6.3.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 66/1


NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 208/2014,

annettu 5 päivänä maaliskuuta 2014,

Ukrainan tilanteen johdosta tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistettavista rajoittavista toimenpiteistä

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 215 artiklan,

ottaa huomioon Ukrainan tilanteen johdosta tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistettavista rajoittavista toimenpiteistä 5 päivänä maaliskuuta 2014 annetun neuvoston päätöksen 2014/119/YUTP (1),

ottaa huomioon unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ja Euroopan komission yhteisen ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Neuvosto tuomitsi 20 päivänä helmikuuta 2014 erittäin voimakkain sanakääntein kaikenlaisen väkivaltaan turvautumisen Ukrainassa. Se vaati väkivaltaisuuksien välitöntä lopettamista ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien täysimääräistä kunnioittamista Ukrainassa. Se kehotti Ukrainan hallitusta noudattamaan äärimmäistä pidättyvyyttä ja oppositiojohtajia sanoutumaan irti niistä, jotka turvautuvat radikaaliin toimintaan, kuten väkivaltaan.

(2)

Neuvosto päätti 3 päivänä maaliskuuta 2014 keskittää rajoittavat toimenpiteet niiden henkilöiden, joiden on todettu olevan vastuussa Ukrainan valtionvarojen väärinkäytöstä, sekä ihmisoikeuksien loukkaamisesta vastuussa olevien henkilöiden varojen jäädyttämiseen ja takaisinsaantiin.

(3)

Neuvosto antoi 5 päivänä maaliskuuta 2014 päätöksen 2014/119/YUTP.

(4)

Päätöksessä 2014/119/YUTP säädetään tiettyjen henkilöiden, joiden on todettu olevan vastuussa Ukrainan valtionvarojen väärinkäytöstä, sekä ihmisoikeuksien loukkaamisesta Ukrainassa vastuussa olevien henkilöiden ja näitä henkilöitä lähellä olevien luonnollisten henkilöiden, oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten varojen ja taloudellisten resurssien jäädyttämisestä, jotta voidaan lujittaa ja tukea oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksien kunnioittamista Ukrainassa. Kyseiset henkilöt, yhteisöt ja elimet luetellaan mainitun päätöksen liitteessä.

(5)

Nämä toimenpiteet kuuluvat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen soveltamisalaan, minkä vuoksi niiden täytäntöön panemiseksi tarvitaan unionin tason sääntelyä erityisesti sen varmistamiseksi, että talouden toimijat soveltavat niitä yhdenmukaisesti kaikissa jäsenvaltioissa.

(6)

Tässä asetuksessa kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustettuja periaatteita, erityisesti oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja henkilötietojen suojaan. Tätä asetusta olisi sovellettava näiden oikeuksien ja periaatteiden mukaisesti.

(7)

Kun otetaan huomioon Ukrainan vakava poliittinen tilanne ja jotta varmistetaan johdonmukaisuus päätöksen 2014/119/YUTP liitteen muuttamis- ja uudelleentarkastelumenettelyn kanssa, neuvoston olisi käytettävä valtaa muuttaa tämän asetuksen liitteessä I olevaa luetteloa.

(8)

Luetteloon otettaville luonnollisille henkilöille, oikeushenkilöille, yhteisöille ja elimille olisi osana tämän asetuksen liitteessä I olevan luettelon muuttamista koskevaa menettelyä toimitettava perustelut niiden luetteloon ottamiselle, jotta niille annetaan mahdollisuus esittää huomautuksia. Jos huomautuksia tehdään tai jos esitetään olennaista uutta näyttöä, neuvoston olisi tarkasteltava päätöstään uudelleen huomautusten perusteella ja ilmoitettava asiasta asianomaiselle henkilölle, yhteisölle tai elimelle.

