52003DC0821

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE - Perintöaineksen saantia ja saatavuutta sekä sen käytöstä saatavien hyötyjen jakoa koskevien Bonnin ohjeiden täytäntöönpanosta Euroopan yhteisössä

{SEK(2003) 1455}

Luettelo lyhenteistä

BCCM // Belgian Co-ordinated Collections of Micro-organisms

BCH // Biodiversity Clearing House, biologisen monimuotoisuuden tiedonvälitysjärjestelmä

CGIAR // Consultative Group on International Agricultural Research, kansainvälisen maataloustutkimuksen neuvoa-antava ryhmä

EC-CHM

// European Community Biodiversity Clearing House Mechanism, Euroopan yhteisön biologisen monimuotoisuuden tiedonvälitysjärjestelmä

ECCO // European Culture Collections Organisation

EMAS // Eco-Management and Audit Scheme, yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmää

FAO // Food and Agriculture Organisation, YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö

IT-PGRFA // International Treaty on Plant Genetic Resources for Food and Agriculture, elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskeva kansainvälinen sopimus

MIRCEN // Microbial Resource Centre Network

MOSAICC // Micro-organisms Sustainable Use and Access Regulation International Code of Conduct

PCT // Patent Co-operation Treaty, patenttiyhteistyösopimus

PLT // Patent Law Treaty, patenttilakisopimus

TRIPs // Trade Related Aspects of Intellectual Property Rights, teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvät näkökohdat

UNESCO // United Nations Educational Scientific and Cultural Organisation, YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö

UPOV // The International Union for the Protection of New Varieties of Plants, uusia kasvilajikkeita suojaava liitto

WFCC // World Federation for Culture Collections

WIPO // World Intellectual Property Organisation, Maailman henkisen omaisuuden järjestö

WTO // World Trade Organisation, Maailman kauppajärjestö

Tiivistelmä

Tässä tiedonannossa käsitellään perintöaineksen saantia ja saatavuutta sekä sen käytöstä saatavien hyötyjen jakoa koskevien Bonnin ohjeiden täytäntöönpanoa Euroopan yhteisössä. Ohjeet vahvistettiin biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen sopimuspuolten kuudennessa konferenssissa huhtikuussa 2002.

Perintöaineksella on koko ajan enemmän merkitystä yhä useammilla talouden aloilla. Perintöaineksen käyttäjät ovat enimmäkseen teollisuusmaissa, perintöaineksen toimittajat taas usein kehitysmaissa.

Perintöaineksen käytöstä saatavien hyötyjen oikeudenmukainen ja tasapuolinen jako käyttäjien ja toimittajien välillä on yksi biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen tavoitteista, ja Bonnin ohjeet ovat merkittävä väline sen saavuttamiseksi.

Euroopan yhteisö on sitoutunut toteuttamaan yleissopimuksen määräykset perintöaineksen saatavuudesta ja niistä saatavien hyötyjen jaosta, ja se on ollut aktiivisesti mukana neuvottelemassa Bonnin ohjeista. Ohjeilla tuetaan kestävää kehitystä, koska niiden mukaan perintöaineksen käytöstä saatavia hyötyjä on käytettävä edistämään biologisen monimuotoisuuden suojelua ja kestävää käyttöä.

Tiedonannossa käsitellään perintöaineksen saatavuuden ja sen käytöstä saatavien hyötyjen jaon kansainvälistä taustaa. Tähän liittyvät esim. FAO:ssa hiljattain tehty elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskeva kansainvälinen sopimus (ITPGRA), Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) ja Maailman kauppajärjestön (WTO) työ, maailman kestävän kehityksen huippukokouksen tulokset sekä kansainvälisen uusia kasvilajikkeita suojaavan liiton (UPOV) yleissopimukset.

Tiedonanto sisältää yleiskatsauksen joihinkin perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon liittyviin EY:n toimenpiteisiin (mm. biologista monimuotoisuutta koskeva Euroopan yhteisön strategia). Tässä yhteydessä tarkastellaan bioteknologian keksintöjen oikeudellisesta suojasta annettua direktiiviä sekä yhteisön kasvinjalostajanoikeuksista annettua asetusta. Lisäksi käsitellään EY:ssä toimivien sidosryhmien toimia, erityisesti institutionaalista politiikkaa, käytännesääntöjä ja yritysten harjoittamaa politiikkaa.

Asiakirjassa esitellään aluksi Bonnin ohjeiden tärkeimmät osat ja esitetään mahdollisia tapoja, joilla EY voisi panna ohjeet täytäntöön. Lisäksi käsitellään EY:n roolia perintöaineksen toimittajana sekä sitä, miten EY rohkaisee käyttäjiä toimimaan ohjeiden mukaisesti. Materiaalinsiirtosopimuksia ja sidosryhmien käytännesääntöjä pidetään keskeisinä välineinä, joiden avulla sidosryhmät voivat täyttää Bonnin ohjeissa esitetyt velvoitteensa.

Tiedonannossa esitetään toimenpiteitä, joiden komissio uskoo voivan lisätä käyttäjien tietoisuutta yleissopimukseen perustuvista velvoitteista. Toimenpiteitä ovat mm. kansallisten keskusten (yhdyshenkilöiden) eurooppalaisen verkon luominen, perintöaineksen saatavuutta ja hyötyjen jakoa koskevan erityisen osan luominen biologista monimuotoisuutta koskevaan Euroopan yhteisön tiedonvälitysjärjestelmään sekä sidosryhmiä koskevan rekisterin perustaminen tiedonvälitysjärjestelmään. Lisäksi tarkoituksena on ottaa perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon liittyvät näkökohdat huomioon yritysten sosiaalista vastuuta koskevassa EY:n prosessissa.

Tiedonannossa muistutetaan nykyisistä vaatimuksista, joihin kuuluvat mm. perintöaineksen ja siihen liittyvän perinteisen tietämyksen alkuperän ilmoittaminen EY:n lainsäädännön ja teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön mukaisesti. Lisäksi otetaan huomioon tällaisten vaatimusten mahdollinen rooli kannustimena hankkia perintöaineksen toimittajien etukäteen antama, tosiasioihin perustuva suostumus (ennakkosuostumus).

Tiedonannossa ehdotetaan, että Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot harkitsisivat tiedonantovaatimuksen asettamista patenttihakemuksille EY:n oikeusjärjestelmässä. Tällaista vaatimusta voitaisiin pitää "itsenäisenä velvoitteena", jonka noudattamatta jättämisestä on ainoastaan patenttioikeuden alan ulkopuolelle jääviä seurauksia. Komissio tarkastelee myös, olisiko mahdollista soveltaa samanlaista tiedonantovaatimusta kasvinjalostajanoikeuksiin. Komissio katsoo, että EY:n ja sen jäsenvaltioiden olisi oltava valmiita keskustelemaan asianmukaisella kansainvälisellä foorumilla mahdollisuudesta asettaa tämä tiedonantovaatimus patentoitavuuden muodolliseksi edellytykseksi. Tässä tapauksessa vaatimuksen noudattamatta jättämisestä olisi sekä patenttioikeuteen että sen ulkopuolelle kuuluvia seurauksia.

Komissio katsoo myös, että EY:n ja sen jäsenvaltioiden olisi oltava valmiita jatkamaan keskustelua perintöaineksen alkuperätodistuksen laatimisesta yleissopimukseen liittyvässä järjestelmässä. Todistus toimisi todisteena ennakkosuostumuksesta. Edellytyksenä on, että tämä ei rajoita sidosryhmien liiketoimien harjoittamiseen tarvitsemaa joustavuutta.

Tiedonannossa korostetaan välimiesmenettelyn ja kansallisten keskusten mahdollista roolia silloin, kun perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon liittyviä määräyksiä rikotaan, sekä mahdollisuutta käyttää yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmää (EMAS) vapaaehtoisena sertifiointijärjestelmänä organisaatioille, jotka noudattavat Bonnin ohjeita.

Mitä tulee mahdollisuuteen edistää Bonnin ohjeiden täytäntöönpanoa kolmansissa maissa, tiedonannossa korostetaan, että on tärkeää panna täytäntöön tätä koskeva osuus biologista monimuotoisuutta koskevasta EY:n taloudellisen yhteistyön ja kehitysyhteistyön toimintasuunnitelmasta sekä biotieteitä ja biotekniikkaa koskevasta EY:n tiedonannosta.

Lopuksi käsitellään EY:n roolia kansainvälisillä foorumeilla, jotta voidaan kehittää edelleen avointa kansainvälistä perintöaineksen saatavuuden ja hyötyjen jaon järjestelmää.

1. Johdanto

Asia: mistä on kysymys?

Perintöaineksen käytöstä saatujen hyötyjen oikeudenmukainen ja tasapuolinen jako, johon kuuluu myös asianmukainen perintöaineksen saanti, on yksi biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen kolmesta tavoitteesta.

Perintöaines jaetaan yleensä karkeasti kolmeen luokkaan: kasvi-, eläin- ja mikrobiologista alkuperää oleva perintöaines. Sillä on perustavanlaatuista merkitystä monilla tieteellisen tutkimuksen aloilla, maataloudessa (esim. kasvinjalostuksessa) sekä yhä useammalla teollisuuden alalla, esim. bioteknologiassa, lääketeollisuudessa, kasvilääketieteessä, puutarhanhoidossa ja kosmetiikassa. Näillä aloilla perintöainesta käytetään jo laajasti, ja joillakin aloilla harkitaan huomattavien investointien tekemistä kaupallisesti hyödynnettävien aineiden etsimiseen elävistä lajeista (bioprospektio) mahdollisten uusien käyttötarkoitusten löytämiseksi. Näitä toimia harjoitetaan usein maissa, joissa on maailman rikkain biologinen monimuotoisuus (ns. megabiodiversiteettimaat, useimmiten Latinalaisessa Amerikassa, Kaakkois-Aasiassa, Oseaniassa ja jossakin määrin Afrikassa).

Edellä mainittu yleissopimukseen kirjattu tavoite osoittaa, kuinka tarpeellisena yleissopimuksen neuvottelijat pitivät sen varmistamista, että usein teollisuusmaissa sijaitsevilla yrityksillä ja tutkimuslaitoksilla on velvollisuus jakaa perintöaineksen käytöstä saatavat hyödyt.

Perintöaineksen saatavuus ja hyötyjen jako nähdään siis oikeudenmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen liittyvänä kysymyksenä. Yleissopimuksen sopimuspuolet ovat sitoutuneet yleissopimuksen 15 artiklan 7 kohdassa toteuttamaan toimenpiteitä, joiden tavoitteena on jakaa oikeudenmukaisella ja tasapuolisella tavalla perintöainekseen kohdistuvan tutkimus- ja kehitystyön tulokset sekä perintöaineksen kaupallisesta ja muusta käytöstä koituva hyöty perintöaineksen toimittavan sopimuspuolen kanssa. Yleissopimuksen 15 artiklan 2 kohdassa sopimuspuolia rohkaistaan "luomaan olosuhteet perintöaineksen saannin ja saatavuuden helpottamiseksi ympäristöä säästäviin tarkoituksiin". Tämä on tärkeää, koska ilman perintöaineksen saatavuutta ei ole hyötyjä, jotka voitaisiin jakaa.

Eurooppa on perinteisesti tärkeä perintöaineksen käyttäjä sekä tutkimuksessa että tuotekehityksessä. Eurooppa on myös perintöaineksen toimittaja. Euroopassa vallitsee rikas biologinen monimuotoisuus, mm. Välimeren alueella, ja täällä on suuri määrä ex situ -kokoelmia, kuten maatalouden kokoelmia, mikrobikokoelmia, eläintarhoja ja kasvitieteellisiä puutarhoja. Nämä kokoelmat tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia lajien suojeluun, koska ne sisältävät usein harvinaisia ja uhanalaisia lajeja, ja niissä toteutetaan lisääntymishankkeita.

Perintöaineksen kysynnän määrää EU:ssa teollisuuden eri aloilla on vaikea arvioida, ja se vaihtelee ajan myötä, esim. teknologisten innovaatioiden mukaisesti. EU:lla on joka tapauksessa huomattavasti kaupallista T&K-kapasiteettia, ja eurooppalaiset biotiedeyritykset muodostavan merkittävän osan Euroopan taloudesta.

