Help Print this page 

Document 62016CC0291

Title and reference
Julkisasiamies P. Mengozzin ratkaisuehdotus 12.9.2017.
  • ECLI identifier: ECLI:EU:C:2017:666
Languages and formats available
Language of the case
BG ES CS DA DE ET EL EN FR GA HR IT LV LT HU MT NL PL PT RO SK SL FI SV
HTML html BG html ES html ET html EL html EN html FR html HR html IT html LV html LT html HU html NL html PL html RO html SK html SL html FI
Multilingual display
Text

Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

PAOLO MENGOZZI

12 päivänä syyskuuta 2017 (1)

Asia C-291/16

Schweppes SA

vastaan

Red Paralela SL,

Red Paralela BCN SL, aikaisemmin Carboniques Montaner SL,

Orangina Schweppes Holding BV:n,

Schweppes International Ltd:n ja

Exclusivas Ramírez SL:n

osallistuessa asian käsittelyyn

(Ennakkoratkaisupyyntö – Juzgado de lo Mercantil nro 8 de Barcelona (Espanja))

Ennakkoratkaisupyyntö – Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Tavaramerkit – Direktiivi 2008/95/EY – 7 artiklan 1 kohta – Tavaramerkkiin kuuluvien oikeuden sammuminen – Rinnakkaiset tavaramerkit – Tavaramerkkien luovutus koskemaan osaa ETA:n alueesta






1.        Yli 20 vuoden kuluttua 22.6.1994 annetusta tuomiosta IHT Internationale Heiztechnik ja Danzinger (C-9/93, EU:C:1994:261) (jäljempänä tuomio IHT) unionin tuomioistuimen käsiteltävänä on jälleen kysymyksiä, jotka koskevat tavaramerkkiin kuuluvan oikeuden sammumista asiayhteydessä, jossa on jaettu vapaaehtoisesti rinnakkaisia oikeuksia, joilla on sama alkuperä ja jotka ovat syntyneet useassa ETA:n valtiossa. Tässä yhteydessä sen on pohdittava vielä kerran tavaramerkkioikeutta koskevan suojan ja tavaroiden vapaan liikkuvuuden välistä tasapainoa.

2.        Nyt käsiteltävän asian kohteena oleva ennakkoratkaisupyyntö koskee erityisesti jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 22.10.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/95/EY(2) 7 artiklan 1 kohdan sekä SEUT 36 artiklan tulkintaa.

3.        Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain espanjalainen yhtiö Schweppes SA sekä Red Paralela SL ja Red Paralela BCN SL (jäljempänä yhdessä Red Paralela) ja joka koskee sitä, että viimeksi mainitut ovat tuoneet Englannista Espanjaan tonic-vesipulloja varustettuna tavaramerkillä SCHWEPPES.

 Pääasian oikeudenkäynti, ennakkoratkaisukysymykset ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa

4.        Tavaramerkin SCHWEPPES historia ulottuu vuoteen 1783, jolloin Jacob Schweppe keksi ensimmäisen teollisen menetelmän veden hiilihapottamiseen, jolloin syntyi juoma, joka tunnettiin tuolloin nimellä ”Schweppes’s Soda Water”, ja perusti yhtiön J. Schweppe & Co. Geneveen. Vuosien mittaan tavaramerkki SCHWEPPES on saavuttanut maailmanlaajuista mainetta tonic-vesien markkinoilla.

5.        Euroopassa merkki ”Schweppes” on rekisteröity sarjaksi kansallisia sana- ja kuviomerkkejä, jotka ovat samoja tai käytännössä samoja kaikissa Euroopan talousalueen (ETA) jäsenvaltioissa.

6.        Cadbury Schweppes oli vuosien ajan ainoa näiden eri rekisteröityjen tavaramerkkien haltija. Vuonna 1999 se luovutti Coca-Cola -konsernille (jäljempänä Coca-Cola) tavaramerkkeihin SCHWEPPES liittyneet oikeudet ETA:n 13 jäsenvaltiossa mutta säilytti näiden oikeuksien haltijuuden 18 muussa valtiossa.(3) Vuonna 2009 japanilainen Suntory-konserni osti Cadbury Schweppesin, josta tuli Orangina Schweppes Group.

7.        Espanjassa rekisteröidyt tavaramerkit SCHWEPPES kuuluvat Schweppes International Ltd:lle (jäljempänä Schweppes International), joka on Orangina Schweppes Groupin holdingyhtiön, Orangina Schweppes Holding BV:n englantilainen tytäryhtiö. Schweppes SA:lla, joka on Orangina Schweppes Holding BV:n espanjalainen tytäryhtiö, on yksinomainen käyttölupa näiden tavaramerkkien hyödyntämiseen Espanjassa.

8.        Schweppes SA nosti 29.5.2014 Red Paralelaa vastaan loukkauskanteen sillä perusteella, että ne olivat tuoneet maahan ja laskeneet liikkeelle Espanjassa Yhdistyneestä kuningaskunnasta peräisin olevia tonic-vesipulloja, jotka oli varustettu tavaramerkillä SCHWEPPES. Schweppes SA:n mukaan nämä toimet ovat luvattomia, koska se ei ole valmistanut kyseisiä tonic-vesipulloja eikä tuonut niitä markkinoille itse eikä niitä ole valmistettu tai saatettu markkinoille sen suostumuksella, vaan tämän on tehnyt Coca-Cola, jolla ei ole sen mukaan mitään sidettä Orangina Schweppes -konserniin. Se väittää tässä yhteydessä, että koska merkit ja kyseiset tuotteet ovat samat, kuluttaja ei kykene erottamaan näiden pullojen kaupallista alkuperää.

9.        Red Paralela puolustautui tätä loukkauskannetta vastaan vetoamalla tavaramerkkioikeuden sammumiseen, joka johtui unionin jäsenvaltioista, joissa Coca-Cola on tämän tavaramerkin haltija, peräisin olevien tavaramerkillä SCHWEPPES varustettujen tuotteiden osalta hiljaisesta hyväksymisestä. Red Paralela väittää lisäksi, että Coca-Colan ja Schweppes Internationalin välillä on kiistatta oikeudellisia ja taloudellisia siteitä, kun ne hyödyntävät yhdessä merkkiä ”Schweppes” yleismerkkinä.(4)

10.      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamusten mukaan nyt käsiteltävän asian kannalta merkitykselliset tosiseikat ovat seuraavat:

–        Schweppes International Ltd. on edistänyt siitä huolimatta, että se on rinnakkaisten tavaramerkkien haltija vain osassa ETA:n jäsenvaltioita, tavaramerkin SCHWEPPES maailmanlaajuista tuotekuvaa;

–        Coca-Cola, joka on muissa ETA:n jäsenvaltioissa rekisteröityjen rinnakkaisten tavaramerkkien haltija, on edistänyt tämän maailmanlaajuisen tavaramerkin tuotekuvan säilyttämistä;

–        tämä maailmanlaajuinen kuva aiheuttaa sekaannusta relevantille espanjalaiselle yleisölle tavaramerkillä SCHWEPPES varustettujen tuotteiden kaupallisen alkuperän osalta;

–        Schweppes International vastaa tavaramerkin SCHWEPPES eurooppalaisista verkkosivuista (www.schweppes.eu), jotka sisältävät paitsi yleisiä tietoja tämän tavaramerkin tuotteista, myös linkit paikallisille verkkosivuille ja muun muassa Coca-Colan hallinnoimille brittiläisille verkkosivuille;

–        Schweppes International, jolla ei ole mitään oikeuksia tavaramerkkiin SCHWEPPES Yhdistyneessä kuningaskunnassa (jossa tavaramerkki on Coca-Colan hallussa), vetoaa verkkosivuillaan siihen, että tavaramerkin on alun perin brittiläinen;

–        Schweppes International ja Schweppes SA käyttävät brittiläisten tuotteiden tuotekuvaa mainonnassaan;

–        Schweppes International markkinoi Yhdistyneessä kuningaskunnassa sosiaalisessa mediassa tuotteita, jotka on varustettu tavaramerkillä SCHWEPPES, ja antaa niistä tietoja asiakkaille;

–        sellaisten tuotteiden esittely, jotka on varustettu tavaramerkillä SCHWEPPES ja joita Schweppes International markkinoi, on hyvin samankaltainen – jopa sama tietyissä jäsenvaltioissa, kuten Tanskassa ja Alankomaissa – kuin tuotteiden, jotka on varustettu samalla alun perin englantilaisella tavaramerkillä;

–        Schweppes International, jonka kotipaikka on Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ja Coca-Cola toimivat molemmat rauhanomaisesti samaan aikaan Yhdistyneen kuningaskunnan alueella;

–        sen jälkeen kun vuonna 1999 luovutettiin osa Coca-Colan rinnakkaisista tavaramerkeistä, tavaramerkkien SCHWEPPES kaksi haltijaa ETA:ssa vaativat samanaikaisesti alueillaan samojen tai samanlaisten uusien tavaramerkkien SCHWEPPES (kuten esimerkiksi tavaramerkin SCHWEPPES ZERO) rekisteröimistä samoille tuotteille;

–        vaikka Schweppes International on rinnakkaisten tavaramerkkien haltija Alankomaissa, tavaramerkin hyödyntämisestä kyseisessä maassa (eli tuotteen valmistaminen, pullottaminen ja markkinoille saattaminen) vastaa Coca-Cola käyttöluvanhaltijana;

–        Schweppes International ei vastusta sitä, että tavaramerkillä varustettuja Isosta-Britanniasta peräisin olevia tuotteita markkinoidaan sähköisesti useissa ETA:n jäsenvaltioissa, joissa se on tavaramerkkiä SCHWEPPES koskevien oikeuksien haltija, kuten esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa. Tällä tavaramerkillä varustettuja tuotteita myydään lisäksi koko ETA:n alueella web-portaalien välityksellä tekemättä eroa alkuperän suhteen;

–        Coca-Cola ei ole vastustanut tavaramerkkioikeuksiensa perusteella rekisteröintihakemusta, jonka Schweppes International on esittänyt yhteisön mallista, joka sisältää sanamerkin ”Schweppes”.

11.      Tässä tilanteessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1.      Ovatko SEUT 36 artikla, direktiivin 2008/95 7 artiklan 1 kohta ja direktiivin 2015/2436 15 artiklan 1 kohta esteenä sille, että yritys, joka on tavaramerkin haltija yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa, estää toisesta jäsenvaltiosta tulevien tuotteiden, jotka on varustettu samalla tai lähes samalla tavaramerkillä, jonka haltija on joku kolmas henkilö, rinnakkaistuonnin tai markkinoille saattamisen, vaikka kyseinen tavaramerkin haltija on edistänyt tavaramerkin maailmanlaajuista imagoa, joka liittyy jäsenvaltioon, josta tulevat tuotteet, joiden tuonnin se pyrkii kieltämään?

2.      Ovatko SEUT 36 artikla, direktiivin 2008/95 7 artiklan 1 kohta ja direktiivin 2015/2436 15 artiklan 1 kohta esteenä sille, että myydään tuotteita, jotka on varustettu tavaramerkillä, joka on tunnettu laajasti unionin alueella, kun tavaramerkin rekisteröidyt haltijat pitävät yllä sen maailmanlaajuista imagoa koko ETA:ssa, mikä aiheuttaa keskivertokuluttajassa epätietoisuutta siitä, mistä yrityksestä tuote on peräisin?

3.      Ovatko SEUT 36 artikla, direktiivin 2008/95 7 artiklan 1 kohta ja direktiivin 2015/2436 15 artiklan 1 kohta esteenä sille, että se, joka on samojen tai samankaltaisten kansallisten tavaramerkkien haltija eri jäsenvaltioissa, vastustaa tuotteiden, jotka on varustettu samalla tai samankaltaisella tavaramerkillä kuin sen tavaramerkki, tuontia jäsenvaltioon, jossa se on tavaramerkin haltija, kun nämä tuotteet tulevat jäsenvaltiosta, jossa se ei ole tavaramerkin haltija, vaikka se on sallinut nimenomaisesti tai hiljaisesti näiden samojen tuotteiden tuonnin ainakin yhdessä jäsenvaltiossa, jossa se on tavaramerkin haltija?

