(1)

Komissio tarkastelee säännöllisesti nykyisen sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen sääntelyjärjestelmän muodostavan viiden direktiivin, jotka ovat sähköisten viestintäverkkojen ja niiden liitännäistoimintojen käyttöoikeuksista ja yhteenliittämisestä 7 päivänä maaliskuuta 2002 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/19/EY (käyttöoikeusdirektiivi) ( 5 ), sähköisiä viestintäverkkoja ja -palveluja koskevista valtuutuksista 7 päivänä maaliskuuta 2002 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/20/EY (valtuutusdirektiivi) ( 6 ), sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä 7 päivänä maaliskuuta 2002 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY (puitedirektiivi) ( 7 ), direktiivi 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) ( 8 ) sekä direktiivi 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) ( 9 ), jäljempänä yhdessä”puitedirektiivi ja erityisdirektiivit”, toimivuutta erityisesti ratkaistakseen, onko niitä tarpeen muuttaa tekniikan alan ja markkinoiden kehityksen valossa.

(2)

Komissio esitti asiaa koskevat havaintonsa tiedonannossa, jonka se antoi 29 päivänä kesäkuuta 2006 neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle sähköisiä viestintäverkkoja ja -palveluja koskevan EU:n sääntelyjärjestelmän uudelleentarkastelusta.

(3)

Sähköisiä viestintäverkkoja ja -palveluja koskevan EU:n sääntelyjärjestelmän uudistus, johon sisältyy vammaisia loppukäyttäjiä koskevien säännösten vahvistaminen, on olennainen askel kohti yhtenäisen eurooppalaisen tietoalueen ja osallistavan tietoyhteiskunnan samanaikaista toteuttamista. Nämä tavoitteet ovat osa tietoyhteiskunnan kehittämisen strategista kehystä, joka sisältyy 1 päivänä kesäkuuta 2005 päivättyyn komission tiedonantoon neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle ”i2010 – kasvua ja työllisyyttä edistävä eurooppalainen tietoyhteiskunta”.

(4)

Yleispalvelua koskeva perusvaatimus on tarjota käyttäjille pyynnöstä liittymä yleiseen viestintäverkkoon tietyssä sijaintipaikassa ja kohtuuhintaan. Vaatimuksena on paikallisten, kansallisten ja kansainvälisten puhelinyhteyksien, faksiyhteyksien ja datapalvelujen järjestäminen, jonka jäsenvaltiot voivat rajoittaa loppukäyttäjän pääasialliseen sijainti- tai asuinpaikkaan. Tämän järjestämiseksi tarvittavia keinoja ei pitäisi rajoittaa, vaan sekä langallinen että langaton tekniikka olisi sallittava, eikä rajoituksia pitäisi asettaa sillekään, mitkä toimijat huolehtivat joistakin tai kaikista yleispalvelun velvoitteista.

(5)

Yleiseen viestintäverkkoon kiinteässä sijaintipaikassa olevilla tietoyhteyksillä olisi voitava tukea tiedonsiirtoa nopeudella, joka sopii online-palvelujen, kuten internetin kautta tarjottujen palvelujen, saamiseen. Yksittäisen käyttäjän internetyhteyden nopeus riippuu monista tekijöistä, muun muassa yhteydentarjoajan tai -tarjoajien internetkytkettävyydestä sekä sovelluksesta, jossa yhteyttä käytetään. Yleisen viestintäverkon yksittäisen liittymän siirtonopeus riippuu tilaajan päätelaitteen ominaisuuksista ja liittymästä. Näin ollen ei ole aiheellista määrittää yhteisön tasolla tiettyä siirtonopeutta. Joustavuus on tarpeen, jotta jäsenvaltiot voivat tarvittaessa toteuttaa toimia varmistaakseen, että tietoyhteydellä kyetään tukemaan siirtonopeuksia, jotka riittävät jäsenvaltioiden määrittelemään toimivaan internetyhteyteen, samalla kun otetaan huomioon kansallisten markkinoiden erityispiirteet, kuten tilaajien enemmistön kyseisessä jäsenvaltiossa valitsema laajakaista tai tekninen toteutettavuus, edellyttäen, että kyseisillä toimilla pyritään minimoimaan markkinoiden vääristymistä. Jos kyseisten toimien seurauksena nimettyyn yritykseen kohdistuu epäoikeudenmukainen rasitus, kun kustannukset ja tulot sekä kyseisten palvelujen tarjoamisesta koituvat aineettomat edut otetaan asianmukaisesti huomioon, tämä voidaan sisällyttää kaikkiin yleispalveluvelvoitteita koskeviin nettokustannuslaskelmiin. Perusverkon infrastruktuurille voidaan myös järjestää vaihtoehtoinen rahoitus, johon kuuluu yhteisön rahoitusta tai yhteisön lainsäädännön mukaisia kansallisia toimia.

(6)

Komission on kuitenkin tarkasteltava uudelleen yleispalveluja koskevia velvoitteita, niiden rahoittaminen mahdollisesti mukaan lukien, direktiivin 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) 15 artiklan mukaisesti, ja esitettävä tarvittaessa ehdotuksia uudistuksiksi, joilla pyritään saavuttamaan yleisen edun mukaiset tavoitteet.

(7)

Selkeyden ja yksinkertaisuuden vuoksi tällä direktiivillä muutetaan ainoastaan direktiivejä 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) ja 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi).

(8)

Tietyt päätelaitteita koskevat näkökohdat, mukaan lukien vammaisille tai ikääntyneille käyttäjille tarkoitetut, näiden ryhmien erityistarpeisiin sopeutetut kuluttajan tiloissa olevat laitteet, olisi sisällytettävä direktiivin 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) soveltamisalaan, jotta helpotettaisiin vammaisten mahdollisuuksia päästä verkkoon ja käyttää palveluja, sanotun kuitenkaan rajoittamatta radio- ja telepäätelaitteista ja niiden vaatimustenmukaisuuden vastavuoroisesta tunnustamisesta 9 päivänä maaliskuuta 1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/5/EY ( 10 ) ja erityisesti sen 3 artiklan 3 kohdan f alakohdan mukaisten vammaisiin liittyvien vaatimusten soveltamista. Tällaisiin laitteisiin kuuluvat tällä hetkellä ainoastaan lähetysten vastaanottamiseen tarkoitetut radio- ja televisiolaitteet sekä kuulovammaisille loppukäyttäjille tarkoitetut erityiset päätelaitteet.

(9)

Jäsenvaltioiden olisi toteutettava toimia sellaisten laajalti käytettävien tuotteiden ja palvelujen markkinoiden luomisen tukemiseksi, joihin sisältyy vammaisille loppukäyttäjille tarkoitettuja toimintoja. Tähän pääsemiseksi voidaan esimerkiksi ottaa eurooppalaisten standardien perusteella käyttöön sähköisten palvelujen saatavuutta (eAccessibility) koskevat vaatimukset julkisissa hankintamenettelyissä ja palvelujen hankintaan liittyvissä tarjouskilpailuissa sekä panemalla täytäntöön vammaisten loppukäyttäjien oikeuksia suojeleva lainsäädäntö.

(10)

Kun direktiivin 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) 4 artiklan mukaisesti yleispalvelun tarjoajaksi nimetty yritys aikoo luovuttaa koko yleispalveluvelvoitteen mukaisen ja jäsenvaltion alueella sijaitsevan paikallisliityntäverkko-omaisuutensa tai huomattavan osan siitä erilliselle oikeushenkilölle, jolla on viime kädessä eri omistaja, kansallisen sääntelyviranomaisen olisi arvioitava suunnitellun liiketoimen vaikutukset, jotta yleispalveluvelvoitteen jatkuvuus jäsenvaltion kaikilla alueilla voidaan varmistaa. Tähän liittyen yrityksen olisi ilmoitettava luovutuksesta etukäteen sille kansalliselle sääntelyviranomaiselle, joka asetti yleispalveluvelvoitteet. Kansallisen sääntelyviranomaisen arvio ei saisi haitata liiketoimen suorittamista.

(11)

Tekninen kehitys on johtanut maksullisten yleisöpuhelimien tuntuvaan vähenemiseen. Kansallisten sääntelyviranomaisten olisi teknologisen puolueettomuuden ja puhelinpalvelujen saatavuuden jatkumisen varmistamiseksi voitava asettaa velvoitteita yrityksille, millä varmistetaan, että maksullisten yleisöpuhelimien saatavuus vastaa loppukäyttäjien kohtuullisia tarpeita ja että tätä tarkoitusta varten tarjotaan tarvittaessa vaihtoehtoisia yleisen puhelintoiminnan liityntäpisteitä.

