52003DC0571

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE humala-alan kehityksestä (humala-alan yhteisestä markkinajärjestelystä annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1696/71 18 artiklan 2 kohdan säännösten mukaisesti)

SISÄLLYSLUETTELO

Johdanto

1. Humala-alan yhteisen markkinajärjestelyn sääntelyrakenne

1.1 Tuotantotuki

1.2 Tuottajaryhmittymät

1.3 Erityistoimenpiteet

1.4 Humalatuotteen varmentamismenettely

1.5 Kolmansien maiden kanssa käytävän kaupan järjestelmä

1.6 Rahoitusnäkymät

2. Alan yleiskatsaus

2.1 Maailman humalantuotanto

2.2 Humalantuotanto Euroopan unionissa

2.2.1 Viljelyalat

2.2.2 Tuotanto

2.2.3 Tuotokset

2.2.4 Tuotannon rakenne

2.2.5 Tuotantokustannukset ja tuotannosta saatavat tulot

2.2.6 Viljeltyjen lajikkeiden ryhmät

3. Markkinatilanne

3.1 Kaupan pitäminen

3.2 Hinnat

3.3 Tuottajien varastot

3.4 Kaupan kehitys

4. Laajentumiseen liittyvät näkökohdat

5. Arvioinnit

5.1 Markkinoiden toiminta

5.2 YMJ:n toiminta

6. Päätelmät

Liite I - YMJ:n historia (1971 - 1997)

1. YMJ:n ensimmäiset 20 vuotta

1.1 Tuotantotuki

1.2. Tuki siirryttäessä uusiin lajikkeisiin

1.3. Varmentamismenettely

1.4. Tuottajaryhmittymät

1.5. Kolmansien maiden kanssa käytävään kauppaan liittyvät määräykset

2. Vuonna 1992 tehdyt muutokset

Liite II - Humala: tekninen selvitys

Liite III - Tilastolliset taulukot

Johdanto

Humala-alan yhteisestä markkinajärjestelystä (YMJ) annetun perusasetuksen (ETY) N:o 1696/71 [1] 18 artiklassa säädetään, että komissio laatii neuvostolle ennen 31. joulukuuta 2003 alaa koskevan arvion, jonka yhteydessä voidaan tarvittaessa tehdä tulevaisuutta koskevia ehdotuksia. Kyseinen arvio esitetään tässä kertomuksessa. YMJ:n historiallista kehitystä kuvataan liitteessä I, ja liitteessä II on tekninen selvitys.

[1] EYVL L 175, 4.8.1971, s. 1. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1514/2001 (EYVL L 201, 26.7.2001, s. 8).

1. Humala-alan yhteisen markkinajärjestelyn sääntelyrakenne

Nykyisin voimassa oleva YMJ perustuu vuoden 1997 uudistukseen [2].

[2] Neuvoston asetus (ETY) N:o 1554/97 (EYVL L 208, 2.8.1997, s. 1).

Kyseisellä uudistuksella pyrittiin ensisijaisesti yhdenmukaistamaan sääntelyä, tekemään siitä joustavampi suhteessa markkinoiden dynamiikkaan ja käyttäjien toimintavaatimuksiin sekä yksinkertaistamaan sen hallinnointia.

1.1 Tuotantotuki

Yhteisen markkinajärjestelyn kulmakivi on viideksi vuodeksi vahvistettu tuotantotuki, joka on sama kaikkien lajikkeiden osalta. Vuonna 2001 tuotantotukijärjestelmää jatkettiin kolmella vuodella (satovuosi 2003 mukaan luettuna).

Tuottajille myönnettävä tuki on vahvistettu 480 euroksi hehtaaria kohti satovuodesta 1996 alkaen. Tuen määrä on siitä lähtien pysynyt vakiona. Nykyisin tuki vastaa noin 8:aa prosenttia tuottajan keskimääräisistä bruttotuloista.

Hyötyäkseen tukijärjestelystä humalantuottajien on ilmoitettava viljelyalat viimeistään satovuoden toukokuun 31. päivänä (Yhdistyneessä kuningaskunnassa poikkeuksellisesti viimeistään kesäkuun 30. päivänä) ja haettava tukea tuottajaryhmittymän kautta viimeistään satovuoden lokakuun 31. päivänä.

Tarkastuksia on tarkoitus tehdä osana yhdennettyä hallinta- ja valvontajärjestelmää.

Jos markkinahäiriöitä ilmenee, tuki voidaan eriyttää tai myöntää ainoastaan osalle viljellyistä aloista, jolloin neuvosto päättää tuesta komission ehdotusten pohjalta.

1.2 Tuottajaryhmittymät

Vuoden 1997 uudistus vahvisti tuottajaryhmittymien roolia. Tavoitteena oli erityisesti kannustaa tuotannon laadullista mukauttamista markkinakehitykseen.

Tuottajaryhmittymien rooli keskittyy kahteen päätekijään:

1. Tuottajaryhmittymät varmistavat tuotteen pitämisen kaupan. Ryhmittymille myönnetään kuitenkin joustovaraa ja mahdollisuus antaa jäsenilleen lupa pitää osa tuotannostaan itse kaupan. Tässä tapauksessa ryhmittymällä on lakisääteinen oikeus valvoa myyntihintojen tasoa. Ellei tuottajaryhmittymä hyväksy ehdotettuja hintoja, se on velvollinen tekemään uuden, korkeamman hintatarjouksen ja etsimään uuden ostajan.

Kiintoisana lisätietona mainittakoon saksalaisten tuottajaryhmittymien toteuttama kansallinen sopimustenvalvontajärjestelmä, jonka tarkoituksena on kannustaa laatutuotantoa.

Ostaja maksaa tuottajaryhmittymälle tuottajan kanssa sopimansa hinnan kiinteämääräisesti. Ryhmittymä teettää riippumattomalla elimellä laatuanalyysin, jonka perusteella osa kyseisestä maksusta suoritetaan tuottajalle bonus/malus-järjestelmän perusteella. Parametrit vahvistetaan vesipitoisuuden, lehtien, varsien ja jätteiden osuuden, tähkän peittona olevien lehtien osuuden ja alfahappopitoisuuden perusteella.

2. Tietyt rakennetoimenpiteet rahoitetaan pidättämällä tuotantotuesta korkeintaan 20 prosenttia [3]. Näitä voimavaroja hallinnoidaan tuottajaryhmittymien tasolla.

[3] Saksassa pakollinen pidätysprosentti on 20, koska tuottajaryhmittymät eivät pidä kaupan jäsentensä koko tuotantoa. Muissa jäsenvaltioissa Ranskaa lukuun ottamatta tuesta pidätetään alle 20 prosenttia, ja pidätysprosentti vaihtelee vuosittain tarpeen mukaan. Toisaalta Ranska ei sovella pidätyksiä tukeen, joka siis suoritetaan tuottajille täysimääräisenä.

Kyse on erityisesti toimista, joilla tuetaan uusiin lajikkeisiin siirtymistä, viljelyn ja erityisesti sadonkorjuun rationalisointia ja mekanisointia, yhteisten tuotantomenetelmien (viljelytekniikoiden, lannoitteiden, lajikkeiden jne.) hyväksymistä, kaupan pitämistä ja markkinoille saattamista, laadun parantamista ja tutkimustoimintaa. Tuen tätä osaa voidaan käyttää myös vahvistamaan kesannoinnin ja viljelyalojen raivauksen tukemista.

