27.7.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 195/15


NEUVOSTON DIREKTIIVI 2005/47/EY,

annettu 18 päivänä heinäkuuta 2005,

tietyistä yhteentoimivia rajatylittäviä rautatiealan palveluja suorittavien, liikkuvassa työssä olevien työntekijöiden työoloja koskevista seikoista Euroopan rautatieyhteisön (CER) ja Euroopan kuljetustyöntekijöiden liiton (ETF) välillä tehdystä sopimuksesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 139 artiklan 2 kohdan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Tämä direktiivi on niiden perusoikeuksien ja periaatteiden mukainen, jotka esitetään Euroopan unionin perusoikeuskirjassa, ja tällä säädöksellä pyritään varmistamaan perusoikeuskirjan 31 artiklan täysimääräinen noudattaminen. Kyseisessä artiklassa määrätään, että jokaisella työntekijällä on oikeus sellaisiin työoloihin, jotka ovat hänen terveytensä, turvallisuutensa ja ihmisarvonsa mukaisia, ja oikeus enimmäistyöajan rajoitukseen sekä viikoittaisiin ja päivittäisiin lepojaksoihin ja palkalliseen vuosilomakauteen.

(2)

Työmarkkinaosapuolet voivat perustamissopimuksen 139 artiklan 2 kohdan mukaisesti yhdessä pyytää, että yhteisön tasolla tehdyt sopimukset pannaan täytäntöön neuvoston komission ehdotuksesta tekemällä päätöksellä.

(3)

Neuvosto antoi 23 päivänä marraskuuta 1993 direktiivin 93/104/EY (1) tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista. Rautatieliikenne oli yksi useista toimialoista, jotka oli jätetty kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 22 päivänä kesäkuuta 2000 direktiivin 2000/34/EY (2) direktiivin 93/104/EY muuttamisesta koskemaan aiemmin sen soveltamisalan ulkopuolelle jätettyjä toimialoja ja toimintoja.

(4)

Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 4 päivänä marraskuuta 2003 direktiivin 2003/88/EY (3) tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista, jolla kodifioidaan ja kumotaan direktiivi 93/104/EY.

(5)

Direktiivi 2003/88/EY edellyttää, että sen 3, 4, 5, 8 ja 16 artiklasta voidaan poiketa, kun on kyse henkilöistä, jotka työskentelevät rautatiekuljetuksissa junissa.

(6)

Euroopan rautatieyhteisö (CER) ja Euroopan kuljetustyöntekijöiden liitto (ETF) ovat ilmoittaneet komissiolle halustaan aloittaa neuvottelut perustamissopimuksen 139 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

(7)

Kyseiset järjestöt tekivät 27 päivänä tammikuuta 2004 sopimuksen tietyistä yhteentoimivia rajatylittäviä palveluja suorittavien, liikkuvassa työssä olevien työntekijöiden työoloja koskevista seikoista, jäljempänä ’sopimus’.

(8)

Sopimuksessa komissiolle esitetään yhteinen pyyntö panna kyseinen sopimus täytäntöön neuvoston komission ehdotuksesta tekemällä päätöksellä perustamissopimuksen 139 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

(9)

Yhteentoimivia rajatylittäviä palveluja suorittaviin, liikkuvassa työssä oleviin työntekijöihin sovelletaan direktiiviä 2003/88/EY, paitsi jos tässä direktiivissä ja siihen liitetyssä sopimuksessa on tarkempia säännöksiä ja määräyksiä.

(10)

Perustamissopimuksen 249 artiklaa sovellettaessa asianmukainen väline sopimuksen täytäntöönpanoa varten on direktiivi.

(11)

Kun otetaan huomioon rautatiealan sisämarkkinoiden toteutuminen ja kilpailu kyseisillä markkinoilla, jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa tämän direktiivin, jolla pyritään suojelemaan terveyttä ja turvallisuutta, tavoitteita, vaan ne voidaan paremmin saavuttaa yhteisön tasolla, joten yhteisö voi toteuttaa toimia perustamissopimuksen 5 artiklassa määritellyn toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Kyseisessä artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

(12)

Euroopan rautatiealan kehittyminen edellyttää, että nykyisiä ja uusia toimijoita on seurattava tiiviisti sen varmistamiseksi, että kehitys on yhtenäistä kaikkialla yhteisössä. Kehitys olisi otettava mahdollisimman suuressa määrin huomioon alan yhteisön tason työmarkkinaosapuolten välisessä vuoropuhelussa.

