävä tähän kohtaan, mikäli ne katsotaan taseen ulkopuolisiksi eriksi.

090

Arvopaperivakuudellisen rahoitustoimintaan liittyvät transaktiot

Baselin pankkivalvontakomitean asiakirjan ”The Application of Basel II to Trading Activities and the Treatment of Double Default Effects” (Basel II -järjestelmän soveltaminen kaupankäyntitoimintaan ja velallisen ja takaajan samanaikaisen maksukyvyttömyyden vaikutusten käsittelyyn) 17 kohdassa määritellyillä arvopapereilla toteutettavilla rahoitustoimilla tarkoitetaan seuraavia: i) vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 82 kohdassa määritellyt takaisinostosopimukset ja takaisinmyyntisopimukset sekä arvopaperien tai hyödykkeiden lainaksiantamiseen tai -ottamiseen liittyvät transaktiot; ii) vakavaraisuusasetuksen 272 artiklan 3 kohdassa määritelty vakuudellinen limiittiluotonanto.

100

Josta ehdot täyttävän keskusvastapuolen määrittämiä

Tässä kohdassa sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 306 artiklaa vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 88 kohdan sekä 301 artiklan 2 kohdan mukaisiin ehdot täyttäviin keskusvastapuoliin.

Kohtaan kuuluvat keskusvastapuoleen liittyvät kaupankäyntivastuut vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 91 kohdan mukaisesti

110

Johdannaiset ja pitkän selvitysajan liiketoimet

Johdannaiset käsittävät ne sopimukset, jotka on lueteltu vakavaraisuusasetuksen liitteessä II.

Pitkän selvitysajan liiketoimet määritellään vakavaraisuusasetuksen 272 artiklan 2 kohdassa.

Tuotteiden ristikkäisnettoutukseen liittyviä ja näin ollen rivillä 130 ilmoitettuja johdannaisia ja pitkän selvitysajan liiketoimia ei saa ilmoittaa tällä rivillä.

120

Josta ehdot täyttävän keskusvastapuolen määrittämiä

Tässä kohdassa sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 306 artiklaa vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 88 kohdan sekä 301 artiklan 2 kohdan mukaisiin ehdot täyttäviin keskusvastapuoliin.

Kohtaan kuuluvat keskusvastapuoleen liittyvät kaupankäyntivastuut vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 91 kohdan mukaisesti

130

Tuotteiden ristikkäisnettoutus

Tuotteiden ristikkäisnettoutuksesta aiheutuvat vastuut (jotka on määritelty vakavaraisuusasetuksen 272 artiklan 11 kohdassa ja joita ei voida luokitella johdannaisiin eikä pitkän selvitysajan liiketoimiin tai arvopapereilla toteutettaviin rahoitustoimiin) on ilmoitettava tällä rivillä.

140–280

VASTUIDEN JAKAUTUMINEN RISKIPAINOITTAIN

140

0 %

150

2 %

Vakavaraisuusasetuksen 306 artiklan 1 kohta

160

4 %

Vakavaraisuusasetuksen 305 artiklan 3 kohta

170

10 %

180

20 %

190

35 %

200

50 %

210

70 %

Vakavaraisuusasetuksen 232 artiklan 3 kohdan c alakohta

220

75 %

230

100 %

240

150 %

250

250 %

Vakavaraisuusasetuksen 133 artiklan 2 kohta

260

370 %

Vakavaraisuusasetuksen 471 artikla

270

1 250 %

Vakavaraisuusasetuksen 133 artiklan 2 kohta

280

Muut riskipainot

Tätä riviä ei käytetä valtio-, yritys-, laitos- eikä vähittäisvastuita koskeviin vastuuryhmiin.

Ilmoitettaessa vastuita, joihin ei sovelleta lomakkeessa lueteltuja riskipainoja,

sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 113 artiklan 1–5 kohtaa.

Luottoluokittelemattomat n:nnen tappion korista muodostuvat luottojohdannaissopimukset, joihin sovelletaan standardimenetelmää (vakavaraisuusasetuksen 134 artiklan 6 kohta), on ilmoitettava tällä rivillä vastuuryhmässä ”muut erät”.

Ks. myös vakavaraisuusasetuksen 124 artiklan 2 kohta ja 152 artiklan 2 kohdan b alakohta.

290–320

Lisätietoerät

Ks. myös selvitys lisätietoerien tarkoituksesta CR SA -lomakkeen yleisessä osassa.

290

Liikekiinteistövakuudelliset vastuut

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan i alakohta

Tämä kohta on ainoastaan lisätietoerä. Sen ohella, että laitoksen on laskettava liikekiinteistövakuudellisia vastuita koskevat riskin määrät vakavaraisuusasetuksen 124 ja 126 artiklan mukaisesti, on kyseiset vastuut myös erikseen jaoteltava sekä ilmoitettava tällä rivillä sen perusteella, onko tällaisten vastuiden vakuutena liikekiinteistö.

300

Maksukyvyttömät vastuut, joihin sovelletaan 100 prosentin riskipainoa

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan j alakohta

Tässä tarkoitetaan vastuita, jotka kuuluvat vastuuryhmään ”maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut” ja jotka on sisällytettävä tähän vastuuryhmään, jos ne eivät ole maksukyvyttömyystilassa.

310

Asuinkiinteistövakuudelliset vastuut

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan i alakohta

Tämä kohta on ainoastaan lisätietoerä. Sen ohella, että laitoksen on laskettava asuinkiinteistövakuudellisia vastuita koskevat riskin määrät vakavaraisuusasetuksen 124 ja 125 artiklan mukaisesti, on kyseiset vastuut myös erikseen jaoteltava sekä ilmoitettava tällä rivillä sen perusteella, onko tällaisten vastuiden vakuutena asuinkiinteistö.

320

Maksukyvyttömät vastuut, joihin sovelletaan 150 prosentin riskipainoa

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan j alakohta

Tässä tarkoitetaan vastuita, jotka kuuluvat vastuuryhmään ”maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut” ja jotka on sisällytettävä tähän vastuuryhmään, jos ne eivät ole maksukyvyttömyystilassa.

3.3   LUOTTO- JA VASTAPUOLIRISKI SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI: IRB-MENETELMÄN MUKAISET PÄÄOMAVAATIMUKSET (CR IRB)

3.3.1   CR IRB -lomakkeen soveltamisala

74.

CR IRB -lomakkeen soveltamisala kattaa omien varojen vaatimukset seuraavilta osin:

i.

kaupankäyntivaraston ulkopuolinen luottoriski, johon kuuluu:

kaupankäyntivaraston ulkopuolinen vastapuoliriski;

ostettujen saamisten laimentumisriski;

ii.

kaupankäyntivarastoon sisältyvä vastapuoliriski;

iii.

koko liiketoiminnasta aiheutuva luottokaupan selvitysriski.

75.

Lomakkeen soveltamisala kattaa vastuut, joiden osalta riskipainotetut vastuuerät lasketaan vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 3 luvun 151–157 artiklan (IRB-menetelmä) mukaisesti.

76.

CR IRB -lomake ei kata seuraavia tietoja:

i.

Oman pääoman ehtoiset vastuut, jotka ilmoitetaan CR EQU IRB -lomakkeessa;

ii.

Arvopaperistamispositiot, jotka ilmoitetaan lomakkeissa CR SEC SA, CR SEC IRB ja/tai CR SEC;

iii.

Vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan g alakohdan mukaiset ”muut velvoitteisiin kuulumattomat omaisuuserät”. Tämän vastuuryhmän riskipainoksi on vakavaraisuusasetuksen 156 artiklan mukaisesti aina asetettava 100 prosenttia paitsi silloin, kun on kyse käteisestä rahasta tai muista vastaavista eristä ja kun saamiset ovat leasing-omaisuuserien jäännösarvoja. Tämän vastuuryhmän riskipainotetut vastuuerät ilmoitetaan suoraan CA-lomakkeessa;

iv.

Vastuun arvonoikaisuriski, joka ilmoitetaan CVA-riskilomakkeessa;

CR IRB -lomake ei edellytä IRB-vastuiden maantieteellistä jaottelua vastapuolen kotipaikan mukaan. Tämä jaottelu suoritetaan CR GB -lomakkeessa.

77.

Jotta saadaan selvyys siitä, käyttääkö laitos omia LGD- ja/tai CF-estimaatteja, seuraavat tiedot on ilmoitettava kustakin raportoitavasta vastuuryhmästä:

”EI”

=

kun käytetään valvojan määrittämiä LGD- ja CF-estimaatteja (IRB-perusmenetelmä, Foundation IRB)

”KYLLÄ”

=

kun käytetään omia LGD- ja CF-estimaatteja (edistynyt IRB-menetelmä, Advanced IRB)

Kuitenkin aina ilmoitettaessa vähittäisvastuusalkkuja koskevia tietoja ilmoitetaan ”KYLLÄ”.

Jos laitos käyttää omia LGD-estimaattejaan laskiessaan riskipainotettuja vastuueriä yhdestä IRB-vastuiden osasta ja valvojan määrittämiä LGD-estimaatteja laskiessaan riskipainotettuja vastuueriä toisesta IRB-vastuiden osasta, laitoksen on ilmoitettava yksi CR IRB -lomakkeen kokonaismäärä F-IRB-positioista ja toinen CR IRB -lomakkeen kokonaismäärä A-IRB-positioista.

3.3.2   CR IRB -lomakkeen rakenne

78.

CR IRB koostuu kahdesta lomakkeesta. CR IRB 1 sisältää yleiskatsauksen IRB-vastuista ja kokonaisriskin määrien eri laskentamenetelmistä sekä vastuiden kokonaismäärän jaottelun vastuutyypeittäin. CR IRB 2 sisältää jaottelun vastapuoliluokkiin tai -ryhmiin jaotellusta vastuiden kokonaismäärästä. Lomakkeiden CR IRB 1 ja CR IRB 2 tiedot on ilmoitettava erikseen seuraavien vastuu- ja alavastuuryhmien osalta:

1)

Kokonaismäärä

(Kokonaismäärää koskevan lomakkeen tiedot on ilmoitettava erikseen IRB-perusmenetelmän ja edistyneen IRB-menetelmän osalta.)

2)

Valtiot ja keskuspankit

(vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan a alakohta)

3)

Laitokset

(vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan b alakohta)

4.1)

Pk-yritykset

(vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan c alakohta)

4.1)*

Pk-yritykset – pk-yritysten tukikertoimen soveltamisala

(vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan c alakohta yhdessä 501 artiklan 2 kohdan kanssa)

4.2)

Yritykset – erityisrahoitusvastuut

(vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 8 kohta)

4.3)

Yritykset – muut

(kaikki vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaiset yritykset, joita ei ole ilmoitettu kohdissa 4.1 ja 4.2)

5.1)

Kiinteistövakuudelliset vähittäisvastuut – pk-yritykset

(kiinteistövakuudelliset vastuut, joita koskee vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan d alakohta yhdessä 154 artiklan 3 kohdan kanssa)

5.1)*

Kiinteistövakuudelliset vähittäisvastuut – pk-yritykset, pk-yritysten tukikertoimen soveltamisala

(kiinteistövakuudelliset vastuut, joita koskee vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan d alakohta yhdessä 154 artiklan 3 kohdan kanssa)

5.2)

Kiinteistövakuudelliset vähittäisvastuut – muut kuin pk-yritykset

(kiinteistövakuudelliset vastuut, joita ei ole ilmoitettu kohdassa 5.1 ja joita koskee vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan d alakohta)

5.3)

Uudistettavat vähittäissaamiset

(vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan d alakohta yhdessä 154 artiklan 4 kohdan kanssa)

5.4)

Muut vähittäisvastuut – pk-yritykset

(vastuut, joita koskee vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan d alakohta ja joita ei ole ilmoitettu kohdissa 5.1 ja 5.3)

5.4)*

Muut vähittäisvastuut – pk-yritykset, pk-yritysten tukikertoimen soveltamisala

(vastuut, joita koskee vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan d alakohta yhdessä 501 artiklan 2 kohdan kanssa ja joita ei ole ilmoitettu kohdissa 5.1 ja 5.3)

5.5)

Muut vähittäisvastuut – muut kuin pk-yritykset

(vastuut, joita koskee vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan d alakohta ja joita ei ole ilmoitettu kohdissa 5.2 ja 5.3)

Alavastuuryhmien 4.1)*, 5.1)* ja 5.4)* osalta ilmoitetaan ainoastaan rivin 010 tiedot (vastuiden kokonaismäärä). Nämä alavastuuryhmät edustavat varsinaisten vastuuryhmien ”josta”-positioita, joten näihin ryhmiin liittyvät tiedot sisällytetään myös vastuuryhmiin 4.1, 5.1 ja 5.4.

3.3.3   C 08.01 – Luotto- ja vastapuoliriski sekä luottokaupan selvitysriski: IRB-menetelmän mukaiset pääomavaatimukset (CR IRB 1)

3.3.3.1   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

Ohjeet

010

SISÄINEN LUOKITUSJÄRJESTELMÄ / VASTAPUOLILUOKKAAN TAI -RYHMÄÄN SOVELLETTAVA PD-ARVO (%)

Ilmoitettavan vastapuoliluokalle tai -ryhmälle annetun PD-luvun (maksukyvyttömyyden todennäköisyyttä kuvaavan luvun) on perustuttava vakavaraisuusasetuksen 180 artiklan säännöksiin. Jokaisen yksittäisen luokan tai ryhmän osalta on ilmoitettava kullekin vastapuoliluokalle tai -ryhmälle annettu PD. Kun on kyse luvuista, jotka vastaavat vastapuoliluokkien taikka -ryhmien yhteenlaskettua kokonaisuutta (esim. vastuiden kokonaismäärää), on tällaiseen kokonaisuuteen kuuluville vastapuoliluokille tai -ryhmille annetuista PD-luvuista ilmoitettava vastuilla painotettu keskimääräinen arvo. Vastuuarvoa (sarake 110) käytetään vastuilla painotetun keskimääräisen PD-luvun laskemiseen.

Jokaisen yksittäisen luokan tai ryhmän osalta on ilmoitettava kullekin vastapuoliluokalle tai -ryhmälle annettu PD. Kaikki ilmoitettavat riskiparametrit on johdettava riskiparametreista, joita käytetään toimivaltaisen viranomaisen hyväksymässä sisäisessä luokitusjärjestelmässä.

Valvojan määrittämän yleisen asteikon käyttäminen ei ole tarkoituksenmukaista eikä suotavaa. Jos raportoiva laitos käyttää yhtä ainoaa luokitusjärjestelmää tai pystyy ilmoittamaan tietonsa sisäisen yleisasteikon mukaisesti, on tällaista asteikkoa käytettävä.

Muutoin eri luokitusjärjestelmät on yhdistettävä ja järjestettävä seuraavien kriteerien mukaisesti: Eri luokitusjärjestelmien vastapuoliluokat on ryhmitettävä ja asetettava järjestyksessä kullekin vastapuoliluokalle annetusta pienimmästä PD-luvusta suurimpaan. Mikäli laitoksen käyttämien luokkien tai ryhmien määrä on suuri, toimivaltaisten viranomaisten kanssa voidaan sopia ilmoitettavien luokkien tai ryhmien määrän pienentämisestä.

Laitosten on otettava etukäteen yhteyttä toimivaltaiseen viranomaiseen, jos ne haluavat ilmoittaa sisäisten luokkien lukumäärästä poikkeavan luokkamäärän.

Keskimääräisen PD-luvun painottamiseen käytetään sarakkeessa 110 ilmoitettua vastuuarvoa. Kaikki vastuut, mukaan lukien maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut, on huomioitava, kun lasketaan vastuilla painotettua keskimääräistä PD-lukua (esim. ”vastuiden kokonaismäärän” osalta). Maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut ovat vastuita, jotka on luokiteltu luokitusjärjestelmän viimeiseen luokkaan tai viimeisiin luokkiin ja joiden PD on 100 prosenttia.

020

ALKUPERÄINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

Laitosten on ilmoitettava vastuuarvo, joka on laskettu ennen minkäänlaisten arvonoikaisujen, varausten, luottoriskin vähentämistekniikoista aiheutuvien vaikutusten tai luottovasta-arvokertoimien huomioon ottamista.

Alkuperäinen vastuuarvo on ilmoitettava vakavaraisuusasetuksen 24 artiklan ja 166 artiklan 1 ja 2 kohdan sekä 4–7 kohdan mukaisesti.

Vakavaraisuusasetuksen 166 artiklan 3 kohtaan perustuva vaikutus (lainojen ja talletusten taseen erien nettoutuksen vaikutus) ilmoitetaan erikseen vastikkeellisena luottosuojana, joten se ei pienennä alkuperäisvastuuta.

030

JOSTA SUURET FINANSSIALAN YHTEISÖT JA SÄÄNTELEMÄTTÖMÄT FINANSSIALAN YHTEISÖT

Kohdassa eritellään ennen luottovasta-arvokertoimien soveltamista laskettu alkuperäinen vastuuarvo kaikista vakavaraisuusasetuksen 142 artiklan 4 ja 5 kohdan mukaisista vastuista, joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 153 artiklan 2 kohdan mukaista korkeampaa korrelaatiokerrointa.

040–080

LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT (CRM), JOILLA ON VASTUUTA KOSKEVIA SUBSTITUUTIOVAIKUTUKSIA

Tässä tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 57 kohdassa määriteltyjä luottoriskin vähentämismenetelmiä, jotka pienentävät vastuun tai vastuiden luottoriskiä alla olevassa kohdassa ”CRM:STÄ JOHTUVA SUBSTITUUTIO” määritellyn vastuiden substituution kautta.

040–050

TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA

Takauksen luonteinen luottosuoja: arvot ilmoitetaan vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 59 kohdassa määritellyllä tavalla.

Mikäli vakuudella on vaikutus vastuuseen (esim. jos vakuutta käytetään vastuuseen sovellettavissa substituutiovaikutuksia aiheuttavissa luottoriskin vähentämismenetelmissä), vastuuarvo muodostaa vaikutuksen ylärajan.

040

TAKAUKSET

Jos takauksen luottoriskin vähentämisvaikutus lasketaan substituutiovaikutuksen kirjaamisen kautta, on kohdassa ilmoitettava vakavaraisuusasetuksen 236 artiklassa määritelty korjattu arvo (Ga).

Velallisen ja takaajan samanaikaisen maksukyvyttömyyden käsittelyn piirissä olevien vastuiden osalta takauksen luonteisen luottosuojan arvo ilmoitetaan sarakkeessa 220.

Kun ei käytetä omia LGD-estimaatteja, ilmoitetaan vakavaraisuusasetuksen 236 artiklassa määritelty korjattu arvo (Ga).

Kun käytetään omia LGD-estimaatteja, noudatetaan vakavaraisuusasetuksen 183 artiklaa, paitsi 3 kohtaa. Takauksien nimellismäärä on ilmoitettava.

Takaukset on ilmoitettava sarakkeessa 040 silloin, kun LGD-lukua ei ole korjattu. Kun LGD-lukua on korjattu, takauksen määrä on ilmoitettava sarakkeessa 150.

050

LUOTTOJOHDANNAISET

Kun ei käytetä omia LGD-estimaatteja, ilmoitetaan vakavaraisuusasetuksen 216 artiklassa määritelty korjattu arvo (Ga).

Kun LGD-lukua on korjattu, luottojohdannaisten määrä ilmoitetaan sarakkeessa 160.

Velallisen ja takaajan samanaikaisen maksukyvyttömyyden käsittelyn piirissä olevien vastuiden osalta takauksen luonteisen luottosuojan arvo ilmoitetaan sarakkeessa 220.

060

MUU VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA

Kun ei käytetä omia LGD-estimaatteja, noudatetaan vakavaraisuusasetuksen 232 artiklaa.

Kun käytetään omia LGD-lukuja, otetaan huomioon ne luottoriskiä vähentävät tekijät, jotka täyttävät vakavaraisuusasetuksen 212 artiklassa asetetut kriteerit.

Määrä ilmoitetaan sarakkeessa 060 silloin, kun LGD-lukua ei ole korjattu. Kun LGD-lukua on korjattu, määrä ilmoitetaan sarakkeessa 170.

070–080

CRM:STÄ JOHTUVA SUBSTITUUTIO

Ulosvirtaukset vastaavat ennen luottovasta-arvokertoimien soveltamista lasketun alkuperäisvastuun suojattua osaa, joka vähennetään velallisen vastuuryhmästä ja tarvittaessa vastapuoliluokasta tai -ryhmästä ja luokitellaan sen jälkeen luottosuojan tarjoajan vastuuryhmään ja tarvittaessa vastapuoliluokkaan tai -ryhmään. Tämä määrä otetaan huomioon sisäänvirtauksena luottosuojan tarjoajan vastuuryhmään ja tarvittaessa vastapuoliluokkaan tai -ryhmään.

Myös samojen vastuuryhmien ja tarvittaessa vastapuoliluokkien tai -ryhmien sisällä tapahtuvat sisään- ja ulosvirtaukset on otettava huomioon.

Vastuut, joita saattaa syntyä muista lomakkeista tulevista sisäänvirtauksista ja muihin lomakkeisiin suuntautuvista ulosvirtauksista, on myös otettava huomioon.

090

VASTUUN MÄÄRÄ SUBSTITUUTION JÄLKEEN ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

Tässä kohdassa tarkoitetaan vastuita, jotka on luokiteltu vastaavaan vastapuoliluokkaan tai -ryhmään ja vastuuryhmään sen jälkeen, kun on otettu huomioon vastuuseen sovellettavien substituutiovaikutuksia aiheuttavien luottoriskin vähentämismenetelmien (CRM) seurauksena syntyneet ulos- ja sisäänvirtaukset.

100, 120

Josta taseen ulkopuoliset erät

Ks. CR SA -lomakkeen ohjeet.

110

VASTUUARVO

Vakavaraisuusasetuksen 166 artiklan ja 230 artiklan 1 kohdan toisen virkkeen mukainen arvo on ilmoitettava.

Liitteessä I määriteltyjen instrumenttien kohdalla sovelletaan luottovasta-arvokertoimia (vakavaraisuusasetuksen 166 artiklan 8–10 kohta) laitoksen valitsemasta menetelmästä riippumatta.

Vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 6 luvun soveltamisalaan kuuluvilla riveillä 040–060 (arvopapereilla toteutettavat rahoitustoimet, johdannaiset ja pitkän selvitysajan liiketoimet sekä tuotteiden ristikkäisnettoutuksesta aiheutuvat vastuut) vastuuarvo on sama kuin vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 6 luvun 3, 4, 5, 6 ja 7 jaksossa vahvistettujen menetelmien mukaisesti laskettu vastapuoliriskin arvo. Nämä arvot ilmoitetaan tässä sarakkeessa eikä sarakkeessa 130 ”Josta osuus, joka johtuu vastapuoliriskistä”.

130

Josta osuus, joka johtuu vastapuoliriskistä

Ks. CR SA -lomakkeen ohjeet.

140

JOSTA SUURET FINANSSIALAN YHTEISÖT JA SÄÄNTELEMÄTTÖMÄT FINANSSIALAN YHTEISÖT

Kohdassa eritellään vastuuarvo kaikista vakavaraisuusasetuksen 142 artiklan 4 ja 5 kohdan mukaisista vastuista, joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 153 artiklan 2 kohdan mukaista korkeampaa korrelaatiokerrointa.

150–210

LGD-ESTIMAATEISSA HUOMIOIDUT LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT, POIS LUKIEN PÄÄLLEKKÄINEN MAKSUKYVYTTÖMYYSKÄSITTELY

Sellaisia luottoriskin vähentämismenetelmiä (CRM), jotka vaikuttavat LGD-estimaatteihin luottoriskin vähentämismenetelmien (CRM) substituutiovaikutusten soveltamisen seurauksena, ei sisällytetä näihin sarakkeisiin.

Kun ei käytetä omia LGD-estimaatteja, noudatetaan vakavaraisuusasetuksen 228 artiklan 2 kohtaa, 230 artiklan 1 ja 2 kohtaa ja 231 artiklaa.

Kun käytetään omia LGD-estimaatteja, toimitaan seuraavasti:

Takauksen luonteisen luottosuojan kohdalla noudatetaan valtioilta ja keskuspankeilta, laitoksilta ja yrityksiltä olevien saamisten osalta vakavaraisuusasetuksen 161 artiklan 3 kohtaa. Vähittäisvastuiden osalta noudatetaan vakavaraisuusasetuksen 164 artiklan 2 kohtaa.

Vastikkeellisen luottosuojan kohdalla LGD-estimaateissa huomioon otettujen vakuuksien osalta noudatetaan vakavaraisuusasetuksen 181 artiklan 1 kohdan e ja f alakohtaa.

150

TAKAUKSET

Ks. sarakkeen 040 ohjeet.

160

LUOTTOJOHDANNAISET

Ks. sarakkeen 050 ohjeet.

170

KÄYTÖSSÄ OMAT LGD-ESTIMAATIT: MUU VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA

Ilmoitetaan laitoksen sisäisessä mallintamisessa käytetty asianmukainen arvo.

Kohdassa otetaan huomioon ne luottoriskiä vähentävät tekijät, jotka täyttävät vakavaraisuusasetuksen 212 artiklassa asetetut kriteerit.

180

HYVÄKSYTTÄVÄT RAHOITUSVAKUUDET

Kaupankäyntivaraston osalta tähän kohtaan sisällytetään vakavaraisuusasetuksen 299 artiklan 2 kohdan c–f alakohdan mukaiset rahoitusinstrumentit ja hyödykkeet, jotka ovat hyväksyttävissä kaupankäyntivarastoon kuuluviin vastuisiin. Vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 4 luvun 4 jakson mukaisia luottoriskin vaihtolainoja ja taseen erien nettoutuspositioita käsitellään käteisvakuuksina.

Kun ei käytetä omia LGD-estimaatteja, arvot ilmoitetaan vakavaraisuusasetuksen 193 artiklan 1–4 kohdan ja 194 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Vakavaraisuusasetuksen 223 artiklan 2 kohdassa esitetty korjattu arvo (Cvam) ilmoitetaan.

Kun käytetään omia LGD-estimaatteja, LGD-estimaateissa huomioon otetut muut vakuudet ilmoitetaan vakavaraisuusasetuksen 181 artiklan 1 kohdan e ja f alakohdan mukaisesti. Ilmoitettava määrä on vakuuden arvioitu markkina-arvo.

190–210

MUUT HYVÄKSYTTÄVÄT VAKUUDET

Kun ei käytetä omia LGD-estimaatteja, noudatetaan vakavaraisuusasetuksen 199 artiklan 1–8 kohtaa ja 229 artiklaa.

Kun käytetään omia LGD-estimaatteja, LGD-estimaateissa huomioon otetut muut vakuudet ilmoitetaan vakavaraisuusasetuksen 181 artiklan 1 kohdan e ja f alakohdan mukaisesti.

190

KIINTEISTÖT

Kun ei käytetä omia LGD-estimaatteja, arvot ilmoitetaan vakavaraisuusasetuksen 199 artiklan 2–4 kohdan mukaisesti. Kiinteistöjä koskevat leasing-sopimukset on myös ilmoitettava (ks. vakavaraisuusasetuksen 199 artiklan 7 kohta). Ks. myös vakavaraisuusasetuksen 229 artikla.

Kun käytetään omia LGD-estimaatteja, ilmoitettava määrä on arvioitu markkina-arvo.

200

MUUT REAALIVAKUUDET

Kun ei käytetä omia LGD-estimaatteja, arvot ilmoitetaan vakavaraisuusasetuksen 199 artiklan 6 ja 8 kohdan mukaisesti. Muuta omaisuutta kuin kiinteistöjä koskevat leasing-sopimukset on myös ilmoitettava (ks. vakavaraisuusasetuksen 199 artiklan 7 kohta). Ks. myös vakavaraisuusasetuksen 229 artiklan 3 kohta.

Kun käytetään omia LGD-estimaatteja, ilmoitettava määrä on vakuuden arvioitu markkina-arvo.

210

SAAMISET

Kun ei käytetä omia LGD-estimaatteja, arvot ilmoitetaan vakavaraisuusasetuksen 199 artiklan 5 kohdan ja 229 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

Kun käytetään omia LGD-estimaatteja, ilmoitettava määrä on vakuuden arvioitu markkina-arvo.

220

VASTUUT, JOIHIN SOVELLETAAN PÄÄLLEKKÄISTÄ MAKSUKYVYTTÖMYYSKÄSITTELYÄ: TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 202 artiklan ja 217 artiklan 1 kohdan mukaisia takauksia ja luottojohdannaisia, jotka kattavat velallisen ja takaajan samanaikaisen maksukyvyttömyyden käsittelyn piirissä olevia vastuita. Ks. myös sarakkeet 040 ”Takaukset” ja 050 ”Luottojohdannaiset”.

230

VASTUUN MÄÄRÄLLÄ PAINOTETTU KESKIMÄÄRÄINEN LGD (%)

Kaikki luottoriskin vähentämismenetelmien vaikutukset vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 3 ja 4 luvussa määriteltyihin LGD-arvoihin on otettava huomioon. Kun on kyse velallisen ja takaajan samanaikaisen maksukyvyttömyyden käsittelyn piirissä olevista vastuista, ilmoitettavan LGD-arvon on vastattava vakavaraisuusasetuksen 161 artiklan 4 kohdan mukaisesti valittua arvoa.

Maksukyvyttömyystilassa olevien vastuiden kohdalla huomioidaan vakavaraisuusasetuksen 181 artiklan 1 kohdan h alakohdassa vahvistetut säännökset.

Sarakkeen 110 mukaista vastuuarvon määritelmää käytetään vastuilla painotettujen keskiarvojen laskemiseen.

Kaikki vaikutukset otetaan huomioon (eli kiinnityksiin sovellettava lattia on myös sisällytettävä raportointiin).

Laitoksilla, jotka soveltavat sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) mutta jotka eivät käytä omia LGD-estimaatteja, rahoitusvakuuksien luottoriskin vähennysvaikutukset on otettava huomioon E*-arvossa eli täysin mukautetussa vastuuarvossa ja sen jälkeen LGD*-arvossa vakavaraisuusasetuksen 228 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

Kuhunkin PD-luokitettuun ”vastapuoliluokkaan tai -ryhmään” liittyvä vastuilla painotettu keskimääräinen LGD-arvo saadaan PD-luokan/-ryhmän vastuille annettujen LGD-arvojen keskiarvosta, joka on painotettu sarakkeen 110 vastaavalla vastuuarvolla.

Jos käytetään omia LGD-estimaatteja, on otettava huomioon vakavaraisuusasetuksen 175 artikla ja 181 artiklan 1 ja 2 kohta.

Kun on kyse velallisen ja takaajan samanaikaisen maksukyvyttömyyden käsittelyn piirissä olevista vastuista, ilmoitettavan LGD-arvon on vastattava vakavaraisuusasetuksen 161 artiklan 4 kohdan mukaisesti valittua arvoa.

Vastuilla painotetun keskimääräisen LGD-arvon laskennan on perustuttava riskiparametreihin, joita tosiasiallisesti käytetään toimivaltaisen viranomaisen hyväksymässä sisäisessä luokitusjärjestelmässä.

Vakavaraisuusasetuksen 153 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuja erityiskohteiden rahoitukseen liittyviä vastuita koskevia tietoja ei ilmoiteta.

Vastuita ja niihin liittyviä LGD-arvoja, jotka koskevat suuria säänneltyjä finanssialan yhteisöjä ja sääntelemättömiä finanssialan yhteisöjä, ei saa sisällyttää sarakkeen 230 laskentaan, vaan ne sisällytetään ainoastaan sarakkeen 240 laskentaan.

240

SUURTEN FINANSSIALAN YHTEISÖJEN JA SÄÄNTELEMÄTTÖMIEN FINANSSIALAN YHTEISÖJEN VASTUUN MÄÄRÄLLÄ PAINOTETTU KESKIMÄÄRÄINEN LGD (%)

Kohdassa ilmoitetaan vastuilla painotettu keskimääräinen LGD-arvo kaikista niistä vastuista, jotka ovat vakavaraisuusasetuksen 142 artiklan 4 ja 5 kohdan mukaisia ja joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 153 artiklan 2 kohdan mukaista korkeampaa korrelaatiokerrointa.

250

VASTUUN MÄÄRÄLLÄ PAINOTETTU KESKIMÄÄRÄINEN MATURITEETTIARVO (PÄIVÄÄ)

Ilmoitettavan arvon on oltava vakavaraisuusasetuksen 162 artiklan mukainen. Vastuuarvoa (sarake 110) käytetään vastuilla painotettujen keskiarvojen laskemiseen. Keskimääräinen maturiteetti ilmoitetaan päivinä.

Näitä tietoja ei ilmoiteta sellaisista vastuuarvoista, joiden kohdalla maturiteettia ei huomioida laskettaessa niiden riskipainotettuja vastuueriä. Tämä tarkoittaa sitä, että tätä saraketta ei täytetä vastuuryhmän ”vähittäisvastuut” osalta.

255

RISKIPAINOTETUT VASTUUT ENNEN PK-YRITYSTEN TUKIKERTOIMEN SOVELTAMISTA

Valtioilta ja keskuspankeilta, yrityksiltä ja laitoksilta olevien vastuiden osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 153 artiklan 1 ja 3 kohta. Vähittäisvastuiden osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 154 artiklan 1 kohta.

Vakavaraisuusasetuksen 501 artiklan mukaista pk-yritysten tukikerrointa ei oteta huomioon.

260

RISKIPAINOTETUT VASTUUT PK-YRITYSTEN TUKIKERTOIMEN SOVELTAMISEN JÄLKEEN

Valtioilta ja keskuspankeilta, yrityksiltä ja laitoksilta olevien vastuiden osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 153 artiklan 1 ja 3 kohta. Vähittäisvastuiden osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 154 artiklan 1 kohta.

Vakavaraisuusasetuksen 501 artiklan mukainen pk-yritysten tukikerroin otetaan huomioon.

270

JOSTA SUURET FINANSSIALAN YHTEISÖT JA SÄÄNTELEMÄTTÖMÄT FINANSSIALAN YHTEISÖT

Kohdassa eritellään pk-yritysten tukikertoimen soveltamisen jälkeen laskettu riskipainotettujen vastuuerien määrä kaikista vakavaraisuusasetuksen 142 artiklan 4 ja 5 kohdan mukaisista vastuista, joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 153 artiklan 2 kohdan mukaista korkeampaa korrelaatiokerrointa.

280

ODOTETUT TAPPIOT

Odotetun tappion määritelmän osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 5 artiklan 3 kohta ja odotetun tappion määrän laskennan osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 158 artikla. Ilmoitettavan odotettujen tappioiden määrän on perustuttava riskiparametreihin, joita tosiasiallisesti käytetään toimivaltaisen viranomaisen hyväksymässä sisäisessä luokitusjärjestelmässä.

290

(-) ARVONOIKAISUT JA VARAUKSET

Vakavaraisuusasetuksen 159 artiklan mukaiset arvonoikaisut sekä erityiset ja yleiset varaukset ilmoitetaan tässä kohdassa. Yleiset varaukset on ilmoitettava suhteellisina osuuksina eri vastapuoliluokkien odotetun tappion mukaan.

300

VELALLISTEN MÄÄRÄ

Vakavaraisuusasetuksen 172 artiklan 1 ja 2 kohta

Laitoksen on ilmoitettava kaikista vastuuryhmistä, paitsi vähittäisvastuiden osalta, erikseen luokiteltujen oikeushenkilöiden/vastapuolten lukumäärä siitä riippumatta, kuinka paljon eri lainoja tai vastuita on myönnetty.

Vähittäisvastuiden vastuuryhmän kohdalla laitos ilmoittaa niiden vastuiden määrän, jotka on erikseen luokiteltu tiettyyn luokitusjärjestelmän luokkaan tai ryhmään. Jos sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 172 artiklan 2 kohtaa, vastapuoli voidaan ottaa huomioon useammassa kuin yhdessä luokassa.

Tässä sarakkeessa käsitellään luokitusjärjestelmien rakennetta koskevaa osatekijää, ja näin sarake liittyy kuhunkin vastapuoliluokkaan tai -ryhmään ennen luottovasta-arvokertoimien soveltamista luokiteltuihin alkuperäisvastuisiin, joiden osalta ei ole huomioitu luottoriskin vähentämismenetelmien vaikutusta (erityisesti uudelleen jaotteluun perustuvia vaikutuksia).


Rivit

Ohjeet

010

VASTUUT YHTEENSÄ

020–060

VASTUIDEN JAKAUTUMINEN VASTUULAJEITTAIN

020

Taseen erät, joihin liittyy luottoriski

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 24 artiklassa tarkoitettuja omaisuuseriä, joita ei ole sisällytetty mihinkään muuhun luokkaan.

Vastuut, jotka ovat taseen eriä ja jotka on katsottu arvopapereilla toteutettaviksi rahoitustoimiksi, johdannaisiksi ja pitkän selvitysajan liiketoimiksi taikka tuotteiden ristikkäisnettoutusta koskeviksi sopimuksiksi, ilmoitetaan riveillä 040–060 eikä näin ollen tällä rivillä.

Vakavaraisuusasetuksen 379 artiklan 1 kohdan mukaiset vaillinaiset siirrot (jos niitä ei ole vähennetty) eivät ole taseen eriä, mutta ne ilmoitetaan kuitenkin tällä rivillä.

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 91 kohdan mukaisista keskusvastapuolen haltuun talletetuista omaisuuseristä aiheutuvat vastuut ja vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 89 kohdan mukaisiin maksukyvyttömyysrahastoihin liittyvät vastuut sisällytetään tähän kohtaan, jos niitä ei ilmoiteta rivillä 030.

030

Taseen ulkopuoliset erät, joihin liittyy luottoriski

Taseen ulkopuoliset positiot käsittävät vakavaraisuusasetuksen liitteessä I luetellut erät.

Vastuut, jotka ovat taseen ulkopuolisia eriä ja jotka on katsottu arvopapereilla toteutettaviksi rahoitustoimiksi, johdannaisiksi ja pitkän selvitysajan liiketoimiksi taikka tuotteiden ristikkäisnettoutusta koskeviksi sopimuksiksi, ilmoitetaan riveillä 040–060 eikä näin ollen tällä rivillä.

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 91 kohdan mukaisista keskusvastapuolen haltuun talletetuista omaisuuseristä aiheutuvat vastuut ja vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 89 kohdan mukaisiin maksukyvyttömyysrahastoihin liittyvät vastuut sisällytetään tähän kohtaan, mikäli ne katsotaan taseen ulkopuolisiksi eriksi.

040–060

Vastuut/transaktiot, joihin liittyy vastapuoliriski

040

Arvopaperivakuudelliseen rahoitustoimintaan liittyvät transaktiot

Baselin pankkivalvontakomitean asiakirjan ”The Application of Basel II to Trading Activities and the Treatment of Double Default Effects” (Basel II -järjestelmän soveltaminen kaupankäyntitoimintaan ja velallisen ja takaajan samanaikaisen maksukyvyttömyyden vaikutusten käsittelyyn) 17 kohdassa määritellyillä arvopapereilla toteutettavilla rahoitustoimilla tarkoitetaan seuraavia: i) vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 82 kohdassa määritellyt takaisinostosopimukset ja takaisinmyyntisopimukset sekä arvopaperien tai hyödykkeiden lainaksiantamiseen tai -ottamiseen liittyvät transaktiot ja ii) vakavaraisuusasetuksen 272 artiklan 3 kohdassa määritelty vakuudellinen limiittiluotonanto.

Tuotteiden ristikkäisnettoutukseen kuuluvia ja näin ollen rivillä 060 ilmoitettuja arvopapereilla toteutettavia rahoitustoimia ei ilmoiteta tällä rivillä.

050

Johdannaiset ja pitkän selvitysajan liiketoimet

Johdannaiset käsittävät ne sopimukset, jotka on lueteltu vakavaraisuusasetuksen liitteessä II. Tuotteiden ristikkäisnettoutukseen kuuluvia ja näin ollen rivillä 060 ilmoitettuja johdannaisia ja pitkän selvitysajan liiketoimia ei ilmoiteta tällä rivillä.

060

Tuotteiden ristikkäisnettoutus

Ks. CR SA -lomakkeen ohjeet.

070

VASTAPUOLILUOKKIIN TAI -RYHMIIN LUOKITELLUT VASTUUT (YHTEENSÄ)

Yritys-, laitos-, valtio- ja keskuspankkivastuiden osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 142 artiklan 1 kohdan 6 alakohta ja 170 artiklan 1 kohdan c alakohta.

Vähittäisvastuiden osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 170 artiklan 3 kohdan b alakohta. Ostetuista saamisista syntyvien vastuiden osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 166 artiklan 6 kohta.

Ostettujen saamisten laimentumisriskiin liittyviä vastuita ei ilmoiteta vastapuoliluokittain tai -ryhmittäin, ja ne ilmoitetaan rivillä 180.

Mikäli laitoksen käyttämien luokkien tai ryhmien määrä on suuri, toimivaltaisten viranomaisten kanssa voidaan sopia ilmoitettavien luokkien tai ryhmien määrän pienentämisestä.

Yleistä asteikkoa ei käytetä. Sen sijaan laitokset päättävät itse, millaista asteikkoa ne käyttävät.

080

ERITYISEN LUOTONANNON LUOKITTELUKRITEERIT (YHTEENSÄ)

Vakavaraisuusasetuksen 153 artiklan 5 kohta Tämä kohta koskee ainoastaan yritys-, laitos-, valtio- ja keskuspankkivastuiden vastuuryhmiä.

090–150

KOKONAISVASTUUT, JOIHIN SOVELLETAAN ERITYISEN LUOTONANNON LUOKITTELUKRITEEREJÄ, JAOTELTUINA RISKIPAINON MUKAAN:

120

Josta luokkaan 1 kuuluvat

Vakavaraisuusasetuksen 153 artiklan 5 kohdan taulukko 1

160

VAIHTOEHTOINEN KOHTELU: KIINTEISTÖVAKUUDELLISET VASTUUT

Vakavaraisuusasetuksen 193 artiklan 1 ja 2 kohta, 194 artiklan 1–7 kohta ja 230 artiklan 3 kohta

170

LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKISTÄ AIHEUTUVAT VASTUUT, JOIHIN SOVELLETAAN VAIHTOEHTOISEN KOHTELUN MUKAISIA RISKIPAINOJA TAI 100 PROSENTIN RISKIPAINOA, SEKÄ MUUT VASTUUT, JOIHIN SOVELLETAAN RISKIPAINOJA

Kohdassa tarkoitetaan sellaisia luottokaupan selvitysriskistä (vaillinaisista siirroista) syntyviä vastuita, joihin sovelletaan joko vakavaraisuusasetuksen 379 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan viimeisessä virkkeessä tarkoitettua vaihtoehtoista käsittelyä tai vakavaraisuusasetuksen 379 artiklan 2 kohdan viimeisen alakohdan mukaista 100 prosentin riskipainoa. Vakavaraisuusasetuksen 153 artiklan 8 kohdan mukaiset n:nnen tappion korista muodostuvat luottojohdannaiset, joille ei ole annettu luottoluokitusta, ja kaikki muut riskipainojen soveltamisalaan kuuluvat vastuut, joita ei ole sisällytetty mihinkään muuhun riviin, ilmoitetaan tällä rivillä.

180

LAIMENTUMISRISKI: OSTETUT SAAMISET YHTEENSÄ

Ks. vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 53 kohdan laimentumisriskin määritelmä. Laimentumisriskin riskipainon laskennan osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 157 artiklan 1 kohta.

Vakavaraisuusasetuksen 166 artiklan 6 kohdan mukaisesti ostettujen saamisten vastuuarvon on oltava saamisten määrä, josta on vähennettylaimentumisriskiä koskevat riskipainotetut vastuuerät ennen luottoriskin vähentämismenetelmien soveltamista.

3.3.4   C 08.02 – Luotto- ja vastapuoliriski sekä luottokaupan selvitysriski: IRB-menetelmän mukaiset pääomavaatimukset jaoteltuina vastapuoliluokkien ja -ryhmien mukaan (CR IRB 2 -lomake)

Sarake

Ohjeet

005

Vastapuoliluokka (rivin tunnus)

Tämä on rivin tunnus, joka on yksilöllinen taulukon yksittäisen alitaulukon jokaiselle riville. Se noudattaa numerojärjestystä 1, 2, 3 jne.

010–300

Kutakin saraketta koskevat ohjeet ovat samat kuin ohjeet, jotka on annettu vastaavasti numeroiduille sarakkeille CR IRB 1 lomakkeessa.


Rivi

Ohjeet

010-001-010–NNN

Näillä riveillä ilmoitettavat arvot on järjestettävä pienemmästä suurempaan vastapuoliluokalle tai -ryhmälle annetun PD-arvon mukaan. Maksukyvyttömien vastapuolten PD-luku on 100 prosenttia. Vastuita, joihin sovelletaan kiinteistövakuuksille tarkoitettua vaihtoehtoista käsittelyä (jota voidaan käyttää vain silloin, kun ei käytetä omia LGD-estimaatteja), ei luokitella vastapuolen PD-luvun mukaan, ja näin ollen niitä ei ilmoiteta tässä lomakkeessa.

3.4   LUOTTO- JA VASTAPUOLIRISKI SEKÄ LUOTTOKAUPAN SELVITYSRISKI: MAANTIETEELLISEEN ERITTELYYN LIITTYVÄT TIEDOT (CR GB)

79.

Laitosten, jotka saavuttavat tämän asetuksen 5 artiklan a alakohdan 4 alakohdassa asetetun kynnysarvon, on ilmoitettava kotimaata sekä mahdollisia ulkomaita koskevat tiedot. Kynnysarvoa sovelletaan ainoastaan taulukkoon 1 ja taulukkoon 2.

80.

Ilmaisulla ”vastapuolen kotipaikka” tarkoitetaan maata, jossa vastapuoli on perustettu. Tätä käsitettä voidaan soveltaa sekä välittömän vastapuolen että lopullisen riskin näkökulmasta. Tästä seuraa, että luottoriskin vähentämismenetelmät voivat muuttaa vastuiden maakohtaista luokittelua. Saamisia ylikansallisilta organisaatioilta ei saa kirjata organisaation kotipaikan (maan) mukaan vaan kohtaan ”Muut maat” riippumatta vastuuryhmästä, johon saaminen ylikansallisilta organisaatioilta kirjataan.

81.

Tiedot, jotka koskevat ”ennen luottovasta-arvokertoimien soveltamista laskettua alkuperäistä vastuuta”, ilmoitetaan välittömän vastapuolen kotipaikan perusteella. Sitä vastoin tiedot, jotka koskevat ”vastuuarvoa” ja ”riskipainotettuja vastuueriä”, ilmoitetaan lopullisen vastapuolen kotipaikan perusteella.

3.4.1   C 09.01 – Vastuiden maantieteellinen jakautuminen vastapuolen asuinpaikan mukaan: standardimenetelmän mukaiset vastuut (CR GB 1)

3.4.1.1   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

010

ALKUPERÄINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

Kohtaan pätee sama määritelmä kuin CR SA -lomakkeen sarakkeeseen 010.

020

Maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut

Kohdassa tarkoitetaan ennen luottovasta-arvokertoimien soveltamista laskettua alkuperäistä vastuuarvoa sellaisista vastuista, jotka on luokiteltu ”maksukyvyttömyystilassa oleviksi”.

Tämä ”lisätietoerä” sisältää lisätietoja ”maksukyvyttömyystilassa olevien vastuiden” muodostaman vastuuryhmän velalliskokoonpanosta. Vastuut ilmoitetaan niissä vastuuryhmissä, joihin velallisen mukaan olisi ilmoitettu, ellei niitä olisi luokiteltu vastuuryhmään ”maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut”.

Nämä tiedot kuuluvat ”lisätietoerään”, joten niillä ei ole vaikutusta vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan j alakohdan mukaisten ”maksukyvyttömyystilassa olevien vastuiden” vastuuryhmän riskipainotettujen vastuuerien laskentaan.

040

Raportointikauden aikana havaitut uudet maksukyvyttömyystapaukset

Niiden alkuperäisvastuiden määrä, jotka on siirretty edellisestä raportoinnin viitepäivästä kuluneiden kolmen kuukauden aikana vastuuryhmään ”maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut”, on ilmoitettava niiden vastuuryhmien mukaan, joihin velallinen alun perin kuului.

050

Yleiset luottoriskioikaisut

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 110 artiklan mukaisia luottoriskioikaisuja.

055

Erityiset luottoriskioikaisut

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 110 artiklan mukaisia luottoriskioikaisuja.

060

Luottotappiot

Lopullisiin luottotappioihin sisällytetään sekä suoraan tulosvaikutteisesti kirjatut arvoltaan alentuneiden rahoitusvarojen kirjanpitoarvon vähennykset [IFRS 7.B5.(d).(i)] että vähennystileille kirjattujen määrien vähennykset arvoltaan alentuneita rahoitusvaroja vastaan [IFRS 7.B5.(d).(ii)].

070

Havaittujen uusien maksukyvyttömyystapausten luottoriskioikaisut/luottotappiot

Kohdassa ilmoitetaan luottoriskioikaisujen ja lopullisten luottotappioiden summa niiden vastuiden osalta, jotka on luokiteltu ”maksukyvyttömyystilassa oleviksi vastuiksi” edellisestä tietojen raportoinnin ajankohdasta kuluneiden kolmen kuukauden aikana.

075

Vastuuarvo

Kohtaan pätee sama määritelmä kuin CR SA -lomakkeen sarakkeeseen 200.

080

RISKIPAINOTETUT VASTUUT ENNEN PK-YRITYSTEN TUKIKERTOIMEN SOVELTAMISTA

Kohtaan pätee sama määritelmä kuin CR SA -lomakkeen sarakkeeseen 215.

090

RISKIPAINOTETUT VASTUUT PK-YRITYSTEN TUKIKERTOIMEN SOVELTAMISEN JÄLKEEN

Kohtaan pätee sama määritelmä kuin CR SA -lomakkeen sarakkeeseen 220.


Rivit

010

Valtiot ja keskuspankit

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan a alakohta

020

Aluehallinnot ja paikallisviranomaiset

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan b alakohta

030

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan c alakohta

040

Kansainväliset kehityspankit

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan d alakohta

050

Kansainväliset organisaatiot

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan e alakohta

060

Laitokset

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan f alakohta

070

Yritykset

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan g alakohta

075

Josta pk-yritykset

Kohtaan pätee sama määritelmä kuin CR SA -lomakkeen riviin 020.

080

Vähittäisvastuut

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan h alakohta

085

Josta pk-yritykset

Kohtaan pätee sama määritelmä kuin CR SA -lomakkeen riviin 020.

090

Kiinteistövakuudelliset vastuut

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan i alakohta

095

Josta pk-yritykset

Kohtaan pätee sama määritelmä kuin CR SA -lomakkeen riviin 020.

100

Maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan j alakohta

110

Erityisen suuren riskin sisältävät erät

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan k alakohta

120

Katetut joukkolainat

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan l alakohta

130

Saamiset laitoksilta ja yrityksiltä, joista on käytettävissä lyhyen aikavälin luottoluokitus

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan n alakohta

140

Yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavat yritykset

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan o alakohta

150

Oman pääoman ehtoiset vastuut

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan p alakohta

160

Muut vastuut

Vakavaraisuusasetuksen 112 artiklan q alakohta

3.4.2   C 09.02 – Vastuiden maantieteellinen jakautuminen vastapuolen asuinpaikan mukaan: IRB-menetelmän mukaiset vastuut (CR GB 2)

3.4.2.1   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

010

ALKUPERÄINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

Kohtaan pätee sama määritelmä kuin CR IRB -lomakkeen sarakkeeseen 020.

030

Josta maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut

Kohdassa tarkoitetaan niiden vastuiden alkuperäistä vastuuarvoa, jotka on luokiteltu ryhmään ”maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut” vakavaraisuusasetuksen 178 artiklan mukaisesti.

040

Raportointikauden aikana havaitut uudet maksukyvyttömyystapaukset

Niiden alkuperäisvastuiden määrä, jotka on siirretty edellisestä raportoinnin viitepäivästä kuluneiden kolmen kuukauden aikana vastuuryhmään ”maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut”, on ilmoitettava niiden vastuuryhmien mukaan, joihin velallinen alun perin kuului.

050

Yleiset luottoriskioikaisut

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 110 artiklan mukaisia luottoriskioikaisuja.

055

Erityiset luottoriskioikaisut

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 110 artiklan mukaisia luottoriskioikaisuja.

060

Luottotappiot

Lopullisiin luottotappioihin sisällytetään sekä suoraan tulosvaikutteisesti kirjatut arvoltaan alentuneiden rahoitusvarojen kirjanpitoarvon vähennykset [IFRS 7.B5.(d).(i)] että vähennystileille kirjattujen määrien vähennykset arvoltaan alentuneita rahoitusvaroja vastaan [IFRS 7.B5.(d).(ii)].

070

Havaittujen uusien maksukyvyttömyystapausten luottoriskioikaisut/luottotappiot

Kohdassa ilmoitetaan luottoriskioikaisujen ja lopullisten luottotappioiden summa niiden vastuiden osalta, jotka on luokiteltu ”maksukyvyttömyystilassa oleviksi vastuiksi” edellisestä tietojen raportoinnin ajankohdasta kuluneiden kolmen kuukauden aikana.

080

SISÄINEN LUOKITUSJÄRJESTELMÄ / VASTAPUOLILUOKKAAN TAI -RYHMÄÄN SOVELLETTAVA PD-ARVO (%)

Kohtaan pätee sama määritelmä kuin CR IRB -lomakkeen sarakkeeseen 010.

090

VASTUUN MÄÄRÄLLÄ PAINOTETTU KESKIMÄÄRÄINEN LGD (%)

Kohtaan pätee sama määritelmä kuin CR IRB -lomakkeen sarakkeeseen 230. Vakavaraisuusasetuksen 181 artiklan 1 kohdan h alakohdassa vahvistettuja säännöksiä on sovellettava.

Vakavaraisuusasetuksen 153 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuja erityiskohteiden rahoitukseen liittyviä vastuita koskevia tietoja ei ilmoiteta.

100

Josta maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut

Kohdassa tarkoitetaan niiden vastuiden osalta laskettua vastuilla painotettua LGD-arvoa, jotka on luokiteltu ryhmään ”maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut” vakavaraisuusasetuksen 178 artiklan mukaisesti.

105

Vastuuarvo

Kohtaan pätee sama määritelmä kuin CR IRB -lomakkeen sarakkeeseen 110.

110

RISKIPAINOTETUT VASTUUT ENNEN PK-YRITYSTEN TUKIKERTOIMEN SOVELTAMISTA

Kohtaan pätee sama määritelmä kuin CR IRB -lomakkeen sarakkeeseen 255.

120

Josta maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut

Kohdassa tarkoitetaan niiden vastuiden osalta laskettua riskipainotettujen vastuuerien määrää, jotka on luokiteltu ryhmään ”maksukyvyttömyystilassa olevat vastuut” vakavaraisuusasetuksen 178 artiklan mukaisesti.

125

RISKIPAINOTETUT VASTUUT PK-YRITYSTEN TUKIKERTOIMEN SOVELTAMISEN JÄLKEEN

Kohtaan pätee sama määritelmä kuin CR IRB -lomakkeen sarakkeeseen 260.

130

ODOTETUT TAPPIOT

Kohtaan pätee sama määritelmä kuin CR IRB -lomakkeen sarakkeeseen 280.


Rivit

010

Valtiot ja keskuspankit

(vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan a alakohta)

020

Laitokset

(vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan b alakohta)

030

Yritykset

(kaikki vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaiset yritykset)

040

Josta erityisrahoitusvastuut

(vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 8 kohdan a alakohta)

Vakavaraisuusasetuksen 153 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuja erityiskohteiden rahoitukseen liittyviä vastuita koskevia tietoja ei ilmoiteta.

050

Josta pk-yritykset

(vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan c alakohta)

060

Vähittäisvastuut

Kohdassa tarkoitetaan kaikkia vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisia vähittäissaamisia.

070

Kiinteistövakuudelliset vastuut

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisia kiinteistövakuudellisia vastuita.

080

Pk-yritykset

Kohdassa tarkoitetaan kiinteistövakuudellisia vähittäisvastuita, joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan d alakohtaa yhdessä 153 artiklan 3 kohdan kanssa.

090

Muut kuin pk-yritykset

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisia kiinteistövakuudellisia vähittäisvastuita.

100

Uudistettavat vähittäissaamiset

(vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan d alakohta yhdessä 154 artiklan 4 kohdan kanssa)

110

Muut vähittäisvastuut

Tässä tarkoitetaan muita vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisia vähittäissaamisia, joita ei ole ilmoitettu riveillä 070–100.

120

Pk-yritykset

Tässä tarkoitetaan muita vähittäissaamisia, joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan d alakohtaa yhdessä 153 artiklan 3 kohdan kanssa.

130

Muut kuin pk-yritykset

Tässä tarkoitetaan muita vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisia vähittäissaamisia.

140

Oman pääoman ehtoiset vastuut

Tässä tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan e alakohdan mukaisia oman pääoman ehtoisia sijoituksia.

3.4.3   C 09.03 – Merkityksellisten luottovastuiden luottoriskiin liittyvät yhteenlasketut omien varojen vaatimukset jaoteltuina maittain (CR GB 3)

3.4.3.1   Yleiset huomiot

82.

Vakavaraisuusdirektiivin 128 artiklan 7 kohdan yhdessä sen 130 artiklan ja 140 artiklan 1 kohdan mukaisesti vastasyklinen puskurikanta on ”niiden vastasyklisten puskurikantojen painotettu keskiarvo, joita sovelletaan lainkäyttöalueilla, joilla laitoksen merkitykselliset luottoriskit sijaitsevat”. Painotettu keskiarvo lasketaan seuraavasti:

a)

osoittaja: luottoriskin kattamiseen tarvittavien omien varojen vaatimusten kokonaismäärä, joka on määritetty vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston mukaisesti ja joka liittyy merkityksellisiin luottovastuisiin tarkastellulla alueella;

b)

nimittäjä: luottoriskin kattamiseen tarvittavien omien varojen vaatimusten kokonaismäärä, joka on määritetty vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston mukaisesti ja joka liittyy merkityksellisiin luottovastuisiin.

83.

Tämä taulukko on otettu käyttöön, jotta saadaan lisätietoa laitoskohtaisen vastasyklisen puskurin osatekijöistä. Vaadittavat tiedot perustuvat vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston mukaan määritettyihin omien varojen vaatimuksiin, ja niihin kuuluu maittainen erittely luottoriskistä sekä arvopaperistamisista, jotka on laskettu merkityksellisten luottovastuiden pohjalta.

84.

Tiedot on ilmoitettava kunkin maan osalta. Kynnysarvoa, joka on asetettu 5 artiklan a alakohdan 4 alakohdassa, ei sovelleta tämän erittelyn ilmoittamisen osalta.

3.4.3.2   Positiokohtaiset ohjeet

Rivit

010

Luottoriskin omien varojen vaatimukset

Vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osasto

3.5   C 10.01 JA C 10.02 – SISÄISTEN LUOTTOLUOKITUSTEN MENETELMÄN (IRB-MENETELMÄN) MUKAISET OMAN PÄÄOMAN EHTOISET SIJOITUKSET (CR EQU IRB 1 JA CR EQU IRB 2)

3.5.1   Yleiset huomiot

85.

CR EQU IRB koostuu kahdesta lomakkeesta: CR EQU IRB 1 sisältää yleiskatsauksen oman pääoman ehtoisten vastuiden vastuuryhmään kuuluvista IRB-vastuista ja eri menetelmistä, joilla kokonaisriskin määrät voidaan laskea. CR EQU IRB 2 sisältää erittelyn vastapuoliluokkiin jaoteltujen vastuiden kokonaismäärän osalta PD/LGD-menetelmän puitteissa. Ilmaisulla ”CR EQU IRB” viitataan seuraavissa ohjeissa tapauksen mukaan sekä ”CR EQU IRB 1” -lomakkeeseen että ”CR EQU IRB 2” -lomakkeeseen.

86.

CR EQU IRB -lomake sisältää tietoja luottoriskin kattamiseen tarkoitettujen riskipainotettujen vastuuerien määrän laskennasta (vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan a alakohta) sisäisten luottoluokitusten menetelmän (IRB-menetelmä) (vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 3 luku) mukaisesti vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 2 kohdan e alakohdassa tarkoitettujen oman pääoman ehtoisten vastuiden osalta.

87.

Vakavaraisuusasetuksen 147 artiklan 6 kohdan mukaisesti seuraavat vastuut on luokiteltava oman pääoman ehtoisista vastuista koostuvaan vastuuryhmään:

a)

vastuut, jotka eivät ole velkainstrumentteja, joihin liittyy huonompi etuoikeusasema ja joilla on oikeus liikkeeseenlaskijan jäännösvaroihin tai -tuottoihin; tai

b)

velkainstrumentit sekä muut arvopaperit, yhtiökumppanuudet, johdannaiset tai muut välineet, joiden taloudellinen sisältö vastaa a alakohdassa tarkoitettuja vastuita.

88.

Yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavat yritykset, joita käsitellään vakavaraisuusasetuksen 152 artiklassa tarkoitetun yksinkertaisen riskipainon menetelmän mukaisesti, on myös ilmoitettava CR EQU IRB -lomakkeessa.

89.

Vakavaraisuusasetuksen 151 artiklan 1 kohdan mukaisesti laitosten on toimitettava CR EQU IRB -lomakkeen tiedot silloin, kun ne soveltavat jotain seuraavista kolmesta vakavaraisuusasetuksen 155 artiklassa tarkoitetusta menetelmästä:

yksinkertaisen riskipainon menetelmä,

PD/LGD-menetelmä, tai

sisäisten mallien menetelmä.

Tämän lisäksi sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) soveltavien laitosten on myös ilmoitettava CR EQU IRB -lomakkeen tiedoissa riskipainotettujen vastuuerien määrä sellaisten oman pääoman ehtoisten vastuiden osalta, joihin sovelletaan kiinteän riskipainon käsittelyä (ilman, että näitä vastuita kuitenkaan yksiselitteisesti käsiteltäisiin yksinkertaisen riskipainon menetelmän tai luottoriskin standardimenetelmän (tilapäisen tai pysyvän) osittaisen käytön mukaisesti (esim. oman pääoman ehtoiset vastuut, joihin sovelletaan 250 prosentin riskipainoa vakavaraisuusasetuksen 48 artiklan 4 kohdan mukaisesti tai 370 prosentin riskipainoa vakavaraisuusasetuksen 471 artiklan 2 kohdan mukaisesti)).

90.

Seuraavia oman pääoman ehtoisia vastuita ei ilmoiteta CR EQU IRB -lomakkeessa:

kaupankäyntivarastoon kuuluvat oman pääoman ehtoiset vastuut (kun laitoksia ei ole vapautettu vakavaraisuusasetuksen 94 artiklan mukaisesti laskemasta omien varojen vaatimuksia kaupankäyntivaraston positioista),

standardimenetelmän osittaisen käytön (vakavaraisuusasetuksen 150 artikla) soveltamisalaan kuuluvat oman pääoman ehtoiset vastuut, mukaan lukien:

vakavaraisuusasetuksen 495 artiklan 1 kohdan mukaiset oman pääoman ehtoiset vastuut, jotka on vapautettu määräajaksi uusista säännöksistä,

oman pääoman ehtoiset sijoitukset yhteisöihin, joiden luottovelvoitteisiin sovelletaan 0 prosentin riskipainoa standardimenetelmän mukaisesti, mukaan lukien julkisrahoitteiset yhteisöt, joihin voidaan soveltaa 0 prosentin riskipainoa (vakavaraisuusasetuksen 150 artiklan 1 kohdan g alakohta),

oman pääoman ehtoiset sijoitukset, jotka on tehty osana lakisääteisiä ohjelmia, joilla pyritään edistämään talouden tiettyjä toimialoja ja joihin liittyy merkittäviä avustuksia laitoksille sijoitusten tekemiseen sekä joihin liittyy jossain muodossa valtion valvontaa ja pääomasijoituksia koskevia rajoituksia (vakavaraisuusasetuksen 150 artiklan 1 kohdan h alakohta),

avustavia palveluja tuottaviin yrityksiin tehtävät oman pääoman ehtoiset sijoitukset, joiden riskipainotettujen vastuuerien määrä voidaan laskea ”muiden luottovelvoitteisiin kuulumattomien omaisuuserien” käsittelyn mukaisesti (vakavaraisuusasetuksen 155 artiklan 1 kohdan mukaisesti),

oman pääoman ehtoiset vastuut, jotka on vähennetty omista varoista vakavaraisuusasetuksen 46 ja 48 artiklan mukaisesti.

3.5.2   Positiokohtaiset ohjeet (sovelletaan sekä CR EQU IRB 1 -lomakkeeseen että CR EQU IRB 2 -lomakkeeseen)

Sarakkeet

005

VASTAPUOLILUOKKA (RIVIN TUNNUS)

Vastapuoliluokka on rivin tunnus, joka on yksilöllinen taulukon jokaiselle riville. Se noudattaa numerojärjestystä 1, 2, 3 jne.

010

SISÄINEN LUOKITUSJÄRJESTELMÄ

VASTAPUOLILUOKKAAN SOVELLETTAVA PD-ARVO (%)

Laitokset, jotka soveltavat PD/LGD-menetelmää, ilmoittavat sarakkeessa 010 maksukyvyttömyyden todennäköisyyden (PD), joka on laskettu vakavaraisuusasetuksen 165 artiklan 1 kohdan säännösten mukaisesti.

Ilmoitettavan vastapuoliluokalle tai -ryhmälle annettavan PD-luvun on noudatettava vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 3 luvun 6 jaksossa vahvistettuja vähimmäisvaatimuksia. Jokaisen yksittäisen luokan tai ryhmän osalta on ilmoitettava kullekin vastapuoliluokalle tai -ryhmälle annettu PD. Kaikki ilmoitettavat riskiparametrit on johdettava riskiparametreista, joita käytetään toimivaltaisen viranomaisen hyväksymässä sisäisessä luokitusjärjestelmässä.

Kun on kyse luvuista, jotka vastaavat vastapuoliluokkien taikka -ryhmien yhteenlaskettua kokonaisuutta (esim. ”vastuiden kokonaismäärää”), on tällaiseen kokonaisuuteen kuuluville vastapuoliluokille tai -ryhmille annetuista PD-luvuista ilmoitettava vastuilla painotettu keskimääräinen arvo.

020

ALKUPERÄINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

Laitosten on ilmoitettava sarakkeessa 020 alkuperäinen vastuuarvo (joka on laskettu ennen luottovasta-arvokertoimien soveltamista). Vakavaraisuusasetuksen 167 artiklassa vahvistettujen säännösten mukaisesti oman pääoman ehtoisten vastuiden vastuuarvo on erityisten luottoriskioikaisujen jälkeen jäljelle jäävä kirjanpitoarvo. Taseen ulkopuolisten oman pääoman ehtoisten vastuiden vastuuarvon on oltava erityisten luottoriskioikaisujen jälkeen laskettu nimellisarvo.

Laitokset sisällyttävät sarakkeeseen 020 myös sellaiset vakavaraisuusasetuksen liitteessä I tarkoitetut taseen ulkopuoliset erät, jotka on luokiteltu oman pääoman ehtoisten vastuiden ryhmään (esim. ”osittain maksettujen osakkeiden maksamaton osa”).

Laitokset, jotka soveltavat (vakavaraisuusasetuksen 165 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja) yksinkertaisen riskipainon menetelmää tai PD/LGD-menetelmää, ottavat myös huomioon vakavaraisuusasetuksen 155 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut nettoutussäännökset.

030–040

LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT (CRM), JOILLA ON VASTUUTA KOSKEVIA SUBSTITUUTIOVAIKUTUKSIA

TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA

(-) TAKAUKSET

(-) LUOTTOJOHDANNAISET

Riippumatta siitä, mitä menetelmää laitokset käyttävät riskipainotettujen vastuuerien määrän laskentaan oman pääoman ehtoisten vastuiden osalta, laitokset voivat hyväksyä oman pääoman ehtoisille vastuille myönnetyn takauksen luonteisen luottosuojan (vakavaraisuusasetuksen 155 artiklan 2, 3 ja 4 kohta). Laitokset, jotka soveltavat yksinkertaisen riskipainon menetelmää tai PD/LGD-menetelmää, ilmoittavat sarakkeissa 030 ja 040 sen takauksien (sarake 030) tai luottojohdannaisten (sarake 040) muodossa olevan takauksen luonteisen luottosuojan määrän, joka voidaan hyväksyä vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 4 luvussa määriteltyjen menetelmien mukaisesti.

050

LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT (CRM), JOILLA ON VASTUUTA KOSKEVIA SUBSTITUUTIOVAIKUTUKSIA

CRM:STÄ JOHTUVA SUBSTITUUTIO

(-) ULOSVIRTAUKSET YHTEENSÄ

Laitosten on ilmoitettava sarakkeessa 050 sen takauksen luonteisella luottosuojalla suojattu osa ennen luottovasta-arvokertoimien soveltamista lasketusta alkuperäisvastuusta, joka voidaan hyväksyä vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 4 luvussa määriteltyjen menetelmien mukaisesti.

060

VASTUUARVO

Laitokset, jotka soveltavat yksinkertaisen riskipainon menetelmää tai PD/LGD-menetelmää, ilmoittavat sarakkeessa 060 vastuuarvon, jonka laskennassa ne ottavat huomioon takauksen luonteisesta luottosuojasta syntyvät substituutiovaikutukset (vakavaraisuusasetuksen 155 artiklan 2 ja 3 kohta, 167 artikla).

Laitosten on muistettava, että taseen ulkopuolisten oman pääoman ehtoisten vastuiden ollessa kyseessä vastuuarvo on erityisten luottoriskioikaisujen jälkeen laskettu nimellisarvo (vakavaraisuusasetuksen 167 artikla).

070

VASTUUN MÄÄRÄLLÄ PAINOTETTU KESKIMÄÄRÄINEN LGD (%)

Laitokset, jotka soveltavat PD/LGD-menetelmää, ilmoittavat CR EQU IRB 2 -lomakkeen sarakkeessa 070 kokonaisuuteen kuuluville vastapuoliluokille tai -ryhmille annettujen LGD-arvojen vastuilla painotetun keskiarvon; sama menettely pätee myös CR EQU IRB -lomakkeen riviin 020. Vastuuarvoa, jossa otetaan huomioon takauksen luonteinen luottosuoja (sarake 060), on käytettävä vastuilla painotetun keskimääräisen LGD-arvon laskemiseen. Laitosten on otettava huomioon vakavaraisuusasetuksen 165 artiklan 2 kohdan säännökset.

080

RISKIPAINOTETTUJEN VASTUIDEN YHTEISMÄÄRÄ

Laitosten on ilmoitettava vakavaraisuusasetuksen 155 artiklan säännösten mukaisesti laskettu riskipainotettujen vastuuerien määrä oman pääoman ehtoisista vastuista sarakkeessa 080.

Tapauksissa, joissa PD/LGD-menetelmää soveltavilla laitoksilla ei ole riittäviä tietoja, jotta ne voisivat käyttää vakavaraisuusasetuksen 178 artiklan maksukyvyttömyyden määritelmää, riskipainoihin on sovellettava korotuskerrointa 1,5 riskipainotettujen vastuuerien määrää laskettaessa (vakavaraisuusasetuksen 155 artiklan 3 kohta).

Riskipainotuksen M-syöttöparametrin (maturiteetti) osalta oman pääoman ehtoisille vastuille annettu maturiteettiarvo on viisi vuotta (vakavaraisuusasetuksen 165 artiklan 3 kohta).

090

LISÄTIETOERÄ: ODOTETUT TAPPIOT

Laitosten on ilmoitettava sarakkeessa 090 vakavaraisuusasetuksen 158 artiklan 4, 7, 8 ja 9 kohdan mukaisesti lasketun odotettujen tappioiden määrä oman pääoman ehtoisista vastuista.

91.

Vakavaraisuusasetuksen 155 artiklan mukaisesti laitokset voivat käyttää eri menetelmiä (yksinkertaisen riskipainon menetelmää, PD/LGD-menetelmää taikka sisäisten mallien menetelmää) eri salkkuihin silloin, kun ne käyttävät näitä eri menetelmiä sisäisesti. Laitosten on ilmoitettava myös CR EQU IRB 1 -lomakkeessa riskipainotettujen vastuuerien määrä sellaisten oman pääoman ehtoisten vastuiden osalta, joihin sovelletaan kiinteän riskipainon käsittelyä (ilman, että näitä vastuita kuitenkaan yksiselitteisesti käsiteltäisiin yksinkertaisen riskipainon menetelmän tai luottoriskin standardimenetelmän (tilapäisen tai pysyvän) osittaisen käytön mukaisesti).

Rivit

CR EQU IRB 1 – rivi 020

PD/LGD-MENETELMÄ, YHTEENSÄ

PD/LGD-menetelmää (vakavaraisuusasetuksen 155 artiklan 3 kohta) soveltavien laitosten on ilmoitettava vaaditut tiedot CR EQU IRB 1 -lomakkeen rivillä 020.

CR EQU IRB 1 – rivit 050–090

YKSINKERTAINEN RISKIPAINOMENETELMÄ, YHTEENSÄ

VASTUUT, JOIHIN SOVELLETAAN YKSINKERTAISTA RISKIPAINOMENETELMÄÄ, JAOTELTUINA RISKIPAINON MUKAAN

Yksinkertaisen riskipainon menetelmää (vakavaraisuusasetuksen 155 artiklan 2 kohta) soveltavien laitosten on ilmoitettava vaaditut tiedot taustalla olevan vastuun ominaispiirteiden mukaisesti riveillä 050–090.

CR EQU IRB 1 – rivi 100

SISÄISTEN MALLIEN MENETELMÄ

Sisäisten mallien menetelmää (vakavaraisuusasetuksen 155 artiklan 4 kohta) soveltavien laitosten on ilmoitettavavaaditut tiedot rivillä 100.

CR EQU IRB 1 – rivi 110

OMAN PÄÄOMAN EHTOISET SIJOITUKSET, JOIHIN SOVELLETAAN RISKIPAINOJA

Sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) soveltavien laitosten on ilmoitettava riskipainotettujen vastuuerien määrä niiden oman pääoman ehtoisten vastuiden osalta, joihin sovelletaan kiinteän riskipainon käsittelyä (ilman, että näitä vastuita kuitenkaan yksiselitteisesti käsiteltäisiin yksinkertaisen riskipainon menetelmän tai luottoriskin standardimenetelmän (tilapäisen tai pysyvän) osittaisen käytön mukaisesti). Esimerkiksi

vakavaraisuusasetuksen 48 artiklan 4 kohdan mukaisesti käsiteltävä riskipainotettujen vastuuerien määrä finanssialan yhteisöihin liittyvien oman pääoman ehtoisten sijoitusten osalta, sekä

oman pääoman ehtoiset sijoitukset, joille on vakavaraisuusasetuksen 471 artiklan 2 kohdan mukaisesti annettu 370 prosentin riskipaino, on ilmoitettava rivillä 110.

CR EQU IRB 2

PD/LGD-MENETELMÄN MUKAISET VASTUUT JAOTELTUINA VASTAPUOLILUOKKIEN MUKAAN

PD/LGD-menetelmää (vakavaraisuusasetuksen 155 artiklan 3 kohta) soveltavien laitosten on ilmoitettava vaaditut tiedot CR EQU IRB 2 -lomakkeessa.

Tapauksissa, joissa PD/LGD-menetelmää käyttävät laitokset pystyvät soveltamaan yhtä ainoaa luokitusjärjestelmää tai kykenevät ilmoittamaan tietonsa sisäisen yleisasteikon mukaisesti, ne ilmoittavat CR EQU IRB 2 -lomakkeessa tähän yhteen luokitusjärjestelmään / yleisasteikkoon liittyvät luokat tai ryhmät. Kaikissa muissa tapauksissa eri luokitusjärjestelmät yhdistetään ja järjestetään seuraavien kriteerien mukaisesti: Eri luokitusjärjestelmien vastapuoliluokat tai -ryhmät kootaan ryhminä yhteen ja asetetaan järjestyksessä kullekin vastapuoliluokalle tai -ryhmälle annetusta pienimmästä PD-luvusta suurimpaan.

3.6   C 11.00 – SELVITYS-/TOIMITUSRISKI (CR SETT)

3.6.1   Yleiset huomiot

92.

Tässä lomakkeessa kerätään tietoja sellaisista sekä kaupankäyntivarastoon kuuluvista että sen ulkopuolisista transaktioista, jotka ovat niiden sovitun toimituspäivän jälkeen selvittämättä, sekä niitä vastaavista selvitysriskin omien varojen vaatimuksista vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan c alakohdan ii alakohdan ja 378 artiklan mukaisesti.

93.

Laitosten on ilmoitettava CR SETT -lomakkeessa selvitys-/toimitusriskiä koskevat tiedot, jotka liittyvät niiden kaupankäyntivarastossa ja sen ulkopuolella oleviin vieraan pääoman ehtoisiin rahoitusinstrumentteihin, osakkeisiin, ulkomaanvaluuttaan ja hyödykkeisiin.

94.

Vakavaraisuusasetuksen 378 artiklan mukaisesti vieraan pääoman ehtoisiin rahoitusinstrumentteihin, osakkeisiin, ulkomaanvaluuttaan ja hyödykkeisiin liittyviin takaisinostotransaktioihin, arvopapereiden tai hyödykkeiden lainaksiantamiseen ja arvopapereiden tai hyödykkeiden lainaksiottamiseen ei sovelleta selvitys-/toimitusriskiä. Kuitenkin on syytä panna merkille, että sovitun toimituspäivän jälkeen selvittämättä olevat johdannaiset ja pitkän selvitysajan liiketoimet ovat selvitys-/toimitusriskiä koskevien omien varojen vaatimusten alaisia vakavaraisuusasetuksen 378 artiklassa määritellyllä tavalla.

95.

Sovitun toimituspäivän jälkeen selvittämättä olevien transaktioiden tapauksessa laitokset laskevat hintaeron, josta voi aiheutua niille tappioita. Tällä tarkoitetaan vieraan pääoman ehtoisen rahoitusinstrumentin, osakkeen, ulkomaanvaluutan tai hyödykkeen sovitun kauppahinnan ja sen käyvän markkina-arvon erotusta, kun tämä erotus voi aiheuttaa tappion laitokselle.

96.

Laitokset kertovat tämän erotuksen vakavaraisuusasetuksen 378 artiklan taulukon 1 soveltuvalla kertoimella määrittääkseen vastaavat omien varojen vaatimukset.

97.

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaisesti selvitys-/toimitusriskin omien varojen vaatimukset kerrotaan kertoimella 12,5 riskin määrän laskemiseksi.

98.

On huomattava, että vakavaraisuusasetuksen 379 artiklassa vahvistetut vaillinaisia siirtoja koskevat omien varojen vaatimukset eivät kuulu CR SETT -lomakkeen soveltamisalaan; nämä ilmoitetaan luottoriskilomakkeissa (CR SA, CR IRB).

3.6.2   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

010

SELVITTÄMÄTTÖMIEN TRANSAKTIOIDEN KAUPPAHINTA

Vakavaraisuusasetuksen 378 artiklan mukaisesti laitosten on ilmoitettava sarakkeessa 010 sovitun toimituspäivän jälkeen selvittämättä olevat transaktiot niiden sovitun kauppahinnan mukaan.

Kaikki selvittämättömät transaktiot on sisällytettävä tähän sarakkeeseen 010 siitä riippumatta, ovatko ne sovitun toimituspäivän jälkeen voitollisia vai tappiollisia.

020

SELVITTÄMÄTTÖMISTÄ TRANSAKTIOISTA AIHEUTUVAT HINTAEROVASTUUT

Vakavaraisuusasetuksen 378 artiklan mukaisesti laitosten on ilmoitettava sarakkeessa 020 vieraan pääoman ehtoisen rahoitusinstrumentin, osakkeen, ulkomaanvaluutan tai hyödykkeen sovitun kauppahinnan ja käyvän markkina-arvon välinen hintaero, kun tämä erotus voi aiheuttaa tappion laitokselle.

Ainoastaan sovitun toimituspäivän jälkeen selvittämättömät tappiolliset transaktiot on ilmoitettava sarakkeessa 020.

030

OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

Laitosten on ilmoitettava sarakkeessa 030 vakavaraisuusasetuksen 378 artiklan mukaisesti lasketut omien varojen vaatimukset.

040

SELVITYSRISKIN KOKONAISMÄÄRÄ

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaisesti laitokset kertovat sarakkeessa 030 ilmoitetun omien varojen vaatimustensa määrän kertoimella 12,5 saadakseen laskettua selvitysriskin määrän.


Rivit

010

Kaupankäyntivarastoon kuulumattomat selvittämättömät transaktiot yhteensä

Laitosten on ilmoitettava rivillä 010 kootut tiedot kaupankäyntivaraston ulkopuolisten positioiden selvitys-/toimitusriskistä (vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan c alakohdan ii alakohdan ja 378 artiklan mukaisesti).

Laitosten on ilmoitettava rivillä 010/010 sovitun toimituspäivän jälkeen selvittämättä olevien liiketoimien yhteenlasketun summan niiden sovittujen kauppahintojen mukaan.

Laitosten on ilmoitettava rivillä 010/020 kootut tiedot selvittämättömistä tappiollisista liiketoimista aiheutuvasta hintaeroon liittyvästä riskistä.

Laitosten on ilmoitettavat rivillä 010/030 kootut omien varojen vaatimukset, joilla tarkoitetaan selvittämättömistä liiketoimista laskettua omien varojen vaatimusten määrää, joka saadaan kertomalla sarakkeessa 020 ilmoitettu ”hintaero” asianmukaisella kertoimella, joka perustuu sovitusta toimituspäivästä kuluneiden työpäivien määrään (vakavaraisuusasetuksen 378 artiklan taulukossa 1 olevat luokat).

020–060

Toimituspäivä ylittyy enintään neljällä arkipäivällä (0 %)

Toimituspäivä ylittyy 5–15 arkipäivällä (8 %)

Toimituspäivä ylittyy 16–30 arkipäivällä (50 %)

Toimituspäivä ylittyy 31–45 arkipäivällä (75 %)

Toimituspäivä ylittyy 46 arkipäivällä tai enemmän (100 %)

Laitosten on ilmoitettava kaupankäyntivaraston ulkopuolisia positioita koskevaan selvitys-/toimitusriskiin liittyvät tiedot vakavaraisuusasetuksen 378 artiklan taulukossa 1 olevien luokkien mukaisesti riveillä 020–060.

Selvitys-/toimitusriskin osalta ei edellytetä omien varojen vaatimuksia, mikäli liiketoimet ovat olleet selvittämättöminä alle 5 arkipäivää sovitun toimituspäivän jälkeen.

070

Kaupankäyntivarastoon kuuluvat selvittämättömät transaktiot yhteensä

Laitosten on ilmoitettava rivillä 070 kootut tiedot kaupankäyntivarastoon kuuluvien positioiden selvitys-/toimitusriskistä (vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan c alakohdan ii alakohdan ja 378 artiklan mukaisesti).

Laitosten on ilmoitettava rivillä 070/010 sovitun toimituspäivän jälkeen selvittämättä olevien transaktioiden yhteenlaskettu summa niiden sovittujen kauppahintojen mukaan.

Laitosten on ilmoitettava rivillä 070/020 kootut tiedot selvittämättömistä tappiollisista transaktioista aiheutuvasta hintaeroon liittyvästä riskistä.

Laitosten on ilmoitettava rivillä 070/030 kootut omien varojen vaatimukset, joilla tarkoitetaan selvittämättömistä transaktioista laskettua omien varojen vaatimusten määrää, joka saadaan kertomalla sarakkeessa 020 ilmoitettu ”hintaero” asianmukaisella kertoimella, joka perustuu sovitusta toimituspäivästä kuluneiden työpäivien määrään (vakavaraisuusasetuksen 378 artiklan taulukossa 1 olevat luokat).

080–120

Toimituspäivä ylittyy enintään neljällä arkipäivällä (0 %)

Toimituspäivä ylittyy 5–15 arkipäivällä (8 %)

Toimituspäivä ylittyy 16–30 arkipäivällä (50 %)

Toimituspäivä ylittyy 31–45 arkipäivällä (75 %)

Toimituspäivä ylittyy 46 arkipäivällä tai enemmän (100 %)

Laitosten on ilmoitettava kaupankäyntivarastoon kuuluvia positioita koskevaan selvitys-/toimitusriskiin liittyvät tiedot vakavaraisuusasetuksen 378 artiklan taulukossa 1 olevien luokkien mukaisesti riveillä 080–120.

Selvitys-/toimitusriskin osalta ei edellytetä omien varojen vaatimuksia, mikäli liiketoimet ovat olleet selvittämättöminä alle 5 arkipäivää sovitun toimituspäivän jälkeen.

3.7   C 12.00 – LUOTTORISKI: ARVOPAPERISTAMISET – STANDARDIMENETELMÄN MUKAISET OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET (CR SEC SA)

3.7.1   Yleiset huomiot

99.

Tämän lomakkeen tietojen ilmoittamista vaaditaan kaikista standardimenetelmän mukaisesti käsiteltävistä arvopaperistamisista, joissa tunnustetaan merkittävä riskinsiirto ja joissa raportoiva laitos on osallisena. Se, mitä tietoja on ilmoitettava, riippuu laitoksen asemasta arvopaperistamisessa. Näin ollen erityisiä ilmoituseriä sovelletaan alullepanijoihin, järjestäjiin ja sijoittajiin.

100.

CR SEC SA -lomakkeessa kerätään koottuja tietoja sekä perinteisistä että synteettisistä kaupankäyntivaraston ulkopuolisista arvopaperistamisista, jotka on määritelty vakavaraisuusasetuksen 242 artiklan 10 ja 11 kohdassa.

3.7.2   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

010

ITSE ALULLEPANNUT ARVOPAPERISTETUT VASTUUT YHTEENSÄ

Alullepanijalaitosten on ilmoitettava raportointipäivänä liikkeessä oleva määrä kaikista arvopaperistamistransaktioissa alullepannuista senhetkisistä arvopaperistamisvastuista riippumatta siitä, minkä tahon hallussa positiot ovat. Näin ollen arvopaperistamisessa alullepannut taseeseen kuuluvat arvopaperistamisvastuut (esim. joukkolainat, etuoikeudeltaan huonommat lainat) sekä taseen ulkopuoliset vastuut ja johdannaiset (esim. etuoikeudeltaan huonommat limiitilliset luottosopimukset, likviditeettisopimukset, koronvaihtosopimukset, luottoriskinvaihtosopimukset jne.) on ilmoitettava.

Alullepanijan ei tule ottaa huomioon lomakkeiden CR SEC SA tai CR SEC IRB tietoja ilmoittaessaan perinteisiä arvopaperistamisia, joissa alullepanijan haltuun ei jää mitään positiota. Tässä yhteydessä alullepanijan hallussa oleviin arvopaperistamispositioihin sisällytetään vakavaraisuusasetuksen 242 artiklan 12 kohdan mukaisesti määriteltyjen uudistettavien vastuiden arvopaperistamiseen liittyvät ennenaikaista kuoletusta koskevat varaukset.

020–040

SYNTEETTISET ARVOPAPERISTAMISET: ARVOPAPERISTETTUJEN VASTUIDEN LUOTTOSUOJA

Vakavaraisuusasetuksen 249 ja 250 säännösten mukaisesti arvopaperistettujen vastuiden luottosuoja lasketaan ikään kuin maturiteettieroa ei olisi.

020

(-) VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA (CVA)

Yksityiskohtainen selostus tässä sarakkeessa ilmoitettavan vakuuden volatiliteettikorjatun arvon (CVA) laskentamenetelmästä esitetään vakavaraisuusasetuksen 223 artiklan 2 kohdassa.

030

(-) ULOSVIRTAUKSET YHTEENSÄ: TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA: OIKAISTUT ARVOT (G*)

”Sisäänvirtauksia” ja ”ulosvirtauksia” koskevan yleisen säännön mukaan tässä sarakkeessa ilmoitettavat määrät on huomioitava ”sisäänvirtauksina” luottosuojan tarjoajaa (eli kolmatta osapuolta, jolle etuoikeusluokka siirretään takauksen luonteista luottosuojaa käyttämällä) koskevassa vastaavassa luottoriskilomakkeessa (CR SA tai CR IRB) ja vastuuryhmässä.

Vakavaraisuusasetuksen 233 artiklan 3 kohdassa esitetään laskentamenetelmä ”valuuttakurssiriskin” perusteella korjatulle luottosuojan nimellismäärälle (G*).

040

SÄILYTETTYJEN TAI TAKAISINOSTETTUJEN LUOTTOSUOJIEN NIMELLISARVO

Kaikki hallussa pidetyt tai takaisinostetut etuoikeusluokat, esim. hallussa olevat suuririskisimmät positiot, on ilmoitettava nimellismääräisinä.

Vakavaraisuustarkoituksessa tehtyjen arvonleikkausten vaikutusta luottosuojaan ei oteta huomioon, kun lasketaan hallussa olevaa tai takaisinostettua luottosuojan määrää.

050

ARVOPAPERISTAMISPOSITIOT: ALKUPERÄINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

Kohdassa tarkoitetaan raportoivan laitoksen hallussa olevia arvopaperistamispositioita, jotka on laskettu vakavaraisuusasetuksen 246 artiklan 1 kohdan a, c ja e alakohdan ja 2 kohdan mukaisesti ja soveltamatta luottovasta-arvokertoimia, luottoriskioikaisuja tai varauksia. Nettoutusta sovelletaan vain silloin, kun on kyse useammasta samaan arvopaperistamista varten perustettuun erillisyhtiöön (SSPE) annetusta johdannaissopimuksesta, jotka on katettu hyväksyttävällä nettoutussopimuksella.

Tässä sarakkeessa ilmoitettavat arvonoikaisut ja varaukset koskevat ainoastaan arvopaperistamispositioita. Arvopaperistettujen positioiden arvonoikaisuja ei oteta huomioon.

Ennenaikaista kuoletusta koskevien sopimuslausekkeiden kohdalla laitosten on määritettävä vakavaraisuusasetuksen 256 artiklan 2 kohdassa määritellyn ”alullepanijan osuuden” määrä.

Synteettisten arvopaperistamisten tapauksessa niiden positioiden määrä, jotka ovat alullepanijan hallussa taseen erien ja/tai sijoittajan osuuden (ennenaikainen kuoletus) muodossa, saadaan laskemalla yhteen sarakkeiden 010–040 luvut.

060

(-) ARVONOIKAISUT JA VARAUKSET

Tässä kohdassa tarkoitetaan niitä luottotappioihin liittyviä arvonoikaisuja ja varauksia (vakavaraisuusasetuksen 159 artikla), jotka on toteutettu sen tilinpäätössäännöstön mukaisesti, jonka soveltamisalaan raportoiva yhteisö kuuluu. Arvonoikaisuihin sisällytetään kaikki rahoitusvaroihin liittyvistä luottotappioista syntyvät tulosvaikutteisesti kirjatut määrät alkuperäisestä taseeseen kirjaamisesta lukien (mukaan lukien käypään arvoon arvostetut rahoitusvaroihin liittyvästä luottoriskistä aiheutuneet tappiot, joita ei vähennetä vastuuarvosta) ja maksukyvyttömyyden yhteydessä ostetuista saamisista saadut alennukset vakavaraisuusasetuksen 166 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Varauksiin sisällytetään taseen ulkopuolisten erien kertyneet luottotappioiden määrät.

070

VASTUUN MÄÄRÄ ARVONOIKAISUJEN JA VARAUSTEN JÄLKEEN

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 246 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisia arvopaperistamispositioita, joihin ei ole sovellettu luottovasta-arvokertoimia.

Tämä tietoelementti liittyy kokonaismäärää kuvaavan CR SA -lomakkeen sarakkeeseen 040.

080–110

LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT (CRM), JOILLA ON VASTUUTA KOSKEVIA SUBSTITUUTIOVAIKUTUKSIA

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 57 kohta ja kolmannen osan II osaston 4 luku

Tässä sarakeryhmässä kerätään tietoja niistä luottoriskin vähentämismenetelmistä, joilla pienennetään vastuun tai vastuiden luottoriskiä vastuiden substituution kautta (kuten tekstin sisäänvirtauksia ja ulosvirtauksia koskevista kohdista alla ilmenee).

Ks. CR SA -lomakkeen ohjeet (Substituutiovaikutuksia aiheuttavien luottoriskin vähentämismenetelmien (CRM) raportointi).

080

(-) TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA: OIKAISTUT ARVOT (GA)

Takauksen luonteinen luottosuoja on määritelty vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 59 kohdassa ja sitä säännellään vakavaraisuusasetuksen 235 artiklassa.

Ks. CR SA -lomakkeen ohjeet (Substituutiovaikutuksia aiheuttavien luottoriskin vähentämismenetelmien (CRM) raportointi).

090

(-) VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA

Vastikkeellinen luottosuoja on määritelty vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 58 kohdassa ja sitä säännellään vakavaraisuusasetuksen 195, 197 ja 200 artiklassa.

Vakavaraisuusasetuksen 218–236 artiklan mukaisia luottoriskin vaihtolainoja ja taseen erien nettoutussopimuksia käsitellään käteisvakuuksina.

Ks. CR SA -lomakkeen ohjeet (Substituutiovaikutuksia aiheuttavien luottoriskin vähentämismenetelmien (CRM) raportointi).

100–110

CRM:STÄ JOHTUVA SUBSTITUUTIO

Samojen vastuuryhmien ja tarvittaessa riskipainojen tai vastapuoliluokkien sisällä tapahtuvat sisään- ja ulosvirtaukset on ilmoitettava.

100

(-) ULOSVIRTAUKSET YHTEENSÄ

Vakavaraisuusasetuksen 222 artiklan 3 kohta ja 235 artiklan 1 ja 2 kohta

Ulosvirtaukset vastaavat sitä suojattua osaa ”vastuusta, josta on vähennetty arvonoikaisut ja varaukset”, joka vähennetään velallisen vastuuryhmästä ja tarvittaessa riskipainosta tai vastapuoliluokasta ja luokitellaan sen jälkeen luottosuojan tarjoajan vastuuryhmään ja tarvittaessa riskipainoon tai vastapuoliluokkaan.

