Asianosaiset
Tuomion perustelut
Päätöksen päätösosa
Asiassa C-385/05,
jossa on kyse EY 234 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Conseil d’État (Ranska) on esittänyt 19.10.2005 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 24.10.2005, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Confédération générale du travail (CGT) ,
Confédération française démocratique du travail (CFDT) ,
Confédération française de l’encadrement (CFE-CGC) ,
Confédération française des travailleurs chrétiens (CFTC) ja
Confédération générale du travail-Force ouvrière (CGT-FO)
vastaan
Premier ministre ja
Ministre de l’Emploi, de la Cohésion sociale et du Logement ,
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. W. A. Timmermans sekä tuomarit R. Schintgen (esittelevä tuomari), R. Silva de Lapuerta, J. Makarczyk ja L. Bay Larsen,
julkisasiamies: P. Mengozzi,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies L. Hewlett,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 7.6.2006 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Confédération générale du travail (CGT), edustajanaan avocat A. Lyon-Caen,
– Confédération française démocratique du travail (CFDT), edustajanaan avocat H. Masse-Dessen,
– Confédération française de l’encadrement (CFE-CGC), edustajanaan avocat H. Masse-Dessen,
– Confédération française des travailleurs chrétiens (CFTC), edustajanaan avocat H. Masse-Dessen,
– Confédération générale du travail-Force ouvrière (CGT‑FO), edustajanaan avocat T. Haas,
– Ranskan hallitus, asiamiehinään G. de Bergues ja C. Bergeot-Nunes,
– Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään J. Enegren ja G. Rozet,
kuultuaan julkisasiamiehen 12.9.2006 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1. Ennakkoratkaisupyyntö koskee työntekijöiden joukkovähentämistä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 20.7.1998 annetun neuvoston direktiivin 98/59/EY (EYVL L 225, s. 16) ja työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevista yleisistä puitteista Euroopan yhteisössä 11.3.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/14/EY (EYVL L 80, s. 29) tulkintaa.
2. Tämä pyyntö on esitetty useiden kanteiden yhteydessä, jotka Confédération générale du travail (CGT), Confédération française démocratique du travail (CFDT), Confédération française de l’encadrement (CFE-CGC), Confédération française des travailleurs chrétiens (CFTC) ja Confédération générale du travail-Force ouvrière (CGT-FO) ovat nostaneet Conseil d’État’ssa ja joissa vaaditaan yritysten henkilöstön määrän laskemiseen sovellettavien sääntöjen muuttamisesta 2.8.2005 annetun asetuksen nro 2005-892 (JORF 3.8.2005, s. 12687; jäljempänä asetus nro 2005-892) kumoamista.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Yhteisön lainsäädäntö
3. Direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
a) ’joukkovähentämisellä’ työnantajan toimeenpanemia irtisanomisia yhdestä tai useammasta syystä, joka ei liity yksittäisiin työntekijöihin, kun irtisanomiset koskevat jäsenvaltion valinnan mukaan määrää, joka on:
i) joko 30 päivän aikana
– vähintään 10 yrityksissä, joissa tavallisesti on enemmän kuin 20 mutta vähemmän kuin 100 työntekijää,
– vähintään 10 prosenttia työntekijöistä yrityksissä, joissa tavallisesti on vähintään 100 mutta vähemmän kuin 300 työntekijää,
– vähintään 30 yrityksissä, joissa tavallisesti on vähintään 300 työntekijää,
ii) tai 90 päivän aikana vähintään 20 kyseisen yrityksen tavallisesta työntekijöiden määrästä riippumatta;
b) ’työntekijöiden edustajilla’ niitä, jotka jäsenvaltioiden lainsäädännön tai käytännön mukaan edustavat työntekijöitä.
Laskettaessa 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua vähennysten lukumäärää vähentämiseen rinnastetaan sellainen työsopimuksen päättyminen, joka tapahtuu työnantajan aloitteesta yhdestä tai useammasta syystä, joka ei liity yksittäisiin työntekijöihin, jos vähentäminen koskee vähintään viittä työntekijää.”
