EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

EU:n neuvoa-antavat elimet

 

TIIVISTELMÄ

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

EU:lla on seitsemän toimielintä, jotka vastaavat lainsäädännön ja poliittisen päätöksenteon eri alueista.

Lisäksi sillä on kaksi EU:n yhteiskunnan eri osia edustavaa neuvoa-antavaa elintä, jotka antavat lausuntoja politiikoista ja lainsäädännöstä. Lausunnot ovat oikeudellisesti sitomattomia.

Tehtävä

ETSK:lla on kolme päävastuualuetta:

  • antaa neuvoja Euroopan parlamentille, Euroopan unionin neuvostolle ja Euroopan komissiolle
  • edistää sellaisen EU:n kehitystä, joka on enemmän kosketuksissa EU:n kansalaisten mielipiteisiin antamalla työntekijöille ja työnantajajärjestöille ja muille sidosryhmille äänen poliittisessa keskustelussa
  • taata jatkuva vuoropuhelu EU:n ja kansalaisjärjestöjen välillä ja tukea jälkimmäisten asemaa sekä laajemman demokratiaan osallistumisen asemaa.

Kokoonpano

  • ETSK muodostuu 350 jäsenestä. Paikkojen jakautumisesta EU-maiden välillä päättää neuvosto.
  • Jäsenet edustavat työntekijöitä ja työnantajajärjestöjä sekä kansalaisyhteiskunnan sidosryhmiä erityisesti sosioekonomiselta, yhteiskunnalliselta, ammatilliselta ja kulttuuriselta alalta.
  • Jäsenien nimeämisestä vastaavat kansalliset hallitukset, ja neuvosto nimittää jäsenet 5 vuoden toimikaudeksi, joka voidaan uusia.

Toiminta

  • ETSK:lla on yhdeksän täysistuntoa vuodessa.
  • Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio kuulevat ETSK:aa monenlaisista aiheista.
  • ETSK laatii myös lausuntoja omasta aloitteestaan.

Tehtävä

AK antaa alueille ja kaupungeille sananvaltaa EU:n päätöksentekoprosessissa ja heijastaa alueellisten ja paikallisten viranomaisten kantoja ja tarpeita lausunnoissaan, joita se toimittaa EU:n toimielimille.

Kokoonpano

  • AK muodostuu 350 jäsenestä. Paikkojen jakautumisesta EU-maiden välillä päättää neuvosto.
  • Jäsenet ovat paikallisten ja alueellisten viranomaisten valittuja edustajia.
  • Jäsenien nimeämisestä vastaavat kansalliset hallitukset, ja neuvosto nimittää jäsenet 5 vuoden toimikaudeksi, joka voidaan uusia.

Toiminta

AK:lla on kuusi täysistuntoa vuodessa.

Komission, neuvoston tai Euroopan parlamentin on kuultava AK:ta lainsäädäntöehdotuksista, jotka koskevat muun muassa seuraavia politiikan alueita:

  • terveys
  • koulutus
  • työllisyys
  • sosiaalipolitiikka
  • kuljetus
  • energia.

Euroopan parlamentti, neuvosto tai komissio voi kuulla AK:ta myös muissa, näihin alueisiin kuulumattomissa asioissa. AK voi myös laatia lausuntoja omasta aloitteestaan.

Kun AK vastaanottaa lainsäädäntöehdotuksen, se laatii lausunnon, jonka se lähettää asiaankuuluville toimielimille.

AK voi viedä kahdentyyppisiä asioita Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi:

Viimeisin päivitys: 20.01.2016

Top