52010DC0228

[pic] | EUROOPAN KOMISSIO |

Bryssel 18.5.2010

KOM(2010)228 lopullinen

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

Toinen seurantakertomus tiedonannosta ”Veden niukkuuden ja kuivuuden asettamiin haasteisiin vastaaminen Euroopan unionissa [KOM(2007) 414 lopullinen]”

{SEK(2010)573}

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

Toinen seurantakertomus tiedonannosta ”Veden niukkuuden ja kuivuuden asettamiin haasteisiin vastaaminen Euroopan unionissa [KOM(2007) 414 lopullinen]”

1. JOHDANTO

Vesi on yksi arvokkaimmista luonnonvaroista. Samalla se on kuitenkin ehtyvä luonnonvara, ja kaikki merkit viittaavat siihen, että se käy tulevaisuudessa yhä niukemmaksi. Veden saatavuuden väheneminen, laadun heikkeneminen ja makean veden kysynnän kasvu aiheuttavat merkittäviä haasteita, ja ilmastonmuutoksen uskotaan pahentavan tilannetta entisestään. Siksi veden niukkuuteen liittyvät kysymykset edellyttävät laajempaa näkökulmaa.

Komissio antoi vuonna 2007 veden niukkuutta ja kuivuutta käsittelevän tiedonannon[1], jossa esitettiin seitsemän toimintapoliittista aloitetta Euroopan vesitalouden kehittämiseksi vettä tehokkaammin hyödyntävään ja vesivaroja säästävään suuntaan. Neuvosto ilmaisi lokakuussa 2007[2] tukensa tiedonannossa esitetyille toimintatavoille ja pyysi komissiota tarkastelemaan asiaa ja kehittämään ennen vuotta 2012 strategian, jolla vastataan veden niukkuuteen ja kuivuuteen.

Euroopan parlamentti hyväksyi lokakuussa 2008 kertomuksen tiedonannosta ja kannatti ensimmäisiä ehdotettuja toimintamalleja. Parlamentti korostaa päätelmissään, että tarvitaan kiireellisiä toimenpiteitä erityisesti vesisäästöjen edistämiseksi, hyvien käytänteiden vaihtamiseksi, tietoisuuden lisäämiseksi ja veden oikean hinnan määrittämiseksi. Näiden toimenpiteiden toteuttamiseen tarvitaan myös lisävaroja.

Ensimmäinen seurantakertomus tiedonannosta[3] hyväksyttiin joulukuussa 2008, ja siinä käsiteltiin yksityiskohtaisesti tiedonannon sisältämien ehdotusten täytäntöönpanon edistymistä. Kertomuksessa mainittiin eräitä kiinnostavia ja tuloksiin johtaneita toimintapoliittisia aloitteita sekä EU:n että jäsenvaltioiden tasolla, mutta todettiin myös, että paljon on vielä saatava aikaan. Kertomuksen liitteenä oli työohjelma, jonka täytäntöönpanoa oli myös määrä seurata säännöllisesti. Kuten kertomuksessa todettiin, komissio arvioi vuosittain asetettujen tavoitteiden toteutumista. Näin valmistellaan vuodeksi 2012 suunniteltua politiikan uudelleentarkastelua, mikä vastaa 30. lokakuuta 2007 annettuja neuvoston päätelmiä. Tässä toisessa seurantakertomuksessa arvioidaan tiedonannon sisältämien toimintamallien ja keskipitkän ja pitkän aikavälin työohjelman täytäntöönpanon edistymistä. Siinä pyritään esittelemään viime vuoden aikana eri puolilla Eurooppaa saatuja tuloksia. Kertomukseen on myös sisällytetty tiedot, jotka on saatu jäsenvaltioilta vastauksena toimintamallien täytäntöönpanoa koskevaan kyselyyn[4].

2. TOIMINTAMALLIEN TÄYTÄNTÖÖNPANON EDISTYMISEN ARVIOINTI

Taustaa

Komissio julkaisi huhtikuussa 2009 toimintapoliittisen asiakirjan (Valkoinen kirja[5]), jossa vahvistetaan toimintakehys ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi ja EU:n haavoittuvuuden vähentämiseksi ilmastonmuutoksen vaikutusten suhteen. Valkoisessa kirjassa korostetaan tarvetta toteuttaa lisätoimenpiteitä vedenkäytön tehostamiseksi ja ilmastokestävyyden parantamiseksi.

Joulukuun 22. päivä vuonna 2009 oli käännekohta Euroopan vesipolitiikassa. Vesipolitiikan puitedirektiivissä[6] edellytetyt vesipiirien hoitosuunnitelmat oli saatava valmiiksi kyseiseen ajankohtaan mennessä kaikkialla EU:ssa. Näin saadaan selkeämpi yleiskäsitys siitä, mitä toimenpiteitä jäsenvaltiot aikovat toteuttaa vesipiireissään veden niukkuuden ja kuivuuden aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseksi.

