12.12.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 356/520


KOMISSION SUOSITUS,

annettu 18 päivänä marraskuuta 2014,

yhteentoimivuuden teknisten eritelmien perusparametrien noudattamistason todentamismenettelystä olemassa olevilla radoilla

(2014/881/EU)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 292 artiklan,

ottaa huomioon rautatiejärjestelmän yhteentoimivuudesta yhteisössä 17 päivänä kesäkuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/57/EY (1) ja erityisesti sen 30 artiklan 1 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Komission asetuksen (EU) N:o 1299/2014 (2) (infrastruktuuriosajärjestelmän YTE) liitteessä olevan 7.3.4 kohdan ja komission asetuksen (EU) N:o 1301/2014 (3) (energiaosajärjestelmän YTE) liitteessä olevan 7.3.4 kohdan mukaisesti yhteentoimivuuden teknisten eritelmien, jäljempänä ’YTE’, perusparametrien noudattamistason todentaminen on vapaaehtoista olemassa olevilla radoilla, joilla ei ole meneillään uudistus- tai parannushankkeita. YTE:ien perusparametrien noudattamistason todentamisen olisi oltava vapaaehtoista myös sellaisilla olemassa olevilla radoilla, joille ei ole meneillään EY-tarkastusmenettelyyn kuulumattomia hankkeita.

(2)

Rataverkon haltijan olisi voitava vapaaehtoisesti lisätä infrastruktuurirekisteriin tiedot YTE:ien perusparametrien noudattamistasosta olemassa olevalla radalla. Olisi annettava suositus vakiomuotoisesta menettelystä, jota on käytettävä YTE:ien perusparametrien noudattamistason todentamiseen.

(3)

Komission suosituksen 2011/622/EU (4) liitteessä viitataan infrastruktuuria ja energiaa koskevien YTE:ien aiempiin versioihin, ja se olisi siksi päivitettävä.

(4)

Selkeyden ja yksinkertaistamisen vuoksi on suotavaa korvata suositus 2011/622/EU tällä komission suosituksella.

(5)

Direktiivin 2008/57/EY 29 artiklalla perustettua komiteaa on kuultu,

ON ANTANUT TÄMÄN SUOSITUKSEN:

1.

Liitteessä säädettyä menettelyä olisi käytettävä olemassa olevia ratoja koskevien yhteentoimivuuden teknisten eritelmien perusparametrien noudattamistason todentamisessa.

2.

Tällä suosituksella korvataan suositus 2011/622/EU.

Tehty Brysselissä 18 päivänä marraskuuta 2014.

Komission puolesta

Violeta BULC

Komission jäsen


(1)  EUVL L 191, 18.7.2008, s. 1.

(2)  Komission asetus (EU) N:o 1299/2014, annettu 18 päivänä marraskuuta 2014, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän infrastruktuuriosajärjestelmää koskevasta yhteentoimivuuden teknisestä eritelmästä (katso tämän virallisen lehden sivu 1).

(3)  Komission asetus (EU) N:o 1301/2014, annettu 18 päivänä marraskuuta 2014, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän energiaosajärjestelmää koskevasta yhteentoimivuuden teknisestä eritelmästä (katso tämän virallisen lehden sivu 179).

(4)  Komission suositus 2011/622/EU, annettu 20 päivänä syyskuuta 2011, yhteentoimivuuden teknisten eritelmien perusparametrien noudattamistason todentamismenettelystä olemassa olevilla radoilla (EUVL L 243, 21.9.2011, s. 23).


LIITE

1.   Johdanto

1.1   Tekninen soveltamisala

Tämä menettely koskee seuraavia Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmiä:

a)

infrastruktuuria koskeva rakenteellinen osajärjestelmä ja

b)

energiaa koskeva rakenteellinen osajärjestelmä,

Ne sisältyvät direktiivin 2008/57/EY liitteessä II olevassa 1 kohdassa esitettyyn osajärjestelmäluetteloon.

1.2   Maantieteellinen soveltamisala

Tämän menettelyn maantieteellinen soveltamisala on direktiivissä 2008/57/EY määritelty EU:n rautatiejärjestelmä.

