(1)

Perustamissopimuksen mukaan neuvosto voi antaa direktiivein säännökset vähimmäisvaatimuksista, joilla edistetään erityisesti työympäristön parantamista, taatakseen näin korkeatasoisemman työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelun. Näitä direktiivejä säädettäessä on vältettävä asettamasta sellaisia hallinnollisia, taloudellisia ja oikeudellisia rasituksia, jotka vaikeuttaisivat pienten ja keskisuurten yritysten perustamista taikka haittaisivat niiden kehitystä.

(2)

Työntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevan yhteisön peruskirjan soveltamiseen liittyvästä toimintaohjelmasta annetun komission tiedonannon mukaisesti on asetettava turvallisuutta ja terveyttä koskevia vähimmäisvaatimuksia työntekijöiden altistumiselle fysikaalisista tekijöistä johtuville riskeille. Euroopan parlamentti antoi syyskuussa 1990 toimintaohjelmasta päätöslauselman (4), jossa kehotettiin komissiota laatimaan erityisdirektiivi meluun, tärinään ja muihin työpaikan fysikaalisiin tekijöihin liittyvistä vaaroista.

(3)

Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat ensimmäisenä toimenpiteenä 25 päivänä kesäkuuta 2002 direktiivin 2002/44/EY terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (tärinä) aiheutuville riskeille (kuudestoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) (5). Tämän jälkeen Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 6 päivänä helmikuuta 2003 direktiivin 2003/10/EY terveyttä ja turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta fysikaalisista tekijöistä (melu) aiheutuville riskeille (seitsemästoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) (6).

(4)

Nyt on tarpeen ottaa käyttöön toimenpiteitä, joilla työntekijöitä suojellaan sähkömagneettisiin kenttiin liittyviltä riskeiltä, koska ne vaikuttavat työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen. Tässä direktiivissä ei kuitenkaan käsitellä ajallisesti muuttuville sähkökentille, magneettikentille ja sähkömagneettisille kentille altistumisen pitkän aikavälin vaikutuksia, mahdolliset syöpää aiheuttavat vaikutukset mukaan luettuina, joiden osalta syy-yhteydestä ei ole ratkaisevaa tieteellistä näyttöä. Näillä toimenpiteillä pyritään sekä varmistamaan jokaisen yksittäisen työntekijän terveys ja turvallisuus että luomaan perusta kaikkien yhteisön työntekijöiden vähimmäissuojalle, jotta vältetään mahdollinen kilpailun vääristyminen.

(5)

Tässä direktiivissä säädetään vähimmäisvaatimuksista, ja näin ollen jäsenvaltiot voivat pitää voimassa tai antaa tiukempia työsuojelumääräyksiä ja erityisesti asettaa alempia toiminta-arvoja tai alempia altistumisen raja-arvoja sähkömagneettisten kenttien osalta. Direktiivin täytäntöönpano ei saisi olla perusteena jäsenvaltiossa vallitsevan tilanteen heikentämiseen.

(6)

Sähkömagneettisilta kentiltä suojautumista koskevan järjestelmän olisi rajoituttava tarpeetonta yksityiskohtaisuutta välttäen määrittelemään saavutettavat tavoitteet, noudatettavat periaatteet ja sovellettavat perusarvot, jotta jäsenvaltiot voivat soveltaa vähimmäisvaatimuksia samalla tavoin.

(7)

Sähkömagneettisille kentille altistumista voidaan vähentää tehokkaammin ottamalla ehkäisytoimenpiteet huomioon jo työpisteitä suunniteltaessa sekä valitsemalla työvälineet, menettelyt ja -menetelmät siten, että riskejä vähennetään ensisijaisesti jo niiden alkulähteessä. Työvälineisiin ja -menetelmiin liittyvillä säännöksillä edistetään siten työntekijöiden suojelua.

(8)

Työnantajien olisi toteutettava teknisen kehityksen ja sähkömagneettisille kentille altistumisen riskejä koskevaan tieteelliseen tietämykseen perustuvia mukautuksia parantaakseen työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelua.

