EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Toimintasuunnitelma

1) TAVOITE

Tavoitteena on toteuttaa Amsterdamin sopimuksen mukainen vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue.

2) YHTEISÖN TOIMENPITEET

Neuvoston ja komission toimintasuunnitelma parhaista tavoista panna täytäntöön Amsterdamin sopimuksen määräykset vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toteuttamisesta, hyväksytty 3. joulukuuta 1998.

3) SISÄLTÖ

Osa I: Johdanto

Neuvosto hyväksyi 3. joulukuuta toimintasuunnitelman, jonka laatimista valtion- ja hallitusten päämiehet edellyttivät Cardiffin Eurooppa-neuvoston yhteydessä (kesäkuussa 1998), ja esitti sen Wienin Eurooppa-neuvostolle muutamaa päivää myöhemmin. Toimintasuunnitelman alullepanija oli komissio, joka tiedonannossaan 14. heinäkuuta 1998 [KOM(98)459 lopullinen] oli käsitellyt vapauden, turvallisuuden ja oikeuden käsitteitä ja hahmotellut noudatettavia suuntaviivoja. Toimintasuunnitelmassa konkretisoidaan näitä käsitteitä, määritellään tärkeimmät tavoitteet viideksi seuraavaksi vuodeksi ja annetaan aikataulu toimenpiteille, joiden avulla Amsterdamin sopimuksen mukainen vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue voidaan toteuttaa. Toimintasuunnitelma perustuu EY:n perustamissopimuksen IV osastoon, Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osastoon sekä näihin sopimuksiin sisällytettyyn Schengenin säännöstöön ja tarjoaa yhtenäiset puitteet EU:n toiminnan kehittämiselle. Samalla yhteisöjen tuomioistuimen toteuttama oikeudellinen valvonta ja Euroopan parlamentin toteuttama demokraattinen valvonta lisääntyvät. Suunnitelman tavoitteena on varmistaa henkilöiden vapaa liikkuvuus ja taata heidän turvallisuutensa torjumalla rikollisuutta. Toimintasuunnitelman oletetaan helpottavan yhteistyötä oikeus- ja sisäasioissa niin EU:n sisällä kuin EU:n ja ehdokasvaltioiden välillä.

"Vapauteen perustuvassa alueessa" on kyse henkilöiden vapaan liikkuvuuden takaamisesta Schengenin mallin mukaan, mutta myös perusoikeuksien suojelemisesta ja kaikenlaisen syrjinnän torjumisesta. Samoin on taattava yksityisyyden kunnioittaminen ja erityisesti henkilötietojen suojaaminen. Suurin osa aikaisemmin hyväksytyistä turvapaikkaa ja maahanmuuttoa koskevista välineistä ei ollut sitovia. Turvapaikka- ja maahanmuuttoasiat kuuluvat vastedes EY:n perustamissopimukseen, mikä antaa mahdollisuuden hyväksyä Euroopan yhteisön säädöksiä ja määritellä todellinen eurooppalainen politiikka.

"Turvallisuuteen perustuvan alueen" tarkoituksena on torjua rikollisuutta, erityisesti terrorismia, ihmiskauppaa ja lapsiin kohdistuvia rikoksia, laitonta huumausainekauppaa ja laitonta asekauppaa, lahjontaa ja petoksia. Amsterdamin Eurooppa-neuvosto hyväksyi kesäkuussa 1997 rikollisuutta koskevan toimintasuunnitelman, ja huumausaineiden torjumista koskeva toimintasuunnitelma toteutetaan vuosina 2000-2004. Europolin keskeistä asemaa korostetaan, koska se on jäsenvaltioiden lisääntyneen yhteistyön olennainen väline erityisesti toiminnan tasolla.

"Oikeuteen perustuva alueen" osalta unionin tavoitteena on taata Euroopan kansalaisille oikeussuojan yhtäläinen saatavuus jäsenvaltioiden välisistä eroavuuksista huolimatta ja helpottaa oikeusviranomaisten välistä yhteistyötä. Yksityisoikeuden alalla oikeudellisella yhteistyöllä on pyrittävä yksinkertaistamaan Euroopan kansalaisten oikeudellista ympäristöä. Rikosoikeuden alalla sen on edistettävä syytteeseenpanomenettelyjen yhteensovittamista ja luotava yhtäläinen käsitys oikeudesta määrittelemällä rikoksia, menettelyjä ja seuraamuksia koskevat vähimmäissäännöt. Rajatylittävät oikeudenkäynnit ovat myös asia, johon kiinnitetään erityistä huomiota.

Amsterdamin sopimukseen sisältyvät muutokset muuttavat myös EU:n suhteita kolmansiin maihin ja kansainvälisiin järjestöihin. Nyt, kun turvapaikka- ja maahanmuuttoasiat sekä yksityisoikeuden alalla tehtävä oikeudellinen yhteistyö kuuluvat ensimmäiseen pilariin, yhteisöllä on uutta ulkoista toimivaltaa, jonka avulla se voi käyttää vaikutusvaltaansa näissä asioissa kansainvälisesti.

