52005DC0014

Bryssel 27.01.2005

KOM(2005)14 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Luonnos sosiaalista suojelua ja sosiaalista osallisuutta koskeva yhteinen raportti {SEK(2005)69}

SISÄLLYSLUETTELO

Johdanto 3

1. Sosiaalinen suojelu ja sosiaalinen osallisuus: vastaaminen muutoksiin 3

2. Sosiaalisen osallisuuden edistäminen 5

3. Eläkkeet ja aktiivisena ikääntyminen 9

4. Keskeiset poliittiset viestit 10

JOHDANTO

Lissabonin strategialla pyritään edistämään unionissa kestävän kehityksen mallia, jolla nostetaan kaikkien Euroopan kansalaisten elintasoa korostamalla yhtä aikaa talouskasvua sekä sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja ympäristönsuojelua. Näin tuodaan esiin tarve parantaa EU-tason koordinointimekanismeja, jotta edistettäisiin johdonmukaista ja toisiaan vahvistavaa talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaa.

Vankka talous- ja työllisyyskasvu on olennainen edellytys sosiaalisen suojelun järjestelmien kestävyydelle, mutta suuremman sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja toimivan koulutusjärjestelmän saavuttaminen on keskeistä kasvun edistämisessä. Tähän liittyen tällä ensimmäisellä sosiaalista suojelua ja sosiaalista osallisuutta koskevalla yhteisellä raportilla edistetään pyrkimyksiä sosiaalisen suojelun järjestelmien nykyaikaistamiseksi päättäväisillä ja uskottavilla uudistusstrategioilla.

Sosiaalisen osallisuuden edistäminen ja kansalliset strategiat köyhyyden ja syrjäytymisen torjumiseksi ovat näyttävästi esillä raportissa, joka pohjautuu sosiaalista osallisuutta koskevan avoimen koordinointimenetelmän kahteen toteutuskierrokseen vanhoissa EU-maissa ja sen onnistuneeseen laajentamiseen 10 uuteen jäsenvaltioon vuonna 2004. Myös eläkkeitä käsitellään, vaikkakin vähemmässä määrin. Niissä peruslähteenä on käytetty vuoden 2003 yhteistä raporttia riittävistä ja kestävistä eläkkeistä. Lisäaineistoa on saatu sosiaalisen suojelun komitean tuoreista töistä samoin kuin Euroopan komission ja uusien jäsenvaltioiden välillä ennen liittymistä käytyjen kahdenvälisten neuvotteluiden tuloksista.

Tämän yhteisen raportin tarkoituksena on täydentää yhteistä työllisyysraporttia ja talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen täytäntöönpanoraporttia, jotta saadaan tasapainoinen ja yhtenäinen kuva suurimmista haasteista, joita jäsenvaltioilla on edessään, jos ne haluavat saavuttaa Lissabonin kunnianhimoiset tavoitteet. Raportissa tuodaan esiin riippumattomien asiantuntijoiden ryhmän (Wim Kokin ryhmän) raportin suositukset, joiden mukaan on tarpeen keskittyä voimakkaammin Lissabonin tavoitteiden täytäntöönpanoon ja tiivistää poliittista sitoutumista asiaan kaikilla tasoilla.

1. SOSIAALINEN SUOJELU JA SOSIAALINEN OSALLISUUS: VASTAAMINEN MUUTOKSIIN

Korkeatasoinen sosiaalinen suojelu antaa yhteiskunnalle keinot kohdata vastoinkäymisiä sekä poistaa ja ehkäistä vakavimmat ja epäinhimillisimmät köyhyyden muodot. Hyvin suunnitelluilla sosiaalisen suojelun järjestelmillä edistetään myös talouden kehitystä tarjoamalla talouskasvulle suotuisa ympäristö, jossa ihmiset ja yritykset kuluttavat ja investoivat luottavaisina. Suojelujärjestelmät helpottavat rakennemuutoksia vaimentamalla niiden vaikutuksia työntekijöihin. Ne myös vakauttavat kokonaiskysyntää talouden suhdannevaihteluissa ja luovat suotuisat edellytykset talouden elpymiselle.

Jotta sosiaalisen suojelun järjestelmät saavuttaisivat keskeisen asemansa Euroopan yhteiskunta- ja talouselämässä, niiden on pystyttävä vastaamaan laajempiin yhteiskunnallisiin suuntauksiin. Monimutkainen väestörakenteellisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten tekijöiden joukko, joka on aiheuttanut ja tulee jatkossakin aiheuttamaan rakennemuutoksia kaikkialla EU:ssa, on tuonut muutos- ja nykyaikaistumispaineita sosiaalisen suojelun järjestelmiin.

