EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Urheilun eurooppalainen ulottuvuus

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Tiedonanto (COM(2011) 12 final) – Urheilun eurooppalaisen ulottuvuuden kehittäminen

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 6 artikla

TIEDONANNON JA SOPIMUKSEN ARTIKLAN TARKOITUS

Tiedonanto perustuu vuonna 2007 julkaistuun urheilun valkoiseen kirjaan, ja siinä esitetään sellaisten aloitteiden luettelo, jotka voidaan toteuttaa EU:n tasolla urheilun yhteiskunnallisten tehtävien, taloudellisen ulottuvuuden ja järjestäytymisen vahvistamiseksi.

SEUT-sopimuksen 6 artiklassa EU:lle annetaan valta toteuttaa toimia, joilla tuetaan, koordinoidaan ja täydennetään EU-maiden toimia keskeisillä aloilla, kuten urheilu, koulutus ja kulttuuri.

Tärkeimmät kohdat

Tiedonannossa käsiteltävät kysymykset on jaettu kolmeen laajaan aihepiiriin. Aloitteilla pyritään tuottamaan lisäarvoa tukemalla ja täydentämällä EU-maiden omia toimia urheilun alalla.

Urheilun yhteiskunnalliset tehtävät

  • Urheilu voi edistää merkittävästi kasvua, kansalaisten työllistyvyyttä ja sosiaalista koheesiota samalla, kun se auttaa vähentämään terveydenhuollon menoja. Siihen kohdistuu kuitenkin edelleen uhkia, jotka liittyvät dopingiin, väkivaltaan ja suvaitsemattomuuteen, ja niitä vastaan on toteutettava toimia urheilijoiden ja kansalaisten suojelemiseksi.
  • Doping-aineiden käyttö on vakava terveysuhka, joten dopingin torjuntaa on tehostettava. Urheilualan keskeiset toimijat ovat pyytäneet EU:ta liittymään Euroopan neuvoston dopingin vastaiseen yleissopimukseen, minkä vuoksi Euroopan komissio aikoo antaa EU:n liittymistä koskevan neuvotteluohjeluonnoksen. On myös tärkeää vahvistaa toimenpiteitä, joilla vastustetaan järjestäytyneissä verkostoissa harjoitettavaa doping-aineiden kauppaa. Komissio tarkastelee erilaisia toteuttamiskeinoja, joista yksi on rikoslainsäädännön käyttö. Komissio tukee jo useita organisaatioita, joilla on merkittävä asema dopingin torjunnassa, esimerkiksi Maailman antidopingtoimistoa. Se tukee edelleen rajat ylittäviä dopingintorjuntaverkostoja.
  • Koulutuslaitosten urheiluohjelmien laatu ei ole tyydyttävä useissa EU-maissa. Urheilukoulutuskeskusten ja niiden henkilöstön olisi oltava riittävän korkeatasoisia, jotta turvattaisiin urheilijoiden edut henkisen kehityksen ja opintojen edistämisen sekä ammatillisten seikkojen osalta. Koulutuksen ja tutkintojen tukemiseksi urheilualalla komissio ja EU-maat
  • Väkivallan ja suvaitsemattomuuden ehkäisemiseen ja torjuntaan tarvitaan eurooppalainen lähestymistapa, sillä ne ovat edelleen ongelma eurooppalaisessa urheilussa. Komissio ja EU-maat pyrkivät kehittämään ja toteuttamaan moniin eri urheilulajeihin liittyviä turvallisuusjärjestelyjä ja -vaatimuksia (tällä hetkellä ne koskevat vain kansainvälisiä jalkapallotapahtumia). Komissio tukee suvaitsemattomuuden torjuntaa urheilussa ja kannustaa EU-maita panemaan kokonaisuudessaan tehokkaasti täytäntöön puitepäätöksen 2008/913/JHA rasismin ja muukalaisvihan torjumisesta.
  • Urheilu auttaa merkittävästi lisäämään fyysistä aktiivisuutta, joka on yksi tärkeimmistä terveyttä määräävistä tekijöistä. Parantaakseen terveyttä urheilun avulla komissio ja EU-maat laativat kansalliset suuntaviivat ihmisten kannustamiseksi ottamaan liikunta osaksi jokapäiväistä elämäänsä. Ne perustuvat EU:n liikuntaa koskeviin suuntaviivoihin vuodelta 2008. EU-maiden välillä on huomattavia eroja, kun tarkastellaan terveyttä parantavan liikunnan käsitettä. Näiden erojen poistamiseksi komissio tukee rajat ylittäviä hankkeita ja verkostoja tällä alalla.
  • Sosiaalista osallisuutta voidaan edistää urheilussa ja urheilun kautta. Komissio ja EU-maat
    • laativat urheilun pariin pääsyyn liittyviä standardeja Euroopan vammaisstrategian avulla,
    • edistävät vammaisten osallistumista urheilutapahtumiin,
    • edistävät naisten pääsyä urheilun pariin ja epäsuotuisassa asemassa olevien ryhmien sosiaalista kotoutumista urheilun kautta.

