7.10.2009   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 263/11

(1)

Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 24 päivänä huhtikuuta 1972 annettua neuvoston direktiiviä 72/166/ETY (3), moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 30 päivänä joulukuuta 1983 annettua toista neuvoston direktiiviä 84/5/ETY (4), moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 14 päivänä toukokuuta 1990 annettua kolmatta neuvoston direktiiviä 90/232/ETY (5) sekä moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen lähentämisestä 16 päivänä toukokuuta 2000 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2000/26/EY (neljäs liikennevakuutusdirektiivi) (6) on muutettu useita kertoja (7) ja huomattavilta osin. Tämän takia olisi selkeyden ja järkeistämisen vuoksi kodifioitava mainitut neljä direktiiviä sekä moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien neuvoston direktiivien 72/166/ETY, 84/5/ETY, 88/357/ETY ja 90/232/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/26/EY muuttamisesta 11 päivänä toukokuuta 2005 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/14/EY (8).

(2)

Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettava vakuutus (liikennevakuutus) on erityisen tärkeä Euroopan kansalaisille sekä vakuutuksenottajina että vahingon kärsijöinä. Se on merkittävä myös vakuutusyrityksille, sillä liikennevakuutukset ovat tärkeä osa yhteisön vahinkovakuutustoimintaa. Liikennevakuutus vaikuttaa myös henkilöjen ja ajoneuvojen vapaaseen liikkuvuuteen. Liikennevakuutuksen sisämarkkinoiden vahvistamisen ja vakiinnuttamisen olisi sen vuoksi oltava yhteisön toiminnan keskeinen tavoite rahoituspalvelujen alalla.

(3)

Kunkin jäsenvaltion olisi toteutettava kaikki asianmukaiset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että sellaisten ajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalle, joilla on sen alueella pysyvä kotipaikka, on otettu liikennevakuutus. Vakuutetun vastuun laajuus ja vakuutusturvan ehdot määräytyvät näiden toimenpiteiden perusteella.

(4)

Jotta vältetään tämän direktiivin virheelliset tulkinnat ja helpotetaan vakuutusturvan hankkimista väliaikaisin rekisterikilvin varustetuille ajoneuvoille, ajoneuvon pysyvän kotipaikan määritelmän olisi viitattava sen valtion alueeseen, jonka rekisterikilpi ajoneuvossa on, riippumatta siitä, onko kilpi pysyvä vai väliaikainen.

(5)

Samalla noudattaen yleisperiaatetta, jonka mukaan ajoneuvon pysyvä kotipaikka määräytyy rekisterikilpien perusteella, olisi vahvistettava erityissääntö tilanteisiin, joissa vahingon on aiheuttanut rekisterikilvetön ajoneuvo tai ajoneuvo, jonka rekisterikilpi ei vastaa tai ei enää vastaa kyseistä ajoneuvoa. Tässä tapauksessa ja yksinomaan korvausvaatimuksen selvittämistä varten ajoneuvon pysyväksi kotipaikaksi olisi katsottava sen jäsenvaltion alue, jossa vahinko on tapahtunut.

(6)

Liikennevakuutusten järjestelmällisen tarkastamisen kieltoa olisi sovellettava ajoneuvoihin, joiden pysyvä kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella, ja ajoneuvoihin, joiden pysyvä kotipaikka on kolmannen maan alueella ja jotka tulevat toisen jäsenvaltion alueelta. Vakuutusten tarkastaminen voidaan sallia vain, jos tarkastukset eivät ole järjestelmällisiä tai syrjiviä ja jos ne toteutetaan osana valvontaa, jonka yksinomaisena tarkoituksena ei ole vakuutusten tarkastaminen.

(7)

Sellaisten ajoneuvojen vihreiden korttien tarkastukset, joiden pysyvä kotipaikka on jossakin jäsenvaltiossa ja jotka siirtyvät toisen jäsenvaltion alueelle, voidaan lopettaa kansallisten vakuutuksenantajien toimistojen välisellä sopimuksella, jolla kukin kansallinen toimisto takaa korvauksen kansallisten säännöstensä mukaisesti kaikista korvaukseen oikeuttavista vahingoista ja vammoista, jotka jokin tällainen vakuutettu tai vakuuttamaton ajoneuvo on aiheuttanut sen alueella.

(8)

Tällainen takuusopimus edellyttää, että kaikki yhteisön alueella kulkevat yhteisön moottoriajoneuvot ovat vakuutettuja. Kunkin jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä olisi sen vuoksi edellytettävä koko yhteisön alueella voimassa olevaa liikennevakuutusta.

(9)

Tässä direktiivissä säädetty järjestelmä voitaisiin laajentaa koskemaan ajoneuvoja, joilla on pysyvä kotipaikka kolmannessa maassa ja joihin nähden jäsenvaltioiden kansalliset toimistot ovat tehneet samanlaisen sopimuksen.

