52007DC0158

[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 4.4.2007

KOM(2007) 158 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Monterreysta kehityspolitiikkaa koskevaan eurooppalaiseen konsensukseen: sitoumusten noudattaminen

{KOM(2007) 163 lopullinen}{KOM(2007) 164 lopullinen}

SISÄLLYS

Johdanto 3

1. Euroopan unioni on noudattanut kokonaissitoumustaan kasvattaa kehitysapua vuoteen 2006 mennessä – seuraavien tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kuitenkin lisäpanostusta 3

2. Kauppaa tukevaa apua on lisättävä, jotta kehitysmaat voivat hyötyä kaupan vapauttamisesta – täytäntöönpanosuunnitelma on tarpeen 5

3. EU:n kehitysavun laatua ja tuloksellisuutta on parannettava – komissio on ehdottanut työnjakoa koskevia menettelysääntöjä 6

4. Päätelmät 7

JOHDANTO

Vahvistaessaan joulukuussa 2005 kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen konsensuksen Euroopan unioni asetti kehitysyhteistyön ulkosuhdetoimintansa painopistealaksi ja antoi sille aikaisempaa vahvemman poliittisen aseman. Ensimmäistä kertaa neuvostoa, parlamenttia ja komissiota sekä jokaista 27:ää jäsenvaltiota sitova yhteinen näkemys tarjoaa EU:n toiminnalle tarvittavan viitekehyksen, jotta se voi torjua tuloksellisemmin köyhyyttä ja eriarvoisuuden lisääntymistä maailmassa sekä vastata yhdenmukaisemmin maailmanlaajuisiin haasteisiin mm. ilmastonmuutoksen, energian, siirtolaisuuden, turvallisuuden ja globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden alalla. Kyse on merkittävästä osasta kestävän kehityksen strategiaa, joka kuuluu vastedes EU:n yleisiin tavoitteisiin.

EU tunnustaa kehitysyhteistyön eri toimintakeinojen merkityksen ja moninaisuuden. Se onkin päättänyt kasvattaa tuntuvasti kehitysavun määrää, sillä panostuksen katsotaan olevan nyt entistä tärkeämpää, jotta vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa edistyttäisiin nopeammin.

Vuonna 2002 Monterreyssa järjestetyn kehitysrahoituskonferenssin jälkeen unioni on sitoutunut kasvattamaan kehitysapunsa määrää. Se on sitoutunut osoittamaan yhteensä 0,39 prosenttia bruttokansantulostaan (BKTL) kehitysapuun vuoteen 2006 mennessä ja 0,56 prosenttia vuoteen 2010 mennessä, jotta 0,7 prosentin tavoitteeseen päästäisiin vuoteen 2015 mennessä. EU osallistui aktiivisesti Pariisin julistukseen avun tuloksellisuudesta, ja sitoutui näin myös uudistamaan perusteellisesti kehitysapujärjestelmäänsä.

Euroopan unioni katsoo, että kumppanimailla on ensisijainen vastuu omasta kehityksestään, ja se on sitoutunut myöntämään niille apua, joka on mukautettu vastaamaan kunkin erityistarpeita. EU vastaa omasta osuudestaan investoimalla kumppanimaiden sosiaalialaan, infrastruktuureihin ja institutionaalisiin uudistuksiin sekä tukemalla niiden pyrkimyksiä hyvään hallintotapaan.

Näin aikaansaatu kehitysmaiden ja Euroopan unionin välinen poliittinen viitekehys yhdistää täysin uudella tavalla avun ja poliittisen vuoropuhelun. Euroopan velvollisuutena on antaa ratkaiseva panos, ja sen poliittisen vaikutusvallan on oltava suhteessa osoitettuihin varoihin.

Neuvosto on antanut komission tehtäväksi varmistaa, että näitä sitoumuksia noudatetaan. Viimeisimpien analyysien perusteella komissio esittääkin nyt kolme ehdotusta, joilla voidaan varmistaa annettujen sitoumuksen täysimääräinen noudattaminen.