Väestön ikärakenteen suuret muutokset vaikuttavat merkittävästi kaikkeen sosiaalipolitiikkaan. 0–14-vuotiaiden ikäryhmän pieneneminen korostaa, että on tärkeää luoda lapsiystävällinen ympäristö, mihin sisältyy riittävä tuki varhaiskasvatukseen ja peruskoulutukseen. Henkilömäärän väheneminen 15–29-vuotiaiden ikäryhmässä korostaa sitä, miten tärkeää on saada koulusta työelämään siirtyminen sujumaan mahdollisimman hyvin. 50–64-vuotiaiden ikäryhmän nopea kasvu lisää aktiivisena ikääntymisen merkitystä suuresti. 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien määrän lisääntyminen taas korostaa, että riittävät ja kestävät eläkkeet on varmistettava kiireesti. Lisäksi vielä yli 80-vuotiaiden ikäryhmän kasvaminen lisää progressiivisesti ikään liittyviä terveydenhuolto- ja pitkäaikaishoitotarpeita.

Suuremmalla nettomaahanmuutolla voitaisiin auttaa käsittelemään tällaisista väestörakenteen muutoksista johtuvaa epätasapainoa korvaamalla työvoimapulaa ja – eläkeuudistusten yhteydessä – parantamalla eläkejärjestelmien rahoituksen kestävyyttä. Yhteiskunnat pystyvät hyödyntämään tällaisia mahdollisia etuja kuitenkin vain, jos onnistutaan luomaan tarvittavat edellytykset maahanmuuttajien integroimiseksi virallisille työmarkkinoille, opitaan hallitsemaan kulttuurienvälisiä jännitteitä ja onnistutaan poistamaan maahanmuuttajien taloudellisen ja sosiaalisen integraation esteet.[1]

Väestörakenteen muutoksiin yhdistyvät laajemmatkin muutokset kulttuuriarvoissa, sosiaalisissa suhteissa, perherakenteissa ja työn luonteessa.

Sosiaalisista vaatimuksista on tullut monimutkaisempia ja monimuotoisempia ja elämänlaadusta ja työ- ja vapaa-ajan tasapainottamisesta yhä tärkeämpää. Yksilön valintojen merkitys on kasvanut. Monimuotoisuudella on tärkeä etninen ulottuvuus, etenkin suurissa kaupungeissa. Työvoiman naisistuminen näkyy uusissa sosiaalisissa vaatimuksissa (esimerkiksi lasten, vanhusten ja muiden huollettavien hoitopalvelut) ja perinteisten perhevelvoitteiden uudenlaisessa jaossa. Perherakenteissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia, kotitalouksien koko on pienentynyt ja monimuotoisuus lisääntynyt, mihin ovat johtaneet vähäisempi avio- ja muiden liittojen solmiminen ja suurempi erojen määrä. Tämän seurauksena useampien ihmisten on turvauduttava vaihtoehtoisiin tukimuotoihin. Lisäksi vielä työympäristö on muuttunut paljon epävarmemmaksi ja epäyhtenäisemmäksi. Korkeasti koulutettujen tarve lisääntyy mutta samalla luodaan paljon heikosti tuottavia työpaikkoja.

Näissä muuttuvissa olosuhteissa sosiaalisen suojelun järjestelmiä on muokattava niin, että ne vastaavat tuleviin taloudellisiin ja sosiaalisiin tarpeisiin. Esimerkiksi sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskeva politiikka ei ole tärkeää vain köyhyyden ehkäisemisen ja torjumisen kannalta, vaan sillä voidaan myös osaltaan lisätä työvoiman tarjontaa kehittämällä ihmisten työntekokykyä ja hyödyntämällä harkiten periaatetta, jonka mukaan työnteosta olisi tehtävä kannattavaa. Riittäviä ja kestäviä eläkkeitä koskevilla uudistuksilla pitäisi pyrkiä luomaan oikeanlaiset kannustimet, jotta toisaalta työntekijät pysyisivät pidempään työelämässä ja toisaalta työnantajat palkkaisivat ja pitäisivät töissä iäkkäämpiä työntekijöitä. Kaikkien saatavilla olevat, laadukkaat ja kestävät terveydenhuoltojärjestelmät ovat keskeisessä asemassa sekä sairauksien ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnassa että tuottavan työvoiman ylläpitämisessä.

