21.7.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 215/4

(1)

Eurooppa-neuvosto hyväksyi 26 päivänä maaliskuuta 2010 komission ehdotuksen, jolla käynnistetään uusi työllisyys- ja kasvustrategia, Eurooppa 2020, joka perustuu talouspolitiikan koordinoinnin tehostamiseen ja keskittyy avainalueisiin, joilla tarvitaan toimia Euroopan kestävän kasvun vauhdittamiseksi ja kilpailukyvyn lisäämiseksi.

(2)

Neuvosto antoi 13 päivänä heinäkuuta 2010 suosituksen jäsenvaltioiden ja unionin talouspolitiikan laajoista suuntaviivoista (2010–2014) ja hyväksyi 21 päivänä lokakuuta 2010 päätöksen jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista (2), jotka yhdessä muodostavat ns. yhdennetyt suuntaviivat. Jäsenvaltioita kehotettiin ottamaan yhdennetyt suuntaviivat huomioon kansallisessa talous- ja työllisyyspolitiikassaan.

(3)

Komissio hyväksyi 12 päivänä tammikuuta 2011 ensimmäisen vuotuisen kasvuselvityksen, joka tarkoitti uuden talouden ohjauksen ja hallinnan jakson alkua EU:ssa ja ensimmäistä politiikan yhdennetyn etukäteiskoordinoinnin EU-ohjausjaksoa, jonka perusta on Eurooppa 2020 strategiassa.

(4)

Eurooppa-neuvosto hyväksyi 25 päivänä maaliskuuta 2011 julkisen talouden vakauttamisen ja rakenneuudistuksen painopisteet (jotka ovat 15 päivänä helmikuuta ja 7 päivänä maaliskuuta 2011 annettujen neuvoston päätelmien ja komission vuotuisen kasvuselvityksen mukaisia). Se korosti, että etusijalle on asetettava talousarvioiden tervehdyttäminen ja julkisen talouden kestävyyden palauttaminen, työttömyyden vähentäminen työmarkkinauudistusten avulla sekä uudet kasvua edistävät toimet. Se kehotti kaikkia jäsenvaltioita toteuttamaan näihin painopisteisiin perustuvia konkreettisia toimenpiteitä, jotka sisällytetään niiden vakaus- tai lähentymisohjelmiin ja kansallisiin uudistusohjelmiin.

(5)

Lisäksi Eurooppa-neuvosto kehotti 25 päivänä maaliskuuta 2011 Euro Plus -sopimukseen osallistuvia jäsenvaltioita esittämään sitoumuksensa riittävän ajoissa, jotta ne voidaan sisällyttää vakaus- tai lähentymisohjelmiin ja kansallisiin uudistusohjelmiin.

(6)

Italia toimitti vuoden 2011 tarkistetun vakausohjelmansa, joka koskee vuosia 2011–2014, sekä vuoden 2011 kansallisen uudistusohjelmansa 6 päivänä toukokuuta 2011. Ohjelmat on arvioitu samaan aikaan, jotta niiden keskinäiset yhteydet on voitu ottaa huomioon.

(7)