1.3 Erityistoimenpiteet

Vuonna 1998 humala-alalla vallitsi selvä epäsuhta tuotannon, markkinoiden todellisten määrällisten tarpeiden ja tuotteen laadun välillä. Tällöin tuotantoa oli pakko mukauttaa vähentämällä valikoivasti humalaa tuottavia Euroopan unionin viljelyaloja.

Viisivuotiskaudella 1998-2002 [4] pantiin täytäntöön väliaikaisia erityistoimenpiteitä, joita jatkettiin sittemmin satovuoteen 2003 asti.

[4] Neuvoston asetus (EY) N:o 1098/98 (EYVL L 157, 30.5.1998, s. 7).

Erityistoimenpiteiden kohteina ovat viljelmien väliaikainen kesannointi ja raivaus. Näin ollen niillä pyritään alentamaan tuotantoa vähentämällä viljelyaloja. Toimenpiteet ovat jäsenvaltioille ja tuottajaryhmittymille valinnaisia, ja yksittäisten tuottajien liittyminen niihin on vapaaehtoista.

Kesannointitoimenpide on luonteeltaan vuosittainen, joten humalaviljelmien kesannoinnista tai tuotannon aloittamisesta uudelleen päätetään joka vuosi erikseen markkinatilanne ja markkinoiden tulevaisuudennäkymät huomioon ottaen. Toimenpide mahdollistaa lisäksi tarjonnan laadun tarkistamisen siinä määrin kuin viljelmiä voidaan kesannoida valikoivasti lajikkeen mukaan.

Raivaukseen liittyy velvoite olla istuttamatta toimenpiteen sovellusalueeseen kuuluville viljelyaloille uudelleen humalaa ennen vuoden 2003 loppua.

Näiden kahden toimenpiteen mukaisesti kesannoiduille tai raivatuille viljelyaloille myönnetään korvausta 480 euroa hehtaaria kohti eli tuotantotukea vastaava summa. Etenkin kesannoitujen humalaviljelmien suojelussa on sovellettava tiettyjä hyvän maatalouskäytännön ehtoja.

1.4 Humalatuotteen varmentamismenettely

YMJ:ssä säädetään, että ennen kuin humalaa voidaan pitää kaupan, sen on läpäistävä varmentamismenettely, jolla todistetaan, että sen laatu täyttää vähimmäisnormit.

Laadun varmentamismenettelyn avulla saadaan tiedot myös tuotteen alkuperästä ja tuotantovuodesta. Humala on varmennettava ennen sen jatkojalostusta ja ennen satovuotta seuraavan vuoden maaliskuun 31. päivää. Todistus kulkee humalan ja sen johdannaistuotteiden mukana tuotanto- ja kaupanpitämisprosessin viime vaiheeseen saakka eli panimoille asti.

Varmentamismenettely koskee vastaavuussääntöjen muodossa myös tuontituotteita.

1.5 Kolmansien maiden kanssa käytävän kaupan järjestelmä

Humalan tuontia kolmansista maista säännellään arvotulleilla ja markkinahäiriöiden sattuessa suojatoimenpiteillä.

Humalan vientiin ei sovelleta mitään toimenpiteitä.

Huomattakoon, että humalaa ja humalatuotteita voi tuoda ja viedä vain, jos niiden laatu vastaa vähintään yhteisössä korjatulta varmennetulta humalasadolta tai yhteisössä valmistetuilta varmennetuilta humalatuotteilta edellytettyjä ominaisuuksia. Tuontihumalan laatu taataan asiassa kolmansien maiden toimivaltaisten elinten antamilla vastaavuustodistuksilla.

1.6 Rahoitusnäkymät

Humala-alan YMJ:n talousarviomenot ovat kehittyneet seuraavasti:

>TAULUKON PAIKKA>

Humalan talousarviolle on näin ollen ollut luonteenomaista menojen vakaus vuoden 1997 uudistuksesta lähtien viljelyalojen vähenemisestä huolimatta. Syynä on se, että erityistoimenpiteiden (kesannoinnin ja/tai raivauksen) kohteina oleville viljelyaloille maksetaan yhtä paljon tukea kuin viljellyillekin aloille.

2. Alan yleiskatsaus

2.1 Maailman humalantuotanto

Humalantähkien kokonaistuotanto maailmassa vuosina 2000-2002 oli 97 125 tonnia. Vuosista 1995-1997 tuotanto on laskenut 25 467 tonnia eli 21 prosenttia (katso taulukko 1 B).

Samaan aikaan maailman humalaviljelmät ovat vähentyneet 26 prosenttia (katso taulukko 1 A).

15 jäsenvaltion Euroopan unioni on maailman suurin humalantuottaja. Se tuottaa 40 prosenttia koko maailman humalasta. Seuraavan laajentumisen myötä maailman humalantuotannosta yli puolet on peräisin Euroopan unionista.

Maailman toiseksi suurin humalantuottaja on Yhdysvallat (27 % kokonaistuotannosta). Yhdysvalloissa humalan viljelyala on vähentynyt 22 prosenttia vuosien 1995-1997 ja 2000-2002 välillä (EU:ssa 17 %). Samaan aikaan humalantähkien tuotanto väheni Yhdysvalloissa 16 prosenttia (EU:ssa 15 %).

Yhdysvalloissa viljellään ensisijaisesti erittäin alfahappopitoisia lajikkeita, joista eräissä on jopa 15 prosenttia alfahappoa.

Kiina on maailman kolmanneksi suurin humalantuottaja, jonka osuus maailman humalantuotannosta on nykyisin 14 prosenttia. Käytettävissä olevien tilastojen mukaan Kiinassa tuotettiin keskimäärin 9 prosenttia vähemmän humalaa vuosina 2000-2002 kuin vuosina 1995-1997. Näin ollen tällä maailmankaupalle yhä enemmän avautuvalla maalla on suuret mahdollisuudet laajentaa tuotantoaan.

Kaavio 2.1.a: Maailman humalantuotannon jakauma vuonna 2002

>VIITTAUS KAAVIOON>

Lähde: Maatalouden pääosasto koonnut IHGC:n (International Hop Growers Convention) tietojen pohjalta

Kaavio 2.1.b: Maailman humalantuotannon kehitys

>VIITTAUS KAAVIOON>

Lähde: Maatalouden pääosasto koonnut IHGC:n (International Hop Growers Convention) tietojen pohjalta

2.2 Humalantuotanto Euroopan unionissa

2.2.1 Viljelyalat

Humalaviljelmien pinta-ala Euroopan unionissa on vähentynyt 4 576 hehtaaria eli 17 prosenttia vuosista 1995-1997 vuosiin 2000-2002.

Humalanviljely taantuu kaikissa humalaa tuottavissa jäsenvaltioissa Ranskaa lukuun ottamatta. Viljely on vähentynyt erityisen huomattavasti Irlannissa, Portugalissa ja etenkin Yhdistyneessä kuningaskunnassa (-43 %) (katso taulukko 1 A).

Väliaikaiset erityistoimenpiteet: viidessä jäsenvaltiossa (Belgia, Saksa, Itävalta, Portugali ja Yhdistynyt kuningaskunta) sovellettiin sekä kesannointi- että raivaustoimenpiteitä.

Raivaus: kohdalla ohjelman viidennen vuoden (vuoden 2002) loppuun mennessä on ilmeisesti raivattu 2 879 hehtaaria. Kokonaismäärä noussee vuoden 2003 ennakkoarviot huomioon ottaen 3 224 hehtaariin (eli vähennystä on 12 % verrattuna vuoteen 1997). Lisäksi on huomioitava muuten kuin osana ohjelmaa raivatut viljelyalueet eli + 1 454 hehtaaria.

