25.5.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 136/1


KOMISSION ASETUS (EU) N:o 432/2012,

annettu 16 päivänä toukokuuta 2012,

muiden kuin sairauden riskin vähentämiseen ja lasten kehitykseen ja terveyteen viittaavien elintarvikkeita koskevien sallittujen terveysväitteiden luettelosta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon elintarvikkeita koskevista ravitsemus- ja terveysväitteistä 20 päivänä joulukuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1924/2006 (1) ja erityisesti sen 13 artiklan 3 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Asetuksen (EY) N:o 1924/2006 10 artiklan 1 kohdan mukaan elintarvikkeita koskevat terveysväitteet ovat kiellettyjä, jollei komissio ole hyväksynyt niitä kyseisen asetuksen mukaisesti ja jolleivät ne sisälly sallittujen väitteiden luetteloon.

(2)

Asetuksen (EY) N:o 1924/2006 13 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle viimeistään 31 päivänä tammikuuta 2008 kansalliset luettelot kyseisen asetuksen 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista elintarvikkeita koskevista terveysväitteistä. Kansallisten väiteluettelojen ohella on esitettävä niihin sovellettavat edellytykset sekä viittaukset asiaa koskeviin tieteellisiin perusteluihin.

(3)

Asetuksen (EY) N:o 1924/2006 13 artiklan 3 kohdassa säädetään, että Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaista, jäljempänä ’viranomainen’, kuultuaan komissio hyväksyy viimeistään 31 päivänä tammikuuta 2010 luettelon kyseisen asetuksen 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista elintarvikkeita koskevista terveysväitteistä sekä kaikki tarpeelliset kyseisten väitteiden käyttöön sovellettavat edellytykset.

(4)

Komissio oli saanut 31 päivänä tammikuuta 2008 jäsenvaltioilta luettelot, joihin sisältyi yli 44 000 terveysväitettä. Kansallisten luettelojen tarkastelu osoitti, että monien päällekkäisyyksien takia ja jäsenvaltioiden kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen oli tarpeen koota kansalliset luettelot yhdeksi väiteluetteloksi, joka sisältää viranomaisen tieteellistä lausuntoa edellyttävät väitteet, jäljempänä ’yhdistetty luettelo’ (2).

(5)

Komissio toimitti 24 päivänä heinäkuuta 2008 viranomaiselle asetuksen (EY) N:o 1924/2006 13 artiklan 3 kohdan nojalla tieteellistä lausuntoa koskevan virallisen pyynnön sekä toimeksiannon ja yhdistetyn luettelon ensimmäisen osan. Luettelon muut osat toimitettiin marras- ja joulukuussa 2008. Komissio viimeisteli yhdistetyn luettelon liitteellä, joka toimitettiin viranomaiselle 12 päivänä maaliskuuta 2010. Jäsenvaltiot poistivat joitakin väitteitä yhdistetystä luettelosta ennen viranomaisen arviointia. Viranomaisen tieteellinen arviointi päätettiin lausuntojen julkistamiseen lokakuun 2009 ja heinäkuun 2011 välisenä aikana (3).

(6)

Viranomainen havaitsi arvioinnissaan, että jotkin väitteet käsittivät erilaisia väitettyjä vaikutuksia tai viittasivat samaan väitettyyn vaikutukseen. Tämän vuoksi tässä asetuksessa mainittu terveysväite voi edustaa yhtä tai useampaa yhdistetyn luettelon kohtaa.

(7)

Viranomainen päätteli esitettyjen tietojen perusteella eräiden terveysväitteiden osalta, että elintarvikeryhmän, elintarvikkeen tai sen ainesosan ja väitetyn vaikutuksen välille voitiin vahvistaa syy-seuraussuhde. Kyseisiä päätelmiä vastaavat ja asetuksen (EY) N:o 1924/2006 vaatimusten mukaiset terveysväitteet olisi hyväksyttävä asetuksen (EY) N:o 1924/2006 13 artiklan 3 kohdan nojalla ja sisällytettävä sallittujen väitteiden luetteloon.

(8)

Asetuksen (EY) N:o 1924/2006 13 artiklan 3 kohdassa säädetään, että sallittujen terveysväitteiden yhteydessä on esitettävä kaikki niiden käyttöä koskevat tarpeelliset edellytykset (mukaan lukien rajoitukset). Tämän mukaisesti sallittujen väitteiden luettelossa olisi ilmoitettava myös väitteiden sanamuoto, väitteiden käytön erityiset edellytykset ja tarvittaessa käyttöedellytykset tai -rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus asetuksessa (EY) N:o 1924/2006 vahvistettujen sääntöjen ja viranomaisen antamien lausuntojen mukaisesti.

(9)

Asetuksen (EY) N:o 1924/2006 yhtenä tavoitteena on varmistaa, että terveysväitteet ovat tosia, selkeitä ja luotettavia sekä kuluttajalle hyödyllisiä. Väitteiden sanamuotoa ja esitystapaa on arvioitava tältä kannalta. Väitteisiin, jotka sanamuotonsa mukaan merkitsevät kuluttajalle samaa kuin jokin sallittu terveysväite, koska ne kuvaavat samaa suhdetta elintarvikeryhmän, elintarvikkeen tai sen ainesosan ja terveyden välillä, olisi sovellettava samoja käytön edellytyksiä kuin sallittuihin terveysväitteisiin.

(10)

Komissio on valinnut arvioitavaksi joukon väitteitä, joissa viitataan kasvien ja yrttien ainesosien, jotka tunnetaan yleisesti ”kasviperäisinä aineina”, vaikutuksiin, joita koskeva viranomaisen tieteellinen lausunto ei ole vielä valmistunut. Lisäksi on joukko terveysväitteitä, joita on arvioitava tarkemmin ennen kuin komissio voi harkita niiden sisällyttämistä sallittujen väitteiden luetteloon tai jotka on jo arvioitu mutta joiden käsittely komissiossa on vielä kesken muista perustelluista syistä.

(11)

Väitteet, joiden arviointi viranomaisessa tai käsittely komissiossa on vielä kesken, julkaistaan komission verkkosivustolla (4), ja niitä saa edelleen käyttää asetuksen (EY) N:o 1924/2006 28 artiklan 5 ja 6 kohdan mukaisesti.