1. EUROOPAN UNIONI ON NOUDATTANUT KOKONAISSITOUMUSTAAN KASVATTAA KEHITYSAPUA VUOTEEN 2006 MENNESSÄ – SEURAAVIEN TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMINEN EDELLYTTÄÄ KUITENKIN LISÄPANOSTUSTA

Vuonna 2002 Euroopan unioni sitoutui osoittamaan yhteensä 0,39 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysapuun vuoteen 2006 mennessä. Tätä tavoitetta ei ole pelkästään saavutettu, vaan se on ylitetty, sillä EU:n kehitysapu oli yhteensä 0,42 prosenttia bruttokansantulosta vuonna 2006.

Tätä panosta on helpompi arvioida seuraavien vertailujen avulla:

- Vuonna 2006 EU:n kehitysapu oli 48 miljardia euroa; määrä on kasvanut merkittävästi, sillä se oli 35 miljardia vuonna 2004 ja 45 miljardia vuonna 2005.

- Erään jäsenvaltion myöntämä kehitysapu oli yli 1 prosenttia sen bruttokansantulosta.

- EU:hun vuonna 2004 liittyneet 10 maata, joiden kehitysapumäärät olivat vähäiset, ovat sittemmin kaksinkertaistaneet myöntämänsä avun määrän. Ne ovat näin osoittaneet sitoutumisensa yhteisön säännöstöön ja halunsa saavuttaa omat tavoitteensa.

- Tämä kehitysapupanos on vuodessa lähes 100 euroa EU:n asukasta kohden ja 40 euroa kehitysmaissa alle 1 dollarin päivätulolla elävää henkilöä kohden.

Vertailukohtana voidaan mainita, että Yhdysvaltojen myöntämä apu on suuruudeltaan 0,17 prosenttia maan bruttokansantulosta eli 53 euroa Yhdysvaltain kansalaista kohden; Japanin osalta nämä luvut ovat 0,25 prosenttia ja 69 euroa.

Tämä yhteispanos peittää jäsenvaltioiden väliset suuret erot. Eräät jäsenvaltiot osoittavat nimittäin yli 0,80 prosenttia kansantulostaan kehitysyhteistyöhön ja ylittävät selvästi kunnianhimoisimmatkin tavoitteet, kun toiset jäsenvaltiot jäävät sen sijaan selvästi jälkeen keskiarvosta tai omistakin tavoitteistaan tai niiden vuonna 2006 myöntämän avun määrä on supistunut vuoteen 2005 verrattuna. On myös selvää, että suuri osa tästä lisäavusta on myönnetty velkahuojennuksina. Tulevaisuudessa haasteena on kasvattaa edelleen kehitysavun määrää ja supistaa samalla velkahuojennusten osuutta.

Kun tarkastellaan unionin tarjoaman avun jakautumista, Afrikalle annettu etusija näkyy selvästi, sillä vähintään puolet EU:n kehitysavusta myönnetään jo tälle maanosalle, ja sen on tarkoitus saada vuosittain 10 miljardia euroa lisää vuodesta 2010 alkaen.

EU on siis kokonaisuudessaan oikealla tiellä täyttääkseen sitoumuksensa vuoteen 2010 mennessä, mutta tämän suuntauksen ja näiden tulosten jatkuminen riippuu kyvystä hankkia poliittista ja yleisön tukea tavoitteille. Eräiden jäsenvaltioiden kehitysavun määrän kasvu on osittain seurausta velkojen anteeksiannosta tai muista kertaluonteisista toimenpiteistä erityisesti humanitaarisen avun alalla. Kehitysapubudjettien kasvusuuntauksen säilyttäminen edellyttää jatkossa uusien määrärahojen osoittamista ohjelmoitavaan apuun.