(12)

Vammaisille loppukäyttäjille olisi taattava samantasoinen palvelujen saavutettavuus kuin muille loppukäyttäjille. Tätä varten saavutettavuuden olisi oltava toiminnallisesti yhdenvertainen siten, että vammaiset loppukäyttäjät kykenevät hyötymään samanlaisesta palvelujen käytettävyydestä kuin muut loppukäyttäjät, joskin erilaisin keinoin.

(13)

Määritelmiä on tarkistettava, jotta ne vastaisivat teknologiariippumattomuuden periaatetta ja pysyisivät teknologian kehityksen tasalla. Erityisesti palvelun tarjoamisen ehdot olisi erotettava tekijöistä, joilla varsinaisesti määritellään yleisesti saatavilla oleva puhelinpalvelu, toisin sanoen yleisesti saatavilla oleva sähköinen viestintäpalvelu, jonka avulla voidaan ottaa ja vastaanottaa joko suoraan tai välillisesti kotimaanpuheluja tai kotimaan- ja ulkomaanpuheluja kansallisessa tai kansainvälisessä numerointisuunnitelmassa olevan numeron tai numeroiden avulla riippumatta siitä, perustuuko kyseinen palvelu piirikytkentäiseen vai pakettivälitteiseen tekniikkaan. Tällaiselle palvelulle on luonteenomaista, että se on kaksisuuntaista eli kumpikin osapuoli voi osallistua viestintään. Palvelu, joka ei täytä kaikkia näitä ehtoja, esimerkiksi asiakaspalvelusivustolla oleva ”linkki” (click-through), ei ole yleisesti saatavilla oleva puhelinpalvelu. Yleisesti saatavilla oleviin puhelinpalveluihin sisältyvät myös erityisesti vammaisille käyttäjille tarkoitetut viestintävälineet, joissa hyödynnetään tekstipuhelinpalveluja tai eri viestintämuotojen täydellistä interaktiivisuutta (”total conversation”).

(14)

On tarpeen täsmentää, että palvelujen välilliseen tarjoamiseen voisivat sisältyä tilanteet, joissa puhelu otetaan operaattorin valinnan tai ennaltavalinnan kautta ja joissa palveluntarjoaja jälleenmyy tai myy toisella nimellä toisen yrityksen tarjoamia yleisesti saatavilla olevia puhelinpalveluja.

(15)

Teknologian ja markkinoiden kehityksen tuloksena verkoissa ollaan entistä enemmän siirtymässä IP-teknologiaan ja kuluttajat voivat entistä useammin valita useiden kilpailevien puheensiirtopalvelujen tarjoajien välillä. Tästä syystä jäsenvaltioiden olisi voitava erottaa yleispalveluvelvollisuudet, jotka koskevat liittymän tarjoamista yleiseen viestintäverkkoon tietyssä sijaintipaikassa, yleisesti saatavilla olevan puhelinpalvelun tarjoamisesta. Tällainen erottelu ei saisi vaikuttaa yhteisön tasolla määriteltyjen ja tarkistettujen yleispalveluvelvollisuuksien soveltamisalaan.

(16)

Toissijaisuusperiaatteen mukaisesti jäsenvaltioiden on objektiivisin perustein päätettävä, mitkä yritykset nimetään yleispalvelun tarjoajiksi, ottaen tarvittaessa huomioon yritysten kyvyn ja halukkuuden hyväksyä kaikkien tai joidenkin yleispalveluvelvollisuuksiin kuuluvien palvelujen tarjoaminen. Tämä ei sulje pois sitä, että jäsenvaltiot voivat nimeämisprosessin kuluessa ottaa mukaan tehokkuussyillä perusteltuja erityisehtoja mukaan lukien muun muassa maantieteellisten alueiden tai osatekijöiden ryhmittely tai nimeämisen vähimmäiskeston määrittäminen.

(17)

Kansallisten sääntelyviranomaisten olisi voitava seurata yleispalveluvelvollisuuksien soveltamisalaan kuuluvien palvelujen vähittäishintojen kehitystä ja tasoa myös siinä tapauksessa, että jäsenvaltio ei ole vielä nimennyt mitään yritystä yleispalvelun tarjoajaksi. Tällaisessa tapauksessa seuranta olisi toteutettava siten, että siitä ei aiheudu liiallista hallinnollista taakkaa kansallisille sääntelyviranomaisille eikä kyseisenlaisia palveluja tarjoaville yrityksille.

(18)

Tarpeettomat velvollisuudet, jotka oli suunniteltu helpottamaan siirtymistä vuoden 1998 sääntelyjärjestelmästä vuoden 2002 järjestelmään, olisi poistettava, samoin kuin säännökset, jotka ovat osittain tai kokonaan päällekkäisiä direktiivin 2002/21/EY (puitedirektiivi) säännösten kanssa.

(19)

Vaatimus kiinteiden yhteyksien vähimmäisvalikoiman tarjoamisesta vähittäismyyntitasolla oli tarpeellinen vuoden 1998 sääntelyjärjestelmän säännösten jatkuvan soveltamisen varmistamiseksi kiinteiden yhteyksien alalla, sillä tällä alalla ei ollut riittävästi kilpailua vuoden 2002 järjestelmän tullessa voimaan, mutta se on nyt käynyt tarpeettomaksi ja olisi kumottava.

(20)

Operaattorin valinnan ja ennaltavalinnan edellyttäminen edelleen suoraan yhteisön lainsäädännössä saattaisi haitata teknologian kehittymistä. Olisi parempi, että näitä korjaavia toimia määräävät kansalliset sääntelyviranomaiset direktiivissä 2002/21/EY (puitedirektiivi) säädettyjen menettelyjen mukaisesti tehdyn markkina-analyysin perusteella ja direktiivin 2002/19/EY (käyttöoikeusdirektiivi) 12 artiklassa tarkoitettujen velvoitteiden mukaisesti.

(21)

Sopimuksia koskevia säännöksiä olisi sovellettava kuluttajien lisäksi myös loppukäyttäjiin, ensisijaisesti mikroyrityksiin ja pk-yrityksiin, jotka voivat pitää parempana kuluttajien tarpeisiin mukautettua sopimusta. Palveluntarjoajiin kohdistuvan liiallisen hallinnollisen taakan sekä pk-yritysten määrittelemiseen liittyvän monimutkaisuuden välttämiseksi sopimuksia koskevia säännöksiä ei pitäisi soveltaa näihin muihin loppukäyttäjiin automaattisesti, vaan pelkästään niiden pyynnöstä. Jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet, joilla parannetaan pk-yritysten tietämystä tästä mahdollisuudesta.

(22)

Tekniikan kehityksen myötä voidaan tulevaisuudessa käyttää tavanomaisten numerotunnisteiden lisäksi myös muuntyyppisiä tunnisteita.

(23)

Puhelut mahdollistavien sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajien olisi varmistettava, että niiden asiakkaille tiedotetaan riittävästi siitä, onko heillä mahdollisuus käyttää hätäpalveluja, sekä kaikista palvelujen rajoituksista (kuten soittajan sijaintitietojen antamista tai hätäpuhelujen reitittämistä koskevista rajoituksista). Palvelujen tarjoajien olisi myös annettava asiakkailleen selkeitä ja avoimia tietoja alkuperäisessä sopimuksessa ja, jos yhteyksien tarjoamiseen tulee muutoksia, esimerkiksi laskutustiedoissa. Näiden tietojen olisi käsitettävä kaikki alueellisen peiton rajoitukset, palvelun suunniteltujen teknisten käyttöparametrien perusta sekä käytettävissä oleva infrastruktuuri. Jos palvelua ei tarjota kytkentäisen puhelinverkon kautta, tietoihin tulisi sisällyttää myös pääsyn luotettavuuden taso ja tiedot soittajan sijainnista verrattuna palveluun, joka tarjotaan kytkentäisen puhelinverkon kautta, ottaen huomioon tekniikan taso ja laatunormit sekä mahdolliset direktiivissä 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) määritetyt palvelun laatua koskevat parametrit.

(24)

Päätelaitteiden suhteen asiakassopimuksessa olisi määritettävä mahdolliset rajoitukset, joita palveluntarjoaja asettaa laitteiden käytölle, kuten SIM-kortin lukitseminen, jos tällaisia rajoituksia ei kielletä kansallisessa lainsäädännössä, sekä kustannukset, jotka peritään lopetettaessa sopimus ennen sovittua päättymispäivämäärää tai lopetettaessa se sovittuun aikaan, sekä laitteiden pitämisestä mahdollisesti perittävät kustannukset.