(9)

Koska tämä direktiivi on toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä 12 päivänä kesäkuuta 1989 annetun neuvoston direktiivin 89/391/ETY (7) 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi, mainittua direktiiviä sovelletaan työntekijöiden altistumiseen sähkömagneettisille kentille, tämän kuitenkaan rajoittamatta tähän direktiiviin sisältyvien tiukempien ja/tai yksityiskohtaisempien säännösten soveltamista.

(10)

Tällä direktiivillä edistetään käytännössä sisämarkkinoiden sosiaalisen ulottuvuuden toteutumista.

(11)

Tämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi tarvittavista toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY (8) mukaisesti.

(12)

Altistumisen raja- ja toiminta-arvoja noudattamalla pitäisi saada korkeatasoinen suoja sähkömagneettisille kentille altistumisesta mahdollisesti aiheutuvia osoitettuja terveysvaikutuksia vastaan, mutta näin ei välttämättä vältytä säteilyn häiritseviltä tai muilta vaikutuksilta lääkinnällisten laitteiden, kuten metallisten proteesien, sydämentahdistimien ja kammionvärinänpoistajien, kuuloelinimplanttien ja muiden implanttien, toimintaan. Erityisesti sydämentahdistimen toiminta voi häiriintyä myös säteilytason ollessa alle toiminta-arvojen, joten sydämentahdistimien osalta olisi sovellettava asianmukaisia varotoimia ja suojatoimenpiteitä,

a)

’sähkömagneettisella kentällä’ staattisia magneettisia ja ajallisesti muuttuvia sähkökenttiä, magneettikenttiä ja sähkömagneettisia kenttiä, joiden taajuus on alle 300 GHz;

b)

’altistumisen raja-arvoilla’ sähkömagneettisille kentille altistumiselle asetettavia rajoja, jotka perustuvat suoraan osoitettuihin terveysvaikutuksiin ja biologisiin tekijöihin. Kyseisten rajojen noudattamisella varmistetaan, että sähkömagneettisille kentille altistuvia työntekijöitä suojellaan kaikilta tunnetuilta terveyshaitoilta;

c)

’toiminta-arvoilla’ sähkökentän voimakkuutena (E), magneettikentän voimakkuutena (H), magneettivuon tiheytenä (B) ja tehotiheytenä (S) ilmaistuja suoraan mitattavissa olevien muuttujien suuruuksia, joiden toteutuessa on toteutettava yksi tai useampi tässä direktiivissä mainittu toimenpide. Kyseisten arvojen noudattamisella varmistetaan asiaankuuluvien altistumisen raja-arvojen noudattaminen.

a)

altistumisen taso, taajuusspektri, kesto ja tyyppi;

b)

tämän direktiivin 3 artiklassa tarkoitetut altistumisen raja-arvot ja toiminta-arvot;

c)

vaikutukset erityisen riskialttiiden työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen;

d)

epäsuorat vaikutukset, joita ovat muun muassa:

e)

korvaavien laitteiden olemassaolo, jotka on suunniteltu vähentämään sähkömagneettisille kentille altistumista;

f)

terveydentilan seurannassa saadut tiedot, mukaan lukien julkaistut tiedot, silloin kun se on mahdollista;

g)

altistuminen useille lähteille;

h)

samanaikainen altistuminen useille eritaajuisille kentille.

a)

vaihtoehtoiset työmenetelmät, joissa altistuu vähemmän sähkömagneettisille kentille;

b)

vähemmän sähkömagneettisia kenttiä lähettävien laitteiden valitseminen, tehtävä työ huomioon ottaen;

c)

tekniset toimenpiteet sähkömagneettisten kenttien säteilyvaikutuksen vähentämiseksi, mukaan lukien tarvittaessa varmuuslukituksen, koteloinnin tai vastaavien terveydensuojelujärjestelmien käyttö;

d)

asianmukaiset työvälineiden, työpaikkojen ja työpisteissä käytettävien järjestelmien huolto-ohjelmat;

e)

työpaikkojen ja työpisteiden suunnittelu;

f)

altistumisen keston ja voimakkuuden rajoittaminen;

g)

asianmukaisten henkilönsuojaimien saatavuus.