Tilanne on positiivinen mutta vaihtelee maittain, ja unionin kehitysapubudjetin kehitystä on seurattava tarkasti. Tämän vuoksi komissio suosittelee, että jokainen jäsenvaltio laatii ennen vuoden 2007 loppua suunnitelman, jolla varmistetaan julkisen kehitysavun asteittainen kasvu vuoteen 2010 ja 2015 mennessä. Näin voidaan varmistaa se, että sekä yhdessä että maittain annettuja sitoumuksia noudatetaan.

2. KAUPPAA TUKEVAA APUA ON LISÄTTÄVÄ, JOTTA KEHITYSMAAT VOIVAT HYÖTYÄ KAUPAN VAPAUTTAMISESTA – TÄYTÄNTÖÖNPANOSUUNNITELMA ON TARPEEN

Köyhimpien maiden osuus kansainvälisessä kaupassa ja erityisesti Euroopan markkinoilla on säilynyt marginaalisena huolimatta niille myönnetyistä tullietuuksista. Viime vuosien aikana on saavutettu yhteisymmärrys siitä, että kauppapolitiikan (myös esim. tullipolitiikka) toteuttamiseksi annetun teknisen avun lisäksi tarvitaan laaja-alaisempia toimia ja kehitysyhteistyöstrategioihin on sisällytettävä tukea myös tuotantokapasiteetin kehittämiseen, kaupan infrastruktuureille ja muiden tarjontapuolen ongelmien ratkaisemiseen.

EU sitoutui joulukuussa 2005 korottamaan kaikille kehitysmaille myönnettävän, kauppaa tukevan apunsa yhteensä 2 miljardiin euroon vuodessa vuodesta 2010 alkaen. Tästä 1 miljardi euroa on yhteisön myöntämää kehitysapua ja 1 miljardi euroa perustuu jäsenvaltioiden tekemiin kahdenvälisiin sopimuksiin.

Neuvosto kehotti lokakuussa 2006 komissiota ja jäsenvaltioita sopimaan yhteisestä kauppaa tukevan avun strategiasta. Komission mielestä tähän strategiaan pitäisi sisältyä seuraavat pääperiaatteet:

- EU:n myöntämän kauppaa tukevan avun määrän ilmoitettu kasvattaminen siten, että apu on 2 miljardia euroa vuodessa vuodesta 2010 alkaen. Komissio on edistynyt hyvin oman sitoumuksensa täyttämisessä. Jäsenvaltioiden olisi saavutettava 600 miljoonan euron taso vuonna 2008 noudattaakseen niille asetettua tavoitetta. Jos tähän ei päästä, olisi harkittava erityistoimia apuvajeen kattamiseksi.

- Merkittävä osa näistä varoista myönnetään AKT-maille talouskumppanuussopimusten (EPA) yhteydessä. Strategiassa olisi täsmennettävä AKT-maille osoittavan avun määrä.

- Kumppanimaiden tarpeet olisi kartoitettava maiden omien arviointien ja olemassa olevien kansainvälisten mekanismien perusteella. Kansalaisyhteiskunnan ja yksityissektorin edustajien osallistuminen on keskeistä tässä prosessissa ja sitä onkin helpotettava. EU:n tukemien toimenpiteiden ja uudistusten kestävyys on varmistettava.

- Avun tuloksellisuutta on parannettava toteuttamalla ilmoitetut uudistukset erityisesti siirtymällä kohti yhteistä ohjelmasuunnittelua, työnjaon avulla, suuntaamalla apua tuloksellisempiin toimiin ja avun muotoihin kuten budjettitukeen ja yhteisrahoitushankkeisiin.

- Alueellisten AKT-rahastojen perustaminen, joilla voidaan kattaa talouskumppanuussopimusten yhteydessä havaitut tarpeet ja tukea alueellista integraatiota kanavoimalla yhdenmukaisesti EU:n myöntämää apua. Vuonna 2006 käynnistetty EU:n ja Afrikan välinen infrastruktuurikumppanuus on ensimmäinen tämäntyyppinen aloite. Useimmat jäsenvaltiot osallistuvat jo siihen, ja muitakin kehotetaan osallistumaan tähän yhteishankkeeseen.