Italian talous oli kärsinyt rakenteellisista heikkouksista pitkään ennen nykyistä maailmanlaajuista talous- ja finanssikriisiä. Reaalinen BKT kasvoi vuosina 2001–2007 keskimäärin yhden prosentin, eli vain noin puolet euroalueen keskiarvosta, mikä johtui lähinnä alhaisesta tuottavuuden kasvusta. Koska tällainen kehitys vaikutti koko maahan, suuret alueelliset taloudelliset erot eivät vähentyneet. Vaikka Italian talous ei kärsinyt yksityisen sektorin laajasta sisäisestä epätasapainosta, maailmanlaajuinen kriisi vaikutti siihen merkittävästi. Viennin ja sen myötä investointien romahtaminen johti siihen, että reaalinen BKT supistui jyrkästi noin 7 prosenttia vuoden 2008 toisen vuosineljänneksen ja vuoden 2009 toisen vuosineljänneksen välillä. BKT:n jyrkästä laskusta kielii myös se seikka, että julkisen talouden bruttovelka, joka oli edellisen vuosikymmenen aikana supistunut tasaisesti, kasvoi vuoden 2010 loppuun mennessä 119 prosenttiin. Työllisyysaste aleni huomattavasti vähemmän työtuntien vähentämiseen tähtäävän, hallituksen tukeman järjestelmän avulla, ja työttömyysaste nousi näin ollen vain lievästi vuosina 2008 ja 2009. Talous alkoi viennin johdolla elpyä vuoden 2009 loppupuoliskolla, joskin hitaasti. Työmarkkinatilanne pysyi vuonna 2010 epävakaana työttömyysasteen vakiinnuttua vuoden loppuun mennessä noin 8,5 prosenttiin. Erittäin suuren julkisen talouden velkasuhteen vuoksi Italia säilytti kriisin aikana asiaankuuluvan varovaisen finanssipolitiikan ja pidättäytyi toteuttamasta laajoja finanssipoliittisia elvytystoimia, ja tällä tavoin se sai pidettyä julkisen talouden alijäämän euroalueen keskiarvoa alempana vuosina 2009 ja 2010.

(8)

Neuvosto katsoo asetuksen (EY) N:o 1466/97 mukaisen tarkistetun vakausohjelman arvioinnin perusteella, että ohjelman perustana oleva makrotalouden skenaario on uskottava. Ohjelman mukaan julkisen talouden alijäämän on tarkoitus supistua vuoteen 2012 mennessä alle viitearvon eli alle 3 prosenttiin suhteessa BKT:hen, koska menojen rajoittaminen jatkuu ja verolakien parempi noudattaminen tuottaa lisätuloja. Kun liiallinen alijäämä on saatu korjattua, keskipitkän aikavälin tavoite eli rakenteellisesti tasapainoinen rahoitusasema pystytään ohjelman mukaan saavuttamaan ohjelmakauden loppuun (2014) mennessä perusmenojen hillitsemisen jatkamiseksi annetun sitoumuksen tuella. Ohjelmassa ennustetaan, että julkisen talouden velkasuhde saavuttaa huippunsa vuonna 2011 ja supistuu sen jälkeen kiihtyvää vauhtia perusylijäämän kasvaessa. Vuosiksi 2010–2012 suunnitellut keskimääräiset vuotuiset julkisen talouden toimet ylittävät 0,5 prosenttia suhteessa BKT:hen, jota neuvosto suositteli liiallisia alijäämiä koskevassa menettelyssä, ja vuoden 2012 jälkeiseksi ajaksi suunniteltu sopeutusvauhti on huomattavasti vakaus- ja kasvusopimuksen määräyksiä nopeampi. Edellä mainittujen alijäämä- ja velkatoteutumien saavuttaminen edellyttää talousarvion tiukkaa noudattamista, ja vuosille 2013 ja 2014 suunnitelluista vakauttamistoimenpiteistä on tarpeen saada lisätietoja ohjelman uskottavuuden parantamiseksi.

(9)