(10)

Jäsenvaltioiden tulisi voida poiketa yleisestä vakuuttamisvelvollisuudesta tietyille luonnollisille henkilöille tai julkisoikeudellisille tai yksityisoikeudellisille oikeushenkilöille kuuluvien ajoneuvojen osalta. Tällaisten ajoneuvojen aiheuttamien onnettomuuksien osalta kyseisen poikkeuksen tehneen jäsenvaltion olisi nimettävä viranomainen tai elin vastaamaan korvauksesta toisessa jäsenvaltiossa aiheutuneissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille. Olisi varmistettava, että asianmukainen korvaus maksetaan sekä tällaisten ajoneuvojen ulkomailla aiheuttamissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille että myös sen jäsenvaltion alueella, jossa on ajoneuvon pysyvä kotipaikka, tapahtuneissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille, siitä riippumatta, asuvatko vahingon kärsineet kyseisen jäsenvaltion alueella. Lisäksi jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että luettelot pakollisen vakuutusvelvollisuuden ulkopuolelle jätetyistä henkilöistä ja tällaisten ajoneuvojen aiheuttamissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille maksettavista korvauksista vastaavista viranomaisista tai elimistä toimitetaan komissiolle julkaistaviksi.

(11)

Jäsenvaltioiden olisi voitava poiketa yleisestä vakuuttamisvelvollisuudesta tietyntyyppisten ajoneuvojen tai erityistyyppisellä rekisterikilvellä varustettujen ajoneuvojen osalta. Tällaisessa tapauksessa muut jäsenvaltiot saavat ajoneuvon tullessa niiden alueelle vaatia voimassa olevaa vihreää korttia tai rajavakuutussopimusta sen varmistamiseksi, että kyseisten ajoneuvojen mahdollisesti niiden alueella aiheuttamissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille maksetaan korvaus. Koska kuitenkin tarkastusten lopettaminen yhteisön sisärajoilla merkitsee sitä, ettei voida enää varmistaa, että rajan ylittävät ajoneuvot ovat vakuutettuja, korvausten maksamista ulkomailla aiheutuneissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille ei voida taata. Olisi varmistettava, että asianmukaiset korvaukset maksetaan sekä kyseisten ajoneuvojen ulkomailla aiheuttamissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille että myös siinä jäsenvaltiossa, jossa on ajoneuvon pysyvä kotipaikka, aiheutuneissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille. Tätä varten jäsenvaltioiden olisi kohdeltava näiden ajoneuvojen aiheuttamissa onnettomuuksissa vahingon kärsineitä samalla tavalla kuin vakuuttamattomien ajoneuvojen aiheuttamissa onnettomuuksissa vahingon kärsineitä. Sen jäsenvaltion korvauselimen, jossa liikennevahinko on tapahtunut, on maksettava korvauksia vakuuttamattomien ajoneuvojen aiheuttamissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille. Jos korvauselin maksaa korvauksia sellaisten ajoneuvojen, joiden osalta poikkeus on myönnetty, aiheuttamissa onnettomuuksissa vahingon kärsineille, korvauselimen olisi voitava esittää korvausvaatimus sen jäsenvaltion korvauselimelle, jossa on ajoneuvon pysyvä kotipaikka. Tietyn ajanjakson jälkeen tämän poikkeusmahdollisuuden täytäntöönpanosta ja soveltamisesta komission olisi saadun kokemuksen perusteella tarvittaessa tehtävä ehdotuksia sen korvaamiseksi tai kumoamiseksi.

(12)

Jäsenvaltioiden velvollisuus taata vakuutusturva vähintään tiettyjen vähimmäismäärien osalta on tärkeä seikka vahingon kärsineiden suojan varmistamisessa. Vakuutusturvan vähimmäismäärä henkilövahingoissa olisi määriteltävä sellaiseksi, että korvaus kaikille vahingon kärsineille, jotka ovat saaneet hyvin vakavia vammoja, on täysimääräinen ja oikeudenmukainen, ottaen samalla huomioon, että useita vahingon kärsineitä tuottavat onnettomuudet ovat harvinaisia ja että vain pienessä määrässä vahinkotapauksia useampi onnettomuuden vahingon kärsinyt saa hyvin vakavia vammoja. Vakuutusturvan vähimmäismäärä olisi vahvistettava vahingon kärsinyttä kohden tai vahinkotapausta kohden. Kyseisten vähimmäismäärien käyttöönoton helpottamiseksi olisi vahvistettava siirtymäkausi. Olisi kuitenkin säädettävä myös kyseistä siirtymäkautta lyhyemmästä ajanjaksosta, jonka kuluessa jäsenvaltioiden olisi korotettava vähimmäismääränsä vähintään puoleen säädetystä tasosta.

(13)

Sen varmistamiseksi, ettei turvan vähimmäismäärä pienene ajan myötä, olisi säädettävä lauseke säännöllisistä tarkistuksista, jotka perustuvat yhdenmukaistetuista kuluttajahintaindekseistä 23 päivänä lokakuuta 1995 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2494/95 (9) säädettyyn Euroopan yhteisöjen tilastotoimiston julkaisemaan kuluttajahintaindeksiin. On tarpeen säätää myös tällaista tarkistusta koskevat menettelysäännöt.

(14)

On tarpeen huolehtia siitä, että jokin elin takaa, ettei vahingon kärsinyt jää vaille korvausta, jos vahingon aiheuttanut ajoneuvo on vakuuttamaton tai tuntematon. On tärkeää varmistaa, että vahingon kärsinyt voi tällaisessa vahinkotapauksessa ensimmäiseksi ottaa yhteyttä suoraan kyseiseen elimeen. Jäsenvaltioille pitäisi kuitenkin antaa mahdollisuus soveltaa joitakin rajoitettuja, kyseisen elimen korvausten maksamista koskevia poikkeuksia ja säätää, että tuntemattoman ajoneuvon aiheuttamasta omaisuusvahingosta maksettavaa korvausta voidaan rajoittaa tai se voidaan evätä mahdollisen vilpin vuoksi.