a)

tämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi toteutettuja toimenpiteitä;

b)

altistumisen raja-arvojen ja toiminta-arvojen arvoja ja käsitteitä sekä niihin liittyviä mahdollisia riskejä;

c)

tämän direktiivin 4 artiklan mukaisesti suoritettujen sähkömagneettisille kentille altistumisen tasojen arviointien, mittausten ja/tai laskelmien tuloksia;

d)

altistumisen haitallisten terveysvaikutusten havaitsemista ja ilmoittamista;

e)

olosuhteita, joissa työntekijöillä on oikeus terveydentilan seurantaan;

f)

turvallisia työtapoja altistumisesta aiheutuvien riskien vähentämiseksi mahdollisimman alhaiselle tasolle.

a)

työvälineiden ja/tai työpaikkojen suunnittelua, rakentamista tai valmistamista koskevasta teknisestä yhdenmukaistamisesta ja standardoinnista annettavien direktiivien mukaisia, ja/tai

b)

tekniikan kehityksen, merkittävimpien yhdenmukaistetuissa eurooppalaisissa standardeissa tai eritelmissä tapahtuvien muutosten sekä sähkömagneettisia kenttiä koskevien uusien tieteellisten tutkimustulosten mukaisia,

Kosketusvirta (IC) henkilön ja kohteen välillä ilmaistaan ampeereina (A). Sähkökentässä sijaitseva sähköä johtava kohde voi varautua kentän vaikutuksesta.

Virrantiheys (J) määritellään tilavuusjohtimessa, kuten ihmiskehossa tai sen osassa, kulkevana virtana etenemissuuntaan nähden kohtisuoran tason pinta-alayksikköä kohti. Virrantiheys ilmaistaan ampeereina neliömetriä kohti (A/m2).

Sähkökentän voimakkuus on vektorisuure (E), joka vastaa varautuneeseen hiukkaseen kohdistuvaa, hiukkasen liiketilasta riippumatonta voimaa. Se ilmaistaan voltteina metriä kohti (V/m).

Magneettikentän voimakkuus on vektorisuure (H), joka yhdessä magneettivuon tiheyden kanssa määrittää magneettikentän tarkasteltavassa tilassa. Se ilmaistaan ampeereina metriä kohti (A/m).

Magneettivuon tiheys on vektorisuure (B), jonka vaikutuksesta syntyy liikkuviin varauksiin kohdistuva voima, ilmaistuna tesloina (T). Vapaassa tilassa ja biologisessa materiaalissa magneettivuon tiheyden ja magneettikentän voimakkuuden vastaavuus voidaan määrittää käyttämällä kaavaa 1 A/m = 4π 10-7 T.

Tehotiheys (S) on suure, jota käytetään erittäin suurten taajuuksien alueella, jossa sähkömagneettiset kentät eivät tunkeudu syvälle kehoon. Tehotiheys määritellään kohteen pintaan nähden kohtisuoran säteilyn tehona kohteen pinta-alayksikköä kohti, ja se ilmaistaan watteina neliömetriä kohti (W/m2).

Ominaisabsorptio (SA) määritellään biologisen kudoksen absorboimana energiana massayksikköä kohti (J/kg). Tässä direktiivissä suuretta käytetään rajoittamaan pulssimuotoisen mikroaaltosäteilyn muita kuin lämpövaikutuksia.

Ominaisabsorptionopeus (SAR), joka määritetään keskiarvona koko keholle tai kehon osille, määritellään energian absorboitumisnopeutena kudoksen massayksikköä kohti. Se ilmaistaan watteina kilogrammaa kohti (W/kg). Koko kehon SAR-arvo on laajalti hyväksytty suure mitattaessa radiotaajuuksille altistumisen haitallisia lämpövaikutuksia. Koko kehon SAR-arvon ohella käytetään paikallisia SAR-arvoja, joita tarvitaan arvioitaessa ja rajoitettaessa liiallisia energiakertymiä, jotka syntyvät pieniin kehon osiin erityisissä altistumisolosuhteissa. Tällaisia olosuhteita ovat esimerkiksi kosketuksissa maahan olevan henkilön altistuminen megahertsialueen matalille radiotaajuisille kentille ja antennin lähikentässä tapahtuva altistuminen.

