EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Uuden sukupolven eurooppalainen ilmaliikenteen hallintajärjestelmä (SESAR)

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Asetus (EY) N:o 219/2007 yhteisyrityksen perustamisesta EU:n ilmaliikenteen hallintajärjestelmän (SESAR) kehittämiseksi

TIIVISTELMÄ

ASETUKSEN TARKOITUS

  • Asetuksella perustetaan yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan ilmaliikenteen hallinnan tutkimushanke (SESAR-hanke).
  • SESAR-hankkeen tavoitteena on tehostaa ilmaliikenteen hallintaa nykyaikaistamalla ja yhdenmukaistamalla Euroopan ilmaliikenteen hallintajärjestelmiä. Tätä varten siinä määritellään, kehitetään, validoidaan ja otetaan käyttöön innovatiivisia teknologisia ja operatiivisia ilmaliikenteen hallintaratkaisuja.
  • SESAR-yhteisyritys on SESAR-hankkeen kehitysvaiheesta vastaava julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus. Sen perustivat vuonna 2007 Euroopan unioni ja Euroopan lennonvarmistusjärjestö (Eurocontrol).

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

  • SESAR-yhteisyritys vastaa SESAR-hankkeen kehitysvaiheesta eli yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan teknisestä (tutkimus ja kehitys – T&K) osiosta. Kyseessä on EU:n toimenpidepaketti tuleviin kapasiteetti- ja lentoturvallisuustarpeisiin vastaamiseksi.
  • Yhteisyrityksen tarkoituksena on tuottaa EU:lle vuoteen 2035 mennessä erittäin suorituskykyinen lennonjohtoinfrastruktuuri ATM-yleissuunnitelman mukaisesti. Tavoitteena on mahdollistaa turvallisempi, ympäristöystävällisempi ja tehokkaampi lentoliikenne lisäämällä suoria lentoja sekä vähentämällä polttoaineen kulutusta ja lentojen viivästymistä.
  • Yhteisyrityksessä ovat mukana Euroopan komissio, Eurocontrol, lennonvarmistuspalvelujen tarjoajat, lentomatkustajien järjestöt, ilmatilan käyttäjät, sääntelyviranomaiset, lentoaseman pitäjät, lentoyhtiöiden, lentoasemien ja lennonvarmistuspalvelujen henkilöstö, tutkijat ja laitevalmistajat (noin 3 000 asiantuntijaa). Yhteisyritys on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 187 artiklan nojalla tätä tarkoitusta varten perustettu EU:n elin.
  • Yritys on jo laatinut ATM-yleissuunnitelman (ajantasaistettu vuosina 2012 ja 2015), jossa määritetään uuden sukupolven ilmaliikenteen hallintajärjestelmien sisältö sekä kehitys- ja käyttöönottosuunnitelmat.
  • Yhteisyritys on hallinnoinut jäsenilleen tarkoitettujen avustusten myöntämismenettelyjä EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelman (Horisontti 2020) osallistumista koskevien sääntöjen mukaisesti sen jälkeen, kun ohjelman voimassaoloa jatkettiin vuoteen 2014.

SESAR-yhteisyrityksen tähänastiset tulokset ovat seuraavat:

  • maailman ensimmäinen neliulotteinen lento (3D + aika) tietojenvaihdon parantamiseksi lentoradan päästä päähän
  • kattava ohjeisto lentoasemien kiitoratojen turvallisuuden parantamiseksi ja
  • vapaiden reittien käyttöönotto lento- ja polttoainepäästöjen vähentämiseksi.

Vuodesta 2014 SESAR-yhteisyrityksen tutkimusta ja innovointia (T&I) koskevan ohjelman painopisteitä ovat olleet muun muassa seuraavat alat:

  • ilmaliikenteen hallintaverkon käytön optimointi
  • edistyneet ilmaliikennepalvelut
  • suorituskyvyltään huipputason lentoasematoiminnot
  • pitkälle kehitetty, yhteenliitetty ja järkiperäistetty ilmailuinfrastruktuuri.

Rahoitus

EU:n rahoittaa osaltaan SESAR-hankkeen kehitysvaihetta 700 miljoonalla eurolla Euroopan laajuisia liikenneverkkoja (TEN-T) koskevasta ohjelmasta ja seitsemännestä tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelmasta (FP7). Tätä rahoitusta täydennetään myöntämällä hankkeelle Horisontti 2020 -ohjelmasta 585 miljoonaa euroa. Horisontti 2020 -ohjelman keston huomioon ottamiseksi kaikki SESAR-hankkeseen liittyvät ehdotuspyynnöt on jätettävä 31. joulukuuta 2020 mennessä.

MISTÄ ALKAEN ASETUSTA SOVELLETAAN?

Asetus tuli voimaan 3. maaliskuuta 2007.

TAUSTAA

SESAR-yhteisyritys perustettiin neuvoston asetuksella (EY) N:o 219/2007. Asetusta on muutettu kahdesti: vuonna 2008 (asetuksella (EY) N:o 1361/2008) ja vuonna 2014 (asetuksella (EU) N:o 721/2014), jolloin SESAR-yhteisyrityksen voimassaoloa jatkettiin vuoteen 2024.

SÄÄDÖS

Neuvoston asetus (EY) N:o 219/2007, annettu 27 päivänä helmikuuta 2007, yhteisyrityksen perustamisesta uuden sukupolven eurooppalaisen ilmaliikenteen hallintajärjestelmän (SESAR) kehittämiseksi (EUVL L 64, 2.3.2007, s. 1–11)

Asetukseen (EY) N:o 219/2007 tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty perussäädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan viitteeksi.

Viimeisin päivitys: 08.02.2016

Top