(Koska valtion velka on erittäin suuri eli noin 120 prosenttia suhteessa BKT:hen vuonna 2011, kestävään ja uskottavaan vakauttamiseen pyrkiminen sekä kasvua lisäävien rakenteellisen toimenpiteiden toteuttaminen ovat Italian ensisijaisia tavoitteita. Komission viimeisimmän arvion mukaan julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyteen liittyvät riskit vaikuttavat keskisuurilta. Vakausohjelmassa vahvistettujen julkisen talouden alijäämää koskevien tavoitteiden saavuttaminen vuoteen 2012 ulottuvalla kaudella ja näin ollen liiallisen alijäämän korjaaminen vuoteen 2012 mennessä riippuu jo hyväksyttyjen toimenpiteiden täysipainoisesta toteuttamisesta. Lisätoimet olisivat tarpeen, jos esimerkiksi verolakien paremman noudattamisen johdosta saatavat tulot olisivat budjetoitua alhaisemmat tai jos pääomamenojen suunnitellun rajoittamisen saavuttamisessa ilmenisi ongelmia. Uuden kolmivuotisen budjettikehyksen mukaan vuosia 2013 ja 2014 koskevat vakauttamistoimia tukevat konkreettiset toimenpiteet on hyväksyttävä viimeistään lokakuussa 2011. Vaikka budjettikehystä on vahvistettu viime vuosina tuntuvasti, täytäntöönpantavissa olevien menokattojen käyttöönoton ja kaikilla julkisen talouden alasektoreilla toteutettavan budjettiseurannan parantamisen on määrä edistää budjettikuria ja lujittaa julkisen talouden keskipitkän aikavälin strategian uskottavuutta.

(10)

Vaikka uusia työpaikkoja syntyi kriisiä edeltävinä vuosina suhteellisen runsaasti, Italian työmarkkinoilla on jonkin verran rakenteellisia heikkouksia. Vakituisessa työsuhteessa olevat työntekijät ovat suojatummassa asemassa kuin epätyypillisessä työsuhteessa olevat. Ensiksi mainittujen työntekijöiden irtisanomiseen sovelletaan tiukkoja sääntöjä ja hankalia menettelyjä. Viimeksi mainittujen osalta olisi kiinnitettävä huomiota itsenäisen ammatinharjoittamisen dynamiikkaan, johon saattaa kätkeytyä alisteisia työsuhteita. Huolimatta uusista tilapäisistä toimenpiteistä, joita kriisin aikana on toteutettu toimeentulotuen ja työttömyysturvan laajentamiseksi, nykyinen työttömyysturvajärjestelmä on edelleen hajanainen. Vuonna 2010 alle 25-vuotiaiden työttömyysaste oli 27,8 prosenttia, ja nuorisotyöttömyys jakautui epätasaisesti, sillä se oli maan eteläosissa kaksi kertaa niin suuri kuin pohjoisessa. Oppisopimuskoulutuksen ja ammattikoulutuksen roolia olisi vahvistettava edelleen. Italiassa ei nykyisin ole käytössä yksittäistä koko maassa hyväksyttyä järjestelmää, jolla voitaisiin todentaa ja tunnustaa ammatti- ja koulutusvaatimukset, vaikka tällainen järjestelmä olisikin hyödyllinen ja tarpeellinen, vaan sen sijaan käytössä on useita alueellisia järjestelmiä, mikä ei edistä työvoiman liikkuvuutta ja työllistymismahdollisuuksia Italian alueella. Työvoimaviranomaisten tehokkuutta on varaa parantaa erityisesti korkean työttömyyden alueilla. Laiton työnteko on niin ikään edelleenkin vakava ongelma Italiassa.

(11)

Palkkakehityksen sopeuttaminen tuottavuuden kasvuun on tärkeää ottaen huomioon Italian kilpailukyvyn jatkuva heikkeneminen 1990-luvun lopulta alkaen; yritystason palkkaneuvotteluilla voi olla tässä suhteessa merkittävä rooli, ja niistä saattaa olla apua myös alueellisten työmarkkinaerojen vähentämisessä. Palkkaneuvottelukehykseen vuonna 2009 tehdyssä uudistuksessa otettiin käyttöön muun muassa avauslausekkeiden mahdollisuus (eli poikkeukset kansallisella tasolla sovitusta toimialakohtaisesta palkasta), mutta niitä ei ole vielä toistaiseksi käytetty laajalti.