(12)

Asetuksen (EY) N:o 1924/2006 6 artiklan 1 kohdan ja 13 artiklan 1 kohdan mukaan terveysväitteiden on perustuttava yleisesti hyväksyttyyn tieteelliseen näyttöön. Tämän vuoksi ei pitäisi hyväksyä terveysväitteitä, joiden tieteelliset perustelut eivät ole saaneet viranomaiselta myönteistä arviota sen takia, että elintarvikeryhmän, elintarvikkeen tai sen ainesosan ja väitetyn vaikutuksen välillä ei ole vahvistettu olevan syy-seuraussuhdetta. Hyväksyntä voidaan perustellusti jättää antamatta myös, jos terveysväitteet eivät ole asetuksen (EY) N:o 1924/2006 yleisten ja erityisten vaatimusten mukaisia, vaikka viranomaisen tieteellinen arviointi olisikin myönteinen. Terveysväitteitä ei pitäisi käyttää, jos ne eivät ole ravitsemusta tai terveyttä koskevien yleisesti hyväksyttyjen periaatteiden mukaisia. Viranomainen totesi, että syy-seuraussuhde oli vahvistettu erään väitteen (5) osalta, joka koski rasvojen vaikutusta rasvaliukoisten vitamiinien normaaliin imeytymiseen, ja erään toisen väitteen (6) osalta, joka koski natriumin vaikutusta normaalin lihastoiminnan ylläpitoon. Näiden terveysväitteiden käyttäminen antaisi kuitenkin ristiriitaisen ja hämmentävän viestin kuluttajille, koska ne kannustaisivat nauttimaan kyseisiä ravintoaineita, vaikka yleisesti hyväksytyn tieteellisen näytön perusteella eurooppalaiset, kansalliset ja kansainväliset viranomaiset kehottavat kuluttajia vähentämään niiden saantia. Siksi nämä kaksi väitettä eivät ole asetuksen (EY) N:o 1924/2006 3 artiklan toisen kohdan a alakohdan mukaisia, jossa säädetään, että väitteet eivät saa olla moniselitteisiä tai harhaanjohtavia. Vaikka kyseiset terveysväitteet sallittaisiin vain erityisten käyttöedellytysten vallitessa ja/tai niihin liitettäisiin lisämainintoja tai varoituksia, se ei siltikään selkeyttäisi asiaa riittävästi kuluttajan kannalta, joten kyseisiä väitteitä ei pitäisi hyväksyä.

(13)

Tätä asetusta pitäisi alkaa soveltaa kuuden kuukauden kuluttua sen voimaantulopäivästä, jotta elintarviketoimijat voisivat mukautua sen vaatimuksiin ja asetuksen (EY) N:o 1924/2006 10 artiklan 1 kohdan mukaiseen kieltoon, joka koskee terveysväitteitä, joiden arviointi viranomaisessa ja käsittely komissiossa on saatu valmiiksi.

(14)

Asetuksen (EY) N:o 1924/2006 20 artiklan 1 kohdassa säädetään, että komissio perustaa elintarvikkeita koskevia ravitsemus- ja terveysväitteitä varten unionin rekisterin, jäljempänä ’rekisteri’, ja ylläpitää sitä. Rekisteri sisältää kaikki hyväksytyt väitteet ja muun muassa niiden käyttöön sovellettavat edellytykset. Rekisteri sisältää myös luettelon hylätyistä terveysväitteistä ja niiden hylkäämisperusteet.

(15)

Jäsenvaltioiden poistamia terveysväitteitä ei sisällytetä rekisterin hylättyjen väitteiden luetteloon. Rekisteriä päivitetään säännöllisin väliajoin ja tapauksen mukaan niitä terveysväitteitä koskevan edistymisen seurauksena, joiden arviointi viranomaisessa ja/tai käsittely komissiossa on vielä kesken.

(16)

Tässä asetuksessa säädetyistä toimenpiteistä päätettäessä on otettu huomioon huomautukset ja kannanotot, joita komissio on saanut yleisöltä ja intressitahoilta.

(17)

Aineiden lisäämistä elintarvikkeisiin tai aineiden käyttämistä elintarvikkeissa säädellään unionin ja jäsenvaltioiden erityisellä lainsäädännöllä, samoin tuotteiden luokittelua elintarvikkeina tai lääkkeinä. Asetuksen (EY) N:o 1924/2006 mukainen terveysväitettä koskeva päätös, kuten kyseisen asetuksen 13 artiklan 3 kohdan mukainen sisällyttäminen sallittujen väitteiden luetteloon, ei merkitse lupaa saattaa väitteen kohteena oleva aine markkinoille, päätöstä siitä, saako ainetta käyttää elintarvikkeissa, tai tietyn tuotteen luokittelua elintarvikkeeksi.

(18)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset, eivätkä Euroopan parlamentti ja neuvosto ole vastustaneet niitä,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Sallitut terveysväitteet

1.   Tämän asetuksen liitteenä on asetuksen (EY) N:o 1924/2006 13 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu luettelo terveysväitteistä, joita saa esittää elintarvikkeista.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja terveysväitteitä saa esittää elintarvikkeista liitteessä vahvistettujen edellytysten mukaisesti.

2 artikla

Voimaantulo ja soveltaminen

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 14 päivästä joulukuuta 2012.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 16 päivänä toukokuuta 2012.

Komission puolesta

José Manuel BARROSO

Puheenjohtaja


(1)  EUVL L 404, 30.12.2006, s. 9.

(2)  http://www.efsa.europa.eu/en/ndaclaims13/docs/ndaclaims13.zip

(3)  http://www.efsa.europa.eu/en/topics/topic/article13.htm

(4)  http://ec.europa.eu/food/food/labellingnutrition/claims/index_en.htm

(5)  Vastaa yhdistetyn luettelon kohtia ID 670 ja ID 2902.

(6)  Vastaa yhdistetyn luettelon kohtaa ID 359.


LIITE

LUETTELO HYVÄKSYTYISTÄ TERVEYSVÄITTEISTÄ

Ravintoaine, muu aine, elintarvike tai elintarvikeryhmä

Väite

Väitteen käytön edellytykset

Elintarvikkeen nauttimisen edellytykset ja/tai rajoitukset ja/tai lisämaininta tai varoitus

EFSA Journal -numero

Asianomaisen luettelokohdan numero EFSAlle arvioitavaksi toimitetussa yhdistetyssä luettelossa

Aktiivihiili

Aktiivihiili auttaa vähentämään liiallista ilmavaivojen syntymistä syömisen jälkeen

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää 1 g:n aktiivihiiltä määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla ainetta 1 g vähintään 30 minuuttia ennen ateriaa ja 1 g hieman aterian jälkeen.

 

2011;9(4):2049

1938

Alfalinoleenihappo

(ALA)

ALA edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on ALA:n lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen OMEGA3-RASVAHAPPOJEN LÄHDE mukaisesti.

Kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 2 g ALA:ta.

 

2009; 7(9):1252

2011;9(6):2203

493, 568

Arabinoksylaani, tuotettu vehnän siemenvalkuaisesta

Arabinoksylaanin nauttiminen osana ateriaa auttaa vähentämään veren glukoosipitoisuuden kohoamista kyseisen aterian jälkeen

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 8 g arabinoksylaanipitoista kuitua, joka on tuotettu vehnän siemenvalkuaisesta (vähintään 60 painoprosenttia arabinoksylaania), 100:aa g hiilihydraatteja kohti määräannoksessa osana ateriaa. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla vehnän siemenvalkuaisesta tuotettua arabinoksylaanipitoista kuitua osana ateriaa.

 

2011;9(6):2205

830

Ateriankorvike painonhallintaan

Yhden päivittäisen aterian korvaaminen ateriankorvikkeella vähäenergiaisen ruokavalion yhteydessä edistää painon ylläpitämistä painonpudotuksen jälkeen

Jotta väite voidaan esittää, elintarvikkeen on täytettävä direktiivin 96/8/EY 1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetyt elintarvikkeita koskevat eritelmät. Väitetyn vaikutuksen saavuttamiseksi yksi ateria päivässä on korvattava ateriankorvikkeella.

