EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Eläinten hyvinvointia koskeva yhteisön toimintasuunnitelma vuosiksi 2006–2010

Euroopan unioni (EU) suunnittelee vuosiksi 2006–2010 yleisiä toimenpiteitä eläinten suojelun ja hyvinvoinnin varmistamiseksi. Toimenpiteisiin kuuluu sääntöjen parantamiseen, tutkimuksen ja indikaattorien kehittämiseen sekä asiantuntijoille ja kuluttajille tiedottamiseen liittyviä toimia sekä kansainvälisen tason toimia.

ASIAKIRJA

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle, annettu 23 päivänä tammikuuta 2006, eläinten suojelua ja hyvinvointia koskevasta yhteisön toimintasuunnitelmasta vuosiksi 2006–2010 [KOM(2006) 13 – EUVL C 49, 28.2.2006].

TIIVISTELMÄ

Toimintasuunnitelmassa esitetään toimenpiteet, jotka komissio aikoo toteuttaa vuoden 2006–2010 aikana eläinten suojelun ja hyvinvoinnin parantamiseksi ja varmistamiseksi Euroopan unionissa (EU) ja muualla maailmassa. Sen tavoitteena on selventää yhteisön lainsäädäntöä ja antaa ehdotuksia alueilla, joilla yhteisön lainsäädäntö on riittämätöntä.

Komission tavoitteena on:

  • määritellä tarkemmin eläinten hyvinvointiin liittyvät EU:n toimet
  • kehittää edelleen alaa koskevia korkeatasoisia standardeja
  • parantaa resurssien koordinointia
  • tukea tutkimustoimia ja edistää vaihtoehtoja eläinkokeille
  • taata eläinten hyvinvointia edistäviin EU:n toimiin liittyvien politiikkojen johdonmukaisuus ja koordinointi.

Toimintasuunnitelmassa määritellään viisi tärkeintä toisiinsa liittyvää toiminta-aluetta, joiden avulla edellä lueteltuihin tavoitteisiin pyritään:

  • nostetaan vähimmäisvaatimuksia
  • tuetaan tutkimustoimia ja eläinkokeille vaihtoehtoisia menetelmiä
  • otetaan käyttöön eläinten hyvinvointiin liittyvät indikaattorit
  • parannetaan ammattilaisille ja yleisölle suunnattua tiedottamista
  • tuetaan eläinten suojeluun tähtääviä kansanvälisiä aloitteita.

Vähimmäisvaatimusten osalta toimintasuunnitelmalla vahvistetaan nykyistä yhteisön säännöstöä, jotta viimeisin tieteellinen tieto, käytännön kokemus ja alan kansainväliset saavutukset otettaisiin huomioon. Lisäksi siinä ehdotetaan vähimmäisvaatimusten ulottamista lajeihin ja kysymyksiin, jotka eivät vielä ole säänneltyjä. Toimintasuunnitelmassa painotetaan muun muassa eläinten hyvinvoinnin kunnioittamista muiden politiikkojen avulla, erityisesti yhteisen maatalouspolitiikan avulla (rahoituksen edellytykset, mahdollisuus tukeen maaseudun kehittämispolitiikan puitteissa).

Toimintasuunnitelmassa suositetaan tutkimushankkeiden tukemista eläinten suojeluun ja hyvinvointiin liittyvien puutteiden korjaamiseksi sekä vakaan tieteellisen pohjan luomiseksi asiaa koskevan eurooppalaisen politiikan tulevaisuuden kehittämistä varten. Lisäksi siinä ehdotetaan eurooppalaisen keskuksen tai laboratorion perustamista, jonka tehtävänä olisi tutkimus- ja muihin toimiin liittyvien tietojen koordinointi, kerääminen ja vaihto. Lisäksi suunnitelmassa painotetaan eläinkokeisiin liittyvän, eurooppalaisella tasolla määritellyn 3R‑periaatteen (replacement, reduction ja refinement eli korvaamista, vähentämistä ja parantamista koskevan periaatteen) noudattamista.