Mitä biologista monimuotoisuutta koskevalla yleissopimuksella on saavutettu perintöaineksen saatavuutta koskevan tavoitteen toteuttamiseksi?

Perintöaineksen saantia ja sen käytöstä saatavien hyötyjen jakoa koskeva tavoite on vahvistettu yleissopimuksen 1 artiklassa, joskin siinä määritetään ainoastaan yleiset periaatteet. Tavoitteen toteuttamista täsmennetään yleissopimuksen 15 artiklassa, jossa tunnustetaan valtioiden täysivaltainen oikeus luonnonvaroihinsa ja jossa viitataan ennakkosuostumukseen sekä keskinäisesti sovittuihin ehtoihin perintöaineksen saatavuuden edellytyksenä. Yleissopimuksen 8 artiklan j kohta sisältää määräyksiä, joilla edistetään hyötyjen tasapuolista jakoa silloin, kun käytetään alkuperäis- ja paikallisyhteisöjen tietämystä, keksintöjä ja käytäntöjä ja ne liittyvät perinteisiin elämänmuotoihin, joilla on merkitystä biologisen monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön kannalta. Lisäksi 10 artiklan c kohdassa vaaditaan sopimuspuolia suojelemaan ja rohkaisemaan biologisten luonnonvarojen perinteistä käyttöä, ja 16-19 artiklassa korostetaan teknologian, myös bioteknologian, siirtoa ja saatavuutta, tietojenvaihtoa sekä teknistä ja tieteellistä yhteistyötä välineinä yleissopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

EU reagoi sopimuspuolten neljännessä konferenssissa (Bratislava, 1998) kehitysmaiden pyyntöön tukemalla neuvotteluprosessin aloittamista perintöaineksen saatavuudesta ja hyötyjen jakamisesta, jotta voitaisiin tarkastella perintöaineksen saatavuuden ja hyötyjen jakamisen kaikkia vaihtoehtoja, jotka perustuvat keskinäisellä sopimuksella sovittuihin ehtoihin. Tämän prosessin seurauksena sopimuspuolten kuudennessa konferenssissa (Haag, 2002) hyväksyttiin Bonnin ohjeet perintöaineksen saatavuudesta ja niiden käytöstä saatavan hyötyjen jakamisesta [1]. Ohjeet ovat yksityiskohtaisia vapaaehtoisia säännöksiä, joiden avulla edistetään 1 artiklan, 10 artiklan c kohdan, 15 artiklan, 16 artiklan ja 19 artiklan sekä jossakin määrin 8 artiklan j kohdan täytäntöönpanoa.

[1] Bonnin ohjeet ovat tämän asiakirjan liitteenä (englanniksi).

Miksi Euroopan yhteisön olisi pantava Bonnin ohjeet täytäntöön?

Euroopan yhteisö ja sen kaikki jäsenvaltiot ovat biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen sopimuspuolia ja niillä on oikeudellisesti sitova velvoite panna täytäntöön yleissopimuksen 1 ja 15 artikla, siis myös 15 artiklan 7 kohta. Bonnin ohjeet ovat vapaaehtoinen väline. Kestävän kehityksen huippukokouksen toimintasuunnitelmassa (44 kappaleen n kohta) kehotetaan edistämään Bonnin ohjeiden laajaa täytäntöönpanoa, koska ne voivat olla avuksi perintöaineksen saantiin ja saatavuuteen sekä hyödyn jakamiseen liittyvien lainsäädännöllisten, hallinnollisten tai toimintalinjaa koskevien toimenpiteiden luomisessa tai neuvotteluissa sopimus- ja muista järjestelyistä. Lisäksi komissio ja jäsenvaltiot ovat olleet erittäin aktiivisia neuvotteluissa, jotka johtivat ohjeiden hyväksymiseen, ja useimmat määräyksistä on laadittu niiden aloitteesta. Kuten edellä on mainittu, kyse on myös tasapuolisuudesta: EY:n on toteutettava toimia, koska se on oikeudenmukaista.

Panemalla ohjeet täytäntöön EY vahvistaa niiden uskottavuutta ja muiden maiden, kansainvälisten instituutioiden, yritysten ja tutkimuslaitosten halua kaikkialla maailmassa (ei ainoastaan EY:ssä) noudattaa niitä. Tämä puolestaan helpottaa kestävän kehityksen tavoitteen saavuttamista, koska ohjeiden mukaan perintöaineksen käytöstä saatavia hyötyjä olisi käytettävä edistämään biologisen monimuotoisuuden suojelua ja kestävää käyttöä. Perintöaineksen saatavuudesta ja hyötyjen jakamisesta koituu mahdollisesti etua sekä kaupalle että ympäristölle, koska perintöaineksen kaupallisesta käytöstä saatavia etuja voidaan käyttää edistämään biologisen monimuotoisuuden suojelua ja koska odotukset tällaisesta hyödystä toimivat kannustimena suojelulle.

Tässä tiedonannossa esitetään lyhyesti perintöaineksen saatavuuden ja hyötyjen jaon kansainvälinen tilanne elokuussa 2002 pidetyn kestävän kehityksen huippukokouksen jälkeen sekä EY:n tasolla toteutettavat perintöaineksen saatavuutta ja hyötyjen jakoa koskevat toimet. Tämän perusteella esitetään konkreettisia toimia Bonnin ohjeiden panemiseksi täytäntöön EY:ssä sekä ehdotetaan EY:n lähestymistapaa kansainvälisellä tasolla. Ehdotettujen toimien tarkoitus ei ole kattaa ohjeiden kaikkia näkökohtia: ohjeita käytetään joustavana välineenä, ja niitä voidaan mukauttaa yleissopimuksen eri sopimuspuolten sekä sidosryhmien tarpeisiin niiden kehittäessä perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon liittyviä toimenpiteitä ja järjestelyjä. EY:n toimilla Bonnin ohjeiden täytäntöönpanemiseksi on tarkoitus täydentää jäsenvaltioiden toimia, joiden on luonnollisesti noudatettava EY:n lainsäädäntöä.

2. Laajempi kansainvälinen tausta

Käsitelläänkö asiaa muilla kansainvälisillä foorumeilla?

Perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon liittyvä ala on monimuotoinen ja jatkuvasti kehittyvä, koska siihen liittyy kysymyksiä aina tieteestä ympäristöön ja maatalouteen sekä kaupasta teollis- ja tekijänoikeuteen. Tietyistä erityiskysymyksistä keskustellaan muilla kansainvälisillä foorumeilla kuin biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvillä foorumeilla.

Vuonna 2001 FAO sai päätökseen neuvottelut elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskevasta kansainvälisestä sopimuksesta. Sopimus on tulos pitkästä prosessista, jonka tarkoituksena oli saattaa kasvigeenivaroista elintarvikkeissa ja maataloudessa tehty kansainvälinen sopimus (International Undertaking on Plant Genetic Resources for Food and Agriculture) - ennen biologista monimuotoisuutta koskevaa yleissopimusta laadittu vapaaehtoinen väline - johdonmukaiseksi yleissopimuksen kanssa. Tätä varten laadittiin uusi sitova asiakirja. Uudella sopimuksella luodaan monenvälinen järjestelmä, jolla helpotetaan perintöaineksen saatavuutta elintarvikkeita ja maataloutta varten, sekä mekanismi, jonka avulla jaetaan järjestelmään kuuluvan perintöaineksen käytöstä saatavat hyödyt. Sopimuksessa käsitellään elintarvikkeita ja maataloutta varten tarvittavaa perintöainesta. Edellä mainittu monenvälinen järjestelmä rajoittuu sopimuksen liitteessä I lueteltuihin kasveihin.

Biologista monimuotoisuutta koskevaa yleissopimusta, vapaaehtoiset Bonnin ohjeet mukaan luettuina, sovelletaan edelleen kaikkiin biologisiin varoihin (myös elintarvikkeisiin ja maatalouteen tarvittaviin varoihin), joita ei luetella FAO:n kansainvälisessä sopimuksessa. Tämä sopimus ja biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus täydentävät toisiaan, ja odotuksena on, että sopimusten sopimuspuolet panevat ne täytäntöön siten, että sopimukset tukevat toisiaan. EY ja sen jäsenvaltiot ovat allekirjoittaneet FAO:n sopimuksen ja valmistelevat sen ratifiointia. Sopimus tulee voimaan 90 päivän kuluttua siitä, kun 40. ratifiointikirja on tallennettu.

Maailman henkisen omaisuuden järjestössä (WIPO) teollis- ja tekijänoikeuksia, perintöainesta, perinteistä tietämystä ja kansanperinnettä käsittelevä hallitusten välinen komitea keskustelee mm. teollis- ja tekijänoikeuksia koskevista kysymyksistä, jotka liittyvät i) perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon ja ii) perinteisen tietämyksen suojeluun riippumatta siitä, liittyykö se perintöainekseen. Tämän komitean odotetaan erityisesti määrittävän keinoja ja tapoja suojella perinteistä tietämystä teollis- ja tekijänoikeuksien tai muiden sui generis -oikeuksien avulla.

Maailman kauppajärjestön (WTO) puitteissa vuonna 2001 annetussa Dohan ministerijulistuksessa esitettiin, että noudattaessaan työohjelmaansa (27 artiklan 3 kohdan b alakohdan tarkistus mukaan luettuna) TRIPs-neuvoston eli teollis- ja tekijänoikeuksien kauppavaikutuksia käsittelevän neuvoston tulisi tarkastella TRIPs-sopimuksen (sopimus teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista) ja biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen välistä suhdetta sekä perinteisen tietämyksen ja kansanperinteen suojelua. Keskustelussa on tähän saakka keskitytty keksinnöissä käytetyn perintöaineksen alkuperän ilmoittamiseen haettaessa patenttia keksinnölle [2].

[2] EY toimitti lokakuussa 2002 TRIPs-neuvostolle tausta-asiakirjan, jossa käsiteltiin mm. TRIPs-sopimuksen ja biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen suhdetta. Katso "Communication by the EC and its Member States to the TRIPs Council on the review of Article 27.3 (b) of the TRIPs Agreement, and the relationship between the TRIPs Agreement and the Convention on Biological Diversity and the protection of traditional knowledge and folklore".

Kestävän kehityksen huippukokouksen toimintasuunnitelmassa, erityisesti sen 44 kappaleen o kohdassa, kehotettiin valtioita neuvottelemaan biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen puitteissa, Bonnin ohjeet huomioon ottaen, kansainvälinen järjestelmä, jolla edistetään ja suojellaan perintöaineksen käytöstä saatavien hyötyjen oikeudenmukaista ja tasapuolista jakoa. YK:n yleiskokous kehotti päätöslauselman A/Res/57/269 8 kohdassa yleissopimuksen sopimuspuolten konferenssia toteuttamaan tähän liittyvät tarvittavat toimet. Yleissopimuksen puitteissa pidettiin maaliskuussa 2002 istuntojen välinen kokous, jossa keskusteltiin monivuotisesta työohjelmasta. Keskustelujen perusteella on tarkoituksena, että yleissopimusta käsittelevän avoimen työryhmän toisessa kokouksessa joulukuussa 2003 käsitellään kysymystä, joka liittyy perintöaineksen saatavuutta ja hyötyjen jakoa koskevaan kansainväliseen järjestelmään. Kysymystä käsitellään myös yleissopimuksen sopimuspuolten seitsemännessä konferenssissa, joka pidetään helmikuussa 2004 Malesiassa.

Uusia kasvilajikkeita suojaavan liiton (UPOV) yleissopimuksissa (vuoden 1987 ja 1991 UPOV-yleissopimukset) määrätään uusien kasvilajien suojelusta teollis- ja tekijänoikeuksilla. Ne on sen vuoksi otettava huomioon keskusteltaessa perintöaineksen saatavuudesta ja sen käytöstä saatavien hyötyjen jaosta.

Lopuksi on muistutettava kansainvälisen maataloustutkimuksen neuvoa-antavan ryhmän (CGIAR) roolista käsiteltäessä elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja. CGIAR on julkisten ja yksityisten avunantajien tukema, kuudentoista eri puolilla maailmaa toimivan maa- ja metsätalousalan tutkimuslaitoksen verkosto. Verkostolla on maailmaan laajin elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen ex situ -kokoelma, ja EU on sen merkittävin rahoittaja. Aines tallennetaan maailmanlaajuista yhteisöä varten, ja sitä käytetään kehitysmaiden hyväksi. Bonnin ohjeilla on merkitystä CGIAR-keskuksille, koska ne voivat ohjata keskuksia niiden roolissa perintöaineksen käyttäjinä ja toimittajina ja mm. auttaa ehkäisemään siirretyn aineksen väärinkäyttöä.