 

2010; 8(2):1466

1418

Ateriankorvike painonhallintaan

Kahden päivittäisen aterian korvaaminen ateriankorvikkeella vähäenergiaisen ruokavalion yhteydessä edistää painonpudotusta

Jotta väite voidaan esittää, elintarvikkeen on täytettävä direktiivin 96/8/EY 1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetyt elintarvikkeita koskevat eritelmät. Väitetyn vaikutuksen saavuttamiseksi kaksi ateriaa päivässä on korvattava ateriankorvikkeella.

 

2010; 8(2):1466

1417

A-vitamiini

A-vitamiini edistää normaalia rauta-aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on A-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1221

206

A-vitamiini

A-vitamiini edistää limakalvojen pysymistä normaaleina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on A-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1221

2010;8(10):1754

15, 4702

A-vitamiini

A-vitamiini edistää ihon pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on A-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1221

2010;8(10):1754

15, 17, 4660, 4702

A-vitamiini

A-vitamiini edistää näön pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on A-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1221

2010;8(10):1754

16, 4239, 4701

A-vitamiini

A-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on A-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1222

2011;9(4):2021

14, 200, 1462

A-vitamiini

A-vitamiini osallistuu solujen erikoistumisprosessiin

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on A-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1221

14

B6-vitamiini

B6-vitamiini edistää normaalia kysteiinin synteesiä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1759

4283

B6-vitamiini

B6-vitamiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1759

75, 214

B6-vitamiini

B6-vitamiini edistää hermoston normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1225

66

B6-vitamiini

B6-vitamiini edistää normaalia homokysteiinin aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1759

73, 76, 199

B6-vitamiini

B6-vitamiini edistää normaalia proteiini- ja glykogeeniaineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1225

65, 70, 71

B6-vitamiini

B6-vitamiini edistää normaaleja psykologisia toimintoja

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1759

77

B6-vitamiini

B6-vitamiini edistää normaalia veren punasolujen muodostumista

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1225

67, 72, 186

B6-vitamiini

B6-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1225

68

B6-vitamiini

B6-vitamiini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1759

78

B6-vitamiini

B6-vitamiini edistää hormonitoiminnan säätelyä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B6-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1225

69

B12-vitamiini

B12-vitamiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B12-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1223

99, 190

B12-vitamiini

B12-vitamiini edistää hermoston normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B12-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):4114

95, 97, 98, 100, 102, 109

B12-vitamiini

B12-vitamiini edistää normaalia homokysteiinin aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B12-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):4114

96, 103, 106

B12-vitamiini

B12-vitamiini edistää normaaleja psykologisia toimintoja

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B12-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):4114

95, 97, 98, 100, 102, 109

B12-vitamiini

B12-vitamiini edistää normaalia veren punasolujen muodostumista

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B12-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1223

92, 101

B12-vitamiini

B12-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B12-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1223

107

B12-vitamiini

B12-vitamiini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B12-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):4114

108

B12-vitamiini

B12-vitamiini osallistuu solujen jakautumisprosessiin

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on B12-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1223

2010;8(10):1756

93, 212

Betaglukaanit

Betaglukaanit edistävät veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 1 g:n kaurasta, kauraleseistä, ohrasta, ohraleseistä tai näiden lähteiden seoksesta peräisin olevia betaglukaaneja määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 3 g kaurasta, kauraleseistä, ohrasta, ohraleseistä tai näiden betaglukaanien seoksesta peräisin olevia betaglukaaneja.

 

2009; 7(9):1254

2011;9(6):2207

754, 755, 757, 801, 1465, 2934

1236, 1299

Betaglukaanit, kaurasta ja ohrasta peräisin olevat

Kaurasta ja ohrasta peräisin olevien betaglukaanien nauttiminen osana ateriaa auttaa vähentämään veren glukoosipitoisuuden kohoamista kyseisen aterian jälkeen

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 4 g kaurasta ja ohrasta peräisin olevia betaglukaaneja kutakin 30 g:aa imeytyvää hiilihydraattia kohti määritellyssä annoksessa osana ateriaa. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla kaurasta ja ohrasta peräisin olevia betaglukaaneja osana ateriaa.

 

2011;9(6):2207

821, 824

Betaiini

Betaiini edistää normaalia homokysteiinin aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 500 mg betaiinia määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 1,5 g betaiinia.

Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että 4 g ylittävä päiväannos voi kohottaa veren kolesterolitasoa merkittävästi.

2011;9(4):2052

4325

Biotiini

Biotiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on biotiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1209

114, 117

Biotiini

Biotiini edistää hermoston normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on biotiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1209

116

Biotiini

Biotiini edistää normaalia makroravintoaineiden aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on biotiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1209

2010;8(10):1728

113, 114, 117, 4661

Biotiini

Biotiini edistää normaaleja psykologisia toimintoja

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on biotiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1728

120

Biotiini

Biotiini edistää hiusten pysymistä normaaleina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on biotiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1209

2010;8(10):1728

118, 121, 2876

Biotiini

Biotiini edistää limakalvojen pysymistä normaaleina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on biotiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1209

115

Biotiini

Biotiini edistää ihon pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on biotiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1209

2010;8(10):1728

115, 121

C-vitamiini

C-vitamiini edistää immuunijärjestelmän toiminnan pysymistä normaalina raskaan liikunnan aikana ja sen jälkeen

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta C-vitamiinia saadaan 200 mg päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla C-vitamiinia päivittäin 200 mg suositeltavan päiväsaannin lisäksi.

 

2009; 7(9):1226

144

C-vitamiini

C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista verisuonten normaalia toimintaa varten

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1226

130, 131, 149

C-vitamiini

C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista luuston normaalia toimintaa varten

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1226

131, 149

C-vitamiini

C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista rustojen normaalia toimintaa varten

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1226

131, 149

C-vitamiini

C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista ikenien normaalia toimintaa varten

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1226

131, 136, 149

C-vitamiini

C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista ihon normaalia toimintaa varten

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1226

131, 137, 149

C-vitamiini

C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista varten hampaiden normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1226

131, 149

C-vitamiini

C-vitamiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1226

2010;8(10):1815

135, 2334, 3196

C-vitamiini

C-vitamiini edistää hermoston normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1226

133

C-vitamiini

C-vitamiini edistää normaaleja psykologisia toimintoja

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1815

140

C-vitamiini

C-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1226

2010;8(10):1815

134, 4321

C-vitamiini

C-vitamiini edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1226

2010;8(10):1815

129, 138, 143, 148, 3331

C-vitamiini

C-vitamiini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1815

139, 2622

C-vitamiini

C-vitamiini edistää E-vitamiinin palautumista pelkistyneeseen muotoon

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1815

202

C-vitamiini

C-vitamiini lisää raudan imeytymistä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on C-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1226

132, 147

Dokosaheksaeenihappo

(DHA)

DHA edistää aivotoiminnan pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 40 mg DHA:ta / 100 g ja 100 kcal. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 250 mg DHA:ta.