4. Direktiivin 98/59 2 artiklan 1 kohdassa todetaan seuraavaa:
”Kun työnantaja harkitsee työntekijöiden joukkovähentämistä, työnantajan on aloitettava hyvissä ajoin neuvottelut työntekijöiden edustajien kanssa sopimukseen pääsemiseksi.”
5. Direktiivin 98/59 3 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Työnantajan on kirjallisesti ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kaikista suunnitelluista joukkovähentämisistä
– –
2. Työnantajan on toimitettava työntekijöiden edustajille jäljennös 1 kohdassa tarkoitetusta ilmoituksesta.
Työntekijöiden edustajat voivat lähettää mahdolliset huomautuksensa toimivaltaiselle viranomaiselle.”
6. Direktiivin 98/59 5 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tämä direktiivi ei estä jäsenvaltioita soveltamasta tai antamasta lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, jotka ovat työntekijöille edullisempia kuin tässä direktiivissä säädetään, tai sallimasta taikka edistämästä työntekijöille edullisempien työehtosopimusten soveltamista.”
7. Direktiivin 2002/14 johdanto-osan seitsemännessä ja kahdeksannessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(7) Työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua ja luottamuksellisia suhteita yrityksessä on tarpeen lujittaa, jotta voitaisiin ennakoida riskejä, kehittää joustavia työn organisoinnin muotoja, parantaa työntekijöiden mahdollisuuksia osallistua sisäiseen koulutukseen ja säilyttää samalla työsuhdeturva, tiedottaa työntekijöille mukautumistarpeista, lisätä työntekijöiden mahdollisuuksia osallistua toimenpiteisiin, joilla vahvistetaan heidän työllistettävyyttään, edistetään työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa yrityksen toimintaan ja tulevaisuuteen sekä edistää yritysten kilpailukykyä.
(8) On erityisesti tarpeen edistää ja tehostaa tiedottamista ja kuulemista yrityksen työllisyystilanteesta ja sen todennäköisestä kehityksestä ja, silloin kun työnantajan arvioinnista ilmenee, että yrityksen työpaikat saattavat olla vaarassa, edistää ja tehostaa mahdollisia ennakoivia erityisesti työntekijöiden koulutukseen ja ammattitaidon kohentamiseen tähtääviä toimenpiteitä, joilla pyritään välttämään nämä kielteiset vaikutukset tai tasoittamaan niiden seurauksia sekä vahvistamaan niiden työntekijöiden työllistettävyyttä ja mukautuvuutta, joita asia todennäköisesti koskee.”
8. Lisäksi direktiivin 2002/14 johdanto-osan 18 perustelukappaleesta ilmenee, että direktiivillä pyritään luomaan yleiset puitteet, joissa on tarkoitus asettaa vähimmäisvaatimukset, joita sovelletaan kaikkialla yhteisössä, eikä niissä estetä jäsenvaltioita antamasta työntekijöiden kannalta suotuisampia säännöksiä.
9. Kuten mainitun direktiivin johdanto-osan 19 perustelukappaleesta ilmenee, näissä yleisissä puitteissa on myös tarkoitus välttää sellaisten hallinnollisten, rahoituksellisten ja oikeudellisten velvoitteiden asettamista, jotka haittaisivat pienten ja keskisuurten yritysten perustamista ja kehitystä. Mainitun perustelukappaleen mukaan tämän vuoksi asianmukaisena on pidetty kyseisen direktiivin soveltamisalan rajoittamista jäsenvaltioiden valinnan mukaisesti yrityksiin, joiden palveluksessa on vähintään 50 työntekijää, tai toimipaikkoihin, joiden palveluksessa on vähintään 20 työntekijää.
10. Direktiivin 2002/14 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tämän direktiivin tarkoituksena on luoda yleiset puitteet, joilla asetetaan vähimmäisvaatimukset työntekijöiden oikeudelle saada tietoja ja tulla kuulluksi yhteisössä sijaitsevissa yrityksissä tai toimipaikoissa.”
