1.

Voidaanko sellaisen kansainvälisen suojelun hakijan, jonka perhe on osallisena verikostossa ( 2 ) alkuperämaassa, katsoa olevan alttiina vainoksi katsottavalle teolle sen vuoksi, että hän kuuluu direktiivin 2011/95/EU ( 3 ) 2 artiklan d alakohdassa ja 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuun ”tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään”?

2.

Vastaus tähän kysymykseen ei ole ilmeinen.

3.

Sen ratkaiseminen edellyttää, että sellaiset vakavat teot ja uhkaukset, jotka perustuvat tietyissä perinteisissä yhteiskunnissa tunnustettujen ja hyväksyttyjen tapaoikeuden periaatteiden mukaiseen verikostoon ja joille tietyn perheen jäsenet ovat alttiina sukupolvesta toiseen sellaisen vastuun takia, jonka perheen muiden jäsenten katsotaan aiheuttaneen, pidetään erillään tavallisten rikollisten tai mafian tekemistä, täysin henkilökohtaisista teoista ja uhkauksista, joilla on toisenlaiset motiivit. Vaikka YK:n pakolaisasiain päävaltuutettu (UNHCR) ( 4 ) ja Euroopan unionin turvapaikkavirasto (EUAA) ( 5 ) ovat antaneet asiaa koskevia suosituksia, on todettava, että eri kansallisilla viranomaisilla on hyvin erilaiset lähestymistavat niiden määrittäessä, kuuluuko hakija tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään. ( 6 )

4.

Unionin oikeudessa ”tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään” kuulumiseen perustuvan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hyväksyminen nimittäin edellyttää paitsi sen osoittamista, että ryhmän jäsenet jakavat jonkin luontaisen ominaisuuden tai heille on yhteistä sellainen ominaisuus tai usko, joka on keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, tai että heillä yhteinen tausta, jota ei voida muuttaa (ryhmän yksilöintiä koskeva ensimmäinen edellytys, joka mainitaan direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa), myös sen toteen näyttämistä, että ryhmällä on ”selvästi erottuva identiteetti asianomaisessa maassa, koska ympäröivä yhteiskunta mieltää sen erilaiseksi” (ryhmän yksilöintiä koskeva toinen edellytys, joka mainitaan direktiivin 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisen alakohdan toisessa luetelmakohdassa).

5.

Unionin tuomioistuimella on ollut jo tilaisuus täsmentää tämän tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen perustuvan vainon syyn ulottuvuutta homoseksuaalien ja sittemmin perheväkivallan uhriksi joutuneiden naisten ja sukupuolten tasa-arvon omaksuneiden naisten osalta, ( 7 ) mutta käsiteltävässä asiassa sitä pyydetään täsmentämään ryhmän yksilöintiä koskevaa toista edellytystä, joka liittyy siihen, miten ryhmä mielletään sosiaalisesti alkuperämaassa, verikoston erityisessä asiayhteydessä.

6.

Tarkasteluni ensimmäisessä osassa selitän aluksi, että direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisen alakohdan toisessa luetelmakohdassa mainitulla ympäröivän yhteiskunnan käsitteellä viitataan siihen inhimilliseen ja sosiaaliseen ympäristöön, jossa kyseinen ryhmä toimii, joten sitä, onko ryhmällä ”selvästi erottuva identiteetti”, ei arvioida vainon harjoittajan yksittäisen mielikuvan vaan kyseisen yhteiskunnan kollektiivisen mielikuvan perusteella. Tämän jälkeen täsmennän, että toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on tapauskohtaisen arviointinsa yhteydessä otettava huomioon, minkälainen vaikutelma tai kuva ympäröivällä yhteiskunnalla on kyseisestä ryhmästä ja missä määrin sitä koskeva yleinen mielipide tai käsitys erottaa ryhmän tai rajaa sen muusta yhteiskunnasta. Tämän mielikuvan takia käyttöön otetut menettelyt, toimet tai toimenpiteet voivat antaa merkityksellisiä viitteitä siitä, mielletäänkö ryhmä erilaiseksi.

7.

Tarkasteluni toisessa osassa ehdotan – arvioituani verikostoa sen oikeusjärjestyksen ja perinteen kannalta, johon se kuuluu –, että unionin tuomioistuin toteaa, että alkuperävaltion oloista riippuen sellaisen perheen jäsenen, joka on osallisena kyseisessä valtiossa käynnissä olevassa verikostossa, voidaan katsoa kuuluvan ”tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään” ja että vainon syynä tämä voi johtaa pakolaisaseman tunnustamiseen.