1.3   Määritelmät

Tässä menettelyssä tarkoitetaan

a)

’EI:llä’ olemassa olevaa infrastruktuuria (kiinteitä laitteistoja), joka ei kuulu EY-tarkastusmenettelyn soveltamisalaan;

b)

’EI-vaatimustenmukaisuuden todentamisella’ sen tarkastamista, ovatko osajärjestelmän ja/tai olemassa olevien ratojen osan perusparametrit asiaankuuluvien YTE:ien mukaisia;

c)

’EI-todentamistodistuksella’ asiakirjaa, jonka riippumaton arvioija antaa suoritettuaan EI-vaatimustenmukaisuuden todentamisen;

d)

’EI-todentamisvakuutuksella’ asiakirjaa, jonka hakija antaa saatuaan EI-todentamistodistuksen.

2.   Menettely yhteentoimivuuden teknisten eritelmien noudattamisen todentamiseksi olemassa olevilla radoilla

2.1   Tarkoitus

Seuraavaa menettelyä voidaan soveltaa sen todentamiseen, että olemassa olevat kiinteät laitteistot ovat YTE:ien mukaisia, vaikka ne eivät kuulu EY-tarkastusmenettelyn soveltamisalaan.

Menettelyn soveltaminen on vapaaehtoista.

2.2   YTE:n perusparametrien noudattamistason todentamismenettely

2.2.1   Tämä YTE:n perusparametrien noudattamistason todentamismenettely on EI-vaatimustenmukaisuuden todentamismenettely. Menettelyn mukaan hakija täyttää 2.2.2, 2.2.3, 2.2.5.2 ja 2.2.5.3 kohdassa säädetyt velvoitteet ja varmistaa ja vakuuttaa yksinomaisella vastuullaan, että kyseinen osajärjestelmä, johon on sovellettu 2.2.4 kohdan säännöksiä, täyttää yhden tai useamman asiaa koskevan YTE:n vaatimukset.

2.2.2   Hakija jättää osajärjestelmän EI-vaatimustenmukaisuuden todentamista koskevan hakemuksen valitsemalleen riippumattomalle arvioijalle.

Hakemukseen on sisällyttävä seuraavat tiedot ja asiakirjat:

a)

hakijan nimi ja osoite sekä valtuutetun edustajan nimi ja osoite, jos tämä tekee hakemuksen, ja

b)

tekniset asiakirjat.

2.2.3   Tekniset asiakirjat

2.2.3.1   Hakijan on koottava yhteen tekniset asiakirjat ja toimitettava ne 2.2.4 kohdassa tarkoitetulle itsenäiselle arvioijalle. Asiakirjojen perusteella on voitava todentaa, missä määrin olemassa oleva osajärjestelmä on yhden tai useamman asianmukaisen YTE:n perusparametrien mukainen.

2.2.3.2   Teknisiin asiakirjoihin on sisällyttävä mahdollisuuksien mukaan seuraavat osatekijät:

a)

olemassa olevan osajärjestelmän yleinen kuvaus;

b)

teknisten asiakirjojen kokoamiseksi tarvittavat asiakirjat;

c)

luettelo yhdenmukaistetuista standardeista ja/tai muista asianmukaisista teknisistä eritelmistä, joiden viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, ja/tai direktiivin 2008/57/EY 17 artiklan 3 kohdan mukaisesti ilmoitettavista kansallisista teknisistä eritelmistä, joita on sovellettu kokonaan tai osittain, sekä kuvaukset ratkaisuista, jotka on valittu yhden tai useamman asianmukaisen YTE:n vaatimusten täyttämiseksi, jos näitä yhdenmukaistettuja standardeja tai kansallisia standardeja ei ole sovellettu. Jos yhdenmukaistettuja tai kansallisia standardeja on sovellettu osittain, teknisissä asiakirjoissa täsmennetään osat, joita on sovellettu;

d)

osajärjestelmän käyttöä koskevat vaatimukset (käyttöaikaa tai -matkaa koskevat rajoitukset, kulumisrajat jne.);