11. Mainitun direktiivin 2 artiklassa todetaan seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
– –
d) ’työntekijällä’ henkilöä, jonka aseman työntekijänä asianomaisessa jäsenvaltiossa turvaa kansallinen työlainsäädäntö tai kansallinen käytäntö;
– –”
12. Direktiivin 2002/14 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tätä direktiiviä sovelletaan jäsenvaltion valinnan mukaan:
a) yrityksiin, joiden palveluksessa on yksittäisessä jäsenvaltiossa vähintään 50 työntekijää, tai
b) toimipaikkoihin, joiden palveluksessa on yksittäisessä jäsenvaltiossa vähintään 20 työntekijää.
Jäsenvaltioiden on määriteltävä palveluksessa olevien työntekijöiden määrän laskentatapa.”
13. Direktiivin 2002/14 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on määriteltävä tiedottamista ja kuulemista asianmukaisella tasolla koskevat yksityiskohtaiset säännöt tämän artiklan mukaisesti 1 artiklassa mainittuja periaatteita noudattaen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta työntekijöille suotuisampien voimassa olevien säännösten ja/tai käytäntöjen soveltamista.”
14. Direktiivin 2002/14 11 artiklassa säädetään, että jäsenvaltiot ovat velvollisia toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet voidakseen aina taata mainitun direktiivin edellyttämät tulokset.
Kansallinen lainsäädäntö
15. Ranskan code du travail’n (työsopimuslaki) L. 421-1 §:n nojalla henkilöstön edustajien asettaminen on pakollista kaikissa toimipaikoissa, joissa työskentelee vähintään 11 työntekijää.
16. Saman lain L. 321-2 ja L. 321-3 §:n mukaan työnantajan, joka harkitsee irtisanomisten toteuttamista taloudellisista syistä, on kutsuttava yritysneuvosto tai henkilöstön edustajat koolle ja kuultava näitä, jos suunniteltujen irtisanomisten määrä on vähintään kymmenen 30 päivän ajanjakson aikana.
17. Ennen asetuksen nro 2005-892 antamista Ranskan code du travail’n L. 620-10 §:n sanamuoto oli seuraava:
”Pantaessa täytäntöön tämän lain säännöksiä yrityksen henkilöstön määrä lasketaan seuraavien säännösten mukaisesti:
Kokopäiväiset työntekijät, joilla on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus, ja kotona työskentelevät työntekijät otetaan kokonaisuudessaan huomioon yrityksen henkilöstön määrässä.
Määräaikaiset työntekijät, työntekijät, joilla on jaksoittaista työtä koskeva sopimus, ja työntekijät, jotka ulkopuolinen yritys on antanut yrityksen käyttöön, mukaan lukien tilapäiset työntekijät, otetaan huomioon yrityksen henkilöstön määrässä suhteessa heidän läsnäoloaikaansa 12 edellisen kuukauden aikana. Työntekijöitä, joilla on määräaikainen sopimus tai tilapäistä työtä koskeva sopimus, taikka työntekijöitä, jotka ulkopuolinen yritys on antanut yrityksen käyttöön, ei kuitenkaan oteta huomioon laskettaessa henkilöstön määrää, kun nämä toimivat sijaisena työntekijälle, joka on poissa tai jonka työsopimus on keskeytetty.
Osa-aikaiset työntekijät otetaan huomioon heidän työsopimustensa luonteesta riippumatta jakamalla heidän työsopimuksiinsa kirjattu kokonaistyöaika työn lainmukaisella tai työehtosopimuksen mukaisella kestolla.”
18. Asetuksen nro 2005-892 1 §:llä Ranskan code du travail’n L. 620-10 §:ään lisättiin seuraava uusi momentti:
”Työntekijää, joka on otettu palvelukseen 22.6.2005 jälkeen ja joka on alle 26-vuotias, ei oteta huomioon ennen kuin hän saavuttaa 26 vuoden iän kyseisen yrityksen henkilöstön määrää laskettaessa riippumatta siitä, minkä luonteiseen sopimukseen hänen ja yrityksen välinen suhde perustuu. Tämän säännöksen seurauksena ei saa olla henkilöstön edustusjärjestelmän tai henkilöstön edustajan toimeksiannon lakkauttaminen. Tämän momentin säännöksiä sovelletaan 31.12.2007 saakka.”