(25)

Ilman, että palveluntarjoajaa velvoitetaan yhteisön oikeuden vaatimuksia pidemmälle meneviin toimiin, asiakassopimuksessa olisi myös määriteltävä, minkä tyyppisiin toimiin palveluntarjoaja voi mahdollisesti ryhtyä turvallisuuteen tai eheyteen liittyvien ongelmien, uhkien tai haavoittuvuuksien yhteydessä.

(26)

Viestintäpalveluiden käyttöä koskevien yleiseen etuun liittyvien kysymysten käsittelemiseksi ja muiden oikeuksien ja vapauksien suojelun edistämiseksi toimivaltaisten kansallisten viranomaisten olisi voitava tuottaa ja levittää palveluntarjoajien avulla tällaisten palveluiden käyttöä koskevaa yleiseen etuun liittyvää tietoa. Näihin tietoihin voisi sisältyä yleiseen etuun liittyviä tietoja, jotka koskevat tekijänoikeusrikkomuksia, muuta laitonta käyttöä ja haitallisen sisällön levittämistä, sekä neuvoja ja keinoja, joiden avulla voidaan suojautua sellaisilta henkilökohtaiseen turvallisuuteen kohdistuvilta riskeiltä, joita voi aiheutua esimerkiksi henkilötietojen ilmaisemisesta tietyissä olosuhteissa, sekä yksityisyyteen ja henkilötietoihin liittyviltä riskeiltä, ja saatavilla olevia helppokäyttöisiä ja konfiguroitavia ohjelmistoja tai ohjelmistovaihtoehtoja, joiden avulla voidaan suojella lapsia tai haavoittuvia henkilöitä. Tietoja voitaisiin koordinoida direktiivin 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) 33 artiklan 3 kohdan mukaisella yhteistoimintamenettelyllä. Tällaiset yleiseen etuun liittyvät tiedot olisi saatettava tarvittaessa ajan tasalle ja esitettävä helposti ymmärrettävässä painetussa ja sähköisessä muodossa kunkin jäsenvaltion määrittämällä tavalla sekä kansallisten julkisten viranomaisten verkkosivuilla. Kansallisten sääntelyviranomaisten olisi voitava velvoittaa palveluntarjoajat välittämään nämä vakiomuodossa olevat tiedot asiakkailleen kansallisten sääntelyviranomaisten asianmukaiseksi katsomalla tavalla. Tiedot olisi myös sisällytettävä sopimuksiin jäsenvaltioiden sitä edellyttäessä. Tällaisen tiedon antamisesta ei saisi kuitenkaan koitua liiallista rasitusta yrityksille. Jäsenvaltioiden olisi edellytettävä tietojen antamista keinoilla, joita yritykset hyödyntävät tavanomaisessa liiketoiminnassaan viestiessään tilaajien kanssa.

(27)

Tilaajien oikeus sanoa sopimuksensa irti seuraamuksitta koskee tilannetta, jossa sähköisten viestintäverkkojen ja/tai -palvelujen tarjoajat muuttavat sopimusehtoja.

(28)

Loppukäyttäjien olisi voitava päättää, millaista sisältöä he haluavat lähettää ja vastaanottaa ja mitä palveluita, sovelluksia, laitteita ja ohjelmistoja he haluavat siihen käyttää tämän vaikuttamatta tarpeeseen säilyttää verkkojen ja palveluiden eheys ja turvallisuus. Kilpailulle avoimet markkinat tarjoavat käyttäjille laajan valikoiman sisältöjä, sovelluksia ja palveluja. Kansallisten sääntelyviranomaisten olisi edistettävä käyttäjien mahdollisuuksia käyttää ja levittää tietoa sekä käyttää haluamiaan sovelluksia ja palveluja, kuten direktiivin 2002/21/EY (puitedirektiivi) 8 artiklassa säädetään. Ottaen huomioon sähköisen viestinnän kasvavan merkityksen kuluttajille ja yrityksille, käyttäjille olisi joka tapauksessa tiedotettava kattavasti kaikista rajoituksista, joita palvelun ja/tai verkon tarjoaja on mahdollisesti asettanut sähköisten viestintäpalvelujen käytölle. Tällaisissa tiedoissa olisi palveluntarjoajan valinnan mukaan määritettävä joko asianomaisen sisällön, sovelluksen tai palvelun tyyppi, yksittäiset sovellukset tai palvelut taikka molemmat. Käytetyn tekniikan ja rajoituksen tyypin mukaan tällaiset rajoitukset saattavat edellyttää käyttäjän suostumusta direktiivin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) mukaisesti.

(29)

Direktiivissä 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) ei määrätä pakollisiksi eikä rajoiteta tarjoajien kansallisen lainsäädännön mukaisesti asettamia ehtoja, joilla rajoitetaan loppukäyttäjille tarjottavien palvelujen ja sovelluksien saatavuutta ja/tai käyttöä, mutta siinä säädetään velvollisuus antaa tällaisia ehtoja koskevat tiedot. Jäsenvaltioiden, jotka haluavat panna täytäntöön ehtoja, jotka koskevat loppukäyttäjien mahdollisuuksia hyödyntää ja/tai käyttää palveluja ja sovelluksia, on noudatettava kansalaisten perusoikeuksia, mukaan lukien oikeus yksityisyyteen ja oikeus puolueettomaan oikeudenkäyntiin, ja tällaisissa toimissa olisi otettava huomioon täysimääräisesti yhteisön tasolla määritetyt poliittiset tavoitteet, kuten tietoyhteiskunnan kehityksen edistäminen yhteisössä.

(30)

Direktiivissä 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) ei vaadita, että operaattorien olisi valvottava verkkojensa kautta välitettyjä tietoja eikä sitä, että nämä ryhtyisivät oikeustoimiin asiakkaitaan vastaan verkossa välitettyjen tietojen vuoksi, eikä määrätä operaattoreita vastuuseen kyseisistä tiedoista. Vastuu rankaisutoimista ja rikosoikeudellisista toimista kuuluu kansalliseen toimivaltaan siten, että noudatetaan perusoikeuksia ja -vapauksia mukaan lukien oikeus puolueettomaan oikeudenkäyntiin.

(31)

Jos yhteisön oikeudessa ei ole asiaa koskevia sääntöjä, sisällön, sovellutusten ja palveluiden laillisuus tai haitallisuus määräytyy kansallisen aineellisen oikeuden ja prosessioikeuden mukaisesti. Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten, ei sähköisten viestintäverkkojen ja/tai -palvelujen tarjoajien, vastuulla on päättää asianmukaista menettelyä noudattaen, ovatko sisältö, sovellukset tai palvelut joko laillisia tai haitallisia. Puitedirektiivi ja erityisdirektiivit eivät rajoita tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8 päivänä kesäkuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY (direktiivi sähköisestä kaupasta) ( 11 ) soveltamista, joka sisältää muun muassa siinä määriteltyä ”pelkkää siirtotoimintaa” koskevan säännöksen, jota sovelletaan välityspalvelujen tarjoajiin.

(32)

