52006DC0392

[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 12.7.2006

KOM(2006) 392 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE, ALUEIDEN KOMITEALLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

- Vuotuinen lausuma euroalueesta – { SEC(2006) 936 }

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE, ALUEIDEN KOMITEALLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

- Vuotuinen lausuma euroalueesta –

I. JOHDANTO

1. Euroalueeseen kuuluminen vahvistaa jäsenvaltioiden keskinäistä taloudellista riippuvuutta yhteisellä rahapolitiikalla ja edistämällä läheisempiä kauppa- ja taloussuhteita sekä kannustamalla koordinoimaan talouspolitiikkaa tiiviimmin. Tämän keskinäisen riippuvuuden vuoksi euroalueen jäsenvaltioilla on taloudellisia haasteita, jotka ovat osin samoja kaikkien Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioiden kohtaamien haasteiden kanssa mutta osin kiireellisempiä kuin kaikille yhteiset haasteet.

2. Euroalueesta annetussa vuotuisessa lausumassa ja siihen liittyvässä euroaluetta koskevassa vuotuisessa kertomuksessa komissio esittää näkemyksiään näiden haasteiden luonteesta ja pohtii, miten niihin olisi talouspolitiikassa vastattava tarkoituksenmukaisella tavalla euroalueella ja itse jäsenvaltiossa. Sillä pyritään lisäämään tietoisuutta ja synnyttämään laajaa keskustelua euroalueen talouspolitiikoista ja taloudellisesta kehityksestä, jotka ovat tärkeitä kysymyksiä euroalueen 310 miljoonalle asukkaalle. Se on myös merkittävä euroalueen laajentumisen kannalta Slovenian liittyessä euroalueeseen sen uusimpana jäsenenä 1. tammikuuta 2007[1]. Antamalla tietoja poliittisille päättäjille ja suurelle yleisölle tällä vuotuisella lausumalla täydennetään arvioita, joita komissio on esittänyt euroalueen taloudesta muun muassa sellaisissa julkaisuissa kuin euroaluetta koskeva neljännesvuosikatsaus (Quarterly Report on the Euro Area), Julkinen talous EMU:ssa (Public Finances in EMU) ja EU:n talouskatsaus (EU Economy Review).

II. TALOUSNÄKYMIEN PARANEMINEN

3. Viimeksi kuluneiden viiden vuoden hidas kasvukausi on päättymässä, ja talouden toimeliaisuus on elpymässä euroalueella. Yritykset suhtautuvat optimistisemmin tulevaisuuteen voittojensa kasvaessa ja korkokannan ollessa alhainen. Myös kuluttajien luottamus tulevaisuuteen on vähitellen palautumassa, ja kulutuksen odotetaan kasvavan vähitellen useiden hiljaisten vuosien jälkeen. Euroalueen tuloksen paranemista omilla markkinoilla tukee ulkoisen kysynnän kasvun jatkuminen vahvana. Tässä näkyy maailmankaupan vahvan kasvun lisäksi maailmanlaajuisen kilpailukyvyn paraneminen.

4. Kasvu on saavuttamassa potentiaalisen tasonsa, mutta syytä itsetyytyväisyyteen ei ole. Euroopan komission viimeisimmässä talousennusteessa euroalueen BKT:n ennakoidaan kasvavan 2,1 prosenttia vuonna 2006, kun kasvu vuonna 2005 oli 1,3 prosenttia. Kuluttajahintainflaatio oli viime vuonna 2,2 prosenttia, mikä osittain johtui korkeista energianhinnoista, ja tänä vuonnakin sen odotetaan pysyvän tällä tasolla. Tänä vuonna euroalueella luodaan yli miljoona uutta työpaikkaa. Työttömyysaste oli viimeaikaisesta huomattavasta laskusta huolimatta yhä 7,9 prosenttia toukokuussa 2006.Työllisyyden vuotuinen kasvu on 0,9 prosenttia eikä työpaikkoja euroalueella edelleenkään synny tarpeeksi nopeasti. Vastaavasti euroalueen alhainen potentiaalinen kasvu, noin 2 prosenttia vuodessa, korostaa muun muassa tuottavuuden parantamiseen tähtäävien uudistusten tarvetta. Tasapainon löytäminen tältä osin on ensiarvoisen tärkeää euroalueen politiikoissa tulevina vuosina.

5. Talousnäkymät ovat lyhyellä aikavälillä myönteisemmät kuin keskipitkällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä työpaikkojen luominen ja euroalueella jo tehtyjen tai parhaillaan tehtävien talousuudistusten myönteiset vaikutukset saattavat vilkastuttaa talouskasvua odotettua enemmän. Keskipitkällä aikavälillä öljynhintojen mahdolliset lisäkorotukset saattavat kuitenkin heikentää euroalueen kasvuedellytyksiä. Riski siitä, että maailmanlaajuinen epätasapaino purkautuisi hallitsemattomalla tavalla, saattaa heikentää maailmanlaajuista kasvua ja euroalueen talouden elpymistä. Toisaalta tilanne saattaa osoittautua ennakoitua paremmaksi, jos öljynviejämaiden odottamattomat voitot lisäävät euroalueen tavaroiden ja palvelujen kysyntää.