4.      Ovatko SEUT 36 artikla, direktiivin 2008/95 7 artiklan 1 kohta ja direktiivin 2015/2436 15 artiklan 1 kohta esteenä sille, että A, joka on jäsenvaltiossa rekisteröidyn tavaramerkin X haltija, vastustaa tällä tavaramerkillä varustettujen tuotteiden tuontia, jos kyseiset tuotteet tulevat toisesta jäsenvaltiosta, jossa on rekisteröity sama merkki kuin X (Y) toiselle tavaramerkin haltijalle B, joka saattaa sillä varustettuja tavaroita markkinoille ja

–        tavaramerkin haltijoilla A ja B on tiiviit keskinäiset kaupalliset ja taloudelliset suhteet, vaikka ne eivät ole varsinaisessa riippuvuussuhteessa toisiinsa tavaramerkin X yhteisen hyödyntämisen osalta

–        tavaramerkin haltijoilla A ja B on yhteen sovitettu tavaramerkkistrategia, jolla vahvistetaan harkitusti relevantille kohderyhmälle yhden maailmanlaajuisen tavaramerkin mielikuvaa tai imagoa, tai

–        tavaramerkin haltijoilla A ja B on tiiviit kaupalliset ja taloudelliset suhteet, vaikka ne eivät varsinaisesti ole tiiviissä keskinäisessä riippuvuussuhteessa tavaramerkin X yhteisen hyödyntämisen osalta, minkä lisäksi niillä on yhteen sovitettu tavaramerkkistrategia, jolla vahvistetaan harkitusti relevantille kohderyhmälle yhden maailmanlaajuisen tavaramerkin mielikuvaa tai imagoa?”

12.      Kirjallisia huomautuksia ovat unionin tuomioistuimelle esittäneet Schweppes SA, Red Paralela, Schweppes International, Orangina Schweppes Holding BV, Kreikan ja Alankomaiden hallitukset sekä Euroopan komissio.

13.      Schweppes Internationalin, Orangina Schweppes Holding BV:n, Schweppes SA:n, Red Paralelan ja komission suulliset lausumat kuultiin 31.5.2017 pidetyssä istunnossa.

 Oikeudellinen arviointi

 Ennakkoratkaisukysymysten tutkittavaksi ottaminen

14.      Schweppes SA, Schweppes International ja Orangina Schweppes Holding BV vaativat ensisijaisesti unionin tuomioistuinta jättämään ennakkoratkaisupyynnön tutkimatta.

15.      Ne väittävät ensinnäkin, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kuvaama tosiseikkoja koskeva asiayhteys ei ole ainoastaan ilmeisen virheellinen(5) vaan myös epätäydellinen, koska Schweppes SA:n ja Schweppes Internationalin asema on jätetty harkitusti ja mielivaltaisesti pois tarkastelusta niiden puolustautumisoikeuksien vastaisesti.(6)

16.      Muistutettakoon tässä yhteydessä, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklassa tarkoitetussa ennakkoratkaisumenettelyssä, joka perustuu kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon, yksinomaan kansallinen tuomioistuin on toimivaltainen toteamaan pääasian tosiseikat.(7) Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin voi lausua yksinomaan unionin oikeuden tulkinnasta tai pätevyydestä kansallisen tuomioistuimen kuvaaman tosiasiallisen ja oikeudellisen tilanteen valossa, jotta se voisi antaa kansalliselle tuomioistuimelle asian ratkaisemisen kannalta hyödyllisiä ohjeita.(8) Näin ollen Juzgado de lo Mercantil nro 8 de Barcelona esittämiin kysymyksiin on vastattava tämän tuomioistuimen ennakkoratkaisupyynnössään esittämien tosiseikkojen perusteella.

17.      Schweppes SA, Schweppes International ja Orangina Schweppes Holding BV vetoavat toiseksi siihen, että esitetyt ennakkoratkaisukysymykset olisivat abstrakteja ja perustuisivat yleisluonteisiin ja hypoteettisiin väitteisiin. Unionin tuomioistuimen olisi siis mahdotonta arvioida niiden tarpeellisuutta ja asiaankuuluvuutta.

18.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklalla luotu menettely on unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisen yhteistyön väline, jonka avulla unionin tuomioistuin esittää kansallisille tuomioistuimille ne unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, joita ne tarvitsevat ratkaistakseen niiden käsiteltäviksi saatetut asiat.(9) Tässä yhteistyössä kansallinen tuomioistuin, jossa asia on vireillä, voi asian erityspiirteiden perusteella parhaiten arvioida, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta.(10) On kuitenkin niin, että unionin tuomioistuimen on oman toimivaltaisuutensa arvioimiseksi tarvittaessa tutkittava ne olosuhteet, joiden vallitessa kansallinen tuomioistuin on esittänyt ennakkoratkaisukysymyksen, ja erityisesti ratkaistava, onko siltä pyydetyllä unionin oikeuden tulkinnalla yhteys pääasian tosiseikkoihin ja kohteeseen, jottei se päädy antamaan neuvoa-antavia lausuntoja yleisluonteisista tai hypoteettisista kysymyksistä(11)

19.      Ennakkoratkaisupyynnöstä tai Schweppes SA:n esittämistä asiakirjoista ei tässä tapauksessa ilmene, että esitetyillä kysymyksillä ei selvästi olisi yhteyttä pääasian tosiseikkoihin ja/tai kohteeseen. Tällaista yhteyttä ei voida myöskään kiistää pelkästään sillä perusteella, että oikeudenkäynnin jokin osapuoli on kiistänyt ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamien tosiseikkojen paikkansapitävyyden.

20.      Schweppes SA, Schweppes International ja Orangina Schweppes Holding BV väittävät lopuksi, että koska tavaramerkkiin kuuluvan oikeuden sammumista koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö on vakiintunut ja selvä, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyytämä tulkinta unionin oikeussäännöistä on acte clair. Ennakkoratkaisupyynnön esittäminen unionin tuomioistuimelle ei näin ollen olisi ollut tarpeen ja se on jätettävä tutkimatta.

21.      Korostan tässä yhteydessä ainoastaan, että unionin tuomioistuimella on jo ollut tilaisuus täsmentää, että se, että ennakkoratkaisukysymykseen annettava vastaus on selvästi johdettavissa oikeuskäytännöstä tai että siitä ei ole mitään perusteltua epäilystä 6.10.1982 annetussa tuomiossa Cilfit ym. (283/81, EU:C:1982:335) tarkoitetulla tavalla – jos oletetaan, että asia on tosiasiallisesti näin nyt käsiteltävässä asiassa – ei mitenkään estä kansallista tuomioistuinta esittämästä unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymystä,(12) eikä unionin tuomioistuin menetä sen seurauksena toimivaltaansa lausua tällaisesta kysymyksestä.(13) Lisäksi tuomiossa 6.10.1982, Cilfit ym. (283/81, EU:C:1982:335) vahvistetussa oikeuskäytännössä todetaan, että on yksinomaan kansallisen tuomioistuimen asiana arvioida, onko se, miten unionin oikeutta on sovellettava asianmukaisesti, niin ilmeistä, ettei tästä ole mitään perusteltua epäilystä, ja päättää näin ollen, ettei se esitä unionin tuomioistuimelle kansallisessa tuomioistuimessa esiin tullutta kysymystä unionin oikeuden tulkinnasta,(14) sekä ratkaista kysymys omalla vastuullaan.(15)

22.      Edellä esitetyn perusteella ennakkoratkaisupyyntö on tutkittava.

 Asiakysymys

23.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee neljällä ennakkoratkaisukysymyksellään lähinnä, ovatko SEUT 36 artikla ja direktiivin 2008/95 7 artiklan 1 kohta(16) ennakkoratkaisupyynnössä kuvattujen kaltaisissa olosuhteissa esteenä sille, että kansallisen tavaramerkin haltijan käyttöluvanhaltija vetoaa yksinoikeuteen, joka tavaramerkin haltijalla on sen jäsenvaltion lainsäädännön nojalla, jossa kyseinen tavaramerkki on rekisteröity, vastustaakseen sellaisten tuotteiden maahantuontia ja/tai liikkeelle laskemista tässä valtiossa, jotka on varustettu samalla tavaramerkillä mutta jotka ovat peräisin jostain toisesta jäsenvaltiosta, jossa tämä tavaramerkki, joka oli aikaisemmin sellaisen konsernin omaisuutta, johon sekä tavaramerkin haltija maahantuontivaltiossa että sen käyttöluvanhaltija kuuluvat, on sellaisen kolmannen osapuolen hallussa, joka on hankkinut oikeudet luovutuksen perusteella.

24.      Käsittelen näitä kysymyksiä jäljempänä yhdessä. Muistutan tätä tarkoitusta varten aluksi tavaramerkkiin kuuluvan oikeuden sammumista koskevassa oikeuskäytännössä vahvistetuista periaatteista, joita sovelletaan silloinkin, kun rinnakkaiset oikeudet, joiden taustalla on sama haltija, on jaettu useaan ETA:n valtioon. Tämän jälkeen tutkin tapaa, jolla näitä periaatteita voitaisiin soveltaa pääasian riitaan liittyvien kaltaisissa olosuhteissa. Lopuksi ehdotan tämän tarkastelun perusteella vastausta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin.

 Tavaramerkkiin kuuluvan oikeuden sammuminen

25.      Jäsenvaltioiden lainsäädännössä tunnustetaan lähtökohtaisesti tavaramerkin haltijan oikeus vastustaa sitä, että kolmannet osapuolet tuovat maahan ja laskevat liikkeelle tällä tavaramerkillä varustettuja tuotteita.(17) Jos nämä tuotteet ovat peräisin jostain toisesta jäsenvaltiosta, tämän oikeuden käyttäminen johtaa tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoitukseen. Koska tällainen rajoitus on perusteltu teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemiseksi, se kuuluu SEUT 36 artiklan ensimmäisen virkkeen soveltamisalaan ja on siten sallittu, ellei kyseessä ole kyseisen artiklan toisessa virkkeessä tarkoitettu ”keino mielivaltaiseen syrjintään” tai ”jäsenvaltioiden välisen kaupan peiteltyyn rajoittamiseen”.

26.      Tavaramerkkiin kuuluvan oikeuden sammumista koskeva periaate otettiin yhteisön oikeuteen oikeuskäytännössä, minkä jälkeen se kodifioitiin direktiivin 89/104 7 artiklan 1 kohtaan,(18) tämän jälkeen direktiivin 2008/95 7 artiklan 1 kohtaan ja lopuksi direktiivin 2015/2436 15 artiklan 1 kohtaan,(19) ja sillä rajoitetaan jäsenvaltioiden tunnustamien yksinoikeuksien laajuutta tarkoituksena välttää niiden käyttäminen siten, että sisämarkkinat jakautuvat kansallisten markkinoiden eristämisen vaikutuksesta.

27.      Tässä periaatteessa vahvistetaan tavaramerkin alueellisuuden ja tavaroiden vapaan liikkuvuuden välisen tasapainon nimissä, että jos laillisesti tavaramerkillä varustettu tuote saatetaan markkinoille unionissa (ja laajemmin ETA:ssa) tavaramerkin haltijan suostumuksella tai toimesta, tämä ei voi vastustaa tämän tuotteen myöhempää markkinoille saattamista käyttämällä yksinoikeuttaan.

28.      Tämä periaate muotoiltiin ensi kertaa 31.10.1974 annetussa tuomiossa Centrafarm ja de Peijper (16/74, EU:C:1974:115).(20) Yhteisöjen tuomioistuin muistutti kyseisessä tuomiossa aluksi siitä, että vaikka perustamissopimus ei vaikuta teollista ja kaupallista omaisuutta koskevassa jäsenvaltion lainsäädännössä tunnustettujen oikeuksien olemassaoloon, perustamissopimuksen kiellot voivat kuitenkin vaikuttaa näiden oikeuksien käyttöön.(21) Se täsmensi tämän jälkeen, että ”koska [SEUT] 36 artikla on poikkeus yhdestä [sisä]markkinoiden perusperiaatteesta, siinä sallitaan – – poikkeukset tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta vain siltä osin kuin nämä poikkeukset ovat perusteltavissa tämän omaisuuden erityisen kohteen muodostavien oikeuksien suojelulla”.(22) Se totesi lisäksi, että tavaramerkkien yhteydessä kaupallisen omaisuuden erityisenä tavoitteena on muun muassa ”varmistaa haltijalle yksinoikeus käyttää tavaramerkkiä tuotteen ensimmäisen markkinoille saattamisen yhteydessä ja siten suojella sitä kilpailijoilta, jotka haluaisivat käyttää hyväkseen tavaramerkin asemaa ja mainetta myymällä tuotteita, jotka on perusteettomasti varustettu tällä tavaramerkillä”.(23) Se päätteli tämän tavoitteen perusteella, että este, joka perustuu tavaramerkin haltijalle teollista ja kaupallista omaisuutta koskevassa jäsenvaltion lainsäädännössä tunnustettuun oikeuteen vastustaa tavaramerkillä varustetun tuotteen maahantuontia, ”on perusteltu vain silloin, jos tuote on saatettu laillisesti sen jäsenvaltion markkinoille, josta se tuodaan maahan, haltijan itsensä toimesta tai hänen suostumuksellaan, jolloin kyseessä ei voi olla tavaramerkin hyväksikäyttö eikä loukkaaminen”.(24) Päinvastaisessa tapauksessa yhteisöjen tuomioistuimen mukaan tavaramerkin haltijalla ”olisi mahdollisuus eristää kansalliset markkinat ja rajoittaa siten jäsenvaltioiden välistä kauppaa, ilman että tällainen rajoitus olisi tarpeen, jotta tämä voisi varmistaa tavaramerkistä johtuvan yksinoikeuden sisällön”.(25) Kaupalle asetettaisiin toisin sanoen tällaisessa tapauksessa ”perusteettomia esteitä”.(26)

29.      Sammumisen periaatteen toteutuminen edellyttää kahden edellytyksen täyttymistä: yhtäältä tavaramerkillä varustettujen tuotteiden saattamista ETA:n markkinoille ja toisaalta tavaramerkin haltijan suostumusta tällaiseen markkinoille saattamiseen, jos tämä ei ole itse suoraan tehnyt tätä. Niiden rajoitusten vuoksi, joita tämä periaate merkitsee tavaramerkin haltijan yksinoikeudelle, on havaittavissa unionin tuomioistuimen pyrkimys tulkita rajoittavasti sen soveltamisen edellytyksenä olevia käsitteitä.