2. SOSIAALISEN OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN

2.1. Sosiaalinen osallisuus 25 jäsenvaltiossa

Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjuminen on edelleen suuri haaste Euroopan unionissa ja sen jäsenvaltioissa. Köyhyydestä ja sosiaalisesta syrjäytymisestä kärsivien lukumäärä unionissa on erittäin merkittävä: yli 68 miljoonaa ihmistä (15 % EU:n väestöstä) eli köyhyysriskissä vuonna 2002. Köyhyysriskissä elävien osuus vaihtelee enintään 10 prosentista (Tšekissä, Ruotsissa, Tanskassa, Unkarissa ja Sloveniassa) vähintään 20 prosenttiin (Irlannissa, Slovakiassa, Kreikassa ja Portugalissa).

Köyhyysriski on yleensä merkittävästi korkeampi työttömien, yksinhuoltajien (pääasiassa naisten) ja yksin elävien vanhusten (myös erityisesti naisten) kotitalouksissa sekä kotitalouksissa, joissa on useita huollettavia. Köyhyys vaikuttaa yleensä eniten lapsiin: köyhyydessä kasvaneet lapset kärsivät todennäköisemmin heikommasta terveydestä, suoriutuvat huonommin koulussa ja heillä on suurempi työttömyyden ja epäsosiaalisen käytöksen riski. On myös todisteita siitä, että saastuneen ympäristön ja sosiaalisten ongelmien välillä on yhteys.

Köyhyysriskin mittaaminen antaa asiasta vain osittaisen kuvan; tuoreista tiedoista näkyy aineellisen puutteen laajuus erityisesti niissä maissa, joissa kansallinen köyhyysraja on erityisen alhainen.

Köyhyyteen ja aineelliseen puutteeseen yhdistyy usein vielä kyvyttömyys osallistua täysimittaisesti yhteiskunnan toimintaan, mikä on seurausta riittämättömistä työllisyys-, koulutus-, asumis-, liikenne- tai terveydenhuoltomahdollisuuksista.

Työllisyys on keskeinen tekijä sosiaalisen osallisuuden edistämisessä, eikä pelkästään siksi, että se luo ansiotuloja vaan myös siksi, että se voi edistää yhteiskunnan toimintaan osallistumista ja henkilökohtaista kehitystä ja auttaa pitämään yllä ikääntyneenäkin kohtuullista elintasoa eläke-etuuksien kertymisen ansiosta. Siirtyminen työttömästä työlliseksi alentaa merkittävästi köyhyysriskiä. Lisäksi työikäisen työttömän tai työmarkkinoiden ulkopuolella olevan hyvinvointiin kohdistuu suurempi riski, jos kotitaloudessa ei ole mitään ansiotuloja.

Köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä koskevat EU-tason tilastotiedot eivät vieläkään kata joitakin kaikkein riskialtteimmista ryhmistä. Osallisuutta koskevissa kansallisissa toimintasuunnitelmissa korostetaan, että erityisen suuri riski on maahanmuuttajilla, etnisillä vähemmistöillä ja romaneilla, vammaisilla, kodittomilla, ihmiskaupan uhreilla, hoitolaitoksissa elävillä tai niistä lähtevillä sekä omavaraisviljelijöillä. Merkittävää on myös epäedullisten olosuhteiden keskittyminen tiettyihin yhteisöihin tai tietyille maantieteellisille alueille, sekä kaupunki- että maaseutualueille, joissa ihmisiä haittaavat syvälle juurtuneet syrjäytymistekijät, joilla on taipumuksena siirtyä sukupolvelta toiselle.

Uuden strategian luomista edeltävinä vuosina on vallinnut suuntaus, jossa suhteellisen köyhyyden taso on laskenut: 15 EU-maan keskiarvo laski 18 prosentista (vuonna 1995) 15 prosenttiin (vuonna 2000). Tämä on suureksi osaksi työmarkkinatilanteen huomattavan paranemisen ansiota. Nyt selvänä riskinä on, että hiljattainen talouskasvun lasku, johon liittyy työttömyyden kohoaminen ja työpaikkojen väheneminen, lisää useampien ihmisten riskiä köyhyyteen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen ja heikentää niistä jo kärsivien asemaa.

Haaste on vielä suurempi monissa uusissa jäsenvaltioissa, joissa nopean talouskasvun taustalla ovat laajat teollisuuden ja maatalouden rakennemuutokset, jotka saattavat lisätä köyhyysriskissä elävien määrää, ellei niiden tukena ole asianmukaista sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskevaa politiikkaa.

