EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Talousvalistus

Komissio katsoo, että talousvalistuksella on keskeinen asema yhtenäismarkkinoiden luomisessa ja kehottaa Euroopan kansalaisia hankkimaan perustiedot oman taloutensa hallinnasta. Tämän tiedonannon tarkoituksena on määrittää korkeatasoisten kansallisten talousvalistusohjelmien perusperiaatteet ja esitellä Euroopan unionin tällä alalla tekemät aloitteet.

SÄÄDÖS

Komission tiedonanto, annettu 18 päivänä joulukuuta 2007 talousvalistuksesta [KOM(2007) 808 lopullinen – ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Kuluttajien tiedot rahoitustuotteista ovat puutteelliset. Rahoitustuotteiden valikoima on kasvanut ja rahoitustuotteet ovat tulleet monimutkaisemmiksi. Näiden syiden vuoksi komissio on päättänyt edistää talousvalistuksen kehittämistä Euroopan unionissa (EU).

Tavoitteet

Tämä tiedonanto on osa vähittäisrahoituspalveluja koskevia toimia, jotka esitetään komission tiedonannossa "2000-luvun Euroopan yhtenäismarkkinat". Tiedonannon tavoitteena on auttaa sidosryhmiä talousvalistusohjelmien kehittämisessä seuraavasti:

  • lisätään tietoisuutta tarpeesta parantaa talousasioiden tuntemusta
  • edistetään korkeatasoisen talousvalistuksen tarjontaa EU:ssa
  • jaetaan tietoa parhaista toimintatavoista
  • kehitetään käytännön välineitä, joilla voidaan parantaa talousvalistuksen opetusta kouluissa.

Talousvalistuksen taloudellinen ja yhteiskunnallinen tärkeys ja hyöty

Talousvalistuksesta on hyötyä kuluttajille (esimerkiksi parempi varautuminen odottamattomiin tilanteisiin), yhteiskunnalle (taloudellisen syrjäytymisen väheneminen ja kuluttajien kannustaminen suunnittelemaan talousasioitaan ja säästämään) ja taloudelle (järkevän rahankäytön edistäminen ja rahoitusmarkkinoiden likviditeetin lisääminen).

Kaksi äskettäin tehtyä komission rahoittamaa tutkimusta osoittavat, että hyvin monet toimijat (rahoitusvalvontaviranomaiset, sosiaalityöntekijät, koulutusviranomaiset jne.) tarjoavat talousvalistusta jäsenvaltioissa ja että kansallisten aloitteiden lukumäärä vaihtelee jäsenvaltioittain huomattavasti.

Jäsenvaltioissa toteutettujen peruskartoitusten avulla voidaan määritellä ensisijaiset tavoitteet ja helpottaa ajan mittaan tapahtuvan edistyksen seurantaa. Useat tutkimukset osoittavat, että osallistuminen talousvalistusohjelmiin voi saada aikaan myönteisen käyttäytymismuutoksen talousasioiden hoidossa.

Yhteisön toimet

Koulutusala kuuluu jäsenvaltioiden toimivallan piiriin. Yhteisöllä on kuitenkin mahdollisuus osallistua toimenpiteillä, joilla edistetään kuluttajien oikeutta saada tietoa ja koulutusta sekä toteuttamalla toimia, joilla tuetaan ja täydennetään jäsenvaltioiden harjoittamaa politiikkaa.

Jo toteutettujen toimenpiteiden lisäksi komissio on perustanut Internet-sivuston nimeltä Dolceta, joka tarjoaa kuluttajavalistusta aikuisille. Toinen komission toteuttama toimi on Eurooppa-kalenteri, joka on toisen asteen opiskelijoille jaettava tiedote kuluttajan oikeuksista.

Le livre vert de mai 2007 Toukokuussa 2007 annetussa vihreässä kirjassa vähittäisrahoituspalveluista esitettiin, että talousvalistuksen edistämiseksi voitaisiin tehdä enemmän. Vihreästä kirjasta järjestetyn kuulemismenettelyn tulokset tukevat tätä näkemystä, jonka mukaan komission olisi levitettävä tietoa parhaista toimintatavoista sekä laadittava talousvalistusta tarjoavien tahojen tueksi periaatteita, jotka eivät kuitenkaan olisi sitovia.

