—

J.-P. Lahorgue, avocat, itse,

—

Ordre des avocats du barreau de Lyon, edustajanaan S. Bracq, avocat,

—

Conseil national des barreaux (CNB), edustajinaan J.-P. Hordies ja A.-G. Haie, avocats,

—

Ranskan hallitus, asiamiehinään D. Colas ja R. Coesme,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään H. Støvlbæk ja H. Tserepa-Lacombe,

1

Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö koskee asianajajien palvelujen tarjoamisen vapauden tehokkaan käyttämisen helpottamisesta 22.3.1977 annetun neuvoston direktiivin 77/249/ETY (EYVL 1977, L 78, s. 17) 4 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa Philippe Lahorgue on haastanut Ordre des avocats du barreau de Lyonin (Ranska), Conseil national des barreaux’n (CNB, Ranska), Conseil des barreaux européensin (CCBE, Ranska) ja Ordre des avocats du barreau de Luxembourgin välitoimimenettelyyn, jossa vaaditaan määräämään, että Ordre des avocats du barreau de Lyon luovuttaa rajat ylittäviä palveluja tarjoavalle Lahorguelle asianajajien yksityisen virtuaaliverkon (RPVA) reitittimen (jäljempänä RPVA-reititin).

3

Direktiivin 77/249 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Asiakkaan edustamiseen oikeudenkäynnissä tai viranomaisessa liittyvää toimintaa harjoitetaan kussakin vastaanottavassa jäsenvaltiossa noudattaen siellä sijoittautuneita asianajajia koskevia ehtoja, lukuun ottamatta vaatimuksia asumisesta tai ammatilliseen järjestöön kuulumisesta siellä.

2.   Tällaista toimintaa harjoittavan asianajajan on noudatettava vastaanottavan jäsenvaltion ammatillisia menettelytapasääntöjä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta velvollisuuksia, joita hänellä on siinä valtiossa, josta hän tulee.

– –”

4

Mainitun direktiivin 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Asiakkaan edustamiseen oikeudenkäynnissä liittyvän toiminnan harjoittamiseksi jäsenvaltio voi vaatia, että 1 artiklassa tarkoitetut asianajajat:

5

Direktiivin 77/249 7 artiklan 1 kohdan mukaan vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi vaatia, että palveluja tarjoava henkilö osoittaa olevansa asianajaja.

6

Asianajajan ammatin järjestämisestä 27.11.1991 annetun asetuksen nro 91-1197 (décret no 91-1197 du 27 novembre 1991 organisant la profession d’avocat, jäljempänä asetus nro 91-1197) 202-1 §:ssä säädetään erityisesti asianajajista, jotka ovat Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalaisia ja pysyvästi sijoittautuneet johonkin näistä jäsenvaltioista, seuraavaa:

”Kun [tällainen] asianajaja huolehtii asiakkaan edustamisesta tai puolustamisesta oikeudessa tai viranomaisessa, hän harjoittaa toimintaansa samoin edellytyksin kuin ranskalaiseen asianajajayhteisöön kuuluva asianajaja.

– –

Kun edustajan käyttäminen on pakollista siviiliasiassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, asianajaja voi toimia vasta sitten, kun hän on ilmoittanut prosessiosoitteen sellaisen asianajajan luona, jolla on oikeus edustaa asianosaisia kyseisessä tuomioistuimessa ja jolle oikeudenkäyntiasiakirjat voidaan antaa pätevästi tiedoksi. – –”

7

Siviiliprosessilain (code de procédure civile) 748-1 §:ssä säädetään, että ”oikeudenkäyntiasiakirjojen, lausuntojen, muistutusten ja kutsujen, selontekojen, pöytäkirjojen sekä täytäntöönpanolausekkeella varustetuista oikeudellisista päätöksistä otettujen kopioiden ja oikeaksi todistettujen jäljennösten lähettäminen, toimittaminen ja tiedoksi antaminen voi tapahtua sähköisesti tässä osastossa vahvistettujen edellytysten ja menettelytapojen mukaisesti, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta säännöksiin, joissa edellytetään sähköisen yhteydenpitotavan käyttöä”.

8

Muutoksenhakumenettelystä siviiliprosessilain 930-1 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Oikeudenkäyntiasiakirjat on toimitettava tuomioistuimelle sähköisesti, sillä muussa tapauksessa tuomioistuin voi viran puolesta jättää ne tutkimatta.

