27.6.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 189/135


EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 660/2014,

annettu 15 päivänä toukokuuta 2014,

jätteiden siirrosta annetun asetuksen (EY) N:o 1013/2006 muuttamisesta

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 192 artiklan 1 kohdan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (1),

ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon (2),

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä (3),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1013/2006 (4) säädetään ympäristön suojelemiseksi vaatimuksista, jotka koskevat jätteiden siirtoja sekä unionin sisällä että jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä. Sääntöjen noudattamisen valvonnassa ja tarkastuksissa, joita tarkastuksiin osallistuvat viranomaiset tekevät jäsenvaltioissa, on kuitenkin havaittu eroavuuksia ja puutteita.

(2)

Jätteiden siirtoja koskevien tarkastusten riittävä suunnittelu on tarpeen, jotta voidaan määrittää tarvittava kapasiteetti, jotta tarkastukset voidaan tehdä ja laittomat siirrot estää tehokkaasti. Asetuksen (EY) N:o 1013/2006 50 artiklassa annettuja säännöksiä, jotka liittyvät sääntöjen noudattamisen valvontaan ja tarkastuksiin, olisi sen vuoksi vahvistettava, jotta voidaan varmistaa tällaisten tarkastusten säännöllinen ja johdonmukainen suunnittelu. Näiden säännösten mukaisten tarkastusten toteuttamiseksi olisi tehtävä tarkastussuunnitelmia. Tarkastussuunnitelmien olisi perustuttava riskinarviointiin, ja niissä olisi oltava useita keskeisiä osia, kuten tavoitteita, painopisteitä, suunnitelman kattama maantieteellinen alue, tietoja suunnitelluista tarkastuksista, tarkastuksiin osallistuville viranomaisille osoitetut tehtävät, näiden yhdessä jäsenvaltiossa tai useissa jäsenvaltioissa tarkastuksiin osallistuvien viranomaisten sekä tarvittaessa näiden jäsenvaltioiden viranomaisten ja kolmansien maiden viranomaisten välistä yhteistyötä koskevia järjestelyjä ja tietoja tarkastajien koulutuksesta sekä asianomaisen tarkastussuunnitelman täytäntöönpanon edellyttämistä työvoima-, rahoitus- ja muista resursseista.

(3)

Tarkastussuunnitelmat olisi voitava laatia joko erillisinä tai selkeästi tunnistettavina osina muita suunnitelmia.

(4)

Koska tarkastussuunnitelmat kuuluvat Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/4/EY (5) soveltamisalaan, tuon direktiivin säännöksiä sovelletaan näihin suunnitelmiin, mukaan lukien tarvittaessa sen 4 artiklan mukaiset poikkeukset.

(5)

Tarkastusten ja toteutettujen toimenpiteiden tulokset sekä mahdolliset seuraamukset olisi julkistettava, mukaan lukien sähköisesti internetin välityksellä.

(6)

Unionissa on erilaisia sääntöjä sen osalta, millainen toimivalta ja mahdollisuus tarkastuksiin jäsenvaltioissa osallistuvilla viranomaisilla on vaatia todisteita siirtojen laillisuuden varmistamiseksi. Tällaiset todisteet voisivat koskea muun muassa sitä, onko aine tai esine asetuksen (EY) N:o 1013/2006 mukaista jätettä, onko jäte oikein luokiteltu ja siirretäänkö jäte ympäristön kannalta hyväksyttäviin laitoksiin mainitun asetuksen 49 artiklan mukaisesti. Asetuksen (EY) N:o 1013/2006 50 artiklassa olisi sen vuoksi säädettävä tarkastuksiin osallistuvien viranomaisten mahdollisuudesta vaatia tällaisia todisteita. Tällaisia todisteita voidaan pyytää yleisesti sovellettavien säännösten perusteella tai tapauskohtaisesti. Jos tällaisia todisteita ei ole asetettu saataville tai ne katsotaan riittämättömiksi, asianomaisen aineen tai esineen kuljetus tai jätteen siirto olisi katsottava laittomaksi siirroksi ja sitä olisi käsiteltävä asetuksen (EY) N:o 1013/2006 asiaan liittyvien säännösten mukaisesti.