Useat niistä jäsenvaltioista, joissa veden niukkuuden ja kuivuuden oletetaan olevan erityisen vakava ongelma, eivät kuitenkaan olleet hyväksyneet hoitosuunnitelmiaan joulukuuhun 2009 mennessä.

3. Veden oikean hinnan määrittäminen

Vesipolitiikan puitedirektiivin 9 artiklassa[7] jäsenvaltioiden edellytetään varmistavan, että viimeistään vuonna 2010 veden hinnoittelupolitiikka tarjoaa käyttäjille riittävät kannustimet vesivarojen tehokkaaseen käyttämiseen ja että veden käytön eri sektorit osallistuvat riittävästi vesipalveluista aiheutuvien kustannusten kattamiseen. Vesipiirien hoitosuunnitelmiin sisältyvien toimenpideohjelmien avulla voidaan todeta, onko tämä toteutunut täysimääräisesti kaikkialla Euroopassa.

Jäsenvaltioilta saatujen nykyisten tietojen perusteella tariffien mukauttaminen kustannusten kattamista koskevan periaatteen mukaisesti saattaa johtaa kansalaisten vesilaskujen kasvamiseen. Tämä tapahtuu asteittain. Kokemus on osoittanut, että hintojen nousu ei välttämättä johda kulutuksen alenemiseen. Hinnoittelu on ainoastaan yksi mahdollinen keino, ja sen lisäksi tarvitaan muita tehokkaaseen vedenkäyttöön kannustavia toimenpiteitä. Jäsenvaltioiden yleisimmin käyttämiä keinoja ovat kiintiötariffit, liialliseen kulutukseen sovellettavat seuraamukset ja vedensäästöistä myönnettävät alennukset.

Pakollisten mittausohjelmien käyttöönoton lisäämisen osalta kaikilla veden käytön eri sektoreilla, vedenoton pakollinen valvonta mukaan luettuna (vesipuitedirektiivin 11 artiklan 3 kohta), useat jäsenvaltiot ilmoittivat, että kotitalouksien juomaveden mittauslaitteiden käyttöönottoaste on korkea . Myös muiden veden käytön sektoreiden kuin kotitalouksien juomaveden mittaus on lisääntynyt erityisesti silloin, kun käyttäjät on liitetty julkiseen jakeluverkkoon. Suoran vedenoton mittaus ja valvonta on yleensä sidottu varsinaiseen lupamenettelyyn. Eräissä Etelä-Euroopan vesipiireissä on otettu käyttöön oikeudellisia toimenpiteitä myös pohjaveden oton valvomiseksi.

4. Vesivarojen ja veteen liittyvän rahoituksen tehokkaampi jakaminen

Maankäytön suunnittelun parantaminen

Taloudellinen toiminta olisi mukautettava vesivarojen kestävään saatavuuteen vesipiiritasolla lisäämättä jo olemassa olevia paineita eräissä vesipiireissä. Matkailun ja maatalouden kaltaisten toimintojen laajamittainen kehittäminen saattaisi johtaa liialliseen vedenottoon, mikä puolestaan voisi aiheuttaa tuntuvia ongelmia etenkin veden niukkuudesta kärsivillä alueilla.

EU:ssa on käynnissä useampia maankäytön suunnitteluun liittyviä toimia sekä unionin että jäsenvaltioiden tasolla:

Jotta voitaisiin vastata maatalouden uusiin haasteisiin, vuonna 2008 tehdyssä yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) terveystarkastuksessa politiikkaan sisällytettiin tehokkaammat vesienhoitotavoitteet täydentävien ehtojen puitteissa. Vuodesta 2010 lähtien jäsenvaltioiden on määriteltävä standardit, joita tiloilla on noudatettava olemassa olevien kansallisten lupamenettelyjen vuoksi silloin, kun käytetään kasteluvettä. Täydentäviin ehtoihin liittyvien velvoitteiden, kuten viljelijöille suunnatun tiedotuksen parantaminen ja mahdollisuus vähentää YMP-tukia rikkomistapauksissa, odotetaan lisäävän viljelijöiden tietoisuutta lupamenettelyihin liittyvistä kysymyksistä. Komissio seuraa tarkasti terveystarkastuksesta johtuvien täydentäviä ehtoja koskevien sääntöjen soveltamista täytäntöönpanovaiheen aikana.

Uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä annetussa direktiivissä (uusiutuvia energialähteitä koskeva direktiivi[8]) vahvistetaan pakolliset kansalliset tavoitteet, jotka koskevat uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuutta kokonaiskulutuksesta, ja nostetaan tavoite uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuudesta liikenteessä 10 %:iin vuoteen 2020 mennessä, mikä saattaa johtaa biomassan tuotannon kasvuun EU:ssa. Komission tilaamasta bioenergian kehittämisen vaikutuksia veden saatavuuteen koskevasta tutkimuksesta[9] ilmenee, että biomassan tuotannon merkittävä kasvu EU:ssa ei useimmilla alueilla edellytä kasteluveden kokonaiskulutuksen lisäämistä. Tutkimuksessa todettiin kuitenkin, että Euroopan vesivaroihin kohdistuvan paineen hillitsemiseksi bioenergian raaka-aineen tuotanto olisi keskitettävä pikemminkin Euroopan pohjois- ja keskiosiin kuin etelään (ja erityisesti veden niukkuudesta kärsiville alueille).