3. EU:N KEHITYSAVUN LAATUA JA TULOKSELLISUUTTA ON PARANNETTAVA – KOMISSIO ON EHDOTTANUT TYÖNJAKOA KOSKEVIA MENETTELYSÄÄNTÖJÄ[1]

Kehitysyhteistyötoimien laaja-alaistuminen ja moninkertaistuminen viime vuosina on johtanut siihen, että kokonaisuuden hallinnoinnista on tullut kumppanimaille monimutkaista ja kallista.

Komissio on aktiivisesti kannustanut yhdenmukaistamaan toimintaa. Tämä on keskeinen osa avun tuloksellisuutta koskevia Pariisin sitoumuksia, jotka unioni on hyväksynyt kokonaisuudessaan.

Tältä osin keskeisiä ovat kolme seuraavaa lähtökohtaa:

- Työnjako: Komissio ehdottaa EU:n menettelysääntöjä, joiden soveltaminen on vapaaehtoista ja joustavaa ja joiden tarkoituksena on edistää avunantajien välistä täydentävyyttä tuloksellisuuden parantamiseksi.

- Kehitysyhteistyöohjelmien omistajuus ja niiden sovittaminen yhteen kumppanimaiden strategioiden ja menettelyjen kanssa: Nämä periaatteet on kirjattu Pariisin julistukseen ja eurooppalaiseen konsensukseen. Niiden käytännön toteutumisesta ollaan kuitenkin vielä varsin kaukana. Maiden budjettikausia ei ole otettu huomioon, ja liialliset ehdot vaarantavat avun jatkuvuuden ja ennakoitavuuden. Komission mielestä nyt on aika soveltaa sopimuksiin, jotka perustuvat vuosituhattavoitteiden mukaisiin konkreettisiin tuloksiin sen sijaan, että kukin avunantaja tarkistaisi omat ehtonsa vuosittain.

- Avun muodot: Ohjelmoitavan avun ja budjettituen on muututtava nopeasti suositeltaviksi avun muodoiksi. Muita avun muotoja ei kuitenkaan suljeta pois, jos ne osoittautuvat sopivammiksi. Avun hajaantuminen ja lukuisten pienten hankkeiden olemassaolo esim. Tansanian tapaan, jossa terveydenhoidon alalla on samaan aikaa käynnissä 600 alle miljoonan euron apuhanketta, aiheuttaa tarpeettomia lisäkustannuksia ja heikentää avun tuloksellisuutta.

Nämä uudistukset on toteutettava osana määrätietoisempaa pyrkimystä kohti kahdenvälisen ja yhteisön avun yhteistä ohjelmasuunnittelua.

4. PÄÄTELMÄT

EU antoi korkeimmalla poliittisella tasolla kunnianhimoiset kehitysapusitoumukset, kun se päätti kasvattaa asteittain avun määrän 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä – mikä merkitsee 164 euroa vuodessa EU:n kansalaista kohden – ja kun se toteutti tarvittavat toimet lisätäkseen kaiken eurooppalaisten myöntämän avun yleistä tuloksellisuutta.

Nyt on aika siirtyä tuumasta toimeen. Tämä edellyttää annettujen sitoumusten noudattamista ja poliittista tahtoa. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole muuttaa toimielinten välistä tasapainoa unionin sisällä eikä laajentaa komission toimivaltaa kehitysyhteistyön alalla. Sen sijaan tarkoituksena on tehdä Euroopasta vahvempi ja sen toiminnasta tuloksellisempaa, jotta heikoimmassa asemassa olevien epävakaiden maiden tilannetta voitaisiin parantaa. Tämä tavoite voidaan saavuttaa vain koko EU:n yhteisellä panostuksella.

[1] KOM(2007) 72.