Kesannoinnissa ilmenee suurta vaihtelua vuodesta toiseen, minkä takia tuotantopotentiaali on erittäin joustava. Kyseiset viljelyalueet ovat kuitenkin suhteellisen vähäisiä. Järjestelyn ensimmäisenä sovellusvuonna (1998) kesannoituja viljelyalueita oli 1 393 hehtaaria eli 5 prosenttia humalan viljelyalasta. Sittemmin kesannoituja alueita on ollut 400-700 hehtaaria.

Kaavio 2.2.1.a: Väliaikaisista erityistoimenpiteistä hyötyvät viljelyalueet, joilta on korjattu sato tai jotka on raivattu // Kaavio 2.2.1.b: Väliaikaisista erityistoimenpiteistä hyötyvät kesannoidut viljelyalueet

>VIITTAUS KAAVIOON>

//

>VIITTAUS KAAVIOON>

Lähde: Jäsenvaltioiden tiedonanto

2.2.2 Tuotanto

Vuonna 2002 Euroopan unionin humalantähkien tuotanto nousi 38 380 tonniin. Samana vuonna alfahappoa tuotettiin 3 466 tonnia, eli alfatuotos oli 9 prosenttia (katso taulukko 1 C).

Saksa tuotti 32 271 tonnia humalaa eli 84 prosenttia unionin koko humalantuotannosta. Tuotannon loppuosa jakautui seitsemän jäsenvaltion välillä, joista kolme tärkeintä olivat Yhdistynyt kuningaskunta (6 %), Espanja (4 %) ja Ranska (3 %).

Unionin humalantuotanto on vähentynyt viime vuosina tasaisesti mutta hitaammin kuin koko maailmassa. Kolmen viime vuoden (2000-2002) keskituotanto on vain noin 86 prosenttia vuosien 1995-1997 keskituotannosta. Alfahapon tuotanto on kuitenkin vähentynyt huomattavasti hitaammin, kuuden viime vuoden aikana vain 5 prosenttia eli 3 663 tonnista 3 466 tonniin. Humalantuotannon vakiintuminen vuodesta 2000 alkaen johtui markkinoiden kehitysnäkymiä koskeneesta optimismista, joka jatkui vuosina 2001-2002. Markkinoilla onkin kolmen viime vuoden aikana näkynyt hetkittäisiä elpymisen merkkejä erityisesti euron ja dollarin välisen edullisen vaihtokurssin avattua vientimahdollisuuksia.

Kaavio 2.2.2: Humalantuotannon kehitys Euroopan unionissa

>VIITTAUS KAAVIOON>

Lähde: jäsenvaltioiden tiedonannot

2.2.3 Tuotokset

Ajanjaksojen 1995-1997 ja 2000-2002 vertailu osoittaa, että humalantähkien agronomiset tuotokset ovat nousseet Euroopan unionissa 1,61 tonnista 1,65 tonniin hehtaaria kohti eli 2 prosenttia. Huomattakoon, että Yhdysvalloissa agronomiset tuotokset nousivat samaan aikaan 1,96 tonnista 2,14 tonniin hehtaaria kohti eli 9 prosenttia.

Toisaalta alfahapon tuotoksen vertailu samojen ajanjaksojen välillä osoittaa 22 prosentin kasvua Euroopan unionissa ja 28 prosentin kasvua Yhdysvalloissa. On kuitenkin mainittava, että keskimääräiset alfahappotuotokset ovat selvästi suurempia Yhdysvalloissa kuin Euroopan unionissa (EU 156 kg/ha ja USA 267 kg/ha vuonna 2002) (katso taulukko 1 D).

Kaavio 2.2.3: Alfatuotosten kehitys Euroopan unionissa

>VIITTAUS KAAVIOON>

Lähde: jäsenvaltioiden tiedonannot

2.2.4 Tuotannon rakenne

Vaikka humalaa tuottavien tilojen lukumäärä vähenee jatkuvasti (4 123 tilaa vuonna 1997 ja 2 846 tilaa vuonna 2002 eli -31 %), tilojen keskimääräinen pinta-ala on kasvanut 20 prosenttia vuosina 1997-2002 eli 6,5 hehtaarista 7,8 hehtaariin.

Luvut vaihtelevat jäsenvaltiosta toiseen. Suurimmat humalatilat ovat Yhdistyneessä kuningaskunnassa (vuonna 2002 niiden keskipinta-ala oli 11,62 hehtaaria). Seuraavaksi suurimmat tilat olivat Saksassa (keskipinta-ala 9,45 hehtaaria) ja Ranskassa (keskipinta-ala 7,49 hehtaaria) (katso taulukko 2).

Humalatilat ovat enimmäkseen vahvasti erikoistuneita perheyrityksiä, joissa kaksi kolmasosaa työntekijöistä on perheenjäseniä ja yksi kolmasosa palkkatyöläisiä.

Tuottajien keski-ikä on nousussa. Euroopan unionin suurimmalla humalantuottaja-alueella eli Baijerissa se oli maatalouden kirjanpidon tietoverkosta saatujen lukujen mukaan 47 vuotta vuonna 1990 ja 52 vuotta vuonna 2000.

2.2.5 Tuotantokustannukset ja tuotannosta saatavat tulot

Maatalouden kirjanpidon tietoverkosta saatujen vuosia 1998-2000 koskevien lukujen perusteella [5] tuotantokustannukset olivat Euroopan unionin humalatuotantoa parhaiten edustavalla alueella eli Baijerissa keskimäärin 4 805 euroa hehtaaria kohti. Samalla alueella tulot olivat noin 5 537 euroa hehtaaria kohti (katso taulukko 3).

[5] Luvut perustuvat maatalouden kirjanpitoverkosta kerättyihin tietoihin, jotka koskevat tiettyä määrää Baijerissa sijaitsevia viljelmiä, jotka saavat humalasta yli 40 prosenttia tuloistaan.

2.2.6 Viljeltyjen lajikkeiden ryhmät

Yli puolella Euroopan unionin tämänhetkisestä humalanviljelyalasta (12 000 hehtaarilla eli 55 prosentilla kaikista humalaviljelmistä) viljellään aromaattisia lajikkeita.

Karvaiden lajikkeiden viljelyalan tilanteen voidaan katsoa pysyneen viime vuosien ajan vakaana (+ 10 000 hehtaaria). Yksityiskohtaisempi tarkastelu osoittaa, että tiettyjen lajikkeiden (erästä tärkeämpää Espanjassa viljeltyä lajiketta lukuun ottamatta kyse on enimmäkseen vähäpätöisemmistä lajikkeista) täydellisen katoamisen ohella superalfalajikkeiden viljely on ollut voimakkaassa kasvussa.

Kaavio 2.2.6.a: Aromaattisten ja karvaiden humalalajikkeiden tuotanto Euroopan unionissa vuonna 2002

>TAULUKON PAIKKA>

Lähde: jäsenvaltioiden tiedonannot

YMJ:ssä toteutetut toimenpiteet, joiden tarkoituksena oli kannustaa karvaiden superalfalajikkeiden leviämistä, olivat uusiin lajikkeisiin siirtymisessä ratkaisevan tärkeitä. Kyseinen toiminta mahdollisti siirtymisen pois perinteisistä karvaista Brewer's Gold- ja Northern Brewer -lajikkeista, joilla oli yhä vaikeampi kilpailla maailmanmarkkinoilla amerikkalaisten superalfalajikkeiden kanssa. Saksasta raivattiin lisäksi aromaattinen Hersbrucker-lajike, jolle markkinoilla ei enää ollut kysyntää.