—

taajuudeltaan enintään 1 Hz:n muuttuvien kenttien osalta altistumisen raja-arvot koskevat virrantiheyttä. Tavoitteena on estää sydän- ja verisuonijärjestelmään sekä keskushermostoon kohdistuvat vaikutukset.

—

1 Hz—10 MHz: altistumisen raja-arvot koskevat virrantiheyttä; tavoitteena on estää keskushermoston toimintaan kohdistuvat vaikutukset.

—

100 kHz—10 GHz: altistumisen raja-arvot koskevat SAR-arvoa; tavoitteena on estää koko kehoon kohdistuva lämpörasitus sekä liiallinen kudosten paikallinen kuumeneminen. Taajuudella 100 kHz—10 MHz altistumisen raja-arvot koskevat sekä virrantiheyttä että SAR-arvoa.

—

10 GHz—300 GHz: altistumisen raja-arvo koskee tehotiheyttä, ja tavoitteena on estää kehon pinnalla tai lähellä pintaa olevien kudosten kuumeneminen.

1.

f on taajuus hertseinä (Hz).

2.

Virrantiheyttä koskevat altistumisen raja-arvot on tarkoitettu suojaamaan pään ja vartalon keskushermostokudoksia altistumisen akuuteilta vaikutuksilta. Taajuusaluetta 1 Hz—10 MHz koskevat altistumisen raja-arvot perustuvat osoitettuihin keskushermostoon kohdistuviin haitallisiin vaikutuksiin. Kyseiset akuutit vaikutukset ovat pääasiassa hetkellisiä, eikä ole tieteellisiä perusteita lyhytaikaista altistumista koskevien altistumisen raja-arvojen muuttamiseksi. Koska altistumisen raja-arvoissa viitataan kuitenkin keskushermostoon kohdistuviin haitallisiin vaikutuksiin, näiden altistumisen raja-arvojen mukaisesti voidaan mahdollisesti sallia samoissa altistumisolosuhteissa suurempia virrantiheyksiä muiden kehon kudosten kuin keskushermoston osalta.

3.

Koska keho on sähköisesti epähomogeeninen, virrantiheydet olisi laskettava keskiarvoina virran suuntaan nähden kohtisuoraa 1 cm2:n alaa kohti.

4.

Enintään 100 kHz:n taajuudet: virrantiheyden huippuarvo lasketaan kertomalla tehollisarvo (2) :lla.

5.

Enintään 100 kHz:n taajuudet ja pulssimuotoiset magneettikentät: pulssin virrantiheyden enimmäisarvo voidaan laskea nousu- ja laskuaikojen sekä magneettivuon tiheyden enimmäisvaihtelun perusteella. Indusoituneen virran tiheyttä voidaan sitten verrata vastaavaan altistumisen raja-arvoon. Kun pulssin kesto on tp, altistumisen raja-arvoissa sovellettava vastaava taajuus olisi laskettava kaavasta f = 1/(2tp).

6.

Kaikki SAR-arvot on laskettava keskimääräisinä 6 minuutin jaksoa kohti.

7.

Paikallisen SAR:n keskimääräinen arvo lasketaan 10 gramman yhtenäistä kudosmassaa kohti. Altistumisen arvioinnissa käytetään näin saatua SAR:n maksimiarvoa. Kyseisen 10 gramman kudosmassan on tarkoitus olla yhtenäistä kudosta, jolla on tasaisesti lähes yhteneväiset sähköiset ominaisuudet. Yhtenäisen kudoksen massan käsitteen määrittelyn yhteydessä todetaan, että tällaista käsitettä voidaan soveltaa laskennallisessa dosimetriassa, mutta että se voi aiheuttaa vaikeuksia suoria fysikaalisia mittauksia suoritettaessa. Yksinkertaista, esimerkiksi kudoksen massan tilavuuteen perustuvaa geometristä, menetelmää voidaan käyttää sillä edellytyksellä, että lasketut dosimetriset suureiden arvot alittavat selvästi ohjeiden mukaiset altistumisrajat.