III. TERVEEN MAKROTALOUSPOLITIIKAN VARMISTAMINEN

6. Makrotalouspolitiikka on ollut tärkeässä asemassa euroalueen talouden elpymisessä, ja se on perustunut talous- ja rahaliiton luomaan uskottavaan toimintakehykseen. Rahapolitiikka on ollut olosuhteisiin mukauttavaa ja on siten lisännyt talouden toimeliaisuutta ja luottamusta ja johti vuonna 2005 historiallisen alhaiseen nimellis- ja reaalikorkotasoon ylläpitäen samalla hintavakautta. Myös finanssipolitiikka on tukenut euroalueen talouskasvua. Julkisen talouden aiempien vakauttamispyrkimysten ansiosta useimmat jäsenvaltiot saattoivat antaa automaattisten vakauttajien vaikuttaa talouden kehitykseen viime vuosina aiempaa paremmin.

7. Taloudellisen tilanteen parantuessa makrotalouspolitiikkaa on myös muutettava. Viime vuosien kannustavat rahatekijät ovat vähitellen poistumassa rahapolitiikasta. Budjettivallan käyttäjät vastaavat siitä, että Euroopan talousarviovaroja kartutetaan nyt talouden laskusuhdanteen taituttua budjettiasemien vahvistamiseksi ja valtion velan takaisin maksamiseksi. Julkisen talouden kestävyyden varmistaminen on myös ensiarvoisen tärkeää, kun otetaan huomioon euroalueen väestön ikääntymisestä talousarvioon aiheutuvat paineet. Komission viimeisimmän talousennusteen mukaan julkisen talouden luotonotto säilynee euroalueella kokonaisuudessaan ennallaan vuonna 2006, vaikka taloudellinen tilanne on parantunut, joskin vähemmän väliaikaiset toimenpiteet viittaisivat parempaan rakenteelliseen rahoitusasemaan. Jotta vakaus- ja kasvusopimuksen ennaltaehkäisevä osio toimisi tehokkaasti, joidenkin euroalueen jäsenvaltioiden on vuosina 2006 ja 2007 toteutettava vuoden 2005 vakausohjelmiinsa verrattuna kunnianhimoisempia julkisen talouden vakauttamistoimia.

8. Huoli siitä, että makrotalouspolitiikan muutos pysäyttäisi talouden elpymisen, on aiheeton. Todellista huolta aiheuttaa se, että muutosten tekemättä jättäminen ja sellaisten päätösten lykkääminen, joita tarvitaan talouden elpymisen ylläpitämiseksi keskipitkällä aikavälillä, heikentävät euroalueen talouden mahdollisuuksia jatkaa kasvuaan. Makrotalouspolitiikassa eurooppalaiset ovat oppineet kantapään kautta, ettei odottava strategia kannata. Se, ettei makrotalouden vakaudesta piitattu taloudellisesti hyvinä aikoina 1970- ja 1980-luvuilla, vaikutti omalta osaltaan siihen, että sitkeä inflaatio, suuret alijäämät ja kasvava velkaantuminen periytyivät raskaana taakkana myöhemmille vuosille ja loivat perustan alhaiselle kasvulle ja korkealle työttömyydelle. Myöskään 1990-luvun lopun suotuisaa kasvua ei ole täysin hyödynnetty talous- ja rahaliittoon valmistautuessa aloitettujen vakauttamispyrkimysten saattamiseksi loppuun. Koska euroalueen talouskasvu on ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1999 vauhdittumassa kestävällä tavalla, Euroopan komissio katsoo, että sopivin toimintatapa olisi varovainen makrotalouspolitiikan yhdistelmä, joka takaa hintavakauden ja vähentää julkisen talouden epätasapainoa täydennettynä rakenneuudistuksilla, jotka parantaisivat tuote-, työvoima- ja pääomamarkkinoiden toimintaa.

IV. MÄÄRÄTIETOISET TALOUSUUDISTUKSET EUROALUEELLA

9. Makrotaloudellisen vakauden saavuttaminen euroalueella ja taistelu kasvun ja työpaikkojen luomiseksi on taloudellisesti ja poliittisesti ensisijaista. Euroalueella on edelleen kaksitoista miljoonaa työtöntä. Kasvu ja tuottavuus ovat liian alhaisella tasolla varsinkin, kun otetaan huomioon väestön ikääntymisen aiheuttamat haasteet. Teknologinen kehitys ja maailmanlaajuistuminen ei vielä täysin hyödytä kaikkia eurooppalaisia. Vaikka jotkut syyttävät yhteistä rahaa siitä, ettei euroalueen viimeisten viiden vuoden kasvu- ja työllisyyskehitys ole vastannut odotuksia, todellinen syy on kuitenkin tuote-, työvoima- ja pääomamarkkinoiden riittämättömässä kehityksessä. Talousuudistusten nopeuttaminen, kilpailun lisääminen ja makrotaloudellisen vakauden varmistaminen ovat keskeisiä toimenpiteitä kasvua ja työllisyyttä edistävässä Lissabonin strategiassa.