Tarkemmin ilmaistuna vuosina 1986-1997 tuettu siirtyminen uusiin lajikkeisiin koski 3 241 hehtaaria eli 12,4:ää prosenttia unionin humalanviljelyalasta vuonna 1987. Tällöin siirryttiin ensisijaisesti alfa- ja superalfalajikkeisiin (+ 71 % kokonaismäärästä).

Tämän kertomuksen liitteenä olevasta taulukosta 4 saa kokonaiskuvan siirtymisestä uusiin lajikkeisiin vuosina 1997-2002.

Kaavio 2.2.6.b: Aromaattisten ja karvaiden lajikkeiden kehitys Euroopan unionissa

>VIITTAUS KAAVIOON>

Lähde: jäsenvaltioiden tiedonannot

3. Markkinatilanne

3.1 Kaupan pitäminen

Humalaa pidetään kaupan joko ennakolta tehtyjen, tavallisesti 3-5 vuotta voimassa olevien sopimusten perusteella tai vapailla markkinoilla.

Euroopan unionissa sopimusten perusteella kaupan pidetyn humalan osuus laski vuonna 1997 saavutetusta 72 prosentista 61 prosenttiin vuonna 2002. Ns. sopimusmarkkinat ovat vähenemässä, koska humalaa käyttävä teollisuus ostaa sitä mieluummin vapailta markkinoilta, joiden tarjonta on yhä runsaampaa ja joilla hinnat ovat edullisempia kuin sopimuksiin perustuvassa myynnissä. Sopimukset ovat kuitenkin edelleen tuottajien arvostama kaupan pitämisen perusta erityisesti pitempiaikaisten sopimusten hintavakauden ansiosta.

Kysyntä riippuu aina vain suuremmiksi kasvavista panimoista, joiden ostopolitiikka vaihtelee kuluttajien maun mukaan. Lisäksi panimoilla on usein edellisiltä satokausilta jääneitä varastoja, joista tuottajilla ei ole tietoja.

3.2 Hinnat

Analyysissä tarkastellaan sopimusten perusteella sekä vapailla markkinoilla kaupan pidettyjen humalalajikkeiden hintakehitystä vuosina 1993-2002 (katso kaavio 3.2 ja taulukko 5).

Sopimusten perusteella myytyjen aromaattisten humalalajikkeiden hinnat nousivat vuoteen 1999 asti. Tuolloin sopimusten perusteella tehty myynti lähti laskuun, joka jatkui vuoteen 2002 asti. Sopimusten perusteella myytyjen karvaiden lajikkeiden hinnat alkoivat kuitenkin nousta uudelleen vuosina 2001-2002, koska näiden lajikkeiden arvostus lisääntyi ja koska niiden tarjonta oli maailmanmarkkinoilla vähäisempää [6].

[6] Osa amerikkalaisten poolien varastoista tuhoutui tulipalossa.

Vapailla markkinoilla kaupan pidettyjen tuotteiden hinnat vaihtelivat kaikkien lajikkeiden osalta selvemmin ja yli kaksinkertaistuivat vuodesta 1993 vuoteen 2002. Kuten edellä jo mainittiin, vapaat markkinat ovat olleet aktiivisempia, koska panimoteollisuus, jonka riippuvuus humalasta on vähentynyt, hankkii yhä humalansa mieluummin spot-markkinoilta.

On myös tärkeää mainita, että vapailla markkinoilla maksettavat hinnat ovat lähentyneet huomattavasti sopimusten perusteella maksettavia hintoja. Näin ollen vapailla markkinoilla ja sopimusten perusteella maksettavien keskihintojen välinen suhde oli 41 prosenttia vuonna 1993 ja 79 prosenttia vuonna 2002.

Heikommin tuottavista ja vaikeammin viljeltävistä aromaattisista lajikkeista maksetaan perinteisesti korkeampi hinta kuin karvaista lajikkeista. On kuitenkin huomattava, että aromaattisten ja karvaiden lajikkeiden välinen hintaero vähenee, koska aromaattisten lajikkeiden kysyntä on laskussa ja koska uudet superalfalajikkeet ovat lisäksi erittäin alfahappopitoisia, ja näin ollen niiden kauppa-arvo on suurempi.

Kaavio 3.2: Yhteisön hintojen humalalajikekohtainen kehitys

>VIITTAUS KAAVIOON>

Lähde: jäsenvaltioiden tiedonannot

3.3 Tuottajien varastot

Jäsenvaltioiden antamista tiedoista ilmenee, että humalavarastot kasvoivat huomattavasti vuosina 2001 ja 2002, kun vastaavat määrät olivat aiemmin täysin vähäpätöisiä (katso taulukko 6).

Lisäys oli vuonna 2002 vielä selvempi eli 36,1 prosenttia tuotannosta, joka puolestaan on pysynyt suhteellisen vakaana. Varastoissa on yhtä paljon aromaattisia ja karvaita lajikkeita.

Huomattakoon, että varastotiedot vastaavat joka vuoden maaliskuun tilannetta. Tiettyjen ammattilähteistä saatujen tuoreempien tietojen mukaan [7] nämä humalamäärät olisi lopulta saatettu markkinoille. Siitä huolimatta vuosien 2001 ja 2002 ennen kokematon tilanne ilmentänee tiettyjä viime vuosina humalan kaupan pitämiseen liittyneitä vaikeuksia. Näin ollen asiaan kuuluvien ammattipiirien mukaan panimoilla olisi huomattavia humalavarastoja.

[7] Tuottajien pysyvän ryhmän kokouksessa 12.6.2003 antamat tiedot.

3.4 Kaupan kehitys

Vuodesta 1993 Euroopan unionin humalan vienti on ollut tähkäekvivalenttina 20 000-24 000 tonnia [8]. Yli puolet yhteisön humalan viennistä on pelleteiksi valmistettua tai uutemuotoista humalaa.

[8] Humalapellettien ja -uutteiden määrät lasketaan tähkäekvivalenttina, jotta luvut pysyisivät vertailukelpoisina erityisesti tuotantomäärien kohdalla.

Sitä vastoin tuonti on vähentynyt säännöllisesti mutta vakiintunut vuodesta 2000 tasolle, joka on tähkäekvivalenttina noin 11 500 tonnia (katso taulukot 7 ja 8).

Euroopan unioni on näin ollen perinteisesti ollut humalan nettoviejä ja ennen kaikkea maailman humalamarkkinoiden keskus. Ylijäämä kasvoi vuosina 1998-1999 ja on sittemmin noussut noin 10 000 tonniin.

Yhdysvallat ovat Euroopan unionin pääasiallinen kauppakumppani ja näin ollen maailman humalamarkkinoiden toiseksi tärkein toimija. Unionin humalatuonnista 45 prosenttia (5 049 tonnia vuonna 2002) on peräisin Yhdysvalloista, ja 17 prosenttia unionin humalaviennistä (3 673 tonnia vuonna 2002) suuntautuu sinne. Noin 50 prosenttia Euroopan unionin viennistä muodostuu vähäisistä määristä moniin kolmansiin maihin vietyä humalaa, kun taas unionin humalatuonti on suurimmaksi osaksi peräisin neljästä humalaa tuottavasta kolmannesta maasta.

Kaksi muuta tärkeintä yhteisössä viljellyn humalan ostajaa ovat Venäjä (3 733 vietyä tonnia vuonna 2002) ja Japani (2 732 vietyä tonnia vuonna 2002).