e)

osajärjestelmän toiminnan ja kunnossapidon ymmärtämiseksi tarpeelliset kuvaukset ja selitykset;

f)

kunnossapitoa koskevat ehdot ja osajärjestelmän kunnossapitoa koskevat tekniset asiakirjat;

g)

kaikki yhdessä tai useammassa asianmukaisessa YTE:ssä esitetyt tekniset vaatimukset, jotka on otettava huomioon osajärjestelmän kunnossapidossa tai toiminnassa;

h)

kaikki muut asianmukaiset tekniset todisteet, joilla voidaan osoittaa, että toimivaltaiset elimet ovat aiemmin hyväksyttävästi suorittaneet tarkastukset tai testit vastaavissa oloissa.

2.2.3.3   Hakijan on pidettävä tekniset asiakirjat asianomaisten kansallisten viranomaisten saatavilla niin kauan kuin osajärjestelmä on käytössä.

2.2.4   YTE:n perusparametrien noudattamistason todentamismenettely

2.2.4.1   Hakijan valitseman riippumattoman arvioijan on otettava huomioon muiden elinten tai hakijan suorittamat tutkimukset, tarkastukset tai testit.

2.2.4.2   Riippumattoman arvioijan keräämien todisteiden on oltava soveltuvia ja riittäviä sen todentamiseksi, missä määrin yhden tai useamman asianmukaisen YTE:n vaatimuksia on noudatettu, sekä sen todentamiseksi, että kaikki tarvittavat ja asianmukaiset tarkastukset ja testit on tehty.

2.2.4.3   Jos olemassa oleva osajärjestelmä täyttää yhdessä tai useammassa asianmukaisessa YTE:ssä esitetyt vaatimukset, riippumaton arvioija voi antaa EI-todentamistodistuksen.

2.2.5   EI-todentamisvakuutus

2.2.5.1   Hakijan on laadittava kirjallinen EI-todentamisvakuutus osajärjestelmälle ja säilytettävä se niin kauan kuin osajärjestelmä on käytössä. EI-todentamisvakuutuksessa on yksilöitävä osajärjestelmä, jota varten se on laadittu.

2.2.5.2   EI-todentamisvakuutus ja siihen liittyvät asiakirjat on laadittava tämän menettelyn 2.5 luvun mukaisesti.

2.2.5.3   Jäljennös EI-todentamisvakuutuksesta on toimitettava pyynnöstä asiasta vastaaville viranomaisille.

2.2.6   Tekniset asiakirjat

2.2.6.1   Riippumaton arvioija vastaa EI-todentamisvakuutukseen liitettävien teknisten asiakirjojen kokoamisesta.

2.2.6.2   EI-todentamisvakuutukseen liittyvät tekniset asiakirjat on toimitettava hakijalle.

2.2.6.3   Hakijan on säilytettävä teknisten asiakirjojen jäljennöksiä niin kauan kuin osajärjestelmä on käytössä; teknisten asiakirjojen jäljennös lähetetään muulle sitä pyytävälle jäsenvaltiolle.

2.3   Arvioitavat ominaisuudet

YTE:n perusparametrien noudattamistason todentamismenettelyssä arvioitavat ominaisuudet on määritelty

infrastruktuuriosajärjestelmän osalta taulukossa 1 ja

energiaosajärjestelmän osalta taulukossa 2.

Taulukko 1

Infrastruktuuriosajärjestelmän arviointi EI-vaatimustenmukaisuuden todentamista varten

Arvioitavat ominaisuudet (infrastruktuuriosajärjestelmän YTE)

EY-tarkastusten soveltamisalaan kuulumaton olemassa oleva rata

Erityiset arviointimenettelyt

1

2

Aukean tilan ulottuma (4.2.3.1)

X

6.2.4.1

Raideväli (4.2.3.2)

X

6.2.4.2

Suurimmat pituuskaltevuudet (4.2.3.3)

X

 

Pienin kaarresäde (4.2.3.4)

X

6.2.4.4

Pienin kaltevuustaitteen pyöristys (4.2.3.5)

