52005DC0074

Bryssel 09.03.2005

KOM(2005) 74 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

riskin- ja kriisinhallinnasta maatalouden alalla {SEC(2005) 320}

1. JOHDANTO

Yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) tavoitteena oli monien vuosien ajan viljelijöiden tulojen varmistaminen erilaisia markkina- ja hintojenvakautustoimenpiteitä toteuttamalla. Painopiste on useiden uudistusten myötä siirtynyt markkinoiden ja hintojen hallinnoinnista suoriin tukiin, jotka vuodesta 2005 alkaen irrotetaan suurelta osin tuotannosta. Koska YMP:n uudistuksella on katkaistu suorien tukien yhteys tuotantotyyppiin ja tuotannon määrään, viljelijät voivat paremmin tehdä tuotantopäätöksensä taloudellisin ja agronomisin perustein.

Tilatukijärjestelmän, jossa tuki on irrotettu tuotannosta, soveltaminen tulee jatkossakin vaikuttamaan kestävällä ja merkittävällä tavalla maataloustuloihin, vaikka maataloustuotannon eri alojen väliset erot ovat huomattavat tukien aikaisemman jakautumistavan vuoksi. Näin viljelijöillä on mahdollisuus lisätä markkinasuuntautuneisuuttaan ja saada samalla paremmin kohdistettua ja tehokkaampaa tulotukea.

Näiden taloudellisten ja sosiaalisten näkökohtien sekä uuteen tilatukijärjestelmään sisällytettyjen ympäristönäkökohtien ansiosta uudella YMP:llä varmistetaan kestävämpi kehitys. Se tarkoittaa kuitenkin, että EU:n viljelijöiden on kannettava vastuu riskeistä, joista aiemmin pidettiin huolta markkina- ja hintatukipolitiikkoja soveltamalla. Samaan aikaan he joutuvat selviytymään yhä kovenevasta kilpailusta ja maataloushintojen vaihtelusta, jotka kaupan vapautuminen on tuonut tullessaan.

Maatalouselinkeino tulee entiseen tapaan olemaan tiettyjen sellaisten riskien ja kriisien armoilla, joita viljelijä ei voi kontrolloida. Vaikka harkitulla riskien otolla voidaan saada positiivisia tuloksia, viljelijöiden on valintoja tehdessään syytä olla varautuneita negatiivisiin tuloksiin ja luonnonkatastrofien tai muiden odottamattomien tapahtumien aiheuttamiin kriiseihin. Viljelijöitä voitaisiin auttaa parantamaan riskin- ja kriisinhallintakykyään YMP:n uudistuksen yhteydessä käyttöönotettavilla välineillä, jotka eivät jarruta tarvittavien rakennemuutosten tekoa.

Tässä tiedonannossa käsitellään näitä kysymyksiä ja tutkaillaan, millaisia lisätoimenpiteitä YMP:n yhteydessä voitaisiin ottaa käyttöön viljelijöiden tukemiseksi riskin- ja kriisinhallinnan alalla. Keskustelun käynnistämiseksi esitetyt vaihtoehdot vastaavat tälle tiedonannolle asetettua toimeksiantoa ja joulukuun 2003 maatalousneuvoston päätelmiä. On syytä korostaa, että niistä ei aiheudu lisämenoja.

Tiedonantoon liittyy komission valmisteluasiakirja, jossa kuvataan EU:n maatalousalalla jo käytössä olevia riskin- ja kriisinhallintavälineitä.