Tämä määrä otetaan huomioon sisäänvirtauksena luottosuojan tarjoajan vastuuryhmään ja tarvittaessa riskipainoihin tai vastapuoliluokkiin.

Tämä tietoelementti liittyy kokonaismäärää kuvaavan CR SA -lomakkeen sarakkeeseen 090 [(-) Ulosvirtausten kokonaismäärä].

110

SISÄÄNVIRTAUKSET YHTEENSÄ

Arvopaperistamispositiot, jotka ovat vieraan pääoman ehtoisia arvopapereita ja jotka ovat vakavaraisuusasetuksen 197 artiklan 1 kohdan mukaisia hyväksyttäviä rahoitusvakuuksia sekä joihin sovelletaan rahoitusvakuuksia koskevaa yksinkertaista menetelmää, ilmoitetaan sisäänvirtauksina tässä sarakkeessa.

Tämä tietoelementti liittyy kokonaismäärää kuvaavan CR SA -lomakkeen sarakkeeseen 100 [Sisäänvirtausten kokonaismäärä].

120

VASTUUN MÄÄRÄ SUBSTITUUTION JÄLKEEN ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

Tässä kohdassa tarkoitetaan vastuita, joille on annettu niitä vastaava riskipaino ja jotka on luokiteltu niitä vastaavaan vastuuryhmään sen jälkeen, kun on huomioitu ”vastuuta koskevia substituutiovaikutuksia aiheuttavien luottoriskin vähentämismenetelmien (CRM)” seurauksena syntyneet ulos- ja sisäänvirtaukset.

Tämä tietoelementti liittyy kokonaismäärää kuvaavan CR SA -lomakkeen sarakkeeseen 110.

130

(-) VASTUUN MÄÄRÄÄN VAIKUTTAVAT LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT: VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA, RAHOITUSVAKUUKSIA KOSKEVA KATTAVA MENETELMÄ, OIKAISTU ARVO (CVAM)

Kohtaan kuuluvat myös luottoriskin vaihtolainat (vakavaraisuusasetuksen 218 artikla).

Tämä tietoelementti liittyy kokonaismäärää kuvaavan CR SA -lomakkeen sarakkeisiin 120 ja 130.

140

TÄYSIN MUKAUTETTU VASTUUARVO (E*)

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 246 artiklan mukaisia arvopaperistamispositioita, joihin ei näin ollen sovelleta vakavaraisuusasetuksen 246 artiklan 1 kohdan c alakohdassa asetettuja muuntolukuja.

Tämä tietoelementti liittyy kokonaismäärää kuvaavan CR SA -lomakkeen sarakkeeseen 150.

150–180

TASEEN ULKOPUOLISTEN ERIEN TÄYSIN MUKAUTETTU VASTUUARVO (E*) LUOTTOVASTA-ARVOKERTOIMIEN MUKAAN JAOTELTUNA

Vakavaraisuusasetuksen 246 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan taseen ulkopuolisen arvopaperistamisposition vastuuarvon on oltava sen luottovasta-arvokertoimella kerrottu nimellisarvo. Jollei vakavaraisuusasetuksessa toisin mainita, sovelletaan 100 prosentin luottovasta-arvokerrointa.

Ks. kokonaismäärää kuvaavan CR SA -lomakkeen sarakkeet 160–190.

Raportointitarkoituksia varten täysin mukautetut vastuuarvot (E*) on ilmoitettava seuraavien neljän toinen toisensa pois sulkevan luottovasta-arvokerroinluokan mukaan: 0 %, [0 %, 20 %], [20 %, 50 %] ja [50 %, 100 %].

190

VASTUUARVO

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 246 artiklan mukaisia arvopaperistamispositioita.

Tämä tietoelementti liittyy kokonaismäärää kuvaavan CR SA -lomakkeen sarakkeeseen 200.

200

(-) VÄHENNETTY OMISTA VAROISTA

Vakavaraisuusasetuksen 258 artiklassa todetaan, että niiden arvopaperistamispositioiden kohdalla, joihin sovelletaan 1 250 prosentin riskipainoa, laitokset voivat vähentää tällaisen position vastuuarvon omista varoistaan vaihtoehtona sille, että ne sisällyttäisivät position riskipainotettujen vastuueriensä määrän laskentaan.

210

JOHON SOVELLETAAN RISKIPAINOJA

Kohdassa tarkoitetaan vastuuarvoa, josta on vähennetty omista varoista vähennetyn vastuuarvon osuus.

220–320

VASTUIDEN JAKAUTUMINEN RISKIPAINOJEN MUKAISESTI

220–260

LUOKITELLUT

Vakavaraisuusasetuksen 242 artiklan 8 kohdassa määritellään luokitellut positiot.

Riskipainojen soveltamisalaan kuuluvat vastuuarvot jaotellaan vakavaraisuusasetuksen 251 artiklan taulukossa 1 standardimenetelmää varten asetettujen luottoluokkien (LL) mukaan.

270

1 250 % – LUOKITTELEMATTOMAT

Vakavaraisuusasetuksen 242 artiklan 7 kohdassa määritellään luokittelemattomat positiot.

280

LÄPIKATSOMISMENETELMÄ

Vakavaraisuusasetuksen 253, 254 artikla ja 256 artiklan 5 kohta

Läpikatsomismenetelmää koskevat sarakkeet kattavat kaikki ne luokittelemattomia vastuita koskevat tapaukset, joissa riskipaino saadaan kohde-etuutena olevasta vastuusalkusta (käyttämällä vastuujoukon keskimääräisen riskipainon menetelmää tai vastuujoukon suurimman riskipainon menetelmää tai käyttämällä keskittymäsuhdetta).

290

LÄPIKATSOMISMENETELMÄ – JOSTA RISKILTÄÄN TOISEKSI SUURIMMASSA ETUOIKEUSLUOKASSA ABCP-OHJELMASSA

Vakavaraisuusasetuksen 254 artiklassa asetetaan vastuuarvo, jota sovelletaan, kun on kyse riskiltään toiseksi suurimpaan tai parempaan etuoikeusluokkaan kuuluvien arvopaperistamispositioiden kohtelusta yritystodistusten arvopaperistamisohjelmassa eli ABCP-ohjelmassa.

ABCP-ohjelma määritellään vakavaraisuusasetuksen 242 artiklan 9 kohdassa.

300

LÄPIKATSOMISMENETELMÄ – JOSTA KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO (%)

Kohdassa ilmoitetaan vastuuarvolla painotettu keskimääräinen riskipaino.

310

SISÄISEN ARVIOINNIN LÄHESTYMISTAPA

Vakavaraisuusasetuksen 109 artiklan 1 kohta ja 259 artiklan 3 kohta Arvopaperipositioiden vastuuarvo sisäisen arvioinnin lähestymistapaa noudattaen:

320

SISÄISEN ARVIOINNIN LÄHESTYMISTAPA; KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO (%)

Kohdassa ilmoitetaan vastuuarvolla painotettu keskimääräinen riskipaino.

330

RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT

Kohdassa tarkoitetaan riskipainotettujen vastuuerien kokonaismäärää, joka lasketaan vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 5 luvun 3 jakson mukaisesti ennen maturiteettieroista tai asianmukaista huolellisuutta koskevien velvoitteiden rikkomisesta aiheutuvia oikaisuja ja johon ei sisällytetä mitään sellaisia riskipainotettuja vastuueriä, jotka vastaavat uudelleen toiseen lomakkeeseen ulosvirtausten kautta jaettuja vastuita.

340

JOSTA SYNTEETTISET ARVOPAPERISTAMISET

Synteettisten arvopaperistamisten osalta tässä sarakkeessa ilmoitettavassa määrässä ei oteta huomioon minkäänlaista maturiteettieroa.

350

HUOLELLISUUTTA KOSKEVIEN VELVOITTEIDEN RIKKOMISESTA AIHEUTUVA VAIKUTUS (OIKAISU) YHTEENSÄ

Vakavaraisuusasetuksen 14 artiklan 2 kohdassa, 406 artiklan 2 kohdassa ja 407 artiklassa säädetään, että silloin, kun laitos ei täytä tiettyjä vakavaraisuusasetuksen 405, 406 tai 409 artiklan vaatimuksia, jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset määräävät suhteellisen ylimääräisen riskipainon, joka on vähintään 250 prosenttia riskipainosta (joka rajataan 1 250 prosenttiin), jota sovellettaisiin asianomaisiin arvopaperistamispositioihin vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 5 luvun 3 jakson mukaisesti. Tällainen ylimääräinen riskipaino voidaan määrätä paitsi sijoittajalaitoksille myös alullepanijoille, järjestäjille ja alkuperäisille luotonantajille.

360

MATURITEETTIEROISTA AIHEUTUVA RISKIPAINOTETTUJEN VASTUUERIEN MÄÄRÄN OIKAISU

Synteettisten arvopaperistamisten maturiteettierojen osalta on vakavaraisuusasetuksen 250 artiklassa määritelty arvo RW*-RW(SP) ilmoitettava tässä kohdassa, paitsi kun on kyse 1 250 prosentin riskipainotuksen alaisista etuoikeusluokista, jolloin ilmoitettava määrä on nolla. On syytä huomata, että arvoon RW(SP) ei sisälly ainoastaan sarakkeessa 330 ilmoitettu riskipainotettujen vastuuerien määrä vaan myös toiseen lomakkeeseen ulosvirtausten kautta uudelleen jaettuja vastuita vastaava riskipainotettujen vastuuerien määrä.

370–380

RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT YHTEENSÄ: ENNEN YLÄRAJAA / YLÄRAJAN JÄLKEEN

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 5 luvun 3 jakson mukaisesti laskettua riskipainotettujen vastuuerien kokonaismäärää, joka ilmoitetaan ennen niiden raja-arvojen soveltamista (sarake 370) / niiden raja-arvojen soveltamisen jälkeen (sarake 380), jotka on määritelty vakavaraisuusasetuksen 252 artiklassa (laskentahetkellä maksukyvyttömät erät ja erät, joihin liittyy erityisen suuri riski) ja 256 artiklan 4 kohdassa (uudistettavien vastuiden, joihin liittyy ennenaikaista kuoletusta koskevia varauksia, arvopaperistamiseen sovellettavat täydentävät omien varojen vaatimukset).

390

LISÄTIETOERÄ: RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT, JOTKA VASTAAVAT ULOSVIRTAUSTA STANDARDIMENETELMÄN MUKAISISTA ARVOPAPERISTAMISISTA MUIHIN VASTUULUOKKIIN

Tässä tarkoitetaan sellaista riskipainotettujen vastuuerien määrää, joka syntyy riskin vähentämismenetelmän tarjoajalle uudelleen jaetuista ja vastaavaan lomakkeeseen lasketuista vastuista ja joka otetaan huomioon laskettaessa raja-arvoa arvopaperistamispositioille.

101.

CR SEC SA -lomake jakautuu kolmeen merkittävään rivisarjaan, joissa kerätään tietoja alullepanijoiden, sijoittajien ja järjestäjien alullepanemista / järjestämistä / hallussa pitämistä tai ostamista vastuista. Kussakin näistä sarjoista tiedot eritellään taseen erien ja taseen ulkopuolisten erien, johdannaisten sekä arvopaperistamisten ja uudelleenarvopaperistamisten mukaan.

102.

Vastuiden kokonaismäärä (raportointiajankohtana) eritellään myös arvopaperistamisen alkamishetkellä sovellettujen luottoluokkien (LL) mukaan (viimeinen rivisarja). Alullepanijoiden, järjestäjien sekä sijoittajien on kaikkien ilmoitettava nämä tiedot.

Rivit

010

VASTUUT YHTEENSÄ

Vastuiden kokonaismäärällä tarkoitetaan liikkeessä olevien arvopaperistamispositioiden kokonaismäärää. Tämän rivin tarkoituksena on esittää yhteenveto kaikista niistä tiedoista, joita alullepanijat, järjestäjät ja sijoittajat ilmoittavat myöhemmillä riveillä.

020

JOSTA UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

Tässä tarkoitetaan liikkeessä olevien vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 63 ja 64 kohdan määritelmien mukaisten uudelleenarvopaperistamispositioiden kokonaismäärää.

030

ALULLEPANIJA: VASTUUT YHTEENSÄ

Tällä rivillä esitetään yhteenveto taseen eriä ja taseen ulkopuolisia eriä sekä johdannaisia ja ennenaikaista kuoletusta koskevista tiedoista niiden arvopaperistamispositioiden osalta, joiden alullepanija laitos on vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 13 kohdan mukaisesti.

040–060

TASEEN ERÄT

Vakavaraisuusasetuksen 246 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään, että laitoksilla, jotka laskevat riskipainotettujen vastuuerien määrän standardimenetelmän mukaisesti, taseeseen sisältyvän arvopaperistamisposition vastuuarvon on oltava position kirjanpitoarvo erityisten luottoriskioikaisujen soveltamisen jälkeen.

Taseen erät jaotellaan arvopaperistamisvastuiden (rivi 050) ja uudelleenarvopaperistamisvastuiden (rivi 060) mukaan.

070–090

TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

Näillä riveillä kerätään tietoja taseen ulkopuolisia eriä ja johdannaisia koskevista arvopaperistamispositioista, joihin sovelletaan arvopaperistamiskehyksessä luottovasta-arvokerrointa. Taseen ulkopuolisen arvopaperistamisposition vastuuarvon on oltava position nimellisarvo, josta on vähennetty arvopaperistamisposition mahdollinen erityinen luottoriskioikaisu ja joka on kerrottu 100 prosentin luottovasta-arvokertoimella, ellei toisin ole säädetty.

Vakavaraisuusasetuksen liitteessä II mainittujen johdannaissopimusten vastapuoliriskin vastuuarvo on määritettävä vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 6 luvun mukaisesti.

Likviditeettisopimuksista, luottojärjestelyistä ja hallinnoijan kanssa solmituista luottosopimuksista laitosten on ilmoitettava nostamaton määrä.

Koronvaihtosopimuksista ja valuutanvaihtosopimuksista laitosten on ilmoitettava kokonaismäärää kuvaavassa CR SA -lomakkeessa määritelty vastuuarvo (vakavaraisuusasetuksen 246 artiklan 1 kohdan mukaisesti).

Taseen ulkopuoliset erät ja johdannaiset eritellään arvopaperistamispositioiden (rivi 080) ja uudelleenarvopaperistamispositioiden (rivi 090) mukaan vakavaraisuusasetuksen 251 artiklan taulukossa 1 esitetyllä tavalla.

100

ENNENAIKAINEN KUOLETUS

Tämä rivi koskee ainoastaan sellaisia alullepanijatahoja, jotka ovat panneet alulle vakavaraisuusasetuksen 242 artiklan 13 ja 14 kohdan mukaisia uudistettavien vastuiden arvopaperistamisia, joihin sisältyy ennenaikaista kuoletusta koskevia varauksia.

110

SIJOITTAJA: VASTUUT YHTEENSÄ

Tällä rivillä esitetään yhteenveto taseen eriä ja taseen ulkopuolisia eriä sekä johdannaisia koskevista tiedoista niiden arvopaperistamispositioiden osalta, joissa laitos on sijoittajana.

Vakavaraisuusasetuksessa sijoittajalle ei anneta yksiselitteistä määritelmää. Tässä yhteydessä sijoittaja on nähtävä laitoksena, jolla on hallussaan arvopaperistamispositio arvopaperistamistransaktiossa, jota se ei ole pannut alulle eikä järjestänyt.

120–140

TASEEN ERÄT

Tässä kohdassa sovelletaan samoja kriteereitä kuin alullepanijoiden tapauksessa taseen erien luokittelemiseen arvopaperistamispositioiden ja uudelleenarvopaperistamispositioiden kesken.

150–170

TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

Tässä kohdassa sovelletaan samoja kriteereitä kuin alullepanijoiden tapauksessa taseen ulkopuolisten erien ja johdannaisten luokittelemiseen arvopaperistamispositioiden ja uudelleenarvopaperistamispositioiden kesken.

180

JÄRJESTÄJÄ: VASTUUT YHTEENSÄ

Tällä rivillä esitetään yhteenveto taseen eriä ja taseen ulkopuolisia eriä sekä johdannaisia koskevista tiedoista niiden arvopaperistamispositioiden osalta, joiden järjestäjä laitos on vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 14 kohdan mukaisesti. Jos järjestäjä samalla myös arvopaperistaa omia varojaan, on sen täytettävä alullepanijaa koskevien rivien tiedot sen omien arvopaperistettujen omaisuuserien osalta.

190–210

TASEEN ERÄT

Tässä kohdassa sovelletaan samoja kriteereitä kuin alullepanijoiden tapauksessa taseen erien luokittelemiseen arvopaperistamispositioiden ja uudelleenarvopaperistamispositioiden kesken.

220–240

TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

Tässä kohdassa sovelletaan samoja kriteereitä kuin alullepanijoiden tapauksessa taseen ulkopuolisten erien ja johdannaisten luokittelemiseen arvopaperistamispositioiden ja uudelleenarvopaperistamispositioiden kesken.

250–290

JÄLJELLÄ OLEVAT POSITIOT JAOTELTUINA POSITION ALUSSA MÄÄRITETYN LUOTTOLUOKAN (LL) MUKAAN:

Näillä riveillä kerätään tietoja liikkeessä (raportointipäivänä) olevista positioista niiden (standardimenetelmää varten vakavaraisuusasetuksen 251 artiklan taulukossa 1 esitettyjen) luottoluokkien (LL) mukaan, joita on sovellettu alullepanoajankohtana (alkamishetkellä). Jos näitä tietoja ei ole käytettävissä, on ilmoitettava varhaisimmat saatavilla olevat LL-luokitusta vastaavat tiedot.

Nämä rivit ilmoitetaan ainoastaan sarakkeista 190–270 ja sarakkeista 330–340.

3.8   C 13.00 – LUOTTORISKI – ARVOPAPERISTAMISET: IRB-MENETELMÄN MUKAISET OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET (CR SEC IRB)

3.8.1   Yleiset huomiot

103.

Tämän lomakkeen tietojen ilmoittamista vaaditaan kaikista sisäisten luottoluokitusten menetelmän mukaisesti käsiteltävistä arvopaperistamisista, joissa tunnustetaan merkittävä riskinsiirto ja joissa raportoiva laitos on osallisena.

104.

Se, mitä tietoja on ilmoitettava, riippuu laitoksen asemasta arvopaperistamisessa. Näin ollen erityisiä ilmoituseriä sovelletaan alullepanijoihin, järjestäjiin ja sijoittajiin.

105.

CR SEC IRB -lomakkeen soveltamisala on sama kuin CR SEC SA -lomakkeen, eli lomakkeessa kerätään koottuja tietoja sekä perinteisistä että synteettisistä arvopaperistamispositioista kaupankäyntivaraston ulkopuolella.

3.8.2   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

010

ITSE ALULLEPANNUT ARVOPAPERISTETUT VASTUUT YHTEENSÄ

Taseen erien kokonaismäärää kuvaavalla rivillä ilmoitettava määrä vastaa tässä sarakkeessa raportointipäivänä liikkeessä olevaa arvopaperistettujen vastuiden määrää.

Ks. CR SEC SA -lomakkeen sarake 010.

020–040

SYNTEETTISET ARVOPAPERISTAMISET: ARVOPAPERISTETTUJEN VASTUIDEN LUOTTOSUOJA

Vakavaraisuusasetuksen 249 ja 250 artikla

Maturiteettieroja ei oteta huomioon arvopaperistamistransaktion rakenteeseen sisältyvien luottoriskin vähentämistekniikoiden korjatussa arvossa.

020

(-) VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA (CVA)

Yksityiskohtainen selostus tässä sarakkeessa ilmoitettavan vakuuden volatiliteettikorjatun arvon (CVA) laskentamenetelmästä esitetään vakavaraisuusasetuksen 223 artiklan 2 kohdassa.

030

(-) ULOSVIRTAUKSET YHTEENSÄ: TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA: OIKAISTUT ARVOT (G*)

”Sisäänvirtauksia” ja ”ulosvirtauksia” koskevan yleisen säännön mukaan CR SEC IRB -lomakkeen sarakkeessa 030 ilmoitettavat määrät on huomioitava ”sisäänvirtauksina” luottosuojan tarjoajaa (eli kolmatta osapuolta, jolle etuoikeusluokka siirretään takauksen luonteista luottosuojaa käyttämällä) koskevassa vastaavassa luottoriskilomakkeessa (CR SA tai CR IRB) ja vastuuryhmässä.

Vakavaraisuusasetuksen 233 artiklan 3 kohdassa esitetään laskentamenetelmä ”valuuttakurssiriskin” perusteella korjatulle luottosuojan nimellismäärälle (G*).

040

SÄILYTETTYJEN TAI TAKAISINOSTETTUJEN LUOTTOSUOJIEN NIMELLISARVO

Kaikki hallussa pidetyt tai takaisinostetut etuoikeusluokat, esim. hallussa olevat suuririskisimmät positiot, on ilmoitettava nimellismääräisinä.

Vakavaraisuustarkoituksessa tehtyjen arvonleikkausten vaikutusta luottosuojaan ei oteta huomioon, kun lasketaan luottosuojan hallussa olevaa tai takaisinostettua määrää.

050

ARVOPAPERISTAMISPOSITIOT: ALKUPERÄINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

Kohdassa tarkoitetaan raportoivan laitoksen hallussa olevia arvopaperistamispositioita, jotka on laskettu vakavaraisuusasetuksen 246 artiklan 1 kohdan b, d ja e alakohdan ja 2 kohdan mukaisesti ja soveltamatta luottovasta-arvokertoimia sekä ennen arvonoikaisujen ja varausten huomioon ottamista. Nettoutusta sovelletaan vain silloin, kun on kyse useammasta samaan arvopaperistamista varten perustettuun erillisyhtiöön (SSPE) annetusta johdannaissopimuksesta, jotka on katettu hyväksyttävällä nettoutussopimuksella.

Tässä sarakkeessa ilmoitettavat arvonoikaisut ja varaukset koskevat ainoastaan arvopaperistamispositioita. Arvopaperistettujen positioiden arvonoikaisuja ei oteta huomioon.

Ennenaikaista kuoletusta koskevien sopimuslausekkeiden kohdalla laitosten on määritettävä vakavaraisuusasetuksen 256 artiklan 2 kohdassa määritellyn ”alullepanijan osuuden” määrä.

Synteettisten arvopaperistamisten tapauksessa niiden positioiden määrä, jotka ovat alullepanijan hallussa taseen erien ja/tai sijoittajan osuuden (ennenaikainen kuoletus) muodossa, saadaan laskemalla yhteen sarakkeiden 010–040 luvut.

060–090

LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT (CRM), JOILLA ON VASTUUTA KOSKEVIA SUBSTITUUTIOVAIKUTUKSIA

Ks. vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 57 kohta ja kolmannen osan II osaston 4 luku.

Tässä sarakeryhmässä kerätään tietoja niistä luottoriskin vähentämismenetelmistä, joilla pienennetään vastuun tai vastuiden luottoriskiä vastuiden korvautumisen kautta (kuten tekstin sisäänvirtauksia ja ulosvirtauksia koskevista kohdista alla ilmenee).

060

(-) TAKAUKSEN LUONTEINEN LUOTTOSUOJA: OIKAISTUT ARVOT (GA)

Takauksen luonteinen luottosuoja määritellään vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 59 kohdassa.

Vakavaraisuusasetuksen 236 artiklassa kuvataan Ga-arvojen laskentamenetelmää täyden suojan / osittaisen suojan ja saman etuoikeusluokan tapauksissa.

Tämä tietoelementti liittyy CR IRB -lomakkeen sarakkeisiin 040 ja 050.

070

(-) VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA

Vastikkeellinen luottosuoja määritellään vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 58 kohdassa.

Koska rahoitusvakuuksia koskevaa yksinkertaista menetelmää ei voida soveltaa, ainoastaan vakavaraisuusasetuksen 200 artiklan mukainen vastikkeellinen luottosuoja ilmoitetaan tässä sarakkeessa.

Tämä tietoelementti liittyy CR IRB -lomakkeen sarakkeeseen 060.

080–090

CRM:STÄ JOHTUVA SUBSTITUUTIO

Samojen vastuuryhmien ja tarvittaessa riskipainojen tai vastapuoliluokkien sisällä tapahtuvat sisään- ja ulosvirtaukset on ilmoitettava.

080

(-) ULOSVIRTAUKSET YHTEENSÄ

Vakavaraisuusasetuksen 236 artikla

Ulosvirtaukset vastaavat sitä suojattua osaa ”vastuusta, josta on vähennetty arvonoikaisut ja varaukset”, joka vähennetään velallisen vastuuryhmästä ja tarvittaessa riskipainosta tai vastapuoliluokasta ja luokitellaan sen jälkeen luottosuojan tarjoajan vastuuryhmään ja tarvittaessa riskipainoon tai vastapuoliluokkaan.

Tämä määrä otetaan huomioon sisäänvirtauksena luottosuojan tarjoajan vastuuryhmään ja tarvittaessa riskipainoihin tai vastapuoliluokkiin.

Tämä tietoelementti liittyy CR IRB -lomakkeen sarakkeeseen 070.

090

SISÄÄNVIRTAUKSET YHTEENSÄ

Tämä tietoelementti liittyy CR IRB -lomakkeen sarakkeeseen 080.

100

VASTUUN MÄÄRÄ SUBSTITUUTION JÄLKEEN ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

Tässä kohdassa tarkoitetaan vastuita, joille on annettu niitä vastaava riskipaino ja jotka on luokiteltu niitä vastaavaan vastuuryhmään sen jälkeen, kun on huomioitu ”vastuuta koskevia substituutiovaikutuksia aiheuttavien luottoriskin vähentämismenetelmien (CRM)” seurauksena syntyneet ulos- ja sisäänvirtaukset.

Tämä tietoelementti liittyy CR IRB -lomakkeen sarakkeeseen 090.

110

(-) VASTUUN MÄÄRÄÄN VAIKUTTAVAT LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMÄT: VASTIKKEELLINEN LUOTTOSUOJA, RAHOITUSVAKUUKSIA KOSKEVA KATTAVA MENETELMÄ, OIKAISTU ARVO (CVAM)

Vakavaraisuusasetuksen 218–222 artikla. Kohtaan kuuluvat myös luottoriskin vaihtolainat (vakavaraisuusasetuksen 218 artikla).

120

TÄYSIN MUKAUTETTU VASTUUARVO (E*)

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 246 artiklan mukaisia arvopaperistamispositioita, joihin ei näin ollen sovelleta vakavaraisuusasetuksen 246 artiklan 1 kohdan c alakohdassa määrättyjä luottovasta-arvokertoimia.

130–160

TASEEN ULKOPUOLISTEN ERIEN TÄYSIN MUKAUTETTU VASTUUARVO (E*) LUOTTOVASTA-ARVOKERTOIMIEN MUKAAN JAOTELTUNA

Vakavaraisuusasetuksen 246 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan taseen ulkopuolisen arvopaperistamisposition vastuuarvon on oltava sen luottovasta-arvokertoimella kerrottu nimellisarvo. Jollei toisin mainita, sovelletaan 100 prosentin luottovasta-arvokerrointa.

Luottovasta-arvokerroin määritellään vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 56 kohdassa.

Raportointitarkoituksia varten täysin mukautetut vastuuarvot (E*) on ilmoitettava seuraavien neljän toinen toisensa pois sulkevan luottovasta-arvokerroinluokan mukaan: 0 %, [0 %, 20 %], [20 %, 50 %] ja [50 %, 100 %].

170

VASTUUARVO

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 246 artiklan mukaisia arvopaperistamispositioita.

Tämä tietoelementti liittyy CR IRB -lomakkeen sarakkeeseen 110.

180

(-) VÄHENNETTY OMISTA VAROISTA

Vakavaraisuusasetuksen 266 artiklan 3 kohdassa todetaan, että niiden arvopaperistamispositioiden kohdalla, joihin sovelletaan 1 250 prosentin riskipainoa, laitokset voivat vähentää tällaisen position vastuuarvon omista varoistaan vaihtoehtona sille, että ne sisällyttäisivät tämän position riskipainotettujen vastuueriensä määrän laskentaan.

190

JOHON SOVELLETAAN RISKIPAINOJA

200–320

LUOTTOLUOKITUKSEEN PERUSTUVA ARVIOINTIMALLI (LUOTTOLUOKAT)

Vakavaraisuusasetuksen 261 artikla

IRB-arvopaperistamispositiot, joilla on vakavaraisuusasetuksen 259 artiklan 2 kohdan mukainen johdettu luottoluokitus, ilmoitetaan luottoluokitettuina positioina.

Riskipainojen soveltamisalaan kuuluvat vastuuarvot eritellään vakavaraisuusasetuksen 261 artiklan 1 kohdan taulukossa 4 sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) varten asetettujen luottoluokkien (LL) mukaan.

330

VALVONTAVIRANOMAISEN KEHITTÄMÄ ARVIOINTIMALLI

Valvontaviranomaisen kehittämän arviointimallin osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 262 artikla.

Arvopaperistamisposition riskipainon on oltava joko 7 prosenttia tai enemmän sovellettavien laskukaavojen mukaisesti.

340

VALVONTAVIRANOMAISEN KEHITTÄMÄ ARVIOINTIMALLI: KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO

Arvopaperistamispositioita koskeva luottoriskin vähentäminen voidaan vakavaraisuusasetuksen 264 artiklan mukaisesti hyväksyä. Tässä tapauksessa laitoksen on ilmoitettava täyden luottosuojan position ”efektiivinen riskipaino” vakavaraisuusasetuksen 264 artiklan 2 kohdassa määrätyllä tavalla (efektiivinen riskipaino vastaa arvoa, joka saadaan jakamalla positioon sisältyvien riskipainotettujen vastuuerien määrä position vastuuarvolla ja kertomalla tämä tulos sadalla).

Kun positio on osittain suojattu, laitoksen on sovellettava valvontaviranomaisen kehittämää arviointimallia ja käytettävä T-arvoa, joka mukautetaan vakavaraisuusasetuksen 264 artiklan 3 kohdassa määrätyllä tavalla.

Painotetut keskimääräiset riskipainot on ilmoitettava tässä sarakkeessa.

350

LÄPIKATSOMISMENETELMÄ

Läpikatsomismenetelmää koskevat sarakkeet kattavat kaikki ne luokittelemattomia vastuita koskevat tapaukset, joissa riskipaino saadaan kohde-etuutena olevasta vastuusalkusta (käyttämällä vastuujoukon suurimman riskipainon menetelmää).

Vakavaraisuusasetuksen 263 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään poikkeuskäsittelystä, jota sovelletaan tapauksissa, joissa Kirb ei ole laskettavissa.

Likviditeettisopimusten nostamaton määrä ilmoitetaan kohdassa ”Taseen ulkopuoliset erät ja johdannaiset”.

Niin kauan kuin alullepanijaan sovelletaan poikkeuskäsittelyä, jossa Kirb ei ole laskettavissa, sarake 350 on asianmukainen sarake käytettäväksi vakavaraisuusasetuksen 263 kohdassa vahvistetun käsittelyn alaan kuuluvan likviditeettisopimuksen vastuuarvoon kohdistetun riskipainotuskäsittelyn ilmoittamiseen.

Ennenaikaisten kuoletusten osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 256 artiklan 5 kohta ja 265 artikla.

360

LÄPIKATSOMISMENETELMÄ: KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO

Kohdassa ilmoitetaan vastuuarvolla painotettu keskimääräinen riskipaino.

370

SISÄISEN ARVIOINNIN LÄHESTYMISTAPA

Vakavaraisuusasetuksen 259 artiklan 3 ja 4 kohdassa säädetään yritystodistusten arvopaperistamisohjelmiin (ABCP-ohjelmat) kuuluville positioille tarkoitetusta ”sisäisen arvioinnin lähestymistavasta”.

380

SISÄISEN ARVIOINNIN LÄHESTYMISTAPA; KESKIMÄÄRÄINEN RISKIPAINO

Painotetut keskimääräiset riskipainot on ilmoitettava tässä sarakkeessa.

390

(-) ARVONOIKAISUISTA JA VARAUKSISTA JOHTUVA RISKIPAINOTETTUJEN VASTUUERIEN MÄÄRÄN VÄHENNYS

Sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) soveltavien laitosten on noudatettava vakavaraisuusasetuksen 266 artiklan 1 kohtaa (jota sovelletaan alullepanijoihin vain, jos vastuuta ei ole vähennetty omista varoista) ja 2 kohtaa.

Tässä kohdassa tarkoitetaan niitä luottotappioihin liittyviä arvonoikaisuja ja varauksia (vakavaraisuusasetuksen 159 artikla), jotka on toteutettu sen tilinpäätössäännöstön mukaisesti, jonka soveltamisalaan raportoiva yhteisö kuuluu. Arvonoikaisuihin sisällytetään kaikki rahoitusvaroihin liittyvistä luottotappioista syntyvät tulosvaikutteisesti kirjatut määrät alkuperäisestä taseeseen kirjaamisesta lukien (mukaan lukien käypään arvoon arvostetut rahoitusvaroihin liittyvästä luottoriskistä aiheutuneet tappiot, joita ei vähennetä vastuuarvosta) ja maksukyvyttömyyden yhteydessä ostetuista saamisista saadut alennukset vakavaraisuusasetuksen 166 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Varauksiin sisällytetään taseen ulkopuolisten erien kertyneet luottotappioiden määrät.

400

RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 5 luvun 3 jakson mukaista määrää, joka on laskettu ennen maturiteettieroista tai asianmukaista huolellisuutta koskevien velvoitteiden rikkomisesta aiheutuvia oikaisuja ja johon ei ole sisällytetty mitään sellaisia riskipainotettuja vastuueriä, jotka vastaavat toiseen lomakkeeseen ulosvirtausten kautta uudelleen jaettuja vastuita.

410

RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT – JOSTA SYNTEETTISET ARVOPAPERISTAMISET

Maturiteettieroja sisältävistä synteettisistä arvopaperistamisista ei tässä sarakkeessa ilmoitettavassa määrässä oteta huomioon maturiteettieroja.

420

HUOLELLISUUTTA KOSKEVIEN VELVOITTEIDEN RIKKOMISESTA AIHEUTUVA VAIKUTUS (OIKAISU) YHTEENSÄ

Vakavaraisuusasetuksen 14 artiklan 2 kohdan, 406 artiklan 2 kohdan ja 407 artiklan nojalla säädetään, että silloin, kun laitos ei täytä tiettyjä vaatimuksia, jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset määräävät suhteellisen ylimääräisen riskipainon, joka on vähintään 250 prosenttia riskipainosta (joka rajataan 1 250 prosenttiin), jota sovellettaisiin asianomaisiin arvopaperistamispositioihin vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 5 luvun 3 jakson mukaisesti.

430

MATURITEETTIEROISTA JOHTUVA RISKIPAINOTETTUJEN VASTUUERIEN MÄÄRÄN OIKAISU

Synteettisten arvopaperistamisten maturiteettierojen osalta on vakavaraisuusasetuksen 250 artiklassa määritelty arvo RW*-RW(SP) ilmoitettava tässä kohdassa, paitsi kun on kyse 1 250 prosentin riskipainotuksen alaisista etuoikeusluokista, jolloin ilmoitettava määrä on nolla. On syytä huomata, että arvoon RW(SP) ei sisälly ainoastaan sarakkeessa 400 ilmoitettu riskipainotettujen vastuuerien määrä vaan myös toiseen lomakkeeseen ulosvirtausten kautta uudelleen jaettuja vastuita vastaava riskipainotettujen vastuuerien määrä.

Tässä sarakkeessa ilmoitetaan negatiiviset arvot.

440–450

RISKIPANOINOTETUT VASTUUERÄT YHTEENSÄ: ENNEN YLÄRAJAA / YLÄRAJAN JÄLKEEN

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 5 luvun 3 jakson mukaisesti laskettua riskipainotettujen vastuuerien kokonaismäärää, joka ilmoitetaan ennen vakavaraisuusasetuksen 260 artiklassa määrättyjen raja-arvojen soveltamista (sarake 440) / niiden soveltamisen jälkeen (sarake 450). Lisäksi on otettava huomioon vakavaraisuusasetuksen 265 artikla (uudistettavien vastuiden, joihin liittyy ennenaikaista kuoletusta koskevia varauksia, arvopaperistamiseen sovellettavat täydentävät omien varojen vaatimukset).

460

LISÄTIETOERÄ: RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT, JOTKA VASTAAVAT ULOSVIRTAUSTA IRB-MENETELMÄN MUKAISISTA ARVOPAPERISTAMISISTA MUIHIN VASTUULUOKKIIN

Tässä tarkoitetaan sellaista riskipainotettujen vastuuerien määrää, joka syntyy riskin vähentämismenetelmän tarjoajalle uudelleen jaetuista ja vastaavaan lomakkeeseen lasketuista vastuista ja joka otetaan huomioon laskettaessa raja-arvoa arvopaperistamispositioille.

106.

CR SEC IRB -lomake jakautuu kolmeen merkittävään rivisarjaan, joissa kerätään tietoja alullepanijoiden, sijoittajien ja järjestäjien alullepanemista / järjestämistä / hallussa pitämistä tai ostamista vastuista. Kussakin näistä sarjoista tiedot eritellään taseen erien ja taseen ulkopuolisten erien sekä johdannaisten mukaan ja lisäksi arvopaperistamispositioiden ja uudelleenarvopaperistamispositioiden riskipainoryhmien mukaan.

107.

Vastuiden kokonaismäärä (raportointiajankohtana) eritellään myös arvopaperistamisen alkamishetkellä sovellettujen luottoluokkien (LL) mukaan (viimeinen rivisarja). Alullepanijoiden, järjestäjien sekä sijoittajien on kaikkien ilmoitettava nämä tiedot.

Rivit

010

VASTUUT YHTEENSÄ

Vastuiden kokonaismäärällä tarkoitetaan liikkeessä olevien arvopaperistamispositioiden kokonaismäärää. Tämän rivin tarkoituksena on esittää yhteenveto kaikista niistä tiedoista, joita alullepanijat, järjestäjät ja sijoittajat ilmoittavat myöhemmillä riveillä.

020

JOSTA UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

Tässä tarkoitetaan liikkeessä olevien vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 63 ja 64 kohdan määritelmien mukaisten uudelleenarvopaperistamispositioiden kokonaismäärää.

030

ALULLEPANIJA: VASTUUT YHTEENSÄ

Tällä rivillä esitetään yhteenveto taseen eriä ja taseen ulkopuolisia eriä sekä johdannaisia ja ennenaikaista kuoletusta koskevista tiedoista niiden arvopaperistamispositioiden osalta, joiden alullepanija laitos on vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 13 kohdan mukaisesti.

040–090

TASEEN ERÄT

Vakavaraisuusasetuksen 246 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetään, että laitoksilla, jotka laskevat riskipainotettujen vastuuerien määrän sisäisten luottoluokitusten menetelmän (IRB-menetelmä) mukaisesti, taseeseen sisältyvän arvopaperistamisposition vastuuarvon on oltava position kirjanpitoarvo, joka on laskettu ottamatta huomioon mahdollisia tehtyjä luottoriskioikaisuja.

Taseen erät eritellään vakavaraisuusasetuksen 261 artiklan 1 kohdan taulukossa 4 esitetyissä riskipainoryhmissä arvopaperistamispositioiden mukaan (A–B–C) riveillä 050–070 ja uudelleenarvopaperistamispositioiden mukaan (D–E) riveillä 080–090.

100–150

TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

Näillä riveillä kerätään tietoja taseen ulkopuolisia eriä ja johdannaisia koskevista arvopaperistamispositioista, joihin sovelletaan arvopaperistamiskehyksessä luottovasta-arvokerrointa. Taseen ulkopuolisen arvopaperistamisposition vastuuarvon on oltava position nimellisarvo, josta on vähennetty arvopaperistamisposition mahdollinen erityinen luottoriskioikaisu ja joka on kerrottu 100 prosentin luottovasta-arvokertoimella, jollei toisin ole määrätty.

Vakavaraisuusasetuksen liitteessä II mainituista johdannaissopimuksista syntyvät taseen ulkopuoliset arvopaperistamispositiot on määritettävä vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 6 luvun mukaisesti. Vakavaraisuusasetuksen liitteessä II mainittujen johdannaissopimusten vastapuoliriskin vastuuarvo on määritettävä vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 6 luvun mukaisesti.

Likviditeettisopimuksista, luottojärjestelyistä ja hallinnoijan kanssa solmituista luottosopimuksista laitosten on ilmoitettava nostamaton määrä.

Koronvaihtosopimuksista ja valuutanvaihtosopimuksista laitosten on ilmoitettava kokonaismäärää kuvaavassa CR SA -lomakkeessa määritelty vastuuarvo (vakavaraisuusasetuksen 246 artiklan 1 kohdan mukaisesti).

Taseen ulkopuoliset erät eritellään vakavaraisuusasetuksen 261 artiklan 1 kohdan taulukossa 4 esitetyissä riskipainoryhmissä arvopaperistamispositioiden mukaan (A–B–C) riveillä 110–130 ja uudelleenarvopaperistamispositioiden mukaan (D–E) riveillä 140–150.

160

ENNENAIKAINEN KUOLETUS

Tämä rivi koskee ainoastaan sellaisia alullepanijatahoja, jotka ovat panneet alulle vakavaraisuusasetuksen 242 artiklan 13 ja 14 kohdan mukaisia uudistettavien vastuiden arvopaperistamisia, joihin sisältyy ennenaikaista kuoletusta koskevia varauksia.

170

SIJOITTAJA: VASTUUT YHTEENSÄ

Tällä rivillä esitetään yhteenveto taseen eriä ja taseen ulkopuolisia eriä sekä johdannaisia koskevista tiedoista niiden arvopaperistamispositioiden osalta, joissa laitos on sijoittajana.

Vakavaraisuusasetuksessa sijoittajalle ei anneta yksiselitteistä määritelmää. Tässä yhteydessä sijoittaja on nähtävä laitoksena, jolla on hallussaan arvopaperistamispositio arvopaperistamistransaktiossa, jota se ei ole pannut alulle eikä järjestänyt.

180–230

TASEEN ERÄT

Tässä kohdassa sovelletaan samoja kriteereitä kuin alullepanijoiden tapauksessa taseen erien luokittelemiseen arvopaperistamispositioiden (A–B–C) ja uudelleenarvopaperistamispositioiden (D–E) kesken.

240–290

TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

Tässä kohdassa sovelletaan samoja kriteereitä kuin alullepanijoiden tapauksessa taseen ulkopuolisten erien ja johdannaisten luokittelemiseen arvopaperistamispositioiden (A–B–C) ja uudelleenarvopaperistamispositioiden (D–E) kesken.

300

JÄRJESTÄJÄ: VASTUUT YHTEENSÄ

Tällä rivillä esitetään yhteenveto taseen eriä ja taseen ulkopuolisia eriä sekä johdannaisia koskevista tiedoista niiden arvopaperistamispositioiden osalta, joiden järjestäjä laitos on vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 14 kohdan mukaisesti. Jos järjestäjä samalla myös arvopaperistaa omia varojaan, on sen täytettävä alullepanijaa koskevien rivien tiedot sen omien arvopaperistettujen omaisuuserien osalta.

310–360

TASEEN ERÄT

Tässä kohdassa sovelletaan samoja kriteereitä kuin alullepanijoiden tapauksessa taseeseen sisältyvien erien ja johdannaisten luokittelemiseen arvopaperistamispositioiden (A–B–C) ja uudelleenarvopaperistamispositioiden (D–E) kesken.

370–420

TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

Tässä kohdassa sovelletaan samoja kriteereitä kuin alullepanijoiden tapauksessa taseen ulkopuolisten erien ja johdannaisten luokittelemiseen arvopaperistamispositioiden (A–B–C) ja uudelleenarvopaperistamispositioiden (D–E) kesken.

430–540

JÄLJELLÄ OLEVAT POSITIOT JAOTELTUINA POSITION ALUSSA MÄÄRITETYN LUOTTOLUOKAN (LL) MUKAAN

Näillä riveillä kerätään tietoja liikkeessä (raportointipäivänä) olevista positioista niiden (sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) varten vakavaraisuusasetuksen 261 artiklan taulukossa 4 esitettyjen) luottoluokkien (LL) mukaan, joita on sovellettu alullepanoajankohtana (alkamishetkellä). Jos näitä tietoja ei ole käytettävissä, on ilmoitettava varhaisimmat saatavilla olevat LL-luokitusta vastaavat tiedot.

Nämä rivit ilmoitetaan ainoastaan sarakkeista 170–320 ja sarakkeista 400–410.

3.9   C 14.00 – ARVOPAPERISTAMISIA KOSKEVAT TARKEMMAT TIEDOT (SEC DETAILS)

3.9.1   Yleiset huomiot

108.

Tässä lomakkeessa kerätään tiedot kaikista niistä arvopaperistamisista, joissa raportoiva laitos on osallisena, transaktioiden perusteella (toisin kuin lomakkeissa CR SEC SA, CR SEC IRB, MKR SA SEC ja MKR SA CTP, joissa tiedot ilmoitetaan koostetusti). Kunkin arvopaperistamisen ominaispiirteitä, kuten kohde-etuutena olevan vastuujoukon luonnetta, koskevat tiedot sekä omien varojen vaatimukset on ilmoitettava.

109.

Tätä lomaketta käytetään seuraavien tietojen ilmoittamiseen:

a.

Raportoivan laitoksen alullepanemat/järjestämät arvopaperistamiset, mikäli laitoksella on ainakin yksi positio kyseisessä arvopaperistamisessa. Tämä tarkoittaa, että riippumatta siitä, onko ollut merkittävää riskinsiirtoa vai ei, laitosten on ilmoitettava tiedot kaikista niiden hallussa (niin kaupankäyntivarastossa kuin kaupankäyntivaraston ulkopuolella) olevista positioista. Hallussa oleviin positioihin kuuluvat vakavaraisuusasetuksen 405 artiklan mukaisesti säilytetyt positiot.

b.

Raportoivan laitoksen raportointivuoden (1) aikana alullepanemat/järjestämät arvopaperistamiset, mikäli laitoksella ei ole niissä positioita.

c.

Arvopaperistamiset, joiden perimmäiset kohde-etuudet ovat raportoivan laitoksen alun perin liikkeeseen laskemia ja arvopaperistamisvälineellä (osittain) hankittuja rahoitusvelkoja. Tähän kohde-etuuteen voi sisältyä katettuja joukkolainoja tai muita velkoja, ja ne on yksilöitävä sellaisina sarakkeessa 160.

d.

Positiot sellaisissa arvopaperistamisissa, joissa raportoiva laitos ei ole alullepanijana eikä järjestäjänä (eli joissa laitos on sijoittaja tai alkuperäinen luotonantaja).

110.

Tällä lomakkeella tietoja toimittavat konsolidoidut ryhmät ja ne konsolidoimattomat laitokset (2), jotka sijaitsevat valtiossa, jossa niihin sovelletaan omien varojen vaatimuksia. Mikäli arvopaperistamisissa on mukana useita saman konsolidoidun ryhmän yhteisöjä, yksityiskohtaiset tiedot on ilmoitettava yhteisöittäin eriteltyinä.

111.

Vakavaraisuusasetuksen 406 artiklan 1 kohdassa todetaan, että arvopaperistamispositioihin sijoittavien laitosten on hankittava niistä seikkaperäiset tiedot täyttääkseen asianmukaista huolellisuutta koskevat vaatimukset, mistä johtuen tätä raportointia sovelletaan rajoitetusti sijoittajiin. Erityisesti sijoittajien on ilmoitettava tiedot sarakkeista 010–040, 070–110, 160, 190, 290–400 ja 420–470.

112.

Laitosten, jotka ovat alkuperäisen luotonantajan asemassa (mutta eivät ole alullepanijana tai järjestäjänä samassa arvopaperistamisessa), on pääsääntöisesti ilmoitettava lomakkeen tiedot samassa laajuudessa kuin sijoittajien.

3.9.2   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

005

RIVIN NUMERO

Rivin numero on rivin tunnus, joka on yksilöllinen taulukon jokaiselle riville. Se noudattaa numerojärjestystä 1, 2, 3 jne.

010

SISÄINEN KOODI

Tässä kohdassa tarkoitetaan sisäistä (aakkosnumeerista) koodia, jota laitos käyttää arvopaperistamisen tunnistamiseen. Sisäinen koodi on liitettävä arvopaperistamisen tunnistekoodiin yhteyteen.

020

ARVOPAPERISTAMISEN TUNNUS (koodi/nimi)

Tässä kohdassa tarkoitetaan koodia, jota käytetään arvopaperistamisen viralliseen rekisteröintiin, tai, jos sellaista ei ole käytettävissä, nimeä, jolla arvopaperistaminen markkinoilla tunnetaan. Kun ISIN-koodi (International Securities Identification Number) on käytettävissä (eli kun on kyse julkisista transaktioista), kaikille arvopaperistamisen etuoikeusluokille yhteinen kahdeksan merkin jono on ilmoitettava tässä sarakkeessa.

030

ALULLEPANIJAN TUNNUS (koodi/nimi)

Tässä sarakkeessa on ilmoitettava valvontaviranomaisen alullepanijalle antama koodi tai, jos sellaista ei ole käytettävissä, laitoksen varsinainen oma nimi.

Usean myyjän arvopaperistamisten tapauksessa raportoiva yhteisö ilmoittaa tunnistekoodit kaikista transaktioon osallistuvista konsolidoituun ryhmään kuuluvista yhteisöistä. Silloin, kun tällaista koodia ei ole käytettävissä tai kun koodi ei ole raportoivan yhteisön tiedossa, ilmoitetaan laitoksen nimi.

040

ARVOPAPERISTAMISTYYPPI: (PERINTEINEN/SYNTEETTINEN)

Ilmoittamisessa käytetään seuraavia lyhenteitä:

”T” tarkoittaa perinteistä;

”S” tarkoittaa synteettistä.

”Perinteinen arvopaperistaminen” ja ”synteettinen arvopaperistaminen” määritellään vakavaraisuusasetuksen 242 artiklan 10 ja 11 kohdassa.

050

KIRJANPITOKOHTELU: SÄILYTETÄÄNKÖ ARVOPAPERISTETUT VASTUUT TASEESSA VAI POISTETAANKO NE SIITÄ?

Ilmoittamisessa käytetään seuraavia lyhenteitä:

”K” tarkoittaa taseeseen täysimääräisesti kirjattua

”P” tarkoittaa taseesta osittain pois kirjattua

”R” tarkoittaa taseesta täysimääräisesti pois kirjattua

”N” tarkoittaa, että kohtaa ei sovelleta.

Tässä sarakkeessa esitetään yhteenveto transaktion käsittelystä kirjanpidossa.

Synteettisten arvopaperistamisten tapauksessa alullepanijoiden on ilmoitettava, että arvopaperistetut vastuut on poistettu taseesta.

Kaikissa tapauksissa sijoittajat ilmoittavat lyhenteen ”N” (kohtaa ei sovelleta).

Velkojen arvopaperistamisten tapauksessa alullepanijoiden ei tule ilmoittaa tämän sarakkeen tietoja.

Vaihtoehto ”P” (osittain poistettu) ilmoitetaan silloin, kun arvopaperistetut omaisuuserät on kirjattu taseeseen siinä laajuudessa, jossa raportoiva yhteisö on niissä yhä osallisena, IAS 39 -standardin kappaleissa 30–35 määrätyllä tavalla.

060

VAKAVARAISUUSKOHTELU: SOVELLETAANKO ARVOPAPERISTAMISPOSITIOIHIN OMIEN VAROJEN VAATIMUKSIA?

Ainoastaan alullepanijat ilmoittavat nämä tiedot seuraavia lyhenteitä käyttäen:

”N” tarkoittaa, että positioihin ei sovelleta omien varojen vaatimuksia,

”B” tarkoittaa, että positiot ovat kaupankäyntivaraston ulkopuolella,

”T” tarkoittaa, että positiot kuuluvat kaupankäyntivarastoon,

”A” tarkoittaa, että positiot ovat osin kaupankäyntivarastossa ja osin sen ulkopuolella.

Vakavaraisuusasetuksen 109, 243 ja 244 artikla

Tässä sarakkeessa esitetään yhteenveto siitä, miten alullepanija on toteuttanut arvopaperistamisjärjestelmän vakavaraisuuskäsittelyn. Sarakkeesta käy ilmi, lasketaanko omien varojen vaatimukset arvopaperistettujen vastuiden vai arvopaperistamispositioiden (kaupankäyntivaraston ulkopuolisten erien / kaupankäyntivarastoon kuuluvien erien) perusteella.

Jos omien varojen vaatimukset perustuvat arvopaperistettuihin vastuisiin (koska ei ole ollut merkittävää riskinsiirtoa), luottoriskiä koskevien omien varojen vaatimusten laskennan tiedot on ilmoitettava, kun laitos käyttää standardimenetelmää, CR SA -lomakkeessa ja, kun laitos käyttää sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmää), CR IRB -lomakkeessa.

Vastaavasti, jos omien varojen vaatimukset perustuvat kaupankäyntivaraston ulkopuolisiin arvopaperistamispositioihin (koska on ollut merkittävää riskinsiirtoa), luottoriskiä koskevien omien varojen vaatimusten laskennan tiedot on ilmoitettava CR SEC SA -lomakkeessa tai CR SEC IRB -lomakkeessa. Silloin, kun on kyse kaupankäyntivarastoon kuuluvista arvopaperistamispositioista, markkinariskiä koskevien omien varojen vaatimusten laskennan tiedot on ilmoitettava MKR SA TDI -lomakkeessa (standardoitu yleinen positioriski) ja MKR SA SEC -lomakkeessa tai MKR SA CTP -lomakkeessa (standardoitu erityinen positioriski) tai MKR IM -lomakkeessa (sisäiset mallit).

Velkojen arvopaperistamisten tapauksessa alullepanijoiden ei tule ilmoittaa tämän sarakkeen tietoja.

070

ARVOPAPERISTAMINEN VAI UUDELLEENARVOPAPERISTAMINEN?

Kohdassa on ilmoitettava vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan1 kohdan 61 ja 62–64 kohdassa annettujen ”arvopaperistamisen” ja ”uudelleenarvopaperistamisen” määritelmien mukaisesti kohde-etuuden tyyppi seuraavia lyhenteitä käyttämällä:

”S” tarkoittaa arvopaperistamista,

”R” tarkoittaa uudelleenarvopaperistamista.

080–100

SÄILYTTÄMINEN

Vakavaraisuusasetuksen 404–410 artikla

080

SOVELLETTAVA SÄILYTTÄMISTYYPPI

Jokaisesta alullepannusta arvopaperistamisjärjestelmästä on ilmoitettava asianmukainen nettomääräisen taloudellisen osuuden säilyttämistyyppi vakavaraisuusasetuksen 405 artiklassa määritellyllä tavalla.

A

vertikaalinen osuus (arvopaperistamispositiot): ”vähintään viiden prosentin” säilyttäminen ”kunkin myydyn tai sijoittajille siirretyn etuoikeusluokan nimellisarvosta”.

V

vertikaalinen osuus (arvopaperistetut vastuut): vähintään viiden prosentin säilyttäminen kunkin arvopaperistetun vastuun luottoriskistä, jos näin säilytettävä arvopaperistettuihin vastuisiin liittyvä luottoriski on etuoikeusasemaltaan aina sama tai heikompi kuin samoihin vastuisiin liittyvä arvopaperistettu luottoriski.

B

uudistettavat vastuut: ”uudistettavien vastuiden arvopaperistamisen tapauksessa alullepanijan osuudensäilyttäminenniin, että se on vähintään viisi prosenttia arvopaperistettujen vastuiden nimellisarvosta”.

C

taseeseen sisältyvä osuus: ”satunnaisvalinnalla valittujen vastuidensäilyttäminen”niin, että ne vastaavat vähintään viittä prosenttia arvopaperistettujen vastuiden nimellisarvosta siinä tapauksessa, että vastuut olisi muuten arvopaperistettu, edellyttäen, että mahdollisesti arvopaperistettuja vastuita on alun perin vähintään 100 kappaletta”.

D

suuririskisin osuus: ”suuririskisimmän etuoikeusluokansäilyttäminen”sekä tarvittaessa muiden etuoikeusluokkien, joilla on sama tai huonompi riskiprofiili kuin sijoittajille siirretyillä tai myydyillä etuoikeusluokilla ja jotka eivät eräänny aikaisemmin kuin sijoittajille siirretyt tai myydyt etuoikeusluokat,säilyttäminenniin, että se vastaa kaikkiaan vähintään viittä prosenttia arvopaperistettujen vastuiden nimellisarvosta”.

E

vapautettu: tämä koodi ilmoitetaan niiden arvopaperistamisten kohdalla, joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 405 artiklan 3 kohdan säännöksiä.

N

ei sovelleta: tämä koodi ilmoitetaan niiden arvopaperistamisten kohdalla, joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 404 artiklan säännöksiä.

U

säännösten vastainen tai tuntematon: tämä koodi ilmoitetaan, mikäli raportoivalla yhteisöllä ei ole varmaa tietoa sovelletusta säilyttämisen tyypistä tai mikäli säännöksiä ei noudateta.

090

SÄILYTTÄMISOSUUS (%) RAPORTOINTIPÄIVÄNÄ

Arvopaperistamisen alullepanijan, järjestäjän tai alkuperäisen luotonantajan olennaisen nettomääräisen taloudellisen osuuden on säilytyksessä oltava vähintään 5 prosenttia (alullepanoajankohtana).

Sen estämättä, mitä vakavaraisuusasetuksen 405 artiklan 1 kohdassa säädetään, säilytettävä osuus alullepanoajankohtana voidaan tulkita osuudeksi hetkenä, jolloin vastuut alkujaan arvopaperistettiin, eikä hetkenä, jolloin vastuut muodostettiin (esim. hetkenä, jolloin kohde-etuutena olevat lainat alkujaan myönnettiin). Säilytettävän osuuden määrittäminen alullepanoajankohtana tarkoittaa sitä, että hetkenä, jolloin säilytysosuus määritetään ja vaatimus täytetään (esim. vastuiden arvopaperistamisen hetkenä), säilytettävän osuuden on oltava 5 prosenttia; säilytettävän prosenttiosuuden dynaaminen uudelleen määrittäminen ja uudelleen tarkistaminen ei ole transaktion juoksuaikana välttämättä tarpeen.

Tämän sarakkeen tietoja ei ilmoiteta, jos sarakkeessa 080 (Sovellettava säilyttämisen tyyppi) on ilmoitettu koodi ”E” (vapautettu) tai koodi ”N” (ei sovelleta).

100

NOUDATETAANKO SÄILYTTÄMISVAATIMUSTA?

Vakavaraisuusasetuksen 405 artiklan 1 kohta

Ilmoittamisessa käytetään seuraavia lyhenteitä:

Y

kyllä;

N

ei.

Tämän sarakkeen tietoja ei ilmoiteta, jos sarakkeessa 080 (Sovellettava säilyttämisen tyyppi) on ilmoitettu koodi ”E” (vapautettu) tai koodi ”N” (ei sovelleta).

110

LAITOKSEN ROOLI: (ALULLEPANIJA / JÄRJESTÄJÄ / ALKUPERÄINEN LUOTONANTAJA / SIJOITTAJA)

Ilmoittamisessa käytetään seuraavia lyhenteitä:

”O” tarkoittaa alullepanijaa,

”S” tarkoittaa järjestäjää,

”L” tarkoittaa alkuperäistä luotonantajaa,

”I” tarkoittaa sijoittajaa.

Ks. vakavaraisuusasetuksen määritelmät 4 artiklan 1 kohdan 13 kohdassa (alullepanija) ja 14 kohdassa (järjestäjä). Sijoittajina pidetään niitä laitoksia, joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 406 ja 407 artiklan säännöksiä.

120–130

MUUT KUIN ABCP-OHJELMAT

Yritystodistusten arvopaperistamisohjelmat eli ABCP-ohjelmat (jotka määritellään vakavaraisuusasetuksen 242 artiklan 9 kohdassa) vapautetaan sarakkeiden 120 ja 130 tietojen ilmoittamisesta niiden erityisluonteen vuoksi, nimittäin koska ne koostuvat useista yksittäisistä arvopaperistamispositioista.

120

ALULLEPANOAJANKOHTA (kk/vvvv)

Arvopaperistamisen alullepanoajankohdan (eli vastuujoukon koonti- tai sulkemishetken) kuukausi ja vuosi on ilmoitettava seuraavassa muodossa: ”kk/vvvv”.

Kunkin arvopaperistamisjärjestelmän alullepanoajankohta ei voi vaihdella raportointiajankohdasta toiseen. Erityistapauksessa, jossa arvopaperistamisjärjestelmän kohteena on avoin vastuujoukko, alullepanoajankohdaksi katsotaan arvopapereiden alkuperäinen liikkeeseenlaskupäivä.

Nämä tiedot on ilmoitettava myös siinä tapauksessa, ettei raportoivalla yhteisöllä ole positioita arvopaperistamisessa.

130

ARVOPAPERISTETTUJEN VASTUIDEN KOKONAISMÄÄRÄ ALULLEPANOAJANKOHTANA

Tässä sarakkeessa kootaan tiedot arvopaperistetun salkun määrästä (ennen luottovasta-arvokertoimien soveltamista lasketun vastuuarvon mukaan) alullepanoajankohtana.

Tapauksessa, jossa arvopaperistamisjärjestelmän kohteena on avoin vastuujoukko, määrä ilmoitetaan arvopapereiden alkuperäisen liikkeeseenlaskupäivän perusteella. Perinteisten arvopaperistamisten osalta kohtaan ei sisällytetä mitään muita omaisuuseriä arvopaperistamisen kohteena olevasta vastuujoukosta. Usean myyjän arvopaperistamisjärjestelmistä (eli järjestelmistä, joissa on useampi kuin yksi alullepanija) ilmoitetaan ainoastaan määrä, joka vastaa raportoivan yhteisön osuutta arvopaperistetusta salkusta. Velkojen arvopaperistamisen tapauksessa ilmoitetaan ainoastaan raportoivan yhteisön liikkeeseen laskemat määrät.

Nämä tiedot on ilmoitettava myös siinä tapauksessa, ettei raportoivalla yhteisöllä ole positioita arvopaperistamisessa.

140–220

ARVOPAPERISTETUT VASTUUT

Sarakkeissa 140–220 vaaditaan tietoja raportoivan yhteisön arvopaperistetun salkun useista piirteistä.

140

KOKONAISMÄÄRÄ

Laitosten on ilmoitettava arvopaperistetun salkun raportointipäivän arvo eli arvopaperistettujen vastuiden raportointipäivänä liikkeessä oleva määrä. Perinteisten arvopaperistamisten osalta kohtaan ei sisällytetä mitään muita omaisuuseriä arvopaperistamisen kohteena olevasta vastuujoukosta. Usean myyjän arvopaperistamisjärjestelmistä (eli järjestelmistä, joissa on useampi kuin yksi alullepanija) ilmoitetaan ainoastaan määrä, joka vastaa raportoivan yhteisön osuutta arvopaperistetusta salkusta. Kun on kyse arvopaperistamisjärjestelmistä, joiden kohteena on suljettu vastuiden pooli (eli joiden arvopaperistettujen omaisuuserien salkkua ei voida kasvattaa alullepanoajankohdan jälkeen), määrä pienenee asteittain.

Nämä tiedot on ilmoitettava myös siinä tapauksessa, ettei raportoivalla yhteisöllä ole positioita arvopaperistamisessa.

150

LAITOKSEN OSUUS (%)

Kohdassa on ilmoitettava laitoksen osuus (prosenttiosuus kahden desimaalin tarkkuudella) arvopaperistetusta salkusta raportointipäivänä. Tässä sarakkeessa ilmoitettavan luvun oletusarvo on 100 prosenttia, ellei ole kyse usean myyjän arvopaperistamisjärjestelmistä. Niiden tapauksessa raportoivan yhteisön on ilmoitettava yhteisön senhetkinen osuus arvopaperistetusta salkusta (suhdeluku, joka vastaa sarakkeen 140 tietoja).

Nämä tiedot on ilmoitettava myös siinä tapauksessa, ettei raportoivalla yhteisöllä ole positioita arvopaperistamisessa.

160

TYYPPI

Tässä sarakkeessa kerätään tietoja arvopaperistetun salkun varojen (”1”–”8”) tai velkojen (”9”–”10”) tyypistä. Laitoksen on ilmoitettava yksi seuraavista numerokoodeista:

1

asuinkiinteistövakuudelliset luotot;

2

liikekiinteistövakuudelliset luotot;

3

luottokorttisaatavat;

4

leasing;

5

yrityslainat ja pk-yrityslainat (kun pk-yrityksiä käsitellään yrityksinä);

6

kuluttajaluotot;

7

myyntisaamiset;

8

muut varat;

9

katetut joukkolainat;

10

muut velat.

Jos arvopaperistettujen vastuiden pooli on useiden eri tyyppien yhdistelmä, laitos ilmoittaa kaikkein tärkeimmän tyypin. Uudelleenarvopaperistamisten tapauksessa laitoksen on ilmoitettava tiedot kohteena olevan perimmäisen omaisuuserien poolin perusteella. Tyyppiin ”10” (muut velat) sisällytetään keskuspankkien liikkeeseen laskemat velkakirjat ja luottoriskin vaihtolainat.

Niiden arvopaperistamisjärjestelmien tapauksessa, joiden kohteena on suljettu pooli, tyyppi ei voi vaihdella raportointipäivästä riippuen.

170

SOVELLETTU MENETELMÄ (SA/IRB/MIX)

Tässä sarakkeessa kerätään tietoja menetelmästä, jota laitos raportointipäivänä soveltaisi arvopaperistettuihin vastuisiin.

Ilmoittamisessa käytetään seuraavia lyhenteitä:

”S” tarkoittaa standardimenetelmää (SA),

”I” tarkoittaa sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB),

”M” tarkoittaa molempien menetelmien yhdistelmää (SA/IRB).

Standardimenetelmässä ”P” ilmoitetaan sarakkeessa 050 ja omien varojen vaatimusten laskelma ilmoitetaan CR SEC SA -lomakkeessa.

Sisäisten luottoluokitusten menetelmässä (IRB-menetelmä) ”P” ilmoitetaan sarakkeessa 050 ja omien varojen vaatimusten laskelma ilmoitetaan CR SEC IRB -lomakkeessa.

Standardimenetelmän ja IRB-menetelmän yhdistelmässä ”P” ilmoitetaan sarakkeessa 050 ja omien varojen vaatimusten laskelma ilmoitetaan sekä CR SEC SA -lomakkeessa että CR SEC IRB -lomakkeessa.

Nämä tiedot on ilmoitettava myös siinä tapauksessa, ettei raportoivalla yhteisöllä ole positioita arvopaperistamisessa. Tätä saraketta ei kuitenkaan sovelleta velkojen arvopaperistamisiin. Järjestäjät eivät ilmoita tämän sarakkeen tietoja.

180

VASTUIDEN LUKUMÄÄRÄ

Vakavaraisuusasetuksen 261 artiklan 1 kohta

Tämän sarakkeen tietojen ilmoittaminen on pakollista ainoastaan niille laitoksille, jotka soveltavat sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) arvopaperistamispositioihin (ja jotka näin ollen ilmoittavat sarakkeessa 170 lyhenteen ”I”). Laitos ilmoittaa vastuiden tosiasiallisen lukumäärän.

Tämän sarakkeen tietoja ei ilmoiteta, mikäli kyse on velkojen arvopaperistamisesta tai mikäli omien varojen vaatimukset perustuvat arvopaperistettuihin vastuisiin (varojen arvopaperistamisen tapauksessa). Tämän sarakkeen tietoja ei ilmoiteta siinä tapauksessa, ettei raportoivalla yhteisöllä ole positioita arvopaperistamisessa. Sijoittajat eivät ilmoita tämän sarakkeen tietoja.

190

MAA

Kohdassa ilmoitetaan transaktion perimmäisten kohde-etuuksien alkuperämaan koodi (ISO 3166–1 alpha-2) eli sen maan koodi, jossa alkuperäisten arvopaperistettujen vastuiden välittömänä vastapuolena oleva yhteisö sijaitsee (läpikatsomismenetelmä). Jos arvopaperistamisen vastapuoliryhmä sisältää useita eri maita, laitoksen on ilmoitettava tärkein maa. Mikäli millään yksittäisellä maalla ei ole yli 20 prosentin osuutta varojen/velkojen määrästä, ilmoitetaan ”OT” (muu).

200

ELGD (%)

Vastuilla painotetun keskimääräisen tappio-osuuden (exposure-weighted average loss-given-default –ELGD) ilmoittavat ainoastaan ne laitokset, jotka soveltavat valvontaviranomaisen kehittämää arviointimallia (ja jotka näin ollen ilmoittavat ”I” sarakkeessa 170). ELGD-luku on laskettava vakavaraisuusasetuksen 262 artiklan 1 kohdassa säädetyllä tavalla.

Tämän sarakkeen tietoja ei ilmoiteta, mikäli kyse on velkojen arvopaperistamisesta tai mikäli omien varojen vaatimukset perustuvat arvopaperistettuihin vastuisiin (varojen arvopaperistamisen tapauksessa). Tämän sarakkeen tietoja ei myöskään ilmoiteta siinä tapauksessa, ettei raportoivalla yhteisöllä ole positioita arvopaperistamisessa. Järjestäjät eivät ilmoita tämän sarakkeen tietoja.

210

(-) ARVONOIKAISUT JA VARAUKSET

Ks. CR SEC SA -lomakkeen sarake 060 ja CR SEC IRB -lomakkeen sarake 390.

Tässä sarakkeessa kerätään tietoja arvopaperistettuihin vastuisiin sovellettavista arvonoikaisuista ja varauksista. Tämän sarakkeen tietoja ei ilmoiteta velkojen arvopaperistamisen tapauksessa.

Nämä tiedot on ilmoitettava myös siinä tapauksessa, ettei raportoivalla yhteisöllä ole positioita arvopaperistamisessa.

Järjestäjät eivät ilmoita tämän sarakkeen tietoja.

220

OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET ENNEN ARVOPAPERISTAMISTA (%)

Tässä sarakkeessa kerätään tietoja arvopaperistetun salkun omien varojen vaatimuksista siinä tapauksessa, että arvopaperistamista ei olisi tapahtunut, ja näihin riskeihin liittyvistä odotetuista tappioista (Kirb) prosentuaalisena osuutena (kahden desimaalin tarkkuudella) alullepanoajankohdan arvopaperistettujen vastuiden kokonaismäärästä. Kirb määritellään vakavaraisuusasetuksen 242 artiklan 4 kohdassa.

Tämän sarakkeen tietoja ei ilmoiteta velkojen arvopaperistamisen tapauksessa. Varojen arvopaperistamisen tapauksessa nämä tiedot on ilmoitettava, vaikka raportoivalla yhteisöllä ei olisi positioita arvopaperistamisessa.

Järjestäjät eivät ilmoita tämän sarakkeen tietoja.

230–300

ARVOPAPERISTAMISRAKENNE

Tässä kuuden sarakkeen sarjassa kerätään tietoja arvopaperistamisen rakenteesta taseeseen sisältyvien / taseen ulkopuolisten positioiden, etuoikeusluokkien (ylimmän / välivaiheen / suuririskisimmän etuoikeusluokan) ja maturiteetin pohjalta.

Usean myyjän arvopaperistamisten tapauksessa suuririskisimmän etuoikeusluokan kohdalla ilmoitetaan ainoastaan raportoivan laitoksen määrä tai osuus.

230–250

TASEEN ERÄT

Tässä sarakkeessa kerätään etuoikeusluokittain (ylimmän / välivaiheen / suuririskisimmän etuoikeusluokan mukaan) eriteltyjä tietoja taseen eristä.

230

YLEMPI LUOKKA

Kaikki etuoikeusluokat, joita ei luokitella välivaiheen etuoikeusluokkiin tai suuririskisimpiin etuoikeusluokkiin, sisällytetään tähän luokkaan.

240

VÄLIVAIHEEN LUOKKA

Ks. vakavaraisuusasetuksen 243 artiklan 3 kohta (perinteiset arvopaperistamiset) ja 244 artiklan 3 kohta (synteettiset arvopaperistamiset).

250

SUURIRISKISIN LUOKKA

Suuririskisin etuoikeusluokka määritellään vakavaraisuusasetuksen 242 artiklan 15 kohdassa.

260–280

TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

Tässä sarakesarjassa kerätään etuoikeusluokittain (ylimmän / välivaiheen / suuririskisimmän etuoikeusluokan mukaan) eriteltyjä tietoja taseen ulkopuolisista eristä ja johdannaisista.

Tässä kohdassa sovelletaan samoja etuoikeusluokittaisen luokittelun kriteereitä kuin edellä arvopaperistamisen rakennetta kuvaavien taseen erien kohdalla.

290

ENSIMMÄINEN ODOTETTAVISSA OLEVA PÄÄTTYMISAJANKOHTA

Kohdassa tarkoitetaan koko arvopaperistamisen todennäköistä päättymisajankohtaa sen sopimusehtojen ja raportointihetkellä ennustetun talouskehityksen valossa arvioituna. Yleensä päättymisajankohdaksi katsotaan aikaisempi ajankohta seuraavista kahdesta vaihtoehdosta:

i)

varhaisin ajankohta, jolloin (vakavaraisuusasetuksen 242 artiklan 2 kohdassa määriteltyä) alullepanijan takaisinlunastusta voidaan soveltaa ottaen huomioon kohde-etuutena olevan vastuun (vastuiden) maturiteetti sekä niiden odotetun etukäteismaksutahti ja mahdolliset uudelleenneuvottelutoimet;

ii)

varhaisin ajankohta, jolloin alullepanija voi soveltaa jotakin muuta arvopaperistamisen sopimuslausekkeisiin sisältyvää lunastusmenettelyä, joka johtaisi arvopaperistamisen täydelliseen kuoletukseen.

Ensimmäisen odotettavissa olevan päättymisajankohdan kuukausi ja vuosi ilmoitetaan seuraavassa muodossa: ”kk/vvvv”.

300

LAINMUKAINEN VIIMEINEN ERÄÄNTYMISAJANKOHTA

Kohdassa tarkoitetaan ajankohtaa, jolloin arvopaperistamisen koko pääoma ja korko on virallisesti maksettava takaisin (transaktioita koskevien asiakirjojen mukaan).

Virallisen viimeisen erääntymisajankohdan kuukausi ja vuosi ilmoitetaan seuraavassa muodossa: ”kk/vvvv”.

310–400

ARVOPAPERISTAMISPOSITIOT: ALKUPERÄINEN VASTUU ENNEN LUOTTOVASTA-ARVOKERROINTEN SOVELTAMISTA

Tässä sarakesarjassa kerätään tietoja arvopaperistamispositioista taseeseen sisältyvien / taseen ulkopuolisten positioiden ja etuoikeusluokkien (ylimmän / välivaiheen / suuririskisimmän etuoikeusluokan) pohjalta raportointipäivänä.

310–330

TASEEN ERÄT

Tässä kohdassa sovelletaan samoja etuoikeusluokittaisen luokittelun kriteereitä kuin edellä arvopaperistamisen rakennetta kuvaavien taseen erien kohdalla.

340–360

TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

Tässä kohdassa sovelletaan samoja etuoikeusluokittaisen luokittelun kriteereitä kuin taseen ulkopuolisten erien kohdalla.

370–400

LISÄTIETOERÄT: TASEEN ULKOPUOLISET ERÄT JA JOHDANNAISET

Tässä sarakesarjassa kerätään lisätietoja taseen ulkopuolisten erien ja johdannaisten kokonaismäärästä (nämä tiedot on jo ilmoitettu toisessa jaottelussa sarakkeissa 340–360).

370

SUORAT LUOTON KORVAAVAT VÄLINEET

Tätä saraketta sovelletaan niihin arvopaperistamispositioihin, jotka ovat alullepanijan hallussa ja joiden takuina on suoria luoton korvaavia välineitä (DCS).

Vakavaraisuusasetuksen liitteen I mukaisesti seuraavia korkean riskin taseen ulkopuolisia eriä pidetään suorina luoton korvaavina välineinä (DCS):

luoton korvaavat takaukset,

peruuttamattomat luoton korvaavat valmiusmaksusitoumukset.

380

KORONVAIHTOSOPIMUKSET/VALUUTANVAIHTOSOPIMUKSET

Kohdassa lyhenteellä ”IRS” tarkoitetaan koronvaihtosopimuksia (interest rate swaps) ja lyhenteellä ”CRS” valuuttakurssisopimuksia (currency rate swaps). Nämä johdannaiset on lueteltu vakavaraisuusasetuksen liitteessä II.

390

HYVÄKSYTTÄVÄT LIKVIDITEETTISOPIMUKSET

Vakavaraisuusasetuksen 242 artiklan 3 kohdassa määriteltyjen likviditeettisopimusten on täytettävä vakavaraisuusasetuksen 255 artiklan 1 kohdassa vahvistetut kuusi edellytystä, jotta niitä voidaan pitää hyväksyttävinä (siitä riippumatta, mitä menetelmää – SA tai IRB – laitokset soveltavat).

400

MUU (ML. EI-HYVÄKSYTTÄVÄT LIKVIDITEETTISOPIMUKSET)

Tämä sarake on tarkoitettu muille taseen ulkopuolisille erille, kuten ei-hyväksyttäville likviditeettisopimuksille (eli niille likviditeettisopimuksille, jotka eivät täytä vakavaraisuusasetuksen 255 artiklan 1 kohdassa mainittuja edellytyksiä).

410

ENNENAIKAINEN KUOLETUS: SOVELLETTAVA LUOTTOVASTA-ARVOKERROIN

Vakavaraisuusasetuksen 242 artiklan 12 kohdassa ja 256 artiklan 5 kohdassa (standardimenetelmä) sekä 265 artiklan 1 kohdassa (IRB-menetelmä) määrätään luottovasta-arvokertoimien joukon soveltamisesta sijoittajien osuuden määrään (jotta voidaan laskea riskipainotettujen vastuuerien määrä).

Tätä saraketta sovelletaan arvopaperistamisjärjestelmiin, joihin sisältyy ennenaikaista kuoletusta koskevia sopimuslausekkeita (eli uudistettaviin arvopaperistamisiin).

Vakavaraisuusasetuksen 256 artiklan 6 kohdan mukaan sovellettava luottovasta-arvokerroin määräytyy todellisen kolmen kuukauden keskimääräisen hintaeron perusteella.

Velkojen arvopaperistamisten tapauksessa tämän sarakkeen tietoja ei ilmoiteta. Tämä tietoelementti liittyy CR SEC SA -lomakkeen riviin 100 ja CR SEC IRB -lomakkeen riviin 160.

420

(-) OMISTA VAROISTA VÄHENNETTY VASTUUARVO

Tämä tietoelementti liittyy läheisesti CR SEC SA -lomakkeen riviin 200 ja CR SEC IRB -lomakkeen riviin 180.

Tässä sarakkeessa ilmoitetaan negatiivinen luku.

430

RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT YHTEENSÄ – ENNEN YLÄRAJAA

Tässä sarakkeessa kerätään tietoja riskipainotettujen vastuuerien määrästä ennen arvopaperistamispositioihin sovellettavan raja-arvon määrittämistä (eli kun on kyse arvopaperistamisjärjestelmistä, joihin sisältyy merkittävää riskinsiirtoa). Kun on kyse arvopaperistamisjärjestelmistä, joihin ei sisälly merkittävää riskinsiirtoa (eli riskipainotettujen vastuuerien määrä lasketaan arvopaperistettujen vastuiden mukaisesti), tässä sarakkeessa ei ilmoiteta mitään tietoja.

Velkojen arvopaperistamisten tapauksessa tämän sarakkeen tietoja ei ilmoiteta.

440

RISKIPAINOTETUT VASTUUERÄT YHTEENSÄ – YLÄRAJAN JÄLKEEN

Tässä sarakkeessa kerätään tietoja riskipainotettujen vastuuerien määrästä sen jälkeen, kun arvopaperistamispositioihin sovellettava raja-arvo on määritetty (eli kun on kyse arvopaperistamisjärjestelmistä, joihin sisältyy merkittävää riskinsiirtoa). Kun on kyse arvopaperistamisjärjestelmistä, joihin ei sisälly merkittävää riskinsiirtoa (eli omien varojen vaatimukset lasketaan arvopaperistettujen vastuiden mukaisesti), tässä sarakkeessa ei ilmoiteta mitään tietoja.

Velkojen arvopaperistamisten tapauksessa tämän sarakkeen tietoja ei ilmoiteta.

450–510

ARVOPAPERISTAMISPOSITIOT – KAUPANKÄYNTIVARASTO

450

KORRELAATIOKAUPANKÄYNTISALKKU VAI EI?

Ilmoittamisessa käytetään seuraavia lyhenteitä:

C

korrelaatiokaupankäyntisalkku;

N

muu kuin korrelaatiokaupankäyntisalkku.

460–470

NETTOPOSITIOT – PITKÄT/LYHYET

Ks. MKR SA SEC -lomakkeen sarake 050 tai MKR SA CTP -lomakkeen sarake 060.

480

YHTEENLASKETUT OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET (STANDARDIMENETELMÄ) – ERITYISRISKI

Ks. MKR SA SEC -lomakkeen sarake 610 tai MKR SA CTP -lomakkeen sarake 450.

4.   OPERATIIVISEN RISKIN LOMAKKEET

4.1   C 16.00 – OPERATIIVINEN RISKI (OPR)

4.1.1   Yleiset huomiot

113.

Tämä lomake sisältää tietoja vakavaraisuusasetuksen 312–324 artiklan mukaisten operatiivista riskiä koskevien omien varojen vaatimusten laskemisesta mittauksen perusmenetelmän (BIA), standardimenetelmän (TSA), vaihtoehtoisen standardimenetelmän (ASA) ja kehittyneiden mittausmenetelmien (AMA) mukaisesti. Laitos ei voi soveltaa TSA- ja ASA-menetelmiä vähittäispankkitoiminnan ja yritysrahoituksen liiketoiminta-alueilla samanaikaisesti yksittäisen yrityksen tasolla.

114.

Laitosten, jotka käyttävät BIA-, TSA- ja/tai ASA-menetelmiä, on laskettava omien varojen vaatimukset tilikauden lopun tietojen perusteella. Jos tilintarkastetut luvut ovat käytettävissä, laitosten on ilmoitettava tilintarkastetut luvut, joiden olisi pysyttävä muuttumattomina. Poikkeamat tästä ”muuttumattomuuden” periaatteesta ovat mahdollisia, esimerkiksi jos kauden aikana esiintyy poikkeuksellisia olosuhteita, kuten uusia yksikköjen tai toimintojen hankintoja tai luovutuksia.

115.

Jos laitos voi osoittaa sitä valvovalle toimivaltaiselle viranomaiselle, että – poikkeuksellisten olosuhteiden takia, kuten sulautumisen tai yksiköistä tai toiminnoista luopumisen takia – kolmen vuoden keskiarvon käyttäminen relevantin indikaattorin laskennassa johtaisi operatiivista riskiä koskevan omien varojen vaatimuksen estimoinnin vääristymiseen, toimivaltainen viranomainen voi antaa laitokselle mahdollisuuden muuttaa laskutapaa tällaisten tapahtumien huomioon ottamiseksi. Toimivaltainen viranomainen voi myös omasta aloitteestaan vaatia laitosta muuttamaan laskutapaa. Jos laitos on ollut toiminnassa alle kolme vuotta, se voi käyttää ennakoituja liiketoiminnallisia estimaatteja relevantin indikaattorin laskemiseen edellyttäen, että se alkaa käyttää aiempia ajanjaksoja koskevia tietoja heti, kun sellaisia on saatavissa.

116.

Tämän lomakkeen sarakkeissa kerätään kolmen viimeisen vuoden osalta tietoja operatiivisen riskin alaisia rahoitustoimintoja kuvaavan relevantin indikaattorin määrästä sekä lainojen ja ennakoiden määrästä (viimeksi mainittu koskee ainoastaan ASA-menetelmää). Näiden tietojen jälkeen ilmoitetaan tiedot operatiivista riskiä koskevan omien varojen vaatimuksen määrästä. Tarvittaessa on eriteltävä, mikä osuus tästä määrästä johtuu myöntämismekanismista. AMA-menetelmän tapauksessa ilmoitetaan myös lisätietoerät operatiivista riskiä koskevaan omien varojen vaatimukseen kohdistuvien odotettavissa olevien tappioiden, hajauttamisen ja riskien vähentämismenetelmien vaikutusten erittelemiseksi.

117.

Riveissä ilmoitetaan tiedot operatiivista riskiä koskevan omien varojen vaatimuksen laskentatavan pohjalta ja liiketoiminta-alueittain TSA- ja ASA-menetelmien mukaan.

118.

Tätä lomaketta käyttävät kaikki operatiivista riskiä koskevan omien varojen vaatimuksen soveltamisalaan kuuluvat laitokset.

4.1.2   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

010–030

RELEVANTTI INDIKAATTORI

Laitokset, jotka käyttävät relevanttia indikaattoria operatiivista riskiä koskevan omien varojen vaatimuksen laskemiseksi (BIA, TSA ja ASA), ilmoittavat sarakkeissa 010–030 relevantin indikaattorin kultakin raportoitavalta vuodelta. Lisäksi, kun laitokset käyttävät vakavaraisuusasetuksen 314 artiklassa mainittua usean menetelmän yhdistelmää, niiden on myös ilmoitettava tiedonantotarkoituksessa AMA-menetelmän mukaisten toimien relevantin indikaattorin määrä. Tämä koskee myös kaikkia muita AMA-menetelmää soveltavia pankkeja.

Jäljempänä ”relevantilla indikaattorilla” tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 316 artiklan 1 kohdan taulukossa 1 määriteltyä tilikauden lopun ”tekijöiden summaa”.

Jos laitoksella on saatavissa ”relevanttia indikaattoria” koskevat tiedot alle kolmen vuoden ajalta, saatavissa olevat aiempien ajanjaksojen tiedot (tilintarkastetut luvut) luokitellaan prioriteettijärjestyksessä vastaaviin taulukon sarakkeisiin. Jos esimerkiksi aiempien ajanjaksojen tietoja on saatavissa vain yhdeltä vuodelta, ne ilmoitetaan sarakkeessa 030. Jos vaikuttaa tarkoituksenmukaiselta, ennakoidut estimaatit sisällytetään tämän jälkeen sarakkeeseen 020 (seuraavan vuoden estimaatti) ja sarakkeeseen 010 (sitä seuraavan vuoden estimaatti).

Lisäksi, mikäli laitoksella ei ole lainkaan aiempien ajanjaksojen tietoja ”relevantista indikaattorista”, laitos voi käyttää ennakoituja liiketoiminnallisia estimaatteja.

040–060

LAINAT JA ENNAKKOMAKSUT (KUN SOVELLETAAN VAIHTOEHTOISTA STANDARDIMENETELMÄÄ)

Näitä sarakkeita käytetään vakavaraisuusasetuksen 319 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen ”vähittäispankkitoiminnan” ja ”yritysrahoituksen” liiketoiminta-alueiden lainojen ja ennakkomaksujen määrien ilmoittamiseen. Näitä määriä käytetään laskettaessa vaihtoehtoista relevanttia indikaattoria, josta saadaan ASA-menetelmän alaisia toimia vastaavat omien varojen vaatimukset (vakavaraisuusasetuksen 319 artiklan 1 kohdan a alakohta).

”Yritysrahoituksen” liiketoiminta-alueen tapauksessa kaupankäyntivaraston ulkopuoliset arvopaperit sisällytetään myös tähän sarakkeeseen.

070

OMIEN VAROJEN VAATIMUS

Omien varojen vaatimus lasketaan sovellettavan menetelmän mukaisesti vakavaraisuusasetuksen 312–324 artiklaa noudattaen. Tulokseksi saatava määrä ilmoitetaan sarakkeessa 070.

071

OPERATIIVISEN KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 4 kohta. Omien varojen vaatimukset sarakkeessa 070 kerrottuina kertoimella 12,5.

080

JOSTA KOHDENTAMISMENETELMISTÄ AIHEUTUVAT

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 18 artiklan 1 kohtaa, joka liittyy seuraavia seikkoja koskevien tietojen sisällyttämiseen (vakavaraisuusasetuksen 312 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun hakemukseen): menetelmät, joilla operatiiviselle riskille varattu pääoma jaetaan ryhmän eri yhteisöjen kesken, selostus siitä, otetaanko hajautusvaikutukset huomioon ja millä tavoin ne otetaan huomioon siinä riskien mittausjärjestelmässä, jota EU:ssa emoyrityksenä toimiva luottolaitos ja sen tytäryritykset tai EU:ssa toimivan finanssialan holdingyhtiön tytäryritykset yhteisesti tai EU:ssa toimiva finanssialan sekaholdingyhtiö käyttävät.

090–120

KEHITTYNEEN MITTAUSMENETELMÄN MUKAISESTI ILMOITETTAVAT LISÄTIETOERÄT (JOS SOVELLETAAN)

090

OMIEN VAROJEN VAATIMUS ENNEN SEN LIEVENTÄMISTÄ ODOTETTUJEN TAPPIOIDEN, HAJAUTTAMISEN TAI LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMIEN JOHDOSTA

Sarakkeessa 090 ilmoitettava omien varojen vaatimus on sama kuin sarakkeessa 070, mutta se lasketaan ennen odotetusta tappiosta, hajauttamisesta ja riskien vähentämismenetelmistä aiheutuvien lieventävien vaikutusten (ks. alla) huomioon ottamista.

100

(-) OMIEN VAROJEN VAATIMUKSEN LIEVENTÄMINEN SEN JOHDOSTA, ETTÄ ODOTETUT TAPPIOT ON OTETTU HUOMIOON SISÄISISSÄ LIIKETOIMINTAKÄYTÄNTEISSÄ

Sarakkeessa 100 ilmoitetaan omien varojen vaatimusten lievennys, joka aiheutuu (vakavaraisuusasetuksen 322 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetusta) sisäisissä liiketoimintakäytänteissä huomioon otetusta odotetusta tappiosta.

110

(-) OMIEN VAROJEN VAATIMUKSEN LIEVENTÄMINEN HAJAUTTAMISEN JOHDOSTA

Sarakkeessa 110 ilmoitettava hajauttamisen vaikutus tarkoittaa erotusta erikseen kunkin operatiivisen riskin luokan osalta laskettujen omien varojen vaatimusten yhteenlasketun summan (eli ns. ”täydellisen riippuvuuden” tilanteen) sekä sen hajautetun omien varojen vaatimuksen välillä, jonka laskennassa otetaan huomioon korrelaatiot ja riippuvuudet (eli tilanteen, jossa oletetaan, että riskiluokkien välillä ei ole ”täydellistä riippuvuutta”). ”Täydellisen riippuvuuden” tilanne vallitsee ”oletustapauksessa” eli silloin, kun laitos ei käytä riskiluokkien välillä eksplisiittistä korrelaatiorakennetta ja jolloin AMA-menetelmän pääoma lasketaan valittujen riskiluokkien yksittäisten operatiivisen riskin mittaustulosten yhteenlaskettuna summana. Tässä tapauksessa riskiluokkien välisen korrelaation oletetaan olevan 100 prosenttia ja sarakkeen arvoksi ilmoitetaan nolla. Vastaavasti, kun laitos käyttää riskiluokkien välistä eksplisiittistä korrelaatiorakennetta, on sen sisällytettävä tähän sarakkeeseen ”oletustapauksesta” syntyvän AMA-menetelmän mukaan lasketun pääoman ja riskiluokkien välisen korrelaatiorakenteen soveltamisen myötä lasketun pääoman välinen erotus. Tämä arvo ilmentää AMA-mallin ”hajauttamiskykyä” eli mallin kykyä ottaa huomioon eriaikaisesti toteutuvat vakavat operatiivisesta riskistä aiheutuvat tappiot. Sarakkeessa 010 on ilmoitettava, minkä verran korrelaatiorakenteen käyttö pienentää AMA-menetelmän 100 prosentin oletuksen mukaan laskettua pääomaa.

120

(-) OMIEN VAROJEN VAATIMUKSEN LIEVENTÄMINEN LUOTTORISKIN VÄHENTÄMISMENETELMIEN KÄYTÖN JOHDOSTA (VAKUUTUKSET JA MUUT RISKINSIIRTOMEKANISMIT)

Sarakkeessa 120 ilmoitetaan vakavaraisuusasetuksen 323 artiklan 1–5 kohdan mukaisten vakuutusten ja muiden riskinsiirtomekanismien vaikutus.


Rivit

010

PANKKITOIMINTA, JOHON SOVELLETAAN PERUSMENETELMÄÄ (BIA)

Tällä rivillä esitetään määrät, jotka vastaavat perusmenetelmän (basic indicator approach – BIA) soveltamisalaan kuuluvia toimia, operatiivista riskiä koskevien omien varojen vaatimusten laskemiseen (vakavaraisuusasetuksen 315 ja 316 artiklat).

020

PANKKITOIMINTA, JOHON SOVELLETAAN STANDARDIMENETELMÄÄ (TSA) / VAIHTOEHTOISTA STANDARDIMENETELMÄÄ (ASA)

Tässä ilmoitetaan standardimenetelmän (standardised approach – TSA) ja vaihtoehtoisen standardimenetelmän (alternative standardised approach – ASA) mukaan (vakavaraisuusasetuksen 317–319 artikla) laskettu omien varojen vaatimus.

030–100

STANDARDIMENETELMÄ (TSA)

Kun sovelletaan standardimenetelmää (TSA), relevantti indikaattori kultakin raportoitavalta vuodelta on jaettava riveillä 030–100 vakavaraisuusasetuksen 317 artiklan taulukossa 2 määriteltyjen liiketoiminta-alueiden mukaan. Toimintojen liiketoiminta-alueittaisessa kuvauksessa on noudatettava vakavaraisuusasetuksen 318 artiklassa esitettyjä periaatteita.

