52006DC0376

[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 13.07.2006

KOM(2006) 376 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

Afrikan yhteenliittäminen: EU:n ja Afrikan välinen infrastruktuurikumppanuus {SEC(2006) 896} {SEC(2006) 983}

SISÄLLYSLUETTELO

1. Afrikan kehityksen vauhdittamisen infrastruktuurihaasteet ja niihin vastaaminen 3

1.1. Kehityshaasteet 3

1.2. Afrikan jatkuva taistelu 4

1.3. Afrikan on investoitava enemmän infrastruktuuriin 5

1.4. Investointien lisääminen edellyttää parempia järjestelmiä sekä instituutioita niiden ylläpitämiseksi 5

2. Mantereen laajuinen ja alueellinen visio 6

2.1. Afrikan unioni – etuoikeutettu kumppani 6

2.2. Nepad: Infrastruktuuria koskeva lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma (i-STAP) 6

2.3. Nepadin infrastruktuuritavoitteiden saavuttaminen merkitsee asioiden tekemistä toisin 7

3. Euroopan unionin aloite: EU:n ja Afrikan välinen infrastruktuurikumppanuus 7

3.1. Tavoitteet 7

3.2. Laajuus 7

3.3. Euroopalla on tarjota Euroopan laajuisista verkoista kertynyttä asiantuntemusta ja kokemusta 8

4. Kumppanuus käytännössä 9

4.1. Institutionaaliset toimet 9

4.2. Täytäntöönpanovälineet 10

4.3. Kumppanuustoimet 11

4.4. Koordinointi EU:n jäsenvaltioiden sekä muiden kansainvälisten elinten ja hankkeiden kanssa 13

4.5. Strategia kestävää kumppanuutta varten 13

LITTE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

Afrikan yhteenliittäminen: EU:n ja Afrikan välinen infrastruktuurikumppanuus

Laatiessaan Afrikka-strategiaansa Eurooppa-neuvosto katsoi, että nopea, kestävä ja laaja-alainen kasvu on keskeinen tekijä köyhyyden lopettamiseksi Afrikassa[1]. Neuvoston strategian tärkeimpiä osatekijöitä on Euroopan unionin ja Afrikan välisen infrastruktuurikumppanuuden perustaminen. Kumppanuudella, joka on EU:n yhteinen toimi, pyritään edistämään Afrikan unionin ja Nepadin (”Uusi kumppanuus Afrikan kehittämiseksi”) kehitystavoitteita. Sen tavoitteena on lisätä huomattavasti EU:n investointeja Afrikan infrastruktuureihin sekä liikenne-, energia-, vesi- ja tieto- ja viestintätekniikkapalveluihin. Infrastruktuurin sekä siihen liittyvien palvelujen ja sääntelyjärjestelmän kohentaminen edistää kestävää talouskasvua ja kilpailullisen kaupan kehittymistä, luo työpaikkoja ja ihmisarvoista työtä, vahvistaa alueellista yhdentymistä ja vähentää köyhyyttä. Näiden tavoitteiden saavuttaminen riippuu myös rauhan, turvallisuuden ja hyvän hallinnon toteutumiseksi Afrikassa herkeämättä tehtävistä ponnisteluista.

Afrikan kehityksen vauhdittamisen infrastruktuurihaasteet ja niihin vastaaminen

Euroopassa ja Afrikassa tehtyjen tutkimusten mukaan vastaamalla infrastruktuurin ja siihen liittyvien palvelujen asettamiin haasteisiin voidaan tehokkaasti edistää YK:n vuosituhannen kehitystavoitteiden edellyttämän 7 prosentin kasvuvauhdin saavuttamista ja ylläpitämistä[2]. Kumppanuuden avulla on määrä vastata näihin haasteisiin.

Kehityshaasteet

Kestävän talouskasvun edistäminen. Jotta afrikkalaiset investoisivat itse Afrikkaan ja sinne saataisiin houkuteltua suoria ulkomaisia investointeja, tarvitaan luotettava infrastruktuuri ja sen tarjoamia palveluja. Tämä edellyttää vakaata, turvallista ja hyvin hallinnoitua talousympäristöä. Joidenkin arvioiden mukaan yhden prosentin lisäys infrastruktuurikantaan lisää BKT:n kasvua yhdellä prosentilla[3].

Kilpailullisen kaupan edistäminen. Afrikka tarvitsee tehokkaan liikenne- ja viestintäjärjestelmän saadakseen tuotteensa kansallisille, alueellisille ja kansainvälisille markkinoille. Tavaroiden kuljettaminen Afrikassa, erityisesti sisämaavaltioissa, on hankalampaa ja lähes kaksi kertaa kalliimpaa kuin muilla kehitysalueilla. Politiikkaa kehittämällä sekä kaupan, liikenteen ja tietoliikenteen sääntelyä uudistamalla, valmiuksia parantamalla ja fyysisen infrastruktuurin avulla voidaan huomattavasti alentaa kuljetuskustannuksia ja lisätä liikennettä.

Alueellisen yhdentymisen edistäminen. Afrikan on laajennettava kauppaansa. Tämä edellyttää sitoutumista yhdentymiseen, joka perustuu johdonmukaisiin alueellisiin kauppasopimuksiin, sekä infrastruktuuripolitiikkojen ja sääntelyjärjestelmien yhdenmukaistamista. Hyvät viestintäyhteydet ja tieto- ja viestintätekniikan käyttö voivat nopeuttaa prosessia.

Vuosituhattavoitteisiin pyrkiminen tehokkaasti. Vielä nytkään yli 300 miljoonalla ihmisellä – noin 42 prosentilla Afrikan väestöstä – ei ole käytettävissään turvallista vettä. Samoin 60 prosenttia väestöstä on vailla perusjätevesihuoltoa. Sähkö on käytössään vain alle 20 prosentilla Afrikan väestöstä, ja sähkösäännöstely ja -katkot ovat päivittäisiä. Tämä haittaa työpaikkojen syntymistä ja teollisuusinvestointeja ja estää tuottamasta kilpailukykyisiä tuotteita ja palveluja. Ilman kohtuuhintaisen veden ja nykyaikaisten energiapalvelujen ja jätevesihuollon saatavuutta sekä mahdollisuutta parempaan hygieniaan ei kaikkia vuosituhattavoitteita voida saavuttaa.

Afrikan jatkuva taistelu

Monet Afrikan maat ottivat 1990-luvulla käyttöön uusia infrastruktuuripolitiikkoja, mikä johti suuriin institutionaalisiin ja rahoituksellisiin uudistuksiin kestävän infrastruktuurin perustamiseksi. Vaikka edistystä on tapahtunut, työtä riittää vielä: esimerkiksi hallintoa on parannettava ja alueellista yhdentymistä tehostettava.

Liikennejärjestelmät kehittyvät hitaasti, mutta ovat vielä heikkoja. Kaupunkien välisestä liikenteestä 90 prosenttia on maantieliikennettä, mutta fyysiset yhteydet ja palvelut ovat riittämättömiä. Rautatieverkosto on harva, eivätkä monetkaan verkot ole yhteydessä toisiinsa. Monet merisatamat ponnistelevat tarjotakseen kilpailukykyisiä palveluja, ja sisävesiväylät ovat huonosti yhteydessä liikenneverkostoihin. Lentoliikenne ei ole saanut hyödynnettyä kaikkia vuonna 1999 tehdystä Yamassoukron päätöksestä koituvia etuja. Teiden kunto kohenee siellä, missä toteutetaan Saharan eteläpuolisen Afrikan liikennepolitiikan ohjelmassa (SSATP) suositeltuja käytäntöjä. Rautateiden ja satamien tehokkuus paranee siellä, missä palvelujen tarjonta on toimiluvilla annettu yksityisen sektorin hoidettavaksi. Kuljetuskustannukset ovat siitä huolimatta edelleen korkeat, paljon korkeammat kuin muilla kehittyvillä alueilla, ja niiden osuus on keskimäärin noin 14 prosenttia viennin koko arvosta, kun vastaava luku kaikilla kehitysmailla on 8,6 prosenttia. Sen osuus on vielä suurempi monissa sisämaavaltioissa, kuten Malawissa (56 %), Tšadissa (52 %) ja Ruandassa (48 %)[4].

Energialähteitä on runsaasti, mutta niitä hyödynnetään tehottomasti. Suurin osa fossiilisesta polttoaineesta viedään ulkomaille. Uusiutuvia energialähteitä ei käytetä tai ei käytetä kestävästi juuri lainkaan, ja vain 7 prosenttia Afrikan vesivoimavaroista muunnetaan sähköksi. Epäluotettavien ja hinnakkaiden palvelujen ongelmaa pyritään ratkaisemaan energiayhteenliittymillä ja yhteenliitettävyydellä. Palvelujen luotettavuus ja saatavuus paranevat ja hinnoista tulee kohtuullisempia vain lisäämällä kansallista ja rajat ylittävää energiayhteistyötä ja -kauppaa.

Vesivarat ovat jakautuneet epätasaisesti, ja sateiden satunnaisuus heikentää tasapuolista saatavuutta. Monissa Afrikan maissa ongelmana ovat suuret sademäärän kausivaihtelut sekä kuivat kaudet ja säännölliset tulvat, jotka rajoittavat elintarviketuotantoa, ekosysteemien suojelua ja talouskehitystä erityisesti köyhien keskuudessa. Afrikan vesialan ministerineuvosto on asettanut ensisijaiseksi tavoitteeksi rajat ylittävien jokialueiden suojelun ja vesivarojen tasapuolisen jakamisen pyrkiessään saavuttamaan Afrikan vesitavoitteet vuoteen 2025 mennessä (African Water Vision for 2025). Tätä varten vesistöjä on hoidettava yhdessä. Vesipalvelujen hintojen kohtuullistaminen ja maakohtaisen saatavuuden parantaminen edellyttävät vakaata ja varmaa rahoituksellista ja hallinnollista ympäristöä.