30.      Unionin tuomioistuin totesi esimerkiksi edellä mainituista kahdesta edellytyksestä ensimmäisen osalta direktiivin 89/104 7 artiklan 1 kohdan tulkinnan yhteydessä, että kyseessä on tässä säännöksessä tarkoitettu ”markkinoille saattaminen” vain siinä tapauksessa, että tavaramerkillä varustetut tuotteet tosiasiallisesti myydään, koska vain tällainen myynti antaa haltijalle mahdollisuuden ”realisoida tavaramerkkinsä taloudellinen arvo” ja kolmansille osapuolille mahdollisuuden hankkia ”oikeuden määrätä tavaramerkillä varustetuista tavaroista”.(27)

31.      Toinen edellytys liittyy siihen, johtuuko tavaramerkillä varustettujen tuotteiden saattaminen markkinoille tavaramerkin haltijasta, miltä osin unionin tuomioistuin on täsmentänyt edelleen direktiivin 89/104 7 artiklan 1 kohdan tulkinnan perusteella, että suostumus tällaiseen markkinoille saattamiseen on ”ratkaiseva tekijä” tavaramerkkiin kuuluvan yksinoikeuden sammumisen kannalta,(28) joten se on ilmaistava ”siten, että se ilmentää haltijan tahtoa luopua tästä oikeudesta kiistattomasti”.(29)

32.      Tällainen tahto ilmenee tavallisesti nimenomaisesta tahdonilmauksesta.(30) Kuten unionin tuomioistuin on kuitenkin tunnustanut 15.10.2009 antamassaan tuomiossa Makro Zelfbedieningsgroothandel ym. (C-324/08, EU:C:2009:633, 23 kohta), tavaroiden vapaan liikkuvuuden turvaamisen tarve on kuitenkin johtanut siihen, että se on katsonut, että tätä sääntöä ”voidaan mukauttaa”.

33.      Yhteisöjen tuomioistuin on näin ollen yhtäältä katsonut, että tavaramerkkiin kuuluva yksinoikeus voi sammua esimerkiksi silloin, kun tavaramerkin haltijaan taloudellisessa yhteydessä oleva toimija, kuten esimerkiksi käyttöluvanhaltija, myy tavaroita.(31) Palaan tähän tilanteeseen jäljempänä tässä ratkaisuehdotuksessa.

34.      Toisaalta yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee niin ikään, että niissäkin tapauksissa, joissa kyseessä olevat tavarat on saattanut markkinoille ensimmäisen kerran ETA:ssa ilman tavaramerkin haltijan nimenomaista suostumusta taho, joka ei ole taloudellisessa yhteydessä tavaramerkin haltijaan, haltijan tahto luopua tavaramerkin antamasta yksinoikeudesta voi ilmetä haltijan hiljaisesta suostumuksesta, jonka olemassaolo voidaan päätellä 20.11.2001 annetun tuomion Zino Davidoff ja Levi Strauss (C-414/99–C-416/99, EU:C:2001:617) 46 kohdassa esitettyjen arviointiperusteiden perusteella.(32)

35.      Yhteisöjen tuomioistuin täsmensi kyseisessä tuomiossa, joka koski tapausta, jossa tavaramerkillä varustetut tuotteet saatettiin ensi kertaa markkinoille ETA:n ulkopuolella mutta jonka yleinen sovellettavuus tunnustettiin tuomiossa 15.10.2009, Makro Zelfbedieningsgroothandel ym. (C-324/08, EU:C:2009:633, 26 ja sitä seuraavat kohdat), että tavaramerkin haltijan suostumus markkinoille saattamiseen voi olla hiljainen, kunhan tällainen suostumus ilmenee sellaisista mainitulla alueella markkinoille saattamista ajallisesti edeltävistä tai sitä seuraavista taikka sen kanssa samanaikaisista tekijöistä ja olosuhteista, joista kansallisen tuomioistuimen arvioinnin mukaan selviää varmalla tavalla se, että tavaramerkin haltija on luopunut yksinoikeudestaan.(33)

36.      Yhteisöjen tuomioistuin lisäsi saman tuomion 53–58 kohdassa, että tällaisen hiljaisen suostumuksen on perustuttava sellaisiin seikkoihin, jotka ovat omiaan osoittamaan positiivisesti, että tavaramerkin haltija on todella luopunut yksinoikeutensa käyttämisestä, ja että erityisesti sitä ei voida päätellä pelkästään tavaramerkin haltijan passiivisuudesta.(34) Se täsmensi tässä yhteydessä, että hiljainen suostumus ei voi ilmetä esimerkiksi siitä, että tavaramerkin haltija ei ole ilmoittanut kaikille niille peräkkäisille ostajille, jotka ovat hankkineet ETA:n ulkopuolella markkinoille saatetut tavarat, siitä, että hän ei salli sitä, että tavarat saatetaan markkinoille ETA:ssa, siitä, että tavaroissa ei ole merkintää kiellosta saattaa niitä markkinoille ETA:ssa, eikä siitäkään, että tavaramerkin haltija on luovuttanut tavaramerkillä varustettujen tavaroiden omistusoikeuden asettamatta sopimusperusteisia rajoituksia ja että sopimukseen sovellettavan lain mukaan tällaisten rajoitusten puuttuessa omistusoikeuden luovutuksella annetaan luovutuksensaajalle rajoittamaton oikeus jälleenmyyntiin tai ainakin oikeus saattaa tavarat myöhemmin markkinoille ETA:ssa.(35)

37.      Yhteisöjen tuomioistuin on täsmentänyt suostumuksen kohteesta, että sillä viitataan vain tavaramerkillä varustettujen tuotteiden ”uudelleen liikkeelle laskemiseen” sillä seurauksella, että sammumisperiaate koskee vain kyseisen tuotteen yksittäisiä kappaleita, joten haltija voi aina kieltää tavaramerkin käytön sellaisten yksittäisten kappaleiden osalta, joita ei ole laskettu liikkeelle ensi kertaa sen suostumuksella.(36)

38.      Lopuksi on muistutettava siitä, että yhteisöjen tuomioistuin on toistuvasti todennut, että tavaramerkkejä koskevien unionin direktiivien säännöksiä, joissa vahvistetaan tavaramerkkiin kuuluvan oikeuden sammumisen periaate, on tulkittava tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien perustamissopimuksen määräysten valossa.(37)

 Tavaramerkkiin kuuluvan oikeuden sammuminen siinä tapauksessa, että samaa alkuperää olevat rinnakkaiset yksinoikeudet on jaettu

39.      Unionin tuomioistuin on joutunut kolme kertaa ratkaisemaan kysymyksen, joka on koskenut sitä, voiko sellaisen useissa jäsenvaltioissa rekisteröidyn tavaramerkin haltija, joka on kuulunut alun perin yhdelle ja samalle henkilölle ja joka on myöhemmin jaettu joko vapaaehtoisesti tai julkisten pakotteiden vuoksi, vastustaa sitä, että samalla tavaramerkillä varustettuja tuotteita, jotka on saatettu markkinoille jäsenvaltiossa, jossa tämä tavaramerkki on kolmannen osapuolen hallussa, tuodaan alueelle, jossa sen oikeutta suojataan.

40.      Asiassa, jossa annettiin 3.7.1974 tuomio Van Zuylen (192/73, EU:C:1974:72; jäljempänä HAG I -tuomio) – ennen 31.10.1074 annettua tuomiota Centrafarm ja de Peijper (16/74, EU:C:1974:115), jossa, kuten edellä huomautettiin, vahvistettiin tavaramerkkien sammumisen periaate – tavaramerkin HAG haltija, saksalainen yhtiö HAG AG, oli luovuttanut tavaramerkkioikeudet Belgiassa ja Luxemburgissa vuonna 1935 belgialaiselle tytäryhtiölleen Café Hag SA:lle. Toisen maailmansodan jälkeen tämän yhtiön osakkeet, jotka Belgian viranomaiset olivat pakkolunastaneet viholliselle kuuluvana omaisuutena, oli myyty kolmansille osapuolille. Café HAG SA oli luovuttanut vuonna 1971 oikeutensa tavaramerkkiin HAG Belgiassa ja Luxemburgissa yhtiölle Van Zuylen Frères, joka ei valmistanut tavaramerkillä varustettuja tuotteita itse vaan hankki ne Café HAG SA:lta. Kun HAG AG oli alkanut toimittaa luxemburgilaisille vähittäismyyjille tuotteita, jotka oli varustettu sen saksalaisella tavaramerkillä HAG, Van Zuylen Frères oli nostanut loukkauskanteen Luxemburgin tuomioistuimessa, joka oli esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle kaksi ennakkoratkaisukysymystä, jotka koskivat kartelleihin ja tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvien perustamissopimuksen määräysten tulkinnan soveltamista pääasian tosiseikkoihin.

41.      Todettuaan, että Café HAG SA:n pakkolunastuksen jälkeen ei ollut mitään oikeudellista, rahoituksellista, teknistä eikä taloudellista etuyhteyttä tavaramerkin HAG jakamisesta syntyneiden tavaramerkkien kahden haltijan välillä, yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklaa (SEUT 101 artikla) ei voitu soveltaa pääasian oikeudenkäynnin tosiseikkoihin. Yhteisöjen tuomioistuin muistutti tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvien määräysten tulkinnasta ensinnäkin yhtäältä, että tavaramerkkioikeus suojaa laillista haltijaa sellaisten henkilöiden väärinkäytöksiltä, joilla ei ole laillista oikeutta merkkiin, ja toisaalta, että tämän oikeuden käyttö on omiaan lisäämään markkinoiden eristämistä ja siten rajoittamaan tavaroiden vapaata liikkuvuutta jäsenvaltioiden välillä. Tämän jälkeen se totesi, että tavaramerkin haltija ei voi vedota tavaramerkkiä koskevaan yksinoikeuteen kieltääkseen jäsenvaltiossa sellaisten laillisesti valmistettujen tavaroiden kaupan pitämisen, jotka on toisessa jäsenvaltiossa varustettu samanlaisella tavaramerkillä, jonka alkuperä on sama(38) (ns. saman alkuperän teoria).(39) Vahvistaessaan tämän ratkaisun yhteisöjen tuomioistuin täsmensi tuomion 14 kohdassa, että ”jos merkkituotteen alkuperämerkintä on tarpeen [yhteismarkkinoilla], voidaan kuluttajavalistus siltä osin turvata keinoilla, jotka eivät rajoita tavaroiden vapaata liikkuvuutta”.