Pääasian oikeudenkäynti ja ennakkoratkaisukysymykset
19. Yhteisöjen tuomioistuimelle esitetystä oikeudenkäyntiaineistosta ilmenee, että pääministeri esitti parlamentille 8.6.2005 antamassaan yleisessä poliittisessa julistuksessa kiireellisen työllisyysohjelman työllisyystilanteen parantamiseksi Ranskassa. Hallitus pyysi valtuuksia säätää asiasta asetuksella, jotta nämä toimenpiteet voisivat tulla voimaan 1.9.2005 lukien.
20. Niinpä hallitus valtuutettiin 26.7.2005 annetun lain nro 2005-846 (JORF 27.7.2005, s. 12223) 1 §:ssä toteuttamaan asetuksella toimenpiteet, joilla pyritään erityisesti muuttamaan henkilöstön määrän laskemiseen sovellettavia sääntöjä, joita sovelletaan pantaessa täytäntöön muussa lainsäädännössä edellytettyjä säännöksiä, jotka koskevat työlainsäädäntöä ja taloudellisia velvollisuuksia, jotta yrityksiä kannustettaisiin 22.6.2005 lukien ottamaan palvelukseensa alle 26-vuotiaita työntekijöitä.
21. Hallituksen 2.8.2005 antamassa asetuksessa nro 2005-892 säädettiin yritysten henkilöstön määrän laskemisen sovel lettavien sääntöjen muuttamista koskevista toimenpiteistä sekä siitä, että mainitun asetuksen säännöksiä ei sovelleta 31.12.2007 jälkeen.
22. CGT, CFDT, CFE-CGC, CFTC ja CGT-FO nostivat Conseil d’État’ssa kanteet asetuksesta nro 2005-892.
23. Kanteidensa tueksi pääasian kantajat esittivät muun muassa kanneperusteen, joka perustui siihen, että mainitussa asetuksessa säädetyt henkilöstön määrän laskemiseen sovellettaviin sääntöihin tehdyt muutokset olivat ristiriidassa direktiivien 98/59 ja 2002/14 päämäärien kanssa.
24. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että vaikka asetuksen nro 2005-892 riidanalaisilla säännöksillä ei suoraan estetä niiden kansallisten säännösten soveltamista, joilla varmistetaan direktiivien 98/58 ja 2002/14 täytäntöönpano, tästä huolimatta pääasiassa kyseessä olevien säännösten soveltaminen voi sellaisten toimipaikkojen osalta, joiden henkilöstöön kuuluu yli 20 työntekijää mutta joiden työntekijöistä alle 11 on vähintään 26-vuotiaita, johtaa siihen, että työnantaja vapautetaan eräistä mainituista kahdesta direktiivistä johtuvista velvollisuuksista.
25. Tässä tilanteessa Conseil d’État päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Kun otetaan huomioon – – direktiivin 2002/14 tarkoitus, joka sen 1 artiklan 1 [kohdan] mukaan on luoda yleiset puitteet, joilla asetetaan vähimmäisvaatimukset työntekijöiden oikeudelle saada tietoja ja tulla kuulluksi yhteisössä sijaitsevissa yrityksissä tai toimipaikoissa, onko direktiivissä olevaa viittausta jäsenvaltioiden toimivaltaan määrittää palveluksessa olevien työntekijöiden määrän laskentatapa tulkittava siten, että sillä sallitaan jäsenvaltioiden ottavan huomioon eri tavalla tiettyjä työntekijöiden ryhmiä kyseisiä määriä sovellettaessa?
2) Missä määrin – – direktiiviä 98/59 voidaan tulkita siten, että siinä sallitaan säännökset, joiden johdosta eräät toimipaikat, joissa työskentelee tavallisesti yli 20 työntekijää, vapautetaan – mahdollisesti vain väliaikaisesti – velvollisuudesta luoda työntekijöiden edustusjärjestelmä, koska säännöissä, jotka koskevat työntekijöiden määrän laskemista, jätetään laskemisen ulkopuolelle eräitä työntekijöiden ryhmiä kyseisen edustamisen järjestämistä koskevia säännöksiä sovellettaessa?”