Afrikan viestintäteknologia on nopeasti tavoittamassa muuta maailmaa, mutta palveluja on saatavissa epätasaisesti. Kiinteitä puhelinlinjoja on Afrikassa vähiten maailmassa, mutta niiden määrä nousee tasaisesti. Matkapuhelinpalvelujen raju kehitys kuitenkin ohitti niiden kasvun[5]. Maaseudulla palvelujen saatavuus on yhä huomattavasti huonompi kuin kaupungeissa. Digitaalinen kuilu, joka on maailman laajin, umpeutuu hitaasti alueellisten talousyhteisöjen ja maiden yhdenmukaistaessa toimintalinjojaan ja viestintäsääntelyään, mutta jos sääntelyuudistusta ei viedä riittävän pitkälle, Afrikan viestintäpalveluista voi tulla maailman kalleimmat.

Afrikan on investoitava enemmän infrastruktuuriin

Afrikan hallitukset ja kehitysyhteistyökumppanit vähensivät 1990-luvulla jyrkästi infrastruktuureihin käytettäviä määrärahoja. Valtioiden menot ovat laskeneet paljon alle 4 prosentin BKT:sta, mikä on tarpeen, jotta infrastruktuuri pysyisi yllä ja käyttökunnossa, puhumattakaan sen kehittämiseen tarvittavista lisäinvestoinneista, jotka olisivat 5 prosenttia BKT:sta. Tämä tarkoittaa sitä, että Afrikka tarvitsee vuosittain 20 miljardia Yhdysvaltain dollaria lisää pitääkseen vuosittaisen talouskasvun 7 prosentissa.

EU:n jäsenvaltioiden tuki taloudelliselle infrastruktuurille ja palveluille on laskenut viime vuosikymmenen aikana, erityisesti liikenteen ja osittain energian alalla. Sen määrärahojen osuus virallisen kehitysavun koko määrästä putosi 19 prosentista kaudella 1985–1994 11 prosenttiin kaudella 1995–2004[6]. Viimeisten kymmenen vuoden aikana EY:n taloudellisen tuen taso Saharan eteläpuolisen Afrikan liikenteelle on pysynyt samana. Se on tällä hetkellä, yhdeksännessä Euroopan kehitysrahastossa (EKR), 2 500 miljoonaa euroa. Vuonna 2002 pidetyn kestävän kehityksen huippukokouksen jälkeen vesialan rahoitus nousi 475 miljoonasta eurosta 975 miljoonaan euroon ja energia-alan rahoitus 230 miljoonaan euroon vesi- ja energia-alan välineiden ansiosta. EY:n tuki (EKR) Saharan eteläpuolisen Afrikan infrastruktuurille on 3 750 miljoonaa euroa eli 25 prosenttia yhdeksännestä EKR:sta. EY:n budjettituki Pohjois-Afrikan infrastruktuurille oli 382,9 miljoonaa euroa vuosina 2003–2005 (ks. liitteen taulukko).

EKR:n ja EU:n budjettivaroista molemmille Afrikan osa-alueille jatkossa myönnettävät määrärahat ohjelmoidaan myöhemmin niitä koskevien rahoituskehysten puitteissa.

Investointien lisääminen edellyttää parempia järjestelmiä sekä instituutioita niiden ylläpitämiseksi

1.4.1. Kokemuksista opittua

Tämän tiedonannon kattamilla aloilla viime aikoina suoritetuissa arvioinneissa on käynyt ilmi, että EY:n politiikka ja strategia ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla ylläpidon paranemiseen, mikä on ollut keskeinen tekijä EY:n alakohtaisessa lähestymistavassa. Kestävyyden varmistamiseksi tarvitaan kuitenkin vielä työtä. Päätieverkoston ja merisatamien parantaminen on edistänyt kaupan kehittymistä ja talouden alueellista yhdentymistä. Vedensaantia ja jätevesihuoltoa parantamalla on voitu kohentaa ihmisten toimeentuloa. Kaikki saadut kokemukset vahvistavat EY:n alakohtaisen politiikan hyödyllisyyden: komission harjoittama koordinaatio Afrikan maiden hallitusten ja muiden avunantajien kanssa on johtanut merkittävään edistymiseen, jonka uskotaan jatkuvan. Parhaillaan on käynnissä energia-alan arviointi.

1.4.2. Katse tulevaisuuteen

Afrikan taloudet hyötyvät vain, jos paremman infrastruktuurin tarjoamia palveluja voidaan pitää yllä. Monet Afrikan maat pyrkivät ratkaisemaan kestävyyden ongelman pyrkimällä makrotaloudelliseen kohtuuhintaisuuteen, ylläpidon turvattuun ja riittävään rahoitukseen, ”kaupallisesti” johdettuihin laitoksiin ja yksiköihin, joissa on riittävästi pätevää henkilöstöä, tutkimukseen perustuviin, luotettaviin tietoihin, tullitoiminnan tehostamiseen ja kaupan helpottamiseen, ympäristöön kohdistuvan vaikutuksen lieventämiseen ja sääntelyjärjestelmien täytäntöönpanon valvontaan. Työtä on vielä paljon.

Vakaiden institutionaalisten ja rahoitusjärjestelmien luominen vaatii aikaa. Vain harvoissa maissa infrastruktuuriala on riittävän vahva selvitäkseen ilman ulkoista tukea. Alueellinen kestävyys on mahdottomuus ilman vahvoja maakohtaisia puitteita. Ilman niitä Afrikan taloudet jäävät vaille hyötyjä, joita alueellisten pöytäkirjojen ja liikennettä, energiaa, vettä ja tieto- ja viestintätekniikkaa koskevien sopimusten tiukasta täytäntöönpanosta pitäisi koitua.

Mantereen laajuinen ja alueellinen visio

Afrikan unionin (AU) valtionpäämiehet ovat vahvistaneet rauhan, turvallisuuden ja hyvän hallinnon kehityksen onnistumisen edellytyksiksi. Jotta Afrikka voisi todella edistyä vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa, se tarvitsee mantereen laajuisen vision. Nepad perustettiin Afrikan historian ratkaisevassa kehitysvaiheessa.

Afrikan unioni – etuoikeutettu kumppani

Nopeasti kehittyvä AU on EU:n etuoikeutettu kumppani. AU, jolla on koko mantereen kattavat poliittiset valtuudet, helpottaa alueellisten talousyhteisöjen kanssa ja kesken käytävää vuoropuhelua. Alueelliset talousyhteisöt ovat yhä tärkeämpi tekijä luotaessa Afrikan laajuisia yhteyksiä. AU takaa Afrikan omavastuullisuuden, ohjaa yleistä politiikkaa ja varmistaa, että kumppanuus on yhtenäinen koko mantereella.

Nepad: Infrastruktuuria koskeva lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma (i-STAP)

AU julkaisi toukokuussa 2002 Nepadin i-STAP-toimintasuunnitelman, joka perustuu ajatukseen, että infrastruktuurikuilun sulkeminen on avain mantereen yhteen liittämiseen, alueelliseen yhdentymiseen ja talouskasvuun. i-STAPissa asetetaan infrastruktuurisektoreille tavoitteita, jotka liittyvät köyhyyden vähentämisen kokonaistavoitteeseen. Siinä yksilöidään eri sektoreiden haasteet ja neljänlaisia keinoja niihin vastaamiseksi: i) kaupan helpottaminen – politiikka ja sääntelyjärjestelmät, ii) valmiuksien parantaminen, iii) pääomasijoitukset sekä iv) uusia hankkeita koskevat selvitykset. i-STAP on antanut kimmokkeen laajoille keskusteluille AU-Nepadin ja avunantajien välillä, ja EY ja EU:n jäsenvaltiot sekä muut avunantajat ovat osallistuneet sen päivittämiseen. Se antaa uuden sysäyksen nopeuttamalla koeteltujen toimintalinjojen ja hyvien käytäntöjen täytäntöönpanoa.

Nepadin infrastruktuuritavoitteiden saavuttaminen merkitsee asioiden tekemistä toisin

Ensinnäkin se merkitsee, että infrastruktuuria varten tarvitaan lisää rahaa kestävän talouskasvun edistämiseksi. Saharan eteläpuolisen Afrikan on vuosina 2005–2015 käytettävä noin 5 prosenttia BKT:staan infrastruktuuri-investointeihin ja vielä 4 prosenttia toimintaan ja ylläpitoon – mikä tarkoittaa 20 miljardin Yhdysvaltain dollarin lisäystä vuosittain. Toiseksi se edellyttää, että Afrikka ottaa jälleen itse vastuun prosessista, jossa asetetaan painopisteet sekä edetään alueellisessa yhdentymisessä ja vakaan institutionaalisen ja taloudellisen hallintomallin ja avointen hankintojen käyttöönotossa, ja johtaa sitä. Kolmanneksi avunantajien on kehitettävä toteutusjärjestelmiä, jotka lisäävät julkisia ja yksityisiä rahoituslähteitä. Neljänneksi kaikkien osapuolten on pidettävä kiinni Pariisin julistukseen[7] sisältyvistä sitoumuksistaan. Viidenneksi yksityisen sektorin osallistumista on lisättävä (komissio järjestää liike-elämän foorumin marraskuussa 2006). Kumppanuuden on määrä edistää näiden tavoitteiden saavuttamista.