42.      Yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa HAG I omaksuma näkemys – jota ennakoi kilpailusääntöjen näkökulmasta 18.2.1971 annettu tuomio Sirena (40/70, EU:C:1971:18, 11 kohta) ja joka pysytettiin 22.6.1976 annetulla tuomiolla Terrapin (Overseas) (119/75, EU:C:1976:94, 6 kohta)(40) – kumottiin 17.10.1990 annetulla tuomiolla HAG GF (C-10/89, EU:C:1990:359; jäljempänä tuomio HAG II). Tosiseikat olivat samat, ainoana poikkeuksena se, että tällä kertaa HAG AG oli se, joka pyrki vastustamaan sitä, että Van Zuylen Frèresin sijalle tullut yhtiö toi Saksaan tavaramerkillä HAG Belgiassa varustettuja tuotteita. Yhteisöjen tuomioistuin piti kuitenkin ”tarpeellisena tässä tuomiossa annetun tulkinnan uudelleentarkastelua sen oikeuskäytännön valossa, joka on asteittain vakiintunut teollisoikeuksien ja kaupallisten oikeuksien sekä perustamissopimuksen yleisten määräysten välisen suhteen osalta, erityisesti tavaroiden vapaan liikkuvuuden alalla”.(41)

43.      Yhteisöjen tuomioistuin muistutti ensin oikeuskäytännössään kehittämästään periaatteesta, joka koskee tavaramerkkiin kuuluvan oikeuden sammumista, ja korosti sen jälkeen aluksi, että jotta tavaramerkki voisi täyttää tehtävänsä, joka sille on annettu perustamissopimuksen tavoitteena olevassa terveen kilpailun järjestelmässä, sillä on ”taattava, että kaikkien sillä varustettujen tuotteiden valmistusta valvoo yksi ainoa yritys, joka vastaa niiden laadusta”. Se täsmensi tämän jälkeen, että tavaramerkin ydinsisältönä – jonka suojelemiseksi hyväksytään poikkeukset tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevasta perusperiaatteesta – on erityisesti se, että tavaramerkin haltijalle annetaan yksinoikeus tavaramerkin käyttämiseen saatettaessa tuote ensimmäisen kerran markkinoille ja että tämän yksinoikeuden täsmällisen ulottuvuuden täsmentämiseksi on otettava huomioon tavaramerkin päätehtävä eli se, että tavaramerkillä taataan kuluttajalle tai loppukäyttäjälle se, että kyseisellä tavaramerkillä varustetut tuotteet ovat alkuperältään samoja, siten, että kuluttaja tai loppukäyttäjä voi tavaramerkin perusteella erottaa sillä varustetun tuotteen alkuperältään poikkeavista tuotteista ilman sekaannusvaaraa.

44.      Tavaramerkin alkuperän osoittamista koskevasta tehtävästä tuli tuomiossa HAG II keskeinen tekijä, jonka perusteella arvioidaan tavaramerkkiin kuuluvan oikeuden laajuutta sekä sen rajoituksia, kun taas tuomiossa HAG I yhteisöjen tuomioistuin oli antanut tälle tehtävälle vain vähäisen merkityksen perustelujensa kokonaisuudessa (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 41 kohta). Tämä näkökulman muutos johti siihen, että yhteisöjen tuomioistuin piti sitä, että HAG AG ”ei ole millään tavoin antanut suostumustaan” siihen, että ”oikeudenhaltijasta oikeudellisesti ja taloudellisesti riippumattoman yrityksen” valmistama ja markkinoima samankaltainen tuote, jonka tunnusmerkkinä käytetään samaa tavaramerkkiä, saatetaan markkinoille toisessa jäsenvaltiossa, ”ratkaisevana” tekijänä arvioitaessa sen oikeutta vastustaa näiden tuotteiden tuontia Saksaan.(42) Jos tällaista oikeutta ei näet tunnustettaisi tavaramerkin haltijalle, kuluttajat eivät kykenisi enää varmuudella tunnistamaan tavaramerkillä varustettujen tuotteiden alkuperää. Tavaramerkin haltijaa saatettaisiin ”pitää vastuullisena sellaisen tuotteen huonosta laadusta, johon hänellä ei ole mitään osuutta”.(43) Yhteisöjen tuomioistuimen mielestä sillä, että riidanalaiset kaksi tavaramerkkiä ovat alun perin kuuluneet samalle haltijalle, ei ole merkitystä, koska ”pakkolunastuksesta lähtien kukin tavaramerkki on yhteisestä alkuperästään huolimatta omalla alueellaan itsenäisesti täyttänyt tehtävänsä sen takaamiseksi, että tavaramerkillä varustetuilla tavaroilla on yksi ainoa alkuperä”.

45.      Yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi samaa alkuperää koskevan teorian lopullisesti tuomiossa IHT.

46.      Tähän tuomioon johtaneet pääasiaa koskevat tosiseikat poikkesivat niiden pääasioiden tosiseikoista, jotka olivat johtaneet tuomioihin HAG I ja HAG II, lähinnä siinä, että riidanalaisen tavaramerkin jakaminen ei perustunut viranomaisen toimeen vaan vapaaehtoiseen luovutukseen akordimenettelyn yhteydessä. Luovutus oli koskenut yhtä ainoaa American Standard -konsernin, joka oli saksalaisen ja ranskalaisen tytäryhtiönsä välityksellä tavaramerkin Ideal-Standard haltija Saksassa ja Ranskassa, ranskalaisen tytäryhtiön toiminnan alaa. American Standardin saksalainen tytäryhtiö vastusti sitä, että Saksassa pidettiin kaupan tuotteita, jotka oli varustettu samalla tavaramerkillä, jonka haltija se oli tässä jäsenvaltioille, ja jotka tuotiin Ranskaan, jossa konsernin ranskalaisen tytäryhtiön luovutuksensaajana ollut yhtiö valmisti niitä. Tuotteita piti kaupan luovutuksensaajana olleen yhtiön Saksaan sijoittautunut tytäryhtiö. Toisin kuin pääasiat, joissa oli annettu tuomiot HAG I ja HAG II, asianomaiset tuotteet eivät olleet samoja vaan pelkästään samankaltaisia kuin ne, joita tavaramerkin haltija valmisti Saksassa.

47.      Yhteisöjen tuomioistuin korosti tuomion IHT perusteluissa aluksi, että kansalliset tavaramerkkioikeudet ovat sekä alueellisia että myöskin toisistaan riippumattomia ja että tämä riippumattomuus merkitsee sitä, että tavaramerkkioikeuden haltija voi luovuttaa oikeuden yhden valtion osalta luovuttamatta sitä samanaikaisesti muiden valtioiden osalta.(44) Se muistutti tämän jälkeen tavaramerkkioikeuden kohteesta sekä rajoituksista, joita sammumista koskeva periaate asettaa tämän oikeuden käyttämiselle.

48.      Yhteisöjen tuomioistuin täsmensi tässä yhteydessä kyseisen tuomion 34 kohdassa, että tätä periaatetta ”sovelletaan silloin, kun tavaramerkin haltija tuontivaltiossa ja tavaramerkin haltija vientivaltiossa ovat samat tai, vaikka ne olisivat eri henkilöitä, ne ovat taloudellisesti sidoksissa toisiinsa”,(45) ja yksilöi useita tilanteita, joissa kyseistä periaatetta sovelletaan, eli sen tilanteen lisäksi, että tavaramerkillä varustetut tuotteet on laskenut liikkeelle sama yritys, myös tilanteet, joissa liikkeellelaskijana on käyttöluvanhaltija, emoyhtiö, saman konsernin tytäryhtiö tai yksinmyyjä. Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan kaikille näille tapauksille on yhteistä, että tavaramerkillä varustetut tuotteet valmistetaan saman tahon valvonnassa, joten näiden tuotteiden vapaalla liikkuvuudella ei kyseenalaisteta tavaramerkin tehtävää. Se selvensi tässä yhteydessä myös, että ratkaiseva tekijä on ”mahdollisuus valvoa tuotteiden laatua, ei laadun valvominen myös todellisuudessa”.(46)

49.      Yhteisöjen tuomioistuin täsmensi näiden periaatteiden soveltamisesta siinä tapauksessa, että tavaramerkin luovutus koskee yksinomaan yhtä tai useampaa jäsenvaltiota, että tämä tilanne on erotettava selvästi sellaisesta tapauksesta, jossa maahantuodut tuotteet ovat lähtöisin käyttöluvanhaltijalta tai tytäryhtiöltä, jolle tavaramerkkioikeuden haltijalle kuuluvat oikeudet on luovutettu sen valtion osalta, josta tavarat viedään. Kuten yhteisöjen tuomioistuin näet korosti,”jos on kyse luovuttajasta taloudellisesti täysin riippumattomasta luovutuksensaajasta, luovutussopimus ei – – anna luovuttajalle mahdollisuuksia valvoa luovutuksen saajan kaupan pitämien ja tavaramerkillä varustamien tuotteiden laatua”(47) eikä anna mahdollisuutta katsoa, että luovuttaja olisi hiljaisesti hyväksynyt sen, että nämä tuotteet liikkuvat alueilla, joilla sillä on edelleen tavaramerkkioikeus hallussaan.(48)

50.      Näiden seikkojen perusteella yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi komission ja maahantuojayhtiön esittämät päinvastaiset väitteet ja laajensi ”markkinoiden eristämistä” koskevan ratkaisun,(49) joka oli vahvistettu tuomiossa HAG II, koskemaan tavaramerkin vapaaehtoista jakamista.

 Näiden periaatteiden soveltaminen pääasian kohteena oleviin olosuhteisiin

51.      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin on vastattava edellä esitettyjen periaatteiden valossa ja arvioitava, voiko Schweppes SA pääasiaan liittyvissä olosuhteissa hyväksyttävästi vastustaa sitä, että kolmas osapuoli tuo Espanjaan, jossa se on tavaramerkkien SCHWEPPES haltija, näillä tavaramerkeillä varustettuja tuotteita, joita Coca-Cola pitää kaupan Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

52.      Aluksi on myönnettävä, että pääasian kohteena olevat olosuhteet vaikuttavat ensi arviolta sellaisilta, että pitäisi soveltaa pelkästään ja yksinkertaisesti tuomiota IHT, kuten Schweppes SA, Schweppes International ja Orangina Schweppes Holding BV vaativat.

53.      Kuten asiassa, jossa annettiin tuomio IHT, kyseessä on näet tässä tapauksessa rinnakkaisten oikeuksien vapaaehtoinen jakaminen useaan jäsenvaltioon. Lisäksi on kiistatonta, että Schweppes International ja Coca-Cola eivät ole sidoksissa toisiinsa millään sellaisella suhteella, jonka yhteisöjen tuomioistuin otti huomioon kyseisen tuomion 34 kohdassa. Coca-Cola ei ole Schweppes Internationalin käyttöluvanhaltija eikä yksinmyyjä Yhdistyneessä kuningaskunnassa eivätkä nämä kaksi yhtiötä ole minkäänlaisessa konsernisuhteessa.

54.      Red Paralela ja komissio sekä Kreikan ja Alankomaiden hallitukset toistavat ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen näkemyksiä, mutta vaativat kuitenkin unionin tuomioistuinta menemään tarkastelussaan pidemmälle ja toteamaan, että Schweppes SA:n (riidanalaisten tavaramerkkien haltijana olevan Schweppes Internationalin käyttöluvanhaltijana) oikeus vastustaa kyseisten tuotteiden maahantuontia Espanjaan saattaisi olla sammunut pääasiaan liittyvien erityisten olosuhteiden vuoksi.

55.      Vaikka näiden osapuolten näkemykset ovat lopputuloksen osalta olennaisilta osin samat, perustelut, joihin ne nojautuvat, poikkeavat osittain toisistaan. Kun komissio ja Kreikan hallitus ehdottavat, että unionin tuomioistuimen pitäisi täsmentää tuomioon IHT liittyvän oikeuskäytäntönsä rajoja pääasiaan liittyvien olosuhteiden valossa, Red Paralela ja Alankomaiden hallitus arvioivat lähinnä, että Schweppes SA ja Schweppes International syyllistyvät oikeuden väärinkäyttöön vastustamalla tällaisissa olosuhteissa sellaisten tavaramerkillä SCHWEPPES varustettujen tuotteiden rinnakkaistuontia, joita ne eivät ole valmistaneet eivätkä pitäneet kaupan.