10. Laajan yleisen tuen varmistaminen on keskeistä talousuudistusten onnistumiselle. Vaikka Euroopassa ollaankin yhä enemmän tietoisia makrotaloudellisen vakauden tarpeesta, muutamia talousuudistuksia koskevia myyttejä olisi rikottava. Yhden myytin mukaan talousuudistukset merkitsevät, ettei eurooppalaisilla ole enää varaa ylläpitää elintasoaan, josta on näin ollen luovuttava. Vaikka talousuudistukset voivat merkitä lyhyen aikavälin sopeuttamiskustannuksia, niiden perimmäisenä tavoitteena on Euroopan elintason nostaminen. Euroopan komission tekemän tutkimuksen mukaan tuote-, työvoima- ja pääomamarkkinoiden kattava taloudellinen uudistaminen voisi nostaa EU:n potentiaalisen kasvun kahdesta kolmeen prosenttiin. Tämä merkitsisi lisää työpaikkoja, suurempia tuloja ja ainutlaatuisen eurooppalaisen hyvinvointiyhteiskunnan uudenaikaistamista. Toisen myytin mukaan Euroopalta riistetään talousuudistuksilla osa sen eurooppalaisuudesta, sillä käyttöön otetaan erilainen taloudellinen ja yhteiskunnallinen malli. Talousuudistuksella pyritään kuitenkin päinvastoin elvyttämään eurooppalaiset yrittäjyyden ja sosiaalisen huolehtimisen arvot, jotka sisältyvät Rooman sopimukseen.

11. EU:n johtajat ovat tunnustaneet, että talousuudistukset kuuluvat erottamattomana osana euroalueen jäsenyyteen. Aiemmin tänä vuonna kevään Eurooppa-neuvostossa korostettiin, että hyvin toimivilla tuote-, työvoima- ja pääomamarkkinoilla on rahaliitossa tärkeä asema kasvupotentiaalin lisäämisessä ja taloudellisten häiriöiden vaikutusten lieventämisessä. Se, että hinnat ja palkat nopeasti seuraavat muuttuvaa taloudellista tilannetta, on myös ensiarvoisen tärkeää, jotta euroalueen jäsenvaltioiden välille ei synny perusteettomia inflaatio- ja kasvueroja. Vaikka kaikki EU:n jäsenvaltiot hyötyvät Lissabonin uudistusohjelmasta, euroalueen jäsenvaltioilla on lisäkannustin pyrkiä rakenneuudistuksiin määrätietoisemmin, sillä kilpailun lisääntymisestä koituu etua nopeammin, jos rahaliittoon kuuluvat jäsenvaltiot avaavat markkinansa yhtä aikaa.

12. On äärimmäisen tärkeää, että euroalueen jäsenvaltiot toteuttavat määrätietoisesti kasvun ja työllisyyden vuosien 2005─2008 yhdistetyissä suuntaviivoissa esitettyjä talousuudistuksia. Tammikuussa 2006 hyväksytyssä, Lissabonin strategian edistymistä kuvaavassa vuosiraportissa todetaan, euroalueen jäsenvaltiot ovat kansallisissa uudistusohjelmissaan osoittaneet olevansa sitoutuneita saavuttamaan julkisen talouden kestävyyden, tukemaan työn tuottavuutta sekä nostamaan työllisyysastetta ja työvoimaosuutta samalla, kun ne ottavat huomioon kestävän kehityksen vaatimukset. Joiltakin euroalueen jäsenvaltioilta edellytetään kuitenkin lisäponnisteluja, jotta voidaan varmistaa, että hyvin toimivien tavara-, palvelu- ja pääomamarkkinoiden avulla edistetään talous- ja rahaliiton dynaamista ja moitteetonta toimintaa. Tältä osin muun muassa painotetaan tutkimus- ja kehitystoiminnan lisäämistä euroalueella, kilpailun lisäämistä palvelu- ja verkkotoimialoilla, erityisesti energia-alalla, sekä työmarkkinoiden sopeutuvuuden parantamista.

13. Kasvun ja työpaikkojen määrän lisääminen on ensiarvoisen tärkeää kestävän yhteiskuntamallin turvaamiseksi. Tässä yhteydessä flexicurity- eli joustoturvauudistuksiksi usein kutsutut uudistukset, joiden uranuurtajia ovat Pohjoismaat, saattaisivat tarjota esimerkin euroalueen jäsenvaltioille. Näillä uudistuksilla on päästy dynaamiseen talouteen edistämällä suurempaa sopeutuvuutta työn organisoinnissa ja työmarkkinasuhteissa samalla, kun niillä lisätään työntekijöiden turvaa muun muassa tekemällä huomattavia sijoituksia elinikäiseen oppimiseen sekä työttömien uudelleenkoulutus- ja aktivointiohjelmiin. Vaikka joustoturvauudistuksissa ei olekaan olemassa yhtä, kaikille sopivaa mallia, joustoa voidaan lisätä työmarkkinoiden tarpeen mukaan monin eri tavoin siten, että tietty työntekijöiden turva säilytetään[2]. Pohjoismaiden kokemuksia ei ehkä ole helppo siirtää muihin jäsenvaltioihin. Sen lisäksi, että kansallisella tasolla voi olla erilaisia mieltymyksiä, poliittisten päättäjien on myös otettava huomioon esimerkiksi tällaisten uudistusten talousarviovaikutukset erityisesti maissa, joissa on edelleen huomattava alijäämä tai väestön ikääntyminen aiheuttaa paineita julkiselle taloudelle.