110–120

VAIHTOEHTOINEN STANDARDIMENETELMÄ (ASA)

Laitosten, jotka soveltavat vaihtoehtoista standardimenetelmää (ASA) (vakavaraisuusasetuksen 319 artikla), on ilmoitettava relevantti indikaattori kultakin raportoitavalta vuodelta erikseen kunkin liiketoiminta-alueen osalta riveillä 030–050 ja 080–100 sekä riveillä 110 ja 120 ”yritysrahoituksen” ja ”vähittäispankkitoiminnan” liiketoiminta-alueiden osalta.

Riveillä 110 ja 120 on ilmoitettava relevantin indikaattorin määrä ASA-menetelmän soveltamisalaan kuuluvista toiminnoista siten, että ”yritysrahoituksen” alueeseen kuuluvat toiminnot ja ”vähittäispankkitoiminnan” alueeseen kuuluvat toiminnot erotetaan toisistaan (vakavaraisuusasetuksen 319 artikla). ”Yritysrahoitusta” ja ”vähittäispankkitoimintaa” vastaavia määriä voidaan ilmoittaa sekä standardimenetelmälle (TSA) tarkoitetuilla riveillä (rivit 060 ja 070) että vaihtoehtoiselle standardimenetelmälle (ASA) tarkoitetuilla riveillä 110 ja 120 (esim. mikäli tytäryritys noudattaa TSA-menetelmää ja emoyritys noudattaa ASA-menetelmää).

130

PANKKITOIMINTA, JOHON SOVELLETAAN KEHITTYNEITÄ MITTAUSMENETELMIÄ (AMA)

Kehittyneitä mittausmenetelmiä (AMA) soveltavien laitosten on tässä kohdassa ilmoitettava asianmukaiset tiedot (vakavaraisuusasetuksen 312 artiklan 2 kohta ja 321–323 artikla).

Siinä tapauksessa, että käytetään vakavaraisuusasetuksen 314 artiklassa kuvatulla tavalla eri menetelmien yhdistelmää, on kohdassa ilmoitettava tiedot AMA-menetelmän soveltamisalaan kuuluvien toimintojen relevantin indikaattorin osalta. Tämä koskee myös kaikkia muita AMA-menetelmää soveltavia pankkeja.

4.2   C 17.00 – OPERATIIVINEN RISKI: EDELLISVUOTTA KOSKEVAT BRUTTOMÄÄRÄISET TAPPIOT JAOTELTUINA LIIKETOIMINTA-ALUEIDEN JA TAPPIOTYYPPIEN MUKAAN (OPR DETAILS)

4.2.1   Yleiset huomiot

119.

Tässä lomakkeessa esitetään yhteenveto tiedoista, jotka koskevat laitoksen viimeisen vuoden aikana kirjaamia bruttotappioita, tappiotyyppien ja liiketoiminta-alueiden mukaan sekä tappion ensimmäisen kirjanpitopäivän perusteella.

120.

Tiedot ilmoitetaan luokittelemalla laitoksen sisäiset raja-arvot ylittävät bruttotappiot (vakavaraisuusasetuksen 317 artiklan taulukossa 2 määriteltyihin) liiketoiminta-alueisiin, mukaan lukien (vakavaraisuusasetuksen 322 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettuun) ylimääräiseen liiketoiminta-alueeseen ”yhtiöerät” ja (vakavaraisuusasetuksen 324 artiklassa määriteltyihin) tappiotyyppeihin siten, että on myös mahdollista, että yhtä tappiotyyppiä vastaavat tappiot luokitellaan useisiin eri liiketoiminta-alueisiin.

121.

Sarakkeissa esitetään erilaiset tappiotyypit ja kokonaismäärät jokaista liiketoiminta-aluetta kohden, ja lisäksi ne sisältävät lisätietoerän, josta ilmenee tappiotietojen keruussa käytetty alhaisin sisäinen raja-arvo ja josta ilmenee kunkin liiketoiminta-alueen alhaisin ja korkein raja-arvo, jos sovellettavia raja-arvoja on useampi kuin yksi.

122.

Riveillä esitetään liiketoiminta-alueet, ja jokaisen liiketoiminta-alueen sisällä ilmoitetaan tiedot tappioiden lukumäärästä, kokonaistappion määrästä, suurimmasta yksittäisestä tappiosta ja viiden suurimman tappion yhteenlasketusta summasta (siitä riippumatta, mikä tappioiden lukumäärä on).

123.

Laitokset, jotka soveltavat AMA- tai TSA/ASA-menetelmiä omien varojen vaatimusten laskennassa, ilmoittavat tämän lomakkeen tiedot.

124.

Laitokset, joihin sovelletaan tämän asetuksen 5 artiklan b alakohdan 2 alakohdan ii alakohtaa, voivat ilmoittaa ainoastaan seuraavat tiedot OPR Details -lomakkeen kaikkien tappiotyyppien kokonaissumman osalta (sarake 080):

a)

tappioiden lukumäärä (rivi 910),

b)

kokonaistappion määrä (rivi 920),

c)

suurin yksittäinen tappio (rivi 930): ja

d)

viiden suurimman tappion yhteenlaskettu summa (rivi 940).

4.2.2   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

010–070

TAPPIOTYYPIT

Laitosten on ilmoitettava tappiot niitä vastaavissa sarakkeissa 010–070 vakavaraisuusasetuksen 324 artiklassa määriteltyjen tappiotyyppien mukaan.

Laitokset, jotka laskevat omien varojen vaatimukset TSA- tai ASA-menetelmän mukaisesti, voivat ilmoittaa tappiot, joiden tappiotyyppiä ei ole määritelty, sarakkeessa 080.

080

TAPPIOTYYPIT YHTEENSÄ

Sarakkeessa 080 laitosten on ilmoitettava kustakin liiketoiminta-alueesta ”tappioiden lukumäärän” kokonaismäärä ja ”kokonaistappion määrän” kokonaismäärä siten, että ne laskevat yksinkertaisesti yhteen niiden tappioiden lukumäärän ja niiden bruttomääräisten kokonaistappioiden määrät, jotka on ilmoitettu sarakkeissa 010–070. ”Suurin yksittäinen tappio” sarakkeessa 080 on suurin arvo niistä ”suurimmista yksittäisistä bruttotappioista”, jotka on ilmoitettu sarakkeissa 010–070. Viiden suurimman tappion yhteenlasketun summan osalta sarakkeessa 080 ilmoitetaan viiden suurimman tappion summa yhden liiketoiminta-alueen sisällä.

090–100

LISÄTIETOERÄ: TIETOJEN KERÄÄMISEEN SOVELLETTAVAT RAJA-ARVOT

Laitosten on ilmoitettava sarakkeissa 090 ja 100 tappioita koskevat minimiraja-arvot, joita ne soveltavat sisäiseen tappiotietojen keruuseen vakavaraisuusasetuksen 322 artiklan 3 kohdan c alakohdanviimeisen virkkeen mukaisesti. Jos laitos soveltaa vain yhtä raja-arvoa kunkin liiketoiminta-alueen kohdalla, vain sarakkeen 090 tiedot on ilmoitettava. Jos saman säännellyn liiketoiminta-alueen sisällä sovelletaan useita eri raja-arvoja, myös korkein sovellettava raja-arvo (sarake 100) ilmoitetaan.


Rivit

010–840

LIIKETOIMINTA-ALUEET: INVESTOINTIPANKKITOIMINTA, KAUPANKÄYNTITOIMINTA, VÄHITTÄISVÄLITYSTOIMINTA, YRITYSRAHOITUS, VÄHITTÄISPANKKITOIMINTA, MAKSU- JA SELVITYSPALVELUT, SÄILYTYSPALVELUT JA MUU PALVELUTOIMINTA, OMAISUUDENHOITO, YHTIÖERÄT

Kunkin vakavaraisuusasetuksen 317 artiklan 4 kohdan taulukossa 2 määritellyn liiketoiminta-alueen osalta, mukaan lukien vakavaraisuusasetuksen 322 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitetun liiketoiminta-alueen ”yhtiöerät” osalta, ja kunkin tappiotyypin osalta laitosten on ilmoitettava seuraavat tiedot sovellettujen raja-arvojen mukaisesti: tappioiden lukumäärä, tappioiden kokonaismäärä, suurin yksittäinen tappio ja viiden suurimman tappion yhteenlaskettu summa. Kun on kyse tappiosta, joka vaikuttaa useisiin liiketoiminta-alueisiin, ”kokonaistappion määrä” jaetaan kaikkien näiden liiketoiminta-alueiden kesken.

910–940

LIIKETOIMINTA-ALUEET YHTEENSÄ

Kustakin tappiotyypistä (sarakkeet 010–080) on ilmoitettava seuraavat liiketoiminta-alueiden kokonaismäärää koskevat tiedot (vakavaraisuusasetuksen 322 artiklan 3 kohdan b, c ja e alakohta):

tappioiden lukumäärä (rivi 910), tappiotyypeittäin ilmoitettujen raja-arvon ylittävien tappioiden lukumäärä kaikkien liiketoiminta-alueiden osalta. Tämä luku voi olla alhaisempi kuin tappioiden liiketoiminta-alueittain yhteenlaskettu määrä, sillä tappiot, joilla on useita vaikutuksia (vaikutuksia eri liiketoiminta-alueilla), otetaan huomioon ainoastaan yhden kerran;

kokonaistappion määrä (rivi 920), kokonaistappion määrä saadaan laskemalla yhteen kokonaistappion määrät kunkin liiketoiminta-alueen osalta;

suurin yksittäinen tappio (rivi 930): suurin yksittäinen tappio on suurin raja-arvon ylittävä tappio kustakin tappiotyypistä ja kaikilta liiketoiminta-alueilta. Nämä luvut voivat olla suurempia kuin kullakin liiketoiminta-alueella kirjattu suurin yksittäinen tappio, jos tappiolla on vaikutuksia useilla eri liiketoiminta-alueilla;

viiden suurimman tappion yhteenlaskettu summa (rivi 940). viiden suurimman bruttotappion yhteenlaskettu summa ilmoitetaan kustakin tappiotyypistä ja kaikilta liiketoiminta-alueilta. Tämä summa voi olla suurempi kuin kullakin liiketoiminta-alueella kirjattujen viiden suurimman tappion suurin yhteenlaskettu summa. Tämä summa on ilmoitettava riippumatta siitä, mikä tappioiden lukumäärä on.

910–940/080

LIIKETOIMINTA-ALUEET YHTEENSÄ – TAPPIOTYYPIT YHTEENSÄ

Tappioiden lukumäärä: tämä määrä vastaa rivillä 910 ilmoitettujen tappioiden lukumäärien vaakasuunnassa yhteenlaskettua summaa, sillä näissä luvuissa ne tappiot, joilla on vaikutuksia eri liiketoiminta-alueilla, on jo otettu huomioon yhtenä tappiona. Tämä luku ei välttämättä ole sama kuin luku, joka saadaan laskemalla yhteen pystysuunnassa sarakkeessa 080 ilmoitettujen tappioiden lukumäärät, sillä yhdellä tappiolla voi olla vaikutuksia useilla eri liiketoiminta-alueilla.

Tappiot yhteensä: tämä määrä vastaa sekä määrää, joka saadaan laskemalla yhteen vaakasuunnassa rivillä 920 tappiotyypeittäin ilmoitettujen kokonaistappioiden määrät, että määrää, joka saadaan laskemalla pystysuunnassa yhteen sarakkeessa 080 liiketoiminta-alueittain ilmoitetut kokonaistappion määrät.

Suurin yksittäinen tappio: kuten edellä on mainittu, on mahdollista, että ”suurimman yksittäisen tappion” määrä on suurempi ”liiketoiminta-alueiden kokonaismäärän” tasolla tietyn tappiotyypin kohdalla kuin kullakin liiketoiminta-alueella ilmoitetut ”suurimman yksittäisen tappion” määrät, mikäli tappiolla on vaikutuksia useilla eri liiketoiminta-alueilla. Näin ollen tässä solussa ilmoitettava määrä vastaa ”liiketoiminta-alueiden kokonaismäärän” tason ”suurimman yksittäisen tappion” suurinta arvoa, joka ei välttämättä ole sama kuin liiketoiminta-alueittain sarakkeessa 080 ilmoitettujen ”suurimpien yksittäisten tappioiden” suurin arvo.

Viiden suurimman tappion yhteismäärä: tämä luku tarkoittaa koko matriisin viiden suurimman tappion yhteenlaskettua summaa, mikä tarkoittaa, että tämä määrä ei välttämättä ole sama kuin ”liiketoiminta-alueiden kokonaismäärän” tason ”viiden suurimman tappion yhteenlasketun summan” suurin arvo eikä sama kuin sarakkeessa 080 ilmoitettujen ”viiden suurimman tappion yhteenlasketun summan” suurin arvo.

5.   MARKKINARISKILOMAKKEET

125.

Nämä ohjeet koskevat lomakkeita, joissa ilmoitetaan tiedot, jotka liittyvät omien varojen vaatimusten laskemiseen standardimenetelmän mukaisesti valuuttakurssiriskin (MKR SA FX), hyödykeriskin (MKR SA COM), korkoriskin (MKR SA TDI, MKR SA SEC, MKR SA CTP) ja osakekurssiriskin (MKR SA EQU) osalta. Lisäksi tähän osaan sisältyvät ohjeet, jotka koskevat lomaketta, joka on tarkoitettu omien varojen vaatimusten sisäisten mallien menetelmän mukaista laskemista koskevien tietojen ilmoittamiseen (MKR IM).

126.

Kaupankäynnin kohteena olevan vieraan pääoman ehtoisen rahoitusinstrumentin tai osakkeen (taikka vieraan pääoman ehtoisen johdannaisen tai osakejohdannaisen) positioriski jaetaan kahteen osatekijään kyseiseen riskiin liittyvän pääomavaatimuksen laskemiseksi. Ensimmäinen osatekijä on erityisriski – eli kyseisen rahoitusinstrumentin hinnanmuutosriski, johon vaikuttavat rahoitusinstrumentin liikkeeseenlaskijaan tai, johdannaisen ollessa kyseessä, johdannaisen kohde-etuutena olevan rahoitusinstrumentin liikkeeseenlaskijaan liittyvät seikat. Toinen osatekijä on yleisriski – eli kyseisen rahoitusinstrumentin hinnanmuutosriski, joka syntyy korkotason vaihteluista (kun kyseessä ovat kaupankäynnin kohteena olevat vieraan pääoman ehtoiset rahoitusinstrumentit tai vieraan pääoman ehtoiset johdannaiset) tai osakemarkkinoiden yleisestä muutoksesta, joka ei johdu yksittäisten arvopapereiden ominaispiirteistä (kun kyseessä ovat osakkeet tai osakejohdannaiset). Erityisten rahoitusinstrumenttien yleinen käsittely ja niitä koskevat nettoutusmenettelyt esitetään vakavaraisuusasetuksen 326–333 artiklassa.

5.1   C 18.00 – MARKKINARISKI: KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVIEN VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISTEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN POSITIORISKEIHIN SOVELLETTAVA STANDARDIMENETELMÄ (MKR SA TDI)

5.1.1   Yleiset huomiot

127.

Tässä lomakkeessa ilmoitetaan kaupankäynnin kohteena olevia vieraan pääoman ehtoisia rahoitusinstrumentteja koskevat positiot ja niihin liittyviä positioriskejä koskevat omien varojen vaatimukset standardimenetelmän mukaisesti (vakavaraisuusasetuksen 102 artikla ja 105 artiklan 1 kohta). Vakavaraisuusasetuksessa mainitut erilaiset riskit ja menetelmät otetaan riveittäin huomioon. Lomakkeisiin MKR SA SEC ja MKR SA CTP sisällytettyihin vastuisiin liittyvä erityisriski on ilmoitettava ainoastaan kokonaismäärää kuvaavassa MKR SA TDI -lomakkeessa. Kyseisissä lomakkeissa ilmoitetut omien varojen vaatimukset on siirrettävä soluun {325;060} (arvopaperistamiset) ja soluun {330;060} (korrelaatiokaupankäyntisalkku).

128.

Tämän lomakkeen tiedot täytetään erikseen ”kokonaismäärän” osalta ja ennalta määritellyn valuuttaluettelon osalta, joka esitetään seuraavassa: EUR, ALL, BGN, CZK, DKK, EGP, GBP, HUF, ISK, JPY, LTL, MKD, NOK, PLN, RON, RUB, RSD, SEK, CHF, TRY, UAH, USD ja yksi jäännöslomake kaikille muille valuutoille.

5.1.2   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

010–020

KAIKKI POSITIOT – PITKÄT JA LYHYET

Vakavaraisuusasetuksen 102 artikla ja 105 artiklan 1 kohta. Nämä ovat bruttopositioita, joita ei ole nettoutettu rahoitusinstrumenteilla, mutta niihin ei sisällytetä merkintäsitoumuksia, joita kolmannet osapuolet ovat antaneet tai joissa alkuperäinen merkitsijä on tehnyt sopimuksen merkinnän kohteena olevien osakkeiden edelleenlunastuksesta (vakavaraisuusasetuksen 345 artiklan toinen virke). Myös näihin bruttopositioihin pätee pitkien ja lyhyiden positioiden välinen yleinen ero, jonka osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 328 artiklan 2 kohta.

030–040

NETTOPOSITIOT – PITKÄT JA LYHYET

Vakavaraisuusasetuksen 327–329 ja 334 artikla. Pitkien ja lyhyiden positioiden välisen eron osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 328 artiklan 2 kohta.

050

POSITIOT, JOIHIN SOVELLETAAN PÄÄOMAVAATIMUSTA

Kohdassa tarkoitetaan niitä nettopositioita, joihin sovelletaan pääomavaatimusta vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 2 luvussa esitettyjen menetelmien mukaisesti.

060

OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

Kohdassa tarkoitetaan asianmukaisiin positioihin vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 2 luvun mukaisesti kohdistuvaa pääomavaatimusta.

070

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 4 kohdan b alakohta. Kohdassa tarkoitetaan tulosta, joka saadaan kertomalla omien varojen vaatimukset kertoimella 12,5.


Rivit

010–350

KAUPANKÄYNTIVARASTOON KUULUVAT KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVAT VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISET RAHOITUSINSTRUMENTIT

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan b alakohdan i alakohdan ja kolmannen osan IV osaston 2 luvun mukaiset kaupankäynnin kohteena oleviin vieraan pääoman ehtoisiin rahoitusinstrumentteihin kaupankäyntivarastossa liittyvät positiot ja niitä vastaavat positioriskille lasketut omien varojen vaatimukset ilmoitetaan riskiluokan, maturiteetin ja sovellettavan menetelmän mukaan.

011

YLEISRISKI

012

Johdannaiset

Kohdassa on ilmoitettava kaupankäyntivarastossa olevien positioiden korkoriskin laskentaan sisällytettävät johdannaiset, ja tarvittaessa otetaan huomioon vakavaraisuusasetuksen 328–331 artikla.

013

Muut varat ja velat

Kohdassa tarkoitetaan rahoitusinstrumentteja, jotka eivät ole johdannaisia ja jotka sisällytetään kaupankäyntivarastossa olevien positioiden korkoriskin laskentaan.

020–200

MATURITEETTIPOHJAINEN MENETELMÄ

Kohdassa ilmoitetaan vakavaraisuusasetuksen 339 artiklan 1–8 kohdan mukaisen maturiteettipohjaisen menetelmän soveltamisalaan kuuluvat positiot kaupankäynnin kohteena olevissa vieraan pääoman ehtoisissa rahoitusinstrumenteissa ja niitä vastaavat vakavaraisuusasetuksen 339 artiklan 9 kohdassa määrätyt omien varojen vaatimukset. Positio eritellään alueiden 1, 2 ja 3 kesken ja nämä puolestaan rahoitusinstrumenttien maturiteetin mukaan.

210–240

YLEISRISKI – DURAATIOPOHJAINEN MENETELMÄ

Kohdassa ilmoitetaan vakavaraisuusasetuksen 340 artiklan 1–6 kohdan mukaisen duraatiopohjaisen menetelmän soveltamisalaan kuuluvat positiot kaupankäynnin kohteena olevissa vieraan pääoman ehtoisissa rahoitusinstrumenteissa ja niitä vastaavat vakavaraisuusasetuksen 340 artiklan 7 kohdassa määrätyt omien varojen vaatimukset. Positio on eriteltävä alueiden 1, 2 ja 3 kesken.

250

ERITYISRISKI

Kohdassa tarkoitetaan riveillä 251, 325 ja 330 ilmoitettujen määrien summaa.

Kohdassa tarkoitetaan kaupankäynnin kohteena oleviin vieraan pääoman ehtoisiin rahoitusinstrumentteihin liittyviä positioita, joihin sovelletaan erityisriskiin liittyvää omien varojen vaatimusta ja vastaavaa pääomavaatimusta vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan b alakohdan ja 335 artiklan, 336 artiklan 1–3 kohdan, 337 ja 338 artiklan mukaisesti. Myös vakavaraisuusasetuksen 327 artiklan 1 kohdan viimeinen virke on otettava huomioon.

251–321

Muita kuin arvopaperistettuja vieraan pääoman ehtoisia rahoitusinstrumentteja koskeva omien varojen vaatimus

Kohdassa tarkoitetaan riveillä 260–321 ilmoitettujen määrien summaa.

Omien varojen vaatimus, joka liittyy niihin n:nnen tappion luottojohdannaisiin, joilla ei ole ulkoisen tahon antamaa luottoluokitusta, on laskettava laskemalla yhteen referenssiomaisuuserien riskipainot (vakavaraisuusasetuksen 332 artiklan 1 kohdan e alakohdan 1 ja 2 alakohdat - ”läpikatsomismenetelmä”). N:nnen tappion luottojohdannaiset, joilla on ulkoisen tahon antama luottoluokitus (vakavaraisuusasetuksen 332 artiklan 1 kohdan e alakohdan 3 alakohta), on ilmoitettava erikseen rivillä 321.

Niiden positioiden ilmoittaminen, joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 336 artiklan 3 kohtaa:

Joukkolainoille, joille voidaan vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 3 kohdan mukaisesti antaa kaupankäyntivaraston ulkopuolella 10 prosentin riskipaino (katetut joukkolainat), on olemassa erityiskäsittely. Erityiset omien varojen vaatimukset edustavat puolta vakavaraisuusasetuksen 336 artiklan taulukossa 1 olevan toisen luokan prosenttiosuudesta. Kyseiset positiot on luokiteltava riveihin 280–300 lopulliseen erääntymispäivään jäljellä olevan maturiteetin mukaisesti.

Jos korkopositioiden yleisriskiltä on suojauduttu luottojohdannaisella, sovelletaan 346 ja 347 artiklaa.

325

Arvopaperistamisvälineitä koskeva omien varojen vaatimus

Kohdassa tarkoitetaan MKR SA SEC -lomakkeen sarakkeessa 610 ilmoitettujen omien varojen vaatimusten kokonaismäärää. Tämä tieto ilmoitetaan ainoastaan MKR SA TDI -lomakkeen kokonaismäärän tasolla.

330

Korrelaatiokaupankäyntisalkkua koskeva omien varojen vaatimus

Kohdassa tarkoitetaan MKR SA CTP -lomakkeen sarakkeessa 450 ilmoitettujen omien varojen vaatimusten kokonaismäärää. Tämä tieto ilmoitetaan ainoastaan MKR SA TDI -lomakkeen kokonaismäärän tasolla.

340

YHTEISTÄ SIJOITUSTOIMINTAA HARJOITTAVIIN YRITYKSIIN LIITTYVÄÄN POSITIORISKIIN SOVELLETTAVA ERITYISMENETELMÄ

Vakavaraisuusasetuksen 348–350 artikla. Tätä kohtaa sovelletaan silloin, jos yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavissa yrityksissä olevia positioita tai kohde-etuutena olevia rahoitusinstrumentteja ei käsitellä vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 5 luvussa säädettyjen menetelmien mukaisesti. Kohtaan sisällytetään, mikäli sellaisia on, omien varojen vaatimuksiin sovellettavien raja-arvojen vaikutukset.

Jos sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 348 artiklan ensimmäisen virkkeen mukaista erityismenetelmää, ilmoitettava määrä on 32 prosenttia kyseisen yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavan yrityksen vastuun nettopositiosta. Jos sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 348 artiklan toisen virkkeen mukaista erityismenetelmää, ilmoitettava määrä on pienempi seuraavista kahdesta luvusta: määrä, joka vastaa 32 prosenttia kyseisen yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavan yrityksen vastuun nettopositiosta, tai määrä, joka saadaan vähentämällä 40 prosentin osuudesta kyseisessä nettopositiossa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavan yrityksen vastuuseen liittyvän valuuttakurssiriskin synnyttämien omien varojen vaatimusten määrä.

350–390

OPTIOITA SOVELLETTAVAT LISÄVAATIMUKSET (MUUT KUIN DELTAA KOSKEVAT RISKIT)

Vakavaraisuusasetuksen 329 artiklan 3 kohta

Muihin kuin deltariskeihin liittyvät optioita koskevat lisävaatimukset on ilmoitettava niiden laskennassa käytetyn menetelmän mukaan.

5.2   C 19.00 – MARKKINARISKI: ARVOPAPERISTAMISIIN LIITTYVÄÄN ERITYISRISKIIN SOVELLETTAVA STANDARDIMENETELMÄ (MKR SA SEC)

5.2.1   Yleiset huomiot

129.

Tässä lomakkeessa kerätään tietoja positioista (brutto-/nettopositiot ja lyhyet/pitkät positiot) sekä niihin liittyvistä omien varojen vaatimuksista, jotka koskevat standardimenetelmän mukaista positioriskin erityisriskitekijää arvopaperistamisissa/uudelleenarvopaperistamisissa, jotka kuuluvat kaupankäyntivarastoon (tätä ei voida soveltaa korrelaatiokaupankäyntisalkkuun).

130.

MKR SA SEC -lomakkeessa määritetään omien varojen vaatimus vain arvopaperistamispositioita koskevan erityisriskin osalta vakavaraisuusasetuksen 335 artiklan ja 337 artiklan mukaisesti. Mikäli kaupankäyntivarastoon kuuluvat arvopaperistamispositiot on suojattu luottojohdannaisilla, sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 346 ja 347 artiklaa. Kaikkien kaupankäyntivaraston positioiden ilmoittamiseen on olemassa ainoastaan yksi lomake siitä riippumatta, soveltavatko laitokset standardimenetelmää vai sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB-menetelmä) määritelläkseen riskipainon kullekin positiolle vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 5 luvun mukaisesti. Näiden positioiden yleisriskin omien varojen vaatimusten ilmoittaminen tapahtuu käyttämällä MKR SA TDI -lomaketta tai MKR IM -lomaketta.

131.

Positiot, joihin sovelletaan 1 250 prosentin riskipainoa, voidaan vaihtoehtoisesti vähentää ydinpääomasta (CET1) (ks. vakavaraisuusasetuksen 243 artiklan 1 kohdan b alakohta, 244 artiklan 1 kohdan b alakohta ja 258 artiklassa). Tällöin ne on ilmoitettava CA1 -lomakkeen rivillä 460.

5.2.2   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

010–020

KAIKKI POSITIOT – PITKÄT JA LYHYET

Vakavaraisuusasetuksen 102 artikla ja 105 artiklan 1 kohta yhdessä vakavaraisuusasetuksen 337 artiklan kanssa (arvopaperistamispositiot), Myös näihin bruttopositioihin pätee pitkien ja lyhyiden positioiden välinen yleinen ero, jonka osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 328 artiklan 2 kohta.

030–040

(-) OMISTA VAROISTA VÄHENNETYT POSITIOT – PITKÄT JA LYHYET

Vakavaraisuusasetuksen 258 artikla

050–060

NETTOPOSITIOT – PITKÄT JA LYHYET

Vakavaraisuusasetuksen 327–329 ja 334 artikla. Pitkien ja lyhyiden positioiden välisen eron osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 328 artiklan 2 kohta.

070–520

NETTOPOSITIOIDEN JAKAUTUMINEN RISKIPAINOJEN MUKAAN

Vakavaraisuusasetuksen 251 artikla (taulukko 1) ja 261 artiklan 1 kohta (taulukko 4). Pitkät ja lyhyet positiot on eriteltävä erikseen.

230–240 ja 460–470

1 250 %

Vakavaraisuusasetuksen 251 artikla (taulukko 1) ja 261 artiklan 1 kohta (taulukko 4)

250–260 ja 480–490

VALVONTAVIRANOMAISEN KEHITTÄMÄ ARVIOINTIMALLI

Vakavaraisuusasetuksen 337 artiklan 2 kohta yhdessä vakavaraisuusasetuksen 262 artiklan kanssa.

Näiden sarakkeiden tiedot on ilmoitettava, jos laitos soveltaa valvontaviranomaisen kehittämää vaihtoehtoista arviointimallia (SFA), jossa sen omien varojen vaatimukset määritellään vakuusryhmän piirteiden ja etuoikeusluokan sopimusehtojen perusteella.

270 ja 500

LÄPIKATSOMISMENETELMÄ

Standardimenetelmä: Vakavaraisuusasetuksen 253 ja 254 artikla sekä 256 artiklan 5 kohta. Läpikatsomismenetelmää koskevat sarakkeet kattavat kaikki ne luokittelemattomia vastuita koskevat tapaukset, joissa riskipaino saadaan kohde-etuutena olevasta vastuusalkusta (käyttämällä vastuujoukon keskimääräisen riskipainon menetelmää tai vastuujoukon suurimman riskipainon menetelmää tai käyttämällä keskittymäsuhdetta). Läpikatsomismenetelmää koskevat sarakkeet kattavat kaikki ne luokittelemattomia vastuita koskevat tapaukset, joissa riskipaino saadaan kohde-etuutena olevasta vastuusalkusta (käyttämällä vastuujoukon keskimääräisen riskipainon menetelmää tai vastuujoukon suurimman riskipainon menetelmää tai käyttämällä keskittymäsuhdetta).

IRB: Vakavaraisuusasetuksen 263 artiklan 2 ja 3 kohta. Ennenaikaisten kuoletusten osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 265 artiklan 1 kohta ja 256 artiklan 5 kohta.

280–290 ja 510–520

SISÄISEN ARVIOINNIN LÄHESTYMISTAPA

Vakavaraisuusasetuksen 109 artiklan 1 kohdan toinen virke ja 259 artiklan 3 ja 4 kohta.

Näiden sarakkeiden tiedot on ilmoitettava silloin, kun laitos soveltaa sisäisen arvioinnin lähestymistapaa määrittääkseen pääomavaatimukset likviditeettisopimuksille ja erillisille takauksille, joita pankit (mukaan lukien kolmannet pankit) myöntävät ABCP-instrumenteille. Ulkoisen luottoluokituslaitoksen menetelmiin perustuva sisäisen arvioinnin lähestymistapa on sovellettavissa ainoastaan vastuisiin sellaisista ABCP-instrumenteista, joilla on niiden kaupankäynnin aloittamishetkellä sijoitusluokkaa vastaava sisäinen luokitus.

530–540

HUOLELLISUUTTA KOSKEVIEN VELVOITTEIDEN RIKKOMISESTA AIHEUTUVA VAIKUTUS (OIKAISU) YHTEENSÄ

Vakavaraisuusasetuksen 337 artiklan 3 kohta sekä vakavaraisuusasetuksen 407 artikla Vakavaraisuusasetuksen 14 artiklan 2 kohta

550–570

ENNEN YLÄRAJAA – PAINOTETUT PITKÄT/LYHYET NETTOPOSITIOT SEKÄ PAINOTETTUJEN PITKIEN JA LYHYIDEN NETTOPOSITIOIDEN SUMMA

Kohdassa sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 337 artiklaa ottamatta huomioon 335 artiklaa, jossa annetaan laitokselle mahdollisuus oman harkinnan mukaan rajata painotuksen tulos ja nettopositio maksukyvyttömyysriskiin liittyvän tappion enimmäismäärän suuruiseksi.

580–600

YLÄRAJAN JÄLKEEN – PAINOTETUT PITKÄT/LYHYET NETTOPOSITIOT SEKÄ PAINOTETTUJEN PITKIEN JA LYHYIDEN NETTOPOSITIOIDEN SUMMA

Kohdassa sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 337 artiklaa ja otetaan huomioon 335 artiklan laitokselle antama harkintamahdollisuus.

610

YHTEENLASKETTU OMIEN VAROJEN VAATIMUS

Vakavaraisuusasetuksen 337 artiklan 4 kohdan mukaan laitoksen on 31 päivänä joulukuuta 2014 päättyvän siirtymäkauden aikana laskettava erikseen yhteen sille kuuluvat painotetut pitkät nettopositiot (sarake 580) ja sille kuuluvat painotetut lyhyet nettopositiot (sarake 590). Näistä yhteenlasketuista määristä suurempi (raja-arvon soveltamisen jälkeen) muodostaa omien varojen vaatimuksen. Vuodesta 2015 alkaen laitoksen on vakavaraisuusasetuksen 337 artiklan 4 kohdan mukaan laskettava omien varojen vaatimusten laskemista varten kaikki sille kuuluvat painotetut nettopositiot yhteen siitä riippumatta, ovatko ne pitkiä vai lyhyitä (sarake 600).


Rivit

010

VASTUUT YHTEENSÄ

Kohdassa tarkoitetaan liikkeessä olevien (kaupankäyntivarastoon kuuluvien) arvopaperistamisvastuiden kokonaismäärää, jonka laitos ilmoittaa alullepanijan ja/tai sijoittajan ja/tai järjestäjän ominaisuudessa.

040, 070 ja 100

ARVOPAPERISTAMISET

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 61 ja 62 kohta

020, 050, 080 ja 110

UUDELLEENARVOPAPERISTAMISET

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 63 kohta

030–050

ALULLEPANIJA

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 13 kohta

060–080

SIJOITTAJA

Kohdassa tarkoitetaan luottolaitosta, jolla on hallussa arvopaperistamispositio arvopaperistamistransaktiossa, jossa se ei ole alullepanijana eikä järjestäjänä.

090–110

JÄRJESTÄJÄ

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 14 kohta. Jos järjestäjä samalla myös arvopaperistaa omia varojaan, on sen täytettävä alullepanijaa koskevien rivien tiedot sen omien arvopaperistettujen omaisuuserien osalta.

120–210

PAINOTETTUJEN PITKIEN JA LYHYIDEN NETTOPOSITIOIDEN KOKONAISSUMMAN JAKAUTUMINEN KOHDE-ETUUSTYYPIN MUKAAN

Vakavaraisuusasetuksen 337 artiklan 4 kohdan viimeinen virke

Kohde-etuutena olevien omaisuuserien jaottelussa noudatetaan SEC Details -lomakkeessa käytettävää luokitusta (sarake ”Tyyppi”):

1 – asuinkiinteistövakuudelliset luotot;

2 – liikekiinteistövakuudelliset luotot;

3 – luottokorttisaamiset;

4 – leasing;

5 – yrityslainat ja pk-yrityslainat (kun pk-yrityksiä käsitellään yrityksinä);

6 – kuluttajaluotot;

7 – myyntisaamiset;

8 – muut varat;

9 – katetut joukkolainat;

10 – muut velat.

Mikäli arvopaperistamispooli sisältää useita erityyppisiä omaisuuseriä, laitoksen on kunkin arvopaperistamisen osalta otettava huomioon niistä kaikkein tärkein tyyppi.

5.3   C 20.00 – MARKKINARISKI: KORRELAATIOKAUPANKÄYNTISALKKUUN LIITTYVÄÄN ERITYISRISKIIN SOVELLETTAVA STANDARDIMENETELMÄ (MKR SA CTP)

5.3.1   Yleiset huomiot

132.

Tässä lomakkeessa kerätään tietoja korrelaatiokaupankäyntisalkussa (CTP) olevista positioista (jotka koostuvat arvopaperistamispositioista, n:nnen tappion luottojohdannaisista sekä muista CTP-positioista vakavaraisuusasetuksen 338 artiklan 3 kohdan mukaisesti) sekä standardimenetelmän mukaisista niitä vastaavista omien varojen vaatimuksista.

133.

MKR SA CTP -lomakkeessa määritetään omien varojen vaatimus vain korrelaatiokaupankäyntisalkkuun sisällytettyjä positioita koskevan erityisriskin osalta vakavaraisuusasetuksen 335 artiklan sekä 338 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti. Mikäli kaupankäyntivarastoon kuuluvat CTP-positiot on suojattu luottojohdannaisilla, sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 346 ja 347 artiklaa. Kaikkien kaupankäyntivaraston CTP-positioiden ilmoittamiseen on olemassa ainoastaan yksi lomake siitä riippumatta, soveltavatko laitokset standardimenetelmää vai sisäisten luottoluokitusten menetelmää määritelläkseen riskipainon kullekin positiolle vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston 5 luvun mukaisesti. Näiden positioiden yleisriskin omien varojen vaatimusten ilmoittaminen tapahtuu käyttämällä MKR SA TDI -lomaketta tai MKR IM -lomaketta.

134.

Lomakkeen rakenteessa eritellään arvopaperistamispositiot, n:nnen tappion luottojohdannaiset sekä muut CTP-positiot. Arvopaperistamispositiot on aina ilmoitettava riveillä 030, 060 tai 090 (siitä riippuen, mikä laitoksen asema on arvopaperistamisessa). N:nnen tappion luottojohdannaiset on aina ilmoitettava rivillä 110. ”Muut CTP-positiot” eivät kuulu arvopaperistamispositioihin eivätkä n:nnen tappion luottojohdannaisiin (ks. vakavaraisuusasetuksen 338 artiklan 3 kohdan määritelmä) mutta ovat kuitenkin suorassa yhteydessä (suojaustarkoituksensa vuoksi) jompaankumpaan näistä kahdesta positiosta. Tämän vuoksi ne ilmoitetaan joko alaotsakkeen ”arvopaperistaminen” tai alaotsakkeen ”n:nnen tappion luottojohdannainen” alla.

135.

Positiot, joihin sovelletaan 1 250 prosentin riskipainoa, voidaan vaihtoehtoisesti vähentää ydinpääomasta (CET1) (ks. vakavaraisuusasetuksen 243 artiklan 1 kohdan b alakohta, 244 artiklan 1 kohdan b alakohta ja 258 artiklassa). Tällöin ne on ilmoitettava CA1 -lomakkeen rivillä 460.

5.3.2   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

010–020

KAIKKI POSITIOT – PITKÄT JA LYHYET

Kohdassa viitataan vakavaraisuusasetuksen 102 artiklaan ja 105 artiklan 1 kohtaan sikäli kuin ne liittyvät vakavaraisuusasetuksen 338 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisiin positioihin, jotka on sisällytetty korrelaatiokaupankäyntisalkkuun. Myös näihin bruttopositioihin pätee pitkien ja lyhyiden positioiden välinen yleinen ero, jonka osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 328 artiklan 2 kohta.

030–040

(-) OMISTA VAROISTA VÄHENNETYT POSITIOT – PITKÄT JA LYHYET

Vakavaraisuusasetuksen 258 artikla

050–060

NETTOPOSITIOT – PITKÄT JA LYHYET

Vakavaraisuusasetuksen 327–329 ja 334 artikla. Pitkien ja lyhyiden positioiden välisen eron osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 328 artiklan 2 kohta.

070–400

NETTOPOSITIOIDEN JAKAUTUMINEN RISKIPAINOJEN MUKAAN (SA/IRB)

Vakavaraisuusasetuksen 251 artikla (taulukko 1) ja 261 artiklan 1 kohta (taulukko 4)

160 ja 330

MUU

Kohdassa tarkoitetaan muita riskipainoja, joita ei ole nimenomaisesti mainittu aiemmissa sarakkeissa.

N:nnen tappion luottojohdannaisten osalta tämä kohta koskee ainoastaan niitä johdannaisia, joilla ei ole ulkoisen tahon antamaa luottoluokitusta. N:nnen tappion luottojohdannaiset, joilla on ulkoisen tahon antama luottoluokitus, joko ilmoitetaan MKR SA TDI -lomakkeessa (rivi 321) tai – mikäli ne on sisällytetty osaksi korrelaatiokaupankäyntisalkkua – luokitellaan niitä vastaavalle riskipainolle varattuun sarakkeeseen.

170–180 ja 360–370

1 250 %

Vakavaraisuusasetuksen 251 artikla (taulukko 1) ja 261 artiklan 1 kohta (taulukko 4)

190–200 ja 340–350

VALVONTAVIRANOMAISEN KEHITTÄMÄ ARVIOINTIMALLI

Vakavaraisuusasetuksen 337 artiklan 2 kohta sekä vakavaraisuusasetuksen 262 artikla

210/380

LÄPIKATSOMISMENETELMÄ

Standardimenetelmä: Vakavaraisuusasetuksen 253 ja 254 artikla sekä 256 artiklan 5 kohta. Läpikatsomismenetelmää koskevat sarakkeet kattavat kaikki ne luokittelemattomia vastuita koskevat tapaukset, joissa riskipaino saadaan kohde-etuutena olevasta vastuusalkusta (käyttämällä vastuujoukon keskimääräisen riskipainon menetelmää tai vastuujoukon suurimman riskipainon menetelmää tai käyttämällä keskittymäsuhdetta).

IRB: Vakavaraisuusasetuksen 263 artiklan 2 ja 3 kohta. Ennenaikaisten kuoletusten osalta ks. vakavaraisuusasetuksen 265 artiklan 1 kohta ja 256 artiklan 5 kohta.

220–230 ja 390–400

SISÄISEN ARVIOINNIN LÄHESTYMISTAPA

Vakavaraisuusasetuksen 259 artiklan 3 ja 4 kohta

410–420

ENNEN YLÄRAJAA – PAINOTETUT PITKÄT/LYHYET NETTOPOSITIOT

Kohdassa sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 338 artiklaa ottamatta huomioon 335 artiklan laitokselle antamaa harkintamahdollisuutta.

430–440

YLÄRAJAN JÄLKEEN – PAINOTETUT PITKÄT/LYHYET NETTOPOSITIOT

Kohdassa sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 338 artiklaa ja otetaan huomioon 335 artiklan laitokselle antama harkintamahdollisuus.

450

YHTEENLASKETTU OMIEN VAROJEN VAATIMUS

Omien varojen vaatimus määritetään siten, että se on suurempi seuraavista kahdesta luvusta: i) vain pitkiin nettopositioihin (sarake 430) sovellettava erityisriskiä koskeva vaatimus tai ii) vain lyhyisiin nettopositioihin (sarake 440) sovellettava erityisriskiä koskeva vaatimus.


Rivit

010

VASTUUT YHTEENSÄ

Kohdassa tarkoitetaan liikkeessä olevien (korrelaatiokaupankäyntisalkkuun kuuluvien) positioiden kokonaismäärää, jonka laitos ilmoittaa alullepanijan, sijoittajan tai järjestäjän ominaisuudessa.

020–040

ALULLEPANIJA

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 13 kohta

050–070

SIJOITTAJA

Kohdassa tarkoitetaan luottolaitosta, jolla on hallussa arvopaperistamispositio arvopaperistamistransaktiossa, jossa se ei ole alullepanijana eikä järjestäjänä.

080–100

JÄRJESTÄJÄ

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 14 kohta. Jos järjestäjä samalla myös arvopaperistaa omia varojaan, on sen täytettävä alullepanijaa koskevien rivien tiedot sen omien arvopaperistettujen omaisuuserien osalta.

030, 060 ja 090

ARVOPAPERISTAMISET

Korrelaatiokaupankäyntisalkku koostuu arvopaperistamispositioista, n:nnen tappion luottojohdannaisista ja mahdollisesti myös muista suojauspositioista, jotka täyttävät vakavaraisuusasetuksen 338 artiklan 2 ja 3 kohdassa asetetut kriteerit.

Arvopaperistamisvastuiden johdannaiset, jotka tarjoavat suhteellisen osuuden, sekä positiot, joilla suojataan korrelaatiokaupankäyntisalkun positioita, sisällytetään riville ”muut CTP-positiot”.

110

N:NNEN TAPPION LUOTTOJOHDANNAISET

Vakavaraisuusasetuksen 347 artiklan mukaiset n:nnen tappion luottojohdannaiset sekä niitä suojaavat n:nnen tappion luottojohdannaiset ilmoitetaan kummatkin tässä kohdassa.

Alullepanijan, sijoittajan ja järjestäjän positioita ei n:nnen tappion luottojohdannaisten kohdalla voida soveltaa. Tämän takia n:nnen tappion luottojohdannaisista ei voida esittää samankaltaista erittelyä kuin arvopaperistamispositioista.

040, 070, 100 ja 120

MUUT KORRELAATIOKAUPANKÄYNTISALKKUPOSITIOT

Tähän kohtaan sisällytetään seuraavat positiot:

positiot, jotka koskevat arvopaperistamisvastuiden johdannaisia, jotka tarjoavat suhteellisen osuuden, sekä positiot, joilla suojataan korrelaatiokaupankäyntisalkun positioita, sisällytetään riville ”muut korrelaatiokaupankäyntisalkkupositiot”,

luottojohdannaisilla vakavaraisuusasetuksen 346 artiklan mukaisesti suojatut korrelaatiokaupankäyntisalkkupositiot,

muut positiot, jotka täyttävät vakavaraisuusasetuksen 338 artiklan 3 kohdan edellytykset.

5.4   C 21.00 – MARKKINARISKI: OSAKKEISIIN LIITTYVÄÄN POSITIORISKIIN SOVELLETTAVA STANDARDIMENETELMÄ (MKR SA EQU)

5.4.1   Yleiset huomiot

136.

Tässä lomakkeessa ilmoitetaan tiedot sellaisia osakkeita koskevista positioista sekä niihin liittyvää positioriskiä koskevista omien varojen vaatimuksista, jotka kuuluvat kaupankäyntivarastoon ja joita käsitellään standardimenetelmän mukaisesti.

137.

Tämän lomakkeen tiedot täytetään erikseen ”kokonaismäärän” osalta sekä seuraavan pysyvästi ennalta määritellyn markkinaluettelon osalta: Alankomaat, Albania, Belgia, Bulgaria, Egypti, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Espanja, Irlanti, Islanti, Italia, Itävalta, Japani, Kreikka, Kypros, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Malta, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Serbia, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tšekki, Turkki, Ukraina, Unkari, Venäjän federaatio, Viro, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat ja yksi jäännöslomake kaikkia muita markkinoita varten. Tämän ilmoittamisvaatimuksen kohdalla käsitteellä ”markkina” tarkoitetaan ”maata”.

5.4.2   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

010–020

KAIKKI POSITIOT – PITKÄT JA LYHYET

Vakavaraisuusasetuksen 102 artikla ja 105 artiklan 1 kohta. Nämä ovat bruttopositioita, joita ei ole nettoutettu rahoitusinstrumenteilla, mutta niihin ei sisällytetä merkintäsitoumuksia, joita kolmannet osapuolet ovat antaneet tai joissa alkuperäinen merkitsijä on tehnyt sopimuksen merkinnän kohteena olevien osakkeiden edelleenlunastuksesta (vakavaraisuusasetuksen 345 artiklan toinen virke).

030–040

NETTOPOSITIOT – PITKÄT JA LYHYET

Vakavaraisuusasetuksen 327, 329, 332, 341 ja 345 artikla

050

POSITIOT, JOIHIN SOVELLETAAN PÄÄOMAVAATIMUSTA

Kohdassa tarkoitetaan niitä nettopositioita, joihin sovelletaan pääomavaatimusta vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 2 luvussa säädettyjen menetelmien mukaisesti. Pääomavaatimus on laskettava erikseen kunkin maan kansallisten markkinoiden osalta.

060

OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

Kohdassa tarkoitetaan asianmukaisiin positioihin vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 2 luvun mukaisesti kohdistuvaa pääomavaatimusta.

070

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 4 kohdan b alakohta. Kohdassa tarkoitetaan tulosta, joka saadaan kertomalla omien varojen vaatimukset kertoimella 12,5.


Rivit

010–130

KAUPANKÄYNTIVARASTOON KUULUVAT OSAKKEET

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan b alakohdan i alakohdan mukaista ja vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 2 luvun 3 jakson mukaista positioriskiä koskevia omien varojen vaatimuksia.

020–040

YLEISRISKI

Kohdassa tarkoitetaan osakepositioita, joihin liittyy yleisriski (vakavaraisuusasetuksen 343 artikla), ja niitä vastaavia vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 2 luvun 3 jakson mukaisia omien varojen vaatimuksia.

Kummatkin jaottelut (021/022 sekä 030/040) ovat jaotteluita, jotka kattavat kaikki yleisriskin alaiset positiot.

Riveillä 021 ja 022 kerätään tietoja instrumenteittain suoritettavasta erittelystä. Yksinomaan erittelyä riveillä 030 ja 040 käytetään omien varojen vaatimusten laskennan perustana.

021

Johdannaiset

Kohdassa on ilmoitettava kaupankäyntivarastossa olevien positioiden osakekurssiriskin laskentaan sisällytettävät johdannaiset, ja tarvittaessa otetaan huomioon vakavaraisuusasetuksen 329 ja 332 artikla.

022

Muut varat ja velat

Kohdassa tarkoitetaan rahoitusinstrumentteja, jotka eivät ole johdannaisia ja jotka sisällytetään kaupankäyntivarastossa olevien positioiden osakeriskin laskentaan.

030

Erityismenetelmän mukaisesti laajasti hajautettuun pörssinoteerattuun osakeindeksiin perustuvat vakioidut termiinit ja optiot

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 344 artiklan 1–4 kohdan mukaisia pörssissä noteerattuja osakeindeksifutuureita, jotka on laajasti hajautettu ja joihin sovelletaan erityistä menetelmää. Näihin positioihin kohdistuu ainoastaan yleisriski, eikä niitä näin ollen ilmoiteta rivillä 050.

040

Muut osakkeet kuin laajasti hajautettuun pörssinoteerattuun osakeindeksiin perustuvat vakioidut termiinit ja optiot

Kohdassa tarkoitetaan muita osakepositioita, joihin liittyy erityisriski, ja niitä vastaavia omien varojen vaatimuksia vakavaraisuusasetuksen 343 artiklan ja 344 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

050

ERITYISRISKI

Kohdassa tarkoitetaan osakepositioita, joihin liittyy erityisriski, sekä niitä vastaavia omien varojen vaatimuksia vakavaraisuusasetuksen 342 artiklan ja 344 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

080

YHTEISTÄ SIJOITUSTOIMINTAA HARJOITTAVIIN YRITYKSIIN LIITTYVÄÄN POSITIORISKIIN SOVELLETTAVA ERITYISMENETELMÄ

Vakavaraisuusasetuksessa näitä positioita ei nimenomaisesti luokitella korkoriskin tai osakeriskin piiriin. Raportointitarkoituksessa nämä positiot on ilmoitettava MKR SA EQU -lomakkeessa.

Kohdassa tarkoitetaan sellaisia positioita yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavissa yrityksissä, jotka lasketaan vakavaraisuusasetuksen 348 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Tätä kohtaa sovelletaan silloin, jos yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavissa yrityksissä olevia positioita tai kohde-etuutena olevia rahoitusinstrumentteja ei käsitellä vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 5 luvussa säädettyjen menetelmien mukaisesti (tässä viitataan asetuksen kohtaan ”Sisäisten mallien käyttö omien varojen vaatimusten laskemiseksi”).

Jos sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 348 artiklan ensimmäisen virkkeen mukaista erityismenetelmää, ilmoitettava määrä on 32 prosenttia kyseisen yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavan yrityksen vastuun nettopositiosta. Jos sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 348 artiklan toisen virkkeen mukaista erityismenetelmää, ilmoitettava määrä on pienempi seuraavista kahdesta luvusta: määrä, joka vastaa 32 prosenttia kyseisen yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavan yrityksen vastuun nettopositiosta, tai määrä, joka saadaan vähentämällä 40 prosentin osuudesta kyseisessä nettopositiossa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavan yrityksen vastuuseen liittyvän valuuttakurssiriskin synnyttämien omien varojen vaatimusten määrä.

Jos sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 350 artiklan erityismenetelmiä, näiden positioiden ilmoittamisen on tapahduttava kohteena olevien sijoitusten mukaan. Näin ollen nämä positiot on ilmoitettava asianmukaisilla riveillä joko MKR SA TDI -lomakkeessa tai MKR SA EQU -lomakkeessa.

090–130

OPTIOIHIN SOVELLETTAVAT LISÄVAATIMUKSET (MUUT KUIN DELTAA KOSKEVAT RISKIT)

Vakavaraisuusasetuksen 329 artiklan 3 kohta

Muihin kuin deltariskeihin liittyvät optioita koskevat lisävaatimukset on ilmoitettava niiden laskennassa käytetyn menetelmän mukaan.

5.5   C 22.00 – MARKKINARISKI: VALUUTTAKURSSIRISKIIN SOVELLETTAVAT STANDARDIMENETELMÄT (MKR SA FX)

5.5.1   Yleiset huomiot

138.

Laitosten on ilmoitettava tiedot positioista kussakin valuutassa (myös raportointivaluutassa) ja vastaavista valuuttakurssiriskiä koskevista omien varojen vaatimuksista standardimenetelmän mukaan. Positiot lasketaan kunkin valuutan (myös euron) sekä kullan osalta, ja lisäksi lasketaan positiot yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavissa yrityksissä. Tämän lomakkeen rivit 100–470 on ilmoitettava, vaikka laitoksia ei vaadita laskemaan valuuttakurssiriskin omien varojen vaatimuksia vakavaraisuusasetuksen 351 artiklan mukaisesti.

139.

Lomakkeen lisätietoerien tiedot on täytettävä erikseen kaikkien Euroopan unionin jäsenvaltioiden valuuttojen osalta ja seuraavien valuuttojen osalta: USD, CHF, JPY, RUB, TRY, AUD, CAD, RSD, ALL, UAH, MKD, EGP, ARS, BRL, MXN, HKD, ICK, TWD, NZD, NOK, SGD, KRW, CNY ja kaikkien muiden valuuttojen osalta.

5.5.2   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

020–030

KAIKKI POSITIOT – PITKÄT JA LYHYET

Kohdassa tarkoitetaan omaisuuseristä, saatavista ja vastaavanlaisista eristä aiheutuvia vakavaraisuusasetuksen 352 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja bruttopositioita. Vakavaraisuusasetuksen 352 artiklan 2 kohdan mukaan ja toimivaltaisten viranomaisten luvalla positioita, joita laitos on ottanut suojautuakseen vakavaraisuussuhteeseensa haitallisesti vaikuttavilta valuuttakurssin vaikutuksilta 92 artiklan 1 kohdan mukaisesti, ja positioita, jotka koskevat omien varojen laskennassa jo vähennettyjä eriä, ei ilmoiteta.

040–050

NETTOPOSITIOT – PITKÄT JA LYHYET

Vakavaraisuusasetuksen 352 artiklan 3 ja 4 kohdan ensimmäinen ja toinen virke sekä 353 artikla.

Nettopositiot lasketaan jokaista valuuttaa kohden, joten samanaikaisia pitkiä ja lyhyitä positioita saattaa esiintyä.

060–080

POSITIOT, JOIHIN SOVELLETAAN PÄÄOMAVAATIMUSTA

Vakavaraisuusasetuksen 352 artiklan 4 kohta sekä 353 ja 354 artikla

060–070

POSITIOT, JOIHIN SOVELLETAAN PÄÄOMAVAATIMUSTA – PITKÄT JA LYHYET

Kunkin valuutan kohdalla pitkät ja lyhyet nettopositiot lasketaan vähentämällä lyhyiden positioiden kokonaismäärä pitkien positioiden kokonaismäärästä.

Pitkät nettopositiot kussakin valuuttaoperaatiossa lasketaan yhteen, jolloin saadaan pitkä nettopositio tässä valuutassa.

Lyhyet nettopositiot kussakin valuuttaoperaatiossa lasketaan yhteen, jolloin saadaan lyhyt nettopositio tässä valuutassa.

Nettouttamatta jääneet positiot lisätään positioihin, joihin sovelletaan pääomavaatimuksia muissa valuutoissa, sarakkeessa 060 tai 070 (rivi 030) lyhyiden tai pitkien positioiden järjestelmästä riippuen.

080

POSITIOT, JOIHIN SOVELLETAAN PÄÄOMAVAATIMUSTA – NETTOUTETUT

Kohdassa tarkoitetaan läheisesti keskenään korreloivien valuuttojen nettoutettuja positioita.

 

RISKIIN LIITTYVÄ PÄÄOMAVAATIMUS (%)

Kohdassa ilmoitetaan vakavaraisuusasetuksen 351 ja 354 artiklassa määritellyt riskiin liittyvät pääomavaatimukset prosenttiosuuksina.

090

OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

Kohdassa tarkoitetaan asianmukaisiin positioihin vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 3 luvun mukaisesti kohdistuvaa pääomavaatimusta.

100

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 4 kohdan b alakohta. Kohdassa tarkoitetaan tulosta, joka saadaan kertomalla omien varojen vaatimukset kertoimella 12,5.


Rivit

010

KAIKKI MUIHIN KUIN RAPORTOINTIVALUUTTAAN LIITTYVÄT POSITIOT

Kohdassa tarkoitetaan positioita muissa kuin raportointivaluutassa ja niitä vastaavia omien varojen vaatimuksia vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan c alakohdan i alakohdan ja 352 artiklan 2 ja 4 kohdan mukaisesti (muunnetaan raportointivaluutaksi).

020

LÄHEISESTI KORRELOIVAT VALUUTAT

Kohdassa tarkoitetaan positioita ja niitä vastaavia omien varojen vaatimuksia valuutoissa, joita tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 354 artiklassa.

030

MUUT VALUUTAT (mukaan luettuna yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavien yritysten positiot, joita käsitellään eri valuuttoina)

Kohdassa tarkoitetaan positioita sekä niitä vastaavia omien varojen vaatimuksia sellaisten valuuttojen osalta, joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 351 artiklassa ja 352 artiklan 2 ja 4 kohdassa tarkoitettua yleistä menettelyä.

Erillisinä valuuttoina vakavaraisuusasetuksen 353 artiklan mukaisesti käsiteltävien yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavien yritysten positioiden ilmoittaminen:

Erillisinä valuuttoina käsiteltäviä yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavien yritysten positioita voidaan käsitellä kahdella eri tavalla omien varojen vaatimusten laskemista varten:

1.

modifioitu kullan arvoon perustuva käsittely, jos yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavan yrityksen sijoituksen suunta ei ole tiedossa (nämä yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavat yritykset lisätään laitoksen kokonaisnettovaluuttapositioon);

2.

mikäli yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavan yrityksen sijoituksen suunta on tiedossa, nämä yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavat yritykset lisätään avoimeen kokonaisvaluuttapositioon (lyhyeen tai pitkään siitä riippuen, mikä yrityksen suunta on).

Näiden yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavien yritysten positioiden ilmoittaminen on yhteydessä omien varojen vaatimusten laskentaan vastaavalla tavalla.

040

KULTA

Kohdassa tarkoitetaan positioita sekä niitä vastaavia omien varojen vaatimuksia sellaisten valuuttojen osalta, joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 351 artiklassa ja 352 artiklan 2 ja 4 kohdassa tarkoitettua yleistä menettelyä.

050–090

OPTIOIHIN SOVELLETTAVAT LISÄVAATIMUKSET (MUUT KUIN DELTAA KOSKEVAT RISKIT)

Vakavaraisuusasetuksen 352 artiklan 5 ja 6 kohta

Muihin kuin deltariskeihin liittyvät optioita koskevat lisävaatimukset on ilmoitettava niiden laskennassa käytetyn menetelmän mukaan.

100–120

Yhteenlasketut positiot (mukaan luettuna raportointivaluutta koskevat positiot) jaoteltuina vastuutyypin mukaan

Positioiden kokonaismäärä on eriteltävä johdannaisiin, muihin varoihin ja velkoihin sekä taseen ulkopuolisiin eriin.

100

Muut varat ja velat kuin taseen ulkopuoliset erät ja johdannaiset

Positiot, joita ei ole sisällytetty riveille 110 tai 120, ilmoitetaan tässä kohdassa.

110

Taseen ulkopuoliset erät

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen liitteessä I mainittuja eriä, paitsi arvopapereilla toteuttavista rahoitustoimista ja pitkän selvitysajan liiketoimista tai tuotteiden ristikkäisnettoutusta koskevista sopimuksista syntyviä eriä.

120

Johdannaiset

Kohdassa tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 352 artiklan mukaisesti arvostettuja positioita.

130–470

LISÄTIETOERÄT: VALUUTTAPOSITIOT

Lomakkeen lisätietoerien tiedot on täytettävä erikseen kaikkien Euroopan unionin jäsenvaltioiden valuuttojen osalta ja seuraavien valuuttojen osalta: USD, CHF, JPY, RUB, TRY, AUD, CAD, RSD, ALL, UAH, MKD, EGP, ARS, BRL, MXN, HKD, ICK, TWD, NZD, NOK, SGD, KRW, CNY ja kaikkien muiden valuuttojen osalta.

5.6   C 23.00 – MARKKINARISKI: HYÖDYKKEISIIN SOVELLETTAVAT STANDARDIMENETELMÄT (MKR SA COM)

5.6.1   Yleiset huomiot

140.

Tässä lomakkeessa kerätään tietoja hyödykepositioista ja niitä vastaavista omien varojen vaatimuksista, joita käsitellään standardimenetelmän mukaisesti.

5.6.2   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

010–020

KAIKKI POSITIOT – PITKÄT JA LYHYET

Kohdassa tarkoitetaan pitkiä/lyhyitä bruttopositioita, jotka otetaan huomioon samaa hyödykettä koskevina positioina vakavaraisuusasetuksen 357 artiklan 1 ja 4 kohdan mukaisesti (ks. myös vakavaraisuusasetuksen 359 artiklan 1 kohta).

030–040

NETTOPOSITIOT – PITKÄT JA LYHYET

Nämä määritellään vakavaraisuusasetuksen 357 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

050

POSITIOT, JOIHIN SOVELLETAAN PÄÄOMAVAATIMUSTA

Kohdassa tarkoitetaan niitä nettopositioita, joihin sovelletaan pääomavaatimusta vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 4 luvussa säädettyjen menetelmien mukaisesti.

060

OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

Kohdassa tarkoitetaan asianmukaisiin positioihin vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 4 luvun mukaisesti kohdistuvaa pääomavaatimusta.

070

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 4 kohdan b alakohta. Kohdassa tarkoitetaan tulosta, joka saadaan kertomalla omien varojen vaatimukset kertoimella 12,5.


Rivit

010

YHTEENLASKETUT HYÖDYKEPOSITIOT

Kohdassa tarkoitetaan hyödykepositioita ja niiden markkinariskiä koskevia omien varojen vaatimuksia vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan c alakohdan iii alakohdan sekä vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 4 luvun mukaisesti.

020–060

POSITIOT HYÖDYKELUOKITTAIN

Raportointitarkoitusta varten hyödykkeet ryhmitellään vakavaraisuusasetuksen 361 artiklan taulukossa 2 tarkoitettuihin neljään hyödykkeiden pääluokkaan.

070

MATURITEETTIPOHJAINEN MENETELMÄ

Kohdassa tarkoitetaan hyödykepositioita, joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 359 artiklassa tarkoitettua maturiteettipohjaista menetelmää.

080

LAAJENNETTU MATURITEETTIPOHJAINEN MENETELMÄ

Kohdassa tarkoitetaan hyödykepositioita, joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 361 artiklassa tarkoitettua laajennettua maturiteettipohjaista menetelmää.

090

YKSINKERTAISTETTU MENETELMÄ

Kohdassa tarkoitetaan hyödykepositioita, joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 360 artiklassa tarkoitettua yksinkertaistettua menetelmää.

100–140

OPTIOIHIN SOVELLETTAVAT LISÄVAATIMUKSET (MUUT KUIN DELTAA KOSKEVAT RISKIT)

Vakavaraisuusasetuksen 358 artiklan 4 kohta

Muihin kuin deltariskeihin liittyvät optioita koskevat lisävaatimukset on ilmoitettava niiden laskennassa käytetyn menetelmän mukaan.

5.7   C 24.00 – MARKKINARISKIN SISÄISET MALLIT (MKR IM)

5.7.1   Yleiset huomiot

141.

Tässä lomakkeessa eritellään VaR-luku (Value-at-Risk, todennäköinen tappioluku) ja stressitestattu VaR-luku eri markkinariskien mukaan (velka-, osakekurssi-, valuuttakurssi-, hyödykeriskien mukaan) ja ilmoitetaan muut omien varojen vaatimusten laskennassa sovellettavat tiedot.

142.

Yleisesti ottaen laitosten käyttämän lomakkeen rakenteesta riippuu, ilmoittavatko ne yleisriskiä ja erityisriskiä koskevat luvut yhdessä vai erikseen. Tämä pätee myös VaR-luvun / stressitestatun VaR-luvun jakamisessa riskiluokkiin (korkoriskin, osakekurssiriskin, hyödykeriskin ja valuuttakurssiriskin mukaan). Laitos voi jättää yllä mainitut jaottelut ilmoittamatta, jos se osoittaa, että näiden lukujen ilmoittaminen olisi kohtuuttoman työlästä.

5.7.2   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

030–040

VaR

Tällä tarkoitetaan suurinta potentiaalista tappiota, joka aiheutuisi hinnan muutoksesta määrätyllä todennäköisyydellä annetulla aikavälillä.

030

Kerroin (mc) × edellisten 60 arkipäivän keskiarvo (VaRavg)

Vakavaraisuusasetuksen 364 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohta ja 365 artiklan 1 kohta

040

Edellisen päivän VaR (VaRt-1)

Vakavaraisuusasetuksen 364 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohta ja 365 artiklan 1 kohta

050–060

Stressitestattu VaR

Tämä tarkoittaa suurinta potentiaalista tappiota, joka aiheutuisi hinnan muutoksesta määrätyllä todennäköisyydellä annetulla aikavälillä ja joka on laskettu käyttämällä arvoja, joissa aiempien ajanjaksojen tiedot on kalibroitu sellaisen 12 kuukauden pituisen yhtäjaksoisen ajanjakson tietojen kanssa, jolloin esiintyi laitoksen salkun kannalta merkityksellisiä rahoitusmarkkinoiden ongelmia.

050

Kerroin (mc) × edellisten 60 arkipäivän keskiarvo (SVaRavg)

Vakavaraisuusasetuksen 364 artiklan 1 kohdan b alakohdan ii alakohta ja 365 artiklan 1 kohta

060

Viimeisin saatavilla oleva (SVaRt-1)

Vakavaraisuusasetuksen 364 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohta ja 365 artiklan 1 kohta

070–080

MAKSUKYVYTTÖMYYSRISKIÄ JA LUOTTOLUOKAN SIIRTYMÄRISKIÄ KOSKEVA OMIEN VAROJEN VAATIMUS

Tämä tarkoittaa suurinta mahdollista tappiota, joka aiheutuisi vakavaraisuusasetuksen 364 artiklan 2 kohdan b alakohdan sekä kolmannen osan IV osaston 5 luvun 4 jakson mukaan laskettuihin maksukyvyttömyysriskiin ja luottoluokan siirtymäriskiin liittyvästä hinnan muutoksesta.

070

12 viikon keskimääräinen mittaustulos

Vakavaraisuusasetuksen 364 artiklan 2 kohdan b alakohdan ii alakohta sekä kolmannen osan IV osaston 5 luvun 4 jakso

080

Viimeisin mittaustulos

Vakavaraisuusasetuksen 364 artiklan 2 kohdan b alakohdan i alakohta sekä kolmannen osan IV osaston 5 luvun 4 jakso

090–110

KAIKKI KORRELAATIOKAUPANKÄYNTISALKUN HINTARISKIEN OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

090

ALARAJA

Vakavaraisuusasetuksen 364 artiklan 3 kohdan c alakohta

= 8 prosenttia siitä omien varojen vaatimuksesta, joka laskettaisiin vakavaraisuusasetuksen 338 artiklan 1 kohdan mukaisesti ”kaikkien hintariskien” pääomavaatimukseen sisältyvien kaikkien positioiden osalta

100–110

12 VIIKON KESKIMÄÄRÄINEN MITTAUSTULOS JA VIIMEISIN MITTAUSTULOS

Vakavaraisuusasetuksen 364 artiklan 3 kohdan b alakohta

110

VIIMEISIN MITTAUSTULOS

Vakavaraisuusasetuksen 364 artiklan 3 kohdan a alakohta

120

OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

Tässä kohdassa ilmoitetaan vakavaraisuusasetuksen 364 artiklassa tarkoitetut omien varojen vaatimukset, jotka lasketaan kaikkien riskitekijöiden osalta ja joiden laskennassa otetaan tarvittaessa huomioon korrelaatiovaikutukset ja maksukyvyttömyysriski ja luottoluokan siirtymäriski sekä kaikki CTP-positioihin liittyvät hintariskit mutta joihin ei sisällytetä vakavaraisuusasetuksen 364 artiklan 2 kohdan mukaisesti arvopaperistamiseen liittyviä pääomavaatimuksia arvopaperistamispositioista tai n:nnen tappion luottojohdannaisista.

130

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 4 kohdan b alakohta. Kohdassa tarkoitetaan tulosta, joka saadaan kertomalla omien varojen vaatimukset kertoimella 12,5.

140

Ylitysten lukumäärä (edellisten 250 arkipäivän aikana)

Tämä kohta liittyy vakavaraisuusasetuksen 366 artiklaan.

150–160

VaR-kerroin (mc) ja SVaR-kerroin (ms)

Tämä kohta liittyy vakavaraisuusasetuksen 366 artiklaan.

170–180

KORRELAATIOKAUPANKÄYNTISALKUN ALARAJAA KOSKEVA ARVIOITU OMIEN VAROJEN VAATIMUS – PAINOTETUT PITKÄT/LYHYET NETTOPOSITIOT RAJAN JÄLKEEN

Kohdassa ilmoitetaan määrät, jotka muodostavat perustan pääomavaatimuksen alarajan laskemiselle kaikkien hintariskien osalta vakavaraisuusasetuksen 364 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisesti ja joiden laskennassa otetaan huomioon se vakavaraisuusasetuksen 335 artiklan harkintamahdollisuus, jonka nojalla laitos voi rajoittaa painotuksen tuloksen ja nettoposition maksukyvyttömyysriskiin liittyvän tappion enimmäismäärän suuruiseksi.


Rivit

010

POSITIOT YHTEENSÄ

Kohdassa tarkoitetaan sitä positio-, valuuttakurssi- ja hyödykeriskin osaa, johon viitataan vakavaraisuusasetuksen 363 artiklan 1 kohdassa ja joka liittyy vakavaraisuusasetuksen 367 artiklan 2 kohdassa määriteltyihin riskitekijöihin.

Sarakkeiden 030–060 (VaR-luku ja stressitestattu VaR-luku) luvut kokonaismäärää kuvaavalla rivillä eivät vastaa asianmukaisten riskitekijöiden jaettuja arvoja VaR-luvun / stressitestatun VaR-luvun osalta. Näin ollen jaetut luvut ovat lisätietoeriä.

020

KAUPANKÄYNNIN KOHTEENA OLEVAT VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISET RAHOITUSINSTRUMENTIT (TDI)

Kohdassa tarkoitetaan sitä positioriskin osaa, johon viitataan vakavaraisuusasetuksen 363 artiklan 1 kohdassa ja joka liittyy vakavaraisuusasetuksen 367 artiklan 2 kohdassa määriteltyihin korkoriskitekijöihin.

030

TDI – YLEISRISKI

Yleisriski määritellään vakavaraisuusasetuksen 362 artiklassa.

040

TDI – ERITYISRISKI

Erityisriski määritellään vakavaraisuusasetuksen 362 artiklassa.

050

OSAKKEET

Kohdassa tarkoitetaan sitä positioriskin osaa, johon viitataan vakavaraisuusasetuksen 363 artiklan 1 kohdassa ja joka liittyy vakavaraisuusasetuksen 367 artiklan 2 kohdassa määriteltyihin osakeriskitekijöihin.

060

OSAKKEET – YLEISRISKI

Yleisriski määritellään vakavaraisuusasetuksen 362 artiklassa.

070

OSAKKEET – ERITYISRISKI

Erityisriski määritellään vakavaraisuusasetuksen 362 artiklassa.

080

VALUUTTAKURSSIRISKI

Vakavaraisuusasetuksen 363 artiklan 1 kohta ja 367 artiklan 2 kohta

090

HYÖDYKERISKI

Vakavaraisuusasetuksen 363 artiklan 1 kohta ja 367 artiklan 2 kohta

100

YHTEENLASKETTU YLEISRISKI

Kohdassa tarkoitetaan markkinariskiä, joka aiheutuu kaupankäynnin kohteena olevien vieraan pääoman ehtoisten rahoitusinstrumenttien, osakkeiden, valuutan ja hyödykkeiden yleisestä liikehdinnästä markkinoilla. Ilmoitetaan VaR-luku kaikkien riskitekijöiden muodostaman yleisriskin osalta (ja otetaan huomioon tarvittaessa korrelaatiovaikutukset).

110

YHTEENLASKETTU ERITYISRISKI

Kohdassa tarkoitetaan kaupankäynnin kohteena olevien vieraan pääoman ehtoisten rahoitusinstrumenttien ja osakkeiden erityisriskitekijää. Ilmoitetaan VaR-luku kaupankäyntivaraston osakkeiden ja vieraan pääoman ehtoisten rahoitusinstrumenttien erityisriskin osalta (ja otetaan huomioon tarvittaessa korrelaatiovaikutukset).

5.8   C 25.00 – VASTUUN ARVONOIKAISURISKI (CVA)

5.8.1   Positiokohtaiset ohjeet

Sarakkeet

010

Vastuuarvo

Vakavaraisuusasetuksen 271 artikla yhdessä 382 artiklan kanssa

Kohdassa tarkoitetaan maksukyvyttömyyshetken vastuun (EAD) kokonaismäärää kaikkien vastuun arvonoikaisuriskistä johtuvan pääomavaatimuksen alaisten transaktioiden osalta.

020

Josta OTC-johdannaiset

Vakavaraisuusasetuksen 271 artikla yhdessä 382 artiklan 1 kohdan kanssa

Kohdassa tarkoitetaan sitä vastapuoliriskin kokonaismäärän osaa, joka aiheutuu pelkästään OTC-johdannaisista. Tätä tietoa ei edellytetä sisäisen mallin menetelmää noudattavilta laitoksilta, jotka pitävät OTC-johdannaiset ja arvopapereilla toteutettavien rahoitustoimien johdannaiset samassa nettoutusryhmässä.

030

Josta arvopaperivakuudelliseen rahoitustoimintaan liittyvät transaktiot

Vakavaraisuusasetuksen 271 artikla yhdessä 382 artiklan 2 kohdan kanssa

Kohdassa tarkoitetaan sitä vastapuoliriskin kokonaismäärän osaa, joka aiheutuu pelkästään arvopapereilla toteuttavien rahoitustoimien johdannaisista. Tätä tietoa ei edellytetä sisäisen mallin menetelmää noudattavilta laitoksilta, jotka pitävät OTC-johdannaiset ja arvopapereilla toteutettavien rahoitustoimien johdannaiset samassa nettoutusryhmässä.

040

KERROIN (mc) × EDELLISTEN 60 ARKIPÄIVÄN KESKIARVO (VaRavg)

Vakavaraisuusasetuksen 383 artikla yhdessä 363 artiklan 1 kohdan d alakohdan kanssa

VaR-luvun laskenta perustuu markkinariskin sisäisiin malleihin.

050

EDELLINEN PÄIVÄ (VaRt-1)

Ks. sarakkeeseen 040 liittyvät ohjeet.

060

KERROIN (ms) x EDELLISEN 60 ARKIPÄIVÄN KESKIARVO (SVaRavg)

Ks. sarakkeeseen 040 liittyvät ohjeet.

070

TUOREIN SAATAVILLA OLEVA LUKU (SVaRt-1)

Ks. sarakkeeseen 040 liittyvät ohjeet.

080

OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan d alakohta

Omien varojen vaatimukset vastuun arvonoikaisuriskin osalta lasketaan valitun menetelmän mukaan.

090

KOKONAISRISKIN MÄÄRÄ

Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 4 kohdan b alakohta

Omien varojen vaatimukset kerrotaan kertoimella 12,5.

 

Lisätietoerät

100

Vastapuolten lukumäärä

Vakavaraisuusasetuksen 382 artikla

Kohdassa ilmoitetaan vastuun arvonoikaisuriskiä koskevien omien varojen vaatimusten laskentaan sisällytettävä vastapuolten lukumäärä.

Vastapuolet ovat velallisten alaryhmä. Johdannaistransaktioissa tai arvopapereilla toteutettavissa rahoitustoimissa vastapuoli tarkoittaa yksinkertaisesti vain toista sopimusosapuolta.

110

Josta sellaiset, joissa vastapuoleen liittyvästä hintaerosta käytetään arviota

Kohdassa tarkoitetaan niiden vastapuolten lukumäärää, joiden osalta luottoriskimarginaali on määritetty arvion eikä välittömään havaintoon perustuvien markkinatietojen pohjalta.

120

AIHEUTUNEET VASTUUN ARVONOIKAISUT

Kohdassa tarkoitetaan kirjanpitovarauksia, jotka aiheutuvat johdannaissopimusten vastapuolten luottokelpoisuuden huonontumisesta.

130

YHTEEN RISKIKOHTEESEEN KESKITTYVÄT LUOTTORISKINVAIHTOSOPIMUKSET

Vakavaraisuusasetuksen 386 artiklan 1 kohdan a alakohta

Kohdassa tarkoitetaan vastuun arvonoikaisuriskiltä suojautumiseen käytettävien yhteen riskikohteeseen perustuvien luottoriskinvaihtosopimusten nimellismäärien yhteissummaa.

140

INDEKSIIN LIITETYT LUOTTORISKINVAIHTOSOPIMUKSET

Vakavaraisuusasetuksen 386 artiklan 1 kohdan b alakohta

Kohdassa tarkoitetaan vastuun arvonoikaisuriskiltä suojautumiseen käytettävien indeksiin liitettyjen luottoriskinvaihtosopimusten nimellismäärien yhteissummaa.


Rivit

010

Yhteenlaskettu vastuun arvonoikaisuriski

Kohdassa tarkoitetaan tapauksen mukaan rivien 020–040 summaa.

020

Kehittyneen menetelmän mukaiset

Kohdassa sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 383 artiklassa vahvistettua vastuun arvonoikaisuriskin laskennan kehittynyttä menetelmää.

030

Standardimenetelmän mukaiset

Kohdassa sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 384 artiklassa vahvistettua vastuun arvonoikaisuriskin laskennan standardimenetelmää.

040

Alkuperäisen hankintahinnan menetelmän mukaiset

Kohdassa ilmoitettaviin määriin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 385 artiklaa.

LIITE III

RAHOITUSTIETOJEN ILMOITTAMINEN KANSAINVÄLISTEN TILINPÄÄTÖSSTANDARDIEN (IFRS:N) MUKAAN

FINREP-RAPORTOINTILOMAKKEET IFRS:ÄÄ VARTEN

LOMAKKEEN NUMERO

LOMAKKEEN KOODI

LOMAKKEEN/LOMAKERYHMÄN NIMI

 

 

OSA 1 [NELJÄNNESVUOSITTAINEN RAPORTOINTI]

Taselaskelma [tase]

1.1

F 01.01

Taselaskelma: varat

1.2

F 01.02

Taselaskelma: velat

1.3

F 01.03

Taselaskelma: pääoma

2

F 02.00

Tuloslaskelma

3

F 03.00

Laaja tuloslaskelma

Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain

4.1

F 04.01

Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain: kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

4.2

F 04.02

Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain: käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

4.3

F 04.03

Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain: myytävissä olevat rahoitusvarat

4.4

F 04.04

Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain: lainat ja saamiset sekä eräpäivään saakka pidettävät sijoitukset

4.5

F 04.05

Etuoikeudeltaan huonommat rahoitusvarat

5

F 05.00

Luottojen jaottelu tuotteittain

6

F 06.00

Muiden kuin finanssialan yritysten luottojen jaottelu NACE-koodeittain

7

F 07.00

Arvoltaan alentuneet tai erääntyneet rahoitusvarat

Rahoitusvelkojen jaottelu

8.1

F 08.01

Rahoitusvelkojen jaottelu tuotteittain ja vastapuolialoittain

8.2

F 08.02

Etuoikeudeltaan huonommat rahoitusvelat

Luottositoumukset, takaukset ja muut sitoumukset

9.1

F 09.01

Taseen ulkopuolisiin eriin liittyvät vastuut: luottositoumukset, takaukset ja muut annetut sitoumukset

9.2

F 09.02

Luottositoumukset, takaukset ja muut saadut sitoumukset

10

F 10.00

Johdannaissopimukset – Kaupankäynti

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

11.1

F 11.01

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta: Jaottelu riskityypeittäin ja suojaustyypeittäin

12

F 12.00

Luottotappioita koskevien vähennysten muutokset sekä oman pääoman ehtoisten instrumenttien arvonalennus

Saadut vakuudet ja takaukset

13.1

F 13.01

Luottojen jaottelu vakuuksittain ja takauksittain

13.2

F 13.02

Kertyneet haltuunotetut vakuudet kauden aikana [raportointipäivänä pidetyt]

13.3

F 13.03

Kertyneet haltuunotetut vakuudet [aineelliset hyödykkeet]

14

F 14.00

Käyvän arvon hierarkia: käypään arvoon arvostetut rahoitusvälineet

15

F 15.00

Kirjaaminen pois taseesta ja siirrettäviin omaisuuseriin liittyvät rahoitusvelat

Tuloslaskelman tiettyjen erien jaottelu

16.1

F 16.01

Korkotulot ja -menot instrumenteittain ja vastapuolialoittain

16.2

F 16.02

Rahoitusvarojen ja -velkojen kirjaamiseen pois taseesta liittyvät voitot tai tappiot, kun niitä ei arvosteta käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavina rahoitusvaroina ja -velkoina, instrumenteittain

16.3

F 16.03

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviin rahoitusvaroihin ja -velkoihin liittyvät voitot tai tappiot instrumenteittain

16.4

F 16.04

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviin rahoitusvaroihin ja -velkoihin liittyvät voitot tai tappiot riskeittäin

16.5

F 16.05

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin rahoitusvaroihin ja -velkoihin liittyvät voitot ja tappiot instrumenteittain

16.6

F 16.06

Voitot tai tappiot suojauslaskennasta

16.7

F 16.07

Rahoitusvaroihin kuuluvien erien ja rahoitusvaroihin kuulumattomien omaisuuserien arvonalennus

Tilinpäätöksen ja CRR:n konsolidointitasojen täsmäytys: tase

17.1

F 17.01

Tilinpäätöksen ja CRR:n konsolidointitasojen täsmäytys: Varat

17.2

F 17.02

Tilinpäätöksen ja CRR:n konsolidointitasojen täsmäytys: Taseen ulkopuolisiin eriin liittyvät vastuut – luottositoumukset, takaukset ja muut annetut sitoumukset

17.3

F 17.03

Tilinpäätöksen ja CRR:n konsolidointitasojen täsmäytys: Velat

18

F 18.00

Terveet ja erääntyneet sekä järjestämättömät saamiset

19

F 19.00

Lainanhoitojoustosaamiset

 

 

OSA 2 [NELJÄNNESVUOSITTAIN RAJOITUKSIN: NELJÄNNESVUOSITTAINEN RAPORTOINTI TAI EI RAPORTOINTIA]

Maantieteellinen jakautuminen

20.1

F 20.01

Varojen maantieteellinen jakautuminen toimintojen sijainnin perusteella

20.2

F 20.02

Velkojen maantieteellinen jakautuminen toimintojen sijainnin perusteella

20.3

F 20.03

Tuloslaskelman erien päälaskelman maantieteellinen jakautuminen toimintojen sijainnin perusteella

20.4

F 20.04

Varojen maantieteellinen jakautuminen vastapuolen asuinpaikan perusteella

20.5

F 20.05

Taseen ulkopuolisiin eriin liittyvien vastuiden maantieteellinen jakautuminen vastapuolen asuinpaikan perusteella

20.6

F 20.06

Velkojen maantieteellinen jakautuminen vastapuolen asuinpaikan perusteella

20.7

F 20.07

Muiden kuin finanssialan yritysten luottojen maantieteellinen jakautuminen vastapuolen asuinpaikan perusteella NACE-koodeittain

21

F 21.00

Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet: käyttöleasing-sopimusten alaiset omaisuuserät

Omaisuudenhoito-, säilytys- ja muut palvelutoiminnot

22.1

F 22.01

Palkkiotulot ja -kulut toiminnoittain

22.2

F 22.02

Tarjottuihin palveluihin liittyvät varat

 

 

OSA 3 [PUOLIVUOSITTAIN]

Taseen ulkopuolisiin eriin liittyvät toimet: osuudet konsernitilinpäätökseen sisältymättömissä strukturoiduissa yhteisöissä

30.1

F 30.01

Osuudet konsernitilinpäätökseen sisältymättömissä strukturoiduissa yhteisöissä

30.2

F 30.02

Osuudet konsernitilinpäätökseen sisältymättömissä strukturoiduissa yhteisöissä: jaottelu toiminnoittain

Lähipiiri

31.1

F 31.01

Lähipiiri: maksettavat ja saatavat määrät

31.2

F 31.02

Lähipiiri: lähipiirin kanssa tehtävien liiketoimien aiheuttamat kulut ja tulot

 

 

OSA 4 [VUOSITTAIN]

Ryhmän rakenne

40.1

F 40.01

Ryhmän rakenne: ”yhteisöittäin”

40.2

F 40.02

Ryhmän rakenne: ”instrumenteittain”

Käypä arvo

41.1

F 41.01

Käyvän arvon hierarkia: jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusinstrumentit

41.2

F 41.02

Käypään arvoon arvostamismahdollisuuden käyttö

41.3

F 41.03

Hybridit rahoitusinstrumentit, joita ei kirjata käypään arvoon tulosvaikutteisesti

42

F 42.00

Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet: arvostamismenetelmällä saatu kirjanpitoarvo

43

F 43.00

Varaukset

Etuuspohjaiset järjestelyt ja työsuhde-etuudet

44.1

F 44.01

Nettomääräiset etuuspohjaisten järjestelyjen varojen ja velkojen osatekijät

44.2

F 44.02

Etuuspohjaisista järjestelyistä johtuvien velvoitteiden muutokset

44.3

F 44.03

Lisätietoerät [henkilöstömenoihin liittyvät]

Tuloslaskelman tiettyjen erien jaottelu

45.1

F 45.01

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin rahoitusvaroihin ja -velkoihin liittyvät voitot ja tappiot salkuittain

45.2

F 45.02

Taseesta poiskirjattaviin, muihin kuin myytäväksi tarkoitettuihin rahoitusvaroihin kuulumattomiin omaisuuseriin liittyvät voitot tai tappiot

45.3

F 45.03

Muut liiketoiminnan tuotot ja kulut

46

F 46.00

Laskelma oman pääoman muutoksista

1.   Taselaskelma [tase]

1.1   Varat

 

Viittaukset

Jaottelu taulukossa

Kirjanpitoarvo

010

010

Käteiset varat, keskuspankkitalletukset ja muut vaadittaessa maksettavat talletukset

IAS 1.54 (i)

 

 

020

Käteinen raha

Liite V, 2 osa, 1 kohta

 

 

030

Keskuspankkitalletukset

Liite V, 2 osa, 2 kohta

 

 

040

Muut vaadittaessa maksettavat talletukset

Liite V, 2 osa, 3 kohta

5

 

050

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

IFRS 7.8(a)(ii); IAS 39.9, AG 14

 

 

060

Johdannaissopimukset

IAS 39.9

10

 

070

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

4

 

080

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

4

 

090

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

4

 

100

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

IFRS 7.8(a)(i); IAS 39.9

4

 

110

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

4

 

120

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

4

 

130

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

4

 

140

Myytävissä olevat rahoitusvarat

IFRS 7.8(d); IAS 39.9

4

 

150

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

4

 

160

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

4

 

170

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

4

 

180

Lainat ja muut saamiset

IFRS 7.8(c); IAS 39.9, AG16, AG26; liite V, 1 osa, 16 kohta

4

 

190

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

4

 

200

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

4

 

210

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

IFRS 7.8(b); IAS 39.9, AG16, AG26

4

 

220

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

4

 

230

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

4

 

240

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

IFRS 7.22(b); IAS 39.9

11

 

250

Suojauskohteen käyvän arvon muutokset korkoriskin portfoliosuojauksessa

IAS 39.89A(a)

 

 

260

Sijoitukset tytäryrityksissä, yhteisyrityksissä ja osakkuusyrityksissä

IAS 1.54(e); liite V, 2 osa, 4 kohta

4, 40

 

270

Aineelliset hyödykkeet

 

 

 

280

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

IAS 16.6; IAS 1.54(a)

21, 42

 

290

Sijoituskiinteistöt

IAS 40.5; IAS 1.54(b)

21, 42

 

300

Aineettomat hyödykkeet

IAS 1.54(c); vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 115 alakohta

 

 

310

Liikearvo

IFRS 3.B67(d); vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 113 alakohta

 

 

320

Muut aineettomat hyödykkeet

IAS 38.8,118

21, 42

 

330

Verosaamiset

IAS 1.54(n-o)

 

 

340

Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset

IAS 1.54(n); IAS 12.5

 

 

350

Laskennalliset verosaamiset

IAS 1.54(o); IAS 12.5; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 106 kohta

 

 

360

Muut varat

Liite V, 2 osa, 5 kohta

 

 

370

Myytävänä oleviksi luokitellut pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät

IAS 1.54(j); IFRS 5.38, liite V, 2 osa, 6 kohta

 

 

380

VARAT YHTEENSÄ

IAS 1.9(a), IG 6

 

 

1.2   Velat

 

Viittaukset

Jaottelu taulukossa

Kirjanpitoarvo

010

010

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvelat

IFRS 7.8 (e) (ii); IAS 39.9, AG 14-15

8

 

020

Johdannaissopimukset

IAS 39.9, AG 15(a)

10

 

030

Lyhyeksimyynnit

IAS 39.AG 15(b)

8

 

040

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta, liite V, 1 osa, 30 kohta

8

 

050

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

8

 

060

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

8

 

070

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat

IFRS 7.8 (e)(i); IAS 39.9

8

 

080

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

8

 

090

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

8

 

100

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

8

 

110

Jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat

IFRS 7.8(f); IAS 39.47

8

 

120

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

8

 

130

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

8

 

140

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

8

 

150

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

IFRS 7.22(b); IAS 39.9; liite V, 1 osa, 23 kohta

8

 

160

Suojauskohteen käyvän arvon muutokset korkoriskin portfoliosuojauksessa

IAS 39.89A(b)

 

 

170

Varaukset

IAS 37.10; IAS 1.54(l)

43

 

180

Eläkkeet ja muut työsuhteen päättymisen jälkeiset etuuspohjaisista järjestelyistä johtuvat velvoitteet

IAS 19.63; IAS 1.78(d); liite V, 2 osa, 7 kohta

43

 

190

Muut pitkäaikaiset työsuhde-etuudet

IAS 19.153; IAS 1.78(d); liite V, 2 osa, 8 kohta

43

 

200

Uudelleenjärjestely

IAS 37.71, 84(a)

43

 

210

Vireillä olevat oikeusjutut ja verokanteet

IAS 37, lisäys C, esimerkit 6 ja 10

43

 

220

Annetut sitoumukset ja takaukset

IAS 37, liite C.9

43

 

230

Muut varaukset

 

43

 

240

Verovelat

IAS 1.54(n-o)

 

 

250

Kauden verovelat

IAS 1.54(n); IAS 12.5

 

 

260

Laskennalliset verovelat

IAS 1.54(o); IAS 12.5; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 108 alakohta

 

 

270

Vaadittaessa takaisinmaksettava osakepääoma

IAS 32 IE 33; IFRIC 2; liite V, 2 osa, 9 kohta

 

 

280

Muut velat

Liite V, 2 osa, 10 kohta

 

 

290

Myytävänä oleviksi luokiteltuihin luovutettavien erien ryhmiin sisältyvät velat

IAS 1.54 (p); IFRS 5.38, liite V, 2 osa, 11 kohta

 

 

300

VELAT YHTEENSÄ

IAS 1.9(b);IG 6

 

 

1.3   Oma pääoma

 

Viittaukset

Jaottelu taulukossa

Kirjanpitoarvo

010

010

Pääoma

IAS 1.54(r), BAD 22 artikla

46

 

020

Maksettu pääoma

IAS 1.78(e)

 

 

030

Siirrettävä mutta maksamatta oleva pääoma

IAS 1.78(e); liite V, 2 osa, 14 kohta

 

 

040

Ylikurssirahasto

IAS 1.78(e); vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 124 alakohta

46

 

050

Liikkeeseen lasketut oman pääoman ehtoiset instrumentit (muu kuin pääoma)

Liite V, 2 osa, 15-16 kohta

46

 

060

Yhdistelmäinstrumenttien oman pääoman komponentti

IAS 32.28-29; liite V, 2 osa, 15 kohta

 

 

070

Muut liikkeeseen lasketut oman pääoman ehtoiset instrumentit

Liite V, 2 osa, 16 kohta

 

 

080

Muu pääoma

IFRS 2.10; liite V, 2 osa, 17 kohta

 

 

090

Kertyneet muun laajan tuloksen erät

vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 100 alakohta

46

 

095

Erät, joita ei uudelleenluokitella voitoksi tai tappioksi

IAS 1.82A(a)

 

 

100

Aineelliset hyödykkeet

IAS 16.39-41

 

 

110

Aineettomat hyödykkeet

IAS 38.85-87

 

 

120

Vakuutusmatemaattiset voitot tai (-) tappiot etuuspohjaisista järjestelyistä

IAS 1.7

 

 

122

Myytävänä oleviksi luokitellut pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät

IFRS 5.38, IG, esimerkki 12

 

 

124

Osuus muista taseeseen kirjatuista tuloista ja menoista, jotka ovat syntyneet tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehdyistä sijoituksista

IAS 1.82(h); IAS 28.11

 

 

128

Erät, jotka voidaan uudelleenluokitella voitoksi tai tappioksi

IAS 1.82A(a)

 

 

130

Suojausosuus nettosijoituksista ulkomaisiin yksiköihin [efektiivinen osuus]

IAS 39.102(a)

 

 

140

Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen

IAS 21.52(b); IAS 21.32, 38–49

 

 