2.2. Keskeiset poliittiset prioriteetit

Sosiaalisen osallisuuden edistämiseen tähtäävän prosessin yhtenä myönteisenä tuloksena on se, että köyhyyden ja syrjäytymisen torjumiseen liittyvät keskeiset poliittiset prioriteetit ovat selkeytyneet, ja tämä tulee esiin jäsenvaltioiden omaksumissa poliittisissa lähestymistavoissa. Unionissa on seitsemän keskeistä poliittista prioriteettia:

1. Työvoimaosuuden nostaminen: Useimmat jäsenvaltiot pitävät tätä tärkeimpänä prioriteettina, ja se merkitsee aktiivisen työmarkkinapolitiikan laajentamista ja paremman yhteyden varmistamista sosiaalisen suojelun, elinikäisen oppimisen ja työmarkkinauudistusten välille niin, että ne vahvistavat toisiaan.

2. Sosiaalisen suojelun järjestelmien nykyaikaistaminen: Tämä merkitsee sen varmistamista, että kestävät sosiaalisen suojelun järjestelmät ovat riittäviä ja kaikille avoimia ja että työkykyisille suunnatut etuudet tarjoavat tehokkaan kannustimen työnteolle ja riittävän turvan, jotta muutokseen sopeutuminen on mahdollista.

3. Koulutukseen liittyvien epäkohtien torjuminen: Etusijalla on ehkäistä virallisen yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen keskeyttämistä, helpottaa siirtymistä koulusta työelämään etenkin heikosti koulutettujen osalta, lisätä heikommassa asemassa olevien ryhmien osallistumista koulutukseen ja integroida heidät virallisen koulutusjärjestelmän piiriin sekä edistää kaikille mahdollista elinikäistä oppimista, myös sähköistä oppimista. Monissa maissa tunnustetaan tarve investoida enemmän ja tehokkaammin kaiken ikäiseen henkilöpääomaan.

4. Lasten köyhyyden poistaminen: Tätä pidetään ratkaisevana askelena sukupolvelta toiselle siirtyvän köyhyyden torjumisessa. Erityishuomiota kiinnitetään varhaisiin toimiin ja varhaiskasvatukseen heikommassa asemassa olevien lasten tueksi sekä lapsiperheille annettavan toimeentulotuen ja avun vahvistamiseen. Useissa maissa politiikan kehittämisen perustana pidetään myös lasten oikeuksien edistämistä.

5. Kohtuullisen asumistason takaaminen: Joissakin jäsenvaltioissa kiinnitetään huomiota asumisstandardien parantamiseen, toisissa taas tarpeeseen käsitellä heikommassa asemassa oleville ryhmille sosiaalisin perustein myönnettävien asuntojen puutetta. Useissa jäsenvaltioissa ollaan kehittämässä yhtenäisempää lähestymistapaa asunnottomuuden torjumiseksi.

6. Laadukkaiden palveluiden saannin parantaminen: Tähän sisältyy terveydenhuolto- ja pitkäaikaishoitopalveluiden, sosiaalipalveluiden ja kuljetuspalveluiden saannin parantaminen, paikallisympäristön kehittäminen sekä investoinnit riittävään infrastruktuuriin. Uuden tietotekniikan mahdollisuuksien tarjoaminen kaikille ja tietotekniikkakuilun välttäminen ovat myös keskeisiä aiheita.

7. Syrjinnän poistaminen sekä etnisten vähemmistöjen ja maahanmuuttajien integroitumisen lisääminen: Erityisten ryhmien, esimerkiksi romanien, syrjäytymistä pyritään torjumaan parantamalla peruspalveluiden ja -mahdollisuuksien saatavuutta, voimistamalla syrjinnän torjuntaa koskevaa lainsäädäntöä ja kehittämällä kohdennettuja toimia erityisten tilanteiden käsittelemiseksi.

Pyrkiessään näihin prioriteetteihin jäsenvaltioiden on kehitettävä yhtenäisiä ja koordinoituja strategioita paikallis- ja aluetasolla ja erityisesti niillä kaupunki- ja maaseutualueilla, joilla on monia epäkohtia. Näissä strategioissa olisi mukautettava politiikka paikallistilanteeseen ja otettava mukaan kaikki asiaan liittyvät toimijat. On myös keskeisen tärkeää varmistaa, että sukupuolten tasa-arvo otetaan huomioon ja sitä edistetään kaikissa näissä prioriteeteissa.

2.3. Sosiaalista osallisuutta edistävän prosessin vahvistaminen

Sosiaalista osallisuutta koskevien kansallisten toimintasuunnitelmien laatiminen ja täytäntöönpano kaikissa jäsenvaltioissa osoittaa selvästi, että ne pyrkivät lisäämään toimiaan köyhyyden ja syrjäytymisen torjumiseksi. Erityisesti EU:n 10 uuden jäsenvaltion vahva poliittinen sitoutuminen on antanut uutta pontta prosessille ja yleisesti ottaen korostaa avoimen koordinointimenetelmän tähdellisyyttä.