Avointen, ajan tasalla olevien ja vertailukelpoisten tietojen saaminen tarjonnasta ja palveluista on kuluttajille olennaisen tärkeä tekijä kilpailuun perustuvilla markkinoilla, joilla toimii useita palveluntarjoajia. Sähköisten viestintäpalvelujen loppukäyttäjien ja kuluttajien olisi voitava verrata markkinoilla tarjottujen eri palvelujen hintoja helposti saatavilla olevassa muodossa julkaistujen tietojen perusteella. Jotta hintavertailu olisi helppoa, kansallisilla sääntelyviranomaisilla olisi oltava mahdollisuus vaatia sähköisiä viestintäverkkoja ja/tai -palveluja tarjoavilta yrityksiltä suurempaa tietojen (kuten hintojen, kulutusmallien ja muiden asiaan liittyvien tilastotietojen) avoimuutta sekä varmistaa, että kolmansilla osapuolilla on oikeus käyttää palveluja tarjoavien yritysten julkaisemia yleisesti saatavilla olevia tietoja veloituksetta. Kansallisten sääntelyviranomaisten olisi myös itse kyettävä asettamaan saataville hintaoppaita, erityisesti jos markkinat eivät ole niitä tarjonneet veloituksetta tai kohtuulliseen hintaan. Yrityksillä ei pitäisi olla oikeutta saada minkäänlaista korvausta tällaisten tietojen käytöstä, jos ne on jo julkaistu ja ovat siten julkista tietoa. Lisäksi loppukäyttäjille ja kuluttajille olisi tiedotettava riittävästi palvelun kustannuksista ja tarjotun palvelun tyypistä ennen palvelun ostamista, erityisesti jos ilmaispuhelupalveluihin liittyy lisämaksuja. Kansallisten sääntelyviranomaisten olisi voitava vaatia, että tällaisia tietoja annetaan yleisesti ja että ne annetaan tietyissä niiden määrittämissä palveluluokissa välittömästi ennen puhelun yhdistämistä, jollei siitä kansallisessa lainsäädännössä toisin säädetä. Määrittäessään, minkä tyyppiset puhelut edellyttävät hintatietoja ennen yhdistämistä, kansallisten sääntelyviranomaisten olisi otettava asianmukaisella tavalla huomioon palvelun luonne, siihen sovellettavat hintaehdot sekä se, tarjoaako sitä palveluntarjoaja, joka ei tarjoa sähköisiä viestintäpalveluja. Lisäksi yritysten olisi jäsenvaltioiden sitä edellyttäessä annettava tilaajille toimivaltaisten viranomaisten tuottamaa yleiseen etuun liittyvää tietoa muun muassa yleisimmistä sääntöjenvastaisuuksista ja niiden oikeudellisista seuraamuksista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 2000/31/EY (direktiivi sähköisestä kaupasta) soveltamista.

(33)

Kuluttajien olisi saatava tietoja oikeuksistaan siltä osin kuin on kyse heidän henkilötietojensa käyttämisestä tilaajaluetteloissa ja erityisesti tällaisten luetteloiden tarkoituksesta tai tarkoituksista, ja heidän olisi saatava tietoja oikeudestaan jättäytyä tilaajien julkisen luettelon ulkopuolelle direktiivin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) mukaisesti. Asiakkaille olisi myös kerrottava järjestelmistä, jotka sallivat olemassa olevien tietojen sisällyttämisen luettelotietokantaan ilman niiden näkymistä numerotiedustelupalveluiden käyttäjille.

(34)

Kilpailuun perustuvien markkinoiden pitäisi varmistaa, että loppukäyttäjät saavat haluamansa laatuista palvelua, mutta joissakin erityistapauksissa saattaa olla tarpeen varmistaa, että yleisissä viestintäverkoissa saavutetaan tietty vähimmäislaatutaso, jotta voidaan ehkäistä palvelun heikkeneminen, käytön estyminen ja liikenteen hidastuminen verkoissa. Operaattorit voivat palvelujen laatua koskevat vaatimukset täyttääkseen soveltaa menettelyjä, joilla mitataan ja muokataan verkkoyhteyden liikennettä, välttääkseen yhteyden käyttämisen koko kapasiteetiltaan tai yhteyden ylikuormittumisen, joka johtaisi koko verkon ylikuormittumiseen ja huonoon suorituskykyyn. Kansallisten sääntelyviranomaisten olisi tarkasteltava näitä menettelyjä puitedirektiivin ja erityisdirektiivien mukaisesti sen varmistamiseksi, että niillä ei rajoiteta kilpailua, etenkin puuttumalla syrjivään toimintaan. Tarvittaessa kansalliset sääntelyviranomaiset voivat myös määrätä yleisiä viestintäverkkoja tarjoaville yrityksille palvelun laatuun liittyviä vähimmäisvaatimuksia, jotta varmistetaan, että verkosta riippuvaiset palvelut ja sovellukset tarjotaan vähimmäisstandardin mukaisesti, jollei komission suorittamasta tarkastelusta muuta johdu. Kansallisille sääntelyviranomaisille olisi annettava valtuudet ryhtyä toimiin palvelujen heikkenemiseen puuttumiseksi, mukaan lukien kuluttajia haittaava liikenteen rajoittuminen tai hidastuminen. Koska epäyhtenäiset korjaavat toimenpiteet voivat kuitenkin haitata sisämarkkinoiden toimintaa, komission olisi arvioitava kansallisten sääntelyviranomaisten suunnittelemia vaatimuksia mahdollisten koko yhteisön alueelle ulottuvien sääntelytoimien varalta ja tarvittaessa antaa lausuntoja tai suosituksia korjaavien toimenpiteiden yhtenäisen soveltamisen aikaansaamiseksi.

(35)

Tulevaisuuden IP-verkkojen osalta, joissa palvelun tarjoaminen voidaan erottaa verkon tarjoamisesta, jäsenvaltioiden olisi määriteltävä tarkoituksenmukaisimmat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että yleisesti saatavilla olevat puhelinpalvelut, joita tarjotaan yleisiä viestintäverkkoja käyttäen, ovat käytettävissä ja että hätäpalvelut ovat keskeytyksettä käytössä laajamittaisissa verkon toiminnan keskeytyksissä tai ylivoimaisen esteen sattuessa, ottaen huomioon erityyppisten tilaajien prioriteetit ja tekniset rajoitukset.

(36)

Sen varmistamiseksi, että vammaiset loppukäyttäjät hyötyvät kilpailusta ja mahdollisuudesta valita eri palveluntarjoajien välillä samalla tavalla kuin suurin osa loppukäyttäjistä, toimivaltaisten kansallisten viranomaisten olisi täsmennettävä tarvittaessa ja kansallisten olosuhteiden perusteella, mitä kuluttajansuojavaatimuksia yleisesti saatavilla olevia sähköisiä viestintäpalveluja tarjoavien yritysten on noudatettava. Tällaisiin vaatimuksiin voi kuulua muun muassa, että yritykset huolehtivat siitä, että vammaiset loppukäyttäjät voivat hyödyntää niiden palveluja samoin ehdoin kuin niiden muutkin loppukäyttäjät, mukaan lukien hinnat ja maksut, niille aiheutuneista lisäkustannuksista riippumatta. Muita vaatimuksia voi liittyä yritysten välisiin tukkumyyntijärjestelyihin.

(37)

Operaattorin neuvontapalvelut kattavat laajan valikoiman erilaisia loppukäyttäjille suunnattuja palveluja. Kaikkien muiden asiakastukipalvelujen tavoin tällaisten palvelujen tarjoamisesta olisi sovittava yleisten viestintäverkkojen tarjoajien ja operaattorin neuvontapalvelujen tarjoajien välisissä kaupallisissa neuvotteluissa, eikä niiden tarjoamista ole enää tarpeen määrätä pakolliseksi. Tätä koskeva velvollisuus olisi sen vuoksi kumottava.

(38)

Numerotiedotuspalveluja olisi tarjottava ja usein tarjotaan kilpailuun perustuvilla markkinaehdoilla kilpailusta sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen markkinoilla 16 päivänä syyskuuta 2002 annetun komission direktiivin 2002/77/EY ( 12 ) 5 artiklan mukaisesti. Tukkumyyntiä koskevissa toimissa, joilla varmistetaan loppukäyttäjien tietojen lisääminen (sekä kiinteiden verkkojen että matkaviestinverkkojen) tietokantoihin, olisi noudatettava toimenpiteitä henkilötietojen suojaamiseksi sekä direktiivin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) 12 artiklaa. Näiden tietojen toimittaminen kustannuslähtöisesti palveluntarjoajille siten, että jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus perustaa keskitetty mekanismi, jonka avulla voidaan antaa kattavia yhdistettyjä tietoja numerotiedotuspalvelujen tarjoajille, sekä verkon käyttöoikeuden tarjoaminen kohtuullisten ja avointen ehtojen mukaisesti olisi saatava alkuun, jotta loppukäyttäjät voisivat kaikilta osin hyötyä kilpailusta, jonka perimmäisenä tarkoituksena on vähittäiskaupan sääntelyn poistaminen näiltä palveluilta ja numerotiedustelupalvelujen tarjoaminen kohtuullisin ja avoimin ehdoin.