150

Suojausjohdannaiset. Rahavirran suojaukset [efektiivinen osuus]

IFRS 7.23(c); IAS 39.95–101

 

 

160

Myytävissä olevat rahoitusvarat

IFRS 7.20(a)(ii); IAS 39.55(b)

 

 

170

Myytävänä oleviksi luokitellut pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät

IFRS 5.38, IG, esimerkki 12

 

 

180

Osuus muista taseeseen kirjatuista tuloista ja menoista, jotka ovat syntyneet tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehdyistä sijoituksista

IAS 1.82(h); IAS 28.11

 

 

190

Kertyneet voittovarat

vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 123 alakohta

 

 

200

Arvonkorotusrahastot

IFRS 1.30, D5-D8; Liite V, 2 osa, 18 kohta

 

 

210

Muut rahastot

IAS 1.54; IAS 1.78(e)

 

 

220

Tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehdyistä sijoituksista syntyneet rahastot tai kertyneet tappiot

IAS 28.11; liite V, 2 osa, 19 kohta

 

 

230

Muut

Liite V, 2 osa, 19 kohta

 

 

240

(-) Omat osakkeet

IAS 1.79(a)(vi); IAS 32.33-34, AG 14, AG 36; liite V, 2 osa, 20 kohta

46

 

250

Emoyrityksen omistajille osoitettava voitto tai tappio

IAS 27.28; IAS 1.81B (b)(ii)

2

 

260

(-) Ennakko-osingot

IAS 32.35

 

 

270

Vähemmistöosuudet [määräysvallaton omistusosuus]

IAS 27.4; IAS 1.54(q); IAS 27.27

 

 

280

Kertyneet muun laajan tuloksen erät

IAS 27.27-28; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 100 alakohta

46

 

290

Muut erät

IAS 27.27-28

46

 

300

OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ

IAS 1.9(c), IG 6

46

 

310

OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ

IAS 1.IG6

 

 

2.   Tuloslaskelma

 

Viittaukset

Jaottelu taulukossa

Kuluva kausi

010

010

Korkotuotot

IAS 1.97; IAS 18.35(b)(iii); liite V, 2 osa, 21 kohta

16

 

020

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

IFRS 7.20(a)(i), B5(e); liite V, 2 osa, 24 kohta

 

 

030

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

IFRS 7.20(a)(i), B5(e)

 

 

040

Myytävissä olevat rahoitusvarat

IFRS 7.20(b); IAS 39.55(b); IAS 39.9

 

 

050

Lainat ja muut saamiset

IFRS 7.20(b); IAS 39.9, 39.46(a)

 

 

060

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

IFRS 7.20(b); IAS 39.9, 39.46(b)

 

 

070

Johdannaissopimukset – suojauslaskenta, korkoriski

IAS 39.9; liite V, 2 osa, 23 kohta

 

 

080

Muut varat

Liite V, 2 osa, 25 kohta

 

 

090

(Korkokulut)

IAS 1.97; liite V, 2 osa, 21 kohta

16

 

100

(Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvelat)

IFRS 7.20(a)(i), B5(e); liite V, 2 osa, 24 kohta

 

 

110

(Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat)

IFRS 7.20(a)(i), B5(e)

 

 

120

(Jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat)

IFRS 7.20(b); IAS 39.47

 

 

130

(Johdannaissopimukset – suojauslaskenta, korkoriski)

IAS 39.9; liite V, 2 osa, 23 kohta

 

 

140

(Muut velat)

Liite V, 2 osa, 26 kohta

 

 

150

(Kulut vaadittaessa takaisinmaksettavasta osakepääomasta)

IFRIC 2.11

 

 

160

Osinkotulot

IAS 18.35(b)(v); liite V, 2 osa, 28 kohta

 

 

170

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

IFRS 7.20(a)(i), B5(e)

 

 

180

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

IFRS 7.20(a)(i), B5(e); IAS 39.9

 

 

190

Myytävissä olevat rahoitusvarat

IFRS 7.20(a)(ii); IAS 39.9, 39.55(b)

 

 

200

Palkkiotulot

IFRS 7.20(c)

22

 

210

(Palkkiokulut)

IFRS 7.20(c)

22

 

220

Rahoitusvarojen ja -velkojen kirjaamiseen pois taseesta liittyvät voitot tai (-) tappiot, kun niitä ei arvosteta käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavina rahoitusvaroina ja -velkoina, netto

IFRS 7.20(a) (ii-v); Liite V, 2 osa, 97 kohta

16

 

230

Myytävissä olevat rahoitusvarat

IFRS 7.20(a)(ii); IAS 39.9, 39.55(b)

 

 

240

Lainat ja muut saamiset

IFRS 7.20(a)(iv); IAS 39.9, 39.56

 

 

250

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

IFRS 7.20(a)(iii); IAS 39.9, 39.56

 

 

260

Jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat

IFRS 7.20(a)(v); IAS 39.56

 

 

270

Muut

 

 

 

280

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviin rahoitusvaroihin ja -velkoihin liittyvät voitot tai (-) tappiot, netto

IFRS 7.20(a)(i); IAS 39.55(a)

16

 

290

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin rahoitusvaroihin ja -velkoihin liittyvät voitot tai (-) tappiot, netto

IFRS 7.20(a)(i); IAS 39.55(a)

16, 45

 

300

Voitot tai (-) tappiot suojauslaskennasta, netto

IFRS 7.24; liite V, 2 osa, 30 kohta

16

 

310

Kurssierot [voitto tai (-) tappio], netto

IAS 21.28, 52 (a)

 

 

330

Voitot tai (-) tappiot, jotka liittyvät rahoitusvaroihin kuulumattomien omaisuuserien kirjaamiseen pois taseesta, netto

IAS 1.34

45

 

340

Liiketoiminnan muut tuotot

Liite V, 2 osa, 141–143 kohta

45

 

350

(Liiketoiminnan muut kulut)

Liite V, 2 osa, 141–143 kohta

45

 

355

LIIKETOIMINNAN TUOTOT YHTEENSÄ, NETTO

 

 

 

360

(Hallinnon kulut)

 

 

 

370

(Henkilöstökulut)

IAS 19.7; IAS 1.102, IG 6

44

 

380

(Muut hallinnon kulut)

 

 

 

390

(Poisto)

IAS 1.102, 104

 

 

400

(Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet)

IAS 1.104; IAS 16.73(e)(vii)

 

 

410

(Sijoituskiinteistöt)

IAS 1.104; IAS 40.79(d)(iv)

 

 

420

(Muut aineettomat hyödykkeet)

IAS 1.104; IAS 38.118(e)(vi)

 

 

430

(Varaukset tai (-) varausten peruutukset)

IAS 37.59, 84; IAS 1.98(b)(f)(g)

43

 

440

(Annetut sitoumukset ja takaukset)

 

 

 

450

(Muut varaukset)

 

 

 

460

(Rahoitusvarojen arvonalentuminen tai (-) arvonalentumisen peruuntuminen, kun niitä ei arvosteta käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavina rahoitusvaroina)

IFRS 7.20(e)

16

 

470

(Menoihin liittyvät rahoitusvarat)

IFRS 7.20(e); IAS 39.66

 

 

480

(Myytävissä olevat rahoitusvarat)

IFRS 7.20(e); IAS 39.67

 

 

490

(Lainat ja muut saamiset)

IFRS 7.20(e); IAS 39.63

 

 

500

(Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset)

IFRS 7.20(e); IAS 39.63

 

 

510

(Tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehtyjen sijoitusten arvonalentuminen tai (-) arvonalentumisen peruutus)

IAS 28.40-43

16

 

520

(Rahoitusvaroihin kuulumattomien omaisuuserien arvonalentuminen tai (-) arvonalentumisen peruutus)

IAS 36.126(a)(b)

16

 

530

(Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet)

IAS 16.73(e)(v-vi)

 

 

540

(Sijoituskiinteistöt)

IAS 40.79(d)(v)

 

 

550

(Liikearvo)

IFRS 3, lisäys B67(d)(v); IAS 36.124

 

 

560

(Muut aineettomat hyödykkeet)

IAS 38.118 (e)(iv)(v)

 

 

570

(Muut)

IAS 36.126(a)(b)

 

 

580

Tuloslaskelmaan kirjattu negatiivinen liikearvo

IFRS 3, lisäys B64(n)(i)

 

 

590

Voiton tai (-) tappion osuus tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehdyistä sijoituksista

IAS 1.82(c)

 

 

600

Voitto tai (-) tappio myytävänä oleviksi luokitelluista pitkäaikaisista omaisuuseristä ja luovutettavien erien ryhmistä, joita ei voida pitää lopetettuina toimintoina

IFRS 5.37; liite V, 2 osa, 27 kohta

 

 

610

VOITTO TAI (-) TAPPIO JATKUVISTA TOIMINNOISTA ENNEN VEROJA

IAS 1.102, IG 6; IFRS 5.33 A

 

 

620

(Verokulut tai (-) -tulot, jotka liittyvät jatkuvista toiminnoista johtuviin voittoihin tai tappioihin)

IAS 1.82(d); IAS 12.77

 

 

630

VOITTO TAI (-) TAPPIO JATKUVISTA TOIMINNOISTA VEROJEN JÄLKEEN

IAS 1, IG 6

 

 

640

Voitto tai (-) tappio lopetetuista toiminnoista verojen jälkeen

IAS 1.82(e); IFRS 5.33(a), 5.33 A

 

 

650

Voitto tai (-) tappio lopetetuista toiminnoista ennen veroja

IFRS 5.33(b)(i)

 

 

660

(Lopetettuihin toimintoihin liittyvät verokulut tai (-) -tulot)

IFRS 5.33 (b)(ii),(iv)

 

 

670

KOKO VUODEN VOITTO TAI (-) TAPPIO

IAS 1.81A(a)

 

 

680

Vähemmistöosuuteen kohdistettavat [määräysvallaton omistusosuus]

IAS 1.83(a)(i)

 

 

690

Emoyrityksen omistajiin kohdistettavat

IAS 1.81B (b)(ii)

 

 

3.   Laaja tuloslaskelma

 

Viittaukset

Kuluva kausi

010

010

Koko vuoden voitto tai (-) tappio

IAS 1.7, 81(b), 83(a), IG6

 

020

Muun laajan tuloksen erät

IAS 1.7, 81(b), IG6

 

030

Erät, joita ei uudelleenluokitella voitoksi tai tappioksi

IAS 1.82A(a)

 

040

Aineelliset hyödykkeet

IAS 1.7, IG6; IAS 16.39-40

 

050

Aineettomat hyödykkeet

IAS 1.7; IAS 38.85-86

 

060

Vakuutusmatemaattiset voitot tai (-) tappiot etuuspohjaisista järjestelyistä

IAS 1.7, IG6; IAS 19.93A

 

070

Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät

IFRS 5.38

 

080

Pääomaosuusmenetelmää käyttävien yhteisöjen muiden kirjattujen tulojen ja kulujen osuus

IAS 1.82(h), IG6; IAS 28.11

 

090

Sellaisiin eriin liittyvä tulovero, joita ei uudelleenluokitella

IAS 1.91(b); liite V, 2 osa, 31 kohta

 

100

Erät, jotka voidaan uudelleenluokitella voitoksi tai tappioksi

IAS 1.82A(b)

 

110

Suojausosuus nettosijoituksista ulkomaisiin yksiköihin [efektiivinen osuus]

IAS 39.102(a)

 

120

Pääomaosuuteen otettujen voittojen tai (-) tappioiden arvostus

IAS 39.102(a)

 

130

Siirretty voitoksi tai tappioksi

IAS 1.7, 92-95; IAS 39.102(a)

 

140

Muut uudelleenluokitukset

 

 

150

Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen

IAS 1.7, IG6; IAS 21.52(b)

 

160

Pääomaosuuteen otettujen voittojen tai (-) tappioiden muuntaminen

IAS 21.32, 38-47

 

170

Siirretty voitoksi tai tappioksi

IAS 1.7, 92-95; IAS 21.48-49

 

180

Muut uudelleenluokitukset

 

 

190

Rahavirran suojaukset [efektiivinen osuus]

IAS 1.7, IG6; IFRS 7.23(c); IAS 39.95(a)-96

 

200

Pääomaosuuteen otettujen voittojen tai (-) tappioiden arvostus

IAS 1.IG6; IAS 39.95(a)-96

 

210

Siirretty voitoksi tai tappioksi

IAS 1.7, 92-95, IG6; IAS 39.97-101

 

220

Siirretty suojattujen erien alkuperäiseen kirjanpitoarvoon

IAS 1.IG6; IAS 39.97-101

 

230

Muut uudelleenluokitukset

 

 

240

Myytävissä olevat rahoitusvarat

IAS 1.7, IG 6; IFRS 7.20(a)(ii); IAS 1.IG6; IAS 39.55(b)

 

250

Pääomaosuuteen otettujen voittojen tai (-) tappioiden arvostus

IFRS 7.20(a)(ii); IAS 1.IG6; IAS 39.55(b)

 

260

Siirretty voitoksi tai tappioksi

IFRS 7.20(a)(ii); IAS 1.7, IAS 1.92-95, IAS 1.IG6; IAS 39.55(b)

 

270

Muut uudelleenluokitukset

IFRS 5, IG, esimerkki 12

 

280

Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät

IFRS 5.38

 

290

Pääomaosuuteen otettujen voittojen tai (-) tappioiden arvostus

IFRS 5.38

 

300

Siirretty voitoksi tai tappioksi

IAS 1.7, 92-95; IFRS 5.38

 

310

Muut uudelleenluokitukset

IFRS 5, IG, esimerkki 12

 

320

Osuus muista taseeseen kirjatuista tuloista ja menoista, jotka ovat syntyneet tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehdyistä sijoituksista

IAS 1.82(h), IG6; IAS 28.11

 

330

Sellaisiin eriin liittyvä tulovero, jotka voidaan uudelleenluokitella voitoksi tai (-) tappioksi

IAS 1.91(b), IG6; Liite V, 2 osa, 31 kohta

 

340

Laaja tulos vuodelta

IAS 1.7, 81A(a), IG6

 

350

Vähemmistöosuuteen kohdistettavat [määräysvallaton omistusosuus]

IAS 1.83(b)(i), IG6

 

360

Emoyrityksen omistajiin kohdistettavat

IAS 1.83(b)(ii), IG6

 

4.   Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain

4.1   Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

 

Viittaukset

Kirjanpitoarvo

Luottoriskistä johtuvat kertyneet käyvän arvon muutokset

Liite V, 2 osa, 46 kohta

010

020

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

020

josta: hankintamenot

IAS 39.46(c)

 

 

030

josta: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

040

josta: muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

050

josta: muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

060

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

070

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

080

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

090

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

100

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

110

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

120

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

130

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

140

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

150

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

160

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

170

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

180

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

4.2   Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

 

Viittaukset

Kirjanpitoarvo

Luottoriskistä johtuvat kertyneet käyvän arvon muutokset

IFRS 7.9 (c); liite V, 2 osa, 46 kohta

010

020

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

020

josta: hankintamenot

IAS 39.46(c)

 

 

030

josta: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

040

josta: muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

050

josta: muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

060

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

070

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

080

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

090

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

100

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

110

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

120

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

130

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

140

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

150

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

160

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

170

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

180

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

190

KÄYPÄÄN ARVOON TULOSVAIKUTTEISESTI KIRJATTAVAT RAHOITUSVARAT

IFRS 7.8(a)(i); IAS 39.9

 

 

4.3   Myytävissä olevat rahoitusvarat

 

Viittaukset

Sellaisten varojen kirjanpitoarvo, joiden arvo ei ole alentunut

Sellaisten varojen kirjanpitoarvo, joiden arvo on alentunut

Kirjanpitoarvo

Kertynyt arvonalentumistappio

IAS 39.58-62

Liite V, 2 osa, 34 kohta

Liite V, 2 osa, 46 kohta

010

020

030

040

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

 

 

020

josta: hankintamenot

IAS 39.46(c)

 

 

 

 

030

josta: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

040

josta: muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

050

josta: muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

060

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

070

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

080

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

090

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

100

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

110

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

120

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

130

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

140

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

150

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

160

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

170

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

180

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

190

MYYTÄVISSÄ OLEVAT RAHOITUSVARAT

IFRS 7.8(d); IAS 39.9

 

 

 

 

4.4   Lainat ja saamiset sekä eräpäivään saakka pidettävät sijoitukset

 

Viittaukset

Varat, joiden arvo ei ole alentunut [bruttokirjanpitoarvo]

Arvoltaan alentuneet varat [bruttokirjanpitoarvo]

Sopimuskohtaiset arvonalentumistappiot

Ryhmäkohtaiset arvonalentumistappiot

Ryhmäkohtaiset arvonalentumistappiot syntyneistä, mutta raportoimattomista tappioista

Kirjanpitoarvo

 

IFRS 7.37(b); IFRS 7.IG 29 (a); IAS 39.58-59

IAS 39.AG 84-92; liite V, 2 osa, 36 kohta

IAS 39.AG 84-92; liite V, 2 osa, 37 kohta

IAS 39.AG 84-92; liite V, 2 osa, 38 kohta

Liite V, 2 osa, 39 kohta

010

020

030

040

050

060

010

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

020

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

030

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

040

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

050

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

060

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

070

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

080

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

090

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

100

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

110

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

120

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

130

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

140

LAINAT JA MUUT SAAMISET

IAS 39,9 AG 16, AG26; Liite V, 1 osa, 16 kohta

 

 

 

 

 

 

150

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

160

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

170

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

180

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

190

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

200

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

210

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

220

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

230

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

240

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

250

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

260

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

270

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

280

ERÄPÄIVÄÄN ASTI PIDETTÄVÄT

IFRS 7.8(c); IAS 39.9, AG16, AG26

 

 

 

 

 

 

4.5   Etuoikeudeltaan huonommat rahoitusvarat

 

Viittaukset

Kirjanpitoarvo

010

010

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

020

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

030

[LIIKKEESEEN LASKIJAN KANNALTA] ETUOIKEUDELTAAN HUONOMMAT RAHOITUSVARAT

Liite V, 2 osa, 54 kohta

 

5.   Luottojen jaottelu tuotteittain

 

 

Viittaukset

Keskuspankit

Julkisyhteisöt

Luottolaitokset

Muut finanssialan yritykset

Muut kuin finanssialan yritykset

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

010

020

030

040

050

060

Tuotteittain

010

Vaadittaessa [pyynnöstä] maksettavat ja lyhytaikaiset lainat [käyttötilien]

Liite V, 2 osa, 41 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

020

Luottokorttiluotto

Liite V, 2 osa, 41 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

030

Myyntisaamiset

Liite V, 2 osa, 41 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

040

Rahoitusleasingsopimukset

Liite V, 2 osa, 41 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

050

Käänteiset takaisinostosopimukset

Liite V, 2 osa, 41 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

060

Muunpituiset lainat

Liite V, 2 osa, 41 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

070

Ennakot, jotka eivät ole luottoja

Liite V, 2 osa, 41 kohdan g alakohta

 

 

 

 

 

 

080

LUOTOT

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

Vakuuksittain

090

josta: kiinnitysluotot [lainat, joiden vakuutena on kiinteistö]

Liite V, 2 osa, 41 kohdan h alakohta

 

 

 

 

 

 

100

josta: muut vakuudelliset lainat

Liite V, 2 osa, 41 kohdan i alakohta

 

 

 

 

 

 

Tarkoituksen mukaan

110

josta: kulutusluotto

Liite V, 2 osa, 41 kohdan j alakohta

 

 

 

 

 

 

120

josta: lainattu asunnonostoa varten

Liite V, 2 osa, 41 kohdan k alakohta

 

 

 

 

 

 

Etuoikeusasemittain

130

josta: hankerahoituslainat

Liite V, 2 osa, 41 kohdan l alakohta

 

 

 

 

 

 

6.   Muiden kuin finanssialan yritysten luottojen jaottelu NACE-koodeittain

 

Viittaukset

Muut kuin finanssialan yritykset

Bruttokirjanpitoarvo

Josta: järjestämättömiä

Luottoriskistä johtuvat käyvän arvon kertyneet arvonalentumistappiot tai kertyneet muutokset

Liite V, 2 osa, 45 kohta

Liite V, 2 osa. 145–162

Liite V, 2 osa, 46 kohta

010

012

020

010

A

Maatalous, metsätalous ja kalatalous

NACE-asetus

 

 

 

020

B

Kaivostoiminta ja louhinta

NACE-asetus

 

 

 

030

C

Teollisuus

NACE-asetus

 

 

 

040

D

Sähkö-, kaasu-, lämpö- ja ilmastointihuolto

NACE-asetus

 

 

 

050

E

Vesihuolto

NACE-asetus

 

 

 

060

F

Rakentaminen

NACE-asetus

 

 

 

070

G

Tukku- ja vähittäiskauppa

NACE-asetus

 

 

 

080

H

Kuljetus ja varastointi

NACE-asetus

 

 

 

090

I

Majoitus- ja ravitsemustoiminta

NACE-asetus

 

 

 

100

J

Informaatio ja viestintä

NACE-asetus

 

 

 

110

L

Kiinteistöalan toiminta

NACE-asetus

 

 

 

120

M

Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta

NACE-asetus

 

 

 

130

N

Hallinto- ja tukipalvelutoiminta

NACE-asetus

 

 

 

140

O

Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus

NACE-asetus

 

 

 

150

P

Koulutus

NACE-asetus

 

 

 

160

Q

Terveys- ja sosiaalipalvelut

NACE-asetus

 

 

 

170

R

Taiteet, viihde ja virkistys

NACE-asetus

 

 

 

180

S

Muu palvelutoiminta

NACE-asetus

 

 

 

190

LUOTOT

Liite V, 1 osa, 24, 27, 42 ja 43 kohta

 

 

 

7.   Arvoltaan alentuneet tai erääntyneet rahoitusvarat

 

Viittaukset

Erääntyneet, mutta eivät arvoltaan alentuneet

Sellaisten varojen kirjanpitoarvo, joiden arvo on alentunut

Sopimuskohtaiset arvonalentumistappiot

Ryhmäkohtaiset arvonalentumistappiot

Ryhmäkohtaiset arvonalentumistappiot syntyneistä, mutta raportoimattomista tappioista

Kertyneet lopulliset luottotappiot

≤ 30 päivää

> 30 päivää ≤ 60 päivää

> 60 päivää ≤ 90 päivää

> 90 päivää ≤ 180 päivää

> 180 päivää ≤ 1 vuosi

> 1 vuosi

IFRS 7.37(a); IG 26-28; liite V, 2 osa, 47 ja 48 kohta

IAS 39.58-70

IAS 39 AG 84-92; IFRS 7.37(b); liite V, 2 osa, 36 kohta

IAS 39 AG 84-92; liite V, 2 osa, 37 kohta

IAS 39 AG 84-92; liite V, 2 osa, 38 kohta

IAS 39 AG 84-92; IFRS 7.16,37(b); B5(d); liite V, 2 osa, 49 ja 50 kohta

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

110

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

020

josta: hankintamenot

IAS 39.46(c)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

josta: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

josta: muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

josta: muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

190

KOKONAISMÄÄRÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Luotot tuotteittain, vakuuksittain ja etuoikeusaseman perusteella

200

Vaadittaessa [pyynnöstä] maksettavat ja lyhytaikaiset lainat [käyttötilien]

Liite V, 2 osa, 41 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

210

Luottokorttiluotto

Liite V, 2 osa, 41 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

220

Myyntisaamiset

Liite V, 2 osa, 41 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

230

Rahoitusleasingsopimukset

Liite V, 2 osa, 41 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

240

Käänteiset takaisinostosopimukset

Liite V, 2 osa, 41 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

250

Muunpituiset lainat

Liite V, 2 osa, 41 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

260

Ennakot, jotka eivät ole luottoja

Liite V, 2 osa, 41 kohdan g alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

270

josta: kiinnitysluotot [lainat, joiden vakuutena on kiinteistö]

Liite V, 2 osa, 41 kohdan h alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

280

josta: muut vakuudelliset lainat

Liite V, 2 osa, 41 kohdan i alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

290

josta: kulutusluotto

Liite V, 2 osa, 41 kohdan j alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

300

josta: lainattu asunnonostoa varten

Liite V, 2 osa, 41 kohdan k alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

310

josta: hankerahoituslainat

Liite V, 2 osa, 41 kohdan l alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

8.   Rahoitusvelkojen jaottelu

8.1   Rahoitusvelkojen jaottelu tuotteittain ja vastapuolialoittain

 

Viittaukset

Kirjanpitoarvo

Luottoriskin muutoksiin liittyvä käypien arvojen kumulatiivisen muutoksen määrä

Sopimusperusteisesti eräpäivänä maksettava määrä

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävä

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattava rahoitusvelka

Jaksotettu hankintameno

Suojauslaskenta

IFRS 7.8 (e) (ii); IAS 39.9, AG 14-15

IFRS 7.8 (e)(i); IAS 39.9

IFRS 7.8(f); IAS 39.47

IFRS 7.22(b); IAS 39.9

Vakavaraisuusasetuksen 30 artiklan b kohta, 424 artiklan 1 kohdan d alakohdan i luetelmakohta

 

010

020

030

037

040

050

010

Johdannaiset

IAS 39.9, AG 15(a)

 

 

 

 

 

 

020

Lyhyeksimyynnit

IAS 39 AG 15(b)

 

 

 

 

 

 

030

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

 

 

 

 

040

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

050

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

 

 

 

 

060

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

070

Käyttötilit/yliyön talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

 

 

 

 

 

 

080

Talletukset, joilla on sovittu erääntymispäivä

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

 

 

 

 

 

 

090

Irtisanomisehtoiset talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 2 osa, 51 kohta

 

 

 

 

 

 

100

Takaisinostosopimukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 4 alakohta

 

 

 

 

 

 

110

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

120

Käyttötilit/yliyön talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

 

 

 

 

 

 

130

Talletukset, joilla on sovittu erääntymispäivä

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

 

 

 

 

 

 

140

Irtisanomisehtoiset talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 2 osa, 51 kohta

 

 

 

 

 

 

150

Takaisinostosopimukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 4 alakohta

 

 

 

 

 

 

160

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

170

Käyttötilit/yliyön talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

 

 

 

 

 

 

180

Talletukset, joilla on sovittu erääntymispäivä

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

 

 

 

 

 

 

190

Irtisanomisehtoiset talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 2 osa, 51 kohta

 

 

 

 

 

 

200

Takaisinostosopimukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 4 alakohta

 

 

 

 

 

 

210

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

220

Käyttötilit/yliyön talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

 

 

 

 

 

 

230

Talletukset, joilla on sovittu erääntymispäivä

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

 

 

 

 

 

 

240

Irtisanomisehtoiset talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 2 osa, 51 kohta

 

 

 

 

 

 

250

Takaisinostosopimukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 4 alakohta

 

 

 

 

 

 

260

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

270

Käyttötilit/yliyön talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

 

 

 

 

 

 

280

Talletukset, joilla on sovittu erääntymispäivä

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

 

 

 

 

 

 

290

Irtisanomisehtoiset talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 2 osa, 51 kohta

 

 

 

 

 

 

300

Takaisinostosopimukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 4 alakohta

 

 

 

 

 

 

310

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

320

Käyttötilit/yliyön talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

 

 

 

 

 

 

330

Talletukset, joilla on sovittu erääntymispäivä

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

 

 

 

 

 

 

340

Irtisanomisehtoiset talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 2 osa, 51 kohta

 

 

 

 

 

 

350

Takaisinostosopimukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 4 alakohta

 

 

 

 

 

 

360

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta; Liite V, 2 osa, 52 kohta

 

 

 

 

 

 

370

Sijoitustodistukset

Liite V, 2 osa, 52 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

380

Omaisuusvakuudelliset arvopaperit

vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 61 alakohta

 

 

 

 

 

 

390

Katetut joukkovelkakirjat

Vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 1 kohta

 

 

 

 

 

 

400

Hybridisopimukset

IAS 39.10-11, AG27, AG29; IFRIC 9; liite V, 2 osa, 52 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

410

Muut liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 2 osa, 52 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

420

Vaihtovelkakirjalainat

IAS 32.AG 31

 

 

 

 

 

 

430

Sidotut

 

 

 

 

 

 

 

440

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

 

 

 

 

450

RAHOITUSVELAT

 

 

 

 

 

 

 

8.2   Etuoikeudeltaan huonommat rahoitusvelat

 

Kirjanpitoarvo

 

Viittaukset

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattava rahoitusvelka

Jaksotettu hankintameno

IFRS 7.8 (e)(i); IAS 39.9

IFRS 7.8(f); IAS 39.47

010

020

010

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

020

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

030

ETUOIKEUDELTAAN HUONOMMAT RAHOITUSVELAT

Liite V, 2 osa, 53 ja 54 kohta

 

 

9.   Luottositoumukset, takaukset ja muut sitoumukset

9.1   Taseen ulkopuolisiin eriin liittyvät vastuut: Luottositoumukset, takaukset ja muut annetut sitoumukset

 

Viittaukset

Nimellismäärä

IFRS 7.36(a), B10(c)(d); Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 62 kohta

010

010

Annetut luottositoumukset

IAS 39.2 (h), 4 (a) (c), BC 15; Vakavaraisuusasetuksen liite I; vakavaraisuusasetuksen liite V, 2 osa, 56 ja 57 kohta

 

021

josta: järjestämättömiä

Liite V, 2 osa. 145–162

 

030

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

040

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

050

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

060

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

070

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

080

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

090

Annetut takaukset

IAS 39.9 AG 4, BC 21; IFRS 4, liite A; Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 58 kohta

 

101

josta: järjestämättömiä

Liite V, 2 osa. 145–162

 

110

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

120

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

130

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

140

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

150

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

160

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

170

Muut annetut sitoumukset

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 59 kohta

 

181

josta: järjestämättömiä

Liite V, 2 osa. 145–162

 

190

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

200

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

210

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

220

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

230

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

240

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

9.2   Luottositoumukset, takaukset ja muut saadut sitoumukset

 

Viittaukset

Takauksien enimmäismäärä, joka voidaan huomioida

Nimellismäärä

IFRS 7.36 (b); liite V, 2 osa, 63 kohta

Liite V, 2 osa, 63 kohta

010

020

010

Saadut luottositoumukset

IAS 39.2 (h), 4(a)(c), BC 15; vakavaraisuusasetuksen liite V, 2 osa, 56 ja 57 kohta

 

 

020

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

030

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

040

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

050

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

060

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

070

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

080

Saadut takaukset

IAS 39.9 AG 4, BC 21; IFRS 4, liite A; liite V, 2 osa, 56 ja 58 kohta

 

 

090

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

100

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

110

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

120

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

130

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

140

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

150

Muut saadut sitoumukset

Liite V, 2 osa, 56 ja 59 kohta

 

 

160

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

170

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

180

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

190

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

200

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

210

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

10.   Johdannaiset – Kaupankäynti

Riskityypeittäin / tuotteittain tai markkinatyypeittäin

Viittaukset

Kirjanpitoarvo

Nimellismäärä

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvelat

Kaupankäynti yhteensä

josta: myyty

Liite V, 2 osa, 69 kohta

Liite V, 2 osa, 69 kohta

Liite V, 2 osa, 70-71 kohta

Liite V, 2 osa, 72 kohta

010

020

030

040

010

Korko

Liite V, 2 osa, 67 kohdan a alakohta

 

 

 

 

020

josta: taloudelliset suojaukset

Liite V, 2 osa, 74 kohta

 

 

 

 

030

OTC-optiot

 

 

 

 

 

040

OTC muut

 

 

 

 

 

050

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

060

Muut järjestäytyneet markkinat

 

 

 

 

 

070

Osakkeet

Liite V, 2 osa, 67 kohdan b alakohta

 

 

 

 

080

josta: taloudelliset suojaukset

Liite V, 2 osa, 74 kohta

 

 

 

 

090

OTC-optiot

 

 

 

 

 

100

OTC muut

 

 

 

 

 

110

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

120

Muut järjestäytyneet markkinat

 

 

 

 

 

130

Valuuttakauppa ja kulta

Liite V, 2 osa, 67 kohdan c alakohta

 

 

 

 

140

josta: taloudelliset suojaukset

Liite V, 2 osa, 74 kohta

 

 

 

 

150

OTC-optiot

 

 

 

 

 

160

OTC muut

 

 

 

 

 

170

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

180

Muut järjestäytyneet markkinat

 

 

 

 

 

190

Luotot

Liite V, 2 osa, 67 kohdan d alakohta

 

 

 

 

200

josta: taloudelliset suojaukset

Liite V, 2 osa, 74 kohta

 

 

 

 

210

Luottoriskinvaihtosopimukset

 

 

 

 

 

220

Luottoriskimarginaalin optiot

 

 

 

 

 

230

Tuottojenvaihtosopimukset yhteensä

 

 

 

 

 

240

Muut

 

 

 

 

 

250

Hyödykkeet

Liite V, 2 osa, 67 kohdan e alakohta

 

 

 

 

260

josta: taloudelliset suojaukset

Liite V, 2 osa, 74 kohta

 

 

 

 

270

Muut

Liite V, 2 osa, 67 kohdan f alakohta

 

 

 

 

280

josta: taloudelliset suojaukset

Liite V, 2 osa, 74 kohta

 

 

 

 

290

JOHDANNAISET

IAS 39.9

 

 

 

 

300

josta: OTC – luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta, 2 osa, 75 kohdan a alakohta

 

 

 

 

310

josta: OTC – muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta, 2 osa, 75 kohdan b alakohta

 

 

 

 

320

josta: OTC – muut

Liite V, 2 osa, 75 kohdan c alakohta

 

 

 

 

11.   Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

11.1   Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta: Jaottelu riskityypeittäin ja suojaustyypeittäin

Tuotteittain tai markkinatyypeittäin

Viittaukset

Kirjanpitoarvo

Nimellismäärä

Varat

Velat

Suojaus yhteensä

josta: myyty

Liite V, 2 osa, 69 kohta

Liite V, 2 osa, 69 kohta

Liite V, 2 osa, 70 ja 71 kohta

Liite V, 2 osa, 72 kohta

010

020

030

040

010

Korko

Liite V, 2 osa, 67 kohdan a alakohta

 

 

 

 

020

OTC-optiot

 

 

 

 

 

030

OTC muut

 

 

 

 

 

040

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

050

Muut järjestäytyneet markkinat

 

 

 

 

 

060

Osakkeet

Liite V, 2 osa, 67 kohdan b alakohta

 

 

 

 

070

OTC-optiot

 

 

 

 

 

080

OTC muut

 

 

 

 

 

090

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

100

Muut järjestäytyneet markkinat

 

 

 

 

 

110

Valuuttakauppa ja kulta

Liite V, 2 osa, 67 kohdan c alakohta

 

 

 

 

120

OTC-optiot

 

 

 

 

 

130

OTC muut

 

 

 

 

 

140

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

150

Muut järjestäytyneet markkinat

 

 

 

 

 

160

Luotot

Liite V, 2 osa, 67 kohdan d alakohta

 

 

 

 

170

Luottoriskinvaihtosopimukset

 

 

 

 

 

180

Luottoriskimarginaalin optiot

 

 

 

 

 

190

Tuottojenvaihtosopimukset yhteensä

 

 

 

 

 

200

Muut

 

 

 

 

 

210

Hyödykkeet

Liite V, 2 osa, 67 kohdan e alakohta

 

 

 

 

220

Muut

Liite V, 2 osa, 67 kohdan f alakohta

 

 

 

 

230

KÄYVÄN ARVON SUOJAUKSET

IFRS 7.22(b); IAS 39.86(a)

 

 

 

 

240

Korko

Liite V, 2 osa, 67 kohdan a alakohta

 

 

 

 

250

OTC-optiot

 

 

 

 

 

260

OTC muut

 

 

 

 

 

270

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

280

Muut järjestäytyneet markkinat

 

 

 

 

 

290

Osakkeet

Liite V, 2 osa, 67 kohdan b alakohta

 

 

 

 

300

OTC-optiot

 

 

 

 

 

310

OTC muut

 

 

 

 

 

320

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

330

Muut järjestäytyneet markkinat

 

 

 

 

 

340

Valuuttakauppa ja kulta

Liite V, 2 osa, 67 kohdan c alakohta

 

 

 

 

350

OTC-optiot

 

 

 

 

 

360

OTC muut

 

 

 

 

 

370

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

380

Muut järjestäytyneet markkinat

 

 

 

 

 

390

Luotot

Liite V, 2 osa, 67 kohdan d alakohta

 

 

 

 

400

Luottoriskinvaihtosopimukset

 

 

 

 

 

410

Luottoriskimarginaalin optiot

 

 

 

 

 

420

Tuottojenvaihtosopimukset yhteensä

 

 

 

 

 

430

Muut

 

 

 

 

 

440

Hyödykkeet

Liite V, 2 osa, 67 kohdan e alakohta

 

 

 

 

450

Muut

Liite V, 2 osa, 67 kohdan f alakohta

 

 

 

 

460

RAHAVIRRAN SUOJAUKSET

IFRS 7.22(b); IAS 39.86(b)

 

 

 

 

470

SUOJAUSOSUUS NETTOSIJOITUKSISTA ULKOMAISIIN YKSIKÖIHIN

IFRS 7.22(b); IAS 39.86(c)

 

 

 

 

480

SALKUN KÄYVÄN ARVON SUOJAUKSET KORKORISKIN OSALTA

IAS 39.89A, IE 1–31

 

 

 

 

490

SALKUN RAHAVIRRAN SUOJAUKSET KORKORISKIN OSALTA

IAS 39 IG F6 1–3

 

 

 

 

500

JOHDANNAISSOPIMUKSET – SUOJAUSLASKENTA

IFRS 7.22(b); IAS 39.9

 

 

 

 

510

josta: OTC – luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta, 2 osa, 75 kohdan a alakohta

 

 

 

 

520

josta: OTC – muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta, 2 osa, 75 kohdan b alakohta

 

 

 

 

530

josta: OTC – muut

Liite V, 2 osa, 75 kohdan c alakohta

 

 

 

 

12.   Luottotappioita koskevien vähennysten muutokset sekä oman pääoman ehtoisten instrumenttien arvonalennus

 

Viittaukset

Alkusaldo

Lisäykset, jotka aiheutuvat arvioituja luottotappioita varten varatuista rahamääristä kauden aikana

Alenemiset, jotka aiheutuvat arvioitujen luottotappioerien peruuttamisesta kauden aikana

Alenemiset, jotka aiheutuvat vähennyksiä vastaan otetuista rahamääristä

Siirrot vähennysten välillä

Muut oikaisut

Loppusaldo

Suoraan tuloslaskelmaan kirjatut palautukset

Suoraan tuloslaskelmaan kirjatut arvonoikaisut

 

Liite V, 2 osa, 77 kohta

Liite V, 2 osa, 77 kohta

Liite V, 2 osa, 78 kohta

 

 

 

 

Liite V, 2 osa, 78 kohta

010

020

030

040

050

060

070

080

090

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

020

Sopimuskohtaiset arvonalentumistappiot

IAS 39.63-70, AG 84-92; IFRS 7.37 (b); liite V, 2 osa, 36 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

Ryhmäkohtaiset arvonalentumistappiot

IAS 39.59, 64; liite V, 2 osa, 37 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

190

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

200

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

210

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

220

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

230

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

240

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

250

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

260

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

270

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

280

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

290

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

300

Ryhmäkohtaiset arvonalentumistappiot syntyneistä, mutta raportoimattomista rahoituseriä koskevista tappioista

IAS 39.59, 64; liite V, 2 osa, 38 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

310

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

320

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

530

Yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

13.   Saadut vakuudet ja takaukset

13.1   Luottojen jaottelu vakuuksittain ja takauksittain

 

Vakuuksien tai takauksien enimmäismäärä, joka voidaan huomioida

Takaukset ja vakuudet

Viittaukset

Kiinnitysluotot [lainat, joiden vakuutena on kiinteistö]

Muut vakuudelliset lainat

Saadut takaukset

Asuinkiinteistö

Liikekiinteistö

Käteiset varat [liikkeeseen lasketut velkainstrumentit]

Muut

IFRS 7.36(b)

Liite V, 2 osa, 81 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 81 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 81 kohdan b alakohta

Liite V, 2 osa, 81 kohdan b alakohta

Liite V, 2 osa, 81 kohdan c alakohta

010

020

030

040

050

010

Luotot

Liite V, 2 osa, 81 kohta

 

 

 

 

 

020

josta: Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

030

josta: Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

040

josta: Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

13.2   Kertyneet haltuunotetut vakuudet kauden aikana [raportointipäivänä pidetyt]

 

Viittaukset

Kirjanpitoarvo

010

010

Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät

IFRS 7.38(a)

 

020

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

IFRS 7.38(a)

 

030

Sijoituskiinteistöt

IFRS 7.38(a)

 

040

Oman pääoman ehtoiset instrumentit ja velkainstrumentit

IFRS 7.38(a)

 

050

Muut

IFRS 7.38(a)

 

060

Yhteensä

 

 

13.3   Kertyneet haltuunotetut vakuudet [aineelliset hyödykkeet]

 

Viittaukset

Kirjanpitoarvo

010

010

Ulosmittaus [aineelliset hyödykkeet]

IFRS 7.38(a); liite V, 2 osa, 84 kohta

 

14.   Käyvän arvon hierarkia: käypään arvoon arvostetut rahoitusvälineet

 

Viittaukset

Käyvän arvon hierarkia IFRS 13.93 (b)

Käyvän arvon muutos kaudella ITS V osa 2.86

Käyvän arvon kertynyt muutos ennen veroja ITS V osa 2.87

Taso 1

Taso 2

Taso 3

Taso 2

Taso 3

Taso 1

Taso 2

Taso 3

IFRS 13.76

IFRS 13.81

IFRS 13.86

IFRS 13.81

IFRS 13.86, 93(f)

IFRS 13.76

IFRS 13.81

IFRS 13.86

010

020

030

040

050

060

070

080

VARAT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

010

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

IFRS 7.8(a)(ii); IAS 39.9, AG 14

 

 

 

 

 

 

 

 

020

Johdannaissopimukset

IAS 39.9

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

IFRS 7.8(a)(i); IAS 39.9

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Myytävissä olevat rahoitusvarat

IFRS 7.8 (h)(d); IAS 39.9

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

140

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

IFRS 7.22 (b); IAS 39.9; liite V, 1 osa, 19 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

VELAT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvelat

IFRS 7.8 (e) (ii); IAS 39.9, AG 14-15

 

 

 

 

 

 

 

 

160

Johdannaissopimukset

IAS 39.9, AG 15(a)

 

 

 

 

 

 

 

 

170

Lyhyeksimyynnit

IAS 39 AG 15(b)

 

 

 

 

 

 

 

 

180

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

190

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

200

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

210

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat

IFRS 7.8 (e)(i); IAS 39.9

 

 

 

 

 

 

 

 

220

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

230

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

240

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

250

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

IFRS 7.22 (b); IAS 39.9; liite V, 1 osa, 19 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

15.   Kirjaaminen pois taseesta ja siirrettäviin omaisuuseriin liittyvät rahoitusvelat

 

Viittaukset

Siirretyt rahoitusvarat, jotka on kirjattu kokonaisuudessaan

Siirretyt rahoitusvarat, jotka on kirjattu laitoksen säilyvän intressin mukaan

Siirrettyjen rahoitusvarojen, jotka on kirjattu kokonaan pois taseesta ja joiden osalta laitos pitää itsellään hallinnointioikeudet, jäljellä oleva pääomamäärä

Pääoma-tarkoituksiin taseesta poiskirjatut määrät

Siirretyt varat

Tähän liittyvät velat ITS V osa 2.89

Alkuperäisistä varoista jäljellä oleva pääomamäärä

Edelleen kirjattujen varojen kirjanpitoarvo [säilyvä intressi]

Tähän liittyvien velkojen kirjanpitoarvo

Kirjanpitoarvo

Josta: arvopaperistaminens

Josta: takaisinostosopimukset

Kirjanpitoarvo

Josta: arvopaperistaminens

Josta: takaisinostosopimukset

IFRS 7.42D.(e)

IFRS 7.42D(e); vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 61 alakohta

IFRS 7.42D(e); liite V, 2 osa, 91 ja 92 kohta

IFRS 7.42D(e)

IFRS 7.42D.(e)

IFRS 7.42D(e); liite V, 2 osa, 91 ja 92 kohta

 

IFRS 7.42D(f)

IFRS 7.42D(f); Liite V, 2 osa, 89 kohta

 

Vakavaraisuusasetuksen 109 artikla; liite V, 2 osa, 90 kohta

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

110

010

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

IFRS 7.8(a)(ii); IAS 39.9, AG 14

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

020

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

IFRS 7.8(a)(i); IAS 39.9

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Myytävissä olevat rahoitusvarat

IFRS 7.8(d); IAS 39.9

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Lainat ja muut saamiset

IFRS 7.8(c); IAS 39.9, AG16, AG26

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

IFRS 7.8(b); IAS 39.9, AG16, AG26

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

190

Yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

16.   Tuloslaskelman tiettyjen erien jaottelu

16.1   Korkotulot ja -menot instrumenteittain ja vastapuolialoittain

 

Kuluva kausi

 

Viittaukset

Tulot

Kulut

Liite V, 2 osa, 95 kohta

Liite V, 2 osa, 95 kohta

010

020

010

Johdannaiset – Kaupankäynti

IAS 39.9; liite V, 2 osa, 96 kohta

 

 

020

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

 

030

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

040

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

050

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

060

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

070

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

080

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

 

090

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

100

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

110

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

120

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

130

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

140

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

150

Muut varat

Liite V, 1 osa, 51 kohta

 

 

160

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta

 

 

170

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

180

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

190

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

200

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

210

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

220

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

230

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

240

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

250

Johdannaissopimukset – suojauslaskenta, korkoriski

Liite V, 2 osa, 95 kohta

 

 

260

Muut velat

Liite V, 2 osa, 10 kohta

 

 

270

KORKO

IAS 18.35(b); IAS 1.97

 

 

16.2   Rahoitusvarojen ja -velkojen kirjaamiseen pois taseesta liittyvät voitot tai tappiot, kun niitä ei arvosteta käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavina rahoitusvaroina ja -velkoina, instrumenteittain

 

Viittaukset

Kuluva kausi

010

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

020

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

030

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

040

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta

 

050

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

060

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

070

RAHOITUSVAROJEN JA -VELKOJEN KIRJAAMISEEN POIS TASEESTA LIITTYVÄT VOITOT TAI (-) TAPPIOT, KUN NIITÄ EI ARVOSTETA KÄYPÄÄN ARVOON TULOSVAIKUTTEISESTI KIRJATTAVINA RAHOITUSVAROINA JA -VELKOINA, NETTO

IFRS 7.20(a)(v-vii); IAS 39.55(a)

 

16.3   Kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviin rahoitusvaroihin ja -velkoihin liittyvät voitot tai tappiot instrumenteittain

 

Viittaukset

Kuluva kausi

 

010

010

Johdannaiset

IAS 39.9

 

020

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

030

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

040

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

050

Lyhyeksimyynnit

IAS 39 AG 15(b)

 

060

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta

 

070

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

080

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

090

KAUPANKÄYNTITARKOITUKSESSA PIDETTÄVIIN RAHOITUSVAROIHIN JA -VELKOIHIN LIITTYVÄT VOITOT TAI (-) TAPPIOT, NETTO

IFRS 7.20(a)(i)

 

16.4   Kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviin rahoitusvaroihin ja -velkoihin liittyvät voitot tai tappiot riskeittäin

 

Viittaukset

Kuluva kausi

 

010

010

Korkoinstrumentit ja niihin liittyvät johdannaiset

Liite V, 2 osa, 99 kohdan a alakohta

 

020

Oman pääoman ehtoiset instrumentit ja niihin liittyvät johdannaiset

Liite V, 2 osa, 99 kohdan b alakohta

 

030

Kaupankäynti valuutalla sekä valuuttaan ja kultaan liittyvät johdannaiset

Liite V, 2 osa, 99 kohdan c alakohta

 

040

Luottoriski-instrumentit ja niihin liittyvät johdannaiset

Liite V, 2 osa, 99 kohdan d alakohta

 

050

Hyödykkeisiin liittyvät johdannaiset

Liite V, 2 osa, 99 kohdan e alakohta

 

060

Muut

Liite V, 2 osa, 99 kohdan f alakohta

 

070

KAUPANKÄYNTITARKOITUKSESSA PIDETTÄVIIN RAHOITUSVAROIHIN JA -VELKOIHIN LIITTYVÄT VOITOT TAI (-) TAPPIOT, NETTO

IFRS 7.20(a)(i)

 

16.5   Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin rahoitusvaroihin ja -velkoihin liittyvät voitot ja tappiot instrumenteittain

 

Viittaukset

Kuluva kausi

Luottoriskistä johtuvat kertyneet käyvän arvon muutokset

 

Liite V, 2 osa, 100 kohta

010

020

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

020

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

 

030

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

 

040

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta

 

 

050

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

060

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

070

KÄYPÄÄN ARVOON TULOSVAIKUTTEISESTI KIRJATTAVIIN RAHOITUSVAROIHIN JA -VELKOIHIN LIITTYVÄT VOITOT JA (-) TAPPIOT, NETTO

IFRS 7.20(a)(i)

 

 

16.6   Voitot tai tappiot suojauslaskennasta

 

Viittaukset

Kuluva kausi

010

010

Suojausinstrumentin käyvän arvon muutokset [mukaan luettuna lopettaminen]

IFRS 7.24(a)(i)

 

020

Suojatun erän käyvän arvon muutokset, jotka liittyvät suojattuun riskiin

IFRS 7.24(a)(ii)

 

030

Tulosvaikutteisesti kirjattu tehottomuus rahavirran suojauksista

IFRS 7.24(b)

 

040

Tulosvaikutteisesti kirjattu tehottomuus ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojauksista

IFRS 7.24(c)

 

050

VOITOT TAI (-) TAPPIOT SUOJAUSLASKENNASTA, NETTO

IFRS 7.24

 

16.7   Rahoitusvaroihin kuuluvien erien ja rahoitusvaroihin kuulumattomien omaisuuserien arvonalennus

 

Kuluva kausi

 

 

Viittaukset

Lisäykset

Liite V, 2 osa, 102 kohta

Peruutukset

Liite V, 2 osa, 102 kohta

Yhteensä

Kertynyt arvonalentumistappio

010

020

030

040

010

Rahoitusvarojen arvonalentuminen tai (-) arvonalentumisen peruuntuminen, kun niitä ei arvosteta käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavina rahoitusvaroina

IFRS 7.20(e)

 

 

 

 

020

Hankintamenoihin liittyvät rahoitusvarat

IFRS 7.20(e); IAS 39.66

 

 

 

 

030

Myytävissä olevat rahoitusvarat

IFRS 7.20(e); IAS 39.67-70

 

 

 

 

040

Lainat ja muut saamiset

IFRS 7.20(e); IAS 39.63-65

 

 

 

 

050

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

IFRS 7.20(e); IAS 39.63-65

 

 

 

 

060

Tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehtyjen sijoitusten arvonalentuminen tai (-) arvonalentumisen peruutus

IAS 28.40-43

 

 

 

 

070

Tytäryritykset

IFRS 10, lisäys A

 

 

 

 

080

Yhteisyritykset

IAS 28.3

 

 

 

 

090

Osakkuusyritykset

IAS 28.3

 

 

 

 

100

Rahoitusvaroihin kuulumattomien omaisuuserien arvonalentuminen tai (-) arvonalentumisen peruutus

IAS 36.126(a),(b)

 

 

 

 

110

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

IAS 16.73(e)(v-vi)

 

 

 

 

120

Sijoituskiinteistöt

IAS 40.79(d)(v)

 

 

 

 

130

Liikearvo

IAS 36.10b; IAS 36.88-99, 124; IFRS 3, lisäys B67(d)(v)

 

 

 

 

140

Muut aineettomat hyödykkeet

IAS 38.118 (e)(iv)(v)

 

 

 

 

145

Muut

IAS 36.126(a),(b)

 

 

 

 

150

KOKONAISMÄÄRÄ

 

 

 

 

 

160

Kertyneet korkotulot arvoltaan alentuneista rahoitusvaroista

IFRS 7.20(d); IAS 39.AG 93

 

 

 

 

17.   Tilinpäätöksen ja CRR:n konsolidointitasojen täsmäytys: tase

17.1   Varat

 

Viittaukset

Tilinpäätöksen mukainen konsolidointi [kirjanpitoarvo]

010

010

Käteiset varat, keskuspankkitalletukset ja muut vaadittaessa maksettavat talletukset

IAS 1.54 (i)

 

020

Käteinen raha

Liite V, 2 osa, 1 kohta

 

030

Keskuspankkitalletukset

Liite V, 2 osa, 2 kohta

 

040

Muut vaadittaessa maksettavat talletukset

Liite V, 2 osa, 3 kohta

 

050

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

IFRS 7.8(a)(ii); IAS 39.9, AG 14

 

060

Johdannaissopimukset

IAS 39.9

 

070

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

080

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

090

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

100

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

IFRS 7.8(a)(i); IAS 39.9

 

110

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

120

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

130

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

140

Myytävissä olevat rahoitusvarat

IFRS 7.8(d); IAS 39.9

 

150

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

160

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

170

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

180

Lainat ja muut saamiset

IFRS 7.8(c); IAS 39.9, AG16, AG26; liite V, 1 osa, 16 kohta

 

190

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

200

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

210

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

IFRS 7.8(b); IAS 39.9, AG16, AG26

 

220

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

230

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

240

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

IFRS 7.22(b); IAS 39.9

 

250

Suojauskohteen käyvän arvon muutokset korkoriskin portfoliosuojauksessa

IAS 39.89A(a)

 

260

Sijoitukset tytäryrityksissä, yhteisyrityksissä ja osakkuusyrityksissä

IAS 1.54(e); liite V, 2 osa, 4 kohta

 

270

Jälleenvakuutus- ja vakuutussopimusten omaisuuserät

IFRS 4.IG20.(b)-(c); Liite V, 2 osa, 105 kohta

 

280

Aineelliset hyödykkeet

 

 

290

Aineettomat hyödykkeet

IAS 1.54(c); vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 115 alakohta

 

300

Liikearvo

IFRS 3.B67(d); vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 113 alakohta

 

310

Muut aineettomat hyödykkeet

IAS 38.8,118

 

320

Verosaamiset

IAS 1.54(n-o)

 

330

Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset

IAS 1.54(n); IAS 12.5

 

340

Laskennalliset verosaamiset

IAS 1.54(o); IAS 12.5; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 106 alakohta

 

350

Muut varat

Liite V, 2 osa, 5 kohta

 

360

Myytävänä oleviksi luokitellut pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät

IAS 1.54(j); IFRS 5.38, liite V, 2 osa, 6 kohta

 

370

VARAT YHTEENSÄ

IAS 1.9(a), IG 6

 

17.2   Taseen ulkopuolisiin eriin liittyvät vastuut: Luottositoumukset, takaukset ja muut annetut sitoumukset

 

Viittaukset

Tilinpäätöksen mukainen konsolidointi [nimellisarvo]

010

010

Annetut luottositoumukset

IAS 39.2 (h), 4 (a) (c), BC 15; Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 57 kohta

 

020

Annetut takaukset

IAS 39.9 AG 4, BC 21; IFRS 4 A; Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 58 kohta

 

030

Muut annetut sitoumukset

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 59 kohta

 

040

TASEEN ULKOPUOLISIIN ERIIN LIITTYVÄT VASTUUT

 

 

17.3   Velat ja oma pääoma

 

Viittaukset

Tilinpäätöksen mukainen konsolidointi [kirjanpitoarvo]

010

010

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvelat

IFRS 7.8 (e) (ii); IAS 39.9, AG 14-15

 

020

Johdannaissopimukset

IAS 39.9, AG 15(a)

 

030

Lyhyeksimyynnit

IAS 39.AG 15(b)

 

040

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta, liite V, 1 osa, 30 kohta

 

050

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

060

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

070

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat

IFRS 7.8 (e)(i); IAS 39.9

 

080

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

090

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

100

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

110

Jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat

IFRS 7.8(f); IAS 39.47

 

120

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

130

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

140

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

150

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

IFRS 7.22(b); IAS 39.9; liite V, 1 osa, 23 kohta

 

160

Suojauskohteen käyvän arvon muutokset korkoriskin portfoliosuojauksessa

IAS 39.89A(b)

 

170

Vakuutus- ja jälleenvakuutussopimuksiin liittyvät velat

IFRS 4.IG20(a); Liite V, 2 osa, 106 kohta

 

180

Varaukset

IAS 37.10; IAS 1.54(l)

 

190

Verovelat

IAS 1.54(n-o)

 

200

Kauden verovelat

IAS 1.54(n); IAS 12.5

 

210

Laskennalliset verovelat

IAS 1.54(o); IAS 12.5; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 108 alakohta

 

220

Vaadittaessa takaisinmaksettava osakepääoma

IAS 32 IE 33; IFRIC 2; liite V, 2 osa, 9 kohta

 

230

Muut velat

Liite V, 2 osa, 10 kohta

 

240

Myytävänä oleviksi luokiteltuihin luovutettavien erien ryhmiin sisältyvät velat

IAS 1.54 (p); IFRS 5.38, liite V, 2 osa, 11 kohta

 

250

VELAT

IAS 1.9(b);IG 6

 

260

Pääoma

IAS 1.54(r), BAD 22 artikla

 

270

Ylikurssirahasto

IAS 1.78(e); vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 124 alakohta

 

280

Liikkeeseen lasketut oman pääoman ehtoiset instrumentit (muu kuin pääoma)

Liite V, 2 osa, 15-16 kohta

 

290

Muu pääoma

IFRS 2.10; liite V, 2 osa, 17 kohta

 

300

Kertyneet muun laajan tuloksen erät

vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 100 alakohta

 

310

Kertyneet voittovarat

vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 123 alakohta

 

320

Arvonkorotusrahastot

IFRS 1.30, D5-D8

 

330

Muut rahastot

IAS 1.54; IAS 1.78(e)

 

340

(-) Omat osakkeet

IAS 1.79(a)(vi); IAS 32.33-34, AG 14, AG 36; liite V, 2 osa, 20 kohta

 

350

Emoyrityksen omistajille osoitettava voitto tai tappio

IAS 27.28; IAS 1.83(a)(ii)

 

360

(-) Ennakko-osingot

IAS 32.35

 

370

Vähemmistöosuudet [määräysvallaton omistusosuus]

IAS 27.4; IAS 1.54(q); IAS 27.27

 

380

OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ

IAS 1.9(c), IG 6

 

390

OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ

IAS 1.IG6

 

18.   Tiedot terveistä ja erääntyneistä sekä järjestämättömistä saamisista

 

Viittaukset

Bruttokirjanpitoarvo

Kertyneet arvonalentumistappiot, luottoriskeistä ja varauksista johtuvat kertyneet käyvän arvon muutokset

Saadut vakuudet ja saadut takaukset

 

Terveet ja erääntyneet

Järjestämättömät

 

terveissä ja erääntyneissä saamisissa

järjestämättömissä saamisissa

 

Erääntymättömät tai <= 30 päivää erääntyneet

Erääntyneet > 30 päivää <= 60 päivää

Erääntyneet > 60 päivää <= 90 päivää

 

Erääntymättömät tai < = 90 päivää erääntyneet, joiden maksu on epätodennäköinen

Erääntyneet > 90 päivää <= 180 päivää

Erääntyneet > 180 päivää <= 1 vuosi

Erääntyneet > 1 vuosi

Josta: maksukyvyttömyystilassa

Josta: arvoltaan alentuneet

 

Erääntymättömät tai < = 90 päivää erääntyneet, joiden maksu on epätodennäköinen

Erääntyneet > 90 päivää <= 180 päivää

Erääntyneet > 180 päivää <= 1 vuosi

Erääntyneet > 1 vuosi

Saadut vakuudet järjestämättömissä saamisissa

Saadut takaukset järjestämättömissä saamisissa

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

110

120

130

140

150

160

170

180

190

200

210

Liite V, 2 osa. 45, 109, 145–162

Liite V, 2 osa. 145–162

Liite V, 2 osa. 158

Liite V, 2 osa. 158

Liite V, 2 osa. 158

Liite V, 2 osa. 145–162

Liite V, 2 osa. 159

Liite V, 2 osa. 159

Liite V, 2 osa. 159

Liite V, 2 osa. 159

Vakavaraisuusasetuksen 178 artikla; liite V, 2 osa, 61 kohta

IAS 39. 58–70

Liite V, 2 osa. 46

Liite V, 2 osa. 161

Liite V, 2 osa. 161

Liite V, 2 osa. 159, 161

Liite V, 2 osa. 159, 161

Liite V, 2 osa. 159, 161

Liite V, 2 osa. 159, 161

Liite V, 2 osa. 162

Liite V, 2 osa. 162

010

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

020

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Josta: Pienet ja keskisuuret yritykset

Pk-yritys 1 artiklan 2 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

Josta: Liikekiinteistöt

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

Josta: Asuntoluotto

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

Josta: Kulutusluotto

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

JAKSOTETTUUN HANKINTAMENOON ARVOSTETUT VELKAINSTRUMENTIT

Liite V, I osa, 13 (d)(e)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

190

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

200

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

210

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

220

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

230

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

240

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

250

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

260

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

270

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

280

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

290

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

300

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

310

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

320

KÄYPÄÄN ARVOON ARVOSTETUT VELKAINSTRUMENTIT, muut kuin KAUPANKÄYNTITARKOITUKSESSA PIDETTÄVÄT

Liite V, I osa, 13 (b)(c)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

330

VELKAINSTRUMENTIT, muut kuin KAUPANKÄYNTITARKOITUKSESSA PIDETTÄVÄT

Liite V, I osa, 13 (b)(c)(d)(e)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

340

Annetut luottositoumukset

IAS 39.2 (h), 4 (a) (c), BC 15; Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 57 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

350

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

360

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

370

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

380

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

390

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

400

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

410

Annetut takaukset

IAS 39.9 AG 4, BC 21; IFRS 4 A; Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 58 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

420

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

430

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

440

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

450

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

460

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

470

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

480

Muut annetut sitoumukset

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 59 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

490

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

500

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

510

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

520

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

530

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

540

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

550

TASEEN ULKOPUOLISIIN ERIIN LIITTYVÄT VASTUUT

Liite V, 2 osa, 55 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

19.   Tiedot lainanhoitojoustosaamisista

 

Viittaukset

Bruttokirjanpitoarvo saamisista, joissa lainanhoitojoustoja

Kertyneet arvonalentumistappiot, luottoriskeistä ja varauksista johtuvat kertyneet käyvän arvon muutokset

Saadut vakuudet ja saadut takaukset

 

Terveet ja erääntyneet saamiset, joissa lainanhoitojoustoja

Järjestämättömät saamiset, joissa lainanhoitojoustoja

 

terveissä ja erääntyneissä saamisissa, joissa lainanhoitojoustoja

järjestämättömissä saamisissa, joissa lainanhoitojoustoja

 

Instrumentit, joiden ehdoissa muutoksia

Jälleenrahoitus

josta: Terveet ja erääntyneet lainanhoitojoustolliset saamiset, joissa koeaika

 

Instrumentit, joiden ehdoissa muutoksia

Jälleenrahoitus

josta: Maksukyvyttömyystilassa

josta: Arvoltaan alentuneet

josta: Järjestämättömien saamisten lainanhoitojoustot

 

Instrumentit, joiden ehdoissa muutoksia

Jälleenrahoitus

Saadut vakuudet lainanhoitojoustollisissa saamisissa

Saadut takaukset lainanhoitojoustollisissa saamisissa

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

110

120

130

140

150

160

170

180

Liite V, 2 osa. 45, 109, 163–182

Liite V, 2 osa. 145–162

Liite V, 2 osa. 164 (a), 177, 178, 182

Liite V, 2 osa. 164 (b), 177, 178, 181, 182

Liite V, 2 osa. 176(b),177, 180

Liite V, 2 osa. 145–162

Liite V, 2 osa. 164 (a), 179–180,182

Liite V, 2 osa. 164 (b), 179–182

Vakavaraisuusasetuksen 178 artikla; liite V, 2 osa, 61 kohta

IAS 39. 58-70

Liite V, 2 osa. 172(a), 157

Liite V, 2 osa. 46, 183

Liite V, 2 osa. 145-183

Liite V, 2 osa. 145-183

Liite V, 2 osa. 164 (a), 179-180, 182, 183

Liite V, 2 osa. 164 (b), 179-183

Liite V, 2 osa. 162

Liite V, 2 osa. 162

010

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

020

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Josta: Pienet ja keskisuuret yritykset

Pk-yritys 1 artiklan 2 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

Josta: Liikekiinteistöt

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

Josta: Asuntoluotto

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

Josta: Kulutusluotto

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

JAKSOTETTUUN HANKINTAMENOON ARVOSTETUT VELKAINSTRUMENTIT

Liite V, I osa, 13 (d)(e)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

190

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

200

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

210

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

220

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

230

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

240

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

250

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

260

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

270

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

280

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

290

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

300

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

310

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

320

KÄYPÄÄN ARVOON ARVOSTETUT VELKAINSTRUMENTIT, muut kuin KAUPANKÄYNTITARKOITUKSESSA PIDETTÄVÄT

Liite V, I osa, 13 (b)(c)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

330

VELKAINSTRUMENTIT, muut kuin KAUPANKÄYNTITARKOITUKSESSA PIDETTÄVÄT

Liite V, I osa, 13 (b)(c)(d)(e)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

340

Annetut luottositoumukset

IAS 39.2 (h), 4 (a) (c), BC 15; Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 57 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

20.   Maantieteellinen jakautuminen

20.1   Varojen maantieteellinen jakautuminen toimintojen sijainnin perusteella

 

Viittaukset

Kirjanpitoarvo

Kotimaan toiminnot

Muut kuin kotimaan toiminnot

Liite V, 2 osa, 107 kohta

Liite V, 2 osa, 107 kohta

010

020

010

Käteiset varat, keskuspankkitalletukset ja muut vaadittaessa maksettavat talletukset

IAS 1.54 (i)

 

 

020

Käteinen raha

Liite V, 2 osa, 1 kohta

 

 

030

Keskuspankkitalletukset

Liite V, 2 osa, 2 kohta

 

 

040

Muut vaadittaessa maksettavat talletukset

Liite V, 2 osa, 3 kohta

 

 

050

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

IFRS 7.8(a)(ii); IAS 39.9, AG 14

 

 

060

Johdannaissopimukset

IAS 39.9

 

 

070

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

080

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

090

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

100

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

IFRS 7.8(a)(i); IAS 39.9

 

 

110

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

120

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

130

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

140

Myytävissä olevat rahoitusvarat

IFRS 7.8(d); IAS 39.9

 

 

150

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

160

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

170

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

180

Lainat ja muut saamiset

IFRS 7.8(c); IAS 39.9, AG16, AG26; liite V, 1 osa, 16 kohta

 

 

190

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

200

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

210

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

IFRS 7.8(b); IAS 39.9, AG16, AG26

 

 

220

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

230

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

240

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

IFRS 7.22(b); IAS 39.9

 

 

250

Suojauskohteen käyvän arvon muutokset korkoriskin portfoliosuojauksessa

IAS 39.89A(a)

 

 

260

Sijoitukset tytäryrityksissä, yhteisyrityksissä ja osakkuusyrityksissä

IAS 1.54(e); liite V, 2 osa, 4 kohta

 

 

270

Aineelliset hyödykkeet

 

 

 

280

Aineettomat hyödykkeet

IAS 1.54(c); vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 115 alakohta

 

 

290

Verosaamiset

IAS 1.54(n-o)

 

 

300

Muut varat

Liite V, 2 osa, 5 kohta

 

 

310

Myytävänä oleviksi luokitellut pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät

IAS 1.54(j); IFRS 5.38

 

 

320

VARAT

IAS 1.9(a), IG 6

 

 

20.2   Velkojen maantieteellinen jakautuminen toimintojen sijainnin perusteella

 

Viittaukset

Kirjanpitoarvo

Kotimaan toiminnot

Muut kuin kotimaan toiminnot

Liite V, 2 osa, 107 kohta

Liite V, 2 osa, 107 kohta

010

020

010

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvelat

IFRS 7.8 (e) (ii); IAS 39.9, AG 14-15

 

 

020

Johdannaissopimukset

IAS 39.9, AG 15(a)

 

 

030

Lyhyeksimyynnit

IAS 39.AG 15(b)

 

 

040

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta, liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

050

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

060

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

070

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat

IFRS 7.8 (e)(i); IAS 39.9

 

 

080

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

090

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

100

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

110

Jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat

IFRS 7.8(f); IAS 39.47

 

 

120

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

130

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

140

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

150

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

IFRS 7.22(b); IAS 39.9; liite V, 1 osa, 23 kohta

 

 

160

Suojauskohteen käyvän arvon muutokset korkoriskin portfoliosuojauksessa

IAS 39.89A(b)

 

 

170

Varaukset

IAS 37.10; IAS 1.54(l)

 

 

180

Verovelat

IAS 1.54(n-o)

 

 

190

Vaadittaessa takaisinmaksettava osakepääoma

IAS 32 IE 33; IFRIC 2; liite V, 2 osa, 09 kohta

 

 

200

Muut velat

Liite V, 2 osa, 10 kohta

 

 

210

Myytävänä oleviksi luokiteltuihin luovutettavien erien ryhmiin sisältyvät velat

IAS 1.54(p); IFRS 5.38

 

 

220

VELAT

IAS 1.9(b);IG 6

 

 

20.3   Tuloslaskelman erien maantieteellinen jakautuminen toimintojen sijainnin perusteella

 

Viittaukset

Kuluva kausi

Kotimaan toiminnot

Muut kuin kotimaan toiminnot

Liite V, 2 osa, 107 kohta

Liite V, 2 osa, 107 kohta

010

020

010

Korkotuotot

IAS 1.97; IAS 18.35(b)(iii); liite V, 2 osa, 21 kohta

 

 

020

(Korkokulut)

IAS 1.97; liite V, 2 osa, 21 kohta

 

 

030

(Kulut vaadittaessa takaisinmaksettavasta osakepääomasta)

IFRIC 2.11

 

 

040

Osinkotulot

IAS 18.35(b)(v); liite V, 2 osa, 28 kohta

 

 

050

Palkkiotulot

IFRS 7.20(c)

 

 

060

(Palkkiokulut)

IFRS 7.20(c)

 

 

070

Rahoitusvarojen ja -velkojen kirjaamiseen pois taseesta liittyvät voitot tai (-) tappiot, kun niitä ei arvosteta käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavina rahoitusvaroina ja -velkoina, netto

IFRS 7.20(a)(ii-v)

 

 

080

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviin rahoitusvaroihin ja -velkoihin liittyvät voitot tai (-) tappiot, netto

IFRS 7.20(a)(i); IAS 39.55(a)

 

 

090

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin rahoitusvaroihin ja -velkoihin liittyvät voitot tai (-) tappiot, netto

IFRS 7.20(a)(i); IAS 39.55(a)

 

 

100

Voitot tai (-) tappiot suojauslaskennasta, netto

IFRS 7.24

 

 

110

Kurssierot [voitto tai (-) tappio], netto

IAS 21.28, 52 (a)

 

 

130

Voitot tai (-) tappiot, jotka liittyvät rahoitusvaroihin kuulumattomien omaisuuserien kirjaamiseen pois taseesta, netto

IAS 1.34

 

 

140

Liiketoiminnan muut tuotot

Liite V, 2 osa, 141–143 kohta

 

 

150

(Liiketoiminnan muut kulut)

Liite V, 2 osa, 141–143 kohta

 

 

155

LIIKETOIMINNAN TUOTOT YHTEENSÄ, NETTO

 

 

 

160

(Hallinnon kulut)

 

 

 

170

(Poisto)

IAS 1.102, 104

 

 

180

(Varaukset tai (-) varausten peruutukset)

IAS 37.59, 84; IAS 1.98(b)(f)(g)

 

 

190

(Rahoitusvarojen arvonalentuminen tai (-) arvonalentumisen peruuntuminen, kun niitä ei arvosteta käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavina rahoitusvaroina)

IFRS 7.20(e)

 

 

200

(Tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehtyjen sijoitusten arvonalentuminen tai (-) arvonalentumisen peruutus)

IAS 28.40-43

 

 

210

(Rahoitusvaroihin kuulumattomien omaisuuserien arvonalentuminen tai (-) arvonalentumisen peruutus)

IAS 36.126(a)(b)

 

 

220

Tuloslaskelmaan kirjattu negatiivinen liikearvo

IFRS 3, lisäys B64(n)(i)

 

 

230

Voiton tai (-) tappion osuus tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehdyistä sijoituksista

IAS 1.82(c)

 

 

240

Voitto tai (-) tappio myytävänä oleviksi luokitelluista pitkäaikaisista omaisuuseristä ja luovutettavien erien ryhmistä, joita ei voida pitää lopetettuina toimintoina

IFRS 5.37; liite V, 2 osa, 27 kohta

 

 

250

VOITTO TAI (-) TAPPIO JATKUVISTA TOIMINNOISTA ENNEN VEROJA

IAS 1.102, IG 6; IFRS 5.33 A

 

 

260

(Verokulut tai (-) -tulot, jotka liittyvät jatkuvista toiminnoista johtuviin voittoihin tai tappioihin)

IAS 1.82(d); IAS 12.77

 

 

270

VOITTO TAI (-) TAPPIO JATKUVISTA TOIMINNOISTA VEROJEN JÄLKEEN

IAS 1, IG 6

 

 

280

Voitto tai (-) tappio lopetetuista toiminnoista verojen jälkeen

IAS 1.82(e); IFRS 5.33(a), 5.33 A

 

 

290

KOKO VUODEN VOITTO TAI (-) TAPPIO

IAS 1.81A(a)

 

 

20.4   Varojen maantieteellinen jakautuminen vastapuolen asuinpaikan perusteella

z-akseli

Vastapuolen asuinpaikan sijaintivaltio

 

 

 

Viittaukset

Bruttokirjanpitoarvo

Josta: velanhoitojousto

Josta: järjestämättömiä

Luottoriskistä johtuvat käyvän arvon kertyneet arvonalentumistappiot tai kertyneet muutokset

Liite V, 2 osa, 109 kohta

Liite V, 2 osa, 163-183 kohta

Liite V, 2 osa. 145–162

Liite V, 2 osa, 46 kohta

010

022

025

031

010

Johdannaiset

IAS 39.9

 

 

 

 

020

Josta: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

030

Josta: muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

040

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

 

 

050

Josta: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

060

Josta: muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

070

Josta: muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

080

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

090

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

100

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

110

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

120

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

130

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

140

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

150

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

160

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

170

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

180

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

190

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

200

Josta: Pienet ja keskisuuret yritykset

Pk-yritys 1 artiklan 2 kohdan a alakohta

 

 

 

 

210

Josta: Lainat, joiden vakuutena on liikekiinteistö

 

 

 

 

 

220

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

230

Josta: Lainat, joiden vakuutena on asuinkiinteistö

 

 

 

 

 

240

Josta: Kulutusluotto

 

 

 

 

 

20.5   Taseen ulkopuolisiin eriin liittyvien vastuiden maantieteellinen jakautuminen vastapuolen asuinpaikan perusteella

z-akseli

Vastapuolen asuinpaikan sijaintivaltio

 

 

 

Viittaukset

Nimellismäärä

Josta: velanhoitojousto

Josta: järjestämättömiä

Annettuja sitoumuksia ja takauksia koskevat varaukset

Liite V, 2 osa, 62 kohta

Liite V, 2 osa, 163-183 kohta

Liite V, 2 osa. 145–162

Liite V, 2 osa, 61 kohta

010

022

025

030

010

Annetut luottositoumukset

IAS 39.2 (h), 4 (a) (c), BC 15; Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 57 kohta

 

 

 

 

020

Annetut takaukset

IAS 39.9 AG 4, BC 21; IFRS 4 A; Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 58 kohta

 

 

 

 

030

Muut annetut sitoumukset

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 59 kohta

 

 

 

 

20.6   Velkojen maantieteellinen jakautuminen vastapuolen asuinpaikan perusteella

z-akseli

Vastapuolen asuinpaikan sijaintivaltio

 

 

 

Viittaukset

Kirjanpitoarvo

Liite V, 1 osa, 28 kohta, 2 osa, 107 kohta

010

010

Johdannaiset

IAS 39.9, AG 15(a)

 

020

Josta: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

030

Josta: muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

040

Lyhyeksimyynnit

IAS 39 AG 15(b)

 

050

Josta: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

060

Josta: muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

070

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

080

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

090

Julkisyhteisöt

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

100

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

110

Muut finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

120

Muut kuin finanssialan yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

130

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

20.7   Muiden kuin finanssialan yritysten luottojen maantieteellinen jakautuminen vastapuolen asuinpaikan perusteella NACE-koodeittain

z-akseli

Vastapuolen asuinpaikan sijaintivaltio

 

 

 

Muut kuin finanssialan yritykset

Viittaukset

Bruttokirjanpitoarvo

Josta: järjestämättömiä

Luottoriskistä johtuvat käyvän arvon kertyneet arvonalentumistappiot tai kertyneet muutokset

Liite V, 2 osa, 109 kohta

Liite V, 2 osa. 145–162

Liite V, 2 osa, 46 kohta

010

012

020

010

A

Maatalous, metsätalous ja kalatalous

NACE-asetus

 

 

 

020

B

Kaivostoiminta ja louhinta

NACE-asetus

 

 

 

030

C

Teollisuus

NACE-asetus

 

 

 

040

D

Sähkö-, kaasu-, lämpö- ja ilmastointihuolto

NACE-asetus

 

 

 

050

E

Vesihuolto

NACE-asetus

 

 

 

060

F

Rakentaminen

NACE-asetus

 

 

 

070

G

Tukku- ja vähittäiskauppa

NACE-asetus

 

 

 

080

H

Kuljetus ja varastointi

NACE-asetus

 

 

 

090

I

Majoitus- ja ravitsemustoiminta

NACE-asetus

 

 

 

100

J

Informaatio ja viestintä

NACE-asetus

 

 

 

110

L

Kiinteistöalan toiminta

NACE-asetus

 

 

 

120

M

Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta

NACE-asetus

 

 

 

130

N

Hallinto- ja tukipalvelutoiminta

NACE-asetus

 

 

 

140

O

Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus

NACE-asetus

 

 

 

150

P

Koulutus

NACE-asetus

 

 

 

160

Q

Terveys- ja sosiaalipalvelut

NACE-asetus

 

 

 

170

R

Taiteet, viihde ja virkistys

NACE-asetus

 

 

 

180

S

Muu palvelutoiminta

NACE-asetus

 

 

 

190

LUOTOT

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

21.   Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet: käyttöleasing-sopimusten alaiset omaisuuserät

 

Viittaukset

Kirjanpitoarvo

Liite V, 2 osa, 110–111 kohta

010

010

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

IAS 16.6; IAS 1.54(a)

 

020

Uudelleenarvostusmalli

IAS 17.49; IAS 16.31, 73(a)(d)

 

030

Kustannusmalli

IAS 17.49; IAS 16.30, 73(a)(d)

 

040

Sijoituskiinteistöt

IAS 40.IN5; IAS 1.54(b)

 

050

Käyvän arvon malli

IAS 17.49; IAS 40, 33–55, 76

 

060

Kustannusmalli

IAS 17.49; IAS 40.56,79(c)

 

070

Muut aineettomat hyödykkeet

IAS 38.8, 118

 

080

Uudelleenarvostusmalli

IAS 17.49; IAS 38.75-87, 124(a)(ii)

 

090

Kustannusmalli

IAS 17.49; IAS 38.74

 

22.   Omaisuudenhoito-, säilytys- ja muut palvelutoiminnot

22.1   Palkkiotulot ja -kulut toiminnoittain

 

Viittaukset

IFRS 7.20(c)

Kuluva kausi

010

010

Palkkiotulot

Liite V, 2 osa, 113-115 kohta

 

020

Arvopaperit

 

 

030

Liikkeeseenlaskut

Liite V, 2 osa, 116 kohdan a alakohta

 

040

Arvopaperinvälitys

Liite V, 2 osa, 116 kohdan b alakohta

 

050

Muut

Liite V, 2 osa, 116 kohdan c alakohta

 

060

Selvitys- ja toimitustoiminta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan d alakohta

 

070

Omaisuudenhoito

Liite V, 2 osa, 116 kohdan e alakohta; Liite V, 2 osa, 117 kohdan a alakohta

 

080

Säilytys [asiakastyypin mukaan]

Liite V, 2 osa, 116 kohdan e alakohta; Liite V, 2 osa, 117 kohdan b alakohta

 

090

Sijoitusrahastot

 

 

100

Muut

 

 

110

Hallinnolliset palvelut sijoitusrahastoille

Liite V, 2 osa, 116 kohdan e alakohta; Liite V, 2 osa, 117 kohdan c alakohta

 

120

Notariaattitoiminta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan e alakohta; Liite V, 2 osa, 117 kohdan d alakohta

 

130

Maksupalvelut

Liite V, 2 osa, 116 kohdan e alakohta; Liite V, 2 osa, 117 kohdan e alakohta

 

140

Jakelukanavapalkkiot [tuotteen tyypin mukaan]

Liite V, 2 osa, 117 kohdan f alakohta

 

150

Sijoitusrahastot

 

 

160

Vakuutustuotteet

 

 

170

Muut

 

 

180

Strukturoidut tuotteet

Liite V, 2 osa, 116 kohdan f alakohta

 

190

Arvopaperistamistoimintojen hoito

Liite V, 2 osa, 116 kohdan g alakohta

 

200

Annetut luottositoumukset

IAS 39.47(d)(ii); Liite V, 2 osa, 116 kohdan h alakohta

 

210

Annetut takaukset

IAS 39.47(c)(ii); Liite V, 2 osa, 116 kohdan h alakohta

 

220

Muut

Liite V, 2 osa, 116 kohdan j alakohta

 

230

(Palkkiokulut)

Liite V, 2 osa, 113-115 kohta

 

240

(Selvitys- ja toimitustoiminta)

Liite V, 2 osa, 116 kohdan d alakohta

 

250

(Säilytys)

Liite V, 2 osa, 117 kohdan b alakohta

 

260

(Arvopaperistamistoimintojen hoito)

Liite V, 2 osa, 116 kohdan g alakohta

 

270

(Saadut luottositoumukset)

Liite V, 2 osa, 116 kohdan i alakohta

 

280

(Saadut takaukset)

Liite V, 2 osa, 116 kohdan i alakohta

 

290

(Muut)

Liite V, 2 osa, 116 kohdan j alakohta

 

22.2   Tarjottuihin palveluihin liittyvät varat

 

Viittaukset

Tarjottuihin palveluihin liittyvien varojen määrä

Liite V, 2 osa, 117 kohdan g alakohta

010

010

Omaisuudenhoito [asiakastyypin mukaan]

Liite V, 2 osa, 117 kohdan a alakohta

 

020

Sijoitusrahastot

 

 

030

Eläkerahastot

 

 

040

Täyden valtakirjan varainhoito

 

 

050

Muut sijoitusinstrumentit

 

 

060

Säilytysvarat [asiakastyypin mukaan]

Liite V, 2 osa, 117 kohdan b alakohta

 

070

Sijoitusrahastot

 

 

080

Muut

 

 

090

Josta: muiden toimijoiden vastuulle annetut

 

 

100

Hallinnolliset palvelut sijoitusrahastoille

Liite V, 2 osa, 117 kohdan c alakohta

 

110

Notariaattitoiminta

Liite V, 2 osa, 117 kohdan d alakohta

 

120

Maksupalvelut

Liite V, 2 osa, 117 kohdan e alakohta

 

130

Jakelukanavapalkkiot [tuotteen tyypin mukaan]

Liite V, 2 osa, 117 kohdan f alakohta

 

140

Sijoitusrahastot

 

 

150

Vakuutustuotteet

 

 

160

Muut

 

 

30.   Taseen ulkopuolisiin eriin liittyvät toimet: Konsolidoimattomiin strukturoituihin yhteisöihin liittyvät korot

30.1   Konsolidoimattomiin strukturoituihin yhteisöihin liittyvät korot

 

Viittaukset

Taseeseen kirjattujen rahoitusvarojen kirjanpitoarvo

Josta: Nostettu maksuvalmiustuki

Nostetun maksuvalmiustuen käypä arvo

Taseeseen kirjattujen rahoitusvelkojen kirjanpitoarvo

Raportoivan laitoksen ilmoittama taseen ulkopuolisten erien nimellismäärä

Josta: Annettujen luottositoumusten nimellismäärä

Raportoivalle laitokselle kuluvalla kaudella aiheutuneet tappiot

IFRS 12.29(a)

IFRS 12.29(a); Liite V, 2 osa, 118 kohta

 

IFRS 12.29(a)

IFRS 12.B26(e)

 

IFRS 12 B26(b)

010

020

030

040

050

060

070

010

Yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

30.2   Konsolidoimattomiin strukturoituihin yhteisöihin liittyvien korkojen jaottelu toiminnoittain

Toiminnoittain

Viittaukset

Arvopaperistamista varten perustetut erillisyhtiöt

Omaisuudenhoito

Muut toiminnot

vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 66 alakohta

Liite V, 2 osa, 117 kohdan a alakohta

Kirjanpitoarvo

IFRS 12.28, B6.(a)

010

020

030

010

Tietyt rahoitusvarat, jotka on kirjattu raportoivan laitoksen taseeseen

IFRS 12.29(a),(b)

 

 

 

021

josta: järjestämättömiä

Liite V, 2 osa. 145–162

 

 

 

030

Johdannaiset

IAS 39.9

 

 

 

040

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

 

050

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

060

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

070

Tietyt oma pääoma ja rahoitusvelat, jotka on kirjattu raportoivan laitoksen taseeseen

IFRS 12.29(a),(b)

 

 

 

080

Liikkeeseen lasketut oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.4

 

 

 

090

Johdannaiset

IAS 39.9, AG 15(a)

 

 

 

100

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

 

110

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

 

 

Nimellismäärä

120

Raportoivan laitoksen ilmoittamat taseen ulkopuoliset erät

IFRS 12.B26.(e)

 

 

 

131

josta: järjestämättömiä

Liite V, 2 osa. 145–162

 

 

 

31.   Lähipiiri

31.1   Lähipiiri: maksettavat ja saatavat määrät

 

Viittaukset

Avoimet saldot

Emoyritys ja yhteisöt, joilla on yhteinen valvontamekanismi tai merkittävä vaikutus

Saman ryhmän tytäryritykset ja muut yhteisöt

Osakkuusyritykset ja yhteisyritykset

Laitoksen tai sen emoyrityksen keskeinen johto

Muu lähipiiri

IAS 24.19(a),(b)

IAS 24.19(c); liite V, 2 osa, 120 kohta

IAS 24.19(d),(e); Liite V, 2 osa, 120 kohta

IAS 24.19(f)

IAS 24.19(g)

Liite V, 2 osa, 120 kohta

010

020

030

040

050

010

Tietyt rahoitusvarat

IAS 24.18(b)

 

 

 

 

 

020

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

 

 

 

030

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

040

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

050

josta: Arvoltaan alentuneet rahoitusvarat

 

 

 

 

 

 

060

Tietyt rahoitusvelat

IAS 24.18(b)

 

 

 

 

 

070

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

 

 

 

080

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

 

 

 

090

Luottositoumusten, takauksien ja muiden annettujen sitoumusten nimellismäärä

IAS 24.18(b); liite V, 2 osa, 62 kohta

 

 

 

 

 

100

josta: maksukyvyttömyystilassa

IAS 24.18(b); liite V, 2 osa, 61 kohta

 

 

 

 

 

110

Luottositoumukset, takaukset ja muut saadut sitoumukset

IAS 24.18(b); liite V, 2 osa, 63 ja 121 kohta

 

 

 

 

 

120

Johdannaisten nimellismäärä

Liite V, 2 osa, 70-71 kohta

 

 

 

 

 

130

Vähennykset ja varaukset, jotka koskevat arvoltaan alentuneita velkainstrumentteja, maksukyvyttömiä takauksia ja maksukyvyttömiä sitoumuksia [Korvataan kohdalla ”Kertyneet arvonalentumistappiot, luottoriskeistä ja järjestämättömiä saamisia koskevista varauksista johtuvat kertyneet käyvän arvon muutokset” kun järjestämättömistä saamisista raportoidaan lopullisesti]

IAS 24.18(c)

 

 

 

 

 

31.2   Lähipiiri: lähipiirin kanssa tehtävien liiketoimien aiheuttamat kulut ja tulot

 

Viittaukset

Kuluva kausi

Emoyritys ja yhteisöt, joilla on yhteinen valvontamekanismi tai merkittävä vaikutus

Saman ryhmän tytäryritykset ja muut yhteisöt

Osakkuusyritykset ja yhteisyritykset

Laitoksen tai sen emoyrityksen keskeinen johto

Muu lähipiiri

IAS 24.19(a),(b)

IAS 24.19(c)

IAS 24.19(d),(e)

IAS 24.19(f)

IAS 24.19(g)

Liite V, 2 osa, 120 kohta

010

020

030

040

050

010

Korkotuotot

IAS 24.18(a); IAS 18.35(b)(iii); liite V, 2 osa, 21 kohta

 

 

 

 

 

020

Korkokulut

IAS 24.18(a); IAS 1.97; liite V, 2 osa, 21 kohta

 

 

 

 

 

030

Osinkotulot

IAS 24.18(a); IAS 18.35(b)(v); liite V, 2 osa, 28 kohta

 

 

 

 

 

040

Palkkiotulot

IAS 24.18(a); IFRS 7.20(c)

 

 

 

 

 

050

Palkkiokulut

IAS 24.18(a); IFRS 7.20(c)

 

 

 

 

 

060

Rahoitusvarojen ja -velkojen kirjaamiseen pois taseesta liittyvät voitot tai (-) tappiot, kun niitä ei arvosteta käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavina rahoitusvaroina ja -velkoina

IAS 24.18(a)

 

 

 

 

 

070

Voitot tai (-) tappiot, jotka liittyvät rahoitusvaroihin kuulumattomien omaisuuserien kirjaamiseen pois taseesta

IAS 24.18(a); liite V, 2 osa, 122 kohta

 

 

 

 

 

080

Arvonalentumisen lisäys tai (-) vähennys kuluvalla kaudella sekä varaukset, jotka koskevat arvoltaan alentuneita velkainstrumentteja, maksukyvyttömiä takauksia ja maksukyvyttömiä sitoumuksia

IAS 24.18(d)

 

 

 

 

 

40.   Ryhmän rakenne

40.1   Ryhmän rakenne: ”yhteisöittäin”

LEI-koodi

Yhteisön koodi

Yhteisön nimi

Kirjauspäivä

Osakepääoma

Sijoituskohteen pääoma

Sijoituskohteen varat yhteensä

Sijoituskohteen voitto tai (-) tappio

Sijoituskohteen sijaintipaikka

Sijoituskohteen toimiala

NACE-koodi

Kertynyt oman pääoman ehtoinen osuus [%]

Äänioikeudet [%]

Ryhmän rakenne [suhde]

Kirjanpitokäsittely [kirjanpitoryhmä]

Kirjanpitokäsittely [vakavaraisuusasetuksen mukainen ryhmä]

Kirjanpitoarvo

Hankintakustannus

Liikearvoyhteys sijoituskohteeseen

Sellaisten sijoitusten käypä arvo, jolle on julkaistu hintanoteerauksia

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan b alakohta

IFRS 12.12(a), 21(a)(i); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan c alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan d alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan e alakohta;

IFRS 12.B12(b); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan f alakohta

IFRS 12.B12(b); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan f alakohta

IFRS 12.B12(b); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan f alakohta

IFRS 12.12.(b), 21.(a).(iii); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan g alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan h alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan i alakohta

IFRS 12.21(iv); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan j alakohta

IFRS 12.21(iv); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan k alakohta

IFRS 12.10(a)(i); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan l alakohta

IFRS 12.21(b); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan m alakohta

Vakavaraisuusasetuksen 18 artikla; liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan n alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan o alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan p alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan q alakohta

IFRS 12.21(b)(iii); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan r alakohta

010

020

030

040

050

060

070

080

090

095

100

110

120

130

140

150

160

170

180

190

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

40.2   Ryhmän rakenne: ”instrumenteittain”

ISIN-koodi

Yhteisön koodi

Holding-yhtiön LEI-koodi

Holding-yhtiön koodi

Holding-yhtiön nimi

Kertynyt oman pääoman ehtoinen osuus (%)

Kirjanpitoarvo

Hankintakustannus

Liite V, 2 osa, 125 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 124 kohdan b alakohta, 125 kohdan c alakohta

 

Liite V, 2 osa, 125 kohdan b alakohta

 

Liite V, 2 osa, 124 kohdan j alakohta, 125 kohdan c alakohta

Liite V, 2 osa, 124 kohdan o alakohta, 125 kohdan c alakohta

Liite V, 2 osa, 124 kohdan p alakohta, 125 kohdan c. alakohta

010

020

030

040

050

060

070

080

 

 

 

 

 

 

 

 

41.   Käypä arvo

41.1   Käyvän arvon hierarkia: jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusinstrumentit

VARAT

Viittaukset

Käypä arvo

Käyvän arvon hierarkia

IFRS 13.93 (b), BC216

IFRS 7.25-26

Taso 1

IFRS 13.76

Taso 2

IFRS 13.81

Taso 3

IFRS 13.86

010

020

030

040

010

Lainat ja muut saamiset

IFRS 7.8(c); IAS 39.9, AG16, AG26

 

 

 

 

020

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

030

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

040

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

IFRS 7.8(b); IAS 39.9, AG16, AG26

 

 

 

 

050

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

060

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

VELAT

 

 

 

 

 

070

Jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat

IFRS 7.8(f); IAS 39.47

 

 

 

 

080

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

 

 

090

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

 

 

100

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

 

 

41.2   Käypään arvoon arvostamismahdollisuuden käyttö

 

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusinstrumentit

Viittaukset

Kirjanpitoarvo

Kirjanpitoerot

Käypään arvoon perustuva arviointi

Hybridisopimukset

IFRS 7.B5(a)

IAS 39.9b(i)

IAS 39.9b(ii)

IAS 39.11A-12

VARAT

010

020

030

010

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

IFRS 7.8(a)(i); IAS 39.9

 