Paikallisella tasolla ollaan kehittämässä eräitä vedenkäytön tehostamista kaupunkialueilla koskevia aloitteita, joilla pyritään tuomaan kuntien vesitalouden kehittämissuunnitelmiin uudenlainen näkemys, mutta ilmoitettujen toimenpiteiden perusteella on ilmeistä, että asiaa olisi tarkasteltava huomattavasti perusteellisemmin kansallisella tasolla.

Useimmat jäsenvaltiot ilmoittivat panneensa kokonaisuudessaan täytäntöön ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin[10] ( YVA-direktiivi ) ja strategisesta ympäristöarvioinnista annetun direktiivin[11] ( SYA-direktiivi ). Vesiympäristöön merkittävällä tavalla vaikuttavien hankkeiden osalta suositellaan, että vesipolitiikan puitedirektiivin 4 artiklan 7 kohdassa edellytetty veteen kohdistuvien vaikutusten arviointi sisällytetään edellä mainittujen direktiivien mukaisiin arviointeihin[12].

Matkailualaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. Useimmat matkailijat liikkuvat alueilla, joilla veden niukkuus ja kuivuus ovat jo todellinen ongelma. He käyttävät myös päivässä keskimäärin neljä kertaa enemmän vettä[13] kuin paikalliset asukkaat, minkä vuoksi kysyntä huippusesongin aikana voi aiheuttaa vakavia rasitteita paikalliselle vesihuollolle. Tärkein haaste on veden kysynnän vähentäminen huippusesongin aikana ja vesivarojen käytön minimoiminen ekologisen jalanjäljen ja vesistressin vähentämiseksi.

Vedenkäytön tehostamisen rahoitus

Maaseudun kehittämisohjelmat ovat tärkeä väline, joka voi vaikuttaa merkittävästi vesipolitiikan puitedirektiivin tavoitteiden saavuttamiseen. Vesipolitiikkaan liittyvät kysymykset on otettu osaksi maaseudun kehittämispolitiikkaa, mutta erityistä huomiota on kiinnitettävä uusista maatilainvestoinneista vesihuollolle mahdollisesti aiheutuviin kielteisiin vaikutuksiin erityisesti silloin, kun investoinnit liittyvät keinokasteltujen alueiden lisäämiseen ja uusien laajamittaisten veden varastointilaitosten rakentamiseen. Olisi myös kehitettävä valvontajärjestelmiä, jotka auttavat laajentuvia tiloja käyttämään vesivaroja kestävällä tavalla[14]. Koordinointia vesi- ja maatalouspolitiikkojen välillä olisikin lisättävä.

YMP:n terveystarkastuksen yhteydessä saavutetun yhteisymmärryksen seurauksena on siirretty yhä enemmän varoja ensimmäisestä pilarista maaseudun kehittämispolitiikkaan. Yhteensä 3,3 miljardin euron lisärahoituksen turvin jäsenvaltiot voivat tehostaa toimintaansa maaseudun kehittämisohjelmien puitteissa ja vastata EU:n maatalouden uusiin haasteisiin, joihin kuuluu myös tarve parantaa vesihuoltoa. Lisäksi Euroopan talouden elvytyspaketissa on varattu 1,020 miljardia euroa maaseutualueiden laajakaistainfrastruktuureiden kehittämiseen ja terveystarkastuksen yhteydessä todettujen uusien ongelmien ratkaisemiseen. Jäsenvaltioiden komissiolle vuonna 2009 ilmoittamien tietojen perusteella ne käyttivät 26,9 % näistä lisävaroista nykyisten maaseudun kehittämisohjelmien puitteissa toteuttamiinsa vesihuoltohankkeisiin[15].

Ohjelmakaudella 2007–2013 yli 6 % koheesiopolitiikan kokonaismäärärahoista käytetään vesihuollon infrastruktuureihin liittyviin investointeihin. Lisäksi huomattava osa riskien torjuntaan varatuista 5,8 miljardin euron määrärahoista käytetään vesihuoltoon – ja myös veden niukkuuteen – liittyvien hankkeiden tukemiseen.

Komissio on jo aloittanut vuoden 2013 jälkeisen koheesiopolitiikan valmistelun. Se julkaisi maaliskuussa 2009 ilmastonmuutoksen Euroopan alueille aiheuttamia haasteita koskevan valmisteluasiakirjan ”Regions 2020 – Climate change challenges for European Regions”[16], jossa käsitellään myös ilmastonmuutoksen vaikutuksia veden niukkuuden ja kuivuuden lisääntymiseen. Eurooppalaisten alueellisen yhteistyön ohjelmien (aiemmin Interreg) puitteissa tuetaan merkittävästi rajat ylittäviä ja valtioiden välisiä hankkeita veden niukkuuden torjumiseksi.