(39)

Loppukäyttäjien olisi voitava soittaa hätänumeroon ja saada hätäpalveluja käyttäen mitä tahansa puhelinpalvelua, joka pystyy muodostamaan puheluja kansallisessa numerointisuunnitelmassa olevan numeron tai numeroiden avulla. Jäsenvaltiot, jotka käyttävät kansallisia hätänumeroita numeron 112 rinnalla, voivat asettaa yrityksille vastaavia velvollisuuksia, jotka koskevat mahdollisuutta käyttää tällaisia kansallisia hätänumeroita. Pelastusviranomaisten olisi voitava välittää numeroon 112 tehtyjä puheluja ja vastata niihin vähintään yhtä nopeasti ja tehokkaasti kuin kansallisiin hätänumeroihin tehtyihin puheluihin. On tärkeää lisätä numeron 112 tunnettuutta Euroopan unionissa matkustavien kansalaisten suojelun ja turvallisuuden parantamiseksi. Tästä syystä kaikki jäsenvaltioissa matkustavat kansalaiset olisi saatettava tietoisiksi, tiedottamalla erityisesti kansainvälisen liikenteen bussiterminaaleissa, rautatieasemilla, satamissa ja lentoasemilla sekä puhelinluetteloissa, puhelinkioskeissa ja tilaaja- ja laskutusmateriaalissa, siitä, että he voivat käyttää numeroa 112 yleisenä hätänumerona matkustaessaan missä tahansa jäsenvaltiossa. Tämä on ensisijaisesti jäsenvaltioiden vastuulla, mutta komission olisi edelleen sekä annettava tukea että täydennettävä jäsenvaltioiden aloitteita numeroa 112 koskevan tietoisuuden parantamiseksi, ja sen olisi säännöllisesti arvioitava yleisön tietoisuutta numerosta. Velvollisuutta antaa soittajan sijaintitietoja olisi tiukennettava kansalaisten suojelun parantamiseksi. Erityisesti yritysten olisi annettava soittajan sijaintitiedot hätäpalvelujen käyttöön heti, kun palvelu on ottanut puhelun vastaan käytetystä tekniikasta riippumatta. Jotta voitaisiin vastata teknologian kehitykseen, muun muassa kehitykseen, joka johtaa soittajan sijaintitietojen tarkkuuden parantumiseen, komissiolle olisi annettava valtuudet hyväksyä teknisiä täytäntöönpanotoimenpiteitä sen varmistamiseksi, että 112-palveluita on mahdollista käyttää tehokkaasti yhteisössä kansalaisten hyödyksi. Tällaiset toimet eivät saisi rajoittaa jäsenvaltioiden hätäpalveluyksikköjen järjestämistä.

(40)

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että yritykset, jotka tarjoavat loppukäyttäjille sähköistä viestintäpalvelua, jonka avulla voidaan ottaa puheluja kansallisessa numerointisuunnitelmassa olevan numeron tai numeroiden avulla, tarjoavat luotettavan ja täsmällisen mahdollisuuden käyttää hätäpalveluja ja ottavat huomioon kansalliset eritelmät ja ehdot. Verkosta riippumattomat yritykset eivät voi valvoa verkkoja eivätkä ne voi välttämättä varmistaa, että niiden kautta soitetut hätäpuhelut reititettäisiin yhtä luotettavasti kuin perinteisen kiinteän puhelinpalvelun tarjoajilla, koska verkosta riippumattomat palveluntarjoajat eivät voi taata palvelun saatavuutta siitä syystä, että infrastruktuuriin liittyvät ongelmat eivät ole niiden määräysvallassa. Verkosta riippumattomien yritysten ei aina ole teknisesti mahdollista antaa soittajan sijaintitietoja. Heti kun käytössä on kansainvälisesti tunnustettuja standardeja, jotka takaavat täsmällisen ja luotettavan reitityksen ja yhteydet hätäpalveluihin, verkosta riippumattomien yritysten olisi myös täytettävä velvollisuudet, jotka liittyvät siihen, että soittajan sijaintitiedot ovat vastaavalla tasolla kuin muilta yrityksiltä edellytetään.

(41)

Jäsenvaltioiden olisi toteutettava erityistoimenpiteitä varmistaakseen, että vammaisilla loppukäyttäjillä, erityisesti kuuroilla, kuulovammaisilla, puhevammaisilla ja kuurosokeilla käyttäjillä, on tasapuoliset mahdollisuudet käyttää hätäpalveluja, myös numeroa 112. Tähän voivat sisältyä erityiset kuulovammaisille käyttäjille tarkoitetut päätelaitteet, tekstipuhelinpalvelut tai muut erityislaitteet.

(42)

Kansainvälisen aluetunnuksen ”3883” (eurooppalainen numeroavaruus (ETNS)) kehittämistä haittaavat nykyisin asian riittämätön tiedostaminen ja liian byrokraattiset menettelyvaatimukset ja siitä aiheutuva kysynnän puute. Eurooppalaisen numeroavaruuden kehityksen edistämiseksi jäsenvaltioiden, joille Kansainvälinen televiestintäliitto on osoittanut kansainvälisen aluetunnuksen 3883, olisi.eu-aluetunnuksen täytäntöönpanon esimerkkiä seuraten siirrettävä vastuu sen hallinnoinnista, numeroiden myöntämisestä ja niitä koskevasta tiedottamisesta olemassa olevalle erilliselle organisaatiolle, jonka komissio nimittää avoimen, selkeän ja syrjimättömän valintamenettelyn pohjalta. Kyseisen organisaation tehtävänä olisi oltava myös laatia ehdotuksia ETNS:ää yhteisiin eurooppalaisiin palveluihin hyödyntävistä julkisen palvelun sovelluksista, kuten yhteisestä numerosta, johon on mahdollista ilmoittaa matkaviestinlaitteen varkaudesta.

(43)

Koska kadonneiden lasten ilmoittamiseen liittyy erityisnäkökohtia ja tällaisen palvelun saatavuus on nykyisin rajoitettu, jäsenvaltioiden on numeron varaamisen lisäksi myös tehtävä kaikkensa varmistaakseen, että kadonneiden lasten ilmoittamiseen tarkoitettu palvelu on todella viipymättä käytettävissä niiden alueella numerossa 116000. Tätä tarkoitusta varten jäsenvaltioiden olisi tarvittaessa muun muassa järjestettävä tarjouskilpailuja, jotta kiinnostuneita osapuolia kehotetaan tarjoamaan kyseinen palvelu.

(44)

Äänipuhelut ovat edelleen toimivin ja luotettavin tapa ottaa yhteys hätäpalveluihin. Muut yhteydenottotavat, kuten tekstiviestit, voivat olla epäluotettavampia ja niiden avulla yhteyttä ei välttämättä saada heti. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin halutessaan edistää hätäpalveluiden muiden sellaisten käyttömahdollisuuksien kehittämistä ja käyttöönottoa, joiden avulla voidaan taata äänipuheluja vastaava pääsy palveluihin.

(45)

Komissio on 116-alkuisen kansallisen numerointialueen varaamisesta yhdenmukaisten yhteiskunnallisten palvelujen yhdenmukaisille puhelinnumeroille 15 päivänä helmikuuta 2007 tehdyn komission päätöksen 2007/116/EY ( 13 ) mukaisesti pyytänyt jäsenvaltioita varaamaan 116-numerointialueen numerot tietyille yhteiskunnallisille palveluille. Mainitun päätöksen asiaan liittyvät säännökset olisi otettava huomioon direktiivissä 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi), jotta ne kytkeytyisivät läheisemmin sähköisiä viestintäverkkoja ja -palveluja koskevaan sääntelyjärjestelmään ja helpottaisivat myös vammaisten loppukäyttäjien käyttömahdollisuuksia.

(46)

Yhtenäismarkkinat merkitsevät sitä, että loppukäyttäjät voivat käyttää kaikkia toisten jäsenvaltioiden kansallisiin numerointisuunnitelmiin sisältyviä numeroita ja että he voivat käyttää palveluja yhteisön alueella muiden kuin maantieteellisten numeroiden, kuten ilmaisnumeroiden ja erityismaksullisten palvelunumeroiden välityksellä. Loppukäyttäjien olisi myös voitava käyttää eurooppalaisen numerointiavaruuden numeroita ja kansainvälisiä ilmaisnumeroita (Universal International Freephone Numbers, UIFN). Mahdollisuutta käyttää numerovarantoja ja niihin liittyviä palveluja rajojen yli ei pitäisi estää muulloin kuin objektiivisesti perustelluissa tapauksissa, esimerkiksi tiettyihin erityismaksullisiin palveluihin liittyvien petosten tai väärinkäytösten estämiseksi, jos numero on määritelty ainoastaan kansalliseksi (esimerkiksi kansallinen lyhytvalintanumero) tai jos se ei ole teknisesti tai taloudellisesti toteutettavissa. Käyttäjille olisi tiedotettava etukäteen selkeästi kaikista ilmaisnumeroihin liittyvistä maksuista, kuten vakiomuotoisten kansainvälisten suuntanumeroiden kautta käytettävissä oleviin numeroihin sovellettavista ulkomaanpuhelumaksuista.