 

 

020

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 32.11

 

 

 

030

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

040

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

VELAT

 

 

 

 

050

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat

IFRS 7.8 (e)(i); IAS 39.9

 

 

 

060

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

 

070

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

 

080

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

 

41.3   Hybridit rahoitusinstrumentit, joita ei kirjata käypään arvoon tulosvaikutteisesti

 

Muut erilliset hybridisopimukset [joita ei kirjata käypään arvoon tulosvaikutteisesti]

Viittaukset

Kirjanpitoarvo

RAHOITUSVARAT

010

010

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

IAS 39.9; liite V, 2 osa, 129 kohta

 

020

Myytävissä olevat [pääsopimukset]

IAS 39.11; liite V, 2 osa, 130 kohta

 

030

Lainat ja muut saamiset [pääsopimukset]

IAS 39.11; liite V, 2 osa, 130 kohta

 

040

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset [pääsopimukset]

IAS 39.11; liite V, 2 osa, 130 kohta

 

RAHOITUSVELAT

 

 

050

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvelat

IAS 39.9; liite V, 2 osa, 129 kohta

 

060

Jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat [pääsopimukset]

IAS 39.11; liite V, 2 osa, 130 kohta

 

42.   Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet: arvostamismenetelmällä saatu kirjanpitoarvo

 

Viittaukset

Kirjanpitoarvo

010

010

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

IAS 16.6; IAS 16.29; IAS 1.54(a)

 

020

Uudelleenarvostusmalli

IAS 16.31, 73(a),(d)

 

030

Kustannusmalli

IAS 16.30, 73(a),(d)

 

040

Sijoituskiinteistöt

IAS 40.5, 30; IAS 1.54(b)

 

050

Käyvän arvon malli

IAS 40, 33–55, 76

 

060

Kustannusmalli

IAS 40.56, 79(c)

 

070

Muut aineettomat hyödykkeet

IAS 38.8, 118, 122; Liite V, 2 osa, 132 kohta

 

080

Uudelleenarvostusmalli

IAS 38.75-87, 124(a)(ii)

 

090

Kustannusmalli

IAS 38.74

 

43.   Varaukset

 

Viittaukset

Kirjanpitoarvo

Eläkkeet ja muut työsuhteen päättymisen jälkeiset etuuspohjaisista järjestelyistä johtuvat velvoitteet

Muut pitkäaikaiset työsuhde-etuudet

Uudelleenjärjestely

Vireillä olevat oikeusjutut ja verokanteet

Annetut sitoumukset ja takaukset

Muut varaukset

Yhteensä

IAS 19.63; IAS 1.78(d); liite V, 2 osa, 7 kohta

IAS 19.153; IAS 1.78(d); liite V, 2 osa, 8 kohta

IAS 37.70-83

IAS 37, liite C.6-10

IAS 37, liite C.9; IAS 39.2(h), 47(c)(d), BC 15, AG 4

IAS 37.14

 

010

020

030

040

050

060

070

010

Alkusaldo [kirjanpitoarvo kauden alussa]

IAS 37.84 (a)

 

 

 

 

 

 

 

020

Lisäykset, mukaan lukien olemassa olevien varausten kasvu

IAS 37.84 (b)

 

 

 

 

 

 

 

030

(-) Käytetyt määrät

IAS 37.84 (c)

 

 

 

 

 

 

 

040

(-) Kauden aikana peruutetut käyttämättömät varat

IAS 37.84 (d)

 

 

 

 

 

 

 

050

Diskontatun määrän kasvu [ajan kuluminen] ja muutoksen vaikutus diskonttokorkoon

IAS 37.84 (e)

 

 

 

 

 

 

 

060

Muut muutokset

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Loppusaldo [kirjanpitoarvo kauden lopussa]

IAS 37.84 (a)

 

 

 

 

 

 

 

44.   Etuuspohjaiset järjestelyt ja työsuhde-etuudet

44.1   Nettomääräiset etuuspohjaisten järjestelyjen varojen ja velkojen osatekijät

 

Viittaukset

Määrä

010

010

Etuuspohjaisten järjestelyjen varojen käypä arvo

IAS 19.140(a)(i), 142

 

020

Josta: Laitoksen liikkeeseen laskemat rahoitusinstrumentit

IAS 19.143

 

030

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 19.142(b)

 

040

Velkainstrumentit

IAS 19.142(c)

 

050

Kiinteistö

IAS 19.142(d)

 

060

Muut etuuspohjaisten järjestelyjen varat

 

 

070

Etuuspohjaisista järjestelyistä johtuvien velvoitteiden nykyarvo

IAS 19.140(a)(ii)

 

080

Varojen enimmäismäärän vaikutus

IAS 19.140(a)(iii)

 

090

Etuuspohjaisten järjestelyjen varojen nettomäärä [kirjanpitoarvo]

IAS 19.63; liite V, 2 osa, 136 kohta

 

100

Eläkkeitä ja muita työsuhteen päättymisen jälkeisiä etuuspohjaisista järjestelyistä johtuvia velvoitteita koskevat varaukset [kirjanpitoarvo]

IAS 19.63; IAS 1.78(d); liite V, 2 osa, 7 kohta

 

110

Lisätietoerä: Varoiksi kirjattujen korvauksensaantioikeuksien käypä arvo

IAS 19.140(b)

 

44.2   Etuuspohjaisista järjestelyistä johtuvien velvoitteiden muutokset

 

Viittaukset

Etuuspohjaisista järjestelyistä johtuvat velvoitteet

010

010

Alkusaldo [nykyarvo]

IAS 19.140(a)(ii)

 

020

Nykyiset palvelukustannukset

IAS 19.141(a)

 

030

Korkomenot

IAS 19.141(b)

 

040

Suoritetut maksut

IAS 19.141(f)

 

050

Demografisten oletusten muutoksista johtuvat vakuutusmatemaattiset (-) voitot ja tappiot

IAS 19.141(c)(ii)

 

060

Rahoitusta koskevien oletusten muutoksista johtuvat vakuutusmatemaattiset (-) voitot ja tappiot

IAS 19.141(c)(iii)

 

070

Ulkomaanvaluutan vaihdon lisäys tai (-) vähennys

IAS 19.141(e)

 

080

Maksetut etuudet

IAS 19.141(g)

 

090

Aiemmat palvelukustannukset, mukaan lukien suorituksista johtuvat voitot ja tappiot

IAS 19.141(d)

 

100

Liiketoimintojen yhdistämisestä ja luovutuksista johtuva lisäys tai (-) vähennys

IAS 19.141(h)

 

110

Muut lisäykset tai (-) vähennykset

 

 

120

Loppusaldo [nykyarvo]

IAS 19.140(a)(ii); liite V, 2 osa, 138 kohta

 

44.3   Lisätietoerät [henkilöstömenoihin liittyvät]

 

Viittaukset

Kuluva kausi

010

010

Eläkkeet ja vastaavat menot

Liite V, 2 osa, 139 kohdan a alakohta

 

020

Osakeperusteiset maksut

IFRS 2.44; liite V, 2 osa, 139 kohdan b alakohta

 

45.   Tuloslaskelman tiettyjen erien jaottelu

45.1   Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin rahoitusvaroihin ja -velkoihin liittyvät voitot ja tappiot salkuittain

 

Viittaukset

Kuluva kausi

Luottoriskistä johtuvat käyvän arvon muutokset

010

020

010

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

IFRS 7.20(a)(i); IAS 39.55(a)

 

 

020

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat

IFRS 7.20(a)(i); IAS 39.55(a)

 

 

030

KÄYPÄÄN ARVOON TULOSVAIKUTTEISESTI KIRJATTAVIIN RAHOITUSVAROIHIN JA -VELKOIHIN LIITTYVÄT VOITOT JA (-) TAPPIOT

IFRS 7.20(a)(i)

 

 

45.2   Taseesta poiskirjattaviin, muihin kuin myytäväksi tarkoitettuihin rahoitusvaroihin kuulumattomiin omaisuuseriin liittyvät voitot tai tappiot

 

Viittaukset

Kuluva kausi

010

020

Sijoituskiinteistöt

IAS 40.69; IAS 1.34(a), 98(d)

 

030

Aineettomat hyödykkeet

IAS 38.113-115A; IAS 1.34(a)

 

040

Muut varat

IAS 1.34 (a)

 

050

VOITOT TAI (-) TAPPIOT, JOTKA LIITTYVÄT RAHOITUSVAROIHIN KUULUMATTOMIEN OMAISUUSERIEN KIRJAAMISEEN POIS TASEESTA

IAS 1.34

 

45.3   Muut liiketoiminnan tuotot ja kulut

 

Viittaukset

Tulot

Kulut

010

020

010

Aineellisten hyödykkeiden käyvän arvon muutokset käyvän arvon mallilla arvostettuina

IAS 40.76(d); liite V, 2 osa, 141 kohta

 

 

020

Sijoituskiinteistöt

IAS 40.75(f); Liite V, 2 osa, 141 kohta

 

 

030

Muita kuin sijoituskiinteistöjä koskevat vuokrasopimukset

IAS 17.50, 51, 56(b); Liite V, 2 osa, 142 kohta

 

 

040

Muut

Liite V, 2 osa, 143 kohta

 

 

050

MUUT LIIKETOIMINNAN TUOTOT TAI KULUT

Liite V, 2 osa, 141-142 kohta

 

 

46.   Laskelma oman pääoman muutoksista

Pääoman muutosten lähteet

Viittaukset

Pääoma

Ylikurssirahasto

Liikkeeseen lasketut oman pääoman ehtoiset instrumentit (muu kuin pääoma)

Muu pääoma

Kertyneet muun laajan tuloksen erät

Kertyneet voittovarat

Arvonkorotusrahastot

Muut rahastot

(-) Omat osakkeet

Emoyrityksen omistajille osoitettava voitto tai (-) tappio

(-) Ennakko-osingot

Vähemmistöosuudet

Yhteensä

Kertyneet muun laajan tuloksen erät

Muut erät

IAS 1.106, 54(r)

IAS 1.106, 78(e)

IAS 1.106, liite V, 2 osa, 15–16 kohta

IAS 1.106; liite V, 2 osa, 17 kohta

IAS 1.106

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 123 alakohta

IFRS 1.30 D5-D8

IAS 1.106, 54(c)

IAS 1.106; IAS 32.34, 33; liite V, 2 osa, 20 kohta

IAS 1.106(a), 83 (a)(ii)

IAS 1.106; IAS 32.35

IAS 1.54(q), 106(a); IAS 27.27-28

IAS 1.54(q), 106(a); IAS 27.27-28

IAS 1.9(c), IG6

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

110

120

130

140

010

Alkusaldo [ennen oikaisemista]

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

020

Virheiden korjauksen vaikutukset

IAS 1.106.(b); IAS 8.42

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Kirjanpitokäytänteiden muutosten vaikutukset

IAS 1.106.(b); IAS 1.IG6; IAS 8.22

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Alkusaldo [kuluva kausi]

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Tavallisten osakkeiden liikkeeseenlasku

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Etuoikeutettujen osakkeiden liikkeeseenlasku

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Muiden oman pääoman ehtoisten instrumenttien liikkeeseenlasku

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Muiden liikkeeseen laskettujen oman pääoman ehtoisten instrumenttien käyttäminen tai erääntyminen

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Velan muuttaminen omaksi pääomaksi

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Osakepääoman alentaminen

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Osingot

IAS 1.106.(d).(iii); IAS 32.35; IAS 1.IG6

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Omien osakkeiden osto

IAS 1.106.(d).(iii); IAS 32.33

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Omien osakkeiden myynti tai peruutus

IAS 1.106.(d).(iii); IAS 32.33

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

Rahoitusinstrumenttien luokituksen muuttaminen omasta pääomasta velaksi

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

Rahoitusinstrumenttien luokituksen muuttaminen velasta omaksi pääomaksi

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

Siirrot oman pääoman komponenttien välillä

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

Liiketoimintojen yhdistämisestä johtuva oman pääoman lisäys tai (-) vähennys

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

Osakeperusteiset maksut

IAS 1.106.(d).(iii); IFRS 2.10

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

190

Muut oman pääoman lisäykset tai (-) vähennykset

IAS 1.106.(d)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

200

Laaja tulos vuodelta

IAS 1.106.(d).(i)-(ii); IAS 1.81A.(c); IAS 1.IG6

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

210

Loppusaldo [kuluva kausi]

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LIITE IV

TALOUDELLISTEN TIETOJEN ILMOITTAMINEN KANSALLISTEN TILINPITOSÄÄNNÖSTÖJEN MUKAAN

HYVÄN KIRJANPITOTAVAN MUKAISET FINREP-LOMAKKEET

LOMAKKEEN NUMERO

LOMAKKEEN KOODI

LOMAKKEEN TAI LOMAKERYHMÄN NIMI

 

 

OSA 1 [NELJÄNNESVUOSITTAINEN RAPORTOINTI]

Taselaskelma [tase]

1.1

F 01.01

Taselaskelma: varat

1.2

F 01.02

Taselaskelma: velat

1.3

F 01.03

Taselaskelma: oma pääoma

2

F 02.00

Tuloslaskelma

3

F 03.00

Laaja tuloslaskelma

Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain

4.1

F 04.01

Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain: kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

4.2

F 04.02

Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain: käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

4.3

F 04.03

Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain: myytävissä olevat rahoitusvarat

4.4

F 04.04

Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain: lainat, saamiset ja eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

4.5

F 04.05

Huonommalla etuoikeudella olevat rahoitusvarat

4.6

F 04.06

Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain: kaupankäynnissä käytettävät rahoitusvarat

4.7

F 04.07

Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain: käypään arvoon tulosvaikutteisesti arvostetut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

4.8

F 04.08

Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain: Käypään arvoon omana pääomana arvostetut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

4.9

F 04.09

Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain: kustannuksiin perustuvalla menetelmällä arvostetut vieraan pääoman ehtoiset rahoitusvälineet, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä

4.10

F 04.10

Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain: muut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

5

F 05.00

Luottojen erittely tuotteittain

6

F 06.00

Luotot yrityksille – erittely NACE/TOL- toimialaluokittain

7

F 07.00

Rahoitusvarat, joihin liittyvä suoritus on viivästynyt tai joiden arvo on alentunut

Rahoitusvelkojen erittely

8.1

F 08.01

Rahoitusvelat: erittely tuotteittain ja vastapuolittain

8.2

F 08.02

Huonommalla etuoikeudella olevat rahoitusvelat

Luottositoumukset, takaukset ja muut sitoumukset

9.1

F 09.01

Taseen ulkopuoliset vastuut: Annetut luottositoumukset, takaukset ja muut sitoumukset

9.2

F 09.02

Saadut luottositoumukset, takaukset ja muut sitoumukset

10

F 10.00

Johdannaiset – Kaupankäynti

Johdannaiset – Suojauslaskenta

11.1

F 11.01

Johdannaiset – Suojauslaskenta: Erittely riskityypeittäin ja suojaustyypeittäin

11.2

F 11.02

Johdannaiset – Suojauslaskenta kansallisen hyvän kirjanpitotavan mukaan: Erittely riskityypeittäin

12

F 12.00

Luottotappiot sekä arvonalentumiset oman pääoman ehtoisista instrumenteista

Saadut vakuudet ja takaukset

13.1

F 13.01

Luottojen erittely vakuuksittain ja takauksittain

13.2

F 13.02

Kauden aikana haltuunotetut vakuudet [raportointipäivän tilanne]

13.3

F 13.03

Kertyneet haltuunotetut vakuudet [aineelliset hyödykkeet]

14

F 14.00

Käypien arvojen hierarkia: rahoitusinstrumenttien käyvät arvot

15

F 15.00

Taseesta poiskirjaaminen ja siirrettäviin rahoitusvaroihin liittyvät rahoitusvelat

Tuloslaskelman erittely

16.1

F 16.01

Korkotuotot ja -kulut instrumenteittain ja vastapuolittain

16.2

F 16.02

Instrumenteittain voitot / (-) tappiot taseesta pois kirjatuista rahoitusvaroista ja -veloista, joita ei kirjata käypään arvoon tulosvaikutteisesti

16.3

F 16.03

Instrumenteittain voitot tai tappiot kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä rahoitusvaroista ja -veloista

16.4

F 16.04

Riskeittäin voitot ja tappiot kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä rahoitusvaroista ja -veloista

16.5

F 16.05

Instrumenteittain voitot / (-) tappiot käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavista rahoitusvaroista ja -veloista

16.6

F 16.06

Voitot ja tappiot suojauslaskennasta

16.7

F 16.07

Arvonalentumiset – rahoitusvarat ja muut kuin rahoitusvarat

Tilinpäätöksen ja CRR:n konsolidointitasojen täsmäytys: tase

17.1

F 17.01

Tilinpäätöksen ja CRR:n konsolidointitasojen täsmäytys: Varat

17.2

F 17.02

Tilinpäätöksen ja CRR:n konsolidointitasojen täsmäytys: Taseen ulkopuoliset vastuut: Annetut luottositoumukset, takaukset ja muut sitoumukset

17.3

F 17.03

Tilinpäätöksen ja CRR:n konsolidointitasojen täsmäytys: Velat

18

F 18.00

Terveet ja erääntyneet sekä järjestämättömät saamiset

19

F 19.00

Lainanhoitojoustosaamiset

 

 

OSA 2 [NELJÄNNESVUOSITTAIN RAJOITUKSIN: NELJÄNNESVUOSITTAINEN RAPORTOINTI TAI EI RAPORTOINTIA]

Maantieteellinen jakautuminen

20.1

F 20.01

Varojen maantieteellinen jakautuminen toimintojen sijaintipaikan perusteella

20.2

F 20.02

Velkojen maantieteellinen jakautuminen toimintojen sijaintipaikan perusteella

20.3

F 20.03

Tuloslaskelman maantieteellinen jakauma toimintojen sijaintipaikan perusteella

20.4

F 20.04

Varojen maantieteellinen jakautuminen vastapuolen kotipaikan mukaan

20.5

F 20.05

Taseen ulkopuolisten sitoumusten maantieteellinen jakautuminen vastapuolen kotipaikan mukaan

20.6

F 20.06

Velkojen maantieteellinen jakautuminen vastapuolen kotipaikan mukaan

20.7

F 20.07

Maantieteellinen jakauma luotoista yrityksille NACE-/TOL-toimialaluokittain ja vastapuolen kotipaikan mukaan

21

F 21.00

Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet: varat, jotka ovat muun vuokrasopimuksen kohteena

Omaisuudenhoito, säilytys ja muut palvelut

22.1

F 22.01

Palkkiotuotot ja -kulut toiminnoittain

22.2

F 22.02

Palvelun tarjoamiseen liittyvät varat

 

 

OSA 3 [PUOLIVUOSITTAIN]

Taseen ulkopuoliset toiminnot: Osuudet konsernitilinpäätökseen sisältymättömissä strukturoiduissa yhteisöissä

30.1

F 30.01

Osuudet konsernitilinpäätökseen sisältymättömissä strukturoiduissa yhteisöissä

30.2

F 30.02

Erittely osuuksista konsernitilinpäätökseen sisältymättömissä strukturoiduissa yhteisöissä jaoteltuina toimintojen luonteen mukaisesti

Lähipiiriin kuuluvat osapuolet

31.1

F 31.01

Lähipiiriin kuuluvat osapuolet: maksettavat ja saatavat erät

31.2

F 31.02

Lähipiiriin kuuluvat osapuolet: lähipiiriliiketoimista kertyneet kulut ja tuotot

 

 

OSA 4 [VUOSITTAIN]

Konsernirakenne

40.1

F 40.1

Konsernirakenne yksiköittäin

40.2

F 40.02

Konsernirakenne instrumenteittain

Käypä arvo

41.1

F 41.01

Käyvän arvon hierarkia: rahoitusinstrumentit jaksotettuun hankintamenoon

41.2

F 41.02

Käyvän arvon option käyttö

41.3

F 41.03

Ei käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat hybridi- / yhdistetyt rahoitusinstrumentit

42

F 42.00

Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet: arvostamismenetelmällä saatu kirjanpitoarvo

43

F 43.00

Varaukset

Etuuspohjaiset järjestelyt ja työsuhde-etuudet

44.1

F 44.01

Etuuspohjaiset järjestelyt: varojen ja velkojen komponentit, netto

44.2

F 44.02

Muutokset etuuspohjaisten järjestelyiden velvoitteissa

44.3

F 44.03

Lisätieto [henkilöstöön liittyvät kulut]

Tuloslaskelman tiettyjen erien jaottelu

45.1

F 45.01

Voitot tai tappiot rahoitusvaroihin kuuluvasta erästä tai rahoitusvelasta, joka on luokiteltu käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavaksi

45.2

F 45.02

Rahoitusvaroihin kuulumattoman omaisuuserän taseesta poiskirjaamisesta syntyneet voitot / (-) tappio

45.3

F 45.03

Muut liiketoiminnan tuotot ja kulut

46

F 46.00

Laskelma oman pääoman muutoksista

 

Kansallista hyvän kirjanpitotapaa noudattavia raportoijia koskevat osat

 

Solu, jota raportoivan laitoksen ei tarvitse täyttää asianmukaisen tilinpitosäännöstön nojalla

1.   Taselaskelma [tase]

1.1   Varat

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Jaottelu taulukossa

Kirjanpitoarvo

010

010

Käteiset varat, keskuspankkitalletukset ja vaadittaessa maksettavat talletukset

BAD 4 artikla, varat (1)

IAS 1.54 (i)

 

 

020

Käteinen raha

Liite V, 2 osa, 1 kohta

Liite V, 2 osa, 1 kohta

 

 

030

Keskuspankkitalletukset

BAD 13 artiklan 2 kohta; liite V, 2 osa, 2 kohta

Liite V, 2 osa, 2 kohta

 

 

040

Vaadittaessa maksettavat talletukset

 

Liite V, 2 osa, 3 kohta

5

 

050

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(a)(ii); IAS 39.9, AG 14

 

 

060

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II

IAS 39.9

10

 

070

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

4

 

080

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

4

 

090

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

4

 

091

Kaupankäynnissä käytettävät rahoitusvarat

Liite V, 1 osa, 15 kohta

 

 

 

092

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II; liite V, 1 osa, 15 kohta

 

 

 

093

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

4

 

094

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

4

 

095

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

4

 

100

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(a)(i); IAS 39.9

4

 

110

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

4

 

120

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

4

 

130

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

4

 

140

Myytävissä olevat rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(d); IAS 39.9

4

 

150

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

4

 

160

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

4

 

170

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

4

 

171

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti arvostetut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

4. direktiivin 42 a artiklan 1 ja 4 kohta

 

4

 

172

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

4

 

173

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

4

 

174

Luotot

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta, 4 kohdan b alakohta; liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

4

 

175

Käypään arvoon omana pääomana arvostetut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta; 42 c artiklan 2 kohta

 

4

 

176

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

4

 

177

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

4

 

178

Luotot

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta, 4 kohdan b alakohta; liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

4

 

180

Lainat ja muut saamiset

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan b alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(c); IAS 39.9, AG16, AG26; liite V, 1 osa, 16 kohta

4

 

190

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

4

 

200

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

4

 

210

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan a alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(b); IAS 39.9, AG16, AG26

4

 

220

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

4

 

230

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

4

 

231

Kustannuksiin perustuvalla menetelmällä arvostetut vieraan pääoman ehtoiset rahoitusvälineet, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä

BAD 37 artiklan 1 kohta; 42 a artiklan 4 kohdan b alakohta; liite V, 1 osa, 16 kohta

 

4

 

232

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

4

 

233

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

4

 

234

Muut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

BAD 35–37 artikla; liite V, 1 osa, 17 kohta

 

4

 

235

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

4

 

236

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

4

 

237

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

4

 

240

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta; IAS 39.9; liite V, 1 osa, 19 kohta

IFRS 7.22(b); IAS 39.9

11

 

250

Suojauskohteen käyvän arvon muutokset korkoriskin portfoliosuojauksessa

4. direktiivin 42 a artiklan 5 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.89A (a)

IAS 39.89A(a)

 

 

260

Sijoitukset tytäryrityksissä, yhteisyrityksissä ja osakkuusyrityksissä

BAD 4 artikla, varat, 7–8 kohta; 4. direktiivin 17 artikla; liite V, 2 osa, 4 kohta

IAS 1.54(e); liite V, 2 osa, 4 kohta

4, 40

 

270

Aineelliset hyödykkeet

BAD 4 artikla, varat (10)

 

 

 

280

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

 

IAS 16.6; IAS 1.54(a)

21, 42

 

290

Sijoituskiinteistöt

 

IAS 40.5; IAS 1.54(b)

21, 42

 

300

Aineettomat hyödykkeet

BAD 4 artikla, varat, 9 kohta; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 115 alakohta

IAS 1.54(c); vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 115 alakohta

 

 

310

Liikearvo

BAD 4 artikla, varat, 9 kohta; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 113 alakohta

IFRS 3.B67(d); vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 113 alakohta

 

 

320

Muut aineettomat hyödykkeet

BAD 4 artikla, varat (9)

IAS 38.8,118

21, 42

 

330

Verosaamiset

 

IAS 1.54(n-o)

 

 

340

Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset

 

IAS 1.54(n); IAS 12.5

 

 

350

Laskennalliset verosaamiset

4. direktiivi, 43 artiklan 1 kohdan 11 alakohta; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 106 alakohta

IAS 1.54(o); IAS 12.5; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 106 alakohta

 

 

360

Muut varat

Liite V, 2 osa, 5 kohta

Liite V, 2 osa, 5 kohta

 

 

370

Myytävänä oleviksi luokitellut pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät

 

IAS 1.54(j); IFRS 5.38, liite V, 2 osa, 6 kohta

 

 

380

VARAT YHTEENSÄ

BAD 4 artikla, varat

IAS 1.9(a), IG 6

 

 

1.2   Velat

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Jaottelu taulukossa

Kirjanpitoarvo

010

010

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9, AG 14-15

IFRS 7.8 (e) (ii); IAS 39.9, AG 14-15

8

 

020

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II

IAS 39.9, AG 15(a)

10

 

030

Lyhyeksimyynnit

 

IAS 39.AG 15(b)

8

 

040

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta, liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta, liite V, 1 osa, 30 kohta

8

 

050

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

8

 

060

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

8

 

061

Kaupankäynnissä käytettävät rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 3 kohta

 

8

 

062

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II; liite V, 1 osa, 15 kohta

 

8

 

063

Lyhyeksimyynnit

 

 

8

 

064

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

8

 

065

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

8

 

066

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

8

 

070

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8 (e)(i); IAS 39.9

8

 

080

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

8

 

090

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

8

 

100

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

8

 

110

Jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 3 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.47

IFRS 7.8(f); IAS 39.47

8

 

120

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

8

 

130

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

8

 

140

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

8

 

141

Kustannuksiin perustuvalla menetelmällä arvostetut rahoitusvelat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

4. direktiivin 42 a artiklan 3 kohta

 

8

 

142

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

8

 

143

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

8

 

144

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

8

 

150

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta, 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta; liite V, 1 osa, 23 kohta

IFRS 7.22(b); IAS 39.9; liite V, 1 osa, 23 kohta

11

 

160

Suojauskohteen käyvän arvon muutokset korkoriskin portfoliosuojauksessa

4. direktiivin 42 a artiklan 5 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.89A(b)

IAS 39.89A(b)

 

 

170

Varaukset

BAD 4 artikla, velat, 6 kohta

IAS 37.10; IAS 1.54(l)

43

 

175

Yleisten pankkiriskien rahastot [jos esitetään velkojen yhteydessä]

BAD 38 artiklan 1 kohta; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 112 alakohta; liite V, 2 osa, 12 kohta

 

 

 

180

Eläkkeet ja muut työsuhteen päättymisen jälkeiset etuuspohjaisesta järjestelystä johtuvat velvoitteet

Liite V, 2 osa, 7 kohta

IAS 19.63; IAS 1.78(d); liite V, 2 osa, 7 kohta

43

 

190

Muut pitkäaikaiset työsuhde-etuudet

Liite V, 2 osa, 8 kohta

IAS 19.153; IAS 1.78(d); liite V, 2 osa, 8 kohta

43

 

200

Uudelleenjärjestelyt

 

IAS 37.71, 84(a)

43

 

210

Vireillä olevat oikeudenkäynnit ja verokanteet

 

IAS 37, lisäys C, esimerkit 6 ja 10

43

 

220

Annetut sitoumukset ja takaukset

BAD 24–25 artikla, 33 artiklan 1 kohta

IAS 37, liite C.9

43

 

230

Muut varaukset

 

 

43

 

240

Verovelat

 

IAS 1.54(n-o)

 

 

250

Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat

 

IAS 1.54(n); IAS 12.5

 

 

260

Laskennalliset verovelat

4. direktiivi, 43 artiklan 1 kohdan 11 alakohta; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 108 alakohta

IAS 1.54(o); IAS 12.5; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 108 alakohta

 

 

270

Vaadittaessa takaisinmaksettava osakepääoma

 

IAS 32 IE 33; IFRIC 2; liite V, 2 osa, 9 kohta

 

 

280

Muut velat

Liite V, 2 osa, 10 kohta

Liite V, 2 osa, 10 kohta

 

 

290

Velat, jotka sisältyvät myytävänä oleviksi luokiteltuihin luovutettavien erien ryhmiin

 

IAS 1.54 (p); IFRS 5.38, liite V, 2 osa, 11 kohta

 

 

300

VELAT YHTEENSÄ

 

IAS 1.9(b);IG 6

 

 

1.3   Oma pääoma

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Jaottelu taulukossa

Kirjanpitoarvo

010

010

Osakepääoma

BAD 4 artikla, velat (9), 22 artikla

IAS 1.54(r), BAD 22 artikla

46

 

020

Maksettu pääoma

BAD 4 artikla, velat, 9 kohta

IAS 1.78(e)

 

 

030

Siirrettävä mutta maksamatta oleva pääoma

BAD 4 artikla, velat, 9 kohta

IAS 1.78(e); liite V, 2 osa, 14 kohta

 

 

040

Ylikurssirahasto

BAD 4 artikla, velat, 10 kohta; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 124 alakohta

IAS 1.78(e); vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 124 alakohta

46

 

050

Liikkeeseen lasketut oman pääoman ehtoiset instrumentit muu kuin osakepääoma

Liite V, 2 osa, 15-16 kohta

Liite V, 2 osa, 15-16 kohta

46

 

060

Yhdistelmäinstrumenttien oman pääoman komponentti

4. direktiivin 42 a artiklan 5 a kohta; liite V, 2 osa, 15 kohta

IAS 32.28-29; liite V, 2 osa, 15 kohta

 

 

070

Muut liikkeeseen lasketut oman pääoman ehtoiset instrumentit

Liite V, 2 osa, 16 kohta

Liite V, 2 osa, 16 kohta

 

 

080

Muut

Liite V, 2 osa, 17 kohta

IFRS 2.10; Liite V, 2 osa, 17 kohta

 

 

090

Kertyneet muut laajan tuloksen erät

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 100 alakohta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 100 alakohta

46

 

095

Erät, joita ei myöhemmin siirretä tulosvaikutteiseksi

 

IAS 1.82A(a)

 

 

100

Aineelliset hyödykkeet

 

IAS 16.39-41

 

 

110

Aineettomat hyödykkeet

 

IAS 38.85-87

 

 

120

Vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot etuuspohjaisista eläkejärjestelyistä

 

IAS 1.7

 

 

122

Myytävänä oleviksi luokitellut pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät

 

IFRS 5.38, IG, esimerkki 12

 

 

124

Osuus muista taseeseen kirjatuista tuloista ja menoista, jotka ovat syntyneet tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehdyistä sijoituksista

 

IAS 1.82(h); IAS 28.11

 

 

128

Erät, jotka siirretään myöhemmin tulosvaikutteiseksi

 

IAS 1.82A(a)

 

 

130

Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaukset [tehokas osuus]

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta

IAS 39.102(a)

 

 

140

Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen

BAD 39 artikla, 6 kohta

IAS 21.52(b); IAS 21.32, 38–49

 

 

150

Suojausjohdannaiset. Rahavirran suojaukset [tehokas osuus]

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta

IFRS 7.23(c); IAS 39.95–101

 

 

160

Myytävissä olevat rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta

IFRS 7.20(a)(ii); IAS 39.55(b)

 

 

170

Myytävänä oleviksi luokitellut pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät

 

IFRS 5.38, IG, esimerkki 12

 

 

180

Osuus muista taseeseen kirjatuista tuloista ja menoista, jotka ovat syntyneet tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehdyistä sijoituksista

 

IAS 1.82(h); IAS 28.11

 

 

190

Kertyneet voittovarat

BAD 4 artikla, velat, 13 kohta; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 123 alakohta

vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 123 alakohta

 

 

200

Uudelleenarvostusrahastot

BAD 4 artikla, velat, 12 kohta

IFRS 1.30, D5-D8; liite V, 2 osa, 18 kohta

 

 

201

Aineelliset hyödykkeet

4. direktiivin 33 artiklan 1 kohdan c alakohta

 

 

 

202

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

4. direktiivin 33 artiklan 1 kohdan c alakohta

 

 

 

203

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

4. direktiivin 33 artiklan 1 kohdan c alakohta

 

 

 

204

Muut

4. direktiivin 33 artiklan 1 kohdan c alakohta

 

 

 

205

Käyvän arvon rahastot

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta

 

 

 

206

Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaus

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta; 42 c artiklan 1 kohdan b alakohta

 

 

 

207

Suojausjohdannaiset. Rahavirran suojaukset

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta; 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta; vakavaraisuusasetuksen 30 artiklan a kohta

 

 

 

208

Suojausjohdannaiset. Muut suojaukset

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta; 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta

 

 

 

209

Käypään arvoon omana pääomana arvostetut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta; 42 c artiklan 2 kohta

 

 

 

210

Muut rahastot

BAD 4 artikla, velat, 11–13 kohta

IAS 1.54; IAS 1.78(e)

 

 

215

Yleisten pankkiriskien rahastot [jos esitetään oman pääoman yhteydessä]

BAD 38 artiklan 1 kohta; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 112 alakohta; liite V, 1 osa, 38 kohta

 

 

 

220

Tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehdyistä sijoituksista syntyneet rahastot tai kertyneet tappiot

4. direktiivin 59 artiklan 4 kohta; liite V, 2 osa, 19 kohta

IAS 28.11; liite V, 2 osa, 19 kohta

 

 

230

Muut

Liite V, 2 osa, 19 kohta

Liite V, 2 osa, 19 kohta

 

 

235

Ensimmäisen konsolidoinnin erot

7. direktiivin 19 artiklan 1 kohdan c alakohta

 

 

 

240

(-) Omat osakkeet

4. direktiivi, varat, C (III)(7), D (III)(2); liite V, 2 osa, 20 kohta

IAS 1.79(a)(vi); IAS 32.33-34, AG 14, AG 36; liite V, 2 osa, 20 kohta

46

 

250

Emoyhtiön osakkeenomistajille kohdistuva voitto tai (-) tappio

BAD 4 artikla, velat, 14 kohta

IAS 27.28; IAS 1.81B (b)(ii)

2

 

260

(-) Ennakko-osingot

Vakavaraisuusasetuksen 26 artiklan 2 kohdan b alakohta

IAS 32.35

 

 

270

Vähemmistön osuus [Määräysvallattomien omistajien osuus]

7. direktiivin 21 artikla

IAS 27.4; IAS 1.54(q); IAS 27.27

 

 

280

Kertyneet muut laajan tuloksen erät

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 100 alakohta

IAS 27.27-28; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 100 alakohta

46

 

290

Muut erät

 

IAS 27.27-28

46

 

300

OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ

 

IAS 1.9(c), IG 6

46

 

310

OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ

BAD 4 artikla, velat

IAS 1.IG6

 

 

2.   Tuloslaskelma

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Jaottelu taulukossa

Kuluva kausi

010

010

Korkotuotot

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu 1 kohta; liite V, 2 osa, 21 kohta

IAS 1.97; IAS 18.35(b)(iii); liite V, 2 osa, 21 kohta

16

 

020

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

 

IFRS 7.20(a)(i), B5(e); liite V, 2 osa, 24 kohta

 

 

030

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

 

IFRS 7.20(a)(i), B5(e)

 

 

040

Myytävissä olevat rahoitusvarat

 

IFRS 7.20(b); IAS 39.55(b); IAS 39.9

 

 

050

Lainat ja muut saamiset

 

IFRS 7.20(b); IAS 39.9, 39.46(a)

 

 

060

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

 

IFRS 7.20(b); IAS 39.9, 39.46(b)

 

 

070

Johdannaissopimukset – suojauslaskenta, korkoriski

 

IAS 39.9; liite V, 2 osa, 23 kohta

 

 

080

Muut varat

 

Liite V, 2 osa, 25 kohta

 

 

090

(Korkokulut)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu 2 kohta; liite V, 2 osa, 21 kohta

IAS 1.97; liite V, 2 osa, 21 kohta

16

 

100

(Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvelat)

 

IFRS 7.20(a)(i), B5(e); liite V, 2 osa, 24 kohta

 

 

110

(Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat)

 

IFRS 7.20(a)(i), B5(e)

 

 

120

(Jaksotettuun hankintamenoon kirjattavat rahoitusvelat)

 

IFRS 7.20(b); IAS 39.47

 

 

130

(Johdannaissopimukset – suojauslaskenta, korkoriski)

 

IAS 39.9; liite V, 2 osa, 23 kohta

 

 

140

(Muut velat)

 

Liite V, 2 osa, 26 kohta

 

 

150

(Kulut niistä oman pääoman ehtoisista instrumenteista, jotka ovat lunastettavissa)

 

IFRIC 2.11

 

 

160

Osinkotuotot

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu 3 kohta; liite V, 2 osa, 28 kohta

IAS 18.35(b)(v); liite V, 2 osa, 28 kohta

 

 

170

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

 

IFRS 7.20(a)(i), B5(e)

 

 

180

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

 

IFRS 7.20(a)(i), B5(e); IAS 39.9

 

 

190

Myytävissä olevat rahoitusvarat

 

IFRS 7.20(a)(ii); IAS 39.9, 39.55(b)

 

 

200

Palkkiotuotot

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu 4 kohta

IFRS 7.20(c)

22

 

210

(Palkkiokulut)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu 5 kohta

IFRS 7.20(c)

22

 

220

Voitot / (-) tappiot taseesta pois kirjatuista rahoitusvaroista ja -veloista, joita ei kirjata käypään arvoon tulosvaikutteisesti, netto

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

IFRS 7.20(a) (ii-v); liite V, 2 osa, 97 kohta

16

 

230

Myytävissä olevat rahoitusvarat

 

IFRS 7.20(a)(ii); IAS 39.9, 39.55(b)

 

 

240

Lainat ja muut saamiset

 

IFRS 7.20(a)(iv); IAS 39.9, 39.56

 

 

250

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

 

IFRS 7.20(a)(iii); IAS 39.9, 39.56

 

 

260

Jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat

 

IFRS 7.20(a)(v); IAS 39.56

 

 

270

Muut

 

 

 

 

280

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien rahoitusvarojen ja -velkojen voitot ja (-) tappiot, netto

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

IFRS 7.20(a)(i); IAS 39.55(a)

16

 

285

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien rahoitusvarojen ja -velkojen voitot ja (-) tappiot, netto

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

 

16

 

290

Voitot / (-) tappiot käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavista rahoitusvaroista ja -veloista, netto

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

IFRS 7.20(a)(i); IAS 39.55(a)

16, 45

 

295

Kaupankäyntivaraston ulkopuolisiin rahoitusvaroihin ja -velkoihin liittyvät voitot tai (-) tappiot, netto

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

 

16

 

300

Voitot / (-) tappiot suojauslaskennasta, netto

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta, 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta

IFRS 7.24; liite V, 2 osa, 30 kohta

16

 

310

Kurssierot [voitto / (-) tappio], netto

BAD 39 artikla

IAS 21.28, 52 (a)

 

 

320

Tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehtyjen sijoitusten taseesta poiskirjaamisesta syntyneet voitot / (-) tappiot, netto

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 13–14 kohta

 

 

 

330

Rahoitusvaroihin kuulumattomien omaisuuserien taseesta poiskirjaamisesta syntyneet voitot / (-) tappiot

 

IAS 1.34

45

 

340

Muut liiketoiminnan tuotot

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu 7 kohta; liite V, 2 osa, 141–143 kohta

Liite V, 2 osa, 141–143 kohta

45

 

350

(Muut liiketoiminnan kulut)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu 10 kohta; liite V, 2 osa, 141–143 kohta

Liite V, 2 osa, 141–143 kohta

45

 

355

LIIKETOIMINNAN TUOTOT YHTEENSÄ, NETTO

 

 

 

 

360

(Hallintokulut)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu 8 kohta

 

 

 

370

(Henkilöstökulut)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 8 kohdan a alakohta

IAS 19.7; IAS 1.102, IG 6

44

 

380

(Muut hallintokulut)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 8 kohdan b alakohta

 

 

 

390

(Poistot)

 

IAS 1.102, 104

 

 

400

(Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 9 kohta

IAS 1.104; IAS 16.73(e)(vii)

 

 

410

(Sijoituskiinteistöt)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 9 kohta

IAS 1.104; IAS 40.79(d)(iv)

 

 

415

(Liikearvo)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 9 kohta

 

 

 

420

(Muut aineettomat hyödykkeet)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 9 kohta

IAS 1.104; IAS 38.118(e)(vi)

 

 

430

(Varaukset / (-) varausten peruutukset)

 

IAS 37.59, 84; IAS 1.98(b)(f)(g)

43

 

440

(Annetut sitoumukset ja takaukset)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 11–12 kohta

 

 

 

450

(Muut varaukset)

 

 

 

 

455

(Yleisten pankkiriskien rahaston lisäykset tai (-) vähennykset, netto)

BAD 38, 2 artikla

 

 

 

460

(Arvonalennukset ja niiden (-) peruutukset muista kuin käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjatuista rahoitusvaroista)

BAD 35–37 artikla

IFRS 7.20(e)

16

 

470

(Hankintamenoon kirjatut rahoitusvarat)

 

IFRS 7.20(e); IAS 39.66

 

 

480

(Myytävissä olevat rahoitusvarat)

 

IFRS 7.20(e); IAS 39.67

 

 

490

(Lainat ja muut saamiset)

 

IFRS 7.20(e); IAS 39.63

 

 

500

(Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset)

 

IFRS 7.20(e); IAS 39.63

 

 

510

(Tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehtyjen sijoitusten arvonalennukset ja niiden (-) peruutukset)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 13–14 kohta

IAS 28.40-43

16

 

520

(Arvonalennukset ja niiden (-) peruutukset muista kuin rahoitusvaroista)

 

IAS 36.126(a)(b)

16

 

530

(Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 9 kohta

IAS 16.73(e)(v-vi)

 

 

540

(Sijoituskiinteistöt)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 9 kohta

IAS 40.79(d)(v)

 

 

550

(Liikearvo)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 9 kohta

IFRS 3, lisäys B67(d)(v); IAS 36.124

 

 

560

(Muut aineettomat hyödykkeet)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 9 kohta

IAS 38.118 (e)(iv)(v)

 

 

570

(Muut)

 

IAS 36.126(a)(b)

 

 

580

Tulokseen kirjattu negatiivinen liikearvo

7. direktiivin 31 artikla

IFRS 3, lisäys B64(n)(i)

 

 

590

Osuus voitosta / (-) tappiosta sijoituksista tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 13–14 kohta

IAS 1.82(c)

 

 

600

Voitto / (-) tappio myytävänä oleviksi luokitelluista pitkäaikaisista omaisuuseristä ja luovutettavien erien ryhmistä, joita ei voida pitää lopetettuina toimintoina

 

IFRS 5.37; liite V, 2 osa, 27 kohta

 

 

610

VOITTO / (-) TAPPIO ENNEN VEROJA JATKUVISTA TOIMINNOISTA

 

IAS 1.102, IG 6; IFRS 5.33 A

 

 

620

(Yhteisön jatkuviin toimintoihin liittyvä verokulu / (-) tuotto)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu 15 kohta

IAS 1.82(d); IAS 12.77

 

 

630

VOITTO / (-) TAPPIO VEROJEN JÄLKEEN JATKUVISTA TOIMINNOISTA

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu 16 kohta

IAS 1, IG 6

 

 

632

Muun kuin varsinaisen toiminnan tulos verojen jälkeen

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu 21 kohta

 

 

 

633

Muun kuin varsinaisen toiminnan tulos ennen veroja

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu 19 kohta

 

 

 

634

(Muun kuin varsinaisen toiminnan tulokseen liittyvä verokulu / (-) -tuotto)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu 20 kohta

 

 

 

640

Lopetettujen toimintojen voitto / (-) tappio verojen jälkeen

 

IAS 1.82(e); IFRS 5.33(a), 5.33 A

 

 

650

Voitto / (-) tappio ennen veroja lopetetuista toiminnoista

 

IFRS 5.33(b)(i)

 

 

660

(Lopetettuihin toimintoihin liittyvä verokulu / (-) -tuotto)

 

IFRS 5.33 (b)(ii),(iv)

 

 

670

KAUDEN VOITTO / (-) TAPPIO

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu 23 kohta

IAS 1.81A(a)

 

 

680

Vähemmistön osuus [Määräysvallattomat omistajat]

 

IAS 1.83(a)(i)

 

 

690

Emoyhteisön omistajille kuuluva

 

IAS 1.81B (b)(ii)

 

 

3.   Laaja tuloslaskelma

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kuluva kausi

010

010

Kauden voitto / (-) tappio

IAS 1.7, 81(b), 83(a), IG6

 

020

Muut laajan tuloksen erät

IAS 1.7, 81(b), IG6

 

030

Erät, joita ei myöhemmin siirretä tulosvaikutteiseksi

IAS 1.82A(a)

 

040

Aineelliset hyödykkeet

IAS 1.7, IG6; IAS 16.39-40

 

050

Aineettomat hyödykkeet

IAS 1.7; IAS 38.85-86

 

060

Vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot etuuspohjaisista eläkejärjestelyistä

IAS 1.7, IG6; IAS 19.93A

 

070

Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät

IFRS 5.38

 

080

Osuus pääomaosuusmenetelmällä käsiteltävien yhteisöjen muista laajan tuloksen eristä

IAS 1.82(h), IG6; IAS 28.11

 

090

Tuloverot liittyen eriin joita ei myöhemmin siirretä tulosvaikutteisesti

IAS 1.91(b); liite V, 2 osa, 31 kohta

 

100

Erät, jotka siirretään myöhemmin tulosvaikutteiseksi

IAS 1.82A(b)

 

110

Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaukset [tehokas osuus]

IAS 39.102(a)

 

120

Omaan pääomaan siirretyt arvostusvoitot / (-) tappiot

IAS 39.102(a)

 

130

Tuloslaskelmaan siirretyt

IAS 1.7, 92-95; IAS 39.102(a)

 

140

Muut uudelleenluokittelut

 

 

150

Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen

IAS 1.7, IG6; IAS 21.52(b)

 

160

Omaan pääomaan siirretyt muuntoerot, -voitot (-tappiot)

IAS 21.32, 38-47

 

170

Tuloslaskelmaan siirretyt

IAS 1.7, 92-95; IAS 21.48-49

 

180

Muut uudelleenluokittelut

 

 

190

Rahavirran suojaukset [tehokas osuus]

IAS 1.7, IG6; IFRS 7.23(c); IAS 39.95(a)-96

 

200

Omaan pääomaan siirretyt arvostusvoitot / (-) tappiot

IAS 1.IG6; IAS 39.95(a)-96

 

210

Tuloslaskelmaan siirretyt

IAS 1.7, 92-95, IG6; IAS 39.97-101

 

220

Suojattavan erän alkuperäiseen kirjanpitoarvoon siirretyt

IAS 1.IG6; IAS 39.97-101

 

230

Muut uudelleenluokittelut

 

 

240

Myytävissä olevat rahoitusvarat

IAS 1.7, IG 6; IFRS 7.20(a)(ii); IAS 1.IG6; IAS 39.55(b)

 

250

Omaan pääomaan siirretyt arvostusvoitot / (-) tappiot

IFRS 7.20(a)(ii); IAS 1.IG6; IAS 39.55(b)

 

260

Tuloslaskelmaan siirretyt

IFRS 7.20(a)(ii); IAS 1.7, IAS 1.92-95, IAS 1.IG6; IAS 39.55(b)

 

270

Muut uudelleenluokittelut

IFRS 5, IG, esimerkki 12

 

280

Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät

IFRS 5.38

 

290

Omaan pääomaan siirretyt arvostusvoitot / (-) tappiot

IFRS 5.38

 

300

Tuloslaskelmaan siirretyt

IAS 1.7, 92-95; IFRS 5.38

 

310

Muut uudelleenluokittelut

IFRS 5, IG, esimerkki 12

 

320

Osuus muista taseeseen kirjatuista tuloista ja menoista, jotka ovat syntyneet tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehdyistä sijoituksista

IAS 1.82(h), IG6; IAS 28.11

 

330

Tuloverot liittyen eriin jotka siirretään tulosvaikutteisesti

IAS 1.91(b), IG6; liite V, 2 osa, 31 kohta

 

340

Kauden laaja tulos yhteensä

IAS 1.7, 81A(a), IG6

 

350

Vähemmistön osuus [Määräysvallattomat omistajat]

IAS 1.83(b)(i), IG6

 

360

Emoyhteisön omistajille kuuluva

IAS 1.83(b)(ii), IG6

 

4.   Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain

4.1   Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kirjanpitoarvo

Luottoriskistä johtuvat kertyneet käyvän arvon muutokset

Liite V, 2 osa, 46 kohta

010

020

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

020

joista: hankintamenoon

 

IAS 39.46(c)

 

 

030

joista: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

040

joista: muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

050

joista: yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

060

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

070

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

080

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

090

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

100

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

110

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

120

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

130

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

140

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

150

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

160

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

170

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

180

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

4.2   Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kirjanpitoarvo

Luottoriskistä johtuvat kertyneet käyvän arvon muutokset

IFRS 7.9 (c); liite V, 2 osa, 46 kohta

010

020

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

020

joista: hankintamenoon

 

IAS 39.46(c)

 

 

030

joista: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

040

joista: muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

050

joista: yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

060

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

070

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

080

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

090

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

100

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

110

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

120

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

130

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

140

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

150

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

160

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

170

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

180

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

190

KÄYPÄÄN ARVOON TULOSVAIKUTTEISESTI KIRJATTAVAT RAHOITUSVARAT

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(a)(i); IAS 39.9

 

 

4.3   Myytävissä olevat rahoitusvarat

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Varat, joiden arvo ei ole alentunut – kirjanpitoarvo

Varat, joiden arvo on alentunut – kirjanpitoarvo

Kirjanpitoarvo

Kumulatiiviset arvonalentumiset

IAS 39.58-62

Liite V, 2 osa, 34 kohta

Liite V, 2 osa, 46 kohta

010

020

030

040

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

 

 

020

joista: hankintamenoon

 

IAS 39.46(c)

 

 

 

 

030

joista: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

040

joista: muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

050

joista: yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

060

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

070

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

080

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

090

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

100

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

110

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

120

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

130

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

140

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

150

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

160

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

170

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

180

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

190

MYYTÄVISSÄ OLEVAT RAHOITUSVARAT

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(d); IAS 39.9

 

 

 

 

4.4   Lainat, saamiset ja eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

 

 

 

Varat, joiden arvo ei ole alentunut [bruttokirjanpitoarvo]

Varat, joiden arvo on alentunut [bruttokirjanpitoarvo]

Sopimuskohtaiset arvonalentumistappiot

Ryhmäkohtaiset arvonalentumistappiot

Ryhmäkohtaiset arvonalentumistappiot syntyneistä, mutta raportoimattomista tappioista

Kirjanpitoarvo

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

 

IFRS 7.37(b); IFRS 7.IG 29 (a); IAS 39.58-59

IAS 39.AG 84-92; liite V, 2 osa, 36 kohta

IAS 39.AG 84-92; liite V, 2 osa, 37 kohta

IAS 39.AG 84-92; liite V, 2 osa, 38 kohta

Liite V, 2 osa, 39 kohta

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

 

 

 

Liite V, 2 osa, 36 kohta

Liite V, 2 osa, 37 kohta

Liite V, 2 osa, 38 kohta

Liite V, 2 osa, 39 kohta

 

010

020

030

040

050

060

010

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

020

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

030

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

040

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

050

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

060

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

070

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

080

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

090

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

100

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

110

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

120

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

130

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

140

LAINAT JA MUUT SAAMISET

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan b alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IAS 39.9 AG 16, AG26; liite V, 1 osa, 16 kohta

 

 

 

 

 

 

150

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

160

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

170

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

180

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

190

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

200

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

210

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

220

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

230

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

240

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

250

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

260

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

270

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

280

ERÄPÄIVÄÄN ASTI PIDETTÄVÄT

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan a alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(c); IAS 39.9, AG16, AG26

 

 

 

 

 

 

4.5   Huonommalla etuoikeudella olevat rahoitusvarat

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kirjanpitoarvo

010

010

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

020

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

030

HUONOMMALLA ETUOIKEUDELLA [LIIKKEESEENLASKIJALLE] OLEVAT RAHOITUSVARAT

Liite V, 2 osa, 40 ja 54 kohta

Liite V, 2 osa, 40 ja 54 kohta

 

4.6   Kaupankäynnissä käytettävät rahoitusvarat

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Kirjanpitoarvo

Luottoriskistä johtuvat kertyneet käyvän arvon muutokset

 

Liite V, 2 osa, 46 kohta

010

020

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

 

020

joista: listaamattomat

 

 

 

030

joista: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

040

joista: muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

050

joista: yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

060

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

070

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

080

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

090

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

100

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

110

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

120

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

130

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

140

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

150

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

160

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

170

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

180

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

4.7   Käypään arvoon tulosvaikutteisesti arvostetut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Kirjanpitoarvo

Luottoriskistä johtuvat kertyneet käyvän arvon muutokset

 

Liite V, 2 osa, 46 kohta

010

020

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

 

020

joista: listaamattomat

 

 

 

030

joista: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

040

joista: muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

050

joista: yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

060

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

070

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

080

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

090

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

100

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

110

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

120

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

130

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

140

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

150

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

160

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

170

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

180

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

190

TULOSVAIKUTTEISESTI ARVOSTETUT RAHOITUSVARAT, JOITA KÄYTETÄÄN MUUSSA KUIN KAUPANKÄYNNISSÄ JA JOTKA EIVÄT OLE JOHDANNAISIA

4. direktiivin 42 a artiklan 1 ja 4 kohta

 

 

4.8   Käypään arvoon omana pääomana arvostetut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Kirjanpitoarvo

Luottoriskistä johtuvat kertyneet käyvän arvon muutokset

 

Liite V, 2 osa, 46 kohta

010

020

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

 

020

joista: listaamattomat

 

 

 

030

joista: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

040

joista: muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

050

joista: yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

060

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

070

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

080

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

090

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

100

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

110

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

120

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

130

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

140

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

150

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

160

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

170

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

180

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

190

KÄYPÄÄN ARVOON OMANA PÄÄOMANA ARVOSTETUT RAHOITUSVARAT, JOITA KÄYTETÄÄN MUUSSA KUIN KAUPANKÄYNNISSÄ JA JOTKA EIVÄT OLE JOHDANNAISIA

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta; 42 c artiklan 2 kohta

 

 

4.9   Kustannuksiin perustuvalla menetelmällä arvostetut vieraan pääoman ehtoiset rahoitusvälineet, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Varat, joiden arvo ei ole alentunut

Varat, joiden arvo on alentunut [bruttokirjanpitoarvo]

Luottoriskin osalta tehtävät erilliset vähennykset

Luottoriskin osalta tehtävät yleiset vähennykset

Kirjanpitoarvo

 

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta

Liite V, 2 osa, 39 kohta

010

020

030

040

050

010

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

020

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

030

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

040

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

050

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

060

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

070

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

080

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

090

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

100

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

110

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

120

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

130

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

140

KUSTANNUKSIIN PERUSTUVALLA MENETELMÄLLÄ ARVOSTETUT VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISET RAHOITUSVÄLINEET, JOITA KÄYTETÄÄN MUUSSA KUIN KAUPANKÄYNNISSÄ

BAD 37 artiklan 1 kohta; 42 a artiklan 4 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

4.10   Muut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Kirjanpitoarvo

010

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

020

joista: listaamattomat

 

 

030

joista: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

040

joista: muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

050

joista: yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

060

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

070

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

080

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

090

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

100

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

110

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

120

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

130

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

140

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

150

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

160

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

170

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

180

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

190

MUUT RAHOITUSVARAT, JOITA KÄYTETÄÄN MUUSSA KUIN KAUPANKÄYNNISSÄ JA JOTKA EIVÄT OLE JOHDANNAISIA

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta; 42 c artiklan 2 kohta

 

5.   Luottojen erittely tuotteittain

 

 

 

Keskuspankit

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Luottolaitokset

Muut rahoituslaitokset

Yritykset

Kotitaloudet

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

010

020

030

040

050

060

Tuotteittain

010

Vaadittaessa maksettavat ja lyhytaikaiset luotot

Liite V, 2 osa, 41 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

020

Luottokorttiluotot

Liite V, 2 osa, 41 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

030

Myyntisaamiset

Liite V, 2 osa, 41 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

040

Rahoitusleasing

Liite V, 2 osa, 41 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

050

Käänteiset takaisinostosopimukset

Liite V, 2 osa, 41 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

060

Muut luotot

Liite V, 2 osa, 41 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

070

Ennakkomaksut, jotka eivät ole luottoja

Liite V, 2 osa, 41 kohdan g alakohta

 

 

 

 

 

 

080

LUOTOT

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

Vakuuksittain

090

joista: kiinteistövakuudelliset luotot

Liite V, 2 osa, 41 kohdan h alakohta

 

 

 

 

 

 

100

joista: muut vakuudelliset luotot

Liite V, 2 osa, 41 kohdan i alakohta

 

 

 

 

 

 

Käyttötarkoituksittain

110

joista: kulutusluotot

Liite V, 2 osa, 41 kohdan j alakohta

 

 

 

 

 

 

120

joista: asuntoluotot

Liite V, 2 osa, 41 kohdan k alakohta

 

 

 

 

 

 

Jaoteltuina

130

joista: projektirahoitus

Liite V, 2 osa, 41 kohdan l alakohta

 

 

 

 

 

 

6.   Luotot yrityksille – erittely

 

 

Yritykset

 

Bruttokirjanpitoarvo

joista: järjestämättömät

Kertynyt arvonalentumistappio tai kertynyt käyvän arvon muutos johtuen luottoriskistä

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Liite V, 2 osa, 45 kohta

Liite V, 2 osa, 145–162 kohta

Liite V, 2 osa, 46 kohta

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Liite V, 2 osa, 45 kohta

Liite V, 2 osa, 145–162 kohta

Liite V, 2 osa, 46 kohta

 

010

012

020

010

A

Maatalous, metsätalous ja kalatalous

NACE-asetus

 

 

 

020

B

Kaivostoiminta ja louhinta

NACE-asetus

 

 

 

030

C

Teollisuus

NACE-asetus

 

 

 

040

D

Sähkö-, kaasu-, lämpö- ja ilmastointihuolto

NACE-asetus

 

 

 

050

E

Vesihuolto

NACE-asetus

 

 

 

060

F

Rakentaminen

NACE-asetus

 

 

 

070

G

Tukku- ja vähittäiskauppa

NACE-asetus

 

 

 

080

H

Kuljetus ja varastointi

NACE-asetus

 

 

 

090

I

Majoitus- ja ravitsemistoiminta

NACE-asetus

 

 

 

100

J

Informaatio ja viestintä

NACE-asetus

 

 

 

110

L

Kiinteistöalan toiminta

NACE-asetus

 

 

 

120

M

Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta

NACE-asetus

 

 

 

130

N

Hallinto- ja tukipalvelutoiminta

NACE-asetus

 

 

 

140

O

Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus

NACE-asetus

 

 

 

150

P

Koulutus

NACE-asetus

 

 

 

160

Q

Terveys- ja sosiaalipalvelut

NACE-asetus

 

 

 

170

R

Taiteet, viihde ja virkistys

NACE-asetus

 

 

 

180

S

Muu palvelutoiminta

NACE-asetus

 

 

 

190

LUOTOT

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta, ja 2 osa, 42-43 kohta

 

 

 

7.   Rahoitusvarat, joihin liittyvä suoritus on viivästynyt tai joiden arvo on alentunut

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Erääntyneet saamiset, joiden arvo ei ole alentunut

Varat, joiden arvo on alentunut –kirjanpitoarvo

Sopimuskohtaiset arvonalentumistappiot

Ryhmäkohtaiset arvonalentumistappiot

Ryhmäkohtaiset arvonalentumistappiot syntyneistä, mutta raportoimattomista tappioista

Luottoriskin osalta tehtävät erilliset vähennykset

Luottoriskin osalta tehtävät yleiset vähennykset

Pankkiriskien osalta tehtävät yleiset vähennykset

Kertyneet lopulliset luottotappiot

≤ 30 päivää

> 30 päivää ≤ 60 päivää

> 60 päivää ≤ 90 päivää

> 90 päivää ≤ 180 päivää

> 180 päivää ≤ 1 vuosi

> 1 vuosi

IFRS 7.37(a); IG 26-28; liite V, 2 osa, 47–48 kohta

IAS 39.58-70

IAS 39 AG 84-92; IFRS 7.37(b); liite V, 2 osa, 36 kohta

IAS 39 AG 84-92; liite V, 2 osa, 37 kohta

IAS 39 AG 84-92; liite V, 2 osa, 38 kohta

 

IAS 39 AG 84-92; IFRS 7.16,37(b); B5(d); liite V, 2 osa, 49-50 kohta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta; liite V, 2 osa, 47–48 kohta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta; liite V, 2 osa, 36 kohta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta; liite V, 2 osa, 37 kohta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta; liite V, 2 osa, 38 kohta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta

BAD 37 artiklan 2 kohta; Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta; liite V, 2 osa, 49-50 kohta

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

102

103

104

110

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

020

joista: hankintamenoon

 

IAS 39.46(c)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

joista: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

joista: muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

joista: yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

190

YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Luotot jaoteltuina

200

Vaadittaessa maksettavat ja lyhytaikaiset luotot

Liite V, 2 osa, 41 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 41 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

210

Luottokorttiluotot

Liite V, 2 osa, 41 kohdan b alakohta

Liite V, 2 osa, 41 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

220

Myyntisaamiset

Liite V, 2 osa, 41 kohdan c alakohta

Liite V, 2 osa, 41 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

230

Rahoitusleasing

Liite V, 2 osa, 41 kohdan d alakohta

Liite V, 2 osa, 41 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

240

Käänteiset takaisinostosopimukset

Liite V, 2 osa, 41 kohdan e alakohta

Liite V, 2 osa, 41 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

250

Muut luotot

Liite V, 2 osa, 41 kohdan f alakohta

Liite V, 2 osa, 41 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

260

Ennakkomaksut, jotka eivät ole luottoja

Liite V, 2 osa, 41 kohdan g alakohta

Liite V, 2 osa, 41 kohdan g alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

270

joista: kiinteistövakuudelliset luotot

Liite V, 2 osa, 41 kohdan h alakohta

Liite V, 2 osa, 41 kohdan h alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

280

joista: muut vakuudelliset luotot

Liite V, 2 osa, 41 kohdan i alakohta

Liite V, 2 osa, 41 kohdan i alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

290

joista: kulutusluotot

Liite V, 2 osa, 41 kohdan j alakohta

Liite V, 2 osa, 41 kohdan j alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

300

joista: asuntoluotot

Liite V, 2 osa, 41 kohdan k alakohta

Liite V, 2 osa, 41 kohdan k alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

310

joista: projektirahoitus

Liite V, 2 osa, 41 kohdan l alakohta

Liite V, 2 osa, 41 kohdan l alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

8.   Rahoitusvelkojen erittely

8.1   Rahoitusvelat: erittely tuotteittain ja vastapuolittain

 

 

 

Kirjanpitoarvo

Luottoriskistä johtuvat kertyneet käyvän arvon muutokset

Sopimuksen mukaan velkojalle erääntymishetkellä maksettava määrä

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat

Jaksotettuun hankintamenoon kirjatut

Kaupankäynti

Kustannuksiin perustuvalla menetelmällä

Suojauslaskenta

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

IFRS 7.8 (e) (ii); IAS 39.9, AG 14-15

IFRS 7.8 (e)(i); IAS 39.9

IFRS 7.8(f); IAS 39.47

 

 

IFRS 7.22(b); IAS 39.9

Vakavaraisuusasetuksen 33 artiklan 1 kohdan b alakohta, 33 artiklan 1 kohdan c alakohta

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

 

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9, AG 14-15

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

4. direktiivin 42 a artiklan 3 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.47

4. direktiivin 42 a artiklan 3 kohta; liite V, 1 osa, 15 kohta

4. direktiivin 42 a artiklan 3 kohta

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta, 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta

Vakavaraisuusasetuksen 33 artiklan 1 kohdan b alakohta, 33 artiklan 1 kohdan c alakohta

EKP/2008/32, 7 artiklan 2 kohta

 

010

020

030

034

035

037

040

050

010

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II

IAS 39.9, AG 15(a)

 

 

 

 

 

 

 

 

020

Lyhyeksimyynnit

 

IAS 39 AG 15(b)

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Käyttötilit / yön yli -talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Määräaikaistalletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Irtisanomisehtoiset talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 1 osa, 51 kohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 2 osa, 51 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Takaisinostosopimukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Käyttötilit / yön yli -talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Määräaikaistalletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

140

Irtisanomisehtoiset talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 2 osa, 51 kohta

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 2 osa, 51 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

150

Takaisinostosopimukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 4 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 4 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

160

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

170

Käyttötilit / yön yli -talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

180

Määräaikaistalletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

190

Irtisanomisehtoiset talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 2 osa, 51 kohta

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 2 osa, 51 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

200

Takaisinostosopimukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 4 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 4 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

210

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

220

Käyttötilit / yön yli -talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

230

Määräaikaistalletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

240

Irtisanomisehtoiset talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 2 osa, 51 kohta

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 2 osa, 51 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

250

Takaisinostosopimukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 4 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 4 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

260

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

270

Käyttötilit / yön yli -talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

280

Määräaikaistalletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

290

Irtisanomisehtoiset talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 2 osa, 51 kohta

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 2 osa, 51 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

300

Takaisinostosopimukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 4 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 4 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

310

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

320

Käyttötilit / yön yli -talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 1 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

330

Määräaikaistalletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 2 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

340

Irtisanomisehtoiset talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 2 osa, 51 kohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 3 alakohta; liite V, 2 osa, 51 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

350

Takaisinostosopimukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 4 alakohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohdan 4 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

360

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta; liite V, 2 osa, 52 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta; liite V, 2 osa, 52 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

370

Sijoitustodistukset

Liite V, 2 osa, 52 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 52 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

380

Omaisuusvakuudelliset arvopaperit

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 61 alakohta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 61 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

390

Katetut joukkolainat

Vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 1 kohta

Vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 1 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

400

Hybridisopimukset

Liite V, 2 osa, 52 kohdan d alakohta

IAS 39.10-11, AG27, AG29; IFRIC 9; liite V, 2 osa, 52 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

410

Muut liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 2 osa, 52 kohdan e alakohta

Liite V, 2 osa, 52 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

420

Vaihdettavat yhdistelmäinstrumentit

 

IAS 32.AG 31

 

 

 

 

 

 

 

 

430

Ei-vaihdettavissa olevat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

440

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

450

RAHOITUSVELAT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

8.2   Huonommalla etuoikeudella olevat rahoitusvelat

 

 

 

Kirjanpitoarvo

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat

Jaksotettu hankintameno

Kustannuksiin perustuvalla menetelmällä

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

IFRS 7.8 (e)(i); IAS 39.9

IFRS 7.8(f); IAS 39.47

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa

 

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

4. direktiivin 42 a artiklan 3 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.47

4. direktiivin 42 a artiklan 3 kohta

 

010

020

030

010

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

 

020

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

 

030

HUONOMMALLA ETUOIKEUDELLA OLEVAT RAHOITUSVELAT

Liite V, 2 osa, 53-54 kohta

Liite V, 2 osa, 53-54 kohta

 

 

 

9.   Luottositoumukset, takaukset ja muut sitoumukset

9.1   Taseen ulkopuoliset vastuut: Annetut luottositoumukset, takaukset ja muut sitoumukset

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Nimellisarvo

IFRS 7.36(a), B10(c)(d); vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa,62 kohta

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa,62 kohta

010

010

Annetut luottositoumukset

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56–57 kohta

IAS 39.2 (h), 4 (a) (c), BC 15; Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56–57 kohta

 

021

joista: järjestämättömät

Liite V, 2 osa, 145–162 kohta

Liite V, 2 osa, 145–162 kohta

 

030

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

040

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

050

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

060

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

070

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

080

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

090

Annetut takaukset

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 58 kohta

IAS 39.9 AG 4, BC 21; IFRS 4 liite A; vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 58 kohta

 

101

joista: järjestämättömät

Liite V, 2 osa, 145–162 kohta

Liite V, 2 osa, 145–162 kohta

 

110

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

120

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

130

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

140

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

150

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

160

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

170

Muut annetut sitoumukset

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 59 kohta

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 59 kohta

 

181

joista: järjestämättömät

Liite V, 2 osa, 145–162 kohta

Liite V, 2 osa, 145–162 kohta

 

190

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

200

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

210

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

220

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

230

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

240

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

9.2   Saadut luottositoumukset, takaukset ja muut sitoumukset

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Takausten enimmäismäärä, joka voidaan huomioida

Nimellisarvo

IFRS 7.36 (b); liite V, 2 osa, 63 kohta

Liite V, 2 osa, 63 kohta

Liite V, 2 osa, 63 kohta

Liite V, 2 osa, 63 kohta

010

020

010

Saadut luottositoumukset

Liite V, 2 osa, 56–57 kohta

IAS 39.2 (h), 4(a)(c), BC 15; Liite V, 2 osa, 56–57 kohta

 

 

020

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

030

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

040

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

050

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

060

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

070

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

080

Saadut takaukset

Liite V, 2 osa, 56 ja 58 kohta

IAS 39.9 AG 4, BC 21; IFRS 4 liite A; Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 58 kohta

 

 

090

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

100

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

110

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

120

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

130

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

140

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

150

Saadut muut sitoumukset

Liite V, 2 osa, 56 ja 59 kohta

Liite V, 2 osa, 56 ja 59 kohta

 

 

160

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

170

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

180

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

190

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

200

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

210

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

10.   Johdannaiset – Kaupankäynti

Riskityypeittäin / Tuotteittain tai markkinatyypeittäin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kirjanpitoarvo

Markkina-arvoon (malliin) perustuva arvostaminen

Nimellisarvo

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvelat

Positiivinen arvo. Kaupankäynti

Negatiivinen arvo. Kaupankäynti

Kaupankäynti yhteensä

josta: myyty

Liite V, 2 osa, 69 kohta

Liite V, 2 osa, 69 kohta

 

 

Liite V, 2 osa, 70-71 kohta

Liite V, 2 osa, 72 kohta

 

 

Vakavaraisuusasetuksen 105 artikla

Vakavaraisuusasetuksen 105 artikla

Liite V, 2 osa, 70-71 kohta

Liite V, 2 osa, 72 kohta

010

020

022

025

030

040

010

Korko

Liite V, 2 osa, 67 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 67 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

020

joista: taloudellinen suojaus

Liite V, 2 osa, 74 kohta

Liite V, 2 osa, 74 kohta

 

 

 

 

 

 

030

OTC-optiot

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Muut OTC-tuotteet

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Muut vakioidut tuotteet

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Osake

Liite V, 2 osa, 67 kohdan b alakohta

Liite V, 2 osa, 67 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

080

joista: taloudellinen suojaus

Liite V, 2 osa, 74 kohta

Liite V, 2 osa, 74 kohta

 

 

 

 

 

 

090

OTC-optiot

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Muut OTC-tuotteet

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Muut vakioidut tuotteet

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Valuutta ja kulta

Liite V, 2 osa, 67 kohdan c alakohta

Liite V, 2 osa, 67 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

140

joista: taloudellinen suojaus

Liite V, 2 osa, 74 kohta

Liite V, 2 osa, 74 kohta

 

 

 

 

 

 

150

OTC-optiot

 

 

 

 

 

 

 

 

160

Muut OTC-tuotteet

 

 

 

 

 

 

 

 

170

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

 

 

 

180

Muut vakioidut tuotteet

 

 

 

 

 

 

 

 

190

Luotto

Liite V, 2 osa, 67 kohdan d alakohta

Liite V, 2 osa, 67 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

200

joista: taloudellinen suojaus

Liite V, 2 osa, 74 kohta

Liite V, 2 osa, 74 kohta

 

 

 

 

 

 

210

Luottoriskinvaihtosopimus

 

 

 

 

 

 

 

 

220

Luottoriskimarginaalin optio (credit spread option)

 

 

 

 

 

 

 

 

230

Tuottojenvaihtosopimus

 

 

 

 

 

 

 

 

240

Muut

 

 

 

 

 

 

 

 

250

Hyödyke

Liite V, 2 osa, 67 kohdan e alakohta

Liite V, 2 osa, 67 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

260

joista: taloudellinen suojaus

Liite V, 2 osa, 74 kohta

Liite V, 2 osa, 74 kohta

 

 

 

 

 

 

270

Muu

Liite V, 2 osa, 67 kohdan f alakohta

Liite V, 2 osa, 67 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

280

joista: taloudellinen suojaus

Liite V, 2 osa, 74 kohta

Liite V, 2 osa, 74 kohta

 

 

 

 

 

 

290

JOHDANNAISET

Vakavaraisuusasetuksen liite II; liite V, 1 osa, 15 kohta

IAS 39.9

 

 

 

 

 

 

300

joista: OTC – luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta, 2 osa, 75 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta, 2 osa, 75 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

310

joista: OTC – muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta, 2 osa, 75 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta, 2 osa, 75 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

320

joista: OTC – loput

Liite V, 2 osa, 75 kohdan c alakohta

Liite V, 2 osa, 75 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

11.   Johdannaiset – Suojauslaskenta

11.1   Johdannaiset – Suojauslaskenta: Erittely riskityypeittäin ja suojaustyypeittäin

Tuotteittain tai markkinatyypeittäin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kirjanpitoarvo

Nimellisarvo

Varat

Velat

Suojaus yhteensä

josta: myyty

Liite V, 2 osa, 69 kohta

Liite V, 2 osa, 69 kohta

Liite V, 2 osa, 70 ja 71 kohta

Liite V, 2 osa, 72 kohta

010

020

030

040

010

Korko

Liite V, 2 osa, 67 kohdan a alakohta

 

 

 

 

020

OTC-optiot

 

 

 

 

 

030

Muut OTC-tuotteet

 

 

 

 

 

040

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

050

Muut vakioidut tuotteet

 

 

 

 

 

060

Osake

Liite V, 2 osa, 67 kohdan b alakohta

 

 

 

 

070

OTC-optiot

 

 

 

 

 

080

Muut OTC-tuotteet

 

 

 

 

 

090

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

100

Muut vakioidut tuotteet

 

 

 

 

 

110

Valuutta ja kulta

Liite V, 2 osa, 67 kohdan c alakohta

 

 

 

 

120

OTC-optiot

 

 

 

 

 

130

Muut OTC-tuotteet

 

 

 

 

 

140

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

150

Muut vakioidut tuotteet

 

 

 

 

 

160

Luotto

Liite V, 2 osa, 67 kohdan d alakohta

 

 

 

 

170

Luottoriskinvaihtosopimus

 

 

 

 

 

180

Luottoriskimarginaalin optio (credit spread option)

 

 

 

 

 

190

Tuottojenvaihtosopimus

 

 

 

 

 

200

Muut

 

 

 

 

 

210

Hyödyke

Liite V, 2 osa, 67 kohdan e alakohta

 

 

 

 

220

Muut

Liite V, 2 osa, 67 kohdan f alakohta

 

 

 

 

230

KÄYVÄN ARVON SUOJAUKSET

IFRS 7.22(b); IAS 39.86(a)

 

 

 

 

240

Korko

Liite V, 2 osa, 67 kohdan a alakohta

 

 

 

 

250

OTC-optiot

 

 

 

 

 

260

Muut OTC-tuotteet

 

 

 

 

 

270

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

280

Muut vakioidut tuotteet

 

 

 

 

 

290

Osake

Liite V, 2 osa, 67 kohdan b alakohta

 

 

 

 

300

OTC-optiot

 

 

 

 

 

310

Muut OTC-tuotteet

 

 

 

 

 

320

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

330

Muut vakioidut tuotteet

 

 

 

 

 

340

Valuutta ja kulta

Liite V, 2 osa, 67 kohdan c alakohta

 

 

 

 

350

OTC-optiot

 

 

 

 

 

360

Muut OTC-tuotteet

 

 

 

 

 

370

Vakioidut optiot

 

 

 

 

 

380

Muut vakioidut tuotteet

 

 

 

 

 

390

Luotto

Liite V, 2 osa, 67 kohdan d alakohta

 

 

 

 

400

Luottoriskinvaihtosopimus

 

 

 

 

 

410

Luottoriskimarginaalin optio (credit spread option)

 

 

 

 

 

420

Tuottojenvaihtosopimus

 

 

 

 

 

430

Muut

 

 

 

 

 

440

Hyödyke

Liite V, 2 osa, 67 kohdan e alakohta

 

 

 

 

450

Muu

Liite V, 2 osa, 67 kohdan f alakohta

 

 

 

 

460

RAHAVIRRAN SUOJAUKSET

IFRS 7.22(b); IAS 39.86(b)

 

 

 

 

470

ULKOMAISEEN YKSIKKÖÖN TEHDYN NETTOSIJOITUKSEN SUOJAUKSET

IFRS 7.22(b); IAS 39.86(c)

 

 

 

 

480

KORKORISKIN KÄYVÄN ARVON PORTFOLIOSUOJAUS

IAS 39.89A, IE 1-31

 

 

 

 

490

KORKORISKIN RAHAVIRRAN PORFOLIOSUOJAUS

IAS 39 IG F6 1–3

 

 

 

 

500

JOHDANNAISET – SUOJAUSLASKENTA

IFRS 7.22(b); IAS 39.9

 

 

 

 

510

joista: OTC – luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta, 2 osa, 75 kohdan a alakohta

 

 

 

 

520

joista: OTC – muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta, 2 osa, 75 kohdan b alakohta

 

 

 

 

530

joista: OTC – loput

Liite V, 2 osa, 75 kohdan c alakohta

 

 

 

 

11.2   Johdannaiset – Suojauslaskenta kansallisen hyvän kirjanpitotavan mukaan: Erittely riskityypeittäin

Tuotteittain tai markkinatyypeittäin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Nimellisarvo

Suojaus yhteensä

josta: myyty

Liite V, 2 osa, 70 ja 71 kohta

Liite V, 2 osa, 72 kohta

010

020

010

Korko

Liite V, 2 osa, 67 kohdan a alakohta

 

 

020

OTC-optiot

 

 

 

030

Muut OTC-tuotteet

 

 

 

040

Vakioidut optiot

 

 

 

050

Muut vakioidut tuotteet

 

 

 

060

Osake

Liite V, 2 osa, 67 kohdan b alakohta

 

 

070

OTC-optiot

 

 

 

080

Muut OTC-tuotteet

 

 

 

090

Vakioidut optiot

 

 

 

100

Muut vakioidut tuotteet

 

 

 

110

Valuutta ja kulta

Liite V, 2 osa, 67 kohdan c alakohta

 

 

120

OTC-optiot

 

 

 

130

Muut OTC-tuotteet

 

 

 

140

Vakioidut optiot

 

 

 

150

Muut vakioidut tuotteet

 

 

 

160

Luotto

Liite V, 2 osa, 67 kohdan d alakohta

 

 

170

Luottoriskinvaihtosopimus

 

 

 

180

Luottoriskimarginaalin optio (credit spread option)

 

 

 

190

Tuottojenvaihtosopimus

 

 

 

200

Muut

 

 

 

210

Hyödyke

Liite V, 2 osa, 67 kohdan e alakohta

 

 

220

Muu

Liite V, 2 osa, 67 kohdan f alakohta

 

 

230

JOHDANNAISET – SUOJAUSLASKENTA

 

 

 

240

joista: OTC – luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta, 2 osa, 75 kohdan a alakohta

 

 

250

joista: OTC – muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta, 2 osa, 75 kohdan b alakohta

 

 

260

joista: OTC – loput

Liite V, 2 osa, 75 kohdan c alakohta

 

 

12.   Luottotappiot sekä arvonalentumiset oman pääoman ehtoisista instrumenteista

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa

Vakavaraisuusasetuksen 428 artiklan i kohta

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

IFRS 7.16.B5(d); Vakavaraisuusasetuksen 428 artiklan i kohta

Avaava tase

Kauden aikana kirjatut arvonalentumistappiot

Kauden aikana peruutetut arvonalentumistappiot

Peruutukset aiempina kausina kirjatuista arvonalentumistappioista

Siirrot varausten välillä

Muut oikaisuerät

Päättävä tase

Toteutuneiden luottotappioiden palautukset

Toteutuneet luottotappiot

 

Liite V, 2 osa, 77 kohta

Liite V, 2 osa, 77 kohta

Liite V, 2 osa, 78 kohta

 

 

 

 

Liite V, 2 osa, 78 kohta

 

Liite V, 2 osa, 77 kohta

Liite V, 2 osa, 77 kohta

Liite V, 2 osa, 78 kohta

 

 

 

 

Liite V, 2 osa, 78 kohta

010

020

030

040

050

060

070

080

090

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

020

Sopimuskohtaiset arvonalentumistappiot

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta; liite V, 2 osa, 36 kohta

IAS 39.63-70, AG 84-92; IFRS 7.37 (b); liite V, 2 osa, 36 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

Ryhmäkohtaiset arvonalentumistappiot

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta; liite V, 2 osa, 37 kohta

IAS 39.59, 64; liite V, 2 osa, 37 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

190

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

200

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

210

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

220

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

230

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

240

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

250

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

260

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

270

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

280

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

290

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

300

Ryhmäkohtaiset arvonalentumistappiot syntyneistä, mutta raportoimattomista tappioista

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta; liite V, 2 osa, 38 kohta

IAS 39.59, 64; liite V, 2 osa, 38 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

310

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

320

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

330

Luottoriskin osalta tehtävät erilliset vähennykset

Vakavaraisuusasetuksen 428 artiklan 1 kohdan g alakohdan ii alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

340

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

350

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

360

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

370

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

380

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

390

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

400

Luotot

Liite V, 1 osa, 17 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

410

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

420

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

430

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

440

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

450

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

460

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

470

Luottoriskin osalta tehtävät yleiset vähennykset

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

480

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

490

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

500

Pankkiriskien osalta tehtävät yleiset vähennykset

BAD 37 artiklan 2 kohta; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

510

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

520

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

530

Yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

13.   Saadut vakuudet ja takaukset

13.1   Luottojen erittely vakuuksittain ja takauksittain

Takaukset ja vakuudet

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

 

Vakuuksien ja takauksien enimmäismäärä, joka voidaan huomioida

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kiinnitysluotot

[kiinteistövakuudelliset lainat]

Muut vakuudelliset lainat

Saadut takaukset

 

Asuinkiinteistö

Liikekiinteistö

Käteinen [liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset instrumentit]

Muut

IFRS 7.36(b)

Liite V, 2 osa, 81 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 81 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 81 kohdan b alakohta

Liite V, 2 osa, 81 kohdan b alakohta

Liite V, 2 osa, 81 kohdan c alakohta

 

010

020

030

040

050

010

Luotot

Liite V, 2 osa, 80 kohta

Liite V, 2 osa, 81 kohta

 

 

 

 

 

020

joista: muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

030

joista: yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

040

joista: kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

13.2   Kauden aikana haltuunotetut vakuudet [raportointipäivän tilanne]

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kirjanpitoarvo

010

010

Myytävissä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät

 

IFRS 7.38(a)

 

020

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

 

IFRS 7.38(a)

 

030

Sijoituskiinteistöt

 

IFRS 7.38(a)

 

040

Oman ja vieraan pääoman ehtoiset instrumentit

 

IFRS 7.38(a)

 

050

Muut

 

IFRS 7.38(a)

 

060

Yhteensä

 

 

 

13.3   Kertyneet haltuunotetut vakuudet [aineelliset hyödykkeet]

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kirjanpitoarvo

010

010

Ulosmittaus [aineelliset hyödykkeet]

Liite V, 2 osa, 84 kohta

IFRS 7.38(a); liite V, 2 osa, 84 kohta

 

14.   Käypien arvojen hierarkia: rahoitusinstrumenttien käyvät arvot

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Käyvän arvon hierarkia IFRS 13.93 (b)

Käyvän arvon muutos kaudelta Liite V, 2 osa, 86 kohta

Kumulatiivinen käyvän arvon muutos ennen veroja Liite V, 2 osa 87 kohta

Taso 1

Taso 2

Taso 3

Taso 2

Taso 3

Taso 1

Taso 2

Taso 3

IFRS 13.76

IFRS 13.81

IFRS 13.86

IFRS 13.81

IFRS 13.86, 93(f)

IFRS 13.76

IFRS 13.81

IFRS 13.86

010

020

030

040

050

060

070

080

VARAT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

010

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(a)(ii); IAS 39.9, AG 14

 

 

 

 

 

 

 

 

020

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II

IAS 39.9

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(a)(i); IAS 39.9

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Myytävissä olevat rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8 (h)(d); IAS 39.9

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

140

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta; IAS 39.9; liite V, 1 osa, 19 kohta

IFRS 7.22 (b); IAS 39.9; liite V, 1 osa, 19 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

VELAT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9, AG 14-15

IFRS 7.8 (e) (ii); IAS 39.9, AG 14-15

 

 

 

 

 

 

 

 

160

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II

IAS 39.9, AG 15(a)

 

 

 

 

 

 

 

 

170

Lyhyeksimyynnit

 

IAS 39 AG 15(b)

 

 

 

 

 

 

 

 

180

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

190

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

200

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

210

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8 (e)(i); IAS 39.9

 

 

 

 

 

 

 

 

220

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

230

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

240

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

250

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta, 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta; liite V, 1 osa, 19 kohta

IFRS 7.22 (b); IAS 39.9; liite V, 1 osa, 19 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

15.   Taseesta poiskirjaaminen ja siirrettäviin rahoitusvaroihin liittyvät rahoitusvelat

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Siirretyt rahoitusvarat, jotka on kirjattu täysimääräisesti

Siirretyt rahoitusvarat, joita ei ole kirjattu pois taseesta siltä osin kun yhteisöllä on säilynyt niihin intressi

Sellaisten varojen kirjanpitoarvot, jotka edustavat yhteisöllä säilynyttä intressiä taseesta poiskirjattuihin rahoitusvaroihin

Taseesta pääomavaatimusten tähden poistetut erät

Siirretyt varat

Niihin liittyvät rahoitusvelat

Liite V, 2 osa, 89 kohta

Alkuperäisten varojen kirjanpitoarvo

Osa varoista kirjattu taseeseen [säilyvä intressi]

Niihin liittyvien rahoitusvelkojen kirjanpitoarvo

Kirjanpitoarvo

Josta: arvopaperistettu

Josta: takaisinostosopimuksia

Kirjanpitoarvo

Josta: arvopaperistettu

Josta: takaisinostosopimuksia

IFRS 7.42D.(e)

IFRS 7.42D(e); Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 61 alakohta

IFRS 7.42D(e); liite V, 2 osa, 91 ja 92 kohta

IFRS 7.42D(e)

IFRS 7.42D.(e)

IFRS 7.42D(e); liite V, 2 osa, 91 ja 92 kohta

 

IFRS 7.42D(f)

IFRS 7.42D(f); liite V, 2 osa, 89 kohta

 

Vakavaraisuusasetuksen 109 artikla; liite V, 2 osa,90 kohta

 

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 61 alakohta

Liite V, 2 osa, 91 ja 92 kohta

 

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 61 alakohta

Liite V, 2 osa, 91 ja 92 kohta

 

 

 

 

Vakavaraisuusasetuksen 109 artikla; liite V, 2 osa,90 kohta

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

110

010

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(a)(ii); IAS 39.9, AG 14

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

020

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

041

Kaupankäynnissä käytettävät rahoitusvarat

Liite V, 1 osa, 15 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

042

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

043

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

044

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(a)(i); IAS 39.9

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Myytävissä olevat rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(d); IAS 39.9

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

121

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti arvostetut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

4. direktiivin 42 a artiklan 1 ja 4 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

122

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

123

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

124

Luotot

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta, 4 kohdan b alakohta; 1 osan 14 kohta, 3 osan 35 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

125

Käypään arvoon omana pääomana arvostetut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta; 42 c artiklan 2 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

126

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

127

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

128

Luotot

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta, 4 kohdan b alakohta; 1 osan 14 kohta, 3 osan 35 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Lainat ja muut saamiset

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan b alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(c); IAS 39.9, AG16, AG26

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan a alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(b); IAS 39.9, AG16, AG26

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

181

Kustannuksiin perustuvalla menetelmällä arvostetut vieraan pääoman ehtoiset rahoitusvälineet, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä

BAD 37 artiklan 1 kohta; 42 a artiklan 4 kohdan b alakohta; liite V, 1 osa, 16 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

182

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

183

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

184

Muut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

BAD 35–37 artikla

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

185

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

186

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

187

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

190

Yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

16.   Tuloslaskelman erittely

16.1   Korkotuotot ja -kulut instrumenteittain ja vastapuolittain

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kuluva kausi

Tuotot

Kulut

Liite V, 2 osa,95 kohta

Liite V, 2 osa,95 kohta

010

020

010

Johdannaissopimukset – Kaupankäynti

Vakavaraisuusasetuksen liite II; liite V, 2 osa,96 kohta

IAS 39.9; liite V, 2 osa,96 kohta

 

 

020

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

 

030

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

040

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

050

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

060

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

070

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

080

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

 

090

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

100

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

110

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

120

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

130

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

140

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

150

Muut varat

Liite V, 1 osa, 51 kohta

Liite V, 1 osa, 51 kohta

 

 

160

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta

 

 

170

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

180

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

190

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

200

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

210

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

220

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

230

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

240

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

250

Johdannaissopimukset – suojauslaskenta, korkoriski

Liite V, 2 osa,95 kohta

Liite V, 2 osa,95 kohta

 

 

260

Muut velat

Liite V, 2 osa, 10 kohta

Liite V, 2 osa, 10 kohta

 

 

270

KOROT

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 1 ja 2 kohta

IAS 18.35(b); IAS 1.97

 

 

16.2   Instrumenteittain voitot / (-) tappiot taseesta pois kirjatuista rahoitusvaroista ja -veloista, joita ei kirjata käypään arvoon tulosvaikutteisesti

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kuluva kausi

010

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

020

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

030

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

040

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta

 

050

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

060

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

070

VOITOT / (-) TAPPIOT TASEESTA POIS KIRJATUISTA RAHOITUSVAROISTA JA -VELOISTA, JOITA EI KIRJATA KÄYPÄÄN ARVOON TULOSVAIKUTTEISESTI, NETTO

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

IFRS 7.20(a)(v-vii); IAS 39.55(a)

 

16.3   Instrumenteittain voitot tai tappiot kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä rahoitusvaroista ja -veloista

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kuluva kausi

010

010

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II

IAS 39.9

 

020

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

030

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

040

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

050

Lyhyeksimyynnit

 

IAS 39 AG 15(b)

 

060

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta

 

070

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

080

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

090

KAUPANKÄYNTITARKOITUKSESSA PIDETTÄVIEN RAHOITUSVAROJEN JA -VELKOJEN VOITOT JA (-) TAPPIOT, NETTO

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

IFRS 7.20(a)(i)

 

100

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II

 

 

110

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

 

120

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

 

130

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

 

140

Lyhyeksimyynnit

 

 

 

150

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta

 

 

160

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

170

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

180

KAUPANKÄYNTITARKOITUKSESSA PIDETTÄVIEN RAHOITUSVAROJEN JA -VELKOJEN VOITOT JA (-) TAPPIOT, NETTO

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

 

 

16.4   Riskeittäin voitot ja tappiot kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä rahoitusvaroista ja -veloista

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kuluva kausi

010

010

Korkoinstrumentit ja niihin kuuluvat johdannaiset

Liite V, 2 osa, 99 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 99 kohdan a alakohta

 

020

Oman pääoman ehtoiset instrumentit ja niihin kuuluvat johdannaiset

Liite V, 2 osa, 99 kohdan b alakohta

Liite V, 2 osa, 99 kohdan b alakohta

 

030

Valuuttainstrumentit ja niihin kuuluvat johdannaiset

Liite V, 2 osa, 99 kohdan c alakohta

Liite V, 2 osa, 99 kohdan c alakohta

 

040

Luottoriski-instrumentit ja niihin kuuluvat johdannaiset

Liite V, 2 osa, 99 kohdan d alakohta

Liite V, 2 osa, 99 kohdan d alakohta

 

050

Hyödykkeet ja niihin kuuluvat johdannaiset

Liite V, 2 osa, 99 kohdan e alakohta

Liite V, 2 osa, 99 kohdan e alakohta

 

060

Muut

Liite V, 2 osa, 99 kohdan f alakohta

Liite V, 2 osa, 99 kohdan f alakohta

 

070

KAUPANKÄYNTITARKOITUKSESSA PIDETTÄVIEN RAHOITUSVAROJEN JA -VELKOJEN VOITOT JA (-) TAPPIOT, NETTO

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

IFRS 7.20(a)(i)

 

080

Korkoinstrumentit ja niihin kuuluvat johdannaiset

Liite V, 2 osa, 99 kohdan a alakohta

 

 

090

Oman pääoman ehtoiset instrumentit ja niihin kuuluvat johdannaiset

Liite V, 2 osa, 99 kohdan b alakohta

 

 

100

Valuuttainstrumentit ja niihin kuuluvat johdannaiset

Liite V, 2 osa, 99 kohdan c alakohta

 

 