(9)

Tämän asetuksen täytäntöönpanoa varten ja jotta voitaisiin taata mahdollisimman hyvä oikeusvarmuus unionissa, olisi julkaistava niiden luonnollisten henkilöiden, oikeushenkilöiden, yhteisöjen ja elinten, joiden varat ja taloudelliset resurssit on jäädytettävä tämän asetuksen mukaisesti, nimet ja eräitä muita niitä koskevia tietoja. Henkilötietojen käsittelyssä olisi noudatettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 45/2001 (2) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 95/46/EY (3).

(10)

Jotta tässä asetuksessa säädetyillä toimenpiteillä olisi tavoiteltu vaikutus, asetuksen olisi tultava voimaan välittömästi,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Tässä asetuksessa tarkoitetaan

a)

’vaateella’ mitä tahansa vaadetta, joka on esitetty ennen 6 päivää maaliskuuta 2014 tai sen jälkeen ja joka perustuu tai liittyy johonkin sopimukseen tai liiketoimeen riippumatta siitä, perustuuko vaade oikeudelliseen menettelyyn; vaateisiin kuuluvat erityisesti seuraavat:

i)

suoritusvaade, joka koskee sopimukseen tai liiketoimeen perustuvaa tai siihen liittyvää velvoitetta;

ii)

vaade, joka koskee missä tahansa muodossa olevan joukkolainan, rahallisen vakuuden tai korvauksen pidentämistä tai maksamista;

iii)

sopimukseen tai liiketoimeen liittyvä korvausvaade;

iv)

vastavaade;

v)

vaade tunnustaa tai panna täytäntöön missä tahansa annettu tuomio, välitystuomio tai vastaava päätös esimerkiksi eksekvatuurimenettelyllä;

b)

’sopimuksella tai liiketoimella’ mitä tahansa liiketointa riippumatta sen muodosta tai sovellettavasta lainsäädännöstä taikka siitä, sisältyykö siihen yksi tai useampi samojen tai eri osapuolten välinen sopimus tai vastaava velvoite; tällöin ’sopimuksella’ tarkoitetaan myös joukkolainaa, vakuutta tai korvausta, erityisesti rahallista vakuutta tai rahallista korvausta, ja luottoa, riippumatta siitä, ovatko ne oikeudellisesti riippumattomia vai eivät, ja kaikkia liiketoimeen liittyviä ehtoja, jotka perustuvat siihen tai ovat yhteydessä siihen;

c)

’toimivaltaisilla viranomaisilla’ jäsenvaltioiden toimivaltaisia viranomaisia, jotka on nimetty liitteessä II luetelluilla verkkosivuilla;

d)

’taloudellisilla resursseilla’ kaikenlaista aineellista tai aineetonta, irtainta tai kiinteää omaisuutta, joka ei ole varoja mutta jota voidaan käyttää varojen, tavaroiden tai palvelujen hankkimiseen;

e)

’taloudellisten resurssien jäädyttämisellä’ toimia, joilla estetään taloudellisten resurssien käyttäminen varojen, tavaroiden tai palvelujen hankkimiseen muun muassa niitä myymällä, vuokraamalla tai kiinnittämällä;

f)

’varojen jäädyttämisellä’ toimia, joilla estetään kaikki sellainen varojen siirtäminen, kuljettaminen, muuntaminen, käyttö, käyttöön antaminen tai käsittely, joka muuttaisi niiden määrää, paljoutta, sijaintia, omistusta, hallintaa, luonnetta tai käyttötarkoitusta, taikka muut sellaiset muutokset, jotka mahdollistaisivat varojen käytön, omaisuudenhoito mukaan luettuna;

g)