(47)

Jotta kuluttajat voisivat saada täyden hyödyn kilpailluista markkinoista, heidän olisi voitava tehdä tietoisia valintoja ja vaihtaa palveluntarjoajaa silloin, kun se on heidän etujensa mukaista. On olennaisen tärkeää varmistaa, että he voivat tehdä näin ilman oikeudellisia, teknisiä tai käytännöllisiä esteitä, jotka voivat liittyä muun muassa sopimusehtoihin, menettelyihin ja maksuihin. Tämä ei estä kohtuullisen vähimmäiskeston sisällyttämistä kuluttajasopimuksiin. Numeron siirrettävyys on keskeinen kuluttajan valinnanvaraa helpottava ja todellista kilpailua sähköisen viestinnän kilpailumarkkinoilla lisäävä tekijä, ja se olisi toteutettava mahdollisimman nopeasti siten, että numero otetaan käyttöön yhden työpäivän aikana ja palvelu on käyttäjältä poissa käytössä enintään yhden työpäivän ajan. Toimivaltaiset kansalliset viranomaiset voivat määrätä numeroiden yleisestä siirtämisprosessista ottaen huomioon sopimuksia koskevat kansalliset säännökset ja teknologioiden kehityksen. Tietyistä jäsenvaltioista saadut kokemukset ovat osoittaneet, että kuluttajien palveluntarjoajaa saatetaan vaihtaa ilman heidän suostumustaan. Asian hoitamisen olisi kuuluttava ensisijaisesti lainvalvontaviranomaisille, mutta jäsenvaltioiden olisi voitava ottaa vaihtoprosessia varten käyttöön riskien minimoimiseksi tarpeen olevia oikeasuhteisia vähimmäistoimia, myös asianmukaisia seuraamuksia, ja taata, että kuluttajia suojataan koko vaihtoprosessin ajan vähentämättä prosessin houkuttelevuutta kuluttajien kannalta.

(48)

Lakisääteisiä siirtovelvollisuuksia voidaan soveltaa tiettyjen mediapalvelun tarjoajien toimittamiin tiettyihin radio- ja televisiolähetyskanaviin sekä täydentäviin palveluihin. Jäsenvaltioiden olisi esitettävä siirtovelvollisuudelle selkeät perusteet kansallisessa lainsäädännössään sen varmistamiseksi, että velvollisuudet ovat avoimia, oikeasuhteisia ja hyvin määriteltyjä. Siirtovelvollisuutta koskevat säännöt olisi laadittava siten, että ne tarjoavat riittäviä kannustimia tehokkaisiin infrastruktuuri-investointeihin. Siirtovelvollisuutta koskevia sääntöjä olisi tarkasteltava säännöllisesti uudelleen, jotta ne voitaisiin pitää teknologian ja markkinoiden kehityksen tasalla ja siten varmistaa, että ne ovat jatkuvasti oikeassa suhteessa haluttuihin tavoitteisiin nähden. Täydentäviin palveluihin sisältyy muun muassa palveluja, joilla parannetaan vammaisten loppukäyttäjien käyttömahdollisuuksia, kuten tekstitelevisio, tekstitys, kuvailutulkkaus ja viittomakielinen tulkkaus.

(49)

Jäsenvaltioiden olisi otettava käyttöön asianmukainen kuulemismekanismi, jotta kuluttajien kuulemiseen nykyisin liittyvät puutteet voitaisiin poistaa ja kansalaisten edut voitaisiin ottaa asianmukaisesti huomioon. Tällainen mekanismi voisi olla muodoltaan elin, joka tekisi kansallisesta sääntelyviranomaisesta ja palvelujen tarjoajista riippumattomia selvityksiä kuluttajiin liittyvistä kysymyksistä, kuten kuluttajakäyttäytymisestä ja palveluntarjoajan vaihtamiseen liittyvistä menettelyistä, ja joka toimisi avoimesti ja antaisi oman panoksensa nykyiseen sidosryhmien kuulemismenettelyyn. Lisäksi voitaisiin kehittää mekanismi asianmukaisen yhteistyön tekemiseksi asioissa, jotka liittyvät laillisen sisällön tukemiseen. Tällaisen mekanismin yhteydessä hyväksytyissä yhteistyömenettelyissä ei kuitenkaan pitäisi sallia internetin käytön järjestelmällistä valvontaa.

(50)

Yleispalveluvelvollisuuksien alaiseksi nimetylle yritykselle asetetut velvollisuudet olisi ilmoitettava komissiolle.

(51)

Direktiivillä 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) yhdenmukaistetaan jäsenvaltioiden säännökset, joita tarvitaan samantasoisen perusoikeuksien ja vapauksien ja erityisesti yksityisyyttä ja luottamuksellisuutta koskevan oikeuden suojan varmistamiseksi henkilötietojen käsittelyssä sähköisen viestinnän alalla sekä tällaisten tietojen ja sähköisen viestinnän laitteiden ja palvelujen vapaan liikkuvuuden varmistamiseksi yhteisössä. Kun hyväksytään direktiivin 1999/5/EY tai standardoinnista tietotekniikassa ja televiestinnässä 22 päivänä joulukuuta 1986 tehdyn neuvoston päätöksen 87/95/ETY ( 14 ) mukaisesti toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että päätelaitteet rakennetaan tavalla, jolla taataan henkilötietojen ja yksityisyyden suoja, tällaisissa toimenpiteissä olisi noudatettava teknologiariippumattomuuden periaatetta.

(52)

IP-osoitteiden käytön kehittymistä olisi seurattava tarkkaan ottaen huomioon työ, jonka muun muassa yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24 päivänä lokakuuta 1995 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 95/46/EY ( 15 ) 29 artiklan nojalla perustettu tietosuojatyöryhmä on jo tehnyt, ja sen perusteella olisi tehtävä asianmukaisia ehdotuksia.

(53)

Liikennetietojen käsittelyyn siinä määrin kuin se on ehdottoman välttämätöntä siten, että varmistetaan verkkojen turvallisuus ja tietosuoja eli verkon tai tietojärjestelmän kyky torjua tietyllä suojatasolla vahingossa tapahtuvaa tai laitonta tai ilkivaltaista toimintaa, joka vaarantaa tallennettujen tai siirrettyjen tietojen saatavuuden, autenttisuuden, eheyden ja luottamuksellisuuden, ja näiden verkkojen ja järjestelmien kautta tarjottujen tai niiden kautta saatavissa olevien asiaan liittyvien sellaisten palvelujen turvallisuuteen, joita tarjoavat rekisterinpitäjän ominaisuudessa toimivat turvallisuusteknologioiden ja -palvelujen tarjoajat, sovelletaan direktiivin 95/46/EY 7 artiklan f kohtaa. Tähän voi kuulua esimerkiksi luvattoman sähköisiin viestintäverkkoihin pääsyn ja vahingollisen koodin jakamisen ehkäiseminen sekä palvelunestohyökkäysten ja tietokoneille ja sähköisille viestintäjärjestelmille koituvien vahinkojen estäminen.

(54)

Sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen markkinoiden vapauttaminen ja teknologian nopea kehitys ovat yhdessä edistäneet kilpailua ja talouskasvua ja luoneet laajan valikoiman loppukäyttäjille suunnattuja palveluja, joita voidaan käyttää yleisten sähköisten viestintäverkkojen kautta. On tarpeen varmistaa, että kuluttajille ja käyttäjille tarjotaan samantasoinen yksityisyyden ja henkilötietojen suoja riippumatta siitä, mitä teknologiaa tietyn palvelun tarjoamiseen käytetään.

(55)

Sähköisiä viestintäverkkoja ja -palveluja koskevan sääntelyjärjestelmän tavoitteiden ja toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden mukaisesti sekä oikeusvarmuuden ja tehokkuuden takaamiseksi Euroopan liikeyrityksille ja kansallisille sääntelyviranomaisille direktiivissä 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) keskitytään yleisiin sähköisiin viestintäverkkoihin tai sähköisiin viestintäpalveluihin eikä sitä sovelleta suljettuihin käyttäjäryhmiin eikä yritysverkkoihin.