X

6.2.4.4

Nimellinen raideleveys (4.2.4.1)

X

6.2.4.3

Kallistus (4.2.4.2)

X

6.2.4.4

Kallistuksen vajaus (4.2.4.3)

X

6.2.4.4

6.2.4.5

Kallistuksen vajauksen äkillinen muutos (4.2.4.4)

X

6.2.4.4

Ekvivalenttinen kartiokkuus (4.2.4.5)

X

6.2.4.6

Kiskon hamaran profiili normaalille raiteelle (4.2.4.6)

ei sovelleta

6.2.4.7

Kiskon kallistus (4.2.4.7)

X

 

Vaihteiden geometria (4.2.5.1)

X

6.2.4.8

Yksipuolisen risteysvaihteen käyttö (4.2.5.2)

X

6.2.4.8

Kaksikärkisten risteysten pisin ohjaukseton osuus (4.2.5.3)

X

6.2.4.8

Raiteen kantavuus (4.2.6.1)

X

6.2.5

Raiteen pitkittäisvastus(4.2.6.2)

X

6.2.5

Raiteen poikittaisvastus (4.2.6.3)

X

6.2.5

Uusien siltojen kuormitettavuus liikenteen kuormitusta vastaan (4.2.7.1)

ei sovelleta

 

Uusia maarakenteita ja maanpaineen vaikutuksia koskeva ekvivalentti pystykuormitus (4.2.7.2)

ei sovelleta

 

Raiteiden päällä tai vieressä olevien uusien rakenteiden kestokyky (4.2.7.3)

ei sovelleta

 

Vanhojen siltojen ja maarakenteiden kuormitettavuus liikenteen kuormitusta vastaan (4.2.7.4)

X

6.2.4.10

Välittömän toiminnan raja geometrialle (4.2.8.1)

ei sovelleta

 

Välittömän toiminnan raja korkeuspoikkeamalle (4.2.8.2)

ei sovelleta

 

Välittömän toiminnan raja kiskojen kieroudelle (4.2.8.3)

ei sovelleta

 

Välittömän toiminnan raja raiteen kierouden ollessa yksittäinen virhe (4.2.8.4)

ei sovelleta

 

Välittömän toiminnan raja kallistukselle (4.2.8.5)

ei sovelleta

 

Välittömän toiminnan raja vaihteille (4.2.8.6)

ei sovelleta

 

Laiturin hyötypituus (4.2.9.1)

X

 

Laiturin korkeus (4.2.9.2)

X

 

Laiturin etäisyys raiteesta (4.2.9.3)

X

6.2.4.11

Raiteiden sijainti laiturien vieressä (4.2.9.4)

X

 

Tunneleissa syntyvät suurimmat sallitut paineenvaihtelut (4.2.10.1)

X

6.2.4.12

Sivutuulten vaikutus (4.2.10.2)

X

6.2.4.13

Sepelin lentäminen (4.2.10.3)

Avoin kohta

 

Sijaintimerkit (4.2.11.1)

X

 

Ekvivalenttinen kartiokkuus käytön aikana (4.2.11.2)

ei sovelleta

 

Käymälöiden tyhjennys (4.2.12.2)

X

6.2.4.14

Laitteistot junien ulkopuoliseen puhdistukseen (4.2.12.3)

X

6.2.4.14

Vedentäyttö (4.2.12.4)

X

6.2.4.14

Polttoaineen lisääminen (4.2.12.5)

X

6.2.4.14

Ulkoinen virran syöttö (4.2.12.6)

X

6.2.4.14

Yhteentoimivuuden osatekijöiden soveltaminen

ei sovelleta

 


Taulukko 2

Energiaosajärjestelmän arviointi EI-vaatimustenmukaisuuden todentamista varten

Arvioitavat ominaisuudet (energiaosajärjestelmän YTE)

EY-tarkastusten soveltamisalaan kuulumaton olemassa oleva rata

Erityiset arviointimenettelyt

1

2

Jännite ja taajuus (4.3.2)

X

 

Virransyöttöjärjestelmän suoritustasoa koskevat parametrit (4.2.4)