2. Tausta

Euroopan komissio teki tammikuussa 2001 EU:n maatalousalan riskinhallintavälineistä ensimmäisen analyysin [1], josta keskusteltiin Ruotsin puheenjohtajakaudella 2001 neuvoston toimivaltaisissa elimissä. Espanjan puheenjohtajakaudella maaliskuussa 2002 esitetyssä muistiossa nostettiin esiin maatalousvakuutusten käyttö peltoviljelyyn ja kotieläintalouteen liittyvien riskien hallintavälineenä. Sen jälkeen Madridissa järjestettiin 13. ja 14. toukokuuta 2002 kansainvälinen konferenssi, jonka aiheena olivat maatalousvakuutukset ja tulotakuut. Kreikan puheenjohtajakaudella laadittu maatalousalan luonnonuhkia ja maatalousvakuutuksia koskeva muistio esitettiin neuvostolle toukokuussa 2003, ja Thessalonikissa järjestettiin 6. kesäkuuta 2003 seminaari, jossa pohdittiin maatalouden mahdollisia keinoja varautua luonnonkatastrofeihin. Hollanti järjesti puheenjohtajakaudellaan 15. ja 16. joulukuuta 2004 konferenssiin, jonka aiheena olivat eläintautien torjunnasta aiheutuvat aineelliset ja aineettomat kustannukset.

Luxemburgissa kesäkuussa 2003 päätetyn YMP:n uudistuksen mukaan viljelijöille myönnettävien tukien järjestelmää muutettiin irrottamalla tuet tuotannosta. Uudistusta koskeviin neuvoston päätelmiin sisältyi komission lausuma, jossa se sitoutui tarkastelemaan erityisiä toimenpiteitä maatalouden alan riskien, kriisien ja kansallisten katastrofien ratkaisemiseksi ja esittämään neuvostolle ennen vuoden 2004 loppua kertomuksen asianmukaisine ehdotuksineen.

Komission lausumassa esitettiin myös kaksi erityistä kysymystä, joita on syytä käsitellä: näiden toimenpiteiden rahoittaminen jäsenvaltioille suoraan jaettavalla, tuen mukauttamisesta peräisin olevalla yhden prosenttiyksikön suuruisella osuudella, sekä jokaiseen yhteiseen markkinajärjestelyyn sisällytettävä artikla, jossa annetaan komissiolle valtuudet toimia yhteisönlaajuisen kriisin esiintyessä sen mukaisesti, mitä tällaisten tapausten osalta säädetään naudanlihan yhteisen markkinajärjestelyn yhteydessä.

Joulukuussa 2003 Italian puheenjohtajakaudella pidetyn maatalousneuvoston [2] päätelmissä komissiota kehotettiin:

1. jatkamaan keskustelun johtamista maatalouden riskinhallintavälineistä ja esittämään ajantasainen yhteenveto jäsenvaltioiden käytössä olevista eri riskinhallintavälineistä;

2. tarkastelemaan eri riskinhallintavaihtoehtojen etuja ja haittoja maatalousalan omasta vastuusta huolimatta. Nykyiset toimenpiteet mahdollisesti korvaavat uudet välineet olisi tarvittaessa otettava huomioon ja niitä olisi tarkasteltava edellyttäen, että kilpailun vääristymät vältetään, WTO:n sääntöjä noudatetaan ja uusien toimenpiteiden rahoitus pidetään jo käyttöön otettujen rahoitussitoumusten mukaisena;

3. arvioimaan maatalousalan valtiontukia koskevien yhteisön suuntaviivojen tarjoamia mahdollisuuksia ja ehdottamaan tarvittaessa mukautuksia.

3. Riskin- ja kriisinhallinta: vaihtoehdot

Riskiin liittyy tilanne, joka voi tuottaa useita erilaisia tuloksia, joiden kunkin todennäköisyys voidaan arvioida. Vaikka edistyminen edellyttää usein riskinottoa, negatiivisella tuloksella voi olla yritykselle vakavia taloudellisia seurauksia.