(15)

On vahingon kärsineiden etujen mukaista, että joidenkin poikkeuslausekkeiden vaikutukset rajoitetaan vakuutuksenantajan ja vahingosta korvausvastuussa olevan henkilön väliseen suhteeseen. Varastettujen tai väkivaltaa käyttäen haltuun otettujen ajoneuvojen ollessa kyseessä jäsenvaltiot voivat kuitenkin säätää, että kyseinen elin korvaa vahingon.

(16)

Keventääkseen kyseisen elimen taloudellista rasitusta jäsenvaltiot voivat säätää tiettyjen omavastuiden soveltamisesta, jos elin suorittaa korvausta varastettujen tai väkivaltaa käyttäen haltuun otettujen ajoneuvojen aiheuttamista omaisuusvahingoista.

(17)

Mahdollisuutta rajoittaa vahingon kärsineiden oikeutettua korvausta tai vapauttaa suorittamasta heille oikeutettua korvausta sen perusteella, että ajoneuvoa ei tunnisteta, ei olisi sovellettava tapauksissa, joissa elin on maksanut korvauksia vakavista henkilövahingoista jollekin samassa omaisuusvahinkoja aiheuttaneessa onnettomuudessa vahingon kärsineelle. Jäsenvaltiot voivat säätää enintään tässä direktiivissä vahvistetun suuruisesta omavastuusta, joka on omaisuusvahingon kärsijän vastuulla. Edellytykset, joiden perusteella henkilövahinkojen katsotaan olevan vakavia, olisi määritettävä sen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön tai hallinnollisten määräysten mukaisesti, jossa onnettomuus tapahtuu. Näitä edellytyksiä määriteltäessä jäsenvaltiot voivat ottaa huomioon muun muassa sen, onko vahinko edellyttänyt sairaalahoitoa.

(18)

Vakuuttamattoman ajoneuvon aiheuttaman vahingon tapahduttua vakuuttamattomien tai tuntemattomien ajoneuvojen aiheuttamien liikennevahinkojen johdosta vahinkoa kärsineille korvausta suorittava elin pystyy vahingon kärsinyttä paremmin ryhtymään toimenpiteisiin korvausvastuussa olevaa osapuolta vastaan. Sen vuoksi olisi säädettävä, että tämä elin ei voi vaatia korvaukseen oikeutettua vahingon kärsinyttä osoittamaan, että korvausvastuussa oleva osapuoli ei kykene maksamaan korvausta tai kieltäytyy siitä.

(19)

Jos kyseisen elimen ja vakuutuksenantajan välillä syntyy riita siitä, kumman niistä olisi maksettava korvausta vahingon kärsineelle, jäsenvaltioiden olisi välttääkseen viivytykset korvausten maksamisessa vahingon kärsineelle huolehdittava, että jompikumpi näistä osapuolista määrätään ensisijaiseen vastuuseen korvauksen maksamisesta, kunnes riita on ratkaistu.

(20)

Moottoriajoneuvojen aiheuttamista liikennevahingoista vahinkoa kärsineille olisi taattava yhtäläinen kohtelu riippumatta siitä, missä yhteisön alueella vahingot tapahtuvat.

(21)

Vakuutetun henkilön, kuljettajan tai muun vahingosta vastuussa olevan henkilön perheenjäsenten henkilövahingot on kaikissa tapauksissa korvattava samassa suhteessa kuin muiden kolmansien henkilövahingot.

(22)

Jalankulkijoille, pyöräilijöille sekä muille motorisoimattomille tienkäyttäjille, jotka yleensä ovat liikenneonnettomuuden heikoimpia osapuolia, aiheutuneiden henkilö- ja omaisuusvahinkojen olisi kuuluttava onnettomuudessa osallisena olevan ajoneuvon pakollisen vakuutuksen piiriin, jos he ovat kansallisen siviilioikeuden nojalla oikeutettuja korvaukseen. Tämä säännös ei vaikuta kansallisen lainsäädännön mukaiseen siviilioikeudelliseen vastuuseen eikä vahingonkorvausten määrään yksittäisen onnettomuuden osalta.

(23)

Ajoneuvon kaikkien matkustajien sisällyttäminen vakuutusturvan piiriin on nykyisen lainsäädännön huomattava saavutus. Tämä tavoite vaarantuisi, jos kansallisessa lainsäädännössä tai jossakin vakuutussopimuksen sisältämässä sopimuslausekkeessa suljetaan vakuutusturvan ulkopuolelle matkustajat, jotka tiesivät tai joiden olisi pitänyt tietää ajoneuvon kuljettajan olleen alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena onnettomuuden sattuessa. Matkustaja ei yleensä pysty arvioimaan asianmukaisesti kuljettajan päihtymyksen tasoa. Tavoitetta estää kuljettajia ajamasta huumaavien aineiden vaikutuksen alaisina ei saavuteta alentamalla vahingon kärsineiden matkustajien vakuutusturvaa. Tällaisten matkustajien kuuluminen ajoneuvon pakollisen liikennevakuutuksen piiriin ei vaikuta heidän mahdolliseen sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaiseen vastuuseensa eikä tietyn onnettomuuden takia maksettavien vahingonkorvausten määrään.