(13)

Kuten muissakin sosiaalipolitiikan alaan kuuluvissa samankaltaisia käsitteitä sisältävissä direktiiveissä tässä direktiivissä annetaan jäsenvaltioille vapaus määritellä ne sopimuksessa käytetyt käsitteet, joita siinä ei ole erikseen määritelty, kansallisen lainsäädännön ja käytännön mukaisesti, edellyttäen että kyseiset määritelmät ovat sopimuksen kanssa yhteensopivia.

(14)

Komissio on laatinut direktiiviehdotuksensa yhteisön tason työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun mukauttamisesta ja edistämisestä 20 päivänä toukokuuta 1998 antamansa tiedonannon mukaisesti ottaen huomioon sopimuspuolten edustavuuden ja sopimuksen kunkin lausekkeen lainmukaisuuden; allekirjoittajaosapuolet yhdessä edustavat riittävässä määrin rautatiealan yrityksissä yhteentoimivia rajatylittäviä palveluja suorittavia, liikkuvassa työssä olevia rautatiealan työntekijöitä.

(15)

Komissio on laatinut direktiiviehdotuksen noudattaen perustamissopimuksen 137 artiklan 2 kohtaa, jossa määrätään, että sosiaalipolitiikan alaan kuuluvissa direktiiveissä vältetään säätämästä sellaisia hallinnollisia, taloudellisia tai oikeudellisia rasituksia, jotka vaikeuttaisivat pienten tai keskisuurten yritysten perustamista taikka niiden kehittämistä.

(16)

Tässä direktiivissä ja siihen liitetyssä sopimuksessa vahvistetaan vähimmäistaso; jäsenvaltioiden ja/tai työmarkkinaosapuolien pitäisi voida pitää voimassa tai ottaa käyttöön edullisempia säännöksiä.

(17)

Komissio on toimittanut sopimuksen täytäntöönpanoa koskevan direktiiviehdotuksen tiedoksi Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle.

(18)

Euroopan parlamentti antoi 26 päivänä toukokuuta 2005 työmarkkinaosapuolten sopimusta koskevan päätöslauselman.

(19)

Sopimuksen täytäntöönpanolla edistetään perustamissopimuksen 136 artiklassa esitettyjen tavoitteiden toteutumista.

(20)

Paremmasta lainsäädännöstä tehdyn toimielinten välisen sopimuksen (4) 34 kohdan mukaisesti jäsenvaltioita kannustetaan laatimaan itseään varten ja yhteisön edun vuoksi omia taulukoitaan, joista ilmenee mahdollisuuksien mukaan tämän direktiivin ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamista koskevien toimenpiteiden välinen vastaavuus, ja julkaisemaan ne.

ON ANTANUT TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Tämän direktiivin tarkoituksena on panna täytäntöön Euroopan rautatieyhteisön (CER) ja Euroopan kuljetustyöntekijöiden liiton (ETF) välillä 27 päivänä tammikuuta 2004 tehty sopimus tietyistä yhteentoimivia rajatylittäviä palveluja suorittavien, liikkuvassa työssä olevien työntekijöiden työoloja koskevista seikoista.

Sopimus on tämän direktiivin liitteenä.

2 artikla

1.   Jäsenvaltiot voivat pitää voimassa tai antaa tämän direktiivin säännöksiä edullisempia säännöksiä.

2.   Tämän direktiivin täytäntöönpano ei missään tapauksessa ole riittävä peruste työntekijöiden suojelun yleisen tason heikentämiseen direktiivin soveltamisalalla. Tämä ei kuitenkaan rajoita jäsenvaltioiden ja/tai työmarkkinaosapuolten oikeuksia antaa tilanteen kehityksen mukaan lakeja, asetuksia tai sopimusmääräyksiä, jotka eroavat direktiivin antamishetkellä voimassa olevista laeista, asetuksista tai sopimusmääräyksistä, edellyttäen että tässä direktiivissä säädettyjä vähimmäisvaatimuksia noudatetaan.

3 artikla

Yhteisön tason työmarkkinaosapuolia kuultuaan komissio antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän direktiivin täytäntöönpanosta rautatiealan kehitys huomioon ottaen viimeistään 27 päivänä heinäkuuta 2011, sanotun kuitenkaan rajoittamatta sopimuksen niiden määräysten soveltamista, jotka koskevat sopimuspuolten suorittamaa arviointia ja uudelleentarkastelua.

4 artikla

Jäsenvaltioiden on säädettävä tämän direktiivin mukaisesti annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista, ja niiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ne pannaan täytäntöön. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Jäsenvaltioiden on annettava kyseiset säännökset tiedoksi komissiolle viimeistään 27 päivänä heinäkuuta 2008 ja niihin tehtävät muutokset viipymättä.