V. YKSI RAHA, YHDET MARKKINAT

14. Jäsenvaltiot tunnustivat 1980-luvulla, että Euroopan yhteismarkkinoiden luominen oli vahva peruste ottaa käyttöön yhteinen raha. Nyt kun yhteisestä rahasta on tullut todellisuutta, euroalueen jäsenvaltioilla on oltava vakaumusta kannattaa yhteismarkkinoita ylläpitävää politiikkaa. Viimeksi kuluneiden kahdentoista kuukauden aikana jotkin jäsenvaltiot ovat asettaneet tämän tavoitteen kyseenalaiseksi korostamalla, että on kansallisen edun mukaista suojella tärkeitä teollisuudenaloja rajat ylittävältä kilpailulta. Tämä kuitenkin estää yrityksiä hyödyntämästä kaikkia sisämarkkinoiden tarjoamia mahdollisuuksia ja on haitallista kuluttajille, jotka eivät pääse hyötymään halvemmista hinnoista ja lisääntyneestä valikoimasta. Viisikymmentä vuotta sitten Rooman sopimuksen allekirjoittajat ottivat etäisyyttä tällaiseen politiikkaan julistamalla vakaan sitoumuksensa henkilöiden, tavaroiden, palvelujen ja pääoman vapaaseen liikkuvuuteen luoden perustan Euroopan taloudelliselle vauraudelle ja poliittiselle vakaudelle 1900-luvun jälkipuoliskolla. Sitoutuminen näihin periaatteisiin on uudistettava harjoittamalla talouspolitiikkaa, joka ylläpitää sisämarkkinoita ja edesauttaa tuntuvien taloudellisten hyötyjen saamista euroalueella ja EU:ssa kokonaisuudessaan.

15. Jäsenvaltioiden on tehtävä talousuudistuksia sisämarkkinoiden syventämiseksi ja talous- ja rahaliiton tukemiseksi. Sisämarkkinat ovat keskeisessä asemassa kasvun ja työpaikkojen lisäämistavoitteen saavuttamisessa. Yhteisen rahan avulla sisämarkkinat edistävät tehokkaampaa varainjakoa, tarjoavat yrityksille enemmän kaupankäyntimahdollisuuksia ja kuluttajille enemmän valinnanvaraa. Sisämarkkinat saadaan kuitenkin toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla vasta, kun jäsenvaltiot panevat täytäntöön ja soveltavat Euroopan tasolla sovittua lainsäädäntöä. Tässä suhteessa on huolestuttavaa, että useimmat euroalueen jäsenvaltiot ovat huonosti onnistuneet saattamaan sisämarkkinalainsäädännön osaksi kansallista lainsäädäntöään ja soveltamaan sitä. Seitsemän euroalueen jäsenvaltiota ei ole saavuttanut täytäntöönpanovajeen 1,5 prosentin tavoitetta ja euroalueen neljä suurinta maata ovat EU:n 25 jäsenvaltion kärjessä rikkomistapausten määrässä. Kasvupotentiaalin lisäämiseksi ja euroalueen reagointivalmiuden parantamiseksi taloudellisiin häiriöihin on oleellista lisätä taloudellista yhdentymistä saattamalla direktiivit täydellisemmin osaksi kansallista lainsäädäntöä ja panemalla ne paremmin täytäntöön.

16. Palvelualan uudistus on euroalueelle ensisijaisen tärkeää. Sitä, kuinka tärkeä on lisätä palvelualan yhdentymistä, ei tulisi aliarvioida, kun otetaan huomioon, että palvelualan osuus kaikista työpaikoista ja euroalueen talouden lisäarvosta on noin 70 prosenttia. EU:n palveludirektiivin täysimääräinen täytäntöönpano, sitten kun direktiivi hyväksytään myöhemmin tänä vuonna, on oleellista kilpailun ja talouden dynamismin edistämisessä Euroopassa sekä kaikkien yhteisen rahan tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämisessä.

17. Erityisesti rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen tarjoaa todellista etua, sillä se edistää tuottavuutta ja kilpailukykyä sekä lisää viime kädessä kasvupotentiaalia. Esteiden poistaminen yhtenäisen euromaksualueen luomiselta toimisi voimakkaampana kannustimena kaupalle, kulutukselle ja investoinneille euroalueella, kun kansalaiset ja yritykset voisivat suorittaa maksujansa rajojen yli yhtä helposti, turvallisesti ja tehokkaasti kuin omissa maissaan ja samoin kustannuksin. Rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen voisi myös helpottaa talous- ja rahaliiton moitteetonta toimintaa edistämällä makrotalouden sopeuttamista ja lisäämällä euroalueen kykyä sietää ulkoisia taloudellisia häiriöitä. Taloustutkimusten mukaan BKT voisi ajan mittaan kasvaa 0,5–1,1 prosenttia EU:n rahoitusmarkkinoiden yhdentymisen ansiosta.