’varoilla’ rahoitusomaisuutta ja kaikenlaisia taloudellisia etuja, joihin kuuluvat muun muassa seuraavat:

i)

käteisvarat, sekit, rahasaatavat, vekselit, maksumääräykset ja muut maksuvälineet;

ii)

talletukset rahoituslaitoksissa tai muissa yhteisöissä, tileillä olevat rahavarat, velat ja velkasitoumukset;

iii)

julkisesti ja yksityisesti myytävät arvopaperit ja velkainstrumentit, myös osakkeet ja osuudet, arvopaperitodistukset, joukkovelkakirjat, omat vekselit, optiotodistukset, debentuurit ja johdannaissopimukset;

iv)

korot, osingot tai muu omaisuudesta saatava tai kertyvä tulo tai arvo;

v)

luotot, kuittausoikeudet, takaukset, suoritustakaukset tai muut rahoitussitoumukset;

vi)

remburssit, konossementit, kauppakirjat; ja

vii)

varoihin tai rahoituslähteisiin liittyvää osuutta osoittavat asiakirjat;

h)

’unionin alueella’ niitä jäsenvaltioiden alueita, joihin sovelletaan perussopimusta siinä määrätyin edellytyksin ja joihin kuuluu myös jäsenvaltioiden ilmatila.

2 artikla

1.   Jäädytetään kaikki liitteessä I luetelluille luonnollisille henkilöille, oikeushenkilöille, yhteisöille tai elimille kuuluvat taikka niiden omistuksessa, hallussa tai määräysvallassa olevat varat ja taloudelliset resurssit.

2.   Mitään varoja tai taloudellisia resursseja ei saa suoraan tai välillisesti asettaa liitteessä I lueteltujen luonnollisten henkilöiden, oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten saataville tai hyödynnettäviksi.

3 artikla

1.   Liitteessä I luetellaan henkilöt, joiden neuvosto on päätöksen 2014/119/YUTP 1 artiklan mukaisesti todennut olevan vastuussa Ukrainan valtionvarojen väärinkäytöstä, sekä ihmisoikeuksien loukkaamisesta Ukrainassa vastuussa olevat henkilöt ja näitä henkilöitä lähellä olevat luonnolliset henkilöt, oikeushenkilöt, yhteisöt ja elimet.

2.   Liite I sisältää luetteloon merkittyjen luonnollisten henkilöiden, oikeushenkilöiden, yhteisöjen ja elinten luetteloon ottamisen perusteet.

3.   Liite I sisältää saatavilla olevat asianomaisten luonnollisten henkilöiden, oikeushenkilöiden, yhteisöjen ja elinten tunnistamiseksi tarvittavat tiedot. Luonnollisten henkilöiden osalta tällaisia tietoja voivat olla nimet, myös peitenimet, syntymäaika ja -paikka, kansalaisuus, passin ja henkilökortin numerot, sukupuoli, osoite, jos se on tiedossa, sekä työtehtävä tai ammatti. Oikeushenkilöiden, yhteisöjen ja elinten osalta tällaisia tietoja voivat olla nimet, rekisteröintiaika ja -paikka, rekisterinumero ja toimipaikka.

4 artikla

1.   Poiketen siitä, mitä 2 artiklassa säädetään, jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää luvan tiettyjen jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien vapauttamiseen tai tiettyjen varojen tai taloudellisten resurssien asettamiseen saataville tarkoituksenmukaisiksi katsominsa ehdoin ja todettuaan, että kyseiset varat tai taloudelliset resurssit:

a)

ovat tarpeen liitteessä I lueteltujen luonnollisten henkilöiden, oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten sekä kyseisten luonnollisten henkilöiden huollettavina olevien perheenjäsenten perustarpeiden tyydyttämiseksi, mukaan luettuina menot, jotka aiheutuvat elintarvikkeiden hankinnasta, vuokrasta tai asuntolainasta, lääkkeistä ja sairaanhoidosta, veroista, vakuutusmaksuista ja julkisten palvelujen käytöstä;

b)

on tarkoitettu yksinomaan oikeudellisiin palveluihin liittyvien kohtuullisten palkkioiden maksamiseen ja näistä palveluista aiheutuneiden kulujen korvaamiseen;

c)

on tarkoitettu yksinomaan jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien tavanomaisesta säilyttämisestä tai hoidosta aiheutuvien palkkioiden tai palvelumaksujen maksamiseen; tai

d)

ovat tarpeen poikkeuksellisia menoja varten edellyttäen, että asianomainen toimivaltainen viranomainen on ilmoittanut muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ja komissiolle vähintään kaksi viikkoa ennen erityisen luvan myöntämistä perusteet, joiden nojalla se katsoo, että erityinen lupa olisi myönnettävä.