(12)

Naisten työllisyysaste on keskimäärin yli 20 prosenttiyksikköä miesten työllisyysastetta jäljessä, mutta alueiden välillä on huomattavia eroja. Eteläitalialaisista 20–64-vuotiaista naisista oli vuonna 2009 työelämässä hädin tuskin kolmannes, mikä johtui sekä suhteellisesti alhaisemmista työvoimaosuuksista että korkeammasta työttömyydestä. Italian suhteellisen korkea työverotus vähentää kannustimia työvoiman tarjontaan, erityisesti talouden toisen tulonsaajan osalta, ja vaikuttaa haitallisesti yritysten työvoiman kysyntään. Naisten työllisyyden parantamiseksi kansallisessa uudistusohjelmassa viitataan vuonna 2010 hyväksyttyyn suunnitelmaan, jolla pyritään koordinoimaan kaikilla hallintotasoilla toteutettavia toimia työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi. Hallitus otti äskettäin käyttöön sellaisille korkean työttömyyden alueilla sijaitseville yrityksille suunnatun verokannustimen, jotka ottavat palvelukseensa heikommassa asemassa olevia työntekijöitä, mukaan lukien työntekijät, jotka työskentelevät sellaisella alalla tai sellaisessa ammatissa, jossa sukupuolijakauman epätasapaino on erityisen selkeä. Ohjelmassa kaavaillaan myös verotusjärjestelmän uudistusta, jolla verorasitusta siirrettäisiin vähitellen työstä kulutukseen, mikä voisi auttaa parantamaan työllisyyttä.

(13)

Liiketoimintakustannukset ovat Italiassa ja erityisesti Etelä-Italiassa edelleen korkeat EU:n standardeihin verrattuna, huolimatta viimeaikaisista toimenpiteistä liiketoimintaympäristön kohentamiseksi sekä julkishallinnon suorituskyvyn ja tilivelvollisuuden parantamiseksi. Tuote- ja palvelumarkkinoita rajoittavissa lainsäädännöllisissä ja hallinnollisissa esteissä on vielä paljon poistamista erityisesti asiantuntijapalveluiden alalla. Vuonna 2009 esiteltiin vuosittainen kilpailulaki, jonka on tarkoitus toimia sääntelyvälineenä kilpailuympäristön ja kuluttajansuojan parantamiseksi, mutta kyseistä lakia ei ole kuitenkaan vielä hyväksytty. Italian liiketoimintaympäristöä heikentävät myös sopimusten täytäntöönpanoon liittyvät pitkälliset menettelyt. Italiassa on edelleen suhteellisen vähän pankkialan ulkopuolisia kanavia, jotka voisivat rahoittaa yritysten ja erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kasvua. Varsinkin oman pääoman ehtoista rahoitusta ja riskipääomaa käytetään harvoin huolimatta niiden tarjoamista mahdollisuuksista kasvattaa yritysten kokoa, päästä uusille maailmanlaajuisille markkinoille ja parantaa yritysten hyvää hallintotapaa.

(14)

Tutkimukseen ja kehitykseen liittyvät menot ovat lisääntyneet vaatimattomasti kymmenen viime vuoden aikana. Tutkimuksen ja kehityksen intensiteetti on näin ollen alhainen, noin 1,27 prosenttia suhteessa BKT:hen, eli selvästi alle EU:n keskiarvon (1,90 %). Tämä ero johtuu pääasiassa teollisen tutkimuksen vähäisyydestä, sillä yritysten tutkimuksen ja kehityksen intensiteetti on 0,64 prosenttia suhteessa BKT:hen, kun EU-27:n keskiarvo on 1,23 prosenttia. Myös riskipääomaintensiteetti on edelleen hyvin alhainen. Kansallisessa uudistusohjelmassa esitetään useita toimenpiteitä, kuten korkeakoulujen tai julkisoikeudellisten laitosten toteuttamiin tutkimushankkeisiin investoiville yrityksille myönnettävät määräaikaiset verohelpotukset. Tutkimuksen ja kehityksen intensiteetille asetettu tavoite, joka on 1,53 prosenttia suhteessa BKT:hen, heijastaa vuosien 2006–2008 keskimääräistä vuosittaista kasvutahtia, ja siinä otetaan huomioon maan julkisen talouden vakauteen kohdistuvat paineet. Kyseistä tavoitetta tarkastellaan uudelleen vuonna 2014.