3. Perintöaineksen saatavuuden ja hyötyjen jaon lainsäädännölliset ja toimintalinjaa koskevat toimenpiteet EY:ssä

Euroopan yhteisö rahoitti jo vuonna 1995 tutkimuksen mahdollisista toimenpiteistä biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen 15 ja 16 artiklan (perintöaineksen saanti ja saatavuus, teknologian siirto ja saatavuus) täytäntöönpanemiseksi. Tulokset toimitettiin yleissopimuksen sopimuspuolten kolmannelle konferenssille [3]. EY:n lähestymistapa perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon on sittemmin kehittynyt neuvotteluissa eri foorumeilla sekä yhteisön, jäsenvaltioiden ja yksittäisten sidosryhmien erilaisten toimenpiteiden myötä.

[3] Environmental Resources Management, Identification of Community Measures for the Implementation of Articles 15 and 16 of the Convention on Biological Diversity: Final Report, Part B. June 1996.

EY ei ole antanut kattavaa lainsäädäntöä perintöaineksen ja perinteisen tietämyksen saatavuudesta ja hyötyjen jaosta. Useissa EY:n toimintalinjaa koskevissa ja lainsäädännöllisissä toimissa käsitellään kuitenkin suoraan yleissopimuksen määräyksiä perintöaineksen saatavuudesta ja hyötyjen jaosta sekä alkuperäis- ja paikallisyhteisöjen perinteisestä tietämyksestä, keksinnöistä ja käytännöistä [4].

[4] Katso asiakirja "EC Thematic Report on Access and Benefit-sharing (http://biodiversity-chm.eea.eu.int/ )", joka toimitettiin yleissopimuksen sihteeristölle lokakuussa 2002. Raportissa esitetään kaikki EY:n toimenpiteet tällä alalla.

Toimintalinjan osalta vuonna 1998 annetussa biologista monimuotoisuutta koskevassa Euroopan yhteisön strategiassa [5] todetaan, että yhteisön on edistettävä perintöaineksen saatavuutta ja hyötyjen jakoa koskevia asianmukaisia monenvälisiä rakenteita, edistettävä perintöaineksen saatavuutta ja hyötyjen jakamista koskevien vapaaehtoisten ohjeiden kehittämistä sekä autettava perintöaineksen alkuperämaita kehittämään bioprospektiota koskevia kansallisia strategioita. Vuonna 2001 annetussa biologista monimuotoisuutta koskevassa taloudellisen yhteistyön ja kehitysyhteistyön toimintasuunnitelmassa [6] mainitaan mm. tarve tukea valmiuksien parantamista kehitysmaissa, jotta ne voivat jakaa perintöaineksen käytöstä saatavia hyötyjä. Samaan aikaan annetussa biologista monimuotoisuutta koskevassa maatalousalan toimintasuunnitelmassa korostetaan, että on varmistettava korvaus aineksen tuottajina viime kädessä toimiville paikallisille maanviljelijöille. Heille on turvattava parannetun geneettisen materiaalin saanti ja mahdollisuus jakaa materiaalin parantamisesta saatavat hyödyt.

[5] KOM (1998) 42.

[6] KOM (2001) 162 lopullinen.

Oikeudellisten säännösten osalta bioteknologian keksintöjen oikeudellisesta suojasta annetussa direktiivissä 98/44/EY [7] otetaan nimenomaisesti huomioon perintöaineksen saatavuus ja sen käytöstä saatavien hyötyjen jako. Direktiivin johdanto-osan 27 kappaleessa todetaan, että patenttihakemuksen olisi tarvittaessa sisällettävä tieto materiaalin maantieteellisestä alkuperästä. Säännös tukee sitä, että on noudatettava kansallista lainsäädäntöä biologisen aineksen alkuperämaassa sekä sopimusjärjestelyjä, jotka koskevat kyseisen aineksen hankkimista ja käyttöä. Direktiivin johdanto-osan 27 kappaleen lisäksi sen 55 kappaleessa vaaditaan, että saattaessaan direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan jäsenvaltiot ottavat huomioon erityisesti biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen 8 j artiklan sekä 16 artiklan 2 kohdan ja 5 kohdan. Direktiivin johdanto-osan kappaleet eivät kuitenkaan sellaisenaan aseta jäsenvaltioille oikeudellisesti sitovia velvoitteita.

[7] EYVL L 213/13.

Useat EY:n lainsäädännölliset ja toimintalinjaa koskevat toimenpiteet edistävät hyötyjen jakoa koskevien yleissopimuksen määräysten täytäntöönpanoa. Näihin toimenpiteisiin kuuluvat maantieteellisiä merkintöjä koskevat asetukset ja direktiivit, jotka tarjoavat jonkinasteista suojelua perinteiseen tietämykseen liittyville tuotteille, sekä yhteisön kasvinjalostajanoikeuksia koskevat asetukset ja direktiivit. Kasvinjalostajanoikeuksien osalta asetus 2100/94, kuten myös direktiivi 98/44, sisältää poikkeuksen, jonka mukaan pienviljelijöillä ei ole velvollisuutta maksaa oikeuksien haltijalle korvausta käyttäessään lisäystarkoituksiin avomaalla omalla tilallaan korjattua tuotetta. Muilla viljelijöillä on velvollisuus maksaa "kohtuullinen" palkkio. EY:n asetuksilla elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen suojelusta ja luokittelusta on merkitystä samoin kuin toimenpiteillä, joilla tuetaan tutkimusta ja teknologian siirtoa.

4. EY:ssä toimivien sidosryhmien toimet

EY:n erilaisia toimenpiteitä ei tulisi tarkastella irrallisina vaan olisi otettava huomioon myös muiden sidosryhmien [8] aloitteet, joilla kehitetään politiikkoja ja käytännesääntöjä. Ne täydentävät sekä yleissopimusta että kansallista lainsäädäntöä [9]. Useat jäsenvaltiot ja Euroopan komissio ovat järjestäneet tai suunnittelevat järjestävänsä laajan sidosryhmien kuulemisen, jossa on tarkoitus keskustella mahdollisuuksista hyödyntää Bonnin ohjeita.

[8] Sidosryhmien joukko on laaja eikä sitä voida määrittää tiukasti. Siihen kuuluvia merkittäviä ryhmiä ovat mm. useat teollisuuden alat kuten lääketeollisuus, kasvilääketiede, bioteknologia, siemen- ja kosmetiikkateollisuus sekä lisäksi puutarhanhoito, yliopistot ja tutkimuslaitokset, geenipankit, kasvitieteelliset puutarhat, alkuperäiskansat, ympäristö- ja kehitysyhteistyöjärjestöt.

[9] Katso asiakirja "EC Thematic Report on Access and Benefit-sharing (http://biodiversity-chm.eea.eu.int/ )", joka toimitettiin yleissopimuksen sihteeristölle lokakuussa 2002. Raportissa esitetään kaikki EY:n toimenpiteet tällä alalla.

Tieteelliset tutkimuslaitokset ja erityisesti ex situ -kokoelmien verkostot EY:ssä ovat tehneet uraauurtavaa työtä perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon liittyvissä institutionaalisissa politiikoissa ja käytännesäännöissä. Tarkoituksena on helpottaa perintöaineksen hankkimista ja hyötyjen jakoa asiaan liittyvän kansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön mukaisesti. Tällaiset politiikat ja käytännesäännöt muodostavat osan toimenpidekokonaisuudesta (joita varten Bonnin ohjeet tarjoavat yhtenäiset puitteet), jolla edistetään perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakamiseen liittyvien järjestelyjen kehittämistä ja toteuttamista. Ne muodostavat tehokkaan välineen avoimuuden lisäämiseksi, mutta tarjoavat samalla riittävästi joustavuutta, jotta voidaan ottaa huomioon eri tutkimusalojen ja perintöaineksen käyttäjien olosuhteet. Tähän liittyviä merkittäviä aloitteita ovat toteuttaneet kasvitieteelliset puutarhat Euroopassa [10], mikrobiviljelypankit sekä ituplasmapankit.

[10] Esimerkkejä: "Principles on access to genetic resources and benefit-sharing for participating institutions". Hanketta johti Royal Botanic Gardens, Kew, ja siihen osallistui 28 kasvitieteellistä puutarhaa 21 maasta <www.rbgkew.org.uk/conservation>; International Plant Exchange Network (IPEN <www.biologie.uni-ulm.de/verband/cbd/list.html>) ja sen kasvitieteellisille puutarhoille ja samanlaisille kokoelmille osoitetut käytännesäännöt, joissa käsitellään elävän kasvimateriaalin hankintaa, hoitoa ja toimitusta.

Jotkin eurooppalaiset lääkealan ja bioteknologiayritykset ovat laatineet perintöaineksen saatavuutta ja hyötyjen jakoa koskevaa yrityspolitiikkaa. Koska kiinnostus luonnonmukaisia tuotteita koskevaan tutkimukseen on jossain määrin vähentynyt, tällä saattaa olla vähemmän merkitystä yritysstrategialle tulevaisuudessa. Muilla aloilla, kuten puutarhanhoidossa ja kasvilääketieteessä, on edelleen runsaasti kysyntää perintöainekselle, mutta niillä ei näytä olevan kattavaa perintöaineksen saatavuutta tai hyötyjen jakamista koskevaa yritys- tai alakohtaista politiikkaa.

Kuten tutkimuslaitosten ja ex situ -kokoelmien institutionaaliset politiikat ja käytännesäännöt, myös yrityspolitiikat muodostavat osan toimenpidekokonaisuudesta (joita varten Bonnin ohjeet tarjoavat yhtenäiset puitteet), joilla edistetään perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakamiseen liittyvien järjestelyjen kehittämistä ja toteuttamista. Toimenpiteillä voidaan lisätä käytön avoimuutta ja hyvää yrityskansalaisuutta. Perintöaineksen saatavuutta ja hyötyjen jakoa koskevat yrityspolitiikat voivat lisäksi vaikuttaa yritysten T&K-strategian kehittämiseen, koska niiden avulla voidaan identifioida todennäköisiä kumppanimaita, tärkeimpiä toimittajia ja yhteistyökumppaneita sekä määrittää kumppanuuden rahallisia ja muunlaisia kustannuksia.

EY tukee sidosryhmien institutionaalisia politiikkoja ja käytännesääntöjä (mukaan luettuina ex situ -kokoelmat). Komissio on erityisesti tukenut MOSAICC-käytännesääntöjen (Micro-organisms Sustainable Use and Access Regulation International Code of Conduct) [11] laatimista. Nämä käytännesäännöt on laatinut BCCM-yhteenliittymä (Belgian Co-ordinated Collections of Micro-organisms) yhdessä 16 muun eri puolilla maailmaa toimivan organisaation kanssa.

[11] http://www.belspo.be/bccm/ mosaicc

MOSAICC-hankkeen tarkoituksena on helpottaa mikrobivarojen saatavuutta ja auttaa kumppaneita kehittämään käytännöllisiä järjestelyjä mikrobivarojen siirtämiseen. Hankkeella tuetaan mikrobivarojen helppoa siirtoa ja kyseisen siirron seurantaa. Mikrobivarojen saatavuus on edellytys mikrobiologian edistymiselle. Seuranta on tarpeen, jotta voidaan identifioida henkilöt tai ryhmät, jotka ansaitsevat tulla tieteellisesti tai taloudellisesti palkituiksi panoksestaan mikrobivarojen suojelulle ja kestävälle käytölle.

Yksi MOSAICC-hankkeen perusperiaatteista on identifioida mikrobivarojen in situ -alkuperä käyttäen asianmukaista menettelyä, joka mahdollistaa näytteenoton. Maailmanlaajuinen mikrobikokoelmien järjestö WFCC (World Federation for Culture Collections), eurooppalaisten mikrobikokoelmien organisaatio ECCO (European Culture Collections Organisation) ja mikrobivarojen keskusten verkko UNESCO-MIRCEN tukevat MOSAICC-hankkeen tavoitetta siitä, että toteutetaan käytännölliset ja yleiset menettelyt perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon liittyvien järjestelyjen toteuttamiseksi kansainvälisen ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

Komissio rahoittaa MOSAICC-hankkeen jatkotoimenpiteenä hankkeen, jonka tarkoituksena on määrittää validoituja luotettavia menetelmiä mikrobivarojen arvon arvioimiseksi. Nämä menetelmät ovat tarpeen, jotta voidaan määrittää perintöainekselle sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristön kannalta luotettava "hinta" ja helpottaa siten niiden käytöstä saatavan hyötyjen jakamista. Hankkeella pyritään myös kehittämään validoituja malliasiakirjoja mikrobivarojen jäljitettävyyden (alkuperä, siirto ja kuljetus) takaamiseksi.