18. EU:n ja euroalueen on hyödynnettävä euron saavutuksia ja EU:n rahoituspalvelujen toimintasuunnitelmaa. Tämä edellyttää nykyisen rahoituspalvelulainsäädännön konsolidoimista ja sen varmistamista, että sisämarkkinasäännöt pannaan täytäntöön ajoissa ja niiden noudattamista valvotaan tehokkaasti. Uusia toimia tarvitaan Euroopan sirpaleisten vähittäisrahoituspalvelumarkkinoiden avaamiseksi. Esimerkiksi voitaisiin helpottaa asiakkaiden mahdollisuuksia valita edullisimmat säästöohjelmat, asuntolainat, vakuutusohjelmat ja eläkejärjestelmät. Keskeisenä haasteena seuraavien viiden vuoden kuluessa on myös kehittää yleiseurooppalainen lähestymistapa rahoitusmarkkinoiden sääntelyyn ja valvontaan, jotta pysyttäisiin rahoitusmarkkinoiden lisääntyvän rajat ylittävän yhdentymisen vauhdissa. Vaikka tämä kehityssuuntaus on perimmiltään myönteinen – ja jopa tarpeellinen – sillä se lisää EU:n kasvupotentiaalia, se merkitsee myös, että kansallisten viranomaisten on oltava halukkaita hyväksymään uusi rahoitusympäristö ja mukautumaan siihen. Tässä yhteydessä jäsenvaltioiden jatkuva taipumus lisätä tarpeettomia säännöksiä säätäessään direktiivejä osaksi kansallista lainsäädäntöään on saatava loppumaan, jotta rahoitusmarkkinoiden yhdentymisestä saataisiin täysi hyöty.

19. Euroalueen on tuotettava uutta tietoa ja ennen kaikkea omaksuttava ja hyödynnettävä jo olemassa olevaa tietoa, jotta tuottavuuden kasvua voidaan parantaa kestävällä tavalla. Tässä suhteessa ensisijaisen tärkeässä asemassa ovat vilkas kilpailu ja yrityksille suotuisat innovaatioedellytykset, joihin kuuluu myös yhdennetty ja tehokas kehys teollis- ja tekijänoikeuksien suojaamiseksi. Yritysten on päästävä hyötymään suopeasta sääntely-ympäristöstä, niillä on oltava riittävästi tarjontaa korkeasti koulutetusta henkilöstöstä ja niiden saatavilla on oltava huokeita rahoituslähteitä. Tutkimukseen ja kehitykseen sekä innovaatioon on myös investoitava enemmän, ja erityisesti olisi hyödynnettävä Euroopan laajuisia mittakaavaetuja kannustamalla yksityisiä sijoituksia tutkimukseen ja kehitykseen sekä hankkeisiin ja toimintoihin, joilla on huomattavia rajat ylittäviä heijastusvaikutuksia. Tutkimus- ja kehitysmenot ovat euroalueella noin kaksi prosenttia suhteessa BKT:hen eli huomattavasti alle koko EU:n kolmen prosentin tavoitteen. Kaikki euroalueen jäsenvaltiot ovat kansallisia uudistusohjelmiaan esittäessään tai sen jälkeen asettaneet tavoitteekseen lisätä tutkimukseen ja kehitykseen käytettäviä määrärahoja.

20. Kun uudistuksilla lisätään työvoiman käyttöastetta ja osaamispääomaa, niillä myös parannetaan euroalueen työvoiman sopeutuvuutta ja liikkuvuutta. Lisäksi voidaan otaksua, että häiriöihin on helpompi sopeutua, jos toteutetaan toimenpiteitä, joiden avulla on tarkoitus saada työvoiman tarjonta ja kysyntä kohtaamaan. Kyseeseen voisi esimerkiksi tulla julkisten työvoimapalvelujen kehittäminen. Jotkin euroalueen jäsenvaltiot ovatkin tehneet tämän alan uudistuksia, mutta toimenpiteissä on yleensä keskitytty uusien tai erityisiä ongelmia työmarkkinoilla kohtaavien työntekijöiden työsopimusten joustavuuteen (määräaikaiset sopimukset, työnvälitystoimistot, julkiset työllistämisjärjestelmät). Joitakin vakituisia työsuhteita koskevan lainsäädännön näkökohtia ei ole pyritty muuttamaan, vaikka ne voivat toimia työmarkkinoiden sopeuttamisen esteenä.