Tsekki, Australia ja Slovenia (tähkäekvivalenttina 2 000, 1 100 ja 1 000 tonnia) ovat Euroopan unionin tärkeimmät humalantuojat.

Kaavio 3.4.a: Humalan tuonti yhteisöön

>VIITTAUS KAAVIOON>

Lähde: EUROSTAT

Kaavio 3.4.b: Humalan vienti yhteisöstä

>VIITTAUS KAAVIOON>

Lähde: EUROSTAT

4. Laajentumiseen liittyvät näkökohdat

Kymmenen uuden jäsenvaltion ja erityisesti neljän humalaa tuottavan maan (Tsekin, Puolan, Slovenian ja Slovakian) liittyessä Euroopan unioniin sen humalanviljelyala kasvaa noin 50 prosenttia (+/-10 000 ha) ja tuotanto lisääntyy noin 29 prosenttia (+ 11 000 tonnia).

Uusien jäsenvaltioiden tuotanto koostuu pääasiassa aromaattisista lajikkeista, vaikka niissä lisätäänkin erittäin alfahappopitoisten lajikkeiden viljelyä. Puolassa viimemainitut ovat tätä nykyä jopa enemmistönä.

Vuosina 1997-2002 humalan viljelyala väheni edellä mainituissa neljässä maassa 18 prosenttia eli jokseenkin saman verran kuin sen todettiin vähentyneen 15 jäsenvaltion unionissa. Samaan aikaan tuotanto väheni näin ollen 32 prosenttia. Alfalajikkeiden osuus tuotannosta nousi 5,4 prosentista 13 prosenttiin.

5. Arvioinnit

5.1 Markkinoiden toiminta

Humalamarkkinoiden ydinongelman voi tiivistää kahteen silmiinpistävään ja markkinakehitykselle luonteenomaiseen ilmiöön, jotka ovat viime vuosina korostuneet.

1 Ensinnäkin kuluttajien mieltymykset ovat muuttuneet kevyemmin humaloitujen oluiden suuntaan. Näin ollen humalan kysyntä on heikentynyt.

2 Toiseksi siirtyminen erittäin alfahappopitoisiin lajikkeisiin on johtanut näiden tuotteiden runsaaseen tarjontaan markkinoilla, joilla kysyntä on selvässä laskussa. Uusien alfapitoisten lajikkeiden viljelyn aloittaminen on näin ollen heikentänyt tuotantosektoria, mistä on ollut tuottajille vain vähäistä hyötyä, kun taas teollisuus on hyödyntänyt entistä alfahappopitoisempaa humalaa joutumatta maksamaan suhteellisesti korkeampaa hintaa.

Tämän tilanteen vuoksi humalaviljelmien pinta-aloja on jouduttu supistamaan.

Vuosina 2000-2001 tuottajat (ja/tai jotkin tuottajaryhmittymät) eivät kuitenkaan mukautuneet tähän kehitykseen kovin avoimesti. Tästä seurasi välittömästi, että tuotteita oli vaikeampi saada markkinoille ja että syntyi varastoja.

Sopimusmarkkinoilla (jotka edustavat noin 60 % markkinoista) ja vapailla markkinoilla (joiden osuus on noussut jopa 40 %) maksettavien hintojen kehitys jatkoi samansuuntaisena. Tuloksena on kahden kaupan pitämisen muodon välinen tasapaino, jonka ansiosta on mahdollista sekä taata tuottajille riittävä hintaperusta (sopimusperusta) että tarjota tuotteita vapailla markkinoilla käyttäjäteollisuuden kannalta houkuttelevilla hinnoilla. Viimemainittu hankkii edelleen suuren osan tarvitsemastaan humalasta sopimusten perusteella.

Toimijoiden tilanteessa on tapahtunut muutoksia, ja erityisesti ostajien (teollisuuden) asema on vahvistunut. Koska tarpeet ovat vähentyneet tarjonnan pysyessä runsaana, humalaa käyttävän teollisuuden on ollut sopimusteitse mahdollista vähentää markkinasidonnaisuuttaan ja välttää pitemmän aikavälin suhteiden solmimista tuotantoon.

Euroopan unionin humalamarkkinat pysyvät kuitenkin dynaamisen yhdenmukaisina siinä määrin kuin tarjonta mukautuu kyseisen tuotteen käytön asteittaiseen laskuun. Uuteen tasapainoon voitaneen päästä siirtymällä uusiin lajikkeisiin ja huomioimalla teollisuuden muuttuvat tarpeet.

Euroopan unionin humalamarkkinoiden merkitys maailmanmarkkinoiden keskipisteenä säilyy, ja unionin laajentuessa on odotettavissa uutta kehitystä. Uusiin lajikkeisiin siirtymiseen kohdistuvat vaatimukset kuitenkin korostuvat humalaa tuottavissa uusissa jäsenvaltioissa. Yhteisön markkinoiden yhdentymisestä on uusien jäsenvaltioiden tuottajille selvää etua.

5.2 YMJ:n toiminta

Tuotantotuki on ollut tuottajien suuresti arvostama tukiväline.

Sen merkitys liittyy mahdollisuuteen varmistaa, että viljelyn kannattavuus pysyy houkuttelevalla tasolla kyseisen viljelyn edellyttämät sekä rakenteelliset että hallinnolliset investoinnit huomioon ottaen. Tuottajan kannalta hyväksyttävän kannattavuuskynnyksen ylläpitäminen on jarruttanut luopumisilmiötä ja pitänyt alan elinvoimaisena.

Yhteenvetoa laadittaessa on myös pidettävä mielessä, että mainittu tuki on edistänyt ratkaisevasti

* tiettyjen seutujen maisemille luonteenomaisen viljelymuodon säilymistä ja

* kukoistavan paikallistalouden ylläpitoa erityisesti perheyritysten työllistäjänä, jonka tuotos on talousarvion kannalta kohtuullinen sekä taloudellisesti ja sosiaalisesti suotuisa (tuen suhde tuloihin on noin 8 %).

Tuottajaryhmittymät muodostavat humala-alan YMJ:n toiminnan ytimen.

Niillä on teknisinä avustajina ja perehdyttäjinä ensisijainen rooli yhteisön humalantuotannossa ja humalan pitämisessä kaupan. Ne tarjoavat vuoropuheluun soveltuvan rajapinnan tuotannon ja käytön välillä, ja tässä roolissa ne ovat markkinoiden tärkeimpiä toimijoita.

Näin ollen tuottajille myönnetty mahdollisuus pitää itse kaupan joko osa tuotannostaan tai koko tuotantonsa merkitsee suuresti arvostettua joustavuutta, joka on osaltaan vahvistanut markkinoiden tärkeintä kehityskulkua.

Tukimääristä tehtäviin pidätyksiin sekä näiden voimavarojen hallinnointiin liittyvien lähestymistapojen on todettu vaihtelevan eri jäsenvaltioissa, joten on syytä kysyä, kannattaako tällaista toimenpidettä säilyttää. Mahdollisuutta pidättää osa tuesta ja hallinnoida sitä tuottajaryhmittymien tasolla on nimittäin hyödynnetty säännöllisesti vain yhdessä jäsenvaltiossa. Vaikka toimintaa pidettäisiinkin myönteisenä, toimenpiteen yhteisölle tuottamasta lisäarvosta on epäilyksiä. On nimittäin huomattu, että:

* avoimuuden ja yksinkertaistamisen vuoksi olisi toivottavaa, että tuki maksettaisiin tuottajalle täysimääräisenä, ja

* samoihin tavoitteisiin ja tuloksiin voitaisiin pyrkiä vapaaehtoisuuteen pohjautuvan välineen avulla. Tuottajaryhmittymät voisivat tarvittaessa päättää sisäisten sääntöjensä ja työjärjestyksensä sekä kansallisen siviilioikeuden perusteella soveltamalla kyseistä pidätystä tuottajille maksettavaan hintaan. Tämä vaihtoehto mahdollistaisi toimenpiteen ja erityisesti toteutettavien tarkastusten hallinnoinnin huomattavan yksinkertaistamisen.