(15)

Italia on kolmanneksi suurin EU:n koheesiopolitiikan varojen saaja, sillä se on saanut noin 8 prosenttia EU:n kokonaiskoheesiovaroista kaudella 2007–2013. Ohjelmakauden puolivälissä EU-varoista on otettu tosiasiallisesti käyttöön vasta 16,8 prosenttia, ja eteläisillä lähentymisalueilla tämä osuus on paljon alhaisempi.

(16)

Italia on tehnyt Euro Plus -sopimuksen nojalla useita sitoumuksia. Kansallisessa uudistusohjelmassa viitataan eräisiin äskettäin hyväksyttyihin toimenpiteisiin ja kuvaillaan yleisluontoisesti uudistussuunnitelmia julkisen talouden kestävyyden ja rahoitusvakauden vahvistamiseksi, kilpailukyvyn parantamiseksi ja työllisyyden lisäämiseksi Euro Plus -sopimuksen periaatteiden mukaisesti. Eräs uusi sitoumus, joka tehtiin juuri mainitun sopimuksen noudattamiseksi, on hallituksen suunnitelma muuttaa perustuslakia budjettikurin parantamiseksi. Nämä näkökohdat on arvioitu ja otettu huomioon suosituksissa.

(17)

Komissio on arvioinut vakausohjelman ja kansallisen uudistusohjelman sekä Euro Plus-sopimuksen nojalla tehdyt Italiaa koskevat sitoumukset. Se on ottanut huomioon niiden merkityksen Italian finanssipolitiikan sekä sosiaali- ja talouspolitiikan kestävyyden kannalta, mutta se on myös arvioinut, ovatko ne EU:n sääntöjen ja ohjeiden mukaisia, koska EU:n talouden ohjausta ja hallintaa on tarpeen tehostaa kokonaisuudessaan antamalla EU:n tason panos tuleviin kansallisiin päätöksiin. Tämän perusteella komissio katsoo, että vuosia 2011-2014 koskeva Italian vakauttamissuunnitelma on vuoteen 2012 saakka uskottava, mutta vuosiksi 2013 ja 2014 sen tueksi olisi vahvistettava konkreettisia toimenpiteitä, jotta erittäin korkea valtion velka saataisiin kääntymään vakaaseen laskuun. Kansallisessa uudistusohjelmassa esitellään laaja aloitepaketti, joka kattaa kaikki Eurooppa 2020 -strategian ulottuvuudet, mutta lisätoimenpiteiden katsotaan olevan tarpeen kriisin myötä korostuneiden pitkäaikaisten rakenteellisten heikkouksien korjaamiseksi. Italian kasvu- ja työllisyyspotentiaalin lisäämiseksi ja maan eteläosien kehityserojen tasoittamiseksi olisi vuosina 2011 ja 2012 toteutettava lisätoimia, joilla tehostetaan työmarkkinoiden toimintaa, avataan palvelu- ja tuotemarkkinoita enemmän kilpailulle, parannetaan liiketoimintaympäristöä, vahvistetaan tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa ja kannustetaan EU:n koheesiovarojen nopeampaan ja parempaan käyttöön.