EU:n ja jäsenvaltioiden talousarvioissa otetaan yhä enenevässä määrin huomioon vesihuollon parantamista edistävien toimenpiteiden rahoitus; toimenpiteet liittyvät esimerkiksi olemassa olevien vesihuoltojärjestelmien parantamiseen, vuotojen vähentämiseen, jätevesien uudelleenkäyttöön, maaperän, ympäristön ja vesivarojen suojeluun ja seurantaan sekä tutkimukseen tietämyksen lisäämiseksi. Lisätietoja toivotaan EU:n ja jäsenvaltioiden varojen käytön tehostamisesta vesipiirien hoitosuunnitelmien yhteydessä.

Vain muutama jäsenvaltio ilmoitti ottaneensa käyttöön veropolitiikan , jossa huomioidaan myös veden niukkuuteen ja kuivuuteen liittyvät kysymykset.

5. Kuivuuden hallinnan tehostaminen

Kuivuudenhallintasuunnitelmien kehittäminen

Vesihuollossa siirtyminen kriisivalmiudesta riskinhallintaan on keino parantaa yhteiskunnan sietokykyä veden niukkuuden ja kuivuuden suhteen. Jäsenvaltiot suhtautuvat näihin kysymyksiin lähihistoriansa ja vesistressistä saamiensa kokemusten perusteella. Useampi jäsenvaltio on ryhtynyt kartoittamaan kuivuuden koettelemia alueita tai kokonaisia vesipiirejä, jotka kärsivät jatkuvasta tai usein toistuvasta veden niukkuudesta, maaperän huonontumisesta ja aavikoitumisesta. Vesipiirien hoitosuunnitelmien tueksi voitaisiin laatia erityisiä kuivuudenhallintasuunnitelmia. Vesipolitiikan puitedirektiivin täytäntöönpanon viivästyminen saattaa kuitenkin estää asianomaisia jäsenvaltioita ratkaisemasta veden niukkuuteen ja kuivuuteen liittyviä ongelmia.

Vesiasioista vastaavat johtajat hyväksyivät joulukuussa 2009 ohjeasiakirjan ilmastonmuutoksen sisällyttämisestä vesipiirien hoitoprosessin toiseen ja kolmanteen vaiheeseen[17]. Asiakirjan yhdessä luvussa käsitellään sopeutumistoimenpiteitä veden niukkuuden ja kuivuuden suhteen.

Eräät jäsenvaltiot ovat jo ilmoittaneet, ettei niiden alueella ole jatkuvasta veden niukkuudesta kärsiviä vesipiirejä (DE, AT, FI, LT, BE), mutta kesäisin voidaan varautua satunnaiseen ja jopa usein toistuvaan vesistressiin (DE, AT, FI, LT). Eräät muut jäsenvaltiot sitä vastoin kärsivät jatkuvasta veden niukkuudesta koko maan tasolla (MT, CY) tai kokonaisten vesipiirien tasolla (ES, IT). Välimeren maiden lisäksi myös eräät Keski- ja Länsi-Euroopan maat ilmoittivat usein toistuvasta veden niukkuudesta kärsivistä alueista (CZ) tai ylihyödynnetyistä pohjavesivaroista (FR, BE).

Kuivuuden seurantajärjestelmän ja ennakkovaroitusjärjestelmän kehittäminen

Kuivuuden ennustamiseen, havaitsemiseen ja seurantaan Euroopassa kehitetyn eurooppalaisen kuivuuden seurantajärjestelmän prototyyppi on parhaillaan esikäyttövaiheessa, ja sen avulla laaditaan säätietoihin perustuvia kuivuuslaskelmia.

Euroopassa on käynnissä toimia kuivuuden, veden niukkuuden ja aavikoitumisen riskien seuraamiseksi ja hallitsemiseksi sekä jäsenvaltioiden että EU:n tasolla. Useissa jäsenvaltioissa harjoitetaan jo kuivuuden seurantaa (esim. ES, PT, UK, IT, PL, AT).

Pyrkimykset EU:n solidaarisuusrahaston ja Euroopan pelastuspalvelumekanismin tehokkaaseen hyödyntämiseen

Vuonna 2009 myönnettiin 7,6 miljoonaa euroa EU:n solidaarisuusrahaston (EUSR) tukea Kyprokselle vuoden 2008 ankaran kuivuuden vaatimien hätätoimenpiteiden kustannusten korvaamiseksi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun solidaarisuusrahastosta myönnettiin rahoitustukea poikkeuksellisesta kuivuudesta johtuville hätätoimille.

EUSR:n apuun turvautuminen kuivuuden yhteydessä on vaikeaa, koska tukihakemukset on esitettävä komissiolle kymmenen viikon määräajassa ensimmäisten vahinkojen ilmenemisestä. Hakumenettelyä (määräaikaa) olisikin vastaisuudessa tarkistettava, jotta EUSR pystyisi reagoimaan tehokkaammin kuivuuden kaltaisiin hitaasti kehittyviin luonnonkatastrofeihin. Kuivuudenhallintasuunnitelmien ja kuivuutta kuvaavien indikaattorien käyttöönotto sekä tehokkaasti toimiva ennakkovaroitusjärjestelmä saattavat helpottaa hakijoiden tilannetta.