5 artikla

Jäsenvaltioiden on työmarkkinaosapuolia kuultuaan saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 27 päivänä heinäkuuta 2008 tai varmistettava, että työmarkkinaosapuolet ovat kyseiseen päivään mennessä ottaneet käyttöön tarvittavat toimenpiteet sopimusteitse. Niiden on toimitettava komissiolle viipymättä kirjallisina nämä säännökset.

Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet, jotta ne voivat milloin tahansa taata tämän direktiivin edellyttämät tulokset, ja ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säännöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

6 artikla

Tämä direktiivi tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

7 artikla

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 18 päivänä heinäkuuta 2005.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

M. BECKETT


(1)  EYVL L 307, 13.12.1993, s. 18. Direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2000/34/EY.

(2)  EYVL L 195, 1.8.2000, s. 41.

(3)  EUVL L 299, 18.11.2003, s. 9.

(4)  EUVL C 321, 31.12.2003, s. 1.


Euroopan kuljetustyöntekijöiden liiton (ETF) ja euroopan rautatieyhteisön (CER) tekemä

SOPIMUS

tietyistä yhteentoimivia rajatylittäviä palveluja suorittavien, liikkuvassa työssä olevien työntekijöiden työoloja koskevista seikoista

ALLEKIRJOITTAJAOSAPUOLET, jotka

katsovat, että rautatieliikenteen kehitys edellyttää järjestelmän nykyaikaistamista sekä Euroopan laajuisen liikenteen ja siihen liittyvien yhteentoimivien palvelujen kehittämistä,

katsovat, että on tarpeen kehittää turvallista rajatylittävää liikennettä sekä suojella yhteentoimivia rajatylittäviä palveluja suorittavien, liikkuvassa työssä olevien työntekijöiden terveyttä ja turvallisuutta,

katsovat, että on tarpeen välttää yksinomaan työolojen eroihin perustuvaa kilpailua,

katsovat, että on tarpeen kehittää Euroopan unionin sisäistä rautatieliikennettä,

katsovat, että nämä tavoitteet saavutetaan luomalla yhteisiä sääntöjä yhteentoimivia rajatylittäviä palveluja suorittavien, liikkuvassa työssä olevien työntekijöiden työoloja koskevista vähimmäisvaatimuksista,

katsovat, että henkilöstön, jota asia koskee, lukumäärä kasvaa lähivuosina,

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 138 artiklan ja 139 artiklan 2 kohdan,

ottavat huomioon direktiivin 93/104/EY (muutettuna direktiivillä 2000/34/EY) ja erityisesti sen 14 ja 17 artiklan,

ottavat huomioon sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan yleissopimuksen (Rooma, 19. kesäkuuta 1980),

katsovat, että perustamissopimuksen 139 artiklan 2 kohdassa määrätään, että yhteisön tasolla tehdyt sopimukset voidaan panna täytäntöön allekirjoittajaosapuolten yhteisestä pyynnöstä, neuvoston komission ehdotuksesta tekemällä päätöksellä,

katsovat, että allekirjoittajaosapuolet esittävät tällaisen pyynnön,

OVAT SOPINEET SEURAAVAA:

1   lauseke

Soveltamisala

Tätä sopimusta sovelletaan rautatiealan liikkuvassa työssä oleviin työntekijöihin, jotka on määrätty rautatiealan yritysten suorittamiin yhteentoimiviin rajatylittäviin palveluihin.

Tämän sopimuksen soveltaminen on vapaaehtoista rajatylittävässä paikallisessa ja alueellisessa henkilöliikenteessä, sellaisessa rajatylittävässä rahtiliikenteessä, joka ei ulotu 15 kilometriä kauemmaksi rajasta, sekä liitteessä lueteltujen virallisten raja-asemien välisessä liikenteessä.

Tämä sopimus on vapaaehtoinen myös niiden junien osalta, jotka vastaavat rajatylittävistä yhteyksistä ja joiden matka alkaa ja päättyy saman jäsenvaltion infrastruktuurissa ja jotka käyttävät toisen jäsenvaltion infrastruktuuria pysähtymättä siellä (mitä voidaan pitää kansallisena kuljetustoimenpiteenä).

Direktiiviä 93/104/EY ei sovelleta yhteentoimivia rajatylittäviä palveluja suorittaviin, liikkuvassa työssä oleviin työntekijöihin niiden seikkojen osalta, joista määrätään tarkemmin tässä sopimuksessa.