8.

Direktiivin 2011/95 2 artiklan, jonka otsikko on ”Määritelmät”, d alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

9.

Direktiivin 4 artiklan, jonka otsikko on ”Tosiseikkojen ja olosuhteiden arviointi”, 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arviointi on suoritettava tapauskohtaisesti, ja se käsittää:

– –”

10.

Direktiivin 10 artiklan, jonka otsikko on ”Vainon syyt”, 1 kohdan d alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Arvioidessaan vainon syitä jäsenvaltioiden on otettava huomioon seuraavat seikat:

– –

11.

A N, joka on paštuheimoon kuuluva Afganistanin kansalainen, jätti 4.11.2015 kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Itävallassa. A N perusteli hakemustaan sillä, että hän joutuisi vainotuksi, jos hän palaisi alkuperämaahansa, koska hänen perheensä oli ollut verikoston kohteena siitä lähtien, kun hänen isänsä ja veljensä oli tapettu heidän riidellessään isän serkkujen kanssa eräästä maa-alueesta.

12.

Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl (Itävallan maahanmuutto- ja turvapaikkavirasto, Itävalta) hylkäsi hakemuksen 21.6.2017 antamallaan päätöksellä. Bundesverwaltungsgericht (liittovaltion hallintotuomioistuin, Itävalta) sitä vastoin hyväksyi kyseisestä päätöksestä tehdyn valituksen ja totesi 26.7.2022 antamassaan tuomiossa, että A N:n on saatava pakolaisasema. Kyseinen tuomioistuin katsoi, että kyseiseen perheeseen kuulumisen vuoksi asianomainen henkilö joutuisi vakavaan vaaraan, jos hän palaisi alkuperämaahansa, ja etteivät Afganistanin viranomaiset kykene suojelemaan häntä verikostosta aiheutuvalta vaaralta. Mahdollisuuksista saada sisäistä suojelua kyseinen tuomioistuin totesi, että vaikka oletettaisiin, ettei A N:ään kohdistu uhkaa Afganistanin muilla alueilla, hän ei ehkä silti pysty turvaamaan välttämättömiä perustarpeitaan.

13.

Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl valitti kyseisestä ratkaisusta Revision-menettelyssä Verwaltungsgerichtshofiin (ylin hallintotuomioistuin, Itävalta), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin. Se väitti, että ratkaisu perustuu virheellisesti siihen oletukseen, että perhettä voidaan pitää direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuna ”tiettynä yhteiskunnallisena ryhmänä” ilman, että on selvitetty, mieltääkö ympäröivä yhteiskunta perheen erilaiseksi, ja että tämä on kyseisen säännöksen vastaista.

14.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan pääasian ratkaisemisen kannalta ”keskeinen kysymys” on, ”onko niitä perheenjäseniä, joita uhataan verikostolla vain siksi, että he kuuluvat perheeseen, jonka jäsenistä yksi on [tai on ollut] osallisena – – verikoston syynä olevassa riidassa, pidettävä” direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuna ”yhteiskunnallisena ryhmänä”. Tässä tarkoituksessa se pyytää unionin tuomioistuinta lähinnä selventämään kyseisen säännöksen ensimmäisen alakohdan toisessa luetelmakohdassa mainitun yhteiskunnallisen ryhmän yksilöintiä koskevan toisen edellytyksen sisältöä ja ulottuvuutta.

15.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma siitä, voiko ympäröivä yhteiskunta käsiteltävässä asiassa mieltää A N:n perheen erilaiseksi siitä syystä, että se on osallisena verikostossa, sillä kyseisessä yhteiskunnassa tai ainakin suuressa osassa Afganistania noudatetaan vakiintunutta paštuperinnettä, jonka mukaan tietyt perheriidat ratkaistaan verikostolla.

16.

Tässä tilanteessa Verwaltungsgerichtshof on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

17.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet A N, Itävallan, Saksan ja Alankomaiden hallitukset sekä Euroopan komissio.

18.

Ennakkoratkaisukysymyksillään, jotka aion tutkia yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa lähinnä selvittää, onko direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäistä alakohtaa tulkittava siten, että sellaisen perheen jäsenen, joka on osallisena alkuperämaassa käynnissä olevassa verikostossa, voidaan kyseisen maan oloista riippuen katsoa kuuluvan tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään ja että vainon syynä tämä voi johtaa pakolaisaseman tunnustamiseen.