Urheilun taloudellinen merkitys

  • Urheilu on kasvava talouden ala, joka edistää osaltaan kasvua ja työpaikkojen luomista. Tarvitaan vertailukelpoisia tietoja näyttöön perustuvan toimintapolitiikan pohjaksi ja kestävää urheilun, erityisesti voittoa tuottamattoman urheilun, rahoitusta.
  • Euroopan urheilualan sääntöjen täytäntöönpano edellyttää näyttöön perustuvaa toimintapolitiikkaa. Komissio ja EU-maat käyttävät urheilun satelliittitilinpitoa sen taloudellisten vaikutusten mittaamiseen. Komissio myös tukee yliopistojen verkostoa innovatiivisen toimintapolitiikan edistämiseksi urheilun alalla ja selvittää, kannattaako EU:hun perustaa urheilun seurantatoimi.
  • Urheilun kestävä rahoitus on varmistettava. Teollis- ja tekijänoikeudet ovat suuri tulonlähde ammattiurheilun alalla, ja sen vuoksi komissio
    • ottaa huomioon urheilutapahtumien mediassa esittämisestä syntyvät teollis- ja tekijänoikeudet digitaalista agendaa koskevan aloitteen (ja myöhemmän digitaalisten sisämarkkinoiden strategian) täytäntöönpanossa,
    • tekee ruohonjuuritason urheilun rahoituksesta selvityksen, jonka tulokset antavat pohjatietoa tuleviin toimiin tällä alalla.
  • Komissio tutkii yhdessä EU-maiden kanssa, miten rahoituksen yhteisvastuumekanismeja voidaan lujittaa urheilun alalla.
  • Tähän mennessä on tehty vasta muutamia päätöksiä EU:n valtiontukisääntöjen soveltamisesta urheiluun. Komissio seuraa valtiontukilainsäädännön soveltamista urheilun alalla ja harkitsee ohjeistuksen laatimista, jos valtiontukitapausten määrä lisääntyy.
  • Urheilu on alueellisen kehittämisen ja työllistettävyyden arvokas väline. Tämän hyödyntämiseksi komissio ja EU-maat käyttävät Euroopan rakenne- ja investointirahastoja täysimääräisesti kestävien urheilualan rakenteiden tukemiseen.

Urheilualan järjestäytyminen

  • Urheilujärjestöjen itsenäisyys ja itsesääntely perustuvat alan hyvään hallintotapaan. Edistääkseen urheilualan hyvää hallintotapaa Euroopan tasolla komissio ja EU-maat hyväksyvät yhteisiä standardeja vaihtamalla hyviä käytäntöjä ja kohdentamalla tukea erityisiin aloitteisiin.
  • Sen varmistamiseksi, että urheilun erityisluonteen käsitettä sovelletaan oikein, komissio antaa opastusta
    • aihepiiri kerrallaan EU-lainsäädännön ja urheilun sääntöjen välisestä suhteesta,
    • urheilijoiden vapaata liikkuvuutta ja kansallisuutta koskevista EU:n säännöistä, niin että yksittäisissä urheilulajeissa voidaan järjestää kansallisia kilpailuja ilman syrjintää,
    • siirtosäännöistä, koska pelaajasiirrot herättävät usein kysymyksiä niiden lainmukaisuudesta ja niihin liittyvästä rahoituksesta. Komissio arvioi pelaajasiirtojen taloudellisia ja oikeudellisia näkökohtia.
  • Urheiluagenttien toiminta herättää myös eettisiä kysymyksiä, ja sen vuoksi komissio järjesti konferenssin, jossa tarkasteltiin tapoja, joilla agenttien toimintaa voidaan parantaa.
  • Ammattijalkapalloilun alalla perustettiin eurooppalainen työmarkkinakomitea vuonna 2008. Useat järjestöt ovat ilmaisseet kiinnostuksensa luoda urheilun koko sektorin kattava työmarkkinaosapuolten eurooppalainen vuoropuhelu, mitä komissiokin kannattaa. Komissio aikoo ehdottaa työmarkkinaosapuolille testausvaihetta tämän prosessin käynnistämisen helpottamiseksi

TAUSTAA

Lisätietoja:

KESKEISET TERMIT

Epävirallinen oppiminen: organisoitua oppimista, jossa kehitetään yksilön taitoja ja valmiuksia ja joka on usein opettajan johtamaa mutta josta ei saa tutkintotodistusta.
Arkioppiminen: oppimista, johon ei liity virallista opetussuunnitelmaa tai opintopisteitä ja joka usein tapahtuu perheen tai ystävien kanssa.

ASIAKIRJAT

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen konsolidoitu toisinto – Ensimmäinen osa – Periaatteet – I osasto – Unionin toimivallan jaottelu ja toimivallan alat – 6 artikla (EUVL C 202, 7.6.2016, s. 52–53)

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle – Urheilun eurooppalaisen ulottuvuuden kehittäminen (KOM(2011) 12 lopullinen, 18.1.2011)

Viimeisin päivitys: 11.06.2018

Top