 

2010;8(10):1734

2011;9(4):2078

565, 626, 631, 689, 704, 742, 3148, 690, 3151, 497, 501, 510, 513, 519, 521, 534, 540, 688, 1323, 1360, 4294

Dokosaheksaeenihappo

(DHA)

DHA edistää näön pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 40 mg DHA:ta / 100 g ja 100 kcal. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 250 mg DHA:ta.

 

2010;8(10):1734

2011;9(4):2078

627, 632, 743, 3149, 2905, 508, 510, 513, 519, 529, 540, 688, 4294

D-vitamiini

D-vitamiini edistää kalsiumin ja fosforin normaalia imeytymistä/hyödyntämistä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on D-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1227

152, 157, 215

D-vitamiini

D-vitamiini edistää veren normaalia kalsiumtasoa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on D-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1227

2011;9(6):2203

152, 157

215

D-vitamiini

D-vitamiini edistää luiden pysymistä normaaleina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on D-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1227

150, 151, 158, 350

D-vitamiini

D-vitamiini edistää normaalin lihastoiminnan ylläpitämistä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on D-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010; 8(2):1468

155

D-vitamiini

D-vitamiini edistää hampaiden pysymistä normaaleina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on D-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1227

151, 158

D-vitamiini

D-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on D-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010; 8(2):1468

154, 159

D-vitamiini

D-vitamiini osallistuu solujen jakautumisprosessiin

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on D-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1227

153

Eikosapentaeenihappo ja dokosaheksaeenihappo

(EPA/DHA)

EPA ja DHA edistävät sydämen normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on EPA:n ja DHA:n lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen OMEGA3-RASVAHAPPOJEN LÄHDE mukaisesti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 250 mg EPA:a ja DHA:ta.

 

2010;8(10):1796

2011;9(4):2078

504, 506, 516, 527, 538, 703, 1128, 1317, 1324, 1325, 510, 688, 1360

Elintarvikkeet, joissa natriumpitoisuus on alhainen tai pitoisuutta on vähennetty

Natriumin kulutuksen vähentäminen edistää verenpaineen pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, jossa on vähän natriumia/suolaa vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen VÄHÄN NATRIUMIA SISÄLTÄVÄ TAI VÄHÄSUOLAINEN mukaisesti tai jonka natriumia/suolaa on vähennetty vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [RAVINTOAINEEN NIMI] VÄHENNETTY mukaisesti.

 

2011;9(6):2237

336, 705, 1148, 1178, 1185, 1420

Elintarvikkeet, joissa tyydyttyneiden rasvahappojen pitoisuus on alhainen tai pitoisuutta on vähennetty

Tyydyttyneiden rasvahappojen kulutuksen vähentäminen edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, jossa on vähän tyydyttyneitä rasvahappoja vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen VÄHÄN TYYDYTTYNEITÄ RASVOJA mukaisesti tai jonka tyydyttyneitä rasvahappoja on vähennetty vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [RAVINTOAINEEN NIMI] VÄHENNETTY mukaisesti.

 

2011;9(4):2062

620, 671, 4332

Elävät jogurttiviljelmät

Elävät viljelmät jogurtissa tai hapatetussa maidossa parantavat tuotteen laktoosin pilkkoutumista ihmisillä, joilla on laktoosin pilkkoutumiseen liittyviä vaikeuksia

Jotta väite voidaan esittää, jogurtin tai hapatetun maidon on sisällettävä vähintään 108 pesäkkeitä muodostavaa yksikköä (CFU) eläviä käynnistäjämikro-organismeja (Lactobacillus delbrueckii subsp. bulgaricus ja Streptococcus thermophilus) grammaa kohti.

 

2010;8(10):1763

1143, 2976

E-vitamiini

E-vitamiini edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on E-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1816

160, 162, 1947

Fluoridi

Fluoridi edistää hampaiden mineralisaation ylläpitämistä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on fluoridin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1212

2010;8(10):1797

275, 276, 338, 4238,

Folaatti

Folaatti edistää raskauden aikaista kudosten kasvua

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on folaatin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1213

2882

Folaatti

Folaatti edistää normaalia aminohapposynteesiä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on folaatin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1760

195, 2881

Folaatti

Folaatti edistää normaalia veren muodostumista

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on folaatin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1213

79

Folaatti

Folaatti edistää normaalia homokysteiinin aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on folaatin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1213

80

Folaatti

Folaatti edistää normaaleja psykologisia toimintoja

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on folaatin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1760

81, 85, 86, 88

Folaatti

Folaatti edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on folaatin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1213

91

Folaatti

Folaatti auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on folaatin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1760

84

Folaatti

Folaatti osallistuu solujen jakautumisprosessiin

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on folaatin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1213

2010;8(10):1760

193, 195, 2881

Fosfori

Fosfori edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on fosforin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1219

329, 373

Fosfori

Fosfori edistää solukalvojen normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on fosforin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1219

328

Fosfori

Fosfori edistää luuston pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on fosforin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1219

324, 327

Fosfori

Fosfori edistää hampaiden pysymistä normaaleina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on fosforin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1219

324, 327

Glukomannaani

(Konjac-glukomannaani)

Glukomannaani edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta glukomannaania saadaan 4 g päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 4 g glukomannaania.

On annettava varoitus tukehtumisvaarasta ihmisille, joilla on nielemisvaikeuksia, tai kun tuote nautitaan riittämättömän nesteen kera; on ohjeistettava nauttimaan runsaan veden kera, jotta aine päätyy vatsaan.

2009; 7(9):1258

2010;8(10):1798

836, 1560, 3100, 3217

Glukomannaani

(Konjac-glukomannaani)

Glukomannaani vähäenergiaisen ruokavalion yhteydessä edistää painonpudotusta

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää 1 g:n glukomannaania määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 3 g glukomannaania kolmena 1 g:n annoksena yhdessä 1–2 vesilasillisen kanssa ennen aterioita vähäenergiaisen ruokavalion yhteydessä.

On annettava varoitus tukehtumisvaarasta ihmisille, joilla on nielemisvaikeuksia, tai kun tuote nautitaan riittämättömän nesteen kera; on ohjeistettava nauttimaan runsaan veden kera, jotta aine päätyy vatsaan.

2010;8(10):1798

854, 1556, 3725,

Guarkumi

Guarkumi edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta guarkumia saadaan 10 g päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 10 g guarkumia.

On annettava varoitus tukehtumisvaarasta ihmisille, joilla on nielemisvaikeuksia, tai kun tuote nautitaan riittämättömän nesteen kera; on ohjeistettava nauttimaan runsaan veden kera, jotta aine päätyy vatsaan.