19.

Tässä tarkoituksessa kyseinen tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta selventämään kyseisen direktiivin 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisen alakohdan toisessa luetelmakohdassa tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiselle asetetun toisen edellytyksen sisältöä ja ulottuvuutta.

20.

Aluksi on muistutettava, että kyseisen direktiivin 2 artiklan d alakohdan mukaan pakolaisella tarkoitetaan kansalaisuusmaansa ulkopuolella oleskelevaa kolmannen maan kansalaista, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, poliittisten mielipiteiden tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen vuoksi ja joka on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan.

21.

Kyseisen kansalaisen on täten koettava alkuperämaassaan vallitsevien olosuhteiden tai vainoa harjoittavien käyttäytymisen johdosta pelkoa, joka perustuu siihen, että häneen kohdistuu vainoa ainakin yhdestä kyseisen direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdassa mainituista viidestä syystä, joista yksi on kuuluminen tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään asianomaisessa maassa.

22.

Unionin lainsäätäjä on määritellyt tämän direktiivin 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa mainitun käsitteen selvästi eri tavalla kuin UNHCR suosittelee. ( 8 )

23.

Ensinnäkin ryhmän jäsenten on jaettava jokin ”luontainen ominaisuus” tai heillä on oltava ”yhteinen tausta, jota ei voida muuttaa”, tai heille on oltava yhteistä ”sellainen ominaisuus tai usko, joka on niin keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, ettei heitä pitäisi vaatia luopumaan siitä”.

24.

Pääasiassa on riidatonta, että kyseinen edellytys täyttyy. Koska nimittäin perheenjäsenet ovat keskenään sukulaisuussuhteessa, joka voi perustua esimerkiksi syntyperään, adoptioon tai avioliittoon, he jakavat tietyn luontaisen ominaisuuden, joka on keskeinen osa identiteettiä, ja/tai heillä on yhteinen tausta, jota ei voida muuttaa. ( 9 )

25.

Täsmennän, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan saman perheen jäsenillä voi olla lisäksi jokin muu yhteinen piirre, kuten jokin muu luontainen ominaisuus tai yhteinen tausta, jota ei voida muuttaa, kuten tietty erityinen perhetilanne. ( 10 ) Tässä yhteydessä se, että perheenjäsenet ja erityisesti perheen miehet ja pojat joutuvat syntyperänsä vuoksi verikoston kohteeksi sen takia, että verikosto siirtyy isälinjan kautta sukupolvelta toiselle, kuuluu ”yhteiseen taustaan, jota ei voida muuttaa”.

26.

Näiden seikkojen perusteella sellaisen perheen jäsenet, joka on osallisena alkuperämaassa käynnissä olevassa verikostossa, ja erityisesti kyseisen perheen miehet ja nuoret pojat täyttävät vaikeuksitta direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa mainitun tietyn yhteiskunnallisen ryhmän yksilöintiä koskevan ensimmäisen edellytyksen.

27.

Toiseksi kyseisellä ryhmällä on oltava ”selvästi erottuva identiteetti” asianomaisessa maassa, ”koska ympäröivä yhteiskunta mieltää sen erilaiseksi”.

28.

Ensimmäisessä kysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko ryhmän ”selvästi erottuvaa identiteettiä” koskeva edellytys tutkittava itsenäisesti ja erillään siitä, mieltääkö ympäröivä yhteiskunta ryhmän erilaiseksi. Se nimittäin korostaa, että direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisen alakohdan toisen luetelmakohdan saksankielisessä versiossa käytetty ilmaus ”da” voi tarkoittaa muutakin kuin pelkkää kausaaliyhteyttä. ( 11 ) Jos näin on, se pyytää toisessa kysymyksessään unionin tuomioistuinta täsmentämään, mitkä ovat ne kriteerit, joiden perusteella arvioidaan, onko ryhmällä ”selvästi erottuva identiteetti”.

29.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät epäilykset on mielestäni helppo hälventää.

30.