Komissio on lisäksi tukenut perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon liittyvää poliittista tutkimusta, mukaan luettuna perintöaineksen saatavuuden kaupallinen kysyntä [12].

[12] Katso ten Kate, K. and Laird S.; The Commercial Use of Biodiversity (1999) Earthscan, London. Euroopan komission rahoittama tutkimus.

5. Bonnin ohjeet

Mitä ohjeissa sanotaan?

Kuten edellä on mainittu, Bonnin ohjeet voivat antaa panoksen perintöaineksen saantiin ja saatavuuteen sekä hyödyn jakamiseen liittyvien lainsäädännöllisten, hallinnollisten tai toimintalinjaa koskevien toimenpiteiden luomisessa ja neuvotteluissa sopimus- ja muista järjestelyistä, jotka liittyvät perintöaineksen saatavuuteen sekä hyötyjen jakoon. Ne ovat vapaaehtoinen väline, ja tarkoituksena on saada niille perintöaineksen ja perinteisen tietämyksen käyttäjien ja toimittajien tuki. Ohjeet ovat joustavia, jotta ne olisivat käyttökelpoiset eri sektoreilla, eri käyttäjien piirissä ja erilaisissa kansallisissa olosuhteissa, ja niitä tarkistetaan ja korjataan tarvittaessa sitä mukaa kuin perintöaineksen saantiin ja hyödyn jakamiseen liittyvistä järjestelyistä kertyy kokemusta. Niillä on laaja soveltamisala, joka kattaa kaiken yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvan perintöaineksen ja siihen liittyvän perinteisen tietämyksen, innovaatiot ja käytännöt sekä sen käytöstä saatavat hyödyt. Ohjeet on tarkoitettu välineeksi, jolla täydennetään asiaan liittyviä voimassa olevia kansainvälisiä välineitä, joihin kuuluu esim. FAO:ssa tehty elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskeva kansainvälinen sopimus.

Ohjeiden tarkoituksena on mm. edistää osaltaan biologisen monimuotoisuuden suojelua ja kestävää käyttöä. Niillä tarjotaan sopimuspuolille ja sidosryhmille avoimet puitteet, joilla helpotetaan perintöaineksen saatavuutta ja varmistetaan sen käytöstä saatavien hyötyjen tasapuolinen ja oikeudenmukainen jako, annetaan sopimuspuolille ohjeita perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon liittyvien järjestelmien kehittämisestä ja tiedotetaan käyttäjien ja toimittajien käytännöistä ja lähestymistavoista perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakamiseen liittyvissä järjestelyissä.

Ohjeissa määritellään eri toimijoiden roolit ja vastuut. Niissä edellytetään, että nimetään kansalliset keskukset, jotka sisällytetään biologisen monimuotoisuuden tiedonvälitysjärjestelmään. Kansallisten keskusten olisi annettava perintöaineksen saantia hakevalle tietoa menettelyistä, jotka koskevat ennakkosuostumusta ja keskinäisesti sovittuja ehtoja, sekä toimivaltaisista kansallisista viranomaisista, alkuperäis- ja paikallisyhteisöistä sekä asiaan liittyvistä sidosryhmistä. Lisäksi voidaan nimetä toimivaltaiset kansalliset viranomaiset, jotka voivat kansallisen lainsäädännön mukaan myöntää oikeuden käyttää perintöainesta sekä antaa neuvoja perintöaineksen saantiin ja hyötyjen jakoon liittyvästä prosessista.

Ohjeissa otetaan huomioon se, että sopimuspuolet ja sidosryhmät voivat olla sekä perintöaineksen käyttäjiä että toimittajia. Niissä identifioidaan roolit ja velvollisuudet sopimuspuolille, jotka ovat perintöaineksen alkuperämaita, käyttäjille ja toimittajille sekä sopimuspuolille, joiden lainkäyttövaltaan kuuluu perintöaineksen käyttäjiä.

Sopimuspuolten, jotka ovat perintöaineksen alkuperämaita, tai muiden sopimuspuolten, jotka ovat saaneet perintöainesta yleissopimuksen mukaisesti, tulee tarkistaa, että niiden kansallinen lainsäädäntö on yleissopimuksen mukaista, raportoida hakemuksista tiedonvälitysjärjestelmän kautta, kehittää osallistumista edistäviä mekanismeja sidosryhmille sekä alkuperäis- ja paikallisyhteisöille samalla kun varmistetaan, että sidosryhmät ottavat huomioon käytön vaikutukset ympäristöön. Toimittajia kehotetaan toimittamaan perintöainesta ja/tai perinteistä tietämystä vain, jos ne ovat oikeutettuja sen toimittamiseen, ja pyrkimään kaikin tavoin välttämään mielivaltaisten rajoitusten asettamista perintöaineksen saannille ja saatavuudelle.

Lisäksi annetaan kattava luettelo toimenpiteistä, joita käyttäjien sekä niiden maiden, joiden lainkäyttövaltaan kuuluu perintöaineksen käyttäjiä, on toteutettava. Näitä toimenpiteitä käsitellään yksityiskohtaisemmin jäljempänä, koska ne on osoitettu ensisijaisesti teollisuusmaissa oleville käyttäjille. Kuitenkin koska myös kehitysmaista on yhä suuremmassa määrin tulossa perintöaineksen käyttäjiä, näillä toimenpiteillä on merkitystä myös niille.

Ohjeissa korostetaan myös, että asiaankuuluvien sidosryhmien osallistuminen on olennaista, jotta perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon liittyvien järjestelyjen riittävä kehittäminen ja täytäntöönpano voitaisiin varmistaa. Ohjeissa esitetään perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon liittyvän prosessin eri vaiheet: ennakkosuostumusjärjestelmän perusperiaatteet ja -osat, keskinäisesti sovittuja ehtoja koskevat perusvaatimukset ja viitteellinen luettelo tyypillisistä ehdoista, hyötyjen mahdolliset tyypit ja niiden jakomenetelmät. Ohjeiden liitteessä on myös ehdotuksia perintöaineksen ja siihen liittyvän perinteisen tietämyksen siirtoja koskevia materiaalinsiirtosopimuksia varten.

6. Kuinka Bonnin ohjeet pannaan täytäntöön: toimittajiin ja alkuperämaahan liittyvät EY:n toimet

EY:n jäsenvaltiot ovat in situ -perintöaineksen toimittajia, ja niillä on lisäksi merkittäviä ex situ -kokoelmia. Molemmissa tapauksissa perintöaineksen saatavuutta säännellään monenlaisella kansallisella lainsäädännöllä. Tähän kuuluvat esimerkiksi erityinen lainsäädäntö perintöaineksen saatavuudesta, perintöaineksen saatavuuden epäsuora sääntely maan omistusta koskevien säädösten avulla, valtion omistaman maan ja luonnonvarojen käyttöoikeutta sääntelevät säädökset sekä sopimusoikeus.

Alkuperäiskansoja elää joillakin alueilla EY:ssä. Niiden perinteisen tietämyksen käyttöä on käsitelty kansallisella tasolla [13].

[13] Esimerkiksi saamelaiset Ruotsin ja Suomen pohjoisosissa.

Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen 15 artiklan 5 kohdan mukaan sopimuspuolet voivat päättää, edellyttääkö niiden toimittaman perintöaineksen saanti ennakkosuostumusta. Tällä hetkellä ei ole ilmeistä tarvetta EY:n tason toimille, joiden tarkoituksena olisi yhdenmukaistaa jäsenmaiden lainsäädäntöä perintöaineksen saatavuudesta tai sidosryhmien osallistumisesta. Asiaa on arvioitava tarkemmin myös Bonnin ohjeiden täytäntöönpanosta saadun kokemuksen perusteella. Periaatteessa paikalliset olosuhteet ja sidosryhmien tarpeet voidaan parhaiten ottaa huomioon kansallisissa saatavuutta koskevissa säädöksissä ja osallistumista edistävissä mekanismeissa. Tähän liittyvät EY:n tason toimet voisivat olla perusteltuja siksi, että on tarpeen poistaa sisämarkkinoiden esteitä perintöaineksen osalta. Tällaisia esteitä ei ole kuitenkaan selvästi näkyvissä tällä hetkellä, ja joka tapauksessa EY:n perustamissopimuksen ja erityisesti sen 28 ja 30 artiklan määräyksiä sovellettaisiin, mikäli esteitä ilmenisi.

7. Kuinka Bonnin ohjeet pannaan täytäntöön: EY:n toimet käyttäjien toteuttamien toimenpiteiden edistämiseksi

EY:llä voi olla merkittävä rooli, kun monia erilaisia perintöaineksen käyttäjiä rohkaistaan noudattamaan Bonnin ohjeita. Tämän tiedonannon laatimisen aikana Euroopan komissio järjesti merkittävien eurooppalaisten sidosryhmien edustajien kuulemistilaisuuden, jossa keskusteltiin Bonnin ohjeiden täytäntöönpanosta. Kokous osoitti, että tietoisuus biologista monimuotoisuutta koskevasta yleissopimuksesta ja Bonnin ohjeista vaihtelee huomattavasti sidosryhmien välillä. Monet kasvitieteelliset puutarhat, maatalouden kokoelmat ja mikrobikokoelmat ovat olleet aktiivisia ja jopa ennakoineet yleissopimukseen liittyvää työtä tarkistamalla politiikkaansa yleissopimuksen 15 artiklan mukaisesti. Sen sijaan bioteknologia- ja lääkealan yritykset ovat edenneet hitaammin politiikkojensa tarkistamisessa.

Bonnin ohjeiden 16 kohdan b kappaleessa tuodaan esiin mm. seuraavat neljä tointa. Käyttäjien olisi:

1) saatava ennakkosuostumus ennen perintöaineksen saamista ja kunnioitettava alkuperäis- ja paikallisyhteisöjen tapoja ja arvoja,

2) kunnioitettava ehtoja ja edellytyksiä, joiden mukaan perintöaines on hankittu, myös mikäli perintöainesta käytetään muuhun tarkoitukseen kuin sitä hankittaessa on sovittu,

3) säilytettävä todistusasiakirjat ennakkosuostumuksesta sekä perintöaineksen alkuperästä, käytöstä ja käytöstä koituvista hyödyistä ja toimitettava ne kolmansille osapuolille, joille perintövaroja toimitetaan,

4) varmistettava perintöaineksen käytöstä saatujen hyötyjen oikeudenmukainen ja tasapuolinen jako keskinäisesti sovittujen ehtojen mukaisesti.

Periaatteessa käyttäjien velvollisuudet määritellään keskinäisesti sovituissa ehdoissa. Bonnin ohjeissa (kappaleet 42-50) määritetään perusvaatimukset keskinäisesti sovituille ehdoille ja annetaan niistä viitteellinen luettelo. Liite I sisältää ehdotuksia materiaalinsiirtosopimusten määräyksiksi. Materiaalinsiirtosopimus on asiakirja, jota yleensä käytetään todisteena ennakkosuostumuksesta. Se sisältää kaikki ehdot ja edellytykset, joiden mukaan perintöaines on hankittu. Materiaalinsiirtosopimus voidaan helposti antaa kolmansille osapuolille, joille perintöaineistoa toimitetaan. Tämä voi helpottaa perintöaineksen jäljitettävyyttä ja auttaa varmistamaan, että hyödyt jaetaan oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti.

EY ja sen jäsenvaltiot osallistuvat aktiivisesti prosessiin, jonka tarkoituksena on laatia vakiomuotoinen materiaalinsiirtosopimus monenvälisen IT-PGRFA-järjestelmän puitteissa. Edellä mainittu Bonnin ohjeiden liite I syntyi EY:n aloitteesta. Komissio suosittelee vahvasti, että kaikki sidosryhmät - mukaan luettuina yritykset, yliopistot ja muut tutkimuslaitokset - hyödyntävät täysimääräisesti materiaalinsiirtosopimuksia välineenä, jonka avulla ne voivat noudattaa ohjeisiin perustuvia velvoitteitaan. Lisäksi komissio edistää vakiomuotoisten materiaalinsiirtosopimuksen laatimista eri alojen erilaisia käyttötarpeita varten.