Euroopan unionin aloite: EU:n ja Afrikan välinen infrastruktuurikumppanuus

Kumppanuus, joka perustuu EU:n Afrikka-strategiaan, on EU:n vastaus Afrikan Nepad-infrastruktuuritoimintasuunnitelmaan. Se tarjoaa puitteet, joissa voidaan lisätä EY:n ja EU:n jäsenvaltioiden toimien johdonmukaisuutta ja kanavoida koordinoidusti toiminta, jolla nämä pyrkivät tehostamaan Afrikalle annettavaa tukea.

Tavoitteet

Kumppanuuden tavoitteena on tukea ohjelmia, jotka edistävät koko mantereen laajuisten ja alueellisten yhteyksien luomista. Kumppanuustoimet myös täydentävät maatasolla EU:n sektorikohtaista infrastruktuuriajattelua (laatikko 1) ja edistävät talouskumppanuussopimusten täytäntöönpanoa. Näin varmistetaan, että mantereen laajuiset ja alueelliset investoinnit ovat kansallisten köyhyydenvähentämis- ja infrastruktuuristrategioiden mukaisia. Tämä täydentävyys lisää alueellisten ja maakohtaisten toimien kestävyyttä. Liitteessä on lyhyet sektorikohtaiset katsaukset sekä kartat Afrikan laajuisista liikenneväylistä, yhteenliitetyistä sähköverkoista, jokialueista ja tietoliikenneverkoista, joiden perusteella kumppanuustoimet suunnitellaan.

Laajuus

Kumppanuudessa keskitytään ennen kaikkea infrastruktuuriin, joka liittää yhteen mantereen ja sen eri alueet. Se kattaa rajat ylittävät, alueelliset ja kansalliset infrastruktuurit laajimmassa mahdollisessa merkityksessä: liikenneverkot, vesi- ja energiainfrastruktuurin ja -yhteydet sekä tietoliikenneverkot.

Kumppanuudella pyritään ratkaisemaan myös sellaisia palvelujen tarjoamiseen liittyviä ongelmia, jotka aiheuttavat esteitä alueiden sisäiselle ja väliselle kaupalle. Näin voidaan hyödyntää palvelujen vapauttamisen ja tulliuudistusten tarjoamia mahdollisuuksia. Kumppanuusohjelmat koostuvat investoinneista fyysiseen infrastruktuuriin, instituutioiden kehittämisestä ja valmiuksien parantamisesta, tuesta infrastruktuurin tehokkaan toiminnan ja palveluntarjonnan edellyttämälle politiikalle sekä kaupanhelpottamis- ja sääntelyjärjestelmille. Lisäksi on tarkoitus noudattaa kansainvälisiä suuntaviivoja yksityiskohtaisten arviointien tekemiseen sosiaalisista ja ympäristöön kohdistuvista vaikutuksista. Parhaita käytäntöjä sovelletaan mahdollisten ympäristöön kohdistuvien ja sosiaalisten haittavaikutusten lieventämiseksi sekä myönteisten vaikutusten edistämiseksi ja vahvistamiseksi.

Laatikko 1: Infrastruktuuri – sektorikohtaiset tavoitteet Liikenne. Alennetaan palvelujen kustannuksia ja parannetaan niiden laatua muun muassa poistamalla tavaroiden ja ihmisten liikkumista haittaavia infrastruktuuriesteitä ja muita kuin fyysisiä esteitä, tehostamalla tullitoimintaa sekä parantamalla liikennekaluston huoltoa. Teemoja ovat rajattomat ja esteettömät liikenneväylät, paremmat ja turvallisemmat tiet, kilpailukykyiset rautatiepalvelut, tehokkaat ja turvalliset satamat (mukaan luettuina nykyaikainen kalatalouden infrastruktuuri sekä asianmukaiset jätevesihuoltovaatimukset täyttävät palvelut) ja turvallinen meriliikenne sekä turvallinen, varma ja tehokas lentoliikenne ja lentokentät. Vesi ja jätevesihuolto. Käytettävissä olevien, rajallisten vesivarojen kestävä käyttö väestön vedensaantiin ja jätevesihuoltoon liittyvien perustarpeiden täyttämiseksi sekä integroidun vesivarojen hoidon parantamiseksi paikallisella, joki- ja valuma-alueiden, kansallisella ja rajat ylittävällä tasolla. Energia. Kestävien ja kohtuuhintaisten energiapalvelujen saatavuuden varmistaminen talouden ja yhteiskunnan eri aloilla, vesipolitiikan parantaminen ja instituutioiden valmiuksien kehittäminen sekä sellaisten investointien helpottaminen, joita tarvitaan energian tuottamiseksi, rajat ylittävien yhdysjohtojen rakentamiseksi, kantaverkon laajentamiseksi ja sähkönjakelun ulottamiseksi maaseudulle. Tieto- ja viestintätekniikka. Digitaalisen kuilun kaventaminen takaamalla kohtuuhintaisen tieto- ja viestintätekniikan riittävä saatavuus. Tähän päästään tukemalla sääntelyn uudistamista ja valmiuksien parantamista sekä kehittämällä Afrikan laajuinen laajakaistainfrastruktuuri ja alueellisiin ja valtakunnallisiin verkkoihin kytkettyjä, ei-kaupallisia sähköisiä palveluja. |

Euroopalla on tarjota Euroopan laajuisista verkoista kertynyttä asiantuntemusta ja kokemusta

EU voi tarjota Afrikan käyttöön Euroopan laajuisiin liikenne-, energia- ja tietoliikenneverkkoihin (TEN-verkot) liittyvää laajaa asiantuntemustaan. Tämä on johtamassa laajamittaiseen alueelliseen ja yhteen liitettävään infrastruktuuriin, joka täydentää talouskasvuun ja yhdentymiseen liittyviä eri maiden sektorikohtaisia tavoitteita. EU on kehittänyt periaatteita (katso liite), joiden perusteella voidaan i) laatia täsmällinen ja selkeä menetelmä suurten rajat ylittävien yhteyksien ja ensisijaisten hankkeiden nimeämiseksi ja ii) päästä yksimielisyyteen maiden ja sidosryhmien välillä sääntelyjärjestelmien yhdenmukaistamisesta. Tällainen asiantuntemus rikastaa AU:n ja EU:n välistä vuoropuhelua.

Kumppanuus käytännössä

Kumppanuus yhdistää laajan kirjon instituutioita ja sidosryhmiä ja edellyttää tehokasta vuorovaikutusta niin mantereen, alueiden kuin maidenkin tasolla. Alueellisilla talousyhteisöillä on omat toimintapiirinsä, jotka ovat maantieteellisesti hajanaisia ja koostuvat eri kehitystasoilla olevista maista. Jotkin maat kuuluvat kahteen ja joissakin harvoissa tapauksissa kolmeen eri alueelliseen talousyhteisöön. Tämä monijäsenisyys lisää kumppanuustoimien monimutkaisuutta.

Institutionaaliset toimet

Koska kumppanuus toimii kolmella tasolla – mantereen laajuisella, alueellisella ja valtakunnallisella – olisi sovellettava toissijaisuussääntöä kokonaisjärjestelmässä, joka takaa tehokkaiden ja vaikuttavien toimien edellyttämän vähimmäiskoordinaation.

4.1.1. Mantereen laajuinen taso

AU-Nepad tarkistaa ja päivittää i-STAPia säännöllisesti sekä koordinoi kumppanuuden mantereen laajuisia ja alueellisia ensisijaisia tavoitteita. Ensisijaisissa tavoitteissa otetaan huomioon kumppanuutta tukevat alueellisten talousyhteisöjen ohjelmat ja maakohtaiset toimet sekä EU:n TEN-periaatteiden mahdolliset mukautukset. AU-Nepad ja komissio (päätoimipaikka ja EU:n lähetystö Etiopiassa) toimittavat tietoja ja havaintoja EU:n jäsenvaltioille ja Afrikan infrastruktuuriyhteenliittymälle.

4.1.2 Aluetaso

EY:n ja alueellisten talousyhteisöjen välinen alueellinen yhteistyö perustuu Cotonoun kumppanuussopimukseen ja on hyvin vakiintunutta. Siihen sisältyy taloudellisten kumppanuussopimusten tekeminen, millä pyritään luomaan alueellisia markkinoita sekä helpottamaan alueiden välistä ja sisäistä kauppaa sekä Afrikan ulkopuolisten maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa. Sen varmistamiseksi, että kumppanuus ja alueelliset strategiat ovat sekä yhdenmukaisia että toisiaan täydentäviä, alueellisilla maaohjelmilla olisi tuettava politiikkoja ja sääntelyjärjestelmiä, joilla lisätään kumppanuuden puitteissa tehtyjen fyysisten investointien kestävyyttä. AU-Nepad ja komissio (päätoimipaikka ja EU:n alueelliset lähetystöt) seuraavat investointeja, joilla vahvistetaan alueellisia verkostoja ja järjestelmiä.

EU:n (mukaan luettuina syrjäisimmät alueet, etenkin Kanariansaaret, Réunion ja Madeira), Pohjois-Afrikan maiden ja näiden Välimeren alueen naapurien välistä alueellista yhteistyötä tehdään useiden yhteistyöjärjestelmien puitteissa. Näitä ovat Euro–Välimeri-kumppanuus, Euroopan naapuruuspolitiikka ja sen toimintaohjelmat, Horizon 2020 -aloite sekä EU:n vesialoitteen Välimeren aluetta koskeva osa-alue. Näistä järjestelmistä saatavissa olevalla rahoituksella voidaan tukea kumppanuustoimia kunkin järjestelmän maantieteellisten rajojen puitteissa.