(24)

Kaikkien pakollisten liikennevakuutusten olisi oltava voimassa koko yhteisön alueella.

(25)

Jotkin vakuutusyritykset sisällyttävät vakuutussopimuksiin ehtoja, joiden perusteella sopimus ei ole voimassa, jos ajoneuvo on määrättyä aikaa kauemmin rekisteröintijäsenvaltion ulkopuolella. Käytäntö on ristiriidassa tässä direktiivissä vahvistetun periaatteen kanssa, jonka mukaan pakollisen liikennevakuutuksen on yhden vakuutusmaksun perusteella oltava voimassa koko yhteisön alueella. Olisi sen vuoksi täsmennettävä, että vakuutusturvan on oltava voimassa koko sopimuskauden ajan riippumatta siitä, onko ajoneuvo määrätyn ajan toisessa jäsenvaltiossa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön mukaisia velvollisuuksia ajoneuvojen rekisteröinnin osalta.

(26)

Vakuutetun etujen turvaamiseksi kaikkien vakuutusten olisi taattava yhtä vakuutusmaksua vastaan kaikissa jäsenvaltioissa niiden lainsäädännön edellyttämä vakuutusturva tai sen jäsenvaltion lainsäädännön edellyttämä vakuutusturva, jossa ajoneuvolla on pysyvä kotipaikka, jos tämä vakuutusturva on parempi.

(27)

Olisi ryhdyttävä toimiin vakuutusturvan saamisen helpottamiseksi toisesta jäsenvaltiosta maahantuodulle ajoneuvolle, vaikka ajoneuvoa ei ole vielä rekisteröity määränpääjäsenvaltiossa. Olisi mahdollistettava tilapäinen poikkeus yleissäännöstä, jolla määritetään, missä jäsenvaltiossa riski sijaitsee. Jäsenvaltioksi, jossa riski sijaitsee, olisi 30 päivän ajan ajoneuvon toimittamisesta tai lähettämisestä ostajalle tai saattamisesta ostajan saataville katsottava määränpääjäsenvaltio.

(28)

Sen, joka haluaa ottaa uuden liikennevakuutuksen toisesta vakuutusyrityksestä, olisi voitava osoittaa aikaisemman sopimuksensa aikaiset onnettomuus- ja korvausvaatimustiedot. Vakuutuksenottajalla olisi oltava oikeus pyytää milloin tahansa vähintään viideltä sopimussuhteen viimeksi kuluneelta vuodelta todistus korvausvaatimuksista, jotka koskevat kyseisen vakuutussopimuksen kattamaa ajoneuvoa tai kattamia ajoneuvoja, tai siitä, ettei tällaisia vaatimuksia ole ollut. Vakuutusyrityksen tai elimen, jonka jäsenvaltio on mahdollisesti nimennyt tarjoamaan pakollisia vakuutuksia tai antamaan kyseisiä todistuksia, olisi toimitettava tällainen todistus vakuutuksenottajalle 15 päivän kuluessa pyynnöstä.

(29)

Moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa vahingon kärsineiden asianmukaisen suojan varmistamiseksi jäsenvaltioiden ei pitäisi sallia vakuutusyritysten periä omavastuuosuutta vahingon kärsineeltä.

(30)

Oikeus vedota vakuutussopimukseen ja vaatia korvausta suoraan vakuutusyritykseltä on erittäin tärkeä moottoriajoneuvo-onnettomuudessa vahingon kärsineen suojan kannalta. Korvausvaatimusten tehokkaan ja nopean käsittelyn helpottamiseksi ja kalliiden oikeuskäsittelyjen välttämiseksi oikeus vaatia korvausta suoraan vahinkovastuussa olevan henkilön vakuutusyritykseltä olisi säädettävä koskemaan kaikkia moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa vahingon kärsineitä.

(31)

Moottoriajoneuvo-onnettomuudessa vahingon kärsineiden riittävän suojan tarjoamiseksi perusteltua korvaustarjousta koskeva menettely olisi ulotettava koskemaan kaikkia moottoriajoneuvo-onnettomuuksia. Samaa menettelyä olisi sovellettava tarvittavin muutoksin, jos onnettomuus käsitellään kansallisten vakuutuksenantajien toimistojen järjestelmällä.

(32)

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22 päivänä joulukuuta 2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 (10) 11 artiklan 2 kohdan sekä 9 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla voi vahingon kärsinyt nostaa kanteen vastuuvakuutuksen antajaa vastaan siinä jäsenvaltiossa, jossa hänen kotipaikkansa on.

(33)

Vihreäkorttitoimistojärjestelmällä varmistetaan vahinkojen ongelmaton korvaaminen vahingon kärsineen omassa maassa myös siinä tapauksessa, että onnettomuuden toinen osapuoli on kotoisin jostain toisesta Euroopan maasta.

(34)

Niillä, jotka ovat kärsineet vahinkoa jouduttuaan tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvaan moottoriajoneuvo-onnettomuuteen valtiossa, joka ei ole heidän asuinvaltionsa, olisi oltava oikeus esittää korvausvaatimus asuinjäsenvaltiossaan vahingosta vastaavan osapuolen vakuutusyrityksen kyseiseen maahan nimeämälle korvausedustajalle. Tämä ratkaisu mahdollistaisi vahingon selvittämisen vahingon kärsineelle tutulla tavalla, kun vahinko on tapahtunut vahingon kärsineen asuinjäsenvaltion ulkopuolella.