Tuottajaryhmittymien kautta toteutettaviin maksumenettelyihin liittyvä määräys olisi jatkossakin välttämätön ehto tuen saamiseksi ja riittäisi erinomaisesti takaamaan, että tuottajien kannattaa olla ryhmittymän jäseniä.

Varmentamismenettely tuli humala-alan YMJ:ssä voimaan vuonna 1971. Humalan laadun parantaminen kuuluu laadun vähimmäisnormien täyttämiseen tähtäävän YMJ:n tavoitteisiin.

Varmentamismenettelyn avulla voidaan myös varmistaa kaupan pidettävien tuotteiden laatu, joka osaltaan edistää markkinoiden avoimuutta. Tällä välineellä on suuri merkitys tuottajille, joiden markkinoilta saama hinta riippuu myös tuotteen laadusta, ja lisäksi varmentamisväline kiinnostaa teollisuuskäyttäjiä suuresti.

Erityistoimenpiteillä on ollut kiistaton merkitys, kun on ollut tarpeen

- reagoida kysynnän muutoksiin markkinasuhdanteiden vaihdellessa ja

- mukauttaa humalantuotannon rakenteita markkinoiden vaatimuksiin jatkuvasti.

Lisäksi samantasoisen tuen myöntäminen ainoastaan tosiasialliselle tuotannolle on mahdollistanut tuottajien ansionmenetyksen ja uusiin lajikkeisiin siirtymisestä aiheutuneiden kulujen osittaisen korvaamisen.

Raivaustoimenpide perustui kokonaisuudessaan siihen, että humalan tuotantorakenteet oli välttämätöntä mukauttaa kysyntään niin määrän kuin kysyttyjen lajikkeiden osaltakin. Tämä ehdoton välttämättömyys pyrkiä tasapainoon selittänee, miksi tietyissä humalaa tuottavissa jäsenvaltioissa toteutettiin täydentäviä raivauksia ilman raivaukseen tarkoitettujen erityistoimenpiteiden tukea.

Tällöin on varmasti syytä kysyä, olisiko sektori tuottanut yhä paljon ilman tätä toimenpidettä. Humalantuottajien on ilmeisesti ollut mahdollista esimerkiksi siirtyä suurviljelmiin siksi, että he ovat saaneet korvauksena raivauksesta hiukan suurempaa tukea kuin peltokasvien viljelylle maksettavat suorat tuet.

Humalantuottajien suurimpana vaikeutena uusiin lajikkeisiin siirryttäessä onkin etsiä vaihtoehto, joka tarjoaisi vertailukelpoisia työllistämismahdollisuuksia. Näin ollen on houkuttelevaa siirtyä peltokasvien viljelyyn, koska se ei edellytä suuria investointeja eikä aiheuta teknisiä vaikeuksia, mutta toisaalta seurauksena on tuottajan työn ja näin ollen hänen saamiensa tulojen selvä lasku.

Kesannointitoimenpidettä on käytetty paikallisemmin ja hajanaisemmin. Siitä on kuitenkin ollut todellista hyötyä ratkaistaessa taloussuhdanteisiin liittyviä tuotteiden markkinoille saattamisessa ilmenneitä vaikeuksia. Kesannoinnilla on pystytty reagoimaan kaupan pitämistä koskeviin lyhyen aikavälin vaikeuksiin vaikuttamalla samalla valikoivasti myös tarjontaan. Toimenpiteen vetovoima on kuitenkin jäänyt rajalliseksi, sillä tilapäinen humalantuotannosta luopuminen edellytti velvoitetta huolehtia humalaviljelmästä ja johti toisaalta vaihtoehtoisen toimintamuodon aloittamiseen ja tulojen huomattavaan vähenemiseen liittyviin ongelmiin.

Kokonaisuutena katsoen näiden kahden erityistoimenpiteen yhdistelmä, jossa molemmilla oli oma tavoitteensa, mahdollisti tasapainon tehokkaan etsinnän humala-alalla.

Ovatko ne yhä sellaisinaan ajankohtaisia? Todennäköinen vastaus on, että nykymuotoisina nämä toimenpiteet ovat vanhentuneita, mutta ne voidaan käynnistää uudestaan eri perustalta, joka vastaisi paremmin alan tuleviin vaatimuksiin.

6. Päätelmät

Humalamarkkinat suuntautuvat ensisijaisesti humalaa käyttävän olutteollisuuden vaatimusten mukaisesti, ja olutteollisuuden tarpeet ovat laskusuunnassa. Pitkän aikavälin kehitys riippuu suuresti tästä viime vuosikymmenenä vallinneesta tekijästä, joka säilynee ennallaan tulevaisuudessa.

Voimakkaasti markkinatuloista riippuvaisen tuotannon on ehdottomasti mukauduttava ja etsittävä jatkuvasti uutta markkinatasapainoa.

Yhteinen markkinajärjestely on ollut johdonmukainen markkinoiden dynamiikan kanssa. Tuotantotuki on vahvistettu päätavoitteen kanssa tasapainossa olevalle tasolle; päätavoitteenahan on antaa tuottajille tukea ilman että nämä tulevat siitä riippuvaiseksi.

Erityistoimenpiteillä on helpotettu suhdanteisiin liittyviä mukautuksia (kesannointi) ja rakenteisiin liittyviä mukautuksia (viljelyalojen raivaus), jotka ovat tarpeen tarjonnan ja kysynnän uudelleen tasapainottamiseksi.

Tuottajaryhmittymien rooli tuotannon kaupan pitämisessä ja ohjaamisessa on ollut tärkeä.

Varmennusmenettelyn ja laatuvaatimusten ansiosta yhteisön humalan laatu on säilynyt hyvänä ja yhteisön markkinoille saatettuja tuotteita tarkastetaan jatkuvasti.

Humalan yhteinen markkinajärjestely osoittautuu tärkeäksi Euroopan unionin laajentuessa ja alan merkityksen lisääntyessä sekä tuotannon että maailmankaupan tasolla.

Heikkenevä markkinakysyntä huomioon ottaen humala-alan sääntelyn soveltamisen ja markkinoiden toiminnan voidaan katsoa olevan kokonaisuudessaan positiivista.

Nyt on pohdittava humalan yhteisen markkinajärjestelyn keskipitkän ja pitkän aikavälin uusia näkymiä.

Tulevan järjestelmän on vastattava kolmeen olennaisen tärkeään vaatimukseen:

1. Tuotannon elinkelpoisuus on säilytettävä.

Tuotannon elinkelpoisuus on säilytettävä laadun ja kaupan pidettävän kriittisen massan osalta. Tämän kaksitahoisen tavoitteen saavuttamiseksi olisi pidettävä ennallaan:

a) tuotteen varmentamista koskevat säännökset, jotka takaavat sen maineen yhteisön markkinoilla ja maailmanmarkkinoilla;

b) tuottajaryhmittymien keskeinen rooli erityisesti tuotannon kaupan pitämisessä ja suuntaamisessa. Tämän ei kuitenkaan pitäisi estää tiettyä joustoa tuottajaryhmittymien sellaisten jäsenten osalta, jotka haluavat pitää osan tuotannostaan itse kaupan.