2.   Asianomaisen jäsenvaltion on ilmoitettava muille jäsenvaltioille ja komissiolle kaikista 1 kohdan nojalla myönnetyistä luvista.

5 artikla

1.   Poiketen siitä, mitä 2 artiklassa säädetään, jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää luvan tiettyjen jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien vapauttamiseen, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)

kyseisiin varoihin tai taloudellisiin resursseihin kohdistuu välimiesoikeuden päätös, joka on annettu ennen sitä päivää, jona 2 artiklassa tarkoitettu luonnollinen henkilö, oikeushenkilö, yhteisö tai elin merkittiin liitteessä I olevaan luetteloon, tai tuomioistuimen tai viranomaisen unionissa antama päätös tai asianomaisessa jäsenvaltiossa täytäntöönpanokelpoinen tuomioistuimen päätös, joka on annettu ennen tuota päivää tai sen jälkeen;

b)

varoja tai taloudellisia resursseja käytetään yksinomaan kattamaan tällaisella päätöksellä turvatut tai vahvistetut vaateet niiden sovellettavien lakien ja määräysten asettamissa rajoissa, jotka koskevat sellaisten henkilöiden oikeuksia, joilla on tällaisia vaateita;

c)

päätöstä ei ole annettu liitteessä I luetellun luonnollisen henkilön, oikeushenkilön, yhteisön tai elimen eduksi; ja

d)

päätöksen tunnustaminen ei ole asianomaisen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteiden vastaista.

2.   Asianomaisen jäsenvaltion on ilmoitettava muille jäsenvaltioille ja komissiolle kaikista 1 kohdan nojalla myönnetyistä luvista.

6 artikla

1.   Poiketen siitä, mitä 2 artiklassa säädetään, ja edellyttäen, että liitteessä I mainitun luonnollisen henkilön, oikeushenkilön, yhteisön tai elimen suorittama maksu perustuu sopimukseen tai velvoitteeseen, jonka kyseinen luonnollinen henkilö, oikeushenkilö, yhteisö tai elin on tehnyt tai joka on syntynyt kyseiselle luonnolliselle henkilölle, oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle ennen päivää, jona kyseinen luonnollinen henkilö, oikeushenkilö, yhteisö tai elin merkittiin liitteessä I olevaan luetteloon, jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat tarkoituksenmukaisiksi katsominsa ehdoin myöntää luvan tiettyjen jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien vapauttamiseen edellyttäen, että kyseinen toimivaltainen viranomainen on todennut, että

a)

varat tai taloudelliset resurssit käytetään liitteessä I mainitun luonnollisen henkilön, oikeushenkilön, yhteisön tai elimen tekemään maksusuoritukseen; ja

b)

maksusuorituksella ei rikota 2 artiklan 2 kohtaa.

2.   Asianomaisen jäsenvaltion on ilmoitettava muille jäsenvaltioille ja komissiolle kaikista 1 kohdan nojalla myönnetyistä luvista.

7 artikla

1.   Edellä oleva 2 artiklan 2 kohta ei estä rahoitus- tai luottolaitoksia hyvittämästä jäädytettyjä tilejä, kun ne saavat kolmansilta osapuolilta luettelossa olevan luonnollisen henkilön, oikeushenkilön, yhteisön tai elimen tilille tarkoitettuja varoja edellyttäen, että myös kaikki näille tileille lisättävät määrät jäädytetään. Rahoitus- tai luottolaitoksen on ilmoitettava näistä tilitapahtumista asianomaiselle toimivaltaiselle viranomaiselle viipymättä.