(7)

Laittomat jätteiden siirrot saavat usein alkunsa valvomattomasta keräyksestä, lajittelusta ja varastoinnista. Jätteiden siirron järjestelmällisillä tarkastuksilla olisi näin ollen määrä edistää mainittujen valvomattomien toimien havaitsemista ja niihin puuttumista, mikä edistää asetuksen (EY) N:o 1013/2006 täytäntöönpanoa.

(8)

On tarkoituksenmukaista hyväksyä ensimmäiset tarkastussuunnitelmat viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2017, jotta jäsenvaltioilla on riittävästi aikaa valmistautua asetuksen (EY) N:o 1013/2006 50 artiklan, sellaisena kuin se on muutettuna tällä asetuksella, nojalla tarvittavien toimenpiteiden soveltamiseen.

(9)

Komissiolle asetuksen (EY) N:o 1013/2006 mukaisesti siirretty valta olisi Lissabonin sopimuksen voimaantulon vuoksi saatettava yhdenmukaiseksi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 ja 291 artiklan kanssa.

(10)

Komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti säädösvallan nojalla annettavia delegoituja säädöksiä, jotka koskevat asetuksen (EY) N:o 1013/2006 tiettyjen, muiden kuin sen keskeisten osien muuttamista. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla. Komission olisi delegoituja säädöksiä valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että asianomaiset asiakirjat toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhtäaikaisesti, hyvissä ajoin ja asianmukaisesti.

(11)

Jotta voidaan varmistaa asetuksen (EY) N:o 1013/2006 yhdenmukainen täytäntöönpano, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa. Tätä valtaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (6) mukaisesti.

(12)

Sen vuoksi asetus (EY) N:o 1013/2006 olisi muutettava tämän mukaisesti,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutetaan asetus (EY) N:o 1013/2006 seuraavasti:

1)

Lisätään 2 artiklaan kohdat seuraavasti:

”7 a.

’uudelleenkäytöllä’ Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY (7) 3 artiklan 13 kohdassa määriteltyä uudelleenkäyttöä;

35 a.

’tarkastuksella’ osallistuvien viranomaisten toteuttamia toimia sen varmistamiseksi, että laitoksen, yrityksen, välittäjän ja kauppiaan toiminta tai jätteiden siirto, hyödyntäminen tai niistä huolehtiminen on tässä asetuksessa esitettyjen asianmukaisten vaatimusten mukaista.

(7)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/98/EY, annettu 19 päivänä marraskuuta 2008, jätteistä ja tiettyjen direktiivien kumoamisesta (EUVL L 312, 22.11.2008, s. 3).”"

2)

Korvataan 26 artiklan 4 kohta seuraavasti:

”4.   Asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten ja ilmoituksen tekijän suostumuksella 1 kohdassa luetellut tiedot ja asiakirjat voidaan toimittaa ja niitä voidaan vaihtaa käyttäen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/93/EY (8) mukaista sähköistä allekirjoitusta tai sähköistä todentamista tai saman turvallisuustason tarjoavaa vastaavaa sähköistä todentamisjärjestelmää.

Ensimmäisen alakohdan täytäntöönpanon helpottamiseksi komissio hyväksyy mahdollisuuksien mukaan täytäntöönpanosäädöksiä, joissa vahvistetaan tekniset ja organisatoriset vaatimukset, jotka koskevat sähköisellä tiedonsiirrolla tapahtuvaa asiakirjojen ja tietojen toimittamista käytännössä. Komissio ottaa huomioon kaikki asianmukaiset kansainväliset vaatimukset ja varmistaa, että nämä vaatimukset ovat direktiivin 1999/93/EY mukaiset tai takaavat vähintään samantasoisen suojelun kuin mainitussa direktiivissä on säädetty. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 59 a artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

(8)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/93/EY, annettu 13 päivänä joulukuuta 1999, sähköisiä allekirjoituksia koskevista yhteisön puitteista (EUVL L 13, 19.1.2000, s. 12).”"