Yhtäältä sanamuotonsa perusteella tarkasteltuina kyseisen säännöksen eri kieliversioista, kuten englannin- (”because”), ranskan- (”parce que”) ja italiankielisestä versiosta (”perché”), ilmenee, että unionin lainsäätäjä on todellakin tarkoittanut ilmaista, että selvästi erottuvan identiteetin käsitteen ja ympäröivän yhteiskunnan käsitteen välillä on kausaaliyhteys. Ryhmän ”selvästi erottuva identiteetti””asianomaisessa maassa” johtuu nimenomaan siitä, että ”ympäröivä yhteiskunta mieltää” ryhmän ”erilaiseksi”.

31.

Toisaalta direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisen alakohdan systematiikasta ilmenee, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena oli tehdä ero kyseisen säännöksen ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitetun ryhmän jäsenen ”yksilöllisen identiteetin”, siltä osin kuin sillä viitataan erityisesti asianomaiselle ryhmän jäsenelle ja sen muille jäsenille yhteisiin fyysisiin, kulttuurisiin tai uskonnollisiin ominaisuuksiin, ja toisessa luetelmakohdassa tarkoitetun ryhmän ”kollektiivisen” tai ”sosiaalisen” identiteetin, siltä osin kuin sillä viitataan siihen, miten muut yhteiskunnan jäsenet mieltävät kyseisen ryhmän, välillä. Jos katsottaisiin, että ryhmän ”selvästi erottuvaa identiteettiä” asianomaisessa maassa on tarkasteltava erillään siitä, miten ympäröivä yhteiskunta mieltää ryhmän, jätettäisiin täysin huomiotta tämä ero, jonka lainsäätäjä on tahtonut tehdä ryhmän jäsenten identiteetin yksilöllisen puolen ja sen sosiaalisen puolen välillä.

32.

Edellä esitetyn perusteella direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisen alakohdan toisessa luetelmakohdassa mainittua ryhmän ”selvästi erottuvaa identiteettiä” koskevaa edellytystä ei pidä arvioida itsenäisesti ja erillään siitä, miten ympäröivä yhteiskunta mieltää ryhmän, vaan jälkimmäisen yhteydessä. ( 12 )

33.

Näin ollen toiseen ennakkoratkaisukysymykseen ei tarvitse vastata.

34.

Tässä kohtaa on tutkittava kolmas ja neljäs ennakkoratkaisukysymys, joissa unionin tuomioistuinta pyydetään täsmentämään, miten on arvioitava sitä, mieltääkö ympäröivä yhteiskunta ryhmän erilaiseksi.

35.

Ensinnäkin ympäröivän yhteiskunnan käsitteestä on todettava, että se muodostaa viitekehyksen määritettäessä, onko ryhmällä selvästi erottuva identiteetti. Direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisen alakohdan toisessa luetelmakohdassa viitataan selvästi tiettyyn kollektiiviseen tilaan eli siihen inhimilliseen ja sosiaaliseen ympäristöön, jossa ryhmän jäsenet toimivat. Näin ollen ympäröivän yhteiskunnan mielikuva on kollektiivinen mielikuva, ja vastatessani ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykseen yhdyn siihen Itävallan hallituksen huomautuksissaan esittämään näkemykseen, jonka mukaan kyseistä mielikuvaa ei saa sekoittaa direktiivin 6 artiklassa tarkoitetun vainon harjoittajan yksittäiseen mielikuvaan eikä edes pelkkään asianomaisen henkilön välittömän lähipiirin näkökulmaan.

36.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta määrittämään, mikä on tämän ”yhteiskunnan” maantieteellinen laajuus, mutta unionin lainsäätäjä on nimenomaisesti määrittänyt sen viittaamalla ”ympäröivään” yhteiskuntaan. Yhteiskunnalla tarkoitetaan siten ympäristöä, jossa kyseisen ryhmän jäsenet toimivat. Tämä ympäristö muodostuu rakenteista, ja siihen kuuluvat ne erityiset moraaliset, kulttuuriset, sosiaaliset, taloudelliset, poliittiset, uskonnolliset ja oikeudelliset normit, joiden toiminta on ymmärrettävä, jotta hakemuksen tapauskohtainen arviointi voidaan tehdä asianmukaisesti. Mielestäni sen maantieteellistä laajuutta ei ole tarpeen täsmentää tämän tarkemmin, mikäli sitä ei haluta rajata kyseisen yhteiskunnan sosiaalipoliittisesta järjestyksestä ja sen kulttuurisista, etnisistä, kielellisistä tai uskonnollisista realiteeteista piittaamatta. Kuten unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä todetaan, toimivaltaisten viranomaisten tehtävänä on määrittää se, mitä ympäröivää yhteiskuntaa on pidettävä merkityksellisenä tällaisen yhteiskunnallisen ryhmän olemassaoloa arvioitaessa, ja tällainen yhteiskunta voi olla täysin sama kuin koko se kolmas maa, josta kansainvälistä suojelua hakeva henkilö on peräisin, tai rajatumpi, esimerkiksi tietty osa kyseisen kolmannen maan alueesta tai väestöstä. ( 13 ) Näin ollen yhteiskunnallista ryhmää, joka jossakin tietyssä maassa yksilöidään ryhmäksi, jolla on direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisen alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitettu ”selvästi erottuva identiteetti”, ei välttämättä pidetä ”tiettynä yhteiskunnallisena ryhmänä” muissa maissa.