Tämän tiedonannon liitteenä olevassa komission valmisteluasiakirjassa kuvataan lukuisia käytössä olevia riskinhallintavälineitä . Niitä voitaisiin kehittää edelleen maatilayritysten kilpailukyvyn ja taloudellisen kestävyyden parantamiseksi etenkin sellaisissa tapauksissa, joissa yrittäjällä on paljon velkapääomaa (esim. nuoret viljelijät). Nämä välineet eivät kuitenkaan voi tarjota aiemman YMP:n antamia takeita, eikä niitä ole sellaisiksi tarkoitettukaan. Niillä voidaan auttaa maatilayritystä selviämään väliaikaisista vaikeuksista ja parantaa sen mahdollisuuksia rahoittaa toimintansa kehittämistä. Riskinhallintavälineiden kehittämisen ja saatavuuden edistäminen olisi hyödyllistä juuri tämän saavuttamiseksi.

Vaikka riskillä voi olla joko positiivinen tai negatiivinen tulos, kriisin seuraukset ovat oletusarvoisesti huomattavan negatiiviset. Tässä tiedonannossa kriisinä pidetään ennalta arvaamatonta tilannetta, joka vaarantaa maatilayritysten elinkelpoisuuden joko paikallisella tasolla tai koko tuotantoalalla.

Useita kriisinhallintavälineitä on jo käytettävissä, tai niiden on hiljattain huomattu olevan avuksi silloin kun yksittäisten yrittäjien kapasiteetti selvitä ennalta arvaamattomien tapahtumien aiheuttamista omaisuuden ja/tai tulojen huomattavista menetyksistä on riittämätön. Näitä välineitä kuvataan tämän tiedonannon liitteenä olevassa komission valmisteluasiakirjassa. Useimpien perustana ovat kuitenkin tapauskohtaiset toimet.

Näin ollen ja komission kesäkuussa 2003 antaman sitoumuksen mukaisesti kohdassa 3.1 käsitellään naudanliha-alan ”kriisilausekkeen” ottamista yleisesti käyttöön muillakin aloilla.

Komissio on tutkinut useita vaihtoehtoja, joilla riskinhallintavälineiden kehittämistä voitaisiin edistää ja jotka olisivat parempia ratkaisuja kriisitilanteissa. Kohdassa 3.2 käsitellään yksityiskohtaisesti tuen mukauttamisesta peräisin olevien varojen käyttämistä tähän tarkoitukseen. Mukauttamisvarojen käyttö ei lisäisi yhteisön menoja.

Lopuksi kuvataan kolmea vaihtoehtoa, jotka aikanaan voisivat yhdessä tai yksin täydentää yhteisön ja jäsenvaltioiden tapauskohtaisia hätätoimenpiteitä tai korvata ne osittain. Näitä mahdollisia uusia toimenpiteitä kuvataan kohdassa 3.3.

3.1 Turvaverkkoa koskevien säännösten soveltaminen markkinakriisien esiintyessä

Vaikka YMP:n uudistuksella tulotuet irrotettiin tuotannosta tärkeimmillä tuotantoaloilla, markkina- ja hintatilanteeseen vaikuttamiseksi ja mahdollisten kriisien ratkaisemiseksi on vielä välineitä. Välineet vaihtelevat huomattavasti eri markkinajärjestelyissä markkinoiden ominaisuuksien mukaan; tämä on perua aiemmasta alakohtaisesta lähestymistavasta.

Naudanliha-alan yhteisessä markkinajärjestelyssä otettiin kriisinhallintaa koskeva yleissäännös käyttöön jo vuonna 1974. Naudanliha-alan yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen [3] 38 artiklassa säädetään edelleen seuraavaa: ” 1) Jos yhteisön markkinoilla todetaan huomattavaa hintojen nousua tai laskua, ja tällainen tilanne näyttää jatkuvan, ja jos tämän vuoksi markkinat häiriintyvät tai uhkaavat häiriintyä, voidaan toteuttaa tarvittavia toimenpiteitä . 2) Komissio antaa yksityiskohtaiset säännöt tämän artiklan soveltamisesta (...).”