X

6.2.4.1

Virtakestoisuus, tasavirtajärjestelmät, pysähdyksissä olevat junat (4.2.5)

X

6.1.4.2

Hyötyjarrutus (4.2.6)

X

6.2.4.2

Sähköisen suojauksen hallinta (4.2.7)

X

6.2.4.3

Yliaallot ja dynaamiset voimat vaihtovirtaa käyttävissä ajovirransyöttöjärjestelmissä (4.2.8)

X

6.2.4.4

Ajojohtimen rakenne (4.2.9)

X

 

Virroittimen ulottuma (4.2.10)

X

 

Keskimääräinen kosketusvoima (4.2.11)

X

 

Dynaaminen käyttäytyminen ja virranoton laatu (4.2.12)

X

6.1.4.1, 6.2.4.5

Virroittimien tiheys ajojohtimen tekniikassa (4.2.13)

X

 

Ajolangan materiaali (4.2.14)

X

 

Eri vaiheiden erotusjaksot (4.2.15)

X

 

Eri virransyöttöjärjestelmien erotusjaksot (4.2.16)

X

 

Sähköiskuilta suojautumista koskevat turvamääräykset (4.2.18)

X

6.2.4.6

Huoltosäännöt (4.5)

X

6.2.4.7

2.4   Riippumatonta arvioijaa koskevat vaatimukset

2.4.1   Hakijan valitsema riippumaton arvioija tekee olemassa olevien ratojen EI-vaatimustenmukaisuuden todentamisen. Riippumaton asiantuntija voi olla ulkopuolinen elin tai rataverkon haltijan sisäinen elin.

2.4.2   Rautateiden infrastruktuurin osalta riippumattomalla arvioijalla on

a)

asianmukainen tekninen koulutus,

b)

tekemäänsä arviointiin liittyvien vaatimusten tyydyttävä tuntemus ja riittävä kokemus arviointiin liittyvien testien tekemisestä; ja

c)

valmiudet laatia EI-todentamistodistuksia ja teknisiä asiakirjoja, jotka ovat virallinen todiste tehdyistä arvioinneista.

2.4.3   Rataverkon haltijan sisäisen riippumattoman arvioijan olisi täytettävä seuraavat vaatimukset:

a)

arvioinnin suorittavan elimen ja sen henkilöstön on muodostettava määriteltävissä oleva osa organisaatiosta, ja elimellä on oltava käytössä raportointimenettelyt, jotka varmistavat sen puolueettomuuden;

b)

elintä ja sen henkilöstöä ei voi saattaa vastuuseen elimen arvioimien tuotteiden käytöstä tai ylläpidosta eivätkä ne voi olla osallisina missään toiminnassa, joka voisi vaikuttaa elimen arvioinnin puolueettomuuteen tai arviointitoimien uskottavuuteen;

2.5   Todentamisvakuutus

2.5.1   EI-todentamisvakuutus ja siihen liittyvät asiakirjat on päivättävä ja allekirjoitettava.

2.5.2   Vakuutus on laadittava samalla kielellä kuin siihen liittyvät tekniset asiakirjat ja siihen on sisällyttävä seuraavat kohdat:

a)

viittaukset yhteentoimivuuden teknisten eritelmien noudattamisen todentamismenettelyyn olemassa olevilla radoilla;

b)

hakijan tai sen EU:hun sijoittautuneen valtuutetun edustajan kauppanimi ja täydellinen osoite (jos käytetään edustajaa, myös hakijan kauppanimi on ilmoitettava);

c)

lyhyt kuvaus osajärjestelmästä;

d)

EI-vaatimustenmukaisuuden todentamisen suorittaneen riippumattoman arvioijan nimi ja osoite;

e)

viittaukset teknisiin asiakirjoihin;

f)

kaikki sovellettavat väliaikaiset tai lopulliset määräykset, joita osajärjestelmässä on noudatettava, ja erityisesti käyttörajoitukset tai -ehdot;

g)

EI-todentamisvakuutuksen voimassaoloaika, jos vakuutus on väliaikainen;

h)

allekirjoittajan henkilöllisyys.