56.      Ennen näiden eri näkemysten tutkimista on käsiteltävä lyhyesti perustelua, jonka komissio esitti alustavasti kirjallisissa huomautuksissaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksistä ja joka on sen ja erityisesti Red Paralelan esittämien seikkojen taustalla. Tämän perustelun – jota oli käytetty sitä vastaan, että hylättäisiin samaa alkuperää koskeva teoria tapauksissa, joissa tavaramerkki on hajautettu tai jaettu vapaaehtoisesti – mukaan se, että luovutetaan rinnakkaisia oikeuksia vain osaan luovuttajan hallussa olevista kansallisista tavaramerkeistä, aiheuttaa välttämättä näiden tavaramerkkien erottavan tehtävän kyseenalaistamisen, jonka luovuttaja hyväksyy omasta tahdostaan ja jonka seuraukset sen pitäisi sietää.(50)

57.      Tässä yhteydessä on muistutettava, että yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi tämän perustelun tiukasti tuomiossa IHT, jossa se sulki nimenomaisesti pois sen, että se, että luovuttaja hyväksyi sen, että tavaramerkki täyttää aikaisempaa huonommin erottavan tehtävänsä sitä koskevan alkuperäisen oikeuden jakamisen vuoksi, voisi sisältää luopumisen yksinoikeudesta vastustaa luovutuksensaajan jossain toisessa ETA:n valtiossa kaupan pitämien tuotteiden tuonnin alueelleen.(51)

58.      Kuten yhteisöjen tuomioistuin näet korosti kyseisen tuomion 48 kohdassa, tavaramerkin tehtävää on arvioitava aluekohtaisesti. Näin ollen se, että tavaramerkki täyttää alueellisesti rajoitetun luovutuksen seurauksena aikaisempaa huonommin tehtävänsä alkuperän takaajana osalle tavaramerkillä varustettujen tuotteiden kuluttajista, eli niille, jotka liikkuvat ETA:n sisällä niiden kahden valtion välillä, joissa eri yritykset valmistavat ja pitävät kaupan näitä tuotteita, ei johda siihen, että kukin kansallisella tasolla tavaramerkin haltijana oleva menettäisi intressinsä yksinoikeutensa säilyttämiseen omalla alueellaan, jotta se voisi turvata tavaramerkkinsä erottavan tehtävän tälle alueelle sijoittautuneisiin kuluttajiin nähden.

59.      Edellä tässä ratkaisuehdotuksessa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että tavaramerkkiin kuuluva oikeus sammuu vasta siinä vaiheessa, kun tavaramerkillä varustetut tuotteet saatetaan markkinoille.(52) Vaikka pitää paikkansa, että tavaramerkkiä koskevien rinnakkaisoikeuksien haltija luopuu alueellisesti rajoitetun luovutuksen yhteydessä vapaaehtoisesti siitä, että se on ainoa, joka pitää tällä tavaramerkillä varusteita tuotteita kaupan ETA:ssa, mitään sammumisvaikutuksia ei näin ollen voida liittää tähän luopumiseen, koska sillä hetkellä, jona suostumus luovutukseen annetaan, luovutetulla tavaramerkillä varustettuja tuotteita ei ole vielä pidetty kaupan.

60.      Tämän selvennyksen perusteella korostan, että ainakin osa Red Paralelan unionin tuomioistuimelle esittämissään huomautuksissa esittämistä perusteluista ei ole täysin vailla logiikkaa, joka on edellä 56 kohdassa mainitun perustelun taustalla.

61.      Red Paralela katsoo, että koska Schweppes SA ja Schweppes International ovat jatkaneet menettelytapaa, jolla ne ovat pyrkineet tietoisina Coca-Colan sallivasta ellei jopa yhteistyöhön kannustavasta suhtautumisesta edistämään tavaramerkin SCHWEPPES maailmanlaajuista ja yhtenäistä kuvaa tavaramerkin jakamisenkin jälkeen, ne ovat vääristäneet Espanjassa hyödyntämänsä tavaramerkin alkuperän ilmoittamiseen liittyvän tehtävän ja menettäneet siten oikeuden vastustaa sellaisten tuotteiden rinnakkaistuontia tähän jäsenvaltioon, jotka on varustettu laillisesti samalla tavaramerkillä ja joita Coca-Cola pitää kaupan jossain toisessa ETA:n valtiossa. Red Paralela korostaa aivan erityisesti sitä, että Schweppes SA ja Schweppes International ovat aktiivisesti konsernipolitiikassaan, kaupallisissa päätöksissään, asiakassuhteissaan sekä mainonnassaan pyrkineet yhdistätämään tavaramerkkinsä alkuperän Yhdistyneeseen kuningaskuntaan eli jäsenvaltioon, josta suurin osa Red Paralelan Espanjassa kaupan pitämistä tuotteista on peräisin.

62.      Vaikka Red Paralelan perustelut ovat houkuttelevia, ne eivät vakuuta.

63.      Kuten olen edellä huomauttanut, se, että tavaramerkki täyttää huonommin alkuperän ilmoittamista koskevan tehtävänsä ainakin osalle kyseisistä kuluttajista, on väistämätöntä seurausta siitä, että luovutetaan alueellisesti rajatulla tavalla rinnakkaisia oikeuksia samaan tavaramerkkiin. Se saattaa täyttää tehtävänsä erityisen huonosti silloin kun, kuten pääasian tapauksessa, jaettu tai hajautettu tavaramerkki on ollut vuosien ajan samalla haltijalla ja saavuttanut merkittävää mainetta yhtenäisenä tavaramerkkinä. Kuten olen jo korostanut, luovutuksen tällaisesta vaikutuksesta, joka on odotettavissa mutta ei vältettävissä, ei voida päätellä mitään rajoitusta, joka kohdistuisi siihen, että luovuttaja käyttää tulevaisuudessa oikeuksia sellaisiin rinnakkaisiin tavaramerkkeihin, joita ei ole luovutettu.(53) Luovuttajaa ei voida myöskään velvoittaa menettelyyn, jolla pyritään aktiivisesti vastustamaan tällaista vaikutusta.

64.      Toisaalta tavaramerkin maine sekä sen yrityskuva ja mielikuvia herättävä voima, jotka ovat yhtäläisesti sen arvon osatekijöitä, voivat riippua tietyssä määrin tämän tavaramerkin historiasta ja siten sen alkuperästä. Tällaisissa tapauksissa useiden kansallisten rekisteröintien kohteena olevan tavaramerkin haltija, joka luovuttaa vain osan tätä tavaramerkkiä koskevista rinnakkaisista oikeuksistaan, säilyttää intressin viitata edelleen yhtenäisen tavaramerkin historiaan ja alkuperään, jos tämä antaa sille mahdollisuuden säilyttää sen merkin tai niiden merkkien arvo, jonka tai joiden haltija se edelleen on. Sitä ei voida siten arvostella siitä, että se viittaa luovutuksen jälkeenkin esitellessään tuotteitaan, mainonnassaan tai suhteissaan kuluttajiin niiden tavaramerkkien maantieteelliseen alkuperään, joiden haltija se edelleen on, vaikka, kuten pääasian kohteena olevan tavaramerkin osalta, tämä alkuperä liittyy valtioon, jossa tavaramerkkioikeudet kuuluvat nyttemmin luovutuksensaajalle. Samalla tavoin ja samoista syistä sitä ei voida moittia siitä, että se on viitannut yhtenäisen tavaramerkin historiaan liittyviin osatekijöihin uusien rekisteröintien yhteydessä, kuten pääasiassa tavaramerkin SCHWEPPES tonic-vesien keksijän allekirjoitukseen.

65.      Mikäli oletetaan, että edellä kuvatut menettelytavat ovat omiaan johtamaan siihen, että Schweppes SA:n Espanjassa hyödyntämä tavaramerkki täyttää huonommin erottavan tehtävänsä espanjalaiseen kuluttajaan nähden, ne kuuluvat strategiaan, jolla pyritään varjelemaan näiden yhtiöiden päätavaramerkkiä, eivätkä osoita aikomusta aiheuttaa kyseisessä kuluttajassa sekaannusta pääasian kohteena olevien tuotteiden kaupallisesta alkuperästä (eikä kuluttajassa pidä myöskään herättää sekaannusta maantieteellisestä alkuperästä). Tästä seuraa, että toisin kuin Red Paralela väittää, se, että kyseiset yhtiöt nostavat loukkauskanteen vastustaakseen maahantuontia alueelle, jolla niiden tavaramerkkiä suojellaan tuotteilta, jotka on varustettu samanlaisella tavaramerkillä, ei voi merkitä kyseiseen tavaramerkkiin kuuluvien oikeuksien väärinkäyttöä.(54)

66.      On vielä huomautettava, että mikäli voitaisiin katsoa, että Schweppes SA:n Espanjassa ja Coca-Colan Yhdistyneessä kuningaskunnassa kaupan pitämät tuotteet ovat peräisin tosiasiallisesti riippumattomista lähteistä, mitä kysymystä käsitellään jäljempänä, rinnakkaistuonnin vapauttaminen, mitä Red Paralela puoltaa, vain kasvattaisi espanjalaisen kuluttajan riskiä ymmärtää väärin näiden tuotteiden kaupallinen alkuperä. En usko, että direktiivin 2008/95 7 artiklan 1 kohdassa hyväksytään tällaista vaikutusta.

67.      On vielä tutkittava Red Paralelan väite, jonka mukaan Schweppes International käyttää tavaramerkkioikeuksiaan siten, että se syrjii keinotekoisesti eri jäsenvaltioita, koska se sallii Coca-Colan Yhdistyneessä kuningaskunnassa kaupan pitämien tuotteiden rinnakkaistuonnin tietyillä alueilla, joilla se on tavaramerkin SCHWEPPES haltija, mutta ei joillain muilla alueilla, kuten esimerkiksi Espanjassa.

68.      Tässä yhteydessä on riittävää korostaa, että pelkästään se, että tavaramerkin haltija sietää maahantuonnin valtioon, jossa sen tavaramerkkiä suojellaan tuotteilta, jotka on varustettu samalla tavaramerkillä ja jotka ovat peräisin jostain muusta jäsenvaltiosta, jossa kolmas osapuoli on saattanut ne markkinoille ilman sen suostumusta, ei anna mahdollisuutta katsoa, että se olisi implisiittisesti luopunut vastustamasta samaa alkuperää olevien tuotteiden maahantuontia toiseen jäsenvaltioon, jossa sillä on rinnakkaisia oikeuksia. Kuten olen jo todennut tämän ratkaisuehdotuksen 36 kohdassa, yhtäältä näet tavaramerkin haltijan vaikeneminen tai passiivinen asenne ei lähtökohtaisesti riitä, jotta voitaisiin olettaa sen suostuneen samalla tai sekaannusta aiheuttavalla tavaramerkillä varustettujen tuotteiden saattamiseen markkinoille. Tämä pätee erityisesti silloin, jos tällaiseen asenteeseen vedotaan, kuten Red Paralela tekee, tukemaan tietyltä alueelta peräisin olevan rinnakkaistuonnin yleistä vapauttamista. Toisaalta, kuten olen myös edellä tämän ratkaisuehdotuksen 37 kohdassa esittänyt, tavaramerkkiin kuuluvat oikeudet ovat sammuneet haltijan hiljaisen tai nimenomaisen suostumuksen vuoksi vain niiden tuotteiden osalta, joiden osalta tämä suostumus on annettu. Huomautan lopuksi sivumennen, että vaikka Schweppes on luopunut käyttämästä oikeuksiaan vastustaakseen Yhdistyneestä kuningaskunnasta peräisin olevaa rinnakkaistuontia tietyillä alueilla, joilla nämä tavaramerkit on rekisteröity, tämä ei näytä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen antamien tietojen perusteella olevan järjestelmällistä toimintaa vaan koskee ainoastaan jakelukanavaa internetin välityksellä.

69.      Kun Red Paralelan esittämät perustelut on käsitelty, on seuraavaksi tutkittava komission näkemys.

70.      Komission mukaan tavaramerkkiin kuuluva oikeus sammuu tuomion IHT 34 kohdassa lueteltujen tilanteiden lisäksi myös silloin, jos samoilla tavaramerkeillä varustettujen tuotteiden valmistukseen ja kaupan pitämiseen sovelletaan näiden tavaramerkkien haltijoiden harjoittamaa yhtenäistä kauppapolitiikkaa ja kaupallista strategiaa.

71.      Tämä näkemys ansaitsee mielestäni unionin tuomioistuimen huomion.

72.      Toisin kuin Schweppes SA, Schweppes International ja Orangina Schweppes Holding BV väittävät, tämä näkemys perustuu suoraan tuomioon IHT liittyvään oikeuskäytäntöön.

73.      Vaikka mikään tuomion IHT sanamuodossa ei viittaa nimenomaisesti siihen, että tavaramerkkiin kuuluva oikeus voisi sammua muissa kuin kyseisen tuomion 34 kohdassa luetelluissa tilanteissa, unionin tuomioistuimen perusteluista voidaan helposti todeta, että tämä luettelo on vain viitteellinen.