(35)

Järjestelmä, jossa korvausedustaja toimii vahingon kärsineen asuinjäsenvaltiossa, ei vaikuta yksittäiseen tapaukseen sovellettavaan aineelliseen oikeuteen eikä tuomioistuimen toimivaltaan.

(36)

Se, että vahingon kärsinyt voi vaatia korvausta suoraan vakuutusyritykseltä, on tällaisten korvausedustajien nimeämisen looginen täydennys, ja se parantaa lisäksi yleisesti niiden henkilöiden oikeudellista asemaa, jotka ovat kärsineet vahinkoa moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa muualla kuin asuinjäsenvaltiossaan.

(37)

On huolehdittava siitä, että se jäsenvaltio, jossa vakuutusyrityksellä on toimilupa, vaatii vakuutusyritystä nimeämään muihin jäsenvaltioihin näissä jäsenvaltioissa asuvia tai niihin sijoittautuneita korvausedustajia, jotka kokoavat kaikki tarvittavat tällaisten vahinkojen korvausvaatimuksiin liittyvät tiedot ja ryhtyvät asianmukaisiin toimiin vahinkojen korvaamiseksi vakuutusyrityksen nimissä ja tämän lukuun, mukaan lukien korvausten maksaminen. Korvausedustajilla olisi oltava riittävät toimivaltuudet, jotta ne voivat edustaa vakuutusyritystä suhteessa vahingon kärsineisiin ja jotta ne voivat edustaa vakuutusyritystä myös kansallisiin viranomaisiin nähden, tarvittaessa myös tuomioistuimissa, jos se on tuomioistuimen toimivallan määräytymistä koskevien kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjen mukaista.

(38)

Korvausedustajan toiminta ei ole riittävä peruste tuomioistuimen toimivallalle siinä jäsenvaltiossa, jossa vahingon kärsinyt asuu, jos tämä ei ole tuomioistuimen toimivallan määräytymistä koskevien kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjen mukaista.

(39)

Korvausedustajien nimeämisen olisi oltava yksi muun ensivakuutusliikkeen kuin henkivakuutusliikkeen aloittamista ja harjoittamista koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 24 päivänä heinäkuuta 1973 annetun ensimmäisen neuvoston direktiivin 73/239/ETY (11) liitteessä olevan A kohdan vakuutusluokkaan 10 kuuluvan vakuutustoiminnan aloittamisen ja harjoittamisen edellytys, rahdinkuljettajan vastuuta lukuun ottamatta. Edellytyksen olisi sen vuoksi sisällyttävä sen jäsenvaltion viranomaisilta saatavaan yhteen viralliseen toimilupaan, jossa vakuutusyrityksen kotipaikka sijaitsee, muuta ensivakuutusta kuin henkivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta sekä direktiivien 73/239/ETY ja 88/357/ETY muuttamisesta 18 päivänä kesäkuuta 1992 annetun neuvoston direktiivin 92/49/ETY (kolmas vahinkovakuutusdirektiivi) (12) II osaston mukaisesti. Tämän edellytyksen olisi koskettava myös vakuutusyrityksiä, joiden kotipaikka on yhteisön ulkopuolella ja jotka ovat saaneet toimiluvan vakuutustoimintaa varten yhteisön jäsenvaltion alueella.

(40)

Sen lisäksi, että taataan se, että vakuutusyrityksellä on edustaja vahingon kärsineen asuinvaltiossa, on tarkoituksenmukaista taata vahingon kärsineelle erityinen oikeus vahingonkorvausvaatimusten pikaiseen käsittelyyn. Näin ollen olisi tarpeellista sisällyttää kansalliseen lainsäädäntöön säännös vakuutusyrityksiä koskevista tarkoituksenmukaisista, tehokkaista ja järjestelmällisistä rahallisista tai vastaavista hallinnollisista seuraamuksista, jollaisista mainittakoon kiellot yhdistettyinä hallinnollisiin sakkoihin, säännölliset ilmoitukset valvontaviranomaisille, paikan päällä suoritettavat tarkastukset, ilmoitukset kansallisessa virallisessa lehdessä sekä muissa lehdissä, yrityksen toiminnan keskeyttäminen (uusien sopimusten tekemiselle tietyksi ajanjaksoksi asetettu kielto), valvontaviranomaisen erityisedustajan nimeäminen valvomaan sitä, että liiketoimintaa harjoitetaan vakuutuslakien mukaisesti, tälle liiketoiminnalle myönnetyn toimiluvan peruuttaminen sekä yrityksen johtajille tai johtohenkilöille asetettavat seuraamukset, jos vakuutusyritys tai sen edustaja laiminlyö velvollisuutensa tehdä korvaustarjous kohtuullisessa ajassa. Edellä sanottu ei kuitenkaan rajoita muiden tarkoituksenmukaisiksi katsottujen, erityisesti valvontaa koskevan lainsäädännön mukaisten toimenpiteiden soveltamista. On kuitenkin edellytettävä, että vastuuvelvollisuutta ja aiheutunutta vahinkoa ei ole riitautettu, jotta vakuutusyritys voi esittää perustellun korvaustarjouksen säädetyssä määräajassa. Perusteltu tarjous olisi tehtävä kirjallisesti, ja sen olisi sisällettävä ne seikat, joiden perusteella vastuuvelvollisuus ja vahingot on arvioitu.