Komissio korostaa lisäksi, että on tärkeää laatia Bonnin ohjeiden perusteella sidosryhmien käytännesäännöt, joiden avulla voidaan mukauttaa ohjeet perintöainesta käyttävien eri alojen tarpeisiin ja edesauttaa sitä, että edellä mainituista 16 kappaleen b kohtaan liittyvistä toimista tulee sidosryhmien yleisiä käytäntöjä. Laadittaessa tällaisia käytännesääntöjä on tärkeää käydä aktiivista keskustelua alkuperämaassa olevien kumppanien kanssa, jotta voidaan identifioida parhaat käytännöt, joilla varmistetaan suurin mahdollinen avoimuus perintöaineksen keruussa ja sitä seuraavissa liiketoimissa.

Ohjeiden 16 kappaleen d kohdassa kehotetaan sopimuspuolia, joiden lainkäyttövallan alaisuudessa toimii käyttäjiä, edistämään sitä, että käyttäjät noudattavat 16 kappaleen b kohdassa esitettyjä vaatimuksia, toteuttamalla mm. seuraavat toimenpiteet:

1. käyttäjille annetaan tietoa heidän velvoitteistaan,

2. rohkaistaan ilmoittamaan perintöaineksen alkuperämaa teollis- ja tekijänoikeutta koskevissa hakemuksissa,

3. estetään sellaisen perintöaineksen käyttö, joka on hankittu ilman perintöainesta toimittavan sopimuspuolen antamaa ennakkosuostumusta,

4. sopimuspuolten välinen yhteistyö, jonka avulla voidaan puuttua perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjenjakoon liittyvien sopimusten rikkomuksiin,

5. vapaaehtoiset sertifiointiohjelmat toimijoille, jotka noudattavat perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon liittyviä sääntöjä,

6. toimenpiteet, joiden avulla estetään epäoikeudenmukaisia kauppakäytäntöjä.

Jäljempänä käsitellään toimia, joita komissio on toteuttanut tai suunnittelee toteuttavansa näihin kuuteen toimeen liittyen.

7.1. Tiedottaminen käyttäjien velvollisuuksista ja epäoikeudenmukaisten kaupan käytäntöjen ehkäiseminen

Kuten edellä on todettu, EY on jo aiemmin toteuttanut joitakin aloitteita, joilla on pyritty tiedottamaan käyttäjille yleissopimukseen perustuvista velvoitteista ja helpottamaan niiden noudattamista. Komissio on esimerkiksi tukenut perintöaineksen saatavuutta ja hyötyjen jakoa koskevaa poliittista tutkimusta esim. perintöaineksen saatavuuden kaupallisesta kysynnästä. [14]

[14] Katso ten Kate, K. and Laird S.; The Commercial Use of Biodiversity (1999) Earthscan, London. Euroopan komission rahoittama tutkimus.

Yksi edellä mainitun komission järjestämän sidosryhmäkokouksen sekä tämän tiedonannon tavoitteista on lisätä sidosryhmien tietoisuutta yleissopimukseen perustuvista velvoitteista. Komissio katsoo, että tätä työtä voidaan jatkaa seuraavien toimenpiteiden avulla:

- Luodaan kansallisten keskusten ja/tai toimivaltaisten kansallisten viranomaisten eurooppalainen verkko, joka perustuu olemassa oleviin verkkoihin ja joka voitaisiin yhdistää mm. EY:n biologisen monimuotoisuuden tiedonvälitysjärjestelmän (EC-CHM) avulla. Useimmat jäsenvaltiot ovat jo nimenneet kansallisen keskuksen. Tarkoituksena ei ole yhdenmukaistaa keskusten toimintaa ja rakennetta, mutta toimivan verkoston luominen auttaisi niitä, jotka haluavat käyttää EY:ssä olevaa perintöainesta, ja lisäksi sen avulla voitaisiin identifioida asiaan liittyviä sidosryhmiä kansallisella tasolla ja lisätä tietoisuutta Bonnin ohjeista.

- Luodaan EY:n biologisen monimuotoisuuden tiedonvälitysjärjestelmään (EC-CHM) perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakamiseen keskittyvä erityinen osa. Tarkoituksena olisi käsitellä Bonnin ohjeita sekä niiden merkitystä Euroopassa toimiville eri sidosryhmille. Tiedonvälitysjärjestelmästä voisi tulla tärkeä kanava, jonka avulla voidaan tiedottaa sidosryhmille niiden oikeuksista ja velvoitteista kansainvälisesti, Euroopassa ja jäsenvaltioissa, myös niistä, jotka liittyvät muihin kansainvälisiin sopimuksiin (esim. IT-PGRFA). Tätä varten olisi luotava yhteyksiä mm. biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen sekä jäsenvaltioiden tiedonvälitysjärjestelmien kanssa.

- Tehdään EY:n biologisen monimuotoisuuden tiedonvälitysjärjestelmän (EC-CHM) sivustot laajasti tunnetuiksi. Rohkaistaan kaikkia sidosryhmiä rekisteröitymään EC-CHM-sivuille ja toimittamaan sinne omat perintöaineksen saatavuutta ja hyötyjen jakoa koskevat toimintalinjansa, käytännesääntönsä, ohjeensa, periaatteensa, tapaustutkimukset, esimerkkejä materiaalinsiirtosopimuksista jne. Perintöainesta käyttävien yritysten ja laitosten luetteleminen biologista monimuotoisuutta koskevan tiedonvälitysjärjestelmän rekisterissä voisi osoittautua hyödylliseksi sekä käyttäjille että toimittajille. Ne voisivat mahdollisesti löytää perintöaineksen uusia markkinoita. Toimittajat saisivat tarkemman käsityksen niiden hyötyjen (mukaan luettuna teknologian siirto) tyypistä ja määrästä, joita voidaan realistisesti saada erityyppisen perintöaineksen käytöstä. On usein vaikeaa ennustaa etukäteen hyötyjä, joita perintöaineksesta voi koitua. Näin ollen käyttäjien tiedonvälitysjärjestelmässä antamien tietojen avulla voitaisiin välttää se, että luodaan epärealistisia odotuksia, jotka puolestaan voisivat estää saatavuutta. Rekisteri parantaisi myös käyttäjien profiilia: perintöaineksen saatavuutta ja hyötyjen jakamista koskevan, yleissopimuksen mukaisen politiikan rekisteröiminen osoittaisi yrityksen kantavan sosiaalista vastuuta.

- Sisällytetään perintöaineksen saatavuus ja hyötyjen jako asioihin, joita käsitellään monenvälisellä foorumilla, joka perustettiin yritysten sosiaalista vastuuta koskevalla komission tiedonannolla [15]. Foorumi raportoi työstään komissiolle vuonna 2004. Yritysten sosiaalinen vastuu on määritelty käsitteeksi, jossa yritykset yhdistävät vapaaehtoisesti sosiaaliset ja ekologiset huolenaiheensa liiketoimintaansa ja vuorovaikutukseensa sidosryhmiensä kanssa. Noudattamalla kansainvälisesti hyväksyttyjä periaatteita ja standardeja, joista Bonnin ohjeet ovat esimerkki, ja sisällyttämällä ne ympäristöraportointiinsa, monikansalliset yritykset voivat pyrkiä varmistamaan, että kansainvälinen kauppa toimii kestävän kehityksen mukaisesti.

[15] KOM(2002) 347 lopullinen.

Yritysten sosiaalista vastuuta koskevassa tiedonannossa kehotettiin sidosryhmien välistä foorumia tarkastelemaan yritysten sosiaalisen vastuun vaikutusta kestävään kehitykseen erityisesti kehitysmaissa ja sopimaan tätä koskevista ohjeista. Foorumi identifioi kolme pääasiallista tapaa edistää yritysten sosiaaliseen vastuuseen liittyvien käytäntöjen ja välineiden selkeyttä ja yhdenmukaisuutta. Niitä voitaisiin edistää 1) vaihtamalla tietoja kokemuksista ja hyvistä toimintatavoista EU:n tasolla, 2) yhdistämällä nykyisiä EU:n aloitteita eri aloilla ja pyrkimällä luomaan EU:n yhteinen lähestymistapa sekä 3) kartoittamalla aloja, joilla tarvitaan lisätoimia. Kaikista näistä toimista olisi hyötyä perintöaineksen saatavuuden ja hyötyjen jakamisen kannalta. Asiaa voitaisiin käsitellä aihekohtaisissa työryhmissä, joihin osallistuisi sidosryhmiä ja asiantuntijoita sekä kehitysmaiden edustajia. Tämä parantaisi sidosryhmien tietoisuutta yleissopimukseen liittyvistä velvoitteista ja vähentäisi lisäksi käytäntöjä, jotka eivät ole biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen ja Bonnin ohjeiden mukaisia (esim. epäoikeudenmukaisia kaupan käytäntöjä).

7.2. Alkuperämaan ilmoittaminen teollis- ja tekijänoikeushakemuksissa

Kuten edellä on mainittu, bioteknologian keksintöjen oikeudellisesta suojasta annetussa direktiivissä 98/44/EY kiinnitetään erityistä huomiota perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakamiseen. Kyseisen direktiivin johdanto-osan 27 kappaleessa todetaan, että patenttihakemuksen olisi sisällettävä tieto tämän biologisen materiaalin maantieteellisestä alkuperästä. Näin tuetaan biologisen materiaalin alkuperämaan kansallisen lainsäädännön sekä materiaalin hankintaa ja käyttöä koskevien sopimusjärjestelyjen noudattamista. Tällä ei kuitenkaan ole vaikutusta patenttihakemusten käsittelyyn eikä annettujen patenttien tuottamiin oikeuksiin.

7.3. Ilman ennakkosuostumusta tapahtuvan käytön estäminen: tiedonantovaatimusten ja alkuperätodistuksen mahdollinen rooli

Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen 15 artiklan 5 kappaleen mukaan perintöaineksen saanti ja saatavuus edellyttää perintöaineksen toimittavan sopimuspuolen etukäteen antamaa, tosiasioihin perustuvaa suostumusta (ennakkosuostumusta), ellei asianomainen sopimuspuoli toisin päätä. Tämän vuoksi bioprospektiota harjoittavien yritysten ja laitosten odotetaan hankkivan toimittajamaiden ennakkosuostumus. Kyseisillä mailla on parhaat mahdollisuudet panna täytäntöön ennakkosuostumusta koskeva vaatimus alueellaan. Komissio kehottaa voimakkaasti EY:ssä toimivia sidosryhmiä noudattamaan toimittajamaiden vaatimuksia ennakkosuostumuksesta. Vaatimusten noudattaminen on helpompaa, mikäli toimittajamaat ilmoittavat selvästi, kenellä niiden oikeudenkäyttöjärjestelmässä on oikeus antaa kyseinen suostumus.

Kansainvälisillä foorumeilla keskustellaan useista mekanismeista, joihin voisivat turvautua ne maat, joiden lainkäyttövaltaan kuuluu käyttäjiä, estääkseen perintöaineksen käytön ilman ennakkosuostumusta. Tällaisia mekanismeja voitaisiin harkita perintöaineksen saatavuuden ja hyötyjen jaon eri vaiheissa: hankintavaiheessa (kentältä tai ex situ -kokoelmista), perintöaineksen tuonnin yhteydessä, tutkimus- ja kehitysvaiheessa, haettaessa teollis- ja tekijänoikeuksia, tuotteen lopullisen hyväksymisen vaiheessa jne. Kansainvälisissä keskusteluissa yleissopimukseen liittyvissä elimissä, TRIPs-neuvostossa ja Maailman henkisen omaisuuden järjestössä (WIPO) on keskitytty erityisesti teollis- ja tekijänoikeuksiin liittyviin mekanismeihin, kuten tiedonantovelvollisuuteen patenttihakemuksen yhteydessä sekä perintöaineksen ja perinteisen tietämyksen alkuperätodistukseen.