Jäsenvaltiot ovat omaksuneet hyvin erilaisia lähestymistapoja, joissa on otettu huomioon niiden lähtötilanne, hyvinvointijärjestelmä ja kokemukset köyhyyden vastaisten strategioiden kehittämisestä. Useimmat jäsenvaltiot ovat kehittäneet köyhyyden ja syrjäytymisen torjumiseksi kattavan lähestymistavan, joka ulottuu useille politiikanaloille. Ne ovat voimistamassa institutionaalisia järjestelyjä, joilla sosiaaliseen osallisuuteen liittyvät kysymykset otetaan huomioon poliittisessa päätöksenteossa. Lisähuomiota kiinnitetään eri hallinnonalojen ja -tasojen koordinointiin toiminnan yhtenäisyyden lisäämiseksi. Lisäksi on panostettu keskeisten sidosryhmien (työmarkkinaosapuolten, kansalaisjärjestöjen ja yritysten) osallistumiseen.

Kaiken kaikkiaan sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskevalla avoimella koordinointimenetelmällä on ollut hyödyllistä vaikutusta tähän mennessä, ja se tarjoaa hyvän perustan tuleville toimille. Sosiaalista syrjäytymistä koskevalla yhteisön toimintaohjelmalla on edistetty tutkimuksia, vertaisarviointeja, kansainvälisiä vaihtohankkeita ja EU:n tason verkottumista, ja sillä on ollut merkittävää vaikutusta. On myös kuitenkin selvää, että jos halutaan saavuttaa sosiaalisen osallisuuden edistämiseen tähtäävän prosessin tavoite köyhyyden merkittävästä vähenemisestä vuoteen 2010 mennessä, paljon enemmän vielä vaaditaan sekä jäsenvaltioiden että EU:n tasolla. Tämän vuoksi jäsenvaltioiden olisi

- luotava talous- ja työllisyyspolitiikan välille tiiviimmät yhteydet. Yhteyksiä on tiivistettävä erityisesti käsittelemällä avoimemmin budjettiresursseja, jotka tarvitaan kansallisissa toimintasuunnitelmissa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi, ja sitä, miten rakennerahastoja käytetään sosiaalista osallisuutta koskevien tavoitteiden saavuttamisessa.

- vahvistettava täytäntöönpanovalmiuksia. Tähän sisältyy sekä hallinnollisten että institutionaalisten valmiuksien – myös sosiaalisen suojelun järjestelmien, sosiaalipalveluiden ja tasa-arvon toteutumisen arviointivälineiden – parempi koordinointi eri hallinnonalojen ja -tasojen (valtakunnallisen, alueellisen ja paikallisen) kesken sekä sidosryhmien aktivointimekanismien kehittäminen.

- keskityttävä tärkeimpiin kysymyksiin ja asetettava kunnianhimoisemmat tavoitteet. Prosessi vahvistuisi huomattavasti, jos jäsenvaltiot kartoittaisivat kysymykset, jotka ovat niiden kannalta ratkaisevan tärkeitä, ja asettaisivat niille määrälliset tulostavoitteet. Näin voitaisiin seurata edistymistä tavoitteiden saavuttamisessa ja raportoida siitä. Jäsenvaltiot, jotka olisivat tavoitteistaan jäljessä joillakin aloilla, voisivat pitää parhaiten suoriutuneiden jäsenvaltioiden suoriutumista mittapuuna.

- parannettava politiikan seurantaa ja arviointia. Paremman suoriutumisen kannalta on tärkeää ottaa käyttöön politiikan vaikutusten seuraamista ja arviointia varten tehokkaampia järjestelyitä, joissa ovat mukana kaikki sidosryhmät, myös työmarkkinaosapuolet, ja koota ajantasaisempaa ja tähdellisempää tietoa.

EU:n tasolla komission ja neuvoston olisi

- vahvistettava sosiaalista osallistumista koskevien tavoitteiden huomioon ottamista EU:n kaikessa politiikassa. Sosiaalisen osallisuuden huomioon ottaminen EU:n politiikan laatimisessa ja täytäntöönpanossa on keskeisen tärkeää sen varmistamiseksi, että politiikalla tuetaan jäsenvaltioiden ponnistuksia sosiaalisen osallisuuden edistämiseksi. Tätä tukee avoimen koordinointimenetelmän ulottaminen terveydenhuoltoon ja pitkäaikaishoitoon, millä pyritään varmistamaan järjestelmien laatu ja kestävyys ja se, että ne ovat kaikkien käytettävissä.