(41)

Kyseisten seuraamusten lisäksi on aiheellista säätää, että korvaussummalle, jonka vakuutusyritys tarjoaa tai tuomioistuin määrää vahingon kärsineelle, kertyy korkoa, jos tarjousta ei ole tehty edellä mainitussa säädetyssä määräajassa. Jos jäsenvaltiolla on voimassa olevat kansalliset säännöt, jotka kattavat korkovaatimuksen myöhästyneelle maksulle, tämä säännös voidaan panna täytäntöön viittauksella kyseisiin sääntöihin.

(42)

Moottoriajoneuvo-onnettomuuksien seurauksena vahinkoa kärsineiden on joskus vaikea saada selville sen vakuutusyrityksen nimeä, joka on antanut onnettomuudessa mukana ollutta ajoneuvoa koskevan vakuutuksen ajoneuvon käyttöön liittyvän vastuun varalta.

(43)

Jäsenvaltioiden olisi tällaisten vahingon kärsineiden etujen turvaamiseksi perustettava tietokeskuksia sen varmistamiseksi, että nämä tiedot olisivat mahdollisimman nopeasti saatavilla niiden onnettomuuksien osalta, joissa on mukana moottoriajoneuvoja. Kyseisten tietokeskusten olisi annettava vahingon kärsineelle myös tietoja korvausedustajista. On välttämätöntä, että tietokeskukset toimisivat yhteistyössä ja vastaisivat nopeasti korvausedustajia koskeviin tiedonsaantipyyntöihin, joita muiden jäsenvaltioiden tietokeskukset esittävät. Vaikuttaa tarkoituksenmukaiselta, että nämä tietokeskukset keräisivät tietoja vakuutusturvan tosiasiallisesta päättymispäivästä, mutta eivät vakuutuksen alkuperäisen voimassaoloajan päättymisestä, jos sopimusta on jatkettu sen johdosta, ettei sitä ole irtisanottu.

(44)

On tarpeen säätää erityiset säännökset sellaisista ajoneuvoista (esimerkiksi hallituksen ajoneuvot tai sotilasajoneuvot), jotka on vapautettu vastuuvakuuttamisvelvollisuudesta.

(45)

Vahingon kärsineellä voi olla perusteltu syy saada tieto ajoneuvon omistajan tai tavanomaisen kuljettajan tai rekisteröidyn haltijan henkilöllisyydestä, esimerkiksi jos hän voi saada korvausta ainoastaan kyseisiltä henkilöiltä sen takia, että ajoneuvo ei ole asianmukaisesti vakuutettu tai vahinko on vakuutussummaa suurempi, jolloin tämä tieto on myös annettava asianmukaisesti.

(46)

Tietyt annetut tiedot, kuten ajoneuvon omistajan tai tavanomaisen kuljettajan nimi ja osoite ja vakuutussopimuksen numero tai ajoneuvon rekisterinumero, ovat yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24 päivänä lokakuuta 1995 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 95/46/EY (13) tarkoitettuja henkilötietoja. Sellaisten tietojen käsittelyn tämän direktiivin soveltamiseksi olisi sen vuoksi oltava direktiivin 95/46/EY mukaisesti annettujen kansallisten säännösten mukaista. Ajoneuvon tavanomaisen kuljettajan nimi ja osoite on ilmoitettava vain, jos siitä säädetään kansallisessa lainsäädännössä.

(47)

On tarpeen antaa säännökset korvauselimestä, jonka puoleen vahingon kärsinyt voi kääntyä, jos vakuutusyritys ei ole nimennyt korvausedustajaa tai jos korvaus viivästyy huomattavasti tai jos vakuutusyritystä ei saada selville, jotta taattaisiin, ettei vahingon kärsinyt jää ilman sitä korvausta, johon hän on oikeutettu. Korvauselimen toimenpiteet olisi rajoitettava harvoihin yksittäistapauksiin, joissa vakuutusyritys on laiminlyönyt velvollisuutensa mahdollisten seuraamusten asettamisen uhasta huolimatta.

(48)

Korvauselimen tehtävänä on korvausvaatimusten selvittely vahinkoa kärsineen vahinkojen osalta ainoastaan tapauksissa, jotka voidaan objektiivisesti määrittää, ja tämän vuoksi kyseisen elimen olisi itse asiaa tutkimatta rajoituttava sen varmistamiseen, että korvaustarjous on tehty vahvistettujen aikarajojen ja menettelyjen mukaisesti.

(49)

Oikeushenkilöillä (esimerkiksi toisilla vakuutusyrityksillä tai sosiaaliturvalaitoksilla), jotka ovat lain mukaan vahingon kärsineen sijaantulijoita liikennevahingon aiheuttajalle tai tämän vakuutusyritykselle tehtävässä korvausvaatimuksessa, ei saisi olla oikeutta esittää vastaavaa korvausvaatimusta korvauselimelle.

(50)

Korvauselimellä olisi oltava takautumisoikeus siltä osin, kuin se on suorittanut korvausta vahingon kärsineelle. Korvauselimen vakuutusyritykseen kohdistuvien korvausvaatimusten toteuttamisen helpottamiseksi silloin, kun vakuutusyritys ei ole nimennyt korvausedustajaa tai korvauksen maksaminen viivästyy selvästi, vahingon kärsineen asuinvaltiossa sijaitsevalla korvauselimellä olisi ilman eri toimenpiteitä oltava myös vahingon kärsineeltä siirtynyt oikeus vaatia korvausta vastaavalta elimeltä siinä valtiossa, johon vakuutusyritys on sijoittautunut. Kyseinen elin voi parhaiten käynnistää korvauksenhakumenettelyn vakuutusyritystä vastaan.