Kun asiakirjaa ei voida toimittaa sähköisesti syystä, joka ei liity asiakirjan toimittajaan, se laaditaan paperimuotoon ja jätetään kirjaamoon. Tässä tapauksessa valituskirjelmä jätetään kirjaamoon – –.

Lausunnot, muistutukset ja kutsut toimitetaan asianosaisten asianajajille sähköisesti paitsi silloin, kun se ei ole mahdollista lähettäjästä riippumattomasta syystä.

Oikeusministerin asetuksella määritellään sähköisen yhteydenpidon yksityiskohdat.”

9

Sähköisestä yhteydenpidosta ensimmäisen asteen tuomioistuimissa 7.4.2009 tehdyn päätöksen (arrêté du 7 avril 2009 relatif à la communication par voie électronique devant les tribunaux de grande instance) 5 §:n mukaan ”asianajajilla on pääsy tuomioistuinten käyttöön annettuun sähköiseen yhteydenpitojärjestelmään menetelmällä, jolla liitytään Conseil national des barreaux’n valvonnassa toimivaan itsenäiseen yksityiseen verkkoon nimeltä ’réseau privé virtuel des avocats’ [(asianajajien yksityinen virtuaaliverkko eli RPVA)]”.

10

Kyseisen päätöksen 9 §:n mukaan ”asianajajien RPVA-yhteys on suojattu tunnistautumisjärjestelmällä. Tämä järjestelmä perustuu varmennepalveluun, jolla kyseinen luonnollinen henkilö tunnistautuu asianajajaksi – –. Järjestelmä varmistaa sähköisen varmenteen voimassaolon. Sähköisen varmenteen myöntää sähköisten varmennepalvelujen tarjoaja sertifiointiviranomaisen Conseil national des barreaux’n nimissä”.

11

Käytännössä tunnistautuminen mahdollistetaan niin, että asianajajan henkilökohtainen sähköinen varmenne on liitetty kansalliseen asianajajaluetteloon, joka päivittyy automaattisesti, kun se synkronoidaan päivittäin kaikkien ranskalaisten asianajajayhteisöjen luetteloiden kanssa.

12

Jean-Philippe Lahorgue on Ranskan kansalainen ja kuuluu Luxemburgin asianajajayhteisöön (barreau de Luxembourg).

13

Hän pyysi Ordre des avocats du barreau de Lyonia luovuttamaan hänelle RPVA-reitittimen rajat ylittävien asianajopalvelujen tarjoamisen helpottamiseksi.

14

Kyseinen yhteisö ei suostunut Lahorguen pyyntöön siksi, että hän ei kuulunut Lyonin asianajajayhteisöön.

15

Niinpä Lahorgue haastoi muun muassa Ordre des avocats du barreau de Lyonin tribunal de grande instance de Lyonissa (Lyonin alioikeus, Ranska) välitoimimenettelyyn ja vaati sen määräämistä, että Ordre des avocats du barreau de Lyon luovuttaa hänelle viikon kuluessa uhkasakon uhalla RPVA-reitittimen, jotta hän voi harjoittaa asianajajan ammattia Ranskassa täysimääräisesti ja samoin edellytyksin kuin ranskalainen asianajaja.

16

Lahorgue ehdotti välitoimimenettelyssä, että tarpeen vaatiessa unionin tuomioistuimelle esitettäisiin kysymys siitä, onko kieltäytyminen luovuttamasta RPVA-reititintä asianajajalle, joka on asianmukaisesti kirjattu jäsenvaltion asianajajayhteisöön, ainoastaan sillä perusteella, ettei häntä ole kirjattu sellaisen toisen jäsenvaltion asianajajayhteisöön, jossa hän haluaa harjoittaa asianajajan ammattia vapaana palveluntarjoajana, ristiriidassa direktiivin 77/249 4 artiklan kanssa sen takia, että kyse on syrjivästä toimenpiteestä, joka on omiaan rajoittamaan ammatin harjoittamista vapaana palveluntarjoajana.

17

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää epäilyksensä siitä, onko Ordre des avocats du barreau de Lyonin kielteinen päätös unionin oikeuden mukainen.