3)

Muutetaan 50 artikla seuraavasti:

a)

korvataan 2 kohta seuraavasti:

”2.   Jäsenvaltioiden on säädettävä tämän asetuksen noudattamisen valvontaa koskevina toimenpiteinä muun muassa direktiivin 2008/98/EY 34 artiklan mukaisista laitosten, yritysten, välittäjien ja kauppiaiden tarkastuksista sekä jätteiden siirtojen ja niihin liittyvien hyödyntämis- ja huolehtimistoimien tarkastuksista.”;

b)

lisätään kohta seuraavasti:

”2 a.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 2 kohdan mukaisesti tehtävistä tarkastuksista on niiden koko maantieteellisen alueen osalta viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2017 otettu käyttöön yksi tai useampi suunnitelma, jäljempänä ’tarkastussuunnitelma’, joko erikseen tai selkeästi määriteltynä osana muita suunnitelmia. Tarkastussuunnitelmien on perustuttava riskinarviointiin, joka kattaa laittomien siirtojen yksittäiset jätevirrat ja -lähteet ja jossa otetaan huomioon tiedustelutietoja, kuten poliisin ja tulliviranomaisten tutkimuksista saatuja tietoja ja rikollista toimintaa koskevia analyysejä, mikäli ne ovat saatavilla ja tämä on tarkoituksenmukaista. Tällä riskinarvioinnilla on pyrittävä muun muassa määrittämään vaadittavien tarkastusten vähimmäismäärä, mukaan lukien laitosten, yritysten, välittäjien, kauppiaiden sekä jätteiden siirron tai siihen liittyvien hyödyntämis- tai huolehtimistoimien fyysiset tarkastukset. Tarkastussuunnitelman on sisällettävä seuraavat osat:

a)

tarkastusten tavoitteet ja painopisteet, mukaan lukien kuvaus siitä, miten nämä painopisteet on valittu;

b)

kyseisen tarkastussuunnitelman kattama maantieteellinen alue;

c)

tiedot suunnitelluista tarkastuksista, fyysiset tarkastukset mukaan lukien;

d)

kullekin tarkastuksiin osallistuvalle viranomaiselle osoitetut tehtävät;

e)

tarkastuksiin osallistuvien viranomaisten välistä yhteistyötä koskevat järjestelyt;

f)

tiedot tarkastajien koulutuksesta tarkastuksiin liittyvien kysymysten osalta; ja

g)

tiedot asianomaisen tarkastussuunnitelman toteuttamista varten käytössä olevista työvoima-, rahoitus- ja muista resursseista.

Tarkastussuunnitelma on arvioitava uudelleen vähintään joka kolmas vuosi ja se on saatettava tarvittaessa ajan tasalle. Tässä arvioinnissa on tarkasteltava sitä, missä määrin kyseisen tarkastussuunnitelman tavoitteet ja muut osat ovat toteutuneet.”;

c)

korvataan 3 kohta seuraavasti:

”3.   Jätteiden siirtoja voidaan tarkastaa erityisesti:

a)

yhdessä tuottajan, haltijan tai ilmoituksen tekijän kanssa paikassa, josta jäte on peräisin;

b)

yhdessä vastaanottajan tai laitoksen kanssa vastaanottopaikassa, mukaan lukien jätteen väliaikaisessa tai muussa kuin väliaikaisessa hyödyntämis- ja huolehtimispaikassa;

c)

unionin rajoilla; ja/tai

d)

jätteen siirron aikana unionissa.”;

d)

korvataan 4 kohta seuraavasti:

”4.   Siirtojen tarkastuksiin kuuluvat asiakirjojen tarkistaminen, henkilöllisyyden varmistaminen ja tarvittaessa jätteen fyysinen tarkastaminen.”;

e)

lisätään kohdat seuraavasti:

”4 a.   Sen varmistamiseksi, ettei maantie-, rautatie-, lento-, meri- tai sisävesikuljetuksena siirrettävä aine tai esine ole jätettä, tarkastuksiin osallistuvat viranomaiset voivat, rajoittamatta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/19/EU (9) soveltamista, vaatia luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jonka hallussa asianomainen aine tai esine on tai joka järjestää sen kuljetuksen, toimittamaan asiakirjatodisteita:

a)

paikasta, josta asianomainen aine tai esine on peräisin, ja sen vastaanottopaikasta; ja

b)

siitä, ettei se ole jätettä, mukaan lukien tarvittaessa todisteet sen toimintakunnosta.