37.

Toiseksi se, että ryhmällä voitaisiin todeta olevan ”selvästi erottuva identiteetti” hakijan alkuperämaassa, edellyttää sitä, että ympäröivä yhteiskunta ”mieltää” ryhmän ”erilaiseksi”.

38.

Totean aluksi, että unionin lainsäätäjä viittaa käsitteeseen ”sosiaalinen havaitseminen”, joka on eri kuin käsite ”sosiaalinen käyttäytyminen”. ”Havaitsemisella” viitataan nimittäin kykyyn ohjata toimintaansa ja tunnistaa ympäristöään aistinvaraisen tiedon avulla. ( 14 ) Sosiaalisen havaitsemisen käsitteellä tarkoitetaan siis yleisen merkityksensä mukaisesti henkistä prosessia, jossa yksilöt järjestävät ja tulkitsevat vaikutelmiaan antaakseen ympäristölleen merkityksen riippumatta siitä, miten he mahdollisesti toimivat. ( 15 )

39.

Käsitteellä ”erilaisuus” ( 16 ) tarkoitetaan puolestaan ”sitä ominaisuutta tai ominaisuuksien kokonaisuutta, joka erottaa yhden asian tai elävän olennon toisesta”. ( 17 ) Siksi erilaisuuden vastakohta on samanlaisuus toisen kanssa. Erilaisuus merkitsee mitä ilmeisimmin niiden henkilöiden tai elementtien, jotka osoitetaan tai todetaan keskenään erilaisiksi, toiseutta suhteessa toisiinsa. ( 18 ) Direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisen alakohdan toisessa luetelmakohdassa ei täsmennetä siinä tarkoitetun erilaisuuden luonnetta, joten se voi käsittää monenlaisia kyseisen ryhmän jäseniin liitettyjä ominaisuuksia, eikä myöskään sen merkittävyyttä, joten ”erilaisuutta”, johon unionin lainsäätäjä viittaa, ei välttämättä mitata millään tietyllä arvoasteikolla.

40.

Näistä seikoista voidaan päätellä, että direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisen alakohdan toisen luetelmakohdan asiayhteydessä ryhmän ”selvästi erottuvaa identiteettiä” koskeva edellytys tarkoittaa, että hakemusta tapauskohtaisesti arvioidessaan toimivaltainen kansallinen viranomainen arvioi, onko ympäröivällä yhteiskunnalla kyseisestä ryhmästä sellainen vaikutelma tai kuva, johon liittyy yleinen mielipide tai käsitys, joka erottaa ryhmän tai rajaa sen muusta yhteiskunnasta.

41.

Tämä arviointi on tehtävä kaikkien kyseisen viranomaisen käytettävissä olevien tietojen perusteella direktiivin 2011/95 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Sosiaalinen havaitseminen on subjektiivista ja siihen vaikuttavat monet eri tekijät, jotka liittyvät sekä kyseisen ryhmän ominaisuuksiin (kuten ulkonäkö, fyysiset ominaisuudet, sukupuoli, sosiaalinen tausta tai sosiaaliset roolit, käyttäytyminen, asenteet, mielipiteet tai kyvyt jne.) että viiteyhteiskuntaa säänteleviin normeihin (olipa kyse sitten moraalisista, yhteiskunnallisista tai oikeudellisista taikka kulttuurisista, taloudellisista, poliittisista tai uskonnollisista normeista) ja näiden yhdistelmiin tiettynä ajankohtana. On selvää, että samat ominaisuudet voivat synnyttää erilaisia vaikutelmia olosuhteiden ja sen ympäristön mukaan, jossa kyseinen ryhmä toimii. ( 19 )

42.