2.   Edellä olevaa 2 artiklan 2 kohtaa ei sovelleta seuraaviin jäädytetyille tileille lisättäviin määriin:

a)

näistä tileistä kertyvät korko- tai muut tuotot;

b)

sellaisista sopimuksista tai velvoitteista johtuvat maksut, jotka tehtiin tai jotka syntyivät ennen sitä päivää, jona 2 artiklassa tarkoitettu luonnollinen henkilö, oikeushenkilö, yhteisö tai elin merkittiin liitteeseen I; tai

c)

jäsenvaltiossa annettujen tai asianomaisessa jäsenvaltiossa täytäntöönpanokelpoisten oikeudellisten, hallinnollisten tai välimiesoikeuden päätösten nojalla suoritettavat maksut,

edellyttäen, että nämä korkotuotot, muut tuotot ja maksut jäädytetään 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

8 artikla

1.   Rajoittamatta asiaan liittyvien ilmoitusvelvollisuutta, salassapitoa ja ammattisalaisuutta koskevien sääntöjen soveltamista luonnollisten henkilöiden, oikeushenkilöiden, yhteisöjen ja elinten on

a)

toimitettava välittömästi kaikki tämän asetuksen noudattamista edistävät tiedot, kuten tiedot 2 artiklan mukaisesti jäädytetyistä tileistä ja määristä, asuin- tai sijaintijäsenvaltionsa toimivaltaiselle viranomaiselle sekä, joko suoraan tai jäsenvaltion välityksellä, komissiolle; ja

b)

toimittava yhteistyössä toimivaltaisen viranomaisen kanssa tällaisten tietojen todentamiseksi.

2.   Komission mahdollisesti suoraan vastaanottamat lisätiedot asetetaan jäsenvaltioiden saataville.

3.   Tämän artiklan mukaisesti toimitettuja tai vastaanotettuja tietoja saa käyttää vain niihin tarkoituksiin, joita varten ne on toimitettu tai vastaanotettu.

4.   Edellä oleva 3 kohta ei estä jäsenvaltioita toimittamasta näitä tietoja kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti Ukrainan ja muiden jäsenvaltioiden asianomaisille viranomaisille, jos se on tarpeen väärinkäytettyjen varojen takaisinsaannin edistämiseksi.

9 artikla

Kielletään tietoinen ja tarkoituksellinen osallistuminen toimiin, joiden tavoitteena tai seurauksena on 2 artiklassa tarkoitettujen toimenpiteiden kiertäminen.

10 artikla

1.   Varojen ja taloudellisten resurssien jäädyttämisestä tai niiden saataville asettamisen epäämisestä, joka on tapahtunut vilpittömässä mielessä siinä uskossa, että se on tämän asetuksen mukaista, ei seuraa minkäänlaista vastuuvelvollisuutta jäädyttämisen toteuttaneelle tai saataville asettamisen evänneelle luonnolliselle henkilölle, oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle taikka sen johtajille tai työntekijöille, ellei varojen ja taloudellisten resurssien jäädyttämisen tai saataville asettamisen epäämisen osoiteta tapahtuneen huolimattomuuden seurauksena.

2.   Luonnollisten henkilöiden, oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten toimista ei seuraa asianomaisille minkäänlaista vastuuvelvollisuutta, jos ne eivät tienneet eikä niillä ollut perusteltua syytä epäillä, että niiden toiminta rikkoisi tässä asetuksessa säädettyjä kieltoja.

11 artikla

1.   Vaateita, jotka liittyvät sopimukseen tai liiketoimeen, jonka suorittamiseen ovat vaikuttaneet suoraan tai välillisesti, kokonaan tai osittain, tämän asetuksen nojalla määrätyt toimenpiteet, ei oteta huomioon, mukaan lukien korvausvaateet tai muut tämänkaltaiset vaateet, kuten korvausvaatimukset tai vakuuteen perustuvat vaatimukset, erityisesti joukkolainan, vakuuden tai korvauksen, etenkin missä tahansa muodossa olevan rahallisen vakuuden tai rahallisen korvauksen, pidentämistä tai maksamista koskevat vaateet, jos vaateen esittää:

a)

liitteessä I mainittu nimetty luonnollinen henkilö, oikeushenkilö, yhteisö tai elin;

b)

luonnollinen henkilö, oikeushenkilö, yhteisö tai elin, joka toimii a alakohdassa tarkoitetun henkilön, yhteisön tai elimen välityksellä tai puolesta.