2010;8(2):1464

808

Hiilihydraatti-elektrolyyttiliuos

Hiilihydraatti-elektrolyyttiliuos edistää kestävyyssuoritusta pitkäkestoisen kestävyysharjoittelun aikana

Jotta väite voidaan esittää, hiilihydraatti-elektrolyyttiliuoksen on sisällettävä 80–350 kcal/l hiilihydraateista ja ainakin 75 % energiasta on saatava hiilihydraateista, jotka aiheuttavat korkean glykeemisen vasteen, kuten glukoosi, glukoosipolymeerit ja sakkaroosi. Lisäksi näiden juomien on sisällettävä 20 mmol/L (460 mg/L) – 50 mmol/L (1,150 mg/L) natriumia ja niiden osmolaliteetin on oltava 200–330 mOsm/kg vettä.

 

2011;9(6):2211

466, 469

Hiilihydraatti-elektrolyyttiliuos

Hiilihydraatti-elektrolyyttiliuos parantaa veden imeytymistä fyysisen suorituksen aikana

Jotta väite voidaan esittää, hiilihydraatti-elektrolyyttiliuoksen on sisällettävä 80–350 kcal/l hiilihydraateista ja ainakin 75 % energiasta on saatava hiilihydraateista, jotka aiheuttavat korkean glykeemisen vasteen, kuten glukoosi, glukoosipolymeerit ja sakkaroosi. Lisäksi näiden juomien on sisällettävä 20 mmol/L (460 mg/L) – 50 mmol/L (1,150 mg/L) natriumia ja niiden osmolaliteetin on oltava 200–330 mOsm/kg vettä.

 

2011;9(6):2211

314, 315, 316, 317, 319, 322, 325, 332, 408, 465, 473, 1168, 1574, 1593, 1618, 4302, 4309

Hydroksipropyyli-metyyliselluloosa

(HPMC)

Hydroksipropyyli-metyyliselluloosan nauttiminen aterialla auttaa vähentämään veren glukoosipitoisuuden kohoamista kyseisen aterian jälkeen

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää 4 g HPMC:tä määräannosta kohti osana ateriaa. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla 4 g HPMC:tä osana ateriaa.

On annettava varoitus tukehtumisvaarasta ihmisille, joilla on nielemisvaikeuksia, tai kun tuote nautitaan riittämättömän nesteen kera; on ohjeistettava nauttimaan runsaan veden kera, jotta aine päätyy vatsaan.

2010;8(10):1739

814

Hydroksipropyyli-metyyliselluloosa

(HPMC)

Hydroksipropyyli-metyyliselluloosa edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta HPMC:tä saadaan 5 g päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 5 g HPMC:ta.

On annettava varoitus tukehtumisvaarasta ihmisille, joilla on nielemisvaikeuksia, tai kun tuote nautitaan riittämättömän nesteen kera; on ohjeistettava nauttimaan runsaan veden kera, jotta aine päätyy vatsaan.

2010;8(10):1739

815

Jodi

Jodi edistää normaalia kognitiivista toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on jodin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1800

273

Jodi

Jodi edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on jodin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1214

2010;8(10):1800

274, 402

Jodi

Jodi edistää hermoston normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on jodin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1800

273

Jodi

Jodi edistää ihon pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on jodin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1214

370

Jodi

Jodi edistää kilpirauhashormonien normaalia tuotantoa ja kilpirauhasen normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on jodin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1214

2010;8(10):1800

274, 1237

Kalium

Kalium edistää hermoston normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kaliumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010; 8(2):1469

386

Kalium

Kalium edistää lihasten normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kaliumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010; 8(2):1469

320

Kalium

Kalium edistää verenpaineen pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kaliumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010; 8(2):1469

321

Kalsium

Kalsium edistää normaalia veren hyytymistä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kalsiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1210

230, 236

Kalsium

Kalsium edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kalsiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1210

234

Kalsium

Kalsium edistää lihasten normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kalsiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1210

226, 230, 235

Kalsium

Kalsium edistää normaalia hermovälitystä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kalsiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1210

227, 230, 235

Kalsium

Kalsium edistää ruoansulatusentsyymien normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kalsiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1210

355

Kalsium

Kalsium osallistuu solujen jakautumis- ja erikoistumisprosessiin

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kalsiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1725

237

Kalsium

Kalsium on tarpeellinen luuston pysymiselle normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kalsiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1210

2009; 7(9):1272

2010;8(10):1725

2011;9(6):2203

224, 230, 350, 354, 2731, 3155, 4311, 4312, 4703

4704

Kalsium

Kalsium on tarpeellinen hampaiden pysymiselle normaaleina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kalsiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1210

2010;8(10):1725

2011;9(6):2203

224, 230, 231, 2731, 3099,3155, 4311, 4312, 4703

4704

Kasvisterolit ja kasvistanolit

Kasvisterolit/-stanolit edistävät veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina

Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin vähintään 0,8 g kasvisteroleja/-stanoleja.

 

2010;8(10):1813

2011;9(6):2203

549, 550, 567, 713, 1234, 1235, 1466, 1634, 1984, 2909, 3140

568

Kaurajyvän kuitu

Kaurajyvän kuitu edistää ulostemassan lisääntymistä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää kyseistä kuitua runsaasti asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen RUNSASKUITUINEN mukaisesti.

 

2011;9(6):2249

822

Kertatyydyttymättömät ja/tai monityydyttymättömät rasvahapot

Tyydyttyneiden rasvojen korvaaminen tyydyttymättömillä rasvoilla ruokavaliossa edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina [kertatyydyttymättömät ja monityydyttymättömät rasvahapot ovat tyydyttymättömiä rasvoja]

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää runsaasti tyydyttymättömiä rasvahappoja asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen RUNSAASTI TYYDYTTYMÄTÖNTÄ RASVAA mukaisesti.

 

2011;9(4):2069

2011;9(6):2203

621, 1190, 1203, 2906, 2910, 3065

674, 4335

Kitosaani

Kitosaani edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta kitosaania saadaan 3 g päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 3 g kitosaania.

 

2011;9(6):2214

4663

Kloridi

Kloridi edistää normaalia ruoansulatusta tuottamalla suolahappoa vatsassa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kloridin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

Väitettä ei voida käyttää kloridista, joka on peräisin natriumkloridista.

2010;8(10):1764

326

Koliini

Koliini edistää normaalia homokysteiinin aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 82,5 mg koliinia 100 g:aa tai 100 ml:aa kohti tai yhtä ruoka-annosta kohti.

 

2011;9(4):2056

3090

Koliini

Koliini edistää normaalia rasva-aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 82,5 mg koliinia 100 g:aa tai 100 ml:aa kohti tai yhtä ruoka-annosta kohti.

 

2011;9(4):2056

3186

Koliini

Koliini edistää maksan toiminnan pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 82,5 mg koliinia 100 g:aa tai 100 ml:aa kohti tai yhtä ruoka-annosta kohti.

 

2011;9(4):2056

2011;9(6):2203

1501

712, 1633

Kreatiini

Kreatiini parantaa fyysistä suorituskykyä peräkkäisissä lyhytkestoisissa ja korkeatehoisissa harjoituksissa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta kreatiinia saadaan 3 g päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 3 g kreatiinia.