21. Useiden jäsenvaltioiden on kehitettävä koulutusjärjestelmiään, jotta erikoistuneen työvoiman saatavuus koko euroalueella paranisi. Olisi keskityttävä parantamaan osaamispääoman laatua ja työvoiman taitopohjaa. Nuorten koulutustaso on euroalueella huomattavasti alhaisemmalla tasolla kuin muualla EU:ssa. Olisi myös kehitettävä johdonmukaisia ja kattavia elinikäisen oppimisen strategioita, joilla edistetään joustavia oppimisväyliä aikaisesta vaiheesta lähtien, vähennetään merkittävästi koulunkäynnin varhaista lopettamista, nostetaan keskiasteen koulutuksen suoritusastetta ja parannetaan ammatillisen koulutuksen laatua, tarkoituksenmukaisuutta ja kiinnostavuutta. Korkea-asteen koulutuksen laatua on parannettava, jotta voidaan lisätä yliopistojen osuutta yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen innovaatioon. Huipputuloksiin pitäisi pyrkiä edistämällä korkea-asteen oppilaitosten verkottumista tutkimus- ja teknologiakeskusten ja yritysten kanssa. Näihin tavoitteisiin pääsemistä edesauttaa, jos jäsenvaltiot hyödyntävät tehokkaasti erityisesti Euroopan sosiaalirahastosta sekä koulutusohjelmista saatavissa olevaa EU:n rahoitusta.

VI. DYNAAMINEN JA MOITTEETTOMASTI TOIMIVA TALOUS- JA RAHALIITTO

22. Euroalueella sitkeästi säilyviin kasvu- ja inflaatioeroihin on kiinnitettävä huomiota. Esimerkiksi vuonna 2005 euroalueen nopeimman ja hitaimman talouskasvun maan välinen ero oli 4 ½ prosenttiyksikköä ja korkeimman ja matalimman inflaation välinen ero oli 3 prosenttiyksikköä. Kuten euroaluetta koskevassa vuotuisessa kertomuksessa todettiin, kasvu- ja inflaatioerot kuuluvat tavanomaisena osana rahaliittoon. Niiden taustalta voi löytyä tavanomaisia syitä, muun muassa erot väestömäärän kasvussa sekä se, kuinka köyhemmät jäsenvaltiot onnistuvat kuromaan eroja umpeen. Suhdanne-erot ovat vähentyneet huomattavasti viime vuosina, sillä kansalliset syklit ovat lähentyneet toisiaan ja talouspoliittiset virheet ovat vähentyneet makrotalouspolitiikan paremman koordinoinnin ansiosta. Tällä on myönteisiä vaikutuksia rahaliitoon. Tämä kuitenkin merkitsee, että suhdannetekijöiden merkityksen pienentyessä aiempaa suurempi osuus jäljellä olevista kasvueroista johtuu rakenteellisista tekijöistä. Erityisesti vaikuttaa siltä, että jotkin jäsenvaltiot mukautuvat hyvin hitaasti taloudellisiin häiriöihin ja pitkän aikavälin talouskehitykseen. Jollei politiikkaa muuteta, tämä merkitsee, että erot euroalueen nopeimman ja hitaimman talouskasvun maiden välillä saattavat muuttua ajan mittaan pysyviksi ja että inflaatiokehityksessä olevat erot saattavat heikentää kilpailukykyä huomattavasti, mikä edellyttää sitä merkittävämpää mukautumista, mitä kauemmin toimia viivytetään.

23. Kasvu- ja inflaatioerojen poistamisessa tarvitaan terveen finanssipolitiikan sekä talousuudistusten yhdistelmää. Toteutettavat toimet on määritelty kasvun ja työllisyyden vuosien 2005─2008 yhdistetyissä suuntaviivoissa. Varovaisen finanssipolitiikan harjoittaminen erityisesti taloudellisesti hyvinä aikoina antaa automaattisille julkisen talouden vakauttajille tilaa lieventää taloudellisia häiriöitä, jotka aiheuttavat kasvu- ja inflaatioeroja. Talousuudistusten ansiosta hinnat ja palkat voivat nopeammin seurata muuttuvaa taloudellista tilannetta. Talousuudistuksilla voidaan myös edistää resurssien tehokkaampaa jakoa. Useimpien jäsenvaltioiden on nopeutettava uudistusvauhtia kilpailun edistämiseksi ja tuottavuuden lisäämiseksi tavara- ja palvelumarkkinoilla. Jos politiikalla syvennetään palvelualan sisämarkkinoita, esimerkiksi rahoituspalvelumarkkinoita, voidaan edistää kansallisten suhdannetilanteiden lähentymistä toisiinsa. Joidenkin jäsenvaltioiden on ehkä lisättävä toimia sen varmistamiseksi, että palkkapolitiikassa otetaan riittävästi huomioon hintavakaus, tuottavuuden kehitys keskipitkällä aikavälillä sekä erot osaamisessa ja paikallisissa työmarkkinaolosuhteissa.