Muissa yhteisissä markkinajärjestelyissä ei ole otettu käyttöön vastaavaa lauseketta, sillä muiden välineiden on katsottu olevan riittäviä. YMP:n uudistuksen myötä monilla sen kattamilla aloilla voidaan kriisien yhteydessä edelleen soveltaa turvaverkkosäännöstä. Tietyillä aloilla (hedelmät ja vihannekset, viini, sianliha ja siipikarja) ei ole nykyisellään perusteita ottaa käyttöön turvaverkkoa koskevaa yleistä lisäsäännöstä. Erityistarpeita voidaan tarvittaessa tarkastella tapauskohtaisesti yhteistä markkinajärjestelyä tarkistettaessa.

Sitä paitsi tulojen vakaus varmistetaan nyt uudella tuotannosta irrotettujen tukien järjestelmällä. Uuden tilatuen käyttöönotto takaa viljelijöille vuoteen 2013 asti turvallisen perustan suunnitella toimintaansa.

YMP:n uudistuksella katkaistiin tulotuen yhteys tuotantotyyppiin ja tuotannon määrään. Näin viljelijät voivat paremmin tehdä tuotantopäätöksensä taloudellisin ja agronomisin perustein menettämättä tulotukeaan. Uudessa järjestelmässä he voivat paremmin sopeuttaa tuotantonsa ilmastollisten tai terveysriskien ja markkinoiden kehittymisen mukaan.

Sen vuoksi komissio ei aio ehdottaa, että jokaisessa yhteisessä markkinajärjestelyssä otettaisiin käyttöön turvaverkkolauseke. Sen sijaan komissio kehottaa neuvostoa, Euroopan parlamenttia ja muita EU:n toimielimiä ensin keskustelemaan kohdassa 3.3 esitetyistä kriisinhallintavaihtoehdoista.

3.2 Riskin- ja kriisinhallintatoimenpiteiden rahoittaminen tuen mukauttamisesta peräisin olevin varoin

Tämän tiedonannon päätarkoituksena on pohtia sitä, miten riskin- ja kriisinhallintaan liittyvien lisätoimenpiteiden rahoitukseen voitaisiin osallistua tukien mukauttamisesta peräisin olevalla yhden prosenttiyksikön suuruisella osuudella. Tukien mukauttaminen on YMP:n toista pilaria vahvistava mekanismi, jolla alennetaan suoria tukia ja siirretään näin säästetyt varat maaseudun kehittämiseen. Vuoden 2003 YMP:n uudistuksella käyttöönotettu tukien mukauttaminen tarkoittaa, että suoria tukia on alennettava koko yhteisössä 3 prosenttia vuonna 2005, 4 prosenttia vuonna 2006 ja 5 prosenttia vuosina 2007–2012.

Yhteisön lainsäädännön mukaan tukien mukauttamisesta peräisin olevat varat voidaan käyttää ainoastaan maaseudun kehittämis ohjelmiin, mukaan luettuna määrä, jota voitaisiin käyttää riskin- ja kriisinhallintatoimenpiteisiin.

Jos uusia riskinhallintatoimenpiteitä rahoitettaisiin tukien mukauttamisesta peräisin olevalla yhden prosenttiyksikön suuruisella osuudella, pyrkimyksenä olisi maa- ja metsätalousalan kilpailukyvyn parantaminen lisäämällä maatilojen taloudellista kestävyyttä. Sen vuoksi ne laajentaisivat maaseudun kehittämisestä tehdyssä komission asetusehdotuksessa esiintyvän toimintalinjan 1 soveltamisalaa. Tässä yhteydessä jäsenvaltiot voisivat ottaa käyttöön uusia riskin- ja kriisinhallintatoimenpiteitä maaseudun kehittämisohjelmissaan.

Uuden varainhoitoasetuksen ja erityisesti vuotuisperiaatteen mukaan jäsenvaltiot eivät enää voi tukien pakollisen mukauttamisen yhteydessä säilyttää varoja niiden jakamiseksi myöhempinä vuosina.