- hyödynnettävä paremmin avoimen koordinointimenetelmän mahdollisuuksia edistää tehokasta toteutusta. Hyvien toimintatapojen vaihtoa on täydennettävä avoimella hyvien ja huonojen toimintatapojen kartoituksella, jotta siitä olisi todellista apua jäsenvaltioille päätöksenteossa. Tässä yhteiset indikaattorit olisi asetettava keskeiselle sijalle.

- varmistettava, että rakennerahastot ovat edelleen keskeisellä sijalla sosiaalisen osallisuuden edistämisessä. Rakennerahastojen ja erityisesti Euroopan sosiaalirahaston potentiaalista panosta köyhyyden ja syrjäytymisen torjumiseksi on vahvistettava ja hyödynnettävä täysimääräisesti. Tämä on otettava huomioon keskusteluissa tulevista rahoitusnäkymistä vuosiksi 2007–2013.

- kehitettävä edelleen yhteisiä indikaattoreita ja parannettava tietolähteitä. Indikaattoreiden ja niiden pohjana olevien tilastojen parannuksista, esimerkiksi EU-SILC-tilastojen käyttöönotosta, huolimatta tietojen ajantasaisuudessa ja tähdellisyydessä on edelleen aukkoja, jotka haittaavat vertailevien analyysien tekemistä. Erityisesti syrjäytymisen ja köyhyyden moniulotteisuutta olisi pystyttävä kuvaamaan paremmin.

3. ELÄKKEET JA AKTIIVISENA IKÄÄNTYMINEN

3.1. Eläkejärjestelmien kestävyyden ja riittävyyden ongelmat

Jäsenvaltiot ovat jo pitkään tienneet väestön ikääntymisen seuraukset jakoperusteisille eläkejärjestelmille ja ovat nyt todenneet myös rahastoiduille järjestelmille aiheutuvat haasteet. Tämä vaatii uskottavia uudistuksia, joilla pyritään turvaamaan riittävät eläke-etuudet jatkossakin rahoituksellisesti kestävällä tavalla. Lissabonin strategiaan liittyen on kehitetty eläkkeitä koskeva avoin koordinointimenetelmä edistämään tällaisia uudistuspyrkimyksiä, jotka keskittyvät kolmeen tärkeimpään yhteiseen tavoitteeseen: riittävyyteen, rahoituksen kestävyyteen ja nykyaikaistamiseen, niin että mukaudutaan yhteiskunnan muutoksiin.

Ensimmäisessä riittäviä ja kestäviä eläkkeitä koskevassa yhteisessä raportissa osoitettiin, että useimmat vanhoista jäsenvaltioista ovat jo edistyneet merkittävästi julkisten eläkemenojen tulevien suuntausten hillitsemisessä. Sen jälkeen useat jäsenvaltiot ovat toteuttaneet lisäuudistuksia. Seuraavissa kansallisissa strategiaraporteissa tehdään tuore arviointi saavutetusta edistyksestä, myös uusissa 10 jäsenvaltiossa.

Yhteisessä raportissa korostettiin, että kestävyyttä ja riittävyyttä ei voida erottaa toisistaan. Tulevissa eläkejärjestelmissä voidaan (edelleen) tarjota riittäviä eläkkeitä vain, jos niiden rahoitus on kestävällä pohjalla ja jos ne mukautuvat yhteiskunnan muutoksiin, ja jos taas eläkejärjestelmät eivät tarjoa riittävää tuloa eläkkeensaajille, tästä seuraa lisäkustannuksia, esimerkiksi sosiaaliavustuksiin liittyvien menojen kasvaminen. Suurena haasteena on näin ollen saavuttaa eläkkeiden rahoituksen kestävyys vaarantamatta niiden riittävyyttä.

Yhteisessä raportissa todettiin, että moniin kustannusten kasvun hillitsemiseen tähtääviin uudistuksiin sisältyy myös köyhyyden torjumiseksi toimenpiteitä, joilla vahvistetaan iäkkäiden vähimmäistulotakuita. Jotkin uudistuksista näkyvät lakisääteisten eläkejärjestelmien korvausasteiden merkittävänä laskuna, mikä voi johtaa suuriin riittävyysongelmiin tulevaisuudessa, elleivät jäsenvaltiot kannusta ihmisiä jäämään eläkkeelle myöhemmin ja tee lisäeläkejärjestelmistä helppopääsyisempiä.