Euroopan parlamentti asettui komission tueksi sen pyytäessä neuvostoa harkitsemaan uudelleen kielteistä suhtautumistaan solidaarisuusrahastosta annetun asetuksen muuttamiseen, jota komissio oli ehdottanut jo vuonna 2005. Muutosehdotukseen sisältyy myös kriteerien määritteleminen uudelleen ja tukikelpoisten tapahtumien luettelon laajentaminen.

Pelastuspalvelun vuoden 2009 työohjelma kattaa ennaltaehkäisy-, valmius- ja avustustoimet, jotka ovat oikeutettuja pelastuspalvelun rahoitusvälineen tukeen. Se sisältää ennaltaehkäisevät yhteistyöhankkeet, torjuntavalmiuden (koulutus, harjoitukset) ja hätätilanteissa (kuivuus mukaan luettuna) annettavaan apuun liittyvät kustannukset.

6. Vedenhankinnan infrastruktuurien lisääminen

Niillä alueilla, joilla vedentarve on edelleen suurempi kuin saatavilla olevat vesivarat huolimatta siitä, että kaikki käytettävissä olevat keinot veden kysynnän rajoittamiseksi vesivarojen käyttöä koskevan hierarkian mukaisesti on käytetty, voidaan harkita uusia vedenhankinnan infrastruktuureja kuivuuden vaikutusten lieventämiseksi.

Joulukuussa 2008 komission lukuun tehdyssä tutkimuksessa arvioitiin neljän vaihtoehtoisen vedenhankintamallin (suolanpoisto, jäteveden uudelleenkäyttö, pohjaveden varastointi ja sadeveden kerääminen) riskejä ja vaikutuksia. Tutkimus osoitti, että on mahdotonta löytää koko EU:n kattava toimiva vaihtoehto kuivuuden vaikutusten lieventämiseksi. Ongelmat ja ratkaisumallit vaihtelevat paikallisten ja teknisten olosuhteiden mukaan, minkä vuoksi toimenpiteet on mukautettava paikallisiin oloihin. Vaihtoehtoiset vedenhankintamallit voivat tulla perinteisiä malleja kalliimmiksi, mutta hintaeron korvaamiseen myönnettävää tukea olisi käytettävä ainoastaan tilapäisenä apukeinona, jolla helpotetaan kuluttajien siirtymistä kohti kestävämpää vedenkäyttöä, jossa veden hinta vastaa sen todellisia kustannuksia.

Vaihtoehtoisten vedenhankintamallien merkitys tulee kasvamaan vastaisuudessa ilmastonmuutoksen ja veden saatavuuden heikkenemisen myötä, joten niiden käyttöönottoon ja niitä koskevan tietämyksen lisäämiseen olisi kiinnitettävä erityistä huomiota.

7. Vedenkäyttöä tehostavien tekniikkojen ja käytäntöjen edistäminen

Kesäkuussa 2009 valmistui komission tilaama arviointi[18], jossa ilmeni, että vettä käyttäviä laitteita koskevien pakollisten vaatimusten käyttöönotto laajennetun ekologista suunnittelua koskevan direktiivin mukaisesti voisi aiheuttaa merkittäviä säästöjä. Jos kaikki kotitalouksien vettä käyttävät laitteet kuuluisivat direktiivin soveltamisalaan, EU:n julkisen vesihuollon kokonaiskulutusta voitaisiin vähentää 19,6 % (noin 6 %, jos otetaan huomioon ainoastaan energiaan liittyvät laitteet, mutta ei astianpesukoneita ja pesukoneita). Tämä vastaisi 3,2 %:n vähennystä EU: n vuotuisessa vedenoton kokonaistasossa.

Energiaan liittyvien laitteiden, kuten vesihanojen, suihkujen ja kylpyammeiden vedenkulutuksen vähentäminen voi myös laskea välillisesti energiankulutusta. Näiden laitteiden lämmitystarvetta voitaisiin arvion mukaan alentaa 20 %. Rakennusten osalta arvioinnissa todettiin, että pienillä käyttäytymismuutoksilla voidaan saada aikaan merkittäviä säästöjä. Vähäiset muutokset suihkun, kylpyammeen ja vesihanojen käyttöajassa voivat johtaa 20–30 %:n säästöihin.

EU:n ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmä (EMAS)[19] on yrityksille ja muille organisaatioille tarkoitettu hallintojärjestelmä, jonka avulla ne voivat arvioida ja parantaa ympäristötoimiensa tehokkuutta ja raportoida siitä. Tarkistettu asetus kattaa ympäristönsuojelun tason keskeisten indikaattoreiden perusteella tapahtuvan raportoinnin. Siinä käytetään muun muassa vedenkäytön tehokkuutta koskevaa indikaattoria, joka käsittää vuosittaisen veden kokonaiskulutuksen kuutiometreinä ilmaistuna. Uusia erityisindikaattoreita määritellään talouden eri aloja varten laadittavissa viiteasiakirjoissa.