(51)

Vaikka jäsenvaltiot voivat säätää korvauselimelle tehtävän korvausvaatimuksen toissijaisuudesta, ei voida kuitenkaan edellyttää, että vahingon kärsinyt on velvollinen esittämään korvausvaatimuksensa vahingosta vastuussa olevalle ennen sen esittämistä korvauselimelle. Vahingon kärsineen olisi tässä tapauksessa oltava vähintään samassa asemassa kuin silloin, kun takuurahastolle esitetään korvausvaatimus.

(52)

Tämä järjestelmä voidaan saada toimimaan jäsenvaltioiden perustamien tai hyväksymien korvauselinten välisellä sopimuksella, jossa määritellään niiden tehtävät ja velvoitteet sekä korvausmenettelyt.

(53)

Sellaisia tapauksia varten, joissa ajoneuvon vakuutusyritystä ei pystytä selvittämään, olisi säädettävä, että vahingon kärsineelle maksetusta korvauksesta vastaa viime kädessä tätä varten säädetty takuurahasto siinä jäsenvaltiossa, jossa on sen vakuuttamattoman ajoneuvon pysyvä kotipaikka, jonka käytöstä vahinko aiheutui. Niitä tapauksia varten, joissa ajoneuvoa ei pystytä tunnistamaan, on säädettävä siitä, että korvauksesta vastaa viime kädessä tätä varten perustettu takuurahasto, joka sijaitsee siinä jäsenvaltiossa, jossa vahinko tapahtui.

(54)

Tämä direktiivi ei saisi vaikuttaa jäsenvaltioiden velvollisuuteen noudattaa liitteessä I olevassa B osassa olevia määräaikoja, joiden kuluessa niiden on saatettava siinä mainitut direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sovellettava niitä,

1)

’ajoneuvolla’ moottoriajoneuvoa, joka on tarkoitettu kulkemaan mekaanisella voimalla maata mutta ei raiteita pitkin, sekä kytkettyä tai irrallista perävaunua;

2)

’vahingon kärsineellä’ henkilöä, jolla on oikeus saada korvausta ajoneuvojen aiheuttamista vahingoista tai vammoista;

3)

’kansallisella vakuutuksenantajien toimistolla’ erityisjärjestöä, joka on perustettu 25 päivänä tammikuuta 1949 annetun Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission sisämaan liikennekomitean tieliikenteen alakomitean suosituksen N:o 5 mukaisesti ja joka toimii niiden vakuutusyritysten yhteiselimenä, joilla on valtiossa toimilupa liikennevakuutuksen käsittävän vakuutusliikkeen harjoittamiseen;

4)

’alueella, jossa ajoneuvolla on pysyvä kotipaikka’

5)

’vihreällä kortilla’ kansainvälistä vakuutustodistusta, joka on annettu kansallisen toimiston puolesta 25 päivänä tammikuuta 1949 annetun Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission sisämaan liikennekomitean tieliikenteen alakomitean suosituksen N:o 5 mukaisesti;

6)

’vakuutusyrityksellä’ yritystä, joka on saanut virallisen toimilupansa direktiivin 73/239/ETY 6 artiklan tai 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti;

7)

’toimipaikalla’ vakuutusyrityksen pääkonttoria, asioimistoa tai sivukonttoria, sellaisena kuin se määritellään muuta ensivakuutusta kuin henkivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta, säännöksistä, joilla helpotetaan palvelujen tarjoamisen vapauden tehokasta käyttämistä, 22 päivänä kesäkuuta 1988 annetun toisen neuvoston direktiivin 88/357/ETY (14) 2 artiklan c alakohdassa.

a)

sen jälkeen, kun kansallisten vakuutuksenantajien toimistojen kesken on tehty sopimus, jonka ehtojen mukaan kukin kansallinen toimisto takaa korvausvaatimusten käsittelyn liikennevakuutusta koskevien kansallisten lakiensa mukaisesti vahinkotapauksissa, jotka sen alueella on aiheuttanut ajoneuvo, jolla on pysyvä kotipaikka toisen jäsenvaltion alueella, riippumatta siitä, onko tämä ajoneuvo vakuutettu vai ei;

b)

siitä komission vahvistamasta päivästä lukien, jona se on varmistanut tiiviissä yhteistyössä kaikkien jäsenvaltioiden kanssa, että sellainen sopimus on tehty;

c)

sopimuksen voimassaoloaikana.

a)

muissa jäsenvaltioissa voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti näiden valtioiden alueella aiheutuneet vahingot tai vammat;

b)

jäsenvaltioiden kansalaisille aiheutuvat vahingot tai vammat, jotka ovat aiheutuneet suoralla matkalla kahden sellaisen alueen välillä, joilla perustamissopimus on voimassa, jos mikään kansallinen vakuutuksenantajien toimisto ei ole vastuussa läpikuljettavasta alueesta; siinä tapauksessa vahinko tai vamma korvataan siinä jäsenvaltiossa voimassa olevien liikennevakuutusta koskevien lakien mukaisesti, jonka alueella ajoneuvolla on pysyvä kotipaikka.