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeista, jotka on suunnattu aikuisille, jotka suorittavat korkeatehoisia harjoituksia.

2011;9(7):2303

739, 1520, 1521, 1522, 1523, 1525, 1526, 1531, 1532, 1533, 1534, 1922, 1923, 1924

Kromi

Kromi edistää normaalia makroravintoaineiden aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kolmiarvoisen kromin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1732

260, 401, 4665, 4666, 4667

Kromi

Kromi edistää veren glukoositasojen pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kolmiarvoisen kromin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1732

2011;9(6):2203

262, 4667

4698

Kupari

Kupari edistää sidekudosten pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kuparin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1211

265, 271, 1722

Kupari

Kupari edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kuparin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1211

2011;9(4):2079

266, 1729

Kupari

Kupari edistää hermoston normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kuparin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1211

2011;9(4):2079

267, 1723

Kupari

Kupari edistää hiusten normaalia pigmentoitumista

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kuparin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1211

268, 1724

Kupari

Kupari edistää normaalia raudan kuljetusta kehossa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kuparin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1211

269, 270, 1727

Kupari

Kupari edistää ihon normaalia pigmentoitumista

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kuparin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1211

268, 1724

Kupari

Kupari edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kuparin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1211

2011;9(4):2079

264, 1725

Kupari

Kupari edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on kuparin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1211

263, 1726

K-vitamiini

K-vitamiini edistää veren normaalia hyytymistä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on K-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7 (9):1228

124, 126

K-vitamiini

K-vitamiini edistää luiden pysymistä normaaleina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on K-vitamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7 (9):1228

123, 127, 128, 2879

Laktaasientsyymi

Laktaasientsyymi parantaa laktoosin pilkkoutumista ihmisillä, joilla on laktoosin pilkkoutumiseen liittyviä vaikeuksia

Väitettä voidaan käyttää vain ravintolisistä, joiden vähimmäisannostus on 4 500 FCC-yksikköä (Food Chemicals Codex) ja joissa on ohjeet kohdeväestölle nauttia niitä kunkin laktoosia sisältävän aterian yhteydessä.

Kohdeväestölle on myös ilmoitettava, että laktoosinsietokyky vaihtelee ja että heidän olisi pyydettävä neuvoja tämän aineen käytöstä ruokavaliossaan.

2009; 7(9):1236

2011;9(6):2203

1697, 1818

1974

Laktuloosi

Laktuloosi auttaa kiihdyttämään suoliston toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää 10 g laktuloosia yhtä määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla yksi 10 g:n annos laktuloosia päivässä.

 

2010;8(10):1806

807

Liha tai kala

Liha tai kala edistää raudan imeytymistä, kun se nautitaan yhdessä muiden rautaa sisältävien elintarvikkeiden kanssa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 50 g lihaa tai kalaa yhtä määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla 50 g lihaa tai kalaa yhdessä sellaisten elintarvikkeiden kanssa, jotka sisältävät ei-hemirautaa.

 

2011;9(4):2040

1223

Linolihappo

Linolihappo edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 1,5 g linolihappoa (LA) / 100 g ja 100 kcal.

Kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 10 g LA:ta.

 

2009; 7(9):1276

2011;9(6):2235

489, 2899

Magnesium

Magnesium auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1807

244

Magnesium

Magnesium edistää elektrolyyttitasapainoa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1216

238

Magnesium

Magnesium edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1216

240, 247, 248

Magnesium

Magnesium edistää hermoston normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1216

242

Magnesium

Magnesium edistää lihasten normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1216

2010;8(10):1807

241, 380, 3083

Magnesium

Magnesium edistää normaalia proteiinisynteesiä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1216

364

Magnesium

Magnesium edistää normaaleja psykologisia toimintoja

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1807

245, 246

Magnesium

Magnesium edistää luuston pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1216

239

Magnesium

Magnesium edistää hampaiden pysymistä normaaleina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1216

239

Magnesium

Magnesium osallistuu solujen jakautumisprosessiin

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on magnesiumin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1216

365

Makeutusaineet, eli intensiivimakeuttajat, ksylitoli, sorbitoli, mannitoli, maltitoli, laktitoli, isomalti, erytritoli, sukraloosi ja polydekstroosi, D-tagatoosi ja isomaltuloosi

Sellaisten elintarvikkeiden/juomien nauttiminen, jotka sisältävät <makeutusaineen nimi> sokerin (1) sijaan, kohottaa verensokeria vähemmän kuin sokeria sisältävien elintarvikkeiden/juomien nauttiminen

Jotta väite voidaan esittää, sokerit on korvattava elintarvikkeessa tai juomassa makeutusaineilla, eli intensiivimakeuttajilla, ksylitolilla, sorbitolilla, mannitolilla, maltitolilla, laktitolilla, isomaltilla, erytritolilla, sukraloosilla tai polydekstroosilla tai niiden yhdistelmillä, niin että elintarvikkeet tai juomat sisältävät vähennetyn määrän sokereita vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [RAVINTOAINEEN NIMI] VÄHENNETTY mukaisesti.

D-tagatoosi ja isomaltuloosi on korvattava vastaavalla määrällä muita sokereita samassa suhteessa kuin asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitussa väitteessä [RAVINTOAINEEN NIMI] VÄHENNETTY.

 

2011;9(4):2076

2011;9(6):2229

617, 619, 669, 1590, 1762, 2903, 2908, 2920

4298

Makeutusaineet, eli intensiivimakeuttajat, ksylitoli, sorbitoli, mannitoli, maltitoli, laktitoli, isomalti, erytritoli, sukraloosi ja polydekstroosi; D-tagatoosi ja isomaltuloosi

Sellaisten elintarvikkeiden/juomien nauttiminen, jotka sisältävät <makeutusaineen nimi> sokerin (2) sijaan, edistää hampaiden mineralisaation ylläpitämistä

Jotta väite voidaan esittää, sokerit on korvattava elintarvikkeissa tai juomissa (jotka alentavat plakin pH:n alle 5,7:ään) makeutusaineilla, eli intensiivimakeuttajilla, ksylitolilla, sorbitolilla, mannitolilla, maltitolilla, laktitolilla, isomaltilla, erytritolilla, sukraloosilla tai polydekstroosilla tai niiden yhdistelmillä, sellaisina määrinä, että tällaisten elintarvikkeiden tai juomien nauttiminen ei alenna plakin pH:ta alle 5,7:ään nauttimisen aikana ja 30 minuuttia sen jälkeen.

 

2011;9(4):2076

2011;9(6):2229

463, 464, 563, 618, 647, 1182, 1591, 2907, 2921, 4300

1134, 1167, 1283

Mangaani

Mangaani edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on mangaanin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1217

2010;8(10):1808

311, 405

Mangaani

Mangaani edistää luuston pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on mangaanin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1217

310

Mangaani

Mangaani edistää sidekudoksen normaalia muodostumista

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on mangaanin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1808

404

Mangaani

Mangaani edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on mangaanin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1217

309

Melatoniini

Melatoniini auttaa lievittämään aikaeron yksilöllisiä vaikutuksia

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää vähintään 0,5 mg:aa melatoniinia määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan ottamalla vähintään 0,5 mg:n annos lähellä nukkumaanmenoaikaa ensimmäisenä matkapäivänä ja muutamana seuraavana päivänä matkakohteeseen saapumisen jälkeen.