2. On varmistettava tuotannolle suotuisat taloudelliset edellytykset.

Humalan tuotannon nykyiset taloudelliset edellytykset ja erityisesti viljelyn kannattavuus olisi säilytettävä entisellään tuotannon taloudellisen kiinnostavuuden varmistamiseksi. Tämä tavoite on lisäksi hyvin tärkeä maaseudun kestävän kehityksen ja erityisesti maiseman säilyttämisen ja työllisyyden kannalta. Humalan tuotannolle on siis tarpeen varmistaa keskipitkän ja pitkän aikavälin näkymät takaamalla nykyisten tulojen vakaus nykytukea vastaavalla tuella ja tuen tehokkaampi ja suora siirto. Tällaisen lähestymistavan pitäisi kannustaa tuottajia investoimaan edelleen humalanviljelyaloihin ja jatkamaan siirtymistä uusiin lajikkeisiin.

3. On varmistettava joustavuus suhteessa markkinoiden kehitykseen

Tuottajille on tarjottava vaihtoehtoja, koska myös ne ovat tärkeitä vastattaessa markkinoilla esiintyviin suhdanteellisiin tai rakenteellisiin kriiseihin. Tuottajalla on oltava mahdollisuus keskeyttää tuotanto väliaikaisesti tai lopullisesti ja valita muunlainen tuotantovaihtoehto.

Tulevan järjestelmän olisi koottava kaikki nämä näkökohdat yksinkertaiseksi, joustavaksi ja kestäväksi järjestelmäksi.

1. Humalan tuotantotuen sisällyttäminen yhden maksun järjestelmään.

Edellä esitetyt tavoitteet saavutetaan sisällyttämällä humalan tuotantotuki YMP:n uudistuksessa säädettyyn yhden maksun järjestelmään. Kun tuki irrotetaan kokonaan humalan viljelystä, tuottajan tuesta tulee vakaa. Jos markkinatilanne kehittyy negatiivisesti rakenteellisista ja suhdanteellisista syistä, tuottaja voisi vapaasti keskeyttää tuotantonsa väliaikaisesti tai raivata humalanviljelyalat ja siirtyä muiden tuotteiden viljelyyn.

Jäsenvaltiot voisivat kuitenkin pitää enintään 25 prosenttia tuotantotuesta tuotantoon sidottuna tukena erityisten tuotanto-olosuhteiden tai alueellisten erityisominaisuuksien huomioon ottamiseksi. Tuottajia olisi kannustettava ryhmittymään. Jäsenvaltiot voisivat edellyttää, että saadakseen tuen kokonaisuudessaan tai osan siitä tuottajan on oltava tuottajaryhmittymän jäsen.

2. Nykyisen yhteisen markkinajärjestelyn muuttaminen

Varmentamista ja suhteita kolmansien maiden kanssa koskevat säännöt voitaisiin pitää voimassa. Tuottajaryhmittymien roolia koskevat säännökset olisi vahvistettava yksinkertaisessa muodossa.

LIITE I

YMJ:n historia (1971 - 1997)

1. YMJ:n ensimmäiset 20 vuotta

Humala-alan yhteinen markkinajärjestely otettiin käyttöön vuonna 1971 tuotteiden laadun parantamiseksi ja kohtuullisen elintason takaamiseksi tuottajille.

Perusasetuksen olennaiset osat, joita on myöhemmin tarkennettu neuvoston tai komission erityisasetuksilla, ovat tuotantotuki sekä tuki uusiin lajikkeisiin siirtymiselle, varmentamismenettely, tuottajaryhmittymät ja kolmansien maiden kanssa käytävän kaupan järjestelmä.

1.1 Tuotantotuki

Neuvosto vahvisti vuosittain suoran hehtaarikohtaisen tuen, joka eriytettiin aromaattisten, karvaiden ja muiden lajikeryhmien mukaan. Tuen määrää vahvistettaessa otettiin huomioon markkinatilanne, otaksuttavissa oleva suuntaus, hintojen kehitys yhteisön ulkopuolisilla markkinoilla ja kustannuskehitys. Tuki maksettiin satovuotta seuraavana vuonna.

1.2 Tuki siirryttäessä uusiin lajikkeisiin

Vuoden 1987 lopussa luotiin uusiin lajikkeisiin siirtymistä varten tuki, jonka tarkoituksena oli kannustaa tuottajia viljelemään markkinoiden vaatimuksiin parhaiten soveltuvia lajikkeita. Erityistuki [9] siirryttäessä uusiin lajikkeisiin nousi 2 500 ecuun hehtaarilta, ja ylärajana oli 1 000 hehtaaria jäsenvaltiota kohti. Sen sovellusaikaa jatkettiin vuoden 1996 loppuun.

[9] Neuvoston asetus (ETY) N:o 2997/87, annettu 22 päivänä syyskuuta 1987 (EYVL L 284, 7.10.1987, s. 20). Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 423/95 (EYVL L 45, 1.3.1995, s. 1).

1.3 Varmentamismenettely

Varmentamismenettely on alusta alkaen ollut osa YMJ:n laatupolitiikkaa. Varmennuksella todistetaan, että kaiken kaupan pidettävän humalan laatu täyttää vähimmäisnormit.

1.4 Tuottajaryhmittymät

Tuottajaryhmittymillä oli keskeinen rooli pidettäessä humalaa kaupan. Uusille tuottajaryhmittymille myönnettiin korkeintaan 10 vuodeksi (elokuuhun 1981 asti) käynnistystukea, jota rahoitettiin osaksi myös kansallisista budjettivaroista. Espanjalle ja Portugalille myönnettiin niiden liittyessä viiden vuoden tukikelpoisuusjakso samoin kuin yhdistyneen Saksan alueille ja Itävallalle. Tätä tukea sovellettiin näin ollen 31. joulukuuta 1999 asti.

1.5 Kolmansien maiden kanssa käytävään kauppaan liittyvät määräykset

Tuontiin sovelletaan tullitariffin arvotulleja. Kolmansien maiden kanssa käytävässä kaupassa voidaan ottaa käyttöön väliaikaisia suojatoimenpiteitä, mikäli tuonti tai vienti häiritsee vakavasti yhteisön markkinoita. Vientiin ei sovelleta mitään toimenpiteitä.

2. Vuonna 1992 tehdyt muutokset

Tuottajaryhmittymien hyväksyminen edellytti muun muassa sitä, että tuottajaryhmittymät velvoitettiin saattamaan jäsentensä koko tuotanto markkinoille.

Tosiasiassa oli ilmennyt, että suuren osan tuottajista oli vaikeaa mukautua tähän säännökseen. Tässä tilanteessa rikkomukseen syyllistyneiden tuottajaryhmittymien hyväksymistä ei peruttu, vaan sen sijaan vuonna 1992 hyväksyttiin joustavampi muotoilu, johon liittyi seuraamuksena tuen kasvava vähentäminen.

