EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Eurooppalainen tutkimusalue (ERA): uudet näköalat

Euroopan komissio esitteli tammikuussa 2000 idean eurooppalaisesta tutkimusalueesta, jossa yhdistyvät eurooppalaiset tutkimuksen "sisämarkkinat", valtioiden ja alueiden tutkimustoimien, ‑ohjelmien ja -strategioiden tehokas koordinointi Euroopan tasolla sekä Euroopan unionin kehittämät ja rahoittamat aloitteet. Komissio loi siten perustan todelliselle eurooppalaiselle osaamisyhteiskunnalle. Seitsemän vuotta käynnistämisensä jälkeen hankkeelle on nyt syytä antaa uutta pontta. Tämän uudelleenkäynnistysprosessin ensimmäinen vaihe on komission julkaisema vihreä kirja. Sen pohjalta komissio järjestää kuulemisen uusista ideoista, joilla pyritään vastaamaan haasteisiin ja ongelmiin, joita tutkimuksen hajanaisuus, investointien riittämättömyys sekä tieteen ja teknologian jatkuva globalisoituminen edelleenkin aiheuttavat.

ASIAKIRJA

Huhtikuun 4 päivänä 2007 annettu vihreä kirja "Eurooppalainen tutkimusalue: uudet näköalat" [KOM(2007) 161 lopullinen - Ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Euroopan unioni (EU) ei voi saavuttaa taloudellisia, yhteiskunnallisia ja ympäristöön liittyviä tavoitteitaan, ellei tietämyksen luomisprosesseja ja hyödyntämistä paranneta. Tämä on vakava haaste Lissabonin kasvu- ja työllisyysstrategialle.

Nyt kun on kulunut seitsemän vuotta "eurooppalaisen tutkimusalueen" käsitteen esittelemisestä, komissio pyrkii avaamaan hankkeelle uusia näköaloja ja menemään tähän mennessä saavutettua edistystä pidemmälle.

Komissio haluaa saada kaikki eurooppalaiset tutkimusalan toimijat mukaan keskusteluun vihreässä kirjassa esittämistään ajatuksista.

Eurooppalainen tutkimusalue (ERA)

ERAssa yhdistetään kolme näkökohtaa:

  • eurooppalaiset tutkimuksen "sisämarkkinat", joilla tutkijat, teknologia ja osaaminen voivat liikkua vapaasti
  • valtioiden ja alueiden tutkimustoimien, -ohjelmien ja -strategioiden tehokas koordinointi EU:n tasolla
  • Euroopan tasolla toteutettavat ja rahoitettavat aloitteet.

ERAn tulisi luoda edellytykset

  • pätevien tutkijoiden riittävälle virralle eli tutkijoiden laajalle liikkuvuudelle tutkimuslaitosten, tieteenalojen, sektoreiden ja maiden välillä
  • maailman huippuluokan tutkimusinfrastruktuurille, joka on integroitu ja verkotettu ja Euroopasta ja muualta maailmasta tulevien tutkimusryhmien käytössä muun muassa uuden sukupolven sähköisten viestintäinfrastruktuurien kehittämisen ansiosta
  • huippuluokan tutkimuslaitoksille, jotka ovat mukana tuloksellisessa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyössä ja kumppanuuksissa etenkin "virtuaalisten tutkimusyhteisöjen" kautta
  • tehokkaalle tietämyksen jakamiselle julkisen sektorin ja yritysmaailman välillä sekä suuren yleisön kanssa
  • hyvin koordinoiduille tutkimusohjelmille ja -painotuksille
  • laajalle avautumiselle muulle maailmalle, jonka puitteissa lujitetaan nykyisiä yhteyksiä naapurimaihin ja osallistutaan aktiivisesti maailmanlaajuisten haasteiden ratkaisemiseen EU:n kumppaneiden kanssa.

ERAn periaatteet

ERAn toteuttaminen perustuu kaikissa ulottuvuuksissaan seuraaville kolmelle periaatteelle:

  • Eurooppalaisen tutkimuspolitiikan tulisi olla eurooppalaiseen yhteiskuntaan syvään juurtunutta.
  • Kilpailun ja yhteistyön välillä tulisi löytää oikea tasapaino.
  • EU:n viimeaikaisten laajentumisten myötä lisääntynyt monimuotoisuus on Euroopalle mahdollisuus.

ERAn alkuvaiheet

ERA esiteltiin Lissabonin Eurooppa-neuvostossa maaliskuussa 2000, minkä jälkeen siitä on tullut eurooppalaisen tutkimuspolitiikan kulmakivi. Sen puitteissa on käynnistetty useita aloitteita.

ERAn toteutusta on tuettu aktiivisesti tutkimuksen puiteohjelmissa. Nykyinen (seitsemäs) puiteohjelma on luonut pohjan kahdelle laajamittaiselle hankkeelle eli Euroopan tutkimusneuvoston ja Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin perustamiselle.

Myös eurooppalaiset teknologiayhteisöt (pdf) (EN) ja ERA‑NET‑järjestelmä ovat edistäneet tutkimustoimien ja -ohjelmien parempaa koordinointia.