Osallistujien vapaaehtoista sitoutumista vesivarojen tehokkaaseen käyttöön edellyttävän EMAS-järjestelmän lisäksi jäsenvaltiot ilmoittivat myös muista vapaaehtoisista sopimuksista vettä käyttävien talouden alojen kanssa.

Euroopan ympäristökeskuksen mukaan teollisuus käyttää noin 11 % koko Euroopan makean veden varastoista; noin puolet käytetään jäähdytykseen ja puolet jalostukseen. Energiantuotannon osuus vedenoton kokonaismäärästä on 44 %, mutta vain hyvin pieni osa vedestä käytetään itse prosessiin. Vaihtoehtoisten energialähteiden käytön lisääminen energiantuotannossa (jäähdytys) on mahdollista, koska kuivuus vaikuttaa niihin vähemmän[20].

8. Vettä säästävien toimintatapojen edistäminen Euroopassa

Vettä säästävien toimintatapojen kehittäminen Euroopassa edellyttää kansalaisyhteiskunnan osallistumista. Kertomalla toteutettujen toimien syistä ja tiedottamalla keinoista veden säästämiseksi jäsenvaltiot voivat kannustaa kuluttajia valitsemaan tehokasta vedenkäyttöä edistäviä laitteita ja palveluita, mikä puolestaan luo markkinoita näille tuotteille ja palveluille. Ympäristöystävällisemmät julkiset hankinnat ja ympäristömerkkien käyttö kuluttajille suunnatussa tiedottamisessa edesauttavat vettä säästävien toimintatapojen leviämistä.

Lokakuun 21. päivänä 2009 hyväksytty laajennettu ekologista suunnittelua koskeva direktiivi[21] kattaa energian käyttöön liittyvien kysymysten lisäksi myös energiaa käyttävät tuotteet. Ekologista suunnittelua koskevan direktiivin mukainen uusi työsuunnitelma (2009–2011) käsittää energiaa ja vettä käyttävät laitteet, kuten kastelulaitteet, ja myös energiankulutusmerkinnöistä annettua direktiiviä tarkistetaan, jotta sen soveltamisalaan voitaisiin sisällyttää suurempi määrä tuotteita ekologista suunnittelua koskevan direktiivin mallin mukaisesti.

Sen jälkeen, kun tarkistettu EU:n ympäristömerkintäasetus hyväksyttiin marraskuussa 2009, ympäristömerkillä uskotaan olevan yhä tärkeämpi rooli ohjattaessa kuluttajia hankkimaan ympäristöystävällisiä tuotteita, kuten pienemmällä vedenkulutuksella tuotettuja ja vähemmän vettä käyttäviä laitteita.

Ympäristönäkökohtien huomioiminen julkisten hankintojen yhteydessä on hyvä tilaisuus lisätä ympäristöystävällisten tuotteiden ja teknologioiden markkinoita ja suosia vedenkäyttöä tehostavia tuotteita ja tekniikkoja. Komissio kehottaakin päättäväisesti jäsenvaltioita korostamaan ympäristönäkökohtia julkisten hankintojensa yhteydessä.

Vedenkulutuksen vaikutusten merkitys kuluttajien tietoisuuden lisäämisessä kasvaa jatkuvasti. Sitä voidaan käyttää kuvaamaan tuotteen (perushyödyke, tavara tai palvelu) tuottamiseen tarvittavan makean veden määrää, ja komissio pohtii, miten sitä voitaisiin hyödyntää tulevaisuudessa veden niukkuutta ja kuivuutta koskevassa politiikassa.

Euroopassa on meneillään useampia aloitteita veden säästämiseksi, kuten European Water Partnershipin (EWP) kesäkuussa 2008 käynnistämät eurooppalaiset vesitietoisuus- ja vesienhoito-ohjelmat, joiden puitteissa talouden ja kansalaisyhteiskunnan eri alojen sidosryhmät, kansalaisjärjestöt sekä alue- ja paikallisviranomaiset mukaan luettuina, etsivät yhdessä ratkaisuja kestävämmän vesihuollon kehittämiseksi.

9. Tietojen keräämisen parantaminen

Veden niukkuutta ja kuivuutta koskeva EU:n laajuinen tietojärjestelmä

Indikaattoreita kehitetään vesipolitiikan puitedirektiivin yhteisen täytäntöönpanon puitteissa yhteistyössä Euroopan ympäristökeskuksen (EYK) ja yhteisen tutkimuskeskuksen (YTK) kanssa. EYK on edistynyt veden niukkuutta ja kuivuutta koskevan EU:n laajuisen tietojärjestelmän (WSDIS) käyttöönottamisessa, ja myös ympäristön ja turvallisuuden maailmanlaajuisen seurantajärjestelmän (GMES) täytäntöönpanossa on päästy eteenpäin[22]; viimeksi mainitusta järjestelmästä voidaan saada satelliittien välittämää tietoa ja maakartoituspalveluja vesipolitiikan tueksi.