26. Ennakkoratkaisupäätöksessään Conseil d’État pyysi yhteisöjen tuomioistuinta käsittelemään ennakkoratkaisupyynnön nopeutetussa menettelyssä työjärjestyksen 104 a artiklan ensimmäisen kohdan mukaisesti.
27. Tämä pyyntö hylättiin yhteisöjen tuomioistuimen presidentin 21.11.2005 antamalla määräyksellä.
Ennakkoratkaisukysymysten arviointi
28. Aluksi on todettava, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että työllisyyden edistäminen muodostaa hyväksyttävän sosiaalipoliittisen tavoitteen ja että jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta, kun ne valitsevat keinot, jotka auttavat niitä toteuttamaan sosiaali- ja työllisyyspoliittiset tavoitteensa (ks. mm. asia C-167/97, Seymour-Smith ja Perez, tuomio 9.2.1999, Kok. 1999, s. I‑623, 71 ja 74 kohta ja asia C-187/00, Kutz-Bauer, tuomio 20.3.2003, Kok. 2003, s. I-2741, 55 ja 56 kohta).
29. Jäsenvaltioilla sosiaalipolitiikan alalla oleva harkintavalta ei kuitenkaan voi tehdä tyhjäksi yhteisön oikeuden perusperiaatteen tai säännöksen toteuttamista (ks. vastaavasti em. asia Seymour-Smith ja Perez, tuomion 75 kohta ja em. asia Kutz-Bauer, tuomion 57 kohta).
Ensimmäinen kysymys
30. Ensimmäisellä kysymyksellään kansallinen tuomioistuin tiedustelee pääpiirteissään sitä, onko direktiivin 2002/14 3 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että sen kanssa ristiriidassa on kansallinen säännöstö, jonka perusteella tietty työntekijöiden ryhmä jätetään – mahdollisesti vain väliaikaisesti – huomiotta laskettaessa mainitussa säännöksessä tarkoitettua palveluksessa olevien työntekijöiden määrää.
31. Tältä osin on todettava, että direktiivin 2002/14 2 artiklan d alakohdan mukaan mainitussa direktiivissä työntekijällä tarkoitetaan henkilöä, jonka aseman työntekijänä asianomaisessa jäsenvaltiossa turvaa kansallinen työlainsäädäntö tai kansallinen käytäntö.
32. Tästä seuraa, että koska asiassa ei ole kiistetty sitä, että pääasiassa kyseessä olevassa kansallisessa säännöksessä tarkoitetut alle 26-vuotiaat työntekijät nauttivat kansallisen työlainsäädännön suojaa, kyseiset henkilöt ovat direktiivissä 2002/14 tarkoitettuja työntekijöitä.
33. Pitää paikkansa, että saman direktiivin 3 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on määritettävä palveluksessa olevien työntekijöiden määrän laskentatapa. Mainittu säännös koskee kuitenkin työntekijöiden määrän laskentatavan määrittämistä eikä itse työntekijän käsitteen määrittämistä.
34. Koska direktiivissä 2002/14 on määritetty niiden henkilöiden joukko, jotka on otettava huomioon edellä mainitussa laskelmassa, jäsenvaltiot eivät mainitussa laskelmassa voi jättää huomiotta tiettyä henkilöiden ryhmää, joka alun perin kuului mainitun joukon piiriin. Täten, vaikka esillä olevassa direktiivissä ei säädetä tavasta, jonka mukaisesti jäsenvaltioiden on työntekijöiden määrän laskemisessa otettava huomioon direktiivin soveltamisalaan kuuluvat työntekijät, siinä säädetään kuitenkin, että jäsenvaltioiden on otettava heidät huomioon.