Neuvoston työskentelyrakenne oikeus- ja sisäasioissa on sopeutettava Amsterdamin sopimuksen tuomiin muutoksiin, ja sen avulla on voitava hallinnoida sekä ensimmäiseen että kolmanteen pilariin kuuluvia toimenpiteitä samoin kuin Schengenin säännöstöä. Kyseessä on sellaisen järjestelmän toteuttaminen, jonka avulla kokonaisuus voidaan sovittaa hyvin yhteen, välttää päällekkäisyys ja taata päätöksenteossa tarvittava asiantuntemus.

Osa II: Painopisteet ja toimenpiteet

Perussopimuksessa määrätään, että vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue on toteutettava viidessä vuodessa. Yhteisten painopisteiden määrittelemisessä ja lyhyellä aikavälillä (kahdessa vuodessa) ja pitemmällä aikavälillä (viidessä vuodessa) toteutettavien yksityiskohtaisten toimenpiteiden toteuttamisessa on otettava huomioon seuraavat kriteerit: Amsterdamin sopimuksessa jo määrätyt suuntaviivat, toissijaisuuden ja yhteisvastuullisuuden periaate, operatiivinen tehokkuus, perussopimuksissa määrätyt rajoitukset (jäsenvaltioiden sisäistä turvallisuutta koskeva toimivalta kuuluu ainoastaan niille itselleen) sekä aikataulun ja käytettävissä olevien voimavarojen realistinen huomioonottaminen.

Turvapaikka-asioiden osalta tarkoitus on luoda pakolaisia ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoa koskeville menettelyille yhteiset säännöt, toteuttaa hakijoiden sormenjälkien vertailun mahdollistava Eurodac-yleissopimus ja jakaa näiden henkilöiden vastaanotosta aiheutuvia kuluja jäsenvaltioiden kesken. Suunnitteilla on yleisen maahanmuuttostrategian laatiminen.

Maahanmuuton osalta kyse on siitä, että laaditaan maahantuloa, oleskelua ja palauttamista koskevista edellytyksistä yhteisiä säännöksiä, torjutaan tehokkaammin laitonta maahanmuuttoa ja määritellään oikeudet, joiden mukaisesti kolmansien maiden kansalaiset saavat liikkua vapaasti unionin alueella. Yhdenmukainen viisumi otetaan käyttöön.

Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeuden alalla paljastaa, miten tärkeää "oikeuteen perustuvan alueen" toteuttaminen pohjimmiltaan on. Tästä syystä on tärkeää mukauttaa lainvalintaa ja tuomioistuimen valintaa koskevia sääntöjä erityisesti sopimus- ja muiden velvoitteiden, avioeron, aviovarallisuusjärjestelmän ja perintöasioiden osalta sekä kehittää lähinnä perheasioita koskevien riitojen sovittelua. Yksityisoikeudellisen verkoston perustamismahdollisuutta tutkitaan, jotta alan ammatinharjoittajien yhteydenpitoa Euroopassa voitaisiin lisätä.

Poliisiyhteistyön päätavoitteena on taata Euroopan kansalaisille korkea suojelun taso. Poliisi- ja oikeusviranomaisten orastavaa yhteistyötä on tämän vuoksi kehitettävä edelleen. Europolin on ulotettava operatiivinen valmiutensa ja toimivaltansa (esimerkiksi euron väärentämisen torjunta) painopisteisiinsä, laittoman maahanmuuton verkostojen ja terrorismin torjuntaan. Oikeusviranomaisten ja Europolin suhteet on määriteltävä, samoin kuin puitteet yhteiselle tutkinnalle. Schengenin sopimusten mallin mukaan on tarkasteltava menettelytapoja, joiden mukaisesti lain noudattamista valvovat viranomaiset voisivat toimia toisen jäsenvaltion alueella.

Rikosasioita koskevassa oikeudellisessa yhteistyössä toteutetaan toimia, joilla helpotetaan kansallisten viranomaisten keskinäistä avunantoa rikosasioissa, rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista jäsenvaltioiden välillä ja päätösten vastavuoroista tunnustamista ja tuomioiden täytäntöönpanoa sekä tehostetaan rahanpesun torjuntaa. Myös rikosoikeuden sääntöjen lähentämistä käsitellään.

Kahdessa edellisessä kohdassa mainituissa asioissa pyritään tehostamaan toimia kehittämällä tietojen vaihtoa, keräämistä ja tallentamista. Nämä tiedot voisivat koskea epäilyttäviä liiketoimia, rikosrekistereitä, rajat ylittävää rikollisuutta tai meneillään olevia tutkimuksia.

4) määräaika säädöksen täytäntöönpanolle jäsenvaltiossa

Ei vaadita.

5) voimaantulopäivä (jos poikkeaa edellisen kohdan päivämäärästä)

6) viitteet

EYVL C 19, 23.1.1999

7) jatkotoimet

Komission tiedonanto, 24. maaliskuuta 2000: Tulostaulu vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toteutumisen seuraamiseksi Euroopan unionissa. [KOM(2000) 167 lopullinen - ei julkaistu EYVL:ssä].

8) komission täytäntöönpanotoimet

Viimeisin päivitys 04.07.2005

Top