3.2. Kaksi keskeistä poliittista vastausta: työelämän pidentäminen ja yksityisen eläketurvan kasvattaminen

Sosiaalisen suojelun järjestelmien nykyaikaistamisella voidaan edistää myöhempää eläkkeellejääntiä. On tärkeää, että ennen normaalia eläkeikää tai ennen normaalipituisen työuran täyttymistä eläkkeitä maksetaan vain henkilöille, jotka eivät pysty ansaitsemaan elantoaan tai jotka hyväksyvät vakuutusmatemaattisen vähennyksen eläkkeeseensä. Samalla eläkejärjestelmissä olisi tarjottava mahdollisuus suuremman eläkkeen ansaitsemiseen työskentelemällä pidempään. Näin tosiasiallisen eläkeiän nostaminen on avainasemassa pyrittäessä sovittamaan yhteen eläkkeiden riittävyys ja niiden rahoituksen kestävyys.

Sosiaalisen suojelun komitean tutkimus osoitti, että useimmissa jäsenvaltioissa on tarkasteltu kriittisesti tärkeimpiä reittejä, jotka johtavat varhaiseen poistumiseen työmarkkinoilta, erityisesti varhaiseläkejärjestelmiä sekä työttömyys- ja työkyvyttömyysetuuksia. Samalla ollaan tarjoamassa eläkkeensaajille paremmat mahdollisuudet lisätä ansioitaan myöntämällä eläkelisiä eläkkeellejäännin lykkäämisestä tai mahdollistamalla ansio- ja eläketulon yhdistäminen (asteittainen eläkkeellejäänti tai osa-aikainen työskentely eläkkeellejäännin jälkeen). Uudistuksille on kuitenkin vielä paljon sijaa monissa jäsenvaltioissa.

Sosiaalisen suojelun komitea on myös tarkastellut yksityisten eläkejärjestelmien asemaa. Useimmat jäsenvaltiot odottavat, että yksityinen eläketurva – ammatillisten tai yksilöllisten eläkejärjestelmien kautta – on tulevaisuudessa tärkeämmässä asemassa, vaikkakin julkiset eläkejärjestelmät säilyvät eläkkeensaajan tärkeimpänä tulonlähteenä lähes kaikissa maissa. Yksityinen eläketurva voi lisätä eläkejärjestelmien monimutkaisuutta sekä yleisesti että yksittäisten henkilöiden tasolla. Tämä edellyttää kattavien tiedotus- ja valvontajärjestelmien kehittämistä, yksityisten ja julkisen eläketurvan välisten yhteyksien selventämistä, etenkin yksityisjärjestelmien verokohtelun kautta, sekä yksityisten eläke-etuuksien ja julkisen tulotakuun vuorovaikutusta. Myös tiedotus on erittäin tärkeää, koska sen avulla ihmiset osaavat tehdä vaikeita päätöksiä, joilla on pitkäaikaisia vaikutuksia heidän tulo- ja elintasoonsa.

3.3. Eläkejärjestelmien nykyaikaistaminen

Riittävät ja kohtuulliset eläkkeet kaikille voidaan saavuttaa vain, jos eläkejärjestelmät on mukautettu ihmisten tarpeisiin. Niissä on otettava huomioon useammat erilaiset työntekomallit ja pyrkimys sukupuolten tasa-arvoon. Lisäksi on tarkasteltava hallintotapaan liittyviä kysymyksiä, etenkin tarvetta perustaa uudistukset luotettaviin tietoihin ja vankkaan yksimielisyyteen.

Lisäksi eläkejärjestelmien ja yleisemmin ottaen sosiaalisen suojelun järjestelmien nykyaikaistamista on pidettävä ratkaisevana tekijänä Lissabonin tavoitteiden saavuttamisessa. Ikääntymishaasteeseen vastaaminen edellyttää perinteisen elämänkaarimallin tarkistamista niin, että oppimis-, työskentely- ja hoivaamisvaiheet eivät ole niin jyrkästi erillään. Sosiaalisen suojelun järjestelmien on mukauduttava tällaisiin muutoksiin ja kannustettava ihmisiä hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla dynaamisen talouselämän ja työmarkkinoiden tarjoamat mahdollisuudet.

4. KESKEISET POLIITTISET VIESTIT

- Sosiaalisen suojelun riittävyyden parantaminen on olennaista kasvun ja työllisyyden sekä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kannalta. Työssäoloajan pidentämisen ja työllisyysasteen kohottamisen pitäisi säilyä keskeisinä tekijöinä sosiaalisen suojelun nykyaikaistamisessa. Sosiaalisen suojelun järjestelmät helpottavat uusien riskien hallintaa vastaamalla ihmisten tarpeisiin eri elämänvaiheissa.

- EU-tasolla vuodeksi 2006 suunniteltua kaikkien sosiaalisen suojelun ja sosiaalista osallisuutta koskevien prosessien ulottamista terveydenhuoltoon ja niiden järkeistämistä olisi hyödynnettävä niin, että annetaan enemmän painoarvoa täytäntöönpanolle ja synergiavaikutuksille koko alalla. Tämä olisi tehtävä ottamalla kuitenkin huomioon kunkin alan – eläkkeiden, terveydenhuollon ja pitkäaikaishoidon – erityispiirteet sosiaalista suojelua koskevan avoimen koordinointimenetelmän puitteissa.