EYK julkaisee ympäristön tilaa koskevassa raportissaan myös vuositietoja muun muassa veden määrästä.

Liitteessä on annettu esimerkkejä kuivuuden ennustamiseen uusista liittyvistä tietojärjestelmistä.

Tutkimuksen ja teknologian kehittämismahdollisuudet

Kansalliset ja kansainväliset tutkimus- ja kehittämishankkeet ovat avainasemassa pyrittäessä veden niukkuutta ja kuivuutta koskevien politiikkojen väliseen synergiaan ja kartoitettaessa suurimpia aukkoja tutkimuksessa ja tärkeimpiä toimenpiteitä nykyisen tietämyksen parantamiseksi[23]. Komissio käynnistää Euroopan parlamentin pyynnöstä pilottihankkeita, jotka voivat osaltaan auttaa veden niukkuuteen ja kuivuuteen liittyvien ongelmien ratkaisemisessa (aavikoitumisen pysäyttäminen Euroopassa, ilmastoon liittyvät toimet Karpaattien alueella, vedenjakelujärjestelmien vuotojen vähentäminen). Lisäesimerkkejä on annettu liitteessä.

10. PÄÄTELMÄT

Vuoden 2007 tiedonannossa veden niukkuudesta ja kuivuudesta esitetyt ensisijaiset tavoitteet ovat edelleen voimassa. Monia toimia ja toimenpiteitä on pantu täytäntöön, jotta voitaisiin toteuttaa vuoden 2007 tiedonannossa yksilöityjä poliittisia toimintavaihtoehtoja, mutta paljon lisäponnisteluja tarvitaan Euroopan arvokkaiden mutta rajallisten vesivarojen liiallisen hyödyntämisen pysäyttämiseksi ja kehityksen suunnan kääntämiseksi.

Vuonna 2010 keskitytään vedenkäytön tehokkuuteen ja erityisesti säästöihin kotitalouksien vedenkulutuksessa. Komissio harkitsee vaihtoehtoja EU:n toimenpiteiksi rakentamisen ja vuotojen vähentämisen tasolla saavutettavien vedensäästöjen toteuttamiseksi (ja aikoo esitellä ne sidosryhmille vuonna 2011).

Veden niukkuutta ja kuivuutta koskevan komission politiikan uudelleentarkastelussa vuonna 2012 keskitytään arvioimaan saavutettuja tuloksia ja mahdollisten lisätoimien tarvetta. Päähuomio kiinnitetään vedenkäytön tehokkuuteen, politiikkojen yhdentämiseen, vedensäästöihin ja vedenpidätyskyvyn parantamiseen maankäyttöön ja sen suunnitteluun sekä vedenhankinnan infrastruktuureihin liittyvien muutosten, uudenlaisten vesivarojen, rakennusten ja laitteiden käytön, kuivuuden hallintaan ja ennakkovaroitusjärjestelmään liittyvien toimenpiteiden sekä sidosryhmien aktiivisemman osallistumisen avulla.

Komissio on huolestunut siitä, että vesipolitiikan puitedirektiivin täytäntöönpano veden niukkuuden pahiten koettelemissa jäsenvaltioissa on viivästynyt (vesipiirien alustavia hoitosuunnitelmia koskevia kuulemisia ei ollut vielä aloitettu joulukuuhun 2009 mennessä muun muassa Portugalissa, Kyproksessa, Maltassa ja Kreikassa eikä myöskään 22:ssa Espanjan kaikkiaan 24:stä vesipiiristä). Se, että vuosi 2009 toi hieman helpotusta eräissä Etelä-Euroopan maissa aiempina vuosina koettuun vesihuollon vakavaan tilanteeseen verrattuna, ei poista tätä huolta. Pilaantuminen, liiallinen hyödyntäminen ja ilmastonmuutos kohdistavat vesivaroihin yhä kasvavia paineita, ja riippumatta Euroopan hydrologiseen järjestelmän tulevaisuuteen liittyvistä huomattavista epävarmuustekijöistä on selvää, että vesistöjen puhdistaminen, biologisen monimuotoisuuden lujittaminen, tehokkaampi vedenkäyttö ja veden saatavuuden lisääminen ovat kaikki osaltaan vastaus näihin haasteisiin. Tällaisen politiikan täytäntöönpanon tuoma osaaminen ja teknologia voivat nostaa Euroopan teollisuuden alan kehityksen kärkeen.