2   lauseke

Määritelmät

Tässä sopimuksessa tarkoitetaan

1)

’yhteentoimivilla rajatylittävillä palveluilla’ rajatylittäviä palveluja, joiden osalta rautatieyrityksiltä vaaditaan vähintään kahta direktiivin 2001/14/EY mukaista turvallisuustodistusta;

2)

’yhteentoimivia rajatylittäviä palveluja suorittavalla liikkuvassa työssä olevalla työntekijällä’ työntekijää, joka kuuluu junan henkilöstöön ja joka on määrätty yhteentoimiviin rajatylittäviin palveluihin yli yhden tunnin ajaksi päivittäistä työvuoroa kohden;

3)

’työajalla’ ajanjaksoa, jonka aikana työntekijä tekee työtä, on työnantajan käytettävissä ja suorittaa toimintaansa tai tehtäviään kansallisen lainsäädännön ja/tai käytännön mukaisesti;

4)

’lepoajalla’ ajanjaksoa, joka ei ole työaikaa;

5)

’yöajalla’ kansallisessa lainsäädännössä määriteltyä, vähintään seitsemän tunnin ajanjaksoa, jonka on sisällettävä ainakin kello kahdenkymmenenneljän ja kello viiden välinen ajanjakso;

6)

’yövuorolla’ mitä tahansa vähintään 3 työtunnin työsuoritusta yöaikana;

7)

’lepoajalla asuinpaikan ulkopuolella’ päivittäistä lepoaikaa, jota liikkuvassa työssä oleva työntekijä ei voi käyttää tavanomaisessa asuinpaikassaan;

8)

’kuljettajalla’ vetoyksikön ajamisesta vastuussa olevaa työntekijää;

9)

’ajoajalla’ suunnitellun toiminnan kestoa, jonka aikana kuljettaja on vastuussa vetoyksikön ajamisesta, lukuun ottamatta vetoyksikön käyttöönottoon ja käytöstäottoon tarvittavaa aikaa, mutta mukaan lukien suunnitellut pysähdykset, joiden aikana kuljettaja on vastuussa vetoyksikön ajamisesta.

3   lauseke

Päivittäinen lepoaika asuinpaikassa

Päivittäinen lepoaika asuinpaikassa on vähintään 12 peräkkäistä tuntia 24 tunnin jaksoa kohden.

Sitä voidaan kuitenkin lyhentää vähintään 9 peräkkäiseen tuntiin yhden kerran 7 päivän jaksoa kohden. Tässä tapauksessa lyhennetyn lepoajan ja 12 tunnin välistä eroa vastaavat tunnit lisätään seuraavaan päivittäiseen lepoaikaan asuinpaikassa.

Merkittävästi lyhennettyä päivittäistä lepoaikaa ei voida sijoittaa asuinpaikan ulkopuolella vietettävien kahden lepoajan väliin.

4   lauseke

Päivittäinen lepoaika asuinpaikan ulkopuolella

Päivittäinen lepoaika asuinpaikan ulkopuolella on vähintään 8 peräkkäistä tuntia 24 tunnin jaksoa kohden.

Päivittäistä lepoaikaa asuinpaikan ulkopuolella on seurattava päivittäinen lepoaika asuinpaikassa (1).

On suositeltavaa huolehtia liikkuvassa työssä olevan työntekijän majoituksen mukavuudesta asuinpaikan ulkopuolella vietettävänä lepoaikana.

5   lauseke

Tauot

a)   Kuljettajat

Jos kuljettajan työajan kesto on yli 8 tuntia, hänen on pidettävä vähintään 45 minuutin tauko työpäivän aikana.

Tai

Jos työajan kesto on 6–8 tuntia, tauon on oltava vähintään 30 minuutin pituinen ja se on pidettävä työpäivän aikana.

Tauon ajankohdan työpäivään nähden sekä sen keston on oltava riittävä, jotta työntekijä palautuu tehokkaasti.

Taukoja voidaan mukauttaa työpäivän kuluessa junien myöhästymisen mukaan.

Osa tauosta olisi suotava kolmannen ja kuudennen työtunnin välillä.

Edellä olevaa 5 lausekkeen a kohtaa ei sovelleta, jos kuljettajia on kaksi. Siinä tapauksessa taukojen myöntämisehdot vahvistetaan kansallisella tasolla.

b)   Muu junahenkilökunta

Muun junahenkilökunnan on pidettävä 30 minuutin tauko, jos työajan kesto on yli kuusi tuntia.