VII. EUROALUEEN ASEMA MAAILMASSA JA HAASTEET

24. Euro on tärkeä maailmanvaluutta, mikä hyödyttää euroaluetta ja korostaa tarvetta kiinnittää riittävästi huomiota kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden kehitykseen. Euron käyttöönotto on muuttanut kansainvälisiä rahoitusmarkkinoita huomattavalla tavalla. Nykyään euroalueen osuus maailman BKT:stä on yksi kuudesosa ja maailmankaupasta yksi viidesosa. Euroa käytetään kansainvälisillä lainamarkkinoilla huomattavassa ja kasvavassa määrin (euron osuus oli 31,5 prosenttia vuoden 2005 puolivälissä, kun Yhdysvaltain dollarin osuus oli 44 prosenttia). Tämän lisäksi merkittävä osuus kansainvälisistä pankkiveloista ja valuuttakaupan liiketoimista on euromääräisiä. Esimerkiksi vuodesta 1999 euro on ollut toiseksi merkittävin lainavaluutta euroalueen pankkien myöntäessä lainoja euroalueen ulkopuolisille lainanottajille, jotka eivät ole pankkeja. Euron osuus oli yli 39 prosenttia vuoden 2005 ensimmäisellä neljänneksellä (Yhdysvaltain dollarin osuus oli puolestaan 44 prosenttia). Euroa käytetään myös laajalti, kun euroalueen ja yhteisön ulkopuolisten maiden välisessä kaupassa tehdään tarjouksia sekä esitetään ja maksetaan laskuja. Toisinaan euroa käytetään myös yhteisön ulkopuolisten maiden välillä. Eurolla on myös merkittävä asema kansainvälisenä ulkomaisen valuutan varantovaluuttana, sillä sen osuus on noin 25 prosenttia maailman valuuttavarannoista. Yhdysvaltain dollarin osuus on puolestaan 66 prosenttia.

25. Maailmanlaajuisen epätasapainon ennennäkemätön laajuus ja kesto muodostavat keskeisen haasteen maailmantaloudessa ja euroalueella. Vaihtotaseen alijäämä kohosi Yhdysvalloissa vuonna 2005 ennätyskorkeaksi, sillä se oli 6,4 prosenttia suhteessa Yhdysvaltain BKT:hen ja 1,5 prosenttia suhteessa maailman BKT:hen. Alijäämä rahoitetaan kuitenkin suurimmaksi osaksi pääoman tuonnilla Japanista, Kiinasta ja muista Itä-Aasian maista sekä viime aikoina myös Lähi-idästä (odottamattomat öljyn vientivoitot). Vaikka rahoitusmarkkinat ovat olleet tilanteen suhteen suhteellisen toiveikkaita, maailmanlaajuisen epätasapainon ennennäkemättömän laajuuden ja keston vuoksi toiveikkuus ei voi jatkua rajattoman kauan.

26. Jos maailmanlaajuinen epätasapaino purkautuu hallitsemattomalla tavalla, tällä saattaa olla vakavia kielteisiä vaikutuksia maailmantalouden kasvuun ja kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden vakauteen. Vaikka euroalueen vaihtotase on suurin piirtein tasapainossa, tällaisen kriisin vaikutukset eivät voisi olla näkymättä. Maailmanlaajuisen epätasapainon hallitsematon purkautuminen vaikuttaisi euroalueen kauppaan valuuttakurssimuutosten ja maailmanlaajuisen kysynnän muutosten vuoksi. Se vaikuttaisi niiden varojen arvoon, joita euroalueen vakituisilla asukkailla on ulkomailla. Yritysmaailman luottamus voisi myös kärsiä kovan iskun varsinkin, jos alijäämäalueiden tuotanto supistuisi voimakkaasti.

27. Maailmanlaajuisen epätasapainon purkautuminen hallitulla tavalla edellyttää maailmanlaajuisen kysynnän asteittaista siirtymistä alueilta, joilla on vaihtotaseen alijäämää, alueille, joilla on vaihtotaseen ylijäämää. Yhdysvallat voi tehdä oman osuutensa kasvattamalla yksityisiä ja julkisia säästöjä. Vakauteen tähtäävällä makrotalouspolitiikalla ja erityisesti kestävällä julkisella taloudella voisi tässä suhteessa olla huomattava merkitys. Itä-Aasiassa haasteena on vähentää liiallisia säästöjä. Siellä siirtyminen kotimarkkinavetoisempaan kasvuun parantamalla sosiaaliturvajärjestelmiä ja kehittämällä rahoitusmarkkinoita auttaisi vähentämään maailmanlaajuista ulkoista epätasapainoa. Tämä tukisi myös Itä-Aasian pitkän aikavälin kehitystä. Kun kotimainen kysyntä kasvaisi näissä maissa, ylimääräiset säästöt vähenisivät (ja vaihtotaseen ylijäämä supistuisi).

28. Euroopassa tehtävät talousuudistukset auttavat euroaluetta sopeutumaan mahdollisesti kielteiseen maailmanlaajuiseen kehitykseen ja osallistumaan maailmanlaajuisen epätasapainon hallittuun korjaamiseen. Paremmin toimivat tuote-, työvoima- ja pääomamarkkinat tekisivät Euroopasta houkuttelevamman sijoittajien kannalta, vaikka vaihtotaseessa ei todennäköisesti tapahtuisi huomattavia muutoksia, koska sekä kysyntä että tarjonta kasvaisivat. Ainoastaan osa euroalueen vaihtotaseen muutoksesta näkyisi Yhdysvaltain vaihtotaseen paranemisena. Silti talousuudistukset ovat toivottavia euroalueen tuloksen parantamiseksi, sillä ne lisäävät kasvupotentiaalia ja vahvistavat mahdollisten kielteisten taloudellisten häiriöiden sietokykyä. Asiaa käsitellään yksityiskohtaisemmin euroaluetta koskevassa vuotuisessa kertomuksessa.