4.1.3. Maataso

Maatasolla tapahtuvalla kehitysyhteistyöllä tuetaan kumppanuuden alueellista ja mantereen laajuista onnistumista ja kestävyyttä. EY:n ja Saharan eteläpuolisen Afrikan yksittäisten maiden välinen yhteistyö perustuu Cotonoun sopimukseen ja on jo vakiintunutta. Samoin Euroopan naapuruuspolitiikalla ja siihen liittyvillä sopimuksilla säännellään yhteistyötä Pohjois-Afrikan maiden kanssa. EY ja EU:n jäsenvaltiot ovat sopineet pyrkivänsä yhteisiin, monivuotisiin ohjelmiin, jotka perustuvat kumppanimaiden kehitysstrategioihin[8]. Prosessin aikana kuullaan yksityistä sektoria ja kansalaisyhteiskuntaa, mikä voi tarjota mahdollisuuksia yksityissektorin rahoitukseen kumppanuuden puitteissa. Näin EKR:sta tai EU:n budjetista rahoitettu kansallinen maaohjelma asettuu osaksi yhteistä maakohtaista strategiaa.

Jotta kumppanuus ja maakohtaiset strategiat olisivat sekä johdonmukaisia että toisiaan täydentäviä, maaohjelmiin on sisällyttävä tuki kumppanuustoimien kestävyyttä lisääville alakohtaisille politiikoille ja toimenpiteille. AU-Nepad seuraa tiiviisti yhdessä EU:n ja sen lähetystöjen kanssa suoraan kumppanuuden tavoitteisiin vaikuttavia eri maiden toimia.

Täytäntöönpanovälineet

EU:n jäsenvaltiot ovat sitoutuneet nostamaan virallisen kehitysapunsa 0,56 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä niin, että puolet vuosittaisesta 20 miljardin euron lisäyksestä menee Afrikkaan. Jäsenvaltiot ovat myös sitoutuneet parantamaan tuen tuloksellisuutta: omavastuullisuutta, yhdenmukaistamista, mukautumista maiden omiin järjestelmiin sekä tulossuuntautuneisuutta. Näiden sitoumusten täyttäminen edellyttää EU:lta johdonmukaisia, koordinoituja ja kollektiivisia toimia. Luomalla globaalin vision kumppanuus tarjoaa puitteet, joissa voidaan lisätä tukea infrastruktuurille ja saada aikaan tuloksia tehokkaasti. Jäljempänä kuvaillaan useita tapoja, joilla EU voi työskennellä yhdessä.

4.2.1. EKR:n ohjelmoitavat varat

Alueelliset ja kansalliset varat. Jos kymmenennen EKR:n rahoitus säilyy yhdeksännen EKR:n tasoisena, infrastruktuurille myönnettävät määrärahat voivat nousta 3 750 miljoonasta eurosta noin 5 600 miljoonaan euroon, mistä huomattavalla osalla rahoitetaan kumppanuustoimia.

AKT:n sisäiset varat. Kumppanuutta tukevista vesi- ja energia-alan välineistä myönnettävän rahoituksen lisäksi on luvassa noin 600 miljoonan euron määrärahat, jotka kanavoidaan seuraavasti:

- Huomattava osa menee infrastruktuurirahastoon hankkeiden vetäjien ehdottamia pääomasijoitushankkeita varten, joita rahoitetaan sekä avustuksilla että lainoilla. Avustukset myönnetään infrastruktuurirahaston yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.

- Osa menee täydentäviin avustuksiin, joita myönnetään i) valmiuksien parantamiseen sekä alueellisten hankkeiden ja kaupanhelpottamisohjelmien tukemiseen sekä ii) Afrikan verkkojen, erityisesti tie- ja vesiliikenneverkkojen, sellaisten osien tukemiseen, jotka eivät luonteeltaan sovellu rahoitettaviksi lainoilla.

- Käynnistysavustukset sellaisten verkkojen ja niihin liittyvien palvelujen tai niiden osien tukemiseen, jotka voidaan määritellä Afrikan laajuisiksi, lisärahoituksen houkuttelemiseksi muilta tahoilta.

4.2.2. EU:n infrastruktuurirahasto Afrikkaa varten

Rahasto on EU:n yhteinen toimi ja innovatiivinen tapa rahoittaa (katso ”Vaikutusten arviointi”) infrastruktuuria yhdessä EIP:n ja eurooppalaisten ja afrikkalaisten kehitysrahoituslaitosten kanssa. Rahaston avustustulot tulevat EY:ltä ja kaikilta halukkailta EU:n jäsenvaltioilta. Rahaston avustuksia on tarkoitus käyttää i) korkotukiin, ii) yhteisrahoitukseen EIP:n, kehitysrahoituslaitosten ja Afrikan kehityspankin (AfDB) kanssa, iii) riskitakuumekanismeihin, joita ei kateta muilla olemassa olevilla välineillä ja iv) hankkeiden valmisteluun ja valmiuksien parantamiseen. EU:n avustukset houkuttelevat ja edistävät muita virallisia kehitysapulainoja ja muuta rahoitusta kuin virallista kehitysapua.

Rahaston omavastuullisuusperiaate ja johto perustuvat ”kevyeen” rakenteeseen:

- Ohjauskomitea, johon kuuluvat AU-Nepad, Euroopan komissio, EIP, avunantajat ja afrikkalaisia toimijoita, takaa afrikkalaisen omavastuullisuuden, huolehtii yleispoliittisesta ohjauksesta ja asettaa painopisteet.

- Avunantajista koostuva täytäntöönpanokomitea arvioi ja hyväksyy hankkeet.

- Kumppanuussihteeristö, jota johtaa rahaston johtaja, tukee ohjauskomiteaa ja täytäntöönpanokomiteaa.

Perustajajäsenet päättävät rahaston toimintaa ohjaavista yksityiskohtaisista säännöistä. EIP vastaa rahaston tulojen ja menojen hallinnoinnista.

4.2.3. Tehostettu koordinointi ja yhteisrahoitus

Edellä mainitut EY:n alaisuudessa toimivat rahoitusvälineet eivät yksinään riitä. Niitä olisi täydennettävä muilla yhteistyötavoilla sekä pyrkimällä nopeuttamaan koordinaation tiivistämistä ja laajentamalla mahdollisuuksia yhdistettyyn ja muuhun yhteisrahoitukseen sekä rinnakkaisrahoitukseen.

Kumppanuustoimet

AU-Nepadin i-STAPin tavoin kumppanuustoimet jakautuvat laajasti ottaen kahteen ryhmään: i) tukitoimiin ja selvityksiin (”sisältö”) sekä ii) fyysisiin investointeihin (”laitteisto”).

4.3.1. Mantereen laajuinen ja aluetaso

Kumppanuudella tuetaan

- sellaisten infrastruktuuri-investointien suunnittelua ja tärkeysjärjestyksen määrittelyä, joissa laaditaan yleissuunnitelmia liikenne-, energia- ja tietoliikenneverkkoja ja jokialueorganisaatioita varten.

- infrastruktuuritoimia, joissa käytetään hyväksi talouskumppanuussopimusten avaamia kaupankäyntitilaisuuksia, jotka perustuvat talouskumppanuussopimusten täytäntöönpanoon tai joissa hyödynnetään palvelujen vapauttamisen ja tulliuudistuksen luomia mahdollisuuksia.

- valmiuksien parantamista mantereen laajuisissa ja alueellisissa afrikkalaisissa tutkimus- ja muissa laitoksissa ja elimissä (täydentäen alueellisista maaohjelmista ja seitsemännestä tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen puiteohjelmasta saatavaa tukea). Tällaisia laitoksia ja elimiä ovat muun muassa AU, Afrikan vesialan ministerineuvosto (AMCOW), energia-alan ministeriötason elimet, SSATP, alueelliset ja mantereen laajuiset sääntelyviranomaiset, siviili-ilmailuviranomaiset ja alueelliset sähköpörssit.

- kaikkia liikenne-, energia-, vesihuolto- ja tietoliikennemuotoja koskevien kansainvälisten ja alueellisten sopimusten, säännösten ja normien yhdenmukaistamista ja täytäntöönpanoa.

- alueellista sääntelyn uudistamista sellaisten yksityisten investointien houkuttelemiseksi kotimaasta ja ulkomailta, joilla voidaan edistää tehokkaan infrastruktuurin rakentamista ja palvelujen tarjoamista.

- toimia, joilla parannetaan lento- ja meriliikenteen turvallisuutta ja varmuutta (esimerkiksi tukemalla toimintaturvallisuutta ja lentokelpoisuuden ylläpidon kehittämistä koskevia COSCAP-hankkeita) tai ympäristönsuojelua tai laajennetaan eurooppalaisia satelliittinavigointipalveluja (Galileo), uuden sukupolven eurooppalaisen ilmaliikenteen hallintajärjestelmän (SESAR) kehittämishanketta tai ”Yhteinen eurooppalainen ilmatila” -hanketta.

- vapaata, turvallista ja varmaa kauttakulkuliikennettä Afrikan liikenneväyliä pitkin ja rajojen yli.

- alueellisia ja mantereen laajuisia kumppanuushankkeita varten suoritettavien välttämättömien investointi- ja rahoitusselvitysten valmisteluja.

- puuttuvien linkkien toimittamista ja rajat ylittävän infrastruktuurin rakentamista Afrikan laajuisiin liikenne-, energia- ja tietoliikenneväyliin ja -verkkoihin (avoimen pääsyn periaatteella).