18

Se katsoo erityisesti, että koska oikeussuojakeinojen käyttöön rikos- ja sosiaaliasioissa ei liity rajoitusta, jonka mukaan toisen jäsenvaltion asianajajalla olisi velvollisuus toimia yhdessä sellaisen asianajajan kanssa, joka on asianomaisen tuomioistuimen paikkakunnan asianajajayhteisön jäsen, saattaa olla palvelujen tarjoamisen vapauden vastaista vaatia, että toisen jäsenvaltion asianajajan on käännyttävä toisen asianajajan puoleen, kun vapaa pääsy tuomioistuimeen RPVA-reitittimen avulla mahdollistaisi hänelle tämän palvelujen tarjoamisen vapauden.

19

Tässä tilanteessa tribunal de grande instance de Lyon on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”Onko kieltäytyminen luovuttamasta RPVA-reititintä (réseau privé virtuel des avocats, asianajajien yksityinen virtuaaliverkko) asianajajalle, joka on asianmukaisesti kirjattu sen jäsenvaltion asianajajayhteisöön, jossa hän haluaa harjoittaa asianajajan ammattia vapaana palveluntarjoajana, ristiriidassa direktiivin 77/249 4 artiklan kanssa sen takia, että kyse on syrjivästä toimenpiteestä, joka on omiaan rajoittamaan ammatin harjoittamista vapaana palveluntarjoajana, niissä tapauksissa, joissa velvollisuudesta toimia yhteistyössä kyseisen paikallisen asianajajan kanssa ei ole säädetty lailla?”

20

Kuten Ranskan hallitus ja julkisasiamies ovat perustellusti todenneet, kysymys, sellaisena kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on sen muotoillut, sisältää toteamuksen, joka ei vastaa pääasian kantajan tilannetta, sillä siinä viitataan asianajajaan, joka on ”kirjattu sen jäsenvaltion asianajajayhteisöön, jossa hän haluaa harjoittaa asianajajan ammattia vapaana palveluntarjoajana”, eikä näin ole Lahorguen tapauksessa.

21

Kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on kuitenkin antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian, ja sen on tämän vuoksi tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen (tuomio 20.10.2016, Danqua, C-429/15, EU:C:2016:789, 36 kohta).

22

Kun otetaan huomioon, että unionin tuomioistuimella ei ole vakiintuneen oikeuskäytäntönsä mukaan SEUT 267 artiklan mukaisessa menettelyssä toimivaltaa lausua kansallisten oikeussääntöjen yhteensopivuudesta unionin oikeuden kanssa (ks. mm. tuomio 19.3.2015, OTP Bank, C-672/13, EU:C:2015:185, 29 kohta), on näin ollen ymmärrettävä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään, merkitseekö se, että jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset kieltäytyvät luovuttamasta RPVA-reitittimen asianajajalle, joka on asianmukaisesti kirjattu toisen jäsenvaltion asianajajayhteisöön, vain sillä perusteella, että häntä ei ole kirjattu sen ensimmäisen jäsenvaltion asianajajayhteisöön, jossa hän haluaa harjoittaa ammattiaan vapaana palveluntarjoajana, direktiivin 77/249 4 artiklassa tarkoitettua palvelujen vapaan tarjoamisen rajoitusta, koska tämä kieltäytyminen on syrjivä toimenpide, joka on omiaan rajoittamaan ammatin harjoittamista vapaana palveluntarjoajana niissä tapauksissa, joissa velvollisuudesta toimia yhteistyössä kyseisen paikallisen asianajajan kanssa ei ole säädetty lailla.

23

Unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta käy ilmi, että sähköinen yhteydenpito on sallittua tietyissä menettelyissä, joista tietyt koskevat rikos- tai sosiaaliasioita ja joissa asianajajan käyttäminen edustajana ei ole pakollista; nämä ovat ennakkoratkaisupyynnössä tarkoitettuja menettelyjä. Tämän yhteydenpitokeinon käyttöoikeus on rajattu asianajajiin, jotka kuuluvat ranskalaiseen asianajajayhteisöön. Pääasian tosiseikkojen tapahtumahetkellä oikeus tämän yhteydenpitokeinon käyttämiseen oli periaatteessa rajattu sen tuomioistuimen asianajajiin, johon heidän asianajajayhteisönsä kuului. Toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneet asianajajat voivat toimittaa asiakirjoja tuomioistuimeen ainoastaan postitse tai jättämällä ne kirjaamoon.

24

Tästä on huomautettava, että kaikki palvelujen vapaan tarjoamisen vapauden rajoitukset on SEUT 56 artiklan nojalla poistettava, jotta palvelun tarjoaja voi, kuten SEUT 57 artiklan kolmannessa kohdassa määrätään, harjoittaa toimintaansa jäsenvaltiossa, jossa palvelu tarjotaan, samoilla edellytyksillä, jotka tämä valtio asettaa kansalaisilleen (ks. vastaavasti tuomio 10.7.1991, komissio v. Ranska, C-294/89, EU:C:1991:302, 25 kohta).