- Sosiaalisen osallisuuden edistämisestä tähän mennessä saadut tulokset viittaisivat siihen, että sekä sinnikkyys että kunnianhimo ovat perusteltuja. Sinnikkyyttä tarvitaan, koska köyhyyden ja syrjäytymisen syiden poistaminen vaatii keskitettyjä ponnistuksia, vielä vuoden 2010 jälkeenkin. Kunnianhimoa taas tarvitaan, koska kaikkien sidosryhmien kollektiivinen toiminta kaikkialla EU:ssa on nyt vankasti juurrutettu.

- Sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskevan politiikan on mukauduttava jäsenvaltioiden erilaisiin haasteisiin, mutta keskeinen vaatimus monitahoisista lähestymistavoista säilyy ensisijaisena. Tähän mennessä tehty työ osoittaa useiden keskeisten poliittisten prioriteettien tähdellisyyden. Näihin keskittyminen auttaa käsittelemään joitakin kiireellisimpiä aiheita kuten lasten köyhyyden ehkäisyä, perheiden hoitokapasiteetin tukemista, sukupuolten eriarvoisuuteen puuttumista, kodittomuuden torjumista sekä uusien integroitumisväylien avaamista etnisille vähemmistöille ja maahanmuuttajille.

- Vuonna 2005 tehtävässä arvioinnissa olisi keskityttävä toteutukseen, jotta voitaisiin valmistautua avoimen koordinointimenetelmän uuteen kierrokseen vuoden 2006 jälkeen. Jäsenvaltioiden ja komission olisi erityisesti arvioitava, miten kansallisista strategioista saataisiin tehokkaampia hyödyntämällä tavoitteita, vertailuarvoja ja indikaattoreita, luomalla paremmat yhteydet talous- ja työllisyyspolitiikan välille, harjoittamalla tehokasta seurantaa ja arviointia sekä hyödyntämällä rakennerahastoja, myös Euroopan sosiaalirahastoa. Olisi myös tarkasteltava, missä määrin kansallisilla strategioilla on saatu mukaan paikallis- ja alueviranomaiset, työmarkkinaosapuolet ja muut sidosryhmät sekä pystytty lisäämään tietoisuutta köyhyyteen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen liittyvistä ongelmista.

- Ihmisten saaminen takaisin työelämään, työntekijöiden pitäminen työssä, työllistyvyyden parantaminen sekä työvoimaosuuden nostaminen ovat keskeisiä, jotta saavutetaan Lissabonin strategian mukaiset kilpailukykyä, työllisyyttä ja sosiaalista osallisuutta koskevat tavoitteet. Viimeksi mainittuun liittyy edelleen valtavia haasteita laajentuneessa unionissa, kun otetaan huomioon työmarkkinoilta pahiten syrjäytyneiden tilanne. Sosiaalista osallisuutta koskevasta avoimesta koordinointimenetelmästä ja Euroopan työllisyysstrategiasta saatujen kokemusten perusteella komission pitäisi kuulla vuonna 2005 työmarkkinaosapuolia, jäsenvaltioita ja kaikkia asiaan liittyviä sidosryhmiä siitä, tarvitaanko EU:n tasolla lisätoimia näiden haasteiden ratkaisemiseksi, ja jos tarvitaan, niin millaisia.

- Eläkkeiden saralla kaikkialla unionissa tärkeimpänä haasteena on saada ikääntyneet työntekijät pysymään työelämässä. Se olisi asetettava etusijalle uudistusprosessissa pyrittäessä turvaamaan eläkkeiden riittävyys ja rahoituksen kestävyys tulevaisuudessa. Elinajanodotteen kohoaminen edellyttää työmarkkinoiltapoistumisiän nostamista edelleen, mikä merkitsee erilaisten varhaiseläkekannustimien asteittaista poistamista. Jäsenvaltioiden olisi tarkasteltava, mikä on sosiaalisen suojelun järjestelmien tehtävä pidemmän työelämän edistämisessä.

[1] Komissio hyväksyi 11. tammikuuta 2005 vihreän kirjan taloudellisista syistä tapahtuvan maahanmuuton hallinnassa sovellettavasta EU:n strategiasta (KOM(2004) 881). Siinä käsitellään tarvittavia menettelyitä, joilla voidaan oikeudellisesti sallia taloudellisista syistä tapahtuva maahanmuutto ja myöntää työ- ja oleskelulupia.