- vesistöjen ja rajat ylittävien vesivarojen kestävää ja tasapuolista hoitoa.

4.3.2. Maataso

Kumppanuudella

- tehostetaan kansallisia lainsäädäntöjärjestelmiä ja tuetaan kansainvälisten ja alueellisten sopimusten täytäntöönpanoa ja sisällyttämistä näihin järjestelmiin.

- rahoitetaan tutkimuksia ja investointeja (mukaan luettuina toimet, joilla pyritään saavuttamaan kansainväliset turvallisuus- ja varmuusnormit), jotka liittyvät Afrikan laajuisten väylien ja verkostojen osia muodostaviin, kansallisesti merkittäviin liikenne-, energia- ja tietoliikennehankkeisiin.

- varmistetaan, että Afrikan laajuisten väylien ja verkostojen kestävyys otetaan huomioon maakohtaisissa ohjelmissa.

- hyödynnetään yhteyksiä EU:n energia-aloitteeseen nykyaikaisten ja kohtuuhintaisten energiapalvelujen saatavuuden helpottamiseksi käyttämällä varoja tehokkaammin, laajentamalla kantaverkkoja ja lisäämällä uusiutuvien energialähteiden käyttöä sekä yhteyksiä uusiutuvaa energiaa ja energiatehokkuutta koskevaan kumppanuuteen (Renewable Energy and Energy Efficiency Partnership, REEEP) ja Johannesburgin uusiutuvan energian koalitioon.

- hyödynnetään yhteyksiä EU:n vesialoitteeseen vedensaannin ja jätevesihuollon varmistamiseksi kestävään ja integroituun vesivarojen hoitoon perustuvassa järjestelmässä.

Koordinointi EU:n jäsenvaltioiden sekä muiden kansainvälisten elinten ja hankkeiden kanssa

Kumppanuuden onnistuminen edellyttää AU-Nepadin johtamaa, tehokasta koordinointia EY:n, EU:n jäsenvaltioiden ja kaikkien muiden toimijoiden välillä.

4.4.1. Koordinointi EU:n jäsenvaltioiden kanssa

Komissio johtaa EU:n tuen koordinointia vakiintuneiden, alakohtaisten koordinaatioryhmien avulla ja nykyisiä maa- ja aluetasoisia koordinaatiojärjestelmiä käyttäen.

4.4.2. Koordinointi muiden kansainvälisten hankkeiden ja elinten kanssa

EU:n, EIP:n, Maailmanpankin ja rahoitusinfrastruktuurin johtajien välinen koordinaatio toimii hyvin, ja koordinaatio AfDB:n kanssa edistyy myös hyvin. EY aikoo myös jatkaa yhteistyötään Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön (ICAO) ja Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) kanssa.

Koordinaatiota Afrikan infrastruktuuriyhteenliittymän kanssa, joka ei rahoita infrastruktuuria mutta pyrkii lisäämään investointeja siihen, helpottaa EU:n jäsenyys. EY tuo yhteenliittymään voimakkaan EU:n äänen sekä yhteisen vision ja strategian.

Strategia kestävää kumppanuutta varten

EY:n kokemuksen ja arvioinneista saatujen opetusten perusteella kestävä infrastruktuuri edellyttää, että edunsaajat ottavat siitä vastuun ja alakohtaisesta kestävyydestä huolehditaan. Jollei infrastruktuuriverkostoja huolleta ja ylläpidetä ajallaan ja riittävästi, käyttäjien ja edunsaajien vaatimia palveluja ei voida tarjota kestävästi. Kumppanuudella

- pyritään saamaan hallitukset sitoutumaan poliittisesti hyvään hallintotapaan kaikilla infrastruktuurisektoreilla

- tuetaan maatasolla koko sektorin laajuisia menettelytapoja, jotka kattavat infrastruktuurin ja siihen liittyvät palvelut

- johdonmukaistetaan maakohtaisia, alueellisia ja mantereen laajuisia kumppanuuteen liittyviä toimia

- edistetään tarvittaessa yksityisen sektorin osallistumista muodostamalla yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuuksia

- tuetaan turvallista, asianmukaista ja miesten ja naisten tarpeet täyttävää infrastruktuuria, jossa otetaan huomioon sosiaalisten ja ympäristöön liittyvien vaikutusten arvioinnit.

Komissio aikoo järjestää Afrikan unionin, alueellisten talousyhteisöjen, EU:n jäsenvaltioiden ja kansainvälisten kehitysyhteistyökumppaneiden kanssa joukon tapahtumia kumppanuuden kehittämiseksi ja alkuun saattamiseksi. Näitä ovat muun muassa

- mantereen laajuinen korkean tason tapaaminen Afrikassa kumppanuuden käynnistämiseksi.

- sarja korkean tason alueellisia, sektorikohtaisia tapaamisia kumppanuustoimien yksilöimiseksi.

Yleisellä tasolla komissio jatkaa kaikentasoista vuoropuhelua afrikkalaisten kumppaneidensa ja eurooppalaisten sidosryhmien kanssa kumppanuuden painopisteiden ja toimintojen määrittelemiseksi ja niiden täytäntöönpanemiseksi.

ANNEX

Sectoral overview, methodology and maps of the trans-African transport corridors, the continental electricity interconnections and river basins and ICT networks

This annex gives a brief overview of each sector - transport, energy, water and ICT. It also outlines the basis for a dialogue between the EU and the AU for moving the Partnership forward and delivering what Africa expects from its infrastructure and services. To facilitate the dialogue between stakeholders, maps of continental and regional transport, energy and ICT networks and of river basins are included. The maps are based on AU-NEPAD strategies and reflect the current progress on the dialogue; they should be regarded as indicative.

A methodology for prioritising EU operations

To guide the decision-making process on setting priorities for EU operations within the EU-Africa Partnership, a two-stage process is summarised below. The process is adapted from the methodology used for extending the trans-European networks. It will be further developed in the course of the ongoing EU-AU dialogue to reflect the AU-NEPAD criteria and will be used as a framework for reaching a consensus between stakeholders.

The first stage is to identify the major trans-African corridors and networks connecting countries, which are most relevant to international exchanges and traffic and to strengthening regional integration and continental cohesion. Various criteria will be jointly agreed under two main categories – institutional and functional.

The second stage is to prioritise projects on the selected trans-African corridors and networks. This process will cover a full project appraisal, which will include, inter alia:

- a firm commitment by the region, country or countries and entities concerned to implement the project, including a clear demonstration of the benefits of the project and how it responds to different demands, a realistic and affordable financing plan and an implementation timetable,

- an analysis of the benefits of the project in terms of its economic and financial, institutional, environmental and social impact. These analyses will take account of the ways in which projects contribute to economic efficiency, environmental sustainability, improved safety and security, etc.

Partnership operations to improve infrastructure along trans-African corridors and networks alone are not enough. These operations need to be supplemented by “facilitation measures” that ensure efficient movement of traffic along corridors and networks and minimum delays at borders. Such measures include, inter alia, harmonisation of transit transport and trade regulations and procedures, technical and administrative interoperability, implementation of new technologies, such as traffic management and electricity grid systems, and measures to improve safety and security. The EU operations will include a balance of physical investment and facilitation measures.

The EU-Africa Partnership on Infrastructure: Transport

A brief overview

Physical links in Africa fall well short of expectations and the infrastructure and services network remains under-developed. Road transport is the dominant mode, accounting for 90% of inter-urban transport.

Roads linking sub-regions are modest and road conditions vary from region to region, and within regions and countries. Road conditions are improving in many African countries where the practices advocated by the Sub-Saharan African Transport Policy Programme (SSATP)[9] are being implemented. Sustaining these road conditions demands more revenue for maintenance. Although sufficient revenue may exist in just a few countries, the current revenue of road maintenance funds covers approximately 40% of network needs. The increasing number of semi-autonomous road agencies is encouraging and makes increasing government and donor investments more sustainable. Such changes are leading to increased private sector involvement in roads. Progress over the past 10 years has been commendable, particularly given the fragile economy of many African countries. Governments must, however, redouble their efforts to increase their network maintenance.

Road maintenance remains a major problem for many African road agencies. Deferred maintenance has resulted in the loss of one third of the capital invested in the SSA road network. Maintenance budgets also remain an easy target for governments seeking savings; these are usually false economies. Deteriorating road conditions impose extra costs on road users in the form of increased vehicle operating costs or higher freight tariffs and passenger fares in the case of commercial operations. The EU has developed a sectoral approach[10] to tackle the issue of road maintenance.

Experience has defined fundamental principles for the EU’s sectoral approach to sustainable road maintenance. These are:

- Involving stakeholders: as most maintenance revenue is raised from user charges, road users and beneficiaries are demanding to know where and how funds are spent. Stakeholders are increasingly involved in prioritising road maintenance in country poverty reduction strategies and sit on the boards of road funds and road agencies.

- Securing finance: road funds are proving an effective means of managing maintenance revenue, largely based on a fuel maintenance levy. Where road funds operate under “2nd generation” principles the traditional objections of fiscal earmarking tend to disappear.

- Restructuring institutions: road networks have to be managed as a business. This means defining clear responsibilities between the many road organisations, introducing effective management information, accounting and auditing systems, using the private sector for service and works delivery and paying professionals adequately. One effective way to address all these issues is to create autonomous road agencies outside the civil service.

- Updating standards and regulations: ensuring that road networks cause minimum negative social and environmental impact, responding to the different needs of men and women, taking account of HIV/AIDS, improving road safety and controlling vehicle overloading call for updating and effectively enforcing standards and regulations.