Jos tuen mukauttamisesta saatavia varoja käytettäisiin riskin- ja kriisinhallintavälineiden rahoittamiseen, yhteisölle ei syntyisi lisämenoja, vaan jäsenvaltiot voisivat käyttää näihin tarkoituksiin tietyn enimmäismäärän maaseudun kehittämisvaroja. Valtiontukia tai täydentävää kansallista rahoitusta myönnettäessä olisi noudatettava yhteisön asianomaisia kilpailusääntöjä.

EU:n maaseudun kehittämispolitiikka on suunniteltu siten, että se on täysin WTO:n vahvistamien ns. vihreää laatikkoa koskevien kriteerien mukainen. Sen vuoksi mukauttamisvaroista rahoitettujen lisätoimenpiteiden on myös oltava kyseisten kriteerien mukaisia.

Sen vuoksi riskin- ja kriisinhallintaan käytettävä enimmäismäärä olisi kaikissa tapauksissa yksi prosenttiyksikkö tuen mukauttamisesta peräisin olevista varoista siinä jäsenvaltiossa, jossa tukien mukauttamista sovelletaan. Niissä jäsenvaltioissa, joissa tukien mukauttamista ei vielä sovelleta, vastaavaa menetelmää voitaisiin soveltaa enimmäismäärän vahvistamiseksi maaseudun kehittämismäärärahoille, jotka voitaisiin myöntää näihin toimenpiteisiin.

3.3 Riskin- ja kriisinhallintavälineiden uudet vaihtoehdot

Komissio ehdottaa, että arvioidaan ehdotettujen kolmen vaihtoehdon mahdollisuudet korvata yksin tai yhdessä kokonaan tai osittain yhteisön ja jäsenvaltioiden tapauskohtaiset hätätoimenpiteet. Komissio kehottaa neuvostoa, Euroopan parlamenttia ja muita EU:n toimielimiä keskustelemaan seuraavista vaihtoehdoista, jotka tultaisiin laatimaan niin, että ne ovat WTO:n vihreää laatikkoa koskevien kriteerien mukaiset. Jos nämä vaihtoehdot luettaisiin maaseudun kehittämistoimenpiteiden joukkoon, ne olisivat jäsenvaltioiden ja alueiden käytettävissä seuraavan ohjelmakauden prioriteettien mukaisesti.

Riippumatta siitä, millainen päätös seuraavista vaihtoehdoista tehdään, maaseudun kehittämisohjelmissa olisi järjestettävä koulutusta niiden syiden löytämiseksi, joiden vuoksi markkinaperusteisia riskinhallintavälineitä (vakuutukset, futuurimarkkinat, sopimusviljely) kehitetään ja käytetään varsin vähän. Näin lisättäisiin tietoisuutta nykyisistä riskeistä, parannettaisiin riskinhallintastrategioita ja levitettäisiin taitotietoa esimerkiksi futuurien ja optioiden käytöstä. Tällä tavoin myös elintarviketeollisuuden, kaupanportaan ja viljelijöiden välisten sopimusten käyttö saattaisi lisääntyä.

Vaihtoehto 1: Vakuutus luonnonkatastrofien varalta - Osallistuminen viljelijän vakuutusmaksuihin

Vakuutus on vaihtoehto luonnonkatastrofien aiheuttamien menetysten korvaamiseksi maksettaville julkisille korvauksille EU:n tasolla sekä kansallisella tai alueellisella tasolla. Joissakin jäsenvaltioissa on jo kansalliset järjestelmät viljelijöiden kannustamiseksi ottamaan vakuutus tällaisten tapahtumien varalta.

Sen vuoksi niihin vakuutusmaksuihin, joita viljelijät maksavat luonnonkatastrofin tai taudin aiheuttaman tulonmenetyksen varalta, voitaisiin myöntää rahoitusta maaseudun kehittämisasetuksen nojalla tukikelpoisena toimenpiteenä.