Ensimmäisen alakohdan soveltamiseksi on myös varmistettava kyseessä olevan aineen tai esineen suojaaminen vahingoittumiselta kuljetuksen, lastauksen ja purkamisen aikana, muun muassa riittävä pakkausmateriaali ja kuorman asianmukainen lastaaminen.

4 b.   Tarkastuksiin osallistuvat viranomaiset voivat päättää, että asianomainen aine tai esine on jätettä, jos

edellä 4 a kohdassa tarkoitettuja tai unionin muun lainsäädännön mukaisesti vaadittuja todisteita sen varmistamiseksi, että aine tai esine ei ole jätettä, ei ole toimitettu näiden viranomaisten asettamassa määräajassa, tai

nämä viranomaiset katsovat, että niiden saatavilla olevat todisteet ja tiedot ovat riittämättömät johtopäätöksen tekemistä varten, tai ne katsovat, että 4 a kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu vahingoittumiselta suojaaminen on puutteellinen.

Tällaisissa olosuhteissa on kyseessä olevan aineen tai esineen kuljetusta tai jätteen siirtoa pidettävä laittomana siirtona. Näin ollen sitä on käsiteltävä 24 ja 25 artiklan mukaisesti, ja tarkastukseen osallistuvien viranomaisten on ilmoitettava asiasta viipymättä sen maan toimivaltaiselle viranomaiselle, jossa kyseessä oleva tarkastus tehtiin.

4 c.   Sen varmistamiseksi, onko jätteen siirto tämän asetuksen mukainen, tarkastuksiin osallistuvat viranomaiset voivat vaatia, että ilmoituksen tekijä, siirron järjestäjä, haltija, kuljettaja, vastaanottaja ja jätteen vastaanottava laitos toimittavat asiaan vaikuttavat asiakirjatodisteet näille viranomaisille niiden asettamassa määräajassa.

Sen varmistamiseksi, onko 18 artiklassa säädettyjen, tietojen antamista koskevien yleisten vaatimusten soveltamisalaan kuuluva jätteiden siirto tarkoitettu 49 artiklan mukaisiin hyödyntämistoimiin, tarkastuksiin osallistuvat viranomaiset voivat vaatia, että siirron järjestäjä toimittaa jätteitä väliaikaisesti ja muuten kuin väliaikaisesti hyödyntävän laitoksen antamat, ja tarvittaessa vastaanottomaan toimivaltaisen viranomaisen hyväksymät, asiaan vaikuttavat asiakirjatodisteet.

4 d.   Jos 4 c kohdassa tarkoitettuja todisteita ei ole toimitettu tarkastuksiin osallistuville viranomaisille niiden määrittämän ajan kuluessa, tai nämä viranomaiset katsovat, että niiden saatavilla olevat tiedot ovat riittämättömät johtopäätöksen tekemistä varten, kyseistä jätteen siirtoa on pidettävä laittomana siirtona. Näin ollen sitä on käsiteltävä 24 ja 25 artiklan mukaisesti, ja tarkastukseen osallistuvien viranomaisten on ilmoitettava asiasta viipymättä sen maan toimivaltaiselle viranomaiselle, jossa kyseessä oleva tarkastus tehtiin.

4 e.   Komissio hyväksyy viimeistään 18 päivänä heinäkuuta 2015 täytäntöönpanosäädöksillä neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2658/87 (10) säädetyn yhdistetyn nimikkeistön koodien ja tämän asetuksen liitteissä III, IIIA, IIIB, IV, IVA ja V lueteltujen jätteiden nimikkeiden välisen alustavan vastaavuustaulukon. Komissio pitää tämän vastaavuustaulukon ajan tasalla, jotta siinä otetaan huomioon mainittuun nimikkeistöön ja mainituissa liitteissä lueteltuihin nimikkeisiin tehtävät muutokset, ja sisällyttää siihen mahdolliset uudet jätteisiin liittyvät harmonoidun järjestelmän nimikkeistön koodit, joita Maailman tullijärjestö mahdollisesti hyväksyy.

Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 59 a artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

(9)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/19/EU, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2012, sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta (EUVL L 197, 24.7.2012, s. 38)."

(10)  Neuvoston asetus (ETY) N:o 2658/87, annettu 23 päivänä heinäkuuta 1987, tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista (EYVL L 256, 7.9.1987, s. 1).”"

f)

korvataan 5 kohta seuraavasti:

”5.   Jäsenvaltioiden on tehtävä keskenään kahden- ja monenvälistä yhteistyötä helpottaakseen laittomien siirtojen estämistä ja havaitsemista. Niiden on vaihdettava asiaankuuluvia tietoja jätteiden siirroista, jätevirroista, toiminnanharjoittajista ja laitoksista sekä vaihdettava kokemuksia ja tietoja noudattamisen valvontaa koskevista toimenpiteistä, mukaan lukien tämän artiklan 2 a kohdan mukaisesti tehdystä riskinarvioinnista, olemassa olevien rakenteiden ja erityisesti 54 artiklan mukaisesti nimettyjen yhteyshenkilöiden verkoston puitteissa.”

4)

Korvataan 51 artiklan 2 kohta seuraavasti:

”2.   Ennen kunkin kalenterivuoden päättymistä jäsenvaltioiden on lisäksi laadittava liitteen IX mukaisen kyselylomakkeen perusteella edellistä vuotta koskeva kertomus ja lähetettävä se komissiolle. Kuukauden kuluessa kertomuksen toimittamisesta komissiolle jäsenvaltioiden on asetettava julkisesti saataville, myös sähköisessä muodossa internetissä, se osa kertomuksesta, joka liittyy 24 artiklaan sekä 50 artiklan 1, 2 ja 2 a kohtaan sekä liitteessä IX olevaan taulukkoon 5, yhdessä jäsenvaltioiden tarkoituksenmukaisiksi katsomien selvennysten kanssa. Komissio laatii luettelon liitteen IX jaksossa, joka liittyy 50 artiklan 2 ja 2 a kohtaan, tarkoitetuista jäsenvaltioiden linkeistä ja asettaa sen julkisesti saataville verkkosivustollaan.”

5)

Korvataan 58 artikla seuraavasti:

”58 artikla

Liitteiden muuttaminen

1.   Siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä 58 a artiklan mukaisesti seuraavien liitteiden muuttamiseksi:

a)

liitteet IA, IB, IC, II, III, IIIA, IIIB, IV, V, VI ja VII, Baselin yleissopimuksen ja OECD:n päätöksen mukaisesti sovittujen muutosten huomioon ottamiseksi;

b)

liite V, direktiivin 2008/98/EY 7 artiklan mukaisesti vahvistettuun jäteluetteloon sovittujen muutosten huomioon ottamiseksi;

c)

liite VIII, asiaa koskevien kansainvälisten yleissopimusten ja sopimusten nojalla tehtyjen päätösten huomioon ottamiseksi.”

6)

Lisätään artikla seuraavasti:

”58 a artikla

Siirretyn säädösvallan käyttäminen

1.   Komissiolle siirrettyä valtaa antaa delegoituja säädöksiä koskevat tässä artiklassa säädetyt edellytykset.

2.   Siirretään komissiolle 17 päivästä heinäkuuta 2014 viiden vuoden ajaksi 58 artiklassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä. Komissio laatii siirrettyä säädösvaltaa koskevan kertomuksen viimeistään yhdeksän kuukautta ennen tämän viiden vuoden pituisen kauden päättymistä. Säädösvallan siirtoa jatketaan ilman eri toimenpiteitä samanpituisiksi kausiksi, jollei Euroopan parlamentti tai neuvosto vastusta tällaista jatkamista viimeistään kolme kuukautta ennen kunkin kauden päättymistä.

3.   Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 58 artiklassa tarkoitetun säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Peruuttaminen tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona sitä koskeva päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai jonakin myöhempänä, kyseisessä päätöksessä mainittuna päivänä. Peruuttamispäätös ei vaikuta jo voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen.

4.   Heti kun komissio on antanut delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

5.   Edellä olevan 58 artiklan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan kahdella kuukaudella.”

7)

Kumotaan 59 artikla.

