EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Tieliikenneturvallisuus: tieliikenneonnettomuuksia koskeva EU:n tietokanta

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Päätös 93/704/EY tieliikenneonnettomuuksia koskevan EU:n tietokannan perustamisesta

PÄÄTÖKSEN TARKOITUS

Päätöksellä perustettiin tieliikenneonnettomuuksia koskeva EU:n CARE-tietokanta.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

EU-maiden on

  • laadittava tilastoja maassa tapahtuneista tieliikenneonnettomuuksista, joissa on ollut osallisena vähintään yksi ajoneuvo ja joista on aiheutunut kuolema tai loukkaantuminen
  • toimitettava kyseiset tiedot vuosittain Euroopan komissiolle (Eurostat).

Euroopan komission on vastattava saamiensa tietojen levittämisestä ja tietokannan moitteettomasta toiminnasta sekä päätettävä tilastoihin pääsyä koskevista ehdoista ja tietojen mahdollisesta julkaisemisesta yhteistyössä CARE-tietokannan asiantuntijaryhmän kanssa.

Kolmen vuoden kuluttua tämän päätöksen täytäntöönpanosta komission oli laadittava neuvostolle kertomus saaduista tuloksista ja toimien jatkamista koskevista indikaattoreista.

Kertomuksen johtopäätökset olivat yleensä ottaen myönteisiä. Siinä esitettiin joitakin parannuksia, jotka koskevat muun muassa

  • onnettomuustietojen yhdenmukaistamista
  • uusien tietojen toimittamista kansainvälisten vertailevien analyysien täydentämiseksi
  • EU-maiden välisen yhteistyön parantamista, sillä yhteistyöllä on keskeinen merkitys tietojen hallinnassa ja laadun varmistamisessa sekä CARE-tietokannan käyttäjien pääsyä ja sovellusta koskevien toimintaperiaatteiden laatimisessa.

MISTÄ ALKAEN PÄÄTÖSTÄ SOVELLETAAN?

Päätöstä on sovellettu 22. joulukuuta 1993 alkaen.

TAUSTAA

Lisätietoja:

ASIAKIRJA

Neuvoston päätös 93/704/EY, tehty 30 päivänä marraskuuta 1993, tieliikenneonnettomuuksia koskevan yhteisön tietokannan perustamisesta (EYVL L 329, 30.12.1993, s. 63–65)

Päätökseen 93/704/EY tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen tekstiin. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission kertomus ”Nykytilanne ja tulevaisuuden suuntaviivat – CARE: tieliikenneonnettomuuksia koskeva yhteisön tietokanta” – neuvoston päätös, tehty 30 päivänä marraskuuta 1993, (93/704/EY) (COM(97) 238 final, 26.5.1997)

Viimeisin päivitys: 18.04.2018

Top