2.   Kaikissa vaateen täytäntöönpanoa koskevissa menettelyissä todistustaakka sen osoittamiseksi, että vaateen täyttäminen ei ole kiellettyä 1 kohdan nojalla, kuuluu sille luonnolliselle henkilölle, oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle, joka vaatii vaateen täytäntöönpanoa.

3.   Tämä artikla ei vaikuta 1 kohdassa tarkoitettujen luonnollisten henkilöiden, oikeushenkilöiden, yhteisöjen ja elinten oikeuteen saattaa tämän asetuksen mukaisen sopimusvelvoitteiden täyttämättä jättämisen lainmukaisuus oikeuden tutkittavaksi.

12 artikla

1.   Komissio ja jäsenvaltiot ilmoittavat toisilleen tämän asetuksen nojalla käyttöön otetuista toimenpiteistä ja toimittavat toisilleen muita hallussaan olevia tähän asetukseen liittyviä merkityksellisiä tietoja, erityisesti tietoja seuraavista seikoista:

a)

edellä olevan 2 artiklan nojalla jäädytetyt varat sekä 4, 5 ja 6 artiklan nojalla myönnetyt luvat;

b)

rikkomiset ja täytäntöönpanossa ilmenneet ongelmat sekä kansallisten tuomioistuinten antamat ratkaisut.

2.   Jäsenvaltioiden on viipymättä ilmoitettava toisilleen ja komissiolle muista hallussaan olevista merkityksellisistä tiedoista, jotka saattavat vaikuttaa tämän asetuksen tehokkaaseen täytäntöönpanoon.

13 artikla

Komissio valtuutetaan muuttamaan liitettä II jäsenvaltioiden toimittamien tietojen perusteella.

14 artikla

1.   Jos neuvosto päättää kohdistaa luonnolliseen henkilöön, oikeushenkilöön, yhteisöön tai elimeen 2 artiklassa tarkoitettuja toimenpiteitä, se muuttaa liitettä I vastaavasti.

2.   Neuvosto antaa päätöksensä, myös luetteloon ottamisen perusteet, tiedoksi 1 kohdassa tarkoitetulle luonnolliselle henkilölle, oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle joko suoraan, jos osoite on tiedossa, tai julkaisemalla ilmoituksen, ja antaa kyseiselle luonnolliselle henkilölle, oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle mahdollisuuden tehdä huomautuksia.

3.   Jos huomautuksia tehdään tai jos esitetään olennaista uutta näyttöä, neuvosto tarkastelee päätöstään uudelleen ja ilmoittaa asiasta asianomaiselle luonnolliselle henkilölle, oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle.

4.   Liitteessä I olevaa luetteloa tarkastellaan uudelleen säännöllisin väliajoin ja vähintään 12 kuukauden välein.

15 artikla

1.   Jäsenvaltioiden on annettava tämän asetuksen säännösten rikkomisesta määrättäviä seuraamuksia koskevat säännöt ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ne pannaan täytäntöön. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.

2.   Jäsenvaltioiden on annettava 1 kohdassa tarkoitetut säännöt komissiolle tiedoksi viipymättä 6 päivän maaliskuuta 2014 jälkeen ja ilmoitettava sille kaikista näiden sääntöjen myöhemmistä muutoksista.

16 artikla

1.   Jäsenvaltioiden on nimettävä tässä asetuksessa tarkoitetut toimivaltaiset viranomaiset ja ilmoitettava ne liitteessä II luetelluilla verkkosivuilla. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle liitteessä II lueteltujen verkkosivujensa osoitteiden muutoksista.

