Rahanpesu: rahoitusjärjestelmän hyväksikäytön estäminen

Pääoman vapaa liikkuvuus ja rahoituspalvelujen tarjoamisen vapaus ovat Euroopan yhteisön perustamissopimukseen sisältyviä perusvapauksia. Euroopan unioni on antanut asiaa koskevan direktiivin estääkseen rahoitusjärjestelmän käytön rahanpesutarkoituksiin haittaamatta EY:n perustamissopimuksessa mainittuja vapauksia.

SÄÄDÖS

Neuvoston direktiivi 91/308/ETY, annettu 10 päivänä kesäkuuta 1991, rahoitusjärjestelmän rahanpesutarkoituksiin käyttämisen estämisestä [EYVL L 166, 28.6.1991] [Muutossäädökset]

TIIVISTELMÄ

Tämä direktiivi on ensimmäinen yhteisön tason askel rahapesun torjumiseksi. Kansainvälisesti asiaa käsitellään rahanpesun vastaisen toimintaryhmän (FATF) 40 suosituksessa (EN) (FR), joiden viimeisin päivitys on kesäkuulta 2003.

Direktiivissä määritellään käsitteet 'luottolaitos', 'rahoituslaitos' ja 'rahanpesu'. Rahanpesun osalta käytetään määritelmää, joka on esitetty vuodelta 1988 peräisin olevassa Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksessa huumausaineiden laittoman kaupan estämiseksi. Sen mukaan rahanpesuksi katsotaan seuraava tarkoituksellisesti harjoitettava toiminta:

• varojen muuntaminen tai siirtäminen tarkoituksin salata tai peittää niiden laiton alkuperä tai avustaa tällaisen toiminnan harjoittamiseen osallistuvaa hänen toimintansa oikeudellisilta seuraamuksilta välttymiseksi
• varojen todellisen luonteen, alkuperän, sijainnin, hallinnan, liikkeiden taikka niiden todellisen omistajan tai niitä koskevien oikeuksien salaaminen tai peittely tietoisena siitä, että kyseiset varat on saatu rikollisesta toiminnasta tai tällaiseen toimintaan osallistuen
• varojen hankkiminen, omistaminen tai käyttö tietoisena niiden vastaanottohetkellä siitä, että ne on saatu rikollisesta toiminnasta tai tällaiseen toimintaan osallistuen,
• osallistuminen kolmessa edellä olevassa kohdassa tarkoitettuihin toimiin tai yhteenliittyminen niitä varten taikka niitä koskeva yritys, avunanto, yllytys, suosiminen ja neuvominen.

Jäsenvaltioiden on huolehdittava rahanpesun kieltämisestä. Samoin luotto- ja rahoituslaitosten on vaadittava asiakkaitaan todistamaan henkilöllisyytensä todistusvoimaisella asiakirjalla, paitsi jos asiakas on luotto- tai rahoituslaitos. Muutamien vakuutussopimusten osalta on asetettu poikkeuksia.

Henkilöllisyys on todistettava, kun liiketapahtuma koskee vähintään 15 000 euron suuruista määrää.

Luotto- ja rahoituslaitosten on säilytettävä jäljennökset tai viitetiedot vaadituista henkilöllisyystodistuksista vähintään viiden vuoden ajan asiakassuhteen päättymisestä sekä liiketoimia koskevat todistusaineistot ja rekisterit vähintään viiden vuoden ajan liiketoimen suorittamisesta.

Luotto- ja rahoituslaitosten on tehtävä varauksettomasti yhteistyötä rahanpesun vastustamisesta vastuussa olevien viranomaisten kanssa.

Viranomaiset voivat kieltää liiketoimen suorittamisen, jos ne tietävät tai epäilevät liiketoimen liittyvän rahanpesuun.

Luotto- ja rahoituslaitokset eivät saa kertoa millekään osapuolelle, että viranomaisille on toimitettu tietoja tai että rahanpesua tutkitaan.

Luotto- ja rahoituslaitoksia ei voi millään tapaa asettaa vastuuseen viranomaisille vilpittömässä mielessä ilmoitetuista tiedoista.

Toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava rahanpesun torjumisesta vastuussa oleville viranomaisille, jos ne löytävät tietoja, jotka voivat olla todisteena rahanpesusta.

Luotto- ja rahoituslaitosten on otettava käyttöön sisäiset tarkastus- ja tiedonantomenettelyt rahanpesuun liittyvien järjestelyjen estämiseksi ja ehkäisemiseksi sekä toteutettava aiheelliset toimenpiteet tiedottaakseen direktiivin säännöksistä työntekijöilleen.

Komission yhteyteen perustetaan yhteyskomitea, joka muodostuu jäsenvaltioiden nimittämistä henkilöistä sekä komission edustajista ja jonka tehtävänä on helpottaa direktiivin yhdenmukaista täytäntöönpanoa.

Jäsenvaltiot voivat antaa tai pitää voimassa ankarampia säännöksiä rahanpesun estämiseksi.