Nykyiset tiedonantovaatimukset

EY:ssä ollaan tietoisia siitä, että teollis- ja tekijänoikeusjärjestelmä edistää käytännössä perintöaineksen ja siihen liittyvän perinteisen tietämyksen käytöstä saatavien hyötyjen jakamista [16]. EY:n lainsäädäntö ja eurooppalainen teollis- ja tekijänoikeus sisältävät jo vaatimuksia perintöaineksen ja perinteisen tietämyksen ilmoittamisesta. Vakiintuneiden patenttiperiaatteiden mukaisesti säädetään kolmenlaisesta tapauksesta: riittävä selitys (jonka avulla keksintö pystytään toistamaan), oleellinen tunnettu tekniikka ja todellisten keksijöiden identifioiminen.

[16] WIPO Draft technical study on disclosure requirements related to genetic resources and traditional knowledge, document prepared by the secretariat for the 5th session of the Inter-governmental Committee on Intellectual Property and Genetic Resources, Traditional Knowledge and Folklore, WIPO/GRTKF/IC/5/10, Annex I, 8.

Riittävän selityksen osalta direktiivin 98/44/EY:n 13 artiklan 1 artiklan b kohdassa todetaan, että jos keksintö koskee sellaista biologista materiaalia tai sellaisen biologisen materiaalin käyttöä, joka ei ole yleisesti saatavilla ja jota ei voida esittää patenttihakemuksessa siten, että alan ammattilainen voi kuvauksen perusteella toteuttaa keksintöä, kuvausta on pidettävä patenttilain soveltamisen osalta riittämättömänä, jollei tehty hakemus sisällä niitä talletetun biologisen materiaalin ominaisuuksien kannalta tärkeitä tietoja, jotka hakijalla on käytettävissään. Tämän vuoksi mikäli kyseessä ovat harvinaiset varat tai varat, joita käyttöalueella ei esiinny, alkuperämaan ilmoittaminen voi olla tarpeen [17], jotta alan ammattilainen voi toteuttaa keksinnön. Tämä ei koske varoja, joita on helposti saatavilla.

[17] Perintöaineksen vieraan alkuperän ja sen alkuperän ilmoittamisvelvollisuuden välillä ei ole selvää yhteyttä. Joissakin tapauksissa on mahdollista, että ammattilainen voi toteuttaa keksinnön ilman, että perintöaineksen alkuperä on ilmoitettu, käyttämällä hakemukseen sisältyviä tietoja.

Oleellisen tunnetun tekniikan osalta "tekniikan taso", joka patenttihakemuksessa yleensä on ilmoitettava, voi sisältää viittauksia biologisen materiaalin perinteiseen käyttöön ja sen ominaisuuksiin alkuperämaassa. Euroopan patenttisopimuksen 27 toimeenpanosäännön 1 kappaleen b kohdan mukaan patentin kuvauksessa olisi ilmoitettava tekniikan tunnettu taso siinä määrin kuin sen selittäminen on hakijan käsityksen mukaan tarpeen keksinnön ymmärtämiseksi, eurooppalaisen uutuustutkimusraportin laatimiseksi sekä tutkinnan tekemiseksi sekä mieluiten mainittava asiakirjat, jotka osoittavat tekniikan tasoa.

Todellisten keksijöiden identifioimisen osalta Euroopan patenttisopimuksen 81 artiklassa edellytetään, että "eurooppapatenttia koskevassa hakemuksessa on nimettävä keksijä. Jos hakija ei ole keksijä tai ei ole tehnyt keksintöä yksin, nimeämiseen on sisällyttävä lausunto, josta käy ilmi mistä hakija johtaa oikeutensa eurooppapatenttiin". Mikäli keksinnössä käytetään joidenkin henkilöiden tai ryhmän perinteistä tietämystä eikä kyseisiä henkilöitä tai ryhmiä ilmoiteta keksijöiksi, tällä voi olla merkittäviä oikeudellisia seurauksia, kuten patentin julistaminen mitättömäksi. Toisin sanoen perinteisen tietämyksen haltijoiden käytettävissä on olemassa olevien patenttisäännösten perusteella oikeussuojakeinoja, mikäli niiden perinteistä tietämystä käytetään väärin.

EY:n lainsäädännössä tiedonantovelvollisuudesta säädetään myös yhteisön kasvinjalostajanoikeuksista annetussa asetuksessa 2100/94. Sen 50 artiklan mukaan kasvinjalostajanoikeutta koskevassa hakemuksessa on mainittava lajikkeen maantieteellinen alkuperä. Tämä tiedonantovaatimus koskee kuitenkin ainoastaan lajiketta eikä lähtöainetta, josta uusi lajike on kehitetty.

On selvää, että edellä mainitut tiedonantovelvollisuudet voivat osaltaan ehkäistä perintöaineksen tai perinteisen tietämyksen käyttöä ilman ennakkosuostumusta. Kuitenkin erityisesti kun kyseessä on edellä mainittu "riittävä selitys", on selvää, että perintöaineksen alkuperämaata ei kaikissa tapauksissa ilmoiteta. Nykyisessä teollis- ja tekijänoikeuslainsäädännössä ei vaadita etukäteen ennakkosuostumuksen hankkimista tai osoittamista.

Mahdolliset uudet tiedonantovaatimukset

Jotta teollis- ja tekijänoikeutta ja biologista monimuotoisuutta koskevat järjestelmät saataisiin toisiaan tukeviksi, voitaisiin hyödyntää teollis- ja tekijänoikeuslainsäädäntöön jo sisältyvää joustavuutta. TRIPs-neuvostossa käydään parhaillaan keskusteluja TRIPs-sopimuksen ja biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen välisestä suhteesta, ja EY on näiden keskustelujen yhteydessä luvannut tarkastella [18], olisiko mahdollista ottaa käyttöön järjestelmä (esim. "itsenäinen tiedonantovelvoite"), jonka avulla jäsenvaltiot voisivat seurata maailmanlaajuisella tasolla kaikkia patenttihakemuksia sellaisen perintöainekseen osalta, jonka käyttöön ne ovat myöntäneet luvan.

[18] Communication by the EC and its Member States to the TRIPs Council on the review of Article 27.3 (b) of the TRIPs Agreement, and the relationship between the TRIPs Agreement and the Convention on Biological Diversity and the protection of traditional knowledge and folklore.

EY ja sen jäsenvaltiot ovat siis jo osoittaneet halukkuutensa etsiä rakentavalla tavalla monenkeskistä lähestymistapaa tiedonantokysymykseen. Monenväliset toimet ovat tehokkaampia, mikäli niitä täydennetään kansallisen tason toimilla, koska soveltamalla tiedonantovaatimuksia laajasti päästään helpommin niiden tavoitteeseen. Lisäksi monenvälisellä ratkaisulla luotaisiin kaikkien patentin hakijoiden kannalta tasapuolinen tilanne. Monenvälisten ratkaisujen kehittäminen vaatii kuitenkin usein aikaa ja edellyttää sitä, että joku ryhtyy hankkeen vetäjäksi.

Bonnin ohjeiden toteuttamisen yhteydessä biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen sopimuspuolille tarjoutuu mahdollisuus sisällyttää tiedonantovaatimus omaan lainsäädäntöönsä yksipuolisesti ja kansainvälisen järjestelmän perustamisesta riippumatta. EY on teollisuusmaiden alueellinen ryhmä. Vaikka EY:n tason toimet eivät korvaa monenvälistä järjestelmää, niillä voisi olla merkittäviä käytännön vaikutuksia, koska niitä sovellettaisiin moniin erilaisiin patenttihakemuksiin. Mikäli tiedonantovaatimus muotoillaan niin, että se ei vaikuta eurooppalaisen teollisuuden kilpailukykyyn, se olisi hyödyllinen. Toimittajamaat tietäisivät myös, että tiedonantovaatimus auttaisi niitä valvomaan omia ennakkosuostumusta koskevia kansallisia lakejaan. Tämä voisi itse asiassa edesauttaa eurooppalaisten yritysten mahdollisuuksia käyttää perintöainesta.

Komissio katsoo siten, että EY:n ja sen jäsenvaltioiden olisi harkittava, voitaisiinko EY:n lainsäädäntöön sisällyttää itsenäinen patentinhakijan velvollisuus ilmoittaa perintöaineksen alkuperä. Tässä voitaisiin noudattaa edellä mainittuun TRIPs-neuvostolle osoitettuun tiedonantoon sisältyvää ehdotusta. Patentinhakijoiden olisi toimitettava tiedot ainoastaan keksinnössä käytetyn perintöaineksen tai perinteisen tietämyksen maantieteellisestä alkuperästä, jonka he tietävät tai heidän on syytä tietää. Mikäli alkuperämaata ei tiedetä, patentinhakijan velvollisuutena olisi ilmoittaa tutkimuslaitos, geenipankki tai yksikkö, josta he ovat hankkineet aineksen.

Tällainen tiedonantovaatimus ei olisi taannehtiva eikä sen pitäisi toimia oikeudellisesti tai tosiasiallisesti ylimääräisenä muotoon tai sisältöön liittyvänä patentoitavuuden edellytyksenä. Vaatimuksen noudattamatta jättämisen oikeudelliset seuraukset eivät kuulu patenttilainsäädäntöön vaan esimerkiksi yksityisoikeuteen (korvausvaatimukset) tai hallinto-oikeuteen (sakko, mikäli kieltäydytään toimittamaan tietoja viranomaisille tai toimitetaan vääriä tietoja). Lisäksi komission tarkoituksena on tarkastella mahdollisuutta soveltaa samanlaista tiedonantovaatimusta kasvinjalostusoikeuksiin.

Tiedonantovaatimuksen kehittämisen EY:n tasolla ei pitäisi vähentää EY:n sitoutumista pyrkiä löytämään monenvälisiä ratkaisuja. Komissio uskoo, että EY:n ja sen jäsenvaltioiden olisi oltava valmiita keskustelemaan asianmukaisilla kansainvälisillä foorumeilla mahdollisuudesta sisällyttää teollis- ja tekijänoikeuslainsäädäntöön edellä esitetyn kaltainen tiedonantovelvoite. Sen olisi kuitenkin oltava patentoitavuuden muodollinen edellytys eikä ainoastaan itsenäinen velvollisuus. Tällaisen muodollisen vaatimuksen noudattamatta jättämisen seuraukset kuuluisivat sekä patenttioikeuden alaan että sen ulkopuolelle. Patenttioikeuden osalta seurauksiin voisi kuulua se, että patenttihakemusta ei käsitellä, ennen kuin vaadittu ilmoitus on toimitettu, taikka että patentti julistetaan mitättömäksi, mikäli lähteen virheellinen ilmoittaminen johtuu vilpillisestä tarkoituksesta. Muun kuin patenttioikeuden perusteella ne aiheuttaisivat kansallisella tasolla määritettäviä seurauksia samalla tavalla kuin itsenäisen velvollisuuden ollessa kyseessä.

Muodollinen tiedonantovaatimus ei tarkoita sitä, että patenttiviraston olisi arvioitava, onko ennakkosuostumusta noudatettu paikassa, jossa aines on saatu. Tämän arviointi voisi olla uuvuttava tehtävä patenttivirastoille, koska niiden olisi valvottava jonkin toisen lainkäyttöalueen oikeudellisten velvoitteiden täytäntöönpanoa. Tällainen tehtävä kuuluisi paremminkin tuomioistuimille, joissa patentin pätevyyden voi kyseenalaistaa. Kuitenkin vaikka tiedonantovaatimuksen laiminlyönnillä ei olisi välittömiä seurauksia patentin tutkinnan aikana (esim. koska vilpillistä toimintaa ei huomata), sillä voisi olla merkittäviä seurauksia, kun patentti pannaan täytäntöön.

Täydentävä toimenpide, joka saattaisi tehdä tiedonantovaatimuksesta entistäkin tehokkaamman kannustimen hankkia ennakkosuostumus, olisi yksinkertainen ilmoitusmenettely, jota patenttivirastot noudattaisivat. Joka kerta kun ne vastaanottavat ilmoituksen, josta käy ilmi perintöaineksen tai perinteisen tietämyksen alkuperä, ne voisivat toimittaa nämä tiedot biologisen monimuotoisuuden tiedonvälitysjärjestelmään. Tiedot olisivat näin kaikkien biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen sopimuspuolten sekä yleisön käytettävissä.