74.      Kuten komissio on aivan oikein korostanut, peruste, johon kyseisessä tuomiossa nojaudutaan, jotta voidaan soveltaa sammumisperiaatetta, jos henkilö, jolla on tavaramerkkioikeudet maahantuontivaltiossa, ja henkilö, joka on laskenut liikkeeseen vientivaltiossa varustetulla tavaramerkillä varustetut tuotteet, eivät ole samat, on se, että nämä kaksi henkilöä ovat ”taloudellisesti sidoksissa toisiinsa”.

75.      Vaikka unionin tuomioistuin ei määrittele käsitettä ”taloudelliset sidokset” vaan toteaa ainoastaan, että tällaisia sidoksia on tuomion IHT 34 kohdassa tarkoitetuissa kolmessa tilanteessa – eli tapauksessa, jossa on kyseessä käyttölupa tai tavaramerkkiä koskeva yksinoikeus taikka jossa molemmat yhteisöt kuuluvat samaan konserniin – logiikka, joka on tuomion IHT perustelujen taustalla, sekä unionin tuomioistuimen käyttämät sanamuodot antavat viitteitä tästä.

76.      Tämä tuomio merkitsee ennen kaikkea terminologista kehitystä aikaisempaan oikeuskäytäntöön nähden. Vaikka unionin tuomioistuin totesi sitä edeltäneissä tuomioissa kolmannen osapuolen ETA:ssa markkinoille saattamien tuotteiden maahantuonnin vastustamista koskevan oikeuden sammumisen johtuvan siitä, että tämä kolmas osapuoli oli ”oikeudellisesti tai taloudellisesti sidoksissa” tavaramerkin haltijaan,(55) se hylkäsi tämän muotoilun tuomiossa IHT ja viittasi yksinomaan ”taloudellisiin sidoksiin”, mikä käsite saattaa mahdollisesti kattaa laajemman yritysten välisten suhteiden spektrin liike-elämässä.(56)

77.      Tämä terminologinen kehitys heijastaa käsitteellisellä tasolla siirtymistä muodollisesta kriteeristä, jonka mukaan tavaramerkin käytön valvontaa, jota edellytetään sammumiseen, katsotaan harjoitettavan vain kyseisten yhteisöjen välisen tiukan riippuvuussuhteen yhteydessä (on olemassa omistussuhteita tai sopimuksia, joilla virallistetaan määräysvaltasuhde, joka antaa johtamista tai hallinnointia koskevan määräysvallan osapuolista toiselle, jonka päätöksiin toisen on alistuttava), olennaisempaan perusteeseen, jonka mukaan merkityksellisiä eivät ole niinkään näiden yhteisöjen väliset suhteet vaan se, että näiden suhteiden ansiosta tavaramerkki on yhden tahon valvonnassa.(57)

78.      Tällainen peruste voi kattaa paitsi tuomion IHT 34 kohdassa kuvatut perinteiset tapaukset, joissa tavaramerkin käyttö on yhden ainoan henkilön (käyttöluvan antaja tai valmistaja) tai yhden taloudellisen yksikön (konserni) muodostavan yhteisön valvonnassa, myös tilanteet, joissa tämä käyttö on tuontivaltiossa ja vientivaltiossa kahden eri henkilön – joista kumpikin on kansallisella tasolla tunnustettujen oikeuksien haltija – yhteisvalvonnassa, kun nämä toimivat tavaramerkkiä hyödyntäessään yhtenä ja samana etujen keskuksena.

79.      Tällaisissa tilanteissa, kuten tuomion IHT 34 kohdassa mainituissa tapauksissa, tavaramerkki on yhden tahon valvonnassa, koska tavaramerkillä varustettujen tuotteiden valmistus ja kaupan pitäminen voivat kuulua yhdelle ainoalle päätöksentekokeskukselle. Tämä yhden tahon valvonta estää vetoamisen kansalliseen tavaramerkkilainsäädäntöön kyseisten tuotteiden liikkuvuuden rajoittamiseksi.(58)

80.      Jos siis kaksi tavaramerkkien haltijaa tai useammat haltijat sopivat harjoittavansa yhteisvalvontaa merkkiensä käytön osalta riippumatta siitä, onko niillä yhteinen alkuperä vai ei, kumpikin niistä luopuu käyttämästä oikeuttaan vastustaa tavaramerkillä varustettujen tuotteiden tuontia omalle alueelleen, jos jokin muista sopimuksen osallistuvista tavaramerkin haltijoista on saattanut nämä tuotteet markkinoille vientivaltiossa, koska tällaisen markkinoille saattamisen on katsottava tapahtuneen sen suostumuksella.

81.      Jotta tällainen sammumisvaikutus toteutuisi, on kuitenkin tärkeää, että sopimuksessa määrätään mahdollisuudesta määrittää suoraan tai epäsuorasti tuotteet, jotka varustetaan tavaramerkillä, ja valvoa niiden laatua. Tämä vaatimus, joka ilmaistaan selkeästi tuomion IHT 37 ja 38 kohdassa sekä tuomion HAG II 13 kohdassa, liittyy tavaramerkin olennaiseen tehtävään sillä varustettujen tuotteiden (tai palvelujen) kaupallisen alkuperän osoittajana. Tässä yhteydessä on korostettava, että kun tavaramerkki on yhden tahon valvonnassa, jota harjoittaa kaksi tai useampia rinnakkaisten oikeuksien haltijaa, tämä tehtävä on ymmärrettävä siten, että alkuperä, joka tavaramerkillä pyritään takaamaan, ei liity yritykseen, joka on vastuussa tavaroiden valmistuksesta, vaan sillä viitataan keskukseen, josta näiden tavaroiden tarjontaan liittyvät strategiset valinnat ovat lähtöisin.

82.      Edellä mainittua valvonnan kohteeseen liittyvää täsmennystä koskevalla varauksella arvioin siten komission tavoin, että ei ole mahdotonta, että kun yhtenäisen tavaramerkin alueellisesti rajattuun luovutukseen perustuvan jaon seurauksena syntyy rinnakkaisten tavaramerkkien haltijoita, näiden voidaan katsoa olevan ”taloudellisesti sidoksissa” sammumisperiaatteen soveltamisen kannalta, jos ne yhteensovittavat kaupallisen politiikkansa tarkoituksena valvoa yhdessä tavaramerkkiensä käyttöä.(59)

83.      Tätä näkemystä vastaan tämän asian käsittelyn kuluessa esitetyt väitteet eivät mielestäni voi menestyä.

84.      Ensinnäkin, toisin kuin on väitetty, tällainen näkemys ei merkitse tuomion HAG II ja tuomion IHT kyseenalaistamista.

85.      Näissä tuomioissa omaksutulle ratkaisulle oli näet asetettu edellytys, jonka mukaan luovutuksesta lähtien kukin tavaramerkki yhteisestä alkuperästään huolimatta itsenäisesti täytti tehtävänsä sen takaamiseksi, että tavaramerkillä varustetuilla tavaroilla on yksi ainoa alkuperä.(60) Ainoastaan siinä tapauksessa, että tämä edellytys täyttyy, oikeus vastustaa tavaramerkillä varustettujen tuotteiden vapaata liikkuvuutta – oikeus, jota yhtenäisen tavaramerkin haltijalla ei itsellään ole sen jakamishetkellä – voidaan tunnustaa tämän jakamisen perusteella syntyneiden rinnakkaisten tavaramerkkien haltijoille sillä seurauksella, että näiden tuotteiden rinnakkaiskauppa, joka oli sallittua ennen luovutusta, kielletään. Kyseinen edellytys ei selvästi täyty, jos luovuttaja ja luovutuksensaaja(t) suostuvat käyttämään tavaramerkkejään yhdessä ja omaksuvat kaupallisen strategian, jonka tarkoituksena on niiden merkkien yhteisen tavaramerkkikuvan varjeleminen ja säilyttäminen markkinoilla.

86.      Se, että sammumisperiaatetta sovelletaan tällaisessa tapauksessa, ei ole ainoastaan tuomion HAG II ja tuomion IHT mukaista, vaan palvelee myös tarkoitusta, joka on ohjannut yhteisöjen tuomioistuinta näissä tuomioissa, eli oikean tasapainon löytämistä tavaroiden vapaata liikkuvuutta ja tavaramerkkiin kuuluvien oikeuksien suojaa koskevien vastakkaisten tavoitteiden välillä. Kuten yhteisöjen tuomioistuin on täsmentänyt tuomion IHT 39 kohdassa, tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevat perustamissopimuksen määräykset ovat esteenä sellaisten kansallisten lainsäädäntöjen soveltamiselle, joissa sallitaan tavaramerkkilainsäädäntöön vetoaminen sellaisella tavaramerkillä, jonka käyttö on yhden tahon valvonnassa, varustetun tuotteen vapaan liikkuvuuden estämiseksi. Tavaramerkkioikeuden tavoitteena ei näet ole sen salliminen, että tavaramerkin haltijat jakavat kansalliset markkinat, eikä siten jäsenvaltioiden välillä mahdollisesti olevien hintaerojen ylläpitämisen edistäminen.(61)

87.      Toiseksi ei voida väittää, että sellaisten rinnakkaisten tavaramerkkien haltijoiden välinen suhde, jotka sopivat merkkiensä yhteisestä hallinnoinnista, ei ole rinnastettavissa käyttöluvan antajan ja sen käyttöluvanhaltijoiden, valmistajan ja sen yksinmyyjien eikä myöskään samaan konserniin kuuluvien yhteisöjen väliseen suhteeseen. Kuten olen näet korostanut edellä tässä ratkaisuehdotuksessa, sammumisen aiheuttaa tavaramerkkiä koskevan valvonnan yhtenäisyys, joka perustuu kaikkiin näihin suhteisiin eikä niiden virallisiin ominaisuuksiin.

88.      Pitää tosin paikkansa, että tavaramerkin haltija hyötyy suoraan tai epäsuorasti siitä, että sen käyttöluvanhaltija, yksinmyyjä tai saman konsernin yhtiö laskee tavaramerkillä varustetun tuotteen liikkeelle ensi kertaa, mitä ei sitä vastoin tapahdu silloin, kun tuotteen laskee liikkeelle rinnakkaisen tavaramerkin haltija. Ilman tällaista hyötyä voitaisiin kiistää se, että olisi tapahtunut markkinoille saattaminen, josta seuraa tavaramerkin haltijan oikeuden sammuminen. Tämän ratkaisuehdotuksen 30 kohdassa mainittu ”markkinoille saattamisen” käsitteeseen liittyvä oikeuskäytäntö näyttää tarjoavan tämänsuuntaisen perustan.

89.      Korostettakoon tässä yhteydessä, että palkkion periminen tuotteen ensimmäisestä markkinoille saattamisesta ei ole tavaramerkkioikeuden erityinen kohde, toisin kuin muun henkisen omaisuuden tai teollisen omaisuuden, kuten esimerkiksi patentin, vaan, kuten edellä totesin, ”yksinoikeus tavaramerkin käyttämiseen saatettaessa tuote ensimmäisen kerran markkinoille”.(62) Tästä seuraa, kuten julkisasiamies Jacobs totesi asiassa Bristol-Myers Squibb ym. antamansa ratkaisuehdotuksen (C-427/93, C-429/93, C-436/93, C-71/94 ja C-232/94, EU:C:1995:440) 61 kohdassa, että oikeuksien sammumisen periaatteen soveltamisen kannalta ei ole merkitystä sillä, saako oikeuden haltija kohtuullisen vastikkeen myymistään tavaroista, vaan sillä, onko myynti tapahtunut tämän suostumuksella. Tämän ratkaisuehdotuksen 30 kohdassa mainitulla oikeuskäytännöllä on siten katsottava pyrittävän pikemminkin täsmentämään ajankohtaa, josta lähtien tavaramerkillä varustetut tuotteet lasketaan liikkeelle, kuin vahvistamaan sammumisen ehdoton edellytys.(63)

90.      Kolmanneksi, toisin kuin erityisesti Schweppes SA esittää, tavaramerkin alueellisesti rajattua luovuttamista tavaramerkkioikeuksien hyväksyttynä siirtojärjestelynä ei myöskään kyseenalaistettaisi, jos unionin tuomioistuin omaksuisi komission puoltaman näkemyksen, kuten ehdotan. Kunhan tällaisen luovutuksen osapuolet noudattavat kilpailusääntöjä, ne saavat näet edelleen määrätä vastavuoroisesta myyntikiellosta alueillaan, kuten silloin, kun kyseessä on yksinomainen käyttöoikeussopimus. Tavaramerkillä varustettujen tuotteiden liikkuminen alueelta toiselle olisi siis mahdollista luovutussopimusta rikkomatta vain silloin, jos kolmas osapuoli huolehtii maahantuonnista.