Komissio laatii vuoden kuluttua 1. päivästä tammikuuta 1993 aina tarvittaessa ja vähintään kolmen vuoden välein kertomuksen direktiivin täytäntöönpanosta ja antaa sen Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

Tähän säädökseen vaikuttaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asia C-176/03 (es de en fr), joka koskee Euroopan komission ja Euroopan unionin neuvoston välisen toimivallan jakoa rikosoikeudellisissa asioissa.

ASIAAN LIITTYVÄT SÄÄDÖKSET

Ehdotukset:Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen [KOM(2004) 448 - ei julkaistu EUVL:ssä] Euroopan yhteisöt ovat rahanpesun estämiseksi antaneet kaksi direktiiviä vuosina 1991 ja 2001. Rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämistä koskevat FATF:n suositukset on uudistettu perusteellisesti, ja komissio esitti niiden perusteella 30. kesäkuuta 2004 tämän ehdotuksen. Ehdotuksessa määritellään kahdesta edeltävästä direktiivistä poiketen myös vakavan rikoksen käsite. Ehdotuksessa säädetään rahanpesun kriminalisoinnista, ja sen soveltamisalaan kuuluu erityisesti terrorismin rahoitus.

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rahanpesun ehkäisemisestä tulliyhteistyöllä [KOM(2002) 328 lopull. EYVL C 227 E, 24.9.2002] Ehdotuksen tarkoituksena on täydentää vuoden 1991 rahanpesun torjuntaa koskevaa direktiiviä ottamalla käyttöön väline, jolla valvotaan yhteisön ulkorajoja ylittäviä henkilöitä, kun näillä on hallussaan huomattavia käteisrahasummia. Lisäksi komission ja epäilyttävän rahaliikenteen kohteena olevien jäsenvaltioiden välillä otetaan käyttöön tiedonvaihtojärjestelmä.

Päätös:

Neuvoston päätös, tehty 17 päivänä lokakuuta 2000, jäsenvaltioiden rahanpesun selvittelykeskusten välistä yhteistyötä koskevista järjestelyistä, joita noudatetaan tietojenvaihdossa [EYVL L 271, 24.10.2000] Kaikki jäsenvaltiot ovat perustaneet direktiivin 91/308/ETY nojalla kansallisia rahanpesun selvittelykeskuksia, joiden tehtävänä on kerätä ja analysoida luotto- ja rahoituslaitosten lähettämiä tietoja. Päätöksen tavoitteena on tehostaa selvittelykeskusten yhteistyötä. Tätä varten päätöksessä annetaan yhteinen määritelmä selvittelykeskuksista ja esitetään periaatteet, joita selvittelykeskusten on noudatettava, kun ne pyytävät toisiltaan tai vaihtavat keskenään tietoja tai asiakirjoja. Tehtävää varten perustetaan suojattuja tiedonvälityskanavia. Yhteistyö ei saa vaikuttaa jäsenvaltioiden Europoliin kohdistuvien velvoitteiden noudattamiseen.

Kertomukset direktiivin täytäntöönpanosta:

Ensimmäinen komission kertomus, esitetty 3 päivänä maaliskuuta 1995, direktiivin 91/308/ETY täytäntöönpanosta [KOM(1995) 54 lopull. ei julkaistu EYVL:ssä] Kertomuksessa käsitellään tilannetta 12 jäsenvaltiossa. Sen ulkopuolelle jäävät Itävalta, Suomi ja Ruotsi, sillä maat liittyivät unioniin vasta 1. tammikuuta 1995. Niiden tilannetta kuvaillaan erillisessä kertomuksessa. Komissio noudattaa horisontaalista lähestymistapaa ja selostaa tapoja, joita noudattaen jäsenvaltiot ovat panneet täytäntöön direktiivin 91/308/ETY keskeiset säännökset. Tämän kertomuksen päätelmät sisältävät ehdotuksia sekä yhteisön että jäsenvaltioiden tason toimenpiteistä, joita olisi toteutettava direktiivin täysimääräisen soveltamisen varmistamiseksi ja rahanpesun vastaisen toiminnan tehostamiseksi EU:ssa.

Toinen komission toinen kertomus, esitetty 1 päivänä heinäkuuta 1998, direktiivin 91/308/ETY täytäntöönpanosta [KOM(1998) 401 lopull. ei julkaistu EYVL:ssä]

Kertomuksessa todetaan, että direktiivin täytäntöönpano on ollut erittäin tyydyttävää ja että kaikki jäsenvaltiot ovat siirtäneet direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään. Kertomuksen lopuksi todetaan, että direktiivin soveltamisalaa olisi aiheellista ajantasaistaa ja laajentaa.

See also

Euroopan komission oikeus-, vapaus- ja turvallisuusasioiden pääosaston verkkosivusto:

EU haluaa tukahduttaa rahanpesun (DE) (EN) (FR)

Euroopan parlamentin vapautta, turvallisuutta ja oikeutta koskeva verkkosivusto:

Tietosivu (FR)

Tulostaulu (EN) (FR).

Viimeisin päivitys 06.06.2006