2.   Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle toimivaltaiset viranomaisensa ja niiden yhteystiedot viipymättä tämän asetuksen tultua voimaan sekä ilmoitettava sille mahdollisista myöhemmistä muutoksista.

3.   Komission osoite- ja muut yhteystiedot tässä asetuksessa säädettyjä ilmoituksia, tiedoksiantoja ja muuta yhteydenpitoa varten ovat liitteessä II.

17 artikla

Tätä asetusta sovelletaan:

a)

unionin alueella, sen ilmatila mukaan luettuna;

b)

jäsenvaltion lainkäyttövallan alaisessa ilma-aluksessa tai muussa aluksessa;

c)

unionin alueella tai sen ulkopuolella olevaan jäsenvaltion kansalaiseen;

d)

unionin alueella tai sen ulkopuolella olevaan oikeushenkilöön, yhteisöön tai elimeen, joka on perustettu tai muodostettu jonkin jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti;

e)

oikeushenkilöön, yhteisöön tai elimeen sellaisen liiketoiminnan osalta, joka tapahtuu kokonaan tai osittain unionin alueella.

18 artikla

Tämä asetus tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 5 päivänä maaliskuuta 2014.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

D. KOURKOULAS


(1)  Katso tämän virallisen lehden sivu 26.

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 45/2001, annettu 18 päivänä joulukuuta 2000, yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 8, 12.1.2001, s. 1).

(3)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/46/EY, annettu 24 päivänä lokakuuta 1995, yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 281, 23.11.1995, s. 31).


LIITE I

Luettelo 2 artiklassa tarkoitetuista luonnollisista henkilöistä, oikeushenkilöistä, yhteisöistä ja elimistä

 

Nimi

Tunnistustiedot

Perusteet

Luetteloon merkitsemisen päivämäärä

1.

Viktor Fedorovych Yanukovych

Syntymäaika: 9.7.1950; Ukrainan ent. presidentti

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014

2.

Vitalii Yuriyovych Zakharchenko

Syntymäaika: 20.1.1963; ent. sisäasianministeri

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014

3.

Viktor Pavlovych Pshonka

Syntymäaika: 6.2.1954; Ukrainan ent. valtakunnansyyttäjä

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014

4.

Oleksandr Hryhorovych Yakymenko

Syntymäaika: 22.12.1964; ent. Ukrainan turvallisuuspalvelun (SBU) päällikkö

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014

5.

Andriy Volodymyrovych Portnov

Syntymäaika: 27.10.1973, Ukrainan presidentin ent. neuvonantaja

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014

6.

Olena Leonidivna Lukash

Syntymäaika: 12.11.1976; ent. oikeusministeri

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014

7.

Andrii Petrovych Kliuiev

Syntymäaika: 12.8.1964; Ukrainan presidentin hallinnon ent. päällikkö

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014

8.

Viktor Ivanovych Ratushniak

Syntymäaika: 16.10.1959, ent. varasisäasiain-ministeri

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014

9.

Oleksandr Viktorovych Yanukovych

Syntymäaika: 1.7.1973; entisen presidentin poika; liikemies

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014

10.

Viktor Viktorovych Yanukovych

Syntymäaika: 16.7.1981, entisen presidentin poika; Ukrainan parlamentin (Verh’ovna Rada) jäsen

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014

11.

Artem Viktorovych Pshonka

Syntymäaika: 19.3.1976, entisen valtakunnansyyttäjän poika; Alueiden puolue -ryhmän varajohtaja Ukrainan parlamentissa (Verh’ovna Rada)

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014

12.

Serhii Petrovych Kliuiev

Syntymäaika: 12.8.1969, liikemies; Andrii K1iuievin veli

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014

13.

Mykola Yanovych Azarov

Syntymäaika: 17.12.1947, Ukrainan pääministeri tammikuuhun 2014 saakka

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014

14.

Oleksii Mykolayovych Azarov

entisen pääministerin Azarovin poika

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014

15.

Serhiy Vitaliyovych Kurchenko

Syntymäaika: 21.9.1985, liikemies

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014

16.