VIII. KOORDINOINNIN TEHOSTAMINEN

29. Talouden elpymisen tukeminen sekä makrotaloudellisen vakauden ja rakenneuudistusten edistäminen edellyttävät jäsenvaltioiden sitoutumista ja voimakasta euroalueen tason johtajuutta, kun tavoitteena on dynaaminen ja moitteettomasti toimiva talous- ja rahaliitto. Kevään 2006 Eurooppa-neuvosto totesi, kuinka tärkeitä määrätietoiset rakenneuudistukset ovat euron jakaville jäsenvaltioille, ja korosti tarvetta politiikan tehokkaaseen koordinointiin euroalueella. Avainasemassa olevan Ecofin-neuvoston rinnalla euroryhmä, jossa euroalueen valtiovarainministerit, komissio ja Euroopan keskuspankki kokoontuvat epävirallisesti, edistää euroalueen laajuista yhteisymmärrystä kaikille yhteisistä talouspolitiikan haasteista. Euroalueen jäsenvaltiot voisivat hyötyä enemmän euroryhmän kokouksista käymällä yksityiskohtaisempaa keskustelua makrotalouspolitiikasta. Euroalueen jäsenvaltioiden rakenneuudistuksia voitaisiin myös seurata tarkemmin varsinkin, jos ne ovat merkityksellisiä talous- ja rahaliiton toiminnan kannalta. Euroalueen talouspolitiikan koordinointia voitaisiin myös tehostaa esimerkiksi siirtymällä EU:n laajuiseen julkisen talouden seurantajaksoon, koordinoimalla euroalueen jäsenvaltioiden kansallisia budjettiaikatauluja ja varmistamalla makrotalouspolitiikan ja rakenneuudistusten aiempaa suurempi johdonmukaisuus.

30. Euron kasvava merkitys maailmanvaluuttana ja ne haasteet, joita muun muassa maailmanlaajuinen epätasapaino asettavat, korostavat, kuinka tärkeää euroalueen on osoittaa johtajuutta maailmannäyttämöllä. Komissio katsoo, että asiassa on viime vuosina tapahtunut tiettyä edistystä. Euroryhmän puheenjohtajan nimeäminen kahdeksi vuodeksi vuonna 2004 on esimerkiksi vakauttanut euroalueen ulkoista edustusta. Euroopan on kuitenkin vaikea osoittaa maailmanlaajuista taloudellista johtajuutta, sillä euroalueen viranomaisilla on harvoin yhteinen kanta kaikille yhteisistä strategisesti tärkeistä seikoista, eivätkä jäsenvaltiot sitoudu niihin tiukasti. Euroopan komissio tukee ja on valmis edistämään EU:n ulkoisen edustuksen parempaa koordinoimista kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla.

IX. PÄÄTELMÄT

31. Yhteinen raha tarkoittaa yhteisiin haasteisiin vastaamista ja yhteisen vastuun kantamista. Euroalueesta annetussa vuotuisessa lausumassa on tuotu esiin euroalueen merkittävimmät haasteet. Euroalueen talouden parantuneet näkymät edellyttävät makrotalouspolitiikan määrätietoista mukauttamista, erityisesti julkisen talouden vakauttamisen nopeuttamista. Mikrotalouden alalla määrätietoiset rakenneuudistukset ovat tarpeen tuottavuuden sekä kasvun ja työpaikkojen lisäämiseksi. Ne ovat myös tärkeitä talous- ja rahaliiton moitteettomalle toiminnalle, kun hinnat ja palkat mukautuvat liian hitaasti taloudellisiin häiriöihin joissakin jäsenvaltioissa. Euroalueen jäsenvaltioilla on samaan aikaan voimakas kannustin syventää sisämarkkinoita, koska taloudellisen yhdentymisen lisääntyminen auttaa saamaan täyden hyödyn yhteisestä rahasta ja reagoimaan nopeasti talouskehitykseen. Ulkopolitiikassa euron merkityksen lisääntyminen maailmanlaajuisena valuuttana ja maailmantalouden haasteet korostavat tarvetta olla näkyvämmässä asemassa kansainvälisesti. Näihin haasteisiin vastaaminen ja vastuun kantaminen edellyttää jäsenvaltioilta sitoutumista ja toimenpiteitä, joilla tehostetaan talouspolitiikan koordinointia.

[1] Euroalueen nykyiset jäsenvaltiot ovat Belgia, Saksa, Kreikka, Espanja, Ranska, Irlanti, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Itävalta, Portugali ja Suomi.

[2] Komissio on aloittanut pohdinnat ja analyysin erilaisista joustoturvauudistusten käsitteistä ja aikoo laatia asiasta tiedonannon vuoden 2007 alkupuoliskolla.