91.      Neljänneksi ja arkaluonteisempana seikkana unionin tuomioistuimessa keskusteltiin siitä, mikä osapuoli olisi velvollinen esittämään näytön siitä, että rinnakkaisten tavaramerkkien haltijat ovat yhteensovittaneet toimintansa siten, että kyseessä on edellä täsmennetty yhden tahon valvonta.

92.      Koska yhtäältä tällaisen näytön esittäminen saattaa osoittautua kolmannelle osapuolelle objektiivisesti arvioiden vaikeaksi, komission esityksen mukaisesti vaikuttaisi kohtuulliselta sääntö, jonka mukaan on lähtökohtaisesti rinnakkaistuojan tehtävänä näyttää toteen tosiseikat, joiden perusteella tavaramerkkiin kuuluvan oikeuden sammuminen on perusteltua.(64) Muistutettakoon tässä yhteydessä siitä, että unionin tuomioistuin hyväksyy todistelusäännön muuttamisen esimerkiksi silloin, kun kyseinen sääntö voisi mahdollistaa sen, että tavaramerkin haltija eristää kansalliset markkinat, ja edistäisi näin jäsenvaltioissa mahdollisesti vallitsevien hintaerojen ylläpitämistä.(65)

93.      Kuten Schweppes-konsernin yhtiöt vaativat, on toisaalta vahvistettava selkeät todistelua koskevat säännöt, koska muussa tapauksessa luotaisiin epävarma tilanne rinnakkaisten kansallisten tavaramerkkien haltijoiden vahingoksi.

94.      Vaikka pääasian kohteena olevan kaltaisissa tilanteissa olisi liiallista vaatia rinnakkaistuojaa esittämään näyttöä siitä, että tavaramerkki on vientivaltiossa ja tuontivaltiossa yhden tahon valvonnassa, sen tehtävänä on kuitenkin esittää täsmällisten ja yhtäpitävien indisioiden kokonaisuus, josta voidaan päätellä tällaisen valvonnan olemassaolo. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kuvaamat tosiseikat, jotka on mainittu tämän ratkaisuehdotuksen 10 kohdassa, ovat olosuhteita, jotka saattavat olla tällaisia indisioita.

95.      Kun on olemassa joukko täsmällisiä ja yhtäpitäviä indisioita, on tavaramerkin haltijan, joka aikoo vastustaa tavaramerkillä varustettujen tuotteiden tuontia alueelleen, tehtävänä osoittaa, että vientivaltion tavaramerkin haltijan kanssa ei ole tehty mitään sopimusta eikä mitään yhteensovittamistoimia tavaramerkin alistamiseksi yhden tahon valvontaan.

96.      On kansallisen tuomioistuimen tehtävänä arvioida kaikkien yksittäistapaukseen liittyvien seikkojen valossa ja pyydettyään tarvittaessa luovutussopimuksen ja muiden asiaankuuluvien asiakirjojen esittämistä rinnakkaisten tavaramerkkien haltijoiden välisten siteiden selventämiseksi, täyttyvätkö tuontivaltion tavaramerkin haltijan oikeuden sammumisen edellytykset riidanalaisten tuotteiden osalta.

97.      Tässä yhteydessä on tärkeää muistaa, että tällaisten edellytysten voidaan katsoa täyttyvän vain silloin jos tavaramerkkiä koskeva yhden tahon valvonta antaa sitä harjoittaville yhteisöille mahdollisuuden määrittää suoraan tai epäsuorasti tuotteet, jotka varustetaan tavaramerkillä, ja valvoa niiden laatua.

 Vastaukset ennakkoratkaisukysymyksiin

98.      Edellä esitetyn selvityksen perusteella ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin on vastattava mielestäni yhdessä siten, että SEUT 36 artikla ja direktiivin 2008/95 7 artiklan 1 kohta ovat esteenä sille, että kansallisen tavaramerkin haltijan käyttöluvanhaltija vetoaa yksinoikeuteen, joka ensin mainitulla on sen jäsenvaltion lainsäädännön nojalla, jossa kyseinen tavaramerkki on rekisteröity, vastustaakseen sitä, että tähän valtioon tuodaan ja/tai tässä valtiossa pidetään kaupan samalla tavaramerkillä varustettuja tuotteita, jotka ovat peräisin jostain toisesta jäsenvaltiosta, jossa tämä tavaramerkki, joka kuului aikaisemmin sellaisen konsernin omaisuuteen, johon kuuluvat sekä tuontivaltion tavaramerkin haltija että sen käyttöluvanhaltija, on sellaisen kolmannen henkilön hallussa, joka on saanut siihen oikeudet luovutuksen perusteella, jos tästä seuraa, kun otetaan huomioon tuontivaltion tavaramerkin haltijan ja vientivaltion tavaramerkin haltijan väliset taloudelliset sidokset, että nämä tavaramerkit ovat yhden tahon valvonnassa ja että tuontivaltion tavaramerkin haltijalla on mahdollisuus määrittää suoraan tai epäsuorasti tuotteet, jotka varustetaan tavaramerkillä vientivaltiossa, sekä valvoa niiden laatua.

 Ratkaisuehdotus

99.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Juzgado de lo Mercantil nro 8 de Barcelonan esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

”SEUT 36 artikla ja jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 22.10.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/95 7 artiklan 1 kohta ovat esteenä sille, että kansallisen tavaramerkin haltijan käyttöluvanhaltija vetoaa yksinoikeuteen, joka ensin mainitulla on sen jäsenvaltion lainsäädännön nojalla, jossa kyseinen tavaramerkki on rekisteröity, vastustaakseen sitä, että tähän valtioon tuodaan ja/tai tässä valtiossa pidetään kaupan samalla tavaramerkillä varustettuja tuotteita, jotka ovat peräisin jostain toisesta jäsenvaltiosta, jossa tämä tavaramerkki, joka kuului aikaisemmin sellaisen konsernin omaisuuteen, johon kuuluvat sekä tuontivaltion tavaramerkin haltija että sen käyttöluvanhaltija, on sellaisen kolmannen henkilön hallussa, joka on saanut siihen oikeudet luovutuksen perusteella, jos tästä seuraa, kun otetaan huomioon tuontivaltion tavaramerkin haltijan ja vientivaltion tavaramerkin haltijan väliset taloudelliset sidokset, että nämä tavaramerkit ovat yhden tahon valvonnassa ja että tuontivaltion tavaramerkin haltijalla on mahdollisuus määrittää suoraan tai epäsuorasti tuotteet, jotka varustetaan tavaramerkillä vientivaltiossa, sekä valvoa niiden laatua.”


1      Alkuperäinen kieli: ranska.


2      EUVL L 299, s. 25, ja oikaisu EUVL 2009, L 11, s. 86. Direktiivi 2008/95 on kumottu 15.1.2019 lähtien jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 16.12.2015 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2015/2436 (EUVL L 336, s. 1), joka tuli voimaan 12.1.2016 ja jonka 15 artikla vastaa olennaisilta osin direktiivin 2008/95 7 artiklaa.


3      Schweppes SA huomauttaa kirjallisissa huomautuksissaan, että komissio oli vastustanut tavaramerkin SCHWEPPES luovuttamista Coca-Colalle maailmanlaajuisesti, mitä Cadbury Schweppes alun perin suunnitteli, ja että se oli tämän vastustuksen vuoksi jakanut tavaramerkin ETA:n alueella.


4      Red Paralela nosti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vastakanteen sekä Schweppes SA:ta, Orangina Schweppes Holding BV:tä että Schweppes Internationalia vastaan yhtäältä SEUT 101 artiklan rikkomisen ja toisaalta vilpillisen kilpailun perusteella. Myöhemmin se luopui näistä vaatimuksensa kahdesta osasta ensimmäisestä sillä perusteella, että sen jälkeen kun se oli tehnyt valituksen Comisión Nacional de los Mercados y la Competencialle (kansallinen markkina- ja kilpailuviranomainen), tämä oli aloittanut kilpailusääntöjen rikkomista koskevan menettelyn Schweppes SA:ta vastaan sillä perusteella, että sen menettelytavat, jotka sisälsivät sopimusten tekemisen sen itsenäisten jälleenmyyjien kanssa Espanjassa, mukaan lukien Exclusivas Ramírez SL, jota vastaan oli niin ikään nostettu vastakanne, saattoivat olla kilpailunvastaisia, koska niiden tarkoituksena oli rajoittaa tavaramerkillä SCHWEPPES varustettujen tuotteiden, joita tämä yhtiö ei ollut valmistanut, jakelua ja markkinointia Espanjassa sekä rajoittaa näiden tuotteiden rinnakkaisvientiä.


5      Schweppes SA, Schweppes International ja Orangina Schweppes Holding BV kiistävät esim. sen, että Orangina Schweppes -konsernin ja Coca-Colan välillä olisi taloudellisia ja oikeudellisia siteitä varsinkaan taloudellisen ja/tai oikeudellisen riippuvuuden muodossa, että Coca-Colan valmistamat tuotteet olisivat näkyneet verkkosivuilla, jotka olisivat olleet jollain Orangina Schweppes -konsernille kuuluvalla palvelimella, että viimeksi mainittu olisi vallannut itselleen Yhdistyneen kuningaskunnan alueen tavaramerkin SCHWEPPES osalta, että se käyttäisi Coca-Colan valmistamia tuotteita institutionaalisessa mainonnassaan, että se ei puolustaisi teollisoikeuksiaan markkinoilla ja sallisi sen, että kuluttajien keskuudessa syntyy sekaannusta, ja että se harjoittaisi Coca-Colan kanssa yhteensovitettua politiikkaa teollisoikeuksien rekisteröinnin osalta.


6      Schweppes SA, Schweppes International ja Orangina Schweppes Holding BV huomauttavat tässä yhteydessä, että ennakkoratkaisupyynnön kohteena on Schweppes SA:n nostama oikeustoimien mitättömyyttä koskeva kanne, jonka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on jättänyt tutkimatta mutta josta voitaisiin myöhemmin nostaa perustuslakiin perustuvien oikeuksien loukkaamista koskeva kanne Tribunal Constitucionalissa (perustuslakituomioistuin) (Espanja).


7      Ks. esim. tuomio 25.10.2012, Rintisch, (C-553/11, EU:C:2012:671, 15 tuomio) ja viimeksi tuomio 28.7.2016, Kratzer (C-423/15, EU:C:2016:604, 27 kohta).


8      Ks. esim. tuomio 9.11.2006, Chateignier, (C-346/05, EU:C:2006:711, 22 kohta) ja viimeksi tuomio 28.7.2016, Kratzer (C-423/15, EU:C:2016:604, 27 kohta).


9      Ks. vastaavasti esim. tuomio 16.7.1992, Meilicke (C-83/91, EU:C:1992:332, 22 kohta), tuomio 27.11.2012, Pringle (C-370/12, EU:C:2012:756, 83 kohta) ja tuomio 24.10.2013, Stoilov i Ko (C-180/12, EU:C:2013:693, 36 kohta).


10      Ks. vastaavasti esim. tuomio 16.7.1992, Lourenço Dias (C-343/90, EU:C:1992:327, 15 kohta), tuomio 21.2.2006, Ritter-Coulais (C-152/03, EU:C:2006:123, 14 kohta) ja tuomio 24.10.2013, Stoilov i Ko (C-180/12, EU:C:2013:693, 37 kohta) ja tuomio 28.7.2016, Association France Nature Environnement (C-379/15, EU:C:2016:603, 46 kohta).


11      Ks. vastaavasti esim. tuomio 16.12.1981, Foglia (244/80, EU:C:1981:302, 18 ja 21 kohta), tuomio 30.9.2003, Inspire Art (C-167/01, EU:C:2003:512, 45 kohta) ja tuomio 24.10.2013, Stoilov i Ko (C-180/12, EU:C:2013:693, 38 kohta).


12      Ks. vastaavasti tuomio 6.10.1982, Cilfit ym., 283/81 (Kok. s. 3415, 15 kohta).


13      Tuomio 11.9.2008, UGT-Rioja ym. (C-428/06–C-434/06, EU:C:2008:488, 42 ja 43 kohta).


14      Ks. tuomio Intermodal Transports (C-495/03, EU:C:2005:552, 37 kohta) ja tuomio 9.9.2015, X ja van Dijk (C-72/14 ja C-197/14, EU:C:2015:564, 58 kohta).


15      Tuomio 9.9.2015, X ja van Dijk (C-72/14 ja C-197/14, EU:C:2015:564, 58 kohta).


16      Direktiivin 2015/2436 15 artiklan 1 kohta, johon ennakkoratkaisukysymyksissä niin ikään viitataan, ei ole sovellettavissa pääasian kohteena oleviin tosiseikkoihin.