110

Luottoriski-instrumentit ja niihin kuuluvat johdannaiset

Liite V, 2 osa, 99 kohdan d alakohta

 

 

120

Hyödykkeet ja niihin kuuluvat johdannaiset

Liite V, 2 osa, 99 kohdan e alakohta

 

 

130

Muut

Liite V, 2 osa, 99 kohdan f alakohta

 

 

140

KAUPANKÄYNTITARKOITUKSESSA PIDETTÄVIEN RAHOITUSVAROJEN JA -VELKOJEN VOITOT JA (-) TAPPIOT, NETTO

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

 

 

16.5   Instrumenteittain voitot / (-) tappiot käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavista rahoitusvaroista ja -veloista

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kuluva kausi

Luottoriskistä johtuvat käyvän arvon muutokset

Liite V, 2 osa,100 kohta

 

010

020

010

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

020

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

 

030

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

 

040

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta

 

 

050

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

060

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

070

VOITOT / (-) TAPPIOT KÄYPÄÄN ARVOON TULOSVAIKUTTEISESTI KIRJATTAVISTA RAHOITUSVAROISTA JA -VELOISTA, NETTO

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

IFRS 7.20(a)(i)

 

 

080

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

 

 

090

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 26 kohta

 

 

 

100

Luotot

Liite V, 1 osa, 27 kohta

 

 

 

110

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta

 

 

 

120

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

 

130

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

 

140

KAUPANKÄYNTIVARASTON ULKOPUOLISIIN RAHOITUSVAROIHIN JA -VELKOIHIN LIITTYVÄT VOITOT TAI (-) TAPPIOT, NETTO

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

 

 

 

16.6   Voitot ja tappiot suojauslaskennasta

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kuluva kausi

010

010

Suojausinstrumentin käyvän arvon suojauksen muutokset [sisältäen suojauksen lopettamisen]

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta

IFRS 7.24(a)(i)

 

020

Käyvän arvon muutokset käyvän arvon suojausten osalta suojauskohteesta siltä osin kuin ne johtuvat suojattavasta riskistä

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta

IFRS 7.24(a)(ii)

 

030

Tulosvaikutteisesti kirjattu tehottomuus rahavirran suojauksista

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta

IFRS 7.24(b)

 

040

Tulosvaikutteisesti kirjattu tehottomuus ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojauksista

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta

IFRS 7.24(c)

 

050

VOITOT / (-) TAPPIOT SUOJAUSLASKENNASTA, NETTO

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta, 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta

IFRS 7.24

 

16.7   Arvonalentumiset – rahoitusvarat ja muut kuin rahoitusvarat

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kuluva kausi

 

Lisäykset Liite V, 2 osa,102 kohta

Peruutukset Liite V, 2 osa,102 kohta

Yhteensä

Kertynyt arvonalentumistappio

010

020

030

040

010

Arvonalennukset ja niiden (-) peruutukset muista kuin käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjatuista rahoitusvaroista

BAD 35–37 artikla

IFRS 7.20(e)

 

 

 

 

020

Hankintamenoon kirjatut rahoitusvarat

 

IFRS 7.20(e); IAS 39.66

 

 

 

 

030

Myytävissä olevat rahoitusvarat

 

IFRS 7.20(e); IAS 39.67-70

 

 

 

 

040

Lainat ja muut saamiset

 

IFRS 7.20(e); IAS 39.63-65

 

 

 

 

050

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

 

IFRS 7.20(e); IAS 39.63-65

 

 

 

 

060

Tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehtyjen sijoitusten arvonalennukset ja niiden (-) peruutukset

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 13–14 kohta

IAS 28.40-43

 

 

 

 

070

Tytäryritykset

 

IFRS 10, lisäys A

 

 

 

 

080

Yhteisyritykset

 

IAS 28.3

 

 

 

 

090

Osakkuusyritykset

4. direktiivin 17 artikla

IAS 28.3

 

 

 

 

100

Arvonalennukset ja niiden (-) peruutukset muista kuin rahoitusvaroista

 

IAS 36.126(a),(b)

 

 

 

 

110

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 9 kohta

IAS 16.73(e)(v-vi)

 

 

 

 

120

Sijoituskiinteistöt

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 9 kohta

IAS 40.79(d)(v)

 

 

 

 

130

Liikearvo

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 9 kohta

IAS 36.10b; IAS 36.88-99, 124; IFRS 3, lisäys B67(d)(v)

 

 

 

 

140

Muut aineettomat hyödykkeet

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 9 kohta

IAS 38.118 (e)(iv)(v)

 

 

 

 

145

Muut

 

IAS 36.126(a),(b)

 

 

 

 

150

YHTEENSÄ

 

 

 

 

 

 

160

Arvonalentuneiden rahoitusvarojen kertynyt korkotuotto

 

IFRS 7.20(d); IAS 39.AG 93

 

 

 

 

17.   Tilinpäätöksen ja CRR:n konsolidointitasojen täsmäytys: Tase

17.1   Varat

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Tilinpäätöksen konsolidointitaso [Kirjanpitoarvo]

010

010

Käteiset varat, keskuspankkitalletukset ja vaadittaessa maksettavat talletukset

BAD 4 artikla, varat (1)

IAS 1.54 (i)

 

020

Käteinen raha

Liite V, 2 osa, 1 kohta

Liite V, 2 osa, 1 kohta

 

030

Keskuspankkitalletukset

BAD 13 artiklan 2 kohta; liite V, 2 osa, 2 kohta

Liite V, 2 osa, 2 kohta

 

040

Vaadittaessa maksettavat talletukset

 

Liite V, 2 osa, 3 kohta

 

050

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(a)(ii); IAS 39.9, AG 14

 

060

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II

IAS 39.9

 

070

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

080

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

090

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

091

Kaupankäynnissä käytettävät rahoitusvarat

Liite V, 1 osa, 15 kohta

 

 

092

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II; liite V, 1 osa, 15 kohta

 

 

093

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

 

094

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

095

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

100

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(a)(i); IAS 39.9

 

110

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

120

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

130

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

140

Myytävissä olevat rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(d); IAS 39.9

 

150

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

160

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

170

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

171

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti arvostetut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

4. direktiivin 42 a artiklan 1 ja 4 kohta

 

 

172

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

 

173

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

174

Luotot

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta, 4 kohdan b alakohta; liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

175

Käypään arvoon omana pääomana arvostetut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta; 42 c artiklan 2 kohta

 

 

176

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

 

177

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

178

Luotot

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta, 4 kohdan b alakohta; liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

180

Lainat ja muut saamiset

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan b alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(c); IAS 39.9, AG16, AG26; liite V, 1 osa, 16 kohta

 

190

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

200

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

210

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan a alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(b); IAS 39.9, AG16, AG26

 

220

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

230

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

231

Kustannuksiin perustuvalla menetelmällä arvostetut vieraan pääoman ehtoiset rahoitusvälineet, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä

BAD 37 artiklan 1 kohta; 42 a artiklan 4 kohdan b alakohta; liite V, 1 osa, 16 kohta

 

 

232

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

233

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

234

Muut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

BAD 35–37 artikla; liite V, 1 osa, 17 kohta

 

 

235

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

 

236

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

237

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

240

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta; IAS 39.9; liite V, 1 osa, 19 kohta

IFRS 7.22(b); IAS 39.9

 

250

Suojauskohteen käyvän arvon muutokset korkoriskin portfoliosuojauksessa

4. direktiivin 42 a artiklan 5 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.89A(a)

IAS 39.89A(a)

 

260

Sijoitukset tytäryrityksissä, yhteisyrityksissä ja osakkuusyrityksissä

BAD 4 artikla, varat, 7–8 kohta; 4. direktiivin 17 artikla; liite V, 2 osa, 4 kohta

IAS 1.54(e); liite V, 2 osa, 4 kohta

 

270

Vakuutus- ja jälleenvakuutussopimukset

 

IFRS 4.IG20.(b)-(c); liite V, 2 osa,105 kohta

 

280

Aineelliset hyödykkeet

BAD 4 artikla, varat (10)

 

 

290

Aineettomat hyödykkeet

BAD 4 artikla, varat, 9 kohta; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 115 alakohta

IAS 1.54(c); vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 115 alakohta

 

300

Liikearvo

BAD 4 artikla, varat, 9 kohta; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 113 alakohta

IFRS 3.B67(d); vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 113 alakohta

 

310

Muut aineettomat hyödykkeet

BAD 4 artikla, varat (9)

IAS 38.8,118

 

320

Verosaamiset

 

IAS 1.54(n-o)

 

330

Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset

 

IAS 1.54(n); IAS 12.5

 

340

Laskennalliset verosaamiset

4. direktiivi, 43 artiklan 1 kohdan 11 alakohta; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 106 alakohta

IAS 1.54(o); IAS 12.5; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 106 alakohta

 

350

Muut varat

Liite V, 2 osa, 5 kohta

Liite V, 2 osa, 5 kohta

 

360

Myytävänä oleviksi luokitellut pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät

 

IAS 1.54(j); IFRS 5.38, liite V, 2 osa, 6 kohta

 

370

VARAT YHTEENSÄ

BAD 4 artikla, varat

IAS 1.9(a), IG 6

 

17.2   Taseen ulkopuoliset vastuut: Annetut luottositoumukset, takaukset ja muut sitoumukset

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Tilinpäätöksen konsolidointitaso [Nimellisarvo]

010

010

Annetut luottositoumukset

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 57 kohta

IAS 39.2(h), 4(a)(c), BC 15; vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 57 kohta

 

020

Annetut takaukset

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 58 kohta

IAS 39.9 AG 4, BC 21; IFRS 4 A; Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 58 kohta

 

030

Annetut muut sitoumukset

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 59 kohta

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 59 kohta

 

040

TASEEN ULKOPUOLISET VASTUUT

 

 

 

17.3   Velat ja oma pääoma

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Tilinpäätöksen konsolidointitaso [Kirjanpitoarvo]

010

010

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9, AG 14-15

IFRS 7.8 (e) (ii); IAS 39.9, AG 14-15

 

020

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II

IAS 39.9, AG 15(a)

 

030

Lyhyeksimyynnit

 

IAS 39.AG 15(b)

 

040

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta, liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta, liite V, 1 osa, 30 kohta

 

050

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

060

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

061

Kaupankäynnissä käytettävät rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 3 kohta

 

 

062

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II; liite V, 1 osa, 15 kohta

 

 

063

Lyhyeksimyynnit

 

 

 

064

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

065

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

066

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

070

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8 (e)(i); IAS 39.9

 

080

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

090

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

100

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

110

Jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 3 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.47

IFRS 7.8(f); IAS 39.47

 

120

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

130

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

140

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

141

Kustannuksiin perustuvalla menetelmällä arvostetut rahoitusvelat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

4. direktiivin 42 a artiklan 3 kohta

 

 

142

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

143

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

144

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

150

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta, 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta; liite V, 1 osa, 23 kohta

IFRS 7.22(b); IAS 39.9; liite V, 1 osa, 23 kohta

 

160

Suojauskohteen käyvän arvon muutokset korkoriskin portfoliosuojauksessa

4. direktiivin 42 a artiklan 5 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.89A(b)

IAS 39.89A(b)

 

170

Vakuutus- ja jälleenvakuutussopimukset

 

IFRS 4.IG20(a); liite V, 2 osa,106 kohta

 

180

Varaukset

BAD 4 artikla, velat, 6 kohta

IAS 37.10; IAS 1.54(l)

 

190

Verovelat

 

IAS 1.54(n-o)

 

200

Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat

 

IAS 1.54(n); IAS 12.5

 

210

Laskennalliset verovelat

4. direktiivi, 43 artiklan 1 kohdan 11 alakohta; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 108 alakohta

IAS 1.54(o); IAS 12.5; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 108 alakohta

 

220

Vaadittaessa takaisinmaksettava osakepääoma

 

IAS 32 IE 33; IFRIC 2; liite V, 2 osa, 9 kohta

 

230

Muut velat

Liite V, 2 osa, 10 kohta

Liite V, 2 osa, 10 kohta

 

240

Velat, jotka sisältyvät myytävänä oleviksi luokiteltuihin luovutettavien erien ryhmiin

 

IAS 1.54 (p); IFRS 5.38, liite V, 2 osa, 11 kohta

 

250

VELAT

 

IAS 1.9(b);IG 6

 

260

Osakepääoma

BAD 4 artikla, velat (9), 22 artikla

IAS 1.54(r), BAD 22 artikla

 

270

Ylikurssirahasto

BAD 4 artikla, velat, 10 kohta; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 124 alakohta

IAS 1.78(e); vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 124 alakohta

 

280

Liikkeeseen lasketut oman pääoman ehtoiset instrumentit muu kuin osakepääoma

Liite V, 2 osa, 15-16 kohta

Liite V, 2 osa, 15-16 kohta

 

290

Muu oma pääoma

Liite V, 2 osa, 17 kohta

IFRS 2.10; liite V, 2 osa, 17 kohta

 

300

Kertyneet muut laajan tuloksen erät

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 100 alakohta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 100 alakohta

 

310

Kertyneet voittovarat

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 123 alakohta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 123 alakohta

 

320

Uudelleenarvostusrahastot

BAD 4 artikla, velat, 12 kohta

IFRS 1.30, D5-D8

 

325

Käyvän arvon rahastot

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta

 

 

330

Muut rahastot

BAD 4 artikla, velat, 11–13 kohta

IAS 1.54; IAS 1.78(e)

 

335

Ensimmäisen konsolidoinnin erot

7. direktiivin 19 artiklan 1 kohdan c alakohta

 

 

340

(-) Omat osakkeet

4. direktiivi, varat, C (III)(7), D (III)(2); liite V, 2 osa, 20 kohta

IAS 1.79(a)(vi); IAS 32.33-34, AG 14, AG 36; liite V, 2 osa, 20 kohta

 

350

Emoyhtiön osakkeenomistajille kohdistuva voitto (tappio)

BAD 4 artikla, velat, 14 kohta

IAS 27.28; IAS 1.83(a)(ii)

 

360

(-) Ennakko-osingot

Vakavaraisuusasetuksen 26 artiklan 2 kohta

IAS 32.35

 

370

Vähemmistön osuus [Määräysvallattomien omistajien osuus]

7. direktiivin 21 artikla

IAS 27.4; IAS 1.54(q); IAS 27.27

 

380

OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ

 

IAS 1.9(c), IG 6

 

390

OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ

BAD 4 artikla, velat

IAS 1.IG6

 

18.   Tiedot terveistä ja erääntyneistä sekä järjestämättömistä saamisista

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Bruttokirjanpitoarvo

Kertynyt arvonalentumistappio, kertynyt käyvän arvon muutos johtuen luottoriskistä ja varauksista

Saadut vakuudet ja takaukset

 

Terveet ja erääntyneet

Järjestämättömät

 

Terveistä ja erääntyneistä saamisista johtuvat

Järjestämättömistä saamisista johtuvat

 

Erääntymättömät tai erääntyneet <= 30 päivää

Erääntyneet > 30 päivää <= 60 päivää

Erääntyneet > 60 päivää <= 90 päivää

 

Erääntymättömät tai erääntyneet <= 90 päivää, jotka todennäköisesti jäävät maksamatta

Erääntyneet > 90 päivää <= 180 päivää

Erääntyneet > 180 päivää <= 1 vuosi

Erääntyneet > 1 vuosi

joista: maksukyvyttömät

joista: arvonalentuneet

 

Erääntymättömät tai erääntyneet <= 90 päivää, jotka todennäköisesti jäävät maksamatta

Erääntyneet > 90 päivää <= 180 päivää

Erääntyneet > 180 päivää <= 1 vuosi

Erääntyneet > 1 vuosi

Järjestämättömille saamisille saadut vakuudet

Järjestämättömille saamisille saadut takaukset

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

110

120

130

140

150

160

170

180

190

200

210

Liite V, 2 osa, 45, 109, 145-162 kohta

Liite V, 2 osa, 145–162 kohta

Liite V, 2 osa, 158 kohta

Liite V, 2 osa, 158 kohta

Liite V, 2 osa, 158 kohta

Liite V, 2 osa, 145–162 kohta

Liite V, 2 osa, 159 kohta

Liite V, 2 osa, 159 kohta

Liite V, 2 osa, 159 kohta

Liite V, 2 osa, 159 kohta

Vakavaraisuusasetuksen 178 artikla; liite V, 2 osa, 61 kohta

IAS 39. 58-70

Liite V, 2 osa, 46 kohta

Liite V, 2 osa, 161 kohta

Liite V, 2 osa, 161 kohta

Liite V, 2 osa, 159 161 kohta

Liite V, 2 osa, 159 161 kohta

Liite V, 2 osa, 159 161 kohta

Liite V, 2 osa, 159 161 kohta

Liite V, 2 osa, 162 kohta

Liite V, 2 osa, 162 kohta

Liite V, 2 osa, 45, 109, 145-162 kohta

Liite V, 2 osa, 145–162 kohta

Liite V, 2 osa, 158 kohta

Liite V, 2 osa, 158 kohta

Liite V, 2 osa, 158 kohta

Liite V, 2 osa, 145–162 kohta

Liite V, 2 osa, 159 kohta

Liite V, 2 osa, 159 kohta

Liite V, 2 osa, 159 kohta

Liite V, 2 osa, 159 kohta

Vakavaraisuusasetuksen 178 artikla; liite V, 2 osa, 61 kohta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta

Liite V, 2 osa, 46 kohta

Liite V, 2 osa, 161 kohta

Liite V, 2 osa, 161 kohta

Liite V, 2 osa, 159 ja 161 kohta

Liite V, 2 osa, 159 ja 161 kohta

Liite V, 2 osa, 159 ja 161 kohta

Liite V, 2 osa, 159 ja 161 kohta

Liite V, 2 osa, 162 kohta

Liite V, 2 osa, 162 kohta

010

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

020

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

joista: pienet ja keskisuuret yritykset

Pk-yritys 1 artiklan 2 kohdan a alakohta

Pk-yritys 1 artiklan 2 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

joista: liikekiinteistöt

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

joista: asuntoluotot

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

joista: kulutusluotot

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISET INSTRUMENTIT JAKSOTETTUUN HANKINTAMENOON

Liite V, I osa, 13 kohdan d ja e alakohta; 14 kohdan d ja e alakohta

Liite V, I osa, 13 kohdan d ja e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

190

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

200

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

210

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

220

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

230

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

240

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

250

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

260

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

270

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

280

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

290

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

300

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

310

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

320

VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISET INSTRUMENTIT KÄYPÄÄN ARVOON, muut kuin kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

Liite V, I osa, 13 kohdan b ja c alakohta; 14 kohdan b ja c alakohta

Liite V, I osa, 13 kohdan b ja c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

330

VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISET INSTRUMENTIT, muut kuin kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

Liite V, I osa, 13 kohdan b, c, d ja e alakohta; 14 kohdan b, c, d ja e alakohta

Liite V, I osa, 13 kohdan b, c, d ja e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

340

Annetut luottositoumukset

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56-57 kohta

IAS 39.2 (h), 4 (a) (c), BC 15; Vakavaraisuusasetuksen liite I; Liite V, 2 osa, 56-57 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

350

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

360

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

370

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

380

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

390

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

400

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

410

Annetut takaukset

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 58 kohta

IAS 39.9 AG 4, BC 21; IFRS 4 A; Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 58 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

420

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

430

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

440

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

450

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

460

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

470

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

480

Annetut muut sitoumukset

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 59 kohta

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 59 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

490

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

500

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

510

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

520

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

530

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

540

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

550

TASEEN ULKOPUOLISET VASTUUT

Liite V, 2 osa, 55 kohta

Liite V, 2 osa, 55 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

19.   Tiedot lainanhoitojoustosaamisista

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Lainanhoitojoustollisten saamisten kirjanpitoarvo, brutto

Kertynyt arvonalentumistappio, kertynyt käyvän arvon muutos johtuen luottoriskistä ja varauksista

Saadut vakuudet ja takaukset

 

Terveet ja erääntyneet saamiset, joissa lainanhoitojoustoja

Järjestämättömät saamiset, joissa lainanhoitojoustoja

 

Terveet ja erääntyneet saamiset, joissa lainanhoitojoustoja

Järjestämättömät saamiset, joissa lainanhoitojoustoja

 

Instrumentit, joiden ehdoissa muutoksia

Uudelleenrahoitus

joista: terveet ja erääntyneet lainanhoitojoustolliset saamiset, joissa koeaika

 

Instrumentit, joiden ehtoja on muutettu

Uudelleenrahoitus

joista: maksukyvyttömät

joista: arvonalentuneet

joista: järjestämättömien saamisten lainanhoitojoustot

 

Instrumentit, joiden ehdoissa muutoksia

Uudelleenrahoitus

Lainanhoitojoustollisille saamisille saadut vakuudet

Lainanhoitojoustollisille saamisille saadut takaukset

010

020

030

040

050

060

070

080

090

100

110

120

130

140

150

160

170

180

Liite V, 2 osa, 45, 109, 163-182 kohta

Liite V, 2 osa, 145–162 kohta

Liite V, 2 osa, 164 kohdan a alakohta sekä 177, 178 ja 182 kohta

Liite V, 2 osa, 164 kohdan b alakohta sekä 177, 178, 181 ja 182 kohta

Liite V, 2 osa, 176 kohdan b alakohta sekä 177 ja 180 kohta

Liite V, 2 osa, 145–162 kohta

Liite V, 2 osa, 164 kohdan a alakohta sekä 179-180 ja 182 kohta

Liite V, 2 osa, 164 kohdan b alakohta sekä 179-182 kohta

Vakavaraisuusasetuksen 178 artikla; liite V, 2 osa, 61 kohta

IAS 39. 58-70

Liite V, 2 osa, 172 kohdan a alakohta ja 157 kohta

Liite V, 2 osa, 46 ja 183 kohta

Liite V, 2 osa, 145-183 kohta

Liite V, 2 osa, 145-183 kohta

Liite V, 2 osa, 164 kohdan a alakohta sekä 179-180, 182 ja 183 kohta

Liite V, 2 osa, 164 kohdan b alakohta sekä 179-183 kohta

Liite V, 2 osa, 162 kohta

Liite V, 2 osa, 162 kohta

Liite V, 2 osa, 45, 109, 163-182 kohta

Liite V, 2 osa, 145-162 kohta

Liite V, 2 osa, 164 kohdan a alakohta sekä 177, 178 ja 182 kohta

Liite V, 2 osa, 164 kohdan b alakohta sekä 177, 178, 181 ja 182 kohta

Liite V, 2 osa, 176 kohdan b alakohta sekä 177 ja 180 kohta

Liite V, 2 osa, 145-162 kohta

Liite V, 2 osa, 164 kohdan a alakohta sekä 179-180 ja 182 kohta

Liite V, 2 osa, 164 kohdan b alakohta sekä 179-182 kohta

Vakavaraisuusasetuksen 178 artikla; liite V, 2 osa, 61 kohta

asetuksen 4 artiklan 1 kohdan 95 alakohta

Liite V, 2 osa, 172 kohdan a alakohta ja 157 kohta

Liite V, 2 osa, 46 ja 183 kohta

Liite V, 2 osa, 145-183 kohta

Liite V, 2 osa, 145-183 kohta

Liite V, 2 osa, 164 kohdan a alakohta sekä 179-180, 182 ja 183 kohta

Liite V, 2 osa, 164 kohdan b alakohta sekä 179-183 kohta

Liite V, 2 osa, 162 kohta

Liite V, 2 osa, 162 kohta

010

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

020

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

joista: Pk-yritykset

Pk-yritys 1 artiklan 2 kohdan a alakohta

Pk-yritys 1 artiklan 2 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

joista: liikekiinteistöt

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

joista: asuntoluotot

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

joista: kulutusluotot

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISET INSTRUMENTIT JAKSOTETTUUN HANKINTAMENOON

Liite V, I osa, 13 kohdan d ja e alakohta; 14 kohdan d ja e alakohta

Liite V, I osa, 13 kohdan d ja e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

190

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

200

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

210

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

220

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

230

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

240

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

250

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

260

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

270

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

280

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

290

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

300

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

310

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

320

VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISET INSTRUMENTIT KÄYPÄÄN ARVOON, muut kuin kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

Liite V, I osa, 13 kohdan b ja c alakohta; 14 kohdan b ja c alakohta

Liite V, I osa, 13 kohdan b ja c alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

330

VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISET INSTRUMENTIT, muut kuin kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

Liite V, I osa, 13 kohdan b, c, d ja e alakohta; 14 kohdan b, c, d ja e alakohta

Liite V, I osa, 13 kohdan b, c, d ja e alakohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

340

Annetut luottositoumukset

Vakavaraisuusasetuksen liite I; vakavaraisuusasetuksen liite V, 2 osa, 56 ja 57 kohta

IAS 39.2 (h), 4 (a) (c), BC 15; vakavaraisuusasetuksen liite I; vakavaraisuusasetuksen liite V, 2 osa, 56–57 kohta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

20.   Maantieteellinen jakautuminen

20.1   Varojen maantieteellinen jakautuminen toimintojen sijaintipaikan perusteella

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kirjanpitoarvo

Kotimaa

Ulkomaat

Liite V, 2 osa,107 kohta

Liite V, 2 osa,107 kohta

010

020

010

Käteiset varat, keskuspankkitalletukset ja vaadittaessa maksettavat talletukset

BAD 4 artikla, varat (1)

IAS 1.54 (i)

 

 

020

Käteinen raha

Liite V, 2 osa, 1 kohta

Liite V, 2 osa, 1 kohta

 

 

030

Keskuspankkitalletukset

BAD 13 artiklan 2 kohta; liite V, 2 osa, 2 kohta

liite V, 2 osa, 2 kohta

 

 

040

Vaadittaessa maksettavat talletukset

 

Liite V, 2 osa, 3 kohta

 

 

050

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(a)(ii); IAS 39.9, AG 14

 

 

060

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II

IAS 39.9

 

 

070

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

080

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

090

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

091

Kaupankäynnissä käytettävät rahoitusvarat

Liite V, 1 osa, 15 kohta

 

 

 

092

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II; liite V, 1 osa, 15 kohta

 

 

 

093

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

 

 

094

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

095

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

100

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(a)(i); IAS 39.9

 

 

110

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

120

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

130

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

140

Myytävissä olevat rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(d); IAS 39.9

 

 

150

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

160

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

170

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

171

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti arvostetut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

4. direktiivin 42 a artiklan 1 ja 4 kohta

 

 

 

172

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

 

 

173

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

174

Luotot

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta, 4 kohdan b alakohta; liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

175

Käypään arvoon omana pääomana arvostetut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta; 42 c artiklan 2 kohta

 

 

 

176

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

 

 

177

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

178

Luotot

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta, 4 kohdan b alakohta; Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

180

Lainat ja muut saamiset

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan b alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(c); IAS 39.9, AG16, AG26; liite V, 1 osa, 16 kohta

 

 

190

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

200

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

210

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan a alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(b); IAS 39.9, AG16, AG26

 

 

220

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

230

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

231

Kustannuksiin perustuvalla menetelmällä arvostetut vieraan pääoman ehtoiset rahoitusvälineet, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä

BAD 37 artiklan 1 kohta; 42 a artiklan 4 kohdan b alakohta; liite V, 1 osa, 16 kohta

 

 

 

232

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

233

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

234

Muut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

BAD 35–37 artikla; liite V, 1 osa, 17 kohta

 

 

 

235

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

 

 

 

236

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

237

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

240

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta; IAS 39.9; liite V, 1 osa, 19 kohta

IFRS 7.22(b); IAS 39.9

 

 

250

Suojauskohteen käyvän arvon muutokset korkoriskin portfoliosuojauksessa

4. direktiivin 42 a artiklan 5 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.89A(a)

IAS 39.89A(a)

 

 

260

Sijoitukset tytäryrityksissä, yhteisyrityksissä ja osakkuusyrityksissä

BAD 4 artikla, varat, 7–8 kohta; 4. direktiivin 17 artikla; liite V, 2 osa, 4 kohta

IAS 1.54(e); liite V, 2 osa, 4 kohta

 

 

270

Aineelliset hyödykkeet

BAD 4 artikla, varat (10)

 

 

 

280

Aineettomat hyödykkeet

BAD 4 artikla, varat, 9 kohta; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 115 alakohta

IAS 1.54(c); vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 115 alakohta

 

 

290

Verosaamiset

 

IAS 1.54(n-o)

 

 

300

Muut varat

Liite V, 2 osa, 5 kohta

Liite V, 2 osa, 5 kohta

 

 

310

Myytävänä oleviksi luokitellut pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät

 

IAS 1.54(j); IFRS 5.38

 

 

320

VARAT

BAD 4 artikla, varat

IAS 1.9(a), IG 6

 

 

20.2   Velkojen maantieteellinen jakautuminen toimintojen sijaintipaikan perusteella

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kirjanpitoarvo

Kotimaa

Ulkomaat

Liite V, 2 osa, 107 kohta

Liite V, 2 osa, 107 kohta

010

020

010

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9, AG 14-15

IFRS 7.8 (e) (ii); IAS 39.9, AG 14-15

 

 

020

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II

IAS 39.9, AG 15(a)

 

 

030

Lyhyeksimyynnit

 

IAS 39.AG 15(b)

 

 

040

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta, liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta, liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

050

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

060

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

061

Kaupankäynnissä käytettävät rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 3 kohta

 

 

 

062

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II; liite V, 1 osa, 15 kohta

 

 

 

063

Lyhyeksimyynnit

 

 

 

 

064

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

 

065

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

 

066

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

 

070

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8 (e)(i); IAS 39.9

 

 

080

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

090

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

100

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

110

Jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 3 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.47

IFRS 7.8(f); IAS 39.47

 

 

120

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

130

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

140

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

141

Kustannuksiin perustuvalla menetelmällä arvostetut rahoitusvelat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia

4. direktiivin 42 a artiklan 3 kohta

 

 

 

142

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

 

143

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

 

144

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

 

150

Johdannaissopimukset – Suojauslaskenta

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta, 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta; liite V, 1 osa, 23 kohta

IFRS 7.22(b); IAS 39.9; liite V, 1 osa, 23 kohta

 

 

160

Suojauskohteen käyvän arvon muutokset korkoriskin portfoliosuojauksessa

4. direktiivin 42 a artiklan 5 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.89A(b)

IAS 39.89A(b)

 

 

170

Varaukset

BAD 4 artikla, velat, 6 kohta

IAS 37.10; IAS 1.54(l)

 

 

180

Verovelat

 

IAS 1.54(n-o)

 

 

190

Vaadittaessa takaisinmaksettava osakepääoma

 

IAS 32 IE 33; IFRIC 2; Liite V, 2 osa, 9 kohta

 

 

200

Muut velat

Liite V, 2 osa, 10 kohta

Liite V, 2 osa, 10 kohta

 

 

210

Velat, jotka sisältyvät myytävänä oleviksi luokiteltuihin luovutettavien erien ryhmiin

 

IAS 1.54(p); IFRS 5.38

 

 

220

VELAT

 

IAS 1.9(b);IG 6

 

 

20.3   Tuloslaskelman maantieteellinen jakauma toimintojen sijaintipaikan perusteella

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kuluva kausi

Kotimaa

Ulkomaat

Liite V, 2 osa,107 kohta

Liite V, 2 osa,107 kohta

010

020

010

Korkotuotot

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 1 kohta; liite V, 2 osa, 21 kohta

IAS 1.97; IAS 18.35(b)(iii); liite V, 2 osa, 21 kohta

 

 

020

(Korkokulut)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 2 kohta; liite V, 2 osa, 21 kohta

IAS 1.97; liite V, 2 osa, 21 kohta

 

 

030

(Kulut niistä oman pääoman ehtoisista instrumenteista, jotka ovat lunastettavissa)

 

IFRIC 2.11

 

 

040

Osinkotuotot

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 3 kohta; liite V, 2 osa, 28 kohta

IAS 18.35(b)(v); liite V, 2 osa, 28 kohta

 

 

050

Palkkiotuotot

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 4 kohta

IFRS 7.20(c)

 

 

060

(Palkkiokulut)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 5 kohta

IFRS 7.20(c)

 

 

070

Voitot / (-) tappiot taseesta pois kirjatuista rahoitusvaroista ja -veloista, joita ei kirjata käypään arvoon tulosvaikutteisesti, netto

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

IFRS 7.20(a)(ii-v)

 

 

080

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien rahoitusvarojen ja -velkojen voitot ja (-) tappiot, netto

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

IFRS 7.20(a)(i); IAS 39.55(a)

 

 

085

Kaupankäynnissä käytettävien rahoitusvarojen ja -velkojen voitot ja (-) tappiot, netto

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

 

 

 

090

Voitot / (-) tappiot käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavista rahoitusvaroista ja -veloista, netto

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

IFRS 7.20(a)(i); IAS 39.55(a)

 

 

095

Kaupankäyntivaraston ulkopuolisiin rahoitusvaroihin ja -velkoihin liittyvät voitot tai (-) tappiot, netto

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

 

 

 

100

Voitot / (-) tappiot suojauslaskennasta, netto

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta, 42 c artiklan 1 kohdan a alakohta

IFRS 7.24

 

 

110

Kurssierot [voitto / (-) tappio], netto

BAD 39 artikla

IAS 21.28, 52 (a)

 

 

120

Tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehtyjen sijoitusten taseesta poiskirjaamisesta syntyneet voitot / (-) tappiot, netto

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 13–14 kohta

 

 

 

130

Rahoitusvaroihin kuulumattomien omaisuuserien taseesta poiskirjaamisesta syntyneet voitot / (-) tappiot

 

IAS 1.34

 

 

140

Muut liiketoiminnan tuotot

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 7 kohta; liite V, 2 osa, 141–143 kohta

Liite V, 2 osa, 141–143 kohta

 

 

150

(Muut liiketoiminnan kulut)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 10 kohta; liite V, 2 osa, 141–143 kohta

Liite V, 2 osa, 141–143 kohta

 

 

155

LIIKETOIMINNAN TUOTOT YHTEENSÄ, NETTO

 

 

 

 

160

(Hallintokulut)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 8 kohta

 

 

 

170

(Poistot)

 

IAS 1.102, 104

 

 

175

(Yleisten pankkiriskien rahaston lisäykset tai (-) vähennykset, netto)

BAD 38, 2 artikla

 

 

 

180

(Varaukset / (-) varausten peruutukset)

 

IAS 37.59, 84; IAS 1.98(b)(f)(g)

 

 

190

(Arvonalennukset ja niiden (-) peruutukset muista kuin käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjatuista rahoitusvaroista)

BAD 35–37 artikla

IFRS 7.20(e)

 

 

200

(Tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehtyjen sijoitusten arvonalennukset ja niiden (-) peruutukset)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 13–14 kohta

IAS 28.40-43

 

 

210

(Arvonalennukset ja niiden (-) peruutukset muista kuin rahoitusvaroista)

 

IAS 36.126(a)(b)

 

 

220

Tulokseen kirjattu negatiivinen liikearvo

7. direktiivin 31 artikla

IFRS 3, lisäys B64(n)(i)

 

 

230

Osuus voitosta / (-) tappiosta sijoituksista tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 13–14 kohta

IAS 1.82(c)

 

 

240

Voitto / (-) tappio myytävänä oleviksi luokitelluista pitkäaikaisista omaisuuseristä ja luovutettavien erien ryhmistä, joita ei voida pitää lopetettuina toimintoina

 

IFRS 5.37; liite V, 2 osa, 27 kohta

 

 

250

VOITTO / (-) TAPPIO ENNEN VEROJA JATKUVISTA TOIMINNOISTA

 

IAS 1.102, IG 6; IFRS 5.33 A

 

 

260

(Yhteisön jatkuviin toimintoihin liittyvä verokulu / (-) tuotto)

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu 15 kohta

IAS 1.82(d); IAS 12.77

 

 

270

VOITTO / (-) TAPPIO VEROJEN JÄLKEEN JATKUVISTA TOIMINNOISTA

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 16 kohta

IAS 1, IG 6

 

 

275

Muun kuin varsinaisen toiminnan tulos verojen jälkeen

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 21 kohta

 

 

 

280

Lopetettujen toimintojen voitto / (-) tappio verojen jälkeen

 

IAS 1.82(e); IFRS 5.33(a), 5.33 A

 

 

290

KAUDEN VOITTO / (-) TAPPIO

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 23 kohta

IAS 1.81A(a)

 

 

20.4   Varojen maantieteellinen jakautuminen vastapuolen kotipaikan mukaan

z-akseli

Vastapuolen kotipaikan sijaintivaltio

 

 

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Bruttokirjanpitoarvo

joista: lainanhoitojoustolliset

joista: järjestämättömät

Kertynyt arvonalentumistappio tai kertynyt käyvän arvon muutos johtuen luottoriskistä

Liite V, 2 osa,109 kohta

Liite V, 2 osa, 163-183 kohta

Liite V, 2 osa, 145-162 kohta

Liite V, 2 osa, 46 kohta

010

022

025

030

010

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II; liite V, 1 osa, 15 kohta

IAS 39.9

 

 

 

 

020

joista: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

030

joista: muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

040

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

 

 

050

joista: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

060

joista: muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

070

joista: yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

080

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

090

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

100

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

110

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

120

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

130

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

140

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

150

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

 

 

 

160

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

 

 

 

170

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

 

 

 

180

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

 

 

 

190

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

 

 

 

200

josta: pienet ja keskisuuret yritykset

Pk-yritys 1 artiklan 2 kohdan a alakohta

Pk-yritys 1 artiklan 2 kohdan a alakohta

 

 

 

 

210

josta: liikekiinteistövakuudelliset lainat

 

 

 

 

 

 

220

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

 

 

 

230

josta: asuinkiinteistövakuudelliset lainat

 

 

 

 

 

 

240

josta: kulutusluotot

 

 

 

 

 

 

20.5   Taseen ulkopuolisten sitoumusten maantieteellinen jakautuminen vastapuolen kotipaikan mukaan

z-akseli

Vastapuolen kotipaikan sijaintivaltio

 

 

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Nimellisarvo

josta: lainanhoitojoustolliset

josta: järjestämättömät

Varaukset annetuista sitoumuksista ja takauksista

Liite V, 2 osa,62 kohta

Liite V, 2 osa, 163-183 kohta

Liite V, 2 osa, 145-162 kohta

 

010

022

025

030

010

Annetut luottositoumukset

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 57 kohta

IAS 39.2(h), 4(a)(c), BC 15; Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 57 kohta

 

 

 

 

020

Annetut takaukset

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 58 kohta

IAS 39.9 AG 4, BC 21; IFRS 4 A; Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 58 kohta

 

 

 

 

030

Annetut muut sitoumukset

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 59 kohta

Vakavaraisuusasetuksen liite I; liite V, 2 osa, 56 ja 59 kohta

 

 

 

 

20.6   Velkojen maantieteellinen jakautuminen vastapuolen kotipaikan mukaan

z-akseli

Vastapuolen kotipaikan sijaintivaltio

 

 

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kirjanpitoarvo

Liite V, 1 osa, 28 kohta, 2 osa, 107 kohta

010

010

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II

IAS 39.9, AG 15(a)

 

020

joista: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

030

joista: muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

040

Lyhyeksimyynnit

 

IAS 39 AG 15(b)

 

050

joista: luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

060

joista: muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

070

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

080

Keskuspankit

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan a alakohta

 

090

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan b alakohta

 

100

Luottolaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan c alakohta

 

110

Muut rahoituslaitokset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan d alakohta

 

120

Yritykset

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan e alakohta

 

130

Kotitaloudet

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

Liite V, 1 osa, 35 kohdan f alakohta

 

20.7   Maantieteellinen jakauma luotoista yrityksille NACE-/TOL-toimialaluokittain ja vastapuolen kotipaikan mukaan

z-akseli

Vastapuolen kotipaikan sijaintivaltio

 

 

 

 

Yritykset

 

Bruttokirjanpitoarvo

joista: järjestämättömät

Kertynyt arvonalentumistappio tai kertynyt käyvän arvon muutos johtuen luottoriskistä

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Liite V, 2 osa,109 kohta

Liite V, 2 osa, 145-162 kohta

Liite V, 2 osa, 46 kohta

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Liite V, 2 osa,109 kohta

Liite V, 2 osa, 145-162 kohta

Liite V, 2 osa, 46 kohta

 

010

012

020

010

A

Maatalous, metsätalous ja kalatalous

NACE-asetus

 

 

 

020

B

Kaivostoiminta ja louhinta

NACE-asetus

 

 

 

030

C

Teollisuus

NACE-asetus

 

 

 

040

D

Sähkö-, kaasu-, lämpö- ja ilmastointihuolto

NACE-asetus

 

 

 

050

E

Vesihuolto

NACE-asetus

 

 

 

060

F

Rakentaminen

NACE-asetus

 

 

 

070

G

Tukku- ja vähittäiskauppa

NACE-asetus

 

 

 

080

H

Kuljetus ja varastointi

NACE-asetus

 

 

 

090

I

Majoitus- ja ravitsemistoiminta

NACE-asetus

 

 

 

100

J

Informaatio ja viestintä

NACE-asetus

 

 

 

110

L

Kiinteistöalan toiminta

NACE-asetus

 

 

 

120

M

Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta

NACE-asetus

 

 

 

130

N

Hallinto- ja tukipalvelutoiminta

NACE-asetus

 

 

 

140

O

Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus

NACE-asetus

 

 

 

150

P

Koulutus

NACE-asetus

 

 

 

160

Q

Terveys- ja sosiaalipalvelut

NACE-asetus

 

 

 

170

R

Taiteet, viihde ja virkistys

NACE-asetus

 

 

 

180

S

Muu palvelutoiminta

NACE-asetus

 

 

 

190

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

21.   Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet: varat, jotka ovat muun vuokrasopimuksen kohteena

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kirjanpitoarvo

Liite V, 2 osa, 110–111 kohta

010

010

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

 

IAS 16.6; IAS 1.54(a)

 

020

Uudelleenarvostusmalli

 

IAS 17.49; IAS 16.31, 73(a)(d)

 

030

Hankintamenomalli

 

IAS 17.49; IAS 16.30, 73(a)(d)

 

040

Sijoituskiinteistöt

 

IAS 40.IN5; IAS 1.54(b)

 

050

Käyvän arvon malli

 

IAS 17.49; IAS 40.33-55, 76

 

060

Hankintamenomalli

 

IAS 17.49; IAS 40.56,79(c)

 

070

Muut aineettomat hyödykkeet

BAD 4 artikla, varat (9)

IAS 38.8, 118

 

080

Uudelleenarvostusmalli

 

IAS 17.49; IAS 38.75-87, 124(a)(ii)

 

090

Hankintamenomalli

 

IAS 17.49; IAS 38.74

 

22.   Omaisuudenhoito, säilytys ja muut palvelut

22.1   Palkkiotuotot ja -kulut toiminnoittain

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 4 ja 5 kohta

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

IFRS 7.20(c)

Kuluva kausi

010

010

Palkkiotuotot

 

ITS, 2 osa, 10-12 kohta

 

020

Arvopaperit

 

 

 

030

Liikkeeseenlaskut

Liite V, 2 osa, 116 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan a alakohta

 

040

Arvopaperinvälitys

Liite V, 2 osa, 116 kohdan b alakohta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan b alakohta

 

050

Muut

Liite V, 2 osa, 116 kohdan c alakohta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan c alakohta

 

060

Selvitys

Liite V, 2 osa, 116 kohdan d alakohta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan d alakohta

 

070

Omaisuudenhoito

Liite V, 2 osa, 116 kohdan e alakohta; liite V, 2 osa, 117 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan e alakohta; liite V, 2 osa, 117 kohdan a alakohta

 

080

Säilytys [asiakastyypin mukaan]

Liite V, 2 osa, 116 kohdan e alakohta; liite V, 2 osa, 117 kohdan b alakohta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan e alakohta; liite V, 2 osa, 117 kohdan b alakohta

 

090

Sijoitusrahastot

 

 

 

100

Muut

 

 

 

110

Hallinnolliset palvelut sijoitusrahastoille

Liite V, 2 osa, 116 kohdan e alakohta; liite V, 2 osa, 117 kohdan c alakohta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan e alakohta; liite V, 2 osa, 117 kohdan c alakohta

 

120

Notariaattitoiminta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan e alakohta; liite V, 2 osa, 117 kohdan d alakohta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan e alakohta; liite V, 2 osa, 117 kohdan d alakohta

 

130

Maksuliikenne

Liite V, 2 osa, 116 kohdan e alakohta; liite V, 2 osa, 117 kohdan e alakohta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan e alakohta; liite V, 2 osa, 117 kohdan e alakohta

 

140

Jakelukanavapalkkiot [tuotteittain]

Liite V, 2 osa, 117 kohdan f alakohta

Liite V, 2 osa, 117 kohdan f alakohta

 

150

Sijoitusrahastot

 

 

 

160

Vakuutustuotteet

 

 

 

170

Muut

 

 

 

180

Strukturoidut tuotteet

Liite V, 2 osa, 116 kohdan f alakohta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan f alakohta

 

190

Arvopaperistamistoimintojen hoito

Liite V, 2 osa, 116 kohdan g alakohta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan g alakohta

 

200

Annetut luottositoumukset

Liite V, 2 osa, 116 kohdan h alakohta

IAS 39.47(d)(ii); liite V, 2 osa, 116 kohdan h alakohta

 

210

Annetut takaukset

Liite V, 2 osa, 116 kohdan h alakohta

IAS 39.47(c)(ii); liite V, 2 osa, 116 kohdan h alakohta

 

220

Muut

Liite V, 2 osa, 116 kohdan j alakohta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan j alakohta

 

230

(Palkkiokulut)

 

ITS, 2 osa, 10-12 kohta

 

240

(Selvitys)

Liite V, 2 osa, 116 kohdan d alakohta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan d alakohta

 

250

(Säilytys)

Liite V, 2 osa, 117 kohdan b alakohta

Liite V, 2 osa, 117 kohdan b alakohta

 

260

(Arvopaperistamistoimintojen hoito)

Liite V, 2 osa, 116 kohdan g alakohta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan g alakohta

 

270

(Saadut luottositoumukset)

Liite V, 2 osa, 116 kohdan i alakohta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan i alakohta

 

280

(Saadut takaukset)

Liite V, 2 osa, 116 kohdan i alakohta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan i alakohta

 

290

(Muut)

Liite V, 2 osa, 116 kohdan j alakohta

Liite V, 2 osa, 116 kohdan j alakohta

 

22.2   Palvelun tarjoamiseen liittyvät varat

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Palvelun tarjoamiseen liittyvät varat

Liite V, 2 osa, 117 kohdan g alakohta

010

010

Omaisuudenhoito [asiakastyypeittäin]

Liite V, 2 osa, 117 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 117 kohdan a alakohta

 

020

Sijoitusrahastot

 

 

 

030

Eläkerahastot

 

 

 

040

Täyden valtakirjan varainhoito

 

 

 

050

Muu omaisuudenhoito

 

 

 

060

Säilytysvarat [asiakastyypeittäin]

Liite V, 2 osa, 117 kohdan b alakohta

Liite V, 2 osa, 117 kohdan b alakohta

 

070

Sijoitusrahastot

 

 

 

080

Muut

 

 

 

090

joista: uskottu muille tahoille

 

 

 

100

Hallinnolliset palvelut sijoitusrahastoille

Liite V, 2 osa, 117 kohdan c alakohta

Liite V, 2 osa, 117 kohdan c alakohta

 

110

Notariaattitoiminta

Liite V, 2 osa, 117 kohdan d alakohta

Liite V, 2 osa, 117 kohdan d alakohta

 

120

Maksuliikenne

Liite V, 2 osa, 117 kohdan e alakohta

Liite V, 2 osa, 117 kohdan e alakohta

 

130

Jakelukanavapalkkiot [tuotteittain]

Liite V, 2 osa, 117 kohdan f alakohta

Liite V, 2 osa, 117 kohdan f alakohta

 

140

Sijoitusrahastot

 

 

 

150

Vakuutustuotteet

 

 

 

160

Muut

 

 

 

30.   Taseen ulkopuoliset toiminnot: Osuudet konsernitilinpäätökseen sisältymättömissä strukturoiduissa yhteisöissä

30.1   Osuudet konsernitilinpäätökseen sisältymättömissä strukturoiduissa yhteisöissä

 

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Varojen kirjanpitoarvo

joista: annettu taloudellista tukea

Annetun taloudellisen tuen käypä arvo

Velkojen kirjanpitoarvo

Annettujen taseen ulkopuolisten sitoumusten nimellisarvot

joista: annettujen luottositoumusten nimellisarvo

Kaudella syntyneet tappiot

IFRS 12.29(a)

IFRS 12.29(a); Liite V, 2 osa, 118 kohta

 

IFRS 12.29(a)

IFRS 12.B26(e)

 

IFRS 12 B26(b)

010

020

030

040

050

060

070

010

Yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

30.2   Erittely osuuksista konsernitilinpäätökseen sisältymättömissä strukturoiduissa yhteisöissä jaoteltuina toimintojen luonteen mukaisesti

Toimintojen luonteen mukaisesti

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Arvopaperistamista varten perustettu erillisyhtiö

Varainhoito

Muu toiminta

Vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 66 alakohta

Liite V, 2 osa, 117 kohdan a alakohta

Kirjanpitoarvo

 

IFRS 12.28, B6.(a)

010

020

030

010

Tietyt rahoitusvarat, jotka on kirjattu raportoivan laitoksen taseeseen

 

IFRS 12.29(a),(b)

 

 

 

021

joista: järjestämättömät

Liite V, 2 osa, 145-162 kohta

Liite V, 2 osa, 145-163 kohta

 

 

 

030

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II; liite V, 1 osa, 6 kohta

IAS 39.9

 

 

 

040

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

 

050

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

060

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

070

Tietyt oman pääoman ehtoiset instrumentit ja rahoitusvelat, jotka on kirjattu raportoivan laitoksen taseeseen

 

IFRS 12.29(a),(b)

 

 

 

080

Liikkeeseen lasketut oman pääoman ehtoiset instrumentit

 

IAS 32.4

 

 

 

090

Johdannaissopimukset

Vakavaraisuusasetuksen liite II

IAS 39.9, AG 15(a)

 

 

 

100

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

 

110

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

 

 

Nimellisarvo

120

Annetut taseen ulkopuoliset sitoumukset

 

IFRS 12.B26.(e)

 

 

 

131

joista: järjestämättömät

Liite V, 2 osa, 145-162 kohta

Liite V, 2 osa, 145-162 kohta

 

 

 

31.   Lähipiiriin kuuluvat osapuolet

31.1   Lähipiiriin kuuluvat osapuolet: maksettavat ja saatavat erät

 

 

 

Avoimet saldot

Emoyritys ja yhteisöt, joilla on yhteisössä yhteinen määräysvalta tai huomattava vaikutusvalta

Tytäryritykset ja muut saman ryhmän yhteisöt

Osakkuusyritykset ja yhteisyritykset

Yhteisön tai sen emoyrityksen johtoon kuuluvat avainhenkilöt

Muut lähipiiriin kuluvat osapuolet

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

IAS 24.19(a),(b)

IAS 24.19(c); liite V, 2 osa, 120 kohta

IAS 24.19(d),(e); liite V, 2 osa, 120 kohta

IAS 24.19(f)

IAS 24.19(g)

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

 

4. direktiivin 43 artiklan 7 a kohta

4. direktiivin 43 artiklan 7 a kohta

4. direktiivin 43 artiklan 7 a kohta

4. direktiivin 43 artiklan 7 a kohta

4. direktiivin 43 artiklan 7 a kohta

 

Liite V, 2 osa, 120 kohta

Liite V, 2 osa, 120 kohta

010

020

030

040

050

010

Tietyt rahoitusvarat

 

IAS 24.18(b)

 

 

 

 

 

020

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

 

 

 

030

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

 

040

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

 

050

joista: arvonalentumiset

 

 

 

 

 

 

 

060

Tietyt rahoitusvelat

 

IAS 24.18(b)

 

 

 

 

 

070

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

 

 

 

080

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

 

 

 

090

Luottositoumukset, takaukset ja muut annetut sitoumukset (nimellisarvo)

Liite V, 2 osa,62 kohta

IAS 24.18(b); Liite V, 2 osa,62 kohta

 

 

 

 

 

100

joista: erääntyneet

Liite V, 2 osa, 61 kohta

IAS 24.18(b); Liite V, 2 osa, 61 kohta

 

 

 

 

 

110

Luottositoumukset, takaukset ja muut saadut sitoumukset

Liite V, 2 osa, 63 ja 121 kohta

IAS 24.18(b); Liite V, 2 osa, 63 ja 121 kohta

 

 

 

 

 

120

Johdannaissopimukset (nimellisarvo)

Liite V, 2 osa, 70-71 kohta

Liite V, 2 osa, 70-71 kohta

 

 

 

 

 

130

Rahamäärät ja varaukset arvonalentuneista vieraan pääoman ehtoisista instrumenteista, erääntyneistä takauksista ja erääntyneistä sitoumuksista

 

IAS 24.18(c)

 

 

 

 

 

31.2   Lähipiiriin kuuluvat osapuolet: lähipiiriliiketoimista kertyneet kulut ja tuotot

 

 

 

Kuluva kausi

Emoyritys ja yhteisöt, joilla on yhteisössä yhteinen määräysvalta tai huomattava vaikutusvalta

Tytäryritykset ja muut saman ryhmän yhteisöt

Osakkuusyritykset ja yhteisyritykset

Yhteisön tai sen emoyrityksen johtoon kuuluvat avainhenkilöt

Muut lähipiiriin kuluvat osapuolet

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

IAS 24.19(a),(b)

IAS 24.19(c)

IAS 24.19(d),(e)

IAS 24.19(f)

IAS 24.19(g) Viiteasiakirjat:

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

 

 

 

 

 

 

 

Liite V, 2 osa, 120 kohta

Liite V, 2 osa, 120 kohta

010

020

030

040

050

010

Korkotuotot

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 1 kohta; liite V, 2 osa, 21 kohta

IAS 24.18(a); IAS 18.35(b)(iii); liite V, 2 osa, 21 kohta

 

 

 

 

 

020

Korkokulut

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 2 kohta; liite V, 2 osa, 21 kohta

IAS 24.18(a); IAS 1.97; liite V, 2 osa, 21 kohta

 

 

 

 

 

030

Osinkotuotot

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 3 kohta; liite V, 2 osa, 28 kohta

IAS 24.18(a); IAS 18.35(b)(v); liite V, 2 osa, 28 kohta

 

 

 

 

 

040

Palkkiotuotot

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 4 kohta

IAS 24.18(a); IFRS 7.20(c)

 

 

 

 

 

050

Palkkiokulut

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 5 kohta

IAS 24.18(a); IFRS 7.20(c)

 

 

 

 

 

060

Voitot / (-) tappiot taseesta pois kirjatuista rahoitusvaroista ja -veloista, joita ei kirjata käypään arvoon tulosvaikutteisesti

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

IAS 24.18(a)

 

 

 

 

 

070

Rahoitusvaroihin kuulumattoman omaisuuserän taseesta poiskirjaamisesta syntyneet voitot / (-) tappiot

Liite V, 2 osa, 122 kohta

IAS 24.18(a); Liite V, 2 osa, 122 kohta

 

 

 

 

 

080

Lisäykset / (-) vähennykset arvonalentumisista ja vieraan pääoman ehtoisten instrumenttien varauksista, erääntyneistä takauksista ja erääntyneistä sitoumuksista kaudelta

 

IAS 24.18(d)

 

 

 

 

 

40.   Konsernirakenne

40.1   Konsernirakenne yksiköittäin

LEI-tunniste

Y-tunnus

Nimi

Päivämäärä, jolloin sijotuskohteesta tuli osa konsernia (Entry date)

Osakepääoma

Sijoituskohteen oma pääoma

Sijoituskohteen taseen loppusumma

Sijoituskohteen voitto / (-) tappio

Sijoituskohteen kotipaikka

Sijoituskohteen sektori

Toimialakoodi (NACE)

Omistusosuus [%]

Äänioikeus [%]

Konsernirakenne [relationship]

Kirjanpitokäsittely [konserni]

Kirjanpitokäsittely [CRR-konserni]

Kirjanpitoarvo

Hankintameno

Sijoituskohteen liikearvo

Sijoitusten käypä arvo, joille on julkaistu noteerattu markkinahinta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan b alakohta

IFRS 12.12(a), 21(a)(i); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan c alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan d alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan e alakohta

IFRS 12.B12(b); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan f alakohta

IFRS 12.B12(b); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan f alakohta

IFRS 12.B12(b); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan f alakohta

IFRS 12.12.(b), 21.(a).(iii); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan g alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan h alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan i alakohta

IFRS 12.21(iv); Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan j alakohta

IFRS 12.21(iv); Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan k alakohta

IFRS 12.10(a)(i); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan l alakohta

IFRS 12.21(b); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan m alakohta

Vakavaraisuusasetuksen 423 artiklan b alakohta; liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan n alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan o alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan p alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan q alakohta

IFRS 12.21(b)(iii); liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan r alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 123 kohdan b alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan c alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta ja 124 kohdan d alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan e alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan f alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan f alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan f alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan q alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan h alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan i alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan j alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan k alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan l alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan m alakohta

Vakavaraisuusasetuksen 423 artiklan b alakohta; liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan n alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan o alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan p alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan q alakohta

Liite V, 2 osa, 123 kohta, 124 kohdan r alakohta

010

020

030

040

050

060

070

080

090

095

100

110

120

130

140

150

160

170

180

190

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

40.2.   Konsernirakenne instrumenteittain

Arvopaperikoodi

Y-tunnus

Holdingyhtiön LEI-tunniste

Holdingyhtiön Y-tunnus

Holdingyhtiön nimi

Omistusosuus (%)

Kirjanpitoarvo

Hankintameno

Liite V, 2 osa, 125 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 124 kohdan b alakohta, 125 kohdan c alakohta

 

Liite V, 2 osa, 125 kohdan b alakohta

 

Liite V, 2 osa, 124 kohdan j alakohta, 125 kohdan c alakohta

Liite V, 2 osa, 124 kohdan o alakohta, 125 kohdan c alakohta

Liite V, 2 osa, 124 kohdan p alakohta, 125 kohdan c alakohta

Liite V, 2 osa, 125 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 124 kohdan b alakohta, 125 kohdan c alakohta

 

Liite V, 2 osa, 125 kohdan b alakohta

 

Liite V, 2 osa, 124 kohdan j alakohta, 125 kohdan c alakohta

Liite V, 2 osa, 124 kohdan o alakohta, 125 kohdan c alakohta

Liite V, 2 osa, 124 kohdan p alakohta, 125 kohdan c alakohta

010

020

030

040

050

060

070

080

 

 

 

 

 

 

 

 

41.   Käypä arvo

41.1   Käyvän arvon hierarkia: Rahoitusinstrumentit jaksotettuun hankintamenoon

VARAT

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Käypä arvo

Käyvän arvon hierarkia IFRS 13.93(b), BC216

IFRS 7.25-26

Taso 1 IFRS 13.76

Taso 2 IFRS 13.81

Taso 3 IFRS 13.86

010

020

030

040

010

Lainat ja muut saamiset

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan b alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(c); IAS 39.9, AG16, AG26

 

 

 

 

020

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

030

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

040

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan a alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(b); IAS 39.9, AG16, AG26

 

 

 

 

050

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

 

060

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

 

VELAT

 

 

 

 

 

 

070

Jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 3 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.47

IFRS 7.8(f); IAS 39.47

 

 

 

 

080

Talletukset

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

 

 

090

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

 

 

100

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

 

 

41.2   Käyvän arvon option käyttö

 

Kirjanpitoarvo

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusinstrumentit

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kirjanpidollinen epäsymmetria

Arviointi käyvän arvon pohjalta

Hybridi/yhdistetyt sopimukset

IFRS 7.B5(a)

IAS 39.9b(i)

IAS 39.9b(ii)

IAS 39.11A-12; liite V, 2 osa,127 kohta

VARAT

010

020

030

010

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8(a)(i); IAS 39.9

 

 

 

020

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

EKP/2008/32, liite 2, 2 osa, 4–5 kohta

IAS 32.11

 

 

 

030

Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 26 kohta

 

 

 

040

Luotot

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

Liite V, 1 osa, 24 ja 27 kohta

 

 

 

VELAT

 

 

 

 

 

050

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.8 (e)(i); IAS 39.9

 

 

 

060

Talletukset

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

EKP/2008/32 liite 2, 2 osa, 9 kohta; liite V, 1 osa, 30 kohta

 

 

 

070

Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit

Liite V, 1 osa, 31 kohta

Liite V, 1 osa, 31 kohta

 

 

 

080

Muut rahoitusvelat

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

Liite V, 1 osa, 32–34 kohta

 

 

 

41.3   Ei käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat hybridi- / yhdistetyt rahoitusinstrumentit

 

Loput erotettavissa olevat hybridi- / yhdistetyt sopimukset [Ei käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat]

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kirjanpitoarvo

RAHOITUSVARAT

010

010

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan b alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.9; liite V, 2 osa,129 kohta

IAS 39.9; liite V, 2 osa,129 kohta

 

020

Myytävissä olevat [Pääsopimus]

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan b alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.11; liite V, 2 osa, 130 kohta

IAS 39.11; liite V, 2 osa, 130 kohta

 

030

Lainat ja muut saamiset [Pääsopimus]

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan b alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.11; liite V, 2 osa,130 kohta

IAS 39.11; liite V, 2 osa, 130 kohta

 

040

Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset [Pääsopimus]

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan b alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.11; liite V, 2 osa, 130 kohta

IAS 39.11; liite V, 2 osa, 130 kohta

 

RAHOITUSVELAT

 

 

 

050

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan b alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.9; liite V, 2 osa, 129 kohta

IAS 39.9; liite V, 2 osa, 129 kohta

 

060

Jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat [Pääsopimus]

4. direktiivin 42 a artiklan 4 kohdan b alakohta ja 5 a kohta; IAS 39.9; liite V, 2 osa, 130 kohta

IAS 39.11; liite V, 2 osa, 130 kohta

 

42.   Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet: arvostamismenetelmällä saatu kirjanpitoarvo

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kirjanpitoarvo

010

010

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

IAS 16.6; IAS 16.29; IAS 1.54(a)

 

020

Uudelleenarvostusmalli

IAS 16.31, 73(a),(d)

 

030

Hankintamenomalli

IAS 16.30, 73(a),(d)

 

040

Sijoituskiinteistöt

IAS 40.5, 30; IAS 1.54(b)

 

050

Käyvän arvon malli

IAS 40,33-55, 76

 

060

Hankintamenomalli

IAS 40.56, 79(c)

 

070

Muut aineettomat hyödykkeet

IAS 38.8, 118, 122; liite V, 2 osa, 132 kohta

 

080

Uudelleenarvostusmalli

IAS 38.75-87, 124(a)(ii)

 

090

Hankintamenomalli

IAS 38.74

 

43.   Varaukset

 

 

 

Kirjanpitoarvo

Eläkkeet ja muut työsuhteen päättymisen jälkeiset etuuspohjaisesta järjestelystä johtuvat velvoitteet

Muut pitkäaikaiset työsuhde-etuudet

Uudelleenjärjestelyt

Vireillä olevat oikeudenkäynnit ja verokanteet

Annetut sitoumukset ja takaukset

Muut varaukset

Yhteensä

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

IAS 19.63; IAS 1.78(d); liite V, 2 osa, 7 kohta

IAS 19.153; IAS 1.78(d); liite V, 2 osa, 8 kohta

IAS 37.70-83

IAS 37, liite C.6-10

IAS 37, liite C.9; IAS 39.2(h), 47(c)(d), BC 15, AG 4

IAS 37.14

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

 

Liite V, 2 osa, 7 kohta

Liite V, 2 osa, 8 kohta

 

 

BAD 24–25 artikla, 33 artiklan 1 kohta

 

 

 

010

020

030

040

050

060

070

010

Alkusaldo [kirjanpitoarvo kauden alussa]

 

IAS 37.84 (a)

 

 

 

 

 

 

 

020

Lisävaraukset, mukaan lukien olemassa olevien varausten lisäykset

 

IAS 37.84 (b)

 

 

 

 

 

 

 

030

(-) Käytetyt määrät

 

IAS 37.84 (c)

 

 

 

 

 

 

 

040

(-) Tilikaudella peruutetut käyttämättömät määrät

 

IAS 37.84 (d)

 

 

 

 

 

 

 

050

Diskontatun määrän lisäys [ajan kulumisesta johtunut] ja diskonttauskoron muutosten vaikutus

 

IAS 37.84 (e)

 

 

 

 

 

 

 

060

Muut muutokset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Loppusaldo [kirjanpitoarvo kauden lopussa]

 

IAS 37.84 (a)

 

 

 

 

 

 

 

44   Etuuspohjaiset järjestelyt ja työsuhde-etuudet

44.1   Etuuspohjaiset järjestelyt: varojen ja velkojen komponentit, netto

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Määrä

010

010

Etuuspohjaiseen järjestelyyn kuuluvien varojen käypä arvo

IAS 19.140(a)(i), 142

 

020

joista: laitoksen liikkeeseen laskemia rahoitusinstrumentteja

IAS 19.143

 

030

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 19.142(b)

 

040

Vieraan pääoman ehtoiset instrumentit

IAS 19.142(c)

 

050

Kiinteistöt

IAS 19.142(d)

 

060

Muut etuuspohjaiseen järjestelyyn kuuluvat varat

 

 

070

Etuuspohjaisten velvoitteiden nykyarvo

IAS 19.140(a)(ii)

 

080

Omaisuuserän enimmäismäärän vaikutus

IAS 19.140(a)(iii)

 

090

Etuuspohjainen netto-omaisuuserä [Kirjanpitoarvo]

IAS 19.63; liite V, 2 osa, 136 kohta

 

100

Eläkevaraukset ja muut työsuhteen päättymisen jälkeiset etuuspohjaiset velvoitteet [Kirjanpitoarvo]

IAS 19.63; IAS 1.78(d); Liite V, 2 osa, 7 kohta

 

110

Lisätieto: Varoihin kirjattujen mahdollisten korvauksensaantioikeuksien käypä arvo

IAS 19.140(b)

 

44.2   Muutokset etuuspohjaisten järjestelyiden velvoitteissa

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Etuuspohjaiset velvoitteet

010

010

Alkusaldo [nykyarvo]

IAS 19.140(a)(ii)

 

020

Kauden työsuoritukseen perustuva meno

IAS 19.141(a)

 

030

Korkokulut

IAS 19.141(b)

 

040

Suoritetut maksut

IAS 19.141(f)

 

050

Väestötilastollisten oletusten muutoksista johtuvat vakuutusmatemaattiset (-) voitot tai tappiot

IAS 19.141(c)(ii)

 

060

Taloudellisten oletusten muutoksista johtuvat vakuutusmatemaattiset (-) voitot tai tappiot

IAS 19.141(c)(iii)

 

070

Valuuttakurssien lisäys tai (-) vähennys

IAS 19.141(e)

 

080

Maksetut etuudet

IAS 19.141(g)

 

090

Aiempaan työsuoritukseen perustuva meno sisältäen velvoitteen täyttämisestä johtuvat voitot ja tappiot

IAS 19.141(d)

 

100

Liiketoimintojen yhdistämisten ja luopumisten lisäykset tai (-) vähennykset

IAS 19.141(h)

 

110

Muut lisäykset tai (-) vähennykset

 

 

120

Loppusaldo [nykyarvo]

IAS 19.140(a)(ii); liite V, 2 osa, 138 kohta

 

44.3   Lisätieto [henkilöstöön liittyvät kulut]

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kuluvalta kaudelta

010

010

Eläkkeet ja vastaavat kulut

Liite V, 2 osa, 139 kohdan a alakohta

Liite V, 2 osa, 139 kohdan a alakohta

 

020

Osakeperusteiset maksut

Liite V, 2 osa, 139 kohdan b alakohta

IFRS 2.44; liite V, 2 osa, 139 kohdan b alakohta

 

45   Tuloslaskelman tiettyjen erien jaottelu

45.1   Voitot tai tappiot rahoitusvaroihin kuuluvasta erästä tai rahoitusvelasta, joka on luokiteltu käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavaksi

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kuluva kausi

Luottoriskin muutoksesta johtuva käyvän arvon muutos

010

020

010

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.20(a)(i); IAS 39.55(a)

 

 

020

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta; IAS 39.9

IFRS 7.20(a)(i); IAS 39.55(a)

 

 

030

VOITOT TAI (-) TAPPIOT KÄYPÄÄN ARVOON TULOSVAIKUTTEISESTI KIRJATTAVISTA RAHOITUSVAROISTA JA -VELOISTA

BAD 27 artikla, pystysuora asettelu, 6 kohta

IFRS 7.20(a)(i)

 

 

45.2   Rahoitusvaroihin kuulumattoman omaisuuserän taseesta poiskirjaamisesta syntyneet voitot / (-) tappio

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Kuluva kausi

010

020

Sijoituskiinteistöt

 

IAS 40.69; IAS 1.34(a), 98(d)

 

030

Aineettomat hyödykkeet

 

IAS 38.113-115A; IAS 1.34(a)

 

040

Muut varat

 

IAS 1.34 (a)

 

050

RAHOITUSVAROIHIN KUULUMATTOMAN OMAISUUSERÄN TASEESTA POISKIRJAAMISESTA SYNTYNEET VOITOT / (-) TAPPIOT

 

IAS 1.34

 

45.3   Muut liiketoiminnan tuotot ja kulut

 

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

Tuotot

Kulut

010

020

010

Aineellisten hyödykkeiden käyvän arvon muutos arvostettaessa käyvän arvon mallilla

Liite V, 1 osa, 141 kohta

IAS 40.76(d); liite V, 2 osa, 141 kohta

 

 

020

Sijoituskiinteistöt

Liite V, 2 osa, 141 kohta

IAS 40.75(f); liite V, 2 osa, 141 kohta

 

 

030

Muut vuokrasopimukset

Liite V, 2 osa, 142 kohta

IAS 17.50, 51, 56(b); liite V, 2 osa, 142 kohta

 

 

040

Muut

Liite V, 2 osa, 143 kohta

Liite V, 2 osa, 143 kohta

 

 

050

MUUT LIIKETOIMINNAN TUOTOT TAI KULUT

Liite V, 2 osa, 141-142 kohta

Liite V, 2 osa, 141-142 kohta

 

 

46.   Laskelma oman pääoman muutoksista

Oman pääoman muutokset

 

 

Osakepääoma

Ylikurssirahasto

Liikkeeseen lasketut oman pääoman ehtoiset instrumentit muu kuin osakepääoma

Muu oma pääoma

Kertyneet muut laajan tuloksen erät

Kertyneet voittovarat

Uudelleenarvostusrahastot

Käyvän arvon rahastot

Muut rahastot

Ensimmäisen konsolidoinnin erot

(-) Omat osakkeet

Emoyhtiön osakkeenomistajille kohdistuva voitto tai (-) tappio

(-) Ennakko-osingot

Vähemmistön osuus

Yhteensä

Kertyneet muut laajan tuloksen erät

Muut erät

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka on IFRS:n mukainen

IAS 1.106, 54(r)

IAS 1.106, 78(e)

IAS 1.106, liite V, 2 osa, 15–16 kohta

IAS 1.106; liite V, 2 osa, 17 kohta

IAS 1.106

vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 123 alakohta

IFRS 1.30 D5-D8

 

IAS 1.106, 54(c)

 

IAS 1.106; IAS 32.34, 33; liite V, 2 osa, 20 kohta

IAS 1.106(a), 83 (a)(ii)

IAS 1.106; IAS 32.35

IAS 1.54(q), 106(a); IAS 27.27-28

IAS 1.54(q), 106(a); IAS 27.27-28

IAS 1.9(c), IG6

Viiteasiakirjat: kansallinen hyvä kirjanpitotapa, joka perustuu BADiin

 

BAD 4 artikla, velat (9), 22 artikla

BAD 4 artikla, velat, 10 kohta; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 124 alakohta

Liite V, 2 osa, 15-17 kohta

Liite V, 2 osa, 17 kohta

4. direktiivin 42 a artiklan 1 kohta ja 5 a kohta

BAD 4 artikla, velat, 13 kohta; vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 123 alakohta

 

BAD 4 artikla, velat, 12 kohta

 

7. direktiivin 19 artiklan 1 kohdan c alakohta

4. direktiivi, varat, C (III)(7), D (III)(2); liite V, 2 osa, 20 kohta

BAD 4 artikla, velat, 14 kohta

Vakavaraisuusasetuksen 26 artiklan 2 kohdan b alakohta

7. direktiivin 21 artikla

7. direktiivin 21 artikla

 

 

010

020

030

040

050

060

070

075

080

085

090

100

110

120

130

140

010

Alkusaldo [ennen oikaisuja]

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

020

Virheiden korjausten vaikutus

 

IAS 1.106.(b); IAS 8.42

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

030

Tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden muutosten vaikutus

 

IAS 1.106.(b); IAS 1.IG6; IAS 8.22

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

040

Alkusaldo [kuluva kausi]

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

050

Kantaosakkeiden liikkeeseenlasku

 

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

060

Etuosakkeiden liikkeeseenlasku

 

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

070

Muiden oman pääoman ehtoisten instrumenttien liikkeeseenlasku

 

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

080

Muiden oman pääoman ehtoisten instrumenttien toteuttaminen/erääntyminen

 

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

090

Velan konvertoiminen omaksi pääomaksi

 

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100

Pääoman pienentäminen

 

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

110

Osingot

 

IAS 1.106.(d).(iii); IAS 32.35; IAS 1.IG6

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

120

Omien osakkeiden osto

 

IAS 1.106.(d).(iii); IAS 32.33

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

130

Omien osakkeiden myynti/peruuttaminen

 

IAS 1.106.(d).(iii); IAS 32.33

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

140

Rahoitusinstrumenttien uudelleenluokittelu omasta pääomasta velaksi

 

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

150

Rahoitusinstrumenttien uudelleenluokittelu velasta omaksi pääomaksi

 

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

160

Siirrot oman pääoman komponenttien kesken

 

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

170

Liiketoimintojen yhdistämisestä johtuva oman pääoman lisäys tai (-) vähennys

 

IAS 1.106.(d).(iii)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

180

Osakeperusteiset maksut

 

IAS 1.106.(d).(iii); IFRS 2.10

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

190

Muu oman pääoman lisäys tai (-) vähennys

 

IAS 1.106.(d)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

200

Kauden laaja tulos yhteensä

 

IAS 1.106.(d).(i)-(ii); IAS 1.81A.(c); IAS 1.IG6

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

210

Loppusaldo [kuluva kausi]

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LIITE V

RAHOITUSTIETOJEN RAPORTOINTI

Sisällys

YLEISET OHJEET 581

1.

Viittaukset 581

2.

Raportointikäytäntö 582

3.

Konsolidointi 583

4.

Tilinpäätössalkut 583

4.1

Varat 583

4.2

Velat 584

5.

Rahoitusinstrumentit 584

5.1

Rahoitusvarat 584

5.2

Rahoitusvelat 585

6.

Vastapuolierittely 585
LOMAKKEISIIN LIITTYVÄT OHJEET 586

1.

Tase 586

1.1

Varat (1.1) 586

1.2

Velat (1.2) 586

1.3

Oma pääoma (1.3) 587

2.

Tuloslaskelma (2) 587

3.

Laaja tuloslaskelma (3) 588

4.

Rahoitusvarojen jaottelu instrumenteittain ja vastapuolialoittain (4) 588

5.

Lainojen ja ennakkomaksujen erittely tuotteittain (5) 589

6.

Lainat ja ennakkomaksut yrityksille – erittely NACE-toimialaluokittain (6) 590

7.

Arvonalennuksen kohteena olevat rahoitusvarat, jotka ovat erääntyneet tai joiden arvo on alentunut (7) 590

8.

Rahoitusvelkojen erittely (8) 591

9.

Luottositoumukset, rahoitustakaukset ja muut sitoumukset (9) 591

10.

Johdannaiset (10 ja 11) 593

10.1

Johdannaisten luokittelu riskityypin mukaan 593

10.2

Johdannaisista ilmoitettavat tiedot 594

10.3

”Suojauksiksi” luokitellut johdannaiset 595

10.4

Johdannaisten erittely vastapuolialoittain 595

11.

Luottotappiot sekä arvonalentumiset oman pääoman ehtoisista instrumenteista (12) 595

12.

Saadut vakuudet ja takaukset (13) 596

12.1

Lainojen ja ennakkomaksujen erittely vakuuksittain ja takauksittain (13.1) 596

12.2

Kauden aikana haltuunotetut vakuudet [raportointipäivän tilanne] (13.2) 596

12.3

Kertyneet haltuunotetut vakuudet [aineelliset hyödykkeet] (13.3) 596

13.

Käyvän arvon hierarkia: Käyvän arvon mukaiset rahoitusinstrumentit (14) 596

14.

Taseesta poiskirjaaminen ja siirrettäviin rahoitusvaroihin liittyvät rahoitusvelat (15) 597

15.

Tuloslaskelman erittely (16) 597

15.1

Korkotuotot ja -kulut instrumenteittain ja vastapuolittain (16.1) 597

15.2

Instrumenteittain voitot / (-) tappiot taseesta pois kirjatuista rahoitusvaroista ja -veloista, joita ei kirjata käypään arvoon tulosvaikutteisesti (16.2) 598

15.3

Instrumenteittain voitot tai tappiot kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä rahoitusvaroista ja -veloista (16.3) 598

15.4

Riskeittäin voitot ja tappiot kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä rahoitusvaroista ja -veloista (16.4) 598

15.5

Instrumenteittain voitot / (-) tappiot käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavista rahoitusvaroista ja -veloista (16.5) 598

15.6

Voitot tai tappiot suojauslaskennasta (16.6) 598

15.7

Arvonalentumiset – rahoitusvarat ja muut kuin rahoitusvarat (16.7) 598

16.

Tilinpäätöksen ja vakavaraisuusasetuksen konsolidointitasojen täsmäytys (17) 599

17.

Maantieteellinen jakautuminen (20) 599

18.

Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet: varat, jotka ovat muun vuokrasopimuksen kohteena (21) 599

19.

Omaisuudenhoito, säilytys ja muut palvelut (22) 599

19.1

Palkkiotuotot ja -kulut toiminnoittain (22.1) 599

19.2

Palvelun tarjoamiseen liittyvät varat (22.2) 600

20.

Osuudet konsernitilinpäätökseen sisältymättömissä strukturoiduissa yhteisöissä (30) 601

21.

Lähipiiriin kuuluvat osapuolet (31) 601

21.1

Lähipiiri: maksettavat ja saatavat erät (31.1) 601

21.2

Lähipiiri: lähipiiriliiketoimista kertyneet kulut ja tuotot (31.2) 602

22.

Ryhmän rakenne (40) 602

22.1

Ryhmän rakenne: ”yhteisöittäin” (40.1) 602

22.2

Ryhmän rakenne: ”rahoitusinstrumenteittain” (40.2) 603

23.

Käypä arvo (41) 603

23.1

Käyvän arvon hierarkia: rahoitusinstrumentit jaksotettuun hankintamenoon (41.1) 603

23.2

Käyvän arvon option käyttö (41.2) 603

23.3

Ei käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat hybridi- / yhdistetyt rahoitusinstrumentit (41.3) 603

24.

Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet: arvostamismenetelmällä saatu kirjanpitoarvo (42) 604

25.

Varaukset (43) 604

26.

Etuuspohjaiset järjestelyt ja työsuhde-etuudet (44) 604

26.1

Etuuspohjaiset järjestelyt: varojen ja velkojen komponentit, netto (44.1) 604

26.2

Muutokset etuuspohjaisten järjestelyiden velvoitteissa (44.2) 604

26.3

Lisätieto [henkilöstöön liittyvät kulut] (44.3) 604

27.

Tuloslaskelman tiettyjen erien jaottelu (45) 604

27.1

Rahoitusvaroihin kuulumattoman omaisuuserän taseesta poiskirjaamisesta syntyneet voitot tai tappiot (45.2) 604

27.2

Muut liiketoiminnan tuotot ja kulut (45.3) 605

28.

Laskelma oman pääoman muutoksista (46) 605

29.

Järjestämättömät saamiset (18) 605

30.

Lainanhoitojoustosaamiset (19) 607
VASTUURYHMIEN JA VASTAPUOLISEKTORIEN KUVAUS 610

1   OSA

YLEISET OHJEET

1.   VIITTAUKSET

1.

Tämä liite sisältää täydentäviä ohjeita tämän asetuksen liitteessä III ja liitteessä IV olevien rahoitustietojen raportointilomakkeiden, jäljempänä ’FINREP’, käyttöä varten. Tämä liite täydentää ohjeita, jotka on sisällytetty viitteiden muodossa liitteessä III ja liitteessä IV oleviin lomakkeisiin.

2.

Lomakkeissa määritellyt tietoelementit on laadittava vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 77 alakohdassa määritellyn sovellettavan tilinpäätössäännöstön kirjaus-, kuittaus- ja arvostussääntöjen mukaisesti.

3.

Laitosten on toimitettava lomakkeiden tiedot ainoastaan seuraavilta osin:

a)

laitoksen kirjaamat varat, velat, oma pääoma, tuotot ja kulut;

b)

taseen ulkopuoliset erät ja toiminnot, joissa laitos on osallisena;

c)

laitoksen suorittamat liiketoimet;

d)

laitoksen soveltamat arvostussäännöt, mukaan luettuina luottoriskin osalta tehtävien vähennysten arviointimenetelmät.

4.

Liitteissä III ja IV sekä tässä liitteessä käytetään seuraavia ilmaisuja:

a)

”IAS-asetus”: asetus (EY) N:o 1606/2002;

b)

”IAS” tai ”IFRS”: IAS-asetuksen 2 artiklassa määritellyt ”kansainväliset tilinpäätösstandardit”, jotka komissio on hyväksynyt;

c)

”EKP:n tasetilastoasetus” tai ”EKP/2008/32”: Euroopan keskuspankin asetus (EY) N:o 25/2009 (3);

d)

”NACE-asetus”: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1893/2006 (4);

e)

”BAD-direktiivi”: neuvoston direktiivi 86/635/ETY (5);

f)

”neljäs direktiivi”: neljäs neuvoston direktiivi 78/660/ETY (6);

g)

”kansallinen GAAP-normisto”: BAD-direktiivin nojalla kehitetyt kansalliset yleisesti hyväksytyt kirjanpitoperiaatteet;

h)

”pk-yritykset”: komission suosituksessa K(2003) 1422 (7) määritellyt mikroyritykset sekä pienet ja keskisuuret yritykset; ”ISIN-koodi” (International Securities Identification Number): 12 aakkosnumeerisesta merkistä koostuva arvopapereille annettu kansainvälinen koodi, joka toimii yksittäisen arvopapereiden liikkeeseenlaskun yksilöllisenä tunnisteena;

i)

”LEI-tunniste” (Legal Entity Identifier): oikeushenkilöille annettu maailmanlaajuinen oikeushenkilötunnus, joka toimii finanssitransaktion yksittäisen osapuolen yksilöllisenä tunnisteena.

2.   RAPORTOINTIKÄYTÄNTÖ

5.

Liitteissä III ja IV tietoelementin harmaa sävytys tarkoittaa, että kyseistä tietoelementtiä ei edellytetä tai sitä ei ole mahdollista ilmoittaa. Liitteessä IV viitteiden musta sävytys tietyllä rivillä tai tietyssä sarakkeessa tarkoittaa, että näitä viitteitä noudattavien laitosten ei tule ilmoittaa mainittuja tietoelementtejä kyseisen rivin tai sarakkeen kohdalla.

6.

Lomakkeet liitteissä III ja IV sisältävät implisiittisiä validointisääntöjä, jotka määritellään lomakkeissa itsessään raportointikäytäntöjen avulla.

7.

Sulkumerkit lomakkeen jonkin kohdan otsakkeessa tarkoittavat, että tämä erä on vähennettävä loppusummasta, mutta tämä ei tarkoita sitä, että erä ilmoitettaisiin negatiivisena.

8.

Negatiivisena ilmoitettavat erät tunnistetaan tiedonkeruulomakkeissa niiden otsakkeen eteen asetetusta miinusmerkistä ”(-)”, kuten otsakkeessa ”(-) Omat osakkeet”.

9.

Liitteissä III ja IV kuvattuihin rahoitustietojen raportointilomakkeisiin liittyvässä DPM-tietomallissa (Data Point Model, jäljempänä ’DPM’) jokaisella tietoelementillä (taulukkosolulla) on ”perusmäärittely” (base item), johon liitetään ”kredit/debet”-attribuutti. Näin varmistetaan, että kaikki tietoelementtejä ilmoittavat yhteisöt noudattavat ”merkkikäytäntöä”, ja pystytään selvittämään kutakin tietoelementtiä vastaava ”kredit/debet”-attribuutti.

10.

Tämä käytäntö esitetään kaaviona taulukossa 1.

Taulukko 1

Kredit/debet-käytäntö, positiiviset ja negatiiviset merkit

Elementti

Kredit/Debet

Määrä/Muutos

Ilmoitettu luku

Varat

Debet

Varojen määrä

Positiivinen (”normaali”, ei merkkiä)

Varojen kasvu

Positiivinen (”normaali”, ei merkkiä)

Varojen negatiivinen määrä

Negatiivinen (edessä miinusmerkki ”-”)

Varojen väheneminen

Negatiivinen (edessä miinusmerkki ”-”)

Kulut

Kulujen määrä

Positiivinen (”normaali”, ei merkkiä)

Kulujen kasvu

Positiivinen (”normaali”, ei merkkiä)

Kulujen negatiivinen määrä (mukaan lukien peruutukset)

Negatiivinen (edessä miinusmerkki ”-”)

Kulujen väheneminen

Negatiivinen (edessä miinusmerkki ”-”)

Velat

Kredit

Velkojen määrä

Positiivinen (”normaali”, ei merkkiä)

Velkojen kasvu

Positiivinen (”normaali”, ei merkkiä)

Velkojen negatiivinen määrä

Negatiivinen (edessä miinusmerkki ”-”)

Velkojen väheneminen

Negatiivinen (edessä miinusmerkki ”-”)

Oma pääoma

Oman pääoman määrä

Positiivinen (”normaali”, ei merkkiä)

Oman pääoman kasvu

Positiivinen (”normaali”, ei merkkiä)

Oman pääoman negatiivinen määrä

Negatiivinen (edessä miinusmerkki ”-”)

Oman pääoman väheneminen

Negatiivinen (edessä miinusmerkki ”-”)

Tuotot

Tuottojen määrä

Positiivinen (”normaali”, ei merkkiä)

Tuottojen kasvu

Positiivinen (”normaali”, ei merkkiä)

Tuottojen negatiivinen määrä (mukaan lukien peruutukset)

Negatiivinen (edessä miinusmerkki ”-”)

Tuottojen väheneminen

Negatiivinen (edessä miinusmerkki ”-”)

3.   KONSOLIDOINTI

11.

Jollei tässä liitteessä toisin mainita, FINREP-lomakkeet laaditaan käyttämällä varovaisuusperiaatteen mukaista konsolidointia vakavaraisuusasetuksen ensimmäisen osan II osaston 2 luvun 2 jakson mukaisesti. Laitosten on käytettävä tytäryritysten ja yhteisyritysten tietojen ilmoittamiseen samoja menetelmiä kuin varovaisuusperiaatteen mukaisessa konsolidoinnissa:

a)

laitosten voi olla sallittua tai pakollista käyttää pääomaosuusmenetelmää tytärvakuutusyrityksiin ja muihin kuin rahoitusalan tytäryrityksiin tehtyihin sijoituksiin vakavaraisuusasetuksen 18 artiklan 5 kohdan mukaisesti;

b)

laitosten voi olla sallittua käyttää suhteellista konsolidointia rahoitusalan tytäryritysten osalta vakavaraisuusasetuksen 18 artiklan 2 kohdan mukaisesti;

c)

laitosten voi olla pakollista käyttää osittaista konsolidointia yhteisyrityksiin tehtyihin sijoituksiin vakavaraisuusasetuksen 18 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

4.   TILINPÄÄTÖSSALKUT

4.1   Varat

12.

”Tilinpäätössalkut” tarkoittavat arvostussääntöjen mukaan yhteenlaskettuja rahoitusinstrumentteja. Näihin kokonaislaskelmiin ei sisällytetä tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehtyjä sijoituksia, vaadittaessa maksettavia saamisia, jotka luokitellaan ”käteisiksi varoiksi, keskuspankkitalletuksiksi ja muiksi vaadittaessa maksettaviksi talletuksiksi”, eikä rahoitusinstrumentteja, jotka luokitellaan ”myytävänä oleviksi” ja esitetään kohdissa ”myytävänä oleviksi luokitellut pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät” ja ”velat, jotka sisältyvät myytävänä oleviksi luokiteltuihin luovutettavien erien ryhmiin”.

13.

Rahoitusvaroihin kuuluviin eriin käytetään seuraavia IFRS-standardeihin perustuvia tilinpäätössalkkuja:

a)

”kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat”;

b)

”käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat”;

c)

”myytävissä olevat rahoitusvarat”;

d)

”lainat ja muut saamiset”;

e)

”eräpäivään asti pidettävät sijoitukset”.

14.

Rahoitusvaroihin kuuluviin eriin käytetään seuraavia kansallisiin GAAP-normistoihin perustuvia tilinpäätössalkkuja:

a)

”kaupankäynnissä käytettävät rahoitusvarat”;

b)

”käypään arvoon tulosvaikutteisesti arvostetut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia”;

c)

”käypään arvoon omana pääomana arvostetut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia”;

d)

”kustannuksiin perustuvalla menetelmällä arvostetut vieraan pääoman ehtoiset instrumentit, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä”; ja

e)

”muut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia”.

15.

”Kaupankäynnissä käytettävillä rahoitusvaroilla” on tässä sama merkitys kuin asiaa koskevissa BAD-direktiiviin perustuvissa kansallisissa GAAP-normistoissa. BAD-direktiiviin perustuvien kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti muussa kuin suojaavassa tarkoituksessa pidettävät johdannaissopimukset on ilmoitettava tässä kohdassa riippumatta siitä, millä menetelmällä nämä sopimukset on arvostettu. Laitosten on sisällytettävä johdannaissopimukset taseeseen ainoastaan silloin, kun nämä sopimukset on kirjattu sovellettavan tilinpäätössäännöstön mukaisesti.

16.

Rahoitusvarojen osalta ”kustannuksiin perustuviin menetelmiin” sisältyvät sellaiset arvostussäännöt, joilla rahoitusvaroihin kuuluva erä arvostetaan hankintamenoon, johon on lisätty kertyneet korot ja josta on vähennetty arvonalentumistappiot.

17.

BAD-direktiiviin perustuvien kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti ”muihin rahoitusvaroihin, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia” on sisällytettävä rahoitusvarat, joita ei voida luokitella mihinkään muihin tilinpäätössalkkuihin. Tähän tilinpäätössalkkuun kuuluvat muun muassa rahoitusvarat, jotka on arvostettu alkuperäisen kirjauksen aikaiseen hankintamenoon tai niiden käypään arvoon sen mukaan, kumpi näistä on alhaisempi (eli LOCOM-omaisuuserät, ”lower of cost or market” -omaisuuserät, jotka on arvostettu hankinta-arvoon tai markkina-arvoon sen mukaan, kumpi näistä on alhaisempi).

18.

BAD-direktiiviin perustuvien kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti laitokset, joiden on sallittua tai pakollista soveltaa määrättyjä IFRS-standardien mukaisia rahoitusinstrumenttien arvostussääntöjä, toimittavat, sikäli kuin kyseisiä sääntöjä sovelletaan, asianmukaiset tilinpäätössalkut.

19.

Kohta ”johdannaiset – suojauslaskenta” sisältää sovellettavan tilinpäätössäännöstön mukaiset suojaavassa tarkoituksessa pidettävät johdannaissopimukset.

4.2   Velat

20.

Rahoitusvelkoihin kuuluviin eriin käytetään seuraavia IFRS-standardeihin perustuvia tilinpäätössalkkuja:

a)

”kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvelat”;

b)

”käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat”;

c)

”jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat”.

21.

Rahoitusvelkoihin kuuluviin eriin käytetään seuraavia kansallisiin GAAP-normistoihin perustuvia tilinpäätössalkkuja:

a)

”kaupankäynnissä käytettävät rahoitusvelat”; ja

b)

”kustannuksiin perustuvalla menetelmällä arvostetut rahoitusvelat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia”.

22.

Kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti laitokset, joiden on sallittua tai pakollista soveltaa määrättyjä IFRS-standardien mukaisia rahoitusinstrumenttien arvostussääntöjä, toimittavat, sikäli kuin kyseisiä sääntöjä sovelletaan, asianmukaiset tilinpäätössalkut.

23.

Sekä IFRS-standardien että kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti kohta ”johdannaiset – suojauslaskenta” sisältää sovellettavan tilinpäätössäännöstön mukaiset suojaavassa tarkoituksessa pidettävät johdannaissopimukset.

5.   RAHOITUSINSTRUMENTIT

5.1   Rahoitusvarat

24.

Kirjanpitoarvolla tarkoitetaan arvoa, joka ilmoitetaan taseen vastaavaa-puolella. Rahoitusvarojen kirjanpitoarvoon sisällytetään kertynyt korko.

25.

Rahoitusvarat jaetaan seuraaviin rahoitusinstrumenttien luokkiin: ”käteinen raha”, ”johdannaiset”, ”oman pääoman ehtoiset instrumentit”, ”vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit” ja ”luotot ja ennakkomaksut”.

26.

”Vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit” ovat laitoksen hallussa olevia vieraan pääoman ehtoisia rahoitusinstrumentteja, jotka on laskettu liikkeeseen arvopapereina ja jotka eivät ole luottoja EKP:n tasetilastoasetuksen mukaisesti.

27.

”Lainat ja ennakomaksut” ovat laitoksen hallussa olevia vieraan pääoman ehtoisia instrumentteja, jotka eivät ole arvopapereita; tähän kohtaan kuuluvat EKP:n tasetilastoasetuksen mukaiset ”lainat” sekä ennakomaksut, joita ei voida luokitella ”lainoiksi”. ”Ennakkomaksuja, jotka eivät ole lainoja” luonnehditaan tarkemmin tämän liitteen 1 osan 41 kohdan g alakohdassa. Näin ollen ”vieraan pääoman ehtoisiin instrumentteihin” kuuluvat ”lainat ja ennakomaksut” ja ”vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit”.