(18)

Neuvosto on tutkinut Italian vuoden 2011 tarkistetun vakausohjelman edellä esitetyn arvioinnin perusteella ja ottaen huomioon myös Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 126 artiklan 7 kohdan nojalla 2 päivänä joulukuuta 2009 annetun neuvoston suosituksen, ja neuvoston lausunto (3) esitetään erityisesti jäljempänä 1 suosituksessa. Neuvosto on tutkinut Italian kansallisen uudistusohjelman ottaen huomioon 25 päivänä maaliskuuta 2011 hyväksytyt Eurooppa-neuvoston päätelmät,

1.

panee täytäntöön julkisen talouden suunnitellun vakauttamisen vuosina 2011 ja 2012, jotta varmistetaan liiallisen alijäämän korjaaminen neuvoston liiallista alijäämää koskevassa menettelyssä antaman suosituksen mukaisesti, jolloin julkisen talouden korkea velkasuhde saadaan kääntymään laskuun; äskettäin hyväksytyn lainsäädännön avulla hyödyntää mahdollisen ennakoitua paremman taloudellisen tai julkisen talouden kehityksen täysimääräisesti alijäämän ja velan supistamiseksi nopeammassa tahdissa ja on valmis estämään lipsumiset talousarvion toteutuksessa; esittää uuden monivuotisen talousarviokehyksen mukaisesti viimeistään lokakuussa 2011 konkreettisia toimenpiteitä, joilla tuetaan vuosiksi 2013 ja 2014 asetettuja tavoitteita sekä keskipitkän aikavälin tavoitteen saavuttamista vuoteen 2014 mennessä; vahvistaa talousarviokehystä edelleen ottamalla käyttöön täytäntöön pantavia menokattoja ja parantamalla seurantaa kaikilla julkisen talouden alasektoreilla;

2.

vahvistaa toimia työmarkkinoiden lohkoutumisen torjumiseksi myös tarkistamalla työsuhdeturvalainsäädännön tiettyjä osa-alueita, irtisanomissäännöt ja -menettelyt mukaan lukien, ja tarkastelemalla uudelleen nykyistä hajanaista työttömyysturvajärjestelmää talousarvioon liittyvät rajoitteet huomioon ottaen; tehostaa pyrkimyksiä laittoman työskentelyn torjumiseksi; toteuttaa tämän lisäksi toimia parantaakseen naisten osallistumista työmarkkinoille lisäämällä hoitopalvelujen saatavuutta koko maassa ja tarjoamalla taloudellisia kannustimia kotitalouden toisen tulonsaajan työssäkäynnin tukemiseksi ilman talousarviovaikutuksia;

3.

ryhtyy työehtosopimusneuvottelujen puitteiden uudistamisesta vuonna 2009 tehdyn sopimuksen pohjalta ja työmarkkinaosapuolia kansallisten käytäntöjen mukaisesti kuultuaan uusiin toimiin sen varmistamiseksi, että palkkojen kasvu vastaa paremmin tuottavuuden kehitystä sekä paikallisia ja yritysten olosuhteita, mukaan lukien lausekkeet, joiden perusteella yritystason neuvottelut voisivat edetä tähän suuntaan;

4.

laajentaa prosessia, joka koskee palvelualan, asiantuntijapalvelut mukaan lukien, avaamista enemmän kilpailulle; hyväksyy vuonna 2011 vuosittaisen kilpailulain ottaen huomioon kilpailuviranomaisen antamat suositukset; vähentää sopimusoikeuden täytäntöönpanoon liittyvien menettelyjen pituutta; vahvistaa edelleen toimia, joilla edistetään pienten ja keskisuurten yritysten pääsyä pääomamarkkinoille, poistamalla lainsäädännöllisiä esteitä ja alentamalla kustannuksia;

5.

parantaa yksityisen sektorin tutkimus- ja innovaatioinvestointien puitteita laajentamalla nykyisiä verokannustimia, parantamalla riskipääoman hankkimisen edellytyksiä ja tukemalla innovatiivisia hankintamenettelyjä;

6.

ryhtyy toimiin, joilla kustannustehokkaasti vauhditetaan koheesiopolitiikan varoista rahoitettavia kasvua lisääviä menoeriä alueiden välillä edelleen olevien erojen vähentämiseksi parantamalla hallinnollisia valmiuksia ja poliittista hallintotapaa; noudattaa kansallisen strategisen viitekehyksen yhteydessä resurssien määrän ja menojen laadun suhteen tehtyjä sitoumuksia.