Dmytro Volodymyrovych Tabachnyk

Syntymäaika: 28.11.1963, ent. koulutus- ja tiedeministeri

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014

17.

Raisa Vasylivna Bohatyriova

Syntymäaika: 6.1.1953, ent. terveysministeri

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014

18.

Ihor Oleksandrovych Kalinin

Syntymäaika: 28.12.1959, Ukrainan presidentin ent. neuvonantaja

Henkilöä koskevat rikosoikeudelliset menettelyt Ukrainassa sellaisten rikosten tutkimiseksi, jotka liittyvät Ukrainan valtion varojen kavaltamiseen ja kyseisten varojen siirtämiseen laittomasti Ukrainan ulkopuolelle.

6.3.2014


LIITE II

Verkkosivut, joilla ilmoitetaan toimivaltaiset viranomaiset, ja osoite Euroopan komissiolle tehtäviä ilmoituksia varten

BELGIA

http://www.diplomatie.be/eusanctions

BULGARIA

http://www.mfa.bg/en/pages/135/index.html

TŠEKKI

http://www.mfcr.cz/mezinarodnisankce

TANSKA

http://um.dk/da/politik-og-diplomati/retsorden/sanktioner/

SAKSA

http://www.bmwi.de/DE/Themen/Aussenwirtschaft/aussenwirtschaftsrecht,did=404888.html

VIRO

http://www.vm.ee/est/kat_622/

IRLANTI

http://www.dfa.ie/home/index.aspx?id=28519

KREIKKA

http://www.mfa.gr/en/foreign-policy/global-issues/international-sanctions.html

ESPANJA

http://www.exteriores.gob.es/Portal/es/PoliticaExteriorCooperacion/GlobalizacionOportunidadesRiesgos/Documents/ORGANISMOS%20COMPETENTES%20SANCIONES%20INTERNACIONALES.pdf

RANSKA

http://www.diplomatie.gouv.fr/autorites-sanctions/

KROATIA

http://www.mvep.hr/sankcije

ITALIA

http://www.esteri.it/MAE/IT/Politica_Europea/Deroghe.htm

KYPROS

http://www.mfa.gov.cy/sanctions

LATVIA

http://www.mfa.gov.lv/en/security/4539

LIETTUA

http://www.urm.lt/sanctions

LUXEMBURG

http://www.mae.lu/sanctions

UNKARI

http://www.kulugyminiszterium.hu/kum/hu/bal/Kulpolitikank/nemzetkozi_szankciok/

ΜΑLTA

http://www.doi.gov.mt/EN/bodies/boards/sanctions_monitoring.asp

ALANKOMAAT

www.rijksoverheid.nl/onderwerpen/internationale-vrede-en-veiligheid/sancties

ITÄVALTA

http://www.bmeia.gv.at/view.php3?f_id=12750&LNG=en&version=

PUOLA

http://www.msz.gov.pl

PORTUGALI

http://www.portugal.gov.pt/pt/os-ministerios/ministerio-dos-negocios-estrangeiros/quero-saber-mais/sobre-o-ministerio/medidas-restritivas/medidas-restritivas.aspx

ROMANIA

http://www.mae.ro/node/1548

SLOVENIA

http://www.mzz.gov.si/si/zunanja_politika_in_mednarodno_pravo/zunanja_politika/mednarodna_varnost/omejevalni_ukrepi/

SLOVAKIA

http://www.mzv.sk/sk/europske_zalezitosti/europske_politiky-sankcie_eu

SUOMI

http://formin.finland.fi/kvyhteistyo/pakotteet

RUOTSI

http://www.ud.se/sanktioner

YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA

https://www.gov.uk/sanctions-embargoes-and-restrictions

Osoite Euroopan komissiolle tehtäviä ilmoituksia varten:

European Commission

Service for Foreign Policy Instruments (FPI)

Office EEAS 02/309

1049 Brussels

BELGIUM

Sähköposti: relex-sanctions@ec.europa.eu.