6   lauseke

Viikoittainen lepoaika

Yhteentoimivia rajatylittäviä palveluja suorittavilla, liikkuvassa työssä olevilla työntekijöillä on oikeus kutakin 7 päivän jaksoa kohden vähintään 24 tunnin keskeytymättömään viikoittaiseen lepoaikaan, johon lisätään 3 lausekkeessa tarkoitettu päivittäinen 12 tunnin lepoaika.

Liikkuvassa työssä olevalla työntekijällä on joka vuosi käytössään 104 kahdenkymmenenneljän tunnin pituista lepoaikaa, mihin sisältyvät 52 viikoittaista 24 tunnin lepoaikaa,

mukaan lukien

12 kaksinkertaista lepoaikaa (48 tuntia sekä päivittäinen 12 tunnin lepoaika), joihin sisältyy lauantai ja sunnuntai,

sekä

12 kaksinkertaista lepoaikaa (48 tuntia sekä päivittäinen 12 tunnin lepoaika) ilman taetta siitä, että niihin sisältyisi lauantai tai sunnuntai.

7   lauseke

Ajoaika

Edellä 2 lausekkeessa määritelty ajoaika on enintään 9 tuntia päivävuoroa kohden ja 8 tuntia yövuoroa kohden kahden päivittäisen lepoajan välillä.

Enimmäisajoaika kahden viikon jaksoa kohden on 80 tuntia.

8   lauseke

Valvonta

Liikkuvassa työssä olevan henkilöstön päivittäisistä työtunneista ja lepoajoista on pidettävä työaikakirjanpitoa, jonka avulla voidaan valvoa tämän sopimuksen määräysten noudattamista. Todellisia työtunteja koskevien tietojen on oltava käytettävissä. Työaikakirjanpitoa on säilytettävä yrityksessä vähintään yhden vuoden ajan.

9   lauseke

Heikentämisen kieltävä lauseke

Tämän sopimuksen täytäntöönpano ei missään tapauksessa ole pätevä peruste heikentää yhteentoimivia rajatylittäviä palveluja suorittavien, liikkuvassa työssä olevien työntekijöiden suojelun yleistä tasoa.

10   lauseke

Sopimuksen seuranta

Tämän sopimuksen allekirjoittajaosapuolet seuraavat sen saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä sekä sen soveltamista Euroopan komission päätöksen 98/500/EY mukaisesti perustetussa rautateiden alakohtaisessa neuvottelukomiteassa.

11   lauseke

Arviointi

Osapuolet arvioivat tämän sopimuksen määräyksiä kahden vuoden kuluttua sen allekirjoittamisesta sen perusteella, millaisia alustavia kokemuksia on saatu yhteentoimivan rajatylittävän liikenteen kehittämisestä.

12   lauseke

Uudelleentarkastelu

Osapuolet tarkastelevat edellä mainittuja määräyksiä uudelleen kahden vuoden kuluttua sen täytäntöönpanokauden päättymisestä, joka on vahvistettu tämän sopimuksen täytäntöönpanoa koskevassa neuvoston päätöksessä.

Brysselissä 27 päivänä tammikuuta 2004.

CER:n puolesta

Giancarlo CIMOLI

President

Johannes LUDEWIG

Executive Director

Francesco FORLENZA

Chairman of the Group of Human Resources Directors

Jean-Paul PREUMONT

Social Affairs Adviser

ETF:n puolesta

Norbert HANSEN

Chairman of the Railway Section

Jean-Louis BRASSEUR

Vice-Chairman of the Railway Section

Doro ZINKE

General Secretary

Sabine TRIER

Political Secretary


(1)  Sopimuspuolet ovat sopineet siitä, että neuvottelut toisesta peräkkäisestä lepoajasta asuinpaikan ulkopuolella sekä asuinpaikan ulkopuolella vietettävän lepoajan korvaamisesta voidaan käydä työmarkkinaosapuolten kesken tilanteen mukaan joko rautatieyrityksen tasolla tai kansallisella tasolla. Peräkkäisten asuinpaikan ulkopuolella vietettävien lepoaikojen lukumäärästä sekä asuinpaikan ulkopuolella vietettävän lepoajan korvaamisesta neuvotellaan Euroopan unionin tasolla uudelleen kahden vuoden kuluttua tämän sopimuksen allekirjoittamisesta.

LIITE

Luettelo virallisista raja-asemista, jotka sijaitsevat 15:tä kilometriä kauempana ja joiden osalta sopimus on vapaaehtoinen

 

RZEPIN (PL)

 

TUPLICE (PL)

 

ZEBRZYDOWICE (PL)

 

DOMODOSSOLA (IT)