EU:n ja kansallisena/alueellisena tukena myönnettävän määrän tulisi olla viljelijää kohden enintään 50 prosenttia kyseisen vakuutuksen kokonaisvakuutusmaksuista.

Jotta katastrofivakuutusjärjestelmille voitaisiin myöntää rahoitusta maaseudun kehittämismäärärahoista, niiden on oltava EU:n maatalousalan valtiontukia koskevien yhteisön suuntaviivojen ja WTO:n vihreää laatikkoa koskevien kriteerien mukaisia. Tukikelpoisissa vakuutusjärjestelmissä määriteltäisiin korvaustaso, joka myönnettäisiin asianomaisen luonnonkatastrofin aiheuttamien tuotannonmenetysten korvaamiseksi, jos menetys on yli 30 prosenttia edeltävien kolmen vuoden keskimääräisestä maataloustuotannosta tai sellaisesta kolmen vuoden keskiarvosta, joka on saatu edeltävien viiden vuoden aikana ja jossa jätetään huomioimatta suurin ja pienin arvo. Tämä toimenpide edellyttäisi jäsenvaltioilta historiallisen viitejärjestelmän käyttöönottoa tilojen tasolla.

Vakuutuskorvausten ei tulisi kattaa edunsaajaa kohden yli 100:aa prosenttia tulonmenetyksistä katastrofin tapahtumisvuonna. Korvaus tulisi maksaa ilman, että määrättäisiin tai edellytettäisiin millainen tulevan tuotannon tyypin tai määrän on oltava. Jos viljelijälle voitaisiin luonnonkatastrofin vuoksi maksaa vakuutuskorvausten lisäksi muuta julkista korvausta, kaikista järjestelmistä saatavan kokonaiskorvauksen määrä ei saisi ylittää 100:aa prosenttia tulonmenetyksistä katastrofin tapahtumisvuonna.

Koska monet maatalouteen liittyvät riskit koskevat suurta määrää tiloja (systeeminen riski), vakuutusyhtiöiden on ostettava varsin kalliita jälleenvakuutuksia. Tämä on yksi syy siihen, että yksityiset maatalousvakuutusmarkkinat eivät ole kovin kehittyneet. Jälleenvakuutuksen saamista helpottava toimenpide voisi myös auttaa kehittämään yksityisiä maatalousvakuutusjärjestelmiä. Vaihtoehtona vakuutusmaksujen tukemiselle voitaisiin myös tutkia kansallisten jälleenvakuutusjärjestelmien edistämistä. Kansallisella tasolla valtio voisi yksityisten vakuutusyhtiöiden kanssa tekemiensä yhteisvakuutusjärjestelyjen lisäksi 1) tarjota täydellistä jälleenvakuutusta alennetulla hinnalla, 2) tarjota osan tarvittavasta jälleenvakuutuksesta vastineetta, jolloin vakuutusyhtiön jälleenvakuutustarve vähenisi, ja 3) toimia jälleenvakuutuskumppanina kokonaisylivahinkosopimusten ( stop loss ) nojalla.

Vaihtoehto 2: Sijoitusrahastojen tukeminen

Sijoitusrahastot ovat tapa jakaa riski sellaisten tuottajaryhmien kesken, jotka haluavat itse vastata riskinhallinnasta. Jäsenet voivat käyttää rahastojen pääomaa, jos on kyse vakavista tulonmenetyksistä, jotka määritellään etukäteen vahvistettujen sääntöjen mukaisesti.

Yksityisestä aloitteesta perustetut maatalouden sijoitusrahastot ovat olleet lähinnä alakohtaisia, jolloin tuottajilla on vertailukelpoiset riskit. Vaikka sijoitusrahastot eivät vielä ole kaikkien maatilojen käytettävissä, niillä on mahdollisuuksia kehittyä yleisemmiksi riskinhallintavälineiksi tulonmenetysten kattamiseksi.