Shipping is served by some 60 major ports with facilities ranging from conventional berths to container, oil and bulk cargo (see the map of the trans-African transport corridors). Many ports struggle to offer competitive services due to inadequate equipment and complex regulations. Similary, fishing ports, which could play a major role in the economic development of coastal countries, very often have inadequate facilities and services for handling local and foreign vessels and infrastructure for the storage and processing of fish products. Where the private sector is involved in concessions for container terminals and port management, port services are becoming more efficient, e.g. in Maputo, Dar es Salaam and Mombasa.

Africa is endowed with many lakes and rivers, yet few countries integrate inland waterway transport into a regional system. Exceptions are the countries surrounding Lake Victoria and Lake Tanganyika and the countries along the River Congo.

Railway coverage is sparse and where it exists density is low at 3 kilometres per 1 000 square kilometres (see the map of African railways). Africa’s railways date back to the colonial period and were built to harness the mineral and agricultural resources of the continent. No regional or continental African railways network exists. Railways are expensive to construct and equip, require a higher degree of management skills and must be highly used if they are to be financially viable. Railway services are slowly being concessioned to the private sector. This is a long process involving a lengthy lead time to financial closure. It also demands considerable restructuring of the railway corporations, involving retrenchment with its consequent negative social impact. Returns to the concessionaire are only gradually emerging and should be considered a medium- and long-term prospect.

Air transport has not fully benefited from the adoption of the Yamoussoukro Decision in 1999, which pushes liberalisation of access to the region’s air transport market. SADC is the most integrated region. Full implementation of the Decision is hampered by poor competition rules and protectionist measures for national airlines. Similarly, efficient air services are hindered by limited investment in airport infrastructure, which often needs modernisation if it is to meet international safety and security standards.

Overall transport infrastructure quality is slowly improving but is not always matched by simplification and harmonisation of operational issues. These include cumbersome customs and administrative procedures, illegal roadblocks, conflicting regional trade arrangements, etc. Consequently, transport costs are high, averaging 14% of the value of all exports compared with 8.6% for all developing countries, and higher still for many landlocked countries – Malawi (56%), Chad (52%) and Rwanda (48%).

A basis for dialogue: interconnecting trans-African corridors and regional networks

Reducing the cost and improving the quality of transport services is central to the transport-related part of EU development policy. This means removing infrastructure and non-physical barriers to free movement of goods, services and people, improving maintenance of transport assets, etc. and pursuing the sectoral objectives of trade corridors without borders and barriers; better and safer roads; competitive rail services; efficient ports and safe seas and ports; and safe, secure skies and airports. And, complementary investment in communciations infastructure will lead to a more efficient flow of transit traffic along corridors and regional networks. EU programmes support these objectives and match the focus on interconnectivity at regional and continental level.

The trans-African corridors and the regional road network linking the corridors to country networks are shown on the map below. It is mainly based on work carried out by the African Development Bank in coordination with the RECs and includes information received from other donors. The continental corridors and regional networks reflect a vision of a more interconnected and better integrated Africa, which matches AU-NEPAD’s aspirations.

Eight main trans-African corridors are identified, extending over a total length of 37 500 km of which 14 300 km are in poor condition or “missing links”. There is also an extensive network of regional roads linking capitals, production areas, etc. that form an integral part of the trans-African corridors. Further analysis is required to establish the condition of this regional network and to prioritise its investment needs. The eight main trans-African corridors are:

Dakar–N’Djamena: The “trans-Sahelian highway” is approximately 4 500 km long and crosses seven countries: Senegal, Mali, Burkina Faso, Niger, Nigeria, Cameroon and Chad. Almost 35% of the corridor is in poor condition, especially stretches in Senegal and Mali.

The Nouackchott–Lagos corridor is approximately 4 500 km long and crosses all twelve coastal countries between Mauritania and Nigeria. It provides the most direct road connection between the capitals of the countries. Approximately 28% of the corridor is in poor condition.

The Khartoum–Djibouti corridor is approximately 1 900 km long and links Sudan and Ethiopia to the port of Djibouti. Road conditions vary from good to fair, except for two stretches of approximately 330 km in Djibouti and Ethiopia that are in poor condition.

The Lagos–Mombasa corridor is approximately 6 300 km long and connects the ports of West Africa (Nigeria and Cameroon) and East Africa (Mombasa), providing the landlocked Central African countries with access to the coast. Road conditions are poor along almost 53% of the corridor, especially in the Central African Republic, DRC and Uganda.

The Cairo–Gaborone corridor is the major trans-African corridor, approximately 8 900 km long. Road conditions vary along the corridor, with almost 33% in poor condition.

The N’Djamena–Windhoek corridor is approximately 6 200 km long and links seven countries (Chad, Cameroon, CAR, Congo, DR Congo, Angola and Namibia). Approximately 45% of the corridor is in poor condition.

The Beira-Lobito corridor is approximately 3 500 km long and connects the port of Beira with Harare and continues to Lusaka. It links four countries: Mozambique, Zimbabwe, Zambia and Angola. Approximately 45% of the corridor is in poor condition, particularly in Angola.

The Dar Es Salaam–Kigali corridor - the East-African central corridor - is 1 700 km long and connects the landlocked countries of Rwanda, Burundi and Uganda to the port of Dar Es Salaam. Road conditions vary, with about 500 km, especially in Tanzania, in poor condition.

The map does not show the well-developed corridors in South Africa nor the corridors linking South Africa to its neighbours, e.g. the Johannesburg-Maputo corridor. For North Africa, which has a better developed network, the map shows only the Cairo-Agadir corridor.

[pic]

[pic]

The EU-Africa Partnership on Infrastructure: Energy

A brief overview

In Africa access to modern energy services remains very low. Less than 20% of Africa’s population has access to electricity and for them power rationing and cuts are part of the daily routine. This inhibits job creation, industrial investment and entrepreneurial development, and impedes production of competitive goods and services. Wider use of modern, sustainable and affordable energy services will improve the efficiency of health and education services, reduce deforestation and ease the daily burden that women bear in Africa. The EU Energy Initiative (EUEI) launched at the WSSD provides the policy framework for the EC and EU Member States to channel their efforts towards increasing access to modern energy services. The 9th EDF ACP-EU Energy Facility (€220 million) recently launched a call for proposals that will be able to co finance investments in rural energy access, to support governance and management in the energy sector and to facilitate investments in cross-border energy interconnections and cooperation. These EU operations are also complemented by actions carried out under the JREC initiative.

Africa’s substantial indigenous energy resources, fossil fuels (oil, gas and coal) and renewable sources (hydro, biomass, biofuel, wind, geothermal and solar) are inefficiently used. Most fossil fuel is exported. The rising world market price of oil has a marked negative impact on the GDP of oil-importing countries, particularly the LDCs. Renewable resources are under-used and only 7% of Africa’s hydropower potential is converted into electricity.

Increased national and cross-border energy cooperation and trade is essential to improve reliability, affordability and access. It is acknowledged that the traditional approach of limiting energy planning and service provision to nation states has a negative effect on development of the energy sector in Africa. Nation-based planning is sub-optimal in several respects: (a) the geography of energy supply options does not necessarily correspond to political boundaries, since the cleanest and cheapest energy source may lie across national borders; (b) national energy markets are often too small to justify the investments needed to harness certain energy supply options; (c) the difficulties involved in the delivery of energy services in remote areas due to weak planning frameworks and regulations; (d) local and cross-border energy supply often allows diversification of energy sources – a key component in energy security.

Steps are being taken to integrate regional energy systems. Progress is being made on improving power distribution through regional power pools, interconnected electricity grids and plans for regional power development. The Southern African and West African Power Pools are increasing the transit capacity for electricity interchange between the countries concerned. Central and East Africa have established their power pools. These are just the first steps, and much more needs to be done.

Similarly, the RECs are promoting cooperation on the development of gas and hydropower resources. Some cross-border schemes already exist, for example, the Kariba South power station between Zambia and Zimbabwe and the Ruzizi hydroelectric station between Burundi, the DRC and Rwanda. Other hydropower generating facilities have bilateral agreements that play a key role in cross-border trade in electricity. At the same time individual countries are continuing to develop renewable energy sources for decentralised generation of electricity, which can be suitable solutions for increasing access in rural areas.

The EU’s recent Green Paper on energy[11] sees interconnection of energy systems as one of the priority areas. Other priorities include the international promotion of the rational use of energy and renewable energy, which requires dialogue with between producer, and consumer countries. Interconnectivity would help Europe to diversify its sources of supply, while upgraded and new infrastructure would improve the security of energy supplies. Within the context of the Partnership, concrete measures are needed to develop energy partnerships with producer and transit countries. The Partnership could also improve the development of energy and transport facilities (especially in ports) of producer countries that allows more efficient use of their resources and attracts foreign investment.

Within the thematic programme of “Environment and sustainable management of natural resources, including energy” the EUEI, JREC and the future COOPENER programme will be able to support the EU-Africa Partnership on Infrastructure. The COOPENER programme could provide institutional support for improving access to sustainable energy services and actions aimed at improving energy security, e.g. by stimulating regional cooperation between countries, the private sector and non-governmental organisations for promoting regional interconnectivity.

A basis for dialogue: a focus on interconnectivity

The map shows the main electricity interconnections identified by NEPAD and RECs. It will guide the dialogue to identify priority action and the financial set-up.

NEPAD i-STAP refers to the power pools as the entities responsible for implementing the projects. The power pools include national utilities of member countries that are responsible for optimising use of regional energy resources and country-to-country support during an energy crisis.