 

2010; 8(2):1467

1953

Melatoniini

Melatoniini auttaa lyhentämään nukahtamisaikaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää 1 mg:n melatoniinia määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla 1 mg melatoniinia lähellä nukkumaanmenoaikaa.

 

2011;9(6):2241

1698, 1780, 4080

Molybdeeni

Molybdeeni edistää normaalia rikkiaminohappoaineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on molybdeenin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1745

313

Monascus purpureous

(punainen fermentoitu riisi eli punariisi)

Punariisin monakoliini-K edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta punariisin monakoliini-K:ta saadaan 10 mg päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 10 mg monakoliini-K:ta fermentoiduista punariisivalmisteista.

 

2011;9(7):2304

1648, 1700

Niasiini

Niasiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on niasiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1224

2010;8(10):1757

43, 49, 54, 51

Niasiini

Niasiini edistää hermoston normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on niasiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1224

44, 53

Niasiini

Niasiini edistää normaaleja psykologisia toimintoja

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on niasiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1757

55

Niasiini

Niasiini edistää limakalvojen pysymistä normaaleina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on niasiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1224

45, 52, 4700

Niasiini

Niasiini edistää ihon pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on niasiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1224

2010;8(10):1757

45, 48, 50, 52, 4700

Niasiini

Niasiini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on niasiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1757

47

Ohrajyvän kuitu

Ohrajyvän kuitu edistää ulostemassan lisääntymistä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää kyseistä kuitua runsaasti asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen RUNSASKUITUINEN mukaisesti.

 

2011;9(6):2249

819

Oliiviöljyn polyfenolit

Oliiviöljyn polyfenolit edistävät veren rasva-aineiden suojaamista hapettumisstressiltä

Väite voidaan esittää vain oliiviöljystä, joka sisältää vähintään 5 mg hydroksityrosolia ja sen johdannaisia (esim. kompleksinen oleuropeiini ja tyrosoli) 20 g:aa oliiviöljyä kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 20 g oliiviöljyä.

 

2011;9(4):2033

1333, 1638, 1639, 1696, 2865

Pantoteenihappo

Pantoteenihappo edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on pantoteenihapon lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1218

56, 59, 60, 64, 171, 172, 208

Pantoteenihappo

Pantoteenihappo edistää steroidihormonien, D-vitamiinin ja joidenkin hermovälittäjäaineiden normaalia synteesiä ja aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on pantoteenihapon lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1218

181

Pantoteenihappo

Pantoteenihappo auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on pantoteenihapon lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1758

63

Pantoteenihappo

Pantoteenihappo edistää normaalia henkistä suorituskykyä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on pantoteenihapon lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1218

2010;8(10):1758

57, 58

Pektiinit

Pektiinit edistävät veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta pektiinejä saadaan 6 g päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 6 g pektiinejä.

On annettava varoitus tukehtumisvaarasta ihmisille, joilla on nielemisvaikeuksia, tai kun tuote nautitaan riittämättömän nesteen kera; on ohjeistettava nauttimaan runsaan veden kera, jotta aine päätyy vatsaan.

2010;8(10):1747

818, 4236

Pektiinit

Pektiinien nauttiminen aterialla auttaa vähentämään veren glukoosipitoisuuden kohoamista kyseisen aterian jälkeen

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää 10 g pektiinejä määriteltyä annosta kohti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla 10 g pektiinejä osana ateriaa.

On annettava varoitus tukehtumisvaarasta ihmisille, joilla on nielemisvaikeuksia, tai kun tuote nautitaan riittämättömän nesteen kera; on ohjeistettava nauttimaan runsaan veden kera, jotta aine päätyy vatsaan.

2010;8(10):1747

786

Proteiini

Proteiini edistää lihasmassan kasvua

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on proteiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen PROTEIININ LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1811

2011;9(6):2203

415, 417, 593, 594, 595, 715

1398

Proteiini

Proteiini edistää lihasmassan säilymistä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on proteiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen PROTEIININ LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1811

2011;9(6):2203

415, 417, 593, 594, 595, 715

1398

Proteiini

Proteiini edistää luuston pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on proteiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen PROTEIININ LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1811

2011;9(6):2203

416

4704

Rauta

Rauta edistää normaalia kognitiivista toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on raudan lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1215

253

Rauta

Rauta edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on raudan lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1215

2010;8(10):1740

251, 1589, 255

Rauta

Rauta edistää normaalia punaisten verisolujen ja hemoglobiinin muodostumista

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on raudan lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1215

2010;8(10):1740

249, 1589, 374, 2889

Rauta

Rauta edistää normaalia hapen kuljetusta kehossa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on raudan lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1215

2010;8(10):1740

250, 254, 256, 255

Rauta

Rauta edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on raudan lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1215

252, 259

Rauta

Rauta auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on raudan lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1740

255, 374, 2889

Rauta

Rauta osallistuu solujen jakautumisprosessiin

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on raudan lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1215

368

Resistentti tärkkelys

Imeytyvän tärkkelyksen korvaaminen resistentillä tärkkelyksellä ateriassa auttaa vähentämään veren glukoosipitoisuuden kohoamista kyseisen aterian jälkeen

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, jossa imeytyvä tärkkelys on korvattu resistentillä tärkkelyksellä niin, että resistentin tärkkelyksen lopullinen pitoisuus on vähintään 14 % kokonaistärkkelyksestä.

 

2011;9(4):2024

681

Riboflaviini

(B2-vitamiini)

Riboflaviini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1814

29, 35, 36, 42

Riboflaviini

(B2-vitamiini)

Riboflaviini edistää hermoston normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1814

213

Riboflaviini

(B2-vitamiini)

Riboflaviini edistää limakalvojen pysymistä normaaleina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1814

31

Riboflaviini

(B2-vitamiini)

Riboflaviini edistää punaisten verisolujen pysymistä normaaleina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1814

40

Riboflaviini

(B2-vitamiini)

Riboflaviini edistää ihon pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1814

31, 33

Riboflaviini

(B2-vitamiini)

Riboflaviini edistää näön pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1814

39

Riboflaviini

(B2-vitamiini)

Riboflaviini edistää raudan normaalia aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1814

30, 37

Riboflaviini

(B2-vitamiini)

Riboflaviini edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1814

207

Riboflaviini

(B2-vitamiini)

Riboflaviini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on riboflaviinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1814

41

Ruiskuitu

Ruiskuitu edistää suolen normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää kyseistä kuitua runsaasti asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen RUNSASKUITUINEN mukaisesti.

 

2011;9(6):2258

825

Saksanpähkinät

Saksanpähkinät edistävät verisuonten elastisuuden paranemista

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, josta saksanpähkinöitä saadaan 30 g päivässä. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 30 g saksanpähkinöitä.