Suunnitelmassa esitetään eläinten hyvinvointia koskevien standardoitujen indikaattorien käyttöönottamista. Tällaisten indikaattorien avulla taattaisiin, että vähimmäisvaatimuksia tai niitä tiukempia vaatimuksia noudatetaan. Toimintasuunnitelmassa ehdotetaan lisäksi EU‑merkintää, jonka avulla edistettäisiin niitä tuotteita, jotka on aikaansaatu eläinten hyvinvointia koskevia tiukempia vaatimuksia noudatettaessa.

Toimintasuunnitelmassa korostetaan ammattilaisten kouluttamisen merkitystä, erityisesti parhaiden toimintamallien levittämistä ja kuluttajille suunnattua tiedottamista ajatellen, jotta perustellut ostosvalinnat olisivat mahdollisia.

Toimintasuunnitelmassa esitetään, että EU jatkaisi eläinten hyvinvointia koskevien vaatimusten vahvistamista kansainvälisellä tasolla, kuten kansainvälisessä eläintautivirastossa (OIE) ja Euroopan neuvostossa. Lisäksi siinä suositetaan sen edistämistä, että kyseisten vaatimusten merkitys tunnustetaan Maailman kauppajärjestössä. Siinä suunnitellaan myös kiinteämpää yhteistyötä EU:n ja niiden maiden kanssa, jotka soveltavat tiukempia vaatimuksia, sekä kehitysmaiden kanssa.

Toimintasuunnitelmassa esitettyjä toimenpiteitä seurataan säännöllisesti edistymisen arvioimiseksi ja lisätoimenpiteiden suunnittelemiseksi vuoden 2010 jälkeen.

Taustaa

Toimintasuunnitelmassa noudatetaan Euroopan yhteisön perustamissopimuksen liitteenä olevan eläinten suojelua ja hyvinvointia koskevan pöytäkirjan periaatteita. Mainitussa pöytäkirjassa tunnustetaan, että eläimet ovat tuntevia olentoja ja että eläinten hyvinvointiin liittyvät vaatimukset on otettava täysimääräisesti huomioon maatalous-, liikenne-, tutkimus- ja sisämarkkinapolitiikkoja laadittaessa ja täytäntöönpantaessa.

Toimintasuunnitelman liitteenä olevassa vaikutustenarvioinnissa arvioidaan toimintasuunnitelmalta odotettavia hyötyjä, nykyistä lainsäädäntöä sekä käynnissä olevaa tutkimustyötä.

Eurooppalaista lainsäädäntöä on kehitetty vuodesta 1974 lähtien eläinten suojelemiseksi ja niiden hyvinvoinnin varmistamiseksi kasvatuksen yhteydessä sekä kuljetuksen ja teurastuksen aikana.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission kertomus Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle, annettu 28 päivänä lokakuuta 2009 – Eläinten hyvinvointia koskevien tuotemerkintöjen vaihtoehdot ja eläinten suojelun ja hyvinvoinnin viitekeskusten eurooppalaisen verkon perustaminen [KOM(2009) 584 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä]. Komissio haluaa parantaa eurooppalaisille kuluttajille suunnattua tiedottamista eläinten hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Tätä varten se käynnistää kulutushyödykkeiden merkintäjärjestelmää koskevan keskustelun. Antamalla kuluttajille mahdollisuuden tunnistaa ja valita eläinten hyvinvoinnin kannalta korkeatasoisista tuotteita komissio haluaa rohkaista tuottajia kehittämään käytäntöjään kysynnän tyydyttämiseksi.

Kertomuksen ansiosta Euroopan parlamentin, neuvoston, Euroopan talous- ja sosiaalikomitean ja alueiden komitean on voitava käsitellä keskustelun yhteydessä muun muassa seuraavia aloja:

  • eläinten hyvinvointia koskevan tietoisuuden lisääminen eurooppalaisten kuluttajien keskuudessa
  • eläinten hyvinvointia edistävällä tavalla tuotetut tuotteet
  • tuotemerkinnät
  • vapaaehtoisten sertifiointijärjestelmien avaaminen EU:n ulkopuolisten maiden tuottajille Maailman kauppajärjestön (WTO) periaatteiden mukaisesti
  • eläinten hyvinvointia koskevat indikaattorit ja mittausmenetelmät
  • tieteellisten tutkimuskeskusten koordinointi.

Viimeisin päivitys 18.06.2010

Top