5.2   Rahoitusvelat

28.

Kirjanpitoarvolla tarkoitetaan arvoa, joka ilmoitetaan taseen vastattavaa-puolella. Rahoitusvelkojen kirjanpitoarvoon sisällytetään kertynyt korko.

29.

Rahoitusvelat jaetaan seuraaviin rahoitusinstrumenttien luokkiin: ”johdannaiset”, ”lyhyeksimyynnit”, ”talletukset”, ”liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit” ja ”muut rahoitusvelat”.

30.

”Talletukset” määritellään samalla tavalla kuin EKP:n tasetilastoasetuksessa.

31.

”Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit” ovat laitoksen arvopapereina liikkeeseen laskemia vieraan pääoman ehtoisia instrumentteja, jotka eivät ole talletuksia EKP:n tasetilastoasetuksen mukaisesti.

32.

”Muihin rahoitusvelkoihin” sisältyvät kaikki sellaiset rahoitusvelat, jotka eivät ole johdannaisia, lyhyeksimyyntejä, talletuksia eivätkä liikkeeseen laskettuja vieraan pääoman ehtoisia arvopapereita.

33.

IFRS-standardien tai yhdenmukaisten kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti ”muihin rahoitusvelkoihin” voi kuulua rahoitustakauksia silloin, kun ne on arvostettu joko käypään arvoon tulosvaikutteisesti [IAS 39, kappale 47(a)] tai alun perin kirjattuun arvoon, josta on vähennetty kertyneet jaksotukset [IAS 39, kappale 47(c)(ii)]. Luottositoumukset ilmoitetaan ”muina rahoitusvelkoina”, kun ne on kirjattu rahoitusvelkoina käypään arvoon tulosvaikutteisesti [IAS 39, kappale 4(a)] tai kun ne ovat sitoumuksia antaa laina alle markkinakoron [IAS 39, kappaleet 4(b), 47(d)]. Näistä sopimuksista aiheutuvat varaukset [IAS 39, kappale 47, kohdat (c)(i) ja (d)(i)] ilmoitetaan varauksina kohdassa ”annetut sitoumukset ja takaukset”.

34.

”Muihin rahoitusvelkoihin” voivat kuulua myös maksettavat osingot, ns. ”suspense”-eristä ja maksujenvälityseristä aiheutuvat velat sekä arvopaperikauppojen tai valuuttakauppojen tulevista tilityksistä aiheutuvat velat (kaupoista aiheutuvat velat, jotka arvostetaan ennen maksupäivää).

6.   VASTAPUOLIERITTELY

35.

Silloin, kun edellytetään erittelyä vastapuolten mukaan, on käytettävä seuraavia vastapuolisektoreita:

a)

keskuspankit;

b)

julkisyhteisöt: valtionhallinto, osavaltionhallinto tai aluehallinto ja paikallishallinto, mukaan luettuina hallintoelimet ja yleishyödylliset yritykset, paitsi sellaiset näiden hallintojen hallussa olevat osakeyhtiöt ja rajavastuuyhtiöt, jotka harjoittavat kaupallista toimintaa (nämä ilmoitetaan kohdassa ”muut kuin rahoitusalan yritykset”); sosiaaliturvarahastot; ja kansainväliset järjestöt, kuten Euroopan yhteisö, Kansainvälinen valuuttarahasto ja Kansainvälinen järjestelypankki;

c)

luottolaitokset: vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa annetun määritelmän piiriin kuuluvat laitokset (eli yritykset, jotka liiketoimintanaan vastaanottavat yleisöltä talletuksia tai muita takaisinmaksettavia varoja ja myöntävät luottoja omaan lukuunsa) sekä kansainväliset kehityspankit;

d)

muut rahoitusalan yritykset: kaikki rahoitusalan yritykset ja yritysmäiset yhteisöt, jotka eivät ole luottolaitoksia, kuten sijoituspalveluyritykset, sijoitusrahastot, vakuutusyritykset, eläkerahastot, yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavat yritykset ja selvitysyhteisöt sekä muut rahoituksen välittäjät sekä rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavat laitokset;

e)

muut kuin rahoitusalan yritykset: yritykset ja yritysmäiset yhteisöt, jotka eivät välitä rahoitusta vaan ovat pääasiallisesti tavaroiden ja muiden kuin rahoituspalveluiden markkinatuottajia EKP:n tasetilastoasetuksen mukaisesti;

f)

kotitaloudet: henkilöt tai henkilöryhmät kuluttajina ja yksinomaan omaa loppukäyttöä varten tarkoitettujen tavaroiden ja muiden kuin rahoituspalveluiden tuottajina sekä markkinatavaroiden ja rahoitus- ja muiden palveluiden tuottajina, jos nämä toiminnot eivät ole yritysmäisten yhteisöjen toimintaa. Tähän sektoriin luetaan myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, jotka pääasiallisesti tuottavat markkinattomia tavaroita ja palveluja tietyille kotitalousryhmille.

36.

Vastapuolten jakaminen sektoreihin perustuu yksinomaan välittömän vastapuolen luonteeseen. Useammasta vastapuolesta yhteisesti aiheutuvien vastuiden luokittelu tapahtuu sen vastapuolen luonteen perusteella, jonka rooli oli tärkein tai ratkaiseva laitoksen tehdessä päätöksen vastuun antamisesta. Myös muissa luokitteluissa yhteisten vastuiden jako vastapuolisektorin, kotipaikan ja NACE-koodien mukaan määräytyy tärkeimmän tai ratkaisevan vastapuolen luonteen perusteella.

2   OSA

LOMAKKEISIIN LIITTYVÄT OHJEET

1.   TASE

1.1   Varat (1.1)

1.

”Käteinen raha” sisältää hallussa olevat kansalliset ja ulkomaiset liikkeessä olevat setelit ja kolikot, joita käytetään yleisesti maksujen maksamiseen.

2.

”Keskuspankkitalletuksiin” kuuluvat vaadittaessa maksettavat saamiset keskuspankeilta.

3.

”Muihin käteistalletuksiin” sisältyvät vaadittaessa maksettavat saamiset luottolaitoksilta.

4.

”Sijoitukset tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin” sisältävät sijoitukset sellaisiin osakkuusyrityksiin, yhteisyrityksiin ja tytäryrityksiin, jotka eivät ole täysin tai osittain konsolidoituja. Pääomaosuusmenetelmän avulla käsiteltyjen sijoitusten kirjanpitoarvoon sisältyy liikearvo.

5.

Varat, jotka eivät ole rahoitusvaroja ja joita ei niiden luonteen takia voida luokitella mihinkään tiettyihin tase-eriin, on ilmoitettava kohdassa ”muut varat”. Muihin varoihin voi kuulua kultaa, hopeaa ja muita hyödykkeitä, vaikka niitä pidettäisiin kaupankäyntitarkoituksessa.

6.

Kohdalla ”myytävänä oleviksi luokitellut pitkäaikaiset omaisuuserät ja luovutettavien erien ryhmät” tarkoitetaan samaa kuin IFRS 5 -standardissa.

1.2   Velat (1.2)

7.

Varauksiin kohdassa ”eläkkeet ja muut työsuhteen päättymisestä etuuspohjaisesta järjestelystä johtuvat velvoitteet” kuuluvat etuuspohjaiset nettovelat.

8.

IFRS-standardien tai yhdenmukaisten kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti varauksiin kohdassa ”muut pitkäaikaiset työsuhde-etuudet” sisällytetään IAS 19 -standardin kappaleessa 153 listattujen pitkäaikaisia työsuhde-etuuksia koskevien järjestelyjen alijäämä. Lyhytaikaisista työsuhde-etuuksista [IAS 19, kappale 11(a)], etuuspohjaisista järjestelyistä [IAS 19, kappale 51(a)] ja irtisanomisen yhteydessä suoritetuista etuuksista [IAS 19, kappale 169(a)] kertyneet kulut on sisällytettävä kohtaan ”muut velat”.

9.

Kohta ”vaadittaessa takaisin maksettava osakepääoma” sisältää laitoksen liikkeeseen laskemat pääomainstrumentit, jotka eivät täytä omaan pääomaan luokittelemiselle asetettuja edellytyksiä. Laitosten on sisällytettävä tähän omaisuuserään osuuskuntien osakkeet, jotka eivät täytä omaan pääomaan luokittelemiselle asetettuja edellytyksiä.

10.

Velat, jotka eivät ole rahoitusvelkoja ja joita ei niiden luonteen tähden voida luokitella mihinkään tiettyihin tase-eriin, on ilmoitettava kohdassa ”muut velat”.

11.

Kohdalla ”velat, jotka sisältyvät myytävänä oleviksi luokiteltuihin luovutettavien erien ryhmiin” tarkoitetaan samaa kuin IFRS 5 -standardissa.

12.

”Yleisten pankkiriskien rahastot” ovat BAD-direktiivin 38 artiklan mukaisesti luokiteltuja omaisuuseriä. Kirjattaessa ne esitetään joko erikseen velkoina kohdan ”varaukset” alla tai omana pääomana kohdan ”muut rahastot” alla.

1.3   Oma pääoma (1.3)

13.

IFRS-standardien tai yhdenmukaisten kansallisten GAAP-normistojen nojalla rahoitusinstrumentteja olevat oman pääoman ehtoiset instrumentit sisältävät IAS 32:n soveltamisalaan kuuluvat sopimukset.

14.

Kohta ”siirrettävä mutta maksamatta oleva pääoma” sisältää sellaisen laitoksen liikkeeseen laskeman pääoman kirjanpitoarvon, joka on vaadittu siirrettäväksi merkitsijöille mutta jota ei ole maksettu viitepäivämäärään mennessä.

15.

Kohtaan ”yhdistelmäinstrumenttien oman pääoman komponentti” sisältyy oman pääoman komponentti laitoksen liikkeeseen laskemista yhdistelmäinstrumenteista (eli rahoitusinstrumenteista, jotka koostuvat sekä vieraan pääoman että oman pääoman komponentista) silloin, kun nämä komponentit on erotettu sovellettavan tilinpäätössäännöstön mukaisesti (tähän kohtaan kuuluvat myös sellaiset yhdistelmäinstrumentit, joissa on useita kytkettyjä johdannaisia, joiden arvot riippuvat toisistaan).

16.

”Muut liikkeeseen lasketut oman pääoman ehtoiset instrumentit” sisältävät oman pääoman ehtoiset instrumentit, jotka ovat rahoitusinstrumentteja mutta joita ei lasketa kohtiin ”osakepääoma” ja ”yhdistelmäinstrumenttien oman pääoman komponentti”.

17.

Kohta ”muu oma pääoma” sisältää kaikki oman pääoman ehtoiset instrumentit, jotka eivät ole rahoitusinstrumentteja, mukaan luettuina muun muassa omana pääomana maksettavat osakeperusteiset liiketoimet [IFRS 2, kappale 10].

18.

IFRS-standardien tai yhdenmukaisten kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti kohtaan ”uudelleenarvostusrahastot” kuuluvat sellaiset rahastot, jotka ovat syntyneet IAS-standardien tai yhdenmukaisten kansallisten GAAP-normistojen mukaisen ensitilinpäätöksen laadinnasta ja joiden sisältöä ei ole vapautettu muuntyyppisiin rahastoihin.

19.

”Muut rahastot” jaetaan ”tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehdyistä sijoituksista syntyneisiin rahastoihin tai kertyneisiin tappioihin” sekä kohtaan ”muu”. Kohtaan ”tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehdyistä sijoituksista syntyneet rahastot tai kertyneet tappiot” kuuluvat ne kertyneet tuotot ja kulut, jotka edellä mainitut sijoitukset ovat vuosien kuluessa synnyttäneet laitoksen tulokseen. Kohta ”muu” sisältää rahastot, joita ei ole erikseen ilmoitettu muissa kohdissa, ja tähän kohtaan voivat kuulua lakisääteiset rahastot ja yhtiön säännöissä edellytetyt rahastot.

20.

”Omat osakkeet” käsittävät kaikki rahoitusinstrumentit, jotka ovat luonteeltaan laitoksen takaisin hankkimia oman pääoman ehtoisia instrumentteja.

2.   TULOSLASKELMA (2)

21.

Korkotuotot ja korkokulut, jotka ovat syntyneet kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä rahoitusinstrumenteista sekä käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjatuista rahoitusinstrumenteista, on ilmoitettava joko erillään muista voitoista ja tappioista kohdissa ”korkotuotot” ja ”korkokulut” (”puhtaana hintana”) tai näiden rahoitusinstrumenttieluokkien voittojen ja tappioiden osana (”likaisena hintana”).

22.

Laitosten on ilmoitettava seuraavat omaisuuserät tilinpäätössalkuittain eriteltyinä:

a)

”korkotuotot”;

b)

”korkokulut”;

c)

”osinkotuotot”;

d)

”voitot / (-) tappiot taseesta pois kirjatuista rahoitusvaroista ja -veloista, joita ei kirjata käypään arvoon tulosvaikutteisesti, netto”;

e)

”arvonalennukset ja niiden (-) peruutukset muista kuin käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjatuista rahoitusvaroista”.

23.

”Korkotuotot. Johdannaissopimuksista – suojauslaskenta, korkoriski” sisältävät sellaiset erät, jotka liittyvät kategoriaan ”suojauslaskenta” luokiteltuihin johdannaisiin, jotka antavat suojaa korkoriskiä vastaan. Ne ilmoitetaan bruttomääräisenä korkotuottona ja -kuluna, minkä tarkoituksena on ilmentää suojauskohteiden todellista korkotuottoa ja -kulua.

24.

Erät, jotka liittyvät ”kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien” luokkaan kuuluviin johdannaisiin, jotka ovat suojausinstrumentteja taloudellisesta näkökulmasta mutta eivät kirjanpidollisesta näkökulmasta, voidaan ilmoittaa korkotuottona ja -kuluna, minkä tarkoituksena on ilmentää suojatuista rahoitusinstrumenteista saatavaa todellista korkotuottoa ja -kulua. Nämä erät sisällytetään osaksi kohtia ”Korkotuotot. Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat” ja ”Korkokulut. Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvelat”.

25.

”Korkotuotot – muut varat” sisältää korkotuotot, joita ei ole sisällytetty muihin kohtiin. Tähän kohtaan voidaan sisällyttää korkotuotot, jotka liittyvät käteisiin varoihin, keskuspankkitalletuksiin ja muihin vaadittaessa maksettaviin talletuksiin sekä myytävänä oleviksi luokiteltuihin pitkäaikaisiin omaisuuseriin ja luovutettavien erien ryhmiin, ja nettokorkotuotot, jotka ovat syntyneet etuuspohjaisista netto-omaisuuseristä.

26.

”Korkokulut – muut velat” sisältää korkokulut, joita ei ole sisällytetty muihin kohtiin. Tähän kohtaan voidaan sisällyttää korkokulut, jotka liittyvät velkoihin, jotka sisältyvät myytävänä oleviksi luokiteltuihin luovutettavien erien ryhmiin, kulut, jotka ovat aiheutuneet varausten kirjanpitoarvojen kohoamisesta ajan kuluessa, tai nettokorkokulut, jotka ovat syntyneet etuuspohjaisista nettoveloista.

27.

Kohtaan ”voitot tai tappiot myytävänä oleviksi luokitelluista pitkäaikaisista omaisuuseristä ja luovutettavien erien ryhmistä, joita ei voida luokitella lopetetuiksi toiminnoiksi” sisällytetään ne voitot tai tappiot, jotka ovat syntyneet myytävänä oleviksi luokitelluista pitkäaikaisista omaisuuseristä ja luovutettavien erien ryhmistä, joita ei voida luokitella lopetetuiksi toiminnoiksi.

28.

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä rahoitusvaroista ja käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjatuista rahoitusvaroista saatavat osinkotuotot on ilmoitettava joko ”osinkotuottona” erillään muista näiden kategorioiden voitoista ja tappioista tai näiden rahoitusinstrumenttiluokkien voittojen tai tappioiden osana. Osinkotuotot, jotka saadaan konsolidoinnin piiriin kuulumattomista tytäryrityksistä, osakkuusyrityksistä ja yhteisyrityksistä, on ilmoitettava kohdassa ”osuus voitosta tai (-) tappiosta, joka on syntynyt tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehdyistä sijoituksista”, ja sijoituksen kirjanpitoarvoa on IAS 28 -standardin kappaleen 10 mukaisesti vähennettävä niiden sijoitusten osalta, joihin sovelletaan pääomaosuusmenetelmää. IFRS-standardien mukaisesti voitot tai tappiot, jotka ovat syntyneet tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehtyjen sijoitusten taseesta pois kirjaamisesta, on ilmoitettava kohdassa ”osuus voitosta tai (-) tappiosta, joka on syntynyt tytäryrityksissä, yhteisyrityksissä ja osakkuusyrityksissä tehdyistä sijoituksista”.

29.

IFRS-standardien tai yhdenmukaisten kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti ”hankintamenoon kirjattujen rahoitusvarojen” arvonalennukseen kuuluvat sellaiset arvonalennustappiot, jotka ovat aiheutuneet IAS 39 -standardin kappaleessa 66 esitettyjen arvonalentumista koskevien sääntöjen soveltamisesta.

30.

Kohdassa ”voitot / (-) tappiot suojauslaskennasta, netto” laitosten on ilmoitettava suojausinstrumenttien ja suojauskohteiden käyvän arvon muutos, mukaan luettuina tulos tulosvaikutteisesti kirjatusta tehottomuudesta rahavirran suojauksista sekä rahavirran suojausten ja ulkomaisiin yksikköihin tehtyjen nettosijoitusten suojauksista.

3.   LAAJA TULOSLASKELMA (3)

31.

IFRS-standardien tai yhdenmukaisten kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti ”tuloverot liittyen eriin joita ei myöhemmin siirretä tulosvaikutteisesti” ja ”tuloverot liittyen eriin, jotka siirretään tulosvaikutteisesti” [IAS 1, kappale 91(b), IG6] ilmoitetaan erillisinä nimikkeinä.

4.   RAHOITUSVAROJEN JAOTTELU INSTRUMENTEITTAIN JA VASTAPUOLIALOITTAIN (4)

32.

Rahoitusvarat on jaoteltava instrumenteittain ja vaadittaessa vastapuolialoittain.

33.

IFRS-standardien tai yhdenmukaisten kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti oman pääoman ehtoiset instrumentit ilmoitetaan tarkasti jaoteltuina (osuuksittain) hankintamenoon arvostettujen instrumenttien ja ainoastaan tiettyjen vastapuolialojen selvittämiseksi. IFRS-standardien tai yhdenmukaisten kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti oman pääoman ehtoiset instrumentit ilmoitetaan tarkasti jaoteltuina (osuuksittain) ainoastaan noteeraamattomien ja tiettyjen vastapuolialojen selvittämiseksi.

34.

Myytävissä olevista rahoitusvaroista laitosten on ilmoitettava erikseen arvoltaan alentuneiden omaisuuserien ja arvoltaan alentumattomien omaisuuserien käypä arvo sekä tulosvaikutteisesti kirjatut kumulatiiviset arvonalentumiset raportointipäivänä. Arvoltaan alentumattomien omaisuuserien käyvän arvon ja arvoltaan alentuneiden omaisuuserien käyvän arvon yhteenlaskettu summa muodostaa näiden omaisuuserien kirjanpitoarvon.

35.

IFRS-standardien tai yhdenmukaisten kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti ”lainoiksi ja muiksi saamisiksi” tai ”eräpäivään asti pidettäviksi” luokitelluista rahoitusvaroista ilmoitetaan arvoltaan alentumattomien omaisuuserien ja arvoltaan alentuneiden omaisuuserien bruttokirjanpitoarvo. Arvonalentumistappiot jaotellaan luokkiin ”sopimuskohtaiset arvonalentumistappiot”, ”ryhmäkohtaiset arvonalentumistappiot” ja ”ryhmäkohtaiset arvonalentumistappiot syntyneistä, mutta raportoimattomista tappioista”. BAD-direktiiviin perustuvien kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti rahoitusvaroista, jotka luokitellaan ”kustannuksiin perustuvalla menetelmällä arvostetuiksi rahoitusvaroiksi, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia”, ilmoitetaan arvoltaan alentumattomien omaisuuserien ja arvoltaan alentuneiden omaisuuserien bruttokirjanpitoarvo.

36.

Kohta ”sopimuskohtaiset arvonalentumistappiot” sisältää arvonalentumisen kumulatiivisen määrän, joka liittyy rahoitusvaroihin, jotka on arvioitu yksittäin.

37.

Kohta ”ryhmäkohtaiset arvonalentumistappiot” sisältää ryhmäkohtaisen arvonalentumisen kumulatiivisen määrän, joka on laskettu merkityksettömille lainoille, joiden arvo on yksittäin tarkasteltuna alentunut ja joihin laitos on päättänyt käyttää tilastollista (salkkupohjaista) menetelmää. Tämä menetelmä ei sulje pois mahdollisuutta suorittaa yksittäinen arvonalentumisen arviointi yksittäin tarkasteltuina merkityksettömistä lainoista ja näin ilmoittaa ne sopimuskohtaisina arvonalentumistappioina.

38.

Kohta ”ryhmäkohtaiset arvonalentumistappiot syntyneistä, mutta raportoimattomista tappioista” sisältää ryhmäkohtaisen arvonalentumisen kumulatiivisen määrän, joka on määritetty rahoitusvaroille, joiden arvo ei ole yksittäin tarkasteltuna alentunut. ”Arvonalentumistappioissa syntyneistä, mutta raportoimattomista tappioista” voidaan noudattaa IAS 39 -standardin kappaleita 59(f), AG87 ja AG90.

39.

Arvoltaan alentumattomien omaisuuserien ja arvoltaan alentuneiden omaisuuserien summan on oltava vähennysten jälkeen sama kuin kirjanpitoarvo.

40.

Lomake 4.5 sisältää kirjanpitoarvon ”lainoista ja ennakkomaksuista” ja ”vieraan pääoman ehtoisista arvopapereista”, jotka vastaavat ”etuoikeusasemaltaan huonommassa asemassa olevan velan” määritelmää tämän osan 54 kohdassa.

5.   LAINOJEN JA ENNAKKOMAKSUJEN ERITTELY TUOTTEITTAIN (5)

41.

Lainojen ja ennakkomaksujen ”kirjanpitoarvo” on ilmoitettava arvonalentumisesta johtuvien vähennysten jälkeen tuotteittain. Vaadittaessa maksettavat saamiset, jotka luokitellaan ”käteisiksi varoiksi, keskuspankkitalletuksiksi ja muiksi vaadittaessa maksettaviksi talletuksiksi”, on myös ilmoitettava tässä lomakkeessa. Lainat ja ennakot jaetaan seuraaviin tuotteisiin siitä riippumatta, mihin ”tilinpäätössalkkuun” ne kuuluvat:

a)

”vaadittaessa maksettavat ja lyhytaikaiset luotot” sisältävät vaadittaessa ja nopeasti maksettavat saamiset, käyttötilit sekä vastaavat saamiset, joihin voi kuulua lainoja, jotka ovat lainanottajalle yli yön -talletuksia, riippumatta niiden oikeudellisesta muodosta. Tähän kohtaan sisältyvät myös sekkitililuotot, jotka ovat sekkitilien velkasaldoja;

b)

”luottokorttiluotot” sisältävät luotot, jotka on myönnetty joko viivästetyn veloitustoiminnon sisältävillä korteilla tai luottokorteilla (EKP:n tasetilastoasetus);

c)

kohtaan ”myyntisaamiset” sisältyvät lainat, jotka on annettu muille velallisille vekselien tai muiden sellaisten asiakirjojen perusteella, jotka oikeuttavat saamaan tavarakaupan tai palveluntarjonnan liiketoimien tuotot. Tähän kohtaan kuuluvat kaikki factoring-liiketoimet (takautumisoikeuksin tai ilman);

d)

kohta ”rahoitusleasing” sisältää rahoitusleasing-saamisten kirjanpitoarvon. IFRS-standardien tai yhdenmukaisten kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti ”rahoitusleasing-saamiset” noudattavat IAS 17 -standardin määritelmää;

e)

”käänteiset takaisinostosopimukset” sisältävät rahoituksen, joka on myönnetty takaisinostosopimusten nojalla ostettuja tai arvopapereiden lainaussopimusten nojalla lainattuja arvopapereita vastaan;

f)

kohtaan ”muut ehdolliset lainat” kuuluvat velat, joihin on sopimuksissa määritelty erääntymisajat tai ehdot ja jotka eivät sisälly muihin kohtiin;

g)

kohtaan ”ennakkomaksut, jotka eivät ole lainoja” kuuluvat ennakkomaksut, joita ei voida luokitella ”lainoiksi” EKP:n tasetilastoasetuksen mukaisesti; Tähän kohtaan sisältyvät muun muassa bruttomääräiset saatavat suspense-eristä (kuten sijoittamista, siirtoa tai maksua odottavista varoista) ja maksujenvälityseristä (kuten sekeistä ja muista maksuvälineistä, jotka on lähetetty vastaanottajalle);

h)

kohtaan ”kiinnitysluotot [kiinteistövakuudelliset lainat]” kuuluvat lainat, joille on virallisesti vahvistettu kiinteistövakuus, riippumatta näiden lainojen laina/vakuus-suhteesta (jota yleisesti nimitetään loan-to-value-suhteeksi eli luoton määrän ja vakuuden arvon väliseksi suhteeksi);

i)

kohtaan ”muut vakuudelliset lainat” sisällytetään lainat, joille on virallisesti vahvistettu vakuus, näiden lainojen laina/vakuus-suhteesta (ns. loan-to-value-suhteesta) riippumatta, ja jotka eivät kuulu kohtiin ”kiinteistövakuudelliset lainat”, ”rahoitusleasing” tai ”käänteiset takaisinostosopimukset”. Näihin vakuuksiin kuuluvat pantit, käteinen ja muunlaiset vakuudet;

j)

kohtaan ”kulutusluotot” kuuluvat luotot, jotka on myönnetty pääasiallisesti tavaroiden ja palveluiden henkilökohtaista kulutusta varten (EKP:n tasetilastoasetus);

k)

kohtaan ”asuntoluotot” kuuluu kotitalouksille annettava luotto, joka myönnetään omaan asumiskäyttöön tai vuokraustarkoitukseen tarkoitettuja asuntoja varten, myös rakentamiseen ja peruskorjauksiin (EKP:n tasetilastoasetus);

l)

kohtaan ”projektirahoituslainat” sisältyvät lainat, jotka katetaan yksinomaan niillä rahoitetun projektin tuotoista.

6.   LAINAT JA ENNAKKOMAKSUT YRITYKSILLE – ERITTELY NACE-TOIMIALALUOKITTAIN (6)

42.

Muille kuin rahoitusalan yrityksille annettujen lainojen ja ennakkomaksujen bruttokirjanpitoarvo on luokiteltava taloudellisten toimialojen mukaan käyttämällä NACE-asetuksen koodeja (”NACE-koodeja”) vastapuolen pääasiallisen toimialan perusteella.

43.

Useammasta vastapuolesta yhteisesti aiheutuvien vastuiden luokittelu tapahtuu 1 osan 36 kohdan mukaisesti.

44.

NACE-koodit ilmoitetaan ensimmäisellä jaottelutasolla (eli ”pääluokkien” tasolla).

45.

Vieraan pääoman ehtoisilla instrumenteilla, jotka on kirjattu jaksotettuun hankintamenoon tai käypään arvoon muina laajan tuloksen erinä, ”bruttokirjanpitoarvo” tarkoittaa kirjanpitoarvoa, johon ei sisälly ”kertyneitä arvonalentumistappioita”. Vieraan pääoman ehtoisilla instrumenteilla, jotka on kirjattu käypään arvoon tulosvaikutteisesti, ”bruttokirjanpitoarvo” tarkoittaa kirjanpitoarvoa, johon ei sisälly ”luottoriskistä johtuvia kertyneitä käyvän arvon muutoksia”.

46.

”Kertyneet arvonalentumistappiot” ilmoitetaan jaksotettuun hankintamenoon tai käypään arvoon muina laajan tuloksen erinä kirjatuista rahoitusvaroista. ”Luottoriskistä johtuvia kertyneitä käyvän arvon muutoksia” kuvaavat luvut ilmoitetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjatuista rahoitusvaroista. ”Kertyneisiin arvonalentumistappioihin” sisältyvät 36 ja 37 kohdissa määritellyt erilliset vähennykset yksittäin ja ryhmäkohtaisesti arvioiduista rahoitusvaroihin kuuluvista eristä sekä 38 kohdassa määritellyt ”ryhmäkohtaiset vähennykset aiheutuneista mutta ilmoittamattomista tappioista”, mutta niihin ei sisälly 49 kohdassa määriteltyjä ”kertyneitä lopullisia luottotappioita”.

7.   ARVONALENNUKSEN KOHTEENA OLEVAT RAHOITUSVARAT, JOTKA OVAT ERÄÄNTYNEET TAI JOIDEN ARVO ON ALENTUNUT (7)

47.

Sellaiset vieraan pääoman ehtoiset instrumentit, jotka ovat erääntyneitä mutta joiden arvo ei ole alentunut raportoinnin viitepäivämäärään mennessä, ilmoitetaan tilinpäätössalkuissa arvon alennus huomioon ottaen. IFRS-standardien tai yhdenmukaisten kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti tällaiset tilinpäätössalkut sisältävät luokat ”myytävissä olevat”, ”lainat ja muut saamiset” ja ”eräpäivään asti pidettävät”. BAD-direktiiviin perustuvien kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti tällaiset tilinpäätössalkut sisältävät myös luokat ”kustannuksiin perustuvalla menetelmällä arvostetut vieraan pääoman ehtoiset instrumentit, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä” ja ”muut rahoitusvarat, joita käytetään muussa kuin kaupankäynnissä ja jotka eivät ole johdannaisia”.

48.

Rahoitusvara luokitellaan erääntyneeksi, kun vastapuoli ei ole suorittanut maksua sopimuksessa asetettuun määräaikaan mennessä. Tällaisten rahoitusvarojen kokonaismäärät ilmoitetaan ja jaotellaan sen mukaan, kuinka monta päivää ensimmäisenä erääntynyt maksuerä on ollut erääntyneenä. Erääntyneiden rahoitusvarojen analyysiin ei tule sisällyttää arvoltaan alentuneita omaisuuseriä. Arvoltaan alentuneiden rahoitusvaroihin kuuluvien erien kirjanpitoarvo ilmoitetaan erillään erääntyneistä rahoitusvaroista.

49.

Sarakkeeseen ”kertyneet lopulliset luottotappiot” kuuluu minkä tahansa sellaisen vieraan pääoman ehtoisen instrumentin koron ja viivästyskoron kertynyt määrä, jota laitos ei enää kirjaa, koska se katsoo, että näitä omaisuuseriä ei voida periä takaisin, siitä riippumatta, mihin tilinpäätössalkkuun nämä instrumentit oli sisällytetty. Nämä omaisuuserät on ilmoitettava siihen saakka, kunnes kaikki laitoksen oikeudet ovat kokonaan lakanneet (vanhentumisajan päätyttyä, anteeksiannon tai muiden syiden myötä) tai siihen asti, kun omaisuuserät on peritty takaisin.

50.

”Poistot” voivat johtua suoraan tulosvaikutteisesti kirjattujen rahoitusvarojen kirjanpitoarvon vähennyksistä ja rahoitusvarojen kirjanpitoarvon alentamiseksi toteutettuihin luottotappioiden vähennyseriin kuuluvista vähennyksistä.

8.   RAHOITUSVELKOJEN ERITTELY (8)

51.

”Talletukset” määritellään samoin kuin EKP:n tasetilastoasetuksessa, ja niin ikään säännellyt säästötalletukset luokitellaan EKP:n tasetilastoasetuksen mukaisesti ja jaetaan vastapuolen mukaan. Erityisesti ei-siirtokelpoiset avistasäästötallennukset, jotka ovat tosin lain mukaan vaadittaessa takaisin maksettavia mutta joihin sovelletaan merkittäviä sakkoja ja rajoituksia ja jotka muistuttavat luonteeltaan yli yön -talletuksia, luokitellaan tässä irtisanomisehtoisiksi talletuksiksi.

52.

”Liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit” jaetaan seuraaviin tuotetyyppeihin:

a)

”sijoitustodistukset” ovat arvopapereita, jotka oikeuttavat haltijan nostamaan tililtä varoja;

b)

”omaisuusvakuudelliset arvopaperit” määritellään vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 61 alakohdan mukaisesti;

c)

”katetut joukkolainat” määritellään vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 1 kohdan mukaisesti;

d)

”hybridisopimukset” koostuvat kytkettyjä johdannaisia sisältävistä sopimuksista;

e)

”muut liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit” sisältävät sellaiset vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit, joita ei ole kirjattu edellisissä kohdissa, ja ne jaotellaan vaihdettaviin ja muihin kuin vaihdettaviin instrumentteihin.

53.

Liikkeeseen laskettuja ”huonommalla etuoikeudella olevia rahoitusvelkoja” käsitellään samalla tavalla kuin muitakin syntyneitä rahoitusvelkoja. Arvopapereina liikkeeseen lasketut huonommalla etuoikeudella olevat velat luokitellaan kohtaan ”liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit”, kun taas talletusmuotoiset huonommalla etuoikeudella olevat velat luokitellaan kohtaan ”talletukset”.

54.

Taulukko 8.2 sisältää tilinpäätössalkun mukaan luokitellun kirjanpitoarvon ”talletuksista” sekä ”liikkeeseen lasketuista vieraan pääoman ehtoisista arvopapereista”, jotka vastaavat huonommalla etuoikeudella olevan velan määritelmää. ”Huonommalla etuoikeudella olevat velat” muodostavat instrumentteina liikkeeseen laskevalle laitokselle toissijaisen vaatimuksen, johon voidaan vedota vasta, kun kaikki korkeammassa asemassa olevat vaatimukset on maksettu (EKP:n tasetilastoasetus).

9.   LUOTTOSITOUMUKSET, RAHOITUSTAKAUKSET JA MUUT SITOUMUKSET (9)

55.

Taseen ulkopuoliset erät sisältävät vakavaraisuusasetuksen liitteessä I luetellut taseen ulkopuoliset erät. Taseen ulkopuoliset erät jaotellaan annettuihin luottositoumuksiin, annettuihin rahoitustakauksiin ja muihin annettuihin sitoumuksiin.

56.

Annettuja ja saatuja luottositoumuksia, rahoitustakauksia ja muita sitoumuksia koskevat tiedot sisältävät myös tiedot peruutettavista ja peruuttamattomista sitoumuksista.

57.

”Luottositoumukset” ovat vakaita sitoumuksia tarjota luottoa ennalta määrättyjen ehtojen mukaisesti. Tähän kategoriaan eivät kuulu johdannaiset, koska ne voidaan toteuttaa nettomääräisinä käteisvaroina tai luovuttamalla tai antamalla muunlaisen rahoitusinstrumentin. Seuraavat vakavaraisuusasetuksen liitteessä I olevat omaisuuserät luokitellaan ”luottositoumuksiksi”:

a)

”talletuksentekosopimukset” (forward deposits);

b)

”käyttämättömät luottojärjestelyt”, jotka koostuvat sopimuksista ”lainata” tai tarjota ”tunnustejärjestelyjä” ennalta määrättyjen ehtojen mukaisesti.

58.

”Rahoitustakaukset” ovat sopimuksia, jotka edellyttävät takaajaa suorittamaan määrättyjä maksuja haltijalle syntyvän tappion korvaamiseksi, kun määrätty velallinen laiminlyö maksun vieraan pääoman ehtoisen instrumentin alkuperäisten tai muutettujen ehtojen mukaisena eräpäivänä. IFRS-standardien tai yhdenmukaisten kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti nämä sopimukset vastaavat IAS 39 -standardin kappaleen 9 ja IFRS 4 -standardin kappaleen A määritelmää takaussopimuksista. Seuraavat vakavaraisuusasetuksen liitteessä I olevat omaisuuserät luokitellaan ”rahoitustakauksiksi”:

a)

”luoton korvaavat takaukset”;

b)

”luottojohdannaiset, jotka täyttävät rahoitustakauksen määritelmän”;

c)

”peruuttamattomat luoton korvaavat valmiusmaksusitoumukset”.

59.

”Muihin sitoumuksiin” kuuluvat seuraavat vakavaraisuusasetuksen liitteessä I olevat omaisuuserät:

a)

”osittain maksettujen osakkeiden ja arvopapereiden maksamaton osa”;

b)

”avatut tai vahvistetut remburssit”;

c)

kaupan rahoitukseen liittyvät taseen ulkopuoliset erät;

d)

”remburssit, joissa lähetys on vakuutena, ja muut toteutuessaan itsestään kuittaantuvat liiketoimet”;

e)

”takuusitoumukset ja korvausvastuut” (mukaan luettuina tarjous- ja suoritustakuut) ja ”takaukset, jotka eivät ole luottoa korvaavia”;

f)

”laivaustakaukset, tullin- ja veronmaksusitoumukset”;

g)

velkasitoumusten liikkeeseenlaskujärjestelyt (NIF) ja jatkuvat luoton merkintäjärjestelyt (RUF);

h)

”käyttämättömät luottojärjestelyt”, jotka koostuvat sopimuksista ”lainata” tai tarjota ”tunnustejärjestelyjä” ennalta määräämättömien ehtojen mukaisesti;

i)

”käyttämättömät luottojärjestelyt”, jotka koostuvat sopimuksista ”ostaa arvopapereita” tai ”tarjota takauksia”;

j)

”käyttämättömät luottojärjestelyt tarjous- ja suoritustakauksia varten”;

k)

”muut taseen ulkopuoliset erät” vakavaraisuusasetuksen liitteessä I.

60.

IFRS-standardien tai yhdenmukaisten kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti seuraavat omaisuuserät kirjataan taseeseen, eikä niitä näin ollen tule ilmoittaa taseen ulkopuolisina erinä:

a)

”luottojohdannaiset”, jotka eivät täytä rahoitustakausten määritelmää, ovat ”johdannaisia” IAS 39 -standardin mukaisesti;

b)

”tunnusteet” ovat laitoksen velvoitteita maksaa eräpäivänä yleensä tavarakaupan kattavan vekselin nimellisarvo. Näin ollen ne luokitellaan taseessa ”kauppasaataviksi”;

c)

”siirrot vekseleissä”, jotka eivät täytä taseesta pois kirjaamisen edellytyksiä IAS 39 -standardin nojalla;

d)

”liiketoimet takaisinostovelvollisuuksin”, jotka eivät täytä taseesta pois kirjaamisen edellytyksiä IAS 39 -standardin nojalla;

e)

”termiiniostosopimuksilla ostetut omaisuuserät” ovat IAS 39 -standardin mukaisia ”johdannaisia”;

f)

”direktiivin 86/635/ETY 12 artiklan 3 ja 5 kohdassa määritellyt omaisuuserien myynti- ja takaisinostosopimukset”. Näissä sopimuksissa luovutuksensaajalla on mahdollisuus mutta ei velvollisuutta palauttaa omaisuuserät ennalta sovitulla hinnalla määrättynä (tai myöhemmin määrättävänä) päivänä. Näin ollen nämä sopimukset täyttävät IAS 39 -standardin kappaleessa 9 annetun johdannaisten määritelmän.

61.

Kohdan ”joista: maksukyvyttömät” on sisällettävä niiden annettujen luottositoumusten, rahoitustakausten ja muiden sitoumusten nimellismäärä, joiden vastapuoli on maksukyvytön vakavaraisuusasetuksen 178 artiklan mukaisesti.

62.

Taseen ulkopuolisten erien osalta ”nimellismäärä” on se määrä, joka parhaiten kuvaa laitoksen luottoriskin enimmäismäärää ottamatta huomioon hallussa olevia vakuuksia tai muita luoton laatua parantavia eriä. Erityisesti annettujen rahoitustakausten osalta nimellismäärä on se enimmäismäärä, jonka yhteisö saattaisi joutua maksamaan, jos takaukseen vedotaan. Luottositoumusten osalta nimellismäärä on se nostamatta oleva osuus, jonka laitos on sitoutunut lainaamaan. Nimellismäärät ovat vastuuarvoja ennen luottovasta-arvokertoimen ja luottoriskin vähentämistekniikoiden käyttöä.

63.

Lomakkeessa 9.2 nimellismäärä saatujen luottositoumusten osalta on se nostamatta oleva kokonaismäärä, jonka vastapuoli on sitoutunut lainaamaan laitokselle. Saatujen muiden sitoumusten osalta nimellismäärä on se kokonaismäärä, johon liiketoimen toinen osapuoli on sitoutunut. Saatujen rahoitustakausten osalta ”vakuuksien ja takauksien enimmäismäärä, joka voidaan huomioida” on se enimmäismäärä, jonka vastapuoli saattaisi joutua maksamaan, jos takaukseen vedotaan. Mikäli saatu rahoitustakaus on annettu useamman kuin yhden takaajan toimesta, taattu rahamäärä ilmoitetaan vain kerran tässä lomakkeessa; taattu rahamäärä jaetaan sille takaajalle, jonka asema luottoriskin vähentämisessä on merkittävämpi.

10.   JOHDANNAISET (10 JA 11)

64.

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien johdannaisten ja suojaustarkoituksessa pidettävien johdannaisten kirjanpitoarvo ja nimellismäärä on ilmoitettava jaoteltuna riskityypin, markkinatyypin (OTC-markkinat vastaan organisoidut markkinat) ja tuotetyypin mukaan.

65.

Laitosten on ilmoitettava suojaustarkoituksessa pidettävät johdannaiset jaoteltuina suojaustyypin mukaan.

66.

Hybridi-instrumentteihin sisältyvät johdannaiset, jotka on irrotettu pääsopimuksesta, ilmoitetaan lomakkeissa 10 ja 11 johdannaisten luonteen mukaan. Pääsopimuksen määrää ei sisällytetä näihin lomakkeisiin. Kuitenkin, mikäli hybridi-instrumentti on arvostettu tulosvaikutteisesti käypään arvoon, sopimus sisällytetään kokonaisuudessaan kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien tai tulosvaikutteisesti käypään arvoon kirjattavien rahoitusinstrumenttien luokkaan (ja näin kytkettyjä johdannaisia ei ilmoiteta lomakkeissa 10 ja 11).

10.1   Johdannaisten luokittelu riskityypin mukaan

67.

Kaikki johdannaiset jaetaan seuraaviin riskiluokkiin:

a)

Korko: Korkojohdannaiset ovat korkoa tuottavaan rahoitusinstrumenttiin liittyviä sopimuksia, joiden rahavirrat määräytyvät viitekorkojen tai jonkin toisen korkosopimuksen, kuten valtionobligaatioiden ostoon oikeuttavien optiofutuurisopimusten, perusteella. Tähän luokkaan kuuluvat ainoastaan sellaiset sopimukset, joiden kaikki osat ovat alttiina vain yhteen valuuttaan liittyvälle korkoriskille. Näin ollen luokan ulkopuolelle jäävät sellaiset sopimukset, joissa tapahtuu yhden tai useamman valuutan vaihtoa, kuten koron- ja valuutanvaihtosopimukset sekä valuuttaoptiot, sekä muut sellaiset sopimukset, joiden riskialttius liittyy ensisijassa valuuttakurssiriskiin. Nämä sopimukset on ilmoitettava valuuttakurssisopimuksina. Korkosopimuksiin kuuluvat korkotermiinit, yhden valuutan koronvaihtosopimukset, korkofutuurit, korko-optiot (mukaan lukien korkokatot, korkopohjat, korkoputket ja korkokäytävät), koronvaihtosopimuksia koskevat optiot (swaptions) ja korkotodistukset.

b)

Osakkeet: Osakejohdannaiset ovat sopimuksia, joiden tuotto tai tuoton osa on kytketty tietyn osakkeen hintaan tai osakeindeksiin.

c)

Valuutat ja kulta: Näihin johdannaisiin kuuluvat sopimukset, jotka liittyvät valuuttojen vaihtoon futuurimarkkinoilla ja kullan arvoon. Näin ollen niiden piiriin kuuluvat termiinisopimukset, termiineihin rinnastettavissa olevat valuutanvaihtosopimukset, valuutanvaihtosopimukset (mukaan lukien valuuttojen väliset koronvaihtosopimukset), valuuttafutuurit, valuuttaoptiot, valuutanvaihtosopimuksia koskevat optiot (swaptions) ja valuuttatodistukset. Valuuttajohdannaisiin kuuluvat kaikki sopimukset, joihin kohdistuu riski useamman kuin yhden valuutan taholta, oli kyse sitten koroista tai vaihtokursseista. Kultasopimuksiin kuuluvat kaikki sopimukset, joiden riski liittyy tämän hyödykkeen arvoon.

d)

Luotto: Luottojohdannaiset ovat sopimuksia, jotka eivät täytä rahoitustakausten määritelmää ja joiden tuotto on ensisijaisesti sidoksissa tiettyyn viiteluottoon sovellettavaan luottoluokitusmittariin. Sopimukset määrittelevät maksutapahtuman, jonka kahdesta osatekijästä vähintään toinen määräytyy viiteluoton kehityksen perusteella. Tuotot voivat syntyä useista eri tapahtumista, muun muassa maksukyvyttömyydestä, luokituksen heikkenemisestä tai määrätystä viiteomaisuuden luottomarginaalissa tapahtuneesta muutoksesta.

e)

Hyödykkeet: Nämä johdannaiset ovat sopimuksia, joiden tuotto tai tuoton osa on sidoksissa jonkin hyödykkeen, kuten jalometallien (muun kuin kullan), raakaöljyn, puutavaran tai maataloustuotteiden, hintaan tai niitä kuvaavaan hintaindeksiin.

f)

Muut: Nämä johdannaiset ovat mitä tahansa muita johdannaissopimuksia, joihin ei siis liity valuutasta, korosta, osakkeesta, hyödykkeestä tai luotosta syntyvää riskiä, kuten ilmastojohdannaiset tai vakuutusjohdannaiset.

68.

Mikäli johdannaissopimukseen liittyy useampi kuin yksi riski, kyseinen instrumentti luokitellaan herkimmin vaihtelevan riskityypin mukaan. Jos moniriskisten johdannaisten luokittelusta on epävarmuutta, sopimukset on luokiteltava seuraavassa järjestyksessä:

a)

Hyödykkeet: Kaikki johdannaiskaupat, joihin liittyy hyödykkeestä tai hyödykeindeksistä johtuva riski, ilmoitetaan tässä luokassa siitä riippumatta, kohdistuuko tähän johdannaiseen hyödykkeistä ja mistä tahansa muusta riskiluokasta, kuten valuutoista, koroista tai osakkeista, muodostuva yhdistetty riski.

b)

Osakkeet: Lukuun ottamatta sellaisia johdannaissopimuksia, joihin liittyy hyödykkeistä ja osakkeista muodostuva yhdistetty riski ja jotka ilmoitetaan hyödykkeinä, kaikki muut johdannaiskaupat, jotka ovat sidoksissa osakkeiden tai osakeindeksien kehitykseen, ilmoitetaan osakkeiden luokassa. Osakekaupat, joihin liittyy valuutta- tai korkoriski, on ilmoitettava tässä luokassa.

c)

Valuutat ja kulta: Tähän luokkaan kuuluvat kaikki johdannaiskaupat (paitsi edellä hyödykkeiden tai osakkeiden luokissa ilmoitetut), joihin liittyy useammasta kuin yhdestä valuutasta aiheutuva riski, oli kyse sitten korkoa tuottavista rahoitusinstrumenteista tai vaihtokursseista.

10.2   Johdannaisista ilmoitettavat tiedot

69.

Johdannaisten (suojaustarkoituksessa tai kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien) ”kirjanpitoarvo” on niiden käypä arvo. Johdannaiset, joiden käypä arvo on positiivinen (yli nollan), ovat ”rahoitusvaroja”, ja johdannaiset, joiden käypä arvo on negatiivinen (alle nollan), ovat ”rahoitusvelkoja”. ”Kirjanpitoarvo” ilmoitetaan erikseen johdannaisista, joiden käypä arvo on positiivinen (”rahoitusvaroista”), ja johdannaisista, joiden käypä arvo on negatiivinen (”rahoitusveloista”). Alkuperäisen kirjaamisen hetkellä johdannainen luokitellaan ”rahoitusvaraksi” tai ”rahoitusvelaksi” sen alkuperäisen käyvän arvon mukaan. Alkuperäisen kirjaamisen jälkeen johdannaisen käypä arvo kasvaa tai pienenee, ja rahoitusinstrumentin vaihtamisen ehdot voivat muuttua laitoksen kannalta suotuisiksi (johdannainen luokitellaan ”rahoitusvaraksi”) tai epäsuotuisiksi (johdannainen luokitellaan ”rahoitusvelaksi”).

70.

”Nimellisarvo” on bruttomääräinen nimellismäärä kaikista viitepäivään mennessä solmituista mutta vielä suorittamattomista kaupoista. Erityisesti seuraavat seikat on otettava huomioon nimellisarvoa määritettäessä:

a)

sopimuksissa, joiden nimellisarvomäärät vaihtelevat, ilmoituksenteon perustana käytetään viitepäivänä vallitsevia nimellisarvomääriä;

b)

ilmoitettava nimellisarvo kertoimellisissa johdannaissopimuksissa on sopimuksen voimaanastumispäivän nimellisarvo;

c)

vaihtosopimukset (swapit): vaihtosopimuksen nimellisarvo on se pääoma, johon koron, valuutan tai muun tulon tai kulun vaihto perustuu;

d)

osakkeisiin ja hyödykkeisiin sidotut sopimukset: osake- tai hyödykesopimuksesta ilmoitettava nimellisarvo on ostettavaksi tai myytäväksi sovitun hyödyke- tai osaketuotteen määrä kerrottuna sopimuksen yksikköhinnalla. Useita pääoman vaihtoja sisältävistä hyödykesopimuksista ilmoitettava nimellisarvo on sopimusarvo kerrottuna sopimuksessa jäljellä olevien pääoman vaihtojen lukumäärällä;

e)

luottojohdannaiset: luottojohdannaisista ilmoitettava sopimusarvo on siihen liittyvän viiteluoton nimellisarvo;

f)

digitaalioptioilla on ennalta määritelty tuotto, joka voi olla joko rahamäärä tai kohde-etuuteen liittyvien sopimusten lukumäärä. Digitaalioptioiden nimellisarvo määritellään joko ennalta määritellyksi rahamääräksi tai kohde-etuuden käyväksi arvoksi viitepäivänä.

71.

Johdannaisten ”nimellisarvoa” koskevaan sarakkeeseen merkitään kunkin nimikkeen kohdalle kaikkien niiden sopimusten nimellisarvojen yhteenlaskettu summa, joissa laitos on vastapuolena, riippumatta siitä, luokitellaanko nämä johdannaiset taseessa varoiksi vai veloiksi. Kaikki nimellisarvot on ilmoitettava siitä riippumatta, onko johdannaisten käypä arvo positiivinen, negatiivinen tai nolla. Nimellisarvojen nettoutusta ei sallita.

72.

”Nimellisarvot” ilmoitetaan ”kokonaissummana” ja osuuksittain (”joista myyty”) seuraavien nimikkeiden osalta: ”OTC-optiot”, ”organisoitujen markkinoiden optiot”, ”hyödykkeet” ja ”muut”. Kohtaan ”joista myyty” sisällytetään nimellisarvot (toteutushinnat) sopimuksista, joissa laitoksen (optioiden myyjän) vastapuolilla (optioiden haltijoilla) on oikeus lunastaa optio, ja luottoriskijohdannaisiin liittyvien erien osalta nimellisarvot niistä sopimuksista, joissa laitos (suojan myyjä) on myynyt (antaa) suojaa vastapuolille (suojan ostajille).

10.3   ”Suojauksiksi” luokitellut johdannaiset

73.

Johdannaiset, jotka eivät ole tehokkaita suojausinstrumentteja IAS 39 -standardin mukaisesti, sisällytetään salkkuun ”kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät”. Tämä pätee myös johdannaisiin, joita pidetään suojaustarkoituksessa ilman, että ne täyttävät IAS 39 -standardin tehokkaalle suojausinstrumentille asetettuja edellytyksiä, sekä johdannaisiin, jotka ovat sidoksissa noteeraamattomiin oman pääoman ehtoisiin instrumentteihin, joiden käypää arvoa ei voida luotettavasti arvioida.

74.

”Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät” johdannaiset, jotka täyttävät ”suojauksen” määritelmän, ilmoitetaan erikseen kunkin riskityypin osalta. Kohta ”suojaukset” sisältää johdannaiset, jotka on luokiteltu ”pidettäväksi kaupankäyntitarkoituksessa” mutta jotka eivät kuulu vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 86 alakohdassa määriteltyyn kaupankäyntivarastoon. Tähän kohtaan eivät kuulu johdannaiset omaan lukuun tapahtuvaan kaupankäyntiin.

10.4   Johdannaisten erittely vastapuolialoittain

75.

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä johdannaisista ja myös suojauslaskentaan pidettävistä johdannaisista, joilla käydään kauppaa OTC-markkinoilla, ilmoitetaan kirjanpitoarvo ja kokonaisnimellisarvo vastapuolen mukaan käyttämällä seuraavia luokkia:

a)

”luottolaitokset”;

b)

”muut rahoitusalan yritykset”; ja

c)

”loput” eli kaikki muut vastapuolet.

76.

Kaikki OTC-johdannaiset, riippumatta niihin liittyvän riskin tyypistä, jaotellaan näiden vastapuolten mukaan. Luottoriskijohdannaisten vastapuolierittely tarkoittaa sitä sektoria, johon laitoksen sopimuksessa määritelty vastapuoli (suojauksen ostaja tai myyjä) sijoittuu.

11.   LUOTTOTAPPIOT SEKÄ ARVONALENTUMISET OMAN PÄÄOMAN EHTOISISTA INSTRUMENTEISTA (12)

77.

”Kauden aikana kirjatut arvonalentumistappiota” ilmoitetaan silloin, kun arvio kautta koskevasta arvonalentumisesta omaisuuserien pääluokan tai vastapuolen kohdalla johtaa nettokulujen kirjaukseen; eli silloin, kun määrätyn luokan tai vastapuolen kohdalla arvonalentumisen lisäykset kauden aikana ylittävät vähenemiset. ”Kauden aikana peruutetut arvonalentumistappiot” ilmoitetaan silloin, kun arvio kautta koskevasta arvonalentumisesta omaisuuserien pääluokan tai vastapuolen kohdalla johtaa nettotuottojen kirjaukseen; eli silloin, kun määrätyn luokan tai vastapuolen kohdalla arvonalentumisen vähenemiset kauden aikana ylittävät lisäykset.

78.

Kuten tämän osan 50 kohdassa todettiin, ”poistot” voidaan suorittaa joko siten, että rahoitusvaran vähennys kirjataan suoraan taseeseen (ilman, että käytettäisiin vähennyseriä), tai siten, että vähennetään rahoitusvaraan liittyvien vähennyserien määrä. ”Peruutukset aiempina kausina kirjatuista arvonalentumistappioista” tarkoittaa sellaisia alentumisia vähennysten kertyneessä määrässä, jotka ovat aiheutuneet kauden aikana tehdyistä ”lopullisista luottotappioista” tapauksissa, joissa on katsottu, että niihin liittyviä vieraan pääoman ehtoisia instrumentteja ei saada perityiksi. ”Toteutuneet luottotappiot” ovat ”poistoja”, jotka on tehty kauden aikana suoraan niihin liittyvän rahoitusvaran määrää vastaan.

12.   SAADUT VAKUUDET JA TAKAUKSET (13)

12.1   Lainojen ja ennakkomaksujen erittely vakuuksittain ja takauksittain (13.1)

79.

Lainoille ja ennakkomaksuille vahvistetut kiinnitykset ja takaukset ilmoitetaan kiinnitysten tyypin mukaan eli asuntoluottoina ja muina vakuudellisina lainoina ja rahoitustakauksien mukaan. Lainat ja ennakkomaksut eritellään vastapuolten mukaan.

80.

Lomakkeessa 13.1 ilmoitetaan ”vakuuksien ja takauksien enimmäismäärä, joka voidaan huomioida”. Lomakkeen 13.1 sarakkeissa esitettyjen rahoitustakauksen ja/tai vakuuden määrien yhteenlasketun summan ei tule ylittää asianomaisen lainan kirjanpitoarvoa.

81.

Ilmoitettaessa lainoja ja ennakkomaksuja kiinnitystyypin mukaan on käytettävä seuraavia määritelmiä:

a)

”kiinnitysluotoissa [kiinteistövakuudellisissa lainoissa]””asuntoluottoihin” kuuluvat lainat, joiden vakuutena on asuinkiinteistö, ja ”kaupallisiin lainoihin” lainat, joiden panttina on liikekiinteistö; kummassakin tapauksessa sovelletaan vakavaraisuusasetuksen määritelmää;

b)

”muissa vakuudellisissa lainoissa””käteinen raha [liikkeeseen lasketut vieraan pääoman ehtoiset instrumentit]” sisältää kiinnitykset, jotka liittyvät laitokseen kohdistuviin talletuksiin tai sen liikkeeseen laskemiin vieraan pääoman ehtoisiin arvopapereihin, ja ”loput” sisältää muihin arvopapereihin tai omaisuuseriin kohdistuvat kiinnitykset. Käsitteen ”laitos” on tässä katsottava tarkoittavan laitosta, joka tarjoaa vakuutena käytettävän vieraan pääoman ehtoisen arvopaperin (itse asiassa laskee sen liikkeeseen) ja vastaanottaa lainan ja ennakkomaksun, eikä raportoivaa laitosta, joka on se, joka vastaanottaa vakuuden ja myöntää lainan ja ennakkomaksun;

c)

kohtaan ”saadut rahoitustakaukset” kuuluvat sopimukset, jotka edellyttävät takaajaa suorittamaan määrättyjä maksuja laitokselle syntyvän tappion korvaamiseksi, kun määrätty velallinen laiminlyö maksun vieraan pääoman ehtoisen arvopaperin alkuperäisten tai muutettujen ehtojen mukaisena eräpäivänä.

82.

Kun kyse on lainoista ja ennakkomaksuista, joilla on samanaikaisesti useampi kuin yksi vakuus tai takaus, ”vakuuksien ja takauksien enimmäismäärä, joka voidaan huomioida” jaetaan laadun mukaan korkealaatuisimmasta alkaen.

12.2   Kauden aikana haltuunotetut vakuudet [raportointipäivän tilanne] (13.2)

83.

Tähän lomakkeeseen sisällytetään kirjanpitoarvo vakuudesta, joka on hankittu viitekauden alkamis- ja päättymishetken välisenä aikana ja joka on edelleen kirjattuna taseeseen viitepäivänä.

12.3   Kertyneet haltuunotetut vakuudet [aineelliset hyödykkeet] (13.3)

84.

”Ulosmittaus [aineelliset hyödykkeet]” on sellaisista aineellisista hyödykkeistä kumuloitunut kirjanpitoarvo, joka on hankittu ottamalla haltuun vakuus, joka edelleen on kirjattuna taseeseen viitepäivänä, lukuun ottamatta vakuita, jotka luokitellaan kohtaan ”aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet”.

13.   KÄYVÄN ARVON HIERARKIA: KÄYVÄN ARVON MUKAISET RAHOITUSINSTRUMENTIT (14)

85.

Laitosten on ilmoitettava käypään arvoon arvostettujen rahoitusinstrumenttiensa arvo IFRS 13 standardin kappaleen 72 mukaan.

86.

Kohtaan ”käyvän arvon muutos kaudelta” on sisällytettävä voitot tai tappiot, jotka aiheutuvat sellaisten instrumenttien arvostamisesta uudelleen kauden aikana, jotka ovat yhä olemassa raportointipäivänä. Nämä voitot ja tappiot ilmoitetaan sisällytettäviksi tuloslaskelmaan; näin ollen nämä määrät ilmoitetaan ennen veroja.

87.

Kohtaan ”kumulatiivinen käyvän arvon muutos ennen veroja” on sisällytettävä voitot tai tappiot, jotka ovat kertyneet instrumenttien arvostamisesta uudelleen niiden alkuperäisen kirjaamisen ja viitepäivämäärän välisenä aikana.

14.   TASEESTA POISKIRJAAMINEN JA SIIRRETTÄVIIN RAHOITUSVAROIHIN LIITTYVÄT RAHOITUSVELAT (15)

88.

Lomakkeeseen 15 kuuluvat tiedot siirrettävistä rahoitusvaroista, joista osa tai joista mitkään eivät ole kirjattavissa pois taseesta, ja rahoitusvaroista, jotka on kokonaan kirjattu pois taseesta ja joista laitos on pidättänyt itsellään hoitopalveluoikeudet.

89.

Näihin varoihin liittyvät velat on ilmoitettava sen salkun mukaan, johon siirretyt rahoitusvarat kuuluivat vastaavaa-puolella, eikä sen salkun mukaan, johon ne kuuluivat vastattavaa-puolella.

90.

Sarakkeeseen ”taseesta pääomavaatimusten tähden poistetut erät” sisällytetään kirjanpitoarvo niistä rahoitusvaroista, jotka on kirjattu tilinpäätöstä varten mutta jotka on kirjattu pois taseesta vakavaraisuusvaatimusten tähden, sillä laitos käsittelee niitä arvopaperistamispositioina pääomavaatimusten kannalta vakavaraisuusasetuksen 109 artiklan mukaisesti, koska merkittävä luottoriski on siirretty vakavaraisuusasetuksen 243 ja 244 artiklan mukaisesti.

91.

”Takaisinostosopimukset” (”repot”) ovat liiketoimia, joissa laitos saa käteistä rahaa vastineeksi tiettyyn hintaan myydyistä rahoitusvaroista, joihin liittyy sitoumus ostaa samat (tai identtiset) omaisuuserät takaisin kiinteällä hinnalla määrättynä hetkenä. Liiketoimet, joihin liittyy kullan tilapäinen siirtäminen käteisvakuutta vastaan, katsotaan myös ”takaisinostosopimuksiksi” (”repoiksi”). Rahamäärät, jotka laitos on saanut vastineeksi kolmannelle osapuolelle (”väliaikaiselle haltijalle”) siirretyistä rahoitusvaroista, luokitellaan ”takaisinostosopimusten” alle silloin, kun käänteisoperaatiosta on olemassa velvoittava sitoumus eikä ainoastaan mahdollisuutta siihen. Takaisinostosopimuksiin kuuluvat myös repo-operaatiot, joihin voi sisältyä seuraavia:

a)

rahat, jotka on saatu vastineeksi kolmannelle osapuolelle käteisvakuutta vastaan väliaikaisesti lainatuista arvopapereista;

b)

rahat, jotka on saatu vastineeksi kolmannelle osapuolelle ns. sale/buy back -sopimuksella väliaikaisesti siirretyistä arvopapereista.

92.

Kohtiin ”takaisinostosopimukset” (”repot”) ja ”takaisinmyyntisopimukset” (”käänteiset reposopimukset”) kuuluvat laitoksen saamat tai uloslainaamat käteisvarat.

93.

Arvopaperikaupoista laitosten on ilmoitettava, kun siirretyt rahoitusvarat on kirjattu pois taseesta, tämän erän synnyttämät voitot (tappiot) tuloslaskelmassa sen ”kirjanpitosalkun” yhteydessä, johon rahoitusvarat kuuluivat ennen niiden kirjaamista pois taseesta.

15.   TULOSLASKELMAN ERITTELY (16)

94.

Tietyistä tuloslaskelman eristä on ilmoitettava tarkempi voittojen (tai tuottojen) ja tappioiden (tai kulujen) erittely.

15.1   Korkotuotot ja -kulut instrumenteittain ja vastapuolittain (16.1)

95.

Korot on jaoteltava sekä rahoitus- ja muista varoista syntyneisiin korkotuottoihin että rahoitus- ja muista veloista syntyneisiin korkokuluihin. Rahoitusvaroista syntynyt korkotuotto sisältää korkotuoton kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä johdannaisista, vieraan pääoman ehtoisista arvopapereista sekä lainoista ja ennakkomaksuista. Rahoitusveloista syntyneet korkokulut sisältävät korkokulut kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä johdannaisista, talletuksista, liikkeeseen lasketuista vieraan pääoman ehtoisista arvopapereista ja muista rahoitusveloista. Lomakkeessa 16.1 lyhyeksimyynnit otetaan huomioon muissa rahoitusveloissa. Kaikki eri salkkujen instrumentit otetaan huomioon, paitsi kohtaan ”johdannaiset – suojauslaskenta” sisältyvät välineet, joita ei käytetä korkoriskiltä suojautumiseen.

96.

Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien johdannaisten korkoon sisältyvät määrät, jotka liittyvät kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviin johdannaisiin, jotka voidaan määritellä ”suojauksiksi”, ja ne sisällytetään korkotuottona tai -kuluina korjaamaan niiden rahoitusinstrumenttien tuottoja ja kuluja, jotka ovat taloudellisesta mutta eivät kirjanpidollisesta näkökulmasta suojauskohteita.

15.2   Instrumenteittain voitot / (-) tappiot taseesta pois kirjatuista rahoitusvaroista ja -veloista, joita ei kirjata käypään arvoon tulosvaikutteisesti (16.2)

97.

Voitot ja tappiot, jotka ovat syntyneet sellaisten rahoitusvarojen ja -velkojen taseesta pois kirjaamisesta, joita ei ole arvostettu tulosvaikutteisesti käypään arvoon, jaotellaan rahoitusinstrumentin ja tilinpäätössalkun mukaan. Jokaisesta erästä ilmoitetaan taseesta pois kirjaamisesta syntynyt toteutunut nettovoitto tai -tappio. Nettomäärä kuvaa toteutuneiden voittojen ja toteutuneiden tappioiden eroa.

15.3   Instrumenteittain voitot tai tappiot kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä rahoitusvaroista ja -veloista (16.3)

98.

Voitot ja tappiot kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä rahoitusvaroista ja -veloista jaotellaan instrumentin tyypin mukaan; erittelyn kukin erä edustaa rahoitusinstrumentin toteutunutta ja toteutumatonta nettomäärää (voitot vähennettynä tappioilla).

15.4   Riskeittäin voitot ja tappiot kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä rahoitusvaroista ja -veloista (16.4)

99.

Voitot ja tappiot kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä rahoitusvaroista ja -veloista on myös eriteltävä riskin tyypin mukaan; kukin erittelyn erä edustaa vastuuseen kytketyn, mukaan lukien johdannaisia koskevan, riskin (korkoon, osakkeeseen, valuuttakurssiin, luottoon, hyödykkeeseen ja muuhun pohjaavan riskin) toteutunutta ja toteutumatonta nettomäärää (voitot vähennettynä tappioilla). Valuuttakurssieroista syntyvät voitot ja tappiot on sisällytettävä siihen erään, johon muut muunnetusta instrumentista aiheutuvat voitot ja tappiot sisällytetään. Voitot ja tappiot varoista ja veloista, jotka eivät ole johdannaisia, sisällytetään seuraavalla tavalla:

a)

korkoinstrumentit: mukaan luettuna lainoihin ja ennakkomaksuihin, talletuksiin ja vieraan pääoman ehtoisiin arvopapereihin (hallussa oleviin tai liikkeeseen laskettuihin) liittyvä kaupankäynti;

b)

oman pääoman ehtoiset instrumentit: mukaan luettuna osakkeisiin, UCITS-osuuksiin ja muihin oman pääoman ehtoisiin instrumentteihin liittyvä kaupankäynti;

c)

valuuttakauppa: yksinomaan kauppa ulkomaanvaluutoilla;

d)

luottoriski-instrumentit: mukaan luettuna kaupankäynti credit link note -välineillä;

e)

hyödykkeet: tähän kohtaan kuuluvat yksinomaan johdannaiset, sillä hyödykkeet, joita pidetään kaupankäyntitarkoituksessa, ilmoitetaan ”muiden varojen” alla, ei ”kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien rahoitusvarojen” alla;

f)

muut: mukaan luettuna kaupankäynti sellaisilla rahoitusinstrumenteilla, joita ei voida luokitella muihin erittelykategorioihin.

15.5   Instrumenteittain voitot / (-) tappiot käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavista rahoitusvaroista ja -veloista (16.5)

100.

Voitot ja tappiot rahoitusvaroista ja -veloista, jotka on kirjattu tulosvaikutteisesti käypään arvoon, jaotellaan instrumentin tyypin mukaan. Laitosten on ilmoitettava toteutuneet ja toteutumattomat nettomäärät sekä kauden aikana käyvään arvoon kohdistunut muutos, joka on aiheutunut luottoriskin (luotonottajan tai luotonantajan luottoriskin) muutoksista.

15.6   Voitot tai tappiot suojauslaskennasta (16.6)

101.

Voitot ja tappiot suojauslaskennasta on eriteltävä suojauslaskennan tyypin mukaan: käyvän arvon suojaus, rahavirran suojaus ja ulkomaantoimintoihin tehtyjen nettosijoitusten suojaus. Käyvän arvon suojaukseen liittyvät voitot ja tappiot on eriteltävä suojausinstrumentin ja suojauskohteen välillä.

15.7   Arvonalentumiset – rahoitusvarat ja muut kuin rahoitusvarat (16.7)

102.

”Lisäykset” ilmoitetaan tapauksissa, joissa tilinpäätössalkun tai varojen pääluokan osalta kauden arvonalentumisarvio johtaa nettokulujen kirjaamiseen. ”Peruutukset” ilmoitetaan tapauksissa, joissa tilinpäätössalkun tai varojen pääluokan osalta kauden arvonalentumisarvio johtaa nettotuottojen kirjaamiseen.

16.   TILINPÄÄTÖKSEN JA VAKAVARAISUUSASETUKSEN KONSOLIDOINTITASOJEN TÄSMÄYTYS (17)

103.

”Tilinpäätöksen konsolidointitaso” sisältää varojen, velkojen sekä oman pääoman kirjanpitoarvon sekä taseen ulkopuolisten erien nimellismäärät, jotka on laadittu tilinpäätöskonsolidoinnin mukaisesti; eli konsolidointiin on sisällytetty vakuutusyritykset ja muut kuin rahoitusalan yritykset.

104.

Tässä lomakkeessa kohta ”sijoitukset tytäryrityksissä, yhteisyrityksissä ja osakkuusyrityksissä” ei sisällä tytäryrityksiä, sillä tilinpäätöskonsolidoinnissa kaikki tytäryritykset ovat kokonaan konsolidoituja.

105.

Kohtaan ”jälleenvakuutus- ja vakuutussopimusten omaisuuserät” kuuluvat siirrettyjen jälleenvakuutusten omaisuuserät ja, mikäli sellaisia on, omaisuuserät, jotka liittyvät myönnettyihin vakuutus- ja jälleenvakuutussopimuksiin.

106.

Kohta ”vakuutus- ja jälleenvakuutussopimuksiin perustuvat velat” sisältää velat, jotka perustuvat myönnettyihin vakuutus- ja jälleenvakuutussopimuksiin.

17.   MAANTIETEELLINEN JAKAUTUMINEN (20)

107.

Lomakkeen 20 tiedot on ilmoitettava, mikäli laitos ylittää 5 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdassa määritetyn kynnyksen. Maantieteellinen jakautuminen toimintojen sijaintipaikan mukaan lomakkeissa 20.1–20.3 jakaa laitosten toiminnot ”kotimaisiin” ja ”ulkomaisiin”. ”Sijaintipaikka” tarkoittaa sitä lainkäyttöaluetta, jossa vastaavat varat tai velat kirjannut oikeushenkilö on perustettu; sivuliikkeillä sijaintipaikka tarkoittaa niiden kotipaikan lainkäyttöaluetta. Tässä yhteydessä kategoriaan ”kotimainen” kuuluvat toiminnot, jotka on tunnustettu jäsenvaltiossa, jossa laitos sijaitsee.

108.

Lomakkeet 20.4–20.7 sisältävät välittömän vastapuolen kotipaikkaan perustuvat tiedot maittain tarkasteltuina. Erittelyssä on annettava tiedot vastuista tai veloista, joita laitoksella on vastapuolille kaikissa ulkomaissa, joissa laitoksella on vastuita. Ylikansallisille järjestöille olevia vastuita tai velkoja ei luokitella laitokseen kotipaikkaan vaan maantieteelliseen alueeseen ”muut maat”.

109.

Vieraan pääoman ehtoisia instrumentteja koskevassa lomakkeessa 20.4 ”bruttokirjanpitoarvo” ilmoitetaan 2 osan 45 kappaleessa määritellyllä tavalla. Johdannaisista ja oman pääoman ehtoisista instrumenteista ilmoitettava rahamäärä on kirjanpitoarvo. Kohdassa ”joista: järjestämättömät” lainat ja ennakkomaksut ilmoitetaan tämän liitteen 145–157 kohdassa määritellyllä tavalla. Lomakkeessa 19 velanhoitojousto käsittää kaikki ”velka” sopimukset, joita 163–179 artiklassa määritellyt lainahoitojoustotoimenpiteet ulotetaan koskemaan. Lomakkeen 20.7 tiedot ilmoitetaan NACE-koodien mukaisella luokittelulla maittain. NACE-koodit ilmoitetaan ensimmäisellä jaottelutasolla (eli ”pääluokkien” tasolla).

18.   AINEELLISET JA AINEETTOMAT HYÖDYKKEET: VARAT, JOTKA OVAT MUUN VUOKRASOPIMUKSEN KOHTEENA (21)

110.

Asetuksen 9 artiklan e kohdassa olevan kynnyksen laskemiseksi aineelliset hyödykkeet, jotka laitos (vuokranantaja) on leasingvuokrannut kolmansille osapuolille sopimuksilla, jotka voidaan luokitella vuokrasopimuksiksi sovellettavan tilinpäätössäännöstön nojalla, jaetaan aineellisten hyödykkeiden kokonaismäärällä.

111.

IFRS-standardien tai kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti omaisuuserät, jotka laitos (vuokranantaja) on leasingvuokrannut kolmansille osapuolille vuokrasopimuksilla, ilmoitetaan eriteltyinä arvostusmenetelmän mukaan.

19.   OMAISUUDENHOITO, SÄILYTYS JA MUUT PALVELUT (22)

112.

Asetuksen 9 artiklan f kohdassa olevan kynnyksen laskemiseksi ”nettomääräiset palkkiotuotot” on ”palkkiotuottojen” ja ”palkkiokulujen” välisen erotuksen absoluuttinen arvo. Samoin ”nettokoron” määrä on ”korkotuoton” ja ”korkokulujen” välisen erotuksen absoluuttinen arvo.

19.1   Palkkiotuotot ja -kulut toiminnoittain (22.1)

113.

Palkkiotuotot ja -kulut ilmoitetaan toimintojen mukaan eriteltyinä. IFRS-standardien tai yhdenmukaisten kansallisten GAAP-normistojen mukaisesti tähän lomakkeeseen kuuluvat palkkiotuotot ja -kulut, jotka eivät ole seuraavia:

a)

rahamäärät, jotka otetaan huomioon rahoitusinstrumenttien reaalikoron laskennassa [IFRS 7, kappale 20(c)] ja

b)

rahamäärät, jotka on saatu käypään arvoon tulosvaikutteisesti arvostetuista rahoitusinstrumenteista [IFRS 7, kappale 20(c)(i)].

114.

Kaupankäyntikuluja, jotka johtuvat välittömästi sellaisten rahoitusinstrumenttien hankinnasta tai liikkeeseenlaskusta, joita ei ole arvostettu käypään arvoon tulosvaikutteisesti, ei sisällytetä näihin tietoihin; nämä kulut ovat osa kyseisten instrumenttien alkuperäistä hankinta-/liikkeeseenlaskuarvoa, ja ne jaksotetaan tulosvaikutteisesti niiden jäljellä olevan käyttöajan kuluessa reaalikorkoa käyttäen. [ks. IAS 39, kappale 43].

115.

Kaupankäyntikulut, jotka aiheutuvat välittömästi sellaisten rahoitusinstrumenttien hankinnasta tai liikkeeseenlaskusta, jotka on arvostettu käypään arvoon tulosvaikutteisesti, sisällytetään joko kohtaan ”kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien rahoitusvarojen ja -velkojen voitot ja tappiot, netto” tai kohtaan ”voitot/tappiot käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavista rahoitusvaroista ja -veloista, netto”. Nämä kulut eivät muodosta osaa kyseisten instrumenttien alkuperäisestä hankinta- tai liikkeeseenlaskuarvosta ja ne kirjataan välittömästi tuloslaskelmaan.

116.

Laitokset ilmoittavat palkkiotuotot ja -kulut seuraavien kriteerien mukaan:

a)

kohta ”Arvopaperit. Liikkeeseenlaskut” sisältää palkkiot, jotka laitos on saanut osallistumisesta sellaisten arvopaperien alullepanoon tai liikkeeseenlaskuun, joita se ei itse ole pannut alulle tai laskenut liikkeeseen;

b)

kohta ”Arvopaperit. Arvopaperinvälitys.” sisältää palkkiot, jotka laitokselle on syntynyt siitä, että se on vastaanottanut, siirtänyt ja toteuttanut asiakkaidensa puolesta arvopaperien osto- tai myyntimääräyksiä;

c)

kohta ”Arvopaperit. Muut.” sisältää palkkiot, jotka laitokselle on syntynyt siitä, että se on tarjonnut muita palveluja, jotka liittyvät arvopapereihin, joita se ei ole itse pannut alulle tai laskenut liikkeeseen;

d)

kohta ”selvitys” sisältää palkkioista aiheutuneet tulot (menot), joita laitokselle on syntynyt (joita on tullut laitoksen maksettavaksi), kun laitos on osallistunut vastapuoli- ja selvitysjärjestelyihin;

e)

kohdat ”omaisuudenhoito”, ”säilytys”, ”hallinnolliset palvelut sijoitusrahastoille”, ”notariaattitoiminta”, ”maksuliikenne” sisältävät sellaisista palkkioista saadut tulot (menot), joita laitokselle on syntynyt (joita on tullut laitoksen maksettavaksi), kun laitos on tarjonnut näitä palveluja;

f)

kohta ”strukturoidut tuotteet” sisältää palkkiot, jotka laitos on saanut osallistumisesta sellaisten rahoitusinstrumenttien alullepanoon tai liikkeeseenlaskuun, jotka eivät ole laitoksen itsensä alullepanemia tai liikkeeseenlaskemia arvopapereita;

g)

kohta ”hoitopalkkiot arvopaperistamistoiminnoista” sisältää tulopuolella laitokselle lainanhoitopalveluiden tarjoamisesta saaduista palkkioista muodostuneet tulot ja menopuolella lainapalveluiden tarjoajilta laitoksen maksettavaksi tulleista palkkioista koituneet menot;

h)

kohdissa ”annetut luottositoumukset” ja ”annetut rahoitustakaukset” ilmoitetaan se raportointikauden aikana tuloksi kirjattu jaksotusmäärä niistä palkkioista, jotka ovat syntyneet näistä alun perin ”muiksi rahoitusveloiksi” kirjatuista toiminnoista;

i)

kohdassa ”saadut luottositoumukset” ja ”saadut rahoitustakaukset” ilmoitetaan se palkkioista muodostunut meno, jonka laitos on kirjannut luottositoumuksen tai rahoitustakauksen antaneen vastapuolen tekemän veloituksen seurauksena;

j)

kohta ”muut” sisältää loput palkkioista aiheutuneet tulot (menot), joita laitokselle on syntynyt (joita on tullut laitoksen maksettavaksi), kuten rahamäärät, jotka johtuvat ”muista sitoumuksista”, valuutanvaihtopalveluista (kuten seteleiden tai kolikoiden vaihtamisesta) tai muun maksupohjaisen neuvonnan tai palveluiden tarjoamisesta (vastaanottamisesta).

19.2   Palvelun tarjoamiseen liittyvät varat (22.2)

117.

Omaisuudenhoitoon, säilytystoimintoihin ja muihin laitoksen tarjoamiin palveluihin liittyvästä liiketoiminnasta on annettava tiedot käyttämällä seuraavia määritelmiä:

a)

”omaisuudenhoito” viittaa varoihin, jotka kuuluvat suoraan asiakkaille ja joita laitos hoitaa. ”omaisuudenhoito” ilmoitetaan asiakkaan tyypin mukaan: yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavat yritykset, eläkerahastot, harkintaperusteisesti hoidetut asiakassalkut ja muut sijoitusvälineet;

b)

kohta ”säilytysvarat” viittaa laitoksen asiakkaiden lukuun tarjoamiin rahoitusinstrumenttien säilytys- ja hoitopalveluihin sekä säilytystoimintoihin liittyviin palveluihin, kuten käteisvarojen ja vakuuksien hallintaan. ”Säilytysvarat” on ilmoitettava siten, että asiakkaat, joiden lukuun laitos varoja säilyttää, eritellään tyypeittäin, ja yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavat yritykset ja muut asiakkaat erotetaan toisistaan. Kohdassa ”joista: uskottu muille tahoille” ilmoitetaan niiden säilytettävien varojen määrät, joiden tosiasiallisen säilytyksen laitos on antanut muiden yhteisöjen tehtäväksi;

c)

kohta ”hallinnolliset palvelut sijoitusrahastoille” viittaa niihin hallintopalveluihin, jotka laitos on tarjonnut yhteistä sijoitusrahastoille. Tähän sisältyvät muun muassa siirtoasiamiehen palvelut, kirjanpitoasiakirjojen kokoaminen, esitteiden, talouskatsausten ja kaikenlaisten muiden sijoittajille suunnattujen asiakirjojen laadinta, tiedon kulusta huolehtiminen levittämällä talouskatsauksia ja kaikenlaisia muita sijoittajille suunnattuja asiakirjoja, liikkeeseenlaskujen ja kuoletusten toteuttaminen ja sijoittajarekisterien ylläpitäminen sekä varojen nettoarvon laskenta;

d)

”notaaritoimintaa” ovat toiminnot, joissa laitos toimii omissa nimissään mutta asiakkaidensa lukuun ja asiakkaidensa riskillä. Useimmiten notaaritoiminnassa laitos tarjoaa palveluja, kuten palveluja, jotka koskevat säilytettävänä olevien varojen hoitoa strukturoiduille yhteisöille tai salkkujen hoitamista harkintaperusteisesti. Kaikki notaaritoiminta ilmoitetaan yksinomaan tässä kohdassa riippumatta siitä, tarjoaako laitos mahdollisesti myös muita lisäpalveluja;

e)

”maksuliikenne” viittaa sellaisten vieraan pääoman ehtoisten instrumenttien synnyttämien maksujen perintään asiakkaiden puolesta, joita laitos ei kirjaa taseeseensa ja joita se ei ole alullepannut;

f)

”jakelukanavapalkkiot” tarkoittavat tuotteita, joiden liikkeeseenlasku on tapahtunut ryhmän ulkopuolisten yhteisöjen toimesta ja jotka laitos on jakanut nykyisille asiakkailleen. Tämä erä ilmoitetaan tuotteen tyypin mukaan;

g)

kohta ”palvelun tarjoamiseen liittyvät varat” sisältää niiden käyvään arvoon kirjattujen varojen määrän, joihin laitoksen toiminta kohdistuu. Muita arvostusperusteita, myös nimellisarvoa, voidaan käyttää, mikäli käypä arvo ei ole käytettävissä. Tapauksissa, joissa laitos tarjoaa palveluja yhteisöille, kuten yhteistä sijoitustoimintaa harjoittaville yrityksille tai eläkerahastoille, kyseiset varat voidaan esittää samoina arvoina, joina ne on ilmoitettu näiden yhteisöjen omissa taseissa. Ilmoitettuihin rahamääriin sisällytetään, mikäli mahdollista, kertynyt korko.

20.   OSUUDET KONSERNITILINPÄÄTÖKSEEN SISÄLTYMÄTTÖMISSÄ STRUKTUROIDUISSA YHTEISÖISSÄ (30)

118.

Kohdassa ”annettu taloudellista tukea” tarkoitetaan konsernitilinpäätökseen sisältymättömille strukturoiduille yhteisöille annettujen lainojen ja ennakkomaksujen kirjanpitoarvon yhteenlaskettua summaa sekä konsernitilinpäätökseen sisältymättömien strukturoitujen yhteisöjen liikkeeseen laskemien ja laitoksen hallussa olevien vieraan pääoman ehtoisten arvopaperien kirjanpitoarvoa.

21.   LÄHIPIIRIIN KUULUVAT OSAPUOLET (31)

119.

Laitosten on annettava tiedot rahamääristä ja/tai toimista, jotka liittyvät sellaisiin taseeseen sisältyviin ja taseen ulkopuolisiin eriin, joiden vastapuoli kuuluu laitoksen lähipiiriin.

120.

Ryhmänsisäiset liiketoimet ja ryhmänsisäiset maksamatta olevat rahamäärät on poistettava. Kohtaan ”tytäryritykset ja muut saman ryhmän yhteisöt” laitosten on sisällytettävä ne tytäryrityksiin liittyvät tasetiedot ja liiketoimet, joita ei ole poistettu joko sen takia, että tytäryritykset eivät ole kokonaan konsolidoituja varovaisuusperiaatetta noudattavan konsolidoinnin mukaisesti, tai sen takia, että tytäryritykset eivät kuulu vakavaraisuusasetuksen 19 artiklan mukaisesti varovaisuusperiaatteen mukaisen konsolidoinnin piiriin, koska ne ovat merkitykseltään vähäisiä, tai sen takia, että suuremman ryhmän osana olevien laitosten näkökulmasta tytäryritykset eivät ole laitoksen itsensä vaan varsinaisen emoyrityksen tytäryrityksiä. Kohdassa ”osakkuusyritykset ja yhteisyritykset” laitosten on ilmoitettava osittaista konsolidointia tai pääomaosuusmenetelmää käytettäessä poistamattomat osuudet taseista ja liiketoimista, jotka liittyvät yhteisön kanssa samaan ryhmään kuuluviin yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin.

21.1   Lähipiiri: maksettavat ja saatavat erät (31.1)

121.

Kohdassa ”saadut luottositoumukset, rahoitustakaukset ja muut sitoumukset” laitos ilmoittaa saatujen luottositoumusten ”nimellismäärien” yhteenlasketun summan, saatujen rahoitustakausten ”vakuuksien ja rahoitustakauksien enimmäismäärä, joka voidaan huomioida” ja saatujen muiden sitoumusten ”nimellismäärän”.

21.2   Lähipiiri: lähipiiriliiketoimista kertyneet kulut ja tuotot (31.2)

122.

Kohdassa ”rahoitusvaroihin kuulumattoman omaisuuserän taseesta poiskirjaamisesta syntyneet voitot/tappiot” on ilmoitettava kaikki voitot ja tappiot, jotka ovat aiheutuneet sellaisten muiden kuin rahoitusvarojen taseesta poiskirjaamisesta, jotka ovat syntyneet lähipiiriliiketoimista. Tähän erään sisältyvät voitot ja tappiot, jotka ovat aiheutuneet sellaisten muiden kuin rahoitusvarojen taseesta poiskirjaamisesta, jotka ovat syntyneet lähipiiriliiketoimista ja jotka kuuluvat seuraaviin ”tuloslaskelman” nimikkeisiin:

a)

”voitot tai tappiot, jotka ovat syntyneet tytäryrityksiin, yhteisyrityksiin ja osakkuusyrityksiin tehtyjen sijoitusten taseesta poiskirjaamisesta”;

b)

”voitot tai tappiot, jotka ovat syntyneet muussa kuin kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien muiden kuin rahoitusvarojen taseesta poiskirjaamisesta”;

c)

”voitot tai tappiot myytävänä oleviksi luokitelluista pitkäaikaisista omaisuuseristä ja luovutettavien erien ryhmistä, joita ei voida katsoa lopetetuiksi toiminnoiksi”; ja

d)

”lopetettujen toimintojen voitto/tappio verojen jälkeen”.

22.   RYHMÄN RAKENNE (40)

123.

Laitosten on toimitettava yksityiskohtaiset tiedot tytäryrityksistä, yhteisyrityksistä ja osakkuusyrityksistä raportointipäivänä vallitsevassa tilanteessa. Kaikki tytäryritykset niiden suorittamista toiminnoista riippumatta on ilmoitettava. Arvopapereita, jotka luokitellaan ”kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviksi rahoitusvaroiksi”, ”käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviksi rahoitusvaroiksi”, ”myytävissä oleviksi rahoitusvaroiksi” ja omiksi osakkeiksi, toisin sanoen raportoivan laitoksen omistamiksi omiksi osakkeiksi, ei oteta huomioon tässä lomakkeessa.

22.1   Ryhmän rakenne: ”yhteisöittäin” (40.1)

124.

Seuraavat tiedot ilmoitetaan yhteisöittäin:

a)

”LEI-tunniste” tarkoittaa sijoitusten kohdeyrityksen LEI-tunnistetta;

b)

”Y-tunnus” tarkoittaa sijoitusten kohdeyrityksen tunnusta. Y-tunnus on rivin tunnistekoodi, joka toimii yksittäisen rivin yksilöllisenä tunnisteena lomakkeessa 40.1;

c)

”yhteisön nimi” tarkoittaa sijoitusten kohdeyrityksen nimeä;

d)

”päivämäärä, jolloin sijoituskohteesta tuli osa ryhmää” tarkoittaa päivää, jolloin sijoitusten kohdeyritys liittyi osaksi ”ryhmän piiriä”;

e)

”osakepääoma” tarkoittaa sijoitusten kohdeyrityksen viitepäivästä lukien liikkeeseen laskeman pääoman kokonaismäärää;

f)

kohdat ”sijoituskohteen oma pääoma”, ”sijoituskohteen taseen loppusumma” ja ”Sijoituskohteen voitto/tappio” sisältävät nimikkeitä vastaavat rahamäärät sellaisina kuin ne on ilmoitettu sijoituskohteen viimeisimmässä tilinpäätöksessä;

g)

”sijoituskohteen kotipaikka” tarkoittaa sijoituskohteen kotimaata;

h)

”sijoituskohteen sektori” tarkoittaa 1 osan 35 kohdassa määriteltyä vastapuolisektoria;

i)

”NACE-koodi” ilmoitetaan sijoituskohteen päätoimialan perusteella. Muiden kuin rahoitusalan yritysten osalta NACE-koodit ilmoitetaan ensimmäisellä jaottelutasolla (”pääluokittain”); rahoitusalan yritysten osalta NACE-koodit ilmoitetaan kahden tason tarkkuudella (”kaksinumerotasoittain”);

j)

”Omistusosuus (%)” on laitoksen hallussa olevien omistukseen oikeuttavien rahoitusinstrumenttien osuus viiteajankohtana;

k)

”äänioikeus (%)” tarkoittaa viiteajankohtana sellaisten äänioikeuksien osuutta, jotka on sidottu laitoksen hallussa oleviin omistukseen oikeuttaviin rahoitusinstrumentteihin;

l)

”ryhmän rakenne (suhde)” osoittaa emoyrityksen ja sijoituskohteen (tytäryrityksen, yhteisyrityksen tai osakkuusyrityksen) välisen suhteen;

m)

”kirjanpitokäsittely [kirjanpitoryhmä]” osoittaa tilinpäätöksen konsolidointitasolla noudatettavan kirjanpitokäytännön (täysi konsolidointi, osittainen konsolidointi tai pääomaosuusmenetelmä);

n)

”kirjanpitokäytäntö [vakavaraisuusasetuksen mukainen ryhmä]” osoittaa vakavaraisuusasetuksen konsolidointitasolla noudatettavan kirjanpitokäytännön (täysi konsolidointi, osittainen konsolidointi tai pääomaosuusmenetelmä);

o)

”kirjanpitoarvo” tarkoittaa rahamääriä, jotka on ilmoitettu laitoksen taseessa sellaisista sijoituskohteista, jotka eivät ole kokonaan tai osittain konsolidoituja;

p)

”hankintameno” tarkoittaa sijoittajien maksamaa rahamäärää;

q)

”sijoituskohteen liikearvo” tarkoittaa sijoituskohdetta kuvaavaa liikearvoa, joka ilmoitetaan laitoksen konsolidoidussa taseessa kohdissa ”liikearvo” tai ”sijoitukset tytäryrityksissä, yhteisyrityksissä ja osakkuusyrityksissä”;

r)

”sijoitusten käypä arvo, joille on julkaistu noteerattu markkinahinta” tarkoittaa hintaa viiteajankohtana; tämä tieto ilmoitetaan vain noteeratuista rahoitusinstrumenteista.

22.2   Ryhmän rakenne: ”rahoitusinstrumenteittain” (40.2)

125.

Seuraavat tiedot ilmoitetaan rahoitusinstrumenteittain:

a)

”arvopaperikoodi” käsittää ISIN-arvopaperikoodin. Arvopapereista, joihin ei liity ISIN-koodia, ilmoitetaan jokin toinen koodi, joka toimii arvopaperin yksilöllisenä tunnisteena. ”Arvopaperikoodi” ja ”holdingyhtiön Y-tunnus” ovat yhdistetty rivin tunnistekoodi, ja ne toimivat yhdessä yksittäisen rivin yksilöllisenä tunnisteena lomakkeessa 40.2;

b)

”holdingyhtiön Y-tunnus” on sen yhteisön tunnus, joka ryhmän sisällä pitää sijoitusta hallussaan;

c)

”Y-tunnus”, ”omistusosuus (%)”, ”kirjanpitoarvo” ja ”hankintameno” on määritelty edellä. Rahamäärien on vastattava holdingyhtiön hallussa olevaa arvopaperia.

23.   KÄYPÄ ARVO (41)

23.1   Käyvän arvon hierarkia: rahoitusinstrumentit jaksotettuun hankintamenoon (41.1)

126.

Tässä lomakkeessa ilmoitetaan tiedot jaksotettuun hankintamenoon arvostettujen rahoitusinstrumenttien käyvästä arvosta käyttämällä IFRS 7 -standardin kappaletta 27A.

23.2   Käyvän arvon option käyttö (41.2)

127.