35. Kuten yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, kun yhteisön säännöksessä viitataan kansallisiin lainsäädäntöihin ja käytäntöihin, jäsenvaltiot eivät voi toteuttaa toimenpiteitä, jotka voivat vaarantaa sen yhteisön säännöstön tehokkaan vaikutuksen, johon kyseinen säännös kuuluu (ks. vastaavasti asia C‑151/02, Jaeger, tuomio 9.9.2003, Kok. 2003, s. I-8389, 59 kohta).
36. Erityisesti direktiivin 2002/14 osalta on yhtäältä todettava, että sekä direktiivin oikeudellisena perustana olevasta EY 137 artiklasta että direktiivin johdanto-osan 18 perustelukappaleesta ja 1 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että direktiivin tarkoituksena on asettaa vähimmäisvaatimukset työntekijöiden oikeudelle saada tietoja ja tulla kuulluksi yhteisössä sijaitsevissa yrityksissä tai toimipaikoissa.
37. Toisaalta on todettava, että direktiivillä 2002/14 luotua järjestelmää on – lukuun ottamatta eräitä direktiivin 3 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädettyjä poikkeuksia – tarkoitus soveltaa kaikkiin mainitun direktiivin 2 artiklan d alakohdassa tarkoitettuihin työntekijöihin.
38. Pääasiassa kyseessä olevan kaltainen säännöstö – joka, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 28 kohdassa, johtaa siihen, että eräät työnantajat vapautetaan direktiivissä 2002/14 säädetyistä velvollisuuksista ja että näiden työntekijöiltä evätään mainitussa direktiivissä tunnustettuja oikeuksia – on täten sen luonteinen, että sillä tehdään mainittujen oikeuksien sisältö tyhjäksi ja estetään täten direktiivin tehokas vaikutus.
39. Ranskan hallituksen esittämistä huomautuksista ilmenee lisäksi, että pääasiassa kyseessä olevalla kansallisella säännöksellä pyritään lievittämään niitä vaikeuksia, joita työnantajille aiheutuu siitä, että ylimääräisten työntekijöiden palvelukseenotto voi johtaa esimerkiksi direktiivistä 2002/14 aiheutuvien velvollisuuksien soveltamiseksi säädettyjen raja-arvojen ylittymiseen.
40. Mitä tulee mainitun hallituksen esittämään direktiiviä 2002/14 koskevaan tulkintaan, jonka mukaan direktiivin 3 artiklan 1 kohdalla ei kielletä jäsenvaltioita ottamasta käyttöön – kuten pääasiassa kyseessä olevalla säännöksellä on tehty – palveluksessa olevien työntekijöiden määrän laskentatapoja, joissa voidaan jopa väliaikaisesti jättää laskelman ulkopuolelle tiettyjä työntekijöiden ryhmiä, kun se on perusteltua nuorten työllisyyden edistämisen muodostamien yleistä etua koskevien tavoitteiden perusteella ja kun se on suhteellisuusperiaatteen mukaista, riittää kun todetaan, että tällainen tulkinta on ristiriidassa mainitun direktiivin 11 artiklan 1 kohdan kanssa, jossa säädetään, että jäsenvaltiot ovat velvollisia toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet voidakseen aina taata direktiivin 2002/14 edellyttämät tulokset, sikäli kuin mainittu tulkinta merkitsee sitä, että jäsenvaltioilla olisi oikeus vapauttaa itsensä – mahdollisesti vain väliaikaisesti – kyseisestä yhteisön oikeuden asettamasta selvästä ja täsmällisestä velvollisuudesta saavuttaa tietty tulos (ks. analogisesti asia C-212/04, Adeneler, tuomio 4.7.2006, 68 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
41. Edellä esitetyillä perusteilla ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava niin, että direktiivin 2002/14 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että sen kanssa ristiriidassa on kansallinen säännöstö, jonka perusteella tietty työntekijöiden ryhmä jätetään – mahdollisesti vain väliaikaisesti – huomiotta laskettaessa mainitussa säännöksessä tarkoitettua palveluksessa olevien työntekijöiden määrää.