Vesipolitiikan puitedirektiivissä edellytetään, että komissio julkaisee vuoteen 2012 mennessä kertomuksen direktiivin täytäntöönpanosta ja jäsenvaltioiden edistymisestä vesipiirien hoitosuunnitelmien laatimisessa. Edellä mainittu veden niukkuutta ja kuivuutta koskevan politiikan uudelleentarkastelu ja kertomus vesipolitiikan puitedirektiivin täytäntöönpanosta liittyvät läheisesti toisiinsa, ja yhdessä ympäristövarojen haavoittuvuutta koskevan uudelleentarkastelun kanssa ne auttavat komissiota luonnostelemaan vuodelle 2012 suunnitellun Euroopan vesivarojen pelastamissuunnitelman, jossa käsitellään nykyisten politiikkojen tehokkuutta ja tarvetta kehittää uusia politiikkoja tai toimenpiteitä EU:n vesipolitiikan kestävyyden lujittamiseksi ilmastonmuutoksen vaikutuksia vastaan. Siinä edistetään siirtymistä kriisinhallintaan perustuvasta lähestymistavasta ennaltaehkäisyyn ja valmiuteen, ja tavoitteena on varmistaa kestävä tasapaino puhtaan veden kysynnän ja jakelun välillä, ottaen huomioon sekä ihmisen toiminnan että luonnon ekosysteemien tarpeet. Suunnitelmassa tarkastellaan erityisesti täytäntöönpanon tehostamistoimenpiteiden ja uuden lainsäädännön tarvetta, rahoitusta, kannustustoimenpiteitä, toimenpiteitä tiedonkeruun tukemiseksi sekä tieteellistä ja teknistä kehittämistä.

[1] KOM(2007) 414 lopullinen, 18.7.2007.

[2] 13888/07, 15.10.2007, ENV 515, DEVGEN 182, AGRI 325.

[3] KOM(2008) 875 lopullinen, 19.12.2008.

[4] Keväällä 2009 lähetettiin kysely kaikkien jäsenvaltioiden vesiasioista vastaaville johtajille. Vastaus saatiin seuraavilta jäsenvaltioilta: CZ, IT, FIN, AT, DE, PT, UK, BE, PL, FR, MT, CY, ES ja LT. Tekstissä olevat viittaukset eri jäsenvaltioihin ovat esimerkkejä.

[5] KOM(2009) 147 lopullinen, 1.4.2009, Ilmastonmuutokseen sopeutuminen: kohti eurooppalaista toimintakehystä.

[6] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY, annettu 23 päivänä lokakuuta 2000, yhteisön vesipolitiikan puitteista, EYVL L 327, 22.12.2000, s. 1.

[7] Liitteessä VII olevan A.7.2 kohdan mukaisesti vesipiirien hoitosuunnitelmissa on oltava selostus käytännön toimista, joihin on ryhdytty 9 artiklan mukaisen vedenkäyttöpalveluista perittävien kustannusten kattamista koskevan periaatteen noudattamiseksi.

[8] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/28/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä, EUVL L 140, 5.6.2009. s. 16.

[9] T. Dworak et al. (2009), Assessment of inter-linkages between bioenergy development and water availability.

[10] Neuvoston direktiivi 85/337/ETY, annettu 27 päivänä kesäkuuta 1985, tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista, EYVL L, 175, 5.7.1985, s. 40.

[11] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/42/EY, annettu 27 päivänä kesäkuuta 2001, tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista, EYVL L 197, 21.7.2001, s. 30.

[12] CIS Guidance Document No. 20 on Exemptions, http://circa.europa.eu/Public/irc/env/wfd/library?l=/framework_directive/guidance_documents/documentn20_mars09pdf/_EN_1.0_&a=d.

[13] Euroopan ympäristökeskus: "Euroopan ympäristö: kolmas arviointi (2000).

[14] T. Dworak et al (2009) In-depth assessment of RD-programmes 2007-2013 as regards water management.

[15] Lisäksi jäsenvaltiot voivat maaseudun kehittämisasetuksen [komission asetus (EU) N:o 108/2010] 38 artiklan täytäntöönpanosääntöjen julkaisemisen jälkeen myöntää tukea vesipolitiikan puitedirektiivin täytäntöönpanon valtavirtaistamiseen. Toimenpide on käytettävissä heti, kun vesipiirien hoitosuunnitelmat ovat toimintavalmiina.

[16] <http://ec.europa.eu/regional_policy/sources/docoffic/working/regions2020/index_en.htm>

[17] http://circa.europa.eu/Public/irc/env/wfd/library?l=/framework_directive/guidance_documents/management_climatepdf/_EN_1.0_&a=d

[18] BioIS&Cranfield university (July 2009) Study on water efficiency standards.

[19] Asetus (EY) N:o 1221/2009, EUVL L 342, 22.12.2009, s. 1.

[20] EEA Report No 2/2009, Water resources across Europe - confronting water scarcity and droughts.

[21] Direktiivi 2009/125/EY, EUVL L 285, 31.10.2009, s. 10.

[22] KOM(2009) 223 lopullinen, ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan maanhavainnointiohjelmasta (GMES) ja sen ensivaiheen toiminnasta (2011-2013).

[23] Ensimmäisessä seurantakertomuksessa lueteltujen hankkeiden, kuten AQUASTRESS, RECLAIM WATER, GABARDINE, MEDINA, MEDESOL, PLEIADeS ja FLOW AID, lisäksi.