(56)

Teknologian kehitys mahdollistaa uusien tiedonkeruu- ja tunnistuslaitteisiin perustuvien sovellusten kehittämisen. Nämä laitteet voisivat olla radiotaajuuksia käyttäviä kontaktittomia laitteita. Esimerkiksi radiotaajuiset etätunnistuslaitteet (Radio Frequency Identification Devices, RFID) käyttävät radiotaajuuksia tietojen lukemiseen yksilöllisistä tunnisteista, minkä jälkeen tietoja voidaan siirtää olemassa olevissa viestintäverkoissa. Tällaisten teknologioiden laajamittainen käyttö voi tuoda huomattavia taloudellisia ja sosiaalisia hyötyjä ja edistää merkittävästi sisämarkkinoiden kehitystä, jos kansalaiset hyväksyvät niiden käytön. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on tarpeen varmistaa kaikkien yksilön perusoikeuksien turvaaminen, mukaan lukien oikeus yksityisyyteen ja tietosuojaan. Kun tällaiset laitteet on liitetty yleisesti saatavilla oleviin sähköisiin viestintäverkkoihin tai ne käyttävät sähköisiä viestintäpalveluja perusinfrastruktuurina, olisi sovellettava direktiivin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) asiaa koskevia säännöksiä, kuten turvallisuutta, liikenne- ja sijaintitietoja ja luottamuksellisuutta koskevia säännöksiä.

(57)

Yleisesti saatavilla olevan sähköisen viestintäpalvelun tarjoajan olisi ryhdyttävä asianmukaisiin teknisiin ja organisatorisiin toimenpiteisiin varmistaakseen palvelujensa turvallisuuden. Tällaisilla toimilla olisi taattava, että henkilötietoja pääsee käsittelemään vain siihen luvan saanut henkilöstö oikeudellisesti perustelluissa tarkoituksissa ja että tallennetut tai välitetyt henkilötiedot samoin kuin verkot ja palvelut on suojattu, sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 95/46/EY soveltamista. Lisäksi olisi laadittava henkilötietojen käsittelyä koskeva turvapolitiikka järjestelmän haavoittuvuuksien tunnistamiseksi sekä harjoitettava säännöllistä valvontaa ja toteutettava säännöllisesti ennalta ehkäiseviä, korjaavia ja haavoittuvuuksia vähentäviä toimia.

(58)

Toimivaltaisten kansallisten sääntelyviranomaisten olisi ajettava kansalaisten etuja muun muassa pyrkimällä omalta osaltaan varmistamaan henkilötietojen ja yksityisyyden suojan korkea taso. Tätä varten toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla olisi oltava käytössään riittävät välineet tehtäviensä toteuttamiseksi, mukaan luettuina kattavat ja luotettavat tiedot turvallisuuteen kohdistuneista vaaratilanteista, jotka ovat johtaneet yksilöiden henkilötietojen vaarantumiseen. Niiden olisi valvottava toteutettuja toimenpiteitä ja levitettävä parhaita käytänteitä yleisesti saatavilla olevien sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajien keskuudessa. Palveluntarjoajien olisi näin ollen ylläpidettävä henkilötietojen tietoturvaloukkauksista luetteloa, jotta toimivaltaiset kansalliset viranomaiset voivat analysoida ja arvioida niitä.

(59)

Yhteisön oikeudessa tietojen käsittelystä vastaaville tahoille määrätään henkilötietojen käsittelyä koskevia velvoitteita, mukaan lukien velvollisuus ottaa käyttöön asianmukaisia teknisiä ja organisatorisia suojatoimenpiteitä esimerkiksi tietojen häviämisen estämiseksi. Direktiiviin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) sisältyvät tietoturvaloukkauksista ilmoittamista koskevat vaatimukset tarjoavat välineen toimivaltaisille viranomaisille ja asianomaisille henkilöille ilmoittamiseen tapauksista, joissa henkilötiedot ovat kuitenkin vaarantuneet. Nämä ilmoitusvaatimukset koskevat vain sähköisen viestinnän alan tietoturvaloukkauksia. Tietoturvaloukkauksista ilmoittamisella kuitenkin vastataan kansalaisten tarpeeseen saada tietoa tietoturvan rikkomisesta, jonka seurauksena heidän henkilötietonsa voivat hävitä tai muutoin vaarantua, ja saatavilla olevista tai suositelluista varotoimista, joilla he voivat minimoida tällaisesta tietoturvaloukkauksesta mahdollisesti aiheutuvat taloudelliset menetykset tai sosiaaliset haitat. Käyttäjien intressi ilmoituksen saamiseen ei selvästikään rajoitu pelkkään sähköisen viestinnän alaan, minkä vuoksi yhteisön tasolla olisi pikaisesti otettava käyttöön kaikilla aloilla sovellettavia täsmällisiä ja pakollisia ilmoitusvelvoitteita. Siihen saakka, kunnes komissio on tarkastellut uudelleen kaikkea tätä alaa koskevaa yhteisön lainsäädäntöä, komission olisi yhteistyössä Euroopan tietosuojavaltuutetun kanssa viipymättä ryhdyttävä asianmukaisiin toimiin, jotta kannustetaan direktiiviin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) sisältyvien tietoturvaloukkauksista ilmoittamista koskevien sääntöjen periaatteiden soveltamista koko yhteisössä alasta tai tietojen tyypistä riippumatta.

(60)

Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten olisi valvottava toteutettuja toimenpiteitä ja levitettävä parhaita käytäntöjä yleisesti saatavilla olevien sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajien keskuudessa.

(61)

Jos henkilötietoihin kohdistuvaan tietoturvaloukkaukseen ei puututa riittävän tehokkaasti ja nopeasti, siitä voi aiheutua huomattavia taloudellisia menetyksiä ja sosiaalisia haittoja, kuten väärän henkilöllisyyden käyttöä, tilaajalle tai kyseessä olevalle henkilölle. Siksi yleisesti saatavilla olevan sähköisen viestintäpalvelun tarjoajan olisi, heti kun hän saa tietää tällaisen loukkauksen tapahtumisesta, ilmoitettava loukkauksesta toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle. Tilaajille tai henkilöille, joiden tietoihin ja yksityisyyteen tällaiset tietoturvaloukkaukset voivat vaikuttaa haitallisesti, olisi ilmoitettava asiasta viipymättä tarvittavien varotoimien toteuttamiseksi. Loukkauksen voidaan katsoa vaikuttavan haitallisesti tilaajan tai henkilön tietoihin ja yksityisyyteen, jos siihen sisältyy esimerkiksi väärän henkilöllisyyden käyttöä, fyysistä vahinkoa, huomattavan vakavaa nöyryytystä tai maineen vahingoittumista yleisesti saatavilla olevien viestintäpalvelujen tarjoamisen yhteydessä yhteisössä. Ilmoituksessa olisi annettava tiedot toimenpiteistä, joita palveluntarjoaja on toteuttanut loukkauksen selvittämiseksi, sekä suosituksia tilaajille tai henkilöille, joihin se on vaikuttanut.

(62)

Jäsenvaltioiden viranomaisten ja tuomioistuinten olisi direktiivin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) noudattamisen edellyttämiä toimenpiteitä täytäntöön pannessaan tulkittava kansallista oikeutta mainitun direktiivin mukaisesti, ja niiden olisi tämän lisäksi myös huolehdittava siitä, etteivät ne tulkitse direktiiviä siten, että se johtaisi ristiriitaan muiden perusoikeuksien tai yhteisön oikeuden yleisten periaatteiden, kuten suhteellisuusperiaatteen, kanssa.

(63)

Olisi säädettävä sellaisten teknisten täytäntöönpanotoimenpiteiden hyväksymisestä, jotka koskevat tiedotus- ja ilmoitusvelvollisuuksiin liittyviä olosuhteita, ilmoitusten muotoa ja niihin sovellettavia menettelyjä riittävän yksityisyyden suojan turvaamiseksi ja sellaisten henkilötietojen suojan riittävän tason saavuttamiseksi, joita siirretään tai käsitellään sisämarkkinoilla sähköisten viestintäverkkojen käytön yhteydessä.

(64)

Laadittaessa yksityiskohtaisia sääntöjä henkilötietoihin kohdistuneiden tietoturvaloukkausten ilmoittamisen muodosta ja ilmoittamisessa sovellettavista menettelyistä olisi otettava asianmukaisesti huomioon loukkauksen olosuhteet, kuten se, oliko henkilötiedot suojattu asianmukaisin teknisin suojauskeinoin, mikä vähentää olennaisesti väärän henkilöllisyyden käytön tai muiden väärinkäytösten todennäköisyyttä. Tällaisissa säännöissä ja menettelyissä olisi myös otettava huomioon lainvalvontaviranomaisten oikeutetut edut tapauksissa, joissa varhainen ilmoittaminen voisi tarpeettomasti haitata tietoturvaloukkauksen tutkimista.