 

2011;9(4):2074

1155, 1157

Seleeni

Seleeni edistää normaalia siittiöiden muodostusta

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on seleenin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1220

396

Seleeni

Seleeni edistää hiusten pysymistä normaaleina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on seleenin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1727

281

Seleeni

Seleeni edistää kynsien pysymistä normaaleina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on seleenin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1727

281

Seleeni

Seleeni edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on seleenin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1220

2010;8(10):1727

278, 1750

Seleeni

Seleeni edistää kilpirauhasen normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on seleenin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1727

2009; 7(9):1220

279, 282, 286, 410, 1289, 1290, 1291, 1292, 1293

Seleeni

Seleeni edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on seleenin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1220

2010;8(10):1727

277, 283, 286, 1289, 1290, 1291, 1293, 1751, 410, 1292

Sinkki

Sinkki edistää normaalia happo-emäsaineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1229

360

Sinkki

Sinkki edistää normaalia hiilihydraattiaineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1819

382

Sinkki

Sinkki edistää normaalia kognitiivista toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1229

296

Sinkki

Sinkki edistää normaalia DNA-synteesiä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1819

292, 293, 1759

Sinkki

Sinkki edistää normaalia hedelmällisyyttä ja lisääntymistä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1229

297, 300

Sinkki

Sinkki edistää normaalia makroravintoaineiden aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1819

2890

Sinkki

Sinkki edistää normaalia rasvahappoaineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1229

302

Sinkki

Sinkki edistää normaalia A-vitamiinin aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1229

361

Sinkki

Sinkki edistää normaalia proteiinisynteesiä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1819

293, 4293

Sinkki

Sinkki edistää luuston pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1229

295, 1756

Sinkki

Sinkki edistää hiusten pysymistä normaaleina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1819

412

Sinkki

Sinkki edistää kynsien pysymistä normaaleina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1819

412

Sinkki

Sinkki edistää ihon pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1819

293

Sinkki

Sinkki edistää veren testosteronitasojen pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1819

301

Sinkki

Sinkki edistää näön pysymistä normaalina

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1229

361

Sinkki

Sinkki edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1229

291, 1757

Sinkki

Sinkki edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1229

294, 1758

Sinkki

Sinkki osallistuu solujen jakautumisprosessiin

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on sinkin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1229

292, 293, 1759

Sokeriton purukumi

Sokeriton purukumi edistää hampaiden mineralisaation ylläpitämistä

Väite voidaan esittää vain purukumista, joka täyttää asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen SOKERITON käytön edellytykset.

Kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan pureskelemalla purukumia vähintään 20 minuutin ajan syömisen tai juomisen jälkeen.

 

2009; 7(9):1271

2011;9(4):2072

2011;9(6):2266

1151, 1154

486, 562, 1181

Sokeriton purukumi

Sokeriton purukumi edistää plakin happojen neutralointia

Väite voidaan esittää vain purukumista, joka täyttää asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen SOKERITON käytön edellytykset.

Kuluttajalle on ilmoitettava, että edullinen vaikutus saavutetaan pureskelemalla purukumia vähintään 20 minuutin ajan syömisen tai juomisen jälkeen.

 

2009; 7(9):1271

2011;6(6):2266

1150

485

Sokeriton purukumi

Sokeriton purukumi auttaa vähentämään suun kuivuutta

Väite voidaan esittää vain purukumista, joka täyttää asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen SOKERITON käytön edellytykset.

Kuluttajalle ilmoitetaan, että edullinen vaikutus saavutetaan pureskelemalla purukumia aina, kun suu tuntuu kuivalta.

 

2009; 7(9):1271

1240

Sokeriton purukumi, jossa on karbamidia

Sokeriton purukumi, jossa on karbamidia, neutraloi plakin happoja tehokkaammin kuin sellainen sokeriton purukumi, jossa ei ole karbamidia

Väite voidaan esittää vain purukumista, joka täyttää asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen SOKERITON käytön edellytykset.

Jotta väite voidaan esittää, kussakin sokerittomassa purukumipalassa on oltava vähintään 20 mg karbamidia. Kuluttajalle on ilmoitettava, että purukumia on pureskeltava vähintään 20 minuutin ajan syömisen tai juomisen jälkeen.

 

2011;9(4):2071

1153

Tiamiini

Tiamiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on tiamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1222

21, 24, 28

Tiamiini

Tiamiini edistää hermoston normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on tiamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1222

22, 27

Tiamiini

Tiamiini edistää normaaleja psykologisia toimintoja

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on tiamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2010;8(10):1755

205

Tiamiini

Tiamiini edistää sydämen normaalia toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka on tiamiinin lähde vähintään asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen [VITAMIININ NIMI] JA/TAI [KIVENNÄISAINEEN NIMI] LÄHDE mukaisesti.

 

2009; 7(9):1222

20

Vehnälesekuitu

Vehnälesekuitu auttaa kiihdyttämään suoliston toimintaa

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää kyseistä kuitua runsaasti asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen RUNSASKUITUINEN mukaisesti. Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että väitetty vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin vähintään 10 g vehnälesekuitua.

 

2010;8(10):1817

828, 839, 3067, 4699

Vehnälesekuitu

Vehnälesekuitu edistää ulostemassan lisääntymistä

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää kyseistä kuitua runsaasti asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen RUNSASKUITUINEN mukaisesti.

 

2010;8(10):1817

3066

Vesi

Vesi edistää normaalin fyysisen ja kognitiivisen toiminnan ylläpitämistä

Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että väitetyn vaikutuksen saavuttamiseksi on nautittava vähintään 2,0 l vettä kaikista lähteistä päivässä.

Väite voidaan esittää vain vedestä, joka on direktiivin 2009/54/EY ja/tai 98/83/EY mukaista.

2011;9(4):2075

1102, 1209, 1294, 1331

Vesi

Vesi edistää ruumiinlämmön normaalin säätelyn ylläpitämistä

Jotta väite voidaan esittää, kuluttajalle on ilmoitettava, että väitetyn vaikutuksen saavuttamiseksi on nautittava vähintään 2,0 l vettä kaikista lähteistä päivässä.

Väite voidaan esittää vain vedestä, joka on direktiivin 2009/54/EY ja/tai 98/83/EY mukaista.

2011;9(4):2075

1208

Öljyhappo

Tyydyttyneiden rasvojen korvaaminen tyydyttymättömillä rasvoilla ruokavaliossa edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina Öljyhappo on tyydyttymätön rasva

Väite voidaan esittää vain elintarvikkeesta, joka sisältää runsaasti tyydyttymättömiä rasvahappoja asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteessä olevassa luettelossa mainitun väitteen RUNSAASTI TYYDYTTYMÄTÖNTÄ RASVAA mukaisesti.

 

2011;9(4):2043

673, 728, 729, 1302, 4334


(1)  D-tagatoosin ja isomaltuloosin tapauksessa tällä tarkoitetaan ’muita sokereita’

(2)  D-tagatoosin ja isomaltuloosin tapauksessa tällä tarkoitetaan ’muita sokereita’