17      On muistettava, että säännöt, jotka littyvät tavaramerkkiin kuuluviin oikeuksiin, sekä oikeudet, joita tavaramerkkien haltijoilla on Euroopan unionissa, on yhdenmukaistettu täydellisesti; ks. tästä jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 21.12.1988 annetun ensimmäisen neuvoston direktiivin 89/104/ETY (EUVL 1989, L 40, s. 1) osalta tuomio 3.6.2010, Coty Prestige Lancaster Group (C-127/09, EU:C:2010:313, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen); ks. myös tuomio 16.7.1998, Silhouette International Schmied (C-355/96, EU:C:1998:374, 25 ja 29 kohta).


18      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen alaviite X.


19      Ks. myös yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1) 13 artiklan 1 kohta sekä Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1), jolla on korvattu asetus N:o 207/2009 1.10.2017 lukien, 15 artiklan 1 kohta.


20      Sama periaate oli jo vahvistettu tekijänoikeuksien lähioikeuksien osalta tuomiossa 8.6.1971, Deutsche Grammophon Gesellschaft (78/70, EU:C:1971:59, 12 kohta). Ks. patenttien osalta tuomio 31.10.1974, Centrafarm ja de Peijper (15/74, EU:C:1974:114, 10–12 kohta).


21      Ks. 6 kohta.


22      Ks. 7 kohta.


23      Ks. 8 kohta.


24      Ks. 10 kohta.


25      Ks. 11 kohta.


26      Ks. julkisasiamies Jacobsin ratkaisuehdotus asioissa Bristol-Myers Squibb ym. (C-427/93, C-429/93, C-436/93, C-71/94 ja C-232/94, EU:C:1995:440, 60 ja 61 kohta).


27      Ks. tuomio 30.11.2004, Peak Holding (C-16/03, EU:C:2004:759, 40 ja 42 kohta). Ks. myös tuomio 14.7.2011, Viking Gas (C-46/10, EU:C:2011:485, 32 kohta).


28      Se, että haltija saattaa tuotteen itse ensi kertaa markkinoille (myynti tai muu omaisuuden luovutus), on tällainen suostumus. Tässä tapauksessa sammuminen tapahtuu jo pelkästään tällaisen markkinoille saattamisen vaikutuksesta eikä edellytä haltijan suostumusta tuotteiden myöhempään markkinoille saattamiseen; ks. tuomio 30.11.2004, Peak Holding (C-16/03, EU:C:2004:759, 52 ja 53 kohta).


29      Ks. tuomio 23.4.2009, Copad (C-59/08, EU:C:2009:260, 42 kohta) ja tuomio 15.10.2009, Makro Zelfbedieningsgroothandel ym. (C-324/08, EU:C:2009:633, 22 kohta).


30      Ks. tuomio 20.11.2001, Zino Davidoff ja Levi Strauss (C-414/99–C-416/99, EU:C:2001:617, 46 kohta) ja tuomio 23.4.2009, Copad (C-59/08, EU:C:2009:260, 42 kohta).


31      Ks. vastaavasti tuomio IHT, 34 kohta, sekä tuomio 23.4.2009, Copad (C-59/08, EU:C:2009:260, 43 kohta) ja tuomio 15.10.2009, Makro Zelfbedieningsgroothandel ym. (C-324/08, EU:C:2009:633, 24 kohta).


32      Ks. tuomio 15.10.2009, Makro Zelfbedieningsgroothandel ym. (C-324/08, EU:C:2009:633, 25 kohta) ja tuomio 3.6.2010, Coty Prestige Lancaster Group (C-127/09, EU:C:2010:313, 37 kohta).


33      46 kohta, sellaisena kuin sitä on selvennetty tuomiossa 15.10.2009, Makro Zelfbedieningsgroothandel ym. (C-324/08, EU:C:2009:633, erityisesti 35 kohta ja tuomiolauselma).


34      Ks. myös tuomio 15.10.2009, Makro Zelfbedieningsgroothandel ym. (C-324/08, EU:C:2009:633, 19 kohta).


35      Ks. tuomio 20.11.2001, Zino Davidoff ja Levi Strauss (C-414/99–C-416/99, EU:C:2001:617, 60 kohta) ja tuomio 3.6.2010, Coty Prestige Lancaster Group (C-127/09, EU:C:2010:313, 39 kohta). Yhteisöjen tuomioistuin on samoin todennut, että kansallisten säännöksiin, jotka koskevat sitä, voidaanko myyntirajoituksiin vedota kolmansia vastaan, ei voida vedota sen perustelemiseksi, että tavaramerkin haltijan hiljaisuus tarkoittaa tavaramerkkiin kuuluvien oikeuksien sammumista; ks. tuomio 20.11.2001, Zino Davidoff ja Levi Strauss (C-414/99–C-416/99, EU:C:2001:617, 65 kohta).


36      Ks. tuomio 1.7.1999, Sebago ja Maison Dubois (C-173/98, EU:C:1999:347, 19 ja 20 kohta).


37      Ks. tuomio 11.7.1996, Bristol-Myers Squibb ym. (C-427/93, C-429/93 ja C-436/93, EU:C:1996:282, 27 kohta) ja tuomio 20.3.1997, Phytheron International (C-352/95, EU:C:1997:170, 18 kohta).


38      Ks. 4 ja 5 sekä 10–12 kohta.


39      Ks. julkisasiamies Jacobsin ratkaisuehdotus asiassa HAG GF (C-10/89, ei julkaistu, EU:C:1990:112, 7 kohta).


40      Yhteisöjen tuomioistuin totesi kyseisessä tuomiossa, että tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien ETY:n perustamissopimuksen määräysten kanssa on yhteensopivaa se, että jäsenvaltioon sijoittautunut yritys estää tämän valtion lainsäädännöllä suojattujen tavaramerkkioikeuden ja toiminimioikeuden nojalla toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen yrityksen sellaisten tuotteiden tuonnin, joille tämän toisen valtion lainsäädännön nojalla on annettu sellainen nimitys, joka on omiaan sekoittumaan ensiksi mainitun yrityksen tavaramerkin ja toiminimen kanssa, kuitenkin sillä edellytyksellä, ettei kyseisten yritysten välillä ole minkäänlaista kilpailua rajoittavaa yritysten välistä yhteisjärjestelyä taikka oikeudellista tai taloudellista riippuvuussuhdetta ja että kummallekin yritykselle kuuluvat oikeudet ovat syntyneet toisistaan riippumatta.


41      10 kohta.


42      Ks. 15 kohta.


43      Ks. 16 kohta.


44      Ks. 26 kohta.


45      Ks. samansuuntaisesti myös tuomio 20.3.1997, Phytheron International (C-352/95, EU:C:1997:170, 21 kohta)


46      Ks. 37 ja 38 kohta, kursivointi tässä. Ks. vastaavasti myös tuomio 23.4.2009, Copad (C-59/08, EU:C:2009:260, 44–46 kohta).


47      41 kohta.


48      43 kohta.


49      Yhteisöjen tuomioistuin käytti tätä ilmaisua tuomion IHT 44 kohdassa.


50      Kuten komissio muistuttaa, julkisasiamies Gulmann oli lähinnä tähän perusteluun nojautuen ehdottanut asiassa IHT antamassaan ratkaisuehdotuksessa (EU:C:1994:48, ks. 92 ja 101 kohta) yhteisöjen tuomioistuimelle, että tämä asettaisi tavaroiden vapaat liikkuvuutta koskevat perustamissopimuksen määräykset etusijalle luovuttajan intressiin säilyttää yksinoikeutensa pitää kaupan tavaramerkillä varustettuja tuotteita sen omalla alueella nähden. Yhteisöjen tuomioistuin oli tuomiossa 22.6.1976, Terrapin (Overseas) (119/75, EU:C:1976:94, 6 kohta) itse nojautunut muun muassa tällaiseen perusteluun perustellakseen tuomiossa HAG I vahvistettua yhteistä alkuperää koskevaa teoriaa ja vahvistamalla sen laajentamalla sitä koskemaan vapaaehtoisen jakamisen tapausta.


51      Ks. tuomion IHT 47 ja 48 kohta.


52      Ks. edellä 30 kohta.


53      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 57–59 kohta.


54      Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on todettu, että oikeussubjektit eivät saa vedota yhteisön oikeuteen vilpillisesti tai käyttää sitä väärin ja että kansalliset tuomioistuimet voivat tapauskohtaisesti objektiivisten seikkojen perusteella ottaa huomioon sen, että asianomainen henkilö on käyttänyt oikeuttaan väärin tai menetellyt vilpillisesti, jättääkseen tarvittaessa soveltamatta häneen yhteisön oikeuden niitä säännöksiä ja määräyksiä, joihin asiassa on vedottu (ks. esim. tuomio 9.3.1999, Centros, C-212/97, Kok. s. I-1459, 25 kohta; tuomio 21.2.2006, Halifax ym., C-255/02, Kok. s. I-1609, 68 kohta, ja tuomio 20.9.2007, Tum ja Dari, C-16/05, Kok. s. I-7415, 64 kohta). Unionin tuomioistuin on täsmentänyt tässä yhteydessä, että väärinkäytön kaltaisen käytännön osoittaminen edellyttää yhtäältä sellaista objektiivisten olosuhteiden kokonaisuutta, josta ilmenee, että vaikka unionin säännöstössä vahvistettuja edellytyksiä on muodollisesti noudatettu, säännöstöllä tavoiteltua päämäärää ei ole saavutettu, ja toisaalta sellaista subjektiivista osatekijää, joka koskee tahtoa saada unionin säännöstöstä johtuva etu toteuttamalla keinotekoisesti edellytykset tämän edun saamiseksi (tuomio Unkari v. Slovakia, C-364/10, EU:C:2012:630, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, sekä O. ja B., EU:C:2014:135, 58 kohta); ks. myös tuomio 18.12.2014, McCarthy ym. (C-202/13, EU:C:2014:2450, 54 kohta).


55      Ks. esim. tuomio 9.7.1985, Pharmon (19/84, EU:C:1985:304, 22 kohta) ja tuomio HAG II (12 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


56      Korostettakoon, että yhteisöjen tuomioistuin on viitannut tavaramerkkejä koskevassa oikeuskäytännössään useita kertoja samanlaisiin käsitteisiin, joiden ulottuvuutta on ilmeisesti tulkittava joustavasti. Ks. esim. viittaus ”liikesuhteeseen” tai ”erityiseen suhteeseen” tuomiossa 23.2.1999, BMW (C-63/97, EU:C:1999:82, 51 kohta) ja tuomiossa 17.3.2005, Gillette Company ja Gillette Group Finland (C-228/03, EU:C:2005:177, 42 kohta), ”konkreettiseen yhteyteen elinkeinotoiminnassa” tuomiossa 12.11.2002, Arsenal Football Club (C-206/01, EU:C:2002:651) ja tuomiossa 16.11.2004, Anheuser-Busch (C-245/02, EU:C:2004:717, 60 kohta) tai vielä käsitteeseen ”taloudellisesti sidoksissa oleva yritys”, tuomio 25.1.2007, Adam Opel (C-48/05, EU:C:2007:55, 24 kohta).


57      Ks. esim. tuomio IHT, 39 kohta.


58      Ks. vastaavasti tuomio IHT, 39 kohta.


59      Korostettakoon, että samanlaisen näkemyksen esitti vuonna 2006 Court of Appeal Civil Division (Royaume-Uni) asiassa Doncaster Pharmaceutical Group Ltd v. Bolton Pharmaceutical 100 Ltd. [2006] EWCA civ. 661. Koska liiketoimi suoritettiin asianosaisten kesken, asiassa ei esitetty ennakkoratkaisupyyntöä.


60      Ks. tuomion HAG II, 18 kohta.


61      Ks. esim. tuomio 11.7.1996, MPA Pharma (C-232/94, EU:C:1996:289, 19 kohta).


62      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 28 kohta.


63      Ks. kuitenkin julkisasiamies Jääskisen päinvastainen ratkaisuehdotus asiassa L’Oréal ym. (C-324/09, EU:C:2010:757, 47 ja 73 kohta).


64      Ks. tuomio 8.4.2003, Van Doren + Q (C-244/00, EU:C:2003:204, 35 ja 36 kohta).


65      Ks. tuomio 8.4.2003, Van Doren + Q (C-244/00, EU:C:2003:204, 38 kohta), jossa viitataan tilanteisiin, joissa tavaramerkin haltija myy tuotteitaan ETA:ssa yksinoikeuteen perustuvan jakelujärjestelmän välityksellä.

Top