8.

Taajuudeltaan 0,3—10 GHz olevan pulssialtistumisen sekä pään paikallisaltistumisen osalta suositellaan ylimääräistä altistumisen raja-arvoa lämpölaajentumisen aiheuttamien, kuuloaistimuksina havaittavien vaikutusten rajoittamiseksi ja välttämiseksi. SA-arvo ei saa olla yli 10 mJ/kg laskettuna keskiarvona 10 gramman kudosmassaa kohti.

9.

Tehotiheydet lasketaan keskiarvoina kutakin 20 cm2:n suuruista altistunutta aluetta ja 68/f1,05 minuutin jaksoa kohti (f on gigahertseinä), jotta voidaan ottaa huomioon tunkeutumissyvyyden asteittainen väheneminen taajuuden kasvaessa. 1 cm2:n suuruisen alan keskiarvoina lasketut spatiaalisen tehotiheyden enimmäisarvot eivät saa ylittää 20-kertaisesti arvoa 50 W/m2.

10.

Mitä tulee pulssimuotoisiin tai hetkellisiin sähkömagneettisiin kenttiin tai ylipäänsä samanaikaiseen altistumiseen useille eritaajuisille kentille, on sovellettava asianmukaisia arviointi-, mittaus- ja/tai laskentamenetelmiä, joiden avulla voidaan analysoida aaltomuotojen ominaisuuksia ja biologisten vuorovaikutusten luonnetta, ottaen huomioon Cenelecin kehittämät eurooppalaiset yhdenmukaistetut standardit.

1.

f on taajuus taajuussarakkeessa ilmoitettuina yksikköinä.

2.

100 kHz—10 GHz:n taajuudet: Seq, E, H, Bja ILon laskettava 6 minuutin jakson keskiarvoina.

3.

Yli 10 GHz:n taajuudet: Seq, E, Hja Bon laskettava 68/f1,05 minuutin jakson keskiarvoina (f on gigahertseinä).

4.

Enintään 100 kHz:n taajuuksien osalta kentänvoimakkuuksien huipputoiminta-arvot lasketaan kertomalla tehollisarvo (rms) (2) :lla. Kun pulssin kesto on tp, altistumisen toiminta-arvoissa sovellettava vastaava taajuus olisi laskettava kaavalla f = 1/(2tp).

100 kHz—10 MHz:n taajuudet: kentänvoimakkuuksien huipputoiminta-arvot lasketaan kertomalla tehollisarvo tekijällä 10, jossa a = (0,665 log(f/10) + 0,176), f hertseinä.

10 MHz—300 GHz:n taajuudet: huipputoiminta-arvot lasketaan kertomalla vastaavat tehollisarvot 32:lla kentänvoimakkuuksien osalta ja 1 000:lla vastaavan tasoaallon tehotiheyden osalta.

5.

Pulssimuotoisiin tai hetkellisiin sähkömagneettisiin kenttiin tai ylipäänsä samanaikaiseen altistumiseen useille eritaajuisille kentille on sovellettava asianmukaisia arviointi-, mittaus- ja/tai laskentamenetelmiä, jotka soveltuvat aaltomuotojen ominaisuuksien ja biologisten vuorovaikutusten luonteen analysointiin, ottaen huomioon Cenelecin kehittämät eurooppalaiset yhdenmukaistetut standardit.

6.

Pulssimuotoisten moduloitujen sähkömagneettisten kenttien huippuarvojen osalta ehdotetaan myös, että pulssin leveyden keskimääräinen Seq-arvo olisi korkeintaan 1 000 kertaa Seq-toiminta-arvon suuruinen, kun kantoaallon taajuus ylittää 10 MHz, tai että kentän voimakkuus olisi korkeintaan 32 kertaa kentän voimakkuudelle asetetun toiminta-arvon suuruinen kyseisen kantoaallon taajuuden osalta.