The power pools are based on a multitude of legal documents, such as inter-governmental, inter-utility agreements, agreements between operating members and operating guidelines. The present situation with the power pools in the continent is as follows:

North African region: the Maghreb Union, COMELEC, which includes Mauritania, Morocco, Algeria, Tunisia and Libya.

Southern African region : Southern Africa Power Pool (SAPP) - DRC, Angola, Zambia, Tanzania, Namibia, Botswana, Zimbabwe, Malawi, Mozambique, Lesotho, Swaziland and South Africa.

West African region : West Africa Power Pool (WAPP) - Senegal, Guinea Bissau, Gambia, Guinea Conakry, Sierra Leone, Ivory Coast, Mali, Burkina Faso, Niger, Ghana, Togo, Benin, Nigeria and Cape Verde.

Central African region: Central Africa Power Pool (CAPP) - Cameroon, Gabon, Chad, CAR, DRC, Equatorial Guinea, Sao Tome, Congo and Angola. Applications from Rwanda and Burundi are being processed.

East African region : Eastern Africa Power Pool (EAPP) - Egypt, Sudan, Ethiopia, Uganda, Kenya, Rwanda and Burundi. Participation by Eritrea, Somalia and Tanzania is on hold.

Among these power pools, SAPP and WAPP are more mature than CAPP and EAPP, which are very recent. This is reflected on the map, which shows that interconnections in the WAPP and SAPP regions are more clearly defined than in the EAPP and CAPP regions. Some of the interconnections shown on the map are being implemented or are near financial closure.

NEPAD i-STAP envisages support for:

- projects of continental relevance - identified by a bold, dotted line,

- regional power pools - identified by a lighter dotted line,

- capacity-building activities, especially for power pools, NEPAD, AUC, AFREC and regulatory institutions, some of which will be financed by the EUEI Energy Facility.

NEPAD has also identified the Nigeria-Algeria gas pipeline as a priority, together with other oil and gas projects, such as the West Africa gas pipeline (under construction), the Kenya-Uganda oil pipeline and the Tunisia-Libya gas pipeline.

[pic]

[pic]

The EU-Africa Partnership on Infrastructure: Water

A brief overview

Water resources are unevenly distributed and erratic rainfall exacerbates equitable access. Many African countries suffer large seasonal rainfall fluctuations and periodic cycles of drought and flood. Climate change will exacerbate the extremes of variability of water availability. As a result, the population living in water-scarce countries in Africa will rise to over 400 million by 2010, mainly located in North Africa. These levels of water scarcity constrain food production, ecosystem protection and economic development, particularly among the poor.

Most of Africa’s water resources are shared and cross borders. Transboundary river basins need joint management for conservation and equitable resource sharing. Integrated water resource management provides such a framework and will also promote peace and security in transboundary water basins. This framework is crucial as some countries’ resources originate beyond their borders, for example Mauritania (95%) and Botswana (94%). There are some 60 international river and lake basins in Africa, although fewer than 10 have the cooperation agreements necessary for sustainable management and equitable sharing of resources between riparian states. One notable example of cooperative water resource management is the Nile Basin Initiative, a partnership between the Nile riparian states led by the Council of Ministers of Water Affairs. It aims to achieve sustained socio-economic development through equitable use of the common Nile Basin water resources. Creating new river basin organisations and revitalising existing organisations is one priority of the African Ministerial Council on Water in its efforts to deliver the African Water Vision for 2025.

More effective management of water resources is needed to improve water security and the affordability of water services at country level and to contribute effectively to the MDGs. Today over 300 million people – some 42% of Africa’s population - still have no access to safe water. Similarly access to basic sanitation is denied to 60% of the population. Without clean water and good sanitation, diarrhoea and other water-borne diseases will multiply. Food security and economic productivity will be threatened and HIV/AIDS treatment will be less effective. Africa has potential for hydropower production of about 1.4 million GWh per year. Currently, however, despite the immense possibilities, hydropower generation represents less than 5 percent of the electricity generated. Water for industrial use is also very low and accounts for only 6 percent of water used. Integrated water resource management at a basin level provides the framework for managing these competing demands for water.

Making better use of scarce resources through better water management, efficient irrigation, reducing leakage and waste and avoiding pollution are all necessary in order to reap the estimated economic benefit of US$ 22 billion when Africa achieves its water and sanitation MDGs. More efficient, more sustainable water use and basin management should also contribute to the goals of halting or reversing the current loss of natural resources and biodiversity by 2015.

Therefore, strong political will and financial commitment to joint management, development and harnessing of transboundary water will contribute to reducing poverty at local level. Better use of water at country level will enable national authorities to expand access to water and sanitation at more affordable prices. This, however, depends on balancing investments between infrastructure provision, governance and providing national and local authorities with the capacity effectively to manage and monitor water resources and service provision.

A basis for dialogue - transboundary water management in Africa

There is a need to get riparian states to cooperate on the use of the resources of shared rivers and ground water basins. This involves (i) preparing water resources management plans that address the needs of all users and respect the needs of the environment, and (ii) developing the infrastructure (dams, irrigation systems, water supplies, hydro-electric power) that is needed to reduce vulnerability to droughts, to manage floods better, to ensure more water, more food and more electricity in a way that takes account of the needs of the river system itself. This means laying a strong foundation for cooperative action and for future investment projects to follow the decision-making framework of the World Commission on Dams Report of 2000.

Integrated Water Resources Management (IWRM) is central to EC development policy related to water, to the EU Water Initiative (EUWI) and the Africa-EU Partnership on water affairs and sanitation launched at the WSSD. As a result of the EUWI, €10 million from 9th EDF is being used to support transboundary management in five basins in Africa (Niger, Volta, Lake Chad, Kagera and Orange/Senqu). The 9th EDF ACP-EU Water Facility (€500 million) is also supporting transboundary water management and the establishment and reinforcement of river basin authorities as well as investments at the national and local level. These Water Facility operations are complementary to investments by the National Indicative Programmes. Funds from the ACP-EU Water Facility have been allocated to the Nile Basin Initiative (NBI - €18 million), the Niger and the Senegal (€2 million each). The EC is thereby supporting regional water management in specific fields:

- Establishment of and support for the “Shared Vision Programme” in the Nile and the Niger. This provides the basic framework for sustainable use of shared water resources and is a prerequisite for sound investment in infrastructure.

- Support for existing basin authorities (Senegal, Orange/Senqu and Lake Chad) and for the establishment of new ones (Volta).

- Multi-purpose basin development addressing the different water uses, as part of the NBI.

- In the field of disaster preparedness, support for a flood preparedness programme in the Eastern Nile for Ethiopia and Sudan, as part of the NBI.

- Knowledge and monitoring of water resources for better management. The EC is supporting the HYCOS Programme (Hydrological Cycle Observing System) and the establishment of a pan-African water information system.

Building on this substantial and varied support already provided by the EC for transboundary basin management in Africa, further opportunities will be developed to respond to AU-NEPAD/REC priorities. Funds from the ACP-EU Water Facility will support the start-up phase of this process. Initially, the focus must be on basins prioritised by NEPAD in its 2005 STAP for Transboundary Water Management (Niger, Senegal, Congo, Lake Chad, Nile, Okavango and Zambezi) and on expanding support for other basins, particularly:

- Establish and support for “shared vision programmes” as the framework for sustainable use of shared water resources and a prerequisite for sound investment in infrastructure.

- Establish and support for basin authorities and building their capacities, as a necessary foundation for sustainable infrastructure development.

- Contributions to project preparation and implementation to complement existing instruments (within the AfDB, NEPAD, SADC, etc.).

The programme of action will be developed and implemented in close collaboration with African institutions (AU-NEPAD, AMCOW, RECs, AfDB) and other donors (such as Germany which has undertaken a programme to initiate support for the Congo basin).

[pic]

[pic]

The EU-Africa Partnership on Infrastructure: ICT

A brief overview

The uptake of ICTs in Sub-Saharan Africa has been hampered by the non-existence of appropriate regulatory frameworks and the inadequacy of infrastructure. The number of fixed telephone lines is minimal and the waiting period for a telephone connection may be several years. Fortunately mobile telephony and pre-paid cards are solving many of Africa’s communication problems. Additionally, Africa is wasting US$400 million each year by intra-African telecom traffic that transits outside Africa because of a lack of interconnections and clearing houses. Large bandwidth at reasonable costs remains an issue for landlocked countries. Building on the broad experience of the EU and following the 2nd phase of the World Summit on the Information Society (WSIS), the Communication “Towards a Global Partnership on the Information Society: Follow up to the Tunis Phase of the WSIS” of April 2006 - paved the way for addressing the digital divide in developing regions, notably Africa.

A basis for dialogue: regulatory reform, broadband and non-commercial e-application investment

Support to Regulatory Reform: It is widely recognised that the private sector can play a major role in ICTs. Even in Africa where many incumbent operators are still state-owned, several governments have privatized their fixed-telecom operator. Moreover, the mobile telecom operators are mainly in the hands of the private sector, local or foreign. To attract the private sector a stable legal environment and an appropriate regulatory framework are needed.

[pic] | [pic] |

Figure 1: ICT competition This map compares monopolistic or competitive practices in services such as local, domestic long-distance, international, wireless local loop and mobile. Source: ITU | Figure 2: Independent regulators Full autonomy implies national regulatory authorities that are independent from political and financial pressures and that are staffed by appropriately trained professionals. Source: ITU |

The boundaries, colours, denomination and any other information shown on these maps do not imply, on the part of the European Commission, any judgment on the legal status of any territory, or any endorsement or acceptance of such boundaries. |

Therefore, while ensuring that the social aspects of liberalisation are considered, it is recommended that action be directed towards:

- establishing and consolidating national and regional ICT strategies, which support poverty reduction strategies;

- creating national and regional regulatory frameworks for electronic communications that ensure a level playing field and facilitate competition whereby competing firms are assured of equal access to technology and fair pricing;

- establishing independent national regulatory authorities.