Vaikka unionin lainsäätäjä ei velvoitakaan kyseisessä arvioinnissa osoittamaan, että ryhmää kohdellaan eri tavalla, vaan ainoastaan osoittamaan, että ympäröivä yhteiskunta mieltää ryhmän erilaiseksi, kaikki ne menettelyt, toimet tai toimenpiteet, jotka on otettu käyttöön sen perusteella, miten ryhmä havaitaan sosiaalisesti, voivat kuitenkin antaa merkityksellisiä viitteitä sen määrittämiseksi, onko ryhmällä ”selvästi erottuva identiteetti” alkuperämaassa. Tämä ajatus on omaksuttu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä. Siinä nimittäin todetaan, että vaikka ”kuuluminen tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään on todettava riippumatta niistä tämän direktiivin [2011/95] 9 artiklassa tarkoitetuista vainoksi katsottavista teoista, joiden uhreiksi kyseisen ryhmän jäsenet voivat joutua alkuperämaassaan”, ( 20 )”syrjintää tai vainoa, joka kohdistuu henkilöihin, joilla on jokin yhteinen ominaisuus, voidaan kuitenkin pitää merkityksellisenä tekijänä silloin, kun – – on arvioitava, katsotaanko kyseessä olevan ryhmän erottuvan muista kyseisen alkuperämaan sosiaalisten, moraalisten tai oikeudellisten normien kannalta tarkasteltuna”. ( 21 )

43.

Kun sääntönä on yhdenvertainen kohtelu ja periaatteena syrjintäkielto, erilaisuus voi ilmetä kyseisen ryhmän epäyhdenvertaisena kohteluna ja sitä syrjivinä toimina, toimenpiteinä tai käytäntöinä. Unionin tuomioistuin on siten todennut, että alkuperämaassa vallitsevista olosuhteista riippuen ympäröivä yhteiskunta voi mieltää naiset eri tavalla ja että heille voidaan siellä tunnustaa selvästi erottuva identiteetti muun muassa heidän alkuperämaassaan hyväksyttyjen sosiaalisten, moraalisten tai oikeudellisten normien vuoksi. ( 22 ) Unionin tuomioistuin on myös katsonut 7.11.2013 antamassaan tuomiossa X ym., ( 23 ) että sellaisen rikoslainsäädännön, joka koskee erityisesti homoseksuaalisia henkilöitä, olemassaolon perusteella voidaan todeta, että näitä henkilöitä on pidettävä erillisenä ryhmänä, jonka ympäröivä yhteiskunta mieltää erilaiseksi. ( 24 ) Toimivaltaiset kansalliset viranomaiset voivat vastaavasti todeta, että tietty ryhmä mielletään erilaiseksi sen takia, että sen jäseniin kohdistuu leimaamista tai ulos sulkemista, eli esimerkiksi niitä nuoria naisia, jotka eivät anna silpoa sukuelimiään, saatetaan leimata yhteisöissä, joissa tämä on yleinen käytäntö. Mielestäni ei kuitenkaan ole tarpeen osoittaa, että kyseisen ryhmän jäseniä kartetaan tai hyljeksitään ympäröivässä yhteiskunnassa, koska erilaisuuden käsite ei tarkoita sitä, että kyseinen ryhmä kohtaa vastustusta siinä yhteiskunnassa, jossa se toimii. ( 25 )

44.

Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma siitä, voidaanko verikoston kohteeksi joutuneen perheen jäsenten katsoa kuuluvan tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään. Sen mukaan ympäröivä yhteiskunta ei nimittäin miellä heitä erilaisiksi yhtäältä siksi, että ainoastaan vainon harjoittaja – eli kostava perhe – ja koston kohteena olevan perheen läheiset ja tuttavat ovat tietoisia siitä, että sitä uhataan verikostolla, ja toisaalta siksi, että asianomaisen henkilön alkuperäalueella noudatettuun paštunwali-perinteeseen kuuluu riitojen ratkaiseminen verikostolla. Toisin sanoen verikosto on perinteisessä paštunwali-oikeusjärjestyksessä olennainen ja yleinen riitojenratkaisumekanismi.

45.