(65)

Ohjelmat, jotka salaa seuraavat käyttäjän toimia tai heikentävät käyttäjän päätelaitteen toimintaa kolmannen osapuolen hyödyksi (vakoiluohjelmat), aiheuttavat vakavan vaaran käyttäjien yksityisyydelle, aivan kuin viruksetkin. Käyttäjien yksityiselämän suojan korkea ja yhdenmukainen taso on varmistettava riippumatta sitä, onko ei-toivotut vakoiluohjelmat tai virukset ladattu vahingossa sähköisten viestintäverkkojen kautta vai onko ne siirretty ja asennettu piilotettuina ohjelmaan, jota levitetään ulkopuolisilla tiedontallennusvälineillä kuten CD-levyillä, CD-ROM-levyillä tai USB-tikuilla. Jäsenvaltioiden olisi kannustettava tarjoamaan tietoja loppukäyttäjille saatavilla olevista varotoimista ja kannustettava heitä ryhtymään tarvittaviin toimiin päätelaitteiden suojaamiseksi viruksia ja vakoiluohjelmia vastaan.

(66)

Kolmannet osapuolet voivat haluta tallentaa tietoja käyttäjän välineille tai saada yhteyden jo tallennettuihin tietoihin eri tarkoituksia varten, jotka vaihtelevat laillisista tarkoituksista (kuten erityyppiset evästeet) tarkoituksiin, joihin liittyy luvaton tunkeutuminen yksityiselämän alueelle (kuten vakoiluohjelmat ja virukset). Näin ollen on äärimmäisen tärkeää, että käyttäjille tarjotaan selkeät ja kattavat tiedot heidän ryhtyessään toimiin, jotka voivat johtaa tällaiseen tallennukseen tai käyttämisen sallimiseen. Tapojen, joilla annetaan tietoja ja tarjotaan mahdollisuus kieltäytyä, olisi oltava mahdollisimman käyttäjäystävällisiä. Poikkeus tietojen antamisesta ja kieltäytymismahdollisuuden tarjoamisesta olisi rajattava tilanteisiin, joissa tekninen tallennus tai käyttämisen salliminen on ehdottoman välttämätöntä, jotta voidaan laillisesti mahdollistaa sellaisen yksittäisen palvelun käyttö, jota tilaaja tai käyttäjä on nimenomaisesti pyytänyt. Jos se on teknisesti mahdollista ja tehokasta ja direktiivin 95/46/EY asiaa koskevien säännösten mukaista, käyttäjä voi antaa suostumuksensa käyttämiseen selaimen tai muun sovelluksen asianmukaisten asetusten avulla. Näiden vaatimusten voimaansaattamista olisi tehostettava myöntämällä laajennetut valtuudet kansallisille viranomaisille.

(67)

Tilaajia yksityisyyttä loukkaavilta ei-toivotuilta sähköpostin suoramarkkinointikeinoilta suojaavia keinoja olisi sovellettava myös teksti- ja multimediaviesteihin ja muihin sovelluksiin.

(68)

Sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajat tekevät merkittäviä investointeja ei-toivotun markkinointiviestinnän (”roskapostin”) torjumiseksi. Ne ovat myös loppukäyttäjiä paremmassa asemassa, sillä niillä on tarvittavat tiedot ja voimavarat roskapostittajien havaitsemiseksi ja tunnistamiseksi. Siksi sähköpostipalvelujen tarjoajien ja muiden palveluntarjoajien olisi voitava ryhtyä oikeustoimiin roskapostittajia vastaan ja siten puolustaa asiakkaidensa etuja osana omaa laillista kaupallista etuaan.

(69)

Tarve varmistaa riittävä yksityisyyden suoja ja sellaisten henkilötietojen suojan riittävä taso, joita siirretään tai käsitellään sisämarkkinoilla sähköisten viestintäverkkojen käytön yhteydessä, edellyttää tehokkaita valtuuksia täytäntöönpanoon ja täytäntöönpanon valvontaan, jotta säännösten noudattamiselle olisi riittävät kannustimet. Toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla ja tarvittaessa muilla kansallisilla elimillä, joita asia koskee, olisi oltava riittävät valtuudet ja voimavarat tutkia tehokkaasti rikkomistapauksia, ja niillä olisi oltava myös valtuudet saada kaikki tarvitsemansa asiaan liittyvät tiedot sekä valtuudet päättää valituksista ja määrätä seuraamuksia rikkomistapauksissa.

(70)

Tämän direktiivin säännösten täytäntöönpano ja sen valvonta edellyttävät usein yhteistyötä kahden tai useamman jäsenvaltion kansallisten sääntelyviranomaisten välillä, esimerkiksi rajat ylittävän roskapostin ja vakoiluohjelmien torjumiseksi. Jotta yhteistyö tällaisissa tapauksissa olisi sujuvaa ja nopeaa, asianomaisten kansallisten viranomaisten olisi määritettävä esimerkiksi viranomaisten välillä vaihdettavan tiedon määrää ja muotoa koskevat menettelyt tai noudatettavat määräajat, jollei komission suorittamasta tarkastelusta muuta johdu. Menettelyjen ansiosta myös markkinatoimijoita koskevat velvoitteet voidaan yhdenmukaistaa, mikä edistää tasapuolisten toimintamahdollisuuksien luomista yhteisössä.

(71)

Rajat ylittävää yhteistyötä ja täytäntöönpanon valvontaa olisi vahvistettava yhteisön nykyisten rajat ylittävien täytäntöönpanojärjestelmien mukaisesti, mukaan lukien asetuksessa (EY) N:o 2006/2004 ( 16 ) (asetus kuluttajansuojaa koskevasta yhteistyöstä) säädetty järjestelmä, muuttamalla mainittua asetusta.

(72)

Direktiivin 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) ja direktiivin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) täytäntöönpanon edellyttämistä toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY ( 17 ) mukaisesti.

(73)

Komissiolle olisi erityisesti siirrettävä toimivalta hyväksyä täytäntöönpanotoimenpiteitä, jotka koskevat 112-palvelujen tehokasta toteuttamista sekä liitteiden mukauttamista tekniikan kehitykseen tai markkinoiden kysynnän muutoksiin. Sille olisi myös siirrettävä toimivalta hyväksyä tiedotus- ja ilmoitusvaatimuksia sekä käsittelyn turvallisuutta koskevia täytäntöönpanotoimenpiteitä. Koska nämä toimenpiteet ovat laajakantoisia ja niiden tarkoituksena on muuttaa direktiivin 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) ja direktiivin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) muita kuin keskeisiä osia täydentämällä niitä uusilla muilla kuin keskeisillä osilla, ne on hyväksyttävä päätöksen 1999/468/EY 5 a artiklassa säädettyä valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen. Koska valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn noudattaminen määräaikojen mukaisesti saattaa tietyissä poikkeuksellisissa tapauksissa estää täytäntöönpanotoimenpiteiden oikea-aikaisen hyväksymisen, Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission olisi toimittava nopeasti varmistaakseen kyseisten toimenpiteiden oikea-aikaisen hyväksymisen.

(74)

Määrittäessään käsittelyn turvallisuutta koskevia täytäntöönpanotoimia valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn mukaisesti komission olisi kuultava kaikkia asianomaisia eurooppalaisia viranomaisia ja järjestöjä (Euroopan verkko- ja tietoturvavirastoa (ENISA), Euroopan tietosuojavaltuutettua ja direktiivin 95/46/EY 29 artiklalla perustettua tietosuojatyöryhmää) sekä kaikkia muita asianosaisia sidosryhmiä erityisesti saadakseen tietoa parhaista saatavilla olevista teknisistä ja taloudellisista keinoista, joilla voidaan parantaa direktiivin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) täytäntöönpanoa.

(75)

Tämän vuoksi direktiivit 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) ja 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) olisi muutettava vastaavasti.

(76)

Paremmasta lainsäädännöstä tehdyn toimielinten välisen sopimuksen ( 18 ) 34 kohdan mukaisesti jäsenvaltioita kannustetaan laatimaan itseään varten ja yhteisön edun vuoksi omia taulukoitaan, joista ilmenee mahdollisuuksien mukaan direktiivien 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) ja 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) sekä kansallisen lainsäädännön osaksi saattamista koskevien toimenpiteiden välinen vastaavuus, ja julkaisemaan ne,