Edellä kuvatut kahdentyyppiset ilmoitusvaatimukset olisivat vahva kannustin noudattaa toimittajamaan lainsäädännön vaatimusta ennakkosuostumuksesta. Kun kyseessä on muodollinen ilmoitusvelvollisuus, jonka seuraukset kuuluisivat myös patenttioikeuteen, on tarpeen selventää, voitaisiinko se sisällyttää TRIPs-sopimuksen, Kansainvälisen pantenttiyhteistyösopimuksen (PCT) ja patenttilakisopimuksen (PLT) nykyisiin säännöksiin. [19]

[19] Kansainvälisessä patenttiyhteistyösopimuksessa (PCT-sopimuksessa) määritetään normit, joita sovelletaan kansainvälisten patenttihakemusten muotoon ja sisältöön. PCT-sopimuksen 51bis -sovellutussäännön (i kappaleen a kohta) mukaan hakijan on toimitettava erityisesti i) kaikki keksijän henkilöllisyyteen liittyvät asiakirjat, ii) kaikki asiakirjat, jotka liittyvät hakijan oikeuteen hakea patenttia tai saada patentti. Patenttilakisopimuksen (PLT) 10 artiklalla on myös merkitystä, koska siinä käsitellään patenttihakemusten muodollisten vaatimusten laiminlyöntiä. Se ei voi johtaa patentin peruuttamiseen tai julistamiseen mitättömäksi, paitsi jos se johtuu vilpillisestä tarkoituksesta.

Alkuperätodistus

Yksi tapa ehkäistä ilman ennakkosuostumusta tapahtuvaa perintöaineksen ja perinteisen tietämyksen käyttöä olisi alkuperätodistus. Todistuksella ei ole merkitystä ainoastaan teollis- ja tekijänoikeuksien alalla vaan myös perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakamiseen liittyvässä koko prosessissa. Todistus voisi kulkea perintöaineksen mukana keruuvaiheesta aina sitä hyödyntävän tuotteen markkinointiin saakka. Se, että ennakkosuostumus on hankittu, voitaisiin tarkistaa vaatimalla patentinhakijoita esittämään alkuperätodistus, kun he hakevat patenttia sellaista keksintöä varten, jossa käytetään perintöainesta tai perinteistä tietämystä. Tällä tavoin ne eivät ilmoittaisi ainoastaan perintöaineksen ja perinteisen tietämyksen alkuperää, kuten edellä on esitetty, vaan esittäisivät myös todisteet siitä, että ne on hankittu lain mukaisesti.

Biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän päätöksen VI/24 C 3 artiklan f kappaleessa todetaan, että on edelleen kerättävä ja analysoitava tietoa, jotta voitaisiin tarkastella mm. mahdollisuutta ottaa käyttöön kansainvälisesti tunnustettu alkuperätodistus, joka toimisi näyttönä ennakkosuostumuksesta sekä keskinäisesti sovituista ehdoista. Aineksen saatavuutta koskevat kansalliset lait yleissopimuksen eri sopimuspuolimaissa vaihtelevat huomattavasti, mikäli niitä ylipäätänsä on annettu. Sama koskee vaatimuksia, jotka hakemusten on täytettävä. Tämän vuoksi tällä hetkellä ei ole yhtä yksittäistä asiakirjaa, joita yleissopimuksen sopimuspuolet voisivat käyttää todisteena ennakkosuostumuksen hankinnasta. Joissakin tapauksissa tällaisena asiakirjana toimisi materiaalinsiirtosopimus, joissakin toisissa tapauksissa esim. viranomaisen myöntämä lupa tai valtuutus.

Jos otettaisiin käyttöön vaatimus siitä, että patentinhakijoiden on esitettävä asiakirjatodisteet ennakkosuostumuksen hankinnasta, tätä voitaisiin helpottaa selkeällä, yksinkertaisella ja yhdenmukaistetulla järjestelmällä (kuten vakiomuotoinen materiaalinsiirtosopimus), jolla hyväksytään aineksen käyttö. Perintöaines, samoin kuin sen käyttö, voi kuitenkin olla hyvinkin monimuotoista, eikä ole realistista luoda kaikkiin tarkoituksiin sopiva materiaalinsiirtosopimus. On tarpeen jättää sidosryhmille riittävästi joustavuutta, jotta ne voivat mukauttaa materiaalinsiirtosopimusta tapauskohtaisesti.

Komissio katsoo tämän vuoksi, että EY:n ja sen jäsenvaltioiden tulisi olla valmiita edelleen keskustelemaan yleissopimukseen liittyvissä elimissä tällaisesta alkuperätodistuksesta. Keskustelun tuloksista riippumatta komissio korostaa, että mikäli otetaan käyttöön vaatimus siitä, että patentinhakijat toimittavat asiakirjatodisteet ennakkosuostumuksen hankkimisesta, se olisi rajoitettava avoimuusvelvoitteeseen. Toisin sanoen patenttiviraston tehtävänä ei olisi tarkastella asiakirjan sisältökysymyksiä, vaan sen suorittama valvonta rajoittuisi ennakkosuostumuksen hankinnan tarkistamiseen. Lisäksi on tarpeen analysoida, miten tällainen alkuperätodistus voitaisiin sisällyttää nykyiseen kansainväliseen teollis- ja tekijänoikeuslainsäädäntöön [20].

[20] Erityisesti olisi otettava huomioon patenttilakisopimuksen (PLT) 6 artiklan 6 kohta. Kyseisen kohdan mukaisesti sopimuspuoli voi vaatia, että mitä tahansa 6 artiklan 1 kohdassa tai 2 kohdassa (hakemuksen muoto ja sisältö sekä hakemuslomake) taikka etuoikeusjulistuksessa mainittua asiaa koskevat todisteet toimitetaan sen patenttitoimistoon hakemuksen käsittelyn aikana ainoastaan, mikäli kyseisellä patenttitoimistolla on järkevä syy epäillä kyseisen asian todenperäisyyttä

7.4. Sääntöjen rikkomisten käsittely yhteistyössä yleissopimuksen sopimuspuolten kanssa

Perintöaineksen saatavuutta ja hyötyjen jakamista koskevien sääntöjen noudattamatta jättämisen käsittelyyn liittyy usein "lainvalinta" eli on määritettävä sovellettava laki ja toimivaltainen oikeuspaikka. Nämä kysymykset on periaatteessa selvitettävä ennakkosuostumuksen antamisen yhteydessä. Esimerkiksi materiaalinsiirtosopimusten olisi sisällettävä (kuten Bonnin ohjeissa esitetään) määräykset lainvalinnasta ja riitojen ratkaisusta. Mikäli näin ei tehdä, sovellettava laki ja oikeuspaikka voidaan määrätä kansainvälisen yksityisoikeuden säännösten perusteella.

Ongelmia voi syntyä silloinkin, kun on selvää, mikä on sovellettava laki ja asianmukainen oikeuspaikka. Vaikka toimittajamaan oikeus ja lainkäyttövalta on määritetty (esim. kansallisen lainsäädännön tai sopimusten perusteella), joissakin tapauksissa voi olla vaikeaa panna täytäntöön tuomio, jossa todetaan ulkomaalaisen yrityksen rikkoneen kansallista lakia, mikäli kyseisellä yrityksellä ei ole omaisuutta toimittajamaassa. Toisaalta mikäli oikeuspaikkana on käyttäjän valtio, tuomioistuimia pyydetään panemaan täytäntöön ulkomaalainen lainsäädäntö lainkäyttöalueellaan.

Nämä esimerkit osoittavat, että perintöaineksen saantiin ja hyötyjen jakamiseen liittyvien lakien ja sopimusten täytäntöönpanoon saattaa liittyä ongelmia. Mahdollisuuksia näiden tilanteiden ehkäisemiseksi olisi tarkasteltava edelleen sen kokemuksen perusteella, jota on saatu kansainvälisessä oikeudessa ulkomaalaisten tuomioiden täytäntöönpanosta sekä teollis- ja tekijänoikeuden alalla oikeudesta hakea tai saada patentti.

Yksi vaihtoehtoinen kiistanratkaisujärjestelmä, jota voitaisiin käyttää näiden ongelmien ratkaisuun, on välimiesmenettely. Voisi esimerkiksi olla hyödyllistä, että materiaalinsiirtosopimuksessa osapuolet sopivat, että niiden riidat saatetaan jonkin tietyn, kansainvälisen lainsäädännön mukaisen välimiesmenettelyn ratkaistavaksi, ja että sen päätökset voidaan panna täytäntöön useissa valtioissa. Välimiesmenettelyt ovat tavanomaisesti nopeampia ja edullisempia kuin oikeudenkäynnit, ja ne voisivat sen vuoksi osoittautua suositummaksi vaihtoehdoksi.

Toinen ongelma, joka voisi syntyä perintöaineksen saatavuutta ja hyötyjen jakoa koskevien riitojen yhteydessä, liittyy toimittajien mahdollisuuteen saada tietoa ja oikeuteen vedota tuomioistuimeen maissa, joissa käyttäjät toimivat. Tämän osalta eri maiden kansalliset keskukset voisivat helpottaa tilannetta toimittamalla tietoa myös esim. maansa oikeusjärjestelmästä. Lisäksi eri maissa toimivien perintöaineksen toimittajien ja käyttäjien ristiriidat voitaisiin esittää yleissopimuksen sopimuspuolten konferenssille, ja kansalliset viranomaiset voisivat toimia välittäjinä.

7.5. Vapaaehtoisten sertifiointijärjestelmien kehittäminen

Mitä tulee mahdollisuuteen kehittää vapaaehtoisia sertifiointijärjestelmiä organisaatioille, jotka noudattavat perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon liittyviä sääntöjä, EY:n ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmä (EMAS) tarjoaa kiinnostavia mahdollisuuksia [21]. EMAS on vapaaehtoinen järjestelmä organisaatioille, jotka haluavat sitoutua arvioimaan ja parantamaan ympäristönsuojelunsa tasoa. EMAS-järjestelmä on avoin Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen jäsenvaltioille sekä EU:hun liittyville maille (väliaikaisesti). Vapaaehtoisen sertifiointijärjestelmän käyttöä ei tule käsittää yleissopimukseen perustuvien velvollisuuksien heikentämiseksi. Tällaisen järjestelmän tarkoituksena olisi auttaa käyttäjiä parantamaan yleistä ympäristösuojelunsa tasoa (myös perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon nähden), mutta se ei muuttaisi niiden oikeudellisia velvollisuuksia.

[21] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 761/2001, annettu 19 päivänä maaliskuuta 2001, organisaatioiden vapaaehtoisesta osallistumisesta yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (EMAS-järjestelmä). EYVL L 247, s. 1.

EMAS-järjestelmässä organisaation toimintojen, tuotteiden tai palveluiden "merkittävät ympäristönäkökohdat", joita se voi valvoa ja joihin sen voidaan olettaa voivan vaikuttaa, määritetään EMAS-asetuksen liitteen VI mukaisesti. Liitteessä edellytetään organisaatioiden ottavan huomioon sekä välittömät että välilliset ympäristövaikutukset. Välittöminä vaikutuksina mainitaan mm. "luonnonvarojen ja raaka-aineiden käyttö" sekä "vaikutukset biologiseen monimuotoisuuteen". Merkittävät ympäristönäkökohdat ovat keskeisellä sijalla yksittäisen organisaation hallintajärjestelmässä sekä sen ympäristönsuojelun tason arvioinnissa ja parantamisessa tavoitteiden asettamisen kautta. Niillä on myös merkitystä ympäristöselonteossa, joka organisaatioiden on laadittava EMAS-asetuksen liitteen III mukaisesti.

Komissio on laatinut ohjeita ympäristönäkökohtien määrittelystä ja niiden merkityksen arvioinnista [22]. Yritysten ja laitosten, jotka käsittelevät perintöainesta ja siihen liittyvää perinteistä tietämystä ja jotka haluavat rekisteröityä EMAS-järjestelmään, olisi määritettävä toimintansa merkittävät välilliset ja välittömät vaikutukset perintöaineksen ja siihen liittyvän perinteisen tietämyksen suojeluun ja kestävään käyttöön.

[22] Komission suositus, annettu 7 päivänä syyskuuta 2001, organisaatioiden vapaaehtoisesta osallistumisesta yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (EMAS-järjestelmä) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 761/2001 täytäntöönpanemista koskevista ohjeista. EYVL L 247, s. 1.