Nämä perustelut eivät mielestäni ole vakuuttavia, sillä tämän näkemyksen seurauksena kansainvälisen suojelun hakijoiden kuuluminen tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään voitaisiin sulkea pois pelkästään sillä perusteella, että jokin tietty heihin sovellettava perinnäissääntö tai ‑käytäntö on levinnyt laajalle heidän alkuperämaassaan tai ‑alueellaan. ( 26 )

46.

Tällainen arviointi edellyttää luonnollisestikin vaarassa olevan perheenjäsenen tekemän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tapauskohtaista arviointia direktiivin 2011/95 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti. ( 27 )

47.

Tässä yhteydessä verikostoa on olennaista arvioida sen oikeusjärjestyksen ja perinteen kannalta, johon se kuuluu, ja pitää se erillään tavanomaisesta tai järjestäytyneestä rikollisuudesta.

48.

”Vendetta” eli verikosto on vuosisatainen perinne, jota säännellään tapaoikeudessa, joka tietyissä perinteisissä yhteiskunnissa tunnustetaan ja hyväksytään voimassa olevan oikeusjärjestyksen kanssa rinnakkaisena oikeutena. ( 28 ) Verikostoa pidetään siten olennaisena osana Afganistanin maaseutualueilla elävien paštujen (paštunwali-laki), ( 29 ) mutta myös tiettyjen Pohjois-Albanian vuoristoseuduilla (kanun-laki) ( 30 ) tai Turkin kaakkoisosissa elävien yhteisöjen perinnäislakeja. Toukokuussa 2024 julkaisemassaan Afganistania koskevassa tietoraportissa EUAA tekee eron verikoston ja sen mahdollisena syynä olevan maakiistan välillä. ( 31 ) Verikosto on nimittäin kollektiivisiin toimiin luettava riidanratkaisutapa, jonka mukaan murhasta tai loukkauksesta rankaiseminen ei kuulu valtion oikeuslaitokselle vaan sille suvulle, klaanille, heimolle tai etniselle ryhmälle, jota on loukattu. ( 32 ) Verikostossa voidaan soveltaa tiukkoja sääntöjä, joissa saatetaan määrittää, mistä rikoksista ja minkälaisten uhrien puolesta kostetaan. Se, missä määrin kostossa on käytettävä väkivaltaa, vaihtelee kyseisten sääntöjen ja kyseisen alueen, sen heimon, jota säännöt koskevat, ja verikoston syyn mukaan. Paštunwali-lain mukaan koston päätökseen saattaminen on paitsi oikeus myös velvollisuus eli yhteiskunnallinen velvoite, jonka täyttämättä jättäminen voi merkitä kostoa välttelevälle, siitä kieltäytyvälle tai sen laiminlyövälle kunnian menetystä tai häpäisyä. Kosto-oikeus voi siirtyä sukupolvelta toiselle. ( 33 ) Perinteisesti tätä oikeutta käytetään perheen kaikkiin isälinjan sukuun kuuluviin miehiin ottaen huomioon heidän asemansa ja vastuunsa perheessä. ( 34 ) Tässä yhteydessä miehen ja hänen poikiensa vainoaminen varhaisnuoruudesta lähtien vain sen takia, että he ovat samaa sukua kuin isoisänsä isän puolelta, on mielestäni yhtä mielivaltaista kuin jonkun vainoaminen rotuun tai uskontoon liittyvistä syistä.

49.

Verikosto voi sitä sääntelevien tapaoikeuden periaatteiden takia edellyttää myös koston kohteena olevan perheen eristämistä tai pysymistä vapaaehtoisesti eristyksissä toimenpiteillä, joiden kesto ja ankaruus vaihtelevat tapauksen mukaan. ( 35 ) Pahimmassa tapauksessa nämä toimenpiteet voivat johtaa perheen pienimpien lasten ja erityisesti poikien koulunkäynnin keskeytymiseen ja perheen jäämiseen vaille toimeentuloa, ( 36 ) koska kaikki sille annettu apu voidaan tulkita toiseen perheeseen kohdistuvaksi loukkaukseksi, joka saattaa johtaa verikoston kierteeseen.

50.