25

Tätä viimeksi mainittua määräystä on selvennetty asianajajien palvelujen tarjoamisen vapauden osalta direktiivissä 77/249, jonka 4 artiklan 1 kohdassa säädetään, että asiakkaan edustamista oikeudenkäynnissä toisessa jäsenvaltiossa on harjoitettava ”noudattaen sinne sijoittautuneita asianajajia koskevia ehtoja”, lukuun ottamatta ”vaatimuksia asumisesta tai ammatilliseen järjestöön kuulumisesta siellä” (ks. tuomio 11.12.2003, AMOK, C-289/02, EU:C:2003:669, 29 kohta).

26

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy ilmi myös se, että SEUT 56 artikla on esteenä sellaisten kansallisten säännösten soveltamiselle, joissa ilman objektiivista oikeuttamisperustetta rajoitetaan palvelujen tarjoajan mahdollisuutta tosiasiallisesti käyttää palvelujen tarjoamisen vapautta (ks. tuomio 14.1.2016, komissio v. Kreikka, C-66/15, EU:C:2016:5, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Palvelujen tarjoamisen vapauden rajoituksia ovat kansalliset toimenpiteet, joilla kielletään tämän vapauden käyttäminen, haitataan sitä tai tehdään se vähemmän houkuttelevaksi (ks. tuomio 14.1.2016, komissio v. Kreikka, C-66/15, EU:C:2016:5, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

Tästä on todettava, että kieltäytyminen luovuttamasta RPVA-reititintä asianajajille, jotka eivät kuulu Ranskan asianajajayhteisöön, on omiaan haittaamaan heidän palvelujen tarjoamisen vapauden käyttämistä tai tekemään siitä vähemmän houkuttelevaa.

28

On nimittäin niin, että koska näillä asianajajilla ei ole pääsyä sähköisiin menettelyihin, heidän on toteutettava yhteydenpito kirjaamon välityksellä tai postitse taikka siten, että he pyytävät apua ranskalaiseen asianajajayhteisöön kuuluvalta asianajajalta, jolla on käytössään RPVA-reititin. Nämä sähköisen yhteydenpidon kanssa vaihtoehtoiset yhteydenpitomuodot ovat kuitenkin rajoittavampia ja lähtökohtaisesti kalliimpia kuin sähköinen yhteydenpito.

29

Näin ollen kieltäytyminen toimittamasta RPVA-reititintä asianajajille, jotka eivät kuulu ranskalaiseen asianajajayhteisöön, merkitsee SEUT 56 artiklassa tarkoitettua palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitusta.

30

On kuitenkin niin, että kun otetaan huomioon henkilöiden, jotka eivät ole sijoittautuneet sen jäsenvaltion alueelle, jossa palvelut tarjotaan, tarjoamien palvelujen erityinen luonne, SEUT 56 ja SEUT 57 artiklan vastaisena ei voida pitää asianajajia koskevaa vaatimusta siitä, että asianomainen kuuluu paikalliseen asianajajayhteisöön voidakseen käyttää sähköisiä menettelyjä, kunhan tämä vaatimus on objektiivisesti tarpeen muun muassa asianmukaiseen oikeudenhoitoon liittyvän yleisen edun turvaamiseksi (ks. analogisesti tuomio 3.12.1974, van Binsbergen, 33/74, EU:C:1974:131, 11, 12 ja 14 kohta). Tämä on kehys, jossa direktiiviä 77/249 on tulkittava (ks. analogisesti tuomio 25.2.1988, komissio v. Saksa, 427/85, EU:C:1988:98, 13 kohta).