Activities could consist of assistance measures to manage the transition to liberalised telecommunications markets in order to facilitate network interconnection and interoperability of services, while fostering the reduction of telecommunication costs and the introduction of new technologies. This would include training activities, technical assistance and sharing of good practices for regional policy makers and regulators.

To implement these activities, the Commission will favour a sub-regional approach in order to take benefit of an economy of scale and to promote the emergence of broader markets.

Investment in technologically neutral broadband infrastructure: There are presently several broadband technologies options for rolling out a broadband infrastructure on the African continent: wireless technologies, including satellite, wire-line technologies (e.g. optical fibre networks, but also power line communications) and a combination of these.

Support to the deployment of a broadband infrastructure at pan-African level should be based on a technologically neutral approach with choices between the different options relying on current and planned ICT infrastructures and considerations related to deployability, bandwidth, coverage and cost.

Principal backbones infrastructure, existing and planned, in Africa

EASSy : Submarine cable running along the African East Coast that would close the ring around Africa.

COMTEL : this consortium is entirely composed of incumbent telco covering 21 countries, reflecting the COMESA membership basis of the organisation.

Central African ring : This is a network infrastructure proposed by Celtel, that would link a range of countries including: Kenya, Malawi, Uganda, Tanzania and Bukoba in Eastern DRC.

COM-7 : This route proposed by Com-Africa connects seven countries in East and Southern Africa. It has no incumbent telco involvement.

West-East-West linkages E2-E3-E4-E5 : The trans-Sahel backbone linking Burkina Faso, Niger, Chad, Sudan, and Uganda . A redundant ring could also be created by linking with the Central African backbone by continuing South through Chad via Cameroon to Gabon, taking advantage of the Cameroun-Chad fibre backbone that has been laid along the oil pipeline.

There is a consensus that in circumstances where the market does not deliver, state-intervention should not be excluded. Such situations include (i) the rural sector, (ii) trans-border communications; (iii) post-conflict situations, (iv) networks that are operated by the governments for internal usage (in principal to be avoided), and (v) broadband networks that are operated according to the “Open Access Principle.”

Non-commercial e-services: The objective would be to promote the usage of the underlying ICT infrastructures thus encouraging further investment through the development of e-applications and services of high societal impact such as education, health, agriculture, environment and e-government.

The development of projects in these domains should exploit synergies with EU programmes and initiatives such as trans-European Networks for Telecommunications, TEN-Telecom, i2010, the EU Research and Development Framework Programmes, the Interchange of Data between Administrations (IDABC) Programme, or the recent established co-operation between ESA and DEV to promote telemedicine through satellites. Examples of these are:

- Research and Education Networks: the aim would be to improve the connectivity of African national research and education networks and to interconnect them with the EU’s GÉANT2. This would integrate African researchers into global research communities and limit the “brain drain”.

- The recently established collaboration between the ESA and DEV to promote telemedicine through satellites should be furthered. A task force composed of the relevant African Organizations, the WHO, EC and ESA has been set up to identify a framework of appropriate actions for a telemedicine program in sub-Saharan Africa. The TTF activities will be complemented by an analysis of the cost benefits of the implementation and by a study of system architecture and related costs of a pan-African satellite-based telemedicine.

- e-government between the AUC and its Member countries in a similar way to the EU’s Interchange of Data between Administrations programme,

- the NEPAD e-Schools Initiative that will connect 600,000 African schools to the Internet and provide better education to the millions of children,

- the adaptation to the needs of Africa of the products and services developed by the EU Research and Development Framework Programmes in the field of e-learning, telemedicine and e-government.

EC commitments to transport, energy, water and sanitation, and ICT in Africa (€) Sub Saharan Africa commitments are EDF, North Africa commitments are EU budget resources |

2003 | 2004 | 2005 | Total |

Transport Sub Saharan Africa North Africa | 628,000,00096,000,000, | 401,400,000 43,000,000 | 807,400,000 19,000,000 | 1,836,800,000 158,000,000 |

Energy Sub Saharan Africa North Africa | 500,000 - | 6,300,000 8,600,000 | 4,000,000* - | 10,800,000 8,600,000 |

Water and sanitation Sub Saharan Africa North Africa | 169,200,000 31,700,000 | 137,900,000 77,900,000 | 313,900,000** 102,700,000 | 621,000,000 212,300,000 |

ICT Sub Saharan Africa North Africa | 11,100,000 - | 21,000,000 4,000,000 | - - | 32,100,000 4,000,000 |

Total Sub Saharan Africa North Africa Grand total - Africa | 808,800,000 127,700,000 936,500,000 | 566,600,000 133,500,000 700,100,000 | 1,125,300,000 121,700,000 1,247,000,000 | 2,500,700,000 382,900,000 2,883,600,000 |

Source: EuropeAid Cooperation Office

Notes

* The ACP-EC Council of Ministers decided on 25 June 2005 to set up the Energy Facility. The Facility will commit €220 million by the end of 2007. The call for proposals has been launched.

** The ACP-EC Water Facility has resources of €500 million. During 2004-2005, €125 million was committed and the remaining €375 million will be committed by the end of 2007.

For Sub Saharan Africa: commitments are exclusively EDF programmable resources (and the Water Facility).

For North Africa: commitments are exclusively EU budget resources.

Abbreviations

ACP | Africa, Caribbean, Pacific |

AfDB | African Development Bank |

AFREC | African Energy Commission |

AIDS | Acquired Immunodeficiency Syndrome |

AMCOW | African Ministerial Council on Water |

AU | African Union |

AUC | African Union Commission |

CAPP | Central Africa Power Pool |

CAR | Central African Republic |

COMELEC | Comité Maghrebin de l’Electricité |

COMESA | Common Market for Eastern and Southern Africa |

COOPENER | Cooperation Energy Programme |

COSCAP | Cooperative Development of Operational Safety and Continuing Airworthiness Project |

DAC | Development Assistance Committee (of the OECD) |

DFI | Development Financing Institutions |

DRC | Democratic Republic of Congo |

EAPP | Eastern Africa Power Pool |

EASSy | Eastern Africa Submarine Cable System |

EC | European Community |

EDF | European Development Fund |

EIB | European Investment Bank |

EPA | Economic Partnership Agreement |

ESA | European Space Agency |

EU | European Union |

EUEI | EU Energy Initiative |

EUWI | EU Water Initiative |

FPA | Fishery Partnership Agreements |

GDP | Gross Domestic Product |

GNI | Gross National Income |

HIV | Human Immunodeficiency Virus |

HYCOS | Hydrological Cycle Observing System |

ICAO | International Civil Aviation Organisation |

ICT | Information and Communications Technology |

IDABC | Interoperable Delivery of European eGovernment Services to public Administrations, Businesses and Citizens |

i-STAP | Infrastructure Short Term Action Plan (of NEPAD) |

ITU | International Telecommunications Union |

IWRM | Integrated Water Resources Management |

JREC | Johannesburg Renewable Energy Coalition |

LDC | Least Developed Countries |

MDGs | Millennium Development Goals |

NBI | Nile Basin Initiative |

NEPAD | New Partnership for Africa’s Development |

NIP | National Indicative Programme |

ODA | Official Development Assistance |

OECD | Organization for Economic Cooperation and Development |

REC | Regional Economic Community |

REEP | Renewable Energy and Energy Efficiency Partnership |

RIP | Regional Indicative Programme |

SADC | Southern African Development Community |

SAPP | Southern Africa Power Pool |

SESAR | Single European Sky ATM Research |

SSATP | Sub-Saharan Africa Transport Programme |

STAP | Short Term Action Plan (of NEPAD) |

TEN | Trans-European Networks |

TTF | Technology Transfer Facility |

WAPP | West Africa Power Pool |

WHO | World Health Organisation |

WSSD | World Summit on Sustainable Development |

[1] Eurooppa-neuvosto: EU ja Afrikka: kohti strategista kumppanuutta – 15961/05 (Press 367), 19.12.2005.

[2] OECD:n kehitysapukomitean (DAC) köyhyyden vähentämisen verkosto: ”Guiding principles on using infrastructure to reduce poverty”, joulukuu 2005.

[3] ”Can Africa Claim the 21st Century”, Maailmanpankki, huhtikuu 2000.

[4] ”Assessing Regional Integration in Africa”, Afrikan talouskomissio, 2004.

[5] KOM(2006) 181: Kohti maailmanlaajuista kumppanuutta tietoyhteiskunnan alalla – Tietoyhteiskuntahuippukokouksen (WSIS) Tunisin vaiheen jatkotoimet.

[6] Avunantajia koskeva vuoden 2006 selvitys (Donor Atlas), Euroopan komissio–OECD.

[7] Avun tuloksellisuudesta annettu Pariisin julistus, helmikuu 2005.

[8] Neuvoston päätelmät kehityksen rahoittamisesta ja kehitysavun tuloksellisuudesta: Enemmän, paremmin ja nopeammin – yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvosto – 11. huhtikuuta 2006, Luxemburg.

[9] SSATP includes 32 SSA countries and the RECs. Its Long Term Development Plan (2004-07) is supported by EC (major donor), France, Denmark, Ireland, Norway, Sweden, UNECA and World Bank.

[10] COM(2000) 422: Promoting sustainable transport in development cooperation

[11] COM(2006) 105.