Tästä seuraa, että niissäkään yhteiskunnissa, joissa verikosto on yhä yleinen riitojenratkaisumekanismi, mikään ei sulje pois sitä, että kyseisten yhteiskuntien perustana olevien sosiaalisten ja moraalisten normien takia verikostossa osallisena olevan perheen jäsenet ja erityisesti sen miespuoliset jäsenet voidaan mieltää erilaisiksi joko siksi, että he joutuvat sulkeutumaan neljän seinän sisälle ja eristäytymään yhteiskunnasta välttyäkseen kostolta, tai siksi, että he kieltäytyvät pelastamasta perheen kunniaa ja mainetta käyttämällä kosto-oikeutta, jota kyseisessä tapaoikeudessa velvoitetaan käyttämään. Tietyillä kansallisilla viranomaisilla on käytettävissään tietokantoja, joihin on tallennettu tietoja käynnissä olevista verikostoista ja niissä osallisina olevista perheistä, mikä viittaa siihen, että kyseisellä ryhmällä on tiettyä näkyvyyttä yhteiskunnassa. ( 37 ) Jotkin maat ovat myös antaneet erityisrikoslainsäädäntöä, jossa se, että henkirikos on tehty verikoston yhteydessä, määritetään raskauttavaksi seikaksi, ja pyrkineet tukahduttamaan verikostoperinnettä ennalta ehkäisevillä toimenpiteillä sekä perustamalla sovitteluelimiä välittämään sukuriitoja.

51.

Jollei kussakin yksittäistapauksessa tehtävästä tosiseikkojen ja olosuhteiden arvioinnista muuta johdu, en näe mitään syytä, miksi toimivaltainen kansallinen viranomainen ei voisi todeta, että verikoston kohteena alkuperämaassa olevan perheen jäsen ja erityisesti miespuolinen jäsen kuuluu ryhmään, jolla on ”selvästi erottuva identiteetti” kyseisessä maassa siihen tapaoikeuden nojalla sovellettavien sääntöjen takia. Toisin kuin komission huomautuksissa pelättiin, tällaista yhteiskunnallista ryhmää ei mielestäni voida yksilöidä sen vainoksi katsottavan teon perusteella, jonka kohteeksi kyseinen perheenjäsen voi joutua alkuperämaassa. ( 38 )

52.

Kyseinen yhteiskunnallinen ryhmä on nimittäin yksilöitävä tietyn verisiteillä oikeutetun tapaoikeuden kannalta, mikä merkitsee paitsi sitä, että tällaisen ryhmän jäseniin sovelletaan erityissääntöjä, jotka sääntelevät heidän elämäänsä yhteiskunnassa, myös sitä, että he ovat alttiina vakaville henkilöönsä kohdistuville vaaroille. ( 39 )

53.

Näiden seikkojen perusteella katson, että direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäistä alakohtaa on tulkittava siten, että alkuperävaltion oloista riippuen sellaisen perheen jäsenen, joka on osallisena kyseisessä valtiossa käynnissä olevassa verikostossa, voidaan katsoa kuuluvan ”tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään” ja että vainon syynä tämä voi johtaa pakolaisaseman tunnustamiseen.

54.

Kyseisen aseman tunnustaminen edellyttää myös sitä, että osoitetaan, että tekoja, joiden kohteeksi kyseinen henkilö voisi joutua alkuperämaassaan, tekevät direktiivin 2011/95 6 artiklan c alakohdassa tarkoitetut muut kuin valtiolliset toimijat, mikä tarkoittaa sen toteen näyttämistä, että tämän direktiivin 7 artiklassa tarkoitetut suojelun tarjoajat ja erityisesti valtio ovat kykenemättömiä tai haluttomia tarjoamaan suojelua tällaisia tekoja vastaan. ( 40 )

55.

Direktiivin 2011/95 9 artiklan 3 kohdan mukaan, kun sitä luetaan yhdessä direktiivin 6 artiklan c alakohdan ja 7 artiklan 1 kohdan kanssa ja sen johdanto-osan 29 perustelukappaleen valossa, pakolaisaseman tunnustaminen edellyttää lisäksi, että on todettu yhteys direktiivin 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa mainittujen vainon syiden ja sen 9 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen vainoksi katsottavien tekojen välillä tai tällaisten vainon syiden ja sen välillä, että suojelun tarjoajat eivät tarjoa suojelua tällaisia muiden kuin valtiollisten toimijoiden vainoksi katsottavia tekoja vastaan. ( 41 )

56.

Pakolaisaseman tunnustamiseksi on myös varmistettava, ettei asianomainen henkilö täytä mitään pakolaisaseman poissulkemisperusteita.

57.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Verwaltungsgerichtshofin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäistä alakohtaa

on tulkittava siten, että