Näin ollen perusasetuksessa, sellaisena kuin sitä muutettiin vuonna 1992 [10], säädettiin, että jos hyväksytylle tuottajaryhmittymälle on myönnetty tukea ja jos tämä järjestö ei pidä kaupan jäsentensä koko tuotantoa, tuen suuruutta vähennetään asteittain (4 % vuoden 1992 satoa kohti, 8 % vuoden 1993 satoa kohti, 12 % vuoden 1994 satoa kohti, 15 % vuoden 1995 satoa kohti ja 15 % vuoden 1996 satoa kohti). Tuottajaryhmittymien oli saatettava jäsentensä koko tuotanto markkinoille viimeistään 1. tammikuuta 1997.

[10] Neuvoston asetus (ETY) N:o 3124/92 (EYVL L 313, 30.10.1992, s. 1).

Väliaikaisissa säädöksissä säädettiin, että vähintään 15 prosenttia myönnetystä tuesta oli käytettävä markkinoiden vakautustoimenpiteisiin sekä toimiin, joiden tavoitteena oli mukautua markkinoiden vaatimuksiin ja parantaa tuotantoa.

LIITE II

Humala: tekninen selvitys

1. Tuotteen kuvaus

Kasvitieteellisesti humala (Humulus lupulus) kuuluu Urticales-lahkoon ja samaan cannabinaceae-heimoon kuin hamppu. Humala on kaksikotinen kasvi, toisin sanoen yksittäisellä kasvilla voi olla vain joko hede- tai emikukkia. Ainoastaan emikukkaiset kasvit muodostavat hedelmiä, joita nimitetään tähkiksi. Tähkissä on keltaista ainetta, lupuliinia, jonka saa esiin, kun murskaa sormillaan kypsän tähkän.

Juuristo säilyy elossa vuosikausia (yleensä + 20 vuotta), ja maanpinnalla oleva kasvinosa leikataan vuosittain sadonkorjuun yhteydessä. Humala on köynnöstävä kasvi, joka voi kasvaa seitsemän metrin korkuiseksi ja jota on tästä syystä tuettava (kepeillä, langoilla, säleiköillä). Humalasta on viime vuosina kehitetty myös kääpiölajikkeita (noin 2,5 metrin korkuisia).

Humala tarvitsee tietyt sää- ja maaperäolosuhteet. Tästä syystä sitä viljellään yleensä 35-55:nnen pohjoisen ja eteläisen leveysasteen välillä.

Tuoreen humalan laatu heikkenee nopeasti hapen vaikutuksesta. Se voi menettää jopa 30 prosenttia karvaudestaan sadonkorjuun jälkeisinä kuutena kuukautena. Tämän vuoksi se kuivataan heti korjuun jälkeen ja pakataan (ts. puristetaan kokoon ja paalataan) tai jalostetaan pelleteiksi tai humalauutteeksi. Panimot päätyvät yhä useammin valitsemaan humalauutteen, koska tuote on tällaisessa tiiviimmässä muodossa helpompi varastoida ja käsitellä. Lisäksi sen laatu säilyy vakaana.

2. Humalalajikkeet

Humalalajikkeet jaetaan kolmeen ryhmään niiden kaupallisen käyttötarkoituksen mukaan. Ne ovat:

- aromaattiset lajikkeet (joiden alfahappopitoisuus on hyvin vähäinen),

- karvaat lajikkeet (joiden keskimääräinen alfahappopitoisuus on suuri tai hyvin suuri) ja

- muut lajikkeet, joihin kuuluvat kokeiluluontoiset lajikkeet (muiden lajikkeiden osuus on vain 0,25 prosenttia yhteisön humalanviljelyalasta).

Tätä nykyä Euroopan unionissa on lueteltu noin 25 aromaattista lajiketta ja 18 karvasta lajiketta. Uudet lajikkeet ovat tulosta usean vuoden tutkimus- ja valikoimistyöstä. Uuden lajikkeen kehittämiseen kuluu runsaat 12 vuotta. Kun tähän vielä lisätään kolme vuotta, jotka tarvitaan viljelyn täyden tuoton aikaansaamiseksi, päädytään 15 vuoteen.

Valikointi koskee hehtaarikohtaista satoa (joka vaikuttaa tuottajan tuloihin), parempaa taudinvastustuskykyä (sillä sen avulla saadaan suuremmat sadot ja vähennetään tuotantokustannuksia) - tuottajat käyttävätkin uusia kasveja istuttaessaan yhä enemmän viruksille immuuneja kasveja ja ottavat huomioon maataloustekniset seikat, kuten kasvien varhaisen tai myöhäisen kypsymisajan, minkä ansiosta sadonkorjuuta voidaan porrastaa), hyviä kasvuominaisuuksia (köynnöstyskyky ja ohjattavuus) sekä aromaattisten ja karvaiden aineiden määrää.

3. Humalan käyttö

Humalaa käytetään pääasiallisesti oluen valmistukseen ja oheistuotteena kosmeettisten aineiden (saippuoiden, hiustenpesuaineiden), terapeuttisten tuotteiden (rauhoittavien juomien) ja kotitalouksissa käytettyjen tuotteiden (tyynyjen täytteenä) valmistuksessa.

Humalan käyttöä oluen valmistuksessa ohjaa sen alfahappopitoisuus (alfahappo on lupuliinin karvas osa) ja humalointi (oluen hehtolitrakohtainen alfahappomäärä). Lajikeominaisuudet ovat kuitenkin myös tärkeitä tietynmakuisten ja aromiltaan erityisten oluiden tuottamisessa.

Vaikka humala on tärkeä oluen ainesosa, joka vaikuttaa katkeruuteen, makuun ja säilyvyyteen, sitä tarvitaan hyvin pieniä määriä (40-200 grammaa humalaa hehtolitrassa olutta). Määräävänä tekijänä on luonnollisesti humalassa oleva alfahapon määrä (joka voi superalfalajikkeissa olla jopa 14 %) ja humalointi.

Tekniikan kehityksen myötä humalointi on vähentynyt vuosittain. Vuonna 2002 se oli 5,3 grammaa alfahappoa hehtolitrassa. Vuonna 2003 oluen vuosituotannoksi maailmassa on arvioitu 1 455 miljoonaa hehtolitraa. Tätä tuotantoa varten tarvitaan noin 7 566 tonnia alfahappoa. Oluen kulutus lisääntyy hieman vuosi vuodelta erityisesti Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa ja on kuitenkin lievässä laskussa Länsi-Euroopassa.

Kuluttajien makutottumukset kehittyvät ja suuntautuvat pois karvaista oluista, joten humalaa tarvitaan yhä vähemmän. Humalan osuus oluen tuotantokustannuksista (veroja lukuun ottamatta) on 0,3 prosenttia (lähde HOPS USA kesäkuu 2003).

LIITE III

Tilastolliset taulukot

SISÄLLYSLUETTELO

sivu

Table 1 A - Hop areas in the European Community and in the rest of the world (1993-2002)

Table 1 B - Hop production in the European Community and in the rest of the world (1993-2002).

Table 1 C - Alpha production in the European Community and in the rest of the world (1993-2002)

Table 1 D - Alpha yields in the European Community and in the rest of the world (1993-2002).

Table 2 - Structure of production in different hop regions of production (1997-2002).

Table 3 - Changes in returns and production costs in Bavaria (1997-2000)

Table 4 - Changes in varieties (1997-2002)

Table 5 - Hops average contract and spot market prices (1993-2002)

Table 6 - Evolution of hops production & unsold quantities (1990-2002)

Table 7 - Development of EU hops imports (1993-2002)

Table 8 - Development of EU hops exports (1993-2002).

Table 9 - Special temporary measures (STM) 1997-2003.

Table 10 - EU hops consumption (1993-2002)... 36

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>VIITTAUS KAAVIOON>