Tässä lomakkeessa ilmoitetaan tiedot käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattujen rahoitusvarojen ja -velkojen käyvän arvon option käytöstä. Kohta ”hybridisopimukset” sisältää kirjanpitoarvon sellaisista hybridirahoitusinstrumenteista, jotka on kokonaisina luokiteltu näihin tilinpäätössalkkuihin; eli kohta sisältää erottelemattomat hybridi-instrumentit kokonaisuudessaan.

23.3   Ei käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat hybridi- / yhdistetyt rahoitusinstrumentit (41.3)

128.

Tässä lomakkeessa ilmoitetaan tiedot hybridirahoitusinstrumenteista, mutta ei kuitenkaan niistä hybridisopimuksista, jotka on tulosvaikutteisesti arvostettu käypään arvoon ”käyvän arvon vaihtoehdon” nojalla ja jotka ilmoitetaan lomakkeessa 41.2.

129.

Kohta ”kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät” sisältää kirjanpitoarvon sellaisista hybridirahoitusinstrumenteista, jotka on kokonaisina luokiteltu ”kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviksi rahoitusvaroiksi” tai ”kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviksi rahoitusveloiksi”; eli tähän kohtaan sisällytetään erottelemattomat hybridirahoitusinstrumentit kokonaisuudessaan.

130.

Muut rivit sisältävät kirjanpitoarvon pääsopimuksista, jotka on erotettu siihen kytketyistä johdannaisista sovellettavan kirjanpitosäännöstön mukaisesti. Näistä pääsopimuksista sovellettavan kirjanpitosäännöstön mukaisesti erotettujen kytkettyjen johdannaisten kirjanpitoarvot ilmoitetaan lomakkeissa 10 ja 11.

24.   AINEELLISET JA AINEETTOMAT HYÖDYKKEET: ARVOSTAMISMENETELMÄLLÄ SAATU KIRJANPITOARVO (42)

131.

Kohdat ”aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet”, ”sijoituskiinteistöt” ja ”muut aineettomat hyödykkeet” ilmoitetaan niiden arvostamisessa käytettyjen menetelmien mukaan.

132.

Kohtaan ”muut aineettomat hyödykkeet” kuuluvat kaikki muut aineettomat hyödykkeet paitsi liikearvo.

25.   VARAUKSET (43)

133.

Tähän lomakkeeseen sisällytetään kohdassa ”varaukset” ilmoitettujen tarkastelukauden alun ja lopun kirjanpitoarvojen välinen täsmäytyslaskelma muutosten luonteen mukaan eriteltyinä.

26.   ETUUSPOHJAISET JÄRJESTELYT JA TYÖSUHDE-ETUUDET (44)

134.

Näihin lomakkeisiin sisällytetään kertyneet tiedot kaikista laitoksen etuuspohjaisista järjestelyistä. Jos laitoksella on useampi kuin yksi etuuspohjainen järjestely, on ilmoitettava kootut määrät kaikkien näiden järjestelyjen osalta.

26.1   Etuuspohjaiset järjestelyt: varojen ja velkojen komponentit, netto (44.1)

135.

Kohdassa ”etuuspohjaiset järjestelyt: varojen ja velkojen komponentit, netto” esitetään täsmäytyslaskelma kaikkien laitoksen etuuspohjaisten nettovelkojen (-varojen) sekä korvauksensaantioikeuksien kertyneestä nykyarvosta [IAS 19, kappaleet 140 (a), (b)].

136.

Kohta ”etuuspohjainen netto-omaisuuserä” sisältää, kun kyse on ylijäämästä, taseeseen kirjattavat ylijäämän määrät, joihin eivät vaikuta IAS 19 -standardin 63 kohdassa asetetut rajoitukset. Tämän erän määrä ja määrä, joka on kirjattu muistiotiedoissa kohtaan ”varoihin kirjattujen mahdollisten korvauksensaantioikeuksien käypä arvo”, sisällytetään taseen kohtaan ”muut varat”.

26.2   Muutokset etuuspohjaisten järjestelyiden velvoitteissa (44.2)

137.

Kohta ”muutokset etuuspohjaisten järjestelyiden velvoitteissa” esittää kauden alun ja lopun välisen täsmäytyslaskelman laitoksen kaikkien etuuspohjaisten järjestelyjen velvoitteiden kertyneestä nykyarvosta. IAS 19 -standardin kappaleessa 141 listattujen seikkojen vaikutukset kauden ajalta esitetään erikseen.

138.

Etuuspohjaisten järjestelyjen velvoitteissa tapahtuvia muutoksia kuvaavan lomakkeen kohdassa ”loppusaldo [nykyarvo]” ilmoitettavan määrän on oltava sama kuin kohdassa ”etuuspohjaisten velvoitteiden nykyarvo”.

26.3   Lisätieto [henkilöstöön liittyvät kulut] (44.3)

139.

Henkilöstöön liittyviä kuluja koskevan lisätiedon ilmoittamisessa on käytettävä seuraavia määritelmiä:

a)

Kohtaan ”eläkkeet ja vastaavat kulut” sisällytetään rahamäärät, jotka on tarkastelukaudelta kirjattu henkilöstökuluiksi – työsuhde-etuuksista johtuvat velvoitteet (sekä maksupohjaiset järjestelyt että etuuspohjaiset järjestelyt) ja sosiaaliturvamaksut.

b)

Kohtaan ”osakeperusteiset maksut” sisällytetään rahamäärä, joka on kaudelta kirjattu osakeperusteisista maksuista syntyneiksi henkilöstökuluiksi.

27.   TULOSLASKELMAN TIETTYJEN ERIEN JAOTTELU (45)

27.1   Rahoitusvaroihin kuulumattoman omaisuuserän taseesta poiskirjaamisesta syntyneet voitot tai tappiot (45.2)

140.

Voitot ja tappiot, jotka ovat syntyneet sellaisten rahoitusvaroihin kuulumattomien omaisuuserien taseesta poiskirjaamisesta, joita ei ole luokiteltu myytävänä oleviksi, jaotellaan varojen tyypin mukaan; kuhunkin kohtaan on sisällytettävä taseesta pois kirjattua omaisuuserää (kuten kiinteistöä, ohjelmistoa, laitteistoa, kultaa, sijoitusta) koskeva voitto tai tappio.

27.2   Muut liiketoiminnan tuotot ja kulut (45.3)

141.

Muut liiketoiminnan tuotot ja kulut jaotellaan seuraavien kohtien mukaan: aineellisten hyödykkeiden käyvän arvon muutos arvostettaessa käyvän arvon mallilla; sijoituskiinteistöistä syntyvät vuokratulot ja välittömät varsinaisen toiminnan kulut; muita kuin sijoituskiinteistöjä koskevista käyttöleasing-sopimuksista syntyvät tuotot ja kulut sekä muut varsinaisen toiminnan tuotot ja kulut.

142.

Kohta ”muita kuin sijoituskiinteistöjä koskevat vuokrasopimukset” sisältää sarakkeessa ”tuotot” tiedot saaduista voitoista ja sarakkeessa ”kulut” tiedot aiheutuneista kustannuksista niissä tapauksissa, joissa laitos on toiminut vuokranantajana vuokratoiminnoissa, jotka eivät kohdistu varoihin, jotka on luokiteltu sijoituskiinteistöiksi. Kulut, joita laitokselle on aiheutunut vuokraajana, sisällytetään kohtaan ”muut hallintokulut”.

143.

Voitot tai tappiot, jotka ovat aiheutuneet sellaisten jalometallien ja muiden hyödykkeiden määräosuuksien arvostamisesta uudelleen, jotka on arvostettu käypään arvoon myyntikuluilla vähennettynä, ilmoitetaan kohdissa ”Muut liiketoiminnan tuotot. Muut” tai ”Muut liiketoiminnan kulut. Muut”.

28.   LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (46)

144.

Oman pääoman muutoksista esitettävässä laskelmassa laitos ilmoittaa kauden alun ja kauden lopun täsmäytystiedot kutakin oman pääoman komponenttia koskevista kirjanpitoarvoista.

29.   JÄRJESTÄMÄTTÖMÄT SAAMISET (18)

145.

Lomakkeessa 18 järjestämättömät saamiset ovat saamisia, jotka täyttävät jommankumman seuraavista kriteereistä:

a)

olennaiset saamiset, jotka ovat olleet erääntyneinä yli 90 päivää;

b)

arvion mukaan on todennäköistä, ettei velallinen maksa luottovelvoitteitaan kokonaan ilman vakuuksien realisointia, riippumatta siitä, onko erääntyneitä määriä tai kuinka monta päivää määrät ovat olleet erääntyneinä.

146.

Tätä luokittelua järjestämättömiksi saamisiksi sovelletaan riippumatta siitä, luokitellaanko saaminen maksukyvyttömäksi vakavaraisuusasetuksen 178 artiklan mukaisesti sääntelytarkoituksissa vai arvoltaan alentuneeksi sovellettavan kirjanpitosäännöstön mukaisesti kirjanpitotarkoituksissa.

147.

Saamisten, joissa maksukyvyttömyyden katsotaan toteutuneen vakavaraisuusasetuksen 178 artiklan mukaisesti, ja saamisten, joiden arvon on todettu alentuneen sovellettavan kirjanpitosäännöstön mukaisesti, katsotaan aina olevan järjestämättömiä saamisia. Saamisten, joihin liittyy tämän liitteen 38 kohdassa tarkoitettuja ”ryhmäkohtaisia vähennyksiä aiheutuneista mutta ilmoittamattomista tappioista”, ei katsota olevan järjestämättömiä saamisia, jolleivät ne täytä kriteereitä, joiden perusteella ne katsotaan järjestämättömiksi saamisiksi.

148.

Saamiset luokitellaan täysimääräisinä ottamatta huomioon mahdollisia vakuuksia. Olennaisuus arvioidaan vakavaraisuusasetuksen 178 artiklan mukaisesti.

149.

Lomakkeessa 18 ”saamiset” sisältävät kaikki vieraan pääoman ehtoiset instrumentit (lainat ja ennakkomaksut ja vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit) sekä taseen ulkopuoliset erät, kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviä lukuun ottamatta. Taseen ulkopuoliset erät koostuvat seuraavista peruutettavista ja peruuttamattomista eristä:

a)

annetut luottositoumukset;

b)

annetut rahoitustakaukset;

c)

muut annetut sitoumukset.

150.

Lomakkeessa 18 saaminen on ”erääntynyt”, kun pääoman, koron tai palkkion määrää ei ole maksettu sen eräpäivänä.

151.

Lomakkeessa 18 ”velallinen” tarkoittaa vakavaraisuusasetuksen 178 artiklassa tarkoitettua vastapuolta.

152.

Sitoumus otetaan nimellismääräisesti huomioon järjestämättömänä saamisena, jos se nostettuna tai muuten käytettynä johtaisi saamisiin, joihin liittyy se riski, ettei niitä makseta kokonaan takaisin ilman vakuuksien realisointia.

153.

Annetut rahoitustakaukset otetaan nimellismääräisesti huomioon järjestämättöminä saamisina, jos riskinä on, että vastapuoli (”taattava osapuoli”) vetoaa rahoitustakaukseen, erityisesti sellaisissa tapauksissa, joissa kohteena oleva saaminen täyttää 145 kohdassa mainitut kriteerit, joiden perusteella se katsotaan järjestämättömäksi. Jos taattava osapuoli ei ole maksanut rahoitustakaussopimuksen mukaan erääntynyttä määrää, raportoivan laitoksen on arvioitava, täyttääkö tästä johtuva saaminen järjestämätöntä saamista koskevat kriteerit.

154.

Edellä olevan 145 kohdan mukaisesti järjestämättömiksi luokitellut saamiset luokitellaan järjestämättömiksi joko yksilöllisesti (”liiketoimen perusteella”) tai tietyltä velalliselta olevien saamisten kokonaismäärän osalta (”velallisen perusteella”). Kun järjestämättömiä saamisia luokitellaan yksilöllisesti tai tietyn velallisen osalta, erityyppisiin järjestämättömiin saamisiin sovelletaan seuraavia luokitusmenetelmiä:

a)

järjestämättömiin saamisiin, jotka luokitellaan vakavaraisuusasetuksen 178 artiklan mukaisesti maksukyvyttömiksi, sovelletaan 178 artiklan mukaista luokitusmenetelmää;

b)

saamisiin, jotka luokitellaan sovellettavan kirjanpitosäännöstön mukaisesti järjestämättömiksi arvonalentumisen johdosta, sovelletaan arvonalentumisen kirjaamisedellytyksiä sovellettavan kirjanpitosäännöstön mukaisesti;

c)

muihin järjestämättömiin saamisiin, joita ei luokitella maksukyvyttömiksi eikä arvoltaan alentuneiksi, sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 178 artiklan säännöksiä.

155.

Jos laitoksella on velalliselta taseeseen sisältyviä saamisia, jotka ovat olleet erääntyneinä yli 90 päivää, ja erääntyneiden saamisten bruttokirjanpitoarvo on yli 20 prosenttia kaikkien kyseiseen velalliseen liittyvien taseeseen sisältyvien saamisten bruttokirjanpitoarvosta, kaikkien kyseiseen velalliseen liittyvien saamisten ja taseen ulkopuolisten saamisten katsotaan olevan järjestämättömiä. Kun velallinen kuuluu ryhmään, on arvioitava tarve katsoa myös muilta ryhmän yhteisöiltä olevat saamiset järjestämättömiksi saamisiksi, jollei niitä jo katsota arvoltaan alentuneiksi tai maksukyvyttömiksi vakavaraisuusasetuksen 178 artiklan mukaisesti, paitsi jos on kyse sellaisten yksittäisten kiistojen kohteina olevista saamisista, jotka eivät liity vastapuolen vakavaraisuuteen.

156.

Saamisten ei katsota enää olevan järjestämättömiä, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)

saaminen täyttää poistumista koskevat kriteerit, joita raportoiva laitos soveltaa arvonalennus- ja maksukyvyttömyysluokitteluun;

b)

velallisen tilanne on parantunut siinä määrin, että täysimääräinen takaisinmaksu todennäköisesti suoritetaan alkuperäisten tai tarvittaessa muutettujen ehtojen mukaisesti;

c)

velallisella ei ole maksuja, jotka olisivat olleet erääntyneinä yli 90 päivää.

Jos nämä edellytykset eivät täyty, saaminen luokitellaan edelleen järjestämättömäksi, vaikka se olisi jo täyttänyt lopettamiskriteerit, joita raportoiva laitos soveltaa arvonalennusluokitteluun sovellettavan kirjanpitosäännöstön mukaisesti ja maksukyvyttömyysluokitteluun vakavaraisuusasetuksen 178 artiklan mukaisesti.

157.

Kun järjestämättömiin saamisiin sovelletaan lainanhoitojoustotoimenpiteitä, kyseisiä saamisia ei katsota enää järjestämättömiksi, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)

lainanhoitojoustotoimenpiteiden soveltaminen ei johda arvonalentumisen tai maksukyvyttömyyden kirjaamiseen;

b)

lainanhoitojoustotoimenpiteiden soveltamisesta on kulunut yksi vuosi;

c)

lainanhoitojoustotoimenpiteiden jälkeen ei ole erääntyneitä määriä tai huolenaiheita, jotka liittyisivät lainanhoitojouston jälkeisten ehtojen mukaiseen saamisen täysimääräiseen takaisinmaksuun. Huolenaiheiden puuttuminen vahvistetaan sen jälkeen, kun laitos on analysoinut velallisen taloudellisen tilanteen. Huolenaiheita ei katsota enää olevan, jos velallinen on maksanut lainanhoitojouston jälkeisten ehtojen mukaisilla säännöllisillä maksuillaan määrän, joka vastaa erääntyneinä olleiden määrien summaa (jos maksuja on ollut erääntyneinä) tai joka on kirjattu kokonaan pois taseesta (jos maksuja ei ole ollut erääntyneinä) lainanhoitojoustotoimenpiteiden yhteydessä, tai jos velallinen on muutoin osoittanut kykenevänsä noudattamaan lainanhoitojouston jälkeisiä ehtoja.

Näitä erityisiä poistumista koskevia edellytyksiä sovelletaan niiden kriteereiden lisäksi, joita raportoiva laitos soveltaa arvoltaan alentuneisiin saamisiin sovellettavan kirjanpitosäännöstön mukaisesti ja maksukyvyttömiin saamisiin vakavaraisuusasetuksen 178 artiklan mukaisesti.

158.

Erääntyneet saamiset ilmoitetaan järjestettyjen ja järjestämättömien saamisten luokissa täysimääräisinä erikseen. Terveet ja erääntyneet saamiset, jotka ovat olleet erääntyneinä alle 90 päivää, ilmoitetaan täysimääräisinä erikseen.

159.

Järjestämättömät saamiset ilmoitetaan erääntymisajanjaksojen mukaisesti eriteltyinä. Saamiset, jotka eivät ole erääntyneitä tai jotka ovat olleet erääntyneinä enintään 90 päivää mutta jotka kuitenkin katsotaan järjestämättömiksi sen perusteella, ettei niitä todennäköisesti makseta kokonaan takaisin, ilmoitetaan erityisessä sarakkeessa. Saamiset, jotka ovat erääntyneitä ja joita ei todennäköisesti makseta kokonaan takaisin, jaetaan erääntymisajanjaksoihin sen perusteella, kuinka monta päivää ne ovat olleet erääntyneinä.

160.

Seuraavat saamiset merkitään erillisiin sarakkeisiin:

a)

saamiset, jotka katsotaan sovellettavan kirjanpitosäännöstön mukaisesti arvoltaan alentuneiksi, paitsi jos on kyse saamisista, joihin liittyy aiheutuneita mutta ilmoittamattomia tappioita;

b)

saamiset, joissa katsotaan olevan kyse vakavaraisuusasetuksen 178 artiklan mukaisesti toteutuneesta maksukyvyttömyydestä.

161.

”Kertyneitä arvonalentumistappioita” ja ”luottoriskistä johtuvia kertyneitä käyvän arvon muutoksia” kuvaavat luvut ilmoitetaan 46 kohdan mukaisesti. ”Kertyneet arvonalentumistappiot” tarkoittaa saamisen kirjanpitoarvon vähentämistä joko suoraan tai vähennystiliä käyttämällä. Kertyneisiin arvonalentumistappioihin, jotka ilmoitetaan järjestämättömistä saamisista, ei sisällytetä aiheutuneita mutta ilmoittamattomia tappioita. Terveistä ja erääntyneistä saamisista ilmoitetaan aiheutuneet mutta ilmoittamattomat tappiot kertyneissä arvonalentumistappioissa. ”Luottoriskistä johtuvat kertyneet käyvän arvon muutokset” ilmoitetaan saamisista, jotka kirjataan tulosvaikutteisesti käypään arvoon sovellettavan kirjanpitosäännöstön mukaisesti.

162.

Tiedot järjestämättömiin saamisiin liittyvistä hallussa olevista vakuuksista ja saaduista rahoitustakauksista ilmoitetaan erikseen. Saaduista vakuuksista ja saaduista rahoitustakauksista ilmoitettavat määrät lasketaan 79–82 kohdan mukaisesti. Sen vuoksi vakuuksista ja rahoitustakauksista ilmoitettavien määrien summan ylärajana on asianomaisen saamisen kirjanpitoarvo.

30.   LAINANHOITOJOUSTOSAAMISET (19)

163.

Lomakkeessa 19 lainanhoitojoustosaamiset ovat velkasopimuksia, joihin on sovellettu lainanhoitojoustotoimenpiteitä. Lainanhoitojoustotoimenpiteet koostuvat myönnytyksistä velalliselle, jolla on tai tulee lähiaikoina olemaan vaikeuksia täyttää rahoitussitoumuksensa (”rahoitusvaikeudet”).

164.

Lomakkeessa 19 myönnytys tarkoittaa jompaakumpaa seuraavista toimista:

a)

aiempien sopimusehtojen muuttaminen, jossa muutetaan sopimusta, jota velallisen ei katsota pystyvän noudattamaan rahoitusvaikeuksiensa (”ongelmavelka”) ja niistä johtuvan riittämättömän velanhoitokyvyn vuoksi, ja jota ei olisi tehty, jollei velallisella olisi ollut rahoitusvaikeuksia;

b)

ongelmasaamista koskevan sopimuksen täydellinen tai osittainen uudelleenrahoitus, jota ei olisi tehty, jollei velallisella olisi ollut rahoitusvaikeuksia.

Myönnytys voi aiheuttaa luotonantajalle tappion.

165.

Kyse on myönnytyksestä, jos

a)

muutettujen ja aiempien sopimusehtojen välillä on ero velallisen eduksi;

b)

muutettu sopimus sisältää suotuisammat ehdot kuin muut velalliset, joilla on vastaava riskiprofiili, olisivat voineet saada samalta laitokselta kyseisenä ajankohtana.

166.

Lausekkeet, jotka antavat velalliselle mahdollisuuden muuttaa sopimusehtoja (”sopimukseen sisältyvät lainanhoitojoustolausekkeet”), katsotaan myönnytykseksi, jos laitos hyväksyy kyseisten lausekkeiden käytön ja toteaa, että velallisella on rahoitusvaikeuksia.

167.

”Uudelleenrahoitus” tarkoittaa velkasopimusten käyttöä sen varmistamiseen, että muut velkasopimukset, joiden voimassa olevia ehtoja velallinen ei pysty noudattamaan, maksetaan kokonaan tai osittain.

168.

Lomakkeessa 19 ”velallinen” käsittää kaikki velallisen ryhmään kuuluvat luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt, jotka kuuluvat tilinpäätöksen mukaisen konsolidoinnin piiriin.

169.

Lomakkeessa 19 ”velka” käsittää luotot, vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit sekä annetut peruutettavat ja peruuttamattomat sitoumukset muttei kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviä eriä.

170.

Lomakkeessa 19 ”saaminen” tarkoittaa samaa kuin ”velka” 169 kohdassa.

171.

Lomakkeessa 19 ”laitos” tarkoittaa laitosta, joka on toteuttanut lainanhoitojoustotoimenpiteet.

172.

Jos on tehty myönnytys, saamiset katsotaan lainanhoitojoustosaamisiksi riippumatta siitä, onko jokin määrä erääntynyt tai luokitellaanko saamiset arvoltaan alentuneiksi sovellettavan kirjanpitosäännöstön mukaisesti tai maksukyvyttömiksi vakavaraisuusasetuksen 178 artiklan mukaisesti. Saamisia ei käsitellä lainanhoitojoustosaamisina, jos velallisella ei ole rahoitusvaikeuksia. Seuraavia käsitellään kuitenkin lainanhoitojoustotoimenpiteinä:

a)

muutettu sopimus, joka on luokiteltu järjestämättömäksi ennen sen muuttamista tai luokiteltaisiin järjestämättömäksi ilman muuttamista;

b)

sopimukseen tehtyyn muutokseen sisältyy velan täydellinen tai osittainen peruuttaminen lopulliseksi luottotappioksi kirjaamisella;

c)

laitos hyväksyy sopimukseen sisältyvien lainanhoitojoustolausekkeiden käytön sellaisen velallisen osalta, joka ei täytä sopimusvelvoitteitaan tai jonka ei katsottaisi täyttävän sopimusvelvoitteitaan, jollei kyseisiä lausekkeita käytettäisi;

d)

velallinen on samaan tai lähes samaan aikaan, kun laitos on tehnyt lisävelkaa koskevan myönnytyksen, suorittanut kyseisen laitoksen kanssa tekemänsä toisen sellaisen sopimuksen pääoma- tai korkomaksuja, joka on ollut järjestämätön tai luokiteltaisiin järjestämättömäksi ilman uudelleenrahoitusta.

173.

Muutosta, johon liittyy takaisinmaksuja, jotka tehdään ottamalla vakuudet haltuun, käsitellään lainanhoitojoustotoimenpiteenä, jos muutoksessa on kyse myönnytyksestä.

174.

Seuraavissa olosuhteissa on kumottavissa olevana olettamuksena, että lainanhoitojousto on toteutettu:

a)

muutettu sopimus on ollut kokonaan tai osittain erääntyneenä yli 30 päivää (olematta järjestämätön) ainakin yhden kerran sen muuttamista edeltäneiden kolmen kuukauden aikana tai se olisi kokonaan tai osittain erääntyneenä yli 30 päivää ilman muuttamista;

b)

velallinen on samaan tai lähes samaan aikaan, kun laitos on tehnyt lisävelkaa koskevan myönnytyksen, suorittanut kyseisen laitoksen kanssa tekemänsä toisen sellaisen sopimuksen pääoma- tai korkomaksuja, joka on ollut kokonaan tai osittain erääntyneenä 30 päivää ainakin yhden kerran sen uudelleenrahoittamista edeltäneiden kolmen kuukauden aikana;

c)

laitos hyväksyy sopimukseen sisältyvien lainanhoitojoustolausekkeiden käytön sellaisen velallisen osalta, jonka maksut ovat olleet erääntyneinä 30 päivää tai olisivat erääntyneinä 30 päivää ilman lausekkeiden käyttöä.

175.

Rahoitusvaikeuksia arvioidaan 168 kohdassa tarkoitetun velallisen tasolla. Ainoastaan sellaiset saamiset, joihin on sovellettu lainanhoitojoustotoimenpiteitä, yksilöidään lainanhoitojoustosaamisiksi.

176.

Luokittelu lainanhoitojoustosaamiseksi lopetetaan, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)

sopimus katsotaan terveeksi ja erääntyneeksi, myös siinä tapauksessa, että se on luokiteltu uudelleen järjestämättömien sopimusten luokasta sen jälkeen, kun velallisen rahoitustilanteesta tehty analyysi on osoittanut, ettei sopimus enää täyttänyt edellytyksiä, joiden perusteella se olisi katsottu järjestämättömäksi;

b)

vähintään kahden vuoden pituinen koeaika on kulunut siitä päivästä, jona lainanhoitojoustosaaminen on katsottu terveeksi ja erääntyneeksi saamiseksi;

c)

vähintään puolet koeajasta on suoritettu säännöllisiä maksuja, jotka yhteenlaskettuina muodostavat vähäistä suuremman osan pääoma- ja korkomaksuista;

d)

mikään velalliselta olevista saamisista ei ole ollut erääntyneenä yli 30 päivää koeajan päättyessä.

177.

Jos 176 kohdassa mainitut edellytykset eivät täyty koeajan päättyessä, saaminen luokitellaan edelleen terveeksi ja erääntyneeksi lainanhoitojoustosaamiseksi, jossa on koeaika, kunnes kaikki edellytykset täyttyvät. Edellytysten täyttymistä arvioidaan vähintään neljännesvuosittain.

178.

Lainanhoitojoustosaaminen voidaan katsoa terveeksi ja erääntyneeksi siitä päivästä alkaen, jona lainanhoitojoustotoimenpiteet on toteutettu, jos jompikumpi seuraavista edellytyksistä täyttyy:

a)

kyseinen pidentäminen ei ole johtanut siihen, että saaminen luokitellaan järjestämättömäksi;

b)

saamista ei ole katsottu järjestämättömäksi saamiseksi sinä päivänä, jona lainanhoitojoustotoimenpiteitä on pidennetty.

179.

Jos terveeseen ja erääntyneeseen sopimukseen, joka on koeajalla, sovelletaan täydentäviä lainanhoitojoustotoimenpiteitä tai aika, jonka se on ollut erääntyneenä, ylittää 30 päivän rajan, saaminen luokitellaan järjestämättömäksi.

180.

”Terveisiin ja erääntyneisiin saamisiin, joissa lainanhoitojoustoja” kuuluvat lainanhoitojoustosaamiset, jotka eivät täytä edellytyksiä, joilla ne katsottaisiin järjestämättömiksi. Koeajalla olevat lainanhoitojoustosaamiset, jotka on luokiteltu uudelleen luokasta ”järjestämättömät lainanhoitojoustosaamiset”, ilmoitetaan erikseen terveiden ja erääntyneiden saamisten yhteydessä sarakkeessa ”joista: terveet ja erääntyneet lainanhoitojoustosaamiset, joissa koeaika”. ”Järjestämättömiin saamisiin, joissa lainanhoitojoustoja” kuuluvat lainanhoitojoustosaamiset, jotka täyttävät järjestämättömäksi luokitellun edellytykset. Näihin järjestämättömiin saamisiin, joissa on lainanhoitojoustoja, kuuluvat seuraavat:

a)

saamiset, joista on tullut järjestämättömiä lainanhoitojoustotoimenpiteiden soveltamisen vuoksi;

b)

saamiset, jotka olivat järjestämättömiä ennen lainanhoitojoustotoimenpiteiden pidentämistä;

c)

saamiset, joihin sovelletaan 157 artiklassa mainittuja edellytyksiä;

d)

lainanhoitojoustosaamiset, jotka on luokiteltu uudelleen järjestettyjen saamisten luokasta, mukaan luettuina saamiset, joissa on koeaika ja jotka ovat uudelleen lainanhoitojoustosaamista tai jotka ovat olleet erääntyneinä yli 30 päivää.

Saamiset, joihin sovelletaan 157 kohtaa, merkitään erikseen sarakkeeseen ”joista: järjestämättömien saamisten lainanhoitojoustot”.

181.

Sarake ”uudelleenrahoitus” sisältää sellaisen uuden sopimuksen (”uudelleenrahoitettava velka”) bruttokirjanpitoarvon, joka on tehty uudelleenrahoitustoimen osana ja täyttää lainanhoitojoustotoimenpiteen edellytykset, sekä vanhan takaisin maksetun sopimuksen jäljellä olevan osan bruttokirjanpitoarvon.

182.

Lainanhoitojoustosaamiset, joissa muutokset yhdistetään uudelleenrahoitukseen, jaetaan sarakkeeseen ”instrumentit, joiden ehdoissa muutoksia” tai sarakkeeseen ”uudelleenrahoitus” rahavirtoihin eniten vaikuttavan toimenpiteen mukaan. Pankkien yhteenliittymän suorittama uudelleenrahoitus ilmoitetaan sarakkeessa ”uudelleenrahoitus” raportoivan laitoksen uudelleenrahoittaman velan kokonaismäärän osalta tai raportoivassa laitoksessa jäljellä olevan uudelleenrahoitetun velan kokonaismäärän osalta. Useiden velkojen uudelleenpaketointi uudeksi velaksi ilmoitetaan muutoksena, jollei ole myös uudelleenrahoitustoimea, jolla on suurempi vaikutus rahavirtoihin. Jos lainanhoitojousto, joka toteutetaan muuttamalla ongelmasaamisen ehtoja, johtaa sen kirjaamiseen pois taseesta ja uuden saamisen kirjaamiseen, uutta saamista käsitellään lainanhoitojoustosaamisena.

183.

Kertynyt arvonalentumistappio ja luottoriskistä johtuvat kertyneet käyvän arvon muutokset ilmoitetaan 46 kohdan mukaisesti. ”Kertynyt arvonalentumistappio” tarkoittaa saamisen kirjanpitoarvon vähentämistä joko suoraan tai vähennystiliä käyttämällä. ”Kertyneen arvonalentumistappion” määrä, joka ilmoitetaan sarakkeessa ”järjestämättömät saamiset, joissa lainanhoitojoustoja” järjestämättömistä saamisista, ei saa sisältää aiheutuneita mutta ilmoittamattomia tappioita. Aiheutuneet mutta ilmoittamattomat tappiot ilmoitetaan sarakkeessa ”terveet ja erääntyneet saamiset, joissa lainanhoitojoustoja”. ”Luottoriskistä johtuvat kertyneet käyvän arvon muutokset” ilmoitetaan saamisista, jotka kirjataan tulosvaikutteisesti käypään arvoon sovellettavan kirjanpitosäännöstön mukaisesti.

3   OSA

VASTUURYHMIEN JA VASTAPUOLISEKTORIEN KUVAUS

1.

Seuraavissa taulukoissa kuvataan ne vastuuryhmät, joita käytetään laskettaessa pääomavaatimuksia vakavaraisuusasetuksen mukaisesti FINREP-taulukoissa käytettäville vastapuolisektoreille.

Taulukko 2

Standardimenetelmä

Standardimenetelmän vastuuryhmät (vakavaraisuusasetuksen 112 artikla)

FINREP-vastapuolisektorit

Kommentit

a)

Valtiot tai keskuspankit

1)

Keskuspankit

2)

Julkisyhteisöt

Nämä vastuut on jaettava FINREP-vastapuolisektoreihin välittömän vastapuolen luonteen mukaan.

b)

Aluehallinnot tai paikalliset viranomaiset

2)

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

 

c)

Julkisyhteisöt

2)

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

 

d)

Kansainväliset kehityspankit

3)

Luottolaitokset

 

e)

Kansainväliset järjestöt

2)

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

 

f)

Laitokset

(ts. luottolaitokset ja sijoituspalveluyritykset)

3)

Luottolaitokset

4)

Muut rahoitusalan yritykset

Nämä vastuut on jaettava FINREP-vastapuolisektoreihin välittömän vastapuolen luonteen mukaan.

g)

Yritykset

2)

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

4)

Muut rahoitusalan yritykset

5)

Muut kuin rahoitusalan yritykset

6)

Kotitaloudet

 

h)

Vähittäisvastuut

4)

Muut rahoitusalan yritykset

5)

Muut kuin rahoitusalan yritykset

6)

Kotitaloudet

Nämä vastuut on jaettava FINREP-vastapuolisektoreihin välittömän vastapuolen luonteen mukaan.

i)

Kiinteistövakuudelliset vastuut

2)

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

3)

Luottolaitokset

4)

Muut rahoitusalan yritykset

5)

Muut kuin rahoitusalan yritykset

6)

Kotitaloudet

Nämä vastuut on jaettava FINREP-vastapuolisektoreihin välittömän vastapuolen luonteen mukaan.

j)

Maksukyvyttömät vastuut

1)

Keskuspankit

2)

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

3)

Luottolaitokset

4)

Muut rahoitusalan yritykset

5)

Muut kuin rahoitusalan yritykset

6)

Kotitaloudet

Nämä vastuut on jaettava FINREP-vastapuolisektoreihin välittömän vastapuolen luonteen mukaan.

ja)

Erityisen suureen riskiin liittyvät vastuut

1)

Keskuspankit

2)

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

3)

Luottolaitokset

4)

Muut rahoitusalan yritykset

5)

Muut kuin rahoitusalan yritykset

6)

Kotitaloudet

Nämä vastuut on jaettava FINREP-vastapuolisektoreihin välittömän vastapuolen luonteen mukaan.

k)

Katetut joukkolainat

3)

Luottolaitokset

4)

Muut rahoitusalan yritykset

5)

Muut kuin rahoitusalan yritykset

Nämä vastuut on jaettava FINREP-vastapuolisektoreihin välittömän vastapuolen luonteen mukaan.

l)

Arvopaperistamispositiot

2)

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

3)

Luottolaitokset

4)

Muut rahoitusalan yritykset

5)

Muut kuin rahoitusalan yritykset

6)

Kotitaloudet

Nämä vastuut on jaettava FINREP-vastapuolisektoreihin arvopaperistamiseen liittyvän riskin mukaan. Jos arvopaperistamispositiot ovat yhä kirjattuina laitoksen taseeseen, vastapuolisektoreiksi katsotaan FINREP-raportoinnissa näiden positioiden välittömien vastapuolten sektorit.

m)

Lyhyen aikavälin luottoluokituksen laitokset ja yritykset

3)

Luottolaitokset

4)

Muut rahoitusalan yritykset

5)

Muut kuin rahoitusalan yritykset

Nämä vastuut on jaettava FINREP-vastapuolisektoreihin välittömän vastapuolen luonteen mukaan.

n)

Yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavat yritykset

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

Yhteistä sijoitustoimintaa harjoittaviin yrityksiin tehdyt sijoitukset luokitellaan FINREP-taulukoissa oman pääoman ehtoisiksi instrumenteiksi siitä riippumatta, sallitaanko vakavaraisuusasetuksessa läpikatsomisperiaatteen käyttö.

o)

Oma pääoma

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

FINREP-raportoinnissa oman pääoman lajit erotellaan instrumentteina rahoitusvaroihin kuuluvien omaisuuserien eri luokkiin.

p)

Muut erät

Taseen erilaisia eriä

FINREP-raportoinnissa muita eriä voidaan sisällyttää omaisuuserien eri luokkiin.

Taulukko 3

Sisäisten luottoluokitusten menetelmä

Sisäisten luottoluokitusten menetelmän vastuuryhmät (vakavaraisuusasetuksen 147 artikla)

FINREP-vastapuolisektorit

Kommentit

a)

Valtiot ja keskuspankit

1)

Keskuspankit

2)

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

3)

Luottolaitokset

Nämä vastuut on jaettava FINREP-vastapuolisektoreihin välittömän vastapuolen luonteen mukaan.

b)

Laitokset

(ts. luottolaitokset ja sijoituspalveluyritykset sekä tietyt julkisyhteisöt ja monenväliset pankit)

2)

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

3)

Luottolaitokset

4)

Muut rahoitusalan yritykset

Nämä vastuut on jaettava FINREP-vastapuolisektoreihin välittömän vastapuolen luonteen mukaan.

c)

Yritykset

4)

Muut rahoitusalan yritykset

5)

Muut kuin rahoitusalan yritykset

6)

Kotitaloudet

Nämä vastuut on jaettava FINREP-vastapuolisektoreihin välittömän vastapuolen luonteen mukaan.

d)

Vähittäisvastuut

4)

Muut rahoitusalan yritykset

5)

Muut kuin rahoitusalan yritykset

6)

Kotitaloudet

Nämä vastuut on jaettava FINREP-vastapuolisektoreihin välittömän vastapuolen luonteen mukaan.

e)

Oma pääoma

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

FINREP-raportoinnissa oman pääoman lajit erotellaan instrumentteina rahoitusvaroihin kuuluvien omaisuuserien eri luokkiin.

l)

Arvopaperistamispositiot

2)

Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

3)

Luottolaitokset

4)

Muut rahoitusalan yritykset

5)

Muut kuin rahoitusalan yritykset

6)

Kotitaloudet

Nämä vastuut on jaettava FINREP-vastapuolisektoreihin arvopaperistamispositioihin liittyvän riskin mukaan. Jos arvopaperistamispositiot ovat yhä kirjattuina laitoksen taseeseen, vastapuolisektoreiksi katsotaan FINREP-raportoinnissa näiden positioiden välittömien vastapuolten sektorit.

g)

Muut luottovelvoitteisiin kuulumattomat erät

Taseen erilaisia eriä

FINREP-raportoinnissa muita eriä voidaan sisällyttää omaisuuserien eri luokkiin.


(1)  Tässä lomakkeessa laitoksilta vaadittavat tiedot on ilmoitettava koostetusti kalenteri- tai raportointivuodelta (eli kuluvan vuoden 1. tammikuuta alkaen).

(2)  ”Konsolidoimattomat laitokset” eivät ole osa ryhmää eivätkä ole konsolidoituja valtiossa, jossa niihin sovelletaan omien varojen vaatimuksia.

(3)  Euroopan keskuspankin asetus (EY) N:o 25/2009, annettu 19 päivänä joulukuuta 2008, rahalaitossektorin taseesta (uudelleen laadittu toisinto) (EKP/2008/32) (EUVL L 15, 20.1.2009, s. 14).

(4)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1893/2006, annettu 20 päivänä joulukuuta 2006, tilastollisen toimialaluokituksen NACE Rev. 2 vahvistamisesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3037/90 ja tiettyjen eri tilastoaloja koskevien yhteisön asetusten muuttamisesta (EUVL L 393, 30.12.2006, s. 1).

(5)  Neuvoston direktiivi 86/635/ETY, annettu 8 päivänä joulukuuta 1986, pankkien ja muiden rahoituslaitosten tilinpäätöksestä ja konsolidoidusta tilinpäätöksestä (EYVL L 372, 31.12.1986, s. 1).

(6)  Neljäs neuvoston direktiivi 78/660/ETY, annettu 25 päivänä heinäkuuta 1978, yhtiömuodoltaan tietynlaisten yhtiöiden tilinpäätöksistä perustamissopimuksen 54 artiklan 3 kohdan g alakohdan nojalla (EYVL L 222, 14.8.1978, s. 11).

(7)  Komission suositus, annettu 6 päivänä toukokuuta 2003, mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä (K(2003) 1422) (EUVL L 124, 20.5.2003, s. 36).


LIITE II

”LIITE VII

KIINTEISTÖVAKUUDELLISESTA LUOTONANNOSTA AIHEUTUVIA TAPPIOITA KOSKEVAT RAPORTOINTIOHJEET

1.

Tämä liite sisältää tämän asetuksen liitteessä VI olevia taulukoita koskevat lisäohjeet. Tämä liite täydentää liitteen VI taulukoihin sisältyviä, viitteiden muodossa annettuja ohjeita.

2.

Lisäksi on noudatettava kaikkia liitteessä II olevan osan I yleisiä ohjeita.

1.   Raportoinnin laajuus

3.

Kaikkien vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston mukaisiin tarkoituksiin kiinteistöjä käyttävien laitosten on ilmoitettava vakavaraisuusasetuksen 101 artiklan 1 kohdassa täsmennetyt tiedot.

4.

Raportointilomake kattaa kaikki kansalliset markkinat, jolla laitoksella tai laitosryhmällä on vastuita (ks. vakavaraisuusasetuksen 101 artiklan 1 kohta). Vakavaraisuusasetuksen 101 artiklan 2 kohdan kolmannen virkkeen mukaisesti tiedot on ilmoitettava kustakin unionin kiinteistömarkkinasta erikseen.

2.   Määritelmät ja yleiset ohjeet

5.

’Tappiolla’ tarkoitetaan vakavaraisuusasetuksen 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua ’taloudellista tappiota’. Muista lähteistä (kuten pankkitakauksista, henkivakuutuksista jne.) saatavia kassavirtoja ei oteta huomioon kiinteästä omaisuudesta aiheutuvien tappioiden laskennassa. Yhden position tappioita ei saa nettouttaa toisen position elpymisestä johtuvilla voitoilla.

6.

Niiden vastuiden osalta, joiden vakuudeksi on hyväksytty asuin- tai liikekiinteistö, taloudellisten tappioiden laskenta on aloitettava raportointipäivänä jäljellä olevista vastuuarvoista, ja raportissa on ilmoitettava vähintään seuraavat tiedot: i) vakuuksien realisoinnista saadut tuotot; ii) suorat menot (mukaan luettuina koronmaksut ja vakuuden realisointiin liittyvät järjestelykulut); ja iii) välilliset menot (mukaan luettuina lainajärjestelystä vastaavan elimen toimintakulut). Kaikki osa-alueet on diskontattava raportissa mainitun viitepäivämäärän arvoon.

7.

Vastuuarvoon sovelletaan vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston sääntöjä (ks. 2 luku standardimenetelmää soveltavien laitosten osalta ja 3 luku IRB-menetelmää soveltavien laitosten osalta).

8.

Kiinteistön arvoon sovelletaan vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston sääntöjä.

9.

Raportointivaluutta arvostetaan raportin päivämäärän kurssin mukaan. Lisäksi taloudellisten tappioiden arvioissa on otettava valuuttakurssien vaikutus huomioon, mikäli vastuu tai vakuus on toisen valuutan määräinen.

3.   Maantieteellinen jakautuminen

10.

Raportoinnin laajuus huomioon ottaen kiinteistövakuudellisesta luotonannosta aiheutuvien vastuiden ja tappioiden raportoinnissa on käytettävä seuraavia lomakkeita:

a)

yhtä kaikki alueet kattavaa lomaketta;

b)

yhtä erillistä lomaketta kustakin unionissa sijaitsevasta kansallisesta markkinasta, jolla laitoksella on vastuita, ja

c)

yhtä lomaketta, johon on koottu tiedot kaikista unionin ulkopuolisista kansallisista markkinoista, joilla laitoksella on vastuita.

4.   Vastuiden ja tappioiden ilmoittaminen

11.

Vastuut: kaikki vastuut, joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan II osaston sääntöjä ja joissa vakuutta käytetään omien varojen vaatimusten alentamiseen, on ilmoitettava kiinteästä omaisuudesta aiheutuvia tappioita koskevassa raportissa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että mikäli kiinteän omaisuuden riskiä lieventävää vaikutusta käytetään vain sisäisiin tarkoituksiin (eli toisen pilarin nojalla) tai suurten asiakasriskien kohdalla (ks. vakavaraisuusasetuksen neljäs osa), asianomaisia vastuita ja tappioita ei ilmoiteta.

12.

Tappiot: sen laitoksen, jolla on kyseinen vastuu raportointikauden lopussa, on ilmoitettava tappiot. Tappiot on ilmoitettava, kun varaukset tulevat kirjattaviksi kirjanpitosääntöjen mukaisesti. Arvioidut tappiot on myös ilmoitettava. Tappioita koskevat tiedot on kerättävä lainakohtaisesti, eli yksittäisistä kiinteistövakuudellisista luotoista aiheutuvaa tappiota koskevat tiedot kootaan yhteen.

13.

Viitepäivämäärä: tappioiden raportoinnissa on käytettävä maksukyvyttömyyden toteamisen päivämäärän vastuuarvoa.

a)

Raportissa on ilmoitettava kaikki tappiot, jotka koskevat kyseisen raportointikauden aikana ilmeneviä kiinteistövakuudellisia luottotappioita (riippumatta siitä, onko lainajärjestely saatu päätökseen raportointikauden aikana). Koska maksukyvyttömyyden ilmenemisen ja tappion toteutumisen välinen aika voi olla pitkä, tapauksissa, joissa lainajärjestelyä ei ole saatu päätökseen raportointikauden loppuun mennessä, raportissa on ilmoitettava tappioita koskeva arvio (mukaan luettuina keskeneräistä lainajärjestelyprosessia koskevat tiedot).

b)

Kaikkiin raportointikauden aikana havaittuihin maksukyvyttömyystapauksiin soveltuu jokin seuraavista kolmesta skenaariosta: i) laiminlyöty laina voidaan uudelleenjärjestellä siten, että sitä ei enää katsota tappioksi (eli siitä ei aiheudu menetyksiä), ii) vakuuden realisointi on saatu päätökseen (lainajärjestely on saatu päätökseen ja todellinen tappio on tiedossa) tai iii) lainajärjestely on kesken (tappion määrä on arvioitava). Tappioita koskevassa raportissa ilmoitetaan vain tappiot, joihin soveltuu joko ii kohta eli vakuuden realisointi (todelliset tappiot tiedossa) tai iii kohta eli keskeneräinen lainajärjestely (tappiot on arvioitava).

c)

Koska vain raportointikauden aikana havaitut maksukyvyttömät vastuut on ilmoitettava, edellisten raportointikausien aikana havaittuja maksukyvyttömiä vastuita koskevilla muutoksilla ei ole vaikutusta raportoitaviin tietoihin. Sen vuoksi raportissa ei ilmoiteta myöhemmällä raportointikaudella realisoiduista vakuuksista saatuja tuottoja tai todellisia tappioita, jotka ovat arvioitua alhaisempia.

14.

Kiinteistön arvon määrittämisen merkitys: viimeisimmän, ennen maksukyvyttömyyden toteamista suoritetun kiinteistön arvon määrittämisen päivämäärää käytetään raportissa viitepäivämääränä vastuun sellaisen osan osalta, jolla on kiinteistövakuus. Maksukyvyttömyyden toteamisen jälkeen kiinteistön arvo voidaan määrittää uudelleen. Tämä uusi arvo ei kuitenkaan ole olennainen vastuun sen osan määrittämisen kannalta, jolla on ollut täysimääräinen (ja kattava) kiinteistövakuus. Kiinteistön uusi arvo voidaan kuitenkin ottaa huomioon taloudellisten tappioiden raportoinnissa (kiinteistön pienentynyt arvo katsotaan taloudelliseksi menoksi). Toisin sanoen viimeisimmän, ennen maksukyvyttömyyden toteamista määritetyn kiinteistön arvon avulla määritetään, minkä suuruinen osa tappiosta ilmoitetaan solussa 010 (vastuuarvo, jolla on täysimääräinen ja kattava vakuus), ja uudelleenmääritetyn kiinteistön arvon avulla määritetään soluissa 010 ja 030 ilmoitettava summa (arvio vakuudesta mahdollisesti saatavista summista).

15.

Luottojen myynti raportointikauden aikana: laitoksen, jolla on kyseinen vastuu raportointikauden lopussa, on ilmoitettava tappiot, mutta vain, jos vastuun maksukyvyttömyys havaitaan kyseisen kauden aikana.

5.   Tiettyjä kohtia koskevat ohjeet

Sarakkeet

010

Luotonannosta aiheutuvat kokonaistappiot viiteprosenttimääriin asti

Vakavaraisuusasetuksen 101 artiklan 1 kohdan a ja d alakohta.

Markkina-arvo ja kiinnitysluottoarvo vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 74 ja 76 alakohdan mukaisesti.

Tähän sarakkeeseen kerätään kaikki asuinkiinteistövakuudellisesta ja liikekiinteistövakuudellisesta luotonannosta aiheutuvat tappiot aina siihen vastuun osaan asti, jolla on vakavaraisuusasetuksen 124 artiklan 1 kohdan mukainen täysimääräinen ja kattava kiinteistövakuus.

020

Josta kiinnitysluottoarvon perusteella määritetyn kiinteän omaisuuden arvon osuus

Tässä ilmoitetaan sellaiset tappiot, joiden vakuuden arvo lasketaan kiinnitysluottoarvon perusteella.

030

Kokonaistappiot yhteensä

Vakavaraisuusasetuksen 101 artiklan 1 kohdan b ja e alakohta.

Markkina-arvo ja kiinnitysluottoarvo vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 74 ja 76 alakohdan mukaisesti.

Tähän sarakkeeseen kerätään kaikki asuinkiinteistövakuudellisesta ja liikekiinteistövakuudellisesta luotonannosta aiheutuvat tappiot aina siihen vastuun osaan asti, jolla on vakavaraisuusasetuksen 124 artiklan 1 kohdan mukainen täysimääräinen kiinteistövakuus.

040

Josta kiinnitysluottoarvon perusteella määritetyn kiinteän omaisuuden arvon osuus

Tässä ilmoitetaan sellaiset tappiot, joiden vakuuden arvo lasketaan kiinnitysluottoarvon perusteella.

050

Vastuut yhteensä

Vakavaraisuusasetuksen 101 artiklan 1 kohdan c ja f alakohta.

Tässä ilmoitetaan vain se osa vastuuarvosta, jolla katsotaan olevan täysimääräinen kiinteän omaisuuden muodostama vakuus, eli sitä osaa vastuuarvosta, jolla ei katsota olevan vakuutta, ei oteta huomioon tappioita koskevassa raportoinnissa.


Rivit

010

Asuinkiinteistö

020

Liikekiinteistö


LIITE III

”LIITE IX

SUURISTA ASIAKASRISKEISTÄ JA KESKITTYMÄRISKISTÄ ILMOITTAMINEN

Sisällysluettelo

OSA I: YLEISET OHJEET 617

1.

Rakenne ja käytännöt 617
OSA II: LOMAKKEISIIN LIITTYVÄT OHJEET 617

1.

LE-raportoinnin laajuus ja taso 617

2.

LE-lomakkeen rakenne 618

3.

LE-raportointia varten käytettävät määritelmät ja yleiset ohjeet 619

4.

C 26.00 – LE-ylärajoja koskeva lomake 620

4.1

Tiettyjä rivejä koskevat ohjeet 620

5.

C 27.00 – Vastapuolen tunnistetiedot (LE1) 620

5.1

Tiettyjä sarakkeita koskevat ohjeet 620

6.

C 28.00 – Kaupankäyntivarastoon ja sen ulkopuolisiin eriin liittyvät vastuut (LE2-lomake) 622

6.1

Tiettyjä sarakkeita koskevat ohjeet 622

7.

C 29.00 – Tiedot yksittäisten asiakaskokonaisuuteen kuuluvien asiakkaiden vastuista (LE3-lomake) 628

7.1

Tiettyjä sarakkeita koskevat ohjeet 628

8.

C 30.00 – Vastuiden maturiteettiluokat – kymmenen suurinta vastuuta laitosten osalta ja kymmenen suurinta vastuuta sääntelemättömien rahoitusalan yhteisöjen osalta (LE4-lomake) 629

8.1

Tiettyjä sarakkeita koskevat ohjeet 629

9.

C 31.00 – Vastuiden maturiteettiluokat – kymmenen suurinta vastuuta laitosten osalta ja kymmenen suurinta vastuuta sääntelemättömien rahoitusalan yhteisöjen osalta: tiedot yksittäisten asiakaskokonaisuuteen kuuluvien asiakkaiden vastuista (LE5-lomake) 630

9.1

Tiettyjä sarakkeita koskevat ohjeet 630

OSA I:   YLEISET OHJEET

1.   Rakenne ja käytännöt

1.

Suurta asiakasriskiä (large exposure, LE) koskeva raportointikehys koostuu kuudesta lomakkeesta, jotka sisältävät seuraavat tiedot:

a)

suurten asiakasriskien ylärajat

b)

vastapuolen tunnistetiedot (LE1-lomake)

c)

kaupankäyntivarastoon ja sen ulkopuolisiin eriin liittyvät vastuut (LE2-lomake)

d)

tiedot yksittäisten asiakaskokonaisuuteen kuuluvien asiakkaiden vastuista (LE3-lomake)

e)

vastuiden maturiteettiluokat – kymmenen suurinta vastuuta laitosten osalta ja kymmenen suurinta vastuuta sääntelemättömien rahoitusalan yhteisöjen osalta (LE4-lomake)

f)

vastuiden maturiteettiluokat – kymmenen suurinta vastuuta laitosten osalta ja kymmenen suurinta vastuuta sääntelemättömien rahoitusalan yhteisöjen osalta: tiedot yksittäisten asiakaskokonaisuuteen kuuluvien asiakkaiden vastuista (LE5-lomake).

2.

Ohjeisiin sisältyy viitteitä lainsäädäntöön ja täsmennyksiä siitä, mitä tietoja kussakin lomakkeessa on ilmoitettava.

3.

Ohjeissa ja validointisäännöissä noudatetaan jäljempänä olevissa kohdissa määriteltyjä merkintäkäytäntöjä viitattaessa lomakkeiden sarakkeisiin, riveihin ja soluihin.

4.

Ohjeissa ja validointisäännöissä sovelletaan yleensä seuraavaa käytäntöä: {Lomake;Rivi;Sarake}. Tähti merkitsee sitä, että kaikki ilmoitetut rivit on validoitu.

5.

Jos kyseessä on lomakkeen sisäinen validointi, jossa käytetään vain kyseisen lomakkeen tietopaikkoja, merkinnöissä ei mainita lomaketta: {Rivi;Sarake}.

6.

ABS(Arvo): absoluuttinen arvo ilman merkkiä. Vastuita lisäävä määrä on ilmoitettava plusmerkkisenä lukuna ja vastuita vähentävä määrä miinusmerkkisenä lukuna. Jos erän merkinnän edessä on miinusmerkki (-), kyseisestä erästä ei ilmoiteta plusmerkkistä lukua.

OSA II:   LOMAKKEISIIN LIITTYVÄT OHJEET

Tässä liitteessä annettuja ohjeita suurista asiakasriskeistä ilmoittamisesta sovelletaan myös 9 ja 11 artiklassa vaadittuun merkittävistä vastuista ilmoittamiseen mainituissa artikloissa määritellyn soveltamisalan mukaisesti.

1.   LE-raportoinnin laajuus ja taso

1.

Laitosten on käytettävä lomakkeita LE1, LE2 ja LE3 ilmoittaessaan yksittäisesti tietoja suurista asiakaskohtaisista tai asiakaskokonaisuuskohtaisista vastuista asetuksen (EU) N:o 575/2013 394 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

2.

Jäsenvaltiossa emoyrityksenä toimivien laitosten on käytettävä lomakkeita LE1, LE2 ja LE3 ilmoittaessaan konsolidoidusti tietoja suurista asiakaskohtaisista tai asiakaskokonaisuuskohtaisista vastuista asetuksen (EU) N:o 575/2013 394 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

3.

Kaikki asetuksen (EU) N:o 575/2013 392 artiklan mukaisesti määritellyt suuret asiakasriskit on ilmoitettava, myös sellaiset, joita ei oteta huomioon asetuksen (EU) N:o 575/2013 395 artiklassa säädetyn suurten asiakasriskien ylärajan noudattamisen osalta.

4.

Jäsenvaltiossa emoyrityksenä toimivien laitosten, joihin sovelletaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 kolmannen osan II osaston 3 lukua, on käytettävä lomakkeita LE1, LE2 ja LE3 ilmoittaessaan konsolidoidusti tietoja, jotka koskevat 20:ntä suurinta asiakaskohtaista tai asiakaskokonaisuuskohtaista vastuuta mainitun asetuksen 394 artiklan 1 kohdan viimeisen virkkeen mukaisesti. Vastuuarvo, joka saadaan vähentämällä LE2-lomakkeen sarakkeessa 320 (’Vapautetut määrät’) oleva määrä saman lomakkeen sarakkeessa 210 (’Yhteensä’) olevasta määrästä, on määrä, jota on käytettävä määritettäessä kyseiset 20 suurinta asiakasriskiä.

5.

Jäsenvaltiossa emoyrityksenä toimivien laitosten on käytettävä lomakkeita LE1, LE2 ja LE3 ilmoittaessaan konsolidoidusti tietoja, jotka koskevat kymmentä suurinta vastuuta laitosten osalta sekä kymmentä suurinta vastuuta sääntelemättömien rahoitusalan yhteisöjen osalta asetuksen (EU) N:o 575/2013 394 artiklan 2 kohdan a–d alakohdan mukaisesti. Jäsenvaltiossa emoyrityksenä toimivien laitosten on käytettävä lomakkeita LE4 ja LE5 ilmoittaessaan tietoja kyseisten vastuiden maturiteettirakenteesta mainitun asetuksen 394 artiklan 2 kohdan e alakohdan mukaisesti. LE2-lomakkeen sarakkeessa 210 (’Yhteensä’) laskettu vastuuarvo on määrä, jota on käytettävä määritettäessä kyseiset 20 suurinta asiakasriskiä.

6.

Tiedot suurista asiakasriskeistä sekä asiaankuuluvista suurimmista asiakaskokonaisuuskohtaisista riskeistä ja asiakaskokonaisuuksiin kuulumattomia asiakkaita koskevista riskeistä on ilmoitettava LE2-lomakkeessa (jossa asiakaskokonaisuus ilmoitetaan yhtenä riskikeskittymänä).

7.

Laitokset ilmoittavat LE3-lomakkeessa tiedot LE2-lomakkeessa ilmoitettuihin yksittäisten asiakaskokonaisuuksiin kuuluvien asiakkaiden vastuista. LE2-lomakkeessa ilmoitettua yksittäisen asiakkaan vastuuta ei saa ilmoittaa uudelleen LE3-lomakkeessa.

2.   LE-lomakkeen rakenne

8.

LE1-lomakkeen sarakkeissa ilmoitetaan tunnistetiedot yksittäisistä asiakkaista tai asiakaskokonaisuuksista, joilta laitoksella on saamisia.

9.

LE2- ja LE3-lomakkeiden sarakkeissa on esitettävä seuraavat tiedot:

a)

vastuuarvo ennen vapautusten soveltamista ja ennen kuin on otettu huomioon luottoriskin vähentämisen vaikutus, mukaan lukien välitön ja välillinen vastuu ja lisävastuut liiketoimista, joissa vastuu johtuu kohde-etuutena olevasta omaisuuserästä

b)

vapautusten ja luottoriskin vähentämistekniikoiden vaikutus

c)

asetuksen (EU) N:o 575/2013 395 artiklan 1 kohdan soveltamista varten laskettu vastuuarvo vapautusten soveltamisen jälkeen ja kun on otettu huomioon luottoriskin vähentämisen vaikutus.

10.

LE4- ja LE5-lomakkeiden sarakkeissa esitetään tiedot siitä, mihin maturiteettiluokkaan on kohdennettava odotettavissa olevat erääntyvät määrät, jotka koskevat kymmentä suurinta vastuuta laitosten osalta ja kymmentä suurinta vastuuta sääntelemättömien rahoitusalan yhteisöjen osalta.

3.   LE-raportointia varten käytettävät määritelmät ja yleiset ohjeet

11.

’Asiakaskokonaisuus’ on määritelty asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 39 alakohdassa;

12.

’Sääntelemätön rahoitusalan yhteisö’ on määritelty asetuksen (EU) N:o 575/2013 142 artiklan 1 kohdan 5 alakohdassa;

13.

’Laitos’ on määritelty asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 3 alakohdassa.

14.

’Siviilioikeudellisten yhtiöiden’ vastuut on ilmoitettava. Lisäksi laitosten on lisättävä siviilioikeudellisen yhtiön luottomäärät kunkin kumppanin velkaantuneisuuteen. Siviilioikeudellisten yhtiöiden kiintiöidyt vastuut jaetaan tai kohdennetaan kumppaneiden kesken kunkin kiintiön mukaisesti. Tietyt rakenteet (esimerkiksi yhteistilit, perillisten yhteisomistus, bulvaanilainat), jotka toimivat tosiasiallisesti siviilioikeudellisina yhtiöinä, on ilmoitettava aivan samalla tavoin.

15.

Omaisuuseriä ja taseen ulkopuolisia eriä on käytettävä ilman riskipainoja tai riskiasteita asetuksen (EU) N:o 575/2013 389 artiklan mukaisesti. Luottovasta-arvokertoimia ei sovelleta taseen ulkopuolisiin eriin.

16.

’Vastuut’ on määritelty asetuksen (EU) N:o 575/2013 389 artiklassa.

a)

Kaupankäyntivarastoon ja sen ulkopuolisiin eriin sisältyvät omaisuuserät ja taseen ulkopuoliset erät, mukaan lukien asetuksen (EU) N:o 575/2013 400 artiklassa määritetyt erät, lukuun ottamatta kuitenkaan eriä, jotka kuuluvat asetuksen (EU) N:o 575/2013 390 artiklan 6 kohdan a–d alakohdan piiriin.

b)

’Välilliset vastuut’ ovat vastuita, jotka kohdennetaan takaajalle tai vakuudenantajalle eikä niinkään varsinaiselle lainanottajalle asetuksen (EU) N:o 575/2013 403 artiklan mukaisesti. [Tässä esitetyt määritelmät eivät missään tapauksessa saa poiketa perussäädöksessä annetuista määritelmistä.]

Asiakaskokonaisuuskohtaiset vastuut lasketaan 390 artiklan 5 kohdan mukaisesti.

17.

’Nettoutussopimukset’ voidaan ottaa huomioon laskettaessa suuren asiakasriskin vastuuarvon vaikutuksia asetuksen (EU) N:o 575/2013 390 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan mukaisesti. Asetuksen (EU) N:o 575/2013 liitteessä II lueteltujen johdannaissopimusten vastuuarvo määritetään mainitun asetuksen kolmannen osan II osaston 6 luvun mukaisesti. Uudistamissopimusten ja muiden nettoutussopimusten vaikutukset on otettava huomioon sovellettaessa kyseisiä menetelmiä mainitun asetuksen kolmannen osan II osaston 6 luvun mukaisesti. Takaisinostotransaktion, arvopapereiden tai hyödykkeiden lainaksi antamisen tai lainaksi ottamisen, pitkän selvitysajan liiketoimien ja vakuudellisen limiittiluotonannon vastuuarvo voidaan määrittää joko asetuksen (EU) N:o 575/2013 kolmannen osan II osaston 4 tai 6 luvun mukaisesti. Raportoivan laitoksen vastapuolen kanssa tehtyyn asetuksen (EU) N:o 575/2013 296 artiklassa tarkoitettuun tuotteiden ristikkäisnettoutusta koskevaan nettoutussopimukseen perustuvan yhden yhtenäisen oikeudellisen velvoitteen vastuuarvo ilmoitetaan ’muina sitoumuksina’ LE-lomakkeissa.

18.

’Vastuuarvo’ lasketaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 390 artiklan mukaisesti.

19.

Vapautusten täyden tai osittaisen soveltamisen ja hyväksyttävien luottoriskin vähentämistekniikoiden vaikutusta asetuksen (EU) N:o 575/2013 395 artiklan 1 kohdan mukaista vastuiden laskemista varten kuvataan mainitun asetuksen 399–403 artiklassa.

20.

Takaisinmyyntisopimukset, jotka kuuluvat suurten asiakasriskien ilmoittamisen piiriin, ilmoitetaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 402 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Edellyttäen, että mainitun asetuksen 402 artiklan 3 kohdassa asetetut kriteerit täyttyvät, laitos ilmoittaa kunkin kolmannen osapuolen suurista asiakasriskeistä vaateen määrän, joka transaktion vastapuolella on kolmannen osapuolen suhteen, ei siis vastapuolen vastuun määrää.

4.   C 26.00 – LE-ylärajoja koskeva lomake

4.1   Tiettyjä rivejä koskevat ohjeet

Rivit

Viitteet lainsäädäntöön ja ohjeet

010

Muut kuin laitokset

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 395 artiklan 1 kohta, 458 artiklan 2 kohdan d alakohdan ii alakohta, 458 artiklan 10 kohta ja 459 artiklan b alakohta.

Ilmoitetaan sovellettava yläraja sellaisten vastapuolten osalta, jotka eivät ole laitoksia. Tämä määrä on 25 % hyväksyttävistä omista varoista, jotka on ilmoitettu liitteen I lomakkeen 4 rivillä 220, mikäli ei sovelleta tiukempaa prosenttimäärää asetuksen (EU) N:o 575/2013 458 artiklan mukaisten kansallisten toimenpiteiden tai mainitun asetuksen 459 artiklan b alakohdan mukaisesti hyväksyttyjen delegoitujen säädösten soveltamisen vuoksi.

020

Laitokset

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 395 artiklan 1 kohta, 458 artiklan 2 kohdan d alakohdan ii alakohta, 458 artiklan 10 kohta ja 459 artiklan b alakohta.

Ilmoitetaan sovellettava yläraja sellaisten vastapuolten osalta, jotka ovat laitoksia. Asetuksen (EU) N:o 575/2013 395 artiklan 1 kohdan mukaisesti tämä määrä on seuraava:

Jos 25 % hyväksyttävistä omista varoista on yli 150 miljoonaa euroa (tai jos toimivaltainen viranomainen on asettanut alle 150 miljoonan euron ylärajan asetuksen (EU) N:o 575/2013 395 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti), ilmoitetaan 25 % hyväksyttävistä omista varoista.

Jos 150 miljoonaa euroa (tai tätä alempi yläraja, jonka toimivaltainen viranomainen on asettanut asetuksen (EU) N:o 575/2013 395 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti) on yli 25 % laitoksen hyväksyttävistä omista varoista, ilmoitetaan 150 miljoonaa euroa (tai toimivaltaisen viranomaisen asettama alempi yläraja). Jos laitos on määrittänyt alemman ylärajan hyväksyttävien omien varojensa osalta mainitun asetuksen 395 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti, ilmoitetaan kyseinen yläraja.

Kyseiset ylärajat voivat olla tiukemmat sovellettaessa asetuksen (EU) N:o 575/2013 395 artiklan 6 kohdan tai 458 artiklan mukaisia kansallisia toimenpiteitä tai mainitun asetuksen 459 artiklan b alakohdan mukaisesti hyväksyttyjä delegoituja säädöksiä.

030

Laitokset %

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 395 artiklan 1 kohta ja 459 artiklan a alakohta.

Ilmoitettava määrä on absoluuttinen yläraja (ilmoitettu rivillä 020) ilmaistuna prosenttiosuutena hyväksyttävistä omista varoista.

5.   C 27.00 – Vastapuolen tunnistetiedot (LE1)

5.1   Tiettyjä sarakkeita koskevat ohjeet

Sarake

Viitteet lainsäädäntöön ja ohjeet

010–070

Vastapuolen tunnistetiedot:

Laitokset ilmoittavat kaikkien niiden vastapuolten tunnistetiedot, joista tietoja annetaan. Kaikki LE2–LE5-lomakkeiden sarakkeessa 010 annetut koodit on ilmoitettava.

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 394 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti laitosten on ilmoitettava sellaisten vastapuolten tunnistetiedot, joiden osalta niillä on mainitun asetuksen 392 artiklassa määritelty suuri asiakasriski.

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 394 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti laitosten on ilmoitettava sellaisten vastapuolten tunnistetiedot, joiden osalta niillä on suurimmat asiakasriskit (silloin kun vastapuoli on laitos tai sääntelemätön rahoitusalan yhteisö).

010

Koodi

Koodi on rivitunniste, jonka on oltava kunkin taulukkorivin osalta yksilöllinen.

Koodin on vastattava ryhmän koodia, jos asiakaskokonaisuus on olemassa. Muussa tapauksessa koodin on vastattava yksittäistä vastapuolta.

Koodin kokoonpano riippuu kansallisesta ilmoitusjärjestelmästä, ellei saatavilla ole unionin laajuista yhtenäistä kodifiointia.

Kun on kyse asiakaskokonaisuudesta, ilmoitettava koodi on emoyrityksen koodi. Ellei asiakaskokonaisuudella ole emoyritystä, ilmoitetaan sen yksittäisen yhteisön koodi, jota laitos pitää asiakaskokonaisuuden merkittävimpänä. Tätä koodia on käytettävä johdonmukaisesti koko ajan.

020

Nimi

Nimen on vastattava ryhmän nimeä, jos asiakaskokonaisuus on olemassa. Muussa tapauksessa nimen on vastattava yksittäistä vastapuolta.

Kun on kyse asiakaskokonaisuudesta, on ilmoitettava emoyrityksen nimi tai, ellei asiakaskokonaisuudella ole emoyritystä, ryhmän kaupallinen nimi.

030

LEI-koodi

Vastapuolen oikeushenkilötunnus.

Kun on kyse asiakaskokonaisuudesta, ilmoitettava oikeushenkilötunnus on emoyrityksen koodi. Ellei asiakaskokonaisuudella ole emoyritystä, ilmoitetaan sen yksittäisen yhteisön koodi, jota laitos pitää asiakaskokonaisuuden merkittävimpänä. Tätä koodia on käytettävä johdonmukaisesti koko ajan.

040

Vastapuolen kotipaikka

Käytetään vastapuolen rekisteröintimaan ISO-koodia 3166–1-alpha-2 (mukaan lukien kansainvälisten järjestöjen ISO-pseudokoodit, jotka ovat saatavissa Eurostatin maksutasekäsikirjan ’Balance of Payments Vademecum’ viimeisimmästä painoksesta).

Asiakaskokonaisuuksista ei ilmoiteta kotipaikkaa.

050

Vastapuolen ala

Kullekin vastapuolelle valitaan yksi ala FINREPin talouden alaa koskevasta luokituksesta:

i) Keskuspankit; (ii) Julkisyhteisöt; (iii) Luottolaitokset; (iv) Muut finanssialan yritykset; (v) Muut kuin finanssialan yritykset; (vi) Kotitaloudet.

Asiakaskokonaisuuksista ei ilmoiteta alaa.

060

NACE-koodi

Talouden alalla käytetään NACE-koodeja (Nomenclature statistique des activités économiques dans l’Union européenne = Statistical Classification of Economic Activities in the European Union, Euroopan unionin taloudellisen toiminnan tilastoluokitus).

Tämä sarake koskee ainoastaan vastapuolia ’Muut finanssialan yritykset’ ja ’Muut kuin finanssialan yritykset’. NACE-koodeja käytetään ’muiden kuin finanssialan yritysten’ osalta niin, että merkitään yhden tason tieto (esimerkiksi ’F – Rakennus’) ja ’muiden finanssialan yritysten’ osalta niin, että merkitään kahdentasoiset tiedot, joissa ilmoitetaan erikseen myös vakuutustoimintaa koskevat tiedot (esimerkiksi ’K65 – Vakuutus, jälleenvakuutus ja eläkerahasto, lukuun ottamatta pakollista sosiaaliturvaa’).

’Muiden finanssialan yritysten’ ja ’muiden kuin finanssialan yritysten’ talouden alat luokitellaan FINREPin vastapuolia koskevan jaottelun perusteella.

Asiakaskokonaisuuksista ei ilmoiteta NACE-koodia.

070

Vastapuolityyppi

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 394 artiklan 2 kohta

Laitoksiin liittyvien kymmenen suurimman asiakasriskin ja sääntelemättömiin rahoitusalan yhteisöihin liittyvien kymmenen suurimman asiakasriskin vastapuolen tyyppi määritetään käyttämällä laitoksista kirjainta ’I’ ja sääntelemättömistä rahoitusalan yhteisöistä kirjainta ’U’.

6.   C 28.00 – Kaupankäyntivarastoon ja sen ulkopuolisiin eriin liittyvät vastuut (LE2-lomake)

6.1   Tiettyjä sarakkeita koskevat ohjeet

Sarake

Viitteet lainsäädäntöön ja ohjeet

010

Koodi

Katso LE1-lomakkeen sarake 010.

020

Ryhmä tai yksittäinen asiakas

Jos kyseessä on yksittäisen asiakkaan vastuu, laitos merkitsee ’1’, ja jos kyseessä on asiakaskokonaisuuden vastuu, laitos merkitsee ’2’.

030

Liiketoimet, joissa vastuu johtuu kohde-etuutena olevasta omaisuuserästä

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 390 artiklan 7 kohta

Jos laitoksella on ilmoitettuun vastapuoleen liittyviä vastuita kansallisten toimivaltaisten viranomaisten antamien teknisten lisäselvitysten mukaisesti sellaisten liiketoimien kautta, joissa vastuu johtuu kohde-etuutena olevasta omaisuuserästä, ilmoitetaan vastauksena ’kyllä’, muussa tapauksessa ’ei’.

040–180

Alkuperäiset vastuut

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 24, 389, 390 ja 392 artikla.

Laitoksen on ilmoitettava tässä sarakelohkossa alkuperäiset vastuut välittömistä ja välillisistä vastuista sekä lisäriskeistä, jotka liittyvät liiketoimiin, joissa vastuu johtuu kohde-etuutena olevasta omaisuuserästä.

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 389 artiklan mukaan omaisuuseriä ja taseen ulkopuolisia eriä on käytettävä ilman riskipainoja tai riskiasteita. Luottovasta-arvokertoimia ei sovelleta taseen ulkopuolisiin eriin.

Näissä sarakkeissa on ilmoitettava alkuperäinen vastuu eli vastuuarvo ilman arvonoikaisuja ja varauksia, joka on vähennettävä sarakkeessa 210.

Vastuuarvon määrityksestä ja laskemisesta säädetään asetuksen (EU) N:o 575/2013 389 ja 390 artiklassa. Omaisuuserät ja taseen ulkopuoliset erät on arvostettava sen tilinpäätössäännöstön mukaan, jota laitokseen sovelletaan mainitun asetuksen 24 artiklan mukaisesti.

Omista varoista vähennetyt vastuut, jotka eivät ole asetuksen (EU) N:o 575/2013 390 artiklan 6 kohdan e alakohdan mukaisia vastuita, merkitään näihin sarakkeisiin. Nämä vastuut vähennetään sarakkeessa 200.

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 390 artiklan 6 kohdan a–d alakohdassa tarkoitettuja vastuita ei merkitä näihin sarakkeisiin.

Alkuperäisiin vastuisiin sisältyvät asetuksen (EU) N:o 575/2013 400 artiklan mukaiset omaisuuserät ja taseen ulkopuoliset erät. Vapautukset vähennetään sarakkeessa 320 asetuksen (EU) N:o 575/2013 395 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi.

Sekä kaupankäyntivarastoon että sen ulkopuolisiin eriin sisältyvät vastuut otetaan mukaan.

Kun vastuut jaotellaan instrumentteihin ja kun nettoutussopimuksiin perustuvat erilaiset vastuut muodostavat yhden vastuun, tämä yksi vastuu kohdennetaan instrumenttiin, joka vastaa nettoutussopimukseen sisältyvää pääasiallista omaisuuserää (katso myös johdanto-osa).

040

Alkuperäiset vastuut yhteensä

Laitoksen on ilmoitettava summa, johon sisältyvät välittömät ja välilliset vastuut sekä lisävastuut liiketoimista, joissa vastuu johtuu kohde-etuutena olevasta omaisuuserästä.

050

joista: maksukyvyttömiä

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 178 artikla.

Laitoksen on ilmoitettava, mikä osa alkuperäisen vastuun kokonaissummasta vastaa maksukyvyttömiä vastuita.

060–110

Välittömät vastuut

Välittömät vastuut tarkoittavat varsinaiseen lainanottajaan liittyviä vastuita.

060

Velkainstrumentit

Asetuksen (EY) N:o 25/2009 (EKP/2008/32) liitteessä II olevan 2 osan taulukossa olevat luokat 2 ja 3.

Velkainstrumentteihin sisältyvät vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit sekä lainat ja ennakkomaksut.

Tähän sarakkeeseen merkitään instrumentit, jotka luokitellaan ’lainoiksi, joiden alkuperäinen maturiteetti on korkeintaan yksi vuosi / vuodesta viiteen vuoteen / yli viisi vuotta’ tai ’muiksi arvopapereiksi kuin osakkeet’ asetuksen EKP/2008/32 mukaisesti.

Tähän sarakkeeseen merkitään takaisinostotransaktiot, arvopapereiden tai hyödykkeiden lainaksiantaminen tai -ottaminen (arvopapereilla toteutettavat rahoitustoimet) ja vakuudelliset limiittiluotonantotransaktiot.

070

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

Asetuksen EKP/2008/32 liitteessä II olevan 2 osan taulukossa olevat luokat 2 ja 5.

Tähän sarakkeeseen merkitään instrumentit, jotka luokitellaan ’osakkeiksi ja osuuksiksi’ tai ’rahamarkkinarahastojen rahasto-osuuksiksi’ asetuksen EKP/2008/32 mukaisesti.

080

Johdannaiset

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 272 artiklan 2 kohta ja liite II.

Tässä sarakkeessa ilmoitetaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 liitteessä II luetellut johdannaiset ja mainitun asetuksen 272 artiklan 2 kohdassa määritellyt pitkän selvitysajan transaktiot.

Luottojohdannaiset, joihin kohdistuu vastapuoliriski, ilmoitetaan tässä sarakkeessa.

090–110

Taseen ulkopuoliset erät

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 liite I.

Näissä sarakkeissa ilmoitetaan nimellisarvo ennen erityisten luottoriskioikaisujen vähentämistä ja ilman luottovasta-arvokerrointen soveltamista.

090

Lainasitoumukset

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 liitteessä I olevan 1 kohdan c ja h alakohta, 2 kohdan b alakohdan ii alakohta, 3 kohdan b alakohdan i alakohta ja 4 kohdan a alakohta.

Lainasitoumukset ovat kiinteitä sitoumuksia, jotka koskevat luoton tarjoamista ennalta määritellyin ehdoin, lukuun ottamatta niitä, jotka ovat johdannaisia, koska ne voidaan maksaa nettomääräisenä käteisellä taikka luovuttamalla tai laskemalla liikkeelle jokin muu instrumentti.

100

Rahoitusvakuudet

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 liitteessä I olevan 1 kohdan a, b ja f alakohta.

Rahoitusvakuudet ovat sopimuksia, joiden mukaan vakuuden antaja maksaa tietyn summan vakuuden haltijalle korvauksena tämän kokemasta tappiosta, joka aiheutuu siitä, että tietty velallinen ei pysty maksamaan velkaa velkainstrumentin alkuperäisten tai muutettujen ehtojen mukaisesti. Luottojohdannaiset, joita ei ole merkitty sarakkeeseen ’johdannaiset’, on ilmoitettava tässä sarakkeessa.

110

Muut sitoumukset

Muita sitoumuksia ovat asetuksen (EU) N:o 575/2013 liitteessä I mainitut erät, joita ei ole sisällytetty edellisiin luokkiin. Laitoksen vastapuolen kanssa tehtyyn tuotteiden ristikkäisnettoutusta koskevaan sopimukseen perustuvan yhden yhtenäisen oikeudellisen velvoitteen vastuuarvo ilmoitetaan tässä sarakkeessa.

120–180

Välilliset vastuut

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 403 artikla.

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 403 artiklan mukaisesti luottolaitos voi käyttää substituutiomenetelmää, jos kolmas osapuoli on taannut asiakkaaseen liittyvän vastuun tai antanut vakuuden, jolla se on suojattu.

Laitoksen on ilmoitettava tässä sarakelohkossa välittömän vastuun määrät, jotka siirretään takaisin takaajalle tai vakuuden antajalle, mikäli viimeksi mainitulle määriteltäisiin enintään yhtä suuri riskipaino kuin se, jota kolmanteen osapuoleen sovellettaisiin asetuksen (EU) N:o 575/2013 kolmannen osan II osaston 2 luvun mukaisesti. Suojattu viitteellinen alkuperäinen vastuu (välitön vastuu) vähennetään alkuperäisen lainanottajan vastuusta sarakkeissa ’Hyväksyttävät luottoriskin vähentämistekniikat’. Välillinen vastuu lisää takaajan tai vakuuden antajan vastuuta substituutiovaikutuksen vuoksi. Tämä koskee myös asiakaskokonaisuuksien sisällä annettuja takuita.

Laitoksen on ilmoitettava välillisten vastuiden alkuperäinen määrä sarakkeessa, joka vastaa taatun tai vakuuden saaneen välittömän vastuun tyyppiä siten, että kun taattu välitön vastuu on velkainstrumentti, takaajalle siirretyn ’välillisen vastuun’ määrä ilmoitetaan sarakkeessa ’Velkainstrumentit’.

Luottoriskin vaihtolainoista johtuvat vastuut on myös ilmoitettava tässä sarakelohkossa asetuksen (EU) N:o 575/2013 399 artiklan mukaisesti.

120

Velkainstrumentit

Ks. sarake 060.

130

Oman pääoman ehtoiset instrumentit

Ks. sarake 070.

140

Johdannaiset

Ks. sarake 080.

150–170

Taseen ulkopuoliset erät

Näiden sarakkeiden arvon on oltava nimellisarvo ennen erityisten luottoriskioikaisujen vähentämistä ja luottovasta-arvokerrointen soveltamista.

150

Lainasitoumukset

Ks. sarake 090.

160

Rahoitusvakuudet

Ks. sarake 100.

170

Muut sitoumukset

Ks. sarake 110.

180

Lisäriskit liiketoimista, joissa vastuu johtuu kohde-etuutena olevasta omaisuuserästä

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 390 artiklan 7 kohta.

Lisäriskit liiketoimista, joissa vastuu johtuu kohde-etuutena olevasta omaisuuserästä.

190

(-) Arvonoikaisut ja varaukset

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 34, 24, 110 ja 111 artikla.

Vastaavaan tilinpäätöskehykseen (direktiivi 86/635/ETY tai asetus (EY) N:o 1606/2002) sisältyvät arvonoikaisut ja varaukset, jotka vaikuttavat vastuiden arvostukseen asetuksen (EU) N:o 575/2013 24 ja 110 artiklan mukaisesti.

Arvonoikaisut ja varaukset sarakkeeseen 040 merkityn bruttomääräisen vastuun suhteen ilmoitetaan tässä sarakkeessa.

200

(-) Omista varoista vähennetyt vastuut

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 390 artiklan 6 kohdan e alakohta.

Ilmoitetaan omista varoista vähennetyt vastuut, jotka sisällytetään alkuperäisen vastuun kokonaissummaa koskeviin sarakkeisiin.

210–230

Vastuuarvo ennen vapautusten soveltamista ja luottoriskin vähentämistä

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 394 artiklan 1 kohdan b alakohta.

Laitosten on ilmoitettava vastuuarvo ennen kuin huomioon on otettu mahdollinen luottoriskin vähentäminen.

210

Yhteensä

Tässä sarakkeessa ilmoitettava vastuuarvo on määrä, jota on käytetty määritettäessä, onko vastuu asetuksen (EU) N:o 575/2013 392 artiklassa olevan määritelmän mukainen suuri asiakasriski.

Siihen sisältyy alkuperäinen vastuu, josta on vähennetty arvonoikaisut ja varaukset sekä omista varoista vähennettyjen vastuiden määrä.

220

joista: kaupankäyntivaraston ulkopuolisia eriä

Kaupankäyntivaraston ulkopuolisten erien osuus kokonaisriskistä ennen vapautuksia ja luottoriskin vähentämistä.

230

% hyväksyttävästä pääomasta

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 71 alakohta sekä 395 artikla.

Ilmoitettava määrä on vastuuarvon prosenttiosuus laitoksen asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 71 alakohdassa tarkoitetusta hyväksyttävästä pääomasta ennen vapautusten soveltamista ja luottoriskien vähentämistä.

240–310

(-) Hyväksyttävät luottoriskin vähentämistekniikat

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 399 artikla sekä 401–403 artikla.

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 57 alakohdassa määritetyt luottoriskin vähentämistekniikat.

Tätä ilmoitusta varten kolmannen osan II osaston 3 ja 4 luvussa mainittuja luottoriskin vähentämistekniikoita on käytettävä asetuksen (EU) N:o 575/2013 401–403 artiklan mukaisesti.

Luottoriskin vähentämistekniikoilla voi olla kolme eri vaikutusta LE-järjestelmään: substituutiovaikutus, vastikkeellinen luottosuoja, joka ei ole substituutiovaikutus, ja kiinteistökohtelu.

240–290

(-) Hyväksyttävien luottoriskin vähentämistekniikoiden substituutiovaikutus

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 403 artikla.

Vastikkeellisen ja takauksen luonteisen luottosuojan määrän, joka on ilmoitettava näissä sarakkeissa, on vastattava vastuita, jotka kolmas osapuoli on taannut tai suojannut antamalla vakuuden, jos laitos päättää kohdella vastuuta takaajaan tai vakuuden antajaan liittyvänä.

240

(-) Velkainstrumentit

Ks. sarake 060.

250

(-) Oman pääoman ehtoiset instrumentit

Ks. sarake 070.

260

(-) Johdannaiset

Ks. sarake 080.

270–290

(-) Taseen ulkopuoliset erät

Näiden sarakkeiden arvot ilmoitetaan soveltamatta luottovasta-arvokertoimia.

270

(-) Lainasitoumukset

Ks. sarake 090.

280

(-) Rahoitusvakuudet

Ks. sarake 100.

290

(-) Muut sitoumukset

Ks. sarake 110.

300

(-) Vastikkeellinen luottosuoja, joka ei ole substituutiovaikutus

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 401 artikla.

Laitoksen on ilmoitettava asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 58 alakohdan mukaiset vastikkeellisen luottosuojan määrät, jotka vähennetään vastuuarvosta asetuksen (EU) N:o 575/2013 401 artiklan soveltamiseksi.

310

(-) Kiinteistö

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 402 artikla.

Laitoksen on ilmoitettava vastuuarvosta vähennetyt määrät asetuksen (EU) N:o 575/2013 402 artiklan soveltamiseksi.

320

(-) Vapautetut määrät

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 400 artikla.

Laitoksen on ilmoitettava määrät, jotka on vapautettu LE-järjestelmästä.

330–350

Vastuuarvo vapautusten soveltamisen ja luottoriskin vähentämisen jälkeen

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 394 artiklan 1 kohdan d alakohta.

Laitoksen on ilmoitettava asetuksen (EU) N:o 575/2013 395 artiklan 1 kohdan soveltamista varten laskettu vastuuarvo sen jälkeen, kun huomioon on otettu vapautukset ja luottoriskin vähentäminen.

330

Yhteensä

Tähän sarakkeeseen merkitään määrä, joka otetaan huomioon asetuksen (EU) N:o 575/2013 395 artiklassa säädetyn suuren asiakasriskin ylärajan noudattamista varten.

340

joista: kaupankäyntivaraston ulkopuolisia eriä

Laitoksen on ilmoitettava kokonaisriski sen jälkeen, kun on sovellettu vapautuksia ja otettu huomioon kaupankäyntivaraston ulkopuolisiin eriin kuuluvan luottoriskin vähentämisen vaikutus.

350

% hyväksyttävästä pääomasta

Laitoksen on ilmoitettava vastuuarvon prosenttiosuus laitoksen hyväksyttävästä pääomasta vapautusten soveltamisen ja luottoriskin vähentämisen jälkeen, kuten asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 71 alakohdassa on määritelty.

7.   C 29.00 – Tiedot yksittäisten asiakaskokonaisuuteen kuuluvien asiakkaiden vastuista (LE3-lomake)

7.1   Tiettyjä sarakkeita koskevat ohjeet

Sarake

Viitteet lainsäädäntöön ja ohjeet

010–360

Laitokset ilmoittavat LE3-lomakkeessa yksittäisten asiakaskokonaisuuteen kuuluvien asiakkaiden tiedot, jotka on merkitty LE2-lomakkeen riveille.

010

Koodi

Sarakkeet 010 ja 020 muodostavat yhdistetyn rivitunnisteen, ja niiden on yhdessä oltava yksilöllisiä kunkin taulukkorivin osalta.

Yksittäisten asiakaskokonaisuuksiin kuuluvien vastapuolten koodi on ilmoitettava.

Katso LE1-lomakkeen sarake 010.

020

Ryhmän koodi

Sarakkeet 010 ja 020 muodostavat yhdistetyn rivitunnisteen, ja niiden on yhdessä oltava yksilöllisiä kunkin taulukkorivin osalta.

Katso LE1-lomakkeen sarake 010.

Jos asiakas kuuluu useaan asiakaskokonaisuuteen, se on ilmoitettava kaikkien näiden asiakaskokonaisuuksien jäsenenä.

030

Liiketoimet, joissa vastuu johtuu kohde-etuutena olevasta omaisuuserästä

Katso LE2-lomakkeen sarake 030.

040

Yhteyden tyyppi

Yksittäisen yhteisön ja asiakaskokonaisuuden välisen yhteyden tyyppi ilmaistaan seuraavasti:

 

’a’ tarkoittaa asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 39 alakohdan a alakohdan mukaista tyyppiä (määräysvalta); tai

 

’b’ tarkoittaa asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 39 alakohdan b alakohdan mukaista tyyppiä (sidossuhde).

050–360

Kun LE2-lomakkeen mukaisia instrumentteja tarjotaan koko asiakaskokonaisuudelle, ne kohdennetaan LE3-lomakkeessa ilmoitetuille yksittäisille vastapuolille laitoksen liiketoimintakriteerien mukaisesti.

Muut ohjeet ovat samat kuin LE2-lomakkeessa.

8.   C 30.00 – Vastuiden maturiteettiluokat – kymmenen suurinta vastuuta laitosten osalta ja kymmenen suurinta vastuuta sääntelemättömien rahoitusalan yhteisöjen osalta (LE4-lomake)

8.1   Tiettyjä sarakkeita koskevat ohjeet

Sarake

Viitteet lainsäädäntöön ja ohjeet

010

Koodi

Koodi on rivitunniste, jonka on oltava kunkin taulukkorivin osalta yksilöllinen.

Katso LE1-lomakkeen sarake 010.

020–250

Vastuun maturiteettiluokat

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 394 artiklan 2 kohdan e alakohta.

Laitoksen on annettava nämä tiedot kymmenestä suurimmasta vastuusta laitoksen osalta ja kymmenestä suurimmasta vastuusta sääntelemättömien rahoitusalan yhteisöjen osalta.

Maturiteettiluokat määritetään kuukauden välein, jos maturiteetti on enintään vuosi, neljännesvuosittain, jos maturiteetti on 1–3 vuotta, ja pidemmin välein, jos maturiteetti on yli 3 vuotta.

Kunkin vastuuarvon, johon ei ole vielä sovellettu vapautuksia eikä luottoriskin vähentämistä (LE2-lomakkeen sarake 210), odotettavissa olevat erääntyvät määrät kohdennetaan vastaavaan luokkaan. Tämän vuoksi vastuu voi jakaantua eri sarakkeille. Instrumentit, joilla ei ole kiinteää maturiteettia, kuten oma pääoma, merkitään sarakkeeseen ’määrittelemätön maturiteetti’.

Vastuun odotettavissa oleva maturiteetti ilmoitetaan sekä välittömistä että välillisistä vastuista.

Kun kyseessä ovat välittömät vastuut, käytetään maksuvalmiuden lisämetriikan maturiteettipohjaisen lomakkeen ohjeita (ks. 23.5.2013 julkaistu tausta-asiakirja CP18) kohdennettaessa odotettavissa olevia oman pääoman ehtoisten instrumenttien, velkainstrumenttien ja johdannaisten määriä tämän lomakkeen eri maturiteettiluokkiin.

Kun kyseessä ovat taseen ulkopuoliset erät, odotettavissa olevat määrät kohdennetaan maturiteettiluokkiin riskin maturiteetin perusteella. Tarkemmin sanottuna tämä tarkoittaa talletuksentekosopimusten osalta talletuksen maturiteettirakennetta, rahoitusvakuuksien osalta kohde-etuutena olevien rahoitusvarojen maturiteettirakennetta, käyttämättömien lainasitoumusjärjestelyjen osalta lainan maturiteettirakennetta ja muiden sitoumusten osalta sitoumuksen maturiteettirakennetta.

Kun kyseessä ovat välilliset vastuut, kohdentaminen maturiteettiluokkiin perustuu niiden taattujen operaatioiden maturiteettiin, jotka ovat synnyttäneet välittömän vastuun.

9.   C 31.00 – Vastuiden maturiteettiluokat – kymmenen suurinta vastuuta laitosten osalta ja kymmenen suurinta vastuuta sääntelemättömien rahoitusalan yhteisöjen osalta: tiedot yksittäisten asiakaskokonaisuuteen kuuluvien asiakkaiden vastuista (LE5-lomake)

9.1   Tiettyjä sarakkeita koskevat ohjeet

Sarake

Viitteet lainsäädäntöön ja ohjeet

010–260

Laitoksen on ilmoitettava LE5-lomakkeessa yksittäisten asiakaskokonaisuuteen kuuluvien vastapuolten tiedot, jotka on merkitty LE4-lomakeen riveille.

010

Koodi

Sarakkeet 010 ja 020 muodostavat yhdistetyn rivitunnisteen, jonka on oltava kunkin taulukkorivin osalta yksilöllinen.

Katso LE3-lomakkeen sarake 010.

020

Ryhmän koodi

Sarakkeet 010 ja 020 muodostavat yhdistetyn rivitunnisteen, ja niiden on yhdessä oltava yksilöllisiä kunkin taulukkorivin osalta.

Katso LE3-lomakkeen sarake 020.

030–260

Vastuiden maturiteettiluokat

Katso LE4-lomakkeen sarakkeet 020–250.”