a)

alue, jolla ajoneuvolla on pysyvä kotipaikka, sekä sen mahdollinen rekisteritunnus;

b)

kaikki mahdolliset ajoneuvon vakuutukseen liittyvät, tavallisesti vihreässä kortissa ja ajoneuvon haltijan hallussa olevat tiedot, jos näitä vaatii se jäsenvaltio, jonka alueella ajoneuvolla on pysyvä kotipaikka.

a)

henkilövahingon ollessa kyseessä vakuutusturvan vähimmäismäärä on 1 000 000 euroa vahingon kärsinyttä kohden tai 5 000 000 euroa vahinkotapausta kohden riippumatta vahingon kärsineiden lukumäärästä;

b)

omaisuusvahingon ollessa kyseessä 1 000 000 euroa vahinkotapausta kohden riippumatta vahingon kärsineiden lukumäärästä.

a)

henkilöt, joilla ei ole nimenomaista tai muutoin annettua lupaa siihen;

b)

henkilöt, joilla ei ole kyseisen ajoneuvon kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia;

c)

henkilöt, jotka ovat rikkoneet kyseisen ajoneuvon kuntoa ja turvallisuutta koskevia lakisääteisiä teknisiä vaatimuksia.

a)

kattavat yhden vakuutusmaksun perusteella ja koko sopimuskauden ajan koko yhteisön alueen, mukaan lukien ajan, jonka ajoneuvo on sopimuskauden aikana toisessa jäsenvaltiossa; ja

b)

takaavat saman yhden vakuutusmaksun perusteella kaikissa jäsenvaltioissa niiden lainsäädännön edellyttämän vakuutusturvan tai sen jäsenvaltion lainsäädännön edellyttämän vakuutusturvan, jossa ajoneuvolla on pysyvä kotipaikka, jos tämä vakuutusturva on parempi.

a)

joka on vakuutettu muussa jäsenvaltiossa kuin vahingon kärsineen asuinvaltiossa olevassa toimipaikassa; ja

b)

jonka pysyvä kotipaikka on muussa jäsenvaltiossa kuin vahingon kärsineen asuinvaltiossa.

a)

vahingonaiheuttajan vakuutusyrityksen tai tämän korvausedustajan on tehtävä perusteltu korvaustarjous, jos vastuuta ei kiistetä ja jos vahinkojen suuruus on määritetty; tai

b)

vakuutusyrityksen, jolle korvausvaatimus on esitetty, tai tämän korvausedustajan on annettava perusteltu vastaus korvausvaatimuksessa esitettyihin seikkoihin, jos vastuu kiistetään tai sitä ei ole tarkasti määritetty tai jos vahinkojen suuruutta ei ole kokonaan määritetty.

a)

pitää rekisteriä, joka sisältää seuraavat tiedot:

b)

tai järjestää tällaisten tietojen keruu ja jakelu;

c)

sekä avustaa tietojen saantiin oikeutettuja saamaan a alakohdan i–v alakohdassa mainitut tiedot.

a)

vakuutusyrityksen nimi ja osoite;

b)

vakuutussopimuksen numero; ja

c)

vakuutusyrityksen korvausedustajan nimi vahingon kärsineen asuinvaltiossa.

a)

vakuutusyrityksen puoleen; tai

b)

ajoneuvojen rekisteröintitoimiston puoleen.

a)

jos sen ajoneuvon, jonka käytöstä vahinko aiheutui, vakuutusyritys tai vakuutusyrityksen korvausedustaja ei ole antanut perusteltua vastausta korvausvaatimuksessa esitettyihin seikkoihin kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun vahingon kärsinyt esitti korvausvaatimuksensa tälle vakuutusyritykselle tai korvausedustajalle; tai

b)

jos vakuutusyritys on laiminlyönyt velvollisuutensa nimetä korvausedustaja vahingon kärsineen asuinjäsenvaltioon 20 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Tässä tapauksessa vahingon kärsineet eivät voi esittää korvausvaatimusta korvauselimelle, jos ne ovat esittäneet korvausvaatimuksen suoraan sen ajoneuvon vakuutusyritykselle, jonka käytöstä vahinko aiheutui, ja jos ne ovat saaneet perustellun vastauksen kolmen kuukauden kuluessa vaatimuksen esittämisestä.

a)

ajoneuvon, jonka käytöstä vahinko aiheutui, vakuutusyritykselle tai tämän korvausedustajalle;

b)

sen jäsenvaltion korvauselimelle, jossa vakuutussopimuksen tehneen vakuutusyrityksen toimipaikka on;

c)

vahingonaiheuttajalle, jos tämä on tiedossa,

a)

sen jälkeen, kun jäsenvaltioiden perustamat tai hyväksymät korvauselimet ovat keskenään tehneet sopimuksen toiminnoistaan ja velvollisuuksistaan sekä hyvitysmenettelyn yksityiskohdista;

b)

siitä päivästä, jonka komissio vahvistaa todettuaan tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa, että kyseinen sopimus on tehty.

a)

tapauksissa, joissa vakuutusyritystä ei voida saada selville: takuurahastolta siinä jäsenvaltiossa, jossa ajoneuvon pysyvä kotipaikka on;

b)

tapauksissa, joissa ajoneuvo jää tunnistamatta: sen jäsenvaltion takuurahastolta, jossa vahinko tapahtui;

c)

tapauksissa, joissa on kyse kolmannen maan ajoneuvoista: sen jäsenvaltion takuurahastolta, jossa vahinko tapahtui.