Bonnin ohjeisiin sisältyvät periaatteet voitaisiin siis sisällyttää EMAS-järjestelmän mukaisesti kehitettävään organisaatioiden ympäristöpolitiikkaan ja ympäristöasioiden hallintajärjestelmään ja ottaa huomioon ympäristöselonteossa. EMAS-järjestelmän mukaisesti akkreditoidut ympäristötodentajat valvoisivat ympäristöselonteossa esitettyjen tietojen luotettavuutta ja totuudenmukaisuutta. Komissio voisi vaikuttaa siihen, että kansalliset elimet, jotka vastaavat organisaatioiden rekisteröinnistä EMAS-järjestelmään, tietäisivät enemmän yleissopimukseen perustuvista velvoitteista, joita perintöainesta käsittelevien yritysten on noudatettava.

EMAS-järjestelmän soveltaminen perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon voisi myös vaikuttaa myönteisesti yleissopimuksen elimissä parhaillaan käytävään keskusteluun perintöaineksen kansainvälisen sertifiointijärjestelmän perustamisesta. Se voisi tarjota perusteita kansainvälisen ISO 14001:1996 -standardin käyttämiseen erityisesti EU:n ulkopuolella toimiville organisaatioille, mikäli tätä standardia parannettaisiin useilla merkittävillä lisäosilla.

EMAS-asetuksen liitteen I kohdassa A esitetään ISO 14001 -standardi perushallintajärjestelmänä. Asetus sisältää ISO-standardia tiukempia vaatimuksia avoimuudesta, luotettavuudesta ja ympäristönsuojelusta. Nämä liittyvät mm. i) EMAS-järjestelmän ympäristöselontekoon, ii) järjestelmään osallistuvien organisaatioiden julkiseen rekisteriin kussakin maassa, iii) muun (kansallisen) ympäristölainsäädännön noudattamiseen ja iv) velvollisuuteen parantaa organisaation ympäristönsuojelua hallintojärjestelmän parantamisen sijaan. ISO 14001 -standardi, joka sisältäisi nämä osat, auttaisi saavuttamaan yleissopimuksen tavoitteet EU:n ulkopuolella kun taas EMAS-järjestelmää voitaisiin käyttää EU:ssa. Toinen vaihtoehto olisi laajentaa EMAS-järjestelmä muihin maihin ja maailman muille alueille. Komissio tarkastelee parhaillaan, olisiko tämä mahdollista ja miten.

8. EY:n kehitysyhteistyö- ja tutkimuspolitiikka

Toinen tapa, jolla komissio pyrkii panemaan täytäntöön Bonnin ohjeet yhteisössä ja edistämään niiden täytäntöönpanoa yhteisön ulkopuolisissa maissa, on niiden sisällyttäminen EY:n kehitysyhteistyö- ja tutkimuspolitiikkaan.

Kehitysyhteistyöpolitiikan osalta komissio tarkastelee, miten se voisi sisällyttää taloudellista ja kehitysyhteistyötä koskeviin vakiosopimuksiinsa Bonnin ohjeiden perusperiaatteet silloin, kun sopimuksiin liittyy perintöaineksen ja perinteisen tietämyksen käyttöä.

Komissio on jo toteuttanut joitakin perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon liittyviä aloitteita kehitysyhteistyöpolitiikan alalla. Nämä aloitteet voivat edistää Bonnin ohjeiden täytäntöönpanoa kehitysmaissa.

Biologista monimuotoisuutta koskevassa taloudellisen yhteistyön ja kehitysyhteistyön toimintasuunnitelmassa [23] pyrittiin sisällyttämään biologisen monimuotoisuuden näkökohdat kehitysyhteistyöhankkeisiin ja ohjelmiin mm. tukemalla biologista monimuotoisuutta koskevia kansallisia toimintasuunnitelmia. Toimintasuunnitelman 3.4. kohdassa käsitellään kustannusten ja biologisen monimuotoisuuden käytöstä saatavien hyötyjen tasapuolista jakoa.

[23] KOM(2001) 162 lopullinen.

Jotta voitaisiin yhdistää yleissopimuksen tavoite tasapuolisesta hyötyjen jaosta kansainväliseen köyhyyden vähentämisen tavoitteeseen, toimintasuunnitelmassa mennään yleissopimusta pidemmälle käsittelemällä myös kustannusten, ei ainoastaan hyötyjen, jakoa. Lisäksi biologista monimuotoisuutta käsitellään ekosysteemien ja lajien tasolla perintöaineksen lisäksi. Toimissa 11 ja 12 mainitaan, että on tuettava mm. kansallisten valmiuksien vahvistamiseen tähtääviä toimia biologiseen monimuotoisuuteen liittyvien teollis- ja tekijänoikeuksien määrittelemiseksi ja hyötyjen tasapuolista jakamista edistävän lainsäädännön valmistelua. Lisäksi on tuettava osallistumiseen perustuvien toimintastrategioiden kehittämistä sekä vahvistettava sellaisten paikallistason organisaatioiden tai kansalaisjärjestöjen valmiuksia, jotka neuvottelevat tasapuolisesta hyötyjen jaosta. Toimella 13 tuetaan sellaisen lainsäädäntökehyksen kehittämistä, jolla lujitetaan paikallisen väestön omistusoikeutta maa- ja luonnonvaroihin ja sen oikeutta niiden käyttöön.

Komissio arvioi parhaillaan tämän toimintasuunnitelman täytäntöönpanoa, ja tarkoituksena on julkaista tätä koskeva kertomus vuoden 2004 puolivälissä.

Lisäksi komissio antoi vuonna 2002 tiedonannon "Biotieteet ja biotekniikka - strategia Euroopalle" [24]. Tiedonanto sisältää toimintasuunnitelman, jonka kohdassa 26 käsitellään perintöaineksen saatavuutta ja hyötyjen jakoa:

[24] KOM(2002) 27 lopullinen.

"Komissio ja jäsenvaltiot tukevat geenivarojen säilyttämistä ja kestävää käyttöä kehitysmaissa ja niiden käytöstä koituvien hyötyjen tasapuolista jakamista:

a) tukemalla sellaisten toimenpiteiden kehittämistä ja tehokasta täytäntöönpanoa, joilla säilytetään ja käytetään kestävällä tavalla geenivaroja ja perinteistä tietämystä ja tarjotaan niihin pääsy sekä jaetaan tasapuolisesti niiden käytöstä koituvat hyödyt, myös teollis- ja tekijänoikeuksien suojan tuottamat tulot. Paikallisyhteisöjen tukeminen on elintärkeää kotimaisen tietämyksen ja geenivarojen säilyttämiseksi.

b) tukemalla kehitysmaiden edustajien osallistumista asiaa koskeviin kansainvälisistä yleissopimuksista käytäviin neuvotteluihin.

c) tukemalla toimenpiteitä, joilla edistetään lainsäädännön laajempaa alueellista koordinointia geenivaroista johdettujen tuotteiden saatavuudessa, hyödyissä ja myös kaupassa vallitsevien erojen minimoimiseksi kansainvälisten sitoumusten mukaisesti."

Tutkimuksen alalla tutkimuksen ja teknologian kehittämisen kuudennessa puiteohjelmassa (2002-2006) EY tukee perintöainekseen liittyvää tutkimusta ja teknologian kehittämistä, mukaan luettuina toimet, joilla tuetaan edellä mainittua biotieteitä ja biotekniikkaa koskevaa toimintaohjelmaa.

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen 1513/2002/EY [25] mukaan kuudennen puiteohjelman tutkimustoiminnassa on noudatettava tarvittaessa kansainvälisiä sopimuksia ja käytännesääntöjä sekä EU:n ja kansallista lainsäädäntöä. Tämän vuoksi biologista monimuotoista koskeva yleissopimus ja Bonnin ohjeet kuuluvat asiakirjoihin, jotka hakijoiden on otettava huomioon hakiessaan rahoitusta tutkimukselle aihealueessa 5, "Elintarvikkeiden laatu ja turvallisuus".

[25] Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 1513/2002/EY, tehty 27 päivänä kesäkuuta 2002, eurooppalaisen tutkimusalueen toteuttamista ja innovointia tukevasta Euroopan yhteisön kuudennesta tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja esittelyn puiteohjelmasta (2002-2006).

Edellä mainittujen toimien täysimääräinen täytäntöönpano kehitysyhteistyö- ja tutkimuspolitiikassa voi myötävaikuttaa EY:n toimiin, joilla vastataan valmiuksien parantamista koskeviin tarpeisiin. Näitä tarpeita käsitellään yleissopimukseen liittyvässä luonnoksessa toimintasuunnitelmaksi, joka koskee perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakamiseen liittyvien valmiuksien parantamista [26]. Toimintasuunnitelman mukaan valmiuksien parantamista tarvitaan erityisesti seuraavilla aloilla: aiheeseen liittyvien poliittisten, lainsäädännöllisten ja sääntelyjärjestelmien kehittäminen, aiempaa aktiivisempi osallistuminen päätöksentekoon ja paremmat neuvottelutaidot, alkuperäis- ja paikallisyhteisöjen oikeuksien ja vaatimusten selventäminen, alkuperäis- ja paikallisyhteisöjen tukeminen perintöaineksen ja perinteisen tietämyksen arvioinnissa, kartoittamisessa ja seurannassa sekä alueelliset ja paikalliset yhteistyöjärjestelyt. On erityisen tärkeää auttaa kehitysmaita nimeämään kansalliset keskukset ja/tai toimivaltaiset viranomaiset, jotta varmistetaan asiaan liittyvien toimenpiteiden koordinoitu, ripeä ja kustannustehokas täytäntöönpano.

[26] Saatavilla osoitteessa http://www.biodiv.org/doc/ meeting.asp?wg=ABSWSCB-01.

Vastauksena joulukuussa annettuihin neuvoston päätelmiin alkuperäiskansoista [27] Euroopan komissio on sitoutunut valtavirtaistamaan alkuperäiskansojen asian Euroopan unionin politiikoissa. Alkuperäiskansojen olisi tarvittaessa voitava osallistua hankesyklin kaikkiin vaiheisiin EY:n rahoittamissa hankkeissa. Komissio valitsee joukon pilottimaita, joissa toteutetaan EY:n rahoittamia kehitysyhteistyöohjelmia, jotta voitaisiin kehittää konkreettisempia keinoja alkuperäiskansojen ottamiseksi siviiliyhteiskunnan toimijoina mukaan hankkeiden kaikkiin vaiheisiin kumppanuuden, yhteistyön ja neuvottelujen kautta. Lisäksi pyritään parantamaan alkuperäiskansoja edustavien järjestöjen valmiuksia, jotka liittyvät mm. niiden perinteisen tietämyksen suojeluun ja Bonnin ohjeiden täytäntöönpanoon.

[27] Neuvoston asiakirja 13466/02.

9. EY:n toimet kansainvälisillä foorumeilla

EY on vahvistanut useaan otteeseen sitoumuksensa kehittää edelleen perintöaineksen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon liittyvää avointa kansainvälistä järjestelmää. Se, miten Bonnin ohjeet pannaan täytäntöön ja miten saavutetaan biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen tavoite perintöaineksen saatavuudesta ja hyötyjen jaosta, ei riipu ainoastaan yksittäisten sopimuspuolten aloitteista, jollaisia tässä tiedonannossa on käsitelty, vaan myös kansainvälisen yhteisön jatkuvista ponnisteluista useilla kansainvälisillä foorumeilla.

Näihin foorumeihin kuuluvat FAO:n IT-PGRFA-sopimukseen liittyvät elimet, Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO), TRIPs-neuvosto ja uusia kasvilajikkeita suojaava liitto (UPOV). EY:llä ja sen jäsenvaltioilla on jo aktiivinen rooli vakiomuotoisten materiaalisiirtosopimuksen kehittämisessä IT-PGRFA-sopimuksen yhteydessä sekä tämän sopimuksen täysimääräisessä täytäntöönpanossa. Maailman henkisen omaisuuden järjestössä EY:n olisi tuettava edelleen sui generis -järjestelmiä perinteisen tietämyksen suojelussa sekä teollis- ja tekijänoikeuksiin liittyviä, edellä kuvattuja toimenpiteitä, joilla voidaan seurata ennakkosuostumuksen noudattamista. EY:n tulisi puolustaa tätä lähestymistapaa myös TRIPs-neuvoston keskusteluissa kyseisen sopimuksen ja biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen suhteesta sekä UPOV-yleissopimuksen yhteydessä.