Asia C-329/15

ENEA S.A.

vastaan

Prezes Urzędu Regulacji Energetyki

(Sąd Najwyższyn esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Ennakkoratkaisupyyntö – Valtiontuki – Valtiontuen tai valtion varoista myönnetyn tuen käsite – Valtion kokonaan omistaman energia-alan pääomayhtiön velvollisuus ostaa sähkön ja lämmön yhteistuotannossa tuotettua energiaa

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (viides jaosto) 13.9.2017

1. Valtiontuki–Käsite–Valtiosta johtuva etujen myöntäminen–Sillä, että valtion varoja ei ole siirretty, ei ole merkitystä–Tällaiseen etuun liittyvää valtion määräysvaltaa koskevan perusteen ensisijaisuus

   (SEUT 107 artiklan 1 kohta)

2. Valtiontuki–Käsite–Valtion varoista peräisin olevat tuet–Velvollisuutta ostaa sähkön ja lämmön yhteistuotannossa tuotettua sähköä koskeva järjestely–Sekä yksityisillä että julkisilla yrityksillä oleva ostovelvollisuus–Rahoitus niiden omilla varoilla–Soveltamisalan ulkopuolelle jääminen

   (SEUT 107 artiklan 1 kohta)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 17 ja 20–25 kohta)

2.  SEUT 107 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen toimenpide, jolla asetetaan sähkön ja lämmön yhteistuotannossa tuotetun sähkön ostovelvollisuus sekä yksityisille että julkisille yrityksille, ei ole valtion toimenpide tai valtion varoilla toteutettu toimenpide.

   Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevista tiedoista ilmenee, että tietyissä olosuhteissa sähköntuottajat hankkivat yhteistuotantosähköä korkeampaan hintaan kuin mitä loppukuluttajille myytäessä käytettiin, mikä aiheutti niille lisäkustannuksia.

   Koska tällaisia lisäkustannuksia ei vyörytetty kokonaisuudessaan loppukäyttäjälle eikä niitä rahoitettu jäsenvaltion asettamalla pakollisella maksulla tai järjestelyllä lisäkustannusten täysimääräisestä korvaamisesta (ks. vastaavasti tuomio 17.7.2008, Essent Netwerk Noord ym., C-206/06, EU:C:2008:413 ja tuomio 19.12.2013, Association Vent De Colère! ym., C-262/12, EU:C:2013:851), on katsottava – kuten julkisasiamies teki ratkaisuehdotuksensa 86 kohdassa –, että valtio ei valtuuttanut sähkönjakelunyrityksiä hoitamaan valtion varoja, vaan ne rahoittivat ostovelvollisuutensa omilla varoillaan.

   ENEA:n ja komission argumentista, jonka mukaan tällaisen ostovelvollisuuden täytäntöönpano kohdistui pääosin julkisessa omistuksessa oleviin yksityisoikeudellisiin yrityksiin, minkä perusteella voidaan katsoa, että kyseinen velvollisuus rahoitettiin valtion varoilla, on palautettava mieleen, että julkisten yritysten varoja voidaan pitää valtion varoina, kun tämä voi määräysvaltaansa käyttämällä ohjata niiden käyttöä rahoittaakseen muille yrityksille myönnettäviä etuja (ks. vastaavasti tuomio 16.5.2002, Ranska v. komissio, C-482/99, EU:C:2002:294, 38 kohta).

   Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 91, 94–96 ja 100 kohdassa, pelkästään sen perusteella, että valtiolla on tiettyjen ostovelvollisuuden alaisten yritysten osake-enemmistö, ei voida pääasiassa päätellä, että sellainen määräysvalta on olemassa, jonka avulla voidaan ohjata kyseisten yritysten varojen käyttöä edellisessä kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

   Vaikuttaa nimittäin siltä, että ostovelvollisuutta sovellettiin erotuksetta sähköntoimittajiin siitä riippumatta, olivatko ne pääosin valtion vai yksityisten toimijoiden omistuksessa.

   Toisin kuin komissio väittää, toimenpiteen katsominen asianomaisen valtion toimenpiteeksi, kuten tämän tuomion 22 kohdassa todettiin, ei mahdollista päätelmää kyseisen valtion määräävästä vaikutusvallasta yrityksessä, jonka enemmistöosakas se on, 16.5.2002 annetussa tuomiossa Ranska v. komissio (C-482/99, EU:C:2002:294, 38 ja 39 kohta) tarkoitetulla tavalla. Siitä, että valtio toimi lainsäätäjänä, ei nimittäin voida päätellä mitään tämänsuuntaista, kun on kyse sen toiminnasta enemmistöosakkaana yrityksessä.

   (ks. 29–33, 35 ja 37 kohta sekä tuomiolauselma)