Niinpä komissio voisi harkita tuen myöntämistä sijoitusrahastojen kehittämiseksi maatalousalalla. Tätä vaihtoehtoa sovellettaessa jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen hyväksymään sijoitusrahastoon osallistuvalle viljelijälle voitaisiin väliaikaisesti myöntää alenevaa tukea hallinnollista toimintaa varten.

Vaihtoehto 3: Perusturva tuloihin kohdistuvan kriisin varalta

Koska YMP:n uudistuksessa keskitytään vakauttamaan tulot ja irrottamaan tuet maataloustuotannosta, yleinen lähestymistapa tuloihin kohdistuvan kriisin ratkaisemiseksi vaikuttaa asianmukaisemmalta kuin alakohtaiset lähestymistavat. Valitsemalla yleisempi turva sellaisten kriisien varalta, joista aiheutuu huomattavia tulonmenetyksiä, voidaan yksinkertaistaa nykyisiä turvaverkkosäännöksiä ja parantaa eri maataloussektorien välistä tasapainoa.

Kun markkinasuuntautuneisuutta pyritään parantamaan ja laatutuotantoa edistämään YMP:n uudistuksen tavoitteiden mukaisesti, monien EU:n viljelijöiden on tehtävä huomattavia investointeja rakennemuutoksen toteuttamiseksi. Rakenneuudistusta tuetaan maaseudun kehittämisohjelmista. Jos maaseudun kehittämistoimenpiteiden soveltamisala osoittautuu riittämättömäksi, on harkittava uusia välineitä sellaisten tilanteiden hoitamiseksi, joissa ilmaantuu maksuvalmiusongelmia ja merkittäviä tulonmenetyksiä. Tällaisten toimenpiteiden on täytettävä seuraavat edellytykset:

- niiden on oltava avoimia kaikille kriisitilanteeseen joutuneille viljelijöille;

- viljelijälle voidaan myöntää maksuvalmiustukea vain, jos hänen maataloustulonsa tiettynä vuonna on alle 70 prosenttia keskimääräisestä bruttotulosta tai edeltävien kolmen vuoden vastaavasta arvosta nettotuloina tai sellaisesta kolmen vuoden keskiarvosta, joka on saatu edeltävien viiden vuoden aikana ja jossa jätetään huomioimatta suurin ja pienin arvo;

- tuen määrän on korvattava vähemmän kuin 70 prosenttia tuottajan tulonmenetyksestä siltä vuodelta, jolta tuottaja on oikeutettu saamaan tulotukea;

- tulojen vakauttamistukien määrän on liityttävä vain tuloihin; se ei saa liittyä tuottajan tuotannon tyyppiin tai määrään, tällaiseen tuotantoon sovellettaviin kansallisiin tai kansainvälisiin hintoihin eikä käytettäviin tuotantotekijöihin;

- jos tuottaja saa tukea muista korvausjärjestelmistä (esim. luonnonkatastrofien vuoksi myönnettävää tukea), kokonaistuen määrän on oltava alle 100 prosenttia menetyksistä.

Tämän toimenpiteen edellytyksenä on sopiminen täsmällisestä tulojen laskentamääritelmästä, ja jäsenvaltioiden olisi otettava käyttöön viitetulojärjestelmä tilojen tasolla.

Jotta varmistettaisiin terve kilpailu koko yhteisössä, komission olisi huolellisesti arvioitava mahdollisuutta käyttää valtiontukia tai täydentävää kansallista tukea tässä yhteydessä.

[1] ”Risk Management Tools for EU Agriculture” – maatalouden pääosaston valmisteluasiakirja: http://europa.eu.int/comm/agriculture/publi/insurance/index_en.htm.

[2] EYVL C 34, 7.2.2004, s. 2.

[3] Neuvoston asetuksen (EY) N:o 1254/1999 38 artikla (EYVL L 160, 26.6.1999, s. 21).