"Avoimen koordinointimenetelmän" kaltaisilla välineillä ja erilaisilla suuntaviivoilla ja suosituksilla edistetään keskustelua ja uudistuksia kaikissa jäsenvaltioissa.

EU on myös ottanut käyttöön

  • laajapohjaisen innovaatiostrategian”, jolla pyritään parantamaan Euroopan tutkimuksen ja innovoinnin toimintaympäristöä
  • uudet puitteet tutkimus- ja kehitystyöhön sekä innovaatiotoimintaan myönnettävälle valtiontuelle
  • suuntaviivat verokannustimien tehokkaammasta käytöstä tutkimus- ja kehitystoiminnan edistämiseksi.

Eurooppalaisen strategian pitäisi lähiaikoina ratkaista yhteisöpatenttiin yhteisöpatenttiin liittyvä lukkiutunut tilanne.

Lisäksi on käynnistetty aloitteita, joilla tuetaan "edelläkävijämarkkinoiden" syntyä lupaavilla teknologiaintensiivisillä aloilla.

Tutkimus- ja innovaatiovalmiuksien kehittäminen, erityisesti vähemmän kehittyneillä alueilla, on määritelty yhdeksi painopistealueeksi EU:n koheesiopolitiikassa ja sen rahoitusvälineissä (rakennerahastoissa).

ERAn toteuttaminen

Tähänastisesta edistymisestä huolimatta haasteita on vielä ratkaistavana ennen kuin ERAsta tulee todellisuutta:

  • Tutkijanuralla on Euroopassa paljon esteitä: useat lainsäädännölliset ja käytännön esteet haittaavat edelleen tutkijoiden urakehitystä ja erityisesti heidän liikkuvuuttaan tutkimuslaitosten, sektoreiden ja maiden välillä.
  • Yritysten on usein vaikea luoda kumppanuussuhteita korkeakoulujen kanssa, erityisesti maiden rajojen yli.
  • Kansallinen ja alueellinen tutkimusrahoitus on paljolti koordinoimatonta. Koska siltä puuttuu todellinen eurooppalainen näkökulma ja johdonmukaisuus muihin maihin nähden, se on tehotonta.
  • Tutkimuksen tuloksia voitaisiin hyödyntää huomattavasti nykyistä paremmin.
  • Julkisen tutkimuksen hajanaisuus vähentää edelleen Euroopan houkuttelevuutta investointikohteena (yrityssektorilta odotetaan tulevan kaksi kolmasosaa tutkimusinvestointien yleisestä tavoitteesta, joka on 3 prosenttia BKT:stä).

Taustaa

Vihreän kirjan pohjalta on järjestetty laaja kuuleminen. Se päättyi vuoden 2007 joulukuussa. Saatujen vastausten perusteella määriteltiin konkreettiset toimenpiteet ERAn kehittämiseksi. Toimenpiteitä alettiin toteuttaa vuonna 2008.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission vihreään kirjaan "Eurooppalainen tutkimusalue: uudet näköalat" liittyvän julkisen kuulemisen tulokset, esitetty 2 päivänä huhtikuuta 2008 (pdf) (EN).

Kertomuksessa korostetaan tarvetta käynnistää uusia kansallisia ja/tai EU:ssa toteutettavia toimia, jotta EU:n tutkimuskapasiteetin tarjoamia mahdollisuuksia voitaisiin hyödyntää täysimääräisesti ERAn toteuttamiseksi. Vastaajien mielestä tietämyksen jakamisen, tutkimusinfrastruktuurien, kansainvälisen yhteistyön sekä ohjelmasuunnittelun ja tutkijoiden liikkuvuuden on kuuluttava EU:n painopisteisiin. Lisäksi vastaajat katsovat, että yksityisten yritysten merkitys pitäisi ottaa paremmin huomioon niiden innovaatio- ja koulutuspoliittisten yhteyksien takia. Vaikka useimmat eivät vaadikaan sitovaa lainsäädäntöä, monet kannattavat ajatusta tutkijanuran ja tutkijoiden liikkuvuuden parantamista koskevista lainsäädäntötoimista tai oikeudellisten puitteiden vahvistamisesta eurooppalaisille tutkimusinfrastruktuureille. Vastaajat hyväksyvät ERAn edistämiseen tarkoitetut yhteisön välineet, kuten rahalliset kannustimet, määrärahalisäykset (seitsemännen puiteohjelman kokonaismäärärahat ovat 54 miljardia euroa), suuntaviivat ja niin edelleen.

Kuulemisen perusteella laadittiin vuonna 2008 viisi ERAa koskevaa aloitetta:

Täydentääkseen edellä mainittuja aloitteita neuvosto on päättänyt lujittaa ERAn ulottuvuutta käynnistämällä kasvua ja työllisyyttä koskevan Lissabonin strategian uuden kierroksen (2008–2010). Jäsenvaltioita kehotetaan kansallisissa uudistusohjelmissaan määrittelemään ne politiikanalat, joilla on vaikutusta ERAn kehittämiseen.

Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle, annettu 18 päivänä tammikuuta 2000, "Kohti eurooppalaista tutkimusaluetta" [KOM(2000) 6 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä].

See also

Lisätietoja löytyy tutkimuksen pääosaston ERA-verkkosivuilta (EN).

Viimeisin päivitys 29.09.2008

Top