Korkeatasoisten talousvalistusohjelmien tarjonnan perusperiaatteet

Komissio on määritellyt kahdeksan periaatetta, joilla autetaan sidosryhmiä talousvalistusohjelmien käynnistämisessä ja toteuttamisessa.

  • Talousvalistuksen olisi oltava kaikkien saatavilla ja sitä olisi aktiivisesti ja jatkuvasti edistettävä kaikissa elämänvaiheissa.
  • Talousvalistusohjelmat olisi kohdennettava tarkasti vastaamaan kuluttajien erityistarpeita. Ohjelmat olisi toteutettava kohtuullisessa ajassa ja niiden olisi oltava helposti saatavilla.
  • Kuluttajien olisi saatava tietoa talous- ja rahoitusasioista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa – jo kouluiässä, ja talousvalistuksen tulisi mieluummin sisältyä koulujen opetussuunnitelmiin.
  • Talousvalistusohjelmiin olisi sisällyttävä yleisiä toimia, joilla lisätään tietoisuutta tarpeesta parantaa talousasioiden ja -riskien tuntemusta.
  • Rahoituspalveluntarjoajien tarjoaman talousvalistusohjelman olisi oltava rehellistä, avointa ja puolueetonta. Talousvalistusta tarjottaessa on huolehdittava siitä, että kuluttajien edut otetaan aina huomioon.
  • Talousvalistusta tarjoaville olisi annettava tarvittavat resurssit ja asianmukaista koulutusta.
  • Sidosryhmien välistä kansallista koordinointia olisi edistettävä ja palveluntarjoajien välistä kansainvälistä yhteistyötä olisi lujitettava parhaita toimintatapoja koskevan vaihdon helpottamiseksi.
  • Talousvalistusohjelmia olisi säännöllisesti arvioitava ja tarvittaessa päivitettävä.

Tulevat toimet ja käytännön apu

Jäsenvaltioilla on ensisijainen vastuu talousvalistuksesta, mutta EU voi tarjota käytännön apua. Komissio pitää seuraavia aloitteita tärkeimpinä:

  • perustetaan talousvalistusta käsittelevä asiantuntijaryhmä, jonka tehtävänä on muun muassa jakaa ja edistää parhaita toimintatapoja ja antaa komissiolle neuvontaa talousvalistuspolitiikan valmistelussa
  • suojelijana toimiminen (erityisesti tuen antaminen ja EU:n logojen käyttö), kun jäsenvaltiot ja yksittäiset toimijat järjestävät kansallisia tai alueellisia talousvalistusta käsitteleviä konferensseja sekä kaikkia muita aloitteita, joilla pyritään talousvalistuksen lisäämiseen
  • julkistetaan komission Internet-sivuilla sähköinen tietokanta talousvalistusohjelmista ja -tutkimuksesta EU:ssa. Tietokannan avulla pyritään helpottamaan tiedon hakemista hyvistä toimintatavoista ja tutkimustuloksista.
  • kehitetään vuodesta 2008 alkaen uusi talouslukutaitomoduuli Dolceta opettajien kouluttamiseksi. Tarkoituksena on kannustaa ja auttaa opettajia sisällyttämään talousasioita opetussuunnitelmaan.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission päätös 2008/365/EY tehty 30 päivänä huhtikuuta 2008 talousvalistusta käsittelevän asiantuntijaryhmän perustamisesta [EUVL L 125, 9.5.2008]. Tällä päätöksellä perustetaan talousvalistusta käsittelevä asiantuntijaryhmä, jonka tehtävänä on edistää parhaita käytäntöjä talousvalistuksen alalla ja antaa komissiolle neuvoja sen 18 päivänä joulukuuta 2007 esittämään tiedonantoon sisältyvien periaatteiden täytäntöönpanosta. Ryhmä koostuu 25 asiantuntijasta, jotka edustavat julkista ja yksityistä sektoria. Komissio nimittää jäsenet kolmivuotiskaudeksi, joka voidaan uusia.

Viimeisin päivitys 04.07.2011

Top