31

Lisäksi unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy ilmi, että kansalliset toimenpiteet, jotka voivat haitata EUT-sopimuksessa taattujen perusvapauksien käyttämistä tai tehdä näiden vapauksien käyttämisestä vähemmän houkuttelevaa, voidaan silti hyväksyä edellyttäen, että niillä on yleisen edun mukainen tavoite, että niillä voidaan taata tämän tavoitteen toteuttaminen ja että niillä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 5.12.2006, Cipolla ym., C-94/04 ja C-202/04, EU:C:2006:758, 61 kohta ja tuomio 11.12.2014, komissio v. Espanja, C-678/11, EU:C:2014:2434, 42 kohta), ja kansallinen lainsäädäntö on omiaan takaamaan asetetun tavoitteen toteutumisen vain, jos se tosiasiallisesti vastaa tavoitteeseen johdonmukaisella ja järjestelmällisellä tavalla (ks. tuomio 13.2.2014, Sokoll-Seebacher, C-367/12, EU:C:2014:68, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32

Palvelujen tarjoamisen vapauden rajoituksen, joka johtuu siitä, että kieltäydytään myöntämästä RPVA-reititin ranskalaiseen asianajajayhteisöön kuulumattomille asianajajille, oikeuttamiseksi CNB ja Ranskan hallitus vetoavat hyvän oikeudenkäytön periaatteeseen. Ranskan hallituksen mukaan tällainen rajoitus on perusteltu myös oikeudellisten palvelujen lopullisen vastaanottajan suojaamisen nojalla.

33

Ranskassa jokaisella asianajajalla on nimittäin sähköinen varmenne, joka on henkilökohtainen ja jonka avulla asianajaja voi todistaa olevansa ranskalaiseen asianajajayhteisöön kuuluva asianajaja ja oikeutettu harjoittamaan ammattiaan. Kunkin asianajajan henkilökohtainen sähköinen varmenne on liitetty kansalliseen asianajajaluetteloon, joka päivittyy automaattisesti, kun se synkronoidaan päivittäin kaikkien ranskalaisten asianajajayhteisöjen luetteloiden kanssa. Näin ollen kunkin asianajajan sähköinen varmenne on pätevä niin kauan kuin asianajaja on merkittynä asianajajien kansalliseen luetteloon. Sitä vastoin heti, kun asianajaja ei enää ole merkittynä tähän luetteloon, koska hänet on esimerkiksi poistettu asianajajayhteisöstä, johon hän on kuulunut, hänen sähköinen varmenteensa mitätöityy.

34

Tästä on todettava, että yhtäältä kuluttajansuoja, joka koskee muun muassa oikeusavustajien tarjoamien oikeudellisten palvelujen vastaanottajia, ja toisaalta hyvän oikeudenkäytön suojaaminen ovat tavoitteita, joita voidaan pitää yleiseen etuun liittyvinä pakottavina syinä, joilla voidaan perustella palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittaminen (ks. tuomio 5.12.2006, Cipolla ym., C-94/04 ja C-202/04, EU:C:2006:758, 64 kohta).

35

Kuten julkisasiamies onkin todennut ratkaisuehdotuksensa 55 kohdassa, yksityisen oikeussubjektin suojaaminen oikeudellisten palvelujen lopullisena kuluttajana ja hyvä oikeudenkäyttö ovat yhteydessä erityisesti palvelujen tarjoajan valvontaa ja vastuuta koskeviin vaatimuksiin.

36

Näin ollen tunnistautumisjärjestelmä, johon RPVA perustuu ja jonka tarkoituksena on varmistaa, että vain ammatinharjoittamista varten tarvittavat edellytykset täyttävät asianajajat voivat käyttää RPVA:ta, vaikuttaa sellaisenaan takaavan sekä oikeudellisten palvelujen vastaanottajien suojelun että hyvän oikeudenkäytön tavoitteet.

37

Siitä, onko RPVA:n myöntämättä jättäminen toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneille asianajajille oikeasuhteista, Ranskan hallitus toteaa, että tämä kieltäytyminen johtuu siitä, että tuomioistuinmenettelyjen sähköistämistä koskevien järjestelmien nykytilassa eri jäsenvaltioiden mahdolliset asianajajaluettelot eivät ole yhteentoimivia. Tästä seuraa, että kirjauduttaessa RPVA:han tunnistautumisjärjestelmä voi varmistaa vain ranskalaiseen asianajajayhteisöön kuuluvan asianajajan sähköisen varmenteen.

38

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on arvioida, onko nyt käsiteltävässä asiassa mahdollista toimia niin, että toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneilla asianajajilla on, tarvittaessa tietyin muutoksin, käytettävissään RPVA-reititin olosuhteissa, joissa yksityisen oikeussubjektin suojaaminen oikeudellisten palvelujen lopullisena kuluttajana ja hyvä oikeudenkäyttö taataan samalla tavoin kuin ne taataan silloin, kun on kyse ranskalaiseen asianajajayhteisöön kuuluvista asianajajista. Mikäli asia on näin, pääasiassa kyseessä oleva palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitus ei ole perusteltu.