Toinen kysymys
42. Toisella kysymyksellään kansallinen tuomioistuin tiedustelee pääpiirteissään sitä, onko direktiivin 95/59 1 artiklan 1 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että sen kanssa ristiriidassa on kansallinen säännöstö, jonka perusteella tietty työntekijöiden ryhmä jätetään – mahdollisesti vain väliaikaisesti – huomiotta laskettaessa mainitussa säännöksessä tarkoitettua palveluksessa olevien työntekijöiden määrää.
43. Näin uudelleen muotoiltuun kysymykseen vastaamiseksi on ensimmäiseksi todettava, että direktiivillä 98/59 on ollut tarkoitus turvata työntekijöiden oikeuksien samankaltainen suoja joukkovähentämisten yhteydessä eri jäsenvaltioissa ja yhdenmukaistaa näistä suojasäännöistä yhteisössä toimiville yrityksille aiheutuvia kustannuksia (ks. analogisesti asia C-383/92, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomio 8.6.1994, Kok. 1994, s. I-2479, Kok. Ep. XV, s. I‑223, 16 kohta).
44. Toiseksi on todettava, että direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdasta ja 5 artiklasta ilmenee, että direktiivin tarkoituksena on luoda työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan joukkovähennysten yhteydessä koskeva vähimmäissuoja ja että jäsenvaltioilla on edelleen oikeus toteuttaa mainittujen työntekijöiden kannalta edullisempia kansallisia toimenpiteitä.
45. On kuitenkin todettava, että direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdassa asetetut raja-arvot ovat juuri tällaisia vähimmäissäännöksiä, joista jäsenvaltiot voivat poiketa ainoastaan työntekijöiden kannalta edullisemmilla säännöksillä.
46. Yhtäältä yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että sellainen kansallinen lainsäädäntö, joka antaa mahdollisuuden estää työntekijöille direktiivillä ehdoitta taatun suojan toteutuminen, on yhteisön oikeuden vastainen (ks. em. asia komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomion 21 kohta).
47. Toisaalta ja vastoin Ranskan hallituksen esittämää kantaa direktiiviä 98/59 ei voida tulkita siten, että edellä mainittujen raja-arvojen laskentatapa ja täten itse kyseiset raja-arvot ovat jäsenvaltioiden päätettävissä, koska tällainen tulkinta sallisi jäsenvaltioiden muuttavan kyseisen direktiivin soveltamisalaa ja täten estävän sen täyden vaikutuksen.
48. Kuten ennakkoratkaisupäätöksestä ja julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen 73 ja 74 kohdasta ilmenee, pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen säännös on omiaan estämään – mahdollisesti vain väliaikaisesti – tiettyjen yritysten, joiden palveluksessa tavanomaisesti on yli 20 työntekijää, palveluksessa olevaa koko työntekijöiden joukkoa käyttämästä heillä direktiivin 98/59 perusteella olevia oikeuksia, ja täten mainitulla säännöksellä loukataan direktiivin tehokasta vaikutusta.
49. Edellä esitetyillä perusteilla toiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava niin, että direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että sen kanssa ristiriidassa on kansallinen säännöstö, jonka perusteella tietty työntekijöiden ryhmä jätetään – mahdollisesti vain väliaikaisesti – huomiotta laskettaessa mainitussa säännöksessä tarkoitettua palveluksessa olevien työntekijöiden määrää.
Oikeudenkäyntikulut
50. Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä yhteisöjen tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevista yleisistä puitteista Euroopan yhteisössä 11.3.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/14/EY 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että sen kanssa ristiriidassa on kansallinen säännöstö, jonka perusteella tietty työntekijöiden ryhmä jätetään – mahdollisesti vain väliaikaisesti – huomiotta laskettaessa mainitussa säännöksessä tarkoitettua palveluksessa olevien työntekijöiden määrää.
2) Työntekijöiden joukkovähentämistä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 20.7.1998 annetun neuvoston direktiivin 98/59/EY 1 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että sen kanssa ristiriidassa on kansallinen säännöstö, jonka perusteella tietty työntekijöiden ryhmä jätetään – mahdollisesti vain väliaikaisesti – huomiotta laskettaessa mainitussa säännöksessä tarkoitettua palveluksessa olevien työntekijöiden määrää.