8)

Korvataan 59 a artikla seuraavasti:

”59 a artikla

Komiteamenettely

1.   Komissiota avustaa direktiivin 2008/98/EY 39 artiklalla perustettu komitea. Tämä komitea on asetuksessa (EU) N:o 182/2011 tarkoitettu komitea.

2.   Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 5 artiklaa.

Jos komitea ei anna lausuntoa, komissio ei hyväksy ehdotusta täytäntöönpanosäädökseksi, ja tuolloin sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 5 artiklan 4 kohdan kolmatta alakohtaa.”

9)

Lisätään 60 artiklaan kohta seuraavasti:

”2 a.   Komissio tekee muun muassa 51 artiklan mukaisesti laaditut kertomukset huomioon ottaen viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2020 tämän asetuksen arvioinnin, toimittaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen sen tuloksista ja liittää niihin tarvittaessa lainsäädäntöehdotuksen. Tuossa arvioinnissa komissio tarkastelee erityisesti 50 artiklan 2 a kohdan tehokkuutta laittomien siirtojen torjunnassa ottamalla huomioon ympäristöön liittyvät, sosiaaliset ja taloudelliset näkökohdat.”

10)

Muutetaan liite IX seuraavasti:

a)

korvataan 50 artiklan 2 kohtaan liittyvä jakso seuraavasti:

”Yhteenveto 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti toteutettujen tarkastusten tuloksista, mihin sisältyy:

jätteiden siirtoihin liittyviä laitoksia, yrityksiä, välittäjiä ja kauppiaita koskevien tarkastusten lukumäärä, fyysiset tarkastukset mukaan lukien:

jätteiden siirtojen tarkastusten lukumäärä, fyysiset tarkastukset mukaan lukien:

jätteiden siirtoon liittyviä laitoksia, yrityksiä, välittäjiä ja kauppiaita koskevien epäiltyjen laittomuuksien lukumäärä:

tarkastuksissa laittomiksi siirroiksi varmistuneiden, laittomiksi epäiltyjen siirtojen lukumäärä:

Lisähuomautuksia:”;

b)

lisätään 50 artiklan 2 a kohtaa koskeva jakso seuraavasti:

50 artiklan 2 a kohta

Tiedot tarkastussuunnitelmasta tai -suunnitelmista

Tarkastussuunnitelmien lukumäärä koko maantieteelliseltä alueelta:

Tarkastussuunnitelmien hyväksymispäivämäärät ja niiden kattama ajanjakso:

Tarkastussuunnitelmien viimeisin arviointipäivämäärä:

Tarkastuksiin osallistuvat viranomaiset ja niiden välinen yhteistyö:

Ilmoittakaa ne henkilöt tai elimet, joille epäilykset tai sääntöjenvastaisuudet voidaan ilmoittaa:”;

c)

lisätään 50 artiklan 2 ja 2 a kohtaa koskeva jakso seuraavasti:

”Linkki, josta jäsenvaltioiden 51 artiklan 2 kohdan mukaisesti julkisesti saataville asettamat tiedot löytyvät internetissä sähköisessä muodossa:”

11)

Korvataan liitteessä IX olevan taulukon 5 viimeisen sarakkeen otsikko seuraavasti:

”Toteutetut toimenpiteet, myös asetetut seuraamukset”

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2016.

Sen estämättä, mitä toisessa kohdassa säädetään, 1 artiklan 4 alakohtaa sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2018.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 15 päivänä toukokuuta 2014.

Euroopan parlamentin puolesta

Puhemies

M. SCHULZ

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

D. KOURKOULAS


(1)  Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

(2)  Ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä.

(3)  Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 17. huhtikuuta 2014 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä) ja neuvoston päätös, annettu 6. toukokuuta 2014.

(4)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1013/2006, annettu 14 päivänä kesäkuuta 2006, jätteiden siirrosta (EUVL L 190, 12.7.2006, s. 1).

(5)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/4/EY, annettu 28 päivänä tammikuuta 2003, ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta ja neuvoston direktiivin 90/313/ETY kumoamisesta (EUVL L 41, 14.2.2003, s. 26).

(6)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13).