39

Lisäksi on todettava, että – kuten unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta käy ilmi – tapauksissa, joissa asianajajan käyttäminen edustajana ei ole pakollista ja joista on kyse pääasiassa, oikeudenkäyntiasiakirjojen toimittaminen sähköisesti asiaa käsittelevälle tuomioistuimelle on vapaaehtoista. Näin ollen kaikki asianajajat, mukaan lukien toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneet asianajajat, voivat toimittaa oikeudenkäyntiasiakirjat kyseiseen tuomioistuimeen jättämällä ne kirjaamoon tai toimittamalla ne postitse, kun taas vain kyseessä olevan tuomioistuimen piiriin kuuluvilla asianajajilla on ollut tarvittaessa mahdollisuus sähköiseen yhteydenpitoon.

40

On kuitenkin niin, että mikäli asianajajan aseman varmistamista ei vaadita järjestelmällisesti ja johdonmukaisesti kirjaamoon jättämisen yhteydessä tai postitse tapahtuvassa yhteydenpidossa, jotta voidaan taata RPVA-järjestelmällä toteutettavaa valvontaa vastaava toimijan valvonta, ei sitä, että kieltäydytään myöntämästä RPVA-reititin muuhun jäsenvaltioon kuin Ranskan tasavaltaan sijoittautuneille asianajajille, voida pitää johdonmukaisena suhteessa oikeudellisten palvelujen vastaanottajien suojaamisen ja hyvän oikeudenkäytön tavoitteisiin.

41

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava vastaavuusperusteen valossa, onko pääasiassa kyseessä oleva palvelujen vapaan tarjoamisen rajoitus yhdenmukainen mainittujen tavoitteiden kanssa. Mikäli näin ei ole, pääasiassa kyseessä oleva palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitus ei ole perusteltu.

42

Kaiken edellä esitetyn perusteella kysymykseen on vastattava, että jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten kieltäytyminen luovuttamasta RPVA-reititintä asianajajalle, joka on asianmukaisesti kirjattu toisen jäsenvaltion asianajajayhteisöön, ainoastaan sillä perusteella, ettei häntä ole kirjattu sen ensimmäisen jäsenvaltion asianajajayhteisöön, jossa hän haluaa harjoittaa asianajajan ammattia vapaana palveluntarjoajana, niissä tapauksissa, joissa velvollisuudesta toimia yhteistyössä toisen asianajajan kanssa ei ole säädetty lailla, on direktiivin 77/249 4 artiklassa, luettuna yhdessä SEUT 56 artiklan ja SEUT 57 artiklan kolmannen kohdan kanssa, tarkoitettu palvelujen vapaan tarjoamisen vapauden rajoitus. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on varmistettava, että tällainen kieltäytyminen, kun otetaan huomioon sen asiayhteys, vastaa todella kuluttajansuojan ja hyvän oikeudenkäytön tavoitteita, joilla sitä voidaan perustella, ja että siitä seuraavat rajoitukset eivät ole näihin tavoitteisiin nähden suhteettomia.

43

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten kieltäytyminen luovuttamasta asianajajien yksityisen virtuaaliverkon reititintä asianajajalle, joka on asianmukaisesti kirjattu toisen jäsenvaltion asianajajayhteisöön, ainoastaan sillä perusteella, ettei häntä ole kirjattu sen ensimmäisen jäsenvaltion asianajajayhteisöön, jossa hän haluaa harjoittaa asianajajan ammattia vapaana palveluntarjoajana, niissä tapauksissa, joissa velvollisuudesta toimia yhteistyössä toisen asianajajan kanssa ei ole säädetty lailla, on asianajajien palvelujen tarjoamisen vapauden tehokkaan käyttämisen helpottamisesta 22.3.1977 annetun neuvoston direktiivin 77/249/ETY 4 artiklassa, luettuna yhdessä SEUT 56 artiklan ja SEUT 57 artiklan kolmannen kohdan kanssa, tarkoitettu palvelujen vapaan tarjoamisen vapauden rajoitus. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on varmistettava, että tällainen kieltäytyminen, kun otetaan huomioon sen asiayhteys, vastaa todella kuluttajansuojan ja hyvän oikeudenkäytön tavoitteita, joilla sitä voidaan perustella, ja että siitä seuraavat rajoitukset eivät ole näihin tavoitteisiin nähden suhteettomia.